Helsingin Sanomat on haastatellut sisäministeriön kansliapäällikköä Päivi Nergiä. Kansliapäällikkö on sisäministeriön ylin virkamies, joka ”johtaa, kehittää ja valvoo ministeriön ja sen hallinnonalan toimintaa. Kansliapäällikkö vastaa ministeriön toiminnasta ja huolehtii, että sen tehtävät hoidetaan tuloksellisesti”. Nergin haastattelun sisällön merkitys selkiytyy taustoittamisella.
Nergin pesti sisäministeriössä poliittinen päätös
Päivi Nergin nimitti vuonna 2012 virkaansa Jyrki Kataisen (kok) hallitus. Sanomalehti Karjalainen kuvaili nimitystä pääkirjoituksessaan ”tyylipuhtaasti, läpeensä poliittiseksi”. Lehti kirjoitti kristillisdemokraattien kansanedustajaehdokkaana 2007 olleen Nergin valinnan olleen silloisen sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) päätös, ”sillä hallituksen pelisääntöjen mukaan esittelevän ministerin kanta on ratkaiseva”.
Muut ehdokkaat kansliapäälliköksi olivat tuolloin EU:n rajaturvallisuusviraston Frontexin pääjohtaja Ilkka Laitinen, sisäministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaa, oikeusministeriön hallintojohtaja Olli Muttilainen, maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio ja puolustusvoimien tiedustelukeskuksen johtaja Sakari Wallinmaa, mutta Nerg – joka teki gradunsa utaretutkimuksesta – valittiin.
¤
Kansliapäällikön ristiriitaiset ulostulot
Helsingin Sanomien haastattelu alkaa selittämällä syyn haastatteluun: ”Kaksi viikkoa sitten marokkolainen turvapaikanhakija puukotti kymmentä ihmistä Turun keskustassa. Se oli šokki Suomen sisäiselle turvallisuudelle.”
Tuolloin Saksassa useammassa osavaltiossa rötöstellyt, Italiassa huumeita myynyt, Ruotsiin maahantulokiellon saanut, usealla eri nimellä esiintynyt ja ikänsä valehdellut mieshenkilö puukotti Turussa kymmentä ihmistä, joista kaksi menehtyi. Kahdeksan uhreista oli naisia ja kaksi miehiä. Puukottajasta vinkattiin etukäteen poliisille, mutta SuPo ei nähnyt konkreettista uhkaa.
Ylen A2-ohjelman Turvattomuus-illassa viime vuoden maaliskuussa Päivi Nerg vakuutti:
”Tiedämmekö me Suomessa, ketä turvapaikanhakijoita meille on tullut. Suomi on siinä aivan Euroopan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut.”
Huhtikuussa Nerg uskotteli suomalaisille, että Suomen poliisi on ”jo viime syksystä lähtien tehostanut omaa palautustoimintaansa. Myös ulkomaalaisvalvontaa on tehostettu”. Kesäkuussa 2017 Nerg kehotti kuntia ottamaan turvapaikanhakijalapsia vastaan: ”Tulevat olemaan todellisia aarteita.”
Luottamuksen ilmapiiri
Turun puukotusten jälkeen Päivi ”Haluaisin elää monikulttuurisessa Suomessa” Nerg – jolle ”iskun jälkeiset viikot ovat tuoneet mieleen vuoden 2015 syksyn, kun Suomeen tuli nopeasti useita tuhansia turvapaikanhakijoita” – tunnustaa HS:lle: ”Silloin vedettiin vähän joka suuntaan. Kun miettii kahta viime viikkoa, niin tässä on ollut vähän samanlainen olo, että kaikki olisi yhtä hallitsematonta.”
”Islamistinen terrori-isku on ollut Nergin pahin pelko siitä lähtien, kun SuPo nosti keväällä uhka-arviotaan”, sanoo Nerg nyt HS:lle. HS:n mukaan isku ei tullut Nergille yllätyksenä: ”Supon rakentamassa kartassa näkyy, kuinka tämä ilmiö on lähestynyt Suomea koko ajan. Siihen oli varauduttu.” Nerg siis tunnustaa, että poliittisen agendan ajamiseksi on valehdeltu sumeilematta silmät korvat täyteen.
Nerg sai vuonna 2016 viestintäammattilaisten järjestön ProCom:in Vuoden johtaja -palkinnon. Tuolloin Nerg totesi:
”Turvapaikanhakijoiden ennennäkemätön määrä aiheutti Suomessa valtavan tiedontarpeen. Halusimme vastata siihen, ja vaikeassa tilanteessa tepsivä keino on ollut paikkaansa pitävän tiedon jakaminen – avoin, aktiivinen ja rohkea viranomaisviestintä. Siten olemme pyrkineet rauhoittamaan tilannetta ja vahvistamaan luottamuksen ilmapiiriä.”
Avoimeen ja rohkeaan viestintään – niin median kuin Nerginkin taholta – luulisi kuuluvan pitää esillä sitä Nergkinkin myöntämää tosiseikkaa, että me suomalaiset emme Suomessa itse päätä pakolaisasioista: ”Nyt vasta monelle on valjennut, että olemme osa EU:n sääntelyä. On tajuttu, että emme voi itse päättää kaikesta.”
Avoimeen ja rohkeaan viestintään kuuluisi myös tunnustaa, että länsimaisen arvoyhteisön jäsenenä ja de facto vaikkakaan ei de jure NATO-jäsenenä olemme osa pakolaisten tuotantolinjaa.
Miksi tiedustelulaki tarvittiin?
”Uhka-arvioissa on turvapaikkaa hakeneita, mutta ehkä vielä enemmän kannamme huolta siitä suuremmasta määrästä Suomen kansalaisia, jotka ovat syrjäytyneitä ja joilla on mielenterveysongelmia.”
Parhaillaankin keskusrikospoliisi (KRP) seuraa 800 kantasuomalaista.
Nerg sanoo syrjäytyneiden suomalaisten olevan suuri turvallisuusriski – HS:n mukaan hän on huolissaan siitä, että ”ääri-islamistit onnistuvat värväämään kantasuomalaisia joukkoihinsa”. Nerg muistuttaa, että Suomi on väkilukuun suhteutettuna Euroopan kärkimaita ISIS-taistelijoiksi lähteneiden osalta, ja valtaosa lähtijöistä on Suomen kansalaisia, joista molemmat ryhmät ovat ristiinkytkeytyneet järjestäytyneen rikollisuuden kanssa.
HS julkaisi taannoin pääkirjoituksena poliisijohtaja Kolehmaisen mielipidekirjoituksen. Kolehmainen kirjoitti: ”Suomi tarvitsee valmisteilla olevat sotilas- ja siviilitiedustelulait. Niiden pääasiallinen painopiste on kenties muualla, mutta yksittäistapauksissa niillä voi olla suurikin merkitys terroritekojen estämisessä.”
Kaikki muut paitsi Hesarin vakiotilaajat älysivät alkaa kysellä, mitä Kolehmainen tarkoittaa painopisteellä, joka on muualla kuin terrorismin torjunnassa. Nyt HS kertoi missä yksi ”muualla oleva pääasiallinen painopiste” on: suomalaisten valvomisessa.
Muutama kysymys mietittäväksi
HS:n artikkelissa ei käsitellä sitä, että ilman hallitsematonta rajat auki -politiikkaa täällä ei olisi ääri-islamisteja ristiinkytkeytymässä syrjäytettyjen kantasuomalaisten kanssa, eikä sitä että EU-alueen vapaa liikkuvuus -periaate takaa niin valepakolaisille, järjestäytyneelle rikollisuudelle ja rikolliselle rahalle kuin Suomesta värvättäville ISIS-taistelijoillekin mitä parhaimmat olosuhteet verkostoitua keskenään sekä pakoilla virkavaltaa EU-tason lainsäädännön turvaamina.
Vielä Turun terrori-iskun jälkeenkin Suomen uutiset kirjoittaa:
”Sisäministeriö on julkaissut ehdotuksen viranomaisyhteistyön järjestämiseksi, jonka tarkoitus on edistää taistelualueilta Suomeen palaavien ja terroritoimintaan osallistuneiden integroimista yhteiskuntaan.
– –
Sisäministeriö ehdottaa harkittavaksi, että Suomeen palaaville taistelijoille muun muassa tarjottaisiin yksilöllisiä asunto- ja sosiaalietuja, jolloin kyse olisi eräänlaisesta ’ohituskaistasta’ yhteiskunnan palveluihin.
’Taistelualueelta palaavan yhteiskuntaan integroitumisen kannalta on keskeistä saada hänen elämäänsä liittyvät perusasiat, kuten asunto ja toimeentulo kuntoon’, ministeriön ehdotuksessa lukee.
Eri arvioiden mukaan Suomesta on lähtenyt ulkomaille terroristijärjestöjen, kuten ISISin joukkoihin ainakin noin 80 henkilöä ja joitakin kymmeniä heistä on palannut Suomeen. Ministeriön tavoitteena on vähentää tällaisiin henkilöihin liittyviä turvallisuusuhkia.”
HS:lle Nerg sanoo suomalaisen yhteiskunnan pohjautuvan tasa-arvoiseen kohteluun. Olisiko meillä tätä ongelmakenttää ilman hallitsematonta massamaahanmuuttoa? Olisiko meillä massamaahanmuuttoa jos emme sotisi eri koalitioissa niissä maissa, joista pakolaisia Eurooppaan tulee?
Miksi valitamme – vietyämme pommikoneilla länsimaisia arvoja Lähi-itään – siitä, että Lähi-idästä tulee nyt maahantuotuna sharia-lakia ja muita itämaisen arvoyhteisön tuotteita, ihan kotiovellemme? Miten turvaamme Suomeen integroituneet maahanmuuttajat niiltä maahan pyrkijöiltä, joita integroituneet lähtivät pakoon?
Suomi on laittanut toiveensa Irakin kanssa neuvoteltavaan palautusjärjestelyyn, koska valtaosa kielteisen päätöksen saaneista on irakilaisia, valistaa HS. ”Neuvotteluista perillä olevat tahot kertovat HS:lle, että irakilaiset tuskin allekirjoittavat pakkopalautuksia koskevaa sopimusta, ainakaan sellaista kuin suomalaiset haluaisivat.” Ei Irak halua potentiaalisia ISIS-taistelijoita maaperälleen.
Poliisi kertoo
Suomen poliisin näkökulma avoimien rajojen politiikan seurauksiin on kokemuspohjainen. Poliisit vastasivat anonyymeina Lännen median kyselyyn. Vastanneet poliisit näkivät turvapaikanhakijatilanteen turvallisuusuhkana todeten, ettei tilanne ole edes nyt poliisin hallinnassa. Vastaanottokeskuksiin tehdään useita käyntejä päivittäin. Poliisit sanovat myös turvapaikanhakijoiden joukossa olevan ISIS-taistelijoita.
Jotkut poliisit arvelevat, että ”Suomeen tulee kehittymään Malmön maahanmuuttajalähiöiden tapaisia alueita, joihin ei kantasuomalaisilla ole mitään asiaa, edes viranomaisilla”. Ja syypääkin on tiedossa: ”Poliittiset päätöstentekijät saavat tässäkin toki katsoa peiliin. – – ihmiset ovat selvästi epätoivoisia hallituksen politiikkaan maahanmuuttoasioissa.”
Länsi-Uudeltamaalta eräs poliisi summaa:
”Tämän hetkinen tapa käsitellä turvapaikanhakijoita ei ole oikea ketään kohtaan. Suomen kansalaiset saavat entistä huonompaa palvelua poliisilta ja muilta viranomaisilta, kun resurssit ohjautuvat kohtuuttomasti turvapaikanhakijoiden käsittelyyn. Asiasta on muodostunut aivan liian suuri taloudellinen kriisi Suomelle. Suurimpana ongelmana tässä on kuitenkin kyse siitä, että oikeasti turvapaikkaa tarvitsevat eivät sitä saa. Tai ainakin se vaikeutuu heidän kohdalla suunnattomasti.”
”Turvapaikanhakijoiden joukossa on toistaiseksi poliisille tulleen tiedon mukaan tullut paljon henkilöitä, joilla on sotilas- tai poliisitausta”, kerrotaan Itä-Uusimaalta. Häme: ”Emme yhtään tiedä ketä ja mistä nämä ihmiset ovat. Vastoin yleistä luuloa henkilöllisyyden selvittäminen tutkinnallisin keinoin on lähes mahdotonta.”
Sisä-Suomen poliisi: ”Poliisin näkökulmasta VOK:it on laitettu aivan vääriin paikkoihin. Sellaisiin pieniin taajamiin, missä on sattunut olemaan joku tyhjä iso kiinteistö. Poliisiasemat vaan on aivan toisaalla. Miksei tässä toteutettu sitä keskittämistä, mitä tehdään koko ajan muutoinkin?” Pohjanmaa vahvistaa: ”Suuremman ’uhan’ muodostaa poliisien niukat toimintaresurssit suhteessa kokonaisrikollisuuteen.”
¤
KommenttiAnnetaan HS:lle tunnustusta silloin kun se kehut ansaitsee! Sitä ei liian usein tapahdu. Jo otsikko pitää sisällään seuraavat tiedot: 1) Suomi ei ole hyvinvointivaltio Selväksi tulee myös, että Nerg hoitaa vastuunkannon maan tapaan – mitään vastuuta ei oteta mistään, eikä varsinkaan omien päätösten eikä tekemisten seurauksista. Virkistävää silti, että myönnetään avoimesti eliitin kokevan kansan – eritoten järjestelmän syrjäyttämän osan – uhkaksi vallanpidolleen, ja että tämän takia tarvitaan vihapuhepoliisia, nettisensuuria ja tiedustelulakia. Kenttäpoliisi ei ole suomalaisten vihollinen. Siinä Nerg kuitenkin oli oikeassa, että islamin tarjoama haaste voi kääntyä positiiviseksi – jos kohta eri tavalla mitä Nerg uumoili. Suomalaiset oivaltavat, että virallinen viestintä ei ole Totuus, vaan politiikan tekoa. – RS ps. Totuuden jälkeinen aika on luonnollista seurausta siitä, että on luovuttu todellisuudesta ja tilalle tarjotaan narratiivia, yhtenäistettyä todellisuuskuvaa. Kun keksaistu todellisuuskuva törmää yhteen todellisuuden kanssa, tulee yleensä ruumiita. |
¤
Lähteet
Teittinen, Paavo; Manner, Maria | Helsingin Sanomat (4.9.2017): Päivi Nerg: Syrjäytyneet suomalaiset ovat suurin turvallisuusuhka – Islamistien propaganda on ”pelottavan tehokasta” http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005352259.html?share=7e8423e70426a6341da992df83977f34
MTV (25.2.2016): Sisäministeriön Nerg HS:lle: Haluaisin elää monikulttuurisessa Suomessa https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sisaministerion-nerg-hs-lle-haluaisin-elaa-monikulttuurisessa-suomessa/5756330#gs.agqIjhM
Yle A2 (2.3.2016): Turvattomuusilta https://areena.yle.fi/1-3081799 (kohdassa 13:47-14:04)
Hahto, Kaisa | Turun Sanomat (6.3.2016): ”Toimeton ja naimaton on aina se yleisin riskitekijä” http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/852505/Toimeton+ja+naimaton+on+aina+se+yleisin+riskitekija
Leppänen, Mikko | Yle (11.4.2017): Nerg: Tukholman isku ei vaikuta kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuskäytäntöihin https://yle.fi/uutiset/3-9558825
Villa, Janne | Sana.fi (10.3.2016): Päivi Nerg: Islamin haaste voi kääntyä positiiviseksi http://www.kansanraamattuseura.fi/sana/haastattelut/paivi_nerg_islamin_haaste_voi_kaantya_positiiviseksi
Sisäministeriö, tiedote (7.6.2016): Kansliapäällikkö Päivi Nerg palkittiin vuoden johtajana http://intermin.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kansliapaallikko-paivi-nerg-palkittiin-vuoden-johtajana
Karjalainen, pääkirjoitus (8.9.2012): Nergin nimitys oli tyylipuhtaasti, läpeensä poliittinen https://www.karjalainen.fi/mielipiteet/mielipiteet/paakirjoitus/item/12052-nergin-nimitys-oli-tyylipuhtaasti-lapeensa-poliittinen
Rautio, Marjatta | Yle (18.6.2017): Kansliapäällikkö Nerg: Kuntien kannattaa ottaa vastaan turvapaikanhakijalapsia – ”Tulevat olemaan todellisia aarteita” https://yle.fi/uutiset/3-9674042
Sisäministeriö, johto ja organisaatio – Kansliapäälikkö http://intermin.fi/ministerio/johto-ja-organisaatio/kansliapaallikko
Iltalehti (1.9.2017): Turun puukottaja teki myös videon -sisältö vastaa manifestia http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201708312200363354_u0.shtml
Rettman, Andrew | EUobserver (4.9.2017): EU court to rule on migrant quotas This Week https://euobserver.com/agenda/138862
¤

Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen
Todella hyvä ja naseva kirjoitus!
Niin, maamme johtoa ei huoleta 700 000 köyhää Suomalaista, tuhannet köyhät eläkeläiset joiden eläke ei riitä edes välttämättömien lääkkeiden ostoon eikä ne useat kymmenet tuhannet täysin yhteiskunnasta syrjäytyneet nuoret/nuoret aikuiset!
Ei, maamme johtoa huolettaa niin perkeleesti kourallinen ISIS-pyhiinvaeltajia jotka ovat toteuttamassa unelmiensa seikkailulomaa sota-alueilla raiskaten, silppoen, polttaen, kiduttaen ja räjäytellen ihmisiä kappaleiksi!
Näiden sosiaaliturva ja arvokas kotiutuminen on tärkeintä mitä taivaan alla on suotu maamme johdolle.
BTW, jos tämän kaltaisia kavereita yleensäkään otetaan vielä tervetulleina takaisin Suomeen, tarvitseeko enää kenenkään kysyä mistä ne terroristit tänne rantautui?
Tämä kaikki tuntuu ja kuullostaa täysin mielikuvituksellisen absurdilta, ellei tiedossa olisi, että kyseessä on taas ja ainoastaan yksi ja sama asia:
AGENDA!!
Tähän tiivistyy kaikki se hulluus mitä nyky-Suomessa tapahtuu!
Kiitos Riikka, tämä oli todella hyvä!
https://www.youtube.com/watch?v=hzJQ2R27SY8
Meidän ”humanisti”älypääpoliitikoilla on sellainen harhaluulo että jakamattoman ihmisarvon käsitteen ylläpitämisestä seuraa automaattisesti myös eri kulttuurien yhteensopeutuminen — vaikka näissä muissa kulttuureissa ei edes tunnettaisi jakamattoman ihmisarvon käsitettä.
Ainakin heidän julkisista ulostuloistaan voi näin päätellä.
Tällainen on typerää. Pahempaa, se on vaarallinen lähestymistapa koska se kieltää todellisuuden.
On muitakin todellisuuksia kuin länsimainen, ja sen kieltäminen on idiotismia eikä sitä auteta kotouttamisella.
Meille Heinävedelle on tulossa pakolaisia. Kunta järjesti kansalaisinfon jossa mm. opastettiin heinävetisiä olemaan puhumatta pakolaisnaisille ja -lapsille ilman miehisen perheenpään lupaa. Toisin sanoen meidän tulee sopeutua heidän kulttuuriinsa että emme loukkaisi. Toisin sanoen tulijoille tehdään heti selväksi että me tulemme sopeutumaan heidän kulttuuriinsa — mikä asenteemme ei takuulla edesauta tulijoiden sopeutumista meidän kulttuuriimme ja arvoihimme.
Teillä on siellä Heinävedellä heikon itsetunnon omaavaa väkeä. Vain sellainen väki toimii noin.
Mutta sellaistahan koko maa on tulvillaan.
Ja varsinkin maan johto joka nuoleskele kaikkia mahdollisia tahoja ettei vain kukaan sanoisi pahaa sanaa ja ettei vain oma palkka heikkenisi.
Tässä kyllä on paljastunut surullinen tosiasia kansastamme. Selkäranka on valunut housuihin paskan sekaan. Niin se vaan on kun suoraan sanotaan.
Ohjeistus tulee valtiolta ja asiantuntijoilta.
Kerron sinulle jotain mikä tapahtui tänään Heinävedellä kaupan kassajonossa. Kenties se piristää.
Radiosta tuli juuri kello kuuden uutiset. Niissä puhuttiin mm. Jyväskylän mellakasta, jossa mieltään osoittavat maahan pyrkivät saartoivat poliisin. Jonossa oli hiljaista.
Uutiset viimeisteltiin päästämällä sikapiikki-Risikko lausumaan nuhtelevalla, närkästyneellä äänellä ”Ei tällä tavoin sovi virkavaltaa vastustaa!”
Aloin tirskua, en voinut sitä estää. Muutkin jonossa alkoivat hihittää.
Lausuin (yrittäen lopettaa tirskumisen): — Kyllä taas luottamus Suomen hallitukseen nousi.
Minkä jälkeen koko kassajono nauroi, varmaan vielä kotimatkallakin.
Vuoden paras artikkeli Vastavalkeassa. Kiitos!
Pakolaisilla tai vähäisellä, hallitsemattomalla maahanmuutolla ei ole mitään tekemistä tämän sisäisen terroriuhan kanssa. Nyt pitäisi miettiä todellakin sitä, minkälaisia turvallisuusuhkia hallitsematon markkinaliberalismi ja yleinen välinpitämäyyömyys aiheutti ja aihuttavat. Tämä ns. kantasuomalainen, potentiaalinen terrori-iskun suunnittelijan profiili on ollut kyllä tiedossa niissä neuvottelupöydissä, jotka edustavat asiantuntijuuksia. Poliisiylijohtaja Naulapää totesi, aivan selkeästi taannoin, että aukottomasti ei ole mahdollista suojautua, mikäli joku iskua suunnittelee ja sen aikoo toteuttaa. Minä en henkilökohtaisesti usko, että tiedustelulaki olisi vastaus, koska sehän toisi ennen jai nyt toteutettavan toiminnan viranomaisten puolelta ainoastaan lailliseksi, näytöksi kelpaavaksi. Vai uskooko joku aivan tosissaan, että Suomessa ei kansalaisia valvota kaikin käytettävissä olevin keinoin ja systemaattisesti rekisteröimällä. Minusta olisi parempi rakentaa sellaisia sosiaalisia ohjelmia heitä varten (rahavalta puhuu kabineteissa niistä) jotka nyt ovat muka seurattavana, mutta eivät autettavina. Puhumattakaan aivan käsittämättömästä, johtavien virkamiesten ylimielisyydestä, joilla tuntuu aina olevan poliittisen eliitin suojelu, tapahtui mitä tahansa. Minusta onnistuneissa demokratioissa yleensä erotaan, kun epäonnistutaan.
US:ssa on graafin kanssa juttua aiheesta ”Eduskunnan tietopalvelun tuore laskelma osoittaa, että pääministeri Juha Sipilän hallitus kasvattaa tuloeroja hallituskaudellaan vuosina 2015–2018.” https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229235-eduskunnan-tietopalvelun-kuva-nain-sipilan-hallitus-kasvattaa-tuloeroja-pienituloisia
Toisin sanoen uusliberalistihallitusten markkinaliberalismin ja välinpitämättömyyden kasvu esitettynä käyrällä.
Samaan aikaan meille on kerrottu Suomen talouskasvusta ja bkt:n kasvusta (jotka ovat eri asioita) mutta mainitsematta että molemmat on yhtä tyhjän kanssa jos tulo/tuotto jakautuu epätasaisesti eikä raha siksi kierrä.
Tuokin laskelma on osatotuus. Eniten köyhiä kurjistavat verot ja veroluonteiset maksut jätettiin laskematta.
”Sen sijaan laskelmassa ei huomioitu välillistä verotusta, julkisia palveluja eikä esim. asiakasmaksuja, lääkekorvauksia ja päivähoitomaksuja.”
Ei ihme että edukskunnalla ei ole hajuakaan tavallisen ihmisen elämästä!
Kumma kun sinne vaan nousee noita vailla hajua olevia. Ja kaiken maailman turhapuro-julkkiksia.
Kansan vikahan se on kun tuollaisia sinne äänestää. Kansa saa sitä mitä tilaa.
Kun varmaan varsin monille ”tanssii tähtien kanssa” ja ”futismatsi” joka kodin joukkotyhmennys-ruudulla on paljon tärkeäpää kuin valtaapitävien tekemiset.
IL (Keskiviikko 6.9.2017 klo 05.10 ): ”Uutissuomalainen: Tulottomien määrä kasvanut räjähdysmäisesti Suomessa – jo 47 000 taloutta
Täysin tulottomien kotitalouksien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti Suomessa vuoden 2013 jälkeen. […] Kelan tutkimuksen mukaan vuonna 2013 tulottomia kotitalouksia oli vajaat 21 000. […] Kelalla ei ole toistaiseksi vielä tutkimustuloksia siitä, mistä tulottomien määrän suuri kasvu johtuu.[…]”
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709062200374511_u0.shtml
Mitä on saattanut tapahtua? Ai niin, 2011 oli eduskuntavaalit ja muodostettiin dynaamisten vaikutusten Kataisen hallitus (kok, sdp, rkp, vihreät. kd ja huhtikuuhun 2014 vas) joka jakeli tukipaketteja Kreikkaan, Portugaliin ja vähän sinne tänne. Tämän toteuttamiseksi mm. leikattiin suomalaisten ostovoimaa ja annettiin verohelpotuksia varakkaammalle väestölle.
Luin silloin hallitusohjelman http://vnk.fi/julkaisu?pubid=3604 tuoreeltaan ja totesin ettei esitetyillä keinoilla päästä julkituotuihin päämääriin. Sen takia en olekaan komission varapj. 😉
Sipilän hallitus ei ole pekkaa pahempi. Sääti työntekijöiden tehtäväksi 30 miljoonaa ilmaista työtuntia vuosittain. Jokainen tunti on palkkatyöstä pois. Kela ei kummoista tutkimusta tarvitse löytääkseen asian ytimen. Tai tarvitsee, selitykseen miksi ei ole vaihtoehtoja.
Vielä ponnahti eläkkeeltä Sixten Korkmankin antamaan lausuntojaan. Hän on talousguru. Ohjeitaan on noudatettu, tässä ollaan ja selityksiä tulee. Nyt hän on havainnut, että eläkejärjestelmä on epäreilu nuorille. Se on muuten kaikille, paitsi johtajille. Duunarit joutuvat maksamaan johtajaeläkkeitä yli sata miljoonaa vuodessa eläkemaksuina. Eläkekatto olisi ollut ratkaisu, mutta Korkman varoo osumasta asian ytimeen.
Kukaan ei ole huolissaan ilmaisista töistä, ei pätkätöistä, joista (riittävää) eläkettä ei tulla koskaan saamaan. Köyhälistöä tehdään kaikin mahdollisin keinoin ja gurut senkun juttelee pehmeitä.
Ehkä Kelan tutkijat lukevat VV:ta niin ei tarvitse sitten miettiä mistä ne köyhät tuli. Uskaltavatko sanoa sen on taas toinen asia kokonaan.
Siihen menee vielä jonkin aikaa (ei kauan),ennen kuin Suomalainen on turvallisuusuhka.Tahti millä Suomesta tehdään islamistinen valtio,tulee kiihtymään .Ja sitten kun Suomalainen on markinaaliryhmä entisessä omassa maassaan ,onkin Suomalainen turvallisuusuhka islamilaiselle uudelle väestölle.
Poliittinen virkanimistyshän tuo oli törkeimmästä päästä. Ohitettiin kaikki pätevät ja mukaan piti sotkea uskontoakin. Eikä mikään ole noista päivistä muuttunut, vaikka hallitus on vaihtunut. Ei ihme jos asiat ovat vituralla, vai pitäisikö sanoa utareella.
Asiat on todella utareella kun sisäministeriö ehdottaa lakien vastaista terroristien ja terrorismin tukemista. Hakeeko Suomi perusteita pääsylleen talouspakotteiden kohteeksi?
Ohhoh, tuo oli suorastaan ratkiriemukasta: ”Nergin sanoo syrjäytyneiden suomalaisten olevan suuri turvallisuusriski – HS:n mukaan hän on huolissaan siitä, että ”ääri-islamistit onnistuvat värväämään kantasuomalaisia joukkoihinsa”. ”
😀 😀
Kaikilla ”negriläisillä” / ”negridiläisillä” mittareilla mitattuna esim. allekirjoittanut kuuluu näihin syrjäytyneihin ja nyt negridi Negriä huolettaa että alkaisin ISISläiseksi 😀
Ei saatana tuo akka ei voi olla täyspäinen, ois jäänyt vain tutkailemaan niitä ”utareitaan”.
Oi niitä ihania aikoja, kun Eila Kännö oli ulkomaalaisosaston päällikkö 😀
Eilaa ei enää ole ja nämä nykysuomalaiset haluavat olla kolonialisteja ja uusimperialisteja tähän tyyliin, minkä Riikka tuossa niin nerokkaasti ilmaisi ”…että länsimaisen arvoyhteisön jäsenenä ja de facto vaikkakaan ei de jure NATO-jäsenenä olemme osa pakolaisten tuotantolinjaa.”
Tuosta on kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys.
”Olisiko meillä tätä ongelmakenttää ilman hallitsematonta massamaahanmuuttoa? Olisiko meillä massamaahanmuuttoa jos emme sotisi eri koalitioissa niissä maissa, joista pakolaisia Eurooppaan tulee?”
Tuohon kysymykseen on helppo vastata EI OLISI.
Kantasuomalaisella voidaan mediakielessä tarkoittaa
1) Suomessa suomalaisille vanhemmille syntynyttä lasta
2) Suomessa asuville maahanmuuttajataustaisille henkilöille Suomessa syntynyttä lasta (ns 2. polven maahanmuuttaja)
Otettakoon käyttöön termi rotusuomalainen.
Mielenkiintoinen blogi liittyen poliitikkoihin:
http://saarahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242375-psykopaatit-oppivat-muita-paremmin-valehtelemaan
”Psykopaatit oppivat muita paremmin valehtelemaan”
Joten ei ole ihmettelmistä, että varsinkin tietty osa poliitikoista melkein pelkästään valehtelee!
Noihin psykopaatteihin pätee seuraava:
Milloin poliitikko valehtelee?
Silloin kun sen huulet liikkuvat!
Näin se onkin. Kantasuomalainen on Suomessa syntynyt Suomen kansalainen. Jos joku muuttaa tänne Nigeriasta ja vaikka asuu täällä ja painaa hommia tehtaassa ihan neekerinä, saa Suomen kansalaisuuden, niin kyllä hän on aina syntyperäinen nigerialainen.
Aiemmin kantasuomalaisilla tarkoitettiin itämerensuomalaista kantakansaa.
Se oli ennen Totuuden jälkeisen ajan alkamista 😉
Vanha kansanviisaus sanoo: kun Herra antaa viran, Herra antaa myös kyvyn.
Päivi Nergin tapauksessa näin ei ole käynyt, vaikka Herra on ollut nimitysprosessissa läsnä.
Utaregradukin kopioitu.
Jee, joku huomasi!
EU-diktatuurin ostamista EUnukeista koostettu maanpetturi-hallitus on kaiken pahan takana – toteuttaa EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa Suomen ja muiden EU-maiden negroidistamiseksi Afrikasta alullaan olevan mutavyöryn avulla.
Politrukin virkaa Brysselin lihapatojen äärellä tavoitteleva PettUri Orpo otti avosylin vastaan syksyllä 2015 kymmeniä tuhansia potentiaalisia terroristeja ja raiskaajia, vaikka olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut käännyttää ne välittömästi takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin – ja saihan Orpo suuren määrän potentiaalisia asiakkaita vaimonsa lakiasiain firmalle, joka koettaa auttaa mahdollisimman monet maahantunkeutujat/potentiaaliset terroristit jäämään verovaroillamme elätettäväksi – rikollisten vallanpitäjiemmä persaukiseksi tarkoituksellisesti velkaannuttamaan – maahamme. Orpon vaimohan perusti firmansa juuri ennen syksyn 2015 matuvyöryn alkua – hänellä oli ilmeisesti ”sisäpiiri-tietoa” mitä on tulossa.
Näin sellaiset maat, joissa maanpetturit eivät ole vallankahvassa:
”Puolan pääministeri sanoi sunnuntaina 3. syyskuuta, että Puola ei alistu EU:n suurimpien jäsenmaiden kiristykseen. Puola ei ole suostunut ottamaan vastaan EU:n sille määräämiä uudelleensijoitettavia turvapaikanhakijoita.”,
https://www.kansalainen.fi/puolan-paaministeri-puola-ei-suostu-alistumaan-eun-kiristykseen/
Unkari on käytännössä osoittanut, että maahantunkeutuja-vyöry voidaan poliittisella tahdolla tyrehdyttää kokonaan.
”Unkari vaatii EU-komissiota osallistumaan rakentamansa raja-aidan kustannuksiin.
Unkari rakensi 800 miljoonaa euroa maksaneen raja-aidan Serbian ja Kroatian vastaiselle rajalle vuonna 2015.”,
https://www.kansalainen.fi/unkarin-paaministeri-orban-lahetti-eulle-laskun-raja-aidasta/
Näin Suomessa: ”EU-tuomioistuin: EU:lla on oikeus määrätä jäsenmaat ottamaan vastaan maahanmuuttajia” https://eu-uutiset.fi/2017/09/06/eu-tuomioistuin-eulla-on-oikeus-maarata-jasenmaat-ottamaan-vastaan-maahanmuuttajia/
Positiivista on se, että asia (so. kuka määrää) ilmaistaan selkeästi eikä hymistellä humanitäärisiä.
Vitun sairasta paskaa!
EU on diktatuuri.
Onneksi vielä löytyy EU:n sisältä maita, jotka eivät alistu ”Kalergi suunnitelman” orjiksi!
”Kaukaisen tulevaisuuden ihminen on sekarotuinen. Nykyiset rodut ja yhteiskuntaluokat häviävät vähitellen, kun tila, aika ja ennakkoluulot eivät enää vaikuta. Tulevaisuuden euraasia-negroidi-rotu, ulkonäöltään samankaltainen kuin muinaiset egyptiläiset, korvaa kansan monipuolisuuden yksilöiden moninaisuudella”
– Coudenhove-Kalergi. Praktischer Idealismus
Tietäisivätpä suomalaiset – otaksuttavasti häviävän pientä vähemmistöä lukuunottamatta – mikä tuo Kalergi-suunnitelma on ja että EU-diktatuuri sen meillä valtaapitävät lakeijat parhaillaan toteuttavat sitä.
Pieni valonpilkahdus maanpetturien kaappaamasta ENTISESTÄ ’koti-, uskonto- ja isänmaa’-puolueesta:
”Kokoomuslainen kansanedustaja Pauli Kiuru kirjoittaa julkisessa Facebook-päivityksessään:
Median on valittava linjansa. Halutaanko Suomessa noudattaa laillista järjestystä vai annetaanko hiljainen hyväksyntä virkavallan vastustamiselle?
Jos linjaksi otetaan poliisin virkatehtävien ja laillisten päätösten toimeenpanon arvostelu, niin seuraukset ovat vakavat.
Tehtäviään noudattavien virkamiesten aggressiivinen vastustaminen lisääntyy huolestuttavasti. Poliisin jälkeen jonossa ovat palomiehet, lääkintähenkilökunta, opettajat jne.
Mikäli omavaltaisuuteen kannustetaan hiljaisella hyväksynnällä, niin pian vaarassa ovat myös toimitukset ja sananvapaus. Jos jutut eivät miellytä, niin kohta toimituksia piiritetään. Kenen puolella media silloin seisoo – laillisen järjestyksen vai mielenosoittajien?
Toimittajien vastuu on suuri. Käyttäkää sitä harkiten.”,
https://mvlehti.net/2017/09/05/kokoomuksen-pauli-kiuru-on-halla-aholainen/
Varmaan Kiurukin vielä palautetaan ruotuun perustuslainvastaisen puoluekurin avulla.
Jestas, joku kansanedustaja sanoo jotain kuulemisen arvoista! Onko se jokin lopunajan merkki?
Tuolla tyylillä parhaiten varmistaa jatkopestin itselleen. Mikseivät muut toimi samoin?
Paras tapa tulla uudelleen valituksi on alkaa kuuntelemaan kansaa ja hylätä eliitti.
”Arto Luukkanen, ma 04.09.2017 23:14:
”Sipilän hallitus epäonnistunut kansanvaltuuskunta?
Tänään Jyväskylässä suomalaisen poliisi oli nolossa tilanteessa.
Vierailu vastaanottokeskukseen päätyi siihen, että poliisiin fyysistä koskemattomuutta ei kunnioitettu.
Tässä vaiheessa poliisi on vielä vaitonainen mutta tilanne johti siihen, että poliisin piti perääntyä!! Oman turvallisuutensa vuoksi. Oli käytettävä pippurisumutetta. Paikalle piti hakea isompi joukko poliiseja, ennen kuin tilanne saatiin hallintaan.
Tilanne on pelottavan uusi mutta näyttää siltä, että Suomi seuraa Ruotsin huonoa esimerkkiä. Siellä on jo useita alueita, jonne poliisi ei ole tervetullut. Ruotsin poliisi pelkää henkensä edestä!
Läntisen naapurin esimerkki on tyly. Siellä valtio ei kykene toimimaan suvereenisti omalla alueellaan eikä pysty pitämään yllä järjestystä. Se on menettänyt otteensa.
Turku ja Jyväskylä osoittivat, että me olemme juuri tällaisen tilanteen kynnyksellä.
Vielä olisi mahdollista tehdä jotain. Asiat eivät ole vielä niin huonosti kuin naapureissa.
Se vaatii vain kansalaisten päättäväistä toimintaa – lain puitteissa – päättäjien herättämiseksi…”
http://beta.oikeamedia.com/o1-37441
Kenttäpoliisi tekee työtä käskettyä, mutta pidän tässäkin tapauksessa korkeampien viranomaisten toimintaa enemmän kuin kummallisena. Karkoitetaan perhe, jolla on 8 kk vauva ja toisaalla päästetään irti väärällä nimellä Suomessa esiintynyt parikymppinen mies.
Kyseessä on vaan elävän elämän esimerkit Uudesta Normaalista jota myös Totuuden jälkeiseksi ajaksi kutsutaan. Tulemme näkemään vielä ällistyttävämpiä oikeustajun loukkauksia ja asioita.
Minusta ei kenttäpoliisia voi moittia. Jos ei ole säästöjen jäljiltä ukkoja työvuoroon niin ei se kenttäpoliisin vika ole.
Toimintaohjeet kenttäpoliisille tulee poliittisesti nimitetyltä poliisijohdolta joka saa ne ministeriöstä joka tottelee hallitusta joka tottelee Brysseliä joka tottelee transatlanttisesti verkostoitunutta eurooppalaista versiota MICC:ista (MICC, Military Industrial Congressional Complex).
Jos suomalaiset alkavat itse turvata katu- ja naisrauhaa niin silloin hallitus kaiketi äkkiä löytää lisämäärärahaa ”maturauhan” turvaamiseen, voisi kuvitella.
Eli ei viitsitä moittia kenttäpoliisia siitä että hallitus toisensa jälkeen on ”tehostanut” sen toimintaa.
Päivi Nergin lausunnosta voi vetää myös johtopäätöksen, radikaali ääri-islamilaisuus ei ole turvallisuusuhka, vaan siihen mahdollisesti liittyvät syrjäytetyt suomalaiset. Näin se nähtiin, ennenkuin Turussa tapahtui. Kyllä suomalaisten suurimpia uhkia tällä hetkellä on radikaali ääri-islamisoituminen ja lestadiolaisoituminen.
Niin, tuo lestadiolaistuminen on kyllä suuri uhka ja se on vastuussa presidentin ohella siitä että tässä nyt ollaan. Eihän haittamaahanmuuttoa ilman heitä olisi.
Sitten maamme johdon ’trumpistuminen’ ja ’jerusalemoituminen’ kun mennään ulkopolitiikan puolelle on suuri uhka. On lähdetty hakemaan pelastavaa kättä ja valittu ymmärtämättömästi hukkumassa olevan sotaisa ja muiden kimppuun hyökkäävä, dialogiin kyvytön käsi. Kuinka sellaisen avulla voitaisiin mitään hyvää saada aikaan?
Tuo zio-globalisti-lestadiolaistuminen.
Maamme on nyt ajettu sellaiseen syvään kuiluun että tätä voi verrata jo kansalliseen katastrofiin, hävittyyn sotaan. Ja kaikki on tapahtunut kansan ääntä kuulematta pienen rikolliseksi katsottavan psykopaattisen, vallanhaluunsa ja ahneuteensa sokaistuneen eliitin toimesta aivan kuin sillä olisi demokratian nimissä lupa toimia miten sitä itseä huvittaa ja omasta kansasta välittämättä. Ja joka ei kaiken huipuksi suostu katsomaan peiliin, häpeämään ja eroamaan.
On onnistuttu pistämään maa perusteellisesti sekaisin ja syvään kaaokseen jonka jälkien korjaaminen ei tule olemaan helppoa.
Nyt jos koskaan kaivattaisiin kipeästi maan ohjaksiin kokonaan toisenlaista ainesta, sellaista joka pystyy yhdistämään eikä jakamaan kansaa kahtia ja tekemään selkeän pesäeron maatamme tuhoaviin veroparatiisi- ja eu-globalisteihin ja palauttamaan itsenäisyytemme ja kansan oman määräysvallan sitä itseään koskevissa asioissa. Vaihtoehtoja on eikä rahasta ole puute vaikka eliitti toisin väittää.
Juuri noin!
”Päivän kuva: Sipilän lupaus tasan kaksi vuotta sitten”: https://mvlehti.net/2017/09/05/paivan-kuva-sipilan-lupaus-tasan-kaksi-vuotta-sitten/
Näin maassamme valtaa pitävien zio-globalisti-lakeijoiden propagandakone Yle:
”YLE TOIVOO SAKSALAISTEN ETNISTIÄ TUHOA EDISTÄVÄN MERKELIN JATKAVAN VIRASSAAN
Anglo-sionistiselle eliitille ei rittänyt, että sodan jälkeen Saksan henkinen kulttuuri tuhottiin ja tilalle istutettin vierasta juutalaista henkeä edustava ”amerikkalainen” massakulutuskulttuuri. Kun saksalaisten oma ja luonnollinen henkinen perusta tuhottiin, oli vain ajan kysymys, että kansa alkaa tuhoutua myös fyysisesti. Juuri se on ollut alusta saakka sionisti-globalistien päätavoite.
Ensin maahan tuotiiin 1950-1970-luvulla turkkilaisia vierastyöläisiä (Gastarbeiter) ja valehdeltiin, että he tulevat vain tekemään ikävät työt ja saatuaan mukavan tilin he muuttavat takaisin Turkkiin. Tosiasiassa saatuaan jalkansa oven väliin turkkilaiset eivät lähteneetkään maasta, vaan he synnyttivät toisen sukupolven, joka enimmäkseen laiskottelee, rötöstelee ja loisii saksalaisten kustannuksella. Saksan miehityshallinto yhdessä kansansa pettäneen poliittisen eliitin kanssa on hyväksynyt tämän kehityksen kaikessa hiljaisuudessa.
Matalan intensiteetin kansanmurhan viimeinen vaihe alkoi syksyllä 2015, jolloin liittokansleri Angela Merkelin johdolla päästettiin maahan yli miljoona ”Syyrian pakolaista”, jotka osoittautuivat tosiasiassa irakilaisiksi, afganistanlilaisiksi ja somalialaisiksi elintasosurffaajiksi. Sodan aikana Saksan kanssa yhteistoiminnassa ollut Suomikin sai osansa tuosta määrästä. Ilmeisesti globalistieliitti on tärkeimpien tuhotöidensä jälkeen ajamassa samaa kohtaloa tänne Suomen pohjan perukoille, kehityssuunta, josta kertoo kansalaisaktivisti Matti Simola tuoreessa videossaan.
Ylen globalisaatioagendaa kannattava toimittaja Sampo Vaarakallio kirjoittaa uusimmassa uutisraportissaan ”Luulen, etten äänestä” – Saksalaisnuoret toivovat poliitikoilta suoraa puhetta meille suomalaisille, kuinka valikoitu joukko ”fiksuja” saksalaisnuoria ymmärtää tukea Merkelin etnomasokistista kansanvaihto-ohjelmaa (katso suomennettu shokeeraava video mustan ”pakolaisen” näkemyksestä täältä)…”
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2017/09/yle-toivoo-saksalaisten-etnistia-tuhoa.html
Merkel on Saksassa NWO-diktatuurin tehokas työmyyrä jonka kasaarijuuret ovat muistaakseni Puolassa, taisi olla Warsovassa ?, josta tullut aikoinaan Saksaan.
Toiminta Itä-Saksan kommunisteissa kertonee mistä on kyse.
Saksan tilanne on todella murheellinen kun maa tuhottiin kaikin puolin maailmansodissa, joita läntinen kasaarimafia rahoitti. Nyt sama kohtalo odottaa muita Euroopan itsenäisyytensä puolesta kamppailevia maita ja haittamaahanmuutto jouduttaa tuota kohtaloa.
Tässä pitää muistaa että EU on juuri sitä varten perustettu että kansallisvaltiot saadaan tuhottua, globalismin ja NWOn voitoksi.
Oma maammekin vietiin siihen mukaan kansalta kysymättä.
Niin juuri globalismissa toimitaan: ei kysytä kansalta ja siksi meilläkin hallitus viis veisaa kansan mielipiteistä.
Kuinka saada riittävän suuri osa kansasta heräämään horroksestaan ja näkemään lampaan vaatteiden alla lymyilevät sudet tuhoisine agendoineen maamme korkeimmilla (ja monilla alemmillakin) johtopaikoilla?
Itse jutusta minulla ei ole purnaamista, tuttua ja hyvää Riikan laadukasta tasoa. 🙂 Seuraavaa lähinnä ihmettelen: Jutun (eräs) kuva antaa selkeästi olettaa, että Nergin gradu on plagioitu. Miten muuten asiaa tulkitsemme? Tässä tavalla ei missään olosuhteissa, koskaan, tule vihjailla, ellei asiasta ole varsin selvää ja yksiselitteistä näyttöä. Kaksi gradua samalla otsikolla on savuava ase, muttei riittävä näyttö. Osaakohan esim. Riikka itse avata, mistä ihmeestä on kyse? (Yhä edelleen, jos toinen samanaiheinen gradu on julkaistu vuotta aikaisemmin, miten hiiskatissa eivät olisi plagiointia huomanneet.)
Kuva on mukana kuvittamassa Nergin pätevyyttä sisäministeriön kansliapäälliköksi (Liimatainen on ProAgrialla kotieläinasiantuntijana) verrattuna muihin kansliapäälliköksi hakeneisiin.
Ehkä sisäministeriössä (ja kd:ssa) oltiin sitä mieltä että kotieläinosaaminen on juuri se mitä sisäministeriössä tarvitaan?
Täytyy olla silkkaa sattumaa että Nergin ja Liimataisen opinnäytetyön otsikko on sama. Eihän meillä Suomessa kukaan koskaan ole kopioinut tai ostanut itselleen toisen tekemää opinnäytetyötä, ei edes Väyrynen.
Hih, jatkat vihjailua. Toi on kyllä aika kova syyte, toki mahdollisesti tosi. Olisi kiva saada varmistus asiaan.
Minähän nimenomaan kiistän että Suomessa kukaan koskaan olisi kopioinut tai ostanut opinnäytetöitä (uskokoon ken haluaa).
Jenkeissä viranomaiset hoitavat ”radikalisoinnin”:
The FBI Pressured a Lonely Young Man Into a Bomb Plot. He Tried to Back Out. Now He’s Serving Life in Prison.
https://theintercept.com/2017/09/03/the-fbi-pressured-a-lonely-young-man-into-a-bomb-plot-he-tried-to-back-out-now-hes-serving-life-in-prison
Miksei suomessakin?
Täytyipä kaksi kertaa hieraista silmiäni kun luin mitä Teemu Vehkala kirjoittaa:
”Tiesitkö että viimeisen 12 kk aikana Suomeen on tullut yli 105 000 mamua
Maahanmuuttovirasto Migrin virallisissa pakolais/maahanmuuttaja tilastoista [http://tilastot.migri.fi/#applications] selviää se, että kuinka viimeisen 12 kk aikana Suomeen on tullut yli 105 000 maahanmuuttajaa hakemaan täältä parempaa sosiaaliturvaa itselleen.
Suomi on siis jo koko maailman sosiaalitoimisto.
Edelleen näistä pakolaisista kärkipaikkaa pitää Irak, josta tulleita ikänsä valehdelleita partalapsia on suurin osa tänne tulijoista.
Afganistan sekä Somalia on näistä haittamaahanmuuttomaista toisena ja kolmantena listalla.
Eli tämä siis tarkoittaa sitä, että koko nämä vuodet Suomen sisäministeriö sekä ulkoasiainministeriö on valehtellut kylmästi suomalaisille näiden maahantulijoiden määrästä. Koska ilmeisesti se vuoden 2015 lopulla tapahtunut yli 30 000 Irakilaisen ja Afganistanilaisen haittamaahanmuuttajan tänne tuominen sai aikaan niin suuren vastustuksen, että lopulta sisäministeriö pakotettiin vaikenemaan näistä todellisista haittamaahanmuuttajien määrästä…”
Koko artikkeli: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2017/09/tiesitko-etta-viimeisen-12-kk-aikana.html
Vehkala ei ole ymmärtänyt tuota tilastoa. Se ei suinkaan kerro maahantulijoiden määrää, vaan kysymyksessä on Maahanmuuttoviraston tekemien päätösten määrä vuoden aikana. Sama henkilö voi saada useita päätöksiä.
No mikä se todellinen määrä sitten on?
Luulisi olevan helppoa tilastoida näin yksinkertainen asia. Julkisuudesta ei näitä tietoja ainakaan löydy, eikä valtamediassa kerrota oikeastaan mitään koko asiasta.
Espoossa asuvana, noin mututuntumalla, maahantulleiden määrä on räjähtäen lisääntynyt muutaman viime vuoden aikana.
Valtaapitäville EUnukeille voisi vallankahvassa pysymisen kannalta olla kohtalokasta ilmoittaa kansalle tuo turvapaikka-turistien todellinen määrä JA niistä aiheutuvat kustannukset suomalaisille veronmaksajille JA kuinka suuri osa niistä oli YK:n määritelmän mukaisia OIKEITA PAKOLAISIA:
”YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.”, http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/
Ensimmäistä oleskelulupaa haki viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana 26576 ihmistä.
Oleskelulupaa kansainvälisen suojelun perusteella , eli siis turvapaikkaa, haki tuona aikana 5051 ihmistä.
Viittaan edelliseen kommenttiini:
YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.
Millähän perusteella voisi väittää, että Suomeen tulleista yhtään suurempi osuus olisi todellisia pakolaisia? Loput 97% ovat turvpaikkaturisteja, onnenkijoita ja muita vastaavanlaisia, joiden täysihoidon rikolliset vallanpitäjämme pakottavat meidät maksamaan – persaukiseksi velkaannuttamansa maan veronmaksajat.
Yrityksistäni huolimatta en löytänyt alkuperäistä UNHCR:n raporttia, johon tuon tiedon väitetään perustuvan. Missään näkemässäni uutislähteessä ei ollut siihen linkkiä tai tarkempaa viitetietoa.
Mitä Suomeen tulee, niin viimeisten 12 kuukauden aikana tehtiin 17694 turvapaikkapäätöstä. Näistä myönteisiä oli 6339 ja kielteisiä 9470. Loppujen osalta oli oli joko rauennut tai jätetty tutkimatta.
Maapallon vaivoista yksi pahin näyttää olevan se pienehkö ylirikas eliitti joka liikkuu omilla vehkeillään masta toiseen lietsoen vihaa normaaliin elämään tottuneita vastaan.Pirulliset ”Sorokset, ja kumppanit” ovat PIRUN RIIVAAMIA elämäänsä pettyneitä kostonhimoisia mielipuolia, joille ei mikään järkipuhe mene läpi. Valtavat omaisuudet tekevät ihmisestä täysin välinpitämättömiä muiden tarpeista. Heidän varallisuutensa tekee heistä pahimpia terroristeja, hieman eri vivahduksin, kuin mitä ovat ”risaperse-islamistit”, joiden päämääränä on tuhota tois-uskoiset. Maapallolla on edellytykset olla ”paratiisimaisessa tilassa”, ilman ihmistä ! Mitä se kertoo ihmiskunnista ?
Tuossa on perää, ainakin käytäntö tukee sitä.
Aika erikoinen tilanne maailmassa kaikenkaikkiaan tällä hetkellä. Euroopassa on paljolti sama tilanne kuin Lähi-idässä jossa Israel sionisteineen taistelee arabeja ja islamia vastaan hegemoniaa tavoitellen. Samaan aikaan koko maailmaa itselleen havitteleva zio-masonic mafia taistelee myös islamisteja vastaan jotka se itse on tänne ajanut omilta asuinsijoiltaan käynnistämillään sodilla.
Lähi-idän sodista on tehty koko planeetan sota. Sotaa Islamia vastaan on nyt värvätty koko maailma, aivan kuten aikoinaan kommunismia vastaan. Alkaako raksuttaa…???
On alkanut raksuttaa Ukrainan vallankaappauksesta lähtien. Sitä ennen oli pitkähkö melkein tiedostamaton tila.
Silloin tajusin, että tämähän on nähty ennenkin. Ukrainan kaappaus olikin entiseen, tuttuun tyyliin tehty CIA-operaatio. Siinä vaiheessa kun koko meidänkin mediamme toitotti pelkkää jenkkilän torvea, oli jo helppo herätä todellisuuteen.
Epäilen vahvasti, että silloin pyrittiin myös Putinin hallinnon kaatamiseen ja korvaamiseen Hodorkovskilaisilla tai vastaavilla nukeilla, joita motivoi vain raha ja valta.
Valtamedia kertoo nykyisin lähes pelkkää valheellista satua. Valitettavan moni myös niihin uskoo.
Valheeseen on ehkä niin helppo vaan jäädä jumiin kun se johdetaan muka riippumattomista lähteistä. Voi olla lammaskatraan jäsen ja määkiä samoin kuin muutkin.
Se luo helppoa turvallisuudentunnetta, mutta voi johtaa suden suuhun.
Toivottavaa olisi, että yhä useamman lantussa rattaita rasvattaisiin.
Vastavalkea on ollut hyvä rasva, ainakin itselleni.
Juuri noin. Kuten sanot pahinta on että päätyy suden suuhun kun ei ymmärrä pelin henkeä. Eurooppa la oma maamme ovat tästä hyvä esimerkki: ei enää omaa päätäntävaltaa tärkeimpiin itseä koskeviin asioihin.
Toisin sanoen ’ollaan holhouksessa’. Se pitäisi nyt kiireesti yrittää purkaa.
”George Soros – The Most Evil Man In Existence?”, http://www.rense.com/general96/sorosmostevil.htm
Paljolti Sorosta saamme kiittää, siitä että – rikollisten vallanpitäjiemme suostumuksella – maahamme on vapaasti saanut tunkeutua jo melkein kokonainen miehitysarmeija, jonka ylläpito meidän kantasuomalaisten pitää kustantaa.
Soros on NWO-mafian parhaita agentteja tällä haavaa … ’tikkun olam’ mies joka omasta ja heimonsa mielestä tietää mikä koimeille on parhaaksi.
Nuo ’valitut’ jotka uskovat tietävänsä mikä muille on hyväksi ovat vaarallisia narsisteja ja psykopaatteja. Vain he voivat nostaa itsensä tuollaiseen ylemmyyteen. Ja alentaa muut tottelemaan nöyrästi itseään.
Tekeekö sisäministeriö tilannetiedot Suomen ylimpään johtoon, ja jos niin on, niin silloin päämies on sekaantunut ”maan petoksiin”, joista pitäisi koitua ”Luxus-eläke” kiven sisään, ja avaimet kaivoon. Sisäministeri huonekaveriksi.
Pikku / iso uutinen Syyriasta, jota en vielä valemedioissa yle / erkkola ole nähnyt uutisoitavan, ilmeisesti lupaa ei ole vielä tullut Washingtonista ja Pentagonista.
Siis itse uutinen tänään sankarillinen Syyrian Arabiarmeija sai murrettua kolme vuotta jatkuneen jenkki-imperialistien tukemien Isisjihadistien Deir ez-Zorin piirityksen.
Syyrian Arabiarmeijaa tämän päiväisessä hyökkäyksessä tehokkaasti avusti Venäjän Välimeren laivasto-osasto.
Seuraavaksi Syyrian Arabiarmeija hyökkää Raqqaan ja ajaa jihadistien jälkeen tiehensä myös jenkki-imperailistit ja heidän uudet ulkoistetut liittolaisensa kurdit.
On ilo seurata, kuinka jenkki-imperialisteja, Natoa ja koko saastaista ”länttistä arvoyhteisöä” viedään kuin pässiä narussa ja vedetään vielä kölin ali. 😀
HS: ”Al-Assad riemuitsi Isisin tappiosta syyrialaisessa kaupungissa”
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005353952.html
Katsokaapa tämä video:
https://knightstemplarinternational.com/2017/09/going-outbreed-take-watch-refugees-explain-plan/
Aika selvää puhetta siitä, mikä on ”kupletin juoni”!
Muuten, aika helvetin epäkiitollista sakkia nämä ählämit.
Ripustaisivat sen Saksan ja muun Euroopan tuhoa ajavan maanpetturi-akan lyhtypylvääseen.
Tuleepahan mieleen, että sopivasti muunneltu versio Aatusta olisi Saksassa jo todella tarpeen – ja monessa muussakin Euroopan maassa. Unkarin Orban on puutteistaan huolimatta aika paljon sinne päin ja on näyttänyt, että ählämien maahantunkeutuminen pystytään poliittisella tahdolla lopettamaan kokonaan – toisin kuin useimmissa Euroopan maissa valtaa pitäävät zio-globalistien maanpetturi-lakeijat ja näitä tukeva valta-VALE-media kansalle valehtelevat. Toinen positiivinen esimerkki on Puolan pääministeri, joka on ilmoittanut ettei Puola tule alistumaan EU:n kiristykseen ählämien vastaanottamiseksi.
Ystäväiseni, jätetään nimittely täällä VV:ssa. ”Ähläm” ja vastaavat ilmaisut eivät ole ollenkaan tarpeen asioista keskusteltaessa.
”Somalipojat pahoinpitelivät ala-asteikäisiä Helsingissä – ”Haluatko kuolla tänään?” ”,
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/06/somalipojat-pahoinpitelivat-ala-asteikaisia-helsingissa-haluatko-kuolla-tanaan/
Kunniakansalaisia?
Yksittäistapaus?
No, tuo ’ählämi’-sanan käyttö oli minun osaltani yksittäistapaus ja oli tarkoitus käyttää sitä vain vastineessa tuohon Diabolikin yksittäiseen kommenttiin.
Niinpä, meidän kanttiksien tulee nuolla saappaat, väistää ja varoa mitä mölyä mahastamme päästää. Onneksi ei tarvi olla nöyrä suomalainen vaan ylypeä pohojalainen. Itse kuulin eka kerran 30 vuotta sitten ”ählämin” Hockenheimin reisulla mukana olleelta juutalaiselta, joka kyllä osasi pilkata ja naurattaa väkeä näiden ”muhamettien” tavoilla. En kuitenkaan pidä sanaa pahana ja kielteisenä, yhtähyvin sanoisin italialaisella ”maatalouskoneella” ajaneelle, sen olevan mitä verisin loukkaus todellisen tifofistin korvaan. Pahiten särähti korvaan erään tutun toteamus, – ”Ensin lähtee talosta akka ku Ducati”. Niin siinä sitten kävi että akka lähti ensin ja seuraavaksi perään Ducati.
Yllätyin myös erään verenkuljettaman opettajan kerrottua isästään, joka teki sukututkimusta. Äijä lopetti tutkimuksen siihen paikkaan, kun ensimmäinen savolainen tuli vastaan. Toiselle paikallielle kävi samoin, kun eräälle persulle ”roope” tuli vastaan. Ihmettelin että mikä tuo ”roope” sitten oli, tuttu tuumas että mustalaanen tietysti kun mies on niin tumma muutenkin. Myöhemmin selvisi että juuret meneekin juutalaiseen ja en enää ihmettele, kun kunnan omaisiutta menee halavalla sisäpiiritiedoilla ja realisoituu nätisti tuonkin plakkariin.
Sama elukkamainen käytös näköjään yleistyy täällä Suomessakin:
https://pp.userapi.com/c638827/v638827242/5bfad/e7oiaB5l440.jpg
Ei mitään hätää ihmiset. Kali-Yuga tulee päätepisteensä ja tämä eliitti ja heidän pohjattomat rahavaivansa loppuvat.
Kaikki tulee vielä päivänvaloon ja vain totuus sen kestää.
Tämä eliitti tulee vielä saamaan karmansa mukaisen kohtelun. Jos kuuluisin eliittiin rukoilisin ylemmiltä voimilta armoa jo nyt.
Noin varmasti tapahtuu, mutta siihen voi meidän keskimääräisen elinkaaremme huomioonottaen kulua turhan pitkä aika!
Se antaa kuitekin minulle syyn elää arvojeni mukaisesti läpi koko elämäni. Kaikki on jo sanottu, kaikki on jo tehty, kaikki on jo koettu ja testattu paljon ennen meitä. Elän kuten on opetettu vuosituhansien ajan, väliaikaisella modernismilla ei ole vaikutusta elämääni, tuokoonkin se väliaikaista kärsimystä monissa eri muodoissaan mutta kaikki se loppuu aikanaan.
Eräästä ”modernismin” ilmentymästä ja sen seuraamuksista kantasuomalaisille ja yleensä länsimaisille kansallismielisille valkoihoisille on Ylewatch-blogisti taas kirjoittanut osuvan artikkelin:
”LUHISTUVAN LÄNNEN UUTISIA”, http://ylewatch.blogspot.fi/2017/09/luhistuvan-lannen-uutisia.html
Tuttua kauraa. Valitettavasti tätä käynnissä olevaa prosessia ei voida enää pysäyttää, ainoastaan nopeuttamaan ja hivenen ohjaamaan.
Esim. Unkarin ja Puolan osalta tuo prosessi näyttää pysäytetyn poliittisen tahdon ansiosta. Toista se on niissä maissa joissa zio-globalistien lakeijat ovat vallanpitäjinä – kuten esim. Suomessa.
Korjaan vielä omaa kommnettiani. Nerg ja ”korkeat virkamiehet” olivat, siis olivat, eniten huolissaan suomalaisista ”ääriliikkeistä”, kunnes tapahtui jotain merkittävää ja oli pakko muuttaa puheita. Eivät olleet huolissaan ”suomalaisten” liittymisestä esmes isisiin. Tämä on Nergin myöhempien aikojen keksintö. Tuskinpa kantasuomalaiset lähtivät ulkomaisiin ”ääriliikkeisiin”. Menee osastoon pehmeät puheet.
Mutta eroaako ”virkamies”, jos jättää lakisääteiset tehtävänsä hoitamatta? Tätä pohtii myös yrjöperskeles bloginsa loppupuolella. Veikkaan itsekin vaihtoehtoa kaksi. Blogi löytyy täältä: http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2017/09/xxxiv-ymmarrysharjoitus.html
Meidän valtiomuotomme on pelkkä näennäisdemokratia ja se on epäonnistunut yhdessä tärkeimmistä tavoitteistaan eli kansalaistason maalaisjärjen, arkijärjen, terveen järjen ja nk. layman-tason saattamisessa osaksi päätäntävaltaa. Tämä alataso on nykyisin täysin eristetty vallankäytön ja päätöksenteon ulkopuolelle ja sen on korvannut itsetarkoituksellisen teknokraattinen, puhtaasti ylätasolla operoiva hallintokoneisto ja, mikä pahinta, tähän koneistoon on soluttautunut sekä ideologisia että taloudellisia erityisintressejä ajavia ryhmiä, jotka riittävän ylös hierarkiassa kohottuaan saavat kansalaisia myllyttävän virkavallan omaan käyttöönsä. Virkavaltaa ohjaa lainsäädäntö, jonka laadintaan nuo erityisryhmät myös tehokkaasti osallistuvat, mikä ilmenee mm. jatkuvina pyrkimyksinä sivuuttaa Perustuslain kansalaisille takaamien oikeuksien merkitys tai kansainvälisten sitoumusten ylikorostaminen.
Erityisesti järjestelmän hierarkkisuus mahdollistaa sen, että kansalaisnäkökulma ja normaali terve järki voidaan sivuuttaa. Vaikutusta tehostaa erityisintressiryhmien omistukseen/ohjaukseen päätynyt massamedia, joka koko ajan pyrkii edistämään näiden ajamaa agendaa.
Ei olla kaukana siitä tilanteesta, että voidaan todeta kansan ja sitä teknokraattisen hierarkian kautta hallitsevan eliitin olevan jo sodassa keskenään. Vaikka ei tekisikään noin pitkälle menevää johtopäätöstä, on helppo todeta aidon demokraattisuuden palauttamisen (jos kohta sitä on koskaan ollutkaan) olevan nykytilanteessa välttämätöntä. Median suhteen tervehtymistä on tapahtunut nk. vastamedian muodossa, joskin vastareaktio tälle on jo nähtävissä. Sen sijaan hallintorakenteiden hierarkian suhteen on vielä runsaasti tehtävää. Me emme voi jatkaa Päivi Nerg-tyyppisten ihmisten vaikutusvaltaa korostavalla järjestelmällä. Noin paljon valtaa keskittävä järjestelmä ei toimi erityisen hyvin, vaikka päivi nergit olisivat tervejärkisiä. Puoluekoneistojen suhteen tilanne on vielä kriittisempi ja sama poliittisen vallan keskittyminen vaivaa kaikkia organisaatioita. Jopa yksityiset yritykset ovat alkanet vainota ihmisiä poliittisesti.
Jos tilanne jatkuu tällaisena, on eräänä vaihtoehtona kansalaislakko eli koko yhteiskunnan laillisuuden perusta voidaan kyseenalaistaa, jos vain pienet ja erilliset intressiryhmät saavat päättää yhteisistä pelisäännöistä. Silloin on sanottava lasten tapaan, että: ”peli piip!”.
Harvinaisen osuvasti tiivistetty Jonsse. Koska yliylhäällä ei vedetä johtopäätöksiä niin joudumme tekemään sen heidän puolestaan. Yritetään kumminkin välttää oheisvahinkoja ja vedetään vaan vastuulliset hirt…eiku vastuuseen.
Juuri niin kuin ’lipsautit’ – ne eniten maallemme vahinkoa aiheuttaneet, suurimmat konnat ja koko joukko pienempiä!
Näillä näkymillä maapallon miljardit ihmiset eivät pääse ihan lähiaikoina sopusointuun keskenään, ainakaan niin kauan kuin erilaiset uskonnot taistelevat ihmisten sieluista, eli pitkälti rahasta ja vallasta.
Haluamme mieluusti pettää itseämme ja uskoa johonkin yliluonnolliseen, sillä se helpottaa meidän pienuuttamme.
.
Uskonnot ovat IHMISTEN tekemiä dogmi-kokoelmia.
Meitä korkeampaan ja meidät luoneeseen olentoon uskominen ei edellytä johonkin dogmi-kokoelmaan uskomista.
Noita ihmisten kyhäämien dogmi-kokoelmien eroavuuksia on käytetty tekosyinä sotiin ja ihmisten tappamiseen.
Toivon mukaan John Bolton on oikeassa:
”Entinen Yhdysvaltojen YK-lähettiläs: Brexit on EU:n sydämeen suunnattu tikari”,
https://www.kansalainen.fi/entinen-yhdysvaltojen-yk-lahettilas-brexit-eun-sydameen-suunnattu-tikari/
Tässä Tossavainen puhuu täyttä asiaa:
”Toimittajat väittävät rinta rottingilla, että he eivät vääristele tosiasioita eli eivät valehtele. Sehän on vale jos mikä!
Toimittajien valehtelu on ovelaa, sillä tavallinen tallaaja ei sitä tule usein edes huomanneeksi. Sanottakoon sitä vaikkapa väärän mielikuvan luomiseksi. Muutama esimerkki:
Toimittajat puhuvat pakolaisista, vaikka ihan oikeasti pakolaisia heistä on vain hyvin pieni osa. Mediassa on valokuvia hukkuneesta lapsesta, jonka avulla luodaan väärä mielikuva todellisuudesta. Tulijat ovat pääosin nuoria miehiä, joukossa vain harvoja lapsia. Siis henkilöitä, jotka tulevat Suomeen noin kymmenen turvallisen maan läpi paremman elintason kannustamana.
Torniossa maahantulijoita mielenosoitukseen masinoinut henkilö asui ennen Suomeen tuloaan usean vuoden ajan Turkissa täysin turvallisissa oloissa. Toimittajat eivät tätäkään kerro, koska se ei sovi yksiin sen tarinan/mielikuvan kanssa, jonka he haluavat pakkosyöttää kansalaisille.
Toimittajat puhuvat paperittomista. Tosiasiassa kyse on Suomen lakien mukaan laittomasti maassa olevista. Paperittomien paperit hävisivät matkan aikana, mutta jostakin syystä kukaan ei hukannut älykännykkäänsä.
Toimittajat puhuvat laittomasti maassa olevien karkotuksista. Tosiasiassa kyse on laittomasti maassa olevien käännyttämisestä.
Toimittajat puhuvat Turun terrori-iskusta puukottamisena. Onhan se paljon lievempää, koska suomalaisetkin puukottavat!
Ja niin edelleen. Esimerkkejä olisi vaikka kuinka paljon.
Toistan lopuksi mitä otsikossa totesin. Väärän mielikuvan antaminen on yhtä vastenmielistä kuin tietoinen valehtelu. Siksi asiasta pitää jatkuvasti puhua ja kirjoittaa. Tarvitaan myös medialukutaitoa.”
http://beta.oikeamedia.com/o1-37626
Riikan kirjotus parhaimmillaan osoittaa todeksi sen , että Suomen suurimman sisä,- ja ulkopoliittisenkin uhan muodostavat typerät poliitikot…
Vieläkö jotain muutakin pitäisi tässä yhteydessä sanoa… Paitsi tietysti se, että se mitä tapahtuu on suoranaista seurausta harjoitetusta politiikasta.
Ei siitä ole mitään pakotietä.
Riikan kirjoitus oli hyvä.
Voi olla, että olen just a dreamer, mutta: Maapallosta, jos se pääsee kehittymään kuten pitäisi, tulee tietenkin monirotuinen ja kohtalaisen tasa-arvoinen paikka kaikille.
Siihen on vielä matkaa paljon ja miten se toteutuu ja millainen pallomme silloin on, sitä ei pysty ennustamaan.
Jos kuitenkin ollaan positiivisia, niin se on mahdollista. Ei kuitenkaan näillä eväillä mitä meille nyt tarjotaan.
Tuo kehitys on ilman muuta mahdollista mutta sen pitäisi tapahtua ilman rahaeliitin ehtoja ja pakkovaltaa joka poikii aina psykopaattien johtaman tyrannian. Siitä nykyinen NWO hanke on hyvä esimerkki ja tuon kuvaamasi kehityksen surullisin vaihtoehto.
Scifi ja yleensä tulevaisuuden kuvittelu on kiehtonut itseäni aina.
Hollywoodin skenaarioissa tulevaisuus nähdään useimmiten juuri tällaisena pienen eliitin tyrannisoimana, lohduttomana paikkana, joka lähinnä muistuttaa helvettiä Toivottavasti se ei kuitenkaan niin mene.
Toisaalta se on totta jo tänä päivänä monessa Lähi-Idän maassa, jossa USA/Nato on toteuttanut maanpäällisen helvetin.
Ja tätä vielä salaillaan ja puolustellaan. Ei hyvältä näytä.
Näin juuri. Kaikki on harjoitetun politiikan tulosta ja jos vastuuta perätään niin se on poliitikoilla jotka ovat pettäneet kansan ja toimineet vastoin äänestäjiä. Eivätkä ole edes antaneet kansan ottaa kantaa asioihin.
Ellei tätä ymmärretä niin on vaikea korjata mitään. Todellinen ongelma eivät ole muslimit vaan se että he ovat täällä tällä tavoin kuin ovat.
Pitää asettua poikkiteloin koko NWO-politiikkaa kohtaan jota EU:kin edustaa ja toteuttaa. Pitäisi ymmärtää että EU on juuri tätä kaaosta varten ’demokratian ja utopististen (katteettomien, utopia on aina sitä) lupausten nimissä’ luotu jotta Euroopan itsenäiset kansat ja valtiot saadaan tuhottua ja alistettua NWO-imperiumille jota ollaan luomassa. Ja uskoa että sellainen salaliitto – onko se edes sitä enää – todella on olemassa.
Siksi irti EU:n pakkovallan kahleista ja oma isänmaa ja oma päätäntävalta etusijalle. Ellei tätä realiteettia haluta ymmärtää on turha elättää toivoa ja uskoa minkään muuttuvan.
Meillä tämä tarkoittaisi että koko maan johto pitäisi vaihtaa koska nykyinen ei tee mitään asian hyväksi vaan päinvastoin kuuntelee ja kumartaa nöyrästi Merkeliä ja Macronia, näitä NWO-eliitin isänmaattomia ja sydämmettömiä vasalleja, jotka eivät pistä kapulaa rattaisiin missään Euroopan liittovaltiokehitystä ja NWO-hanketta edistävässä asiassa olkoon se sitten kuinka helvetillinen hyvänsä kansoja ja kansalaisia ajatellen. Ne ovat pelkkiä eliitin välineitä.
Tämäkö on meillä Suomalaisillakin vielä edessä nykykehityksen jatkuessa?
Video ”romanttisesta” Pariisista johon on muodostunut jo useita ”No Go Zones” alueita!
https://www.facebook.com/deusvultnow/videos/324181951324779/
Jo Risto Ryti aikoinaan varoitti maan sisäisistä vihollisista. Nyt tuollaiset sisäiset viholliset käyvät sotaa kantasuomalaisia vastaan mm. erityisesti siihen tarkoitukseen palkkaamiensa Polpon ja suuren nettikyttäjoukon avulla. Eikä sekään heille riitä, vaan he laajentavat mahdollisuuttaan kantasuomalaisten vainoamiseen tiedustelulain muuttamisella.
Viimeisen 12 kuukauden aikana Nergin tilastojen mukaan Suomeen on trampannut 105 000 tilijaa ja kaikessa hiljaisuudessa verrattuna 2015 alkaneeseen tilanteeseen.
http://tilastot.migri.fi/#applications
”Täältä löydät Maahanmuuttovirastoon vireille tulleet asiat, jotka koskevat oleskelulupaa, kansainvälistä suojelua, kansalaisuutta ja maasta poistamista. Oleskeluluvan jatkamiseen ja EU-kansalaisen oleskeluun liittyvät asiat siirtyivät Maahanmuuttovirastolle vuoden 2017 alussa. Vuosina 2015 ja 2016 hakemukset vastaanotti poliisi. Tilastossa näkyy rekisteriin kyseisenä kuukautena merkityt hakemukset. Hakemus- ja päätöstilastoja ei voi verrata keskenään. Esimerkiksi tammikuussa vireille pantuja hakemuksia ei ratkaista saman vuoden tammikuussa.”
Blogi: Petteri Hiienkoski, ti 05.09.2017 20:25
Eurooppa sodassa http://beta.oikeamedia.com/o1-37641
Hyvä blogi jossa ongelma kartoitetaan. Mutta blogissa ei puututa muuhun kuin oireeseen. Itse tauti muhii syvemmällä eikä siihen kajota. Tämä on tyypillistä kun näitä lukee. Tekee mieli kommentoida.
Valitettava paradoksaalinen tosiasia on että tämä oire (haittamaahanmuutto) on pienen Lännessä majailevan NWO-eliitin itse aiheuttama. Se juuri haluaa tätä kaaosta jota vastaan kansa nyt taistelee. Todellinen vihollinen on keskuudessamme. Se haluaa Uutta Autuasta Maailmanjärjestystä johon kuuluu edistää multi-kultia ja tuhota suvereenit kansallisvaltiot ja niiden kansalaiset kulttuurimarxismin voimalla. Kansalaiset pitää saada taistelemaan toisiaan vastaan ja turtumaan henkisesti vihreiksi jotta ne eivät enää tee vastarintaa uus-Orwellien hankkeelle.
Ellei tätä ymmärretä niin on vaikea voittaa. Toki oire (haittamaahanmuutto) on saatava hallintaan mutta ei se riitä. Ehkä hetkeksi rauhoittaa mutta pian iskee uusi aalto rantaan. Pitää asettua poikkiteloin koko NWO-hankkeen ’hajota-ja-hallitse’ politiikkaa kohtaan jota EU:kin edustaa ja toteuttaa.
Pitäisi ymmärtää ettei EU todellakaan tee mitään merkittävää Euroopan tilanteen hillitsemiseksi koska se ei voi toimia vastoin omia tavoitteitaan! Se ottaa vastaan kansalaisten kapinamieltä ja painottaa ettei terrorismille saa antaa periksi, ei muuta. Siis pelkkä jatkuva taistelu on sen resepti haittamaahanmuuton ongelmaan.
Kun tuo mahdollisimman suuri HAITTA-maahanmuuttokin merkitsee EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman edistymistä Euroopan kansallisvaltioiden ja kantaeurooppalaisten tuhoamiseksi hidastettuna kansanmurhana.
Vaikka yleisesti ottaen arvostan saksalais-ruotsalaisen Henning Witten artikkeleita sensuroimattoman vaihtoehtomedian teksteinä, niin enpä tiedä SUOMALAISENA itkeäkö vai nauraako hänen erästä tuoretta otsikkoaan:
”Hur många ISIS-terrorister och våldtäktsmän släpper Sverige olagligen in från Finland den här gången?”,
http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/1944.html
Witte ilmeisesti joko ei tiedä tai muista, mitä kautta nuo ISIS-terroristit ja raiskaajat tulivat Suomeen!
Ruotsin tulee sulkea raja välittömästi kumpaankin suuntaan, ettei ruotsista suomeen tulevat tule takaisin ruotsiin.
Lauralta taas niin hyvin:
http://laurahuhtasaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242500-useimmat-poliitikot-eivat-nayta-lainkaan-ymmartavan-tilanteen-vakavuutta
Laura: ”Meillä on yhteinen vihollinen, ja sen nimi on terrorismi.”
Tuohon voi lisätä, että meillä on toinenkin, sisäinen vihollinen, joka hyökkää KANTA-suomalaisia vastaan siihen mm. erikseen palkaamiensa Polpon ja suuren nettikyttäjoukon avulla. Eikä tuokaan sille riitä, vaan se haluaa laajentaa kyttäys-/vainoamis-mahdollisuuksiaan perustuslain vastaisella tiedustelulaki-muutoksella.
”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://www.eutruth.org.uk/
Pitää muistaa että ns. terrorismi on itse luotu ongelma (oire) jonka takana on yksityinen pankkiiri-mafia ja sen tukema nwo-eliitti.
Pelkkä oireeseen keskittyminen ei johda tilanteen korjaantumiseen. Pitää asettua poikkiteloin koko globalistien NWO-politiikkaa kohtaan jota EU-eliittikin edustaa ja toteuttaa.
Meillä tämä tarkoittaisi että koko maan nykyinen johto pitäisi vaihtaa.
Opi ymmärtämään kuinka maailma ja oma maamme toimii
https://blogit.kansalainen.fi/kuinka-maailma-oikeasti-toimii/
Hopalong 8.9.2017 at 11:39:
Kaipasit UNHCR:n raporttia, josta tieto YK:n maääritelmän mukaisisten pakolaisten alle 3% osuudesta mereltä 2016 Italiaan tulleista löytyy.
Prosenttilukuun 2,65 päästään seuraasta löytyvillä tiedoilla:
http://data2.unhcr.org/en/documents/download/53633
Sivulla 1 on mm. seuraavat tiedot:
ITALY UNHCR UPDATE# December 2016 (update published on 16 March 2017)
KEY FIGURES
181,436 People arriving by sea in 2016
SivullA 5:
In 2016 91,102 claims were determined by Territorial Commissions across the national territory: 5% of asylum
– seekers were recognized as refugees.
Tuo 5% prosenttia on saatu laskemalla pakolaisina hyväksyttyjen (recognized as refugees) määrän osuus 4,808 (näkyy pylväskaaviossa) käsiteltyjen hakemusten määrästä 91,102; laskettuna mereltä tulleiden koknaismäärästä 181,436 päädytään prosenttilukuun 2,65.
Tuo prosenttiluku olisi kylläkin vielä pienempi, jos mereltä tulleiden määrään lisättäisiin muullakin tavalla tulleet – otaksuttavasti niitäkin on jonkinmoinen määrä, vaikka niitä ei ole näytetty.
Suomessa kokoomuksen hallituskauden ja presidentti Sauli Niinistön aikana Suomen ulkoinen ja sisäinen turvallisuus on ajettu kriisiin NATO-sota-Venäjä-viha, terrorismin vastainen sota -politiikalla.
Venäjä ja venäiset ovat hereillä.
Venäjä pitää jatkuvasti sotaharjoituksia USAn, NATOn, Niinistön NATO-isäntämaan hyökkäyksen varalta ja yksityiset venäläiset turistit varautuvat terrorivaaraan ja Venäjä-vihaan kun vierailevat Suomessa.
Niinpä venäläiset pitävät usein autoissaan erilaisia tavaroita itsepuolustusta varten kun tulevat Suomeen.
Viime viikonloppuna kokoomuslaiset ja muut Venäjä-vihaa kylvävät natottajat sekä terroristit olisivat saaneet kyytiä Suomessa, sillä Venäjän-Suomen rajalla venäläisnaisen autosta löytyi 46,5 senttiä pitkä viidakkoveitsi, metallinen pesäpallomaila ja nyrkkirauta.
Ankeuttajat (foliohatut) 6-0: […] Suomeen tuli vuoden 2015 turvapaikkakriisin aikana yli 26 000 turvapaikanhakijaa, joiden henkilöllisyys ei ollut viranomaisten tiedossa. Tiedot käyvät ilmi Euroopan maahanmuuttoverkoston tutkijoiden joulukuussa 2017 julkaistusta EU-selvityksestä.
Suomeen tuli 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaa. Vain joka viidennen henkilöllisyys oli viranomaisten tiedossa.
– Valtaosa turvapaikanhakijoista tulee ilman hyväksyttyjä matkustusasiakirjoja tai henkilöllisyyden todistavaa asiakirjaa, Maahanmuuttoviraston (Migri) turvapaikkayksikön johtaja Esko Repo kertoo.
– Tarkkaa tilastoa meillä ei ole, mutta arviolta 80–90 prosentilla turvapaikkaa hakevista ei ole asiakirjoja, Repo sanoo.
Sisäministeriön entinen kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoi Ylen keskusteluohjelmassa 2016, että Suomessa ”tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut” […]
Lähde: Raportti paljastaa: Yli 26 000 Suomeen tulleen turvapaikanhakijan henkilöllisyys oli pimennossa (9.2.2018) https://www.lansivayla.fi/artikkeli/607810-raportti-paljastaa-yli-26-000-suomeen-tulleen-turvapaikanhakijan-henkilollisyys-oli