Rakas Jumala,
nosta kostava kätesi uppiniskaisten ja ymmärtämättömien ylle!
Minä niin mieleni pahoitin törmättyäni somessa fb-sivustoon, jolle oli otettu kuvakaappauksia twiiteistäni. Sen nimeksi oli annettu Pohjanoteeraus-lista.
Anna sataa tulta ja tulikiveä heidän päälleen, kun en vieläkään saa eduskunnassa läpi lakiesitystä, jolla Minua – tai siis hallitusta – kritisoivat sensuroitaisiin. Vähemmistöliitto kannattaa vain sellaisten esitysten sensuroimista, jotka eriävät heidän mielipiteistään, ja kokoomus senkun pelaa presidenttipeliä.
On tässä sentään, Rakas Jumala, silti Meillä jotain iloitsemistakin. Fratres Boni -veljestön jakohaarajaoston saunaillatsuissa sovittiin, että seuraava yritys, jonka perustan valtion tuella saa sitten perustamisen jälkeen valtion tukea toimintansa kehittämiseen.
Vaikka tämä nyt vaatikin minulta sen myönnytyksen, että kokoomuslaisten vastaanottokeskukset saavat budjettiin taas lisämäärärahan. Se oli kumminkin helppo luvata – eihän ne Minun rahoja ole, mitkä pois lupasin. Ja onhan Natsiina kivannäköinen likka, ja minulla liha heikko.
Vaan kyllä oli lystiä siellä saunaillassa! Nauroimme lauteet lastuiksi, kun sini-Soini lohkaisi, ettei suomalaiset juntit erota omenaa melonista. Sini-Soini meinasi sitä, että suomalaiset eivät ole vieläkään älynneet, että se Meidän korjaustoimenpide terrorismiuhkaan on sama mitä Halla-aho esitti, ja Me sitten perusteltiin sillä, ettei Halla-aho kelpaa hallitukseen, kun se on niin rasistinen – siis Halla-aho, ei hallitus.
Soini nauroi vielä pisuaarillakin omalle vitsilleen niin ettei meinannut löytää uuvattiaan pisauttaakseen. Orpo-piru (Anteeksi Rakas Jumala tämä sanavalinta) kusi loppuillasta porealtaaseen matkiessaan sitä herkkupyllyistä pikkupoika pissillä -patsasta, joka niillä on Brysselissä.
Se harmittaa Minua aina, kun joku kopioi Minun vitsini. Tekisi mieli erottaa hallituksesta, mutta se olisi matalamielistä – ja minä mielelläni jätän koston tässäkin asiassa Sinulle, Rakas Jumala. (Pane Orpolle opiksi vaikka virtsatietulehdus tai saata puhumaan kielillä suorassa haastattelussa.)
Kempeleeltä minuun ottivat uskonveljet yhteyttä. Olivat kauhuissaan, kun olivat lukeneet Maaseudun Tulevaisuudesta Tuomas Enbusken sanoneen, että ”tehdään maaseudusta alue, jossa sallitaan kannabis, paritus ja uhkapeli” valtiollisin toimin. Uskonveljiä kauhisti se, että valtio alkaisi verottaa näitä maaseudun normiaktiviteetteja – ja se taas rajoittaisi heidän huvejaan pahan kerran.
Anna, Rakas Jumala, Minulle joku neuvo millä tästä pulasta selviän, varsinkin kun jo julkistimme, että aiomme nostaa viinan hintaa!
Hyvää yötä, Rakas Jumala. Otan taas yhteyttä sinne yliylhäälle, kun minulla on jotain raportoitavaa.
¤
PÄIVITYS 30.10.2017 klo 12:03: Ingressi (tieto Sanan vuotajasta, Veli Välisestä) ja kuvatiedot lisätty.
¤

-Hyvä Arvo Pohja,koska et ottanut varoituksestani opiksesi.Kirjaan nyt ylös kirjoittamisesi ja levitän valtamedian kautta tietoa ,että kirjoituksiasi luen nyt vihapuhekulman näkökulmasta ja mahdollisesti se johtaa jatkolukemiseen.
-Terveisin Veli Supo
Satiiri on hyvä laji, politiikan satiiri varsinkin. Sitä kansa jaksaisi katella ja sen avulla saisi tietoakin mitä politikot oikeasti puuhastelevat. Se on Suomessa kielletty. YLEstä se on hävinnyt kokonaan. Taisi häipyä Jääskeläisen ja Kivisen aikana. Aiheita poliittiseen satiiriin olisi nyt enemmän kuin koskaan.
Mutta, pannaan väliin vähän kuivahkoa tilastotietoa. Tilauksia ja viennin vetoa hehkuttavat politikot (talouden kasvua). Tilauksia en vielä katellut, mutta Tulli kertoo tämän vuoden tammi – heinäkuun kauppataseen olevan 1,2 miljardia miinusmerkkinen. Yksi pieni plus – piikki on toukokuussa, muut kuukaudet miinusta, käyrä edelleen kaakossa. Tarkempaa tietoa löytyy täältä: http://tulli.fi/tilastot/tilastojulkaisu/-/asset_publisher/tavaroiden-ulkomaankaupan-ennakkotilasto-heinakuussa-2017#
Poikani, tässä sinulle neuvoja.
-Laske viinan hintaa niin saat kansan puolellesi. Korvaa budjettivaje lisävelalla – sitähän ei tarvi maksaa pois.
-Vapauta kannabis ja muut huumeet. Kansa unohtaa kärsimyksensä eikä jaksa enää valittaa.
-Ota köyhiltä ja anna rikkaille. Ottaa niin päähän se, etteivät Suomen köyhät osanneet antaa arvoa rahalle. Rikkaathan tykkäävät rahasta enemmän kuin köyhät ja osaavat muutenkin käyttäytyä sen kanssa.
-Laillista parittaminen ja huoraaminen ja pistä kondomit verolle niin että Suomen herjaava ja saastainen väki kuolee maastasi pois ja sinun ja kaltaistesi pyhyytesi kirkkaus pääsee loistamaan ajasta aikaan.
-Ota lisää maahan niitä, jotka ylistävät minun nimeäni ja antavat minun vihani langeta saastaisen kansan päälle heidän kauttaan.
PS. Älä välitä noista leukojensa louskuttajista. Ei haukku haavaa tee eikä heistä enempään ole.
Sinun J
Tämä juttu kuuluu ehdottomasti osastoon satiiri: https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/229696-suomen-verotuksessa-jo-liian-kova-progressio-professori-olen-huolestunut
Professori on siis huolissaan korkeasta veroprogressiosta. Onhan se jonkinmoinen, mutta ”raippaveron” maksavia palkansaajia on vain alle kaksi prosenttia tulonsaajista. Taitavat olla nekin julkisen puolen töissä, kun eivät pääse veroja karkuun.
Ainoa progressiivinen vero on valtion tulovero ja sitä valtio arvioi perivänsä tänä vuonna 5,4 miljardia, noin kuusi prosenttia, koko veropotin ollessa 95 miljardia. Luit oikein, 95 miljardia, noin puolet BKTsta. Nousua edellisestä vuodesta 3,3 %. Ongelma on siinä, että verotuksen rakennetta ei kansa tiedä, ei niin kansanedustajat kun eivät ministeritkään. Professori taitaa tietää, mutta ei kerro. On muuta mielessä.
Jotkut kommentaattorit vielä kirjoittelevat, että tuo parin prosentin tulonsaajaryhmä maksaa puolet kaikista veroista. Se tekisi jo valtion budjetin verran.
Kunnallisverot ovat lievästi progressiivisia myös, koska työtulovähennys, mutta sitä maksavat vain palkansaajat. Tässä verotilastoa: http://tilastokeskus.fi/til/vermak/2016/vermak_2016_2017-07-13_tie_001_fi.html
Ja tässä jotain muuta, josta professori ei ole huolissaan: http://www.stat.fi/til/tjt/2015/04/tjt_2015_04_2017-05-26_tie_001_fi.html
Summaus unohtui. Politikkojen hehkuttama ”kasvu” on vain verotulojen kasvua, johon ovat itse myötävaikuttaneet jatkuvilla verojen korotuksilla. Kansa köyhtyy edelleen, kiihtyvällä vauhdilla. Satiiriahan tämä on, mutta tämä satiiri ei naurata.
Verotus Suomessa on nykyään ”state of the art”. Vielä viitisentoista vuotta sitten pystyi väsäämään excelin, jolla sai laskettua omat veronsa. Nykyään siihen eivät enää pysty edes ekonomistit.
Tässä artikkelissa vuodelta 2015 veronmaksajain keskusliiton pääekonomisti toteaa:
”Jotta oman veroprosentin laskeminen ei olisi liian helppoa, on vähennyksissä omat progressiiviset asteikkonsa. Toisin sanoen suurimmista tuloista saa tehdä suhteellisesti pienempiä vähennyksiä kuin pienistä.
– Ei sitä ihan itse pysty laskemaan, paljonko veroa tulisi maksettua. Ei tämä ihan yksinkertaista ole, Kirkko-Jaakkola myöntää.”
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/79817-2420-eukk-tasta-tilinauhasta-ei-mene-senttiakaan-valtiolle
Laskin kerran jälkeenpäin juuri tuon vuoden 2015 kaikki maksamani verot ja veroluonteiset maksut. Maksettujen kulutusverojen määrää perustui arvioihin eri hyödykkeiden kulutuksista sen vuoden aikana. 650 eur/kk työttömyyskorvaukselle tuli kokonaisveroksi 55%. Todellisuudessa maksoin veroa enemmänkin, sillä hyödykkeiden alv-verottomat hinnat pitävät sisällään erilaisia veroja ja veroluonteisia maksuja, joita on mahdoton arvioida.
Kulutusverojen ansiosta verotuksen progressio Suomessa on todellisuudessa niinpäin, että pienituloinen maksaa veroja suhteessa tuloihinsa enemmän kuin suurituloinen.
Joku voisi pitää satiirina sitä, että verostakin pitää maksaa veroa. Sähkölaskussa arvonlisäveroa maksetaan hinnasta, joka pitää sisällään energiaveron!
Ja autoa tankatessa poltttoaineverosta maksetaan vielä arvonlisäveroa. Olet oikeilla jäljillä. Pienituloisen veroprosentti on korkeampi kuin suurituloisten, koska välilliset verot ovat regressiivisiä. Ei siis oikea suunta verotukselle, vaikka uuvattien Sampo Terho näin väittikin.
Heh. Katoin vielä tuon artikkelin. Paskapuhetta. Kaikki välilliset verot menevät valtiolle ja niitä pieni- ja keskituloiset maksavat todella paljon. Valtion budjetti koostuu jo 90 % välillisistä veroista, eivätkä ne rahat tule pelkästään suurituloisilta. Täytyy ihmetellä, miten nämä a-siantuntijat ovat noin kuutamolla.
Valtioneuvoston linna, iltasella 10 syyskuuta. Olen huolestunut hallituksen kannatuksesta. Uuvattien kannatus ei nouse. Kansalaiset kirjoittelevat jo erosta. No, niin lupasin joskus, mutta en kyllä taivas varjelkoon lähde minnekään ennen kuin sote on yksityistetty. Kilautanpa kavereille.
-Arvo täällä terve. Kuule, kun se uuvattien kannatus ei näytä nousevan, mitä pitäisi tehdä. Joo, hyvä, minäpä annan mediaan lausunnon. Hetkinen, toimittaja siellä Stadin Pravdassa, joo, tässä.
-Haloo, kuuluuko, Arvo täällä terve, minä ehdotan pakolaiskiintiön nostamista kahteentuhanteen. Joo, oikein kuulitte, kiitos ja kuulemiin.
Ja sitten sama vielä YLE’n luottotoimittajalle.
-Arvo terve, ehdotan pakolaiskiintiön nostamista kahteentuhanteen, joo, pistä juttu uutisiin. Kiitos.
-Ja sitten joo, mikäs se uuvattien ministerin numero taas olikaan, tässähän se.
-Arvo terve. Lausunto meni mediaan. Muista sitten huomenna antaa sille heti täystyrmäys. Joo, selvä, katellaan sitten syyskuun kannatusluvut. Moikka.
MTV: Suomalaisviljelijät haluavat alkaa kasvattaa kannabista – ”Jos se onnistuu jo muualla EU:ssa, miksei Suomessa?”
( 09.02.2018 ) […] Suomalaisilla viljelijöillä pitäisi olla mahdollisuus kasvattaa lääkekannabista esimerkiksi vientiä varten, toteaa Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.[…] https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/suomalaisviljelijat-haluavat-alkaa-kasvattaa-kannabista-jos-se-onnistuu-jo-muualla-eu-ssa-miksei-suomessa/6762244#gs.yt3gQLg
Foliohatut 6-0