Viimeiset vuodet ja vallankin Suomi 100 vuotta ovat nostaneet isänmaallisuuden uuteen loistoon. Leijonat pullistelevat ja liput liehuvat. Kaipaus on suurta, vaikka isänmaa on jo aikaa sitten luovutettu suurelle rahalle ja Brysselille.

Minun isälläni, Hannes Olinilla, oli tapana sanoa, että hänellä on isänmaata vain sen verran kuin mitä on multaa kynsien alla. Silti hän osallistui maanpuolustukseen täysin palvelleena. Vielä kuollessaan 51-vuotiaana vuonna 1963 hänen lohtupalansa ja rintamiestalonsa omisti edelleen osittain pankki.

Minun sukupolveni nosti isänmaallisuuden rinnalle vahvasti kansainvälisen solidaarisuuden. Me olimme ennen muuta maailman kansalaisia. Isänmaallisuutemme oli siinä, että yritimme parantaa maailmaa, tehdä siitä kaikille ihmisille hyvän paikan olla ja elää.

Luin juuri Hannu Rautkallion toimittaman, vuonna 2013 julkaistun kirjan Tehtävä Helsingissä, Suomen johto syvähaastattelussa vuonna 1960. Kirja perustuu nuoren amerikkalaisen tutkijan Karen Ericksonin tekemiin haastatteluihin suomalaisista valtiojohtajista. CIA:n agentiksi Erickson oli hänen tietämättään merkitty koodinimellä AE/5.

Kirja alkaa presidentti Urho Kekkosen haastattelulla ja siitä näkyy varsin hyvin hänen varauksellinen suhtautumisensa haastattelijaan, mikä ilmenee pyrkimyksenä kysyä enemmän kuin vastata.

Haastattelussa käsitellään myös isänmaallisuutta ja puolueiden periaatteita. Näin Kekkonen paljastaa oman näkemyksensä, jota on hyvä pohtia myös tänään, kun liberalismi on ottanut vallan niin keskustassa kuin vasemmistossakin. Presidentti Kekkosen sanoin:

”Alkiolla oli periaatteita. Mutta kun arvioimme periaatteita, on pidettävä mielessä maailmassa tapahtunut kehitys. Asiat ovat nykyisin paljon aikaisempaa mutkikkaampia. Entiseen aikaan liberalismi oli mahdollista määritellä periaatteeksi. Mitä sillä nykyisin tarkoitetaan? Kertokaa se minulle. Kaikki riippuu siitä, kuinka periaatteita sovelletaan.

Ihmisillä voi olla periaatteita, mutta niillä ei tulisi mellastaa. En voi sietää ihmisiä, jotka huutavat ympäriinsä mitään tarkoittamattomia iskulauseita. Tein kerran opiskeluaikanani päätöksen olla koskaan käyttämättä puheissani ilmaisua ’isänmaa’. [Hän nauroi.] Sen jälkeen minun on tietysti ollut pakko luopua tästä ajatuksesta… Kysymys on keinoista, joilla periaatteita sovelletaan käytännössä.”

Tässä vanhan valtioviisaan neuvo nykyisille pullistelijoille. Isänmaasta ja isänmaallisuudesta puhutaan, kun niitä ei enää käytännössä ole.
¤

Rauhanomainen rinnakkainelo ei estänyt osallistumista asepalvelukseen 60-luvulla. (Kuva: KOA)

¤
Kun keskustelu oli siirtymäisillään vaikeimpaan kysymykseen eli Suomen ja Neuvostoliiton välisiin suhteisiin, Kekkonen ilmaisi isänmaallisuutensa alkamalla hyräillä Hämäläisten laulun säkeitä: ”On mulle Suomi suloisin…”

Haastattelija kiteytti Kekkosen luonnehdinnan näin:

”Hän tunnusti avoimesti olevansa itsekin ’poliitikko’, mikä poikkesi edellisten presidenttien osoittamasta mallista. Hän asettui kuitenkin puolustuskannalle, kun mainitsin lukuisten suomalaisten arvioivan nykyistä politiikkaa yhä huonommassa valossa. Häntä näytti koskettavan nykyistä Suomen poliittista ilmapiiriä koskeva luonnehdintani, kun sanoin siitä puuttuvan periaatteita ja ihanteita. Hänen mukaansa poliittisten periaatteiden todellinen testi on vasta sitten kun niitä sovelletaan käytännössä.”

Tässä olisi nykypoliitikoillakin vielä paljon oppimista.


¤

Kuva: Tapio Korkisaari | Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0) via Wikimedia Commons
Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen

 

107 KOMMENTTIA

  1. Oma maa mansikka, muut maat mustikoita? Molemmat voivat olla nautinnollisia. Äidinmaa saattaa olla tasan
    isänmaan kanssa. Teokraattisessa maailmassa ei tule olemaan maiden rajoja, mutta siitä toisella kertaa.

    • Sauli Niinistö antoi piiloviestin https://www.youtube.com/watch?v=Lllaio4bqgw millä takasi itselleen presidentiksi pääsynsä. Piiloviesti oli signaali, jolla paikka varmistettiin. Tavallinen kansalainen ei ymmärtänyt Sauli Niinistön viestiä, mutta eihän se merkitse eikä ole merkinnyt aiemminkaan vapaamuurarijohtoisessa Suomessa.

      • Miten jatkossa, vieläkö piiloviestit toimivat?
        Presidenttitaisto on Huhtasaari vastaan muut: suoraa puhetta ja hymistelyä
        Muutama kommentti linkin artikkelista
        Juha. ma 14.08.2017 20:50
        Huhtasaari on ainut presidentii ehdokas, jonka voi ottaa vakavasti, kuunnella ja katsella hänen esiintymistään. Muut ovat puhki soitettuja levyjä, jotka toistavat wanhaa ”raitaa” ja ovat loppuun kuluneen näköisiä. Elitististä kuonaa ja poliittisia oman edun tavoittelijoita ”lautatarhoineen” ja ”hellu” oikeudenkäynteineen. He ovat ”Laulun arvoisia”. Nimittäin Irwinin!
        Kaarle Akkanen ti 15.08.2017 10:36
        Huhtasaari saa varautua mediatalojen ala-arvoisiin hyökkäyksiin. Toisaalta se kertoo myös sen, kuinka häntä ja hänen tulevaa, ennakoitua menestystä pelätään!
        http://beta.oikeamedia.com/o1-33523

        • Huhtasaarihan on antanut aivan päättömiä lausuntoja ulko- ja puolustuspolitiikasta. Kun varsinainen vaalitaistelu alkaa, siitä tulee todellinen farssi. Tietenkin Huhtasaaren kannattajat kannattavat häntä, sanoi hän mitä tahansa.

  2. Patriootti ei halveksi toisten kansojen patriootteja,sen tulisi olla lähtökohtana, omista asioista ja yhteisöistä tulisi kuitenkin pitäähuolta ja vaalia.
    Kansakuntamme on parhaillaan ajautumassa todelliseen kuolemanvaaraan,ylikansallinen kultuuri on ottamassa tajuntamme täydellisesti haltuun,jopa niin että hahmot jotka kurkkusuorana ilmoittavat olevansa kansallismielisiä toteuttavat ainoastaan kultuurillista kordinaatistoa, joka on selkeästi ylikansallista ja kloonattua,pilottitakkeineen ja muine ulkoisine tunnuksineen.
    Tuon modernin kollonialismin seuraava vaihe on taloudellinen valloitus, ajaudutaan tilanteeseen, missä omaperäinen tuotanto,milään kuviteltavissaolevalla alueella ei ole houkuttelevaa, eikä kilpailukykyistä oman maamme tuotannon rinnalla,viimein ollaan vaiheessa, missä joudumme vaiheeseen josta käytetään nimeä tytäryhtiötalous,eli kaikki maamme henkiset ja fyysiset resurssit on annettu ylikansallisen pääoman hallintaan ja omaisuudeksi.

    Kolmas, viimeinen vaihe maamme koloniasoimisessa on luodun ulkoisen uhan välityksellä maamme tosiasiallinen sotilaallinen miehitys,ylikansallisen sotilasorganisaation jäsenyyden voimin. Tuon organisaation tosiasiallisena tarkoituksena on uusien ylikansallisten isäntien pysyvän edun turvaaminen,etei vaan kansakunnalle tulisi harhaisia kansakunnan oman mahdollisen edun mukaisia pyrkimyksiä.

      • Siinä se. Tuo pitäisi jokaisen katsoa. Jo alussa todetaan lyhyesti miten homma hoidetaan ilman miekkaa: velalla.
        Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta.
        Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi.
        Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti.
        Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”
        – Arthur Schopenhauer

      • Hyvä video. Hirvittää vaan, kun ameriikan konsulenteilta ovat tilanneet meille hallitusohjelmiakin. Lienee samoja tahoja kun ovat kuin samasta sapluunasta. No, eivät tule tänne ainakaan ruutipyssyjen kanssa kun on antauduttu vapaaehtoisesti.

    • Heh heh heh sen jälkeen kun ylipäällikkö Niinistö alkoi uhota suorittamalla esiliikekannallepanon 900.000 reserviläiselle niin älykkäimmät reserviläiset reagoivat välittömästi aivoillaan ja reserviläisiä alkoi erota sadoittain reserviläisyydestä ja ilmoittautua siviilipalvelusmiehiksi.

  3. ” Kaipaus on suurta, vaikka isänmaa on jo aikaa sitten luovutettu suurelle rahalle ja Brysselille.”

    Olihan meillä ennen puoluekin, joka esittäytyi ’koti-, uskonto- ja isänmaa’-puolueena, KANSALLINEN kokoomus.
    Nyt tuo ’kansallinen’ sana on pudotettu pois puolueen nimestä, kun vallan siinä ovat kaapanneet maanpetturit, joiden koti on Brysselissä, raamattu roskiksessa ja isänmaan he ovat vetäneet Brysselin vessanpöntöstä alas. Nyt he ihastellen katselevat luomustaan EU-diktatuurin SuOMALIA-provinssia:

    ”Stubb: “Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka”
    29.08.2015 12:00
    Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kävi yhdessä sisäministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa tutustumassa turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Punavuoren vastaanottokeskuksessa Helsingissä…”,
    http://mvlehti.net/2015/08/29/stubb-itakeskukseen-kun-menee-se-on-kuin-somalia-se-on-hieno-paikka/

    • Pitäisi kiireesti katkaista Brysselin napanuora ja irrottautua nwo-hankkeen kansoja rappeuttavasta sulatusuunista.
      Ylen haastattelu 4.8.2017
      Seksuaalisen ”monimuotoisuuden” lähettiläinä toimivat Yle ja HS ovat viime aikoina runsaasti ylistäneet polyamoriaa eli monisuhteisuutta ja antaneet ymmärtää sen yleistyneen ja olevan luonnollinen ”tapa toteuttaa ihmissuhteita” eikä siinä ole mitään kauhisteltavaa.
      Polyamoria -sanassa yhdistyy kreikan kielen sana poly, joka merkitsee ”useaa” ja latinan kielen sana amor, joka merkitsee ”rakkautta”.
      Jo vuonna 2011 Vihreiden nuorisojärjestö ehdotti suomalaisille mahdollisuutta moniavioisuuteen.
      http://beta.oikeamedia.com/o1-32517
      Artikkelista kuultaa että tämä halutaan nyt panna Islamin piikkiin vaikka mehän itse olemme niin valinneet. Tai eliittimme on valinnut.

      • Tämä unohtui — Erittäin mielenkiintoinen artikkeli liittyen ylläolevaan
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=145875
        Civilization Depends on Sexual Constraints – Anthropologist
        “If the British anthropologist J. D. Unwin is correct in his assessment of society, this present generation in the Western world may be the last one.
        In his book, Sex and Culture, (pdf) professor Unwin studied eighty ‘uncivilized’ cultures and compared his results with sixteen ‘civilized’ cultures extending over the last 4,000 years.
        He found that when strict heterosexual monogamy was practiced, the society attained its greatest cultural energy … but as people rebelled against the prohibitions placed upon them and demanded more sexual opportunities, there was a consequent loss of their creative energy, which resulted in the decline and eventual destruction of the civilization. Remarkably, he did not find any exception to this trend.”

        • Niinpä. Kaikki sairas ja perverssi alkaa olla lopun alla normaalia kun moraalinen ryhti katoaa.

          • Erilaisten perversioiden tekemiseen normeiksi tähtää kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämiin yhteiskunnan mädätysoppeihin pohjautuva kulttuurimarxismi. Sen toteuttajia ovat erityisesti vihervasemmisto, valtamedia, varsinkin Brysselin Pravda, HBL ja vallanpitäjiemme propagandakone Yle. Myös koulut on alistettu/alennettu mädätys-aivopesijöiksi.

        • Australialainen nainen, tietovuotaja paljastaa yhteyden NWO:n ja satanistisen pedofiili-verkoston välillä:

          ”Satanic Pedophilia Network Exposed in Australia — It Starts at the TOP, Just Like in
          the USA and UK
          The New World Order cult that rules the world administers a Satanic Pedophilia Network, including top-level politicians like Australian Prime Ministers and US Presidents.
          The Satanic Pedophilia Network which underlies the New World Order was again exposed in the last few months by another brave whistleblower. Australian woman Fiona Barnett showed a ton of courage in going public at a Sydney press conference in October 2015 and naming names.

          Fiona, a former victim of Satanic ritual abuse and part of an international VIP pedophile ring, not only exposed the existence of the Satanic pedophilia network and its international child trafficking ring, but actually named 3 former Australian Prime Ministers and 1 former US President as perpetrators.

          She reveals that this network, composed of famous actors, celebrities, judges, politicians and other high-flyers, has infiltrated all the key organizations and institutions in Australia – just as it has in theUS and Britain…”

          http://beforeitsnews.com/eu/2016/11/satanic-pedophilia-network-exposed-in-australia-it-starts-at-the-top-just-like-in-the-usa-and-uk-2615418.html

          • Sairasta on touhu tällä satanistisellä eliitillä!
            Itse en ymmärrä tätä, mitä he kuvittelevat saavuttavansa tällä?

            Korkeampiin okkulttisiin kykyihin ja voimiin ei päästä raiskaamalla lapsia!

          • Kaikkein kammottavinta on nimenomaan lasten murhaaminen satanistisissa rituaaleissa kuten tuon tietovuotajan paljastuksista ilmenee. Ilmeisesti vain pieni osa ihmisistä tietää tästä tästä laajalle levinneestä toiminnasta, jota nimenoamaan itseään yläluokkana pitävät harjoittavat.

  4. UP-lehdessä on nykyisen presidentin ajatuksia. Presidenttitentti. Otsikkona: EU on Suomen menestyksen raami. Tekstissä vielä, Niinistön mukaan EU on Suomelle hyvä alusta. Siitä ponnistaen Suomi kipusi ylös edellisestäkin lamasta.

    Mnjaa. Näin maasta katsoen, ei se ihan siltä näytä. Leipäjonotkin jäivät pysyviksi, ynnä paljon muita raamista pudotettuja. Mutta on siinä asiaakin. Lainaus:

    ”Uudessa maailmanjärjestyksessä ulkopolitiikan luonne painottuu talous- ja rahapolitiikkaan enemmän kuin koskaan. Se on tärkeä vallankäytön väline, sanoo kokoomuksen Sauli Niinistö.”

    Totta. Näin myös sisäpolitiikassa. Olemme siirtyneet demokratiasta plutokratiaan, joka = rahan valta. Pitäähän nykyisen presidentin tuo tietää, kun itse oli ministerinä meitä sinne viemässä. Rahamiesten raamiin, jonka kansalaiset maksavat, pääsemättä itse raamiin.

    Lähde: http://www.ulkopolitiikka.fi/artikkeli/912/sauli_niinisto_eu_on_suomen_menestyksen_raami/

    • Järkyttävää tuo presidentin jääräpäisyys. Kovatkaan realiteetit eivät tunnu merkitsevän mitään. Totuus on juuri päinvastoin: EU on kahle joka estää menestyksen.

    • Ja mitä Niinistö tällä uudella maailmanjärjestyksellä sitten tarkoitti? No tätä: ”Kehittyvät taloudet ovat tulleet paitsi taloudessa ne tulevat myöskin valtapolitiikassa.”

      • Mitähän nuo monet S.Niinistöä huomattavasti suuremmat mahtihenkilöt sillä tarkoittivat?
        ”New World Order: 37 Quotes on The New World Order, One-World Government and One-World Religion”, https://endtimesprophecyreport.com/2013/06/05/new-world-order-37-quotes-on-the-new-world-order/

        Kun Niinistö kuuluu tuontyyppisten ylikansallisten takapirujensa ruskeakielisiin hännystelijöihin, niin hän varmasti tietää mitä tarkoittaa New World Order – varsinkin kun hän on käynyt Bilderberg-kokouksessa kuulemassa ohjeistusta tuon koko ihmiskuntaa koskevan orjuutus-agendan edistämiseksi.

  5. Nämä kommarit ja punakaartilaiset ovat kyllä tasan viimeinen taho puhumaan isänmaallisuudesta.

    • Suomalaiset puhuu, nato- ja eu-mieliset on se viimeinen taho joiden tulisi ymmärtää isänmaallisuus oikein ja jättää turha sekä kalliiksi käyvä haihattelu pois. EU oli ja on helevetinmoinen virhe kuten tulisi olemaan natoonkin liittyminen.

  6. Olin-Arvolan kirjoituksessa on hienoa havainto isänmaallisesta kansainvälisyydestä.

    Kun kuuntelee Kekkosen ajan ja 60-70-luvun sukupolvea, he olivat kansainvälisesti isänmaallisia ylpeitä puolueettoman rauhantahtoisen, älykkään Suomen kansalaisia. Identiteetti oli vahva ja älykkyyteen, hyvään perustuva.

    Nyt kun Niinistön aikana äärioikeisto-revanssi-uusryssittelijät ja muut pikkufasistit ovat päässeet Suomessa ääneen, suomalainen ei voi olla enää ylpeä kuin urheilukilpailuissa ja tyhmien keskuudessa USAn ja NATOn laulukuorossa haukkumassa Venäjää.

  7. Yksi juttu vielä. Finnair se sitten meni ja maksoi johtajalleen lisäeläkettä130 kiloeuroa per vuosi. Päätös oli kuulemma valtion omistusohjausyksikön tekemän päätöksen vastainen. Ministeri Lintilä esitti Finnairille kirjallisen kysymyksen asiasta. Sieltä vastattiin, ei ollut valtion omistajaohjausyksikön vastainen päätös. Siellä ei vastustettu. Näin se näytelmä kulkee kuin on käsikirjoitettu. Lintilän olisi pitänyt esittää kysymys tänne: http://vnk.fi/omistajaohjaus/yhteystiedot

  8. Hei V/valehtelija. USA on nyt laajentamassa ”isänmaataan, maapallon laajuisesti”, onko se reilua itsenäisille
    valtioille, mitäs tykkäät siitä. En ole koskaan ollut kommarien kannattaja, mutta ”kapitalistinen yhteisö” on vain
    erillainen nimitys diktatoorille. Jos et ole kaverini ,”olet viholliseni”. Toistan vielä eilisen kommenttini tähän.
    AINOA totuudenmukainen hallitus on ”TEOKRAATTINEN HALLITUS” jonka johto on taivasten valtakunnassa.
    Se taas on uskon asia, vaikka siihen eivät usko edes maapallon kirkolliset, koska he esittävät oikotietä jokaiselle kuolevaiselle, suoraan pilven hattaralle harppuja kutittelemaan. YAHWE-Jumala hyväksyy saatanan poliittiset
    järjestöt vielä vähän aikaa, kunnes mitta on täysi, ”ettei kaikki liha” maan päällä pilaantuisi.

    • Yhdysvallat on laajentanut alueitaan viimeksi 1890-luvulla. Venäjä sen sijaan on siirrellyt asevoimaa käyttäen rajoja Euroopassa ja miehittää Georgian maakuntia Etelä-Ossetiaa ja Abhasiaa , Itshkerian tshetseenitasavaltaa sekä Moldovan Transnistriaa.

      • Heh heh heh Valehtelija tekee hyveen munattomuudesata: ainahan se USA on yrittänyt vallata maita Lähi-Idässä, Venäkän rajoilla, Etelä-Amerikassa ja aina se on saanut turpaansa ja aina se on ajettu pois ennemmin tai myöhemmin.

  9. Maailmassa tapahtuva kehitys iski nyrkin oikeaan silmääni. Mistä kehityksestä mahtaa olla kysymys. Siemen-
    perunat kehittyvät kunnes puhkeavat kukkaan, ilmoittaen siellä mullassa olevan tulossa nautinnollisia uusia
    perunoita. Maailman kuvissa tapahtuu ainoastaan rappeutumista suhteissa sekä tavoitteissa. Ruutia palaa
    24-7-365 jossakin ilmansuunnassa. Miksi kansalaiset eivät puutu oikaisemaan uhkaavia tilanteita, siksi koska
    valtiot ovat ottaneet väkivalloin kansalaisilta mahdollisuudet puolustautua. Eisenhower oli oikeassa mainitessaan ”Military complex” aiheessaan tulevaisuudesta.

  10. Mitä jos kaikki ( kutsutut ) kieltäityisivät, mutta pitäisivät aseensa piiput puhtaina, mahtaiskohan se arveluttaa
    hyökkääjää, mitähän yllätyksiä sieltä ladon orrelta on vastassa. Sellainen mahdollisuus voisi panna vastapuolellakin, menkää perkeleen kapiukot itse sinne hyökkäämään, niin nähdään mistä reijästä se kana kusee, heh. Yksikään maa ei tapattaisi omiaan, sen takaan ja alleviivaan. Kansa ei koskaan nouse toista kansaa vastaan ilman mielipuolia johtajiaan. Hallituksista löytyy niitä joka lähtöön. Valta korruptioi kaiken. Turpiin tuli
    viime sodassakin vaikka oltiin niin pirun urhoollisia, eikä siellä rintamalla olleet monetkaan kovin isänmaallisia, koska eivät tienneet miksi helvetissä pitää sotia. Isovanhempani joutuivat koviin kärsimyksiin kolmen riskin poikansa kaatumisen takia. Siitä kurjuudesta he eivät selvinneet elävänä, perkele.

    • K.Tuomari,

      ei kovinkaan suuri ihmistuntija tarvitse olla kun tietää, että mm. Stubb, Kanerva, Sauli Niinistö, Soini, Sipilä ovat juuri sellaisia henkilöitä, jotka lähtevät itse karkuun, menevät vahvemman seläntaakse ja lähettävät pokkana muut (muka tyhmemmät) kuolemaan.

  11. Olen monesti miettinyt että mihin perustuu Isäntämaa Saulin 50-60% kannatus?tehtailtuaan petoksia ja salasopimuksia Natoon niin ei kannatus kuuluisi tuota luokkaa olla?Vai voiko ylipäätään suomen gallupeihin ja vaalituloksiin luottaa?

    • Saattaa niissä olla manipuloinnin makua. YLE teettää jokakuukautisen kyselynsä Taloustutkimuksella, joka on lähellä kokkareita. Kyselythän on aika helppoa suunnata oikein, ja Taloustutkimuksen tutkimusten ”laatuselosteet” eivät vakuuta. Joskus koetin kysellä, paljonko maksavat (me maksamme) hovihankkijalleen. Ei ole näkynyt vastauksia.

      • fueller tavis,

        ettekö muista kun Sauli Niinistön gallup oli tehty ”vaalilainvastaisesti” 60 ehdokkaan joukosta, mukana oli matti nykäsiä, paula kouvuniemeä ym.

        Istuva presidentti Niinistö sai tietenkin eniten ääniä kun muiden äänet hajosivat 59 ehdokkaan kesken, mutta Niinistö ei saanut ehdotonta enemmistöä, vain 45 % äänistä, mikä oli Niinistölle ja gallup-tekijöille katastrofi ja niinpä se korjattiin myöhemmin uudella gallupilla että Niinistö sai muka 52 % äänistä.

      • Taloustutkimukselle ei olisi mitään hyötyä tutkimustulosten vääristämisestä tai manipuloimisesta. Koko ajatuskin on aivan päätön.

        • Mutta kokoomukselle on, aina johtaa mielipidetutkimuksissa. Niin, omistajahan on eräs kansanedustaja, jonka puolue on…

          • Tuo on vainoharhaisuutta. Taloustutkimuksen mittausten tulokset eivät järjestelmällisesti poikkea muiden laitosten tutkimuksista.

  12. Verojen maksuhan se on isänmaallista, sano. Siis sinun, ei minun. Jos nyt jätetään pääministerin esimerkki, ei takerruta pikkuseikkoihin ja katellaan suurempaa kuvaa. Tuli vaan mieleeni, kun Veronmaksajat ry esittää taas budjettiriiheen tuloverojen alennuksia.

    Tuloverohan menee valtiolle, on ainoa progressiivinen sellainen. Budjetin loppusumma, tulot ja menot, on tänä vuonna 55,8 miljardia, noin. Tuloja (veroja) noin 50 miljardia ja lainaa 5,5. Tuolla progressiivisella tuloverolla valtio arvioi keräävänsä tänä vuonna noin 5,3 miljardia, alle 10 % tuloistaan. Yli 90 % tuloistaan valtio kerää jo välillisillä veroilla ja veroluonteisilla maksuilla, ”tasaveroilla”.

    Valtion tuloveroahan aletaan maksamaan vasta tuossa 30 000 euroa/vuosi tulojen paikkeilla. Alle sen verran tienaa 63 % tulonsaajista, 2015 tilaston mukaan. Uudempaa en löytänyt. Tuloveron alennus ei siis tuota porukkaa auta. Kärsivät sitäkin enemmän välillisistä veroista ja veroluonteisista maksuista, joilla tuloveron alennukset korvataan, on korvattu.

    Eikä tässä vielä kaikki. Tilastoissa näkyvät vain ne, jotka eivät pääse veroja karkuun. Paljon pääsee jo nykyisin. Mistähän tilastoista niitä löytäisi? Jos on vinkkiä, kertokaa niin katellaan.

    • Niinpä ja mielenkiintoista olisi analysoida tilastoista kuinka paljon uusia veronkiertäjiä on tullut 1) Sipilän hallituksen aikana 2) hallintarekisterilain tultua voimaan.

    • Pelin henkihän on imeä kaikella mahdollisella kieroudella kansasta irti kaikki mahdollinen ja vielä vähän extraa jotta ikuisesti kyltymätön rikollinen eliitti voisi porskuttaa ja viedä rahojaan veroparatiiseihin.
      Siitä se hallitusohjelma tiivistettynä yhdellä lauseella sanottuna.
      Jos sitten kansa alkaa valittamaan niin otetaan lisää lainaa maailmanpankilta sillä seurauksella että myös valta siirtyy pankille pois omista käsistä kuten Välskärin laittama video yllä kertoo.

      • ’Kaikki irti kansasta ja kansallisomaisuudesta, kuntien, valtion omaisuudesta.

        Niinhän kansallisvaltiot tuhotaan ja ne jotka pistävät kampoihin leimataan fasisteiksi vaikka todellisia fasisteja ovat ne jotka tätä tuhoa ajavat.
        Media ja vallassa olevat poliitikot tekevät maksettuina työtä näiden todellisten fasistien hyväksi.
        Ns. ’amerikkalainen unelma’ on puhdas Hollywoodin luomus, utopistista propagandaa jolla on hyvin vähän jos lainkaan tekemistä todellisuuden kanssa. Sitä markkinoimalla luodaan illuusioita joilla on tarkoitus huijata ja edistää mafian valtaa.
        Tässä eräs video siitä tuosta unelmasta.

        https://www.youtube.com/watch?v=t58cPj0EN1c

          • ”VARNING – USA befinner sig i ett kritiskt läge

            Förlusten av Turkiet var en mega-katastrof för CIA. Men nu är en tio gånger större katastrof på gång. En historisk kollision mellan Saudiarabien och USA är nära förestående. Detta betyder ett dråpslag mot det amerikanska imperiet. Det betyder början till slutet för jordens sista militära supermakt – USA. Det ”amerikanska århundradet” är över.

            CIA tvingade för en tid sedan Saudiarabien att öppna oljekranarna för fullt för att få oljepriset att krascha globalt. Att krossa Rysslands ekonomi var det primära målet för CIA:s oljekrig. Men till slut inträffade något dramatiskt. Saudiarabien gjorde upp med CIA:s ärkefiende Putin (!) och oljekriget avbröts. Detta var ett gigantiskt misslyckande för CIA…”

            Läs mer: http://www.bakom-kulisserna.biz/news/varning-usa-befinner-sig-i-ett-kritiskt-lage/

        • Eräs kommentti artikkeliin ”The ’Fiscal Cliff’ Through the Eyes of Cartoonists”, http://www.zerohedge.com/news/2012-12-23/fiscal-cliff-through-eyes-cartoonists

          ”WTFx10 macholatte Dec 24, 2012 10:07 AM
          Yeah,its not the Banksters fault they are all Jewish, Its not the media owners fault they are Jewish. Its not Hollywoods fault they are all Jewish. Its not the fault of the wealthiest individuals on the planet that they are all Jewish Its just a coincidence that one jew in American government is replaced by another especially when it has to do with economics. Its not the Jews fault that our foreign policy is what ever Israel says it is. It’s not he fault of the Jews. Its not the jews fault.

          So don’t hate the jews just the jewish criminals who continue to rule the planet.
          NOT So Cool Facts About Israel: Its NOT the jews fault.
          Israel, a country the size of New Jersey, can only claim to the following achievements:

          Israel was founded upon the ruins of another nation that she destroyed: Palestine.
          Israel holds the world record for the number of towns and villages she ethnically cleansed;
          Israel holds the world record for the number of refugees she deported: 4 million+;
          Israel holds the world record for the number of homes she demolished: 60,000+;
          Israel is the country with the highest number of UN condemnations: 500 times+;
          Israel is the country with the highest number of protective US Security council vetoes: 100 times +;
          Israel has killed more innocent civilian captives than any other country: 50,000+;
          Israel has imprisoned more civilian per capita than any other country: 250,000+;
          Israel has rendered more innocent civilians handicapped per capita than any other country: 50,000+…
          Israel is the only country on Earth that has legalized assassination…
          Amongst all countries, Israel is the only one that has legalized torture…
          Israel is the only country on whose checkpoints women, denied access to hospital, give birth, babies usually die…
          Israel claims its enemies want to wipe it off the map, but she has indeed wiped a whole country off the map!…
          And that’s just for starters…and without the pictures the video shows of the gruesome reality….
          BUT its not the Jews Fault

          ”Banking was conceived in iniquity and was born in sin.
          The Bankers own the earth. Take it away from them,
          but leave them the power to create deposits,
          and with the flick of the pen they will
          create enough deposits to buy it back again.
          However, take it away from them, and
          all the great fortunes like mine
          will disappear and they ought to disappear, for
          this would be a happier and better world to live in.
          But, if you wish to remain the slaves of Bankers
          and pay the cost of your own slavery,
          let them continue to create deposits.”
          — Sir Josiah Stamp (1880-1941)
          President of the Bank of England & 2nd richest man in Britain
          Source: Speaking at the Commencement Address of the University of Texas in 1927

          ”Only God can create… value out of nothing”—Justice Martin V. Mahoney in First National Bank of Montgomery vs. Jerome Daly.

          ”(I’m) doing God’s work.” – Goldman Sachs CEO, Lloyd Blankfein
          A jew, but its not his fault God gave him orders

          Who controls the food supply controls the people;
          who controls the energy can control continents;
          who controls the money can control the world.
          Henery Kissinger, 1973 A jew, but its not his fault.

          “Whoever controls the volume of money in our country is absolute master of all industry and commerce…and when you realize that the entire system is very easily controlled, one way or another, by few powerful men at the top, you will not have to be told how periods of inflation and depression originate.” – President James Garfield, 2 weeks before his assassination.

          But its not the Jews fault

          First of all the Federal Reserve is an INDEPENTDANT Agency and that means basically that there is NO other agency of government which can OVERRULE actions that we take.
          Alan Greenspan Federal Reserve Chairman
          But its not the Jews fault

          Maybe its the muslims?
          http://theunjustmedia.com/jewish%20zionists/zionist%20power%20structure%
          http://www.iamthewitness.com/DarylBradfordSmith_Rothschild.htm

          The Jews had Jesus Killed (that was the Jews fault) and now in America and in Britain our Christmas, Easter and other Christian Holidays are brought to you by a Jewish Controlled Media.

          But its not the Jews fault.

          Its not the Jews fault but the Zionist Criminal Jews and the goyum who keep believing its something or someone else causing all the misery on the planet.

          Have a Merry Christmas
          “Truth hurts. Maybe not as much as jumping on a bicycle with a seat missing, but it hurts.”

          -Naked Gun”

          • ’…Its not the Jews fault but the Zionist Criminal Jews and the goyum who keep believing its something or someone else causing all the misery on the planet…’
            Moore accurate so: Its not the Jews fault but the Zionist Criminal Jews AND their partners the Zionist Criminal Masons and the goyum who keep believing…..

          • Seuraavaan sivustoon olet itsekin joskus viitannut:
            ”Who Controls America?”, https://thezog.wordpress.com/

            Tuo ’America’ sana kertoo vain osan totuutta, koska kontrolli monien ellei useimpien viitattujen osa-alueiden osalta ulottuu ainakin lähes koko maailmaan eikä pelkästää Yhdysvaltoihin.

            Huomionarvoinen on myös viittaus mm. seuraavaan:
            ”When Victims Rule: A Critique of Jewish Pre-Eminence in America”,
            http://holywar.org/jewishtr/wvr.htm

            Oma kysymyksensä on, kuinka suuri osa noista eri linkkien alla juutalaisiksi mainituista henkiköistä on KASAARI-syntyperää ja erityisesti TALMUDISTEJA (lusiferilaisia,satanisteja).

          • Tuoreita esimerkkejä totuuden-KERTOJIEN holokaustista ovat tapaukset Udo Ulfkotte Saksassa ja meillä Ilja Janitskin.

    • Briteissähän tuo jo tehtiin. Seurauksena oli kaaos ja julkisten tukien huomattava kasvu, että saatiin liikenne jotenkuten pyörimään. Siitä viisastuneena, ehkä, VR pilkotaan useaan eri yhtiöön. Julkisilla varoilla pidetään pystyssä infra. Ne yhtiöt voivat tuottaa ”tappioita”. Yksityiset keräävät lipputulot. Ne saavat tuottaa voittoa, mieluummin ulkomaille, kiitos. Ilman valtion tukeahan Suomessa toimivat vain seksin ja viinan salakauppiaat. Maksamme yksityistetyt palvelut ensin veroissa, toisen kerran pääsymaksuissa.

      Yhtiöittämisetä olisi jo huonoja esimerkkejä tarpeeksi, mutta jääräpäiseti niitä vain ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Miksi, jää näin maasta katsoen hämärän peittoon. Ei se ainakaan palvelujen paraneminen ja halventuminen ole. Mainitaan yksi vähäinen esimerkki, Posti. Se ei jaa kohta posteja enää ollenkaan ja johtajat kuittaavat siitä asianmukaiset bonukset.

      • Yhteiskunnan törkeää alasajoa tämä on. Toivotaan että kansa alkaa nousta vastaan sillä meidänhän tämä maa eikä pienen ryöstävän eliitin.

        VR:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Ville Tavio (ps.) tyrmää ehdotuksen VR:n pilkkomisesta. Tavion mukaan kalustoyhtiön syntyessä yritykset käärivät voitot veronmaksajien kustannuksella.
        Kilpailun avaaminen johtaa Tavion mielestä siihen, että yksityiset yritykset ajavat jatkossa kannattavat junavuorot ja hiljaisemmat kannattamattomat yhteydet kaatuvat veronmaksajien maksettavaksi.
        Tavion mukaan VR:n hallintoneuvosto aikoo käsitellä asiaa kokouksessaan ensi maanantaina.

        • Verrattavissa siihen, mitä KASAARI-oligarkit tekivät Venäjällä 1990-luvun alussa.

  13. Miljoona vetoa, että Keskustan, kokoomuksen, Sipilän, Orpon, Bernerin äänestäjät, bulvaanit, rahoittajat saavat osan VR:stä eikä olisi ihme jos Sipilän ja Bernerin omat yhtiöt tai sukulaisten yhtiöt tai ainakin niiden yhtiöiden asakkaat.

    • Ja kun vielä omistajajoukkoa voi ja pitää rajata niin USA, CIA, Pentagon, NATO ottaa rataosuuksistamme oman osuutensa kuten Venäjälle menevistä teistämmekin kunhan Berner pistää ne myyntiin.

    • Toistaiseksi tiedetään että omistus säilyisi nykyisellään eli osat jäävät valtion hallintaan.

      VR on ollut kykenemätön kehittämään junatoimintaa ja kilpailu voi edistää positiivista kehittymistä.
      Kontrollia/ohjausta toki tarvitaan ja verkko on pidettävä lujasti valtion omistuksessa.

      (Valtio sais kyllä pakkolunastaa sähköverkot omaan hallintaansa, satenkaari hallitus teki rikollisen typerän päätöksen.)

      • On sinulla jutut. Kun valtion omistus yksityistetään, omistus ei pysy samana vaan omistus yksityistetään.

        VR ei ole ollut kykenemätön kehittämään junatoimintaa markkinaehtoisesti, koska valtiollinen VR ei ole uskonut markkinavetoiseen VRään.

        Valtion VR on parempi, halvempi, tasa-arvoisempi, oikeudenmukaisempi järjestelmä kuin joidenkin kokoomuksen, keskustan, Sipilän, Bernerin kaveriyritusten VR.

        • Onhan tuo nähty kaikessa yksityistämisessä mihin päädytään. Ahneet korjaavat potin, niin se menee. Otetaan nyt vaikka terveydenhoito esimerkkinä.
          Ei taida olla mitään aluetta jossa asia olisi toisin.

          • Sähkön yksityistämisestä jo pöhkönkin pitäisi tajuta että väärin meni ja menee edelleen, kilpailutus nosti hintoja, heikensi laatua ja tuli hullu systeemi: mitä enemmän kulutusta sitä kalliimpaa.

  14. ’…Isänmaallisuutta voi olla sekin, että yrittää tehdä maailmasta kaikille ihmisille hyvän paikan olla ja elää…’

    Kyllä ja siksi kaikki ponnistelu tuon eteen on ihmiskunnan suurin haaste, varsinkin juuri nyt kun nwo-mafia on pannut kaikki voimansa likoon luodakseen kokonaan toisenlaisen maailman.
    Tuskin kellään olisi mitään nwo-hanketta vastaan jos sen tavoite todellisuudessa olisi luoda kaikille ihmisille hyvä paikka olla ja elää mutta ikävä kyllä se on kokonaan aivan muuta: orjuuttaa ihmiskunta pienen eliitin mielivallan alle.
    Ranskassa se ilmene nyt näin:
    So what does President Macron have up his sleeve? — Mitähän Macronilla nyt on hihassaan (mitä hän juonii)?
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=155881
    http://www.voltairenet.org/article197384.html

    • Tuossa ’The Truthseeker’-sivuston artikkelin alussa oleva kuva kertoo olennaisen Macronista ja hänen agendastaan!!!
      Eikä siitä paljoa poikkea se, mitä meillä EU-diktatuurin ostamista EUnukeista koostettu maanpetturi-hallitus toteuttaa.

      • Näin Oikeamedian Tytti Salenius:
        Islamin valta kasvaa Ranskassa nopeasti: Moskeijoita rakennetaan ja kirkkoja puretaan
        ”Ranskassa suojellaan lakien avulla vanhoja puita umpimähkäiseltä hakkaukselta. Valtio voi kuitenkin vapaasti jyrätä vanhat kristilliset kirkot. Ranskan maisemaa ollaan jo täyttämässä kukoistavilla moskeijoilla, Meotti korostaa.”

        Varmaan nämä otsikot on kirjoitettu nostamaan vihaa islamia kohtaan mutta häiritsee se , että pääsyyllinen ei ole Islam vaan Ranska ITSE salliessaan kaiken tämän ja jopa edistäessään sitä ’roomalaiseksi jumalaksi’ itsensä nostaneen Macronin toimesta.
        Miksi mies ylipäätään valittiin virkaansa kun oli jo etukäteen tiedossa kenen mies hän on ja kenen hyväksi toimii? Miksi kansa on päästänyt valtaan miehen joka tuhoaa omaa kansaansa?
        Sama tietysti pätee Eurooppaan. Myös omaan maahamme.

        • Tässä olen Reijo Tossavaisen kansaa täysin samaa mieltä:

          ”Valtio tukee laittomasti maassa olevia. Käytäntö on aivan mielipuolinen.

          Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon johtama valtiovarainministeriö tiedottaa, että ensi vuonna aiotaan ottaa käyttöön uusi valtion korvaus kunnille maassa laittomasti oleskelevien henkilöiden sosiaalihuollon kustannuksiin.

          Tarkoitukseen ehdotetaan varattavaksi 5,3 miljoonan euron määräraha valtion ensi vuoden budjettiin.

          Olen sanaton. Olen järkyttynyt.

          Valtiovallan tehtävänä on valvoa ja toteuttaa laillisuutta. Nyt valtiovalta ja kunnat näyttävät alamaisilleen käytännön esimerkin kera, että laittomuus on ”laillista” ja että sitä pitää jopa tukea.

          On varmaa, että tällä porkkanalla rikolliset onnistuvat houkuttelemaan runsaasti ”pakolaisia” suomalaisten tarjoamien täysihoitopalvelujen pariin. Pelkoa kotiinpaluusta ei ole, sillä kielteisellä päätöksellä ei ole juuri mitään merkitystä. Tämän tiedon rinnalla taannoinen Juha Sipilän ilmoitus oman kodin antamisesta maahantulijoiden käyttöön on vaikutuksiltaan vähäinen.

          Tämä on myös esimerkki kokoomuksen Petteri Orpon, keskustan Juha Sipilän ja loikkareiden Timo Soinin peräänkuuluttamasta ”oikeasta arvopohjasta”.”

          http://beta.oikeamedia.com/o1-33103

          EU-diktatuurin ostamista EUnukeista koostettu MAANPETTURI-HALLITUS!

        • Lisäys: Tuon Ranskaan ITSE luodun Islam-sionismi konfliktin ’hyvä’ puoli tietenkin on että Netanyahu saa kaipaamiaan maahanmuuttajia palestiinalaisilta ryöstettyjen alueiden asuttamiseen ja Rotschildin suur-Israel-unelma etenee. Ranskan juutalaisia onkin jo paennut maasta joukoittain, kuten aikoinaan Saksasta. Heillä on pakopaikka jossa heidät otetaan avosylin vastaan. Ovelaa.

  15. Seuraan kiinnostuksella milloinka Raamattuja aletaan taas polttamaan, tuhoamalla viimeisetkin mahdollisuudet valistaa kansoja mitä on tulossa. Ennustuksia tutkivat ovat paljolti samaa mieltä tulevaisuudesta. Mikään muu teos ei voi kuvailla yhtä tarkasti ihmiskuntaa kohtaavista vaikeuksista.Ihmisviisaus ei riitä ennustamaan tarkalleen tulevia tapahtumia, mutta koska se tieto tulee suoraan ”auktoriteetiltä itseltään”, niin se ei petä.Pelkkä kirkonpenkki ei opeta kuulijalle mitään, valtio-kirkon saarnaajien opastuksella. Jumalan lupauksiin uskovalla ei ole pelkoja tulevaisuudesta. Mitä ne vääryyden harrastelijat voivat minulta ottaa pois, jota kaikkivaltias jättäisi itselleni palauttavan, jos tarve sitä vaatii. AAMEN.

  16. Isänmaallisuus vaihtelee poliittisin vivahduksin. Myöskin tottumus on ”toinen luonto,sanotaan”. On kait helpompi elää isänmaallisena jos ei ole ollut mahdollisuutta nähdä muita maita ja mantuja. Yksilö sattaa nähdä myönteisiä puolia uudessa maassaan, joita ei synnyinmaassaan ole esillä. Elinkeinon harrastaminen määrää usein muuton syyn. Pienessä yhteiskunnassa on vaikeaa päästä etenemään haluttuun kohteeseen, koska kaikki naapurit ovat kovin ”huolehtivaisia edesottamuksistasi”. Kaikilla ei ole kestävyyttä tuhlata aikaansa turhiin räpiköimisiin virkavallan kanssa. Romanttiset Juhannusjuhlat, taikka kaislikkojen haukivedet tietenkin jäävät mieleen monelle siirtolaiselle, mutta sillä ei tehdä elatusta. Kysykääme Syyriasta tulleilta ”siirtolaisilta”mitä heille merkitsee sana ”isäin-maa”.

  17. ”Itävalta ottaa pistokokeina suoritettavat tarkasukset käyttöön rajojensa tuntumassa.
    Itävallan sisäministeri Wolfgang Sobotka on määrännyt otettavaksi käyttöön pistokokeina suoritettavat tarkastukset laitonta siirtolaisuutta vastaan, kertoo italialainen ANSA.

    Tarkastuksia suoritetaan Itävallan raja-alueiden tuntumassa, ja niitä tekevät sotilaat sekä viranomaiset Slovakian, Unkarin, Slovenian ja Italian rajojen tuntumassa…”
    https://www.kansalainen.fi/itavalta-vahvistaa-rajavalvontaa/

    Mitä tekee Suomen maanpetturi-hallitus?
    ”Valtio tukee laittomasti maassa olevia. Käytäntö on aivan mielipuolinen.”,
    http://beta.oikeamedia.com/o1-33103

  18. Usan 18 @sanctuary cities@ joissa piileksivät laittomasti maahan tulleet joukot, aiheuttaen paljon lisätöitä osavaltioille sekä poliisivoimille, puhumattakaan heistä koituvista kuluista veronmaksajien harteille. TRUMP on ottanut kovemman kannan epäjärjestyksen poistamiseksi. Vasen poliittinen johto itkee krokodiilin kyyn-eleitä puoltaessaan laitonta ”si-irtolaisuutta”, niin että onhan meilläkin oma ”syyrialaisten versio meneillään”. Sotku johtuu varmasti samoista lähteistä laajakantoisesti maapallolla, siitä on jo selvät todisteet. NWO marssii kohti suunniteltua päämääräänsä, jos ei P-Korean aloittama uhka sitä keskeytä väliaikaisesti. Vaikutelmat muuttuvat nopeasti, mutta hätäilemällä ei synny muuta kuin kusipäitä mukuloita.

  19. Nyt kun tämäkin kansalaistemme ongelma karkaa käsistä ja heijastaa yhteiskunnan syvää rappiota, jota eliitti ei halua tunnustaa. Varmaan maamme ahne ja umpikiero eliitti panee nyt kaiken toivonsa ’henkisesti vahvaan ja terveeseen’ maahanmuuttoväkeen, jonka avulla maa saadaan kukoistamaan:
    Mielenterveysongelma on räjähtämässä käsiin – yhä
    useammat jäävät vaille hoitoa

    • Meillä on todella vallankahvassa suuri joukko ahneita, umpikieroja ja VALEHTELEVIA maanpettureita ja muita rikollisia:

      Heikki Porkka:

      ”Virallinen Suomi on suuri valehtelijoiden klubi

      Sisäministeriö, Ulkopoliittinen instituutti (UPI), Ahtisaaren CMI, Yleisradio (Yle), Poliisihallitus (Poha) ja valtaosa suomalaisista kansanedustajista ovat totuuden jälkeisen ajan tyypillisiä edustajia.

      Jokainen edellä mainittu taho on yhdessä tai vuorollaan esittänyt suomalaisille tietoisesti valheellisia väitteitä, joilla on ollut haitallinen vaikutus yhteiskunnalle ja erittäin surulliset seuraukset tuhansille suomalaisille.

      Laittomien maahanmuuttajien massiivinen virta Suomeen alkoi kesän 2015 loppupuolella. Sitä ennen Suomessa oltiin kuitenkin jo tietoisia mitä tuleman pitää, vaikka toisin väitettiin ja väitetään edelleen.

      Alexander Stubbin (kok) pääministerikaudella sisäministeriö lähestyi toukokuun alussa 2015 Kuntaliittoa kirjelmällä, jonka sisällöstä Kuntalehti kertoi 25.5.2015. Seuraavassa otteita artikkelista:

      ”Kunnat ovat puolestaan saaneet toukokuun alussa sisäministeriön ja ELY-keskusten pyynnön tehdä suunnitelmat miten ne varautuvat pakolaisten laajamittaiseen maahantuloon.

      Ministeriön maahanmuutto-osasto on pyytänyt ELY-keskuksia aloittamaan valmistelun alueellisten yhteistyöryhmien asettamiseksi maahanmuuttoon varautumiseksi.”

      ”Kuntia pyydetään nyt tekemään touko-kesäkuun aikana, viimeistään elokuussa aiesopimukset siltä varalta, että Suomessa alkaa laajamittainen maahanmuutto. Maahantulon ja pakolaisten sijoittamisen järjestelyn organisoinnissa on tarvittaessa mukana koko viranomaiskenttä: kuntien ohella sisäministeriö, ELY-keskukset, poliisi, puolustusvoimat sekä järjestöjä, muun muassa SPR.”

      ”Sisäministeriön ohjeen mukaan laajamittaisen maahantulon varautumisessa majoituspaikkatavoite kaikkien ELY-keskusten alueella on yhteensä 80 000.”

      Kuntaliiton saama kirjelmä tarkoittaa, että laajamittaista maahanmuuttoa on valmisteltu sisäministeriössä jo hyvän aikaa keväällä 2015. Pääministeri Stubb ja sisäministeri Päivi Räsänen (kd) eivät ole voineet olla tietämättömiä asiasta. Näin merkittävän tiedon on täytynyt olla myös koko hallituksen ja Suomen presidentin tiedossa.

      Vuoden 2015 keväällä käydyssä vaalikeskustelussa sisäministeri Räsänen kiisti tiedon, jonka mukaan Euroopan unioni on vaatimassa jäsenmailta laajaa pakolaisten vastaanottoa. Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho (ps) kertoi kevättalvella 2015 EU:n suunnitelmista fb-seinällään.

      Myöhemmin (elokuussa 2015), kun tulijoiden katkeamaton virta oli jo alkanut, sisäministeri Petteri Orpo (kok) väitti, että tilanne tuli yllättäen eikä siihen osattu varautua.

      Saman valheen toistivat useat kansanedustajat ja kokoomuksen ehdokkaana presidentiksi valittu Sauli Niinistö. Huomattavaa on, että presidentin erityisavustaja toimii Pete Pokkinen (kok), joka oli aiemmin pääministerinä vaikuttaneen Alexander Stubbin erityisavustaja. Pokkinen on tiedottamisen ammattilainen, josta kertoo Tasavallan presidentin kanslian tiedote 2.6.2015:

      ”Tasavallan presidentin erityisavustajana aloittaa 2.6.2015 kauppatieteiden maisteri Pete Pokkinen. Pokkinen siirtyy tehtävään Huawei-yhtiöstä, jossa hän toimi Suomen viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajana.

      Aiemmin Pokkinen on toiminut pääministeri Alexander Stubbin sekä elinkeinoministerien Jan Vapaavuoren ja Jyri Häkämiehen erityisavustajana, kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä sekä toimittajana. Hän myös vastasi Sauli Niinistön vuoden 2012 presidentinvaalikampanjan viestinnästä.”

      Miksi kokoomuskaarti antoi julkisuuteen totuuden vastaista tietoa? On syytä muistaa, että EU-komissaarina istuva Jyrki Katainen (kok) väitti jo vuonna 2008 Suomen tarvitsevan satoja tuhansia maahanmuuttajia vuoteen 2020 mennessä.

      Hereillä olleet maahanmuuttokriittiset kirjoittivat useita kertoja uhkista, joita Suomeen saadaan massiivisen laittomien maahanmuuttajien tulon seurauksena. Faktoihin perustuvien varoitusten kertomisen seurauksena kriittisiä solvattiin perinteisissä medioissa ja suvaitsevaisten ihmisten puheissa rasisteiksi, ulkomaalaiskammoisiksi ja –vihamielisiksi.

      Kokoomuspoliitikkojen ja istuvan presidentin ohella totuuden kieltäjinä toimivat kaikki aiheeseen kantaa ottaneet punavihreiden (vas, vihr) ja sosialidemokraattien (sdp) kansanedustajat.

      Ulkopoliittisen instituutin asiantuntijan nimikkeellä toimiva Teemu Tammikko (ent. Sinkkonen) väitti terroristien tulosta kertoneita maahanmuuttokriittisiä valheellisen propagandan levittäjiksi.

      Presidentti Martti Ahtisaaren perustaman CMI-järjestön Hussein al-Taee valehteli useaan otteeseen Yleisradion lähetyksissä todeten, että tulijoiden joukkoon ei ole soluttautunut terroristeja.

      Tammikko ja al-Taee esittivät virheelliset lausuntonsa vaiheessa, jolloin tiedettiin jo varmuudella terroristien ujuttautumisesta turvapaikanhakijoiksi ilmoittautuvien sekaan. CMI:n al-Taeen totuuden vastaisen puheen tekee erityisen irvokkaaksi se, että Pariisin iskut, joissa oli mukana turvapaikanhakijoiden seassa tulleita terroristeja, tapahtui ENNEN al-Taeen lausuntoa.

      Joulukuussa 2015 Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jossa Maanpuolustuskorkeakoulun terrorismitutkija liittyi kokoomuspoliitikkojen sekä UPI:n ja CMI:n kanssa samaan rintamaan väittäen, että ”mikään empiria ei kuitenkaan tällä hetkellä osoita, että Isis olisi ainakaan mittavassa määrin pyrkinyt hyödyntämään pakolaisreittejä soluttamisoperaatioissa”.

      BuzzFeed-uutissivusto kertoi jo 30.1.2015 kahden salakuljettajan ja yhden Isis-aktiivin haastatteluun perustaen terroristien soluttautumisesta pakolaisvirtaan.

      Euroopan unionin (EU) terrorismia, kyberrikollisuutta ja laitonta maahanmuuttoa tutkivan viranomaisyksikön Eurojustin johtaja Michele Coninsx kertoi 6.7.2015 julkaistussa Daily Mail-lehden artikkelissa ISIS-terroristien pyrkivän Eurooppaan Välimeren yli turvapaikanhakijoiden joukossa.

      Yleensä lattiaan asti Brysselin suuntaan kumartava Petteri Orpo ei tällä kertaa uskonut unionin korkeaa asiantuntijaviranomaista vaan tylytti kriittisiä 22.8.2015 Helsingin Sanomien kulmapöydässä todeten, että ”pakolaisten motiivien arvosteleminen on rasismia”. Lisäksi Orpo väitti, että ”turvapaikanhakijat yllättivät hallituksen”.

      Orpon lausunnosta on pääteltävissä, että sisäministeri joko valehteli tietoisesti tai sitten hän ei tiedä mitä ministeriössä puuhataan. Sisäministeriöstä oli lähetetty Kuntaliittoon massiivista aaltoa ennakoiva kirjelmä jo yli kolme kuukautta ennen Orpon lausuntoja. Kummallista, jos sisäministeri ei tiedä mitään näin merkittävästä asiasta, jota on valmisteltu sisäministeriössä viimeistään keväästä (2015) lähtien.

      UPI:n Tammikko esitti valheellisen väitteensä syyskuussa 2015, CMI:n Hussein al-Taee ja Maanpuolustuskorkeakoulun asiantuntija antoivat valheelliset lausuntonsa joulukuussa 2015. CMI:n al-Taee jatkoi valehtelua Ylen A-studiossa 22.3.2016:

      ”….ovat lähteneet Isisiä ja kuolemaa karkuun, ja ne muut, tai suurin osa heistä, ovat tulleet paremman elämän toivossa, mutta Isis ei ole lähettänyt ihmisiä. Tämä täytyy ottaa huomioon.”

      Hussein al-Taee jatkoi väärän tiedon levittämistä, vaikka esimerkiksi Helsingin Sanomat oli kertonut yli kuukautta aiemmin (5.2.2016) Reutersin tietojen perusteella Isis-terroristien tulleen Eurooppaan:

      ”Äärijärjestö Isis on lähettänyt Eurooppaan taistelijoitaan, jotka esiintyvät pakolaisina, kertoi Saksan kansallinen tiedustelupalvelu BfV perjantaina uutistoimisto Reutersin mukaan.”

      Toukokuun alussa 2016 Reuters julkaisi uuden tiedon, jonka mukaan Saksan viranomaiset tutkivat 40:ä tapausta, joissa epäillään islamilaisten terroristien tulleen maahan Lähi-idästä vyöryneen pakolaisaallon mukana.

      Kansainvälisen median uutisoinnista on sittemmin käynyt useaan otteeseen selville, että Euroopassa majailee nykyään tuhansia erittäin vaarallisia muslimeja, joilla on taito ja tarkoitus toteuttaa iskuja länsimaissa. Iskuja pyritään tietojen mukaan keskittämään pehmeisiin kohteisiin eli tavallisen kansan suosimiin paikkoihin ja tilaisuuksiin.

      Muslimimiesten laajamittaisen maahantulon seurauksena seksuaalirikosten määrä on kasvanut järkyttäviin lukemiin. Keskusrikospoliisin julkaiseman vuotta 2016 koskevan tilaston mukaan irakilaisilla on 43-kertainen, afgaaneilla 36-kertainen ja turkkilaisilla 29-kertainen todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikokseen verrattuna kantaväestöön.

      Enimmäkseen kantaväestöön kohdistuva seksuaalirikollisuus ei ole ainoa ongelma, sillä tulijoiden keskinäinen väkivalta on ollut arkipäiväistä, jonka lisäksi osa väkivallasta on kohdistunut paikallisväestöön. Lisäksi yksi suomalaismies on surmattu turvaa hakemaan tulleiden toimesta.

      Poliisihallituksen edustajat ovat totuudesta piittaamatta antaneet lausuntoja, joissa tulijoiden aiheuttamaa seksuaalirikosten määrää ja muuta rikollisuutta on vähätelty. Erityisen törkeänä on pidettävä sitä, että poliisin ylin johto on pyrkinyt pimittämään muslimimiesten ympäristöön tuomaa uhkaa. Poliisilaitoksille lokakuussa 2015 suunnatussa ohjeistuksessa todetaan, että ”rikoksista uutisoitaessa ei mainita epäillyn asemaa turvapaikanhakijana”.

      Poliisihallituksesta ei ole kerrottu, miksi poliisin johto halusi tietoisesti pitää kantaväestön naiset tietämättöminä selkeästä uhasta, joka heihin kohdistuu erityisesti maahan saapuneiden irakilaismiesten suunnasta.

      Miksi poliisihallitus ei halunnut ennalta ehkäisevän tiedon kulkeutua kansalaisille? Sivistyneessä maassa sisäministeri ja poliisiylijohtaja olisivat jo muissa tehtävissä tällaisen toiminnan seurauksena.

      Turvapaikanhakijoiden tulosta seuranneen yhteiskunnallisen prosessin aikana KAIKKI perinteiset mediat ovat osoittaneet viilipyttymäistä välinpitämättömyyttä kantaväestön ja hyvien maahanmuuttajien asemasta. Tiedonvälitys on ollut erittäin valikoivaa, jopa niin vääristynyttä, että sitä voi hyvällä syyllä pitää rikollisuutta suosivana sekä ihmis- ja suomalaisvastaisena.

      Usein kuultu toteamus, jonka mukaan suomalaiset ovat kakkoskansalaisen asemassa omassa maassaan, ei ole lainkaan väärin sanottu. Ihmetystä herättää lähinnä se, miksi suomalaiset antavat vaalista toiseen tukensa juuri niille tahoille, jotka kurmuuttavat ja halveksivat heitä eniten.

      Toinen ihmetyksen aihe se, miksi perinteinen media ei puutu asiantuntija-tittelillä olevien henkilöiden ja johtavien poliitikkojen toistuvaan valehteluun.

      Maahanmuuttopolitiikkaan ja turvapaikanhakijoihin liittyvistä valheista on ollut merkittävää haittaa tuhansille suomalaisille sen lisäksi, että valheet ovat toimineet ”sponsoreina” yhteiskunnan haitalliselle jakautumiselle.

      Tosiasiat tiedostava normaalijärkinen ihminen ei tue politiikkaa, joka vaarantaa yhteiskuntarauhan ja henkilön tai hänen läheistensä turvallisuuden.

      Johtuuko perinteisen median tietoinen tiedonpimitys ja ajoittainen virheellisen tiedon jakaminen suomalaisvastaisuudesta vai herran (poliittisen johdon) pelosta?”

      http://beta.oikeamedia.com/o1-33309

      • Hieno kirjoitus täynnä kovaa faktaa. Selvää on, että maamme eliitti on myynyt maansa jo kauan sitten ja nyt saamme maistaa jälkilöylyjä.
        ’…Tosiasiat tiedostava normaalijärkinen ihminen ei tue politiikkaa, joka vaarantaa yhteiskuntarauhan ja henkilön tai hänen läheistensä turvallisuuden…’ — eikä politiikkaa jossa yhteiskunta ajetaan velkaorjuuteen ja ahneuteen sairastunut psykopaattinen valtaliitti turvaa valtansa valhein ja vie kansalle kuuluvan omaisuuden ja ajaa yhteiskunnan yksityisomistukseensa.

        Tuo nähdään sitten seuraavissa vaaleissa. Nähdään onko meillä enää edes tuollaisia normaalijärkisiä ja vastuuta kantavia kansalaisia vaan vain enemmän tai vähemmän mielenterveytensä hukanneita ja kuinka paljon. Vai elävätkö ihmiset jo pankkien rahahanan varassa ja ovat valmiita velkaorjiksi ja myymään isänmaansa.
        Ainakin nyt näyttää että kansamme on vahvasti aivopesty nwo-mafian rahoittamien päättäjien ja valhemedian yhteisvoimin ja valmius jopa oman isänmaan uhraamiseen on erittäin suurta ja pelottavaa luokkaa.

          • Tätä isänmaallista toimittajaa uhkaa nyt … no, helppo arvata. Hän on entinen toimittaja. Mutta onhan vaihtoehtomedian puolella onneksi aina tilaa rehelliselle …
            German journalist who exposed govt instruction in media coverage faces backlash
            http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=156041

          • ”Merkel gör som Hitler förstöra Tyskland
            Wednesday, 07 October 2015 20:21

            Tysklands regeringschef har helt tappat vettet. 72% av Tyskarna vill att det inte släpps in fler migranter till Tyskland. Mer än fyra femtedelar av tyskarna vill återinföra gränskontroller. 90% vill ha en begränsning per år hur många som släpps in.

            Den ansvarige flyktingministern, inrikesministern Thomas de Maizière (CDU), hade vågat kritisera vissa migranter som hade råd att åka taxi genom halva Tyskland därför att de inte tyckte om den anvisade bostaden. Han tyckte även att det stora antalet invandrare är ett problem för Tyskland. Som svar kickade Merkel honom från att vara ansvarig för invandringsfrågor som en liten olydig skolpojke. Nu tar hon själv hand om det på regeringskansliet, Kanzleramt. Så gjorde Hitler också mot sina generaler när han var missnöjd

            Från Hitler vet vi nu att han hade ROTSCHILDGENER (Solomon Rothschild från Wienfamiljen) genom sin farmor. Dessa gener gör det extra lätt för demoner att ta kontroll. Många experter som träffat Hitler bekräftatde att han var besatt av demoner. Därifrån kom hans ondska.”
            [Ks. artikkelissa kahta rinnakkain olevaa valokuvaa, Angela Merkel ja Hitlerin äiti Klara Hitler]
            Därför skulle envisa rykten på nätet inte kunna vara helt omöjliga, att Merkel är en dotter till Hitler genom konstgjord insemination från projekt Lebensborn. På så sätt skulle hon också kunna vara under demonisk mind control genom Rothschildgener. De mörka bakgrundskrafterna hatar Tyskland. Huvudsyftet med de båda världskrig som de arrangerade var att förinta Tyskland. De lemlästade bitar som är kvar av Tyskland skall nu med all makt förstöras genom flyktingkriget…”

            Koko artikkeli: http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/1354-merkel-goer-som-hitler-foerstoera-tyskland.html

        • Berner kunnostautuu kansallisomaisuuden myyjänä kirjoittaa Markku Juutinen MM:ssa
          ”Berner on selvästi kansainvälisten suuryritysten käytössä, kuten Suomen poliittinen mafia kokonaisuudessaan toimii globaalin pankkiirieliitin ja ulkomaisen suurpääoman asiamiehenä kotimaassaan. Juuri mainittu globaali eliitti on ujuttanut Bernerin lakeijan virkaansa. Täten ohjeistus tulee Bilderberg-kokouksista, jossa asianomainen ei tarvitse aina olla läsnä saadakseen ohjeita.
          Suomen iljettävät mädättäjät ovat saaneet ja tulevat saamaan EU:sta korkeita virkapaikkoja kansainvälisten isäntiensä palvelemisesta. Näistä esimerkkinä olkoon Katainen, Stubb ja Martti Ahtisaari.
          Täytyy vain ihmetellä sitä moraalin ja itsekunnioituksen puutetta, mikä suomalaisissa yleensä vallitsee. Poliittinen mafia voi silmää räpäyttämättä menetellä täysin rikollisesti, moraalittomasti ja äärimmäisen halveksivasti kansalaisia kohtaan, silti nämä kriminaalit äänestetään edustajiksi kaudesta toiseen; ällistyttävää.” — no sitä se todella on.

  20. Näinkö kaikki on ajateltu ja suunniteltu? Eräs ajatusleikki – vai pitäisikö jättää tuo ’leikki’ sana pois? – globalisti-eliitistämme.

    Nyt kun oman maamme kansalaiset on pikku hiljaa saatu menossa olevan kulttuurimaxismin toimin henkisesti nujerrettua ja lamautettua ja tehottomiksi talouseliitille rahaa poikivaan halpaan pakko- tai lähes orjatyöhön, niin korvataan se paremmin eliitin valtaan ja ehtoihin alistuvalla ja jätetään sitten oman onnensa varaan ja kaikenlaisen terrorin armoille? Eihän sen varaan voi jättää sijoituksia tai talous ja pörssi joilla eliitti tekee ilmaista rahaa itselleen romahtaa ja tulee ns. lunta eliitin omaan tupaan eikä ole mitä siirtäisi veroparatiisiin. Menisi varmaan globalistilta yöunet jos tällainen katastrofi iskisi.
    Ja kas kummaa … tuota kusetustahan omatkin sokeat ja huijatut suvakkimme ja uusi vasemmisto näyttäisivät jopa tukevan.
    Tietysti ilman muuta pitää – ennen kuin yhteiskunta ja kansalaiset kokonaan romahtavat – ottaa kaikki mahdollinen irti niistä.

    Muutama poiminta muualta:
    Totuus kuulostaa ”vihalta” niiden korvissa, jotka vihaavat totuutta.
    Nykyinen valtaeliitti toteuttaa kansanmurhaa, huutokauppaa suomalaisten varallisuutta pankkiiri-eliitille ja myrkyttää nuoret sukupolvet kulttuurimarxistisella propagandalla.
    Lopulta suomalaisilla ja eurooppalaisilla on vain yksi vihollinen, jonka voittaminen ratkaisee merkittävän osan yhteiskunnallisista ongelmista. Se on globalisti ja sen työnantaja, nwo-mafia.
    Koska ’länsimainen arvoyhteisö’ on YK:n ja Goldman Sachsin suulla ilmoittanut että Euroopan valkoiset on korvattava muilla roduilla, ei ns. ”vakavasti otettavilla” ’orpo-poliitikoilla’ ole ”muuta vaihtoehtoa” kuin ryhtyä oman kansansa pyöveliksi. Vaikka kansanpetturi voi liputtaa näennäisesti joko oikeiston tai vasemmiston puolesta, on taustalla yksi ja sama vihollinen – globalisti työnantajineen.
    Trump käänsi selkänsä äänestäjille jo muutamassa viikossa. Hän petti kansan miellyttääkseen globalisteja, joita haukkui koko vaalikampanjansa ajan. Jottemme toistaisi samaa, on tunnistettava taustavoimat, jotka pakottivat Trumpin tekemään lupaustensa vastaista politiikkaa.
    Globalistit ovat tavallisen kansan vastakohta – vihamielinen eliitti. He edustavat Euroopan historian synkintä vääristymää. Naamioiden takana on lopulta vain yksi vihollinen, eikä sille tule antaa armoa.

    • En kannata Vastarintaliikettä, koska sen takana on ilmeisesti tietty ’pimeä taho’, jonka Whitetv.se-sivustoa ylläpitävä saksalais-ruotsalainen oikeustiet.toht. Henning Witte on tuonut esille artikkeleissaan. Sama ’pimeä taho’ oli hänen mukaansa Hitlerin takana ja on esim. Ukrainan (uus)natsien takana. Otaksuttavasti hyvin harva jos kukaan Suomen Vastarintaliikkeen jäsen on tietoinen tuosta tahosta. Sillä varauksella pidän seuraavaa artikkelia varsin asiantuntevasti kirjoitettuna ja erittäin oikeaan osuvana:

      ”Yksi vihollinen – globalistit!”, http://magneettimedia.com/yksi-vihollinen-globalistit/

  21. Varusmiehille opetettavaan sotilasoppiin kuuluu doktriini: Valtio pysyy pystyssä vain ja ainoastaan sotilaallista väkivaltaa käyttäen. Jos maata miehittävät sotajoukot eivät ole ”oman hallituksen” alaisena, ovat ne vieraan valtion alaiset.

    Valtio ei voi olla olemassa ilman suvereenisuutta, joka tarkoittaa fyysisellä alueella asuvan kansan ehdotonta alistamista yhden johdon ja yhden valtion alle.

    Isänmaallisuus kuuluu samaan kategoriaan: Jos oma kansa ei tiedä mitä isänmaa tarkoittaa, tulee alueelle vieras kansa, joka ”tietää”. Se ottaa maan omaksi isänmaakseen ja alistaa entisen kansan orjakseen tuottamaan ”sosiaalitukia” ja Bemareita itselleen.

    Tällaisessa invaasiossa kansa ei välttämättä edes huomaa vähitellen tapahtuvaa muutosta, kun lainsäädäntö muutetaan vierasta kansaa suosivaksi ja omaa syrjiväksi. Poliitikotkaan eivät ole puolustamassa. Päin vastoin. He haluavat vain valtaa ja siitä seuraavia etuuksia. Nuolla hillotolppaa.

    Tällainen kehityskulku on helposti mahdollinen siinä vaiheessa, kun valtio — vääjäämättömän kehityskulun tuloksena — on korruptoitunut niin paljon, että kansalaisen kannalta on yhden tekevää onko vallassa ”oma” vaiko vieras hallitus; enempää ei kuitenkaan voi enää ottaa.

  22. ”Tällaisessa invaasiossa kansa ei välttämättä edes huomaa vähitellen tapahtuvaa muutosta, kun lainsäädäntö muutetaan vierasta kansaa suosivaksi ja omaa syrjiväksi. ”

    Lain tulkinta meilläkin on jo räikeästi vierasta kansaa suosiva – rikollinen maanpetturi-hallituksemme jopa alkaa maksaa tukea LAITTOMASTI MAASSAMME oleville – ja omaa syrjivä, ks. myös esim.
    ”Näkövammaiselle asunnottomalle tarjottiin siivoamatonta yksiötä – lattialla tuhansia raatokärpäsiä”
    http://beta.oikeamedia.com/o1-33241
    ja kantasuomalaisten pitkistä leipäjonoista puhumattakaan, kun maahantunkeutujille esim. koululaisille tehtävä ruoka on liian huonoa.

  23. Nyt sekin on sitten paljastettu, että ”suomalainen” rukiinen kunnon ruisleipä on Venäjältä kotoisin niin kuin saunakin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here