Ylessä yksilöllinen menestyminen ja valtion omaisuuden yksityistäminen näyttävät saavan osakseen enemmän ymmärrystä kuin pienituloisten ihmisten ihmis- ja perusoikeuksien puolustaminen.
Verorahoilla ylläpidetty Yleisradio ei koskaan haastattele – edes tasapuolisuuden vuoksi – Venezuelan bolivaarisen tasavallan edustajia. Se menettelee näin, jotta Venezuelan laillisen hallituksen mielipide oman maansa tilanteesta ei välittyisi suomalaisten veronmaksajien tietoon. Yle on tunkenut tajuntaamme jo kolmesti tänä vuonna putkinäköisiä ja ylimielisiä raporttejaan Venezuelan bolivaarisen tasavallan yhteiskunnallisesta tilanteesta:
Ensin Suomen Venezuelan suurlähettiläänä vuosina 2006–2013 toiminut Mikko Pyhälä väitti toukokuussa 2017 Ylen aamu-tv:ssä Venezuelan hallinnon olevan Nicolás Maduron johtama diktatuuri, jonka puolustus- ja sisäministeri sekä kansalliskaartin päällikkö rikkovat räikeästi ihmisoikeuksia. Pyhälä kehui tuolloin tuntevansa hyvin maan tilanteen, koska hänellä on hyvät viestintäyhteydet maan oikeisto-oppositioon ja Venezuelan katolisen kirkon johtoon, joka kehotti kansaa kapinoimaan nykyhallitusta vastaan.
Toiseksi Lännen Median toimittaja Maija Salmi heittäytyi Ylen aamu-tv:ssä elokuussa 2017 Venezuelan asiantuntijaksi. Toimittaja käväisi Caracasissa katsastamassa paikallisia sairaaloita ja kauppoja. Hän surkutteli lääkkeiden, lääkintätarvikkeiden ja hoitolaitteiden puutetta, vallitsevaa ruokapulaa, maan korkeaa inflaatiota ja sosialistisen hallituksen huonoutta. Lääkkeitä oli haettava Panamasta ja Kolumbiasta asti. Keskiluokkakin oli köyhtynyt olemattomiin. Toimittaja Maija Salmi piti Venezuelan ongelmien syynä vain presidentti Nicolás Maduroa, joka oli yhteistyökyvytön ja omavaltainen henkilö, joka ei halunnut tehdä mitään näiden ongelmien ratkaisemiseksi.
Kolmanneksi Ylen toimittaja Antti Kuronen vakuutteli 20.9.2017 Ylen A-studiossa Venezuelan vajonneen vakavaan humanitaariseen kriisiin, jossa tavalliset kansalaiset kärsivät nälästä ja monenlaisesta puutteesta. Toimittaja Kuronen käväisi Caracasissa vartioidulla uimarannalla, jossa paikallisen rantailijan mukaan 80 prosenttia väestöstä ei ole varaa loikoilla. Järkyttävät rikostilastot aiheuttavat tungosta rannalle. Talousahdinko on ajanut aikoja sitten myös turistit tiehensä. Firmoja on ajautunut valtavasti konkurssiin. Sadat tuhannet venezuelalaiset ovat jättäneet kotimaansa. Kurosen mukaan Hugo Chávezin talouspolitiikka romutti maan. Nykyisin ruokaa ei saa mistään. Monet köyhät muistavat Chávezin kuitenkin hyväntekijänä. Toimittaja Kurosen mukaan nykyinen presidentti Maduro on syrjäyttänyt maan parlamentin ja kiduttaa toisinajattelijoita. Väkivaltaiset oikeisto-opposition mellakoijatkin muuttuvat raportissa hyviksi ihmisiksi. Erään hyvinvoivan näköisen rouvan mielestä hallitus on tuhonnut hänen maansa fyysisesti, henkisesti ja moraalisesti. Kello kuulemma tikittää jo Nicolás Maduron hallinnolle.
Venezuelan oikeiston ystävä Mikko ”Tekopyhä” Pyhälä
Venezuelan kapitalistien ja heidän tukijoidensa hyvä ystävä, eläkeläisdiplomaatti Mikko Pyhälä astui näytelmän toisessa näytöksessä esiin ja väitti toistamiseen presidentti Nicolás Maduroa paatuneeksi rikolliseksi, hänen hallintoaan ja maan sotilasjohtoa korruptoituneiksi ja huumekauppiaiksi. Hän kehtasi väittää Venezuelassa vallitsevan anarkian, jossa jokainen taistelee viimeisestä leivänmurusista.
Mikko Pyhälä on siitä erikoinen diplomaatti, että hän jättää tietoisesti kertomatta esittämiensä asioiden taustoja. Pyhälän mukaan Venezuelassa on 300 mielipidevankia, jotka kärsivät tuomiotaan kurjissa olosuhteissa. Hän jättää aina kertomatta, mistä heidät oli tuomittu. Kyseiset ”toisinajattelijat” ovat osallistuneet Venezuelassa tehtyihin vallankaappausyrityksiin, väkivaltaisiin mellakkoihin, laittomaan valuuttakeinotteluun ja mustan pörssin toimintaan. Jos kansalainen rikkoo oikeusvaltiossa kansallista lainsäädäntöä, siitä seuraa sanktio. Bolivaarinen Venezuela ei muodosta tässä suhteessa mitään poikkeusta.
Venezuelan bolivaarisen tasavallan presidentti Nicolás Maduron syrjäyttämiseen pyrkinyt oikeisto-opposition organisoima kansanäänestys epäonnistui vuonna 2016, koska sen keräämistä nimistä löytyi väestörekisterin mukaan yli 190 000 jo kuolleeksi todetun henkilön allekirjoitusta. Oikeisto-oppositio menetti korkeimman oikeuden päätöksellä parlamentissa perustuslain muuttamiseen oikeuttavan ehdottoman enemmistönsä, koska oikeisto-opposition kaksi kansanedustajaehdokasta syyllistyi todistetusti Amazonasin osavaltiossa äänien ostamiseen.
Miksi oikeisto-oppositio yhä vihaa Chávezia?
Venezuelan oikeisto-oppositio kaipaa paluuta Hugo Chávezia edeltäneeseen pardojen ja mantuanojen aikakauteen. Tuolloin Venezuelan valtataistelussa oli havaittavissa selkeä etnis-yhteiskunnallinen eturistiriita.
Venezuelan kansasta 80 prosenttia – myös presidentti Chávez Barinasin intiaanina – lukeutui ”pardoihin”. Termi oli sidoksissa sekä yhteiskuntaluokkaan että etniseen taustaan. Pardot koostuivat mestitseistä, intiaaneista ja afrikkalaisesta väestöstä. He elivät maassa sorrettuina, köyhyydessä ja kurjuudessa.
Valkoisten eurooppalaisten perillisten etninen vähemmistö eli ”mantuanot” piti hallussaan taloudellista ja poliittista valtaa Venezuelassa. He olivat hyvin koulutettuja ja englannin kielen taitoisia. Ulkomaiset investoijat neuvottelivat heidän kanssaan. Heidän hallussaan olivat perinteisesti kaupankäynti, öljyteollisuus, parlamentti, tiedotusvälineet, maan armeija ja hallinto. Heidän osuutensa väestöstä oli n. 20 prosenttia.
Chávezin kaudella mantuanojen itseoikeutettu asema ja etuoikeudet kyseenalaistettiin. Vuonna 1998 valtaan astunut presidentti hajotti kongressin ja korkeimman oikeuden sekä teki lukuisia muutoksia maan perustuslakiin.
Kaikki ei ole sitä, mitä Yle näyttää
Amerikkalainen tutkija (FT) ja ruokaomavaraisuusaktivisti Christina Schiavoni on asunut 1,5 vuoden ajan Caracasin työläisnaapurustossa, El Vallessa. Hän työskentelee yhdysvaltalaisen Food First -järjestön (The Institute for Food and Development Policy) palveluksessa.
Christina Schiavonin selvityksen mukaan sen, mitä todellisuudessa tapahtuu ja sen välillä, miten uutisissa Caracas esitetään sotavyöhykkeenä, näyttää olevan valtava katkos. Kansainvälisen median kuvat naamioituneista, poliiseja vastustavista mielenosoittajista on otettu vauraammissa kaupunginosissa järjestetyistä mielenosoituksista.
El Vallen kaltaisissa yhteisöissä päivittäinen elämä sujuu enemmän tai vähemmän samalla tavoin kuin yleensäkin. Ainoastaan sillä, kun mielenosoittajat sulkevat teitä jopa toisella puolella kaupunkia, on laajempi vaikutus liikenteeseen. Tämä ilmenee työ- ja koulumatkojen vaikeutumisena sekä viljelijöiden pääsyn estymisenä myymään satoaan pääkaupunkiin.
Venezuelan ravintotilanne
Christina Schiavonin saapuessa ensimmäistä kertaa Venezuelaan maaliskuussa vuonna 2016 ravinnon hankinta oli suuri päivittäinen haaste työläiskaupunginosissa asuville perheille. Maissijauhoista – venezuelalaisten päivittäin syömien arepojen pääraaka-aineesta – oli puutetta markettien hyllyillä. Muita päivittäin tarvittavia elintarvikkeita kuten ruokaöljyä, maitojauhoa ja sokeria oli niukasti tarjolla.
Nämä olivat monen perheen stressin ja turvattomuuden tunteen päälähteet. Useimmille perheille ainoa keino saada näitä tuotteita edes rajoitetussa määrin oli jonottaa niitä kaupan edessä tai ostaa niitä monta kertaa kalliimmalla hinnalla mustasta pörssistä.
Christina Schiavoni toteaa, ettei Venezuelassa ole ollut koskaan hänen siellä ollessaan yleistä elintarvikepulaa, vaan paremminkin on ilmennyt puutetta joistain tärkeimmistä elintarvikkeista kuten maissijauhoista.
Niiden saanti on maan suurimman yksityisen ruokajätin Polarin valvonnassa. Kyseisen yhtiön omistaja on 52-vuotias, maan opposition näkyvä edustaja Lorenzo Mendoza (MBA/MIT). Vastatoimena uudet mikroyritykset ovat jo alkaneet myydä maissijauhoja.
Miksi Yle vaikenee bolivaarisen hallituksen toimista?
Tilanne Venezuelassa on kohentunut olennaisesti viime vuoden keväänä perustettujen CLAP-komiteoiden ansiosta. Nämä ovat paikallisia jakelu- ja tuotantokomiteoita, jotka toimittavat maankattavasti peruselintarvikkeita koteihin kohtuuhintaan. Ne taistelevat keinottelua ja elintarvikevajauksia vastaan toimittamalla ruokaa suoraan kansalaisille ilman välikäsiä.
Toiseksi hallitus hankkii tuotteita suoraan sekä yksityis- että valtionyrityksistä, jotka CLAP jakaa talo talolta yhteisön väestölaskennan perustalta. Perheeseen, jonka luona Christina Schiavoni asuu, toimitetaan kuukausittain suuri paketti maissijauhoja ja muita peruselintervikkeita. Jonot ruokakauppojen ulkopuolella ovat lyhentyneet dramaattisesti. Elintarvikkeilla keinottelu on vähentynyt olennaisesti, vaikkakin se jatkuu yhä edelleen.
Christina Schiavonin oman arvion mukaan kaiken kaikkiaan ihmisten turvallisuuden tunne on nykyisin paljon vahvempi – ei pelkästään El Vallessa – vaan myös kaikissa yhteisöissä, joissa hän on vieraillut Caracasissa tai muualla maassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elintarvikkeiden saantiongelmat on nyt ratkaistu.
Terveydenhoito ja lääkkeet
Venezuelassa on meneillään kaksi terveydenhoitoon liittyvää, toisistaan eriävää kehityssuuntaa. Toisaalta pääsy terveydenhoitoon on tänään parempaa kuin koskaan El Vallen kaltaisissa yhteisöissä. Ennen suurimman osan ihmisistä oli matkustettava yhteisönsä ulkopuolelle saadakseen terveydenhoitoa, jos heillä oli siihen varaa.
Nykyisin hallituksen toteuttaman Barrio Adentro –ohjelman ansiosta El Vallessa on kadun kulmissa sinikattoisia terveysasemia yhtä hyvin kuin suurempiakin kokonaisuuksia, kuten synnytyssairaaloita ja kuntoutuskeskuksia. Ne sijaitsevat kävelymatkan päässä asuinpaikasta. Bolivaarisen vallankumouksen vuoksi terveydenhoito on kaikille maksutonta ja kaikkien saatavilla. Tämä tarkoittaa myös tarvittaessa yhteiskunnan kustantamia silmälaseja, erilaisia terapioita ja pitkäaikaissairaiden säännöllistä lääkitystä.
Puute lääkkeistä ja välttämättömistä lääkintävälineistä ovat tärkeitä asioita. Mikä on mennyt pieleen? Kuten elintarvikepulassakin, pielessä on se, että toteennäytetysti myös lääkepula on tehtailtua.
Venezuelalaisen ekonomistin Pasqualina Curcion selvityksen mukaan maan suurimmat lääkeyhtiöt, jotka ovat vastuussa lääkkeiden maahantuonnista, ovat saaneet hallitukselta enemmän varoja kuin koskaan, mutta lääkkeiden saatavuus sen sijaan on vain vähentynyt entisestään.
Osallisuus yhteiskunnassa
El Vallen naapurusto on yhteisöllisen järjestäytymisen ja poliittisen mobilisoinnin yksikkö, joka muodostaa bolivaarisen vallankumouksen elinehdon. Yhteisön sekä suunnitellut että spontaanit kokoukset ovat normaaleja. Christina Schiavonin havaintojen perusteella El Vallen asukkaiden tärkein järjestäytyminen tapahtui ruokajakelun ympärille erityisesti perustamalla CLAP-komiteoita.
Eri CLAP-komiteoiden johtajat El Vallessa kokoontuivat keskustelemaan keskenään logistiikasta ja politiikasta. Keskustelu ylitti ruokajakelun puitteet ja laajeni pohdinnaksi sellaisesta yhteisöpohjaisesta yhteiskunnallisesta ja taloudellista toiminnasta, joka soisi yhteisöille suuremman itsehallinnon ja vähentäisi näin maan voimakkaan yksityisen elintarviketeollisuuden merkitystä.
Venezuelassa toimii yhteisöneuvostojen yhteistyöeliminä 778 virallistettua alueellista kommuunia. Niiden jäsenet valitaan paikallisista yhteisöneuvostoista. Niiden toimialueeseen kuuluivat laajempien projektien rahoitus ja niistä vastaaminen. Neuvostot voivat esittää ehdokkaita osavaltion hallintoon, sosiaalisiin ohjelmiin ja liittovaltion virastoihin. Niiden pitäisi kattaa vuonna 2019 68 prosenttia maan väestöstä.
Yhteisöneuvostot ovat bolivaarisen sosialismin peruspilareita etenkin maaseudulla. Tavoitteena on vuorovaikutukseen perustuvan yhteistyön saavuttaminen kommuunien puheenjohtajien ja paikallishallinnon, valtion ja kansallisen hallituksen kanssa. Ylen erityisasiantuntijat eivät ole koskaan hiiskuneet sanaakaan tästä Venezuelan yhteiskunnan todellisesta muutosvoimasta.
Miksi bolivaarista vallankumousta mustamaalataan?
Kautta kapitalismin historian kapitalistit eivät ole koskaan pitäneet siitä, että heidän hallitsemansa valtion luonnonvarat kansallistetaan ja niitä aletaan käyttää oman maan kansalaisten enemmistön perusturvan kohentamiseksi
Kapitalistit eivät ole koskaan myöskään hyväksyneet yhteiskunnallisen valta-asemansa menettämistä ja heidän yksityisomaisuuteensa kajoamista. Yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen on heille vastenmielistä, koska se on heidän etujensa vastaista.
Suomen poliittisen ja taloudellisen eliitin viha bolivaarista Venezuelaa kohtaan johtuu siitä, että Venezuelassa ollaan toteuttamassa sitä, mitä Suomessa ollaan parhaillaan tuhoamassa – toimivia, julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita.
Yle kumminkaan mitään kerro, joten…
Yli kahdeksan miljoonan venezuelalaisen joukko läheisineen on kyllästynyt USA:n painostukseen ja sen tukeman oikeisto-opposition tihutöihin ja mellakointiin. USA radikalisoi bolivaarista vallankumousta, koska se haluaa päättää itse omista asioistaan ja oman yhteiskuntansa kehityksestä ja elää oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa.
HANDS OFF VENEZUELA!
¤
¤
Kirjoittaja on helsinkiläinen mielenterveyskuntoutujien tietotekniikkakouluttaja ja kirjailija. Hän on perehtynyt Latinalaisen Amerikan yhteiskunnallisiin kysymyksiin vuodesta 1984.
Kirjoitus on julkaistu alunperin sosiaalisessa mediassa.
¤

Kuva: Fernanda LeMarie/Cancillería del Ecuador (CC BY-SA 2.0) via Wikimedia Commons
Kun YLE on NWO-mafian äänitorvi niin mitäpä muuta siltä voisi odottaa.
Kansalaisten pitäisi tämä tajuta eikä sokeasti ja turhaan uskoa ja toivoa että YLE muuttuisi totuuden äänitorveksi. Sellaista ei tapahdu, ei vaikka kuinka haukutaan.
Kun valtaosa kansaa lakkaa uskomasta ja kuulemasta sen ääntä niin sitä kautta voisi jotain muutosta tapahtua mutta tuskin niinkään. Voisi jopa käydä toisinpäin kun se paniikissa alaksi suoltaa vielä kovempaa propagandaa.
Tärkeintä olisi se etteivät kansalaiset rakenna maailmankuvaansa YLEn propagandan varaan. Siitä vasta avautuu tie asioiden ja elämän parempaan ymmärtämiseen ja sitä kautta myös muutoksiin. Oikea tieto on myös valtaa.
”Suomen poliittisen ja taloudellisen eliitin viha bolivaarista Venezuelaa kohtaan johtuu siitä, että Venezuelassa ollaan toteuttamassa sitä, mitä Suomessa ollaan parhaillaan tuhoamassa – toimivia, julkisia sosiaali- ja terveyspalveluita.”
Tää.
”Oikea tetoisuus on valtaa” ? Rehellisyys on monessa asiassa suora tie kurjuuteen. Myöskin on sanottu ettei rikollisuus kannta ? Kuitenkaan, mikään ei ole niin kannattavaa, kuin juuri rikollisuus. Entisajan viisaudet eivät enää pidä paikkaansa. Valheet on käännetty totuuksiksi, ja velat saataviksi. Mies oli ennen perheen pää. ja nainen on ”kaula”, mikä sitä päätä kääntää, muu kuin ”kaula”. Feminismi, ja ”Lutkamarssit”. Ihmisen vaikutus on syynä tuhoisiin myrskyihin, joista meillä on tuoreet kokemukset. Sattaa olla niinkin, mutta myrskyjä on aina ollut, ja ne tulevat jatkumaan. Suojaista paikkaa ei ole missään.Maakuoppakin saattaa romahtaa niskaan.
Ylen toimittajat lukevat CIA:n tarinakirjaa ja tekevät sen mukaisia ohjelmia. CIA:n tarinakirjan tarinat ovat amerikkalaisen valtamedian uutisointien tausta-aineistoa. CIA kontrolloi uutistuotantoa.
Eniten minua on ihmetyttänyt Mikko Pyhälän esiintyminen. Ulkonaisesti hän muistuttaa lähinnä mielenterveyskuntoutujaa, joka katse tuijottaen purkaa sisäistä näkemystään. Mikko Pyhälä oli 60-70-lukujen taitteen taistolainen opiskelijajohtaja Jyväskylästä. Tuon ajan tyypillistä taistolaistaustaa edusti isänsä Keski-Suomen Selluloosa Oy:n toimitusjohtaja Olavi Pyhälä. Näistä eliitin jälkeläisistä taiston pojista ja tytöistä moni on kulkeutunut Nalle Wahlroosin tavoin ”isiensä maille” eli varsin äärioikeistolaiseen politiikkauskoon.
Suorastaan hupaisaan arvioon yltää Lasse Kangas arvioidessaan Keskisuomalaisessa Mikko Pyhälän kirjaa *Valtaa ja vastarintaa’: ”Monet seikat viittaavat kuitenkin siihen, että Pyhälä on säilyttänyt työnsä ja toimintansa pohjavireenä nuoruutensa ihanteet, sorrettujen puolustamisen ja pyrkimyksen kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa.”
Ylen haastattelujen mukaan Mikko Pyhälä näkee sorrettuina lähinnä Venezuelan yksityisen elinkeinoelämän oikeistojohtajat, jotka ovat menettäneet hallitsevan asemansa yhteiskunnassa. Heidän manipulointinsa tulosta on se ajoittainen ongelmatilanne, joka Venezuelan elintarvikehuollossa esiintyy. Kun köyhät Venezuelassa saadaan – CIA:n ja USA:n avustuksella – jälleen kyykkyyn (vai kikyynkö?), on kaikki jälleen hyvin.
Jäämme odottamaan Matti Laitiselta jatkossakin erinomaisia totuuspyrkimykseen perustuvia artikkeleita Ylen huoraavien toimittajien tuotosten vastapainoksi.
Sionistipankkiirit eivät tykkää, jos valtio omistaa luonnonvaransa ja pankkitoimintansa. Mitä kävi esim. Libyalle, Irakille ja kansallissosialistiselle Saksalle?
Terävä havainto. Eivät vain tykkää vaan jopa vihaavat sellaista joka ei suostu lahjoittamaan heille omiaan.
No, Yle tarjoaa leipää ja sirkushuvia kansalle. Sen kokoomusjohto on ihan pihalla mitä maailmalla oikeesti tapahtuu.
Tässä mielenkiintoinen juttu Venezuelasta.
https://www.jacobinmag.com/2017/07/venezuela-maduro-helicopter-attack-psuv-extractivism-oil
Paul Moreiralta, filmin Ukraine, Masks of The Revolution-tekijältä on muutes tullut uusi mielenkiintoinen filmi: ISIS: the birth of a monster
Tuosta lisätiedot
http://www.pltv.fr/en/
Vanhan kirjoituksen lykkäsin nettiin
http://dropcanvas.com/if5yz
Onneksi on netti niin ei tartte enää YLE:ä seurata tai uskoa.
Totta. Onneksi on netti ja vaihtoehtomedia. Kuinka pihalle ovatkaan ne jotka elävät YLEn ja ’hesareiden’ varassa.
Noita pihalle jääneitä on pilvin pimein esim. Uuden Suomen kommentoijissa – heille sitä ei ole olemassa mitä nuo kaksi propagandatorvea pimittävät, sellainen on heille vain ”salaliittoteoriaa”.
Yle ei pahemmin katalaanien itsenäisyyspyrkimyksistä uutisissaan mainitse. EL Pais syytti jo Venäjää. Aika sekopää on päästetty EL Pais:sin puikkoihin jos ei tiedä kohta varmaan jo 100-vuotista Katalonian itsenäisyyspyrkimystä. Siellä on kansalliskaarti kaduilla ja meno on melkein kuin Turkissa. Espanja, Italia ja Kreikka ikinä mitään mallidemokratioita olleetkaan. Suomi muuttuu niiden kaltaiseksi. Sipilän uuvatti-hallitus nopeuttaa kehitystä: Kansa kaduilla mielenosoituksissa ja kansalliskaarti valvoo. Tälläinen on EU-totuus etelässä.
”Suomen poliittisen ja taloudellisen eliitin viha bolivaarista Venezuelaa kohtaan” juontaa suoraan siitä mitä Amerikka vihaa. Ja Amerikkahan vihaa kaikkia roistovaltiota ja niitä on monia: Eli kaikkia, jotka ovat erimieltä ja omistavat öljyvaroja.
Nyt jopa YLE uutisoi, että taistelu Syyrian öljyvaroista on alkanut. Ne olivatkin ikävästi lipsahtaneet Isikselle. Ja nyt niistä taistelevat Venäjän tukema Assad ja Yhdysvaltain tukemat kapinalliset.
Kuka heistä ei kuulu mitenkään Syyriaan?
”Kuka heistä ei kuulu mitenkään Syyriaan?”
Älä nyt takerru merkityksettömiin yksityiskohtiin. Hehän ovat siellä auttamassa demokratiaa toteutumaan! Etkö ole sisäistänyt massamedian kerrontaa? (sarkasmivaroitus)
Uusliberalismi tyrkyttää meille kommunismia arvoissa (ts. kulttuurimarxismia, joka on leimattu salaliittoteoriaksi) ja jyrkkää sosiaalidarwinistista kapitalismia taloudellisen tasa-arvon suhteen. Tästä seuraa tilanne, jossa esimerkiksi päivitellään naisten vähäistä määrää suuryhtiöiden johdossa ja samaan aikaan siivoojina toimivat naiset (tai miehet) eivät tule toimeen palkallaan.
Uusliberalismin suurin kannattaja Kokoomuspuolue ei esimerkiksi pysty lainkaan käsittämään sitä, että meillä on jo isot kansanjoukot saatettu ihmisarvoa polkevaan jatkuvan köyhyyden kierteeseeen, mikä yleensä johtuu asiallisesti palkatun työn puutteesta, keinottelun kasvattamista elinkustannuksista sekä eläkkeiden ja tulonsiirtojen jälkeenjääneisyydestä. Nämä eivät Kokoomusta haittaa, vaan se sitkeästi kierrättää 1800-luvulta tuttua tarinaa siitä, että ”työ kuin työ” nostaa ihmisen kurjuudesta ihmisarvoiseen elämään ja vihjailee, että ”työn” ulkopuolella elämän on oltava epätoivoista kurjuutta. Suomeksi sanottuna Kokoomus vihaa intohimoisesti sosiaalisia tulonsiirtoja.
Tämä olisi ymmärrettävää jos Kokoomus olisi muutoin patavanhoillinen hiilenmusta puolue, mutta arvojen suhteen se on alkanut ajaa ultraliberaalisti mm. seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja suhteessa maahanmuuttoon se ei eroa vasemmistopuolueista.
Muissa puolueissa ollaan aika pitkälle myös omaksuttu uusliberaali agenda ja varsinkin Keskusta on hyvin räikeästi kaapattu tälle linjalle. SDP, jonka piti olla pieniä ihmisiä puolustava vasemmistopuolue, on ollut myös hyvin innokas uusliberalismin edistäjä.
Taloudellisesta eriarvoisuudesta ei siis olla kiinnostuneita, mutta vähemmistöjen oikeudet toteuttaa jopa suoranaisia perversioita ovat oikeutta tulla taloudellisesti toimeen monin verroin tähdellisempiä. Pahinta on ollut, että perinteinen laitavasemmisto on myös lähtenyt tälle linjalle ja jättänyt siten runsaasti poliittista kenttää vapaaksi nk. äärioikeiston temmeltää.
Meillä on koko ajan kärjistyvä kansan kahtia jako menossa: uusliberaalit Mafiaveljet vs. kurjistuva kansa.
Kurjistuvasta kansanosasta ei ole kukaan kiinnostunut. Se saa vapaasti kitua ja kuolla kurjuuteensa.
Tällaista on nykyisin länsimainen sivistys ja demokratia. Ja mikä erikoisinta jopa laitavasemmisto on tämän ’sivistyksen’ puolustaja.
Änkyrät ja takinkääntäjät vallan kahvassa
”Sitä, miksi nykyinen poliittinen eliitti ja useimmat opposition edustajat pyrkivät eroon elementeistä, joilla suomalainen yhteiskunta on aina noussut ahdingosta ja joiden voimalla kansakunta on vaurastunut ja kyennyt huolehtimaan itsestään, ei ulkopuolinen tarkkailija kykene ymmärtämään.
http://beta.oikeamedia.com/o1-40522
Yle ei kerro sanallakaan että jo pari kolme vuotta sitten Venezuela laittoi 40-50 jenkkidiplomaattia ”kävelemään maasta” maan suvereniteettia uhkaavien toimien seurauksena.Ilmeisen suuret öljyvarat kiinnostaa terroristi USAA?
Näin toimii vallankahvaan päässeiden maanpetturien Polpo:
”Marco de Wit otettu kiinni ja toimitettu poliisivankilaan”,
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2017/09/marco-de-witt-otettu-kiinni-ja.html
LOL. Ryssä Janitskin taitaa saada sellitoverin Matu De Witistä.
Hep! Lopetahan nimittely ja pysy asiassa.
Ryssä mikä ryssä ja toi raiskari De Wit oli käsittääkseni suomalais-hollantilainen varttimanne.
”Uusimpana saavutuksenaan de Wit on tullut pidätetyksi raiskauksesta Viron reissullaan, jolla ilmeisesti alkoholia kului enemmän kuin laki sallii. Tämäkin syytös on kuitenkin kuulemma vain osa suurta de Witin vaimentamiseen tähtäävää ajojahtia. Mikä ironisinta, tällä de Wit kasvattaa maahanmuuttajataustaisten osuutta Suomen raiskausepäilytilastoissa, mikä onkin vain hyväksi hänen agendalleen.” 🙂
http://hikipedia.info/wiki/Marco_de_Wit
Tarkoitat että de Wittiä eivät koske ne arvot joita länsimainen arvotyhjiö puolustaa?
Taitaa olla hermo kireällä jollakuilla, kun pitää noin kovasti haukkua. MV-lehti on löytänyt yllättäviä totuuksia viime aikoina!!
Lue tarkkaan:
https://mvlehti.net/2017/09/28/tieteentekija-jessikka-aro-oulun-yliopistolla-tieteenpaivien-huippuasiantuntija/
No mutta siinähän taas sitä kirkosta papin virasta kenkää saaneen MV-Lehden toimittelija T9/T101/T102 suoltamaa sontaa tunnetussa roskajulkaisussa.
https://imgur.com/J14jqT0
Pieni munasia wannabe-natseja ja putinistisia mölyapinoita toi MV-lehden & De Witun Suomi Ensin sakki.
https://www.youtube.com/watch?v=7q173pPlFqI
Kuulepa Venäläinen valehtelu, siivoa kommenttiesi kielenkäyttö asialliseksi.
Trumpin suunnitelmissa on kaapata Venezuelan öljy.
Trump ei tarvitse Venezuelan öljyä.
Virheellinen väittämä.
USA pyrkii kontrolloimaan KAIKKIA vähänkin merkittäviä energialähteitä ja -virtoja. Siihen toimintaperiaatteeseen eivät kulloisetkin tarpeet vaikuta sitä eikä tätä.
Minä ihmettelin, että pitikö YLE’n lähettää Venezuelaan saakka toimittaja taivastelemaan leipäjonoja, tai mitä siellä jonotettiin. Myllypurosta olisi löytynyt vähintäänkin yhtä pitkät leipäjonot kuvattavaksi ja kerrottavaksi.
Ei siellä ollut Ylen toimittaja, vaan Laitinen mainitsi Lännen Median toimittajan Maija Salmen.
Kiitos Matti Laitinen tästä artikkelista. Ylen yksipuolinen uutisointi on ärsyttänyt jo vuosia.
En muista nähneeni mainintaakaan esim. länsimaisen arvotyhjiön Venezuelaan kohdistamien talouspakotteiden vaikutuksista Venezuelan köyhiin saati että olisi otettu esiin se kuinka omistajatahot (oikeisto) käyttää monopoliasemaansa hyväkseen aiheuttaakseen keinotekoista pulaa Venezuelassa siinä toivossa että saa köyhät nousemaan hallitusta vastaan.
Kysymykseksi kuitenkin jää, miksi Chávez tuhosi maansa talouden ja tuotannon järjettömällä talouspolitiikalla? Maduron talouspolitiikka on ollut, jos mahdollista, vieläkin tyhmempää. Edellytykset olisivat olleet vaikka mihin.
Selitykseksi jää tietenkin korruptio. Valtavat öljytulot ovat häipyneet Chávezin ja hänen lähipiirinsä taskuihin. Varsinaisesti kansan hyväksi niitä ei ole käytetty, vaikka kansalle onkin almuja jaettu.
Transparency International -järjestön korruptioindeksissä Venezuela on sijalla 166 176:sta maasta, samalla sijalla kuin Irak ja heti Eritrean jälkeen. Mutta tietenkin tämä järjestö tuomitaan CIA:n käsikassaraksi uskovaisten toimesta.
– Olet varmaan selvillä siitä miten TI maakyselyt hoitaa. Jos et, niin sen selvittäminen antaa uuden näkökulman niihin indekseihin.
– Talouspakotteet mainittu
Olet oikeassa huomautuksessasi TI:n suhteen.
Wikipediassa on laaja artikkeli Venezuelan (ja monen muun maan) korruptiosta.
https://en.wikipedia.org/wiki/Corruption_in_Venezuela#Petr.C3.B3leos_de_Venezuela.2C_S.A._.28PDVSA.29
Talouspakotteet tietenkin vaikuttavat negatiivisesti. Kuitenkin Kuuba on selvinnyt USA monikymmenvuotisesta taloussaarrosta ilman, että sen kansalaiset olisivat joutuneet samanlaisiin kärsimyksiin kuin Venezuelassa. Kuubassa hallitseva luokka rosvosi vähemmän. Eikä siellä ollut runsaita öljyvaroja ja muita rikkauksia, jotka olisivat korruptoineet eliitin ja köyhdyttäneet kansan.
Venezuelalaisten olisi kannattanut käydä kysymässä norjalaisilta, miten toimitaan öljyrikkauksien kanssa. Ainakin sen norjalaiset olisivat osanneet sanoa, että älkää missään nimessä antako kansalaisille bensaa käytännössä ilmaiseksi.
Huomioidaan myös ajan kuluminen (vasta vähän aikaa kulunut) ja se, ettei ns. bolivariaaninen vallankumous ponnistanut perinteisestä vasemmistolaisuudesta tai muusta valmiista ideologiasta joten sen piti rakentaa puolue, ideologia yms. ikäänkuin matkan varrella ja se mitä nykyään näemme on edelleen perustusten rakentamista.
Yksi puoli tuossa Venezuelan taloustilanteessa on ollut se että heillä on ollut valuutassaan dollaripegi joka on osaltaan aiheuttanut taloudellisia ongelmia. Nyt kun Maduro ilmoitti Venezuelan irtautuvan dollaripegistä niin Trump uhkaili saman tien Venezuelaa YK:ssa mm. (lisä-)talouspakotteilla.
Cubanojen sikaarit kelpaavat hyvin rikkaille pohatoille, koska ne ovat
USAssa ”mustan pörssin tavaroita”. Jotakin vilppiä pitää tehdä, vaikka vain
huvikseen. Little CUBA Miamissa on täynnä sikaarin savua. Castro oli
sittenkin ”hyvä mies”ihan neuvostoliittoon asti.Hemmingwayn unelma.
Miksi selvistä asioista pitää edes kiistellä, samaa tahtia mennään monessa maassa. Ensinnäkin on hyvin harhauttavaa kehua omaa maataan ”hyvinvointivaltioksi”, leipäjonojen kiertäessä kortteleita. Se jos mikä, on suoranaista lehdistön rikollisuutta. Köyhemmissäkin maissa kopioidaan samaa menettelyä, köyhät kyykkyyn !
Mikään ei ole muuttunut pariin tuhanteen vuoteen, ainoastaan tuhoisammat aseet. Jostakin pitää pian revetä, maapallon laajuiseen kurjuuteen, siitä on jo paljon enteitä, täysin korruptioitujen johtamiemme ansiosta. Millä menetelmällä saataisi rehelliset johtajat hallitsemaan kansoja. Tarkemmin analysoituna, se on mahdottomuus. Parasta olla iloisella mielellä, vaikkapa vain näytellen, koska muuta mahdollisuutta ei ole. Äänestykset ovat täysin ”arvottomia”, vaikka niissä onkin annettu valheellista toivoa kansalle.
Viva la AK-47!
Vastaava CIA-operaatio saattaa tapahtua myös Suomessa:
”Försvarsdagen 2017 på Gärdet attackerad av chemtrails från främmande makt”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1954.html
”Verorahoilla ylläpidetty Yleisradio ei koskaan haastattele – edes tasapuolisuuden vuoksi – Venezuelan bolivaarisen tasavallan edustajia.”
Kertoessaan Pohjois-Korean surkeasta tilanteesta Yleisradio ei myöskään haastattele, edes tasapuolisuuden vuoksi, Korean demokraattisen kansantasavallan edustajia. Samanlaiseen yksipuolisuuteen Yle sortuu esimerkiksi kertoessaan toisinajattelevien ahdingosta Venäjällä tai poliisien rasistisesta väkivallasta Yhdysvalloissa.
Ei pidä Hapalongin Venäjää-vihaaja-jutut paikkaansa.
YLE ei koskaan haastattele virallista virkamiesten ja poliitikkojen Venäjää ja haastateltavat kansalaisetkin YLE valitsee propagandamielessä tukemaan omaa Venäjä-vihaansa.
Hyvä esimerkki YLEn Venäjä-ja venäläis-vihasta sekä -kateudesta on YLEn kirjeenvaihtaja Kronvallin tekemä juttu, missä Kronvall on muka ihmettelevinään kuinka venäläiset naiset (upeat, itsestään huolehtivat, naiselliset naiset) menevät korkokengissä uimaloihin eli tosiasiassa Kronvall halveksii ja yrittää mustamaalata, että venäläiset naiset ovat muka tyhmiä, turhamaisia ja ”kevytkenkäisiä” kun eivät kulje Kronvallin ja paksujalkaisten suomalaisnaisten läskäreissä uimaloihin.
Ja että Yle siis haastattelee myötiinsä USA:n ja muiden länsimaiden viranomaisia ja poliittisia päättäjiä?
Kronvallin juttu oli täysin asiallinen, eikä sisältänyt minkäänlaista vihaa tai väheksyntää venäläisiä naisia tai muitakaan ihmisiä kohtaan.
Sinun juttusi ovat taas usein täysin rasistisia. Niissä annetaan ymmärtää, että länsimaalaiset, erityisesti suomalaiset ja amerikkalaiset, ovat älyllisesti ala-arvoisia esimerkiksi venäläisten suhteen. Kaikki mikä Venäjältä tulee, on hienoa ja kaunista, täysin ylivoimaista.
Kirjoituksesi voisivat olla satiiria, mutta ilmeisesti väsäät niitä täysin tosissaan.
Ehei Hapalong, jutuissani annetaan ymmärtää, että sinä olet, eivät suomalaiset.
Älä ole lapsi: Kaikki mikä tulee Venäjältä ei ole hienoa, mutta Venäjän armeija ja aseet ovat parempia kuin USAn ja NATOn armeija ja aseet. Myös venäläiset naiset ovat kauniimpia kuin amerikkalaiset. Jopa Rusburgerin hampurilainen on parempi kuin McDonaldsin hampurilainen.
Ja kun et ole käynyt kouluja, et ymmärrä satiiriakaan. Kun ja jos satiiria ”kirjoittaa”, satiiria tehdään aina tosissaan.
hemmot hei, älkääpä tapelko. Varmaan olette yhtä mieltä — edes suunnilleen — siitä että Virallinen totuus ei ole Totuus vaan politiikan tekoa ja että siihen tulee suhtautua sen mukaan?
Etkö tiennyt Tim että prostituutio on olennainen osa venäläistä kulttuuria? Huorat meikkaavat siellä itseään aamusta iltaan siinä toivossa että saavat iskettyä jonkun ökyrikkaan oligarkin.
Aika huikeaa, jopa uusnatsilta, jonka aivotoiminta on tunnetun harhaista.
Ökyrikkaan oligarkin iskeminen on siis prostituutiota. Mitähän Donald Trumpin vaimo mahtaa tykätä tästä arviosta?
Heh heh heh, Venäjästä valehtlija pistää jo YLEn Kronvalliakin paremmaksi eli pahemmaksi, että naisen korkokengät ja meikkaaminen on prostituutiota.
Mitäs tykkäät Venäjästä valehtelija amerikkalaisten, NATO-maiden ja suomalaisten naisten silikon-rinnoista, silikon-takapuolesta, rasvaimusta, botox-huulista, lego-posliinihampaista, poskipunasta, huulipunasta, tekoripsistä jne.
Kerropa minulle minkä kulttuurin osa prostituutio ei ole.
Vai että YLE, tuo Helsingin Sanomien jälkeen suomen vasemmistolaisin propagandalähde, on nyt porvarien hallussa? Kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää.
”YLEN PUNAVIHREYS VAIN PUNERTUU – UUTISTOIMINNAN UUDEKSI JOHTAJAKSI AAMULEHDEN JOUKO JOKINEN” ,
http://ylewatch.blogspot.fi/2017/09/ylen-punavihreys-vain-punertuu.html
Tässä pieni katsaus ylipäätänsä suomen journalistien poliittisiin vakaumuksiin: https://www.suomenuutiset.fi/nyt-se-on-tutkittu-journalistiyliopistot-lapikotaisin-punavihreita/
Itse tutkimus on paywallin takana mutta otin screenshotin relevantista taulukosta: https://i.imgur.com/Y34vNk3h.jpg
Vanhempi sukupolvi taas edustaa korostuneesti taistolaisia. Jos Suomen mediassa näkee pisaraakaan oikeistolaisuitta kannattaa saman tien kääriä pää folioon ettei vain kuunatsit kuule ajatuksia.
Ja sen näkyy: mädätystä, mädätystä ja lisää kulttuurimarxistista mädätystä ja monikulttuurin ihanuutta!
Seuraavasta käy ilmi millaisia tuliaislahjoja punavihreiden toimittajien kunniakorokkeelle nostamilla ”hädänalaisilla pakolaisilla” on tarjottavanaan:
”Katso valtamedian sensuroimat videot ”rasistisesta hoitajasta” – Suoraa puhetta maahanmuuttajista”:
Jäi linkki pois videoon:
http://www.nykysuomi.com/index.php/2017/09/27/katso-valtamedian-sensuroimat-videot-rasistisesta-hoitajasta-suoraa-puhetta-maahanmuuttajista/
Todella ”suoraa puhetta”. Vastaavaa saisi aikaan myös kantasuomalaisista, jos haluaisi.
Trump painostaa parhaillaan EU:ta Venezuelan vastaisiin talouspakotteisiin, jotta USAn kallis, huonolaatuinen ja luontoa tuhoava liuskekivi- LGN-öljy saisi johtavan aseman EU:ssa.
Ja saahan se, mutta ei maailmanmarkkinoilla, joten siihen kypsyy EU:n kilpailukyky.
Ja jottei totuus unohtuisi.
https://rsf.org/sites/default/files/carte_2017_en-2-cp.png
Jos meillä ei ole rehellisin ja puolueettomin uutisointi niin ainakin se on lähinnä sitä?
Kimmo, voi kamala minkälaista päästät koneestasi ulos. Suomen tiedostoko REHELLINEN?
Minkä-kokoisen kiven alla asut. Kuka sinulle MAKSAA levityksestä FAKE NEWS ???
Trump, USA, NATO- ja EU-maat ihmettelevät, että miten USAn, NATO-maiden, EUn talous supistuu kun ne eivät saa eivätkä uskalla tunnustaa, että Trumpin taloussaarrot ja taloussanktiot ovat lyhytnäköistä ja tuhoisaa sotapolitiikkaa USAlle, NATO-maille, EUlle.
Olet väärässä. USA:n, Nato-maiden ja EU:n taloudet kasvavat lähes joka vuosi.
En ole. Sinä vain et ymmärrä globaalitaloutta.
USAn talous kasvaa epäaidosti pakotteilla suhteessa EUhun ja muihin NATO-maihin, mutta Kiinaan ja Venäjään verrattuna USAn talous supistuu ja jää jälkeen.
EUn talous supistuu Britannian Brexitin vuoksi ja jää niin ikään jälkeen Kiinasta ja Venäjästä.
Olen itse Toimittajat ilman rajoja -jäsen.
Huomasitko Kimmo Kannala että maita joissa sananvapaustilanne on hyvä, on todella vähän ja Yhdysvalloissa sekä sen vaikutusalueilla Kanadassa, Latamissa ja EU:ssa tilanne on maksimissaan tyydyttävä, osassa havaittavia vaikeuksia ja osassa karmiva (kuten vaikkapa 2011 demokratisoidussa Libyassa)?
Suurin osa Eurooppaa on sananvapauden suhteen heikoissa kantimissa. Mistä ne STT:n uutiset ostetaan? Ne ostetaan uutistoimistoilta jotka toimivat heikon sananvapauden maissa. Tottahan tällä on vaikutuksensa myös siihen miten näkökulmat täällä tarjoillaan.
Lisään vielä tuohon STT-näkökulmaan, että kun Sanoma Oy lisäsi omistustaan STTssä, STTn pyrkimys totuuteen/objektiivisuuteen/uutisten ja tietojen tarkistukseen hukattiin saman tien.
Ah, se toimii niin että Sanoma Oy olettaa STT:n tarkistaneen AP:lta/Reutersilta/whatever ostamansa uutisen faktat ja AP/Reuters/whatever olettaa jutun kirjoittaneen toimittajan tarkistaneen faktat ja toimittaja taas olettaa toimituksen faktantarkistukseem tarkistavan faktat. Lopputulos oletusten ketjussa on ”objektiivinen uutinen”. Ja tämän takia uutistoimistoille ja medioilla on vastuuvapauslausekkeet.