Henkisyyden yhteydessä puhutaan usein, että mitä korkeammalla värähtelet, sen rakkaudellisempi olet. Ilo, onni ja rakkaus määritetään henkisyydessä korkeammalle kuin muut, matalammalla värähtelevät taajuudet.

Miten tällainen käsitys ja määritysmenetelmä on syntynyt?

Ei hyvä tai paha vaan tarkoitukseen sopiva

Tässä elämänkokemuksessa aivan kaikki on energiaa ja sen värähtelyä eri taajuuksissa. Juuri nuo värähtelytaajuudet pitävät energian liikettä yllä. Koskaan ei ole täysin pysähtynyttä. Kokonaisuuden näkökulmasta kaikkia taajuuksia siis tarvitaan.

Sunny Side / Anthony Freda

Samoja värähtelytaajuuksia käytetään hyväksi jo valtavassa määrässä tietotekniikkaa sekä muussa elämäämme helpottavassa kommunikoinnissa. Värähtelytaajuuksia hyödynnetään tarkoitukseen sopivilla taajuuksilla.

Tekeekö tämä eri taajuuksista toisiaan parempia tai huonompia, kun ne tuodaan rinnakkain? Ei. Ne ovat vain eri taajuuksia, mutta eivät asetettavissa paremmuusjärjestykseen, arvotettavissa.

Eri taajuuksia käyttäen meillä on mahdollisuus valita radiosta tai televisiosta eri kanavia siten, etteivät lähetykset saavuta meitä yhtenä sekamelskana. Yhdellä lähetyksellä on yksi kanava kuulumiselleen – taajuus.

Taajuusvärähtelyt ovat eriäviä – eivät eriarvoisia. Emmehän ajattele myöskään, että ”96,2 MHz on kyllä selkeästi energiasyöpömpi taajuus kuin vaikkapa 109,8 MHz”.
¤

Mikä saa meidät määrittämään jonkinlaisen käyttäytymisen tai tunnetilan toista rakastavammaksi?

Mikä saa meidät asettamaan arvojärjestykseen omat tunnepohjaiset värähtelymme?

 

¤

Egoismin valinta on helppo

Nykypäivän henkisyys suosii lähinnä iloa, positiivisuutta tai rakkautta näennäisesti uhkuvaa olemusta. Ei ole niin tarkkaa, vastaako sisäinen tunne ulkoista rooliamme, kunhan säilytämme ulkoisen kuvan rakkautta tulvivana.

Tällä kaikella ei tosin ole mitään tekemistä todellisen henkisyyden tai niin kutsutun henkisen matkan kanssa.
¤

Eräs, jota rakastin joskus antoi minulle rasiallisen pimeyttä.
Minulta kesti vuosia ymmärtää, että myös tämä oli lahja.

― Mary Oliver

¤

Olemme oppineet kielen myötä tulkitsemaan kaikkea egolinssien läpi. Toisin sanoin määritämme kaikkea sen pintaymmärryksen avulla, jonka olemme elämämme aikana muilta – omat mausteemme sekaan lisäten – oppineet.

Osaamme tarkkailla näyttääkö joku vihaiselta vai iloiselta, käyttäytyykö hän mielestämme hyvin vai huonosti. Lisäksi määritämme hänen niin sanotun värähtelynsä näiden ulkoisten havaintojen perusteella joko positiiviseksi tai negatiiviseksi. Tämän myötä taasen kuvaan astuu rakkauden määrä ja huonotuulisellahan sitä on todella vähän.

Koska egominä etsii aina omaa etuaan, määrittelee hän tietenkin tilanteen omaksi edukseen. En halua menettää ”omaa” tilaani tuon toisen vuoksi.

Kuinka hukassa olemmekaan tällaisen uskomusjärjestelmän varassa. Ainoa syy määrittää jokin värähtelytaajuutemme huonommaksi kuin toinen on se, että emme halua kohdata niitä tunteita, joita osassa taajuuksia ilmenee.

On helppoa sanoa, että joku toinen vetää meitä alas omalla tunnetilallaan sen sijaan, että kysyisimme itseltämme, miksi emme halua tai kykene kohtaamaan tätä värähtelyä. Miksi haluamme juosta karkuun niitä tunteita ja syytämme muita oman tilamme muutoksesta?

Pimeyden keskellä kuljetun matkan jälkeen miellyttävämmät tunteet lisääntyvät, mutta vasta, kun olemme ensin kulkeneet pimeyden läpi. Jos emme tee sitä, jää ilomme pintatunteiksi kuten aina ennenkin – ja mikään ei muutu.

Musiikkia ei luoda puolikkaalla pianolla

Mitä jos tuo toinen henkilö, joka kokee syviä vesiä, onkin rakastavammassa tilassa kuin hän, joka kirmailee ilossa? Ehkä tuo toinen välittääkin niin paljon enemmän, että on valmis kohtaamaan koko elämän värähtelyskaalan voidakseen parantaa itsensä ja muut.

Jospa hänellä onkin vain paljon enemmän rohkeutta ja epäitsekkyyttä niin, että hän on valmis katsomaan silmiin sitä, mitä muut juoksevat karkuun? Mitä jos meidän tulisikin kääntyä juuri hänen puoleensa oppiaksemme jotain?

Tunteita tuntemaanhan me olemme tänne tulleet ja kokemaan sitä kautta kaikkea aistien tarjoamaa elämysympäristöä.

Ennen kuin asetetaan matalia ja korkeita värähtelytaajuuksia vertaukseksi ihmisen henkiseen kehitystilaan, tulisi perehtyä tunteiden ymmärtämiseen. Ei niillä ole mitään virkaa päällekkäin aseteltuna. Ne ovat rinnakkain ja niitä soitetaan kuin pianon koskettimia läpi elämän.

Onko matalaäänisen laulajan laulu negatiivisempaa kuin korkealta kajauttavan sopraanon sävelet? Korkeissa taajuuksissa hajoaa helposti lasit. Matala on lempeän hyväilevää.

Rakkaus on rohkeutta kokea

Kaikki on päinvastoin kuin olemme oppineet asiat tulkitsemaan ja olisi syytä tarkistaa kaikki uskomukset riippumatta siitä, kuinka oikeilta ne itsestä tuntuvat. Lopulta mikään niistä ei oikeasti kuvaa todellisuutta. Todellisuutta voi vain värittää sanoilla, mutta todellisuuden voi kokea – jos on valmis kohtaamaan sen kaikkeudessaan.

Suurimmat ja laajimmat sydämet joita olen kohdannut, ovat eläneet hyvin syvissä vesissä ja joskus jopa raivoisissa myrskyissä. He ovat tehneet niin pelkästään siksi, että ovat olleet valmiita siihen. He välittävät niin paljon, että muuntavat myös sitä energiaa, jota valtaosa ihmisistä ei suostu edes kohtaamaan.

Kuinka helppoa onkaan tuntea hyviä tunteita, kun henkisyyden egoismi on tehnyt epämukavista tunteista tekosyyn juosta niitä karkuun. Kuinka helppoa on jättää pyykit pestäviksi toisille omien energioidensa säilyttämisen tarpeeseen vedoten.

Kaikki on yhtä ja samaa energiakenttää, jossa kaikki palvelee kokonaisuutta tavalla taikka toisella, joten miten siitä jokin osa voisi varastaa jotain sen itsensä toiselta osalta. Millaista henkistä ajattelua sellainen on?

Jos keräisin ryhmän ihmisiä henkisyyttä pohtimaan, se olisi joukko syvästi tuntevia ihmisiä ja jopa tuskaa kokevia ihmisiä. Syvyys on siellä, missä pimeys uskalletaan kohdata. Päivänvalossa uskaltaa jokainen kulkea.

Uskalla määritellä vähemmän.
Uskalla tuntea enemmän.
¤


¤

Mila Boström on monella alalla työskennellyt elämänkokija, joka elää hetkessä toteuttaen sitä sisäistä opastusta, mitä eteen tuodaan.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Boströmin yrityksen MindSeekers kotisivustolla 28.9.2017.
Väliotsikot, lainaus ja kuvitus toimituksen lisäämiä.
¤

Kuva miehestä ja koirasta: ”The Old Man & The Dog: Draw Air (2/4)” / Loïc Brohard ©
Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen edellä mainitun taiteilijan luvalla ja Max Pixelin avustuksella.

 

 

10 KOMMENTTIA

  1. Mielestäni oikein hyvä yritys (äkkiä lukien) Millalta.
    Osin juttu sortuu yleistykseen, koska uskon, että aito ihminen, jota tässä ehkä haetaan, voi uida yhtä hyvin syvissä vesissä, kuin pian kirmata iloa täynnä.
    Joten tulkilla menee joka kerta pieleen.
    Maailman nykytilassa (ei kirj. vika) tämä heittää myös mitätöivän varjon hyvän, onnellisen ja kauniin ylle, yrittää tunkea samaan jättiviemäriin, jota kutsutaan hyvinvointivaltioiksi (=pahoinvointi), länsimaiseksi demokratiaksi (=vankila, silmäsi vain ovat puhkaistut), jossa onni ja rakkaus silputaan likaisella veitsellä.
    Sivujuonteena väitän, että suurin osa fbn profiileista on kulisseja.
    Löydän 5 minuutissa 5 onnellisuutta ja kauneuden kauneutta uhkuvaa profiilia, joiden tekijät huomenna tekevät itsarin.
    Olen siis yhtä mieltä kirjoittajan kanssa.
    Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
    Millan juttu on mielestäni nerokas, meitsin se kuokuttaa ajattelemaan lisää ja lisää , antaa lisää sytykkeitä, vaikka onhan noita jo…..
    Mutta nyt sydän kutsuu kirmaamaan, meren rantaan runoa lausumaan
    Kiitos!

  2. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä.
    Henkistä kypsyyttä ja vahvuutta voi kuvata varsin ymmärrettävällä tavalla näinkin, kykynä kestää erilaista värähtelyä. Kun skaala on laaja niin silloin ollaan pisimmällä.
    ’..Nykypäivän henkisyys suosii lähinnä iloa, positiivisuutta tai rakkautta näennäisesti uhkuvaa olemusta. Ei ole niin tarkkaa, vastaako sisäinen tunne ulkoista rooliamme, kunhan säilytämme ulkoisen kuvan rakkautta tulvivana.
    Tällä kaikella ei tosin ole mitään tekemistä todellisen henkisyyden tai niin kutsutun henkisen matkan kanssa..’

    Näin juuri. Kyse on narsismista, itseen rakastumisesta.
    Narsismi ei rajoitu vain yksilöihin vaan leimaa myös kulttuureita ja kansoja sekä niiden toimia. Amerikasta sanotaan että maan kulttuuri on narsistinen ja narsismiin perehtyneet tutkijat sanovat että narsistisen kulttuurin henkinen elinikä on lyhyt, muutama sata vuotta. Maa olisi siis loppusuoralla ennen lakastumista, perikatoa ja hajoamista.
    Siihen viittaisi myös maan epätoivoinen ja ekspansiivinen tarve puuttua häiritsevällä tavalla muun maailman asioihin – olla ns. ’kukkona tunkiolla’ – oman maan ongelmat unohtaen tai sivuuttaen. Jos vaikkapa jalkapallossa aikoo menestyä niin pitää keskittyä oman pelitaidon kehittämiseen eikä vastustajan häirintään tai taklaamiseen. Näin on kaikessa muussakin.
    Narsismin hallitsemat kansat – kuten yksilötkin – nostavat itsensä ylemmyyteen/’poikkeuksellisuuteen’, eristäytyvät ja sulkevat ’rajansa’ (oman ’värähtelyreviirinsä’) muilta kansallisen itsetuntonsa kehittymättömyyteen (ei siis järki- tai vain itsesuojeluvaistoon) pohjaavista syistä johtuen.
    Kun oman sisäisen ’värähtelyskaalan’ kapeuden syihin ei käydä käsiksi skaala ei kehity eikä synny kykyä värähdellä muiden – ei suvaitsevaisten tai ei-aggressiivisesti värähtelevienkään – kanssa. Vuorovaikutuksen tilalle tulee helposti pyrkimys alistaa ja pakottaa muita omaan ’värähtelymuottiin’ ja pahimmillaan päädytään ylemmyyden ohjaamaan vihanpitoon ja sotaan muita vastaan. Samalla menetetään mahdollisuus kehittää ja laajentaa omaa värähtelyskaalaa muiden avulla.
    Esimerkeistä ei ole pulaa.

    • Lisäyksenä vielä, että se mikä pätee Amerikkaan alkaa jo yhä selvemmin päteä myös Eurostoliittoon.
      Löytyi juuri hyvä artikkeli jossa kuvataan tuota samaa asiaa kuin yllä. Siitä pieni ote:
      The End of Empire
      Empires in decay embrace an almost willful suicide.
      Blinded by their hubris and unable to face the reality of their diminishing power, they retreat into a fantasy world where hard and unpleasant facts no longer intrude.
      They replace diplomacy, multilateralism and politics with unilateral threats and the blunt instrument of war.
      https://www.globalresearch.ca/the-end-of-empire/5611808

      Eräs oleellinen oire tai merkki narsismin ja petollisen fantasian (siihenhän mahtipontinen narsismi pohjaa) ohjaamasta kulttuurista on realiteetin menetys siten että fantasia alkaa ohjata todellisuutta. Sellainen ei tietenkään kauan voi toimia.
      In theory there is no difference between theory and practice, in practice there is. — Yogi Berra

      Asiaa selventävä hyvä kirjoitus linkissä josta pieni ote:
      Historical Truth – III
      — How can’t all men be more or less confused,
      When by most men reality is refused?
      The dreadful punishment of persistence in lying is that one loses all sense of reality. This punishment is closing in on our Western “civilisation.” People can no longer distinguish between truth and falsehood, between fantasy and reality. Alas, fantasy may be sweeter, but reality always re-asserts itself in the end, and the more obstinately one has clung to fantasy, the more violently reality is liable to return. The two World Wars of the last century were violent returns of reality. We are heading straight for a third, because the preference of fantasy is being raised to an ideology. The following clear example of the turning of lies into an ideology comes from a website striving to uphold truth:—
      Peräänantamattoman valheen pelottava rangaistus on kaiken todellisuuden tunteen menetys. Tämä rangaistus laskeutumassa koko länsimaisen ”sivilisaatiomme” ylle.
      Ihmiset eivät osaa enää erottaa totuutta ja valheellisuutta, fantasiaa ja todellisuutta.
      Fantasia voi ikävä kyllä olla makeampi, mutta todellisuus on aina lopulta itsevaltainen, ja mitä itsepäisemmin on takerruttu fantasiaan, sitä voimakkaampana todellisuus on palannut.
      Viime vuosisadan kaksi sotaa olivat väkivaltaista todellisuuden paluuta.
      Olemme menossa suoraan kolmanteen sotaan, koska fantasian suosiminen on nostettu ideologiaksi.
      Selkeä esimerkki valheiden kääntämisestä aaterakennelmaksi tulee verkkosivuilta, jotka pyrkivät pysymään totuudessa: — Angel at the fence tells how Rosenblat…
      https://stmarcelinitiative.com/eleison-comments/?lang=en

      • Truth Hunterin tekstit voisivat olla omia ainakin”ajatuksiani” kun vain parikuukautta tätä VV sivua olen seurannut.

        • Pitkälti samaa mieltä. On toivoa herättävää nykyisen pimeyden keskellä, että yksi toisensa perään vapautuu siitä valeiden verkosta, ’matrixista’, johon koulut, yliopistot ja rikollisia, ylikansallisia takapirujaan nuoleksivia poliitikkoja tukeva valta-VALE-media on ihmisten enemmistön kietonut.

        • Artikkelin kirjoittaja nostaa esiin mielenkiintoisen kysymyksen Miksi arvostamme jotain värähtelytaajuutta enemmän kuin toista ?

          ’..Taajuusvärähtelyt ovat eriäviä – eivät eriarvoisia. …
          Mikä saa meidät määrittämään jonkinlaisen käyttäytymisen tai tunnetilan toista rakastavammaksi?
          Mikä saa meidät asettamaan arvojärjestykseen omat tunnepohjaiset värähtelymme? ’

          Itse uskon että oman kanssa sama tunnepohjainen värinä ja toisaalta siitä sopivasti eroava tai sitä täydentävä ’purevat’ , jälkimmäinen ehkä vahvemmin koska se sytyttää mielen. Se on kuin syötii josta mieli kiinnostuu.
          Kun se resonoi oman värähtelyskaalan piilevien tai osin vielä lukossa olevien alueiden kanssa se ravistelee ne hereille ja luo vahvoja Ahaa! elämyksiä, ja lopulta löytämisen iloa.
          Siksi sellaista värähtelyä, usein alitajuisesti, jopa etsitään.
          Toisaalta hyvä jos pystyy sietämään myös ’negatiivista värähtelyä’, ainakin sen verran että selvittää miksi se tuntuu negatiiviselta ja miksi sen torjuu. Asian syvempi ymmärtäminen on aina voitto itselle.
          Äly tai puhdas henki etsii koko ajan. Ellei henki saa olla vapaa se ei voi etsiä ja kuolee. Kahleet merkitsevät sille henkisen kehityksen päätepysäkkiä, yhden totuuden tyranniaa, orjuutta ja kuolemaa.

  3. On niin monenlaisia soittimia, joiden ”värähtelyt vaihtelevat” ,riippuen vastaanottavasta kuulijasta. On myöskin ”monen kelin hiihtäjiä”. Perinnölliset tekijät ovat kiinnostavia tutkimusten kohteita. Tyynen sään aikana, lammen pinta ei ”värähtele” kunnes viskaat sinne kiven. Pyrkimykset edetä yhteiskunnissa etusijoille,voi olla pettymys monelle ”kiipeilijälle”, kunnes paluu tavallisuuteen, antaa rauhoittavan tunteen. Värähtelyt, mitä ikinä ovatkin, jää arvoitukseksi. ”Elä, ja anna elää”, sovinnossa naapurini seurassa, antaa molemmille osapuolille pientä onnellisuuden värähtelyä. Kunnes joku ulkopuolinen sekaantuu siihen raivokkain ”värähtelyin”. Tämä on vain pelkkä kysymys, käsitinkö ”värähtelyn”, vai pitääkö aloittaa koulutukseni uudestaan ? Rauha maassa, ja hyvä tahto ihmisillä, ei nähtävästi enää onnistu.

  4. Ylempänä totesin: ’Toisaalta hyvä jos pystyy sietämään myös ’negatiivista värähtelyä’, ainakin sen verran että selvittää miksi se tuntuu negatiiviselta ja miksi sen torjuu. Asian syvempi ymmärtäminen on aina voitto itselle.’
    On helppo panna merkille että ’negatiivisen värähtelyn’ sietokyky on aina epädemokraattisesti toimivalla valtaeliitillä (sellaista omamme juuri nyt edustaa) heikko tai olematon, usein jopa puuttuu kokonaan.
    Kun se ei pyrikään muuhun kuin muiden alistamiseen omaan tahtoonsa ja irrationaaliseen valtaansa niin se ei voi saavuttaa sellaisia arvokkaita voittoja jotka vahvistaisivat sen itseään kohtaan suuntautuvan kritiikin sietokykyä ja voisivat heikentää sen omaa puhdasta ja tuhoisaa vallanhalua – ja siten edistää itseensä kohdistuvaa laajempaa luottamusta ja syvempää arvostusta kansalaisten mielissä.

    Blogi: Jukka Hankamäki, la 07.10.2017 11:53 — Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen?
    Ranskalainen kansallismielinen filosofi Alain de Benoist puolestaan sanoi esseessään Gemeinschaft und Gesellschaft – A Sociological view of the decay of modern society (1994), että ”[i]hmisen tappaminen hiljaisuudella on murhan hyvin hienostunut muoto, josta käytännössä saa saman hyödyn kuin oikeasta salamurhasta – lisäksi siitä jää salamurhaajalle hyvä omatunto.”
    http://beta.oikeamedia.com/o1-42009

  5. Toivoa kaiken epätoivon keskelle
    Russia’s National Destiny — by Rixon Stewart
    …Russian society has not been completely ravaged by the New Order. It has emerged from the communist era with basic human values still intact in many of its people and I am absolutely convinced that Russia will one day develop into the pre-eminent global power.
    In other words it will completely eclipse America, or what we know today as America.
    I am reminded of an ancient prophecy, or if you prefer a piece of folklore, which spoke of three great, global empires.
    The first would be centred in Rome and is obviously the Roman Empire. The second would be centred in London and became what we know today as the British Empire; while the third and final global empire will have Moscow at its head.
    As I understand it, America’s real national destiny has yet to be fulfilled but that, as they say, is another story entirely. — http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=151365
    ”…NWO ei ole täysin tuhonnut Venäjän yhteiskuntaa. Se syntyi kommunistisesta aikakaudesta ja ihmisten perusarvot ovat yhä tallella monissa ihmisissä. Olen ehdottomasti vakuuttunut siitä, että Venäjä tulee eräänä päivänä kehittymään maailman johtavaksi maaksi.
    Toisin sanoen se hukuttaa kokonaan Amerikan tai sen mitä tarkoitamme tänään Amerikalla.
    Minua muistutetaan muinaisesta profetiksesta tai jos haluat folklorista, joka puhui kolmesta suuresta globaalista valtakunnasta.
    Ensimmäinen keskittyi Roomaan ja oli tietenkin Rooman valtakunta. Toinen keskittyy Lontooseen ja siitä tuli se, mikä tänään tunnetaan Brittiläisenä imperiumina; kun taas kolmas ja viimeinen globaali imperiumi on Moskovan johtama.”
    Näin näkee tulevan maailman Rixon Stewart … voi sanoa että aivan kuten kulttuurihistorioitsija Oswald Spengler 100v sitten.
    Mutta maamme eliitti … no, me tiedämme miten se näkee.

JÄTÄ VASTAUS