Kiina on elokuussa viestittänyt, että mikäli Pohjois-Korea iskee ensin, se ei aio tukea liittolaistaan. Toivottavasti Donald Trump ei siis provosoi Pohjois-Koreaa tekemään jonkinlaista ensi-iskua, jolloin Yhdysvaltain armeija voisi vastata ilman pelkoa Kiinan tuesta.
Kyetäkseen tarpeeksi tehokkaaseen iskuun Yhdysvaltain olisi sotilasstrategien mukaan tuotava alueelle vähintään kolme lentotukialusryhmää. Mutta Pohjois-Korea on ilmoittanut ryhtyvänsä hyökkäykseen, mikäli Yhdysvallat tekee tämän tai vastaavalla tavalla uhkaavan toimenpiteen. Pohjois-Korea voi siis olla vaarallisen helposti provosoitavissa aggressioon.
Jos Yhdysvallat vastavuoroisesti laukaisee risteilyohjuksia Pohjois-Korean ballistisia ohjuksia vastaan, Pohjois-Korea vastaa välittömästi ampumalla tuhatkunta Scud- ja Rodong-ohjusta, muuttaen niillä sekä raketinheittimillä ja tykistöllä ”tuli- ja verimereksi” noin 25 miljoonan asukkaan Soulin metropolialueen. Lisäksi se ampuu todennäköisesti myös Japaniin ohjuksia ja saattaa lisäksi käyttää kemiallisia aseita.
Etelä-Korean armeija todennäköisesti vastaa maavoimien hyökkäyksellä ja pyrkii etenemään modernimmalla aseistuksellaan nopeasti syvälle Pohjois-Koreaan. Tässä tilanteessa Kiina saattaa osallistua sotatoimiin estääkseen rajanaapurinsa joutumisen USA-mielisen vallan alaisuuteen, jolloin on vaarana, että sota laajenee Kiinan ja Yhdysvaltojen väliseksi.
Presidentti Trump on tässä avainasemassa, ja hänen tärkeimmäksi arvioitu neuvonantajansa Steve Bannon on pitänyt varmana Kiinan kanssa käytävää sotaa lähivuosina, koska hänen mukaansa nopeasti voimistuva Kiina on pian liian vahva kilpailija Yhdysvalloille.
Vaikka Kiina on merkittävä ydinasevalta, Yhdysvallat on modernisoimassa ydinaseistustaan ja voisi tehdä taktisilla ydinaseillaan ensi-iskun vastustajan ohjussiiloihin, jotta tämä antautuisi eikä laukaisisi muutamia jäljellejääneitä ohjuksiaan.
Yhdysvaltain sotilasjohtoa ei tunnu haittaavan, että tuoreen tutkimuksen mukaan hyvin rajoitettukin ydinsota tai vain yhden suuren ydinaseen räjähdys voisi muuntaa maapallon kasvuolosuhteita siten, että jopa miljardi ihmistä kuolisi nälkään. Suurimittaisemman ydinsodan seuraukset olisivat vielä kohtalokkaammat.
Rauhanneuvotteluille tulisi jättää aikaa
Rauhanneuvotteluille tulisi antaa vielä mahdollisuus, siksikin että Pohjois-Korean ydinohjukset eivät vielä yllä Amerikan suurkaupunkeihin. Kim Jong-unilla olisi luotettavien arvioiden mukaan vasta vuosien kuluttua niin pienikokoinen ja kestävä ydinpommi, että sen voisi laukaista lentoradalle, joka yltäisi Yhdysvaltain suurkaupunkeihin asti.
Yhdysvallat voisi siis Kiinan ja Venäjän ehdottamalla tavalla neuvotella vielä ainakin vuoden tai kaksi, jona aikana se voisi hyvinkin onnistua pääsemään sopimukseen Pohjois-Korean ydinaseohjelman jäädyttämisestä.
Toisaalta George W. Bush, Barack Obama ja viimeksi Trump ovat kaikki torjuneet vastaavat rauhanaloitteet. Nyt tarvittaisiinkin muualta maailmasta erittäin voimakasta painostusta rauhanneuvottelujen aloittamiseen.
¤

¤
Pohjois-Korealla on yksi valttikortti ja se tietää sen: USA on valmis maksamaan minkä hinnan tahansa välttääkseen omien sotilaidensa paluun kotimaahan sinkkiarkuissa.
http://www.shtfplan.com/headline-news/professor-explains-why-we-cant-preemptively-strike-north-korea-north-would-turn-south-korea-into-a-desert_08302017
Sota on siis vältettävissä.
USAn täytyy saada sota aikaiseksi kun USAn ja NATO-maiden talous on täydellisesti kuralla ja USAn asema, taloudellinen ja etenkin sotilaallinen maailmalla sen kun heikkenee.
USA, NATO, EU, Niinistön NATO-Suomi saartavat Venäjää taloudellisesti ja onnistuivat saamaan sodan Venäjän rajoille Ukrainaan, mutta Venäjälle ne eivät uskalla hyökätä kun Venäjä voittaisi sen ottelun.
Nyt USA yrittää sotaa Kiinan rajoille Kiinan talouskehityksen häiritsemiseksi kun Kiina on mennyt taloutena jo ohi USAn ja jatkaa kasvuaan.
Kiina ja Venäjä eivät sotaa halua, eivät rajoilleen eivätkä Korean niemimaalle.
Mikael Kallavuon sodankulun kuvaukseen hieman lisää näkökulmaa.
Kuvauksesta nimittäin puuttuu kokonaan Venäjä, joka ei myöskään halua USAn ja NATOn sotaa Venäjän lähalueille Korean niemimaalle ja Venäjä on Kiinan strateginen kumppani, jouden merivoimat juuri harjoittelivat yhdessä mm. Itämerellä.
Entä Suomi ja ylipäällikkö Sauli Niinistö? Miksi hän sai pikakomennuksen Valkoiseen taloon?
Trump selvitti tuolloin liittolaisiaan Pohjois-Korean sotaan ja on päivänselvää, että Niinistö on sanonut Yees Yees.
Nimittäin USA ja NATO haluavat sotarintaman Venäjän selustaan pohjoiseen ja länteen jos USA ja NATO iskevät Pohjois-Koreaan.
Venäjä tietää suunnitelman ja sen, että USA, NATO ja Suomi pitävät nyt yhteisen sotaharjoituksen Itämerellä ja USA, NATO, Norja Norjan lähivesillä Atlantilla.
Siksi Niinistö ja Suomi sai nyt kutsun Venäjän ja Valko-Venäjän sotaharjoitukseen Zapadiin, jolla Venäjä yrittää sanoa USAlle, NATOlle, Niinistölle, että ”järki käyeen ja jäitä housuihin sotahullut sedät.”
Aikoinaan Suomen natsit ja natsimieliset menivät Hitlerin kelkkaan, nyt aivan samalla tavalla NATO-mieliset ovat menossa Trumpin ja NATOn kelkkaan.
Aika osuva rinnastus jatkosotaan ja nykytilanteeseen.
Tämänkin kiistan alkusyyn lienee Suomen media ohittanut. P-Korea ei hyväksy USA:n armeijaa tai sen harjoituksiaan rajoillaan ja läheisyydessä. Jos USA vie joukot ja tukikohdat pois, P-Korea rauhoittuu.
USA:lle varmasti sopisi pieni selkkaus Aasiassa. Se saisi kilpailijoita pois pelistä. Etelä-Korean teollisuuden raunioituminen olisi USAlle oikea onnenpotku. Japanin tuhoutuminen enemmän kuin onnenpotku. USA ei pysty mitenkään kilpailemaan idän ihmeitä vastaan rehellisin keinoin. Sen viimeinen oljenkorsi on voimainkäyttö.
Kyetäkseen tarpeeksi tehokkaaseen iskuun Yhdysvallat ei tarvitse kuin yhden laivaston Ohio-luokan ohjusveneen jonka 24 monikärkistä Trident-2 ydinohjusta hävittää Kim Läski III:n kommunistidiktatuurin ja P-Korean taivaan tuuliin muutamassa minuutissa.
Noinhan sitä puheli vuonna 2001 ja vielä 2003 maailmaa, sotaa ymmärtämätön pikkulapsi USAn presidentti Bush Jrkin, mutta toisin kävi.
Ja kun tulosta ei tullut, Bush Jr ehdotti vielä, että USAn pitäisi tappaa arabit sukupuuttoon.
Bush Jr luuli, että sillä tavalla sodat Lähi-Idässä ja arabimaissa muka loppuvat.
Niin, tämä natsi Bush Jr
http://tarpley.net/online-books/george-bush-the-un…
Bushit olivat aktiivisesti tukemassa Hitleriä. Ja ovat jatkaneet samaa maailman ryöstely-terrorisointia muiden natsien kanssa koko viime vuosisadan loppupuolen aina näihin päiviin saakka.
Joku tuossa puhui ensi-iskusta Kiinan ydinohjuksia vastaan, huomattava osa pitkänmatkan ohjuksista on sijoitettu Venäjän vastaiselle Kiinan länsirajalle. Käytännössä tämä tarkoittaa iskua koko Kiinan tai Venäjän läpi, eli kaikkien kuviteltavissa olevien ilmapuolustusjärjestelmien kautta. Erikseen lienee syytä mainita, ettei ole todennäköistä että Venäjän tehokkaimmat ilmapuolustuslaitteet jättäisivät Kiinan strategiset aseet katveeseen. Sellaista luottamusta ei geopolitiikassa tunneta.
No ydiniskua ei PKoreaa vastaan kukaan harkinne.
Se kun olisi haitallisenpi hyökkääjää kuin PKoreaa kohtaan.
Vuoristoisen maan ollessa kyseessä myös teho olisi vajaa.
Nähdäkseni kaikki maanpäällinen sotakoneisto olisi pyyhkäistävissä pois tuhansilla risteilyohjuksilla.
Sitten pommikonelaivue bunker busterein ja samalla Kiinan joukot miehittämään kaikki keskeiset hallinnon paikat.
Mutta parempi kun laitetaan Kiina asialle.
USA:n päätös jatkaa Afganistanin miehitystä liittyy myös Korean tilanteeseen. Kyse yksinkertaisesti on hyökkäykseen soveltuvien tukikohtien ylläpitäminen Afganistanin maaperällä. Näitä tukikohtia käytetään myös hyökkäyksessä Pohjois-Koreaan.
USA:n tavoitteena on saada pysyviä tukikohtia Pohjois-Koreaan.
Trump haluaa historiaan.
Hänen olemuksensa, pään ja kasvon liikkeet, ilmeet ovat kuin kopio yhdestä historian pähkähullusta Mussolinista.
USAn sotahistoriassa Korean sotahäviö on suuri häpeä. Ei olisi ihme, jos Trump yrittäisi päästä sotasankariksi ja historiaan Korean sodan revanssistina ja voittajana.
@Tim 1.9.2017 at 11:49
Kun on kyse sodasta ja rauhasta, kun on kyse todellisesta valtiollisesta vallasta, päätökset tehdään sotilaallis- teollisessa kompleksissa. — Jos Trump haluaa olla narusta vedettävä sätkynukke, niin paikka on aina avoinna. Ja lehdistön tuki ja ylistyslaulut siinä samalla.
Hyvin sanottu.
Moni voi ajatella että Koreat ja Japani ovat kaukana meistä. Mutta jos sielä aletaan sotimaan niin se vaikuttaa meihin välittömästi.
Kuinka moni ymmärtää mistä tulevat prosessorit, muistipiirit, kamerat, kännykät, laturit, tabletit jne jne jne. Niiden hinta nousee 30-50% välittömästi. Eurooppaan ei tuoda yhtään ainoaa Applen tuotetta koska sen komponentit valmistaa pääasiassa Samsung. Jos koreioiden sota alkaa, halvaantuu Amerikan yhdysvallatkin. Jäljelle jää Venäläisiä PC-koneita, joissa on Venäläiset prsessorit. Eivätkä ne ole kovin huonoja:
http://www.pcworld.com/article/3040528/computers/this-russian-all-in-one-desktop-is-just-weird-enough-to-be-interesting.html
Kannattaa harkita, eivät ole edes kalliita.
Nauran katketakseni!
”CPU in the Tavogla Terminal is a dual-core P5600 that runs at a respectable 1.2GHz—though it’s only a 32-bit chip”
Omassa ikivanhassa kotikoneessani on 4Ghz 8 ytimen 64bittinen prosessori 128bittisine multimediayksikköineen yms jne.
Ei venäjän prossut kelpaa länsimaissa mihinkään! Jos Pkorea/kiina joutuu kriisiin, tuotanto jatkuu mm. israelista (ym).
Umpikieroa ja kallista juutalaiselektroniikkaa suoraan juutalaisvaltio Israelista. 😀 😀
Joopa joo…
Ydinaseisku voidaan tehdä monilla muillakin tavoilla kuin mannertenvälisillä ohjuksilla. Suurelta yleisöltä tämä tosiasia halutaan salata.
Isku voitaisiin suorittaa esim. lyhyen- tai keskipitkänmatkan ohjuksilla, jotka laukaistaan kohteisiin Amerikan rannikolla seilaavilta rahtialuksilta.
Sama koskee kaikkia valtioita. Nämä ”uhat”, joilla ihmisiä pelotellaan, ja joiden perusteella vaaditaan yhtä sun toista, ovat valhetta ja feikkiä.
Jos tuo tuoreen tutkimuksen tulos että yksikin ydinpommi voisi muuttaa kasvuolosuhteita niin että miljaardi ihmistä kuolisi nälkään, pitäisi paikkansa niin eiköhän jokaisen tähän saakka ilmakehässä laukaistun latauksen jälkeen olisi menehtynyt se sama miljaardi ihmistä? Kuitenkaan esimerkiksi Ranskan bikini-atolleilla tekemien ydinkokeiden ainoa näkyvä seuraus oli jossakin päin maailmaa tapahtunut 6-7 mg:n maanjäristys kolmen päivän kuluessa räjäytyksestä. Tosin, onhan tuo mahdollista että Afrikan monet nälänhädät ovatkin olleet seurausta juuri näistä kokeista. Epäilen kuitenkin että kyse on ollut enemmän huonosta maataloustuotannon infrastruktuurista kuin ydinlatauksista.
Juuri näin!
Easy way. Mao che xi send order to neckless fat boy, and men start to talk about business. No speculations, only friends around no enemies.
Ilman hävittäjiä, kerrankin.
No, Saul Finland ehti jo tilaamaan Formulat Trumppbilta, mutta mahtuuhan maastoon kilistimiä. Vaalitkin tuloillaan.
Ja korruptio/valehtelu ei mahdu suomalaiseen arvopohjaan, kertovat. En kilkuta viitteitä …. Sisäänpäin kääntynyttä natsionalismia vieläkin, jopa Mansessa?
Teknikot kertovat yllä millä elkeillä, vehkeillä ja uskottavuudella me pelastamme arvon ja pohjat (vedet, ratikkaraiteet, Tampereen Velttovirtasen kaupunginvaltuuston vainolta). Toivon vastausta neidiltä äärimmäisen vasemmalle minusta katsoen.
Hieman vielä lisää perspektiiviä Kallavuon sotakuvioon.
Sauli Niinistö ja NATO-isäntämaa-Suomi on siis jo CIAn, USAn armeijan, NATOn, Trumpin plakkarissa.
USAn ja NATOn hyökkäysteitti Suomesta ja Norjasta on selviö. USA, NATO, Norja, Suomi sitovat Venäjän voimavaroja pohjoisessa ja Jäämerellä ja saavat hyökätäkin kun USA ja NATO iskevät Pohjois-Koreaan ja ehkä Kiinaan.
Mutta vielä USAn pitää saada rintamalinjat Kiinankin ympärille. Filippiinit on epävarma, niinpä CIA on aloittanut Saudi-Arabian tuella sodan Myamarissa, jotta USA saisi tukikohtansa sinne ennen kuin se aloittaa sodan Korean nimimaalla ja Kiinan rajoilla. Japanin USA on pyörittänyt polvilleen ja se on USAn sodassa mukana (jostain kumman syystä).
Trump klik…
Killary, I came,I saw, klik..
End
USA, CIA, NATO tietävät, että saavat turpaan Venäjän ja Kiinan asevoimilta.
Nyt on kyse USAn, Trumpin ”upporikas-rutiköyhä” -pelistä, jenkki-bluffista, joka on niin yleistä ja tavanomaista amerikkalaisessa elämässä ja sielunmaisemassa.
Trump yrittää härskillä pelillään palauttaa USAn asemaa maailman voimatasapainossa ja kiristää Venäjältä ja Kiinalta elintilaa, etuisuuksia.
Riski on kuotenkin siinä kuten lähihistoriastastammekin tiedämme, että noilla Härski-Heikeillä todellisuus, rajat, omat kyvyt useimmiten vallanhuumassa hämärtyvät kuten kävi mm. Hitlerillä, Mussolinilla, Mannerheimilla, Bush Jrlla.
Häviskö mainitsemasi pojat? Jos näin kävi, mitä/minkä?
Asetelmista Pohjois-Korean ympärillä näkee, että USAlla ja NATOlla on samat yksinkertaiset kenraalit valmistelemassa taas sotaa, useamman rintaman sotaa, asetelmaa, joka toimi joskus 1900-luvun alkupuolells, mutta ei enää, ei etenkään Venäjää vastaan, jolla on moderni nykyaikainen, liikkuva tulivoimainen aseistus ja asevoimat.
Venäjä jo näytti, tosin pienemmässä mittakaavassa, miten se Syyriassa niputti aika helposti USAn, CIAn, NATOn, terrorostien 3 rintaman sodan.
Vanha 1970-luvulla kehitetty T-72 on jatkossakin Venäjän panssarivoimien pääasiallinen taistelupanssari.
Nimittäin Venäjän varapuolustusministeri Juri Borisovin mukaan ”Wunderpanzer” T-14 Armataa on tilattu peräti 100 kpl jotka toimitetaan vuoteen 2020 mennessä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan niitä piti olla valmiina 2300 kpl vuoteen 2020 mennessä.
http://tass.com/defense/961838
Heh heh heh Venäjästä valehtelijan pikku NATO-partiopoika propagandaa taas.
Jos Suomella on se yksi tankkimalli niin Venäjällä asia ei ole ihan niin.
Siksipä Venäjän pääasiallisin taistelupanssari ei suinkaan ole T-72.
T-72ia Venäjältä löytyy joka tarpeeseen mm. T-72 Ural-1, T-72 Ural-K, T-72A, T-72AV, T-72M, T-72M1, T-72B, T-72BK, T-72S, T-72B1, T-72S1, T-72BV, T-72BM, T-72BA, T-72B2 Rogatka, T-72B3, T-72B3M, T-72B4.
Venäjän pääasiallisin tankki on moderni T-72B3M ja sen ohella T-90 (jotka ovat pitelemättömiä Syyrian sodassa, USA, NATO, terroristit eivät voi mitään) ja T-14 Armata.
Venäjän T-14 Armatakin on jo käytössä ja 100 kpl tilauksessa. Venäjä kehittää T-14 Armatasta jo versiota koviin pakkasiin pohjoiseen.
Mutta sinun on turha odottaa USAn, NATOn, Suomen hyökkäyksessä Pattonin tai Hollywoodin kaltaisia panssaritaisteluja.
USA, NATO, Suomi eivät panssaritaisteluun uskalla kuin omia rajusti uhraamalla, sillä USAn, NATOn Leopardit ja Adamsit eivät pärjää Venäjän tankeille eivätkä Venäjän ylivoimaiselle panssaritorjunnalle.
T-14 ei ole aktiivikäytössä vielä vaan on vasta operationaalisissa testeissä ja on Venäjän maavoimien panssarijoukkojen pääasiallinen eli ensisijainen taistelupanssarivaunu vasta sitten kun se on korvannut aktiivikäytössä vanhemmat T-72 :t(1900 kpl) & T-90:t (350kpl).
Kuten tuosta Itar Tassin tiedotteesta ilmenee, se ei tule tapahtumaan vielä tällä vuosikymmenellä.
Siitäpä syystä johtuen Venäjä modernisoikin vanhemmat T-72:t & T-90:t hieman ajanmukaisemmiksi jotta suorituskyky ei pääse romahtamaan.
Sinä se jaksat vänkää tuota lapsellista partiopoikapropagandaasi.
T-14 on aktiivikäytössä ja testeissä 20 tankkia ja pian 100 lisää, 2018-2020
(jos USA, NATO, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi aloittavat sodan Venäjää vastaan 2017 tai 2018, voit olla varma että T-14 -tankkeja valmistuu liukuhihnalla)
Venäjällä ei ole yhtään T-72-tankkia vaan lukuisia sofistikoituja eri tarkoituksiin kehitettyjä T-72-tankkeja.
Eivätkä Venäjän käytössä olevat eri T-72t ole 70-luvun tankkeja vaan:
T-72S, T-72B, T-72M1 ovat vuosilta 1985-1987
T-72B1, T-72S1, T-72BV, T-72BM vuosilta 1989-1991
T-72BA vuosilta 1999-2000
T-72B, T-72B2 vuosilta 2006-2007
T-72B3 vuosilta 2013-2014.
Ja voit olla varma jos USA, NATO, Ninistön NATO-Suomi iskevät Venäjän tieheään asutuille alueille Pietariin ym. niin Venäjällä on T-90-tankkeja vastassa. T-90 on maailman paras tankki ahtaisiin paikkoihin ja integroidusti maajoukkojen kanssa.
T-14 Armata ei ole aktiivikäytössä eikä massatuotannossa vielä. Sitä vasta testataan sen valmistajan UralVagonZavodin testialueella Staratelissa Nižni Tagilissa.
”The designed models are currently undergoing operation testing. We have a contract for 100 units that will be supplied before 2020,”
T-72 tulee olemaan Venäjän asevoimien pääasiallinen taistelupanssari vielä pitkälle 2020-luvulle asti.
20 kpl T-14 -tankkeja on aktiivikäytössä ja samalla operatiivisissa (ei teknisissä) testeissä.
Venäjän armeija saa lisää T-14 tankkeja 2018-2020.
Venäjällä ei ole yhtään T-72 tankkia kun sellaisia ei ole olemassakaan.
Ohessa Venäjän T-72 modifikaatiot:
T-72S, T-72B, T-72M1 valmistettu 1985-1987
T-72B1, T-72S1, T-72BV, T-72BM valmistettu 1989-1991
T-72BA valmistettu 1999-2000
T-72B, T-72B2 vuosilta 2006-2007
T-72B3 valmistettu 2013-2014.
Näiden lisäksi Venäjällä on T-90-tankkeja vuodelta 1994 ja T-90A-tankkeja vuodelta 2004.
Venäjän vihollisilla, Suomella ja NATOlla Leopardit ovat vuodelta 1977 ja Adamsit vuodelta 1982.
Modernisoidut T-72B3:t Kontakt-5 reaktiivipanssarilla eivät ole pärjänneet sotatoimissa Ukrainassa yhtään paremmin kuin niitä edeltäneet variantit.
Tyypillisesti T-72:lle ja muille venäläisvalmisteisille vaunuille, panssarin läpäisevän osuman saatuaan ,vaunun sisällä olevat suojaamattomattomat ampumatarvikkeet räjähtävät ja lennättävät vaunun tykkitornin ilmaan kuin shampanjapullon korkin!
https://storage1.censor.net.ua/images/7/9/9/a/799a2e4629a07da51f6d6d1cef6ba2ef/original.jpg
https://017qndpynh-flywheel.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2015/09/3682_original-1200×900.jpg
https://017qndpynh-flywheel.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2015/09/4355_original-1200×900.jpg
https://017qndpynh-flywheel.netdna-ssl.com/wp-content/uploads/2015/09/173698_original-1200×674.jpg
Poistetaan nyt partiopojalta vielä sekin propagandan puolikas, että T-14 Armata ei olisi valmistuksessa.
T-14 Armata on valmistunut vuonna 2015 ja sen massa valmistus on aloitettu tänä vuonna 2017.
Ei ole. T-14 Armataa testataan vasta. Massatuotanto aloitetaan vasta testien jälkeen.
http://tass.com/defense/952377
Venäjästä valehtelija yrittää nyt taas ja taas niin koulupoikamaisen lapsellista, että kun Ukrainan, CIAn, NATOn sodanjohto ei pärjää venäläisillä panssareilla samanlaisille venäläisille panssareille mm.. Donbassissa niin venäläinen panssarivsunu on Valehtelijan mukaan huono.
Kaikkien tiedossa on, että USA ja NATO eivät osaa panssaritaistelua ja kaikkien tiedossa on, että Ukrainan venäläiset panssarivsunut T-64 ja T-72s ovat rapakunnossa ja vanhentuneita kun Ukrainalla ei ole varaa ylläpitää, huoltaa, modernisoida niitä.
T-14 massatuotanto on käynnissä ja jo julkistettukin.
Päivitäpä trollitoimiston arkisto.
Väitätkö että Venäjän puolustusministeriön, varapuolustusministeri Juri Borisovin,varapääministeri Dmitri Rogozinin, panssarivaunua valmistavan UralVagonZavodin ja Itar Tassin ilmoittamat tiedot Armatasta eivät pidä paikkaansa?
T-14 Armataa testataan vasta. Massatuotanto aloitetaan vasta testien jälkeen. 1970-luvulla kehitetty T-72 on edelleen Venäjän maavoimien pääasiallinen taistelupanssarivaunu ja on sitä vielä pitkälle 2020-luvulle asti.
http://tass.com/defense/952377
Pitää paikkansa. He ilmoittivat että T-14 Armatan massatuotanto on käynnistynyt.
Mikässeoli kinkki joka toppuutteli liikanopeiden johtopäätösten vetämisestä, no niillähän on aikaa.
Tällaista Itämerellä — Euroopan ja Venäjän suhteet kiristymässä, 70 Venäjän alusta sotaharjoituksiin ?
Putin unleashes massive fleet of ships to Baltic Sea as Russia-Europe tensions escalate
RUSSIA has sent a fleet of more than 70 warships to Baltic Sea for a series military drills to ”assess their readiness” in the event of a full naval alert.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=157113
Luulisi että Niinistö heittäisi jo hanskat tiskiin, mutta pelkääkö se USAn ja NATOn johtoa vai eikö vaan välitä Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta.
Ei Sauli heitä, on vannoutunut NWO-haukka ja pankkiirimafian lakeija. Lisäksi tulee tämä transatlantinen suhde mutta sekin on hänen hankkeensa.
Simppeli ratkaisu. Hakkerit asialle lamauttamaan koko ”internet PASKA” omalle jalustalleen. Sen jälkeen ei lennä yksikään ohjus mihinkään. Missä on Snowden, tarvittaessa ?
Jep noilla Krasuha-S4, Rtut-BM, Rychag-AV, Vitebsk, Khibiny-M Venäjä lamauttaa USAn ja NATOn signaalit, netit, komennot, viestit nätisti ja huomaamatta, on jo lamauttanutkin Mustallamerellä ja Itämerellä USA-NATOn Aegis-ohjusjärjestelmän ja sen ”alustan” USS Crookin.
USAn, NATOn (Niinistön, Kanervan) F-35 -hävittäjä on sellainen suojaamaton signaali-digitaali-viestintäkimppu, että sen lamauttaa helposti ja se sitten tarkoittaa auttamattomasti ja peruuttamattomasti Näkemiin.
Länsi hävisi ensimmäisen Korean sodan, sitä historian häpeäpilkkua pitää nyt korjaillen mennä söhrimään. Jenkit ovat tottuneet pettämään muita kansoja salatuilla ”voimillaan”, aivan kuin ”KUUN kävelyllään” ? Rahojen perässä juokseminen on saattanut hidastaa järkiperäista varustelua, muiden maiden saadessa etumatkaa rajun kurin alaisina ”Pakko-Patriarkkisena” yhteiskuntana. Aivopestyt joukot eivät enää ole inhimillisyyden rajoilla, eikä heidän seurassaan voida keskustella rauhaisasta rinnakkaiselosta. Se koskee molempia osapuolia.
Asiaa vapaamuurarithan ovat pahimpia maanpettureita mailmanhistoriassa! Ja juuri he haluavat tuhota kansallisvaltiot helposti hallitaviksi sekarotuisiksi paska maiksi tietenkin talmud väen käskytyksellä! Ja kuinka lukemattoman määrän ihmisiä pitää taas kuolla ennenkuin paska kansa ymmärtää ketkä hallitsee rahajärjestelmää ja miksi kansanmielisyys on saatava tuhottua, viimeinen este totalitäärisestä mailman vallasta!! Jutikat onnistu venäjällä täysin ja kiinan pilasivat oopiumilla ym koko planeetta tuhoutuu heidän velkaperusteisen kasvua tavoittelevan rahajärjestelmän takia! Kaikki armeija poliittista ym muuta johtoa ovat täynnä näitä saastoja ympäri eurooppaa varsinkin ja venäjää ja muuta mailmaa! Verhojen takana ovat hyvää pataa toistensa kanssa! TE OLETTE TYPERÄ ORJA LAUMA SUOMEN JA MAILMAN KANSAT. KOKO NYKYINEN JÄRJESTELMÄ ON PELKKÄ TULON SIIRTO GOJIMEILTA VALITULLE KANSALLE!!!!!!!!!!! MUTTAKUN EI MENE JAKELUUN NIIN EI VITUN NILKIT HERÄTYS!!!
HAISTAKAA SUOMALAISET 90% PITKÄ JA LEVEÄ VITTU KUN ETTE HALUA YMMÄRTÄÄ ASIAN TODELLISTA LUONNETTA!!
aLBERT PIKE kyrvän syylä vapaamuurari saatanan palvoja sanoin iät ja ajat sitten että kolmas mailmansota käydään muslimien ja kristittyjen välillä ja he toimivat arkkitehteina koko orkesterin! Ei ole pellet mitään muslimi terroristeja he ovat tarkoituksella muurareiden tuomia kaaoksen lähettiläitä! Kaikki cia:t ja muut on perustettu aikoinaan rikkaiden juutalaisten toimesta! tämä tahallinen vastakkain asettelu jota oman maan korkeimmat henkilöt hoitaa että vapaamuurari profetiat täyttyisivät””
TE ETTE YKSINKERTAISESTA TULE KOSKAAN KÄSITTÄMÄÄN KUINKA VITUN SAIRAITA IHMISIÄ HE OVAT!!!
Ei pidä paikkaansa. Noi panettelevat, todellisuudesta täysin irrallaan olevat salaliittoteoriat edesmenneestä kunnianarvoisesta Albert Pikesta on debunkattu ajat sitten. 🙂
http://freemasonry.bcy.ca/anti-masonry/pike_mazzini.html
Pike oli kyllä monessa oikeassa. Esim. nykyinen Islamin vastainen sota kuului hänen teorioihinsa. Ja sehän on nyt meneillään. Muutenkin käytäntö tukee aika paljon häntä.
Taitaa olla niin että suurin salaliitto on ns. virallinen kulissien takainen valta.
Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean kriisi on pahentunut niin, että se on laajemman konfliktin partaalla, kirjoitti tänään presidentti Putin.
”On olennaista ratkaista alueen ongelmia suoralla dialogilla, jossa kaikki osapuolet ovat mukana ilman mitään ennakkoehtoja.
Provokaatiot, painostus ja hyökkäävä retoriikka vievät vain umpikujaan, Putin kirjoitti.” (IS)
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005349983.html?ref=rss
No mitäs muuta P-Korea ja Läski-Kimien pyörittämä kommunistidiktatuuri on koskaan tehnytkään?Jatkuvia provokaatioita, painostusta ja sotaa lietsovaa retoriikkaa vuodesta toiseen.
Heh heh heh, Venäjästä valehtelijan maailmankuva on psykedeelis-regressiivis-fobistinen.
Länsi ensin natsi-Saksan ja sitten USAn johdolla ei ole muuta yrittänytkään kuin tuhota, tapaa, poistaa sosialisti- ja kommunistivaltiot maailmasta.
Mutta natsi-Saksalla, natsi-Suomella, fasisti-Italialla, nyt USAlla, NATOlla, NATO-isäntämaa-Suomella ei mene kuin Strömsössä.
Kommunistinen maa Kiina on maailman suurin talous ja asevoimiltakiin maailman huippua.
Ja nyt piskuisella kommunistisella Pohjois-Koreallakin on jotain jolla pystyy puolustamaan itseään.
En ole varsinainen sotastrategian asiantuntija mutta Kiinan ja Venäjän kannattaisi harkita ensi-iskua USAAN?Tuolle härskille kansainvälisen luokan terrorismille tulisi tehdä pikaloppu.Rankkasateet ja hirmumyrskyt ei vielä pysäytä jenkkejä.Vaadittaisiin maailmanhistorian suurimpia maanjäristyksiä avuksi.Ehkä ne joku päivä tuleekin kun ”vihan maljat” täyttyy.Tarvittaisiin tyystin uusi maailmanjärjestys,jossa ei suuri Saatana mestaroi ja terrorisoi suvereeneja,itsenäisiä valtioita.Taitaa olla turha toivo?
fueller,
otat mielenkiintoisen asian esiin, josta ei saa puhua Suomessa.
Nimittäin, strategioita ymmärtämätön poliittinen ja sotilaallinen johtomme on Kanervan, Sauli Niinistön USA-NATO-kiimassa otannut käyttöön USAn ja NATOn ”puolustus”strategian, että vihollinen lyödään oman maan rajoen ulkopuolella kuten USA ja NATO ovat yrittäneet tehdä eli hyökkäämällä muihin maihin.
Sen mukaisesti maamme poliittinen ja sotilaallinen johto presidentti Niinistön ja komentaja Lindbergin johdolla harjoittelee USAn ja NATOn kanssa, hankkii USA-NATO-yhteensopivat aseet, yhteensovittaa sotavoimamme USAn ja NATOn komentoon, asemoi Suomen NATOn isästämaaksi kun ei ymmärrä, että sekä USA että NATO oman strategiansa mukaisesti sitoo ja työntää sotansa omien rajoensa ulkopuolelle mm. Suomeen.
Eikä poliittinen ja sotilaallinen johtomme osaa ajatella, että siinä on ero jos USA ja NATO hyökkäävät Afganistaniin, Irakiin, Jemeniin tms. puolustamaan USAta kuin jos Suomi hyökkää sotilaalliseen supervalta Venäjään puolustamaan itseään.
Juurikin näin Tim.Suomen pölvästi tekee saman ulkopoliittisen virheen kuin viime sodissa ja päihin tuli että paukkui!
Kyllä, kyllä Yellowstone tekee selvää Suurresta Saatanasta 😀 ja samalla koko muustakin ”läntisestä arvoyhteisöstä” pohjoisella pallinpuoliskolla. 😀
Ainoa asia joihin voimme luottaa ovat luonnon voimat, niitä niin Illupillut kuin koko muukin maailman NWO-eliitti pelkää.
Luonnon voimat tekevät kaikista selvää tasapuolisesti ja demokraattisesti 😀 siinä ei mitkään rahaläjät pelasta, onneksi.
Tämä NWO-porvariston kauhistus on poikinut esiin kummallisen ilmiön, ns ihmisille on annettu taikauskoisia ”jumalallisia” ominaisuuksia. Näiden NWO-porvareiden ja heidän ruohonjuuritason liittolaistensa, ”läntisen arvoyhteisön” göobalististen suvakki-imperialistien milestä ihmiskunta saa aikaan kaikki luonnonilmiöt, koskipa se ilmastoa, maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia tahi asteroidin / meteorin kolahtamista maapalloon.
Näille globalisti-imperialisteille kauhistuttavin asia maailmassa on myöntää oma voimattomuutensa luonnon voimien edessä, koskapa nämä saastaiset riistäjäimperialistit haluavat jatkaa iljettävää sorron ja riiston politiikkaansa ajasta ikuisuuteen… men det är kukku det. 😀 😀
RAUHOITTUKAA… ensin pitäisi löytää ne ydinaseet (mihin helvettiin ne on sijoitettu ja missä helvetissä niitä valmistetaan) ennen kuin ydinsota voisi käynnistyä. Ihmiset puhuvat ydinsodasta ja avaruus-sateliiteista ottamatta lainkaan selvää siitä, millaiseen valheiden verkkoon ihmisten tarkoituksenmukainen pelottelu pohjautuu. Kaikki mikä on valhetta – on julistettu kansalle salaiseksi, kuten maailmanlaajuisen suojelupoliisiverkoston kuin myös SUPOn toiminta. Atomipommitkin pudotettiin Japaniin, eikö pudotettukin? Näin tapahtui, koska 100%:een totuuteen (lue: jesuiittien valheisiin) pohjautuvat koulukirjat sen meille näin kertoivat.
Ensin luodaan uhka (kuten pahat muslimit, 9/11, vakoilevat venäläiset ja ydinpommia rakentavat Pohjois-korealaiset / iranilaiset) ja sitten peloissaan puolustaudutaan… näin se juoni etenee, miksi kompastumme toistuvasti tähän ikivanhaan kikkaan? Trump on jesuiittikoulutuksen saanut ammattinäyttelijä ja hymy korvissa Amazon-kiikareihin tiiraileva pikku Kim on sarjakuvahahmo – kaikki uhittelevat ”ohjuskoe” kuvat ja videot on Hollywood tuotantoa. Pohjois-Korea on länsiliittoutuman valeoppositio, koska ilman sotilaallista uhkaa kansallisvaltioiden ei tarvitse puolustatua. Tämä menossa oleva sota, joka ”alkaa aivan kohta huomenna tai jos ei huomenna, niin sitten ylihuomenna tai ehkä ensi vuonna….” näytelmä on valemedian ylläpitämä puhallus, eikä mitään muuta.
Niin jälleen asia, josta Suomessa ei saa puhua.
Kun Sauli Niinistö liitti Suomen NATO-isäntämaaksi, Niinistö liitti Suomen ydinase- ydinsotaakäyväksi maaksi.
Ja mikä idioottimaisinta viholliseksi naapurimaatamme maailman kehittyneintä ydinasemaata Venäjää vastaan.
USAlla on ydinasedoktriini, että se iskee ydinasein ydinaseettomaankin maahan, mutta Venäjä pitää doktriinissaan kiinni sovitusta eikä kohdista ydinaseitaan ydinaseettomiin maihin, mutta nyt kiitos Niinistön ja NATO-isäntämaan tuokin sopimusturva on menetetty.
USA uhkaa NATO-isäntämaa-Ruotsia puolustusyhteistyön rajoittamisella ja taloudellisilla seuraamuksilla, jos Ruotsi allekirjoittaa YK:ssa hyväksytyn sopimuksen ydinaseiden kieltämisestä.
Myös NATO-maat mm. Ranska, Britannia, Saksa, Hollanti, Norja painostavat Ruotsia, sillä USAn käskystä mikään NATO-maa ei saa allekirjoittaa YK:n sopimusta.
Ydinaseet kieltävä sopimus hyväksyttiin YK:ssa nyt kesällä, vaikka NATO-maat ja Sauli Niinistön Suomi boikotoivat äänestystä.
Niinistön Suomi ei edes osallistunut sopimusneuvotteluihin YK:ssa.
Sauli Niinistö on tehnyt Suomesta salaa ydinase-ydinsotaa käyvän maan ja senkin taas ilman eduskuntaa ilman poliittista käsittelyä ja keskustelua.
Sopimukseen aletaan kuitenkin kerätä allekirjoituksia ja ydinaseet kieltävä sopimus tulee voimaan, kun 50 maata on allekirjoittanut ja ratifioinut sen.
Suomessa poliittisten puolueiden, puoluejohtajien, yksittäisten kansanedustajien olisi pitänyt vaatia Sauli Niinistön salamyhkäinen ydinase-ydinsota -suhmurointi eduskunnan käsittelyyn.
’…Ihmiset puhuvat ydinsodasta ja avaruus-sateliiteista ottamatta lainkaan selvää siitä, millaiseen valheiden verkkoon ihmisten tarkoituksenmukainen pelottelu pohjautuu… jne.’
Mihinkäs nyt unohdit tietoiskussasi sen etteivät edes ota selvää onko maapallo lainkaan pyöreä? Mutta jesuiitat kuitenkin muistit sentään taas ottaa esille.
Tässä sinulle vähän erilainen tietoisku: Flat Earth Psy Op is the Real Conspiracy
The Flat Earth fad is a ”conspiracy theory” designed to distract, divide and discredit those who understand
modern society has been enslaved by the Judeo Masonic (Satanic) conspiracy. It creates cognitive dissonance, and make us question all our assumptions, especially those which are True. ”This flat earth stuff is to mess with your mind.”
https://www.henrymakow.com/2016/02/Flat-Earth-Psyop.html
lisäys… tämä ’flat earth stuff’ (litteä planeetta) tässä nyt vain siksi kun aiemmin sitä täällä kovasti meille tarjosit ja ihmettelit kun emme ole ajan tasalla kun luulemme että maa on pyöreä.
Truth_hunter, once again: kontroloitu valeoppositio, kuten Makow ja muut ahkerasti linkittämäsi sankarit, ovat aivopesseet sinut totaalisesti. He kertovat sinulle puolitotuuksia valheilla höystettynä, sillä jokainen, jolla on laaja kuulijakunta (sokeat lampaat) internetissä palvelee varmuudella täsmälleen samaa valheen isäntää kuin kansallisvaltioiden poliittinen johto ja valemedia. TRUTH IS A LONELY WARRIOR!
En todellakaan ole unohtanut Flat Earth stuff, sehän on tämän luhistuvan korttitalon KULMAKIVI. Eilen oli jäleen kerran loistava ilma täällä Los Angelesissa, ja aurinko & kuu oli taivaalla yhtä aikaa kuudelta illalla. Huh? Kaksi taivaanvaloa rinta rinnan ja kumpikaan niistä ei ollut sitä mitä ns. tiedemiehet meille uskottelevat. Ainoastaan sokeat tiedeuskovaiset voivat väittää, että aurinko olisi 400 kertaa suurempi kuin kuu, mutta se näyttää saman kokoiselta, koska se pyörii kaukana avaruudessa. Huh? Ja maapalloko pyörisi vinhaa vauhtia akselinsa ympäri, mutta tämä suuri valhe nimeltään ”painovoima”, kykenisi muka pitämään massiiviset valtameret ja jopa jopa taivaan pilvet vakaasti paikoillaan. Huh? Ja mitä ihmettä, oletko koskaan katsonut meren ulappaa ja nähnyt kaartuvan vedenpinnan. Huh? Ja saako painovoima lentokoneetkin lentämään hitaammin tai nopeammin suhteessa tähän pyörivään maapalloon, miksi helvetissä lentoajat toiselle pyolelle maapalloa ja samaa reittiä takaisin ovat täsmälleen samat. Huh? Entäpä muka toiselle puolelle pyörivää maapalloa ammutut ohjukset, kuinka ihmeessä ne osuvat kohteeseen, vai vaikuttaako niihinkin tämä ihmeellinen painovoima, jonka lähdettä ei yksikään tiedemies ole vielä löytänyt? Siinä on sinulle pähkinä purtavaksi.
Älä tule siis minulle jauhamaan täällä asioista, joista et mitään ymmärrä, ja joita et itse laiskuuttasi jaksa tutkia. Jatka vain kiltisti samaa rataa….zzzzzz, ja ole tiedeuskovainen, heitä sinuakin huijaavat jesuiitit ja vapaamuurarit suuresti rakastavat.
Heh… no kummallako puolella pannukakkua se Los A on ? vai onko ihan siinä reunalla. Etkö pelkää yhtään että putoat sieltä alas jos on ihan reunalla?
Ja jos se on kakun alapuolella niin kuinka te pysytte siellä kun ei ole painovoimaa?
Maallikkoa nämä asiat askarruttaa kun ei ole tuota salaista tietoa kuten sinulla näyttäisi olevan.
Sanot: ’… Jatka vain kiltisti samaa rataa….zzzzzz, ja ole tiedeuskovainen, heitä sinuakin huijaavat jesuiitit ja vapaamuurarit suuresti rakastavat.’ — Mitä jesuiittoihin tulee niin taitavat kuitenkin olla vain yksi ratas isompaa koneistoa:
Makow Comment- ”Like other Freemasons, Cabalists & Satanists, Jesuits no doubt are a subset of the Masonic Jewish Conspiracy but I am sceptical they have a leadership role. That’s why I have never investigated them.
I don’t see Jesuits controlling the central banks, universities, and mass media. Bernard Baruch and Col. Edward House were not Jesuits. When William accused me of suppressing the Jesuit role, I invited him to make his case.”
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=157186
Hahaha… kuten sanottu, kontroloitu oppositio paljastaa sinulle juoksupojat, MUTTA EI ISÄNTÄÄ.
”I don’t see Jesuits controlling the central banks, universities, and mass media. Bernard Baruch and Col. Edward House were not Jesuits. When William accused me of suppressing the Jesuit role, I invited him to make his case.”
Totuus on se, että Pyramidin huipulla istuu pieni perhedynastia, joka hallitsee kansallisvaltioiden järjestelmällistä ALASAJOA Vatikaanin/jesuiittien (City of London & Washington) kautta. Kaikkien valtioiden ylin johto muodostuu korkean asteen vapaamuurareista, ja nämä valemedian rummuttamat geopoliittiset ristiriidat ovat ihmisten pelottelua ja teatteria. Pelko on tehokas ase, se saa ihmiset puolustautumaan. CIA, KGB, Mossad, Brittish intelligence, Supo ja suojelupoliisiverkosto maailmanlaajuisesti on jesuiittien alajärjestö, joka pitää yllä kansainvälistä rikollisuutta!
Millä perusteella uskot noin lujasti jesuiittoihin? Onko sekin sinulle pelkkä ’uskon asia’ kuten tuo ’flat earth”kin?
Et esitä mitään faktaa sille että esim. Rotschild on jesuiittojen vallan alla. Uskot vain että on.
Ei tuollaista ota kukaan tosissaan, paitsi kaltaisesi uskovainen.
https://www.youtube.com/watch?v=xvrJ6irVMKQ
Otetaan nyt koppi vielä tuosta maapallon litteydestäkin.
Kun Kanerva, Häkämies, Sauli Niinistö alkoivat viedä Suomea USA-NATO-järjestelmiin, aseidemme navigointijärjestelmäksi tutkiin hävittäjiin, laivoihin, ohjuksiin tuli USAn ilmavoimien ylläpitämä GPS.
Se tiesi sitä, että Kanervan, Niinistön GPS-Suomesta tuli altavastaaja nimeämälleen vihollismaalle Venäjälle, sillä Venäjällä on oma navigointijärjestelmänsä GLONASS, joka on toimintavarmempi ja tarkempi kuin GPS.
GPSssä heittoa on 20-150 m, GLONASSissa 5-7 m.
Mikä Kanervan, Niinistön NATO-sotkun ja Suomen turvallisuuden kannalta on hirveintä, Venäjän GLONASS on tarkempi navigointijärjestelmä kuin GPS erityisesti maapallon napa-alueilla ja siten Suomenkin leveysasteilla pohjoisessa.
Venäjän GLONASS, tutkat, hävittäjät, ohjukset näkevät myös horisontin taakse.
Huvittava artikkeli jota kommentoitu vielä huvittavammin!!
:DD!
Mikäs artikkelissa niin huvittavaa on, Diabolik? Perusteet kehiin!
No, artikkelin kirjoittamisessa on kyllä käytetty mielikuvitusta, lähinnä nämä kohdat huvittavat:
”Jos Yhdysvallat vastavuoroisesti laukaisee risteilyohjuksia Pohjois-Korean ballistisia ohjuksia vastaan, Pohjois-Korea vastaa välittömästi ampumalla tuhatkunta Scud- ja Rodong-ohjusta, muuttaen niillä sekä raketinheittimillä ja tykistöllä ”tuli- ja verimereksi” noin 25 miljoonan asukkaan Soulin metropolialueen. Lisäksi se ampuu todennäköisesti myös Japaniin ohjuksia ja saattaa lisäksi käyttää kemiallisia aseita.
Etelä-Korean armeija todennäköisesti vastaa maavoimien hyökkäyksellä ja pyrkii etenemään modernimmalla aseistuksellaan nopeasti syvälle Pohjois-Koreaan. Tässä tilanteessa Kiina saattaa osallistua sotatoimiin estääkseen rajanaapurinsa joutumisen USA-mielisen vallan alaisuuteen, jolloin on vaarana, että sota laajenee Kiinan ja Yhdysvaltojen väliseksi.
Presidentti Trump on tässä avainasemassa, ja hänen tärkeimmäksi arvioitu neuvonantajansa Steve Bannon on pitänyt varmana Kiinan kanssa käytävää sotaa lähivuosina, koska hänen mukaansa nopeasti voimistuva Kiina on pian liian vahva kilpailija Yhdysvalloille.
Vaikka Kiina on merkittävä ydinasevalta, Yhdysvallat on modernisoimassa ydinaseistustaan ja voisi tehdä taktisilla ydinaseillaan ensi-iskun vastustajan ohjussiiloihin, jotta tämä antautuisi eikä laukaisisi muutamia jäljellejääneitä ohjuksiaan.
Yhdysvaltain sotilasjohtoa ei tunnu haittaavan, että tuoreen tutkimuksen mukaan hyvin rajoitettukin ydinsota tai vain yhden suuren ydinaseen räjähdys voisi muuntaa maapallon kasvuolosuhteita siten, että jopa miljardi ihmistä kuolisi nälkään. Suurimittaisemman ydinsodan seuraukset olisivat vielä kohtalokkaammat.
On lapsellista kuvitella että suurvallat rupeasivat ydinsotaan jonkun helvetin haistapaska Pohjois-Korean takia!
Mikäli PK hyökkää tahi vastaa ohjuksillaan Jenkkien iskuun, tulee vastaus olemaan niin voimakas että PK sotakone pyyhkäistään kuin märkä rätti maan kamaralta pois!
Tästä ei ole mitään epäselvyyttä!
Mitä tulee tuohon ”tutkimukseen” jonka mukaan yhdenkin ydinaseen räjäytys muka aiheuttaisi miljardin ihmisen kuoleman, niin pidän sitä mielikuvituksellisena roskana, jonka tarkoitus on ilmeisesti jälleen pelotella ilmastonmuutoksella tahi ydinsodalla, päättäkää itse kummalla!
”tutkimuksen mukaan, yhdenkin ydinaseen räjäytys voisi aiheuttaa:
”Tällainen hiilimäärä ilmakehässä johtaisi sateiden määrän merkittävään vähenemiseen ja lämpötilan laskuun niin, että keskilämpötila laskisi alimmilleen tuhanteen vuoteen.
Kasvukausi lyhenisi jopa viiden vuoden ajan”
BUAAHHHAAAAA!!
Väite on MIELISAIRAS ja VAILLE MITÄÄN tieteellisiä perusteita!!!
Lyödäänpäs kylmät faktat silmille!
Maailmassa on tehty koko ydinkokeiden historian aikana yhteensä 528 eri korkeuksissa ilmakehässä tehtyä ydinkoetta(8 näistä vedenalaista) sekä 1352 maanalaista ydinkoetta!
Yhteensä tämä vastaa noin 650 megatonnin ydinlataus määrää!
Kysynkin nyt teiltä viisailta, eikö tuommoisen helvetinmoisen ydinräjäysten määrän olisi pitänyt aiheuttaa tuo ”tutkimuksessa” kuvattu tapahtumaketju?
Ilmakehään nousevan ”paskan” määrä on 650 megatonnin jälkeen aika vitusti suurempi kuin yhden pommin aikaansaamana!
Puhumattakaan siitä faktasta että nuo vanhat ydinkokeet olivat paljon ”likaisempia” kuin uudet ydinaseet.
Kylmenikö ilmasto tuhanneksi vuodeksi tahi kuoliko miljardeja ihmisiä nälkään kylmän sodan aikaisista helvetin runsaista ydinkokeista?
Älkää turhaan vastatko, koko maailmankaikkeus tietää vastauksen!
Tässä perusteluni Vesa.
Diabolik ei taaskaan ymmärrä hölväsen pölästiä maailman voimapolitiikasta ja status quosta.
Miten se voi olla joillekin noin vaikeata?
Eihän USA ja NATO Pohjois-Koreasta tappele eikä Etelä-Koreaa puolusta.
Kysymys on USAn Kiinan vastaisesta operaatiosta ja Kiinan-Venäjän stategisen kumppanuuden vastaisesta operaatiosta ja yrityksestä painaa muiden siis Kiinan, Venäjän, EUn, Aasian taloudet vaikeuksin, jotta USAn konkurssia kohti ajelehtiva velkatalous saataisiin tolpilleen.
Diabolille vastaus kun sitä pyytää.
Ei olisi, ydinkokeet on tehty kontrolloiduissa koeoloissa. Ydinaseet laukaistaan mahdollisimman suuren tuhon aikaansaamiseksi kohteiden esim. rakennusten sisällä, maan pinnalla, ilmakehässä.
Mitä sitten tulee Pohjois-Korean poispyyhkimiseen maailmasta niin älykkyytesi ja todellisuudentajusi on jäänyt sinne hiekkalaatikkoleikkeihin kun Jättiläinen tulee ja astuu päälle.
Voi Jeesus Perkele, tätä yhtä ”tiedemiestä” joka pitää informaatio-majaansa täällä VV:ssa!
Mitäs jos Tim pyytäisit jotain avohoitoyksikön asukkia selittämään sinulle mitä tarkoittaa ydinase ja säteily tai vaikka hieman ydinfysiikkaa!
Siis sinun lahopään mielestä 650 megatonnin edestä ydinräjäyksiä tuottaa vähemmän harmia ilmakehälle kuin yksi ydinräjäys??
Vittu missä noin viisaaksi voi ihminen tulla?
Missä niin ihmeellinen yliopisto sijaitsee?
USAn ja NATOn pelko.
USA ja NATO tietävät, että ne ovat mennyttä, jos USA käyttää lentotukialuksiaan ja hävittäjiään Pohjois-Koreaa vastaan ja sota laajenee Kiinaan ja Venäjään.
Kiina pystyy upottamaan ohjuksillaan USAn kömpelöt tukialukset ja USAn NATOn ilmavoimilla ei ole mahdollisuuksia Venäjän eikä Kiinan hävittäjiä eikä ilmatorjuntaa vastaan.
Tästäkään ei saa puhua:
1) Sauli Niinistö kutsuttiin/käskettiin lyhyellä varoitusajalla Valkoiseen taloon.
2) Sauli Niinistö leikki pikkuovelaa sanomalla julkisuuteen epäselvän puolitotuusvastauksen (jolla uskoo pääsevänsä vastuusta), että ”varmaan Itämeri kiinnostaa ja Suomikin (lue Niinistö) osaa jotain kun kutsu tuli”.
3) Sauli Niinistö, puolustusvoimien operatiivinen esikunta kielsi Venäjän kadettien koulutuslaivan vierailun Ahvenanmaalle.
Niinistö sai tehtäväksi NATO-isäntämaana pitää USAn ja NATOn logistiikka-huoltoreitin vapaana Baltian maista Suomeen jos USA, NATO, Suomi hyökkäävät Venäjälle osana Pohjois-Korean ja Venäjän kumppanin Kiinan vastaista sotaa.
USA, NATO, Ruotsi, Suomi valmistautuvat hyökkäykseen pitämällä sotaharjoituksen Itämerellä ja Ruotsin edustalla.
USA, NATO, Norja valmistautuvat hyökkäykseen ryhmittämällä joukkojaan sotaharjoituksen avulla Norjan aluevesillä Atlantilla.
Presidentti Niinistö on ajanut meidät mielipuoliseen asemaan ja tilanteeseen. USAn pääomapiirit haluavat sodan Eurooppaan, Aasiaan, Venäjälle, Kiinaan, jotta USAn velkatalous voisi nousta tuhkasta ja jotta USA voisi palauttaa hiipuvan sotilasmahtinsa.
Nyt näyttäisi siis siltä, että on USAsta ja Trumpista kiinni puhkeaako sota.
Mutta onneksemme Venäjä ja Kiina ovat hereillä. Venäjä pitää Itämerellä Zaped-sotaharjoituksen keskittämällä yli 70 sotalaivaa, useita satoja hävittäjiä, ilmapuolustuksen ja lähes 100.000 sotilastaan torjumaan USAn, NATOn, Niinistön NATO-Suomen hyökkäystä.
Kiinan merellä Kiina pitää merisotaharjoitustaan torjuakseen USAn, NATOn ja Japanin yritykset siirtää aseitaan, joukkojaan ja perustaa tukikohtia Pohjois-Korean ympärille ja Kiinan läheisyyteen.
Pahalta näyttää … Eipä ole noista mainintaa osunut omaan silmääni valtamediassa. Sen tehtävä olisi kuitenkin pitää kansalaiset ajan tasalla koska eihän nämä asiat voi olla kansalle kuulumattomia.
Jos tuo mitä kuvaat pitää paikkansa niin pitänee vetää johtopäätös että Niinistö on USA-Nato-agentti joka on nostettu virkaansa vapaamuurari-mafian toimesta tulevaa sotaa varten? … ja hän vain näyttelee ’koko kansan presidenttiä’.
Enpä haluaisi uskoa mutta … katsotaan mitä tapahtuu.
Eipä noissa aseiden ja joukkojen keskityksissä mitään epäselvää ole:
USA, NATO, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi ovat Ruotsin Aurora 17 -sotaharjoituksessa,
USA, NATO, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi ovat NOCO-sotaharjoituksessa Norjassa.
Kun sitten katsoo, minne USA on suunnittelemassa ja sitomassa Pohjois-Korean sotaa, niin Eurooppaan ja Aasiaan. USA ja NATO eivät hyökkää USAsta. Siellä ei ole aseiden eikä sotajoukkojen keskitystä.
Norjan vesillä ja Atlantilla on myös menossa USAn, Kanadan, Ranskan, Saksan, Norjan (Ruotsin?, Suomen?) paniikkioperaatio, missä USA ja NATO ovat hädissään kun niiden laitteistot, tutkat, tutkakoneet, pinta-alukset, hävittäjät, helikopterit eivät löydä Venäjän uusia Yasen luokan äänettömiä ydin-diselkäyttöisiä sukellusveneitä.
USA, NATO ei voi Venäjälle hyökätä kun eivät pysty löytämään Venäjän sukellusveneitä.
Kun näkee mitä tämä NWO-mafia maailmalla puuhailee ja tavoittelee niin kyllä pitää olla iloinen etteivät löydä Venäjän sukellusveneitä.
On edes pieni toivo siitä että haukkaavat vielä hatullisen paskaa kun eivät pysy housuissaan.
“The Muslim terrorist apparatus was created by US intelligence as a political weapon” – National security adviser to the Carter administration, Zbigniew Brzezinski
https://off-guardian.org/2017/09/01/terror-incognita-demistifying-the-fog-of-war/
YLE ei voinut enää pantata ko. sotaharjoituksia vaan on uutisoinut asian tänään tosin hävittäen jutusta ylipäällikkö Niinistön osuuden sekä Suomen sotavoimien osuuden eli mm. harjoituksen hyökätä yllätyksellisesti Venäjälle.
Mutta NATO-YLEltä ei löytynyt edes sen verran journalismia, että olisi edes analysoinut ja esim. kausaalisesti – Pohjois-Koreaa
– Venäjän vastaista taloussaartoa
– Venäjän diplomaattisen koskemattomuuden loukkaamista
– Sauli Niinistön pikakutsua Valkoiseen taloon
– Suomen NATO-isäntämaasopimusta
– Ruotsin, Suomen, USAn, NATOn Itämeren sotaharjoitusta
– Norjan, Suomen, USAn, NATOn Atlantin, Jäämeren, Itämeren sotaharjoitusta,
– USAn ja NATOn painostusta että Ruotsista tulisi ydinsotaa käyvä ydinasevaltio.
Pohjois-Korean ohjuskokeet on seurausta USAn ja NATOn sotakohelluksista ja jatkuvista sotatappioista koko 2000-luvun niin Lähi-Idässä kuin Venäjän rajoilla.
Pohjois-Korea on nähnyt niin kuin monet arabimaat, islamistit, Venäjä ja Kiina, että USA ja NATO ovat menettäneet ja menettävät asemiaan kansainvälisessä voimapolitiikassa kun taas Venäjä ja Kiina voimistavat asemiaan.
Siihen väliin Pohjois-Korea on nyt iskenyt. USA ja NATO eivät uskalla hyökätä Pohjois-Koreaan kun ne pelkäävät Kiinaa ja Venäjää ja toki Pohjois-Koreaakin.
USA ja NATO ovat pahasti sairaita:
Ne pakottavat Ruotsin ydinasevaltioksi, mutta uhkaavat Pohjois-Koreaa sodalla kun Pohjois-Korea kehittää itseään ydinasevaltioksi.
Vautsi millainen tinahattujen ja venäjätrollien kutumesta tämä on!
Ettet vain itse kutisi täällä muita syytellen? Kannattaa miettiä sitäkin.
”The truth is, there is no Islamic army or terrorist group called Al-Qaeda, and any informed intelligence officer knows this. But, there is a propaganda campaign to make the public believe in the presence of an intensified entity representing the ‘devil’ only in order to drive TV watchers to accept a unified international leadership for a war against terrorism. The country behind this propaganda is the United States.” – Former British Foreign Secretary, Robin Cook
https://off-guardian.org/2017/09/01/terror-incognita-demistifying-the-fog-of-war/
👍
👍
https://imgur.com/a/GrKYL
PKorea väittää testanneensa vetypommia.
EKorea vahvistaa maan tärinän.
http://m.koreatimes.co.kr/phone/news/view.jsp?req_newsidx=235860
Mutta annetaan vaan aikaa?
Ei tässä hätää mitään. Timo Soini tuomitsi ydinkokeen. Nysse loppuu leikkiminen ydinpommeilla siellä P-Koreassa.
Enemmän Pohjois-Korea tarvitsee ydinaseita kuin Ruotsi.
USA, NATO, Norja, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi painostavat Ruotsia ydinasevaltioksi hyökkäykseen Venäjälle.
Pohjois-Korea tarvitsee ydinaseita puolustaakseen itseään.
Ruotsi ei tarvitse ydinaseita omaksi puolustuksekseen.
Pohjois-Korean, joka ei ole vauras maa ja jota uhtaan ja saarretaan ydinaseteknologinen osaaminen on korkeammalla tasolla kuin USAn ja NATO-maiden osaminen.
Sen täytyy olla kommunismin ansiota kun vielä kommunistinen Kiinakin on kova ja rikaskin.
Pohjois-Korea on kehittänyt vetypommin ohjuskärkeen, mitä USA ja NATO eivät osaa tehdä.
Ainoa ensi-iskun tekijä voi olla USA Pohjois-Korean nimissä.
Guamilla, n. 2000 km Pohjois-Koreasta, on ollut ydinaseita jo 70v., joten ”Mainilan laukaus” vaikka 50 km päähän on helpompi kuin nakki.
Luotettavat lähteet kertovat, että USA:ssa on huolella arvioitu mahdollinen hyöty, mikäli ensi-isku tehdään Hiroshimaan. n. 1000 km Pohjois-Koreasta.
Mielestäni USA:n todellisella johdolla ja siten myös hallinnolla ei ole muuta moraalia, kuin laajalti ymmärretty 9/11 moraali.
Moraalia ei ole.
Länsimaiden uskonto on uskonto pahasta Pohjois-Koreasta, koska uutisilluusiota on pakkosyötetty meille lähes päivittäin 50 -luvulta lähtien.
Silloin, syntymävuonnani, USA osti ekan loikkarin, ja meitä alettiin uittaa
Amerikassa sepitetyissä hirmuhallinnon hirmutöissä.
Uskoni on vahva, niin vahva, että se voi olla pienen maan pelastus.
USA voi tarvita eniten uskoani, eikä sitä ole ilman Pohjois-Koreaa, jonka armeijan aseistus ei suurimmalta osalta kelpaisi edes museoon.
Minkä maallikkokin näkee ja tietää, ei sotilasasiantuntijan puhetorvi saa ääneksi.
Maailmamme ainoa todellinen hirmuhallinto rajojensa sisä- ja ulkopuolella on….
Tunnustan uskoni, uskon kaikki valheet, eiliset, tänäiset, ja huomiset,
sillä sydämeni on sinun, Pohjois-Korea ja Pohjois-Korean kansa.
Pohjois-Korealta peräjälkeen 2 täysosumaa.
USA on raivona, nöyryytetty, NATO on raivona, nöyryytetty, Japani on peloissaan, petetty, Etelä-Korea on peloissaan, petetty ja nyt ne tappelevat keskenään.
Pohjois-Korea paljasti ohjuksellaan, että USAn, NATOn, Japanin, Etelä-Korean 70-80-luvun teknologiaan perustuva Aegis-ohjuskilpi ei toimi eikä toimi USAn 70-80-luvun teknologiaan perustuvat Patriot-ohjuksetkaan.
Japani ei pystynyt laukaisemaan Aegisin SAM-ohjuksia eikä Patrioteja kun ohjukset eivät olisi saaneet kiinni eivätkä ylettyneet lyhyen kantomatkansa vuoksi Pohjois-Korean Hwasong-12 -ohjukseen.
Nyt USA, NATO, Japani, Etelä-Korea ovat paniikissa, riitelevät keskenään ja haukkuvat Pohjois-Koreaa siitä että Aegis on vanhaa jenkkiromua ja Patriotit ovat vanhaa jenkkiromua, kun USA yrittää myydä niitä NATO-maille ja Aasiaan mm. Etelä-Korealle ja kun Japanille, Etelä-Korealle ja koko maailmalle (paitsi NATO-sensuuri Suomelle) on paljastunut, että Aegis ei toimi ja Patriotit ovat auttamattomasti vanhaa maailmaa.
Toinen täysosuma oli siten Pohjois-Korean räjäyttämä ydin-vety-lataus, juuri kun USA leveili, että sen tiedustelu valvoo ja pitää pihdeissä Pohjois-Koreaa kun todellisuudessa USA, CIA, NATO, Japani, Etelä-Korea olivat täysin ulkona tilanteesta.
Nyt vain kohdistus kohdalleen, rautaa reilusti ilmaan kohti jenkkien ja sen vasallien kohteita!Turha tässä on viivytellä.
The American Military Empire: Is Trump Its Would-be Emperor? — muutama ote mielenkiintoisesta artikkelista:
President Trump will be the puppet of his military junta in the coming months, as the besieged president retreats into his cocoon. He will be happy to let generals run the show in near complete secrecy, and with hardly any input from Congress, as the representatives of the people. The pretext this time around: “America’s enemies must never know our plans”, says Trump.
Indeed, an empire cannot be democratic and open. It must be run in secrecy, with no, or hardly any, democratic debate.
Empires are very costly to maintain
However, as with any empire in quest of global hegemony, the ultimate danger is overextension. Military empires are very costly to maintain and they are subject to the law of diminishing returns, i.e. military investments result in lower and lower net economic returns, as negative reactions increase and the cost-benefit ratio rises.
Considering the above, it is not surprising that little leeway is left in the U.S. fiscal budget for social programs on the domestic front. In the short run, this may hardly matter, since Donald Trump does not seem to be talking to anybody in Congress, after having insulted most of its leaders and having created a vacuum around himself and his office. In the long run, however, this could be a harbinger of social troubles ahead.
Currently, Donald Trump is bound to accomplish very little as far as domestic policies are concerned.
Also, with the ominous threat of a possibly devastating report from U.S. special counsel Robert Mueller, sometime late in the fall or in early 2018, a president-under-siege’s main political way out may be to coach his generals into launching or expanding overseas wars.
Indeed, this could be in the Middle East and/or in Asia, or even against Venezuela — it doesn’t much matter — while hoping that his unsophisticated political base, establishment journalists and the U.S. media in general will appreciate the show, and that the public’s attention can be somewhat diverted from his ineptitude.
Conclusion
All this is to say that with Donald Trump in the White House, the United States is marching more or less blindly toward a series of major crises, politically, economically and militarily.
Which one will come first and how serious it will be is hard to predict. In any case, you can expect that it will be most disruptive.
Economist Dr. Rodrigue Tremblay is the author of the book “The Code for Global Ethics, Ten Humanist Principles”, and of “The New American Empire”.
http://www.globalresearch.ca/the-american-military-empire-is-trump-its-would-be-emperor/5606601
Lisäyksenä: Iltalehti kertoi amerikkalaisesta kirjailijasta joka näki Trumpin uutena Hitlerinä. Ei siis aivan katteettomasti tämän artikkelin valossa nähtynä. En löytänyt enää artikkelia mutta eilen se minusta oli siellä. Olisiko kellään linkki siihen?
Is there any difference between Hitler’s message to make Germany great or Zionist’s message to make Israel Great or Trump’s message to make America great’?
Trump ei ole Hitler vaan Mussolini.
Trump nakkelee leukojaan ja suupieliään samalla tavalla spastisesti itsepäisyyttään ja heikkouttaan korostaen kuin Mussolini.
Trump on myös poliittisesti yhtä tumpelo ja avuton kuin Mussolini.
Mussolini pelasi bluffia ja niin pelaa Trumpkin.
Suomessa leuannakkelijoita ovat mm. UPIn Aaltola ja Hybridikeskuksen Smith.
Pohjois-Korea ampui ohjuksensa 550 km:n korkeudessa, USAn, Japanin Aegisin Samit ja Patriotit ylettyy 250 km:iin ja Pohjois-Korean ohjus lensi sellaisella nopeudella, että SAMit ja Patriotit eivät osu siihen edes ilmakehässä.
USA on myynyt vanhaa Aegis-SAM-Patriot sontaa yli 50 maahan ja yrittää nyt myydä THAADiaan, joka on samaa sotaa kuin Aegis mutta maa-asema-versiona.
Pohjois-Korean ohjuskokeen ja ydin-vety-kokeen seuraus on kuin Hollywood-elokuvasta, missä kotiaan puolustava Hyvis saa asein pelottelemalla rosvojengin Pahikset hajalle.
Japani luopui ensimmäisenä USAn Aegisista ja Patrioteista ja heti perään Etelä-Korea. Suurin Pahis USA jäi yksin ja uhoaa nyt ydinaseillaan.
Eteläkorealla on THAAD käytössään ja Japanilla AEGIS.
Kyseisen kaltaiset järjestelmät eivät koskaan ole 100% tehokkaita. Eikä niitä ihan helpolla aleta käyttämään muiden maiden harjoitusohjuksia vastaan. Nykymenolla toki voidaan tulla siihen pisteeseen että Pkorean harjoitus ohjus ammutaan jossain vaiheessa alas. Pkorea on kait tällöin luvannut aloittaa sodan.
Nyt Pohjois-Korea näytti ja paljasti, että Aegis ja THAAD ovat USAn vanhanaikaiseen teknologiaan perustuvaa ylimainostettua romua.
Japani meni välittömästi paniikkiin kun sille selvisi, että Aegis ja sen SAM-ohjukset sekä USAn Patriot-ohjukset eivät voi mitään Pohjois-Korean Hwasongille.
Luultavasti Japani ehti sentään lukita Hwasongin, mutta ei ollut mitään järkeä laukaista SAMeja eikä Patrioteja kun niiden kantomatka ja lentonopeus eivät olleet riittävät.
Niinpä Japani päätti välittömästi hankkia ”muuta kättäpitempää” ja ohjasi rahat puolustusbudjettiin heti.
Etelä-Koreassa tapahtui sama reaktio. Se turvautui omiin ballistisiin, mikä ei tietenkään riitä, mutta se joutuukin konttaamaan USAn edessä.
USA jätettiin rannalle ja nyt Trump uhoaa ydinaseiden käyttöä, jolla se yrittää saada Japanin, Etelä-Korean, Aasian, NATOn ym. luottamuksen tai edes uskon takaisin.
Kaukana avaruudessa ylilentävää romua ei kannata ampua alas, mahdollisesti omaan niskaan, ei ainakaan rauhan aikana.
Paitsi jos haluaa alottaa sodan, Japani ei halua.
Ei niin, siksipä Japani ja Etelä-Korea eivät voineetkaan muuta kuin odottaa että ohjus saapuu ilmakehään missä on vielä vaarallisempaa tuhota ohjus eivätkä ne sitten osuneet sittenkään.
USAn ja NATOn Aegis, Thaad, Patriotit pitäisikin viedä lähelle vihollisen ohjusten laukaisupaikkaa, mutta se on täysin mahdoton tehtävä kun USA, NATO, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi on ottanut vihollisekseen Venäjän ja Kiinan.
USA, NATO, Niinistö ei pääse lähellekään niiden ohjusalustoja, jotka kaiken lisäksi ovat liikkuvia kuten Pohjois-Koreankin ja SAMit, Patriotit ovat auttamattoman hitaita nykyaseisiin.
Tuo uusin vetypommihan mahtuu kuvien perusteella jo varsin hyvin mannertevälisiin ohjuksiin. Ja Pkorea on onnistunut toimittamaan satelliitin maata kiertävälle radalle. Heillä on siis peruspalikat valmiina joilla toimittaa ”paketteja” ympäri maailman.
Epäselvää on vain se että millä tarkuudella heidän ballistiset ohjuksensa toimivat. Toistaiseksi arvio on että osumatarkkuus on satojen kilometrien luokkaa.
Samoin lienee epäselvää onnistuisivatko saamaan taistelukärjen toimitettua tuhoutumatta avaruudesta räjäytyskorkeuteen.
Mutta jos halu olisi vain saada aikaan maailmansota, siihen eväät alkaa olla kasassa.
Onkohan Pkorealla mitään syytä olla toimittamatta ydinpommeja terroristeille?
Koska Iran on autellut heitä rakettimoottorin kehittelyssä, kaipa vastapalveluksena voisi tulla pommeja.
Eikä Pkorealla ole ollut tunnon tuskia myöskään kemiallisten aseiden materiaalitoimituksissa Assadille.
Kannalan höpöhöpöä taas,
Pohjois-Korean ballistiset ohjukset ovat viime vuosien kehitystyön tuloksena tarkkoja, nyt viimeksi ammutun Hwasong-12n poikkeama oli 7 m.
Pohjois-Korean risteilyohjukset ovat osuneet merimaaleihinsa.
Pohjois-Korea ei tue terroristaja, USA ja NATO tukevat, rahoittavat, kouluttavat, aseistavat, komentavat/johtavatkin.
Viimeksiammuttu hajosi ilmassa ja putosi kauas kohdealueelta.
Jep tuolla tavalla niitä testejä tehdään etteivät ne ohjukset ole vaaraksi ulkopuolisille.
Sinä ilmeisesti olisi halunnut todisteeksi ohjuksen suorituskyvystä että se olisi ammuttu keskelle Tokion Shibuyaa.
Hwasong-12 on muuten testattu enemmän kuin viimeksiammuttu.
”tuolla tavalla niitä testejä tehdään etteivät ne ohjukset ole vaaraksi ulkopuolisille.”
LOL!
Koeammunnoissa on tarkoitus testata että taistelukärki saadaan toimitettua maalialueelle.
Lapsellinen ajatus.
Ei tietenkään ole silloin kun kysymys on ballistisesta avaruuden kautta ammutusta ohjuksesta ja testissä riittää se että ohjus on saatu oikealla lentoradalle.
Väännetään Kannalalle vielä rautalangasta. Jos Pohjois-Korea tai USA tai Kiina tai Venäjä haluaisivat ampua ohjuksen shelsinkiin Olympiastadionin torniin niiden ei ensin pidä testata torniin osumalla että ohjus toimii vaan testiksi riittää laukaisu ja oikea lentorata.
Pohjois-Korean ydinekspertit olivat yhdessä iranilaisten rahoittajien kanssa avustamassa syyrialaisen ydinlaitoksen rakentamisessa Syyrian Dir al-Zuriin. Dir al-Zurin ydinlaitos tuhoutui kokonaan IAF:n ilmaiskussa syyskuussa 2007.
????? mitä haluat sanoa??
Aasia antaa hyviä ohjeita Trumpille:
Kiina sulkee pois sotilaallisen voiman käytön mahdollisuuden Korean niemimaan ongelmien ratkaisemiseksi.
– He (pohjoiskorealaiset) syövät vaikka ruohoa, mutta eivät luovu ydinohjelmastaan, jos he eivät tunne oloaan turvalliseksi, Putin sanoi kertoneensa yhdelle keskustelukumppanilleen BRICS-kokouksessa Kiinassa.
Pohjois-Korean kanssa pitäisi neuvotella diplomatian keinoin että se pidättäytyisi ydin- ja ohjuskokeista.
Vastineena Yhdysvallat ja Etelä-Korea jäädyttäisivät omat sotaharjoituksensa alueella.
Lisäksi Venäjän presidentti vertasi Pohjois-Korean tilannetta Irakiin Saddam Husseinin aikana, jolloin sieltä etsittiin joukkotuhoaseita.
– Maa (Irak) on raunioina, Saddam Hussein hirtettiin. Pohjois-Korea tietää ja muistaa sen myös. Luuletteko, että jotkin pakotteet saavat Pohjois-Korean muuttamaan suunnitelmansa joukkotuhoaseiden luomisesta, Putin hämmästeli.
Putin kuitenkin totesi, että Venäjä tuomisee Pohjois-Korean ydinkokeet ja pitää niitä provokatiivisina.
Siinäpä Trumpille ja zio-masonic nwo-mafialle purtavaa. Maailmaa pitäisi nyt ryhtyä muuttamaan muilla keinoin eikä aseilla. Taitaa tämä yksinkertainen asia olla kova pähkinä Washingtonille ja maan sotahaukoille sekä neokonnille joilla sota on verissä ja diplomatia pelkkää oman edun ajamista.
Amerikkalaisilla on tyhjä kova kallo.
Tyhmä ei tajua viisautta eikä viisaita. USAn ja NATOn poliittinen ja sotilaallinen johto ei vielä ole tajunnut, että Venäjän ja Kiinan poliittinen, sotilaallinen, taloudellinen johto on viisaampaa ja älykkäämpää kuin USAn ja NATOn vastaava johto.
Niinpä Pohjois-Korean konfliktissa Trumpille ja Mattisille tulee häviö aloittivatpa ne sodan tai eivät ja voittajia ovat Venäjä ja Kiina aloittipa USA ja NATO sodan tai ei.
Niin siinä varmaan käy. Imperialisti ja suuruudenhullu ei ymmärrä realiteetteja. Historia sen kertoo. Aina on tuho itselle lopulta tullut.
Täytyy vain ihailla Kiinan ja Venäjän viisautta: se joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Niin se vaan lopulta on.
Maailman tilanne kaiken kaikkiaankin alkaa jo olla vahvasti USA/Nato vastainen. Imperium natisee liitoksissaan.
Nyt olisi jo Venäjän ja Kiinan aika pistää USA takariviin ja lopettaa sen räyhääminen.
Mitä media ei kerro Pohjois-Korean ohjuskokeista — Kim Jong toimii vakavan uhan alla pyrkien puolustamaan maataan
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=157321
Viimeisten kolmen viikon aikana Japani, Etelä-Korea ja Yhdysvallat ovat osallistuneet Hokkaidon saarelle ja Etelä-Koreaan laajoihin sotaharjoituksiin. Nämä tarpeettomasti provosoivat sotapelit on suunniteltu simuloimaan Pohjois-Korean hyökkäystä. Kim Jong-un on pyytänyt Yhdysvaltoja toistuvasti lopettamaan nämä harjoitukset, mutta Yhdysvallat on itsepintaisesti kieltäytynyt. Yhdysvallat pidättää itsellään oikeuden uhata ketä tahansa, milloin tahansa ja missä tahansa, jopa aivan kotiovella. Se on osa Yhdysvaltojen ’poikkeuksellisuutta’.
Pohjois oli valmis neuvottelemaan, mutta Yhdysvallat ei. Trump ei ole vain kieltäytynyt neuvottelemasta, vaan myös välittää sota uhkauksia lähes päivittäin. Tämä ei ole sitä, mitä Pohjois odottaa. He odottivat ”ei-interventionistista” johtajaa, jonka kanssa voisi neuvotella.
Nykyinen tilanne on jättänyt Kimille hyvät vaihtoehdot. Hän voi joko antautua ja lopettaa ohjusohjelmansa kokonaan tai lisätä testien taajuutta ja toivoa, että ne avaavat tien neuvotteluille. Kim valitsi jälkimmäisen.
Hän teki huonon valinnan?
http://www.unz.com/mwhitney/what-the-media-isnt-telling-you-about-north-koreas-missile-tests/
Monday’s missile test (which flew over Hokkaido Island) was conducted just hours after the war games ended. The message was clear: The North is not going to be publicly humiliated and slapped around without responding. Rather than show weakness, the North demonstrated that it was prepared to defend itself against foreign aggression. In other words, the test was NOT a “bold and provocative act” (as the media stated) but a modest and well thought-out response by a country that has experienced 64 years of relentless hectoring, sanctions, demonization and saber rattling by Washington. The North responded because the Washington’s incitements required a response. End of story.
Trump, CIA eivät ole pätkääkään kiinnostuneita Etelä-Koreasta eikä Pohjois-Koreasta eikä Japanistakaan.
Trump, CIA, USAn armeija ovat kiinnostuneita sodasta, epävakaudesta Kiinan lähistöllä Kiinan talouskehityksen jarruttamiseksi USAn oman talouden pelastamiseksi, USAn ja NATOn jatkuvasti ja toistuvasti häviävien sotavoimien maineen pelastamiseksi, USAn yhtenäisyyden ja Trumpin aseman voimistamiseksi.
Sauli Niinistö on tehnyt Suomesta Pohjolan Etelä-Korean, jonka USA ja NATO uhraavat heti kun siihen on tarvis kuten nyt liittolaisensa Etelä-Korean ja Japaninkin USAn itsensä luomassa Pohjois-Korean (Kiina) konfliktissa.
USA ja NATO yrittivät jo saada aikaan Venäjä-konfliktin Ukrainan avulla, missä Niinistön NATO-isäntämaa-Suomi olisi uhrattu, mutta Venäjän puolustus ja asevoimat oli liian kova vastus, joten homma jäi Niinistön, Suomen, suomalaisten onneksi ”vain” informaatiosodaksi, Venäjä-vihaksi, räksyttämiseksi, sotaharjoitusteatteriksi.
Sauli Niinistön, Kanervan, Soinin, YLEn, HSn olisi syytä herätä NATO-kiimasta:
USA/Trump, Mattis ovat uhraamassa ja viemässä liittolaistaan Etelä-Koreaa sotaan USAn Kiinan vastaisessa rypistyksessään.
Venäjä/Putin, Lavrov puolustavat USAn liittolaista Etelä-Koreaa ja varoittavat sekä estävät USAta uhraamasta ja tuhoamasta Etelä-Koreaa Pohjois-Korean sodalla.
Timo Soini on vastuuton, omahyväinen, kyyninen, epäpätevä ja epäluotettava ulkoministeriksi ja johtamaan Suomea.
Soini antoi tänään täysin idioottimaisen lausunnon, että ”ei tässä mitään hätää ole, aina armeijat harjoittelee”.
Jo tuommoisen lausunnon jälkeen Soinille olisi pitänyt antaa potkut ulkoministerin hommista, mutta kun presidentti ylipäällikkö ei ole yhtään viisaampi.
Jokainen normaalijärkevä tietää, että sodat alkavat siellä, missä aseita ja sotilaita on keskitettyinä ja vastakkain.
Ja mikä nyt pahinta meidän suomalaisten ja Suomen kannalta, Sauli Niinistö, Soini, Jussi Niinistö, Kanerva ovat juuri nyt keskittäneet sotilaamme USAn ja NATOn joukkoihin Venäjää vastaan Itämerelle, Ruotsin edustalle operaatio Auroraan ja USAn ja NATOn joukkoihin Norjan alueelle Venäjää vastaan Itämerelle, Atlantille, Jäämerelle operaatio NOCUun.
Venäjä ja Valko-Venäjä puolestaan ovat ryhmittyneet 100 000 sotilaan voimin kaikin aselajein puolustautumaan USAn, NATOn, Suomen iskuja vastaan Zaped-harjoituksiin.
Kiina taas on pitänyt omat nopean toiminnan joukon sekä lähi- ja keskimatkan ohjusyksikköjen puolustusharjoitukset lähialueillaan Kiinan merellä ja Keltaisella merellä sekä Kiinan mantereella.
Kiina on ilmoittanut, että jos Pohjois-Korea aloittaa iskut USAhan, Kiina ei puutu konfliktiin, sotaan, mutta jos USA ja Etelä-Korea iskevät ensiksi Pohjois-Koreaan, Kiina puuttuu konfliktiin, sotaan voimakeinoin.
Ja jos Korean niemimaalla ja Kiinassa alkaa aseellinen konflikti, sota, se on väistämättä ja välittömästi myös Itämerellä, Jäämerellä, Barentsin merellä, Atlantilla, sillä Venäjä on Kiinan strateginen kumppani ja USAlla, NATOlla, Niinistön NATO-isäntämaa-Suomella on tarkoitus iskeä Venäjällekin.
Lisätään vielä, että USA ja NATO aloittavat nyt Auroran, NUCOn lisäksi sotaharjoitukset Ukrainassa.
Presidentin kansliasta, puolustusministeriöstä, puolustusvoimista ei anneta tietoa onko ylipäällikkö Niinistö lähettänyt sotilaitamme ja aseitamme Ukrainaankin.
Sipilä kutsui Kultarantaan salaisen kaikkien eduskuntapuolueiden (lue eduskunnan) kokouksen eilen muka sisäisen turvallisuuden kokoukseen.
Miksi sen olisi pitänyt olla pikakokous ja salainen?
Sen sijaan presidentti ja eduskunta päättävät sodasta.
Presidentti Niinistön kannan jo tiedämme kun hän on jo USAn ja NATOn sotaan Suomen sitonut.
Mutta eduskunnan kantaa emme tiedä.
Miten presidentti Niinistö, pääministeri Sipilä, ulkoministeri Soini, puolustusministeri Niinistö ja joka paikan mitättömyys puolustusasioihin sotkeutuva Kanerva eilen kokouksessa vihjailivat, painostivat, valmistivat, taivuttivat, uhkailivat puolueita, kansanedustajia sotaan siis hyväksymään päätöksen sodan julistuksesta kun ja jos se aika koittaa.
USA ja NATO menivät kyykkyyn. Ne antavat periksi Venäjän Zapad-sotaharjoituksen edessä.
Venäjä sai hetkessä liikkeelle ylivoimaiset asevoimat: 100000 sotilasta, erikoisjoukkoja, laivastoa, strategisia pommikoneita, hävittäjiä, hävittäjäpommittajia, pitkän kantaman ohjuksia, keskimatkan ohjuksia, lyhyen matkan ohjuksia, risteilyohjuksia, panssarivaunuja, robottijoukkoja, miehittämättömiä tankkeja ja miehittämättömiä ajoneuvoja.
USA, Ranska, Saksa, Puola, Unkari, Latvia, Liettua, Viro ovat aivan hermona. Niille on selvinnyt, että ne eivät voita jos hyökkäävät Venäjälle.
Ranska, Saksa, Puola, Unkari, Latvia, Liettua, Viro ovat puolestaan tajunneet, että USA ei niitä suojaa eikä edes pysty suojaamaan.
Venäjä teki fiksun liikkeen, piti rauhoittavan puheen USAlle ja NATOlle, että Venäjän Zapad on puhtaasti puolustusharjoitus.
USA on päämärätietoisesti moneen ottteseen kärjistänyt Korean kriisiä. Se todennäköisesti pyrkii heikentämään Kiinaa ja samalla mahdollisesti myös Japania ja Etelä-Koreaa. USA näyttää pyrkivän tekemään itse vain uhkauksia tai rajoitetun ensi-iskun, joka sytyttäisi alueellisen sodan.
Mutta USA näyttää olevan jo valmis viemään konfliktin hyvin lähelle avoimta sotaa Kiinan kanssa, jolloin ydinsota on mahdollinen.
Tim Shorrockin artikkelin mukaan (”Nation”, 5.9.) mukaan USA on torjunut 2000-luvulla useita Pohjois-Korean rauhanaloitteita ja ydinaseista luopumisiia.
Eli joko USA on toistuvasti erittäin idioottimainen tai se vain esittää sellaista ylläpitääkseen Pohjois-Korean uhan avulla
voimakasta alueelista jännitettä, jota USA voi halutessaan hyödyntää.
USA vaatii parhaillaan niin äärimmäisiä YK-pakotteita Pohjois-Korealle, että ne riittävät kriisin laukaisemiseen.
Samalla USA uhkaa yksipuolisilla talois pakotteilla Kiinaa, mikä myös osoittaa että pohjimmaltaan USA ei halua rauhaa vaan ennenkaikkea vahvistaa omaa asemaansa.
”The founding charter of the United Nations declared in its first sentence that the mission of the organization was “to save succeeding generations from the scourge of war, which twice in our lifetime has brought untold sorrow to mankind.” That the head of the organization warns humanity that it is facing such “untold sorrow” for a third time on a scale that would far eclipse the carnage of World War I and World War II is, one would think, a matter of no small public interest.
Nor are Guterres’ statements unique. Last month, German Foreign Minister Sigmar Gabriel compared the standoff between the US and North Korea to the descent of Europe into World War I. The danger, he said, was that “like in World War I, we will sleepwalk into war. Only this time it might be a nuclear war.”
Similarly last month, James Clapper, until January of this year the US Director of National Intelligence, stated in a television interview that the situation on the Korean Peninsula was “somewhat reminiscent to me of the history of World War I and how the world kind of blundered into that. I hope people learn from history here and don’t repeat that.” (wsws)
http://www.wsws.org/en/articles/2017/09/08/pers-s08.html
Hirvittää EU. Se vaan konttaa USAn perässä kun USA ja NATO käynnistää taloussaartojaan joka puolella maailmaa ja uhkaa sodalla ketä milloinkin ja vielä niin, että EU niistä kärsii.
Satelliittikuvien perusteella on viimeisimmän pk ydinkokeen kooksi arvioitu jopa 250kt.
Ja uusia kokeita on alettu valmistelemaan.
Kansainvälinen ydinasepolitiikka on tullut tiensä päähän.
USA, Venäjä, Ranska, Britannia eivät sitä enää pysty kontrolloimaan eivätkä hallitsemaan.
Sotaa on nyt vaikea välttää:
”Minister Ri Yong Ho then announced a hydrogen bomb could be tested in the Pacific, well beyond North Korea’s borders.”
Trumpille ”kiitos”.