Asianajaja ja poliittinen kommentaattori Rich Whitney lähti selvittämään, pitääkö paikkansa hallitusten ja massamedian toistama väite: ”Yhdysvallat johtaa liittoumaa, joka vastustaa terrorismia ja pahoja diktaattoreja sekä edistää demokratiaa ympäri maailmaa.”
Whitney käytti selvityksensä teossa Yhdysvaltain liittovaltion lähteitä.

Freedom House on listannut poliittisia oikeuksia eri maissa. Vuonna 2015 maailmassa oli 49 valtiota, joita saatettiin kutsua diktatuuriksi. Vuoden 2015 – joka oli viimeinen vuosi, jolta oli saatavissa julkista dataa – liittovaltion taloustiedot osoittavat Yhdysvaltain antaneen sotilaallista apua 36:lle näistä 49:stä valtiosta. ”Yhdysvallat tukee 73 prosenttia maailman diktatuureista”, kirjoittaa Whitney.
Tuki on jatkunut vuonna 2017.
Tutkivat journalistit ovat kaivaneet esille Pentagonin ja CIA:n 2,2 miljardin dollarin asekuljetukset Syyrian hallitusta vastaan taisteleville islamistimilitanteille (mediakielessä ”maltilliset kapinalliset”).
Defence News kertoo Yhdysvaltain hallituksen hyväksyneen ennätysmäärän asekauppoja tänä vuonna, vaikka vuosi ei ole vielä edes lopussa; aseita on myyty mm. diktatuureiksi luokiteltaviin maihin, kuten Saudi-Arabiaan ja Egyptiin.
¤
KommenttiFreedom House on liittovaltiollinen lähde sikäli, että vaikka se esiintyy ”riippumattomana kansalaisjärjestönä”, sen rahoitus on osittain peräisin Yhdysvaltain liittovaltiolta (mm. USAID). Freedom House saa rahaa myös NED:iltä (National Endowment for Democracy), jota rahoittavat mm. USAID ja CIA. Freedom House on ollut yhdessä NED:in kanssa ”auttamassa demokratian toteutumista” mm. Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja Arabikevät-maissa. – Riikka Söyring |
¤
Lähde
Whitney, Rich | Truthout.org (23.9.2017): US Provides Military Assistance to 73 Percent of World’s Dictatorships http://www.truth-out.org/news/item/42020-us-provides-military-assistance-to-73-percent-of-world-s-dictatorships
¤

Ei se tästä ole miksikään muuttunut mitä Pauwels videossa kertoo. Nyt vain Natsi-Saksan tilalle ovat tulleet uudet natsit eri puolilla maailmaa joita tuetaan.
Kun helvetti palaa … rauha on katastrofi
How Corporate America Supported Nazi Germany
Rauha olisi katastrofi Amerikan teollisuudelle ja bisnekselle, sanoo prof. ja historioitsija Jaques R Pauwels videotiivistelmässään WW2:sta. Se pätenee koko Lännen imperialistiseen maailmaan.
Kannattaa katsoa video niin ymmärtää kuinka sota on suurta bisnestä.
http://www.globalresearch.ca/how-corporate-america-supported-nazi-germany/5430838
Se on tuo CIA, joka sotkee asiat pahasti.( Ja muut vastaavat virastot Jenkkilässä, nythän Suomessakin alkaa olemaan sama tilanne)
Tiedä sitten pitävätkö väitteet paikkansa, että CIA palkkasi aikoinaan Natsi-upseereita riveihinsä. (oliko edes tuolloin olemassa?? )
Se kuitenkin selittäisi paljon miten CIA toimii. Lisäksi on väitetty sen palkanneen myös Stasi-upseereita, Itä-Saksan kadottua. CIA on saattanut löytää kaikki maailman pahimmat roistot riveihinsä Etelä-Amerikan diktatuureja myöten.
Sen miksi se vakoilee kaikkia maailman johtajia jatkuvasti, myös Trumpia, johtuu siitä, että se etsii keinoja joilla kiristää näitä johtajia.
Se siis aktiivisesti etsii sellaista tietoa millä vahingoittaa ja kaataa Trump tarvittaessa. Ehkä se myös painostaa Jenkkilän pressoja toimimaan haluamaansa suuntaa.
Se myös salamurhaa tarvittaessa:
Tuskin on kovin kaukaa haettua epäillä CIA:ta M Monroen, Kennedyn ja Palmen murhista. Myös brittien lady Diana saattoi olla CIA:n uhri.
Ja vallankaappausten lisäksi se hallitsee mediaa. Se luo feikkiuutisia ja panostaa ismeihin. CIA vastusti kommunismia. Sen tunnetuin tuote tähän mennessä on McCarthyism.
Voidaankin todeta, että CIA:n tapa vastustaa kommunismia ei eronnut juuri mitenkään Natsi-medioista. CIA:n kommunismivainot olivat jotain hyvin samankaltaista natsien juutalaisvainoihin.
Olemme palaamassa noihin aikoihin:
https://consortiumnews.com/2017/09/26/the-rise-of-the-new-mccarthyism/
Consortiumnews:stä kannattaa tuon jutun lisäksi lukea Vietnamin sodasta. Jenkkilän televisio lähettää ilmeisesti uutta sarjaa Vietnamin sodasta. Jokainen joka tietää millaisia aseita jenkit käyttivät tuon sodan aikana, eivät halua sotilaallisia yllätysvieraita tuolta suunnalta!! Se on kuin pirulle antaisi pikkusormen! Koskaan et voi tietää mitä saat niskaasi. Vietnamissa napalmia ja DDT:tä.( Vahvaa hyönteismyrkkyä)
Consortiumnewssistä löytyy lisäksi kampanja Robert Parryn nostamiseksi NYT:in toimittajaksi. Sitä kannattaa jokaisen suomalaisen kannattaa.
Pelkään pahoin että olet oikeilla jäljillä. CIA:n gangsterit Jenkkilää johtavat ja sotkevat lähes kaikkien muidenkin maailman maiden asioita. Taitavat netota hyvin FED-bankstereiden palveluksessa.
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka tiiviit ovat maamme valtaeliitin kytkennät tuohon mafiaveljien joukkoon. Siltähän valtaeliittimme hakee ja saa tarvitsemaansa tukea omiin puuhiinsa ja pakkovaltansa ylläpitoon kuten ulkopolitiikan johdon vierailut sikäläisillä ’rukousaamiaisilla’ kertovat.
Tuohon on lisättävä että ulkoministerin vastuulliseen virkaan kelpuutettu henkisesti apua tarvitseva Soinihan siellä käy rukoilemassa kun taas Niinistö vetää aika huvittavaa roolia Trumpin ’neuvonantajana’ mitä itänaapuriimme tulee.
Huvittavaa siinä on että Niinistö yrittää olla jonkin asteen ’tietäjä’ siinä mitä Venäjä ja Putin edustavat eli pelaa tavallaan Trumpin kanssa samaan pussiin kertomalla oman ’ajatushautomonsa’ (Think-tank) käsityksiä Trumpille.
Ainakin itse epäilen noiden käsitysten objektiivisuutta tietäen Niinistön ja hautomonsa kallellaan olon EU-’junkkareihin’ ja NWO-agendaan.
Olisiko kuitenkin niin että enemmän kyse on sikäläisen ajatushautomon kuunteluoppilaana olosta ?
Yhdysvaltojen toimintaa ehkä auttaa ymmärtämään maan valkoisen eliitin rasistinen luonne. (tai vaikutusvaltaisen osan) Mene ja tiedä missä määrin KKK ja rotuerottelu oli CIA:n luomia. Ehkä rotuerottelun takana olikin maahan muuttaneet entiset natsi-upseerit.
Toisaalta Euroopassa orjakauppaa kävivät yleisesti hollantilaiset ja britit. Jossain määrin siihen osallistuivat varmaan myös Espanja, Portugali ja Saksa. Ja jopa Ruotsi.
Joten Suomi on ”hyvässä” seurassa kun se valitsi EU:n. USA on siirtolaisten mekka. Sinne muutti monia rikollisia Euroopasta.
On myös syytä epäillä CIA:n käyvän huumekauppaa, jolla se rahoittaisi omaa toimintaansa. Lisäksi se saattaa käydä salaista ” huumesotaa” maan mustia vastaan. Se saattaisi käydä sellaista huumekauppaa, jonka tarkoituksena on hävittää tummat Jenkkilästä. Tästä ei tosin ole mitään todisteita. Kuitenkin on ihmeellistä, että kaikesta valvonnasta huolimatta maahan virtaa uskomattomia määriä huumeita. CIA löytää venäläisen hakkerin vaikka Siperiasta, muttei onnistu tyrehdyttämään huumekauppaa ja paljastamaan riittävästi huumekauppiaita sen takapihalta!!!
Stalinin kommunistidiktatuuri Neuvostoliitossa puna-armeijoineen olisi tuhoutunut ilman Yhdysvaltojen antamaa massiivista tarvike ja aseapua.
https://seura.fi/asiat/historia/sotahistoria/tiesitko-tata-yhdysvaltojen-massiivinen-materiaaliapu-neuvostoliitolle-ratkaisi-toisen-maailmansodan-suunnan-euroopassa/
No, USA:a voi ehkä kutsua CIA- ja sotilasdiktatuuriksi yhä tänä päivänä sen valtavan puolustusbudjetin perusteella.
Jonkinlaisen käsityksen maasta saa sen valtaisan sotabudjetin perusteella: Se on 400- 600 miljardin luokkaa. Venäjän vastaava 40 – 60 miljardia.
Nuo Jenkkilän eri ”tiedusteluvirastot” ovat yhtä massiivisia kuin heidän puolustusbudjettinsa. (suhteessa)
Trump lupasi ”kuivattaa suon”, millä hän tarkoitti lähinnä Washingtonin byrokratiaa. Mutta on siinä hänellä tekemistä kuivattaa military:akin.
Kuitenkin on huomattava, että Yhdysvallat myy aseita myös valtavilla summilla. Eli sen satsaukset armeijaan tuottavat myös tuloja.
USA:n valtion velka lienee 100 prosenttia BKT:sta. Suomella huitelee kai 60 prosentin paikkeilla.
Trumpin veroalet voivat kuivattaa koko maan konkurssiin. Mielenkiintoinen pointti on tuo Jenkkilän yritysvero, joka on siis 35 prosenttia, Ylen mukaan. ( kuitenkin se kai vaihtelee osavaltioittain)
Joka tapauksessa 35 prosenttia kuulostaisi EK:n korvaan varmaan kaikkien suomalaisten firmojen konkurssilta. Jenkkilässä se ei ole kuitenkaan häirinnyt synnyttämästä sellaisia jättejä kuin Microsoft, Apple ja Google. Eivätkä nämä yritykset ole verokapinoineet siirtelemällä pääkonttoreita paikasta toiseen, vaikka ovatkin ehkä tehneet muunlaista verokikkailua.!
Suomalaisia poliitikkoja tieto jenkkien kovasta verotuksesta ei ole häirinnyt tiputtamasta yritysveroa säännöllisin väliajoin? Mikä onkaan tämän todellinen teho muille kuin osakkeen omistajille?
Johtaja Trumpin hallinto aikoo kasvattaa tuota Yhdysvaltain puolustusbudjettia vielä 54 miljardilla dollarilla lisää. 🙂
Onko sinulla mitään tietoa siitä milloin Yhdysvallat on puolustautunut jotain maata vastaan omalla maaperällään? Meillä muilla ei taida olla.
Tarkoitat että ei mitään uutta auringon alla? Yhdysvallat tuki diktaattoreita jo tuolloin.
On nyt aivan selvää että lend & lease avun osoite oli väärä ja siten suuri virhe . Se nimittäin mahdollisti Stalinin kommunistidiktatuurin selviytymisen ja johti suoraan puoli vuosisataa kestäneeseen kommunistien totalitaristiseen helvettiin ja suunnattomiin inhimillisiin kärsimyksiin Itä-Euroopassa.
Eli hyväksyt lend&lease -avun muihin diktatuureihin mutta ei Neuvostoliitolle?
Eikö ole mahdollista että NL sai apua koska se katsottiin hyödylliseksi Yhdysvalloille koska avuile saatiin kuitenkin jotain vastinetta: Saksan haltuun otto?
V-Valheet. Ei se siltä näytä, koska Neukut olisivat kestäneet talvioloissaan Hitlerin joukot loputtomasti. Saksalaisten tankit jäätyivät ”pystyyn” N-liiton niityille. Esitetty viedeo vain vahvistaa epäilyksiä, mitenkä USA oli Hitlerin paras ystävä, sekä rahoittaja sotakalustojen valmistuksessa. USA rahoittaa tänäkin päivänä terroristeja syöstäkseen Syyrian johtajan vallasta, ettei Israelin tarvitse siihen sekaantua, pitäen ”likaiset housunsa puhtaina”. Jenkkien historia perustuu bisneksiin, sodassa taikka väliaikaisen rauhan aikana. Seuraavassa sodassa menevät vellit ja puurot sekaisin, koska siinä häviävät kaikki maat. Jos ei muu, niin saasteet tekevät kaiken viljelyn mahdottomaksi. Nuoleskellaan tykinpiippuja ravinnoksi ?
Venäjän vastaiselta pääsi lipsahtamaan, hänen intohimoinen Hitlerin ihailunsa. Miesparka sekaantuu omaan ”näppäryyteensä”, HMMM ?
Eihän kansallissosialistisen Saksan johtaja ollut mikään puhdas pulmunen mutta Stalinin johtama kommunistidiktatuuri murhasi kymmeniä miljoonia uhreja enemmän.
https://www.youtube.com/watch?v=jQTa-_WFX6k
Mikähän CIA:n murhaamien määrä maailmassa?
Kun otetaan huomioon sen välillinen vaikutus kaikkiin sotiin ja kansanmurhiin niin ei siitä kukaan pysty parantamaan.
Suurin tappaja ja peto se on.
Ja kommunismiahan (NWO) se ajaa lopullisena tavoitteenaan koko maailman kattavaksi hirmuvallaksi jossa sen rikolliset ja saatanallisimmat pomot keikkuvat ylimmallä orrella ihan Neukkulan malliin.
Whataboutism-puolustelua Venäläiseltä valehtelulta…
Sputnik.fi sivustolla oli Torsti trollina, samanlaista idiotismia tällä -Valehtelialla on.
On muillakin ylilyöntejä mutta toi on kyllä typerin
Stalinissa oli kuitenkin sellainen erikoinen piirre, että johdatti NL:n voittoon Natsi-Saksasta ja Natsit eivät saaneet tuhottua kaikkia Euroopan juutalaisia, eivätkä hallintaansa koko Eurooppaa.
NL:n menetykset kaatuneina 2. maailmansodassa taisivat olla 20 miljoonan paikkeilla.
Stalinin vainoja osaltaan selittää se seikka, että Venäjän hovi oli pitkälti preussilaista perua ja heidän johtamassa Venäjässä vallitsi maaorjuus. Eli olot olivat hirveät. Stalin kosti tämän. NL myös kosti Viron natseille ja puhdisti näitäkin Siperian keikoilla.
Suomessa ja Ruotsissahan natsit saivat jäädä virkoihinsa. Osa armeijan natseista pakeni Ruotsiin, osa Espanjaan ja jotkut Jenkkilään.
Myös monia natseja jäi armeijan korkeisiin virkoihin tai siirtyi yrityselämän johtajiksi.
Stalin oli vapaamuurari ja teki yhteistyötä sionisti-pankkiirimafian kanssa aivan kuten koko WW2 muukin kööri eli Roosevelt, Churchill ja Hitler. Se että he näennäisesti taistelivat toisiaan vastaan ei sulje pois sitä, että he edistivät todellisuudessa samaa asiaa: pankkiirien valtaa.
Vaikea on tarkemmin sanoa toimiko kukaan heistä täysin itsenäisesti. Luultavasti ei jälkikäteen arvioiden.
Oma käsitykseni on sama kuin Makowin eli että koko rulettia pyöritti pankkiirimafia agentteineen.
Jälkeenpäin ajatellen sekä WW1 että WW2 palvelivat sitä mikä nyt on eli Israel Mafian laajenevana tukikohtana ja tulevana NWO-kommunismin johtavana keskuksena ja USA-koaliitio armeijoineen sen lakeijana.
Masonic Bankers Started WWI to Exterminate Germany
https://www.henrymakow.com/illuminati_bankers_planned_wor.html
”World War II was a Zionist plot to make way for the foundation of the Jewish State in Palestine.”—Joseph Burg
https://www.henrymakow.com/2017/09/Josef-Burg.html
The Protocols of Zion: Introduction and Synopsis
The Protocols of Zion are required reading for anyone who wishes to understand the world in which we live. They exhibit a pathological hatred for non-Jews, and a desire to undermine and exploit them. The Protocols
were part of an ”initiation” for 33 degree Masonic Jews. Most Jews are unaware of this agenda and therefore are easily manipulated. ”Anti-Semitism is indispensable to us in the management of our lesser brethren.” (9)
https://www.henrymakow.com/2017/07/protocols-of-zion.html
Nähtäväksi jää onnistuuko tätä hirmuvaltahanke (NWO, kommunistinen tyrannia) kun ihmisten tietoisuus kasvaa ja maailma pääsee perille siitä mitä kohti sitä ollaan viemässä.
Kuva Hitleristä mikä pistää väkisinkin miettimään, oliko hän aidosti sitä mitä väitti:
http://freemasonrywatch.org/pics/hitler.hand.in.pocket.jpg
Toinen kuva, Hitlerin ja Himmlerin ”rappari-kättely”.
https://www.henrymakow.com/upload_images/hitler_masonic_handshake_2.jpg
Paljonpuhuvia kuvia. Ne kertovat enemmän kuin kuin monet historian kirjat.
Nl:n ”voittoa” himmentää kuitenkin barbaarimaiset sotarikokset.
Nimittäin Saksaan ja Berliiniin päästyään kommunistien puna-armeijan ryssäsiat raiskasivat 2 miljoonaa nuorta tyttöä ja naista.
Saksalaisten lisäksi raiskattiin jopa työleireiltä vapautettuja juutalaisia ja Neuvostoliiton kansalaisia.
http://www.mirror.co.uk/news/world-news/ww2-rape-shame-russias-red-6214836
Mirror, tuo länsimaisen laatulehdistön lippulaiva 😀
Joka tapauksessa Mirrorin jutussa kerrotaan että Venäjän armeijan sotilaat sydämistyneinä siitä että natsit raiskasivat (”vain” tuhansia) ja näännyttivät tarkoituksella nälkään miljoonia (monikko) sotavankeja, venäläiset raiskasivat kostoksi saksalaisnaisia –ja saksalaisten vangitsemia juutalaisia, puolalaisia ja venäläisiä naisia (jotka kaiketi saksalaiset olivat jo ehtineet raiskaamaan).
No, kommentoijat. Äänestetään nyt siitä, kumpi käyttäytyi huonommin: raiskaavat tappajanatsit vai raiskaavat tappajavenäläiset!
Sen jälkeen voidaan äänestää siitä, kumpiin verrataan esim. nykyisiä raiskaavia rauhanturvaajia.
Ollaan sitten ehkä päästy johonkin sopimukseen siitä, kenen tekemät raiskaukset ja tappamiset tehtiin oikeilla perusteluilla? (sarkasmivaroitus)
Lähteenä tuossa sotahistorioitsija Anthony Beever jonka lähteenä on ollut NKVD:n arkistot.
Antaa ryssien itse kertoa saksalaisten raiskaamisesta ja murhaamisesta. Sitä pidettiin toverien keskuudessa sankarillisena tekona ja osoituksena rohkeudesta.
https://www.youtube.com/watch?v=BTMlT7yafg4
Anna äänesi Venäläinen valehtelu: Kumpien — natsien vai venäläisten — tekemät raiskaukset ja tappamiset oli enemmän okei, kummat oikeutti tekemisensä uskottavammin ja moraalisemmin, kummat raiskasi ja tappoi huonommin perusteluin?
Näin naisena ja äitinä kiinnostaa kovasti.
Sikamainen julma rikos riippumatta siitä kuka sen on tehnyt. Ryssien puna-armeijan elukoita ei ole kuitenkaan koskaan rangaistu näistä sotarikoksista.
Ne oli voittaneen puolen liittolaisia eli ei tietenkään ole rangaistu.
Virallisen hostorian mukaan kaikki pahikset oli toisella puolella. En usko amerikkalaisen vyöhykkeenkään Berliinissä olleen ”syntivapaa”.
”Ne oli voittaneen puolen liittolaisia eli ei tietenkään ole rangaistu”
Ei se noin mennyt Riikka!
Sekä Jenkki että Brittisotilaita tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin sotarikoksista siviilejä kohtaan ja muistaakseni noin tuhatkunta tuomittiin kuolemantuomioon mm. hirttämällä!
Tiedossani ei ole ainoatakaan Neuvostosotilasta joka olisi tuomittu sotarikoksista siviilejä kohtaan.
No katkeruuttaan tietenkin kohtelivat julmasti Saksalaissiviilejä, olihan Neuvostoliitto menettänyt sodassa Saksaa vastaan jopa yli 40 miljoonaa henkeä(nykyisten Venäläisten sotahistorioitsijoiden arvion mukaan)
Jos nyt jonkinlaista ”raakuuslistaa” pitäisi väkisin ruveta vääntämään, niin Japanilaiset ja Neuvostosotilaat (sodan lopulla) olisivat varmasti tuon ”listan” kärkimaita!
Puna-armeijan korkein johto suorastaan kehoitti raiskaamaan ”vapautetuilla” alueilla.
http://www.outono.net/elentir/2017/07/17/thats-how-the-liberation-of-poland-by-the-red-army-was-the-mass-rapes-of-girls-and-women/
Oikeudenmukaista jos rankaistiin.
———
Muuten täytyy kyllä sanoa että näin naisena ja äitinä ei kiinnosta akateeminen väittely eri kansallisuuksien raiskaustyyleistä; kuka on pahin.
Raiskaaminen on väärin.
Riikka, tottakai se on AINA väärin, oli sota tai ei!
Valitettavasti siviileihin kohdistuneista julmuuksista sodan lopulla ja Japanilaisten taholta alunalkaenkin, raiskaus taisi olla ”lievimmästä” päästä julmuuksia, joita siviileihin kohdistettiin.
Sotarikoksiin osallistuivat ennenkaikkea saksalaiset. Saksalaisethan kuten tunnettua eivät vaan raiskanneet rintamien laidoilla vaan järjestelmällisesti lähettivät juutalaisia keskitysleireihin.
Venäläiset olivat ensimmäisinä avaamassa näiden portteja. Näky oli varmasti sellainen, että raiskaus oli pienin rikos mikä tuli mieleen.
JFK murha oli kylläkin selvästi Israelin Mossad tuevajärjestön tekemä. Ei kenelläkään muulla ollut mitään syytä häntä ampua, ja Connelly sai siinä tarkkuus-ammunnassa myöskin osansa. JFK ei halunnut myöntää Isralille Y-aseita, siksi hänet piti ”mitätöidä”. Selvää kuin heinän teko. Niinsanotut länsimaiden ”KRISTITYT” antavat täyden tukensa USAn murhajärjetöille, uskovat siten tullakseen pelastettavaksi taivaan kirkkauteen rimputtelemaan ”harppuja” pilven hattarelle. Anna mun kaikki nauru kestää. He ovat tehneet taivasten valtakunnasta kaatopaikan itselleen, missä he nauttivat hedelmistään.
Niin, tai sitten Jenkkien suurten asetehtaiden yhdessä CIA:n kanssa toteuttama salamurha!
USA:n uskottavuus demokratian viejänä alkaa olla näitä lukuja tutkiessa verraten kyseenalaista. Kun siihen lisätään vielä terroristien käyttö proxy-sotimiseen Syyriassa ja muualla, eipä uskottavuudesta paljoa jää jäljelle. Onneksi länsimedia jaksaa paukuttaa demokratiaa ja vapautta, ja Suomen hupaisa valtamedia peesaa siinä perifeerisenä kaiutinyksikkönä mukana.
Voisiko USA:n suorittamalla diktaattorien tukemisella olla jokin syvempi tarkoitus? Trump ja USA varmastikin lukevat demokratiavoitokseen senkin, että naiset saivat Saudi-Arabiassakin luvan ajaa autoa. Tällä vauhdilla tilanne näyttää varmasti sadan vuoden kuluttua aivan erilaiselta. Ehkä me emme vain tajua USA:n johtajien kaukokatseisuutta?
Mannerheimilla oli siis oma kotinatsinsa. Nyt näyttää kovin siltä, että Vastavalkeakin on saanut – yllättäen ja pyytämättä – oman kotinatsinsa eli nimimerkin Venäläinen valehtelu. Valitettavasti siinä, missä Mannerheimin kotinatsi oli kovan luokan ammattilainen, tämä meidän kotinatsimme näyttää lukeutuvan samaan tasottomaan roskasakkiin kuin Hesarissa aikanaan räyhänatottajana hillunut nimimerkki Tavallinen maisteri alias Matti Ridanpää. Uusnatsi hänkin, toki, mutta erityinen kyvyttömyytensä ilmeni samojen tekstiensä jatkuvana toistamisena.
Tätä samaa tyhjänpäiväisten toistojen linjaa edustaa kotinatsimme nimimerkin Venäläinen valehtelu kommentointi tässäkin ketjussa. Tällaisten turhanpäiväisten toistojen anti keskusteluille on olematon, ja ne onkin mitä ilmeisimmin tarkoitettu puhtaasti provokatiiviseksi propagandaksi.
Tulemme jatkossa poistamaan tällaiset turhat toistot. Hesarinkin moderointiohjeet lähtivät tästä samasta, eli turhien toistojen tarpeettomuudesta ja kieltämisestä. Hesarin moderaattorit vain eivät koskaan tulleet noudattaneeksi näitä lehden omia moderointiohjeita johtavan kommentoijansa Matti Ridanpään tekstien osalta. Pyrimme tässäkin suhteessa parempaan journalismiin kuin Hesari konsanaan.
Sputnik.fi sivustolla oli Torsti trollina, samanlaista idiotismia tällä -Valehtelialla on.
On muillakin ylilyöntejä mutta toi on kyllä typerin
Et taida olla niitä penaalin terävimpiä kyniä? Tosin mitäpä muuta voi odottaa tyypiltä joka piti jo 1950-luvulla kansankoulun opettajaansa natottavana natsina.
Tavallisen maisterin eli Matti Ridanpään hokuissa eli toistoissa näköjään löytyy. Löytyisikö penaalista jotain ihka omaa?
Alla on joitakin poimintoja artikkelista ”Zionism Kills – How The Zionists Are Destroying America”,
https://zionismkills.wordpress.com/2008/01/29/how-the-zionists-are-destroying-america/
Pitkälle menevää yhdenmukaisuutta siihen, mitä meillä tapahtuu perustuen yhteiskuntaamme syöpäkasvaimen tavoin levitettyyn, kommunistisen Frankfurt-koulukunnan yksilöiden sekä yhteiskunnan mädätysoppeihin perustuvaan kulttuurimarxismiin:
”The Zionists have promoted multiculturalism, celebrating every culture–no matter how backward and barbaric–except for Western white European culture. As Jewish feminist Susan Sontag, (originally named Susan Rosenblatt), stated: “The white race is the cancer of humanity.” But Susan Rosenblatt Sontag’s own cancerous contagion is her lesbian perversity with photographer Annie Leibovitz and Nicole Stéphane Rothschild, the banking heiress turned movie actress.”
”The Zionists have torn our borders open, permitting, indeed cheering, the Third World immigrants who will soon replace the white Christian American majority. The Jacob Javitzes and the Lautenbergs have designed legislation that will genocide us. They have done all this while simultaneously supporting Israel’s “Jews-only” immigration policy.”
”The Zionists have pushed, created and profited from pornography and perverse entertainment. The “chosen people” make up 90% of all American pornographers. The Hollywood they run has mainstreamed wife-swapping, common law marriages, fornication, homosexuality, lesbianism, transvestitism, pedophilia, drug and alcohol abuse and self-indulgence. Bestiality will be next on the list for these society-corrupting Jews.”
”The Zionists have brought homosexuality out of the closet and into our faces through numerous “rights” legislations. Sodomy is shown in their Jewish controlled media and movies as normal, healthy, enjoyable and something to celebrate openly in as brazen a fashion as possible. Six year old children in our Public Schools are shown videos promoting anal sex between males. The Jews have founded, funded and fronted every homosexual advocacy group in America.”
”The Zionists have brainwashed American children in other areas besides sexual depravity. With their control of the Public Educational System and Collegiate level academia, they have filled the minds of the young with Marxism, Deconstructionism, relativism, anti-White hatred, and lies about “diversity” and non-judgmentalism. These sundry “isms” are the pernicious lies that have jettisoned the positive “isms” that once bloomed in our society: absolutism, patriotism, altruism, individualism, nationalism, etc.”
”The Zionists have subverted our government. With Zionist control of the media, both print and television, the two major political parties have been steered away from the interests of the European-American majority, rendering us incapable of self-preservation.”
” The Zionists have brought radical feminism to American women and girls. Thanks to the steady diet of anti-male, anti-marriage and anti-family books, lectures and college courses… many women now see the prospect of marriage and child-rearing as an impediment to their liberation.”
”The Israelization Of America II (Disproportional Influence)
“Might Makes Right” When Netanyahu said “we have America” on the Bill Maher Show he meant that Zionists have the blessings of America’s politicians. (The Israelization Of America)
Israel is a colonial settler state sitting on land that was stolen from its Arab population, which had been living there for thousands of years. The vast majority of Jews that settled the land in the early 1900’s falsely laid claim to Palestine…”,
http://tapnewswire.com/2017/09/the-israelization-of-america-ii-disproportional-influence/
We are all Palestinians
http://www.gilad.co.uk/writings/2016/12/18/we-are-all-palestinians
Sionistien talutusnuorassa kulkevalle USA:lle korvaamaton apuorganisaatio myös diktatuurien tukemisessa täyttää 70 vuotta:
”CIA Birthday: The Globalists´ Tool to Subdue the World into NWO
The CIA has a very bad reputation worldwide – in may respects reminding of the Gestapo and Joseph Mengele´s experimentations on helpless humans.
Now is its 70. birthday – a reason to take a closer look at this criminal NWO organisation…”
http://new.euro-med.dk/20170928-cia-birthday-the-globalists-tool-to-subdue-the-world-into-nwo.php
”
Edellä tuli rautaisannos sotahistoriaa Suuresta Maailmastaa.
Ei löytynyt CIA:n nykypäivän lonkerointia ihan pikkuiseen Suomeen. Ryssäntrollejahan metsästelee ihan ylioppilaaksi väitelleitä toimittajia ja muita kaikkien alojen asiantuntijoita. Venäjää heidän toimintansa tuskin häiritsee, koska puuttuu se jokin eli tietotaito.
NATOon ollaan menossa vaikka tuuletuskanavia myöten, koska ovet lukossa. Arvo löytänyt pohjan.
Kyllä löytyy ;D CIA rahoitti SDP:tä jo 1949 https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/vaaliraha-sarja-kun-suurvaltojen-rahaa-virtasi-suomen-poliittisille-markkinoille/
Puhuin nykypäivästä… Vähän hapantunut linkki, mutta kiitos.
Maalitin (wow! uusi sana opittu) sitä mitä TO Mehtälä edempänä kommentoi.
”Ryssäntrollejahan metsästelee ihan ylioppilaaksi väitelleitä toimittajia ja muita kaikkien alojen asiantuntijoita. Venäjää heidän toimintansa tuskin häiritsee, koska puuttuu se jokin eli tietotaito.”
Ei huolta! Meillä on nyt European hybrid knowhow-center (hybridiosaamiskeskus) joka saa ihan lain suojaamana vaikka väärentää todisteet Venäjän trollien olemassaolosta eikä kukaan viranomainen saa tutkia todisteiden aitoutta ja alkuperää. Eiköhän niitä todisteita kohta ala löytyä.
Media hoitaa oman osansa julkaisemalla vähintään pari viikkoa isoja juttuja siitä kuinka länsimaiseen arvoyhteisöön kuuluva Suomi on esimerkillinen oikeusvaltio. Todisteena esitetään mm. se että massamedia saa olla vapaasti samaa mieltä länsimaisen arvoyhteisön kanssa ihan kaikesta.
Niistä öyhötyksistä olis kiva lukea…
Edelleen http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1827469-sdp-hakeutui-cian-rahahanalle-jo-1949
USAn strategiat tukea jotakin valtiota ovat aina hyvin läpinäkyviä, härskejä ja helppoja ymmärtää kun ne palvelevat aina ensisijaisesti USAn sotilaallisia etuja ja vasta sen jälkeen USAn kaupallisia ja poliittisia etuja ja hyvin harvoin jos koskaan yhteisiä kansainvälisiä etuja.
Siksi on hämmästyttävää, että esimerkiksi Suomen mediassa USAn kansainväliset toimet maailmalla ja nyt Sauli Niinistön Suomessa jäävät lähes täysin ilman sotilaallis-poliittista ja valtapoliittista analyysiä.
Hyvä esimerkki on Myamar.
CIA löytää helposti heikot selkärangattomat poliittiset johtajat tai jos ei löydä, tekee heikoista ja selkärangattomista poliittisen johtajan ja siten oman marionettinsa.
Kun CIA nosti Aung San Sun Kyin valtaan Myamarissa missään ei esitetty näkemystä, näkökulmaa, pohdintaa siitä, että tuolla operaatiollaan USA varmisti asemiaan entisessä Burmassa ja valmisteli Kiinan vastaista saartoa ja sotarintamaansa.
USAn Myamar -operaatio paljastui oikeastaan vasta nyt kun USA joutui ojasta allikkoon ja joutuu tappamaan ja eliminoimaan islamilaisia Myamarissa, koska USA ja NATO ei ole voittanut islamilaisia Lähi-idässä, ei Afrikassa eikä Aasiassa.
Eikä ole näkynyt mediassa analyysejä siitäkään, mitä USA ja NATO haluavat Suomesta ja Sauli Niinistöstä.
Onhan tää tämmöstä läpinäkyvää kaksoisajattelua:
* Brexit — ei ok mutta ei voitu estää
* Skotlannin itsenäistymisäänestys — ok
* Katalonian neuvoa antava kansanäänestys — ei ok
* Kurdistanin äänestys — ok
* Krimin kansanäänestys — ei ok
ja Sipilähän jo kertoi että Suomessa ei kansanäänestetä koska täällä äänestetään väärin.
Juncker kertoi että EU:ssa pitää välttää kansanäänestyksiä. Varmaan sen takia että komissio ehtii paremmin viedä demokratiaa sitä vailla oleville alueille…
Lisättäköön vielä että Kurdistanin itsenäistymisäänestyksiä tuetaan länsimaista koska alueelle tarvitaan tukikohta (+ ”alueellinen liittolainen”) jota kautta mm. asejakelu alueelle hoidetaan — ja onhan siinä ne öljytkin hollillaan.
Samalla saadaan jatkosodan siemen kylvettyä koska Turkki, koska Israel, koska Irak, Iran, Syyria…
Kurdien itsenäisyysäänestyksen ja Barzanin klaanin Israel-yhteys
https://fi.sott.net/article/463-Kurdien-itsenaisyysaanestyksen-ja-Barzanin-klaanin-Israel-yhteys
Liiankin läpinäkyvää … mutta kun tietää kuka rulettia pyörittää niin mitäpä muuta voisi odottaakaan.
Tuo Kurdistan on todella viimeinen huippuesitys zio-masonic mafialta.
”According to the magazine Israel-Kurd based in Erbil, the Israeli Prime Minister, Benjamin Netanyahu and Massoud Barzani, the self-appointed President of the future independent Kurdistan, have reached a secret agreement.
Tel-Aviv is committed to installing 200 000 Israelis of Kurdish origin in Kurdistan.”
Koko artikkeli http://www.voltairenet.org/article197968.html
Kansanarmeijan ja hyväuskoiset hölmöt. Uudenajan intiaanit, jotka uskovat Jenkki-Joen lupauksiin.
Joista yksikään ei pidä.
SDP:n taannoinen CIA-rahoitushan liittyi ay-liikkeen sisäiseen valtataisteluun sosialidemokraattien ja kommunistien välillä. Vastaavassa tilanteessa CIA rahoitti varsin laajasti kommunismin vastaisuuden verukkeella.
Minua kiinnostaa paljon enemmän se, miten CIA operoi tänään Suomessa ja suomalaisten kanssa. Vastavalkeahan sai omalla työllään selvitetyksi Jessikka Aron ja CIA:n (ex-?) toimijan Joel Hardingin yhteistyökuvion, joka todennäköisesti jatkuu kaiken aikaa.
Muu selvittelytyö teeman suhteen on enemmän kuin tarpeellista.
Helppo nähdä, että CIA ja Pentagon ovat Sauli Niinistön presidenttikauden aikana ottaneet kontrolliinsa kokoomuksen avulla Suomen viestintäilmaston, valtavirtamedian, Suomen ylimmän poliittisen johdon presidentin ja ministerit sekä osan kansanedustajista sekä korkeimman sotilaallisen johtomme ja esikunnan.
Näyttäisi siltä, että CIAlla on Sauli Niinistön ja Kanervan tuella hansakassa myös puoluejohtoa mm. SDP Rinne, Tuomioja, Haatainen.
Kun Suomessa on CIA-kytkyt yritetty työntää foloiohattu- ja salaliitto-osastolle niin siinä mielessä täytyy nostaa hattua Stubbille, joka ilmeisesti kostoksi kun ei saanut CIAlta enää poliittista tukea (kun Sauli Niinistö otti sen tuen itselleen) paljasti osan CIA-kytköksistään puoluejohtajana ja ministerinä.
Hyviä havaintoja. Tuomioja on paljastunut noista itselleni suurimmaksi huijariksi jos Lipponen unohdetaan.
Muistat varmaan että oli salaliittoteoriaa&foliohattuilua sanoa Stubbia CIA:n kätyriksi/agentiksi siihen asti kunnes Stubb itse muistelmissaan paljasti omat CIA-kytköksensä.
Ihmetelkäämme tässä salaliittoiluyhteydessä sitä ”sattumaa” että tapaamme Euroopan hybridiosaamiskeskuksen palkkalistoilta Stubbin poliittisena avustajana toimineen Jori Arvosen joka aikanaan lupasi Yhdysvalloille kokoomuksen vievän Suomen NATO:on.
Kiitos että nostit J Aron framille. Blokistonne syväpainii internatsioonalisten org huijuiden paljastamiseksi. Sondit ryskyriihettärien, Aron Arkkiatrien, S Janatuisten ja co. peleihin niin saadaan taukoviihdettä hävittäjäkalustoraskaskeskusteluun.
On se ihmeellistä, että kukaan ei vieläkään hoksaa sitä, että SUPO kuten muutkin suojelupoliisit toimii CIA:n alaisuudessa, ja juuri sen vuoksi kansainvälinen rikollisuus kukoistaa. Huumeiden muka salakuljetus ja jakelu on KOKONAISUUDESSAAN suojelupoliisiverkoston toimintaa, koska mitään vastakkaista mafiaa ei ole. Suomeen ei tule ainuttakaan huumelastia ilman, että SUPO on juonessa mukana. PISTE!
Tähän sinäänsä suht koht sinne päin osuneeseen artikkeliin pieni valaiseva lisäys sen ”lähteestä.” Rich Whitney on hyvin todennäköisesti alemman tason jesuiitti-agentti, jonka tarkoitus on hyökätä täydellä voimalla poliittista eliittiä vastaan. Kuten olen usein jo todennut, valtamedia tulee julkaisemaan enenevässä määrin tämänkaltaista ”tutkivaa journalismia”, koska kansallisvaltioiden alasajo (kansojen sekaannus + kansa vastaan eliitti) on shakkimestareiden agenda. Kansallisvaltioiden korruptoitunut eliitti on antanut raamatullisesti sanottuna ”pedolle vallan”, joten ei tarvitse odottaa montaa vuotta ennen kuin shakkimestarit pull them down. Se tarkoittaa sitä, että likaiset paljastukset lisääntyvät, ei ainoastaan kansallisvaltioiden eliitistä, vaan myös valeuskontoja hallitsevasta Vatikaanista. Oleellista tässä leikissä on se, että kun näitä ”paljastuksia” ryhtyy tutkimaan, on hyvä ottaa selvää tietolähteestä.
Pieni tietoisku / Rich Whitney.
”Whitney, R. (2000, October). Gay and lesbian college students. Feature speaker at the National Coming Out Day Program, University of Nevada, Reno.
Whitney, R. (1999, October). Gay and lesbian college students. Guest Lecturer to the CEP 716 Colloquia on College Student Development, University of Nevada, Reno.
PROFESSIONAL ASSOCIATIONS AND SERVICE
2015 Reviewer, Journal of Catholic Higher Education”
Hmmmm…. miksi en ole tästä ”Gay and lesbian / CATHOLIC HIGHER EDUCATION” lainkaan yllättynyt? Siksi, että tämä on se menestyskonsepti, jolla tavallinen taatelintallaaja nousee nopeasti tähtiin, kuten esim. jesuutti yliopistosta ulos pullahtanut, Suomen pääministeriksi tyhjyydestä noussut, Alexander Stubb.
Oletko Tulenkantaja siis sitä mieltä, että Jari Aarnion tapaus oli huumekaupan osalta vain paljastunut jäävuoren huippu, eli suojelupoliisin puolelta löytyisi lisää tutkittavaa.
Supo poikkeaa siinä mielessä oleellisestikin CIA:sta, että sen toiminta-alue on Suomi, eikä se tarvitse (salaista) resurssointia huumekaupan kautta, mikä taas on CIA:lle elintärkeä omiin salaisiin operaatioihinsa.
Tässä mielessä vaikuttaisi lähinnä siltä, että Supolla saattaa olla lähinnä avustava rooli CIA:n huumekuljetusten peittelyn osalta.
Joka tapauksessa CIA:n rooli on erittäin tärkeä juuri näiden diktatuurienkin tukemisessa.
En ole Aarnion tapaukseen syventynyt, mutta SUPOn toiminnasta ehdottomasti löytyisi, ja tulee löytymään ”lisää” tutkittavaa. Suojelupoliisi verkosto on maailmanlaajuinen mafia, joten Suomen Supoa ei missään nimessä pidä käsittää irralliseksi saareksi, vaikka se ei – luojan kiitos – edusta kärkipäätä. Kansainvälistä rikollisuutta – muodossa tai toisessa – ylläpitää niin massiivinen eliitti-verkosto, että sitä on lähes mahdoton sen kerroksellisuuden, ja lukuisten muka ”hyväntekeväisyys toimintojen” taakse piiloutuneiden salaseurojen/organisaatioiden viidakossa käsittää. Koska näin on, olisi täysin naiivia väittää, etteikö Suomen huippupaikoilla istuisi suuri joukko shakkimestareita palvelevia agentteja täsmälleen samoin kuin muissakin valtioissa. Varmuudella istuu, vaikka nämä korruptoituneet juoksupojat eivät tietenkään tiedosta sitä, ketkä / tai missä tämän saatanallisen pelin shakkimestarit ovat.
”Full dictatorial surveillance based on the Jesuit model was openly implemented in Western Europe under the Gestapo, and this was improved and expanded upon to control and permeate the intelligence agencies of all nations. It has birthed as well a fraternity of men who have demonstrated the ability to amass the wealth of the nations in heaps and piles across the globe for use to achieve the designs for world domination.”
YLE’n todella tärkeiden uutisten seasta löysin yllättäen pienen uutisen, jossa toimittaja kyselee, miksi Suomeen perustetttu uusi ”hybridiosaamiskeskus” (hauska nimi, kukaan ei tiedä mitä tekee) on suojassa lain kouralta. Toimittaja sai tietenkin asiaan viralliset vastaukset, jotka eivät vakuuta, lähinnä naurattavat. Näitä lainkouralta suojassa olevia keskuksia vaan tulee, varmaan itsekseen. Ajopuuteorioilla voi olla tulevaisuudessa taas käyttöä.
https://yle.fi/uutiset/3-9853804
Valtiopetoshan tuo on. Jos Suomi olisi vielä itsenäinen ja oikeusvaltio, tuollaisen lain valmistelustakin seuraisi vähintäänkin rajoitettu liikkumisvapaus ja lähestymiskielto valtioneuvoston linnaan ja eduskuntaan. Nyt kun millään ei ole enää väliä, sen voi laskea yhdeksi lukuisista Sipilän tekemistä ihmeistä.
Nyt olisi jo aika keskustella siitä, miten USAn ja NATOn Hybridiosaamiskeskus junailtiin Suomeen, ketkä junailivat, paljonko maksoi, kuka valitsi henkilökunnan, kuka laatii toimintaohjelman ym.
Se tietoa on vuodettu, että Sauli Niinistö ja NATOn pääsihteeri Stoltenberg ainakin junaili sitä, mutta kenen kanssa USAsta, Pentagonista, CIAsta Niinistö junaili sitä.
Ja sellaista, että Sauli Niinistö kokosi keskukseen rahat ja rahoituksen, Niinistö lupasi maksaa 80 % keskuksen kuluista.
Ja sellaistakin, että toimintasuunnitelman laatii NATO ja hyväksyy Pentagon.
Hanna Smithin ehdottaminen, nimittäminen, nimittäjä on salattu, samoin Arvosen, mutta eiköhän kaikki viittaa presidenttiin ja kokoomukseen, Kanervaan.
NATO näemmä päättää kaikesta Suomessa: Suomessa alkaa pian salainen harjoitus – ”Nato päättää tiedottamisesta” https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005386560.html
Itsenäinen Suomi100…
Hyvä että Yle on aiheesta edes jotain kirjoittanut (julkaissut).
”hybridikeskuksen katsotaan olevan monin tavoin rinnastettavissa kansainväliseen järjestöön.”
Paino sanoilla ”katsotaan olevan”.
Ulkoministeriön Suvanto täsmentää: ”Kyse on hallitustenvälisistä toiminnasta ja keskus tarvitsee toiminnalleen tietynlaisen itsenäisyyden niin, että valtion viranomaiset eivät siihen puutu.”
Lue: Hallitusten on saatava toimia niin että valtion viranomaiset eivät voi puuttua hallituksen toimintaan.
”Hybridikeskus on tutkimuslaitos, jonka tavoitteena on edistää ymmärrystä valtiollisten tai ei-valtiollisten toimijoiden hybridivaikuttamisesta sekä hybridiuhkien torjunnasta. Se ei siis itse pysäytä hyökkäyksiä […] Lain perusteluissa on katsottu, että koskemattomuus on perusteltua myös, kun otetaan huomioon hybridiuhkiin liittyvät tehtävät.”
Lue: Koskemattomuutta nauttivalla hybridiosaamiskeskuksella EI ole tehtäviä.
”Hybridikeskuksesta oli alkujaan tarkoitus perustaa kansainvälinen järjestö. Suvanto kertoo, että kansainvälisen järjestön perustaminen olisi kestänyt kuitenkin mahdollisesti jopa vuosia, joten keskus päädyttiin perustamaan oikeudellisesti sitomattomalla yhteisymmärryspöytäkirjalla ja säätämään erioikeuksista ja vapauksista kansallisella lailla.”
Lue: Oli kiire perustaa tämä järjestö jolla ei ole tehtäviä sopimuksella joka ei ole oikeudellisesti sitova, ja antaa järjestölle lakisääteisesti erioikeuksia ja vapauksia.
[Suvanto] ”lisää, että hybridikeskuksen johtajalla on myös oikeus harkintansa mukaan poistaa henkilöstön koskemattomuus tai johtokunnalla johtajan immuniteetti, jos sen säilyttäminen ei ole keskuksen edun mukaista.”
Paino sanoilla ”keskuksen etu”.
”– Jos kyse olisi esimerkiksi asiakirjoihin liittyvästä rikoksesta, jäisi keskuksen harkintaan, luovutaanko koskemattomuudesta, Suvanto antaa esimerkin.”
Lue: Sopimuksella joka ei ole oikeudellisesti sitova perustettu järjestö saa itse päättää saako järjestön tai sen henkilökunnan työssään tekemää rikosta tutkia ja tuomita.
Kaikkea sitä joutuu virkansa puolesta selittämään. Eihän virkamies voi sanoa, että valtiopetoshan tämä on, mutta sitä ei nyt lasketa. Se tietäisi kenkää ilman työvelvoitetta.
Vihajulkaisu, jota minä emme lue sanoi jo kuun alussa jotain hybrideistä. https://mvlehti.net/2017/09/09/hanna-smith-naton-hybridikeskus-keskittyy-vaihtoehtoismediaan/
Jostain syystä kapiainen ei nostanut käsiään rukiveer, mutta jo seuraavassa vihaosuudessa everstoidi kihisi:
https://mvlehti.net/2017/09/20/mulkvistit-telkien-taakse-paaesikunnassa-ja-mpkkssa-vaaditaan-voimakeinoja-vaihtoehtoismedian-sulkemiseksi/
Kas, siinähän sitä kirkosta kenkää nykyään saanut vessoja siivoavan toimittelija T9/T101/T102 suoltamaa roskaa.
https://imgur.com/a/TqaNa
Voisiko joku juridiikkaan perehtynyt kertoa, miettiä, selvittää, tutkia, miten USAn, NATOn Hybridiosaamiskeskuksen perustaminen Suomeen, Suomen rahoilla ja toimiminen Suomessa Suomen eduskunnan ja Suomen lakien ulottumattomissa istuu Suomen perustuslakiin ja valtiosääntöön.
Sandekin on noita pohtinut, http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/09/avoin-kirje-lainvalvontaviranomaisille.html
Tuskinpa sen virallisempaa lausuntoa tulee kuin tuossa YLE’n jutussa.
Onhan se aikamoisen hulppeaa, että Suomi ensin liitetään epämääräisin perustuslain vastaisin toimin USA:n ”isäntämaaksi” Naton isäntämaasopimuksella, joka luo raamit USA:n (ja muiden Nato-maiden) Suomen maa-, ilma- ja vesialueiden hyväksikäytölle.
Ja heti perään Suomeen perustetaan ”järjestöjä”, joissa suomalaisten toimijoiden lisäksi on USA:n ja Naton toimijoita, jotka puuhastelevat osaltaan isäntämaasopimuksen hyötykäytön alueella, mutta jotka ovat Suomen lainsäädännön ja oikeudenkäytön ulottumattomissa.
Minua ihmetyttää erityisesti se, että maan perustuslakiasiantuntijat eivät ole eväänsä väräyttäneet tämän problematiikan selvittämiseksi. He ovat ilmeisesti läpikäyneet poliittisen eliitin suorittaman Maslowin koiratestin ehdollistamisriitteineen, ja odottelevat kuola suusta valuen korkeata virkaa.
Ja hyvin kummallista ja pelottavaakin on, että puolueet Keskusta, Siniset ja oppositiossa SDP, Vihreät, Perussuomalaiset, VAS, RKP, Kristilliset toimivat ja tekevät politiikkaa ikään kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ei olisi olemassakaan.
Ja puolueiden lisäksi presidentinvaaliehdokkaista ainakin SDPn Haatainen lähtee vaaleihin presidentti-instituutiota ja kansaa halveksien sosiaalipoliittisella ohjelmalla joka ei kuulu presidentin toimivaltaan välttäen käsittelemästä presidentin tärkeintä toimea maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Kysymys kuuluukin, kenen, keiden toimesta, miten puolueet, poliitikot, kansanedustajat on peloteltu pois ulkopolitiikasta.
Oma merkityksensä lienee presidentti Niinistön suljettujen ovien puhutteluilla puolueiden puheenjohtajille, Kanervan kahdenkeskiset keskustelut kansanedustajien ja puolustusvaliokunnan jäsenien kanssa, valtioneuvoston turvallisuusyksikön ”tietoiskut”=infosota, puolustusvoimien ”tietoiskut”=infosota, UPIn poliitikkojäsenten painostus, valtamedian infosota, Sauli Niinistön NATO-isäntämaasopimus, Sauli Niinistön USAn ja NATOn Hybridiosaamiskeskus, äärioikeiston nousu ym.
Mihin sitä MV-lehteä tarvitaan?
LOL. Etkö tiennyt? Ryssä Janitskinin päivittäisten kokkelipussien rahoittamiseen.
Katsotaanpa nykyistä maailman menoa erään uskonnon näkökulmasta. Olisi myös mielenkiintoista tietää mikä suhde maamme valtaeliitillä on tähän uskontoon…
Suurin pakanauskontoko ? … voiko se hallita koko maailmaa: pikakurssi anti-semitismin todellisiin syihin.
Jostain syystä tästä on vaiettu. Miksi?
Onko nwo-agendaa ajava zio-masonic eliitti jostain syystä halunnut salata asian? pyrkiessään tekemään Jeruslemista uuden maailmanuskonnon keskuspaikan?
Islamia on pengottu juurta jaksain mutta kestääkö juutalaisten Toora ja Talmud-uskonto päivänvaloa? Tätäkin asiaa on syytä tutkia tarkemmin.
The Saker onkin selvittänyt asiaa tarkemmin varsin luotettavalla ja uskottavalla tavalla juutalaisten omia asiantuntijoita lainaten.
Kannattaa lukea linkin koko artikkeli josta tässä vain muutama ote Kuukkelin suomentamana.
A Crash Course on the True Causes of “Anti-Semitism”
Judeophobia has its roots in the demonic teachings of the sect of the Pharisees whose religiously-sanctioned racism has, unfortunately, permeated the worldview of many secular Jews. As long as Orthodox rabbis will stick to their demented self-worship (this is real idolatry, by the way!), “antisemitism” will continue to “mysteriously” rear its ugly head.
The Torah teaches that the life of a Jew is more precious than the life of a non-Jew.
God (HaShem) prefers Jews to non-Jews and gives them a special status.
The notion that Jews and non-Jews are equally precious to God contradicts the spirit of the Torah from beginning to end.
According to Shimon bar Yochia (aka Rashbi) “the best of non-Jews should be killed in warfare” because just as Jews cannot know if a snake approaching you is venomous or not, Jews cannot know which non-Jew is a danger to then.
Jews must assume that it is likely that any non-Jew they meet does not live by the Noahide Laws.
So this might come as a shock to many, but according to Pharisaic Talmudists, all Christians deserve to be killed for the sin of idolatry. Feel the love…
The simple truth is that Pharisaic Talmudism (aka modern “Judaism”) is the only religion which teaches a God-revealed racism.
http://www.unz.com/tsaker/a-crash-course-on-the-true-causes-of-anti-semitism/
Judeofobian juuret ovat farisealaisten lahkon demonistisissa opetuksissa, joiden uskonnollisesti oikeutettu rasismi on valitettavasti läpäissyt monien sekulaaristen juutalaisten maailmankatsomuksen. Niin kauan kuin ortodoksiset rabbit pysyvät rappeutuneessa itsensä palvonnassa (tämä on todellinen epäjumalanpalvelus, muuten!), ”antisemitismi” jatkaa ”salaperäisesti” ruman päänsä koholla pitoa.
—-Toora opettaa, että juutalaisen elämä on arvokkaampaa kuin ei-juutalaisen elämä.
—-Jumala (HaShem) pitää juutalaisia ei-juutalaisia parempana ja antaa heille erityisaseman.
—-Ajatus siitä, että juutalaiset ja ei-juutalaiset ovat yhtä arvokkaita Jumalalle, on ristiriidassa Tooran hengen kanssa alusta loppuun.
—-Shimon bar Yochyn (alias Rashbi) mukaan ”ei-juutalaisista paraskin olisi surmattava sodassa”, koska juutalaiset eivät voi tietää, onko käärme, joka lähestyy sinua, myrkyllinen vai ei, niin juutalaiset eivät voi tietää, kuka ei-juutalainen on heille vaaraksi.
—-Juutalaisten on oletettava, että jokainen ei-juutalainen, jonka he kohtaavat, ei todennäköisesti noudata Noahid-lakeja.
Joten tämä voi olla järkytys monille, mutta farisaisten talmudistien (kannattaa muistaa että Netanjahu on sanonut haluavansa Talmudin opit maansa politiikan ohjenuoraksi!) mukaan kaikki kristityt ansaitsevat tulla tapetuiksi syyllisinä epäjumalanpalveluksen syntiin.
Yksinkertainen totuus on, että farisealainen talmudismi (siis moderni ”juutalaisuus”) on ainoa uskonto, joka opettaa, että jumala hyväksyy rasismin.
lisäys … meillä mm. Magneettimedia on tähän aiheeseen tarttunut ja siellä on ollut useita – tuon TheSaker’in artikkelin pohjalta arvioiden – ihan kelvollisia ja asiallisia artikkeleita aiheesta mutta jostain syystä ne on ennakkoluuloisesti leimattu ja koko median kimppuun on ankarasti hyökätty oman valtamediamme taholta. Miksiköhön?
Ja jopa itseään fiksuina ja oppineina pitäneet ovat leimanneet tuon median alamittaiseksi ja rasistiseksikin pyrkimättä lainkaan selvittämään oman kielteisen asenteensa perusteiden realistisuutta. Ei ole pitkä aika siitä kun luin Oikeamedian erästä blogikirjoitusta jossa Magn.media leimattiin rasistiseksi ja täysin epäluotettavaksi.
Vaikuttaisi kuin maamme nwo-agendaa ajava zio-masonic eliitti (itseään pettäviä ’kristittyjä’ unohtamatta) olisi jostain syystä halunnut salata asian tutkimisen ja siitä kirjoittamisen?
”Tietääksesi kuka hallitsee, selvitä, ketä et saa arvostella”, sanoi Woltair aikoinaan.
Kun lukee uutisia, ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen. On tapahtunut totaalinen sekoaminen hallituksessa.
Työttömällä ei ole enää ensi vuonna toimeentuloturvaa jos ei tee töitä. Ennen työstä maksettiin palkkaa, eikä ollut työtön.
Ministeri Niinistö kiirehtii lakia kodinturvajoukoista. Jaetaan torrakot kainaloon vaan jokaiselle ja viisituhatta patruunaa. Työttömille ensin.
Sipilä vie eurooppaan kyper-osaamista, ihan kirjaimellisesti. Ei paljon poikkea minun käyttämästäni kyrpi-osaamisesta. Sitähän se on.
Hallitus on tehnyt lakeja erikseen varakkaille ja köyhille. Säädetään vielä lakeja joilla vapautetaan osa porukkaa lakien noudattamisesta kokonaan. Ei mene jakeluun, miten tällaisia lakeja voi edes säätää.
Mistä perseestä näitä sekopäitä oikein tulee? Oikeudentajua koettelee.
Äänestyskopeista?
Kuule, johtuisiko siitä, että ihmiset eivät tiedä politiikan päätöksistä hevonv… anteeksi, ravikavioeläimen takapään vertaa ja siinä on medialla osansa. Kato vaikka YLE’n kuukauden teemoja. Seksi, läski, ilmastonmuutos, näin muutaman mainitakseni. Ja tietenkin kulduuria koteihin. Eivät ne ole uutisia eikä niiden analyysejä. Ne ovat mielipiteiden muokkausta suuntaan jota ei ole vaikea arvata.
”Ne ovat mielipiteiden muokkausta suuntaan jota ei ole vaikea arvata.”
Ylen linja ilmeisesti on ihan OK läpimädälle poliittiselle NIIN SANOTULLE ”eliitille”, kautta linjan vasemmalta viherkaavun alle piiloutuneista taistolaiskommunisteista perinteisesti oikealla olleisiin mutta nyt kokoomuksessa vallan kaapanneeseen maanpetturi-klikkiin, jonka punaliberaalit punaporvarit ovat muiden kanssa ajamassa maatamme tuhoon (kuten Kalergi-suunnitelman toteutus käytännössä rajoittamattomalla matu-invaasiolla, jäjellä olevan kansallisomaisuuden ryöstö, Suomen itsenäisyyden rippeiden lopullinen hävittäminen
EU-diktatuurin poliisivaltiota pienten askelten taktiikalla, kansan huomaamatta täydellistettäessä).
Poikkeuksena ylen suomalaisvihamielisen linjan kannatuksen suhteen on ilmeisesti osa persuja kuten esim. Olli Immonen.
Ylewath-blogisti: ”Ylen uudelle yleisöasiamiehen viralle on tarvetta, mutta eri syystä kuin meille kerrotaan
Pahimman 1970-luvun vasemmistolaiskauden ja 1990-luvun puolivälissä alkaneen monikultturismin välisenä aikana Ylellä ei ollut tarvetta kilpensä kiillottamiseen, koska se palveli tasapuolisemmin kansalaisia kuin nyt. Vaivihkaisesti kulttuurimarxilaista agendaa edistävä uusi toimittakunta on viime vuosina politisoinut Yleä niin rankalla kädellä, että varsinkin näin someaikana se on nostanut kansan syvissä riveissä oikeutettuja vastalausemyrskyjä. Uusi yleisöasiamiehen virka on selkeä todiste siitä, että Yleisradio ei ole luopumassa nykyisestä vaivoin peittelemästä suomalaisvastaisesta linjastaan, vaan se haluaa uudella ”ukkosenjohdatinmiehellään” ainoastaan puolustella valitsemaansa linjaa sekä tyynnytellä kiukkuisia kansalaisia.
Syytä ukkosenjohdattimelle onkin niin kauan kuin esimerkiksi radion puolella jatkuu vuodesta toiseen ”keskusteluohjelma” Pyöreä pöytä, jossa samanmieliset vasemmistoliberaalit feministit taputtelevat toisiaan
selkään . Aitoa dialogia ei ole…”
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2017/09/ylen-uudelle-yleisoasiamiehen-viralle.html
Toisaalta hyvä idea, kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Osallistava aktivoiva sosialiturva (tai mikä helvetti sen nimi nyt onkin) Ja maanpuolustus, kodinturvajoukot. Kaikille työttömille rynnäkkökiväärit ja vähintään kymmenentuhatta patruunaa. Pääsevät osallistumaan maanpuolustuksen kodinturvajoukkoihin ja harjoittelemaan ammuntaa. Saavat siinä sivussa itselleen välttämättömän (perustuslain takaaman kylläkin) leivän. Eikun kiireellisenä eduskuntaan ja parissa viikossa läpi. Ei tämä ole mitään alkoholikeskustelua jota voi jatkaa maailman tappiin.
Pistetään nyt vielä lusikka tuohon raiskaussoppaan, joka näytti hetken nousevan pääaiheeksi. Saksalaisilla naisilla oli kuulemma sodan loppupuolella sanonta, parempi venäläinen vatsan päällä kuin amerikkalainen pään päällä. Tarkoittaen kaupunkien pommituksia, joissa muutama isompi kylä jauhettiin murusiksi. Pitivät pommituksia vaarallisempana. Hyvä ei tietenkään ollut kumpikaan.
Sota ei koskaan ole vain voittoja ja kunniamerkkejä, kuolemaa ja tappioita. Siinä ohessa tapahtuu raakuuksia puolin ja toisin joiden vaikutuksen ulottuvat kolmanteen ja neljänteen polveen. Henkiset traumat varsinkin. Nyt kun tuota sotaintoa tuntuu olevan taas liikkeellä, se kannattaisi ottaa huomioon, ennen kuin pannaan rähinäksi. Katumisen aika tulee kuitenkin vastaan ennemmin tai myöhemmin. Sodanhan saa aikaan yleensä aika pieni porukka, mutta kaikki siitä joutuvat kärsimään. Lainaan vielä erästä tieteenharjoittajaa. Jos ihminen on parasta mitä tässä universumissa on keksitty, jotain on ryssitty todella pahasti.
Minulla oli kerran tilaisuus jutella vanhemman saksalaisen herrasmiehen kanssa joka oli syntynyt muistaakseni Hampurissa. Kertoi miten pantiin jälleenrakennus käyntiin sodan jälkeen. Kun sotahullut oli otettu säilöön ja ruvettiin siivoamaan, annettiin lupa alan miehille ottaa kaikki käyttökelpoinen tavara talteen. Putkimiehille vessanpytyt lavuaarit jne. Niitä ensin käytettiin rakentamisessa. Yleensä mitään jälleenrakennus suunnitelmaa ei ole olemassa kun lähdetään tuhoamaan. Pitäisikö nyt jo tehdä sellainen? Välttämätön se ei ole. Kansalaiset osaavat kyllä, jos ei ole johtajat esteenä direktiiveineen.
Suomessakin otettiin talteen jälleenrakennukseen kaikki mahdollinen: tiilet, ikkunankehykset, puutavara, käytetyt naulat. Pakko kun juuri mistään ei ole saatavissa uutta.
————
”Valitettavasti siviileihin kohdistuneista julmuuksista sodan lopulla ja Japanilaisten taholta alunalkaenkin, raiskaus taisi olla ”lievimmästä” päästä julmuuksia, joita siviileihin kohdistettiin.” Diabolik sanoi.
Varmaan näillä valtioiden tarjoilemilla aineilla (pervitiini jne) oli osuutta asiaan.
Sota kuin sota on modernilla ajalla taidettu vetää valtion kustantamilla huumeilla läpi. Sodan muistavat ovat kertoneet minulle missä sodan jälkeen Helsingissä myytiin katukaupassa heroiinia, morfiinia ja amfetamiineja koukkuun jääneille veteraaneille. Tyttönormaalilyseon (nyk. kauppakorkeakoulu) kupeella oli yksi ”jakelupiste”.
Venäläisten takapajuiseen raakalaismaiseen kansanluonteeseen kuuluu tuollainen pahuudesta kumpuava äärimmäinen julmuus sekä sadistinen epäinhimillisyys.
Neuvostoliiton kaaduttua, venäläiset sotilaat ovat murhanneet, ryöstäneet, raiskanneet ja kiduttaneet syyttömiä siviilejä ihan samalla tavalla kuin saksalaisia toisessa maailmansodassa.
Venäjän armeijan tekemät sotarikokset ja raakuudet Tšetšenian sodissa, Georgiassa, Ukrainassa ja nyt viimeksi Syyriassa ovat hyvin dokumentoituja ja kertovat karulla tavalla tuosta venäläisen kansanluonteen epäinhimillisyydestä.
Tšetšenian sodista mieleen nousee erityisesti panssarijoukkojen eversti Budanovin keissi missä nuori 18-vuotias Tšetšeeni Elsa Kungajeva haettiin kotoaan,pistettiin BTR-ajoneuvon kyytiin ja vietiin everstille raiskattavaksi. Raiskaamisen päätteeksi Budanov tappoi vielä tytön.
https://yle.fi/uutiset/3-5374005
Ajatteleppa kun USAn ja NATOn ”hyvis”sotilaat ensin raiskasivat, sitten tappoivat ja sen jälkeen virtsasivat ruumiiden päälle Irakissa, mutta sekään ei riittänyt vaan ottivat siitä kuvia, rehentelivät ja levittelivät niitä internettiin.
Mitähän ne USAn ja NATOn ”pahis”sotilaat ovatkaan tehneet?
Tuli taas mieleen kuinka kaverien kanssa suunnittelimme ”iskua” Turkuun. Aioimme (jolloinkin 1980-luvulla) käydä ruuvaamassa Turun paskanputsaamon seinään muistomessinkilaatan ”Aseveljeyden muistolle”. Saksalaisten parakit (ne joiden alta purkutyön yhteydessä löytyi naisten ruumiita) sijaitsivat siinä mihin paskanputsaamo sittemmin rakennettiin.
Näytät potevan hysteeristä russofobiaa mitä nyt on kovasti liikkeellä
… ja onhan Venäjä omalla tavallaan pelottavakin kun ajatellaan ettei sitä ole onnistuttu valloittamaan sodilla eikä paavinvallan avullakaan.
Sionistitkin vetivät lopulta vesiperän vaikka yritys olikin kova kommunismin avulla.
Bullshit. Venäjän arvostelulla ei ole mitään tekemistä russofobian kanssa. Näissä Venäjä kommentoinneissa törmääkin hyvin usein tuohon Venäjään kohdistuvan kritiikin torjumista etnistämisellä se vihjailulla russofobiasta.
Sinähän pelkäät Venäjää, venäläisiä, Venäjän armeijaa, venäläistä ruokaa, venäläistä kulttuuria ja kauhistelet kauniita venäläisiä naisia kuin pahnkin russofobi.
American Rape of Vietnamese Women was “Considered Standard Operating Procedure”
Rape of Vietnamese women by US troops “took place on such a large scale that many veterans considered it standard operating procedure.” It was “systematic and collective”; an “unofficial military policy”. One soldier termed it a “mass military policy.” Indeed, rape followed by murder of Vietnamese women was “so common that American soldiers had a special term for the soldiers who committed the acts in conjunction: a double veteran”. Examples of soldier testimony regarding rape include: “…they raped the girl, and then, the last man to make love to her, shot her in the head” (Weaver notes the phrase “make love” here speaks in part to the military and general culture’s conflation of love, sex, and violence); two US soldiers dragged a young, naked woman out of a “hootch”. The reporting soldier said rape was “pretty SOP [Standard Operating Procedure]”. The woman was then tossed onto a “pile” of “19 women and children”, and soldiers around the pile “opened up on full automatic on their M-16s, and that was the end of that”; soldiers pulled a girl out of a bomb shelter and raped her in front of her family. The reporting soldier said he knew of “10 or 15 of such incidents at least.” The platoon leader “condone[d] rape”; female prisoners were “raped, tortured, and then were completely destroyed – their bodies were destroyed”; one sergeant reportedly told his platoon, “if there’s a woman in a hootch … rape her.”
http://www.washingtonsblog.com/2017/09/american-rape-vietnamese-women-considered-standard-operating-procedure.html#more-69620
Mitä noihin raiskauksiin tuli niin niitähän erityisesti venäläiset sotilaat harrastivat kun oli annettu käsky ylemmältä taholta Moskovasta sikäläisiltä kommunisti-agitaattoreilta joilla tavoite oli tuhota Saksa kokonaan. Jokainen saksalainen oli vain tappamisen ja raiskaamisen arvoinen. Tässä yhteydessä erityisesti Ilja Ehrenburg’in nimi on mainittava.
Ilja Grigorevitš Ehrenburg oli venäjänjuutalainen kirjailija, toimittaja ja propagandisti. Ehrenburg aloitti symbolistisena lyyrikkona, siirtyi sitten satiiriseen proosaan ja lopulta sosialistiseen realismiin. Wikipedia
”Folgt der Weisung des Genossen Stalin und zerstampft für immer das faschistische Tier in seiner Höhle. Brecht mit Gewalt den Rassehochmut der germanischen Frauen. Nehmt sie als rechtmäßige Beute. Tötet, ihr tapferen, vorwärtsstürmenden Rotarmisten!” (”Seuratkaa toveri Stalinin ohjeita ja lopullisesti tuhotkaa fasistinen peto luolassaan ja väkivallalla murtakaa saksalaisten naisten rotuylpeys ja ottakaa ne lailliseksi saaliiksi, tappakaa rohkeasti, eteenpäin ryntäävä puna-armeija!”
http://www.spiegel.de/spiegel/print/d-45141455.html
Mielenkiintoinen uutinen Venäjältä:
Venäjän TV-sarja väittää juutalaista Trotskia verisen 1917 vallankumouksen takapiruksi
Sarja jättää historioitsijat epävarmuuteen onko se anti-semitistinen vai yksinkertaisesti sensaatiohakuinen kun se syyttää marxilaista ajattelijaa tsaarin perheen teloittamisesta.
Sata vuotta Venäjän vallankumouksen jälkeen venäläiset väittävät, että juutalainen oli sen takana – ainakin uuden tv-draaman mukaan.
”Trotski” nimisen kahdeksan osaisen sarjan mukaan juutalainen vallankumouksellinen Leon Trotsky – eikä Vladimir Lenin – järjesti vallankumouksen ja johti kommunistit valtaan. Elokuva myös syyttää Trotskia Venäjän kuninkaallisen perheen surmaamisesta.
Tuleva tv-draama näytetään Venäjän televisiossa marraskuun alussa Venäjän vallankumouksen 100-vuotisjuhlana.
”Voit sanoa, että Trotsky kirjoitti musiikin, ja Lenin lauloi sen. Trotski pisti vallankumouksen käyntiin; Lenin vain johti sitä ”, sanoi TV-sarjan juutalainen ohjaaja Alexander Kott.
”Toivon, että julkinen näkemys Trotskista muuttuu, kun elokuva tulee ulos, koska kukaan ei muista häntä. Kaikki tietävät Leninin, mutta kaikki unohtivat Trotskin ”, sanoi Kott.
Kott sanoi, että on olemassa asiakirjoja, jotka osoittavat, että Trotskyn osuus oli merkittävämpi kuin Leninin.
Draaman johtaja sanoi, ettei usko elokuvan olevan anti-semitistinen. Itse asiassa Kott sanoi olevansa onnellinen, jos sarja lähetetään myös Israelin televisiossa. Hän ei ole huolissaan antisemitismistä Venäjällä, hän sanoi.
Russian TV series claims Jewish Trotsky masterminded bloody 1917 revolution
Leaving historians unsure whether show is anti-Semitic or simply sensationalist, upcoming drama accuses Marxist thinker of murdering tsar’s family
A hundred years after the Russian revolution, the Russians are claiming that a Jew was behind it — at least according to a new television drama.
An eight-episode series entitled “Trotsky” argues it was Jewish revolutionary Leon Trotsky — and not Vladimir Lenin — who masterminded the revolution that brought the communists to power. The film also blames Trotsky for the execution of the Russian royal family.
The upcoming televised drama will be screened on Russian TV in the beginning of November, in time for the 100th anniversary of the Russian Revolution.
“You can say that Trotsky wrote the music, and Lenin sang to it. Trotsky made the revolution happen; Lenin only lead it,” said Alexander Kott, the Jewish co-director of the TV series.
“I hope the public view on Trotsky will change when the film comes out because no one remembers him. Everyone knows Lenin, but everyone forgot Trotsky,” said Kott.
Kott said that there are documents that prove Trotsky was more influential than Lenin.
The director of the drama said he does not think his film is anti-Semitic. In fact, Kott said he would be happy if the series aired on Israeli television, too. He does not worry about an anti-Semitic reaction in Russia, he said.
https://www.timesofisrael.com/russian-tv-series-claims-jewish-trotsky-masterminded-the-bloody-1917-revolution/
Kommunismista ei ole seurannut mitään hyvää.
https://www.youtube.com/watch?v=G1OZYoxaJ2Y
Kommunismi ja sosialismi ovat sinun älyllesi liian vaikeita asioita käsittää ja ymmärtää.
Sionistit ovat ymmärtäneet Marxin utopistiset teoriat sosialismista ja kommunismista omalla erikoisella tavallaan.
Silloin kun niitä tarvittiin monarkkien kaatamiseen ja oman aseman kohentamiseen ne olivat tärkeitä mutta nyt kun on aika tukeva ote rahasampoon niin ne on käännetty tai muokattu NWO-tyranniaa tukevaan muotoon, jossa he itse ovat se eliitti joka ottaa kaiken ja muut saavat kerätä muruja mikäli niitä jää.
Jo NL:ssa homma eteni mallikkaasti tähän suuntaan ja juuri siksi koko systeemi romahti.
Kun bolshevikit tulivat valtaan, he luopuivat valtion ajatuksesta, joka oli muotoiltu Platonin ja Euroopan ajattelijoiden toimesta. Bolshevikit näkivät valtion vallan välineenä, kuten marxismi opettaa. Vain hallitseva ja hallittu luokka vaihtoivat nyt paikkoja kun työväenluokka nousi valtaan. Kommunistipuolue astui valtion sijaan. Tämä aiheutti lukuisia ongelmia.
Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa oli luotu uudenlainen sosiaalinen rakenne – ’yli-yhteiskunta’, Übergesellschaft, (vertaa nykyinen läntinen ’nwo-oligarkia’)), kuten Zinovjev sitä kutsuu.
Tämä organisaatio nosti valtansa ihmisten luoman yhteiskunnan ja valtion yläpuolelle (kuten nwo-oligarkiakin). NL:n kommunistinen puolue oli todellinen esimerkki tästä ’kaiken yli’ -mallista. Se nojasi vain omiin sääntöihin, mutta päätti itse pitäisikö sen noudattaa niitä vai ei.
Ei ollut perustuslakia, ei lakeja, jotka voisivat valvoa puolueen toimintaa. Ajattelua hallinnon sisällä ei säännelty. Päätöksiin ja toimiin vaikutti ainoastaan puolueen sisäisten osapuolien keskeinen taistelu.
Tämä kaikki pätee mitä osuvimmin myös siihen nwo-oligarkiaan tai -kommunismiin johon meitä nyt pakotetaan!
🙂
https://twitter.com/pkkolhoosi/status/910854552823517185
Ryssien puna-armeijan raskas tykistö jauhoi Berliinistä suurimman osan maan tasalle eikä suinkaan liittoutuneiden pommitukset.
Neuvostoliitolta loistava sotavoitto natseista.
Oikaiskaa jos muistan väärin mutta saksalaisten pommitetua Lontoota britit vaihtoivat taktiikkansa: ”vihollisen moraalin tuhoaminen” tuli uudeksi taktiikaksi eli siviilikohteiden pommittaminen. Yhdysvallat omaksui saman taktiikan 1942 ja 1945 laajensi sitä japaniin tunnetuin seurauksin.
Lentäjille siviilialueet olivat sotilaskohteita helpompi maali.
”Vihollisen moraalin tuhoamisen” tiellä ollaan jatkettu sen jälkeen. Vietnam, Korea, Irak, Libya, Syyria, Jemen jne
Olet oikeassa.
Tilastot eivät valehtele.
Toisessa maailmansodassa USA alkoi systemaattisesti strategisena toimena tappaa siviilejä ja sen jälkeen USA alkoi tappaa siviilejä pääasiallisena sotatoimenaan Vietnamin sodassa ja Vietnamin sidan jälkeen USA-NATOn tappamien siviilien määrä on noussut eksponentiaalisesti.
USAlla ja NATOlla on sotadoktriini, jonka mukaan siviilien tappaminen on sallittua ja hyväksyttävää.
Kaikki sodan osapuolet pommittivat siviilikohteita ja sotilaskohteita.
Nimimerkin Venäläinen valehtelu genrehän alkaa olla koko lailla selvillä. Mielipiteiltään ja toimintaperiaatteiltaan hän on uusnatsi, joka tuntee erityistä sympatiaa Ukrainan uusnatsien toimintaa kohtaan Itä-Ukrainassa.
Kommenteissaan on vain ajoittain kuhunkin artikkelin teemaan liittyvää asiaa; pääosin ne ovat tyypillisiä infosodan iskuja. Nimimerkillä lienee kohtuullisen merkittävä asema suomalaisena V kolonnan infosotayksikkönä USA:n (CIA:n) alaisuudessa toimivan uusnatsiryhmän infosotajoukoissa.
Journalismin periaatteita ajatellen vielä propagandistina toimimistakin pahempaa on nimimerkin suoltama Venäjä-viha. Pääministeri Juha Sipilä taisi taannoin lausahtaa, että hallituksella on nollatoleranssi vihapuhetta kohtaan. Aivan varma en ole, tarkoittiko hän tällä myös Venäjään suunnattua vihapuhetta. Tarkoitti tai ei, nimimerkin vihapuhe on todellista vihapuhetta, ja se myrkyttää keskusteluja ja ihmisten mieliä. Tällaista vihapuhetta Vastavalkea ei voi sivuillaan sallia.
Vastavalkean toimittaja Riikka Söyring on pariinkin otteeseen yrittänyt varsin leppoisasti kehottaa nimimerkkiä Venäläinen valehtelu siistimään kielenkäyttöään ja pysymään asiassa. Näillä neuvoilla ei ole ollut havaittavaa vaikutusta.
Nyt meidän Vastavalkean toimituksessa tulee päättää, sallimmeko omaksi kotinatsiksemme tunkeutuneen infosoturin jatkaa USA:n rintamassa ja teemoilla tapahtuvaa infosotimistaan.
Vastavalkean keskustelut ovat olleet varsin tasokkaita, mutta nyt tähän keskusteluun on tullut piirre, mikä muistuttaa takavuosien Hesarin keskusteluja. Repliikitkin näyttävät olevan sieltä lainattuja. Me emme halua suin surminkaan keskustelujemme alentuvan Hesarin nettikeskustelujen tasolle.
Mitä mieltä keskustelijamme ovat toimintalinjasta nimimerkin Venäläinen valehtelu suhteen?
Lähinnä vaihtoehtoina ovat suora poissulkeminen tai varoitus kielenkäytön siistimisestä, vihapuheen poistamisesta ja asiassa pysymisestä. Jollei varoitus tepsi, seuraa poissulkeminen. Ilmoitelkaapa kantanne. Sen voi tehdä myös suoraan päätoimittajalle osoitteeseen paatoimittaja@vastavalkea.fi.
Tauno O. Mehtälä
päätoimittaja
Vastavalkea-verkkolehti
paatoimittaja@vastavalkea.fi
En jää ’Ve-vaa’ kaipaamaan enkä usko että varoitukset tehoavat.
Oman kantani olen jo aiemmin tuonut julki kun eräässä kommentissani ihmettelin kuinka V-V:n Toimitus sallii hänen vapaasti kommentoida.
Mitäpä vielä odottelet? Älä kiusaa itseäsi enää ja ulise kuin joku vittuuntunut ämmä jonka pilluun on heitetty hiekkaa. Voitte sen jälkeen jatkaa rauhassa tuota rinkkirunkkaustanne tässä teidän ryssiä hyysäävässä informaatiokuplassanne.
Muistutat sionistia joka omilla teoillaan herättää paheksuntaa ja joka sitten syyttää muita anti-sionismista. Kannattaisi katsoa peiliin.
Missä kulkee demonisoivan arvostelun ja asiallisen kritiikin raja?
http://magneettimedia.com/synnyttaako-israelin-kritisoiminen-antisemitismia-onko-juutalaisvastaisuus-liioiteltua
Muutama ote linkistä:
”Jos Israelin valtion tietyn kaltainen arvosteleminen kuulostaa sen demonisoimiselta, johtuu se Israelin pirullisesta luonteesta”, toteaa Markku Juutinen ja jatkaa:. ”Kuinka sellaista valtiota voidaan kritisoida silkkihansikkain?
Arvosteleehan länsimedia ja Israel itsekin koko ajan mm. Venäjää, Irania, Syyriaa jne., armottoman halventavasti ja suoranaisesti valehdellen. Lisäksi sionistinen läntinen eturintama on romuttanut lukuisten maiden yhteiskuntarauhan ja syössyt ne loputtomaan sodan kurjuuteen.”
”Anti-sionismia voivat synnyttää taloudellisen ja yhteiskunnallisen kurjuuden lietsominen, sodat ja Israelin ihmisoikeusrikkomukset. Mutta tämä on tärkeää: Anti-sionismiin ei sisälly kuitenkaan yksilöitten tai kansanryhmien vastustaminen, ellei näillä yksilöillä tai ryhmillä ole oleellista asemaa eliitin jatkettuna käsivartena.
Anti-sionismi on Juutisen mielestä jopa erittäin suositeltavaa toimintaa, sillä se vastustaa juuri rasismia, suoden yksilöille kanavan toteuttaa lähimmäisen rakkauden velvoitteita.
Voi kysyä ovatko Israelin boikottiin osallistuvat ulkojuutalaiset anti-sionisteja? Kyllä he ovat.
Tavallisia juutalaisia ei todellakaan voi eikä tule syyllistää johtajiensa ja Israelin teoista. Mutta mikäli sionistisen eliitin ulkopuoliset juutalaiset eivät tuomitse eliitin ja Israelin ihmisoikeusrikkomuksia sekä epäoikeudenmukaisuuksia, he joutuvat tahtomattaan syyllisiksi johtajiensa tekoihin.
Tästä ovat monet juutalaiset rauhanaktivistit myös varoittaneet ja tähän perustuu Israelin vastainen boikotti.”
😀 😀
https://www.youtube.com/watch?v=8jw0T-zzd5o
😀 😀
https://www.youtube.com/watch?v=V5oXVIySsmI
Epäasiallisen viestin julkaisemisen estäminen ja tarvittaessa poistaminen.
Venäjästä valehtelijan jutut eivät ole terveitä eivätkä mitenkään edistä keskustelua ko. aiheesta.
Venäjästä valehtelija on USA-NATO-Suomen natottajien trolli.
Venäjästä valehtelijan teksti on useimmiten sitä luokkaa, ettei sitä voi kirjoittaa muu kuin henkisesti pahoin sairas raukka.
Olisi syytä ohjata hänet asiantuntijan hoitoon.
Tällä sivulla häntä ei voi auttaa, vaan hän myrkyttää koko ilmapiirin. Suosittelen poissulkemista.
Venäläinen valehtelu voisit kyllä vähentää tuota r-sanan käyttöä ja halventavaa alatyylistä ilmaisua. Tuo täyttää jo kansanryhmää vastaan kiihottamisen rikoksen tunnusmerkit.
Mielestäni ven.valehtelulla ei ole enää mitään annettavaa tälle keskustelupalstalle. Sama virsi artikkelin teemasta riippumatta. Kielenkäytöstä puhumattakaan.
Komppaan.
Näin NWO-agenda etenee sionistien vetämänä:
Assange: Todellinen uhka Yhdysvalloille ei ole Venäjä vaan Israel
”Venäjän toimet omalla ovellansa Itä-Euroopassa eivät todellakaan uhkaa Yhdysvaltoja tai mitään todellista elintärkeää etua. Moskova ei myöskään uhkaa Yhdysvaltoja väliintulollaan Syyrian hallituksen puolesta Lähi-idässä.
Antisemitismi-lakialoite tekee juutalaisista ja juutalaisten eduista laillisesti suojatun luokan, asian joka on immuuni kaikelle kritiikkille. ”Sananvapaus” tarkoittaa käytännössä, että voit polttaa Amerikan lipun, myydä pornografiaa, hyökätä kristinuskoa vastaan mitä halpamaisimmin keinoin tai arvostella ankarasti Washingtonin hallitusta kuten haluat, mutta et arvostella Israelia, mikäli et halua pudota oikeuskäytännön loukkuun. Laki on merkittävä askel eteenpäin, kun Israelin toimiin kohdistuva vastustus ja kriittinen arvostelu määritellään viharikokseksi.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=158672
Assange: Real Threat To US Is Not Russia But Israel
“Russian actions on its own doorstep in Eastern Europe do not, in fact, threaten the United States or any actual vital interest. Nor does Moscow threaten the U.S. through its intervention on behalf of the Syrian government in the Middle East.
The Anti-Semitism bill makes Jews and Jewish interests a legally protected class, immune from any criticism. “Free speech” means in practice that you can burn an American flag, sell pornography, attack Christianity in the vilest terms or castigate the government in Washington all you want but criticizing Israel is off limits if you want to avoid falling into the clutches of the legal system. The Act is a major step forward in effectively making any expressed opposition to Israeli actions a hate crime.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=158672
Assange: Echte Bedrohung für US ist nicht Russland aber Israel
”Russische Taten vor der eigenen Tür in Osteuropa bedrohen in der Tat nicht die Vereinigten Staaten oder ein tatsächliches vitales Interesse. Auch Moskau bedroht die U.S. durch ihre Intervention im Namen der syrischen Regierung im Nahen Osten nicht.
Die Antisemitismus-Gesetz macht Juden und jüdische Interessen eine gesetzlich geschützte Klasse, die gegen jede Kritik immun ist. ”Freie Rede” bedeutet in der Praxis, dass man eine amerikanische Fahne verbrennen, Pornografie verkaufen, das Christentum in den kleinsten Begriffen anzugreifen oder die Regierung in Washington zu verurteilen, was du willst, aber das Kritisieren von Israel ist ausgeschaltet, wenn du es vermeiden willst, in die Klauen zu fallen Rechtsordnung. Das Gesetz ist ein wichtiger Schritt nach vorne, um einen ausgedrückten Widerstand gegen israelische Handlungen zu einem Hassverbrechen zu machen.
linkki alkuperäiseen artikkeliin
https://popularresistance.org/assange-real-threat-to-us-is-not-russia-but-israel/
Paul Craig Roberts — paulcraigroberts.org Sept 18, 2017 — huolissaan Amerikan kohtalosta. Ja se saattaa olla tällä menolla pian myös meidän oma kohtalomme ?
Over the course of my lifetime, America has become an infantile country..
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=158631
Kun synnyin Amerikka oli kansakunta. Nykyään se on erilainen maa, jossa eri segmentit rotuun, sukupuoleen ja seksuaaliseen mieltymykseen liittyen saarnaavat vihaa toisiaan kohtaan. Tällä hetkellä valkoiset heteroseksuaaliset urokset ovat häviämässä tämän viha pelin, mutta kun viha on päässyt valloilleen se voi käynnistää mitä tahansa.
Työväenluokan valkoiset miehet ymmärtävät, että he ovat uusi alaluokka monimuotoisessa maassa, jossa kaikilla on etuoikeuksia paitsi heillä. Monet yliopistokoulutetuista heteroseksuaalisista valkoisista miehistä ovat jo liian aivopestyjä ymmärtämään, mitä heille tapahtuu. Itse asiassa jotkut heistä on niin onnistuneesti aivopesty, että he ajattelevat olevansa oikeutetusti rangaistuja valkoisina uroksina.
When I was born America was a nation. Today it is a diverse country in which various segments divided by race, gender, and sexual preference, preach hate toward other segments. Currently, white heterosexual males are losing in the hate game, but once hate is unleashed it can turn on any and every one. Working class white males understand that they are the new underclass in a diversity country in which everyone has privileges except them. Many of the university educated group of heterosexual white males are too brainwashed to understand what is happening to them. Indeed, some of them are so successfully brainwashed that they think it is their just punishment as a white male to be downtrodden.
’.. Monet yliopistokoulutetuista heteroseksuaalisista valkoisista miehistä ovat jo liian aivopestyjä ymmärtämään, mitä heille tapahtuu. Itse asiassa jotkut heistä on niin onnistuneesti aivopesty, että he ajattelevat olevansa oikeutetusti rangaistuja valkoisina uroksina..’
Taitaa olla meillä tilanne pian sama. Valkoista rotua viedään, se ja sen kulttuuri pitäisi ajaa sukupuuttoon joidenkin mielestä.
”Renowned sexual researcher Alfred Kinsey (1894-1956), though not Jewish himself, was financed by the Rockefellers and made a household name by the Jewish New York Times. He too, like Reich, was an out-and-out charlatan, a lapsed Catholic turned atheist who was fanatically devoted to masturbation and to all manner of sexual perversions. These he did his best to popularize by attempting to normalize them, making out that they were far more common than most people supposed.
The vile policies devised by the Frankfurt School, they hoped, would spread through society like a virus — “continuing the work of the Western Marxists by other means”, as one of their members noted.
To further the advance of their “quiet” cultural revolution, the Frankfurt School made the following twelve recommendations, all calculated to undermine the foundations of society and create the dystopia we now see all around us:
— The creation of racism offences and hate speech laws.
— Continual change to create confusion (e.g. in school curricula).
— Masturbation propaganda in schools, combined with the homosexualization of children and their corruption by exposing them to child porn in the classroom.
— The systematic undermining of parental and teachers’ authority.
— Huge immigration to destroy national identity and foment future race wars.
— The systematic promotion of excessive drinking and recreational drugs.
— The systematic promotion of sexual deviance in society.
— An unreliable legal system with bias against the victims of crime.
— Dependency on state benefits.
— Control and dumbing down of media. (Six Jewish companies now control 96 percent of the world’s media).
— Encouraging the breakdown of the family.
— An all-out attack on Christianity and the emptying of churches.
https://www.darkmoon.me/2017/mind-rape/
Kommunistisen Frankfurt-koulukunnan mädätysopeille perustuvaa kulttuurimarxistista propagandaa koetetaan suoltaa ihmisten tajuntaan melkein jokaisesta mahdollisesta tuutista, koulut ja yliopistot mukaanluettuina.
Nuo Lasha Darkmoon’in mainitsemat 12 suositusta löytyvät suomeksikin käännettyinä seuraavasta artikkelista:
”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html
Kiitos linkistä. Todella hyvä asia että kaiken tuon voi lukea suomenkielisenä.
Yksi hyvä ja osuva kommentti siitä:
Anonyymi kirjoitti…
Olisiko tämä viimevuosikymmeninä muotiin tullut individualismi myös noiden mädättäjien aikaansaannoksia.
Individualismi esim tuhoaa spontaanin organisoitumisen ja ryhmätoiminnan, mikä nakyy esim länsimaalaisten kansalaisten kyvyttömyytenä vastustaa massamaahanmuuttoa Afrikasta ja arabimaista ja muutenkin yleisesti kansalaiset jäävät yksilöinä vihervasemmiston toiminnan alle kykenemättä vastustamaan sitä yhtenäisesti.
Noiden em. 12 suosituksen kohtaa ”The creation of racism offences and hate speech laws” eli ”rasististen rikosten” LUOMINEN (eli keksiminen) ja ”vihapuhe-lait” soveltavat suoraan meidänkin rikolliset vallanpitäjämme sodassaan kantasuomalaisia vastaan, EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa eurooppalaisten ml. suomalaiset tuhoamiseksi Afrikasta alkamassa olevan mutavyöryn alle, ks.
”Suomen tuhoamisohjelma”, http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
Nimimerkki Venäläinen valehtelu vastasi ukaasiini siis näin:
”Mitäpä vielä odottelet? Älä kiusaa itseäsi enää ja ulise kuin joku vittuuntunut ämmä jonka pilluun on heitetty hiekkaa. Voitte sen jälkeen jatkaa rauhassa tuota rinkkirunkkaustanne tässä teidän ryssiä hyysäävässä informaatiokuplassanne.”
Vastauksen vihaa uhkuva epäasiallinen tyyli kertoo aukottomasti sen, että nimimerkillä ei ole minkäänlaista aikomusta sopeutua Vastavalkean asiallisuutta, vihapuhetta välttävää ja asiassa pysymistä edellyttävään ohjeistukseen kommenttien suhteen. Vaikuttaa ennemminkin siltä, että nimimerkki pyrkii Jessikka Aron tyyliin uhriutumaan ”venäjämielisten” kaltoin kohtelemana marttyyrinä. Tämä herättänee lähinnä hyvittunutta sääliä korkeatasoisessa kommentoijakunnassamme.
On tärkeää oivaltaa, että kyse ei ole tyhjänpäiväisestä suunsoittajasta. Kyse on mitä ilmeisimmin suomalaisen sotilasammattikoulutuksen saaneesta uusnatsista, joka tiukan ideologisista lähtökohdista on rekrytoitunut USA:n käynnistämän Venäjän vastaisen infosodan infosoturiksi. Tämän varsin tiukastikin järjestäytyneen suomalaisen uusnatsijoukkion toiminta on luonteeltaan valtiopetoksellista, sillä Suomen valtiohan ei ole julistanut sotaa Venäjää vastaan.
Huolestuttavaa on se, että uusnatsismin ideologia on levinnyt korkean suomalaisen sotilaskoulutuksen saaneidenkin keskuuteen. Puolustusvoimat on syytä asettaa tämän osalta tiukkaan syyniin.
Vastavalkean toimituksella on tiedossaan kohtalaisella varmuudella nimimerkin henkilöllisyys, jonka paljastamme saatuamme lopullisen varmistuksen. Vihjeenä kerrottakoon, että nimimerkin kirjoittelua ovat suitsineet viime aikoina muutkin mediat, myös valtamedian puolella.
Kiitämme nimimerkkiä Venäläinen valehtelu vierailusta saitillamme. Meidän puoleltamme vierailun mielenkiinto kohdistui uusnatsien toiminnan kaikinpuoliseen selvittelyyn, nimimerkin käyttäessä vierailuaan asiattomuuksiin ja Venäjä-vihan lietsomiseen. Kuten Kari Westerinen kirjoitti, nimimerkin kirjoittelu ”täyttää jo kansanryhmää vastaan kiihottamisen rikoksen tunnusmerkit”. Valitettavasti Suomen oikeuslaitos on noteerannut vain juutalaiset vihakirjoittelun kohteena olevaksi kansanryhmäksi, ei ainakaan vielä toistaiseksi venäläisiä.
Päästämme nimimerkin Venäläinen valehtelu toivomalleen vapaalle.
’.. Valitettavasti Suomen oikeuslaitos on noteerannut vain juutalaiset vihakirjoittelun kohteena olevaksi kansanryhmäksi, ei ainakaan vielä toistaiseksi venäläisiä..’
Koska itse kirjoitan paljon juutalaiskriittisiä kommentteja niin on paikallaan pieni selvitys,
Juutalaisia sinänsä arvostan ja monet heidän ns. älymystöstä ovat olleet ja ovat oman älyllisen tuotteliaisuuteni ’inspiraattoreita’. Voisin heti luetella monta kymmentä nimeä.
Sionistit ovat se ryhmä jota ei ikävä kyllä voi kohdella silkkihansikkain. Mutta se joukkohan ei koostu vain juutalaisista. Ja muutenkin juutalaiset ovat varsin heterogeeninen ryhmä, kuten mm. Gilad Atzmon sanoo. Heissä on väkeä laidasta toiseen ja huomattava määrä niitä jotka myös suhtautuvat sionismiin hyvin kriittisesti.
En siis ole suinkaan huonossa seurassa. Enkä siksikään tunne syyllistyväni vihapuheeseen kun sionisteja ja heidän politiikkaansa kritisoin.
Jokin aika sitten luin Rabbi Jonathan Sacksin blogia jossa hän myös varoittaa Israelia ja voin suositella hänen kirjoituksiaan muillekin:
Jonathan Sacks varoittaa Israelia:
The real challenge is not poverty but affluence, not insecurity but security, not slavery but freedom.
”Be careful that you do not forget the Lord your God… Otherwise, when you eat and are satisfied, when you build fine houses and settle down, and when your herds and flocks grow large and your silver and gold increase and all you have is multiplied, then your heart will become proud and you will forget the Lord your God…
http://blogs.timesofisrael.com/why-civilisations-fail-eikev-5777/
Tämä hänen bloginsa nyt alkajaisiksi. Myöhemmin laitan lisää.
’..Koska itse kirjoitan paljon juutalaiskriittisiä kommentteja niin on paikallaan pieni selvitys,.’
Sana ’juutalainen’ on kokenut aikojen saatossa suuren muutoksen. Se ei enää viittaa selkeästi siihen Israeliin ja juutalaisiin (hebrealaisiin) jotka elivät Palestiinassa ajanlaskun alussa ennen diasporaa.
Ja mitä sionisteihin tulee niin voi kysyä onko heidän kohdallaan syytä puhua enää lainkaan juutalaisista, ainakaan biologisessa mielessä? Sionistiksi itsensä luokitellut Joe Biden sanoi, ettei edes tarvitse olla ’juutalainen’ ollakseen sionisti. Hän ei samaista sionismia, joka on poliittinen liike, juutalaisiin tai juutalaiseen uskontoon.
Vaikka toisaalta juutalainen uskonto (Judeism) ja sionismi (Zionism) ovat eri asioita niin käytännössä näin ei juurikaan ole. Israelin ja maailman sionistien harjoittamalla politiikalla on selkeä yhteys juutalaisen uskonnon (Toora ja Talmud) oppeihin. Teoria ja käytäntö sotivat tässä keskenään kuten usein tapahtuu kun uskonnot joutuvat tai otetaan politiikan palvelukseen.
Gilad Atzmon’in uusimmassa kirjassa Being in Time kuvataan kuinka juutalainen uskonto on käytännön tasolla politisoitunut ja yhä vaikeammin myös selkeästi määriteltävissä vain teologian pohjalta. http://www.gilad.co.uk
Israel is a World Zionist occupied nation
This means that Palestinian lands have been stolen by World Zionists who then installed Khazarians there to serve as their action-agents and create the racist nation-state of Israel.
https://www.veteranstoday.com/2017/10/03/israel-is-a-world-zionist-occupied-nation/
’..sionistien harjoittamalla politiikalla on selkeä yhteys juutalaisen uskonnon oppeihin..’
Take It From the Rabbi’s Mouth
The overwhelming majority of American Rabbis regard Zionism not only as fully consistent with Judaism but as a logical expression and implementation of it.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=159093
”Jewish Anti Zionists are occasionally irritated by the ‘conflation’ of ‘Zionism and Judaism’ but the terms are inherently related.
Zionism and Judaism, as we will see next, are integrally related.
Judaism, Zionism and Conflation…”
http://www.gilad.co.uk/writings/2017/10/9/judaism-zionism-and-conflation
Are You Ready to Die?
By Paul Craig Roberts on October 3, 2017 — Oletko valmis kuolemaan?
”If you were the Russian government, would you conclude that your country was the next to be attacked militarily by Washington? If you were the Russian government, you would know that Washington/NATO cannot possibly attack Russia except by surprise nuclear strike. Knowing this, if you were the Russian government, would you sit there and wait on the strike? Imagine yourself the Russian government listening day in, day out, to endless wild improbable charges against Russia. What can Russia possibly conclude other than this is preparation of Western peoples for a nuclear attack on Russia?
Russia is not going to be hung like Saddam Hussein or murdered like Gaddafi.
I have written many times that provoking nuclear powers such as Russia and China is the most extreme form of recklessness and irresponsibility. The crazed morons in Washington are risking the life of the planet. The presstitutes are worse than the whores that they are. They never question the path to war; they only amplify it. Washington’s craven, cowardly, moronic vassal states in UK, Germany, France, Italy, Netherlands, Belgium, Poland, and the rest of the EU/NATO idiots are, by their cooperation with Washington, begging for their own destruction.
Nowhere in the West is there a sign of intelligence.
Will Washington follow Adolf Hitler’s folly and march into Russia?
Jos olisit Venäjän hallitus, olisiko johtopäätöksesi, että maasi on seuraava Washingtonin sotilaallisen hyökkäyksen kohde? Jos olisit Venäjän hallitus, tiedät, että Washington / NATO ei voi mahdollisesti hyökätä Venäjään vastaan, paitsi yllätyksenä ydiniskulla. Jos tiedät tämän, istuisitko siellä ja odottaisit iskua? Kuvittele itsesi Venäjän hallituksessa kuuntelemassa päivä päivältä, loputtomia mahdottomia syytöksiä Venäjää vastaan. Mitä Venäjä voi mahdollisesti tehdä muuta kuin uskoa että tämä on länsimaiden valmistautumista Venäjää vastaan tapahtuvaan ydinsotaan?
Venäjä ei antaudu hirtettäväksi kuten Saddam Hussein tai tapettavaksi kuin Gaddafi.
Olen kirjoittanut monta kertaa, että ydinasevaitioiden kuten Venäjän ja Kiinan provosointi on vastuuttomuuden äärimmäinen muoto. Washingtonin hullut moronit vaarantavat planeetan elämän. He eivät koskaan kyseenalaista polkua sotaan; ne vain lujittavat sitä. Washingtonin kauhistuttavat, pelkurimaiset, hirmuiset vasallivaltiot Iso-Britanniassa, Saksa, Ranska, Italia, Alankomaat, Belgia, Puola ja muut EU: n ja Naton idiootit tekevät yhteistyötä Washingtonin kanssa kerjäten omaa tuhoansa.
Missään lännessä ei näy merkkejä älykkyydestä.
Seuraako Washington Adolf Hitlerin hulluutta ja marssii Venäjälle?
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=158792
”Tietääksesi kuka hallitsee, selvitä, ketä et saa arvostella.”
Who Controls America? When Victims Rule …
https://thezog.wordpress.com/who-controls-the-white-house/
https://thezog.wordpress.com
PCG kysyy yllä: Seuraako Washington Adolf Hitlerin hulluutta ja marssii Venäjälle?
Tähän sopii jatkona juuri katsomani linkin video joka pakottaa uskomaan tai muuttamaan asennetta moniin asioihin jotka aikaisemmin on paremman tiedon puutteessa voinut ainakin osin torjua salaliittoteorioina.
Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta.
Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi.
Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti.
Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”
– Arthur Schopenhauer
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=158786
Ken Livingstone unrepentant over Hitler remarks amid fresh Labour probe
The former London mayor faces a fresh Labour Party investigation into his claims that Adolf Hitler supported Zionism in the 1930s.
http://news.sky.com/story/corbyn-labour-to-review-ken-livingstones-grossly-insensitive-remarks-10826175
When Speaking The Truth Gets You Into Hot Water — Uusi ulottuvuus Kolmanteen valtakuntaan, Hitleriin, WW2:een, holokaustiin ja anti-semitismiin.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=437&v=vX-u2BCYHDA
Blogi: Arto Luukkanen, ke 04.10.2017 07:40 http://beta.oikeamedia.com/o1-41502
Markku Jokisipilä – Järjen ääni
Haluan tuoda esille tutkija Markku Jokisipilän punnitun ja järkevän kannanoton Turun Sanomista.
Siihen ei oikeastaan voi lisätä mitään uutta. Lainaan sitä nyt tässä ”in extenso” ja toivon, ettei tekijä tai lehti pahastu siitä. Syy: asia on niin tärkeä.
Maamme sananvapaus on vaarassa. Hallitus uhkaa sitä suoraan. Ei kierrellen eikä kaarrellen – vaan suoraan.
Sauli Niinistö, Juha Sipilä, Ilkka Kanerva, Timo Soini, Jussi Niinistö ovat kansan vihollisia.
Kiistatta näin voidaan sanoa sillä he ovat myyneet maamme nwo-globalisti-eliitille, joka ryöstää kansallisomaisuuttamme ja keinoja kaihtamatta haluaa alistaa maailman oman NWO-tyranniansa alle.
Se merkitsee oman maamme kohdalla itsenäisyyden menetystä ja ajautumista vaaralliseen sotilaspoliittiseen liittoumaan joka uhkaa maailmanrauhaa hyökkäyssodillaan.
Kaikki tämä on tapahtunut ja koko ajan tapahtuu vastoin kansan enemmistön tahtoa.
Jeps ja 4-5 vuodessa.
Diktatuureja tuetaan mutta ei enää Unescoa.
Yhdysvallat on päättänyt erota YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestöstä Unescosta.
http://beta.oikeamedia.com/o1-42951
”Yhdysvallat on kritisoinut Unescoa jo vuosien ajan. Yhdysvallat lopetti Unescon rahoittamisen vuonna 2011, kun järjestö hyväksyi palestiinalaiset jäsenekseen.
Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ilmoitti Yhdysvaltain ilmoituksen jälkeen, että Israel eroaa myös.”
Jospa Unesco pian yksityistetään? Sittenhän se varmaan toimii Trumpin hallinnon mielestä kuten pitääkin.