Intialaisen kirjailijan ja kansalaisaktivisti Arundhati Royn parisenkymmentä vuotta odotettu toinen romaani on nyt ilmestynyt Otavan kustantamana suomeksi Hanna Tarkan kääntämänä.

Äärimmäisen onnen ministeriö – on polyfoninen teos, jossa loistavien värien runsaudessa kaikuvat äänet ja tuoksut ja hajut tuntuvat. Kirja ei ole postmodernia ryömimistä sielujen syövereissä vaan lujasti todellisuuteen ja maailmaan sidottu teos, joka kertoo totista tarinaa Intiasta ja Kashmirista.

Kirjailija itse toteaa:

Haluaisin kirjoittaa hienostuneen kertomuksen, jossa on paljon mistä kirjoittaa, olkoonkin ettei siinä tapahdu juuri mitään. Sitä ei voi tehdä Kashmirissa. Täkäläiset tapahtumat eivät ole hienostuneita. Täällä on liian paljon verta, ei siitä synny hyvää kirjallisuutta.

¤
Romaanissa ei ole yhtä kantavaa juonta, ja sen henkilöt katoavat tullakseen esiin. He kuolevat ja syntyvät ja elävät muutoksen keskellä – sananmukaisesti hautausmaalla – kuoleman ja elämän välitilassa:

”Tilo surisi syvästi Musan poismenoa, mutta ei menehtyisi suruunsa, koska voisi kirjoittaa tälle säännöllisesti ja käydä usein tämän luona siitä ovenraosta, jonka hautausmaan murjotut enkelit pitivät (laittomasti) hänelle auki. Niiden siivet eivät haisseet kuin kanahäkin lattia.”

Äärimmäisen onnen ministeriö on – kuten nimikin kertoo – ironinen teos ihmisten epätoivoisesta taistelusta lähes mahdottomissa olosuhteissa. Teos koostuu proosasta, runoista ja proosarunoista, kertomuksista, tarinoista ja fragmenteista. Se sisältää suuren määrän intertekstuaalisia viittauksia:

”Minä autan Hizbin kannattajaa kuljettamaan tavaroita. 
Ja sitten hän tappaa minut, koska olen minä. 
Huono, pää paljaana kulkeva nainen. 
Intialainen. Intialainenko? Ihan sama. 
Niin se käy.”

(Vonnegut)

Jopa nykymaailman aforismit, sähköiset viestit on kirjattu tekstiin keskelle kuumaa todellisuutta:

”Puhelimeen saapui tekstiviesti: ’Tule sinäkin kansainvälisenä joogapäivänä joogaamaan ja meditoimaan uima-altaan äärellä kynttilänvalossa Guru Hanumant Bhardwajin johdolla.’

Hän näpytti vastauksen: ’Enkä tule'”

Kirjan synnyttämisestä saa ehkä parhaan kuvan siihen sisälletystä tiedosta, miten tuskallista on luoda kuvaa tästä pirstoutuneesta ja pirstotusta maailmasta:

”Miten voi kertoa pirstaleisen tarinan? 

Muuttumalla hiljalleen jokaiseksi. Ei. Muuttumalla hiljalleen kaikeksi.”

Mikään perinteinen romaani missään mielessä Äärimmäisen onnen ministeriö ei ole. Se ei ole myöskään rikosromaani, vaikka se käsittelee rikoksista kauheinta; rikosta koko luomakuntaa ja ihmistä vastaan. Rikoksia ei edes yritetä ratkaista viranomaisten toimin. Pikemminkin he lisäävät niitä ja tekevät kaikkensa päästäkseen joutumasta vastuuseen.

Kuvaus eräästä työhuoneesta antaa menetelmistä mieleenpainuvan kuvan:

”Ensisilmäyksellä se toi mieleen alkeellisen työkaluvajan, jossa oli pari höyläpenkkiä, vasaroita, ruuvimeisseleitä, pihtejä, köysiä, jonkinlaisia pienoiskokoisia kivi- tai betonipilareita, putkia, likaisella vedellä täytetty amme, bensiinikanistereita, metallisuppiloita, johtoja, jatkojohtoja, rautalankakeriä, kaikenkokoisia keppejä, pari lapiota, sorkkarautoja. Yhdellä hyllyllä oli tölkillinen punaista chilijauhetta. Lattia oli täynnä tupakantumppeja. Tilo oli kymmenen viime päivän aikana kuullut riittävästi tietääkseen, että kaikkia näitä tavallisia esineitä voitiin käyttää epätavallisin tavoin.”

Ja kaikki tämä vain pienen vähemmistön etuoikeuksien turvaamiseksi. Suuren enemmistön pyrkiessä tulemaan toimeen miten taitaa: ”Vain haudankaivajilla oli tauotta työtä. Pelkkää työtätyötätyötä. Ilman lisäkorvausta ylitöistä tai yövuoroista.”

Royn kertoma tarina kuvaa globaalin nykykapitalismin tilaa, hindunationalistien kaikkialle tunkeutuvaa fasismia ja ankaran alistavaa kastijärjestelmää, joka edelleen maassa vallitsee.

Kirjassa uusi ja vanha maailma kohtaavat edelleen. Hautausmaiden asukkaat eivät ole tottuneita uusiin kauppakeskuksiin, joita nousee kaikkialle:

”Mersun matkustajat vaikenivat tyystin, kun auto kaarsi maanalaiseen parkkihalliin, avasi pikaista pommitarkastusta varten konepeltinsä ja takakonttinsa kuin hamettaan nostava tyttö ja suuntasi sitten kellariin, joka oli täynnä autoja.” 

Kun he tulivat kirkkaasti valaistuun kauppakeskukseen, Saddam ja Zainab näyttivät onnellisilta ja innostuneilta, kuin olisivat olleet täysin kotonaan uudessa ympäristössä. Muut, mukaan lukien Ustaniji, olivat sen näköisiä kuin olisivat astuneet portista toiseen maailmankaikkeuteen. Heti alkuun syntyi pieni pulma – liukuportaat tuottivat ongelmia. Anjum kieltäytyi menemästä niihin. Kesti reilun varttitunnin houkutella ja maanitella hänet astumaan portaisiin.”

Uskontojen välisistä kiistoista parhaan kuvan antaa ihmisten puhelimissa kiertävä ”vitsi”:

”Näin sillalla miehen, joka aikoi hypätä. Sanoin: ’Älä tee sitä!’ Hän sanoi: ’Kukaan ei rakasta minua.’ Sanoin: ’Jumala rakastaa sinua. Uskotko sinä Jumalaan?’ Hän sanoi: ’Uskon.’ Sanoin: ’Oletko muslimi vai ei-muslimi?’ Hän sanoi: ’Muslimi.’ Sanoin: ’Shiia vai sunni?’ Hän sanoi: ’Sunni.’ Sanoin: ’Niin minäkin! Deobandi vai Barelvi?’ Hän sanoi: ’Barelvi.’ Sanoin: ’Niin minäkin! Tanzeehi vai Tafkeeri?’ Hän sanoi: ’Tanzeehi.’ Sanoin: ’Niin minäkin! Tanzeehi Azmati vai Tanzeehi Farhati?’ Hän sanoi: ’Tanzeehi Farhati.’ Sanoin: ’Niin minäkin! Tanzeehi Farhati Jamia ul Uloom Ajmer vai Tanzeehi Farhati Jamia ul Noor Mewat?’ Hän sanoi: ’Tanzeehi Farhati Jamia ul Noor Mewat.’ Sanoin: ’Kuole, harhaoppinen!’ ja työnsin hänet sillalta. Onneksi niistä joillakin on vielä huumorintaju tallella.”

Hindunationalistien pyrkimys valtaan aiheuttaa fasismin ilmenemisen kaikkialla. Erityisen vaikeaan asemaan se on saattanut islamin.

”Intian mantereella tapahtuva tyhmistyminen vauhdittui ennen näkemätöntä tahtia, eikä siihen tarvittu edes sotilaallista miehitysoperaatiota.”

”Ne syöksyivät yliopistojen kampuksille ja oikeussaleihin, häiritsivät konsertteja, hävittivät huvikseen elokuvateattereita ja polttivat kirjoja. Papukaijojen pedagoginen toimikunta sai tehtäväkseen virallistaa prosessin, jolla historia muutettiin mytologiaksi ja mytologia historiaksi. Punaisen linnakkeen ääni- ja valoshow otettiin tarkastettavaksi. 

Pian muslimivallan vuosisadoista riisuttaisiin runous, musiikki ja arkkitehtuuri, ja ne luhistuisivat pelkäksi miekankalistelun ja vertahyytävän sotahuudon ääneksi, joka kesti vain hitusen kauemmin kuin se käheä kikatus, johon ustad Kulsoom Bi oli pannut toivonsa. Jäljelle jäävä aika annettaisiin hindujen loistonajasta kertovalle tarinalle. Taas kerran historia sai toimia kurkistuksena tulevaisuuteen yhtä lailla kuin se oli menneisyyden tutkimusta. Pienet rikollisjengit, jotka kutsuivat itseään nimellä ’Hindu-uskon puolustajat’, menivät propagoimaan kyliin ja hankkimaan mitä etuja missäkin pystyivät.

Toista vastavoimaa Intiassa edustavat maan alla toimivat maolaiskommunistit. He saavat romaanissa viimeisen puheenvuoron kirjeessä, jonka huonosti kieltä taitava kirjoittaja on jo kuollut, kun se tavoittaa vastaanottajansa:

”Minun puolue on minun äiti ja isä. Monta kertaa se tekee monia vääriä asioita. Tappaa vääriä ihmisiä. Naiset liittyvät siihen koska ovat vallankumouksellisia mutta myös koska ei kestä kärsimyksiä omissa kodeissa. Puolue sanoo, että miehet ja naiset ovat tasavertaiset, mutta eivät ne silti koskaan ymmärrä. Tiedän, että toveri Stalin ja toveri Mao ovat tehneet paljon hyvää mutta myös paljon pahaa. Mutta silti en voi jättää puolueta. En voi elää ulkopuolella.”

Kirjan lopussa on kysymys:

”Mutta mihin tämä kaikki päättyy? Sotaan. Tai ydinsotaan. Nämä vaihtoehdot tuntuvat kaikkein realistisimmilta. Katsellessani iltaisin uutisia ihmettelen kaikkea sitä tietämättömyyttä ja idioottimaisuutta, mitä niissä näkee.”

Vastausta ei tarvitse kauan hakea:

”Olemme nähneet, miten mahtavat valtakunnat saattavat tuhoutua käytännöllisesti katsoen yhdessä yössä. Mitä jos me olemme vuorossa seuraavana? Tuo ajatus täyttää minut valtaisalla surumielisyydellä.

Jos tästä pienestä takakujasta voi mitään päätellä, tuhoutuminen on ehkä jo alkanut. Yhtäkkiä kaikki on hiljentynyt. Rakentaminen on loppunut. Työläiset ovat poissa. Missä ovat huorat ja homoseksuaalit ja hienoihin takkeihin puetut koirat? Minulla on niitä ikävä. Miten se kaikki saattoi kadota niin nopeasti?

En voi seisoskella tässä kuin joku nostalginen vanha höperö.

Ajat muuttuvat paremmiksi. Niiden täytyy.”

En tiedä kykeneekö tämä ajatus lohduttamaan minua. En tiedä lohduttaako se ketään. Onhan kirja omistettu ”Lohduttomille.”

 

Kommentti

Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriö on raikas ja rohkea kirja. Erikoisen minulle siitä tekee myös se, että tämä on ensimmäinen kerta, kun tilasin romaanin suoraan tablettiini.

Pitkään mietin luopumista vanhasta rakkaasta kirjasta, joka uuden digitaalitekniikan vuoksi ei enää edes tuoksu kirjalle.

En ole katunut. Erinomaista tässä on se, että tekstin voi säätää kaihin vaivaamille silmille näkyväksi ja helposti luettavaksi.

Plussaa on myös se, että tässä ”kirjassa” on kaikki: kun luen romaanista Jammun ja Kashmirin osavaltion pääkaupungin Srinagarin nimen, voin Googlella nopeasti käydä katsomassa, miltä siellä näyttää.

Kun kirjassa mainitaan kuuluisa laulaja Rasoolan Bai, voin heti kuunnella, miltä hänen laulunsa kuullostavat.

Ja mikä parasta – kirja saapuu hetkessä mustalaisenrekeeni, joksi omaa sohvaani nimitän.

— KO-A

¤

¤

Kuva: Augustus Binu (CC BY-SA 3.0), Urbain J. Kinet (CC0) via Wikimedia Commons. Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen

SaveSave

SaveSave

4 KOMMENTTIA

  1. Kiitos Kaija kirjoituksestasi.
    Minulle se oli koskettavaa ja syvää tekstiä, tarinaa globaalin nykykapitalismin tilasta, nwo-mafian kaikkialle tunkeutuvasta ihmisvihasta, kaiken arvokkaan hajottavasta fasismista ja tekeillä olevasta ankaran alistavasta modernista globaalista kastijärjestelmästä…

    Kirjassa uusi ja vanha maailma kohtaavat edelleen .. mikään ei näytä oleellisesti muuttuneen
    ’..Ajat muuttuvat paremmiksi. Niiden täytyy.”..’
    Niin, en tiedä voiko pakottaa muuttumaan… yhtä hyvin koko ajan tuhoa kohti etenevä muutos jatkuu ja voi olla todennäköisempikin, sitä mieltä ovat myös monet tiedemiehet
    Lohdutonta mutta … ihmisten pitäisi muuttua, silloin ajatkin voisivat muuttua.

    • How Billionaires Become Billionaires
      JAMES PETRAS • OCTOBER 4, 2017
      Inequalities are cumulative, inter-generational and multi-sectorial.
      Billionaire families, their children and grandchildren, inherit and invest billions. They have privileged access to the most prestigious schools and medical facilities, and conveniently fall in love to equally privileged, well-connected mates to join their fortunes and form even greater financial empires. Their wealth buys favorable, even fawning, mass media coverage and the services of the most influential lawyers and accountants to cover their swindles and tax evasion.

      Billionaires hire innovators and sweat shop MBA managers to devise more ways to slash wages, increase productivity and ensure that inequalities widen even further. Billionaires do not have to be the brightest or most innovative people: Such individuals can simply be bought or imported on the ‘free market’ and discarded at will.

      Billionaires have bought out or formed joint ventures with each other, creating interlocking directorates. Banks, IT, factories, warehouses, food and appliance, pharmaceuticals and hospitals are linked directly to political elites who slither through doors of rotating appointments within the IMF, the World Bank, Treasury, Wall Street banks and prestigious law firms.
      Consequences of Inequalities

      First and foremost, billionaires and their political, legal and corporate associates dominate the political parties. They designate the leaders and key appointees, thus ensuring that budgets and policies will increase their profits, erode social benefits for the masses and weaken the political power of popular organizations.
      http://www.unz.com/jpetras/how-billionaires-become-billionaires/

  2. The Consent of the Conned
     Let’s start by looking at how the basis of governance has transmogrified from consent of the governed to consent of the conned.
    In effect, our leadership leads by lying. As we know, when it gets serious, you have to lie to preserve the perquisites and power of those atop the wealth-power pyramid, and well, it’s serious all the time now, so lies are the default setting of the entire status quo.
    But all too many of us are willing to accept the lies because they’re what we want to hear.
    As any competent con-man knows, you can only con those who want to be conned. You can only scam the marks who want to believe that what’s obviously too good to be true is in fact true.
    Victims of scams naturally deny their own culpability. It’s extremely uncomfortable to admit that greed didn’t just blind us to a patently impossible yield; we wanted to be conned because it felt so wonderful to believe we richly deserved unearned wealth.
    http://www.washingtonsblog.com/2017/10/the-consent-of-the-conned.html#more-69718

    Johtajamme johtavat valehtelemalla. Tiedämme, että he valehtelevat ’niiden’ hyväksi, jotka turvaavat heidän virkansa, leipänsä ja etunsa … ovat siis pankki- ja finanssimafian renkejä.

    Mutta aivan liian monet meistä ovat valmiita hyväksymään valheita, koska haluavat kuulla niitä.
    Jokainen asiansa osaava huijari tietää, että voit vain huijata sellaisia, jotka haluavat tulla huijatuiksi.

    Huijausten uhrit luonnollisesti kieltävät että syy olisi heidän. On äärimmäisen epämiellyttävä myöntää, että oma naiivius ja ahneus ei vain sokaissut uskomaan mahdottomaan; myöntää että halusimme tulla huijatuiksi koska alkoi tuntua niin ihanalta uskoa, että me saisimme jotain mitä emme ole itse ansainneet.
    http://www.washingtonsblog.com/2017/10/the-consent-of-the-conned.html#more-69718

  3. Pakolais- ja turvapaikanhakijatilanteen nykyiset ongelmat johtuvat ensi sijassa Yhdysvaltojen ja Israelin toimista Lähi-idässä. EU puolestaan ei ole tehnyt juuri mitään ongelman hallitsemiseksi vaan näyttäisi olevan niitä edistämässä. Venäjän toiminta lienee jonkin verran asiassa auttanut, ainakin hidastanut puuhia.

    Suomen perinteinen rooli rauhantekijänä ja sovittelijana on historiaa. Meille on pelkästään vahingollista kuulua Nato-sotilasliittoutumaan. Asiaa perustellaan liittoutumalta saatavalla avulla sotilaallisen konfliktin aikana. Siitä avusta ei ole mitään takeita.
    Toimiessamme Naton kumppanina, todennäköisyys sotilaalliseen konfliktiin ja terrorismiin alueellamme on kasvanut. Kun vielä poliisin määrärahoja on tuntuvasti vähennetty, on selvää, että yleinen turvallisuudentunne on selvästi heikentynyt.

    Niille harvoille, jotka pitävät talouden lankoja käsissään, sopii mainiosti ihmisten välinen vastakkainasettelu, oli kyse sitten tuloeroista, maahanmuutosta tai poliittisten ryhmien välisistä syyttelyistä. Hajota ja hallitse –periaatetta on käytetty historian saatossa monta kertaa onnistuneesti, niin nytkin. Kun ihmiset saadaan kiistelemään vaikkapa maahanmuutosta ja kulttuurieroista, saa valtaeliitti rauhassa kehitellä omia etujaan ajavia hankkeita.

    Ellemme itsenäisty ja saa omaa rahaa ja pankkia niin toivoa paremmasta on turha elättää koska emme pääse vaikuttamaan itseämme koskeviin asioihin kun EU päättää kaiken puolestamme.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here