Syyskuun 11:nnen iskujen riippumattoman tutkimuksen ja tiedotuksen suomalaisiin edelläkävijöihin kuuluva Hannu Yli-Karjanmaa menehtyi viime heinäkuun alussa veneilyonnettomuudessa Ruotsin Lapissa. Hannun omaiset esittävät tapahtumien todennäköisen kulun hänen rakkaaseen veneilyharrastukseensa keskittyvällä YouTube-kanavalla.

Hannu oli Syyskuun 11. ja ”terrorismin vastainen sota” -sivuston – joka tunnetaan paremmin nimellä 11syyskuu-sivusto – perustaja ja ylläpitäjä. Häntä haastateltiin useita kertoja radiossa ja TV:ssä, ja hän oli järjestämässä erilaisia tapahtumia virallisen kertomuksen valheellisuuden esiintuomiseksi. Tapahtumiin kuuluu iskujen neljäntenä vuosipäivänä Ostrobotnia-talolla järjestetty seminaari, jossa puhuivat Saksan entinen teknologiaministeri Andreas von Bülow, joka on kirjoittanut kirjan Die CIA und der 11. September. Internationaler Terror und die Rolle der Geheimdienste, sekä – jokapaikan tiedefilosofi Esko Valtaojan suureksi närkästykseksi – kirjailija Leena Krohn ja tekniikan tohtori Heikki Kurttila. Hannu kirjoitti kirjan Valtiot ja terrorismi: Katsaus propagandan luomien kulissien taakse (Multikustannus 2008), joka on vapaasti luettavissa hänen sivustollaan vuonna 2013 päivitettynä PDF-versiona.
Hannu herätti monia ihmisiä tarkastelemaan kriittisesti virallisia totuuksia syyskuun 11:nnen iskuista, mutta myös monista muista terrori-iskuista. Kuulun itsekin hänen vaikuttamiinsa ihmisiin.
Muistan kun 9/11:n jälkeen luin Hesarista (joka vielä silloin kuului lähes päivittäiseen lukemistooni), että kyseisenä päivänä tuhoutui kolmaskin WTC-pilvenpiirtäjä, 174 metriä korkea WTC 7. Artikkelissa ollutta WTC:n tonttikarttaa katsoessani hieman hämmästelin sitä, että myös tuo sivummalla ollut, pystyyn jääneiden rakennusten reunustama pilvenpiirtäjä tuhoutui täysin. (Kaksoistornien täystuhon kyseenalaistaminen ei tuolloin käynyt mielessäkään.) Ihmettely kuitenkin unohtui nopeasti, sillä valtamedian rummuttamat selitykset pahasta ja viekkaasta Osama bin Ladenista ja tämän 19:stä lentokonekaapparista tuntuivat riittäviltä.
Työkaverinkin vuosia myöhemmin lounastauolla esittämiin epäilyihin Pentagoniin väitetysti osuneesta lentokoneesta suhtauduin kevytmielisesti todeten lopuksi muka-hauskasti, että ”salaliittoteoria päivässä pitää mielen virkeänä”. Vasta Hesarin helmikuussa 2005 julkaisema Hannun vastakirjoitus Saska Saarikosken 9/11-kriitikot lytänneeseen kirjoitukseen ja sen lukemista seurannut vierailu Hannun sivustolla (minkä myötä näin myös ensimmäistä kertaa WTC 7:n tasaisen putoamisen perustuksilleen) saivat minut toden teolla kyseenalaistamaan 9/11-iskujen viralliset selitykset.
Hannu Yli-Karjanmaa esitti syyskuun 11:nnen tapahtumista olennaisia, perusluonteisia kysymyksiä, joita valtamediassa ei tultaisi esittämään. Miten kaikki 19 väitettyä konekaapparia saattoivat läpäistä lentokenttien turvatarkastukset ongelmitta? Miten ilmavalvonta ei tavoittanut – vähintäänkin tilanteen tarkistaakseen – yhtäkään supervallan ilmatilassa väitetysti kaapatusta neljästä koneesta? Miksei yhdestäkään koneesta tehty lennonjohdolle hälytystä uhkaavasta tai alkaneesta kaappauksesta? Yleisesti käytetyn kaappauskoodin näppäily vie pilotilta vain 2–3 sekuntia, siinä missä kaappareilta kului virallisen kertomuksen mukaan yli puoli minuuttia murtautua lennon 93 ohjaamoon. Silti yksikään neljän koneen kahdeksasta pilotista ei tehnyt hälytystä lennonjohdolle.
Miten väitetyt kaapparit, jotka eivät olleet koskaan ohjanneet suurta matkustajakonetta ja olivat lentäneet keskinkertaisesti tai surkeasti pienkoneilla, olisivat onnistuneet tekemään manöövereitä – niin Pentagonia kuin WTC:n vain 63 metrin levyisiä kaksoistorneja huimalla nopeudella lähestyttäessä – joihin ammattilentäjätkään eivät omien lausuntojensa mukaan olisi pystyneet? Kolmen koneen yhteensä kuuden mustan laatikon kerrottiin tuhoutuneen täydellisesti – mutta Satam al-Suqamin passi löytyi vahingoittumattomana kaksoistornien lähettyviltä? Miten väitetyt kaapparit olisivat onnistuneet kahdella lentokoneella tuhoamaan kolme pilvenpiirtäjää perustuksilleen, vaikka pilvenpiirtäjät oli suunniteltu kestämään matkustajakoneen törmäyksen ja siitä aiheutuvat tulipalot?
Ja niin edelleen. Hannu tiivistää virallisen kertomuksen epäuskottavuuden seuraavasti:
”Virallisen tarinan toisistaan riippumattomien tapahtumaketjun osien muodostaman kokonaisuuden onnistumisen todennäköisyys on olematon. Tästä syystä sitä voidaan pitää perustellusti epäuskottavana. Ja kuitenkin joku älykäs henkilö suunnitteli tuon operaation pitäen onnistumisen mahdollisuutta hyvänä! Tämä absurdi tarina on ns. sattumateoria, jossa toinen osapuoli onnistuu kaikessa ja toinen osapuoli epäonnistuu kaikessa.”
Hannu Yli-Karjanmaan kriittisyys terrori-iskujen valtiollisia selityksiä kohtaan ei riippunut kulloisestakin toimijasta. Hän oli yhtäläisen kriittinen niin länteen kuin itään, eikä hän ollut ideologisten intressien johdateltavissa. Hän oli tiukasti oman polkunsa kulkija ja aidosti itsenäinen tutkija, jonka liian varhainen poismeno merkitsee suurta menetystä riippumattomalle kansalaisjournalismille.
Kuten niin moni muukin tiennäyttäjä, Hannu väsyi taistelussa valtamedian koneistoa vastaan. Viimeisinä vuosina hän vetäytyi sivummalle kansalaisaktivismin kentällä, mutta ei koskaan luopunut virallisten totuuksien haastamisesta ja jatkoi sivustonsa päivittämistä. Hannun omatunto ajoi häntä kaikista vastuksista huolimatta jakamaan toisille tietämystään valtiollisesta terrorismista ja kansalaisten manipuloinnista. Hän oli todellakin sisäistänyt kuuluisan toteamuksen ”yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko”. Jos me kaikki toimisimme kuten Hannu, voisimme pian elää toisenlaisessa maailmassa.
¤

¤
Kuten Vesa toteaa, Hannu Yli-Karjanmaan panos ihmisten silmien avaamisessa — myös minun — oli suuri. Älkäämme antako Hannun työn mennä hukkaan vaan jatkakaamme kukin tahollamme kyselemistä, kyseenalaistamista ja totuuden etsimistä, ja jakakaamme löytämämme muidenkin tutkailtavaksi.
Itselleni totuus aukeni kun näin kuinka BBC kertoi etuajassa kuinka WTC 7 romahti. Muuta ei tarvittu.
Samalla selvisi kuka oli kaiken takana.
https://wikispooks.com/wiki/9-11/Israel_did_it
Vai niin, selvisi tämäkin asia sinulle kuin taikaiskusta. Voitko valistaa meitä tietämättömiä KUKA OLI KAIKEN TAKANA?
No kaipa tiedät ketkä siellä Lontoossa BBC lehteä toimittavat ja rahoittavat. Vinkkinä etten tarkoita jesuiittoja.
Hannu Yli-Karjamaa kirjoitti myös Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n Venäjällä tekemistä terrori-iskuista.
http://www.11syyskuu.net/venaja.htm
Valitettava tapaus ja osanottoni läheisille. En Hannua mitenkään tuntenut, mutta hänen sivustonsa oli varmaankin ensimmäisiä, joihin itsekin törmäsi 9/11-iskuihin liittyen. Ja viimeistään sitten tuon kirjan myötä alkoi valtiollinen terrorismi kiinnostaa laajemmaltikin. Mielestäni hyvä ja monipuolinen kokonaisuus, johon tulee vieläkin palattua.
Komia kohmelokiikku, Yli-Karjanmaan talon kummallakin puolella, pari kolme kilometriä suuntaansa on ja on ollut sielunmaisemaa hiveliä riippusiltoja. Osanottoni.
Totuuksien hakijat ja löytäjät ovat poliittisten roistojen kiikaritähtäimissä. Monet 9-11 tutkijat ovat haihtuneet ”stratosfääriin” , eikä heidän kuolemansyytään ole voitu varmuudella tarkistaa. Paras tapa pysyä hengissä, on mennä valheiden virran mukana. Nykymaailmassa totuuksissa pysyvät joutuvat kärsimään aiheettomasti. Me elämme valheiden keskellä, jossa väärintekijät palkitaan.
Olikohan Hannun kuolema vahinko vai astuiko väärille varpaille?
Olihan sekin, että planeetat kiertävät Aurinkoa eikä Maata, vain viheliäinen salaliittoteoria, jota levittämällä ilmeisesti pyrittiin informaatiovaikuttamalla rapauttamaan Katolisen Kirkon arvovaltaa.
Salaliittoteorioita voi verrata tieteen edistyksen aikana käytettyihin hypoteeseihin eli tiedemiehen intuition, ajatuskokeen tai matemaattisen spekuloinnin tuottamiin väittämiin, joita he tai muut tiedemiehet pyrkivät osoittamaan joko tosiksi tai vääriksi. Monia teorioita ammuttiin alas, mutta monia todistettiin myös oikeiksi, vaikka ne olivat silloin vastoin yleistä uskomusta. Tiede käytti näiden teorioiden todistamisen apuna lähinnä koejärjestelyjä, jotka huolella dokumentoitiin, jotta ne rekonstruktioimalla ”kuka tahansa” pystyy toteamaan hypoteesin joko oikeaksi tai vääräksi. Oikeiksi osoitetuista hypoteeseista tuli sittemmin tieteellisiä teorioita, jotka otettiin mukaan Tieteen Kaanoniin.
Se, ettei salaliittoteorioita saisi joidenkin mielestä esittää, on vain osoitus siitä, että ihminen on alitajuisesti omaksunut tietynlaisen turvallisuutta tuotavan maailmankuvan/-selityksen ja inhoaa ja kavahtaa, jos tätä pyritään horjuttamaan.
Salaliittoteorioiden maineen tuhoamiseksi tietyt tahot esittävät aivan poskettomia teorioita tai houkuttelevat salaliitoista kiinnostuneet täkyillä väärille jäljille.
Salaliittojen kanssa ei pysty työskentelemään ellei pysty käsittelemään epävarmuutta ja seuraamaan intuitiotaan typeryksien mielipiteistä välittämättä. Ihmisrakas henkilö ei myöskään pysty työskentelemään salaliittoteorioiden kanssa, koska ihmisten huomattava enemmistö välttelee niitä kuin ruttoa.
Ei kaikki salaliitot ole välttämättä salaliittoja,vaan voidaan väittää että maailman kehittyessä asioiden paremman ymmärryksen myötä on tullut erittäin suuria ihmisten yksilöllisten ymmärrysten muodostamia muureja,joita ne jotka ovat paremmin vihkiytyneet asioihin käyttävät tietenkin hyväkseen.
Entäs valheista suurimmat Jeesus ja Jumala: Hallituksessa on yhä niitä, jotka eivät selviäisi psykologisten testien sitä osaa, jossa kysytään uskotko Jumalaan ja Jumalan poikaan?
Kun tuo WTC 7 tuntuu olevan salaliittouskovaisille se kaikkein vahvin todiste salaliitosta, niin olisi ihan mielenkiintoista kuulla että mikä sa kyseisen rakennuksen katon keskiosan ja katolla olevan ns. penthousen vajomaan metrikaupalla alaspäin ennen sortumisen käynnistymistä? Mikään räjäytysteoria ei sitä selitä. Sen sijaan virallisen teorian mukainen keskipilarien pettäminen ja vajoaminen selittää tapahtuman erittäin uskottavasti.
Muutenkin on aivan naurettava ajatus, että kyseinen rakennus olisi pitänyt saada tuhoutumaan. Aivan naurettava ajatus.
No mikä siinä naurattaa? Siellähän oli paljon sellaista mistä piti päästä eroon.
Ai mitä sellaista? Ja räjäyttäminen oli sitten se fiksuin tapa päästä eroon?
Huonot tiedpt sinulla jos et sitä tiedä. Otahan selvää. Ja kirjoittele vasta sitten. Menee uskottavuus tuolla tyylillä.
Kuten olen toisaalla todennut, räjähdepurkaminen suoritetaan usein vaiheittain siten, että ensin poistetaan kantavat rakenteet joistain kohdista rakennusta ja sen jälkeen muualta. Käytetyt tekniikat vaihtelevat rakennuksen korkeudesta, leveydestä ja muista ominaisuuksista riippuen, kuten voi nähdä netistä löytyviltä lukemattomilta purkuvideoilta.
Poistamalla ensin kantavat rakenteet keskeltä varmistetaan se, että tornitalo luhistuu sisäänpäin (implosion) eikä kaadu hallitsemattomasti ulospäin. WTC 7:n tuhon alkajaisiksi näkyy putoavan rakennuksen keskellä (ei aivan keskellä, mutta tällä ei ole merkitystä) oleva kattohuoneisto (penthouse) ja katto näkyy notkahtavan keskeltä alaspäin.
Ei mikään hallittu purku kestä alusta loppuun pelkästään sitä aikaa, joka rakennuksen katolta kuluisi pudota vastuksetta maahan. Mutta toimenpiteen kuluessa rakennuksen yläosan on mahdollista pudota vastuksetta osan ajasta, kun joistain kerroksista poistetaan kantavat rakenteet. Vastukseton putoaminen ei myöskään (tietenkään) ole mikään itsetarkoitus, vaan käytetyn purkuteknologian luonnollinen seuraus.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että kahdeksan kerrosvälin yhtäjaksoinen vapaa pudotus edellyttää sitä, että vastus poistettiin tarkoituksellisesti (osana hallittua purkamista). Rakennuksen yläosa ei voinut murskata alempia osia noiden 8 kerrosvälin osalta, koska murskaaminen olisi vienyt aikaa. Täysin vastukseton murskaaminen on jo käsitteellinen mahdottomuus.
Myös purkuasiantuntija Danny Jowenko, jolla oli oma purkufirma, ja monet muut rakennusten purkajat ovat pitäneet WTC 7:aa hallittuna purkuna; sittemmin edesmenneelle Jowenkolle riitti videon näkeminen, eikä hänen käsityksensä muuttunut tarkemmissa analyyseissä.
Aiheesta lisää Britannian valtamediassa – jutussa viitataan myös tuoreeseen Alaskan yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan tulipalot eivät voineet tuhota pilvenpiirtäjää:
”Crucially, a team of engineers at the University of Alaska concluded this week, after two years of forensic research, that fire could not have caused the collapse of WTC7.”
http://www.dailymail.co.uk/news/article-4867124/9-11-conspiracy-theories-persist-16-years-atrocity.html?login#readerCommentsCommand-message-field
”Kuten olen toisaalla todennut, räjähdepurkaminen suoritetaan usein vaiheittain siten, että ensin poistetaan kantavat rakenteet joistain kohdista rakennusta ja sen jälkeen muualta.”
Näinhän ne tietysti tekee. Homma vain kestää ammattilaisiltakin useita viikkoja vaikka saavat tehdä työnsä kaikessa rauhassa. Mitenkähän homma onnistuisi jatkuvasti käytössä olevassa toimistorakennuksessa kenenkään huomaamatta?
Räjäytyksistä kuuluu myös aina ääniä ja näkyy pöllähdyksiä. Sellaisia ei yhdessäkään WTC-tornissa näkynyt ennen sortumisen alkamista.
”Mutta toimenpiteen kuluessa rakennuksen yläosan on mahdollista pudota vastuksetta osan ajasta, kun joistain kerroksista poistetaan kantavat rakenteet.”
Tällaista kirjoittaa henkilö, joka ei tiedä pilvenpiirtäjän rakenteesta mitään. Kun pystypilarit klinkkasivat kuumuuden ja valtaisan yläpuolisen massan ansiosta, niin nämä alas vajovat pystypilarit vetivät poikittaispilareiden välityksellä myös viereiset niin ikään kuumuuden heikentämät pilarit linkkuun ja niin oli ketjureaktio valmis. kun pystypilarit tällä tavalla menivät pois sijoiltaan, eivät ne luonnollisestikaan enää kohdanneet juuri mitään vastusta. Lattiat ja poikittaispalkit eivät paljon vastusta antaneet.
”Täysin vastukseton murskaaminen on jo käsitteellinen mahdottomuus.”
Niin on. Mutta kummasti sitä vain salaliittoväki jaksaa toistella.
Edelleen on vastausta vailla, mikä sai katon keskiosan ja penthousen vajoamaan hitaasti ja vähitellen muutamia metrejä alaspäin. Tähän on aivan lapsellista tarjota mitään räjäytys selityksiä. Kyllä minä olen sen verran räjäytysvideoita katsonut.
Jopa NIST lopulta virallisesti myönsi kahdeksan kerroksen yhtäjaksoisen täysin vapaan (eli vastuksettoman) pudotuksen, eli kyse ei ole vain ”salaliittoväen” toistelemisesta. NIST ei kuitenkaan selittänyt vapaata pudotusta, eikä vastukseton pudotus olekaan yhteensopiva NISTin luhistumismallin kanssa (jossa ulkoseinät käpristyvät voimakkaasti sisäänpäin), joka puolestaan ei ole lainkaan yhteensopiva sen kanssa, miten rakennus tuli alas kaikilla videoilla (ulkoseinät eivät todellakaan käpristyneet sisäänpäin).
Veikkaan, että mm. Architects and Engineers for 9/11 Truthin kolmisen tuhatta asiantuntijaa ja Alaskan yliopiston insinööritieteiden laitoksen tutkijat tietävät pilvenpiirtäjien rakenteesta enemmän kuin kumpikaan meistä. 🙂
Räjähdysäänistä ja muista räjähdysten merkeistä WTC:llä on runsaasti todisteita. Esimerkiksi syyskuun 11. päivänä haastateltu pelastustyöntekijä kertoo kuulleensa ukkosen jyrähdystä muistuttavan äänen ja nähneensä ikkunat rikkovan shokkiaallon kulkevan WTC 7:n läpi, minkä jälkeen alin kerros oli luhistunut ensimmäisenä muun rakennuksen seuratessa perässä.
http://killtown.blogspot.fi/2006/10/gz-rescuer-wtc-7-about-to-blow-up.html
Craig Bartmer New Yorkin poliisilaitokselta on todistanut nähneensä WTC 7:n alastulon ja kuulleensa sarjan räjähdyksiä sen aikana. Bartmer on kertonut olevansa vakuuttunut siitä, että rakennus purettiin hallitusti.
New Yorkin kaupungin virkamies Barry Jennings puolestaan antoi yksityiskohtaisen lausunnon räjähdyksestä WTC 7:n kuudennessa kerroksessa. Räjähdyksen seurauksena hän jäi kollegansa kanssa loukkuun evakuoituun rakennukseen. Kollega oli New Yorkin kaupungin lakimies Michael Hess, joka 11.9.2001 aamupäivällä vahvisti UPN 9 News -kanavalle, että räjähdys WTC 7:n sisällä esti miesten ulospääsyn, kunnes palomiehet noin puolentoista tunnin kuluttua auttoivat heidät ulos. Jennings korosti, että räjähdyksen jälkeen molemmat kaksoistorneista näkyivät olevan pystyssä – lausunto, jota tukee Hessin haastattelun ajankohta tuona aamuna.
http://noonehastodie.blogspot.fi/2007/06/barry-jennings-world-trade-center-7.html
https://www.youtube.com/watch?v=BUfiLbXMa64
Miesten kertomuksen ja Hessin haastattelun ajankohdan perusteella räjähdys tapahtui kello 9.15–9.30 aikoihin miesten ollessa laskeutumassa portaita pitkin rakennuksen 23. kerroksesta, jossa sijainneeseen hätäkomentokeskukseen he olivat menneet hieman ennen toisen koneen törmäämistä etelätorniin, vain löytääkseen keskuksen hylättynä.
Useiden pelastustyöntekijöiden mukaan heille kerrottiin ennen pilvenpiirtäjän tuhoa, että se aiotaan ”ottaa alas”. Yksi tällainen lausunto kuullaan Italian TV:n dokumenttikatkelmassa, jossa voi myös kuulla räjähdyksiä WTC 7:stä: pelastustyöntekijöiden nähdään mm. säikähtävän rakennuksesta kuuluvaa räjähdystä, ja eräs poliisi varoittaa rakennuksen ”räjähtämisestä”.
https://www.youtube.com/watch?v=Nu1VLMVv08s
Penthouse ei vajoa mitenkään hitaasti, vaan katoaa videoilla nopeasti näkyvistä, mikä vastaa keskirungon tuhoamista hieman ennen lopun rakennuksen alas ottamista.
”Esimerkiksi syyskuun 11. päivänä haastateltu pelastustyöntekijä kertoo kuulleensa ukkosen jyrähdystä muistuttavan äänen ja nähneensä ikkunat rikkovan shokkiaallon kulkevan WTC 7:n läpi, minkä jälkeen alin kerros oli luhistunut ensimmäisenä muun rakennuksen seuratessa perässä.”
Tuo on helppo todeta valheeksi.
Videoilta kun ei tuollaista näy.
Romahdus alkaa vasemmalta takaa ja etenee hiljalleen kunnes julkisivu lähtee putoamaan.
Toki foliohattu voisi selittää että hallittu räjäytys oli säädetty näyttämään siltä että romahdus on luonnollisen näköinen ja alkaa sieltä missä tulipalot riehuivat pahiten.
(Se sitten lisää terorian haastetta että olisi etukäteen pitänyt tietää WTC7 nähty vaurioituminen lentokoneen ja WTC1:n osista sekä tulipalo.)
Millään tuhovideolla ei näy rakennuksen alakerroksia, joten ei ihme, jos pelastustyöntekijän näkemää ei näy videoilla. Mielenkiintoista, että dissaat kaikki silminnäkijäkuvaukset, jotka eivät vastaa sitä, mihin haluat uskoa.
Varsinkaan sellaista videoilla ei näy, että ”romahdus alkaa vasemmalta takaa ja etenee hiljalleen kunnes julkisivu lähtee putoamaan”. Lopeta silkan disinformaation jakaminen Vv:n sivuilla.
Pelastustyöntekijä Indira Singh on todistanut, että hänelle kerrottiin, että ”we’re going to have to bring it down”.
WTC 7:n tuhovideoilta puuttuvat äänet, mutta seuraavassa videossa kuuluu voimakkaita räjähdyksiä ennen sen tuhoa. Lisäksi paikalla olevat työntekijät varoittavat sen räjäyttämisestä ja Singh kertoo haastattelussa yllä lainatun. Tämä tekee ymmärrettäväksi, miksi useampikin TV-kanava uutisoi rakennuksen tuhoutumisesta epähuomiossa etukäteen.
Videolla näytetään myös rinnakkain WTC 7:n alastulo ja tunnettu hallittu purkaminen, eikä yhtäläisyyksistä voi jäädä epäselvyyttä.
https://www.youtube.com/watch?v=Nu1VLMVv08s
Romahdus on taidokkaan hallitun purkamisen näköinen joka suhteessa: lähes pystysuora alastulo hyvin pitkälti oman pohjapinta-alan sisäpuolelle. Ja niin kauan kuin et pysty selittämään, miten rakennus olisi voinut murskata itseään 8 kerroksen vapaan pudotuksen aikana, tätä voi pitää kiistattomana todisteena hallitusta purkamisesta, joissa rakennusten osittainen vapaapudotus on sekä mahdollista että normaalia.
https://drive.google.com/file/d/0BxNz0P5oVk2wSzRFc2JpVVJCRWc/view
Kokonaisuudessaan romahtaminen kesti noin 18 sekuntia.
Toki, tuo on vain minun tulkintani.
Ja mielestäni on myös äärimmäisen lapsellista kuvitella että räjäytys olisi etukäteen valmisteltu.
Minusta taas on äärimmäisen lapsellista kuvitella, että toimistopalot voisivat tuottaa erittäin taidokasta hallittua purkua vastaavan lopputuloksen.
”Räjäytyksistä kuuluu myös aina ääniä ja näkyy pöllähdyksiä. Sellaisia ei yhdessäkään WTC-tornissa näkynyt ennen sortumisen alkamista.”
Ei näkynyt ääniä ei. Lukuisissa saman päivän videoleikkeissä (uutisia ym haastatteluja) kuultiin kyllä korvinkuulevien
kertomista räjähdyksistä (explosions, secondary explosions etc). Sen verran olen räjäytysvideoita katsellut Ja kuunnellut.
No kyllähän sieltä tosiaan ihan selvää pauketta kuuluu.
https://www.youtube.com/watch?v=SVZDtsl51dM
Miksihän Hannun muiston vaalijat ovat poistaneet Hannun senparemman sivuston netistä? Sinne on jätetty vain tämä 911-aiheinen sivusto, jossa on hieman myös muuta valtioterrorismia. Paremmalla sivustolla oli alkanut juur jonkinlaisen ajanjakson aikanai olemaan melko räväköitäkin juttuja, kun Hannu sitten kuoli.
Laitatko Lateksi linkin? Jos se löytyisi vielä archive.org:sta.
Tuon sivuston osoite oli
http://nwo.11syyskuu.net/