Donald Trump: eliitin vastustaja vai globalistien harhautus?

Amerikkalaiseen vaihtoehtoiseen mediaan lukeutuvalla Alt-Market-sivustolla vaikuttava ja erityisesti talousasioihin keskittynyt Brandon Smith on osannut ennakoida mm. Yhdysvaltain yksityisomisteisen keskuspankki Federal Reserven suorittamia määrällisen elvytyksen leikkauksia¹ sekä Kiinan sisällyttämisen Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) luomaan valuuttakoriin (Special Drawing Rights).² Smith ennusti myös Brexitinä tunnetun Britannian EU-eroa käsittelevän kansanäänestyksen tuloksen³ sekä Donald Trumpin valinnan republikaanien presidenttiehdokkaaksi⁴ ja lopulta vaalivoiton.⁵ Tässä kirjoituksessa tarkastelemme, millaisia mietteitä Smithillä ja muutamilla muilla vaihtoehtoisessa mediassa vaikuttavilla henkilöillä on Trumpin presidenttiydestä.

Epäilijät voisivat väittää Smithin olleen vain onnekas ennustustensa suhteen. Mutta vaikka onnellakin olisi jokin osuus, ennustuksia laatiessaan hän ei ole kuitenkaan tyytynyt onneensa ja tehnyt sattumanvaraisia veikkauksia. Eikä hänellä liioin ole kristallipalloa, josta voisi vilkuilla tulevia tapahtumia, vaan ennustukset perustuvat maailmalla tapahtuvien asioiden ja kehityskulkujen seuraamiseen ja sellaistenkin seikkojen huomioimiseen, joista valtamedia jättää raportoimatta tai mainitsee vain ohimennen. Smith toteaa, ettei koskaan tee ennustuksia ilman järjellisiä perusteita näkemyksilleen.⁶ Hänen näkemyksensä mukaan ”poliittiset ja sosiaaliset kehityskulut eivät ole satunnaisia, vaan ovat joko reaktioita erityisintressien tarkkaan harkittuun politiikkaan tai seurausta näiden erityisintressien ajamasta politiikasta”.

Kuten moni muukin, Smith käyttää näistä ”erityisintresseistä” nimityksiä ”globaali eliitti” ja ”globalistit”, koska tällä tavoin he ovat itsekin viitanneet itseensä. Globalistien tavoitteet voisi tiivistää siten, että ”kansallisvaltioihin perustuvasta systeemistä pyritään pois kohti keskitettyä maailmanvaltaa”, kuten suomalaisen 9/11-totuusliikkeen pioneeri Hannu Yli-Karjanmaa on asian ilmaissut. Tämä siis tarkoittaisi vallan siirtymistä ylikansallisille organisaatioille yhä pienemmän piirin käsiin ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventumista. Valvonnan ja urkinnan lisääntyessä tulilinjalla ovat myös yksityisyys ja kansalaisoikeudet.

Koska globalistien tavoittelemat asiat luonnollisesti aiheuttavat vastustusta, heidän näkökulmastaan ihmiset ovat usein joko manipulaation kohteita tai tieltä raivattavia esteitä. Smith katsoo maailman toimivan niin, että monet poliittiset tapahtumat ovat edeltä käsin suunniteltuja ja niillä tavoitellaan tietynlaisia reaktioita kansalaisilta. Smithiä vapaasti mukaellen voisi todeta, että mitään todellista muutosta on vaikea saada aikaan ennen kuin ihmiset ymmärtävät paremmin ja huomioivat tämän aspektin politiikasta.

Sattuman kautta vai suunnitellusti?

Ajatus erityisintressejään vaalivan globaalin eliitin valmiuksista vaikuttaa keskeisiin maailmantapahtumiin merkittävästi mm. ohjailemalla poliittisia suuntauksia haluamaansa suuntaan saattaa ensi alkuun vaikuttaa etäiseltä – ainakin jos tyydyttää tiedonjanonsa pääasiassa valtamedian uutistarjontaa seuraamalla. Toisaalta ihmiset ovat toisinaan taipuvaisia ääriajatteluun. Joko ei ole ollenkaan mahdollista, että globalistit onnistuisivat junailemaan joitain tapahtumia mielensä mukaan tai sitten he ovat aina vastuussa joka ikisestä asiasta.

Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus väittää, että kaikki maailman tapahtumat ilmentäisivät ehdottomasti tämän suhteellisen pienen eliitin täydellistä ohjailua ja dominointia haluamallaan tavalla. Mutta sellainenkin vaihtoehto olisi syytä huomioida, että valtaeliitti vähintäänkin pyrkii vaikuttamaan suuriin linjauksiin, eikä ole täysin sattumanvaraista, kenet esimerkiksi valitaan kulloinkin Yhdysvaltain presidentiksi tai ketkä kaksi ehdokasta ylipäätään etenevät viimeiseen vaiheeseen asti.

Varmasti monellakin taholla olisi intressejä vaikuttaa erinäisiin tapahtumiin maailmalla, mutta parhaat edellytykset tähän on niillä, joilla on eniten varallisuutta ja valtaa. Tällöin käy helposti niin, ettei esimerkiksi presidentillä olekaan todellista valtaa hyppysissään, vaan valta on taustavaikuttajilla, jotka mahdollistivat hänen valintansa. Ongelmallistahan asiassa on ennen kaikkea se, että vallanhimoisimmat henkilöt eivät monesti ole niitä hyvätahtoisimpia ja epäitsekkäästi kanssaihmistensä etuja ajattelevia, vaan omaavat monesti jopa psykopaatin piirteitä. 1800-luvulla elänyt englantilainen historiantutkija, poliitikko ja kirjailija Sir John Dalberg-Acton kahdeksas onkin todennut ”absoluuttisen vallan turmelevan absoluuttisesti” ja ”merkittävien miesten olevan melkein aina pahoja miehiä”.

Kaikkeen ei tietenkään voi aina vaikuttaa, eivätkä asiat etene joka kerta parhaimpienkaan suunnitelmien mukaisesti. Ihmiset eivät aina reagoi odotetulla tavalla, yhä enenevissä määrin hakevat tietoa monipuolisemmista lähteistä eivätkä välttämättä saman tien usko jokaista virallista ”totuutta”. Esimerkiksi Syyrian vastaisen sodan Smith katsoo epäonnistuneen, koska eliitti ei saanut riittävästi tukea Amerikan kansalta vaihtoehtoisen median paljastaessa valheita konfliktin taustalla.⁷

Mutta se, joka haluaa saada jotain suurta aikaan, ei voi luottaa sattumiin, vaan hänen on vähintäänkin yritettävä eliminoida sellaisten vaikutus. Kuten Smith toteaa: ”Maailmassa ilman globalisteja (ja heidän pyrkimyksiään vaikuttaa maailman tapahtumiin, toim. huom.), minulle olisi erittäin vaikeaa ennustaa menestyksekkäästi yhtään mitään.” Smithin ennustukset siis perustuvat myös siihen, että globalistitkin ovat toki vain ihmisiä ja toimivat ennalta arvattavasti, kunhan vain pystyy näkemään asiat heidän perspektiivistään.

Voisiko Brexit olla globalistien etujen mukaista?

Niin valtamediassa kuin vaihtoehtoisessa mediassakin monet kieltäytyvät uskomasta, että Brexit voisi olla millään tapaa globalistien etujen mukaista. Brandon Smith on kuitenkin esittänyt sen tarjoavan täydellisen mahdollisuuden syyttää EU-vastaisia/kriittisiä tahoja jo vuosia meneillään olleen talouskriisin uudesta aallosta, jonka hän uskoo leimahtavan liekkeihin lähitulevaisuudessa.⁸ Varovaisen talouden elpymisen Smith katsoo olleen vain osa globalisti-instituutioiden kokonaisvaltaisempaa suunnitelmaa. Vaikka mitään näin dramaattista ei tapahtuisikaan, niin kyllähän jo pelkästään Britannian mahdolliset talousvaikeudet tulevaisuudessa tai jonkinlainen eristäytyminen muista Euroopan maista voisivat toimia esimerkkinä siitä, että EU:ssa kannattaa pysyä ja näin vaientaa EU:hun kriittisemmin suhtautuvien ääniä.

Smith huomauttaa, että vaikka vastaväittäjien mukaan eliitillä ei yksinkertaisesti voisi olla näin kattavaa otetta järjestelmästä, niin ennen Brexit-äänestystä monet heistä silti väittivät, ettei eliitti koskaan sallisi kansanäänestyksen tapahtua. Jollei globalistieliitillä olisi järjestelmä enemmän tai vähemmän hyppysissään, kuinka se sitten olisi voinut estääkään äänestyksen? Smith katsoo vastaväittäjiensä olevan puolittain oikeassa: globalistit eivät sallisi Brexitiä, elleivät ajattelisi sen lopulta toimivan omaksi edukseen. Donald Trumpin valinnan Yhdysvaltain presidentiksi Smith näkee Brexitin tavoin hyödyttävän globalistieliittiä.

Onko Trump siellä, missä eliitti haluaakin hänen olevan?

Vesa Raiskila on Vastavalkean julkaisemassa kirjoituksessa listannut syitä sille, miksi Donald Trump valittiin Yhdysvaltain 45. presidentiksi.⁹ Raiskila mainitsee amerikkalaisten mahdollisesti kokeneen, ettei Trump vastaehdokkaansa tavoin ollut osana poliittista koneistoa, vaan ”hänen nähtiin päinvastoin asettuneen poliittista eliittiä vastaan”. Hillary Clintoniin liittyneet korruptio- ja rikosepäilytkin lienevät osaltaan vaikuttaneet. Trump ei varmasti ole mikään puhdas pulmunen hänkään, eikä muutoinkaan erityisen miellyttävä persoona. Mutta valtamedian asettuminen liiankin yksituumaisesti häntä vastaan ja Clintonin puolelle ”saattoi loppujen lopuksi kääntyä itseään vastaan”, kuten Raiskila toteaa. Brandon Smith kirjoittaa hyvin monen vastustaneen Clintonia jopa niin kiihkeästi, että olisivat äänestäneet ketä hyvänsä muuta.¹⁰

Mutta kuinka näin pääsi tapahtumaan? Ovathan globalistit oikeastaan jo vuosikymmenien ajan saaneet läpi enemmän tai vähemmän itselleen mieleisen ehdokkaan. Sillä riippumatta siitä, mitä puoluetta edustaa, ei presidentiksi käytännössä ole ollut mahdollista nousta ilman Wall Streetin finanssipiirien ja erilaisten painostusryhmien tukea. Tämä tosin ei tunnu huolettavan ihmisiä niinkään paljon kuin se, että olisiko Venäjällä voinut olla vaikutusta vaalien lopputulokseen.

Presidentti John F. Kennedy ei lopulta ollut eliitin mieleen, koska käänsi takkinsa monille tukijoilleen, eikä esimerkiksi hyväksynyt Israelin ydinasehanketta. Presidentin viran saavuttaakseen ja säilyttääkseen myös Kennedyn oli kuitenkin täytynyt hankkia tukea ison rahan piireistä sekä niihin linkittyviltä alamaailman toimijoiltakin. Myös erilaisia painostusryhmiä oli yritettävä miellyttää. Esimerkkinä voisi mainita yksityistä rahoitusta Israelin ydinaseprojektille keränneen liikemies Abraham Feinbergin vihjanneen, että ellei Kennedy luovu vaatimuksistaan Israelin ydinaseohjelman keskuksessa Dimonassa suoritettavista tarkastuksista, hänen saamansa tuki vuoden 1964 vaaleissa voisi pienentyä.¹¹ Kennedyn taipumattomuus mm. ydinasekysymyksessä saattoikin lopulta johtaa siihen, ettei hän kyennyt osallistumaankaan näihin vaaleihin.

Myös Donald Trump, mittavasta henkilökohtaisesta omaisuudestaan huolimatta, sai vaalikassaansa tukea esimerkiksi kasinomiljardööri Sheldon Adelsonilta. Tämän kerrotaan lahjoittaneen 10 miljoonaa dollaria Trumpia tukeneelle Super PAC -tukiyhdistykselle ja joidenkin lähteiden mukaan tukeneen Trumpin vaalikampanjaa kaikkiaan 25 miljoonalla dollarilla.¹² Vaikka Adelsonin sanotaan olleen myös turhautunut sen suhteen, kuinka Trump hoiti kampanjaansa, ei hän ilmeisesti täysin menettänyt luottamustaan ehdokkaaseensa, sillä hän lahjoitti vielä viisi miljoonaa dollaria tämän virkaanastujaiskomitealle.¹³ Kyseessä on suurin yksittäinen lahjoitus, jota koskaan on tehty virkaan astuvan presidentin virkaanastujaisiin. Muita merkittävän summan lahjoittaneita henkilöitä olivat liikemiehet Phil Ruffin ja Steve Wynn. Kaikkiaan rahaa kerättiin ennätykselliset 106,7 miljoonaa dollaria, mikä on kaksi kertaa niin paljon kuin Barack Obaman virkaanastujaisissa vuonna 2009.

Ehkäpä Adelson ja kumppanit pyrkivät vain varmistelemaan suosiotaan istuvan presidentin pöydässä, mutta olisiko Trumpin valinta presidentiksi voinut yleisesti ottaen tulla yllätyksenä valtaeliitille? Eivätkö he osanneet ennakoida, että Hillary Clintonin pakkosyöttäminen äänestäjille voisi kääntyä itseään vastaan? Entä miksi valtamedia hylkäsi menestyksekkään taktiikkansa, jota se käytti Ron Paulia vastaan vuonna 2012? Sillä kuten Brandon Smith huomauttaa, Trump sai näkyvyyttä CNN:ssä ja muissa vastaavissa julkaisuissa enemmän kuin muut ehdokkaat yhteensä. Olkoonkin, että se usein oli sävyltään negatiivista. Globalistien näkökulmasta epämieluisasta Ron Paulista valtamedia sen sijaan vaikeni lähes täysin vuoden 2012 vaaleissa. Pelkästään valtamediaa seuranneet eivät näin ollen välttämättä edes huomioineet Paulin ehdokkuutta, kun taas Trump pidettiin hyvin vahvasti esillä koko kampanjansa ajan.

Smith muistuttaa myös, että puolue-eliitillä on lukuisia keinoja pilata jonkin ehdokkaan mahdollisuudet jo heti alkuvaiheessa, mutta juuri mitään ei tehty Trumpin ehdokkaaksi asettumisen estämiseksi. Sen sijaan Smith näkee, että mahdollisesti Hillary Clintonia suositumpi Bernie Sanders pelattiin pois kisasta kyseenalaisin keinoin. Lisäksi Clintonin sähköpostivuodot ja korruptiosyytökset satoivat suoraan Trumpin laariin. ”Sankarin luomiseksi on ensin käytettävä jopa enemmän aikaa roiston luomiseen, sillä sankari ei ole mitään ilman roistoa”, toteaa Smith, joka arvelee, että kaikesta valtamediassa saamastaan negatiivisesta huomiosta huolimatta yritettiin Trumpia samalla tietylle yleisölle markkinoida jonkin sortin sankarina. Kaikki nämä asiat huomioiden alkaa vaikuttaa siltä, että hänelle suorastaan pedattiin paikkaa presidentiksi.

Millä tavoin eliitti voisi hyötyä Trumpin presidenttiydestä?

Miksi sitten eliitti olisi halunnut Donald Trumpin presidentiksi? Veterans Todayn julkaisemassa artikkelissa Kevin Barrett kirjoittaa Trumpin olevan täydellinen vastakohta Obamalle samaan tapaan kuin Obama oli täydellinen vastakohta edeltäjälleen George W. Bushille.¹⁴ Barrett katsoo presidenttien olevan vain keulakuvia kansainväliselle eliitille ja sen edustamalle intressipiirille – josta tässä kirjoituksessa käytämme myös termiä ”globalistit”. Ennen kaikkea presidentin tulee tarjota illuusio siitä, että asiat ovat muuttumassa merkittävästi eliitin jatkaessa rauhassa puuhiaan kuten ennenkin.

The Ugly Truth -sivuston Mark Glenn on todennut, että vaikka pitääkin Donald Trumpia vastenmielisenä henkilönä, pitää hän mahdollisena, että Yhdysvaltain sotilas- ja tiedusteluyhteisössä maan sotaisaa ulkopolitiikkaa ja yleistä linjaa vastustavat henkilöt olisivat kenties paremman puutteessa tehneet jonkinlaisen sopimuksen ja tukeneet tätä salaisesti. Vaalikampanjansa aikanahan Trump hieman flirttaili niin kutsutun ”totuusliikkeen” kanssa mm. kritisoimalla Obaman hallinnon aikaista strategiaa, jossa Yhdysvallat liittolaisineen katsoi tarpeelliseksi tukea terrorismia Lähi-idässä oman agendansa edistämiseksi.¹⁵ Toisaalta Trump on varonut menemästä lausunnoissaan kovinkaan pitkälle ja syyttänyt Lähi-idän ongelmista pääosin ääri-islamisteja jättäen näin huomioimatta Yhdysvaltojen ja Israelin pitkään ja suunnitellusti alueella harjoittaman ”hajota ja halllitse” -strategian.

Glenn edustaa joka tapauksessa niitä, jotka näkevät Trumpin jonkinlaisena globalistien vastaisena toimijana, eikä ole muuttanut mieltään senkään jälkeen, kun Trump päätti toteuttaa ohjushyökkäyksen Syyriaa vastaan, vaikkei mitään todistusaineistoa presidentti Bashar al-Assadin joukkojen väitetysti suorittamasta kemiallisesta iskusta oltu esitetty. Podcasteissaan Glenn on todennut, ettei tietenkään hyväksy Trumpin suorittamia iskuja, mutta ymmärtää, että Trumpin kädet mahdollisesti olivat sidotut ja osoittaakseen omaavansa vahvaa johtajuutta ja hiljentääkseen epäilijänsä hänen oli valtuutettava iskut. Olihan ohjusisku loppujen lopuksi melko riskitön ja aiheutti suhteellisen vähän vahinkoa.

Mutta kuten Vesa Raiskilan kaasuiskua käsittelevässä artikkelissaan lainaama Yhdysvaltain tiedusteluyhteisön neuvonantaja oli toimittaja Seymour Hershille todennut, on vaarana, että Trump – olivat hänen tarkoitusperänsä sitten mitä hyvänsä – on ”ajanut itsensä nurkkaan”.¹⁶ Seuraavan selkkauksen sattuessa hänen olisi jälleen pommitettava ja tällöin vieläpä aiempaa kovempaa.

Mikäli sotaisampana vaihtoehtona pidetty Hillary Clinton olisi päätynyt presidentiksi ja suorittanut vastaavat ohjusiskut, ei vaihtoehtoisen median parissa todennäköisesti monikaan olisi nähnyt minkäänlaisia järkisyitä niille. Näin ollen presidentin täydellinen ”muodonmuutos” on jo saattanut olla hyödyksi globalisteille ja heidän pelaamilleen sotapeleille, kun Yhdysvaltain sotatoimia Lähi-idässä kritisoivat arvuuttelevat Trumpin todellisia tarkoitusperiä, eivätkä ole olleet yhteen ääneen kritisoimassa presidenttiä tämän valtuuttamista ohjusiskuista.

Brandon Smith kirjoittaakin Trumpin valinnan hyödyttävän eliittiä sillä tavoin, että monet globalismia vastustavat tuntevat saaneensa oman ehdokkaansa läpi.¹⁷ Tämä luo uskoa poliittiseen järjestelmään ja siihen, että äänestämällä voi vaikuttaa. Hallitukseen tavallisesti hyvin kriittisesti suhtautuvat saattavatkin alkaa puolustella sitä, koska heillä on tunne, että järjestelmään voi vaikuttaa sisältä päin. Vaikka Mark Glennillä ei näin vahvaa luottamusta olisikaan, myös hän on todennut, että Trumpin kritisointi on eliitin pussiin pelaamista. Mutta onko korruptio systeemin sydämestä todellisuudessa kadonnut mihinkään?

Trumpin hallitus täynnä suuren pääoman edustajia

On totta, ettei Trump ole siinä mielessä sisäpiiriläinen, että olisi kuulunut esimerkiksi George W. Bushin ja tämän isän George H. W. Bushin tapaan Skull and Bones -salaseuraan. Mutta suuren rahan asialla hänkin on. Uransa alkuvaiheilla Trump esimerkiksi toimi David Rockefellerin, Tibor Rosenbaumin, Edmond de Rothschildin, Meyer Lanskyn ja muutaman muun merkkihenkilön rahoittaman ja CIA:n rahanpesulaitoksen virkaakin hoitaneen Resorts International -uhkapelikonsernin keulakuvana.¹⁸ Kevin Barrett toteaakin, että siinä missä Trumpilta virkaan astuessaan puuttui kokemusta politiikan saralta, oli hänellä runsaasti kokemusta Lanskyn ja kumppaneiden rikollisjärjestöjen etumiehenä toimimisesta, eikä järjestäytyneen rikollisuuden edustaminen Barrettin mielestä juuri poikkea Yhdysvaltain hallituksen edustamisesta näinä päivinä.

Tultuaan valituksi Trump unohti hyvin äkkiä vaalikampanjansa aikaiset puheet ”suon kuivattamisesta” ja korruption kitkemisestä maansa hallinnosta. Valtiovarainministeriksi hän nimitti suursijoittaja George Soroksenkin alaisuudessa työskennelleen entisen Goldman Sachs -johtaja Steven Mnuchinin. Kansallisen talousneuvoston johtajaksi Trump nimesi Goldman Sachsin presidenttinä vuosina 2006–2017 toimineen Gary Cohnin. Strategiapäällikkö ja läheinen neuvonantaja Steve Bannon on entinen Goldman Sachsin investointipankkiiri. Trumpin muodostamaan taloudellisia neuvoja tarjoavaan ryhmään kuuluu mm. JPMorganin presidentti Jamie Dimon.¹⁹ Iltasanomat toteaa, että ”Trumpin hallintoa on kuvailtu kaikkien aikojen rikkaimmaksi” ja listaa muitakin siihen kuuluvia superrikkaita, kuten kauppaministeri Wilbur Ross.²⁰

Brandon Smith huomauttaa, että ellei tässä vielä ole tarpeeksi, tarjoaa monessa mukana ollut globalisti Henry Kissinger Trumpille neuvojaan turvallisuuspoliittisissa asioissa.²¹ Smith jatkaa, että oli presidenttinä kuka hyvänsä, taustalla vaikuttaisi aina pyörivän korkean tason globalisti. Barack Obamalla oli Zbigniew Brzezinski ja Trumpilla Kissinger, joka tunnetaan myös Venäjän presidentti Vladimir Putinin hyvänä ystävänä.²²

Mark Glenn on todennut myös presidentti Kennedyn joutuneen aikanaan tekemään lehmänkauppoja monenlaisten epäilyttävienkin tahojen kanssa ja on verrannut tätä nykyiseen tilanteeseen, jossa Trump mahdollisesti pakon edestä on joutunut toimimaan aiemmin korruptoituneiksi leimaamiensa tahojen kanssa. Tämä voisi olla tietyllä tapaa validi argumentti, sillä politiikassahan on tehtävä kompromisseja. Mutta vaikka voikin olla vielä aikaista sanoa, ei Trump toisaalta ole osoittanut merkkejä, että ihan tosissaan aikoisi lupaustensa mukaisesti lähteä kitkemään korruptiota.

Lisäksi Smith pitää naivina Trumpin puolustelijoiden argumenttia, ettei Trumpilla olisi ollut vaihtoehtoja valita kabinettiinsa muita kuin Washingtonin sisäpiiriläisiä, sillä on tuhansia ammattitaitoisia ja luotettavamman oloisia henkilöitä, joiden joukosta Trump olisi voinut valintansa tehdä. Oikeastaan asian voisi nähdä jopa niin, että kuka tahansa, jolla on mahdollisimman vähän kokemusta Washingtonin ”korruptioluolasta”, olisi soveltunut tehtävään paremmin.

Miksi Trump olisi Globalisteja vastaan?

Vaikka Trump olisikin pakon edestä joutunut tekemään jotkin valintansa, niin miksi hän yhtäkkiä olisi asettunut globalisteja vastaan, kun ei ole aiemminkaan vaikuttanut pyyteettömästi muiden etuja ajattelevalta henkilöltä? Glenn selittää asian siten, ettei Trump tietenkään olisi tehnyt tätä siksi, että olisi korkean moraalin omaava henkilö, vaan turvatakseen oman asemansa ja omat bisneksensä, joiden kannalta oleellista olisi Yhdysvaltain säilyminen maailman ykkösmahtina ja dollarin pysyminen varantovaluuttana. Globalisteille taas Yhdysvallat maailman mahtina ei ole mikään välttämättömyys, vaan mahdollisesti pelkkä välietappi. Yhdysvallat ja dollari ovat uhrattavissa suurempien suunnitelmien tieltä, ja Smith arvelee globalistien jo hiljalleen valmistautuvan sellaiseen.

Se, että Trump jossain määrin olisi globalisteja vastaan, ei tarkoita, etteivätkö he silti olisi voineet haluta Trumpia presidentiksi hyödyntääkseen tilannetta mm. tässä kirjoituksessa esiin tulevilla tavoilla. Ja mikäli Yhdysvallat Trumpin tavoitteiden mukaisesti säilyttäisi nykyisen kaltaisen asemansa, tämä tarkoittaisi todennäköisesti, että se jatkaisi imperialistista toimintaansa vanhaan malliin. Globalistien näkökulmasta sellainenkaan ei välttämättä olisi huono vaihtoehto, vaikka heidän pitemmän tähtäimen suunnitelmansa olisivatkin jotain muuta.

Smith huomauttaa, että vaalikampanjansa aikaisesta ja sen jälkeenkin jatkuneesta retoriikastaan huolimatta Trumpin teot ovat oikeastaan hyödyttäneet globalistieliittiä. Glenn taas näkee Trumpin ansiona sen, ettei Yhdysvallat ole ohjusiskusta huolimatta jatkanut toimiaan Syyriassa samalla intensiteetillä kuin aiemmin. Mutta kuten todettua, oli Syyrian sota jo ennen Trumpin virkaanastumista tavallaan epäonnistunut, sillä se ei ollut saanut riittävää kansansuosiota amerikkalaisten keskuudessa, eikä Syyrian hallintoa oltu saatu kaadettua amerikkalaisille ja Israelille mieleisemmän hallinnon tieltä. Syyria on kuitenkin sekasortoisessa tilassa, eikä siitä ole välitöntä uhkaa. Voihan siis olla, että fokus on suosiolla siirretty hetkeksi muualle.

Tuomittu epäonnistumaan

Kevin Barrett arvelee Trumpin olevan jo etukäteen tuomittu epäonnistumaan tehtävässään, jolloin eliitti seuraavissa vaaleissa saa helposti läpi mieleisensä ehdokkaan. Brandon Smith on alusta alkaen arvellut, että Donald Trumpin valinta presidentiksi on jatkumoa Brexitille.²³ Hän arvelee yksityisten liikepankkien ja rahoituslaitosten valmistelevan finanssikriisin seuraavaa näytöstä ja aikovan käyttää Trumpia syntipukkina. Valtamedia on johdonmukaisesti yhdistänyt Trumpin kannattajat ja Brexitin kannattajat samaan leiriin. Tarkoituksena voisi olla päästää populistit uppoavan laivan ohjaksiin, jotta heitä voitaisiin syyllistää, kun laiva viimein uppoaa.

Vaikka unohdettaisiin talous, on helppo yhtyä Barrettin näkemykseen, että Trump on tuomittu epäonnistumaan. Lukuisten möläytystensä ja erikoisten tempaustensa johdosta hän on suorastaan liiankin helppo maalitaulu. Esimerkiksi Meksikon ja Yhdysvaltain välille rakennettavaa muuria on luonnehdittu kalliiksi ja tehottomaksi ratkaisuksi ongelmaan, jonka vuoksi se on tarkoitus rakentaa. Laitonta maahanmuuttoa muuri tuskin lopettaisi ja on epäselvää, riittääkö arviolta 20 miljardia maksavalle projektille edes rahoitusta.²⁴ Pyrkiessä ratkaisemaan laittoman maahanmuuton ongelmaa voisi olla hedelmällisempää miettiä sen syitä eikä ainoastaan yrittää hoitaa seurauksia. Joka tapauksessa muuriprojekti ja typerät möläytykset tarjoavat herkullisen mahdollisuuden todeta, että ”näin käy kun vallankahvaan todella pääsee populistinen ehdokas”.

Lisää vettä myllyyn tuo se, että ilmastonmuutoksesta huolissaan oleville Trumpista on muodostunut pahuuden ruumiillistuma, vaikka hänen päätöksensä vetäytyä Pariisin ilmastosopimuksesta saattoikin olla hänen järkevimpiä päätöksiään. Ilmastorealismia-blogi kirjoittaa, ettei Yhdysvaltain irtautumisella tai ylipäätään koko Pariisin sopimuksella olisi mitattavissa olevaa vaikutusta ilmastoon.²⁵ Mikäli Yhdysvallat ei Obaman antamia päästövähennyksiä noudattaisi, voisi tämä mallinnusten mukaan johtaa ”muutaman asteen sadasosan luokassa olevaan lämpötilan nousuun vuoteen 2100 mennessä”.

Jopa arvostettu tanskalainen professori Bjørn Lomborg, joka ei sinänsä edes kiistä ihmiskunnan vaikutusta ilmastonmuutokseen, pitää järjettömänä käyttää satojatuhansia miljardeja dollareita, jotta lämpötila vuosisadan loppuun mennessä mahdollisesti laskisi muutaman asteen kymmenesosan.²⁶ Lomborg siis pitää Pariisin sopimuksen mukaisia toimia väärinä ja ”kehottaa panostamaan uudenlaisten ja parempien energiainnovaatioiden kehittämiseen”, kuten Ilmastorealismia-blogi kirjoittaa.

Maailmanpolitiikkaan ja talouteen Yhdysvaltain vetäytymisellä tuskin on vaikutuksia. Todellisuuden vastaisesti 98-prosenttista konsensusta rummuttaneelle ilmastotutkimukselle vetäytyminen sen sijaan on arvovaltatappio ja varmasti rahallisessa mielessäkin merkittävä menetys. Ilmastorealismia-blogi arvelee, että ”suurin voittaja saattaa lopulta olla rehellinen ilmastotutkimus”, jolle ”Trumpin konsensuksen rikkonut päätös antaa uuden mahdollisuuden”. Mutta koska kyse on juuri Trumpin tekemästä päätöksestä, niin tullaanko sitä ottamaan tosissaan vai ajatellaanko, ettei Trump vahingossakaan voisi tehdä mitään hyvää päätöstä? Voihan käydä niinkin, että valtavirtaisen ilmastotutkimuksen haastavat vain luokitellaan Trumpin kaltaisiksi ignoranteiksi.

Mistä hakkerikohussa on kyse?

Mutta eikö Trumpin valinta sittenkään olisi ollut eliitin mieleen ja yritetäänkö häntä syrjäyttää asemastaan väittämällä Venäjällä olleen sormensa pelissä hänen vaalivoitossaan? Brandon Smithin mukaan asia ei ole näin, vaan kyse olisi jälleen eliitin suosimasta hajota ja hallitse -strategiasta.²⁷ Globalistien tavoitteena on purkaa vanha järjestelmä uuden tieltä ja viedä maailmaa siihen suuntaan, että valta keskittyy aina vain enemmän heidän edustamilleen ylikansallisille organisaatioille ja tahoille samalla kun kansalaiset menettävät vaikutusmahdollisuuksiaan ja oikeuksiaan. Globalistit eivät kuitenkaan voi toimia liian avoimesti, eivätkä halua ottaa niskoilleen syyllisyyttä kriisistä, joka vanhan järjestelmän murenemisesta seuraisi.

Donald Trump – joko tietoisesti tai tietämättään – tarjoaa globalisteille oivallisen mahdollisuuden ajaa agendaansa. Ensin hän antaa ymmärtää olevansa enemmän tai vähemmän globalistien agendaa vastaan. Virkaan päästyään hän kuitenkin ympäröi itsensä samalla porukalla, jota vaalikampanjansa aikana paheksui. Valkoisella hevosella ratsastavaa sankariaan jo pitkään odottaneet konservatiivit eivät anna asian liiaksi häiritä, koska Trump edelleen jatkaa globalismin vastaista retoriikkaansa esimerkiksi kritisoimalla valtamediaa. Hän tosin tekee sen tavanomaisten möläytystensä kautta ja oikeastaan näin antaa suurelle yleisölle huonon kuvan valtamedian toimintaan kriittisesti suhtautuvista. Todellisuudessa mitkään Trumpin toimenpiteet eivät vaikuttaisi olleen erityisen haitallisia eliitin kannalta.

Lisäksi Trump saa kansan syvät rivit jakaantumaan aivan toisella tapaa kuin edeltäjänsä. Vasemmisto ei voi sietää häntä, koska heille hän edustaa jotain sellaista, joka on täysin vastoin heidän ideologiaansa. Mutta tämä ei vielä riitä, vaan vasemmisto on saatava vakuuttuneeksi, ettei Trump ole edes aito presidentti, vaan häikäilemätön ryöväri, joka varasti äänet vieraan valtion avustuksella. Luonnollisesti Trumpia vihaavat ottavat tällaisen ilosanoman vastaan riemuiten huolimatta siitä, pitääkö se paikkansa vai ei.

Kuten myös Vastavalkea on kirjoittanut²⁸, todisteet Venäjän vaikuttamisesta vaaleihin eivät ole olleet järin vakuuttavia. Ei ole toki mahdotonta, etteikö Venäjä pidettyään Trumpia mieluisampana ehdokkaana olisi jollain tapaa pyrkinyt edesauttamaan tämän valintaa, mutta olisiko se edes niin halutessaan todella kyennyt ratkaisemaan Yhdysvaltojen presidentinvaaleja? Olisi tosiaan syytä olla enemmän huolissaan siitä, että maassa on käytännössä kaksipuoluejärjestelmä ja molemmat ehdokkaat lähes poikkeuksetta edustavat Wall Streetia ja erinäisiä painostusryhmiä. Clintonit ja Trumpitkin ovat perhetuttuja, vaikka vaalien aikaan esiintyivät verivihollisina.

Mark Glenn tosin kuittaa syytökset Venäjän vaikutusyrityksistä vaaleihin sillä, että näin hän arvelee tapahtuneenkin, mutta tämä olisi ollut vain positiivinen asia. Glenn on useaan otteeseen antanut ymmärtää ihailevansa presidentti Vladimir Putinia, jota hän – toisin kuin Smith – pitää todellisena globalistieliitin vastustajana. Näin ollen Venäjän sekaantuminen vaaleihin ehkäpä tarkoittaisi Glennille ja muille samalla tavoin ajatteleville, että heidän ihannoimansa henkilö olisi viimein tehnyt jonkin peliliikkeen pelastaakseen myös amerikkalaiset – mikäli siis haluaa ajatella Trumpin todella olleen merkittävästi parempi valinta.

Smithin teorian mukaan Trump ei kuitenkaan ole hakkerikohun varsinainen kohde, sillä jos eliitti todella olisi halunnut pysäyttää hänet, olisi se tehnyt tämän jo siinä vaiheessa kun republikaanit valitsivat ehdokkaansa vaaleihin. Venäjä-sirkus ei johda mihinkään, koska se on vain harhautusta ja massoille suunnattua saippuaoopperaa. Kuten todettua, Smith arvelee pankkieliitin suunnittelevan talouskriisin seuraavaa vaihetta ja saavansa Trumpista syntipukin kriisille. Vasemmisto ja monet muut ovat valmiita syyttämään talouden ongelmista Trumpin epäpätevyyttä, mutta myös Trumpia tukeneille konservatiiviryhmille ja oikeistolle on luotava jonkinlainen harhautus.

Siinä missä vasemmisto syyttäisi Trumpia ja konservatiiveja, voisivat konservatiivit – osin oikeutetustikin – syyttää vasemmistoa siitä, ettei Trump kyennyt korjaamaan taloutta, koska nämä jatkuvasti häiriköivät häntä ja laittoivat kapuloita rattaisiin mm. kehittelemällä salaliittoteorioita Venäjän sekaantumisesta vaaleihin.

Federal Reserve – se todellinen sabotööri

Smith ennustaa, että USA:n menettäessä otettaan ”itäiset valtiot tulevat epäilemättä täysin irtaantumaan Yhdysvaltain dollarista varantovaluuttana ja alkavat käyttää IMF:n valuuttakoria sen sijasta”. Kun Venäjä yhdessä Kiinan kanssa tulisi todennäköisesti johtamaan tätä kehitystä, syyttäisi Yhdysvallat näitä dollarin arvon alenemisesta. Muu maailma puolestaan syyttäisi Yhdysvaltoja sen imperialismista ja Venäjän vastaisesta toiminnasta. Tällaisen kehityksen Smith näkee olevan jo vähintäänkin varhaisessa vaiheessa. Tätä kehitystä voisivat edistää Trumpin presidenttiys ja jossain määrin myös hakkeritarinat Venäjästä, ehkäpä myös rajoitetut alueelliset konfliktit, kuten mahdollinen sota Pohjois-Korean kanssa.

Niin itä ja länsi kuin oikeisto ja vasemmisto ovat vastakkain, ja pahimmillaan toisiinsa ärsyyntyneet tahot menevät äärimmäisyyksiin. Jokaiselle mieluisia syntipukkeja riittää, mutta eliitin kannalta oleellista on, että syyllinen on aina joku muu kuin pankkieliitti ja finanssimaailman keinottelijat. Kuten Smith kirjoittaa, suurin sabotööri Yhdysvaltain taloutta kohtaan on kuitenkin keskuspankki Federal Reserve, vaikka toiset uskovatkin sen yrittävän kaikin keinoin pitää Yhdysvaltojen talouden vakaana.²⁹ Näin siksi, että tämä olisi mukamas välttämätöntä globalisteille, joiden arsenaalissa dollari olisi korvaamaton työkalu.

Smith kuitenkin muistuttaa Fedin olevan ase. Ase, jota globalistit käyttävät Yhdysvaltojen talousjärjestelmän hallittuun purkuun tavoitteenaan tasoittaa tietä IMF:n tai Kansainvälisen järjestelypankin (Bank of International Settlements, BIS) kaltaisen organisaation kontrolloimalle globaalimmalle talousjärjestelmälle. Siitä lähtien kun Fed aloitti toimintansa vuonna 1913 on se ollut vastuullinen dollarin ostovoiman vähenemisestä 98 prosentilla. Vuoden 2002 puheessaan Fedin puheenjohtajana vuosina 2006–2014 toiminut Ben Bernake avoimesti myöntää Milton Friedmanin ja Anna Schwartzin olleen oikeassa syyttäessään Federal Reserveä 1930-luvun suuresta lamasta: ”Olette oikeassa. Me teimme sen. Olemme pahoillamme, mutta kiitos teidän, emme tee sitä uudelleen.”

Smith toteaa Bernaken viittaavan siihen, että Fed nosti korkoja laskusuhdanteen aikana. Näin se pahensi tilannetta ja teki järjestelmästä erittäin epävakaan. Hän jatkaa Bernaken valehdelleen, sillä Fed on juuri tekemässä samaa uudestaan. Bernaken edeltäjä Alan Greenspan puolestaan on vuoden 2008 romahdukseen liittyen myöntänyt haastattelussa Fedin tienneen järjettömän kuplan muodostuneen, mutta olettaneen sen vain katoavan itsestään. Smith huomauttaa, että joko siis Federal Reservessä oltiin liian osaamattomia ottamaan asiaa puheeksi ajoissa ja puuttumaan siihen tai sitten romahduksen ehkä haluttiinkin tapahtuvan.

Yksi keskeinen keino, jota Fed käytti talouden elvyttämiseen vuoden 2008 romahduksen jälkeen, oli korkojen lasku lähes nollatasolle. Mutta kuten todettua, se on jälleen kerran alkanut nostaa korkoja laskusuhdanteen ollessa yhä meneillään, jolloin kaikki yritysten omien osakkeidensa takaisin ostamisessa hyödyntämät ”ilmaiset” lainat saavatkin täysin uudenlaisen hintalapun. 1000 dollarin lainaajalle yksi prosentti ei kuulosta pahalta, mutta biljoonan dollarin lainaajalle se on katastrofi.

Fed ei voi olla niin tietämätön, ettei ymmärtäisi korkojen noston tappavan osakemarkkinat. Se myöntää avoimesti tienneensä mitä teki paisuttaessaan osakemarkkinoita matalilla koroilla, joten sen on myös tiedettävä mitä tulee tapahtumaan korkojen noustessa. Bernaken seuraaja Janet Yellen ei ole muuttanut suunnitelmia korkojen noston suhteen ja Fedin virkailijat viestittävät taloustilanteen jollain tapaa muuttuneen, vaikka lukemat ovat pysyneet negatiivisina vuoden 2008 romahduksesta lähtien. Smith esittää kysymyksen ”mitä siis oikeastaan on muuttunut?” Eipä juuri muu kuin että Donald Trumpista tuli presidentti.

”Valmistaudu maailmanvaluuttaan”

1930-luvun laman seurauksena monet pienemmät pankit tuhottiin tai sulautettiin osaksi pankkieliitin ryhmittymiä, jolloin pankkitoiminnasta Yhdysvalloissa muodostui suurimpien toimijoiden keskitetty monopoli. Paikalliset kilpailijat poistettiin ja yhteisöt tulivat riippuvaisiksi suurista toimijoista. Vuoden 2008 romahduksen Smith kirjoittaa mahdollistaneen sen, että ”pankkieliitti käynnisti suunnattomat elvytystoimet, jotka edellyttivät fiat-rahan luomista valtavissa määrissä”. Hänen arvionsa mukaan tämä tulee ainoastaan laajentamaan kriisiä tulevaisuudessa ja uhkaamaan dollarin asemaa varantovaluuttana.

Seuraava vaihe vaikuttaisi olevan uuden globaalin valuutan muodostaminen IMF:n valuuttakorin pohjalta. Suunnitelmaa on hauduteltu pitkään ja avoimesti myönnettykin jo The Economist -lehden vuoden 1988 numerossa, jossa kehotetaan varautumaan uuteen maailmanlaajuiseen valuuttaan vuoden 2018 tienoilla.³⁰ Artikkelissa todetaan tämän tarkoittavan valtioille suurta menetystä taloudellisen itsenäisyyden suhteen, mutta asiaa ei nähdä ongelmana, koska ”trendit, jotka tekevät [uudesta valuutasta] houkuttelevan, johtavat joka tapauksessa suvereniteetin menettämiseen”.

Monet ovat asettaneet toivonsa kryptovaluutta Bitcoiniin, mutta Smith varoittaa, että IMF:n valuuttakorin mahdollisesti toimiessa välietappina globalistien kaavailema uusi maailmanlaajuinen valuutta voisi muistuttaa hyvin paljon bitcoinia.³¹ ”Kuten sanotaan, todellista vallankumousta ei televisioida”, Smith kirjoittaa ja jatkaa, että ”bitcoin on televisioitu kaikkialla”. Goldman Sachs ja muut suuret pankit ovat jopa alkaneet sisällyttää kryptovaluuttoja bisnesmalleihinsa.³² Ja vaikka markkinoilla on useita eri kryptovaluuttoja, parhaiten menestymään tulee todennäköisimmin se, jonka pankit luovat tai jota ne asettuvat tukemaan, koska muiden valuuttojen on vaikea saavuttaa minkäänlaista vakautta.

Kiina portinvartijan roolissa Pohjois-Korean vastaiselle sodalle

Yksi harhautuskeino, jolla pankkieliitti voisi yrittää kääntää huomion pois itsestään, on sota. ”Sanonta ’kaikki sodat ovat pankkiirien sotia’ ei ole epäoikeudenmukainen yleistys”, Smith kirjoittaa.³³ Hän ei usko maailmanlopun ennustuksiin maailmanlaajuisesta ydinasein käytävästä sodasta, koska tilanteen mennessä liian kaoottiseksi myös eliitti menettäisi tilanteen hallinnan käytettyään ensin vuosikymmeniä ja biljoonia dollareita rakentaessaan järjestelmää, jossa kenen tahansa kansalaisen valvonta ja tietojen urkkiminen on mahdollista. Ennemmin hän näkee, että tulevat ”sodat” voisivat olla luonteeltaan taloudellisia, mutta tämä ei sulje pois aseellisiakaan konflikteja.

Mahdollista sotaa Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välillä on väläytelty aiemminkin, mutta Smith huomauttaa erään asian olevan tällä kertaa toisin. Kiina on aiemmin tiukasti ilmaissut, ettei hyväksyisi Yhdysvaltojen sotatoimia Pohjois-Koreaa vastaan. Kiina, jolla Smith muistuttaa myös olevan tiukat siteet globaaliin pankkieliittiin, on hänen näkemyksensä mukaan esittänyt Pohjois-Korean ystävää niin pitkään kuin se on sopinut globalistien agendaan, mutta tilanne on hiljalleen muuttumassa. Nyt se on jättänyt oven raolleen Pohjois-Korean vastaisille sotatoimille ilmoittamalla pysyttelevänsä neutraalina, mikäli Pohjois-Korea iskee ensin. Siinä tilanteessa myös Yhdysvaltain kansa on ilmaissut tukevansa sotaa.

Kaikki, mitä tarvittaisiin sodan syttymiseksi, olisi siis jonkinlainen Pohjois-Korean suorittama väkivallan teko. Smith arvelee, ettei ole mahdotonta, että Pohjois-Koreaa provosoitaisiin sellaiseen tai että jopa järjestettäisiin ”false flag” -isku. Vaikkei Smith maailmanlaajuista ydinsotaa pidäkään todennäköisenä, niin sodan syttyessä myös ydinaseisku olisi toki mahdollinen, sillä Pohjois-Korea todennäköisesti käyttäisi ydinasetta kostotoimissaan.

Smith toteaa, että ”kansainvälisillä pankeilla on paljon saavutettavaa, mutta vähän hävittävää sodassa Pohjois-Koreaa vastaan”. Alueellinen sota voisi iskeä viimeisen naulan Yhdysvaltojen velka-arkkuun ja saada Trumpin vaikuttamaan entistäkin suuremmalta syntipukilta. Trumpin aloittamaa sotaa kun olisi suurelle yleisölle helppo markkinoida syynä talouden romahtamiselle, vaikka merkittävämmät syyt olisivatkin pankkieliitin omissa toimissa osakemarkkinakuplan puhkeamisen ollessa Smithin mukaan väistämättä tuloillaan. Hän päättää kirjoituksensa toteamalla, että ”sota on vallanpitäjille työkalu sosiaaliseen ohjelmointiin massiivisessa mittakaavassa”.

Lopuksi

Trumpin presidenttiys voisi hyödyttää eliittiä siis ennen kaikkea sillä tavoin, että se haluaa vasemmiston ja suurimman osan maailmasta syyttävän Trumpia, mutta samalla se haluaa konservatiivien ja vaihtoehtoisten medioiden ym. tukevan tätä voidakseen assosioida nämä osasyyllisiksi mahdollisiin edessä oleviin kriiseihin. Usuttamalla kansalaisia toisiaan vastaan ja tarjoamalle heille erilaisia syntipukkeja globalistit koettavat kääntää huomion pois itsestään ja aiheuttamistaan ongelmista, joille tarjoavat mieleisiään toimintamalleja ratkaisuiksi. Smith toteaa, että asetelma voidaan muuttaa totaalisesti, mutta vain jos huomio käännetään globalisteihin itseensä sen sijaan, että keskitytään liiaksi heidän tarjoamiinsa syntipukkeihin.
¤

Viitteet

SaveSave

SaveSave

SaveSave