Hyvä valtiomme presidentti Sauli Niinistö,

me olemme viime päivinä voineet seurata, kuinka Kataloniassa paikallinen kansa on päättänyt toteuttaa ihmisen tärkeintä oikeutta eli vapaata tahtoa ja äänestää kansansa itsenäisyydestä sekä vapaudesta.

Hallituksen lähettämät poliisivoimat ovat estäneet ihmisten pääsyn lukuisille äänestyspaikoille sekä täysin kiistattomien videotodisteiden valossa pahoinpidelleet naisia, miehiä, vanhuksia, nuoria – sekä palomiehiä, jotka rauhaa kunnioittaen seisoivat rinta rinnan puolustamassa kansansa oikeutta toteuttaa vapaata tahtoaan. Ihmisiä on myös ammuttu kumiluodeilla, joiden hyvin tiedetään voivan tappaa.

Monien hämmästykseksi Espanjan pääministeri kiitti äskettäin julkisesti poliisia sekä armeijan voimia hyvästä työstä sekä siitä, että he toteuttivat hallituksen mandaattia.

Presidenttiä Suomessa pidetään usein arvojohtajana, ja haluaisin kysyä Sinulta hyvässä hengessä: miten tämä toiminta istuu Sinun henkilökohtaiseen arvomaailmaasi, ja aikooko Suomi valtiona tuomita nämä räikeät ihmisoikeusloukkaukset vai hyväksyä ne hiljaa katsoen sivusta?

Arvostaisin suuresti rehellistä sekä selkeää vastaustasi, ja uskon että niin arvostaisi moni muukin. Kommentoitte Yle:lle tapahtumista, että ”se kyllä kuulostaa kovalta”.

Vaikka kunnioitan täysin näkemystänne, on mielestäni Suomen kansalla sekä koko ihmiskunnalla oikeus kuulla hieman enemmän arvoistasi, sekä kuulla suustasi, että Suomen kansa voi olla huoleti ja luottaa siihen, että kukaan täällä ei ikinä joudu kohtaamaan väkivaltaa valtion toimesta ilmaistessaan vapaata tahtoaan rauhanomaisesti.

Omasta perspektiivistäni katsottuna nämä väkivallan teot ovat kaikkea sitä vastaan, minkä itse sydämessäni tiedän ja tunnen oikeaksi.

Henkilökohtaisesti toivoisin, että me rauhaa, demokratiaa sekä ihmisen vapaata tahtoa vaalivana, yhtenäisenä valtiona lähetämme Espanjalle – sekä koko maailmalle – voimakkaan viestin:

me suomalaiset ihmiset tuomitsemme kaiken väkivallan Valtion toimesta kansalaisia kohtaan, sekä kaiken toiminnan, joka ylittää ja loukkaa ihmisen vapaata tahtoa sekä oikeutta äänestää.

Jos me yksilöinä sekä kollektiivisena kansakuntana katsomme nyt pois ja hiljaa hyväksymme tämän väkivallan, työnnämme meidän yhteisen moraalin ja etiikan rajaa vain entistä kauemmaksi pois rauhasta ja rakkaudesta. Me määrittelemme asenteillamme sekä moraalillamme tulevaisuutemme suunan, sekä sen mikä on meille oikein ja väärin.

Tämän takia on mielestäni tärkeää kansankunnan johtohahmona ottaa tämmöisten tapahtumien äärellä se arvojohtajan rooli, joka presidentille mielestäni kuuluu ja ilmaista selkeästi, istuvatko nämä tapahtumat presidentin sekä Suomen Valtion arvomaailmaan, ja mihin suuntaan me tuota yhteistä arvomaailmaa viemme.

Meillä jokaisella ihmisellä on vapaa tahto ja oikeus kuulua niihin yhteisöihin, joihin parhaaksi koemme. Jos Suomen Valtio hiljaa hyväksyy tämän väkivallan eikä esimerkillään voimakkaasti viesti, että me haluamme edistää väkivallattomuutta, ihmisoikeuksia ja rauhaa, en yksinkertaisesti koe voivani kuulua osaksi Suomen Valtiota.

Sillä jos me yksilöinä sekä yhteiskuntana hyväksymme ihmisoikeuksien polkemisen sekä väkivallan, me kykenemme siihen myös itse, ja tähän suuntaan en suostu itseäni sekä yhteiskuntaamme ajamaan.

Haluan olla osana ja mukana rakentamassa yhteiskuntaa, joka toimii aidosti jokaisen kansalaisensa puolesta, kunnioittaen jokaisen ihmisen vapaata tahtoa sekä koskemattomuutta.

Toivon sydämestäni että löydät aikaa ottaa pienen hetken ja vastata minulle sekä jokaiselle, joka haluaa kantasi kuulla.
¤

Rakkaudella ja ystävyydellä,
Jussi Ahde

Helsingissä 2.10.2017
¤

Jälkikirjoituksena kiistatonta videomateriaalia Espanjan poliisin toimista:
¤

¤


¤

Kirje on julkaistu alunperin 2.10.2017 allekirjoittajan Uusi Suomi -blogissa.
¤

Kuva: Kremlin.ru (CC BY 4.0) via Wikimedia Commons, Pixabay (kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen)

45 KOMMENTTIA

  1. Itselläni on vahva epäilys, ettei päättäjät uskalla antaa kovinkaan vahvoja lausuntoja Katalonian tilanteesta. Poliisien toiminta oli ylilyönti, mutta tätä ylilyöntiä Katalonian nationalistat hakivat. Äänestys vaikka olikin laiton, se järjestettiin ilman isompaa organisointia Espanjan hallinnon painostamiseksi. Sillä ei todellisuudessa ollut mitään muuta tarkoitusta. Ihmiset joutuivat huijatuiksi ja tulevaisuus näyttää paljon huijaus tuotti sen järjestäjille.

    • Ymmärsin lukemani niin ettei tässä pyydetty päättäjiltä mitään vaan presidentin kannanottoa asiaan.
      Miksi ryhdyt epäilemään ja selittelemään sellaista mikä tähän ei kuulu? Ja miksi aloit tuomaan julki omia näkökantojasi asiaan pyrkien vielä mitätöimään selvästi koko äänestyksen?
      Matala ja halpamainen kommentti joka vääristelee tosiasioita. Ymmärrän hyvin ettet pelkurina halunnut (uskaltanut) julkaista koko nimeäsi.

    • Ahaa naamataulusta eli feissibuukistako löytyy tie totuus ja elämä? 😀
      Myös Katalonian tilanteeseen?? 😮

      Tietääkös francolainen Veijo, miksi katalaanit katsoessaan FC Barselonan eli barsan kotiottelua, alkavat aina pelin 17.14 minuutilla huutamaan katalaanien isänmaallisia tunnuksia? 😀

      PS Katalaanit ovat lukumäärältään suurepi kansa kuin suomalaiset, heillä on oma kieli, kulttuuri ja talous, joten heillä on aivan täysi oikeus omaan valtioon ja itsenäisyyteen.
      Aivan sama tosiasia koskee lukumäärältään paljon pienempää kansaa, baskeja.

      PS Kataloniasta ei löydy mitään hiljaista. Kataloniassa ollaan ja ollaan aina oltu äänekkäitä, 80-90% Katalonian alueella asuvista kannattaa Katalonian itsenäistymistä ja se loppu 20% on junan tuomia spaniooleja ja musulmaaneja. 😀

      • ”PS Katalaanit ovat lukumäärältään suurepi kansa kuin suomalaiset, heillä on oma kieli, kulttuuri ja talous, joten heillä on aivan täysi oikeus omaan valtioon ja itsenäisyyteen.”

        Kyll meilkin oli oma kieli, kulttuuri ja talous. Meill’ kans’ kuuluis oikeus omaan valtioon ja itsenäisyyteen.

        Vastuu siirtyy lukijalle.

        • Jo kolmisenkymmentä vuotta sitten suomalaisten olisi pitänyt muistaa, että aikoinaan jo Risto Ryti varoitti maan sisäisistä vihollisista. Sille joka on vapautunut varsinkin valtamedian kutomasta valeiden verkosta mm. internetin sensuroimattomien vaihtoehtomedioiden avulla, noiden maan sisäisten vihollisten, maanpettureiden pitäisi näkyä elefantteina olohuoneessa – tosin ne suuren lukumääränsä vuoksi eivät kenenkään olohuoneeseen mahtuisikaan.

      • Miten sitten olikaan krimiläisten oikeudet?

        Äärioikeisto ahdisteli venäjänkielisiä ja Poroshenko aloitti terroristioperaraatiot!!

        Jälkikäteen on helppoa olla viisas. Eikö itsehallintoalueen johto tehnyt juuri oikean ratkaisun kun se päätti järjestää kansanäänestyksen ja kutsua venäläiset joukot äänestystä turvaamaan??

        Katalonia ei saa mistään apua!! Elleivät sitten pyydä Putinilta turvaa. Maailma muutttuu. Putin turvaamaan demokratiaa Euroopassa. Se ei olisi välttämättä niin suuri yllätys kuin moni luulee. Onhan Snowdenkin Venäjällä.

        Yksikään sorrettu kansa ei koskaan vapaudu jos tuijotetaan vain sortajan oikeuksiin ja perustuslain epäkohtiin. Parempi valita kansojen itsemääräämisoikeus, vaalit ja demokratia.
        Poroshenko on hirviö Espanjan kuninkaaseen verrattuna toistaiseksi. Kuitenkin ensi viikolla Espanja lähettää sotilaat Barcankin kaduille elleivät katalonialaiset peru itsenäisyysjulistusta!

      • Ja pelasivat ainakin yhden matsin ilman katsojia osoittaakseen tukensa itsenäisyydelle ja sorrolle. He myös suunnittelevat jättävänsä La Ligan jos itsenäisyys toteutuu. Ilman aseita ja ulkopuolista apua se ei toteudu.

  2. Asia on kylläkin niin tai sitten se voi olla niinkin,ellei peräti toisinkin.Voi voi.Ja sanoisin vielä senkin jos taas voisinkin,niin ettei sanomisiani taas tulkittaisi niinkin.

  3. Veijon mielestä kansanäänestyksen järjestäjät syyllistyivät tuomittavaan toimintaan, koska ”se järjestettiin ilman isompaa organisointia Espanjan hallinnon painostamiseksi.”

    Voimme olla eri mieltä itse Katalonian itsenäisyydestä. Ei riidellä nyt siitä, koska tässä on kysymys monin verroin suuremmasta ja tärkeämmästä periaatteesta; kysymys on länsimaisen demokratian perusteista.
    Kysymys kuuluu; olemmeko nyt eri mieltä myös siitä, onko kansalaisilla oikeus painostaa itse valitsemaansa hallintoaan rauhanomaisin keinoin? Miten on, Veijo?

    Tämä oikeus sisältyy kyllä sekä ihmioikeuksien julistukseen, YK:n peruskirjaan että jokaisen eurooppalaisen valtion perustuslakiiin. Jos nämä oikeudet kumotaan, niin mitä tilalle?

  4. Katalonian tapauksessa, kuten muissakin on monenlaisia ristiriitaisakin pyrkimyksiä.
    Yksi ulottuvuus on Katalonian mahdollisena motivaationa on Katalonian muuta Espanjaa paremman ja vauraamman taloudellisen tilanteen varaaminen katalaanien omaksi eduksi.

    • Ja ”pakolaiset”. Jos muuttoliike muualta ja Espanjan sisältä jatkuu voimakkaasti, Katalonia kuolee pois 50 vuodessa.

  5. Mitä ristiriitaista itsenäisen valtion perustamisessa on? Katalaanit haluavat oman itsenäisen Katalonian valtion ja tätä yhtä ja samaa tavoitetta ajaa niin katalaani porvari kuin katalaani sosialisti. Itsenäisen Katalonian osalta tuskin mitään ristiriitaa on olemassa. Muita ristiriitoja varmasti on.

    Katalonia muodostaa oman itsenäisen eniteetin. Katalonia ja katalaanit ovat tyylipuhdas esimerkki itsenäisestä kansallisvaltiosta, Katalonia ja katalaanit täyttävät kaikki ne ehdot mitkä toveri Stalinkin asetti kansallisvaltiolle kirjassaan ”Marxismi ja kansallisuuskysymys”. eli on yhtenäinen maantieteellinen alue, on yhtenäinen kansa, katalaanit, jolla on yhteinen kieli ja kulttuuri ja yhtenäinen talous.

    Kenen eduksi Katalonian talouden tulisi toimia, jos ei katalaanien ja muiden Katalonian asukkaiden eduksi. He itsehän sen talouden arvonkin luovat. 😮
    Kenen siis pitäisi saada rosvota / riistää katalaanien luoma taloudellinen rikkaus?
    Madridinko, EU:n vai Marokon vaiko kenties jenkki-imperialistien?

    PS Baskimaa on taloudellisesti vielä vauraampi kuin Katalonia, eli kohta on kruunupää Felipe VI persaukisten maan kunkku. 😀 😀

    • Toveri Leninkö se toimi Suomen itsenäisyyden takuumiehenä?

      Porvarien Venäjä ei olisi ikinä antanut Suomen itsenäistyä.

      NL tunnusti Suomen valtion ensimmäisenä.
      Samalla tavalla nyt ilmeisesti odotetaan Espanjan tunnustavan Katalonian ensimmäisenä, vai yllättäisikö joku, heh, Venäjä tai Kiina tunnustaisi Katalonian heti heidän julistuksensa jälkeen!!
      Tuskin tapahtuu. ..Turkki??

  6. Lobbari taisi jo kertoa minkälainen lausunto on odotettavissa. Emmehän me tiedä mitä presidentti oikeasti tekee, eikä hän kerro. Kansansuosionsa perustuu ulkoiseen habitukseen. Kansa tuntee vain Saulin, Jennin ja Lennun. Lennukin saisi varmaan 20 000 kannattajakorttia, Jenni 50 000.

    Askarruttaa vaan tuo naton tunkeminen Suomen tontille. Sotaharjoituksiakin pidetään. Onko kysytty presidentiltä lupaa. Hän johtaa ulkopolitiikkaa valtioneuvoston kanssa. Veikkaan että lupa on annettu, mutta sitä ei julki mainita. Voiko pressa sanoa näinkin vakavissa asioissa, että en minä mutta pojat. Ei taida kukaan uskoa.

    Muistaakseni politikot ovat tuominneet väkivallan sen kaikissa muodoissa. Nyt sitten tuomitsemaan Espanjaa. Ei pidä lajitella väkivaltaa ja ”väkivaltaa”, tekijästä riippuen. Kaikki ihmisoikeussopimukset kieltävät henkilöön kohdistuvan väkivallan. Suomi on ne hyväksynyt ja allekirjoittanut.

    Päivän tärkeimmältä uutiselta ei voinut välttyä. Risikko ja Nerg julkaisvat tulevaisuuden turvallisuus-strategian. Mahtava visio. Lyö Himasen mennen tullen. Konkretiaa oli vähän, jos ollenkaan. Hyviä aikomuksia kyllä. Tie helvettiin on niillä päällystetty. Ihmettelen vaan, miten 70-luvulla yksi Eila Kännö (ja Kekkonen) hoiteli tällaiset visiot yksin. Nyt tarvitaan tuhansia ihmisiä ja hybridiosaamista ynnä muuta (hömppää).

  7. Ja meillä kanssa. Kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu kärjistyy. Vaaditaan kaupunkipoliittista keskustelua ja selontekoa (hömppää). Kyllä siinäkin saa tupakkia ja rahaa palamaan jos ei muuta keksi. Kysymyshän on siitä, missä syntyy rahaa ja minne sitä jaetaan. Kepu on kähminnässä pärjännyt hyvin, kokoomus parhaiten. Esmes Helsingin herrojen ei kannattaisi paljon suuta soittaa. Siellä ei rahaa synny. Helsingin liksat maksetaan suurimmalta osin verovaroista.

    Siellä missä tuotteiden jalostusarvo on suuri, rahaa tulee, jos kauppa käy. Sieltä valtio ja kunnat keräävät (keräsivät) rahansa hyväpalkkaisilta duunareilta. Duunari keskittymistä rahat myös maakuntiin kähmittiin. Nyt kun demaritkin ovat unohtaneet duunarit, verotettavaa ei synny oikein enää missään. Varakkaimmilla on aina ollut mahdollisuus kiertää verot. Arvatkaas missä päin Suomea on suurin jalostusarvo? Helsingissä se taitaa olla suuri, mutta miinusmerkkinen.

  8. Siniset saivat viimeinkin kasaan 5 000 kannattajakorttia ja voivat rekisteröityä puolueeksi. Johan tuon verran on avohoitopotilaita liikkeellä, leikkausten vuoksi kun on mielisairaaloita suljettu. Syyskuun gallup antoi 5 %’n kannatuksen ja viisi ministeriä. Maailmanennätys alalla. Pääsevät Guinnesin kirjaan. On mennyt Suomen johtaminen lekkeripeliksi. Vai joko on kaikki ulkoistettu?

  9. Espanjan Rajoy on samanlainen yksinkertainen USAn marionetti-kumileimasin kuin Sauli Niinistö. Siksi Niinistö ei nyt puhu eikä pukahda kun ei puhu eikä pukahda Rajoykaan.

  10. Kimmo Leino on antanut Markku Juutisen artikkeliin ”Syntyykö maailmanvalta mahdollisen Euroopan sisällissodan kautta?” Magneettimediassa 1.10.2017 seuraavan kommentin:

    ”Suomessa homma todenteolla aloitetttiin 2005 EOA ”päätöksellä” 876/2/05; ettei poliisi saa tutkia eliitin rikoksia .

    Koko päätös piti salata 20.12. 2007 asti, sillä tehtävä oli kesken; piti esitellä He 55/2007 eduksunnalle tahallaan väärillä asiakirjoilla, jotta Kansainvälinen rikostuomioistuin saatiin LAHJOTUKSI toimivallattaomaksi tutkimaan Suomen eliitin rikoksia kansaansa vastaan ( lue Koiviston konklaavin seuraukset ).

    Tuo lahjonta toteutettiin kansan silmien alla Tuija Brxain allekirjoittamalla ”sopimuksella”: Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa”.

    Lahjonnalla on tapana paljastua; ja aina joku ( globaali rahaeliitti ) käyttää TIETOA Suomen päättäjien KIRISTÄMISEEN. ( joko teette käskyjen mukaan tai löydätte itsenne Kansainvälisestä rikostuomioistuimesta ja kalterien takaa ).

    Suomen ”päättäjät” on pidetty poissa ”oikeudesta” ja kalterien takaa, koska se HYÖDYTTÄÄ rahamaailmaa.

    Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta tarvittiin myös toisesta syystä; ilman sitä KAIKKI PL 118 §:n mukaiset asiat olisi suoraan voinut lähettää Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsiteltäväksi !

    Todellakin susi on JO Suomessa riisunut lammsturkin; PL 118 § on JULKISESTA lakitietokannasta luettavissa …. Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Lehdistö yrittää viimeiseen asti salata ja peitellä PL 118 §:n taustojen, kuten Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonnan merkitystä Suomen kansalle ja kansantaloudelle !

    Pl 118 § tuli KÄYTTÖÖN ja sitä on jo useasti käytetty maailman rahaeliitiin pyynnöstä.

    Yksi julkinen esimerkki on ”laki 444/2012” jopa 3 MILJARDIN euron omaisuusmassan varastaminen pienyrityksisltä pankki-vakuutuslaitoksille ( julkiset todisteet archive.is / kimmoleaks.fi tai MV-lehti / keskustelu / paljastetaan totuus ).

    Iltalehden artikkelit asiatsa ovat ”kadonneet”; mutta paperiversiot ovat tallella … 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahta aiotaan kaapata.

    Iltalehti 19.2. 2013 ”MIljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Suomessa siis pankki / vakuutus-sektori käytännölssä MÄÄRÄÄ millaista ”lainsäädäntöä” eduksunta milloinkin suoltaa : ”laki 444/2012” ; PL 118 § ovat räikemimmät esimerkit ja niiden vaikutus on Suomen talaudelle ollut tuhoisa.

    Myös Euroopan ihmisoikestuomioistuimen tuomarit on saatu eliitin hallitsemiksi … tästä on julkinen esimerkki EOA kanslaiapäätös 1350/4/08 … EIT:n tuomareiden JÄÄVIYKSIÄ ei voida tutkia .

    Juuri tuomareiden jääviyksien tutkinta on ensimmäinen edellytys puolueettomalle oikeusjärjestelmälle !

    Suomen osalta ”oikeusjärjestelmä” on siis jo menetetty Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta ja Kansainvälistä rikostuomioistuinta myöten !

    Kun kansa ymmärtää tämän samalla se ymmärtää päättäjiemme petoksellisuuden ja PL 118 §:n taustat kokonaisuudessaan .

    PL 118 § ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta on ASE, jota globalistit pitävät Suomen päättäjien ohimolla saaden heidät loukkaamaan kansalaisten ihmisoikeuksia ja varastamaan heidän omaisuuttaan.

    Olenkin koska tahansa valmis TODISTAMAAN asioista Valtakunnanoikeudessa 9. 12. 2005 jättämäni SYYTEILMOITUKSEN mukaisesti …

    Suomessa usea kansanryhmä on TEHTY ihmisoikeudettomaksi ”lainsäädännöllä”.

    Kas tuotakin syyteilmoitusta Valtakunnansyyttäjänvirasto ”kirjasio” diaariin 8 KUUKAUTTA; kunnes ”eduksunta” oli ehtinyt vaihtaa siinä maintun lainkohdan … näin toimii Suomen ”oikeusjärjestelmä” … globalistien pussiin .

    Olen elävä esimerkki IHMISOIKEUDETTOMASTA ( PL 118 §) Suomen kansalaisesta …. siksi minua ei voida syyttää ”vihapuheesta” .. kerron vain TOTUUKSIA !

    Globalistit mm. mäittävät, ettei maahanmuuttajaturvaa voida estää rikkomatta Suomen ”ihmisoikeus”-sopimuksia; miksi niitä KUITENKIN voidaan rikkoa mm. minun kohdalla … selistystä ei OLE siksi keskusteluoikeuteni on LAINVASTAISESTI viety kaikissa suurimmissa lehdissä … EOA päätös vuodelta 2005 ei kestä päivänvaloa vielä tänäänkään … saati sitten PL 118 § tai Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonta .

    Ja Orvellilainen yhteiskunta on TOTTA ainakin minun kohdalta; esimerkiksi Iltalehdessä kommenttini näkyvät vain ITSELLENI ja muutamalle kaverille; kun olen KIRJAUTUNEENA; muuten kommentit ovat salattuja kansalta !

    Suomessa siis ainakin minun kohdaltani on JO kyse ENNAKKOSENSUURISTA … koittakaapa lukea archive.is / kimmoleaks.fi … onnistuu yleensä kolmannella kerralla !”.

  11. Jussi Ahde. Ymmärrän toki pyyteettömän kirjeesi, mutta sinunkin olisi hyvä syventyä näkemään ammattivalehtelija Sauli Niinistön, kuten myös muiden korruptoituneiden juoksupoikien todellinen isäntä. Suomalaisten ”avoimesta yhteiskunnasta” ja ”demokratiasta” puhuminen edustaa täyttä ironiaa tilanteessa, jossa sekä suomalaisen, kuin muidenkin kansallisvaltioiden ARKITODELLISUUS edustaa jotain täysin muuta. Kyllähän sinä sen tiedät, tai ainakin sinun pitäisi tietää isäsi poliittiseen taustaan liittyen. Mikäli et kyseistä asiaa ole vielä tiedotanut, voit aloittaa tutkimusmatkasi vaikka tästä tietoiskusta, joka edustaa vain yhtä haaraa siitä massiivisesta salaseurojen viidakosta, johon poliittinen eliitti maailmanlaajuisesti kuuluu:

    ”Julkisuudessa vapaamuurarit pyritään esittämään suurelle yleisölle harmittomana herrakerhona, jolla on omituisia rituaaleja ja salaisuuksia jäsenilleen tuoman viihdearvon vuoksi. Tällainen kuva pyrittiin taannoin antamaan myös Yle:n MOT tv-dokumentissa (Hyvät veljet muurarit 18.01.2013). Dokumentin oleellisin anti olikin todiste siitä, että salaseurojen todellisia jäsenluetteloita varjellaan, eikä niitä anneta journalistien käsiin, vaikka muurarien jäsenmatrikkeli julkaistaan ja toimitetaan kansalliskirjastoon kahden vuoden välein. Syynä tähän on vain ja ainoastaan se, että jäsenlistoista löytyisi merkittäviä poliittisia ja yhteiskunnallisia vaikuttajia. Nyt ihmisten saatavilla on vain putsattuja Hymy-lehden julkaisemia jäsenluetteloita, joiden tarkoitus on harhauttaa kansaa luulemaan, että korkean tason poliitikot eivät ole mukana salaseuroissa, vaikka juuri hyvävelikerhojen eli salaseurojen avulla noustaan yhteiskunnan avainpaikoille.”

    Aika muuttuu eskoseni. TÄNÄÄN HEITÄ (salaseurojen jäsenluetteloita) SUOJELLAAN, MUTTA HUOMENNA HEIDÄT HEITETÄÄN ROOMALAISEEN TAPAAN LEIJONILLE – MAAILMANLAAJUISESTI. Onko poliittisten murhien paljastaminen aloitettu kenties naapurimaastamme Ruotsista, vai edustaako ”uhkaavat otsikot” pelkkää pelottelua, joiden avulla myyrät pidetään hiljaisina vielä muutama vuosi? Pyyhkiikö Olof Palmen murhaan, sekä Estonian NATO-upotukseen liittyvät – pohjoisten valtioiden juoksupojat – kuten Martti Ahtisaari – tuskan hikeä otsaltaan?

    • ”The Aim of Freemasonry is the Triumph of Communism”
      The Red Symphony confirms that our political and cultural leaders are mostly dupes or traitors. The subversion of the United States is part of a plan for world tyranny.

      The ”war on terror” is about establishing this authoritarian control. What are they planning that requires a police state and gun confiscation? 
      Another Great Depression? Civil war? An American gulag? A nuclear or biological ”terrorist” attack? Sept. 11 demonstrates they will slaughter innocent Americans without compunction.
      https://www.henrymakow.com/000280.html
      (left. Trump and Hitler make Masonic Merkel sign. Our politicians are all Freemasons.)
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=126353 — Kannattaa katsoa ainakin paljonpuhuva kuva tästä linkistä

      • Vapaamuurareita johtavat lusiferilaiset illuminaatit salaseurana salaseuran sisällä:
        ”The 1782 Congress of Wilhelmsbad: The Illuminati Takeover

        Gary Allen wrote: ”The power and influence of the Illuminati achieved a great leap forward through a formal alliance with continental Freemasonry that was sealed during the Congress of Wilhelmsbad which began July 16, 1782, when representatives of some three million members of Europe’s secret societies met and adopted organizational plans formulated by the Illuminati” (Gary Allen. ”Illumunism, The Great Conspiracy,” American Opinion, (June, 1976), p. 47-49). On July 16, 1782 the Illuminati merged with the Order of Freemasons: ”Illuminism was injected into Freemasonry by indoctrinating the Masonic leaders. . .” The alliance between the Illuminati and Freemasonry ”was finally sealed” (Nesta Webster. World Revolution, (1921), p. 31).

        The Comte de Virieu thereafter ”could only speak of Freemasonry with horror,” according to his biographer M. Costa de Beauregard (William T. Still, New World Order: The Ancient Plan of Secret Societies, (1990), p. 82)…”

        https://www.biblebelievers.org.au/wilhelms.htm

  12. Mitä Sauli Niinistö todella sanoi Hybridikeskuksen avajaisissa?
    ”Meidän on myös muistettava, että aina uhka ei tule yksinomaan ulkopuolelta. Sisäiset jakolinjamme luovat tilaisuuksia myös hybridiuhille. Niiden löytäminen ja hyväksikäyttäminen tuottaa ulkopuolisille toimijoille aina tyydytystä. Meidän tulee pitää parempaa huolta omien yhteiskuntiemme eheydestä”.
    Niinistön ”eheyttäminen” tulee Naton pakkokeinoista
    Sauli Niinistön pointtina ei ollut huolehtia kansalaisista paremmin, jotta kansalaiset olisivat onnellisempia, heillä olisi työtä ja toimeentuloa. Hänen tavoitteensa ei ole myöskään painottaa kansalaisten parempaa kuuntelemista, jotta ongelmia voitaisiin ratkaista kansanvaltaisesti.
    Sauli Niinistön puhe hybridikeskuksen avajaisissa “yhteiskuntamme eheydestä” tulee Naton informaatiosodankäynnin ja strategisen kommunikaation käsitevarastosta.
    Ranskalainen filosofi Michel Foucault käytti ilmaisua ”kuuliaiset ruumiit”, jollaiseksi ihmiset ”eheytettiin” käyttämällä hierarkista valvontaa, normaalistavia rangaistuksia sekä tutkintaa. Samasta on kyse myös valitussa kokonaisturvallisuuden käsitteessä ja ”hybridisodan” retoriikassa.
    https://mvlehti.net/2017/10/03/mita-sauli-niinisto-todella-sanoi-hybridikeskuksen-avajaisissa/

  13. Valtioneuvosto ei edelleenkään noudata KHO’n päätöstä. Vieraslistat tuhotaan nyt vain nopeammin, heti kokousten jälkeen. Mitähän siellä on niin salattavaa, ettei edes lakia noudateta? Pitäisihän meidän saada tietää, ketä meidän omistamissa valtakunnansaleissa käy. Unilukkari Niinistökin nukkuu. Muuten kyllä ministerit ja kansanedustajat kannattavat avoimuutta. (Vetäkööt etukäteen, ei mulla heille muuta asiaa).
    https://yle.fi/uutiset/3-9869101

  14. Sauli Niinistön, USAn, NATOn Suomen Hybridiosaamiskeskus on USAn armeijan, CIAn, NATOn työkalu ja Sauli Niinistön salakauppa vakoilla Suomen kansalaisia Suomessa NATO-isäntämaasopimuksen ja USAn sekä NATOn joukkojen suojelemiseksi Suomessa.

    • Jottei kukaan nyt vain alkaisi uskoa tuota todeksi on YLE ryhtynyt toimiin:
      Ylellä dialogi hukassa yleisön kanssa – ”yleisöasiamies” korjaamaan ”epärealistiset ja virheelliset käsitykset”
      http://beta.oikeamedia.com/o1-41605
      Tärkeimmästä päästä onkin lähdetty liikkeelle: ”Ylen vastaavaksi päätoimittajaksi nimitetty Jouko Jokinen kertoi viime lauantaina Ylen Ykkösaamussa kehottaneensa keksimään Ylen yleisöasiamiehelle uuden ”sukupuolineutraalimman” nimityksen.” — heh-heh, sama vanha meno jatkuu uudessa paketissa.

      ”Eihän noin pöllöjä kommentteja uudelta ylisensorilta uskoisi todeksi, ellei taas kerran muistaisi, mistä puljusta on kyse. Ihan kaheli on palkattu ja yhtä kaheli on koko talo, ylenanto eli kuten joku kirjoitti, YLE = fake news.”

      • Katoin minäkin eilen YLE’n uutiset eli säätiedotuksen. Tänään kuulin, että uutisissa oli mainittu Saudin kuninkaan vierailleen Venäjällä ja sopineen energia- ja asekapupoista. Siitä oli tullut kuuden sekunnin vilaus. Ei ollut YLE’n mielestä tärkeä uutinen. Voihan helvetin YLE. Täytyy ruveta katselemaan muualta mitä Saudit ja Venäjä puuhastelevat. Onko Sauditkin kääntymässä Venäjän puoleen. Ennakoi suurempaa keikausta maailman markkinoilla.

        • Hyvä huomio,

          USA pisti viimeiseen asti hanttiin, että
          – Saudi-kuningas ei olisi vieraillut Venäjällä
          – ei olisi tavannut Putinia
          – ei olisi tehnyt miljardikauppoja Venäjän kanssa
          – eikä etenkään olisi ostanut Venäjän S-400-ohjusjärjestelmää kuten NATO-Turkkikin osti.

          Tuon kaiken YLE olisi halunnut painaa villasella kun
          – Venäjän S-400 on maailman tehokkain ohjusjärjestelmä
          – S-400 pudottaa USAn, NATOn, Suomen F-35t ja F-15t ongelmitta
          – Venäjän ulkomaankauppa porskuttaa vaikka Sauli Niinistöllä, Soinilla on USAn määräämät Venäjän kaupan sanktiot päällä haittaamassa Suomen ulkomaankauppaa
          – Saudi-Kuninkaan vierailu osoittaa, että Venäjä on merkittävä valta Lähi-Idässä mm. sotavoittojensa ja ölynsä sekä kaasunsa takia
          – vierailu tietää sitä, että Venäjän öljy ja kaasu ovat jatkossakin edullisempi vaihtoehto kuin Suomen USAlta ostama LNG.

        • Toivotaan että saudit ovat tajuamassa että Israel niitä koko ajan kusettaa. Ja tietenkin myös USA, Israelin renkipoika.

    • ”Sauli Niinistön, USAn, NATOn Suomen Hybridiosaamiskeskus on USAn armeijan, CIAn, NATOn työkalu”

      …..mihin unohtui SUPO ja Suomen armeija? Ettekö vieläkään tajua sitä, että Supo ja armeijan ylin johto ei palvele suomalaisia, koska he ovat osa maailmanlaajuista rikollisverkostoa, joka toimii CIAn ja NATOn (Jesuiitti black pope) alaisuudessa. Valemedia hyökkää parhaillaan rivipoliiseja vastaan, koska he ovat osa KANSAA ja sen vuoksi osa shakkimestareiden ongelmaa. Poliisiviha voimistuu, mutta – salaseuroissa juoksentelevaan – poliisin ja armeijan ylimpään johtoon ei kosketa metrin tikullakaan. Elämme eksytyksen aikaa, valheet on istutettu kaikkialle. Älkää hyvät ihmiset menkö lankaan…. rivipoliisit ja suomalaiset sotilaat on ihmisten suoja – ONGELMA ON VALLAN HUIPULLA!

  15. Oikeastaan kansalaiselle jää vain yksi kysymys viranomaisille. Jos lainsäätäjätkään eivät noudata itse säätämiään lakeja ja allekirjoittamiaan sopimuksia, kenen pitäisi noudattaa? Olisiko presidentti tai pääministeri oikea henkilö vastaamaan?

    • Oikeastaan kansalaiselle jää vain yksi kysymys viranomaisille. Jos lainsäätäjätkään eivät noudata itse säätämiään lakeja ja allekirjoittamiaan sopimuksia, kenen pitäisi noudattaa? Olisiko presidentti tai pääministeri oikea henkilö vastaamaan?

      Siinäpä se tärkein kysymys…

      Vastaus vosi kulua vaikka seuraavasti: Alamaiset noudattavat lakeja, joita alamaisile on säädetty. Nk. ”eliitti” toimii omien pasmojensa mukaan, niin kauan kunnes pakosta oppii ymmärtämään, että että jos demokratia ei toimi asioissa, jotka ovat realiteetteja tavallisia kansalaisia koskevissa asioissa niin ei se sitten aikanaan toimi enää ”eliittiäkään” koskevissa asioissa.

      Mitä sitten tulee itse aiheeseen, eli Jussi Ahteen avoimeen kysymykseen ”Tasavallan Presidentille”, niin siihen Jussi tuskin saa mitään vastausta. Ei tarvitse, eikä välttämättä ole edes henkisiä resurssejakaan vastaukseen, josta on osoituksena presidentiaalisella johdolla joko typeryydestä, kiristyksen pakosta, -tai muista merkittävistä syistä käyty kokoomukselaisen idelogian kaikkein korneimpien ilmentymien ajaminen läpi Suomen ulkopolitiikassa, jolla on myös sisäpoliittiset vaikutuksensa.

      Presidentti tai Pääministeri, ihan sama… kuka hyvänsä voi jo antaa vastauksia, johon Presidentti ja Pääministeri eivät kykene, -kumpikin omista syistään.

    • Electric Viking 1978
      3 päivää sitten
      ”They don’t even try to hide white genocide anymore. Here in America we have Zio Cucks like Joe Biden who come right out and say ”our biggest strength” is the fact that Europeans will be a minority soon. It’s madness… And this is happening all over the world, in every single country with a large white demographic…”

  16. Sauli Niinistön idioottimaisuutta Katalonian tragedian ja NATO-isäntämaa-sopimuksen suhteen vieläkin suurempi idioottimaisuus paljastuu nyt hölmöimmällekin kuin ICANille annettiin Nobelin palkinto ydinaseiden vastaisesta toiminnasta kun taas Sauli Niinistö on antanut Suomen hallitukselle, puolueille, puoluejohtajille, eduskuntaryhmien johtajille USAn määräyksen, että Suomi ei NATO-maiden tavoin allekirjoittanut eikä allekirjoita YKn ydinaseet kieltävää sopimusta, jotta USA ja NATO voivat tuoda ydinaseet Suomeen.

    • Olisi mielenkiintoista nähdä mikä olisi kansanäänestyksen tulos kun kysytään tukeeko Suomi vai ei aloitetta ydinaseiden kieltämiseksi maailmassa.
      Itse en kyllä tunne yhtäkään joka ei tukisi sitä.
      Niinistön mielestä varmaan kansa ei ole pätevä ottamaan kantaa tässäkään omaa tuhoutumistaan koskevassa asiassa. Ja tällainen mies yrittää kaikin mahdollisin keinoin pysyä vallassa uudet 4 vuotta. Mikäli jatkaa niin se kertoo että kansa sallii oman tahtonsa yli kävelyn.

      • Tämä Sauli Niinistön ja Soinin veto liittää Suomi ydinsotaa käyviin valtioihin pitäisi luonnollisesti, poliittisesti ja juridisesti käsitellä eduskunnassa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here