Presidentti Bashar al-Assadin pääneuvonantajan Bouthaina Shaabanin mukaan Syyrian sota on nyt tosiasiassa ohi. Maan pääkaupungissa on ollut torstaista asti käynnissä sodan takia viisi vuotta järjestämättä jääneet Damaskoksen markkinat.

Shaabanin sanoin nyt 59. kerran järjestettävät Damaskoksen markkinat merkkaavat Syyrian jälleenrakennuksen alkamista. Markkinoille osallistuu yrityksiä mm. Egyptistä, Venezuelasta, Indonesiasta, Pohjois-Koreasta, Tsekeistä, Libanonista ja Sudanista, mutta ennen kaikkea Venäjältä, Kiinasta ja Iranista.

Vaikkei Syyria enää ole varsinaisessa sotatilassa – mistä markkinoiden järjestämisen mahdollistaminen jo kertoo – on maa edelleen niin poliittisten ristiriitojen kuin aseellisten selkkaustenkin repimä. Al-Assadin hallinto kamppailee edelleen suurten alueiden hallinnasta.

Shaaban vannoi Syyrian armeijan kohtaavan maassa laittomasti oleskelevat ulkomaiset joukot mainiten erityisesti Yhdysvaltain ja Turkin sotilaallisen läsnäolon.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump katkaisi jo aiemmin Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (Central Intelligence Agency, CIA) al-Assadin kaatamiseen tähdänneille ”maltillisille kapinallisille” (siis mm. Syyrian al-Qaidalle) antaman avun, jota sen lopettamiseen asti ei ollut ollut virallisesti annettukaan – ja josta spekuloivat on valtamediassa leimattu ”foliohatuiksi” tai ihan vain ”valemedioiksi”.
¤

Lähde

Reuters (18.8.2017): Assad advisor says Syria war nearing its end https://www.reuters.com/article/us-mideast-crisis-syria-advisor-idUSKCN1AY14J
¤

Kuva: Pixabay (CC0)

84 KOMMENTTIA

  1. No sehän on hyvä asia ja kaikki taas hyvin.Rauha maassa ja kaikilla hyvä tahto.Onkohan tämä tieto nyt sitten valta vai valhemedian aikaansaannos.Mitähän sanoo aseteollisuus,kun muutkin sodat loppuvat,siinäpä kysymys.

  2. Hyvää pohdintaa miksi 600.000 syyrialaista pakolaista uskaltaa palata maahansa, jota Lännen propagandan mukaan paha ja sadistinen diktaattori hallitsee, ja joka vain haluaa tappaa heidät?
    Rohkeita ihmisiä siis. Löytyykö enää omaa kotia kaiken tuhon keskeltä?
    Venäjä jo aiemmin luvannut auttaa Syyrian jälleenrakentamisessa.

    Why have over 600,000 Syrian refugees returned to an evil dictator who only wants to kill them?
    What’s up with that? Could we really have been misinformed about what’s been happening in Syria on such a massive scale? Could the near-unanimous perspective of pundits and politicians everywhere, the perspective that Bashar al-Assad is a sadistic tyrant who enjoys slaughtering civilians, be so dead wrong that the behavior of Syria’s own people seems to contradict it so directly?
    https://off-guardian.org/2017/08/17/40037/

  3. Pidätteleppäs hevostas ! Noinko helposti Irael jättää Assadin rauhaan. Saatan olla erehtynyt, mutta olen ymmärtänyt jokaisen Israelin naapurin olevan tuhottavissa, isoveli Usan tehdessä kaiken likaisen työn. Amatöörinä jään takavasemmalle seuraamaan tilanteita.

  4. Todellisuudessa tappaminen jatkuu vielä pitkään.
    Maa on totaalisen hajalla: https://syria.liveuamap.com/
    Aika todennäköistä on että melkolailla kaikki taisteluikäiset miehet tapetaan vihreällä, mustalla ja ehkä myös keltaisella väritetyltä alueelta ennen kuin sota loppuu, jos loppuu.

    Pommitukset jatkuu kuten tähänkin asti. Myös kemiallisin asein.

      • Mitään toellista rauhaa Lähi-itään tuskin tulee niin kauan kun Israel siellä vapaasti riehuu ja rakentaa Suur-Israelia. Syyria ei jää rauhaan ja Iranin sotaa pohjustetaan. Ja pitää muistaa että rakennusmiehiksi on otettu USA ja Saudit.
        Ja tietenkin palestiinalaisten vaino jatkuu kun heidät pitäisi saada katoamaan maailmasta etteivät hinkuisi omia maitaan takaisin.

      • Jep. Onhan noita esimerkkejä historiasta mitä on tapahtunut kun Israelille vihamieliset arabinaapurit ovat yrittäneet hankkia joukkotuhoaseita.

        Israelin ilmavoimien tunnetuimpia ennaltaehkäiseviä operaatioita on ollut Syyrian ydinohjelman lopettaminen syyskuussa 2007, F-15I ”Ra`am” rynnäkköhävittäjien kohteena oli tuolloin syyrialainen Dir-Al-Zurin ydinlaitos joka tuhoutui ilmaiskussa täysin.

        ja

        Kesäkuussa 1981 Irakin diktaattori Saddam Husseinin haaveet ydinaseesta haihtuivat savuna ilmaan Israelin ilmavoimien F-15 ”Baz” ja F-16 ”Netz” hävittäjien iskiessä Osirakin ydinlaitokseen. Ydinlaitos vaurioitui korjauskelvottomaksi.

        Eiköhän se tuokin Latakiassa rakenteilla oleva laitos ole jo kohteena.

        • Heh heh heh, Venäjä ja Syyria ovat jo sopineet uuden ydinenergialaitoksen rakentamisesta.

          Se milloin sen rakentaminen aloitetaan on vielä päättämättä.

          • Se laitos ei tule toimintaan ilman Israelin hyväksyntää. Putin ja Lavrov saavat nuoleskella Benjamin Netanjahun ja muun Tel Avivin johdon perseitä melko huolella sen eteen.

          • Höpö höpö,

            Syyrian sotavoiton jälkeen Venäjä on Lähi-Idän ja Syyrian herra ja hidalgo.

            Israelin valta ja sotauho kutistuu samaa tahtia USAn kanssa.

          • Israel ja Venäjä ovat hyvissä väleissä keskenään!
            Eikä Putin varmasti tahallisesti tekisi mitään mikä loukkaisi Israelia.

          • Juuri näin. Ennen Venäjän puuttumista Syyrian sisällissotaan asevoimillaan, 21.9.2015 Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kävikin Moskovan Kremlissä sanelemassa Putinille toimintaohjeet ja ehdot. 😉

          • Aika törkeää ja asiantuntematonta valehtelijalta,nimenomaan venäjänjuutalaisten vaikutusvalta Israelissa on nykyisin erittäin voimakas, Netanjahunoikeistolaiset liittolaiset ovat pitkälti juuri heitä.

          • Israelin ilmavoimilla on enemmän nykyaikaisia taistelukoneita yhteensä kuin sitä ympärövillä arabinaapureilla. Puhumattakaan ydinaseista.. Venäjän ilmavoimien muutama kymmenen vanhentunutta Sukhoin hävittäjäpommittajaa Syyriassa ei muuta voimasuhteita mitenkään.

          • Venäjä on muuttanut jo voimasuhteita Syyriassa.

            Mitä nyt Israel yritti yhdessä USAn, NATOn, Turkin, ISISin, Al-Nusran kanssa, mutta yritykseksi sekin jäi.

      • Eipä niin.

        Rajatun sodankäynnin huono puoli on, että USA ja NATO kykenevät jatkamaan hävinneinäkin epätoivoista sotakohellustaan kuten jatkavat mm. Afganistanissa, Irakissa, Jemenissä, Ukrainassa.

        Venäjää ja Assadia vastaan USA ja NATO eivät pärjää Syyrian maaperällä, ilmatilassa, merialueilla.
        .
        Siksi USA ja NATO yrittää iskeä Jordaniasta, Israelista, Saudi-Arabiasta sekä terroristien, itsemurhajoukkojen, ja yksityisten armeijoiden avulla.

        USA, NATO, Israel ja terroristit yrittävät iskeä myös Libanonista, mutta Iran, Hizbollah, Syyrian ja Libanonin armeija ovat kyenneet estämään iskut.

        • > USA ja NATO kykenevät jatkamaan hävinneinäkin
          > epätoivoista sotakohellustaan

          Sodan käyminen ulkomailla on USA:lle useinkin ilmaista. Tämä johtuu siitä, että maa käyttää väärin omistamansa reservivaluuttaa rahoittamalla sodankäyntiä setelipainolla. — Esimerkiksi ulkomaiselle palkkasotilaalle maksettu dollari useimmiten jää kiertämään paikallisessa liike-elämässä eikä koskaan palaudu USA:aan. Siis kukaan ei koskaan vaadi vastinetta saamalleen dollarille.

          • Jep,

            ja siinäkin on ongelmansa,

            Irakin sodassa USAlta hävisi tonneittain sotaa varten painettuja dollareita, kaksi kuljetuskoneellista, todennäköisesti pöllijöinä ne USAn upseerit, jotka ovat loikanneet siviiliin.

      • Ei voi olla totta. Venäjän vitsailuministeriöiden ja venäläisten komediakeskusten tiedottajien (M.Zakharova & kenraalimajuri Igor Konashenkov) läppien mukaan islamistinen äärijärjestö ISIS on tuhottu syyskuusta 2015 alkaen jo ainakin kolme kertaa. 😀

        • Näkee, että sinä talvi- ja jatkosodassa rypevä valehtelija et ymmärrä nykypäivää etkä terrorismisotaa.

          Terrorisodassa järjestö voidaan tuhota moneenkin kertaan, mutta kun järjestö koostuu soluista ja verkostoista, se pystyy aina kokoamaan itsensä ja iskemään uudelleen.

          USA ja NATO propagoivat sillä, että ovat aina muka tappaneet jonkun merkittävän johtajan kun terroristijärjestöissä johto on moniportainen ja jaettu useiden henkilöiden kesken päinvastoin kuin USAssa ja NATOssa missä aina on yksi johtaja ylitse muiden olipa se sitten kuinka puupää tahansa.

        • ”Venäläinen valehtelija” näyttää olevan ISIS:n tukija, eikö nyt olisi jo supolaisten syytä ottaa ukosta selvää. 😀

        • […] islamistinen äärijärjestö ISIS on tuhottu syyskuusta 2015 alkaen jo ainakin kolme kertaa […]

          Niin vähän. Osama bin Laden sentään kuoli ja ylösnousi vuosien mittaan yli kymmenen kertaa

  5. USAlle ja NATOlle taas yksi häviö lisää.

    Ja mikä pahinta USAn ja NATOn luomat, tukemat, rahoittamat, aseistamat, johtamat terroristit Al-Qaeda ja Al-Nusra ovat raivoissaan ja halveksivat kuten jo koko Lähi-Itä USAn ja NATOn sodankäyntitaitoa ja USAn ja NATOn luuserisodanjohtoa.

  6. Näin meitä taas huijattiin. Tällaista on valta- ja valhemedian toiminta:

    Valtamedian propaganda muuttumassa yhä röyhkeämmäksi
    Valtamedian ennaltasovittu narratiivi näkyy Turun islamilaisen jihad-iskun uutisoinnissa räikeästi. Narratiivi on ennalta käsikirjoitettu kertomus, jota tuetaan uutisotsikoin, -kuvin ja puolitotuuksin. Mikäli todellisuus ei sovi narratiiviin, se jätetään kertomatta tai valikoidaan vain ne asiat jotka siihen sopivat. — http://beta.oikeamedia.com/o1-35011
    Vieläkö joku jaksaa lukea ja kuunnella valhemediaa….? jota täälläkin muutamat aivopestyt tyrkyttävät siinä toivossa etteivät lukijat osaisi itse ajatella ja käyttää omia aivojaan.

    • Näin on… ja miksikö näin tapahtuu? Se tapahtuu siksi, että Turun isku oli ”ennalta käsikirjoitettu kertomus”, joka ei kestä päivänvaloa. Jokainen, joka laittaa palapelin palat yhteen, hoksaa kyllä sen, että tämäkin ”terroristi-isku” oli suojelupoliisin toteuttama näytelmä Turun torille asetettuine kriisinäyttelijöineen. Tärkein kysymys on siis se, kuka tai millainen organisaatio Suomen(kin) poliisia ja valemediaa, kuin myös kärkipoliitikkoja hallitsee.

      ”Narratiivi on ennalta käsikirjoitettu kertomus, jota tuetaan uutisotsikoin, -kuvin ja puolitotuuksin. Mikäli todellisuus ei sovi narratiiviin, se jätetään kertomatta tai valikoidaan vain ne asiat jotka siihen sopivat.”

      • Iskuhan kyllä oli todellinen mutta media esitti siitä ’sopivan tulkinnan’ tai oman version jossa totuutta muokattiin eliitin politiikkaa tukevaksi. Ja nyt sitten odotellaan että kansalaiset sopeutuisivat siihen.
        Mutta ei se näy oikein onnistuvan kun kriittinen media ja kriittiset kansalaiset ovat tarttuneet asiaan ja haluavat tietää totuuden.

        • Mistä tiedät, että Turun tapahtuma oli todellinen? Miksi se ei voinut olla teatteriesitys, jossa ulkomailta lennätetyt kriisinäyttelijät oli solutettu pesäpallomailoineen torimyyjiksi, lastenvaunuja työnteleväksi uhriksi ja uhreja auttaviksi sankareiksi. Niin nämä valmiiksi käsikirjoitetut – suojelupoliisien toteuttamat – terroristi-iskut kautta maailman toimivat, miksi ei myös Suomessa? Itse en ole nähnyt ainuttakaan Turun torin asiaa, joka vakuuttaisi tämän iskun olevan aito… valemedia on valemedia vaikka voissa paistaisi!

  7. Venäjän armeija teki jo sotahistoriaa vuonna 2008 kukistamalla käytönnössä 3:ssa päivässä USAn ja NATOn sotaopit, strategiat, taktiikat Etelä-Ossetiassa ja Georgiassa.

    Venäjä teki sotahistoriaa myös Krimillä kukistamalla älykkäästi verettömästi USAn, NATOn, EUn yritykset vallata Krimi ja Venäjän Krimin/Mustanmeren tukikohta Sevastopolissa.

    Nyt Venäjä on tehnyt taas sotahistoriaa, tällä kertaa Syyriassa lyömällä USAn ja NATOn 3 rintaman hyökkäyksen.

    USAn ja NATOn yksinkertaiset kenraalit luulivat, että lyövät Venäjän ja Assadin Syyriassa 3:n eri rintaman taktiikalla, 1) USA-NATOn erikoisjoukot ja terroristit, 2) USA-NATO-Sauli Niinistön tukemat kurdit 3) USA-NATOn tukema ISIS.

    Vaan toisin kävi.

    Venäjän ilmavoimat ja Assadin maa- ja panssarivoimat ovat työntäneet USAn, NATOn ja niiden ISISin, kurdit, Al- Qaedan, Al-Nusran Syyrian rajoille, josta ne pakenevat USAn ja NATOn tukikohtiin Irakissa, Jordaniassa, Turkissa.

    Georgiassa USAn ja NATOn sota- ja asekonsultit pakenivat maasta heti kun Venäjä ryhtyi vastatoimiin Etelä-Ossetian ja venäläisten puolustamaksi.

    Krimin ja Sevastopolin puolustamisen Venäjä hoiti niin tyylikkäästi ja älykkäästi, että CIAlle ja USAn ja NATOn Ukrainalle ei jäänyt muuta kuin toivoton yritys yrittää murtautua asein Krimille.

    Nyt Syyriassa Venäjä väläytteli modernia sotataitoaan, liikkuvuutta, tulivoimaa ja muutamia uusia huippuaseitaan ja se riitti.

  8. Kotimaasta. ”Terrorismin vastainen sota” alkaa tuottaa täälläkin tulosta. Tiedustelulain ”uudistusta” kiirehditään. ”Oikeus elämään on yksityisyyden suojaa korkeampi perusoikeus”, sanoi pääministerimme. Siis, perustuslain takaama yksityisyyden suoja on ”uudistettava”, että saamme oikeuden elämään.

    No enpä tiennyt, että yksityisyyden suoja ja oikeus elämään ovat eri asia, ja vielä, toisensa poissulkevia vaihtoehtoja. Voisiko tuosta vetää johtopäätöksen, että täysin löperöllä politiikalla on viety meiltä oikeus elämään ja se korjataan murtamalla kaikilta perustuslain takaama yksityisyyden suoja?

    Tässä alkaa jo tottua löperöihin lausuntoihin. Niistä on tullut uusi normaali. Mutta niin näyttää menevän kuin on meinattu. Hyvin hoitavat juoksupojat hommansa.

    • Jos Juha Sipilän annetaan huseerata kuten Sauli Niinisön niin siinä, missä Sauli Niinistö käyttää tiedustelulakia NATOn vastustajiin niin Sipilä käyttää abortin puolustajiin.

    • Aika hurja lause jopa Juha Sipilältä, joka on ehkä tyhmin ja epäsivistynein koskaan missään demokraattisessa maassa vaikuttanut poliitikko. Tuollaisten poliitikkojen ilmaantuminen on varma merkki siitä, että demokratian ja kansalaisoikeuksien päivät alkavat Suomessa olla luetut.
      Voihan tuo Sipilän kuolemattoman lauseen käsittää hirtehisesti niin, että oikeus elämään on oikeutta sen kaltaiseen ”elämään”, joka paljastuu Matrix-elokuvan loppukohtauksessa Punaisen Pillerin nauttimisen jälkeen. Oikeus tuollaiseen elämään on siis se, mitä yhä vallan- ja kontrollinhimoisemmaksi käypä eliittimme meille tarjoaa. Tulevaisuuden elämä on siis täysin persoonatonta biojärjestelmäpalvelujen tarjoamista valtavalle teknokraattiselle koneistolle, joka eristää ihmisen kaikista riskeistä kuten aidosta inhimillisestä elämästä.

  9. Mennäänpä takaisin otsikon teemaan.

    USA, NATO, Sauli Niinistön NATOn isäntämaa Suomi valmistelevat hyökkäystä Venäjälle.

    Siksi USA, NATO, Sauli NATO Niinistö testasivat nyt Syyriassa Venäjän kykyä käydä modernia sotaa Venäjän rajoen ulkopuolella sekä Venäjän kykyä käydä yhtäaikaa monen rintaman sotaa.

    Georgiassa USA testasi USAn ja NATOn mahdollisuuksia integroida Venäjän aseistusta USA-NATO-käyttöön, Venäjän kykyä puolustaa rajojaan ja Venäjän silloista uutta puolustuksen päivystysjärjestelmää, jossa Venäjä pystyy vastaamaan laajamittaiseen hyökkäykseen 24 h.

    Krimillä USA ja NATO testasivat Venäjän valmiutta puolustaa tukikohtiaan, Venäjän kykyä vastata poliittiseen invaasioon.

  10. Suomi EI valmistele hyökkäystä Venäjälle, sen tietää myös itse Venäjä.
    Jos valmiste olisi, olisi jo nyt rajojemme läheisyydessä moninkertainen määrä Venäläissotilaita ja kalustoa!

    Juuri näiden puuttuminen todistaa siitä, että Venäjäkään ei edes kuvittele Suomen mitään sen kaltaista harkitsevan.

    • Höpö höpö,

      elät vanhassa maailmassa Neuvostoliiton aikaa Talvi- ja Jatkosodassa niin kuin sotahullumme ja ammattisotilaamme valitettavasti elävät.

      Nyt USAn, NATOn, NATO-isäntämaa-Suomen hyökkäystä Venäjälle valmistelee USA ja NATO ohi ja yli Suomen, mitä nyt Sauli Niinistö, Kanerva, Soini, Jussi Niinistö yrittävät perässä hiihtää ha tarjota apuaan.

      Sauli Niinistön, Kanervan, Soinin, Jussi Ninistön media- ja selviytymisstrategia, että ”No Thanks että älkää nyt amerikkalaiset viittikö aloittaa hyökkäystä Venäjälle ainakaan Suomen kautta ja älkää nyt sinakaan tulko tänne NATOn isäntämaa-Suomeen, ettehän tule, ettehän” ei tehoa muuta kuin suomalaisiin ja Suomen historian kirjoittajiin, että ei Suomen johto halunnut sotaa.

      Venäjällä on tällä hetkellä maailman modernein, liikkuvin, tulivoimaisin armeija, mistä näyttönä ovat mm. Georgia, Etelä-Ossetia, Syyria.

      Aikoinaan Georgian sodan yhteydessä USA, NATO ja Suomessa ulkoministeri Stubb ihmettelivät ja itkivät kun Venäjän armeija pystyi reagoimaan USAn, NATOn, NATO-ohjelman Georgian hyökkäykseen alle vuorokaudessa.

      Syyrian sodassa sitten sama juttu. Pentagonille ja USAn armeijan ja NATOn sodanjohdolle tuli katkerana yllätyksenä, että Venäjä pystyy moderniin tehokkaaseen iskukykyiseen sodankäyntiin kaukana omalta mantereeltaan.

      • Joo, ja sinä elät täysin mielikuvituksesi varassa!

        Kukaan ei Suomessa valmistele hyökkäystä Venäjälle.
        Venäjän armeija on tulivoimaisin ainoastaan ydinaseiden osalta, ja juuri tästä syystäkin johtuen ei länsi sinne ole hyökkäämässä.

        • Eihän sitä Suomessa valmistellakaan. Kaikkein pahinta onkin, että sitä valmistellaan Pentagonissa ja NATOn päämajassa Brysselissä. Sauli Niinistöltä ei juurikaan kysytä, mutta Sauli Niinistö yrittää parhaansa, jotta USA ja NATO olisivat tyytyväisiä.

    • Eipä taida paljoakaan merkitä mitä Suomi valmistelee tai ei valmistele.
      Kun ei olla itsenäisiä ja maata natotetaan niin ei meillä ole enää juurikaan sanomista missä soditaan ja ketä vastaan. Se päätetään muualla. Pian ollaan jo Afganistanissa sotimassa kun Trump pyysi Natolta juuri apua.
      Jos Nato päättää kuten on päättänyt että Venäjä halutaan valloittaa niin silloin mekin olemme siinä mukana. Se on niin yksinkertaista.

  11. USA ja NATO aloitti Syyrian sodan terrorijoukkoineen 2011.

    Kun Assad pyysi, Venäjä liittyi Syyrian sotaan puolustamaan Syyriaa 2014.

    Kun Venäjä ryhtyi koordinoimaan Syyrian sotaa mm. Syyrian venäläisiä T-90-tankkeja ja toi sotaan Su-34:ia, Su-35:ia ja ampui Kalibr-risteilyohjuksia niin USA ja NATO tiesivät jo 2015, että tulevat häviämään Syyrian sodan.

  12. Tämä erikoinen liittouma pitänee jatkossakin huolen ettei Lähi-itä rauhoitu ja sota Irania vastaan voi olla jo hyvinkin pian edessä
    The Saudi-Israeli Alliance
    Two of the U.S. government’s supposed allies are supposedly not allies of each other but enemies of each other, but, away from the glare of the ‘news’media, they actually work together with each other to control, by means of their secret actual alliance with one-another, a substantial, if not the major, part of U.S. foreign policies. These two secret allies of each other, who largely determine U.S. foreign policies, are the Saud family, and the government of Israel.
    Saudi Arabia is a fundamentalist-Sunni dictatorship in which the royal Saud family actually own the country including its oil company, which is the world’s largest, and in which country the nation’s center of its Shia population is bombed to smithereens if and when that ruling family’s appointed king gets the whim to do so, which he recently did — but the U.S. press didn’t even report it, because ‘Saudi Arabia is an ally of the United States.’ …
    Israel is the apartheid regime of official Jews against official Palestinians (non-Jewish native Arabs in that land), and it’s ruled on behalf of U.S. and American billionaires, some of whom aren’t even Jewish themselves but merely far-rightwing American billionaires (some of whom call themselves liberals, even while they support their own selective type of racism)..
    http://www.washingtonsblog.com/2017/08/saudi-israeli-alliance.html#more-69193

    • Aika erikoinen tilanne kun Trump tekee (sionistien pakottamana?) sotilaallista yhteistyötä saudien kanssa vaikka maassa on valtionuskontona wahhabismi, Islamin sunnilaisuuden radikaalein muoto joka pääosin on vastuussa Euroopankin terrori-iskuista.
      Vaikea ymmärtää mutta näin kai Israel/USA-koaliitio päästee helpoiten hyökkäämään Iraniin jota saudit pitävät suurena vihollisena. Iranissa valtionuskonto on shialaisuus. Myös kristittyjä ja juutalaisia on maassa pieni määrä.
      Wikipedia sanoo, että sunnalaisuudessa auktoriteetti kuuluu muuttumattomille kirjoituksille. Šiialaisuudessa vastaavasti auktoriteetti on elävä, Alin seuraaja, imaami. Šiialaisessa teologiassa kullekin ajalle on osoitettu imaami, vaikka tämä on joskus kätkeytynyt.

  13. Syyrian sotavoitto oli Venäjän armeijalta taidonnäyte USAn ja NATOn 3 eri vihollisrintamaa ja vihollisryhmitystä vastaan.

    Syyrian sotavoitto oli enemmän kuin yksittäisen sodan voitto. Se oli Venäjän voitto USAsta, NATOsta ja niiden terroristeista Al-Qaedasta, Al-Nusrasta jne.

    Syyrian sotavoitto merkitsee nyt sitä, että USA, NATO, Sauli Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi joutuvat taas kerran siirtämään ja lykkäämään hyökkäystään Venäjälle.

    USAn strategiaan hyökätä Venäjälle kuuluu Venäjän aseman heikentäminen ja USAn armeijan ja NATOn aseman vahvistaminen sekä Venäjän rajoilla että Lähi-Idässä.

    Lähi-Idässä USA ja NATO eivät ole onnistuneet, eivätkä Ukrainassa eivätkä Georgiassa, mutta Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Suomessa ne ovat onnistuneet, mutta se ei vielä riitä.

  14. Lähi-Idän johtajat totesivt yhteen ääneen, että Venäjän armeija on saanut enemmän aikaan 1/2 vuodessa kuin USA ja NATO 5 vuodessa.

  15. The US military project for the world — Näin USA valloittaa (aikoo valloittaa) maailman. Uusin strategia näyttää olevan tappaa kurjuuteen. — muutama ote Meyssen’in hyvästä artikkelista
    by Thierry Meyssan
    While all experts agree that the events in Venezuela are following the same model as those in Syria, some writers have contested the article by Thierry Meyssan which highlights their differences from the interpretation in the anti-imperialist camp. Here, our author responds. This is not a quarrel between specialists, but an important debate about the historic change we are experiencing since 11 September 2001, and which is influencing all our lives.
    This article is the continuation of
    – « The anti-imperialist camp: splintered in thought », by Thierry Meyssan, Voltaire Network, 15 August 2017.
    http://www.voltairenet.org/article197477.html

    For the last 70 years, the obsession of US strategists has not been to defend their people, but to maintain their military superiority over the rest of the world. During the decade between the dissolution of the USSR and the terrorist attacks of 9/11, they searched for ways to intimidate those who resisted them.
    For the last 70 years, the obsession of US strategists has not been to defend their people, but to maintain their military superiority over the rest of the world. During the decade between the dissolution of the USSR and the terrorist attacks of 9/11, they searched for ways to intimidate those who resisted them.

    Barnett declared that in order to maintain their hegemony over the world, the United States would have to « settle for less », in other words, to divide the world in two. On one side, the stable states (the members of the G8 and their allies), on the other, the rest of the world, considered only as a simple reservoir of natural resources. Contrary to his predecessors, Barnett no longer considered access to these resources as vital for Washington, but claimed that they would only be accessible to the stable states by transit via the services of the US army. From now on, it was necessary to systematically destroy all state structures in the reservoir of resources, so that one day, no-one would be able to oppose the will of Washington, nor deal directly with the stable states.
    —–
    It is probable that thanks to its people, its army and its Russian, Lebanese and Iranian allies, Syria will manage to escape the destiny planned for it by Washington, but the Greater Near East will continue to burn until the people there understand their enemies’ plans for them. We now see that the same process of destruction has begun in the North-West of Latin America. The Western medias speak with disdain about the troubles in Venezuela, but the war that is beginning there will not be limited to that country – it will spread throughout the whole region, although the economic and political conditions of the states which compose it are very different.
    The limits of US neo-imperialism

    The US strategists like to compare their power to that of the Roman Empire. But that empire brought security and opulence to the peoples they conquered and integrated. It built monuments and rationalised their societies. On the contrary, US neo-imperialism does not intend to offer anything to the people of the stable states, nor to the people of the reservoirs of natural resources. It plans to racket the former and to destroy the social connections which bind the latter together. Above all, it does not want to exterminate the people of the reservoirs, but needs for them to suffer so that the chaos in which they live will prevent the stable states from going to them for natural resources without the protection of the US armies.
    http://www.voltairenet.org/article197541.html

    • jatkoa…
      Trump and American History Have Been Assassinated —- Paul Craig Roberts

      When Trump was elected I wrote that it was unlikely that he would be successful in accomplishing the three objectives for which he was elected—peace with Russia, the return home of offshored US jobs, and effective limits on non-white immigration—because these objectives conflicted with the interests of those more powerful than the president.
      Trump has been brought under control by assassinating him with words rather than with a bullet. With Steve Bannon’s dismissal, there is now no one in Trump’s government who supports him. He is surrounded by Russophobic generals and Zionists.
      http://www.paulcraigroberts.org/2017/08/21/trump-american-history-assassinated/

  16. USA ja NATO ovat antautuneet Venäjän ja Syyrian ylivoiman edessä.

    Ensin ne lopettivat uhmaamasta Venäjän asettamaa lentokieltoaluetta, sitten ne lopettivat soolo-iskut ja soolo-pommitukset, sitten tiedustelutietojen panttaamisen ja terroristien suojelun, sitten ne alkoivat lopettaa iskut ja pommitukset ja nyt ne jo vetäytyvät ja pakenevat Syyriasta.

      • Älä innostu Kannala,

        USAlla ja NATOlla on toki joukkoja vielä Syyriassa, jotka toimivat Turkista, Jordaniasta, Irakista, mutta sodan ne ovat hävinneet.

        USA ja NATO käyvät terroristeineen vielä tuttua Poltetun maan taktiikkaa eli hävittyään ja vetäytyessään yrittävät aiheuttaa mahdollisimman paljon tuhoa ja kuolemaa.

        • USA ja NATO yrittävät toki yhdessä kumppaneineen (mm. Niinistön NATO-isäntämaa-Suomien, Israelin), ISISin, Al-Qaedan ja Al-Nusran kanssa vallata Libanon ja saada Libanoniin tukikohtiaan, mutta sekään ei onnistu.

          Libanonin armeija on ostanut ja ostaa konsultti- ja aseapua Venäjän armeijalta nykyaikaiseen sodankäyntiin ja terrorismin vastaiseen sotaan, minkä avulla se on kyennyt lyömään USAn, NATOn, NATO-kumppaneiden, ISISin, Al-Qaedan, Al-Nusran joukot Libanonin maaperällä.

  17. Kuten Meyssen yllä toteaa Syyria on pelastumassa USA/Israel/Saudit-koaliition kynsistä, ainakin väliaikaisesti. Muta muuten Lähi-itä on tuon koaliition armottoman tuhovoiman alla ja uhkaa joutua sen alistamaksi (kokea palestiinalaisten kohtalon) elleivät ihmiset tiedosta vihollisensa suunnitelmia mikä tarkkoittanee lähinnä Suur-Israelin luomista ja siihen liittyvää pyrkimystä koko alueen hegemoniaan. Tähän kuuluu sota Irania vastaan jota on pohjustettu pitkään ja joka tiettävästi kuulunut jo pitkään Trumpin suunnitelmiin.
    Se lienee estettävissä vain Venäjän ja Kiinan avulla. Toivottavasti se voidaan estää ja saada koko Lähi-itä rauhoittumaan.
    Trumpin kontrollin alle saaminen ei kuitenkaan merkinne että sodan vaara olisi pienentynyt vaan päinvastoin kasvanut:
    Trump has been brought under control by assassinating him with words rather than with a bullet. With Steve Bannon’s dismissal, there is now no one in Trump’s government who supports him. He is surrounded by Russophobic generals and Zionists.
    http://www.paulcraigroberts.org/2017/08/21/trump-american-history-assassinated/

  18. Venäjän sotavoitto USAsta, NATOsta, Al-Nusrasta, Al-Qaedasta Syyriassa on saanut aikaan boostin Venäjän asekaupassa.

    Venäjältä kysytään nykyaikaisia aseita ja vanhempaakin aseistusta, mm. hävittäjiä, ilmatorjuntaa, ohjuksia, tankkeja, tutkia. Ostajina Venäjän asekaupan perinteiset maat mutta myös maita, joiden asekauppaa kontrolli ja valvoo USA.

    Syyrian sotavoiton seurauksena Venäjän asekauppa tulee kasvamaan hurjasti jo tänä vuonna. Venäjän aseita halutaan nyt ostaa Lähi-Itään, Aasiaan, Eurooppaan, Etelä-Amerikkaan.

  19. How the US Deep State Accidentally Forged a Multipolar World Order — USA alkaa olla moninapaisen maailmanjärjestyksen pakon edessä. Mitä enemmän ns. DeepState/Varjohallitus sitä vastustaa niin sitä nopeampaa väistämättä on USAn hegemonian menetys

    Muutama poiminta linkin kirjoituksesta:
    In every nation there are power conglomerates that determine and influence the domestic and foreign policy choices of their nations. In the United States, it is important to highlight the concept known as American exceptionalism that accompanies these power centers, often called the deep state. According to this principle, the United States alone has been chosen by God to lead mankind.
    One of the consequences of two decades of the US deep state’s brazen foreign policy has been the birth of a multipolar world order, with US superpower status being challenged by competing powers like China and Russia. Indeed, Washington’s historic allies in the Middle East, Israel and Saudi Arabia, have borne the consequences of the disastrous policies of the US, with Iran rising to be one of the power centers of the region destined to dominate the Middle East militarily and even economically.
    In this scenario, Washington and all its power centers are in an unprecedented situation, where their desire does not match their abilities. A sense of frustration is increasingly evident, from the incredible statements of many American political representatives on Russian influence in US elections, to the threats of aggression against North Korea, or the game of chicken with the nuclear powers of Russia and China.
    It is not entirely wrong to say that the American unipolar moment is coming to an end, with the deep state’s attacks on the Trump presidency preventing any rapprochement with Moscow.
    The stronger the pressure of the deep state on the multipolar powers, the greater the speed with which the advance of the multipolar world will replace the unipolar one. Early effects will appear in the economic sphere, particularly in relation to movement towards de-dollarisation, which may mark the beginning of a long-awaited change.
    http://www.globalresearch.ca/how-the-us-deep-state-accidentally-forged-a-multipolar-world-order/5605167

  20. NATO-Turkki paljasti että USAlla on 10 salaista tukikohtaa Pohjois-Syyriassa.

    USAn ja NATOn ongelma konkretisoituu Syyriassa. Niillä on tukikohtia, mutta ne on salattava, koska niiden toiminta on vastoin sopimuksia ja rajattua Venäjän ja Syyrian dominanssin takia.

    • Aivan. Ne ovat paljastumassa ja jäämässä kiinni ja se osuu omaan nilkkaan.
      Venäjän ilmaisku tappoi yli 200 ISIS-terroristia – strateginen voitto. ISIS saa nyt kyytiä.
      http://mvlehti.net/2017/08/23/venajan-ilmaisku-tappoi-yli-200-isis-terroristia-isku-oli-strateginen-voitto/

      Saksassa myös puhaltaa uudet tuulet, USAa vaaditaan poistamaan atomiaseena maasta
      SPD im Wahlkampfmodus: Kanzlerkandidat Schulz fordert Abzug von US-Atomwaffen aus Deutschland
      Der sozialdemokratische Spitzenkandidat Martin Schulz hat sich im Wahlkampf von den USA distanziert. Er forderte den Abzug von US-Massenvernichtungswaffen aus Deutschland. Trumps Politik, so Schulz, sei falsch.
      https://deutsch.rt.com/inland/56138-schulz-fordert-abzug-amerikanischer-atomwaffen/

      • Mielenkiintoista noissa USAn salaisissa tukikohdissa Syyriassa on juuri salaisuus.

        Trumphan ”esitteli” juuri Afganistanin strategian eli ei esitellyt kun sekin on salainen.

        Kysymyshän ei ole siitä etteivätkö Venäjän, Kiinan ja muidenkin maiden sotilastiedustelut olisi perillä, mitä USA ja NATO tekevät Syyriassa ja Afganistanissa.

        Kysymys on häviäjän strategiasta, häpeästä, piilottelusta, suojelusta, että sodan ulkopuoliset kuten media, oma kansa, NATO-maiden kansat eivät pystyisi seuraamaan, kuinka tehoton ja häviöllä USAn ja NATOn sotavoima on.

      • Kirjoittaako putinistinen huru-ukko Juha Molari nykyään uudella nimimerkillä toimittelija ”T102” tohon Mv-lehteen? 🙂

  21. USAlle, NATOlle strategisesti merkittävä tappio Syyrian Deir Ez-Zorin kaupungissa.

    Venäjä teki ilmaiskun kaupunkiin ja eliminoi yli 200 USAn ja NATOn tukemaa ISIS-terroristia sekä tuhosi suuren määrän ISISin aseistusta ja ammuksia.

    USA ja NATO ovat yrittäneet pitää kaupunkia ISISillä tukikohtana Irakista tuotaville aseille, ammuksille ja täydennysjoukoille.

    Viime vuonna USAn ilmavoimat tekivät ilmaiskun Deir Ez-Zoriin tappaen 100 Syyrian armeijan sotilasta ja haavoittaen 110.

    Kun Venäjä ja Syyria vaativat USAlta selvitystä asiasta USA selitti luulleensa, että Syyrian armeijan joukot olivat ISISin taistelijoita.

    • Tyypilliseen tapaansa Netanyahu vaikeroi taas Iranin uhalla ja toivoo Putlnilta apuja vaikka Israel itse on ydinaseineen alueella se joka torrorisoi ja se jonka sota-aikeet ja hegemoniatavoitteet pitäisi pistää kuriin Lähi-idässä. Israelille ei mikään muu sovi kuin hegemonia ja muiden alistaminen.
      Saa nähdä mitä tuo Putinin kanssa käyty salainen avunpyyntöyritys tuo mukanaan. Jos Putin lipsuu niin Syyriassakaan rauha ei ole turvattu.
      Netanyahu meets Putin to share secret intel on Iran threat
      In Sochi, Mossad chief reportedly presents ‘detailed intelligence’ to Russian leader on Iranian military presence in Syria
      http://www.timesofisrael.com/netanyahu-meeting-putin-to-share-secret-intel-on-iran-threat/

    • USAn ilmaisku Syyrian armeijaan piti Deir Ez-Zorin lentokentän CIAn, ISISin hallussa tarvittavat kuukaudet, jotta ISISin huoltoreitti säilyi ja CIA pystyi kuljettamaan kemialliset aseet ISISille.

  22. Kun Venäjän ilmavoimat iskivät ISISin keskitykseen ja kokoontumispaikkaan Deir Ez-Zorin kaupungissa, USAn ilmavoimat iskivät samaan aikaan siellä siviilikohteeseen, 42 kuollutta siviiliä, jotta Venäjän ilma-isku olisi tuomittu kansainvälisesti.

    Nyt USAn ja NATOn sodanjohto on katkerana kun Venäjä saa pelkkää kiitosta iskustaan ja USA joutuu selittelemään.

  23. Trump ei Amerikkaa pelasta vaan ajaa sen zio-masonic mafian hallintaan ja ikuiseen sotaan muuta maailmaa vastaan jota Meyssen yllä kuvaa:
    The US military project for the world — by Thierry Meyssan http://www.voltairenet.org/article197541.html

    Bannon: ‘The Trump Presidency That We Fought For, and Won, Is Over.
    Although his influence with the president waxed and waned, Bannon’s standing in the Trump circle was always precarious. Among the senior advisers competing with Bannon in trying to shape Trump’s agenda, and his tone, were the president’s daughter, Ivanka, and son-in-law, Jared. Bannon pointedly voiced criticism of those in the president’s sphere whom he considered to be globalists, or liberals (or both), and the president himself plainly bristled over the early attention that Bannon got from the press (including a Time magazine cover, which is said to have particularly irked Trump).
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=156458

  24. USA ja NATO menettävät joka sodallaan valtaa, alueita, kunnioitusta, ja kuin järkensä ja itsekunnioituksensa menettänyt raivoava itkupilli mammanpoika jatkavat samaa vaan.

  25. Venäjä ja Assad ovat pystyneet kitkemään Syyriasta USAn, CIAn, NATOn, ISISin, Al-Nusran kemialliset aseet.

    Nyt USA, CIA, NATO ovat iskeneet Pakistaniin ja saastuttaneet Pakistanin pohjavedet, koska talibanit ovat yhä vahvempia Pakistanissa.

    Jemeniin USA, CIA, NATO levittivät koleran eikä siitäkään ole kauaa kun USA ja CIA levittivät Zikan Brasiliaan.

  26. Venäjä ja Syyria ovat perustaneet Syyriaan yhteisen integroidun ilmapuolustuksen Pantsir- ja S-400 -ohjusjärjestelmistä. Lisäksi Syyrialla on S-300 käytössä.

    USA, NATO, Turkki eivät pysty enää iskemään ilmasta. Niiden terroristijoukoilla Al-Qaedalla, Al-Nusralla, ISISillä ei ole mitään ilmakalustoa ollutkaan.

      • Heh heh, Tomahawkit ovat USAn 70-80-luvun tekniikkaa ja auttamattomasti vanhentuneita esim. Venäjän nykyaikaista ohjustorjuntaa vastaan.

        USA on käyttänyt Tomahawkejaan pääasiassa puolustuskyvyttömiä ja armeijattomia siviilejä vastaan Lähi-Idässä.

        F-22 on niin ikään jo vanhentunutta teknologiaa eikä USAlla ole rahaa ei reursseja eikä aikaa koneen nykyaikaistamiseen ja digitalisoimiseen.

        USAlla ei ole myöskään varaa käyttää F-22, joiden tuotantokin lopetettiin vähän yli 150 kpleeseen kun kone on liian kallis valmistaa, huoltaa, käyttää.

  27. Jabhat Al-Nusran(entinen Al-Qaeda) ympärille on kerääntynyt(kerätty) eri ”maltillisia” ryhmiä noin 25000 miehen verran. Kyseinen joukkio käyttää pääasiassa sissisodan tekniikoita, mutta kykenee ilmeisesti myös mobilisoimaan suurempia hyökkäyksiä havaittuihin heikkoihin kohteisiin, kiitos lännen, Persianlahden monarkioiden ja Israelin jalomielisten varuste lahjoitusten. Tätä taustaa vasten saattaa mennä pidempi aika, ennenkuin Syyriassa voidaan puhua rauhasta sanan varsinaisessa merkityksessä, vaikka islamistien hallitsemia alueita onkin saatu hallinnolle takaisin vallattua.

  28. CIA, NATO, Al-Nusra yrittävät nyt uutta strategiaa ja taktiikkaa Syyriassa.

    Ne ovat alkaneet tappamaan ja tuhoamaan USAn hylkäämiä ”kilttejä” terroristeja, ja valtaavat niiltä maa-alueita ja tukikohtia.

    Samalla USA ja NATO yrittävät opetella liikkuvaa sissisotaa Al-Nusra-rintamassa.

  29. Israelin Netanyahu teki diilin että Israelin erikoisjoukot ja terroristit pystyivät vetäytymään Damaskoksesta Syyrian armeijan piirityksestä.

    Nyt CIA, NATO, Israel kokoavat 20.000 Al-Nusran rinnalle uutta terroristijoukkoa, noin 25.000n taistelijan Hayat al Shamia.

  30. Alankomaalainen Algemeen Dagblad (AD) -lehti on tammikuussa 2017 haastatellut flaamilaista pappia Daniel Maes (78), joka asuu Syyriassa. Uuden haastattelun Maes antoi heinäkuussa 2017 Alankomaissa lomallaan. Papin mukaan lännen median kuvaus Syyrian ”sisällissodasta” ja pakolaisista on aikakautemme suurin mediavale.
    Pastori Maes: Syyria ja pakolaiset – aikakautemme suurin mediavale
    http://magneettimedia.com/pastori-maes-syyria-ja-pakolaiset-aikakautemme-suurin-mediavale/

  31. Murenee tuo jenkkien touhu kun hiekkakakku lapsilla.Antaisi Kiina oikein isän kädestä terroristeille!

  32. Mahtaa 90% Venäjän pommeista edelleen pudota siviilikohteisiin kuten tähänkin asti, todistetusti.
    USA sentään keskittyi 99% ISIS kohteisiin 1% Assadin kohteisiin.

    • Venäjä ei pommita Syyriaa vaan ampuu ohjuksia ja niitäkin koordinoidusti Syyrian maajoukkojen tarpeiden mukaan.

      Venäjällä on GLONASSin ja teknisen kehityksen ansiosta maailman tarkimmat ohjukset, osumaheittoa vain 5-7 metriä (vrt. USAn GSP, osumaheittoa 20-150 m).

  33. USA ja NATO-Turkki ovat sodassa keskenään Syyriassa. Ne ampuvat toisiaan.

    USA ja NATO jatkavat CIAn, NATOn Turkin vastaisia toimia ja Turkissa epäonnistunutta vallankaappaustaan nyt Syyriassa.

    USA ja NATO reivät halua, että Turkki saa valtaa Syyriassa yhdessä Syyrian Assadin, Venäjän, Iranin, Hizbollahin kanssa.

  34. USA, NATO, Mossad ovat tuoneet terroristeille kemiallisia aseita Daraan Jordaniasta USAn ja NATOn tukikohdasta.

  35. Kokoomus-YLEä ja Suomen NATOttajia jurppii ankarasti kun Assadin armeija ja Venäjän ilma- ja merivoimat ovat murtaneet Syyriassa USAn, NATOn, Al-Nusra- ja ISIS-terroristien 3 vuotta kestäneen saartorenkaan Deir Ez-Zorin ympäriltä ja vapauttaneet ruoka-, vesi-, lääkepulasta kärsineet asukkaat.

    Kokoomus YLEä ja NATOttajia ottaa niin paljon päähän Venäjän armeijan loistavat esitykset, että se uutisoikin vain ”Syyrian armeija ja sitä tukevat joukot ovat murtaneet saartokenkaan”.

    YLE ei kerro mitään Assadin armeijan T-90-venäläistankkien menestyksestä eikä Venäjän ilmavoimien Su-34 hävittäjäpommittajien loistosuorituksista ei Venäjän merivoimien Kalibr-risteilyohjusten tehokkuudesta.

    YLEn uutisoinnin mukaan Syyrian armeija vain mursi saartorenkaan.

  36. USA pelasti Syyrian Deir ez-Zorista 20 kouluttamaansa ISISin komentajaa juuri ennen kuin kun Syyrian ja Venäjän joukot tekivät rynnäkön ja vapauttivat Deir ez-Zorin.

    Samalla Syyrian armeija ja Venäjä ovat saaneet arvokasta tietoa ja kokemusta siitä, miten USA ja NATO rakentavat maanalaisia luolia ja ase- sekä ammusvarastoja kun ne ovat tyhjentäneet ja tuhonneet niitä.

    Samanlaisia luolia USA ja NATO on rakentanut Venäjän ympärille mm. Norjaan, Latviaan, Liettuaan, Viroon, Puolaan, Bulgariaan, Romaniaan.

  37. Venäjästä valhettelija ? Israelilla on yli 300 ydinkärkeä, vaikka maa on pienen läänin kokoinen. Se asettaa heidät suureen vaaraan, jos he sekaantuvat ” omaan näppäryyteensä” ? Länsi-veikot tekevät heidän eteensä, mitä tahansa mielipuolisia ratkaisuja, koska Usan päävaltion neuvon-antajat ovat KAIKKI juutalaista perua. Mikään muu ei merkitse heille mitään, kuin Israelin turvallisuus. Siksi ympäröivillä arabimailla tuskin on mitään tulevaisuutta. Syyria on tekohengityksen varassa väliaikaisesti. On typerää uskoa ”hebrealaisten antavan periksi”, ylivoimaisin aseineen. Heille maailmavalta on ensi-sijainen asenne. Kuitenkaan heidän ”ELOHIM” ei ole kaikkivaltias, vaan pelkkä ”HERRA”, jolla ei ole minkäänlaista rajoittavaa voimaa, todellisen YAHWEn rinnalla. Rothscild pankkiiri on heidän ”jumalansa”, jos olemme tarkkoja hierarkiasta.

  38. Ensimmäinen maailmasota alkoi käytännöllisesti katsoen jo vuonna 1492 Columbuksen ansiosta vaikka hän ei
    edes koskan astunut Amerikan mantereella, vaan Karibian saaristoon, (HISPANIOLA). Sen jälkeen alkoi eurooppalaisten ryntäys ”uuteen löydettyyn maahan”, jossa oli jo paikallisia asukkaita ollut tuhannen vuotta.
    HOPI-vanhus sen selittää maltillisesti U-TUBE ohjelmassa. Myöskin selostus Ruotsiksi. Kannattaa kuulla vanhuksen (englannin kielinen) avartava selostus sekä ennustus Amerikan tilanteesta ja tulevaisuudesta.
    Ohjelma on vielä toistaiseksi katseltavissa, kunnes se poistetaan hallituksen häpeäksi. Kiinnostavia totuuksia.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here