Rakas Jumala,
¤
en ole vähään aikaan ehtinyt kirjoittaa, kun olen pannut Setaa ja tasetta töihin. Se on näitä pääministerin jobin huonoja puolia.
En voi suostua siihen, että armeijassa käytetään päivisin huulipunaa ja lääkintäjoukoissa korkokenkiä. Ne jalassa olisi pirun (Anteeksi Rakas Jumala kielenkäyttö) vaikea kantaa paareilla haavoittuneita.
Kultalameeneuletoppi kyllä näyttää hyvälle maastohousujen kanssa trimmatulla ruskettuneella kropalla, ja annoinkin eduskunnalle vinkin, että suostuvat lisämäärärahaan kenttäsolariumien ja kenttämeikkipöytien hankkimiseksi. Sellaisen meikkipöydänhän voi integroida vaikka kenttätykin lavettiin. Sota-aikanakin suomalainen sotilas haluaa kohdata luojansa putsplank.
Tiedustelulaki on saatava mitä kiireimmin läpi!
Näin Suomi 100 -juhlavuonna ei kerta kaikkiaan käy, että netissä kirjoitellaan ihan vapaasti se mitä ajatellaan ja mitä mieltä ollaan.
Yhdessäkin mielipidekirjoituksessa sanottiin, että ”meillä Suomessa on hallituksena laiton junttijuntta, jolla ei ole vaaleilla kansalta saatua mandaattia, valtakunnansyyttäjä on pidätetty virasta rikosepäilyjen takia, entistä poliisiylijohtaja Paateroa kavereineen epäillään tietolähderikoksesta eikä oikeuskansleria ole – ja sekin Pöysti, joka Salen kanssa nimitettiin laillisuusvalvojaksi soteloinnin valinnanvapauslakia valvomaan, oli sitä itse laatimassa ja on saanut tuomion KHO:lta lainvastaisista hallintotoimista.
Lisähankaluutta tuli siitä, että poliisijohtaja Kolehmainen meni pilaamaan Meidän strategista viestintää kirjoittamalla Hesariin mielipidekirjoituksen (se julkaistiin pääkirjoituksena niin että HS on kyllä edelleen Meidän tukena) jossa hän sanoo, että:
”Suomi tarvitsee valmisteilla olevat sotilas- ja siviilitiedustelulait. Niiden pääasiallinen painopiste on kenties muualla, mutta yksittäistapauksissa niillä voi olla suurikin merkitys terroritekojen estämisessä.”
Tästä kaikki muut paitsi Hesarin vakiotilaajat älysivät sitten alkaa kysellä, mitä Kolehmainen tarkoittaa painopisteellä, joka on muualla kuin terrorismin torjunnassa.
On se yhtä perkelettä (Anteeksi Rakas Jumala!) mennä paljastamaan Hesarin pääkirjoituksessa, että tiedustelulakeja ei ole tarkoitettu terrorismin torjuntaan vaikka Minä, hallitus, olemme niin väittäneet!
Kohta joku alkaa pitää meteliä perustuslain takaamasta yksityisyydensuojasta ja joku urakehityksestään piittaamaton perustuslakiprofessori menee mediassa sanomaan, että valmisteilla olevat sotilas- ja siviilitiedustelulait ovat perustuslain vastaisia ja että niitä ei edes tarvita, kun vuoden 2014 salaisia pakkokeinoja koskeva laki jo antaa kaikensortin salaisia kansalaisten kyttäysvaltuuksia poliisille.
Ei Me nyt joka vaalikaudella voida perustuslakia alkaa muuttamaan!
Sitten vielä sisäministeriö meni tässä tilanteessa ehdottamaan julkisesti (!) että ”Suomeen palaaville [ISIS-]taistelijoille muun muassa tarjottaisiin yksilöllisiä asunto- ja sosiaalietuja, jolloin kyse olisi eräänlaisesta ’ohituskaistasta’ yhteiskunnan palveluihin”.
Yrittääkö ne järjestää Minulle poliittisesti Sinisen Tulevaisuuden?
Hyvä Jumala, vaikka Sinä sanassasi kiellät itsemurhan!
En voinut muuta kuin ohjeistaa PolPoa pitämään huolta, että sensuuriryhmä valvoo sananvastuuta kellon ympäri. Minun, tarkoitan Meidän, arvostelu edes aiheesta on vihapuherikos.
Ja nyt, Rakas Jumala, kiirehdän Fratres Boni -verkoston jakohaarajaoston saunaillatsuihin.
Se on sellainen jokavuotinen Meidän Hyvien Veljien hyväntekeväisyysilta, jossa sovitaan miten anteliaat osuudet Sitran ja Tekesin yritystuista jaetaan Meidän firmoille ja sovitaan tarvittavista julkisuuteen annettavista meriselityksistä.
Kiitos ja ylistys, Oi Jumala, Sinulle kaikista antimistasi!
¤
¤
PÄIVITYS 30.10.2017 ~ klo 11:50: Ingressi – siis tieto näiden sivujen lähteestä, Veli Välisestä – lisätty.
¤

-Kuuleppas nyt Arvo Pohja,tämä on jo vihapuhetta.Tämä sinulle tiedoksi vastaisen varalle.
-Tiedusteluterveisin Veli Supo.
On se vaan kumma, että huolimatta kaikesta mielipidesensuurista ja valhemedian propagandasta, niin vieläkin on joitakuita, jotka ovat jopa päässeet sanomaan mielipiteensä https://www.youtube.com/watch?v=YjHeZxiZ1Q0 joutumatta vankilaan.
Huulipunaa varusmiehille, ja piikkarit jalkaan,VOI HYVÄ LUOJA kuinka terävästä kynästä ”jytää” lukemisen arvoista ”mannaa kansalle, joka erämaassa vaeltaa”. Joko ne ovat alkaneet jakamaan kumisaappaat jokaiseen
jalkaan. Ennen sanottiin armeijan mrssivan ”vatsallaan”, nyt ne marssivät kolmella jalallaan. Ja vielä poskipunaa.
> Kiitos ja ylistys, Oi Jumala,
> Sinulle kaikista antimistasi!
Tästä muistuu mieleeni Mark Twain
…
Herra, meidän Jumalamme!
Auta meitä.
Auta meitä
repimään
vihollisemme
verisiksi riekaleiksi
kranaateillamme.
Auta meitä
peittämään heidän
kukoistavat ketonsa
kalman valkaisemilla
sankarivainajien ruumiilla.
Auta meitä
peittämään meidän aseittemme
jylinä
heidän tuskissaan kiemurtelevien haavoittuneidensa
itkulla.
Auta meitä
…
http://blogit.mvlehti.net/b0osbiujm5mk/2017/07/29/herra-tuhoa-meidan-vihollisemme/
Lisää sodasta:
Sota, alku surkeuden,
vihan, vainon vaikuttaja,
ombi ruma raatelia,
jolla ovat julmat kasvot,
tuli tuiskuu sieramista,
urma silmistä näkyypi.
Sota kaikki sortavainen,
joll’ on kauhistus kädessä,
niin kuin kekäle säteinen,
ota juosten ravistaapi
päällä Suomengin suloisen,
kadottaapi tulen kautta
majat maahan murrettuina,
pellot polkeepi pahasti;
jäljet syvät jättäissänsä
veri purskuupi punainen.
Suomalainen surman alla
vasta arvonsa ylensi;
vaaran kasvoin katsellessa
hänen luondonsa lujeni;
yksi varjeli vahingot
kilpi, keihäs käännettynä
kansan suojaksi kädessä,
toinen touko-pelloldakin
otti nuijan olallensa,
jolla soti Suomalainen,
sulki sodan majoistansa,
poisti maastansa pahuuden.
http://blogit.mvlehti.net/b0osbiujm5mk/2017/09/15/suomi-miinus-101-runo-ahkeruudesta/
Me olemme moninainen kansa.
http://www.koneensaatio.fi/blogi/myytti-yhden-kulttuurin-suomesta-ruokkii-rasismia/
http://static.mvlehti.net/uploads/2017/06/somali-PS.jpg
Suojelupoliisiverkosto – pitää yllä kansainvälistä rikollisuutta.
The CIA (E. Howard Hunt) Admits The Jesuits are The Worlds Greatest Intelligence Network!
Published on Oct 24, 2012
The Jesuits Totally Control The VATICAN and ALL Freemasonry, Intelligence, Religion/Cults, Universities, Law, MEDIA / Hollywood, Military and Banking WORLD WIDE together with The Vatican Knighthoods ! Because they control The Pope serving Masonic Zionists since The Creation of The Bavarian Illuminati ! They also control The Leaders of the Middle east and many more world leaders (infact almost all of them) How would they ever succeed in a New World Order if they didn’t controlled it all …?!!
Secrets of the Jesuit CIA
Jesuiitat kontrolloivat, masonistit kontrolloivat, … Ei ole sellaista johtajaa, jota joku toinen ei johtaisi jostain piilopaikasta. — Kuka tätä todellista johtajaa sitten johtaa?
Tällainen käsitys kertoo siitä, miksi ihminen on luonut itselleen jumalan. Siksi, että näiden piilossa olevien salaisten johtajien takana täytyy olla vieläkin salaisempi, näkymätön, ylijohtaja määräämässä alempia piilojohtajia.
[JGCHEGETEHW]: https://vastavalkea.fi/2016/12/06/vallattomasti-vallasta-osa-1-asymptootit/#comment-35231 ”Alistuminen on kansan henkivakuutus (uutta) hallitsijaa vastaan siinä kuin kruunun jalokivet ovat vakuutus hallitsijalle. — Alistumisen geeni on kymmenien tuhansien vuosien saatossa tullut ihmispopulaatiossa vallitsevaksi ominaisuudeksi. — Siksi OLEMME ORJIA JO SYNTYESSÄMME.”
[Kyse on kuitenkin alistumisen geenistä][JGCHEGETEHW], joka on tullut ihmisessä vallitsevaksi ominaisuudeksi kymmenien tuhansien vuosien kuluessa. Kyse on hengissä säilymisestä ihmisten välisessä sosiaalisessa yhteisössä.
Lyhyeksi tiivistettynä: Ihmislaumaa johtava alfa-uros tappaa kaikki kilpailijansa kunnes tulee itse tapetuksi. Ja uusi kuningas on syntynyt.
Sielunvihollinen kokoaa armeijaansa. Viisaampi pysyy loitolla.
Arvo Pohja on nyt huolissaan. Hallitusohjelmaa pitäisi taas muuttaa, ruveta noudattamaan lakeja, mutta se menisi kuten Halla-Aho kirjoitti. Nyt pitäisi tehdä vielä enemmänkin. Ei käy, jotain on keksittävä. Jos lentäisi taas Turkuun. Ei helvetissä, siellä riehui se puukkomies ja voisi tulla tomaatteja torilla vastaan. Sinisistäkään ei ole enää vetoapua.
Jos uudistaisi vanhoja lakeja. Voi niissä aina jotain pilkun paikkaa muuttaa. Pitääkin sanoa virkamiehille, että rupeavat valmistelemaan. Uudistuksia aina tarvitaan, eikä hallitusohjelma menetä arvopohjaa. Arvo Pohja on koulutukseltaan raketti-insinööri ja nopea käänteissään. Säädetyt lait ovat hänelle vain hidaste tehdä nopeita uudistuksia.
Kirjoitatko osan 6 (viisi osaa on jo valmiina) Arvo Pohjan päiväkirjamerkintöjä julkaistavaksi asti? Toimituksen spostiin voi ilmoittautua.
Jokaiselle yksilölle on annettu syntymälahjana oma yksityinen ”aivojen-verkosto”, jota on luvallista käyttää, riippumatta mitä laki siitä sanoo. Yhteiskuntien määräävät johtajat ovat jo ammoisista ajoista lähtien ottaneet asenteekseen päättää yksilön puolesta mitä joku toinen saa tehdä, ja mitä ei. Myöskin yksilön omien päätösten tekoa rajoitetaan kaikenmaailman asetuksin. Valheellisessa demokratiassa joku on aina niskan päällä sotkemassa ihmisen vapautta. Totuuksiin perustuvassa maailmassa ei olisi yhtäkään sotaa taisteltu. Kaikki perustuu valheellisuudelle, ja ahneudelle, mutta sitä ei paljasteta yhdessäkään oppilaitoksessa, koska ne eivät ole tarkoitetut rehellisyyden opetukseen, vaan ”puhtaaseen valheellisuuteen”. Oman edun tavoittelusta on päivänselvät esimerkit kaikkialla. Ihmiskunnalla ei olisi mitään toivoa, jos me perustamme kaiken uskomme ”Darwinin hourailuihin”. Aamen.
Arvo Pohja, kuudes syyskuuta, Valtioneuvoston linna. Kansalaisia huolestuttaa eniten turvallisuus. Sen kyllä arvasin, Turun palon jälkeen. Kirjoittelevat netissä vielä, vaikka olen sanonut tuhat kertaa, että pelolle ei saa antaa valtaa. Ja onhan tämä hallitus tehnyt tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden edistämiseksi enemmän kuin kukaan ja mikään. Täytyy tehdän vielä jotain tuolle turvallisuusjutulle. Kutsun kaikki suomen kalifit kesähuvilalleni ja annamme sellaisen julkilausuman että tuntuu. Menenkin tästä sinne odottelemaan. Lakien uudistukset peruin jo aamupäivällä, kun se uusi pojankloppi keksi antaa lisää vankeutta laittomasta oleskelusta. Joku päivystävä dosentti huomautti heti, totta helvetissä, että silloinhan kansalaiset alkavat itse ottamaan kiinni laittomia oleskelijoita. Semmonen peli ei vetele.
Kesähuvila iltapäivällä kuudes syyskuuta. Ikkunasta merellepäin katsoessani, näen jo sieluni silmillä miten sudet ja lampaat käyskentelevät rintarinnan nurmikolla. Onhan tämä vielä hyvin vartioitu paikka, Veli Supo on sitä lisännytkin, mutta kohtapuoliin vartioinnin voi poistaa kuten kansalaisiltakin. Tulee varmaan pitkä istunto. Pyysin Kalastajatorppaa tuomaan meille kylmää piimää jääkaappiin ja isot tuopit pöytään. Heh, janohan tässä istunnossa tulee, se on varma se.
Kalifit näyttävät saapuvankin ajoissa. Vasemmistolaiseksi itseään kutsuvatkin niin hienoilla autoilla että. Pannaan niille vielä semmoset verot että loppuu tuo pröystäily. Arvostelevat minua vielä leipäjonoista ja ilmaisista töistä. Itsehän aloittivat enkä minä ole niihin puuttutut millään tavalla. Ja eihän, helvetti soikoon, ihminen elä ainoastaan rahasta ja leivästä, vaan jokaisesta sanasta joka minun jumalani suusta tulee.
Kesähuvila illansuussa, kuudes syyskuuta. Valmista tuli. Piimätkin loppuivat. (tämä näin pöytäkirjan ulkopuolella, heh). Päätettiin panna julkilausuma jakeluun medialle. Annettiin nimeksi yhteisvetoomus. Keksin sen itse siinä viime metreillä.
Olemme käyneet rakentavan keskustelun ja päivittäneet tilannekuvan sisäisestä turvallisuudesta ja kansalaisten huolista.
Esitämme vetoomuksen rauhallisen, tosiasioihin perustuvan ja kunnioittavan keskustelun puolesta. Syyttömiä ei saa syyllistää.
Luotamme suomalaisen oikeusvaltion toimivuuteen ja viranomaisten toimintaan. Olemme sitoutuneet sen jatkuvaan parantamiseen.
Tuomitsemme jyrkästi terrorismin kaikissa muodoissaan sekä kaikenlaisen väkivallan ja vihapuheen.
Sitoudumme omien puolueiden edustajina huolehtimaan Suomen turvallisuuden ja yhtenäisyyden rakentamisesta ja keskustelemaan siitä säännöllisesti yhdessä.
Kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen on oikeastaan yhtä helppoa kuin budjetin teko. Vielä Valtioneuvoston linnan kautta kotiin ja katson onko Veli Supo saanut mitään aikaan sen nettikirjoittelun kanssa. Kyllä uusilla lisämäärärahoilla pitäisi saada muutama ukko enemmän sinnekin vihapuhetta valvomaan. Senhän me juuri totesimme yhdessä Suomen suurimmaksi turvallisuusuhaksi.