Itseään kauhean hyvinä ihmisinä pitävä suomalainen niin sanottu vasemmisto kitkuttelee poterossaan ja rukoilee armonpaloja isoilta puolueilta kuten on tehnyt jo Suvi-Anne Siimeksen ajoista saakka.

Nykyinen vihervasemmisto on ajatusmaailmaltaan jokseenkin sama kuin edistyksellinen nuorkokoomuslaisten siipi oli 70-luvulla: kiva, kaikista kivaa ajatteleva idioottikerho, jolla ei ole mitään todellista annettavaa eikä mitään todellista halua ratkaista yhteiskunnan ongelmia.

Köyhiltä viedään, pienituloisilta viedään, työläisiltä viedään ja vihervasemmisto on hyvä omasta mielestään.

KÖYHYYS SUOMESSA ON KASVANUT koko 2000-luvun räjähdysmäisesti – se ei kiinnosta valevasemmistoa lainkaan. Vanhuksia kohdellaan kuin saastaa – eikä se haittaa vihervasureita ollenkaan. Köyhiltä viedään, pienituloisilta viedään, työläisiltä viedään ja vihervasemmisto on hyvä omasta mielestään.

Se on niin hyvä, ettei sille tuottanut mitään ongelmia olla mukana hallituksessa, joka myönsi kaikkein suurimmille ja rikkaimmille suuryrityksille 1,6 miljardin euron veroalen.

Nykyinen pellevasemmisto ei eroa millään tavalla vihreistä, jotka siis ovat kokoomuksen puutarhaosasto. Pellevasemmistokin puhuu yhtä ja tekee toista ja varoo visusti olemasta oikeasti vasemmistolainen. Se on määritellyt oman vasemmistolaisuutensa pelkäksi imagoksi vailla mitään vasemmistolaista sisältöä, koska – ei tämä pellevasemmisto ole edes vasemmistolainen.

Tietenkin on aivan mahdollista, että vihervasurit ovat todellakin niin naiveja, etteivät he ymmärrä sitä ja siksi ovat ylikansallisen suurpääoman ja suuryritysten etujoukoissa into pinkeänä.

Parhaiten tämä näkyy NATOssa. Nykyvasemmistossa on aivan yhtä paljon hysteerisiä ryssäfoobikkoja ja natolaisia kuin kokoomuksessakin – paitsi että kokoomuslaiset ovat sitä reilusti ja avoimesti. Vasurit leikkivät olevansa rauhanpuolustajia vaikka haaveilevatkin ryssien joukkotuhonnasta NATOn kiiltävien hävittäjien voimalla tai jotakin sen sellaista. Joskus aikoinaan vasemmisto ajoi rauhan asiaa, mutta suomalainen nykyvasemmisto intoilee NATOn sotilasoperaatioita seuratessaan – ja haluaa mukaan.

TOINEN SUOMALAISEN NYKYVASEMMISTON ALASTON TOTUUS ON GLOBALISMI. Vasurit selittävät jotakin hyvin epämääräistä kansainvälisestä solidaarisuudesta ja globalismista, maailmankylistä sekä muusta sonnasta ja teeskentelevät etteivät muka tiedä, että jo pelkkä termi ”globalismi” on peräisin Wall Streetin randilaisista ajatushautomoista ja että sen tavoitteena on tuhota kansallisvaltiot suuryritysten toimintavapauden varmistamiseksi. Suomalainen vihervasuri kannattaa juuri sitä.

Joskus aikoinaan vasemmisto meilläkin vastusti imperialismia. Nyt se on tiukasti sen puolella, koska se luulee, ettei kukaan huomaa, että globalismi on sama asia eri nimellä. Tietenkin on aivan mahdollista, että vihervasurit ovat todellakin niin naiveja, etteivät he ymmärrä sitä ja siksi ovat ylikansallisen suurpääoman ja suuryritysten etujoukoissa into pinkeänä.

Kun Ranskan ja Britannian vasemmisto on vuosia puhunut siitä, että holtiton maahanmuutto on suurpääoman suunnitelma uuden kurjaliston luomiseksi sekä yleisen palkkatason ja työlainsäädännön romuttamiseksi, suomalainen vasemmisto kamppailee kaikin tavoin tämän mahdollistamiseksi.

MITEN SUOMALAINEN VASEMMISTO EROAA EUROOPPALAISISTA? Juuri kaikessa tässä: Euroopassa vasemmisto on nousussa, koska se on hylännyt globalismin eli uusimperialismin. Kun suomalainen vihervasemmisto roikkuu hampaillaan ylikansallisen vallankäytön takin liepeissä, muualla vasemmistot ovat ryhtyneet ajamaan kansojen etua, kansalaisten etua – siis huolehtimaan omistaan, äänestäjistään.

Toisin kuin siinä luotettavassa suomalaisessa valtamediassa on annettu ymmärtää, Britannian Labour ei vastusta Brexitiä ja vaatii sekin maahanmuuttoon kontrollia. Tämä on täysin päinvastaista, mitä suomalainen valevasemmisto hokee ja vaahtoaa kannanotoissaan. Suomalainen vasemmisto ei ole oikeasti köyhien suomalaisten tai suomalaisten työläisten vaan globalistisen randilaisuuden asialla ja ajaa suurpääomien vallan kasvattamista.

Tämä näkyy selkeästi maahanmuuttokysymyksessä: Kun Ranskan ja Britannian vasemmisto on vuosia puhunut siitä, että holtiton maahanmuutto on suurpääoman suunnitelma uuden kurjaliston luomiseksi sekä yleisen palkkatason ja työlainsäädännön romuttamiseksi, suomalainen vasemmisto kamppailee kaikin tavoin tämän mahdollistamiseksi.

Suomalainen vasemmisto puhuu humaaneista arvoista ja pakolaisista, mutta vaikenee kuin muuri työnantajajärjestöjen kannanotoista, joissa vaaditaan palkkojen romuttamista, työlainsäädännön romuttamista – ja nimenomaan näiden kieltä osaamattomien maahantuotujen avulla. Britanniassa vasemmisto on täysin toista mieltä.

Olennaista on leikkiä hyvää ihmistä – että on kivaa ja ollaan fiksuja – ei se että taisteltaisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolesta ja autettaisiin ihmisiä Suomessa.

KANSOJEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS oli aikoinaan suomalaisellekin vasemmistolle keskeisiä asioita, mutta ei ole enää – päinvastoin. Suomalainen viherkukertava valevasemmisto tekee kaikkensa ylikansallisen, epädemokraattisen vallankäytön vahvistamiseksi ja kansojen itsemääräämisoikeuden murentamiseksi ylikansallisen pääoman toiveiden mukaisesti.

Suomalainen ”vasemmisto” on pudonnut eurooppalaisten vasemmistopuolueiden kelkasta ja jää näpräilemään hipsteri-salaseuroissaan kivojen asioiden kanssa – koska kukaan ei välitä siitä puupin vertaa. Se on itse osoittanut olevansa sellainen, ettei siitä tarvitse välittää.

Olennaista on leikkiä hyvää ihmistä – että on kivaa ja ollaan fiksuja – ei se että taisteltaisiin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien puolesta ja autettaisiin ihmisiä Suomessa. On paljon paljon kivempaa tanssia bongorumpujen tahdissa batiikkihamosessa maailmankylähäppeningissä kuin kantaa housuihinsa kakannutta vanhusta pesulle tai viedä köyhälle perheelle ruokaa tyhjään jääkaappiin.

Vasemmisto on aivan hiljaa siitä tosiasiasta, että maamme alistettiin perustuslain, rikoslain, aluevalvontalain ja lain puolueettomuusmääräysten vastaisesti ulkolaisen sotilasmahdin hallintaan.

SUOMALAISEN VASEMMISTON NOLLAROOLI näkyy myös sen suhtautumisessa maatamme miehittäviin ulkomaalaisiin sotajoukkoihin. Li Anderssonia ei hetkauta lainkaan se, että ulkolainen sotilasmahti harjoittelee sotaa suomalaisia vastaan Suomessa.

Vasemmisto on aivan hiljaa siitä tosiasiasta, että maamme alistettiin perustuslain, rikoslain, aluevalvontalain ja lain puolueettomuusmääräysten vastaisesti ulkolaisen sotilasmahdin hallintaan. Päinvastoin: suomalainen vasemmisto on ilakoimassa ulkolaisten sotilaiden marssista maamme kamaralla juhlapuheistaan ja lausunnoistaan huolimatta. Se on samanlainen puolue kuin vihreät, joka vastusti ydinvoimaa maailman ydinvoimamyönteisimmässä hallituksessa.

ON NIIN PALJON KIVEMPAA SYÖDÄ PULLAA ja viineriä eduskunnan kahvilassa ja saada yli kahdeksan tonnin palkkaa ilmaisine taksikyyteineen kuin yrittää muuttaa yhtään mitään millään tavalla. Sadat tuhannet suomalaiset köyhät ovat tylsiä, työttömät ovat mälsiä. Kivempaa on keskustella säkenöivästi fiksun liberalistin kanssa näkemyseroista kuin kuunnella räntäsateessa seisovan työttömän murinaa.

Yhtään mielenosoitusta, vasemmistopuolueen suurta kampanjaa, tukikonserttia, ruoka-apua, majoitusapua tai kädenojennusta ei ole herunut yhdellekään suomalaiselle köyhälle. Neljästi kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneelle jo vuosia Euroopassa asuneelle ulkomaalaiselle löytyy jos jonkinlaista solidaarisuushäppeninkiä ja tukiverkostoa – yhdellekään suomalaiselle ei.

Yhtään asunnotonta suomalaista ei ole autettu, eikä auteta – juhlapuheita lukuunottamatta – koska suomalainen köyhä on tylsä ja mälsä eikä yhtään jänskä ja mieltäkutkuttava.

Kivempaa on keskustella säkenöivästi fiksun liberalistin kanssa näkemyseroista kuin kuunnella räntäsateessa seisovan työttömän murinaa.

Juuri siksi suomalainen vasemmisto ei tule koskaan nousemaan näillä eväillä miksikään tekijäksi. Se on kuohittu, neutraloitu ja osa suurpääoman puoluetta kaikin tavoin. Juuri siksi se on pudonnut muiden eurooppalaisten vasemmistopuolueiden kyydistä. Putosi kelkasta kuin sanonta kuuluu. Eikä kukaan jää sitä kauheasti kaipailemaankaan.

Mitä sanoivat oikeat vasemmistolaiset aikoinaan? Aivan:

Isänmaa tai kuolema!

(video yllä): Che Guevaran lausunto YK:ssa. ”¡Patria o muerte!”
¤

Lähteitä

Krupa, Matthias | Die Zeit (4.9.2015): Nationalism on the Left http://www.zeit.de/politik/ausland/2015-09/left-wing-nationalism-europe 

Imbert, Fred | CNBC (20.4.2017): Meet the French presidential candidate who is even scarier for investors than Marine Le Pen https://www.cnbc.com/2017/04/20/jean-luc-melenchon-may-be-just-as-bad-for-france-as-marine-le-pen.html

Chakelian, Anoosh | New Statesman (27.7.2017): ”It feels like a betrayal”: EU citizens react to Jeremy Corbyn’s migration stance http://www.newstatesman.com/politics/uk/2017/07/it-feels-betrayal-eu-citizens-react-jeremy-corbyn-s-migration-stance

Elgot, Jessica | The Guardian (23.7.2017): Labour would leave single market, says Jeremy Corbyn https://www.theguardian.com/politics/2017/jul/23/labour-would-leave-single-market-jeremy-corbyn


¤

Sami Parkkonen on blogisti, joka on kirjoittanut poliittisesti epäkorrektia kommentaaria vuodesta 2013.

¤

Teksti on julkaistu alunperin kirjoittajan blogissa 17.8.2017.
¤

141 KOMMENTTIA

  1. Todella painavaa asiaa jälleen Sandelta.
    Juuri näistä ja hieman muistakin syistä joihtuen EN KOSKAAN äänestä vasemmistoa!

    Vasemmisto ja vihreät ajavat omalla esimerkillään, edesottamuksillaan täysillä uutta maailmanjärjestystä, eikä heistä ole minkään kaltaiseksi vaihtoehdoksi nykypolitiikalle.

    • Itse taas kannatan vain puoluetta joka lupaa pitää maan puolueettomana, irrottaa meidät EU:sta, luoda oman rahan ja pankin, joka ei kuseta kansaansa ja vie meitä vieraiden rikollisten velkaorjuuteen.
      Tässä sellainen https://www.ipu.fi Tuo linkki kertoo enemmän sen ohjelmasta.
      Toivoisi että Perussuomalaiset ja IPU voisivat yhdistyä ja muodostaa vahvan poliittisen kokonaisuuden.

      • Tuohon pitää lisätä vielä kansanäänestykset, jotka sitovat päättäjiä ja talousdemokratia.
        Mitä hyötyä talousdemokraattisista uudistuksista olisi?

        Talous olisi nykyistä vakaampi ja pankkijärjestelmä turvallisempi, kun pankit eivät pystyisi luomaan rahaa myöntämällä lainoja.
        Reaalitaloutta olisi mahdollista tukea nykyistä paremmin, kun valtio tai keskuspankki loisi kaiken rahan. Valtion luoman rahan käyttökohteista päätettäisiin demokraattisesti, eivätkä yksityiset pankit enää päättäisi, mihin tarkoitukseen rahaa luodaan. Esimerkiksi omistusasumista ja yritystoimintaa voitaisiin rahoittaa julkisten pankkien lainaaman korottoman tai lähes korottoman rahan avulla.

        Sekä julkinen että yksityinen talous säästäisivät, kun niiden ei tarvitsisi maksaa korkoa rahasta. Eriarvoisuutta kasvattava korkotuloilla eläminen tai rahalla keinottelu ei olisi enää mahdollista. Ihmisten käyttöön jäisi enemmän rahaa ja eriarvoisuus vähenisi.

        Talousdemokraattisessa yhteiskunnassa talouskasvun pakkoa ei enää olisi. Kun valtio voisi itse luoda rahaa ilman korkokuluja oman keskuspankkinsa kautta, ikuiselle talouskasvulle ei olisi enää rakenteellista syytä. Ilman talouskasvun pakkoa esimerkiksi työnteko, tuotanto ja kulutus voitaisiin mitoittaa ihmisten omien halujen sekä luonnonvarojen ja ilmaston kestävyyden mukaan.
        http://talousdemokratia.fi

      • Tuo ajatus yhdistymisestä ja yhteistyöstä saattaa törmätä siihen etteivät Persut halua omaksua IPU:n vaatimaa ero EU:sta ja omaa rahaa sekä pankkia.
        En ole ainakaan vielä vakuuttunut siitä.
        Halla-ahon ja Huhtasaaren pitäisi selkeästi ilmaista etteivät ole globalistien ja nwo-agendan takana.

    • Tiedätkö Diabolik, että on ihan yhdentekevää ketä sinä äänestät tai et äänestä.

      Suuruudenhullua edes kuvitella, että joku pitäisi sinua esimerkkinään.

  2. Joo, aika lailla samoilla linjoilla meikäläinenkin!

    Itse toivoisin, että Suomeen syntyisi jokin aivan uusi puolue.

      • Tuokin joukko voisi yhtyä IPU+Persut ryhmään ja muodosta ison puolueen. Tai ainakin tehdä yhteistyötä säilyttäen silti itsenäisyytensä. Tärkeintä on samaan hiileen puhaltaminen. Pienet erimielisyydet pitäisi unohtaa kun isoa kalaa pyydetään.

    • Meillä on jo aivan liikaa pienpuolueita. Niiden pitäisi yhdistyä tekemään yhteistyötä oleellisiin asioihin keskittymällä. Lisää puolueita ei tarvita. Ne vain hajottavat kansaa ja palvelevat eliitin hajota-ja-hallitse strategiaa.

  3. UUsi puolue vanhojen sijaan, mitä se auttaa ? Mikään poliittinen suuntaus ei ole vielä onnistunut jakamaan oikeutta koko kansalle. Ainoa oikeamielinen hallitus ei ole maapallon piirissä, vaan se on taivasten valtakunnassa ilman poliittisia suosikkeja. Miksi se on ainoa järjestelmä joka toimii ? Siksi, koska siellä hallituksessa ei pelata rahojen kanssa juonitellen. Sellainen hallitus on luvassa, mutta ennen sitä maapallon kansat tulevat kärsimään suunnattomasti kunnes ihmiskunta saa uuden johtajan joka ei meitä petä. Se kaikki on vain uskon asia, ja jos se ei tapahtuisikaan, niin tosi kristityt olisivat surkeassa asemassa yrittäessään olla nuhteettomia Jumalan edessä. Se kaikki ei tietenkään mahdu poliittisesti motivoituneille harhaoppisille. Tämä sukupolvi saattaa nähdä mahtavan vallanvaihdon, jossa iloitaan vanhan tuhosta.

  4. No, pitäisikö sitten olla tekkemättä mitään, ja odotella sitä ”taivasten valtakunnan oikeamielistä hallintoa”?

    Tuon hallinnon piiriinhän teikäläinen pääse vasta monttubileiden kera!

    Et sinä silloin enää äänestele ketään.

  5. ”Tämä kaupunki kuuluu meille, roskaväelle: työläisille, junteille, white trash -pissiksille, tee-se-itse-miehille, vammaisille ja vanhuksille, hipeille ja puistokemisteille, pienyrittäjille, hinteille, lepakoille ja drageille, inte-pappa-betalar-opiskelijoille, piri- ja pilleripäille, nahkapäille, mustalaisille, duunareille, huorille, katusoittajille ja kerjäläisille, työttömille, punkeille ja pummeille, rikkinäisille, %-väelle ja ylipäänsä vapaille, ylpeille ja kurjille tamperelaisille”

    https://vastavalkea.fi/2017/07/23/tervehdys-tampereen-seudun-porvarit/

    Näin Tampereella asiat laitetaan kuntoon!

    • Voi kun laitettaisiinkin… kyllä Tampereella asiat hoitaa kokoomuslaiset (teidän?) ”kunnon ihmisten” kunnon tuella. Kiitos kolumnini jakamisesta, kuitenkin. 🙂

    • Sinun ei näytä olevan helppo hyväksyä että maailmassa ja meilläkin on noin kirjavaa ns. roskaväkeä. Onko se heidän syy tai aina pelkästään oma valinta? Harvemmin. Jos yhteiskunnassa olisi erilaiset pelisäännöt niin se varmaan näkyisi tuossakin asiassa.
      On helppo olla fasisti ja tuomita se minkä väärä vallankäyttö saa aikaan. Se ei kerro kovin korkeasta kyvystä miettiä syvemmin asioita. Se millaiseksi yhteiskunta ja maailma muodostuu on aina vallankäytön funktio.

      • Mehän ollaan roskaväkeä 99 % politikkojen, alfaihmisten mielestä. Meitä kuuluu vain verottaa ja rangaista, rangaista ja verottaa. Meille on voimassa vain rikoslaki.

  6. Tuolla mainitulla Suvi-Annella on hallussaan poliittisen loikan maailmanennätys. Hakaniemestä suoraan Etelärantaan ilman vauhtia. Hyvin on tyttö pärjäillyt, kun alkoi laulamaan oikeita virallisia lauluja. Nehän kuuluvat nykyään globalisaation puolesta kansalaisia vastaan. Eikä tarvitse edes ymmärtää, mikä se semmonen globalisaatio oikein on, kunhan hyvä liksa juoksee. Mieluusti lakisääteisesti kerätyistä julkisista varoista, kiitos.

  7. Polittiseen historiaan tutustuminen avaa mahdollisuuksia ymmärtää myös nykyisyyttä.
    Luen parhaillaan Cristet Pursiaisen Trotski elämänkertaa,sen avaama kuva vuosisadan takaisiin tapahtumiin osoittaa myös tunkin aikakauden sattumanvaraisuuden,sekä sen kuinka pienin ihmismäärin lopultakin pystyttiin vaikuttamaan tuon yhteiskunnan ja koko maailman kohtaloihin.
    Maan ulkopuoliset sponsorit olivat erittäin olennaisia tapahtumien mahdollistajia,saksalla oli omat intressinsä tukea venäjän vallankumouksellisia,koska siten avautui mahdollisuus saksalle oman keskisen euroopan valtapiirin muodostamiseen,mustaltamereltä jäämerelle,tuon kaavaillun saksalaisen omavaraisen imperiumin olennainen pohjoinen ulottuvuus omine resursseineen olisi ollut juuri Suomi.
    Suomalainen vasemmistokin oli valtaosin tuolloin juuri saksalaisen sosialidemokratian pauloissa, olihan maassamme sosialidemokraatit hyväksyneet forssankokouksessa ,juuri ns erfurtin ohjelman omaksi tavoitteikseen.
    Saksalainen työväenliike toisaalta on onnistunut tavoitteisaan ,he ovat päässeet yrityksissä mukaan yritysten hallintoon,eli ovat paljonkin paremmassa asemassa, kuin esimerkiksi yhdenkään anglosaksisen maan yritysten henkilöstö.
    Vaemmistolaisia suuntauksia historiassa löytyy pilvinpimein, vaikkapa syndikalismi,joka muuten on suotta unohdettu aattteiden historialliseen kaappiin,viimeinen aito syndikalisti meillä taisi olla Niilo Wälläri.
    Myöskin useat 1800 luvun anarkistit olivat jotain muuta, kuin nykyiset populaari kultuurin kautta ideansa omaksuneet,kaiken tuhoajat,yhdysvalloissa sata vuotta sitten anarkistit olivat vaikutusvaltaisin vasemmistolainen ilmentymä,sitä vastaan vallassa olevat piiirit aloittivat kultuuurisodan,jolla luotiin tuon polittisen ilmiön irvikuva,jonka valitettavasti nykyiset aatteen edustajat ovat omaksuneet.

    Yksi lähtökohta joka tulisi nyt ymmärtää, olisi oikein perusteellisesti selvittää ja ruotia miksi Neuvostoliitto muodostui sellaiseksi kuvatukseksi kuin se lopultakin muodostui,sen juurisyyn oivaltamisen avaisi kenties uusia reittejä aikamme aateellisiin keskusteluihin.

    • Viimeiseen kappaleeseen liittyen:
      Nyt tuo NL:n kohtalo uhkaa koko maailmaa ’nwo-kommunismin’ muodossa. Ja kyse on siinäkin varsin pienen ydineliitin hankkeesta. Eurooppa on jo monessakin mielessä EL eli Eurostoliitto.
      Pitäisi perusteellisesti selvittää miksi näin on käymässä ja juuri sen syyn oivaltaminen voisi avata uusia ja parempia reittejä ihmiskunnalle kuin tyrannian ja orjuuden.
      Lyhyesti kysymys on pankkiirimafian vallan murtamisesta. Se on ydinkysymys koska vain rahalla voi hallita koko maailmaa.
      Voisimme itse olla tiennäyttäjä ja erota EU:sta. Vain itsenäinen maa voi hoitaa asioita haluamallaan tavalla. Ellei olla itsenäisiä on turha haaveilla muustakaan. Ei asia korjaannu uusia puolueita perustamalla. Se vain hajottaa lisää, Yksi riittää, sellainen joka on valmis palauttamaan maan itsenäisyyden.

  8. Pitää muistaa että Vihreät koostuvat entisistä taistolaisista ja SKP:n äsenistä. Vihreäthän muodostettiin silloin kun Neuvostoliitto romahti ja kommunistit sekä taistolaiset ymmärsivät ettei heillä ollut enää paikkaa politiikassa Suomenmaalla. Silloin niistä tuli ”Vihreitä” ja ympäristöministerin salkku perustettiin.

    Kun sitten pikkuhiljaa heidän alamäkensä syveni niin mukaan otettiin homot nostamaan äänestystulosta. Ja sillä tiellä ollaan yhä. Äänestystulos laskee ja yliopistoista koitetaan värvätä uusia jäseniä homo-kommunistiseen ajatusmaailmaan. Joskus onnistuen mutta onneksi useimmiten epäonnistuen. Ongelman kuitenkin luo taistolaiset ja kommunistit jotka opettavat yliopistoissa sekä henkilöt jotka onnistuivat soluttautumaan Ympäristö- ja ELY keskusksiin tehdäkseen meidän kaikkien elämästä helvettiä.

    Niin että Liikin voisin opetella suomenkieltä ja puhumaan ilman että suu on täynnä räkää. Sen jälkeen silläkin voisi olla tulevaisuus palkkatyössä, vaikka Alepan kassalla.

  9. Saako lähettää terveisiä. Kiitos.

    Presidentille, hallitukselle, erityisesti ministeri Sipilälle, Orpolle, Risikolle, Bernerille ja Soinille sekä eduskunnalle. Tehkää yksi viisas johtopäätös jeesustelun sijaan ja erotkaa. Kaikki asiat mihin olette kärsänne työntäneet, ovat tehneet meidän elämästämme kalliimman, köyhemmän ja turvattomamman. Niin sanotun poliittisen vastuun ottaminen ei enää riitä. Näin toivon, vaikka tuskin tähän hätään paljon parempaa hallitusta saamme, mutta joskus tämän sortin ilveily on lopetettava.

      • Olen ihmetellyt sitä, miten tämä täyden vastuun, ja täyden poliittisen vastuun ottaminen oikein näkyy käytännössä. Puolueiden kanatuksessa tietysti näkyy osa poliittisen vastuun kantamisesta, mutta täyden vastuun kantamisesta ei ole mitään merkkejä missään muussa muodossa kuin kuin siinä, että kassakisrstu kilisee tiuhempaan kuin koskaan… Näin esim SDP:n Mooseksen osalta.

        Tämän päivän dokumentaation valossa alkaa näyttää siltä että nimenomaan SDP on ollut eräs suurimmista ongelmista ”Vapaan Suomen” kehittymisessä.

        Kansallinen Kokoomus, joka faktisesti on kansallista hajaannusta, ja globaalista keskusjohtoista yhtenäisyttää ajava puolue. -on nyt ollut dominoiva puolue harjoitetussa politiikassa, jo pisimpään yhtäjaksoisesti.

        Mitä merkittävää on sinä aikana tapahtunut. Mm. Suomen mineraaliresurssit on siirretty globaalivaikuttajien hallintaan. Myös vasemmisto on ollut tässä asiassa hengessä mukana propagoidessaan vain työllisyysvaikutuksia, ja unohtaen täysin sen mihin potentiaaliset verotulot toiminnan tuotoista käytännössä menevät.

        • Ruotsissa ministeri osti sukkahousut ”firman” kortilla ja siitä syystä erosi.

          Meillä vastuunkanto ymmärretään hieman toisin, tai ei siis ymmärretä ollenkaan.

    • Yhdyn noihin terveisiisi. Sanoisin – valhemediaanne unohtamatta – että olette tehneet kansalaisten elämästä helvetillisen ja kehtaatte vielä kaunistella ja vääristellä totuutta, jopa valehdella. Tuon alemmas on aika vaikea enää päästä.
      … hälytys poliisille kello 16.02, kiinniotto 16.05 … eihän tuo(kaan) voi mitenkään pitää paikkaansa

      ”Presidentti Niinistö – tai paremminkin presidenttiehdokas Niinistö – on nyt tietoisesti levittänyt käsitystä, että vierailukutsu olisi tullut Yhdysvalloista ja vieläpä Yhdysvaltain aloitteesta (miksi näin?).
      Se on Suomi, joka on kovasti järjestänyt vierailua Washingtoniin ja läksi liikkeelle kohteliaisuutena saadusta kutsusta. Suomessa siis tartutaan kaikkein pienimpiinkin mahdollisuuksiin.
      Toki aina lopullinen hyväksyntä ja virallinen kutsu tulee kutsujamaasta.
      http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241436-niiniston-ja-trumpin-tapaamisen-aloitteentekija-oli-niinisto-itse-ei-trump?
      Aika läpinäkyvää: Niinistö ei näytä osaavan johtaa maatamme kansan tahtoa kunnioittaen eikä taida oikein itsekään tietää miten pitäisi turvata kansan eheys ja maan puolueettomuus. Tulee mieleen lause: kenen leipää syöt se lauluja laulat.

    • ”Presidentille, hallitukselle, erityisesti ministeri Sipilälle, Orpolle, Risikolle, Bernerille ja Soinille sekä eduskunnalle. Tehkää yksi viisas johtopäätös jeesustelun sijaan ja erotkaa. Kaikki asiat mihin olette kärsänne työntäneet, ovat tehneet meidän elämästämme kalliimman, köyhemmän ja turvattomamman. Niin sanotun poliittisen vastuun ottaminen ei enää riitä. Näin toivon, vaikka tuskin tähän hätään paljon parempaa hallitusta saamme, mutta joskus tämän sortin ilveily on lopetettava.”

      Täysin samaa mieltä… Pitää olla redundanssia. Ameriikoissakin sama asia pitää sanoa kolmeen kertaan ennen sen muuttumista vakavasti otattavaksi. Sitä käytäntöähän täällä nyt apinoidaan. Suomessa on jauhettu ”hyvinvointivaltioliturgiaa” sen eri muodoissaan erilaisia superlatiiveja hyväksikäyttäen vuodesta toiseeen, eikä se ole vieläkään muuttunut vakvasti otettavaksi asiaksi.

      Suomessa riitti ainakin ennen se, että asia sanottiin kerran. Jos se ei silloin mennyt jakeluun, niin se oli sitten oma moka ja takkiin tuli.

      Nyt voidaan toistaa samaa virhettä kerta toisensa jälkeen, eikä takki yhtään pöllyä. On se ihmeellistä…

  10. Vasemmiston viherpiperrys on strateginen virhe.

    Ihmetyttää myös miksi vasemmisto SDP+Vasemmistoliitto on täysin hiljaa kun presidentti Niinistö sitoo Suomea USAn armeijaan, NATOon, sotaan Venäjää vastaan.

    Millä SDP ja Vasemmistoliitto on alistettu?

    • Veikkaisin että rahalla. Vasemmisto on ollut aina helppo ostaa rahalla. On psykologinen fakta että mitä suuremmassa kurjuudessa elät, sitä paremmin utopia (se mitä ’tulisi olla’) ja raha puree, velkarahakin josta saa maksaa suuren koron. Kun tuo tarve ei pysy käsissä luisutaan umpikujaan: rahat eivät riitä.
      Eliitti on käyttänyt ja koko ajan käyttää tätä tosiasiaa häikäilemättömästi hyväkseen ja samalla vetäytynyt yhteiskunnan (yhteisen hyvän) huolehtimisesta ja rakentamisesta yhteisvoimin mikä on vain helpottanut vasemmiston ostettavuutta.

      Ns. Uden Vasemmiston kohdalla asia ei näyttäisi enää olevan noin suoraviivainen koska kulttuurimarxismi astuu kuvaan.
      Nyt näyttää että vasemmisto on ovelasti kaapattu tai ostettu ns. identiteettipolitiikan vangiksi tuhoamaan laina- tai lahjarahalla yhteiskuntaa. Se on lähtenyt ngo- ja nwo-mafian mukaan hajottamaan ihmisiä eri ryhmiin jotka nyt taistelevat toisiaan vastaan sen sijaan että kohtaisivat todellisen vihollisensa, Big Manin.
      Viittaan kommnenttiini Truth_hunter 16.8.2017 at 19:12 täällä: https://vastavalkea.fi/2017/08/14/ihmisyksilo-valtio-ja-demokratia-jalkisanat-osa-12/

  11. SDPllä ja Vasemmistoliitolla ei ole ulkopolitiikkaa, ei puolustuspolitiikkaa, ei turvallisuuspolitiikkaa, ei Venäjäpolitiikkaa.

    SDPllä ei ole talouspolitiikkaakaan.

    Kumpikin puolue pyöriskelee sosiaalipolitiikassa, mutta ovat silti täysin hampaattomia SOTE-kuppauksen suhteen.

    Kumpikin puolue peesaa vihreiden ympäristöpolitiikkaa.

      • Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa, -kähmijät toteuttavat tätä periaatetta omissa ompeluseuroissaan, joka siten heijastuu koko yhteiskuntaan.

        ”No ei kähmintää ole ennen politiikaksi sanottu. Nyt sanotaan”

        Tässä vain haetaan yleistä hyväksyntää ko. asialle.

  12. Kyllä Suomen vasemmistolla on edessään vielä pitkä korpivaellus.

    Miljoona köyhää ei näköjään vielä riitä hankkiutumaan vasemmistopolitiikan alkulähteille. Antti Rinne aikoo hoitaa köyhyysongelman perhepolitiikalla. Voiko enää isommin olla hukassa?

    SDP integroitui kokoomuslaiseen talouspolitiikkaan Jutta Urpilaisen (sd) aikana ja johdolla. SDP:n integroituminen kokoomuslaiseen Nato-politiikkaan tapahtui ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) johdolla, jolloin junailtiin rikollisesti voimaan Naton isäntämaasopimus.

    Näitä kahta fataalia virheliikettä nyky-SDP ei näytä kykenevän oikaisemaan, Ja sitten vielä siunaillaan heikkoja galluptuloksia… SDP on nykyisellään aivokuollut.

    • Joskus Erkki Tuomiojaa arvostaneena koin melkoisen shokin tämän humanistina esiintyneen miehen puuhista kun hän paljasti oikeat Nato-karvansa.
      Valitettavasti SDP:n oma aivotoiminta on surkastunut pahasti ja sen johto on vallan- ja rahanhimossaan antautunut nwo-mafian aivopesun uhriksi oman kansansa unohtaen jolle sillä on varsin vähän annettavaa. Paavo ’Mooses’ Lipponen tässä on aivan omassa murheellisessa sarjassaan sijoitus- ym. ’firmoineen’.

    • Kun -90 luvulla alettin toteuttaa nk. hallittua rakennemuutosta, josta kokoomusministeri Harri Holkerin johdolla propagoitiin, niin demaripoppoolta puuttui totaalisesti oma agenda, -ja niin ne liittyivät jo perinteisen aatemaailmansa mukaisesti Kalevi Sorsan, ja Mauno Koiviston Ameriikoista johdettuun yhteiseen Eurooppasosialistisisen yhteisön kehitysprosessiin, -vai oliko se päinvastoin. Lopputulos oli kuitenkin Suomen kannalta täysi katsastrofi, kuten taloudellinen, -ja kansakunnallinen varallisuuskehitys on tähän mennessä osoittanut.

      Mikä on sitten tilanne nyt… Koskaan ei ole niin vähillä resursseilla päästy kiinni niin suuriin prosesseihin kuin mitä esim. Lipposen poppoo edustaa. Olen edelleenkin sitä mieltä, että Lipponen kamelinkarvapäällystakkeineen olisi pitänyt museoida yhdessä panssariautonsa kanssa.

      Joskus ilmaisin ajatuksen siitä, että demarien solidaarisuus on suoraan mitattavissa vatsanympäryksestä, -ts. mitä suurempi lukema, sen solidaarisempi… Mikään tähän mennessä ei ole vielä pannut ajattelemaan tätä asiaa toisin.

  13. Diab. Eikös juuri Luterilainen kirkko ole opettanut kaikki vuodet luottamaan ainoastaan taivasten valtakuntaan. Jos eivät ole sitä tehneet, niin, mitä he sitten opettavat ? Kovasti puhutaan ”taivaaseen menosta” papiston lähettämänä, välittömästi kuoleman jälkeen. Kroppa ei ole edes jäähtynyt kun sielu livahtaa muka taivaaseen. En ole mitenkään syypää maapallon harhaoppeihin, toistan vain muiden ”hokemisia”. Mikään ”POLITIIKKA” ei pelasta ketään, mistään, vaan ajaa kansat syvemmälle ahdinkoon. Nyt heiluvat viidakkoveitset jo ”Turuus”, eikä kansa pane hanttiin ollenkaan. Paholainen on herännyt ”Juhannus-unestaan”, ei sitä Turun tapahtumaa voi mitenkään muuten kuvata. Islamilaiset ovat itse ilmoittaneet suullisesti aikovansa murhatoimiin ”ns. epäuskoisia kohtaan”. He ovat jo langettaneet itselleen kuolemantuomion pelkän uskontonsa perusteella. Mitä Suomi-Valtio odottaa ?

  14. No pistiväthän ne hanttiin, kun ajoivat oikein takaa!

    Yleinen aseenkanto-oikeus kantasuomalaisille ja lupa ampua joka s……n ählämi joka heiluu puukon ym. kanssa, niin kyllä loppuisi lyhyeen nämä pelleilyt!

      • Arvoisa Tim, valtaosa kansalaisista on tolkun ihmisiä. Tämänpäivän Suomessa väkivalta käynnistyy käytännössä päihtyneen, rikollisen tai mielenhäiriöistä kärsivien taholta(yhdistelmät mahdollisia). Se, että tavallinen ihminen alistetaan em. Kaltaisille elementeille, jotka eivät piittaa lainsäädännöstä, aseistariisunnan keinoin, on loukkaus kaikkia terveellä itsesuojeluvaistolla varustettuja kohtaan.

        • Olen samaa mieltä sillä erotuksella, että Suomessa on nyt myös järjestäytynyttä väkivaltaa, johon Suomen poliittiset olot ja Suomen poliittinen johto on syypää: fasismia, natsismia, venäläisvihaa, ulkomaalaisvihaa, rikollisliigoja.

          Sen takia Diabolikille ei missään olisuhteissa pitäisi antaa asetta ja lupaa tappaa ählämejä (?) kuten se itse jotkut ihmiset määrittelee.

          • Joo, Rasmuslaisen Timin mielestä, tappaminen saisi olla vain näiden sosiaalituristien yksinoikeus, milloin ja missä huvittaa!

            Katsos kun näitä ”natseja” on niin helvetisti joka kadun kulmalla, olishan se nyt väärin jos tuostakaan lastenvaunuja työntäneestä ”natsista” ei olisi puukolla hankkiuduttu eroon!

            Niih…..

          • Irakilaistaustainen (suomalainen) kaverinikin puhuu ”ählyistä”. Hemmetin natsi.

          • Ihan nyt vain tarkennuksen vuoksi… Kuinka järjestäytynyt väkivalta eroaa rikollisesta/mielenterveysongelmista kumpuavasta väkivallasta. Eikö väkivalta oman edun ajamiseksi ole lähtökohtaisesti rikollista toimintaa?(Poislukien itsensä tai muiden puolustaminen). Monesti ”kuumakallet” kyllä on saatu eroteltua, sillä laillisilla aseilla on Suomessa tehty aseenomistajien lukumäärään nähden vähän rikoksia. Hyvänä alkuna pitäisin asteittaista muutosta, jossa ensimmäisessä vaiheessa lupia myönnettäisiin esim. 5 vuotta nuhteettomina aseenomistajina olleille. Tällä siis tarkoitan ladatun pistoolin kantamista laukussa/takin alla, tai muuten hienotunteisesti herkempien tunteita ajatellen. Itse yli neljännesvuosisadan aseluvat omanneena katsoisin, että 5 vuotta aseen hallussapitoa olisi hyvä karenssi ”aktiiviselle kantoluvalle”. Itsepuolustus lainsäädännön tulisi toki suojata pahimmilta ylilyönneiltä, eli ”kiukkuisen 80v dementikon viuhtominen käsilaukulla” tuskin on ampuma-asetta vaativa itsepuolustus tilanne, siinä missä aseistautuneen yksilön tai ryhmittyneen joukon suorittama väkivallan uhka epäilemättä olisi. Käytännössä vain pienillä asetus tason muutoksilla, jotka koskisivat ”hätävarjelun” ja ”laittoman uhkauksen” tulkintaa päästäisiin tervehdyttämään nykyistä aikansa elänyttä hätävarjelu lainsäädäntöä. Tähän lisättynä vastuuntuntoisuutensa osoittaneille suunnattu ”aktiivinen kantolupa” lisäisi yhteiskuntamme turvallisuutta merkittävästi. On merkittävää, että kansainvälisesti moni terrori- ja väkivaltarikos on loppunut alkuunsa vastuullisten aseistettujen siviilien toimesta malliin: Lue raiskaajan kauhunhetket – Pikkutyttö olikin perverssi kääpiö.

    • Diabolik: ’…Yleinen aseenkanto-oikeus kantasuomalaisille ja lupa ampua joka s……n ählämi joka heiluu puukon ym. kanssa, niin kyllä loppuisi lyhyeen nämä pelleilyt!…’
      Tuo vie kyllä ojasta allikkoon. Jo nyt on suuri vaara että sota vain kiihtyy kantaväestön ja ’ählyjen’ välillä. Se on huono asia. Mutta nwo- tai globalistieliitin kannalta kenties toivottukin? asia sillä se jouduttaa poliisivaltio kehitystä joka on sen piilo-tavoite. .
      Kaikki toimet ja aggressio pitäisi nyt suunnata siihen eliittiin joka kulissien takana poliisivaltio hanketta ajaa eikä tukea sitä aloittamalla sota ’ählyjä’ vastaan. Eliitin ei saisi antaa nyt ryhtyä tiukentamaan kansalaisten valvontaa vaan vaatia sitä kohdentamaan toimensa todelliseen ongelmaan joka ei ole ’me kansalaiset’.
      Pitäisi saada maahan sellainen johto joka ei tee yhteistyötä maata hajottavan ja jakavan, multi-kultia edistävän ja maailmaa omiin käsiinsä kahmivan globaalin nwo-mafian kanssa ja joka lupaa palauttaa maan itsenäisyyden jota ilman tilannetta on vaikea ellei mahdoton korjata.
      Pitää muistaa myös se että näitä puukon kanssa riehuvia löytyy muistakin ja silloin kaikki tulisi ampua. Ei se voi niin mennä … vastuuseen pitää saada ensisijaisesti se mafia joka kaiken taustalla häärää ja yrittää estää sen hankkeet.

      • Totta, mutta hienosta ideastasi huolimatta, miten käytänössä suuntaat ”sotasi” tätä eliittiä vastaan ja miten laitat heidät vastuuseen Eurooppamme tuhoamisesta ja alasajosta?

        Mitä tulee puukon kanssa riehumiseen, niin mielestäni jokaisen joka puukottaa raskaana olevaa naista hänen lastensa nähden, tulisi voida ampua 357:lla silmien väliin välittömästi ja armotta!

        • Kysyt vaikeita… Kyllä tuo sota kai pitäisi käydä porukalla, isolla sellaisella, koko kansojen enemmistön voimin. Ei sitä voi muuten voittaa. Se on hidas, pitkä ja vaikea tie silloinkin.

  15. Että joo. Kun Turku on taas juostu uudestaan maailmankartalle, niin hämmästyttää kummastuttaa politikkojen suhtautuminen asiaan. Eivät näe itsessään tai toimissaan maahanmuutossa mitään virhettä. Sen sijaan tulee kyllä neuvoja ihan riittävästi miten meidän pitää olla. Ei saa antaa vitutuks… eiku pelolle valtaa ja muistakaa käyttäytyä tolkun ihmisiksi. Kantasuomalaiset siis. Tekisi mieli sanoa, kiitos samoin. On tässä yritetty olla, teidän kohkaamisista huolimatta, mutta näyttää että teette olemisen meille pikkuhiljaa mahdottomaksi.

    • Virhe ei ole vain maahanmuutossa, toki siinäkin, vaan myös siinä, että Sauli NATO Niinistön aikana Suomi on liitetty NATOon isäntämaaksi ja sotakumppaniksi Afganistaniin ja Irakiin.

      • Virhe on maan politiikassa joka lähti väärille raiteille kun Väyrynen ajettiin paitsioon ja Niinistö petattiin presidentiksi. Kyllä hän taustoineen on kaikesta vastuussa.
        Mutta ei hän näytä ottavan vastuuta vaan kiemurtelee ja yrittää jatkaa virassa oloa.
        Jos kansa nyt vielä hänet valitsee niin sitten on kyllä jo ’Piru merrassa’.

    • Törkeitä ja kansaa halveksivia ovat meidän maamme poliitikot — ei empatiaa kansaa kohtaan … muutama esimerkki
      – Sipilä: ”Nyt pysytään rauhallisina ja maltillisina, ja luotetaan siihen, että Suomen viranomaiset ratkaisevat tämän kysymyksen. He ovat osoittaneet jo tässä alussa, että nopeasti on toimittu ja yhteistoiminta on sujunut hyvin.
      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708192200337441_u0.shtml
      – Niinistö: ”Leimaamatta ja syyttämättä. Ja tätä haluan erikseen korostaa: yhteiskuntarauhamme perustuu vahvasti siihen, että luotamme viranomaisiimme ja oikeuslaitokseen, niiden kykyyn tehdä oikeita ja oikeudenmukaisia päätöksiä.
      – Törkeää leimaamista tai tahallista väärinymmärtämistä on jo kuultu tarpeeksi. Maahanmuuttoa joku kannattaa ja toinen taas vastustaa; se on ymmärrettävä. Mutta jos tästä rakennetaan vihanpitoa, sillä heikennetään kykyämme torjua pahaa.
      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708192200337458_u0.shtml
      Muutama kommentti Niinistölle (kaikki kommentit muuten olivat mitta täynnä näitä herroja kohtaan ja ihme kylläne oli jopa julkaistu! ):
      ”Tuokin idiootti voisi joskus ymmärtää olla hiljaa…
      ”Tätä hymistystä on jo kuulut pari vuotta tältä surkimukselta! Taas lisää. Missä on nyt se rasitinen uudenvuodenpuhe, jossa tämä ”vallaton” kasakat halvensi varkaiksi ja rikollisiksi?

  16. Ja kun vasemmistosta oli puhe, niin tässä Li Anderssonin kommentti asiaan: ”Terrorismi on monisyinen ja hankala ilmiö puuttua, mutta sen kitkemiseen on pyrittävä kaikkialla maailmassa. Kaikki muu olisi sekä uhrien muiston että demokratian halveksimista”.

    Onhan se, terrorismi. Ja maailma kuntoon sanoi Li. Se on muuten aika iso homma. Jos kumminkin aloittaisi Suomesta. Pääsis vähemmällä. Ja persunuoret perustaisivat suojeluskunnat uudestaan. Sillä lailla. Torrakot kainaloon vaan ja kaduille. En enää tiedä prkle missä vaiheessa on mennyt järki politikoilta. Valtakunnan raja on se missä tulijat on punnittava.

  17. Hyvä kirjoitus.

    Lisää tämänlaista. Hymistelyn aika alkaa Suomessakin olla lopussa. Suomessa on vallassa Sipilän kakkoshallitukseksi kutsuttu kaapparihallitus, joka äänesti itse itselleen luottamuslausetta asiassa joka koski suoraan heitä itseään, -eikä oikeuskansleri nähnyt tässä jääviysasiassa mitään vikaa. Näin pitkällä siis ollaan. Oikeuskansleri käsitteli asiaa vain yhdestä näkökulmasta, ts. siitä jonka puitteissa tehdy päätöksen johdosta ei tarvinnut tehdä yhtään mitään.

    Me emme tee tällaisella oikeuskanslerilla yhtään mitään… Kohta on tilanne sellainen, että me emme tee eduskunnallakaan enää mitään, koska se on kykenemätön panemaan halltusta kuriin ja järjestykseen. Kansanedustajat ovat tehneet itsensä tarpeettomaksi, ja joutavat työttömyyskortistoon, josta voivat saada lisärahaa sopeuttamiskorvausten lisäksi

    Demokratiassa jossa nk. kolmikantaperiaatteen johtoajatuksena pitäisi olla vallitseva, ei toimeenpanovalta voi kävellä yli päätäntävallan, eikä tuomiovaltaa voida alistaa kulloinkin harjoitetun politiikan käsikassaraksi, kuten Suomessa on tehty.

    Muitakin indikaatioita tetysti on, mutta niitä on käsitelty muissa ketjuissa Vastavalkean puitteissa. Mitä sitten tulee Suvi-Anne Siimeksen touhuihin, niin moni Aktiv_Hansa kaupan kärsijöistä olisi varmaan ostanut itsensä vapaaksi samalla alehinnalla, kun koko velkamassa myytiin norjalaisile, jonne sitten päätyi myös SYP:n perintätoimisto Contant, joka sitten monien nimimuutosten ja mutaatioiden kautta muttui Lindorff Oy:ks, ja sitten Wallenbergeille Ruotsiin. Nyt nämä mainitut naapurimaat ovat vapaasti saaneet kupata Suomen kansalasia ”Isäntämaan” tekemättä yhtään mitään.

    Tällä tavalla sitä kasvatetaan nk. kansallista yhteistuntoa. Suvi-Anne Siimes sitäpaitsi ministerinä ollessaan teki sopimuksen, jossa rajoitettiin parlamentaarista päätäntävaltaa, jollaista hän siis ei lisi voinut tehdä, eikä tässäkään eduskunta tehnyt mitään. Kuulemani mukaan eduskunta sitten myöhemmin on tehnyt pätöksiä, josta sopimukselliset sanktiot, jotka alunperinkin olivat laittomia, ovat langenneet maksettavaksi.

    Ihmeellistä…

    • Niin, -siis jotkut muut kuin Suomen kansalaiset ovat tällaisesta oikeuskanslerista enemmän kuin hyvillään. Toteutuuhan tässä alullepantu agenda parhaimmillaan… Vapaasti ilmaistuna pääministeri Sipilän sanoin… -Tärkeintä on että hallitusohjelma toteutuu… Miksi hallitusohjelma? Merikttävästi tärkeämpien asioiden toteutuminen on pääministeri Sipilän aatemaailmassa täysin unohduksissa.

      Tähän on tultu…

  18. Niinistö ryhtynyt nyt koko kansan kriisiterapeutiksi… heh
    Surijat ovat tuoneet muistokynttilöitä ja kukkia perjantaisen puukotusiskun uhreille Turun kauppatorille. –Meidän on nyt kansakuntana mietittävä, miten käsittelemme tämän julman teon, sanoo tasavallan presidentti Sauli Niinistö. (IltaSanomissa olevan kuvan teksti)
    ??? … että MEIDÄN on siis mietittävä. Eiköhän hänen olisi nyt mietittävä miksi on mahdollistanut tämän julman teon johdattamalla maamme vaaralliselle tielle jota ei olisi pitänyt lähteä kulkemaan.

    • Juuri noin,

      koska Suomen kansa ymmärtää ja uskaltaa nähdä, mikä osuus poliittisilla johtajillamme on siihen, että rauhattomuus, turvattomuus, terrorismi, sodanuhka, ihmisten pahoinvointi on todellisuuttamme.

  19. Kun tännekin ovat ilmaantuneet nuo Turun puuktuksen pärskeet,täytyy todeta että juurituotahan terroristit tahtovatkin siis saada julkisuutta, luultavimin väkivallan uhrina muuten on löytää tiensä pää, kuin yksittäisen ilmeiseati mieleltään järkkyneen tai aivopestyn marokkolais poikasen uhrina.
    Viisainta olisi jättää nämä tapahtumat omaan arvoonsa,tällä julkisuudella emme saa muuta aikaan kuin uusia mieleltään järkkyneitä seuraajia.
    Ne tahot jotka näitä masinoivat ovat puolestaan erittäin tyytyväisiä, jos me puolestaan alamme vainota islaminuskoisia.

    • En ole samaa mieltä. Eiköhän Turun tapahtumat saaneet julkisuutta maailmanlaajuisesti muualta kuin Vastavalkeasta. Tämä on vain yksi kanava jossa voi ilmaista mielipiteitään, asiallisesti, toivoisin. Esmes minä en ole islaminuskoa maininnut, mutta kyllä se tavalla tai toisella liittyy aina terrorismiin, jos maailman uutisia kattelee. Siksi sen hyssyttelyn aika saisi olla ohi. En tunne tuota uskontoa tarpeeksi että voisin ottaa painavammin kantaa. Ehkä siinäkin on omat hyvät ja pahat haaransa, kuten kaikissa. Sanotaanhan meidänkin protestanttisessa, älä tapa, ja tapetaan kumminkin. Oikein jumalan siunauksella, rukousaamiaisilla.

      Haluan vain sanoa, että päättäjät, jotka meitä nyt opastavat käyttäytymään ”tolkusti”, ovat tehneet virheitä joista sivulliset suomen kansalaiset joutuvat kärsimään ja siinä sivussa muutkin. Viimeksi jumalan ja Päivi Räsäsen sisäministeriön kansliapäälliköksi valitsema Päivi Nerg pyysi meitä ilmoittamaan pienistäkin terrorismin aikeista poliisille. Selvä, aletaan deedeeärräksi. Annetaan ”apua”, korjataan heidän tekemiä virheitä uusilla virheillä. Kyttäysyhteiskunta tästä tulee jokatapauksessa.

      Pitikö alistua EK’n ja kokkareiden lobbaukseen vain siksi, että Suomessa on huutava pula ilmaisesta työvoimasta?

      Politiikka on mennyt ns. viduiksi. Yritetään korjata sellaista mikä ei ole rikki. Mikä on rikki, sitä ei korjata, tai sille ei voida tehdä mitään. Selitys on yleensä, että olemme ruvenneeet globaaliksi, emme voi tehdä mitään. Silloinhan jokainen palkkaamamme politikko tai virkamies on turha toimistossaan. Heidät voi lähettää kortistoon. Pitää valita sellaiset, jotka voivat korjata tämän ”globaalin”, jos vika on siinä.

      • Olen samaa mieltä kanssasi tässä asiassa. Ylen uutissivustolle ei tänä aamuna mahtunut mitään muuta kuin Turun tapahtumat.

        Poliittisen hallinnon kannanotoissa tiedoitustilaisuuksien yhteydessä pääasiassa suitsutettiin kaikkiin suuntiin lähinnä organisaation sisäistä hyminää.

        Toki joku kiitos tippui kansalaisillekin siitä ansiokkaasta ja kenties hyvinkin spontaanista toiminnasta, jota he tapahtumien yhteydessä osoittivat.

        Kaikenlaiset ”ei enää mikään lintukoto” selitykset ovat jo jotenkin jälkijättöistä puhetta. Lintukoto on kadonnut jo aikoja sitten, mutta kaikki vain eivät ole sitä vielä huomanneet.

        Toki lintukoto edelleenkin on olemassa, mutta se on pesä joka on tehty niille typerille poliitikoille, joita lintutermein ilmaistuna edustaisi käki. Nämä sitten lintukodostaan kukkuvat kuka mitäkin joko asiasta tai sen vierestä.

        Omasta puolestani olen syvästi pahoillani kaikkien Turun puukotuksen uhrien ja omaistensa puolesta. Osanottoni kaikille heille.

        Mitenkään emme kuitenkaan pääse kiertelemään sitä asiaa, että tapahtunut oli odotettavissa, ennemmin tai myöhemmin, -muodossa tai toisessa.

        Emme myöskäään siitä asiasta, että kysymyksessä on puhtaasti täysin harkitsemattoman ulkoapäin ohjatun ja hallitsemattoman maahanmuutto-, ja muuttajapolitiikan konjunktuureista.

        Samanlainen tragedia voi osua kenen hyvänsä kohdallle koska hyvänsä, eikä virkamies ja suojeluorganisaatiot voi sille mitään, kuten ovat itsekin jo tunnustaneet.

        Merkillepantavaa tässä asiassa on myös se, että välittömästi alkoi kailotus tiedustelulainsäädännön pikaisesta uudistamistarpeesta, vaikka on osoittautunut, että ko. tiedustelulla ei tapahtuneita voi estää, mutta siitä huolimatta Turun puukotuksesta haetaan pontta lainsaäädännön uudistamiselle.

        Tässä yhteydessä merkittävää ja mainitsemisen arvoista on sekin, että taannoisen Imatran ”ampumistapauksen” yhteydessä ei tainnut esiintyä vaastaavanlaisia lainuudistamistarpeita tai siihen liittyviä oheisilmiöitä lainkaan. Sinnekin sisäministeri Risikko riensi paikalle pikavauhtia, -hyvä ettei ehtinyt paikalle ennenkuin mitään oli vielä edes tapahtunutkaan…

        Oli miten oli, tässä on nyt kysymys juuri siitä, että niin makaa kuin petaa. Sitä tosiasiaa on aivan täysin turha kierrellä. Se on hinta, jonka maksamme siitä hyvästä että olemme puolemme valinneet, kuten valtakunnan aivoatleetit ovat asian ilmaisseet.

        Miten he nyt kantavat siitä asiasta täyden vastuun…?

        • Eipä totuutta juuri paremmin pysty sanomaan.
          Käki on mitä osuvin vertaus poliitikoistamme. Se ei muuta tapojaan, ei ota vastuuta puuhistaan.
          Se pitäisi ihmisten ymmärtää ja estää sen pääsy munimaan omaan pesäämme.

      • Voisihan sitä alkaa ilmiantaa hallitusta ja eduskuntaa terrorismin edistämisestä, edesauttamisesta, maahantuonnista, suojelemisesta ja rahoittamisesta.

        • Mikäpäs siinä. Naamatkin olisivat teeveestä tuttuja. Tuskinpa siitä seuraisi muuta kuin lisää hyssyttelyä. Kukaan politikoista ei ole vielä tullut julkisuuteen sanomaan, että olemme epäonnistuneet maahanmuutossa totaalisesti. Se on aiheuttanut kansalaistemme murhia, tappoja, pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja raiskauksia. Jokaisen rikoksen jälkeen ollaan huolissaan vain ja ainoastaan siitä, että suomalaiset eivät alkaisi vihaamaan. Valvotaan, että kukaan ei sano mitään mikä loukkaisi ketään, vaikka sanat eivät ole vielä tappaneet ketään.

          Jeesustelu asian ympärillä näyttää vain paranevan. Tiedettiin että terrori-iskun mahdollisuus on ja siihen oli varauduttu. Ei jää epäselväksi enää kuin että miten?

          Muuten mukava nähdä, että samanmielisiäkin löytyy.

        • Presidentti: Tämän viikonlopun aikana terrori tuli Suomeen — (eiköhän terrori tullut silloin kun terroristit tulivat mutta pysytteli vain niiden päässä? ei kai se mikään itsenäinen matkustaja ole.)
          – Muistakaamme myös se rohkeus ja hyvyys, jota Turun torilla nähtiin. Sivustakatsojat pistivät oman elämänsä likoon pelastaakseen puukotuksen uhreja, Presidentti Niinistö sanoi lauantaina. IL-KUVAYHDISTELMÄ
          http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708202200338412_u0.shtml

          Halla-aho: ”Surunvalittelut ja latteudet eivät riitä”
          ”Päättäjien on kannettava vastuu harjoittamansa politiikan seurauksista, tunnistettava terroristien motiivit ja ryhdyttävä toimiin, jotta terroriaalto saadaan katkaistua.” (– ja jätettävä kansalaisten kontrolli jota nyt innolla halutaan ja aiotaan edistää!)
          http://beta.oikeamedia.com/o1-34725

          Halla-aho muistuttaa kommenteissa myös:
          ”Samaan aikaan toisaalla hallitus myöntää viisi miljoonaa euroa lisää laittomasti maassa olevien sosiaaliturvaan.”
          Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on tilanteessa neuvoton ja toteaa Valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa: ”Koko Eurooppa suree meidän kanssamme. Olemme kaikki samassa veneessä … Nyt tarvitaan malttia ja luottamusta ihmisten välillä.”
          Sisäminiseri Paula Risikko (kok) totesi tiedotustilaisuudessa: ”Suomi ei ole mikään lintukoto, vaan olemme osa yhteiskuntaa, jossa tapahtuu tällaisia tekoja.”
           
          Kommentti Oikeamedia:
          Hallitus vaikuttaa täysin toimintakyvyttömältä. Hallituksen edustajien kannanotot kehoittavat kansalaisia vain tottumaan tilanteeseen ja terrorismin jatkumiseen.
          (Ja heillä on kova halua jatkaa vallassaoloaan, tietenkin presidentin tuella joka myös haluaa jatkaa. Miten tämä voi olla mahdollista ??? )
          Sulkeissa omat kommentit.

    • Valitettavasti tuo teoriasi joka ei ole keksimäsi vaan asiaa ymmärtämättömien keksimä, että terroristit hakisivat vain julkisuutta ja että sensuroimalla heidän teot terrorismi vähenisi tai loppuisi ei lainkaan pidä paikkaansa.

      Terroristit käyvät sotaa, jonka aloitti USA ja NATO 2001.

      Nyt on siis käynnissä sota, missä USAn, NATOn ja nyt Sauli Niinistön NATO-isäntämaa-Suomen puolustus on murtunut ja terroristit iskevät ohi puolustuksen selustaan, siviileihin aivan kuten USA, NATO ja Sauli Niinistön NATO-joukot tekevät Lähi-Idässä.

  20. Tuli blogistanissa vastaan hyvä kommentti, näin. Ennen Turun tapahtumia turvapaikanhakijoiden motiivien epäileminen oli rasisimia ja vihapuhetta. Nyt epäilyistä pyytää ilmoittamaan poliisille sisäministeriön kansliapäällikkö. Menee kantasuomalainen ymmälle. Mitä tässä nyt tehdä. Parempi tehdä kuin valtiomme johto, olla tekemättä mitään.

  21. IltaSanomat ylistää puukottajan takaa-ajajaa… aika paljon hämärää tähän kaikkeen liittyy
    Mistä takaa-ajaville ulkomaalaisille ilmestyi pesäpallomaila kouraan? Onko astalon kantaminen heidän yleinen tapansa?
    Oliko tekijän islamilaisesta taustasta ja aktiivisuudesta merkkejä?
    Olivatko mailamiehet tekijän tuttuja? Samasta kulttuuri- tai uskontopiiristä?
    http://beta.oikeamedia.com/o1-34539

    Havaintoja: Turun iskut; kuka on syypää terrori-iskuihin?
    ”Silminnäkijöiden mukaan puukottajia on ollut useita. Tämä varmasti pitäisi olla myös poliisin tiedossa. Tästä huolimatta valtavirtainen media on uutisoinut hyvin vaitonaisesti terrorismimurhiin liittyvästä tapauksesta, jättämällä mainitsematta mahdollisuudesta useammasta puukottajasta.
    Tämän tiedottaminen olisi tärkeää jo ihmisten turvallisuuden tähden.
    Vasta myöhemmin tänään valtamediat  uutisoivat, että poliisi olisi pidättänyt neljä muuta miestä, joiden osallisuutta selvitetään. Kaikki pidätetyt ovat kaikki Marokon kansalaisia.
    http://magneettimedia.com/havaintoja-turun-iskut-kuka-on-syypaa-terrori-iskuihin/

  22. Meidän aikamme poliittiset suuntaukset ovat puhjenneet kukkaansa. Kaiken mädännäisyyden tuloksena kansa ei osaa enää edes näytellä yllättyneiltä, jos joku kantasuomalainen joutuu tummaihoisen vierasmaalaisen tappolistalle ? Liittyminen EU-petokseen samalla sinetöi turvattomuuden kaikkiin euroopan maihin. Me ”Scandi-pupujussit” olemme saaneet elää ilman pelkoa 70 vuotta, ilman minkäänlaista ”IDÄN UHKAA”, mutta ei se vihollinen olekkaan sieltä suunnasta vaan arabimaista. Suomen olisi kiireesti julistettava puolustus-sota Arabimaille. Se porukka on hyökännyt suomeen. ”Desantteja on arvioitu olevan lähtökuopissa Afrikan puolella satoja tuhansia”. On Suomi köyhä, ja siksi jää, laulun sanoin, eikä ainoastaan taloudellisesti, vaan älyllisesti.

  23. Tyylilleen uskollisena Parkkonen vääntää mustan valkoiseksi ja – päinvastoin.

    Mitä köyhyyteen tulee, niin se ei ole kasvanut vaan vähentynyt. Pienituloisten osuus väestöstä oli suurimmillaan 2008, jolloin se oli 13,9 %. 2015, jolta vuodelta on tuorein tieto, se oli 11,7 %.

    Tuloerot olivat suurimmillaan 2007, gini-indeksin mukaan 29,51. Indeksi vuodelta 2015 on 27,29.

    Kotitalouksien käytettävissä oleva reaalitulon volyymi-indeksi oli 102 vuonna 2016 , kun se oli 100 vuonna 2010. 1994, jota seuraavana vuonna Suomi liittyi unioniin, indeksi oli 63.

    Toimeentulotukea sai väestöstä vuonna 2015 7,3 %. Suurimmillaan luku oli 1996, 11,9 %.

    Kotitalouksia, joilla oli vaikeuksia saada tulot riittämään menoihin, oli vuonna 2015 7,7 %. Suurimmillaan luku oli 9,9 % vuonna 2003, jolloin tämä mittaus on aloitettu.

    Elinajanodote, joka aika hyvin mittaa väestön hyvinvointia, on kasvanut tasaisesti. Vuonna 2015 se oli miehillä 78,5 vuotta ja naisilla 84,3 vuotta. Vuonna 2000 vastaavat luvut olivat 74,1 ja 81,0 vuotta.

    Ikääntyneiden toimintakyky on parantunut vuosina 1993 – 2013, tästä on useita indikaattoreita.

    Miesten sepelvaltimotautiin kuolleisuus on laskenut vuoden 1985 8268:sta vuoden 2015 5549:ään. Naisilla luku oli korkeimmillaan 1993, jolloin se oli 6976. Vuonna 2015 tähän tautiin kuolleita oli 4660.

    Ulkopolitiikassa Parkkonen on täysin pihalla. Teksti on kiihkoudessaan jo sellaista, että panee epäilemään kirjoittajan mielenterveyttä. Tässä esimerkki: ”Vasurit leikkivät olevansa rauhanpuolustajia vaikka haaveilevatkin ryssien joukkotuhonnasta NATOn kiiltävien hävittäjien voimalla tai jotakin sen sellaista.”

    Mitä muuten Natoon tulee, niin hyvin moni entinen neuvostotasavalta tai Varsovan liiton jäsen on siihen liittynyt. Sopii kysyä, miksi. Vastauskin on ajattelevalle ihmiselle päivänselvä: näillä mailla on naapurinaan imperialistinen alueellinen suurvalta, joka havittelee entistä mahtiasemaansa maailmanpolitiikassa. Tässä pyrkimyksessään Venäjä, sillä siitähän on kysymys, on valmis käyttämään myös sotilaallista voimaa naapureitaan vastaan. Siitä on jo näyttöä olemassa. Eikä tämän toteaminen ole mitään russofobiaa. Se on analyysia. Suomenkin olisi ollut viisasta liittyä Natoon silloin, kun se olisi käynyt helposti. Toisaalta uskon, että ulkopuolellakin pärjäämme, jos noudatamme järkevää ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

    Brexitissa kansa huijattiin propagandalla ja valehtelulla äänestämään EU:sta eroamisen puolesta. Ilmiö oli sama kuin Trumpin valinta presidentiksi.

    Kansojen itsemääräämisoikeus ei poista yhteistyötä muiden kansojen kanssa. Juuri sitä yhteistyötä Suomikin tekee Euroopan unionin puitteissa.

    Vasemmistolainen ulkopolitiikka merkitsee yhteistyötä muiden demokraattisten maiden kanssa. Se sisältää myös sotilaallisen toiminnan. Sotilaallista toimintaa tarvitaan, koska Euroopassa on diktatuuri, joka ei ole sitoutunut demokraattisiin periaatteisiin ja kansainvälisiin yhteisesti hyväksyttyihin toimintatapoihin. Diktatuurit ovat aina arvaamattomia myös ulkopolitiikassa, ja siihen on varauduttava. Ennen toista maailmansotaa tilanne oli vaikeampi, kun oli kaksi keskenään vihamielistä diktatuuria.

    Maahanmuuttokysymyksessä Suomi noudattaa kansainvälistä oikeutta ja solmimiaan sopimuksia. Äärioikeisto ei tietenkään ole siihen tyytyväinen.

    Kaiken kaikkiaan: mitä on tämä Parkkosen hinkuma vasemmistolainen sisäpolitiikka? Olisiko malli siihen Venezuelassa, jossa bensiini maksaa sentin litralta? Tuottaako se hyvinvointia?

    Entä vasemmistolainen ulkopolitiikka? Kumppanit pitäisi ilmeisesti hakea diktatuureista? Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä pitäisi tukea? Nämähän ovat myös eurooppalaisen äärioikeiston agendalla.

  24. Hopalong: ”Entä vasemmistolainen ulkopolitiikka? Kumppanit pitäisi ilmeisesti hakea diktatuureista? Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä pitäisi tukea? Nämähän ovat myös eurooppalaisen äärioikeiston agendalla.”

    Hopalong on tapansa mukaan ihan ulalla puhuessaan ulkopolitiikasta.

    Suomen peruslinja on ollut pitkään sotilaallinen liittoutumattomuus. Tässä verrokkimaita ovat olleet mm. Sveitsi ja Itävalta, jotka lienevät niitä Hopalongin diktatuureja. Monilla omilla aivoillaan ajettelemaan kykenevillä on asiasta eri käsitys.

    Sauli Niinistön ja nykyhallituksen toimin on etäännytty yhä kauemmas sotilaallisen liittoutumattomuuden tilasta. Maa on perustuslain vastaisin toimin saatettu USAn ja Naton isäntämaaksi, jonka maa-, vesi- ja ilmatila on ”teknisesti” saateltu USAn operointialueeksi.

    Ei kammoksutun YYA-sopimuksenkaan aikana täällä parveillut venäläisiä sotilaita, saati aseita. Nyt USAn ja Naton sotilaiden läsnäolo on arkipäivää. Urho Kekkonen pystyi pitämään Suomen vapaina vieraista aseista ja sotilaista, Sauli Niinistö suorastaan imee niitä Suomeen.

    Suomen luonnolliset liittolaiset löytyvät NAM-valtioiden leiristä, eli sitoutumattomien maiden liikkeestä. Näitä valtioita on reilusti yli sata, ja useimmat niistä ovat vakaita demokratioita (jollei USA ole ehtínyt epävakauttamaan).

    • Suomen ulkopolitiikan tarkoituksena on pysyä sodan ulkopuolella ja jos se ei onnistu, varmistaa ulkopuolisen avun saanti. Rauhan aikana pyrkimyksenä on taata oma päätösvalta sekä sisä- että ulkopolitiikassa.

      Ainoa uhka, joka Suomen itsemääräämisoikeutta vastaan kohdistuu, tulee Venäjältä. Liittoutumattomuus on tähän saakka ollut Suomen valinta. Se ei kuitenkaan ole mikään ideologia, josta on pidettävä kiinni joka tilanteessa.

      Suomi on vieläkin sotilaallisesti liittoutumaton, mutta yhteistyö läntisten demokratioiden kanssa puolustusasioissa on varsin tiivistä. Minusta se hyvä asia. Puolustusyhteistyö ei uhkaa Venäjää, joka muuta väittää, uskoo kummituksiin.

      Perustuslakia eikä muitakaan lakeja ole rikottu, kun sopimuksia ulkovaltojen kanssa on tehty.

      Mitä Urho Kekkoseen tulee, niin minulla on vakaa käsitys, että Kekkonen olisi voimiensa päivinä johdattanut Suomen Natoon, jos tilaisuus olisi tullut. Nyt se tuli Ahtisaaren aikana, mutta hänellä ei ollut tarvittavaa arvovaltaa sen toteuttamiseen.

      • Lapsellista vanhanaikaista jargonismia, josta puuttuu äly ja ajattelu.

        Tällä hetkellä Suomen ulkopolitiikan, Suomen rauhantilan suurimpia uhkaajia ovat USA, NATO sekä niille Suomen itsemääräämisoikeuden puolustus- ja sota-asioissa myynyt presidentti Niinistö.

        Venäjä ei ole uhka Suomelle.

        USA, NATO, Sauli NATO-isäntämaa-Niinistö uhkaavat Venäjää, jopa asein Suomen maaperätä, merialueilta, ilmasta.

        Presidentti Niinistö on loukannut ja rikkonut lakeja, parlamentarismia mm. NATO-isäntämaasopimuksella sekä USAn ja NATOn sotaharjoituksilla Suomessa ja USAn turvallisuussopimuksella.

        Olet sinä härski ällö, käytät hyväksesi omiin hölmöihin pakkomielteisiisi edesmennyttä Kekkosta, joka vielä oli tuhansin kerroin älykkäämpi kuin sinä.

        • ”Olet sinä härski ällö, käytät hyväksesi omiin hölmöihin pakkomielteisiisi edesmennyttä Kekkosta, joka vielä oli tuhansin kerroin älykkäämpi kuin sinä.”

          Kekkosen älykkyysosamäärä oli ehkäpä 140. Oletetaan, että minun äö olisi vain hikisen yhden tuhannesosan Kekkosen vastaavasta luvusta. Se olisi silloin 0,14. No, silläkin on pärjätty.

          Sivumennen sanoen, melkoisen suuri osa sinun tuottamistasi teksteistä on tuon lainatun tasoista öyhötystä. Millään vakavasti otettavalla keskustelupalstalla et pärjäisi alkuunkaan.

          • Arvasihan sen, että et älynnyt, mitä tarkoittaa kuolleen hyväksikäyttö kun käytät kuollutta Kekkosta omiin NATO-fantasioihisi.

            Sinun lisäksesi Sipilä, Kanerva, Soini tekevät tuota samaa myös, Turun uhreilla, ajaessaan USAn ja NATOn vaatimaa tiedustelulakia Suomeen USAn ja NATOn sekä sodan vastaisten mielipiteiden ja henkilöiden kartoitramiseksi ja listaamiseksi.

          • Arvoisat Hopalong ja Tim. Suomi ei ole itsenäinen valtio tänäkään päivänä nykymuotoisessa EU:ssa ja EURO rahaliitossa, noin perinteisen itsenäisen valtion määritelmän mukaan. Mikäli ajaudumme mukaan federalistista kehitystä edistävään EU:n tulevaisuuden visioon, on itsehallintomme Patalappu direktiivin kaltainen mustan huumorin sävyttämä vitsi. (Kyllä, näinä muutoksen ja kriisien aikoina EU parlamentti suojasi kanslaisiaan ”Patalappu-direktiivillä”)
            Pahin uhka Suomelle on siis suurten jäsenmaiden kaavailema liittovaltio kehitys.

  25. Sauli Niinistöllä ei ole minkäänlaista pakottavaa ulkoista syytä liittää Suomi NATOoon ja asemoida Suomi USAn ja NATOn sotajoukkoihin varusteluun ja sodan valmisteluun Venäjää vastaan.

    EU koostuu peruskirjansa mukaisesti sotilaallisesti liittoutuneista ja liittoutumattomista maista.

    Venäjä ei uhkaa Suomea eikä Sauli Niinistöä.

    • Ei todellakaan ole mitään pakottavaa ulkoista syytä.
      Hän on toiminut ja toimii puhtaasti vain oman tahtonsa ja käsitystensä ohjaamana kansasta välittämättä mikä ei koskaan saisi olla itseään demokratiana pitävän maan presidentin tapa.
      Koko hänen virkaan nousunsa oli jo hyvin epäilyttävä ja ovelaa taktikointia josta paistoi läpi vallanhalu ja kierous. Ehkä hänellä jo silloin oli selkeä kuva siitä mihin hän maamme aikoo johtaa kansan tahdosta välittämättä ?
      Myös se että meillä on kansasta piittaamaton hallitus ja ulkoministerin tärkeässä virassa USA/Israel-koaliition suuri lakeija ja totaalisesti kansamme pettänyt mies kertoo presidentistä aika karua kieltä.

      • Miksi vasemmisto SDP ja Vasemmistoliitto eivät seuraa, haasta, analysoi, kritisoi, esitä vaihtoehtoja Sauli Niinistölle ja hänen ”ulkoparlamentaariselle ulko- USA-, NATO-, sotapolitiikalle.

        Gallupeissa SDP romahti kun puolue ei asettanut kunnon presidenttiehdokasta, joka haastaisi Niinistön ja ulkopolitiikan.

        SDPn vilttiketjun naisehdokkaat haastavat kovasti sosiaalipolitiikkaa, joka ei presidentintehtäviin kuulu.

        Vasemmistoliitolla on aivan sama asetelma.

        • Esko Seppänen, joka on nykyistä Vasemmistoliittoa vasemmammalla, on ilmoittanut kannattavansa Sauli Niinistön jatkamista presidenttinä.

          • Paavo Väyrynen, joka ennen kannatti Niinistöä on sanonut että ei enää voi kannattaa Niinistöä Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan vuoksi.

          • Ns. uus-vasemmistohan on lähempänä oikeisto-globalismia kuin kansanvaltaa. Se on myynyt itsensä ja aatteensa. Seppänen paljastaa tässä korttinsa.

          • Alzheimer on paha tauti. Muuten tuollaista ei voi ymmärtää, että Seppänen olisi kannattamassa Risto Rytiä alias Niinistöä presidentiksi. 😀

            Minun jälkeeni vedenpaisumus, kuolkaa suomalaiset ”sotakoira” Rytin alias Niinistön johdolla sodassa tai kuolkaa ”vapaaehtoisella” eutanasialla . 😀

            PS Ilmeisesti Seppänen on pahasti vittuuntunut Suomen kansaan. Toisaalta en edes ihmettele sitä, kun näitä idioottejaa katsoo ja kuuntelee.

  26. Kappas vaan Sami Parkkonen puhuu vähän, mutta täyttä asiaa. 😀

    Tuohon kirjoitukseen ei ole paljoakaan lisättävää, olen täysin samaa mieltä tästä suomalaisesta kokkarifasistisesta nykyvasemmistosta. Hyi saatana.

    No ehkäpä kuitenkin se, että tämä kokkarifasistinen vasemmisto on yhdessä muun EU-Suomea hallinnoivan fasistiklikin kanssa nyt hyväksymässä kansalaisten perusoikeudet vievää tiedustelulainsäädäntöä. Yhdessä muun fasistiklikin kanssa, nykyiset vasemmistofasistit ovat raskaasti aseistaneet luokkapoliisin ja nyt näemme luokkapoliisien tappamisen kiiman, kun he sormet syyhyten odottavat pääsevänsä ampumaan kantasuomalaisia.

    Isänmaallinen suomalainen on ikuinen uhka globalistiselle (lue. kolonialistisimperialistiselle) EU:lle.

    Pian Suomen lippu (siis Pietarin keisarillisen pursiseuran lippu) julistetaan pannaan ja Maamme-laulun (Vårt land) veisaajat viedään keskitysleireille. 😀

  27. Niin siis SDPn, Vasemmistoliiton ja muiden sivistyneiden pitäisi tietää ja ymmärtää, että oikeistolle ei koskaan eikä milloinkaan pidä antaa oikeutta vakoilla, vaania, listata ja luokitella oman maan kansalaisia.

    1917 Suomen oikeisto vakoili, vaani, rekisteröi, listasi, kidutti, tappoi ja teloitti suomalaisia vasemmistolaisia, intellektuelleja ja pasifisteja.

    Vuonna 1939-1945 Suomen oikeisto vakoili, vaani, rekisteröi, listasi, kidutti, tappoi ja teloitti suomalaisia fasismin ja natsismin vastustajia, kommunisteja, sosialisteja, intellektuelleja, pasifisteja.

    Sauli Niinistön NATO-isäntämaa-Suomen oikeisto, keskusta ja vasemmistomyötäilijät tulevat vakoilemaan, vaanimaan, rekisteröimään, listaamaan, painostamaan, uhkaamaan, kiduttamaan, tappamaan, teloittamaan USAn ja NATOn sekä niiden ja Suomen Venäjän vastaista sotaa.

  28. Hopalong: ”Mitä Urho Kekkoseen tulee, niin minulla on vakaa käsitys, että Kekkonen olisi voimiensa päivinä johdattanut Suomen Natoon, jos tilaisuus olisi tullut. Nyt se tuli Ahtisaaren aikana, mutta hänellä ei ollut tarvittavaa arvovaltaa sen toteuttamiseen.”

    Hopalong edustaa selkeästi uusnatsien demokratiakäsitystä. Suuri johtaja vie hänen Suomensa Naton jäseneksi, ei kansa kansanäänestyksellä, kansaa siihen ei tarvita. Tämä uusnatsistinen piirre toki hallitsee mm. Hesarin Nato-kirjoittelua.

    Suomelta on puuttunut jo pitkään asiansa osaava, perustuslakiin sitoutunut oikeuskansleri eli ylin laillisuusvalvoja. Jonkka veti lähinnä lonkkaa, kun olisi pitänyt toimia. Oikeuskanslerin toiminta on rämettynyt poliittisen ja virkamieseliitin valkopesuksi. Näin voidaan ennustaa tapahtuvan 110-prosenttisella varmuudella myös Sauli Niinistön valitseman uuden oikeuskanslerin Tuomas Pöystin astuttua virkaansa.

    • Pakko todeta, että olet tekopyhä. En usko sinua niin yksinkertaiseksi, että antaisit kansan kannalta äärimmäisen tärkeiden turvallisuuspoliittisten päätösten teon kansan itsensä päätettäväksi. Kansalla ei voi olla niitä tietoja, joita suurissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa päätöksissä tarvitaan.

      Suomen historia antaa hyviä esimerkkejä. Talvisodan loppuvaiheessa Suomen puolustus oli luhistumispisteessä. Kansa ei sitä tiennyt, koska propagandan avulla oli pakko pitää kansan mielialaa yllä. Jos kansa olisi saanut äänestää, Moskovan rauhanehtoihin ei olisi pitänyt suostua.

      Yya-sopimus solmittiin 1948. Ei sitäkään alistettu kansanäänestykseen. Ja tuskin se olisi kansan hyväksymistä saanutkaan, vaikka siinä tilanteessa se oli järkevä valinta.

      Suomen perustuslain mukaan presidentti päättää ulkopolitiikasta yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tämä kirjaus on ilmeisesti Mehtälän mielestä uusnatsistinen.

      Mehtälä voisi joskus ottaa kantaa myös Venäjän uusnatsistiseen järjestelmään ja toimintaan. Siellä kun yksi mies ei päätä ainoastaan ulkopolitiikasta, vaan myös sisäpolitiikasta. Ja siinä sivussa kerää itselleen suuria omaisuuksia, joita piilottelee länsimaisissa yhtiöissä ja rahastoissa.

      • Hapalongi vetee taas omiaan, presidenttiä myöten puolueet ovat yksimielisiä, että Suomen mahdollinen NATO-jäsenyys pitää alistaa ja alistetaan kansanäänestykseen.

        Talvisota, YYA ym. sopimukset olivat sotaa, sotatilaa, sodanjälkeistä sanelua Suomelle joka hävisi sotansa. Noita on turha sotkea tähän päivään,demokratiaan ja kansanäänestyksiin.

        Iihan samoin Venäjää, Putinia, Venäjän uusnatseja on turha sotkea Suomen kansanäänestykseen, ne eivät kuulu Suomen politiikkaan.

        • – presidenttiä myöten puolueet ovat yksimielisiä

          Aivan. Tuo on vain mielipide. Ja poliittiset mielipiteet vaihtelevat aina vallitsevan tuulen mukaan. Iltalehden jutun jälkeen poliittinen mielipide voi olla aivan päinvastainen, mitä se oli aamulehden jälkeen.

      • Hopalongin höpinöihin:

        Kun kyse on ratkaisuista, joiden lopputulemana on mahdollisuus joutua sotaan, on enemmän kuin luontevaa antaa kansan päättää asiasta. Kansahan se vastaa sodassa viime kädessä omalla verellään. Nämä Erkot ja Herlinit, jotka ennen ja nyt häsyävät sodan puolesta, eivät vastaa oikein mistään, vaan pakenevat turvaan jos todellinen rähinä alkaa.

        Oliko nyt sitten niin, ettei presidentti Sauli Niinistö ollutkaan tosissaan (eli kusettiko hän?) kun hän taannoin sanoi Nato-jäsenyyden olevan kansanäänestyksen vaativa asia? Vai oliko hän yksinkertaisesti liian yksinkertainen?

        Sodasta presidentti päättää yhdessä eduskunnan kanssa, ei valtioneuvoston. Jos presidentti johtaa tietoisesti maan sotaan (asettaen eduskunnan tapahtuneen tosiasian eteen), on kyse kyllä vakavasta perustuslaillisesta rikoksesta, jonka todennäköisin motiivi näissä nykyasetelmissa on uusnatsistinen.

        Hopalong, kaiken kirjoittamasi perusteella pidän sinua kyllä uusnatsina, ja sellaisena suomalaiselle yhteiskunnalle vaarallisena. Minua kyllä huolestuttavat enemmän suomalaiset uusnatsit kuin uusnatsit Venäjällä tai USAssa. Näistä suurvaltajohtajista taisi selkeämmin liputtaa uusnatsien puolesta Trump omassa Charlottesvillen kannanotossaan. Hyväksyitkö hänen kannanottonsa? Eli voisiko tämän kysymyksen esittää niin, että kumpaan uusnatsistiseen leiriin lukeudut, Trumpin vai Putinin?

        • En kuulu kummankaan suurvaltajohtajan leiriin. Yhdysvalloissa poliittinen koneisto kyllä pitää yhden uusnatsin kurissa, vaikka hän olisi presidenttikin. Erittäin suurella todennäköisyydellä Trump ei istu virkakauttansa loppuun.

          Putin on tosin järkevämpi kuin Trump, mutta diktaattori hän on. Valta turmelee, eikä kukaan voi siltä välttyä. Niinpä emme tiedä, minkälaisia mieleenjohtumia Putinin päässä syntyy. Hänelle näyttää olevan jonkinlainen kompleksi Neuvostoliiton hajoaminen ja Venäjän suurvalta-aseman murentuminen. Minkälaisia ratkaisuja tämä ajatuskuvio sitten tuottaa, sitä emme voi tietää. Mutta pahimpaan on varauduttava.

          Mahdollinen Natoon liittyminen on ulko- ja turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Se ei ole liittyminen sotaan, niin kuin näyt kuvittelevan. Liittyminen tietenkin vaatisi myös eduskunnan hyväksymisen, koska se sisältää kansainvälisiä velvoitteita.

          Kun Niinistö sanoi, että Nato-päätös vaatisi hyväksymisen kansanäänestyksessä, hän luultavasti tarkoitti, että Suomen ei tule Natoon liittyä.

          Vielä huomautan, että meillä on uusnatsismista varsin erilaiset käsitykset. Minä kannatan vapaita vaaleja, sananvapautta, kokoontumisvapautta, uskonnonvapautta, ihmisten yhdenvertaisuutta ym. Tässä yhteydessä kannattaa laina YK:n yleiskokouksen ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 2: ”Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.

          Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen.”

          Jos jonkun mielestä demokratia ja ihmisoikeudet ovat natsismia, niin sille en voi mitään. Ihmettelen vain, mistä olet nuo käsityksesi saanut.

          • Hapalong,

            monet fasistit ja natsit eivät tiedosta olevansa fasisteja ja natseja aivan kuten et selvästi sinäkään.

            Se johtuu siitä, että fasistit ja natsit ovat useimmiten ja yleensä vähemmän älykästä väkeä eikä fasismin ja natsismin omaksumiseen vaadita älykkyyttä, oppineisuutta vaan päinvastoin fasisteja ja natseja ahdistaa äly ja älykkyys ja ne haluavat poistaa sen väkivallalla.

          • Olisi ihan kiva, jos joskus käyttäisit sitä mainostamaasi älykkyyttä näitä sepustuksiasi laatiessasi. Voisit esimerkiksi perustella, miksi luokittelet minut natsiksi, vaikka koko ajan johdonmukaisesti puolustan demokratiaa.

            Mutta sellaista perustelua sinä et osaa.

    • @Tauno O. Mehtälä 22.8.2017 at 21:43

      Kansahan se vastaa sodassa viime kädessä omalla verellään

      Juuri näin. Reaalitaloudessa ja reaalimaailmassa maksaja päättää. Omalla omaisuudellaan, omalla työllään ja omalla sotataidollaan.

      Mutta sodan syyt eivät ole reaalimaailmasta. Todelliset syyt kuitenkaan eivät ole rahalla mitattavissa; niillä ei voi käydä kauppaa.
      – Hallitsijan kunnia.
      – Pahuuden poistaminen.
      Heimon olemassaolon turvaaminen geeniperimää vaihtamalla.
      – Ja vastaavat ei-aineelliset syyt.

      • Hups! Tulipas tuo ”quote” isolla tekstillä.

        Ei ollut tarkoitus.

        Olisipa kiva, jos omaa kommenttiaan saisi muokata (tai poistaa sen). Vaikka edes kahden minuutin ajan julkaisemisesta.

  29. Tauno, ei Trump liputtanut natsien puolesta Charlottesvilleen liittyen, hän totesi oleen hirvittävä päivä jossa molemmilla puolilla oli väkivaltainen paha ryhmittymä. Totesi kuitenkin myös sen faktan, että nämä vassarihuligaanit aloittivat väkivaltaisuudet!

    https://www.youtube.com/watch?v=0tw9iwqhKJg

    • Tässä lienee syytä painottaa sitä, että Trumpin tarkoittama valemedia on juurikin amerikkalaista valtamediaa, jonka suoltamia valheita suomalainen valtamedia toistaa periferian kaiutinyksikkönä.

      • Niinpä, meidän johtavat valtamediat, siis johtavat ovat HS, YLE, STT, MTV, joita muut pienemmät sitten seuraavat.

      • Taunokin on siis tullut siihen tulokseen, että totuus löytyy Mv-lehdestä ja muista yhtä arvovaltaisista julkaisuista.

        Äärioikeistolaisuutta löytyy yllättäviltä tahoilta.

        • Hopalong: ”Taunokin on siis tullut siihen tulokseen, että totuus löytyy Mv-lehdestä ja muista yhtä arvovaltaisista julkaisuista.”

          Missä olen näin sanonut? Oletan, että looginen ajattelusi on kastemadon aivojen tasolla.

          Meidän demokratia-käsityksemme poikkeavat toisistaan selvästi; sinä edustat uusnatsistista demokratiakäsitystä, jossa Suuri Johtaja johdattaa kansansa Onnelaan (eli Natoon) vaikka vastoin kansan enemmistön tahtoa, minä puolestani edustan demokratiakäsitystä, jossa kansa päättää kansanäänestyksellä suurista turvallisuuspoliittisista linjavalinnoista.

          Kumpikohan näistä mahtaa olla äärioikeistolaista ajattelua?

          Idiotismi ja kastemadon aivotoiminta ovat varsin lähellä toisiaan.

      • ”Tässä lienee syytä painottaa sitä, että Trumpin tarkoittama valemedia on juurikin amerikkalaista valtamediaa, jonka suoltamia valheita suomalainen valtamedia toistaa periferian kaiutinyksikkönä.”

        On uskomatonta, että älykkään ihmisen näppäimistöltä lähtee yllä lainattua puppua. Selitys ei voi edes olla Mehtälän vähäisessä tietomäärässä niin kuin esimerkiksi toisen puppugeneraattorin, Timin, kirjoituksissa.

        Mehtälän omituisiin kirjoituksiin selitys löytynee persoonallisuudenpiirteistä. Mehtälää vaivaa fanatismi. Hänellä on totuus, ja eri mieltä olevat vähintäänkin tyhmiä, usein paljon pahempaakin.

        Psykologi Pekka Järvinen on kirjoittanut: ”Fanatismi on äärimmäisen tuhoisaa siksi, että linnoittautuminen ideologioihin, harhoihin ja ihannemielikuviin johtaa hybrikseen, ylimielisyyteen toisinajattelevia kohtaan. Antiikin Kreikassa hybriksellä tarkoitettiin toisen häpäisemistä ja väkivaltaista kohtelua oman ylemmyyden osoittamiseksi.”

        Fanaattisuutta vastaan ei suojaa korkea koulutus, vaikka toisaalta yleinen koulutustaso kyllä estää menemistä mukaan fanaatikon pyrkimyksiin.

        Mehtälän aate, johon hän on fanaattisesti kiinnittynyt, näyttää olevan länsimaiden ja erityisesti USA:n kaikenlaisen pahuuden osoittaminen. Venäjän hän kokee jaloksi ritariksi, koska se vastustaa äärimmäistä pahuutta. Venäjä ei kerta kaikkiaan voi tehdä väärin, vaan kaikille sen toimille löytyy hyväksyttävä selitys.

        Fanaattisuus panee Mehtälän kääntämään todellisuuden nurinniskoin. Lännessä, myös USA:ssa on korkealaatuinen(kin) media, joka pyrkii kaivamaan raportoimaan maailmasta sellaisena kuin se on. Venäjällä valtamedia taas on valtiovallan kahleissa, ja totuuden löytäminen vaikeaa. Eikä venäläinen valtamedia edes pyri totuuteen, vaan hallituksen näkökantojen esittämiseen. Valheet on hyväksyttyä käytäntöä.

        Mediakysymyksessä Mehtälä on omaksunut Trumpin auktoriteetikseen. Trumpin mielestä USA:n valtamedia on yhtä kuin ”fake news”. Vain Foxin uutiset kelpaavat Trumpille totuuden lähteenä. Sama koskee hänen kannattajiaan.

    • Trumpin vetkuttelu ja lausuntojensa korjaaminen kertoo selvästi, että hänen henkinen kotinsa on äärioikealla. Tosin tämä kelpaa paremmin kuin hyvin myös monelle vasemmistolaisena esiintyvälle, joiden todellinen karvanväri täälläkin on paljastunut.

  30. Ronald Bernard, Dutch Banker Who Exposed Illuminati, Found Dead
    https://newspunch.com/dutch-banker-illuminati-dead/
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=156760

    Uusvasemmistolle kysymys: Ovatko sydämenne kivettyneet?
    Kysyjänä Ronald Bernard jonka aiheeseen liittyvän ensimmäisen videon V V:n toimitus oli suomentanut ja se löytynee arkistosta.
    Video: Ronald Bernard – “Have Our Hearts Turned to Stone?”
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=156757
    Eräs kommentti linkin YouTube videoon liittyen:
    ”Great interview. Ronald is right, regardless of if his story is genuine or not, how much do people need to WAKE up to what is going on? It’s all around us, open your eyes and stop burying your head in the sand. You focus on the legitimacy of his story rather than listening to what he has to say? See what’s happening for yourself, open your eyes, you shouldn’t need his story to tell you that this world is hanging on by a thread.”

  31. Mahtoikohan olla vain tapaturmainen lähtö vai jokin muu….

    Osittain hän on ainakin valehdellut videoissaan, kenen hyväksi, en tiedä mutta myös paljon asiaa tuonut esille!

  32. Vihreiden pj. Touko Aalto näytti ryhtiä presidentille, hallitukselle, oppositolle, Suomen kansalle:

    Vihreät eivät tue Tiedustelulain kiirehtimistä, perustuslain ylikävelemistä.

    Vielä ei ole edes hallituksen esitystä, mutta puolueet, Demaritkin ovat jo hallituksen juonittelun tukija ja Vasemmistoliitto on hiljaa ja lupaa vaan selvittää omaa kantaansa.

    Aalto kysyy oikeutetusti: kuka tiedustelulaissa valvoo valvojaa, mikä on kustannus, mikä on yksityisyyden suoja.

  33. Hopalongi on vaihtanut tyyliä tai nimimerkin takana on joku muu henkilö, jonka terminologiaan kuuluu ilmaisu ”öyhötys”, toinen vaihtoehto tietysti on se että Hopalongin pääkopassa puhuu jonkinlainen meedio, -tai muu etiäinen.

    Kai suomalaisen muka-vasemmiston olisi pitänyt seurata Nalle Wahlroosin jalanjälkiä, -nyt se on jo jälkijättöistä…

    Demarit kulkivat samaa polkua -90 luvulla Koiviston johdolla. Nyt ne eivät tiedä mihin pitäisi kulkea. Takissa kun on vain kaksi puolta, -joka kerta kun takia käännetään kulloinkin vallitsevien reunaehtojen puitteissa, niin aina vaan paljastuu entistä nuhraantuneempi takin pinta, mutta sopivaa pesukonetta ei ole… Kun pallo on hukassa niin pallo on hukassa.

    Kuka siinä sitten luottaisi siihen, että sellaisien takin alla olisi jotain sisältöäkin, -siis että pinnan alta paljastuisi joku jalo aate, ja pragma sen toteuttamiseksi. Samaa hevonpaskaa nyt on kaikki, -puolueista riippumatta, mutta jos nyt tahtoisi panna näitä tahoja suorituksissa järjestykseen, niin ”isoinpaska” on Kansallinen Kokoomus pelleineen, ja muut tulevat sitten kannatuslukujensa mukaisessa järjestyksessä.

    Mitä tässä nyt sitten vasemmistoa syyttelemään, -eiväthän ne ole edes hallituksessa päättämässä asioista, mutta ovat kyllä eduskunnassa. Pitäisi nyt jotain päättää… Ja sitten toimia, -eikä siis ”tarttis jotain tehrä”. Tarkoitan siis sitä, että pitäisi nyt jotain tehdä, ennenkuin muut tahot ottavat ohjat käsiinsä.

    Kun Sipilän kaapparihallitus äänesti luottamuslausetta itselleen, niin toki oppositio oli sitä vastaan. Aivan kuten pitikin… Mutta siihen se sitten jäikin. Olisivat edes antaneet kenkää vt. oikeuskanslerille. Koko uuvattishowssa olisi ollut lukematon määrä tageja tarttua asioihin legaalisessa mielessä, mutta sitä ei tehty… Miksi ei…?

    Näin siis on myös nykyisissä oppositiopuolueisssa hyväksytty se, että Suomessa voidaan minkälainen hallitus hyvänsä koota , riippumata siitä, mikä on kansalaisten kannatus, -eikä siihen tarvita perustuslakia, eikä minkäänlaista parlamentaarista käytäntöä edustavia käytäntöjä, siis vaaleja, joissa kansanedustajat puolueittain valitaan saamansa kannatuksen mukaisesti.

    Eduskuntalaitos on nyt harjoittamallaan asennemallilla tehnyt itsensä tarpeettomaksi.

    Missä sitten kulkee korruption raja…? Se kulkee siinä, missä lainmukaisuuden vastakohdasta tulee maan tapa.

    Jos joku kuvittelee, että tällainen on demokratiaa, niin samalla hän tukee globaalidiktatuurin aatemaailmaa.

    Missä vasemmisto sitten oikein menee…? Onko kaapissa sellaisia luurankoja jotka eivät kestä kalistelua…?

    Riippumatta siitä, minkälainen puoluekloggi on ollut hallitsemassa, niin Suomi on ajettu selvitystilaan ja poliittista eliittiä lukuunottamatta, kaikista suomalaisista on tehty torppareita. Joko tämä on ollut yleistä typeryyttä, pakkotilanteessa toteutettua toimintaa.

    Niin oikeiston, kuin vasemmistonkin liturgiassa selitetään mitä selitetään, mutta kummallakaan ei ole sellaisia ratkaisuja, joila Suomesta tulisi jälleen Suomi, eikä jonkun helvetin liittovaltion osavaltio.

    Kaikissa em. tapauksissa on todettava, että alkaen -90 luvun nk. lamasta, poliittinen hallinto on ollut ulkoapäin johdettua… Mikään sen ajan polittisesta hallinnoista ei ole Suomen kansakunnan suhteen ollut niiden tehtäviensä tasalla, jotka heille kuuluvat.

    Piti olla mukana ”kovassa ytimessä”, mutta kuinka ollakaan, koviksista tuli pehmotaikinaa, joista saadaan ulos mikä hyvänsä lopputulos tavalla tai toisella. Jos se ei tapahdu muulla tavoin, niin ainakin lupauksella palkintoviroista ”Suuressa Sosialistisessa Struktuurissa” nimeltä Euroopan Unioni filiaaleineen. Siinä on todella jalostunutta aatemaailmaa kerrakseen, ja siitä pitäi

  34. Hopalongi on vaihtanut tyyliä tai nimimerkin takana on joku muu henkilö, jonka terminologiaan kuuluu ilmaisu ”öyhötys”, toinen vaihtoehto tietysti on se että Hopalongin pääkopassa puhuu jonkinlainen meedio, -tai muu etiäinen.

    Kai suomalaisen muka-vasemmiston olisi pitänyt seurata Nalle Wahlroosin jalanjälkiä, -nyt se on jo jälkijättöistä…

    Demarit kulkivat samaa polkua -90 luvulla Koiviston johdolla. Nyt ne eivät tiedä mihin pitäisi kulkea. Takissa kun on vain kaksi puolta, -joka kerta kun takia käännetään kulloinkin vallitsevien reunaehtojen puitteissa, niin aina vaan paljastuu entistä nuhraantuneempi takin pinta, mutta sopivaa pesukonetta ei ole… Kun pallo on hukassa niin pallo on hukassa.

    Kuka siinä sitten luottaisi siihen, että sellaisien takin alla olisi jotain sisältöäkin, -siis että pinnan alta paljastuisi joku jalo aate, ja pragma sen toteuttamiseksi. Samaa hevonpaskaa nyt on kaikki, -puolueista riippumatta, mutta jos nyt tahtoisi panna näitä tahoja suorituksissa järjestykseen, niin ”isoinpaska” on Kansallinen Kokoomus pelleineen, ja muut tulevat sitten kannatuslukujensa mukaisessa järjestyksessä.

    Mitä tässä nyt sitten vasemmistoa syyttelemään, -eiväthän ne ole edes hallituksessa päättämässä asioista, mutta ovat kyllä eduskunnassa. Pitäisi nyt jotain päättää… Ja sitten toimia, -eikä siis ”tarttis jotain tehrä”. Tarkoitan siis sitä, että pitäisi nyt jotain tehdä, ennenkuin muut tahot ottavat ohjat käsiinsä.

    Kun Sipilän kaapparihallitus äänesti luottamuslausetta itselleen, niin toki oppositio oli sitä vastaan. Aivan kuten pitikin… Mutta siihen se sitten jäikin. Olisivat edes antaneet kenkää vt. oikeuskanslerille. Koko uuvattishowssa olisi ollut lukematon määrä tageja tarttua asioihin legaalisessa mielessä, mutta sitä ei tehty… Miksi ei…?

    Näin siis on myös nykyisissä oppositiopuolueisssa hyväksytty se, että Suomessa voidaan minkälainen hallitus hyvänsä koota , riippumata siitä, mikä on kansalaisten kannatus, -eikä siihen tarvita perustuslakia, eikä minkäänlaista parlamentaarista käytäntöä edustavia käytäntöjä, siis vaaleja, joissa kansanedustajat puolueittain valitaan saamansa kannatuksen mukaisesti.

    Eduskuntalaitos on nyt harjoittamallaan asennemallilla tehnyt itsensä tarpeettomaksi.

    Missä sitten kulkee korruption raja…? Se kulkee siinä, missä lainmukaisuuden vastakohdasta tulee maan tapa.

    Jos joku kuvittelee, että tällainen on demokratiaa, niin samalla hän tukee globaalidiktatuurin aatemaailmaa.

    Missä vasemmisto sitten oikein menee…? Onko kaapissa sellaisia luurankoja jotka eivät kestä kalistelua…?

    Riippumatta siitä, minkälainen puoluekloggi on ollut hallitsemassa, niin Suomi on ajettu selvitystilaan ja poliittista eliittiä lukuunottamatta, kaikista suomalaisista on tehty torppareita. Joko tämä on ollut yleistä typeryyttä, pakkotilanteessa toteutettua toimintaa.

    Niin oikeiston, kuin vasemmistonkin liturgiassa selitetään mitä selitetään, mutta kummallakaan ei ole sellaisia ratkaisuja, joila Suomesta tulisi jälleen Suomi, eikä jonkun helvetin liittovaltion osavaltio.

    Kaikissa em. tapauksissa on todettava, että alkaen -90 luvun nk. lamasta, poliittinen hallinto on ollut ulkoapäin johdettua… Mikään sen ajan polittisesta hallinnoista ei ole Suomen kansakunnan suhteen ollut niiden tehtäviensä tasalla, jotka heille kuuluvat.

    Piti olla mukana ”kovassa ytimessä”, mutta kuinka ollakaan, koviksista tuli pehmotaikinaa, joista saadaan ulos mikä hyvänsä lopputulos tavalla tai toisella. Jos se ei tapahdu muulla tavoin, niin ainakin lupauksella palkintoviroista ”Suuressa Sosialistisessa Struktuurissa” nimeltä Euroopan Unioni filiaaleineen. Siinä on todella jalostunutta aatemaailmaa kerrakseen, etenkin sitten kun ne toteutuvat, ja siitä pitäisi sitten ajatella, että mennään demokratiakehyksissä kansakunnan hyväksi toimien.

    Tässä kaikki. Ihmeellisiä ovat poliitikkojen tiet, -juhlakalujen henkisistä resursseista riippumatta.

    • ”Näin siis on myös nykyisissä oppositiopuolueisssa hyväksytty se, että Suomessa voidaan minkälainen hallitus hyvänsä koota , riippumata siitä, mikä on kansalaisten kannatus, -eikä siihen tarvita perustuslakia, eikä minkäänlaista parlamentaarista käytäntöä edustavia käytäntöjä, siis vaaleja, joissa kansanedustajat puolueittain valitaan saamansa kannatuksen mukaisesti.”

      Niin, tarkoitan siis sitä, että tämän toiminnan prototyyppyiä testattiin ja se ajettiin sisään onnistuneesti, ilman, että kukaan paitsi kansalaiset, älähtivät mitään. Siitä tuli nyt maan tapa… Woehan Widyy. ..

      Näin pitkällä jo ollaan… Mikä on sitten seuraava askel, -vai tuliko pallo nyt heitetyksi, ja katsotaan mitä oikein teette, hehheh…?

  35. Luepa vaihteeksi perustuslakia. siellä sanotaan selvästi, että ”[h]allitusvaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä valtioneuvosto, jonka jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta.” Tämä valtioneuvoston jäsenten luottamus on nimenomaan mitattu eduskunnassa.

    Lisäksi: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.”

    • Valtioneuvoston loikkarijäsenten Sinisen tulevaisuuden luotettavuutta ei ole mitattu eduskunnassa.

      Sauli Niinistö ja Sipilä pelasivat lentokone-Naantali-kirjetempullaan, että luotettavuutta ei tarvinnut mitata.

      Sinsen tulevaisuuden minsterimääräkään ei vadtaa niiden demokraattista eduskunnan ja kansan kannatusta.

      Sininen tulevaisuus nauttii vain presidentin ja pääminsterin luottamusta, mikä on valtiomuodoltaan diktatuuridemokratiaa tai liberaalidiktatuuria.

    • Mitä sä nyt Hopalongi oikein yrität selittää…? Tahdotko nyt kertoa, että kansanedustajat, jotka ovat repineet valtakirjansa, eivätkä kuulu mihinkään sadan valitun joukkoon, äänestivät itselleen luottamuslausetta kansanedustajina ministeritehtävissä suoraan eduskuntatalon yleisölehteriltä. Kysymyksessä on puhtaasti laiton vallankaappaus, eikä mikään perustuslain mukainen tapahtuma.

      Voit tietysti selittää, että valtiosääntöoppineet eivät ole nähneet mitään virhettä asioissa, ja kaikki on mennyt täysin kuten pitää.

      Tässä yhteydessä on osoittautunut, että nk. valtiosääntöoppineet ovat täysin munatonta porukkaa, joista ei ole niihin tehtäviin, joihin heidät on valittu. Tehtävien funktioista toteutuu vain virkapalkan nostaminen. Mitään vallitsevan polliittisern agendan vastaista ei sanota koska uhkana on nimittäjän aloitteesta potkut tehtävistä, ja eläketulojen menetys.

      Älä viitsi Hopalongi selittää ainakaan minulle mitään perustuslaista ja sen tulkinnoista ja Suomesta oikeusvaltiona…

      Jos uskot että olet oikeassa, niin aloita propagandasi toimittaminen jo esikouluasteella oleville. Voi olla että se siellä vielä menisi läpi.

      • ”Tässä yhteydessä on osoittautunut, että nk. valtiosääntöoppineet ovat täysin munatonta porukkaa, joista ei ole niihin tehtäviin, joihin heidät on valittu. Tehtävien funktioista toteutuu vain virkapalkan nostaminen.”

        Aika ärhäköitä ovat valtiosääntöjuristit olleet esittämään käsityksensä, jos epäilevät jotakin lain- varsinkin perustuslain, vastaista tapahtuneen. Mutta sinä tietysti kaikkien alojen ylimpänä asiantuntijana tiedät, että eivät ne hommiansa osaa.

        Mitta mielipiteitähän on lupa esittää. Eihän niitä vääriksikään voi todistaa – jos ei oikeiksikaan.

        • Jos valtiosääntöjuristit ovat olleet ärhäköitä, niin miksi mitään ei tapahdu. Minä en kyllä havainnut mitään ärhäkkyyttä tämän loikkaripoppoon ja uuden hallituksen vallankaappauksen suhteen.

          En minä kaikkien alojen ylin asiantuntija ole, mutta ei tarvitse edes olla aiantuntija havaitakseen että nyt menee outoja ratoja. Minä en vaan kuulu aivopestyjen kaartiin.

          Kai valtiosääntöoppineiden tehtäväkenttään voidaan katsoa kuuluvan myös aloitteellinen toiminta asiassaj jos kerran on havainto että menee väärin. Kansalaistenko pitää alkaa hoitaa heidän tehtäviään…?

          Toistaiseksi saa vielä esittää mielipiteitään, mutta forumit niille on jo rajalliset, ainakin siihen asti kunnes väärät mielipiteet kielletään entisen neukkulan tapaan.

  36. Tammikuussa puoluerekisteriin uudelleen merkitty IPU suuntaa uudistunein voimin kohti maakuntavaaleja ja eduskuntavaaleja ja lähiaikoina on ohjelmassa edellisen puheenjohtajan Antti Pesosen nimeä kantava muistoseminaari.

    Puoluekokous antoi julkilausuman, jossa otetaan kantaa mm. verotukseen, terveydenhuoltoon ja rajavalvontaan.

    Seuraavassa poimintoja kokouksen julkilausumasta.

    Yhteiskunnassa tarvitaan täysremontti

    Yhteiskunnallisen täysremontin tärkeimpiä avainsanoja on verotus. … Verotuksen painopistettä tulee siirtää pois tasaveroista kohti oikeudenmukaisempaa progressiota. Tämä on kiinni pelkästään poliittisista päätöksistä.
    Mittava ongelma on myös se, että kaikki eivät maksa verojaan. Mitä suurempi ja monikansallisempi yritys, sitä todennäköisempää on, että se harjoittaa veronkiertoa. Samanlaiset vaikutukset on ns. harmaalla taloudella. Jo yksistään veronkierron aiheuttamat haitat ovat vuositasolla ainakin yhtä suuret kuin mainostettu kestävyysvaje.
    Puhe ylisuuresta julkisesta sektorista taas on puhdasta disinformaatiota ja propagandaa. … Kustannusten osalta sote-uudistuksella ei siis ole erityistä kiirettä, vaan kiire johtunee halusta ulkoistaa terveyspalvelut entistä laajemmin. Yksityistämiseen taas on vaikea keksiä järkeviä syitä, koska pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita on ollut laadukas julkinen terveydenhuolto.

    Julkiseen sektoriin liittyvä todellinen ongelma on se, ettei sitä pystytä edes tilapäisesti rahoittamaan oman keskuspankin rahoituksella. Sen kieltävät EU:n säädökset. Tämä on yksi suurimmista EU:n mukanaan tuomista vitsauksista ja täysin järjen vastaista.
    Väärien poliittisten päätösten seurauksena rahan luomisen oikeus on luovutettu yksityisille liikepankeille. Käytännössä erittäin pieni joukko ihmisiä vastaa rahan luomisesta ja sen määrästä taloudessa. Raha on siis nykyään hyvin epädemokraattisesti luotua, ja sen takia ihmisten välisiä tulo- ja varallisuuseroja on helppo pitää yllä ja entisestään kasvattaa. Talouskasvu perustuu ainoastaan velkaan, ja lisäksi keinottelijoiden virtuaalisesti luomalla rahalla ostetaan reaalimaailmaa yhä harvempien käsiin.

    Myös valtio on pakotettu ottamaan lainaa yksityispankeilta, minkä takia Suomi on menettänyt EU-aikana pelkkinä valtionvelan korkoina n. 70 miljardia euroa. Olemme olleet lähes koko EU-ajan unionin nettomaksaja. Menetämme EU:lle vuositasolla 300-1000 miljoonaa euroa. On siis turha puhua, että EU:lta ”saadaan” rahoitusta hankkeisiin. Ei saada, vaan maksetaan, jotta hankkeita voidaan toteuttaa. Liittovaltiokehitys johtaisi maksuosuutemme kasvamiseen entisestään, ja vaikeuttaisi myös EU:sta eroamista sitten, kun se pakostakin jossain vaiheessa on edessä.

    Jotta raha olisi demokraattista, pitäisi mahdollisimman suuren ihmisjoukon vastata sen luomisesta. Tarkoituksenmukaisinta ja käytännöllisintä olisi, jos rahan luomisesta ja sen määrästä taloudessa vastaisi valtio. EU:ssa valtioilta on poistettu tämä tärkeä oikeus.

    Suomi on viety tietoisesti talousvaikeuksiin, joilla sitten on perusteltu myös järjetön, täysin mieltä vailla oleva kansallisen infran ja muun kansallisomaisuuden myynti ulkomaisille sijoittajille.

    Elämme järjestelmässä, joka vaatii jatkuvaa talouskasvua ja jossa sitä ei saada aikaan muuten kuin velkarahalla. Lisäksi järjestelmämme tuottaa käsittämättömän määrän jätettä, eli se käyttää monin verroin raaka-aineita todellisiin tarpeisiin nähden. Raja todellisten ja keksittyjen tarpeiden välillä on toki häilyvä, mutta selvää on, ettei länsimainen elämäntapa ole alkuunkaan kestävällä pohjalla.

    Viime vuosina maahanmuutto on noussut eniten mielipiteitä jakavaksi yhteiskunnalliseksi aiheeksi. Itsenäisyyspuolueen linja asiaan on ollut koko ajan johdonmukainen. IPU ei ole koskaan vaatinut rajoja suljettaviksi, mutta rajoja ei myöskään ole järkevää pitää täysin auki ilman mitään kontrollia. Rajatarkastuksista luopuminen on selvästi ollut virhe.

    Pakolais- ja turvapaikanhakijatilanteen nykyiset ongelmat johtuvat ensi sijassa Yhdysvaltojen toimista Lähi-idässä. EU puolestaan ei ole tehnyt juuri mitään ongelman hallitsemiseksi. Myöskään Venäjän toiminta ei ole asiaa auttanut millään tavalla. Nämä kolme saisivatkin ensi töikseen vetää sotilaalliset joukkonsa pois alueelta, ja sen jälkeen aloittaa ihmisten auttamisen sekasortoisten valtioiden lähialueilla ja pakolaisten vastaanottajina.

    Suomen perinteinen rooli rauhantekijänä ja sovittelijana on menettänyt uskottavuuttaan toimiessamme Naton kumppanina. Meille on pelkästään vahingollista kuulua näin läheisesti sotilasliittoutumaan. Asiaa perustellaan liittoutumalta saatavalla avulla sotilaallisen konfliktin aikana. Siitä avusta ei ole mitään takeita.
    Toinen puoli asiaa on, että toimiessamme Naton läheisenä kumppanina, todennäköisyys sotilaalliseen konfliktiin ja terrorismiin alueellamme on huomattavasti kasvanut. Kun vielä poliisin määrärahoja on tuntuvasti vähennetty, on selvää, että nämä asiat ruokkivat toisiaan, ja yleinen turvallisuudentunne on selvästi heikentynyt.

    Niille harvoille, jotka pitävät talouden lankoja käsissään, sopii mainiosti ihmisten välinen vastakkainasettelu, oli kyse sitten tuloeroista, maahanmuutosta tai poliittisten ryhmien välisistä syyttelyistä. Hajota ja hallitse –periaatetta on käytetty historian saatossa monta kertaa onnistuneesti, niin nytkin. Kun ihmiset saadaan kiistelemään vaikkapa maahanmuutosta ja kulttuurieroista, se toimii erinomaisena sumuverhona sille, että koko taloudellinen ja poliittinen järjestelmämme on läpikotaisin mätä.

  37. Hesari ja Taloustutkimus puffaa ja painaa vihreitä hallitukseen.

    Syy on vihreiden liberaalidemokratia elikkä kaikki vapaaksi -ideologia, jossa vahvat voittaa mm. Sanoma Oy, USA, NATO, Sauli Niinistö.

    • Vihreät ovat surullinen esimerkki selkärangattomuudesta. Velkarahan orjuuteen valmis tekopyhä puolue joka ei enää juurikaan erotu oikeistosta ja jota oikeisto käyttää hyväkseen valtansa varmentamisessa.
      Alistuessaa tuohon se samalla syö maata omien jalkojensa alta koska juuri nwo-eliitti on myös luonnon eikä vain kansan suurin vihollinen kuten Linkola on antanut selkeästi ymmärtää.
      Jos Vihreät olisivat todella ja aidosti huolissaan maamme luonnosta ja kansasta niin kaikkein vähiten he silloin voisivat tehdä yhteistyötä kokkari-kepun kanssa.

  38. Jotenkin säälittää kun Vasemmistoliiton telakka- ja ay-mies Uotila on eduskunnassa huolissaan autojen päästöistä.

    • Vasemmistoliitossa säälittää kyllä moni muukin asia, ennenkaikkea että porukkaa viedään kuin pässiä NWO-mafian narussa kohti globaalia diktatuuria (kommunismia) jossa Raha on noussut epäjumalaksi ja ’Brysselin Keskuskomitea’ sanoo/määrää miten kansalaisten pitää toimia.
      Puuhaisivat edes kansallista sosialismia ja omaa rahaa ja pankkia mutta ei. On hienompaa olla EU-globalistien kelkassa ja alistua omaa maata syövän pankkiiri mafian velkaorjaksi. Ja kaikki tämä työväestön verorahoilla.
      YÖK! Ollaan olevinaan työväen asialla… mutta todellisuudessa ollaan mafian asialla omaa isänmaata tuhoamassa.

  39. SDP:n Haataisen presidentinvaaliteema on häväistys: sosiaalipolitiikka (joka ei kuulu presidentin tehtäviin eikä toimivaltuuksiin).

    Voi hyvät työväentanssit sentään.

    SDP ei saa eikä uskalla haastaa ulkopolitiikkaamme, USA-politiikkaamme, NATO-politiikkaamme, sota-politiikkaamme, infosotaamme, Venäjä-viha-politiikkaamme.

  40. Moni kansalainen ihmettelee, miten Suomen vasemmisto SDP ja Vasemmistoliitto sekä Vihreiden vasemmistosiipi on saatu kyykyyn kun Sauli Niinistön aikana Suomi tekee USA-NATO-sota -sitoumuksia ja valmisteluja sekä Venäjän vastaisia toimia ulkoparlamentaarisesti ilman eduskuntaa.

    Tuomiojan juonittelu NATO-isäntämaa-sopimuksessa oli ennen näkemätöntä sitten Tannerin ja teko haisee.

    Ylipäälikkö, presidentti Sauli NATO Niinistön suljetut puhuttelutilaisuudet puoluejohtajille haisee.

    Niinistön pikakutsu Valkoiseen taloon ja hävittäjäsotku haisee.

    Osviittaa voi saada poliisistakin, jotka Niinistö militarisoi joku vuosi sitten tappavilla muovikuula-aseilla ja nyt sitten konepistooleilla.

    Suomen poliisin salainen rasistinen Facebook-chatti ei sekään ollut sattumaa;

    Saksassa on poliisilla vastaavanlainen chat-verkko. Chatissä poliisi on valmistellut lähinnä vasemmistolaisiin poliitikkoihin kohdistuvia terroriteokoja.

    Saksan poliisin kuten Suomen poliisin chat-ryhmässä arvostellaan rajusti maahanmuuttoa, maahanmuuttajia, pakolaispolitiikkaa.

    Listalle on kerätty etenkin vasemmistolaisten poliitikkojen ja kansalaisaktivistien mutta myös vihreisiin ja liberaaleihin kuuluvien nimiä henkilötietoineen ja osoitteineen. Lisäksi listalla on tietoja ihmisoikeusjärjestöistä, pakolaisten ja maahanmuuttajien järjestöistä ja muista kansalaisjärjestöistä.

    Chattari-poliisit laskelmoivat, että järjestyksen romahtaminen loisi kriisitilanteen, joka tarjoaa tilaisuuden ”ottaa kiinni vasemmistolaisen poliittisen kentän edustajia ja tappaa heidät”.

    • Jos poliiseilla on tuollaisia ”verkostoja” maanpettureiden/Euroopan tuhoajien varalle, niin se on PELKÄSTÄÄN Hyvä!

  41. Chattari-poliisit laskelmoivat, että järjestyksen romahtaminen loisi kriisitilanteen, joka tarjoaa tilaisuuden ”ottaa kiinni vasemmistolaisen poliittisen kentän edustajia ja tappaa heidät”.

    SDP tukee tiedustelulakia ja poliisin aseistamista konepistoolein, ja kohta Vihreät ja Vasemmistoliittokin.

    SDPn presidenttiehdokas Haatainen ei edes käsittelee asiaa eikä Vasmmistoliiton ehdokas Kyllönen eikä Vihreiden Haavisto.

  42. Jotain oikeaakin reflektoitumista on näkyvissä, itse syyllinen Sipilän liberalistinen keskusta menettää kannatustaan ja rajusti.

    Sipilän keskustan riemukulkue: Talvivaara, nepotismi, hallintarekisterilaki, VRn myynti, terrorismi Suomeen, Venäjä-vastaisuus, viinan vapautus

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here