Damaskoksessa syntynyt Maram Susli (kuvassa) tunnetaan paremmin nimimerkillä Syrian Girl. Hän aloitti arabikevään aikoihin (2011) kommentoida maansa tapahtumia, ja vähitellen hänestä tuli suuren kansainvälisen suosion saavuttanut aktivisti. Hänen Facebook-tilillään oli 75 000 seuraajaa, kunnes se hiljattain suljettiin.
Sen jälkeen Maram Susli kommentoi tapahtunutta omalla YouTube-kanavallaan, jolla on 73 000 tilaajaa ja kanavalla yhteensä yli viisi miljoonaa näyttökertaa. Videolla hän kuvaili Fb-tilinsä sulkemista absurdiksi. Tämän seurauksena kyseinen video poistettiin vedoten siihen, että Susli harjoitti vihapuhetta. Lisäksi hänen koko YouTube-kanava uhattiin sulkea.
Olen lukenut videosta tehdyn transkriptin, jonka liitän kirjoituksen loppuun. Tekstistä ei voi löytää merkkejä vihapuheesta edes suurennuslasilla. Kyse on siis mielivaltaisesta sensuroinnista.
Maram Susli on kumonnut väitteet siitä, että olisi Bashar al-Assadin kiihkeä kannattaja, ja sanoo olevansa vain isänmaallinen syyrialainen, joka haluaa puolustaa kansansa etuja. Hän on muun muassa sanonut, että länsimaat haluavat tuhota Syyrian, koska maa on velaton ja sillä on itsenäinen keskuspankki; velattomana se kykenee noudattamaan itsenäistä ulkopolitiikkaa ja vastustamaan länsimaiden ja Israelin imperialismia. Lisäksi hän on sitä mieltä, että Iranin, Irakin ja Syyrian välinen sopimus kaasuputken vetämisestä maiden halki oli yksi lisäperuste pyrkiä Syyrian ja Iranin murskaamiseen.
KYSEISET MIELIPITEET eivät tietenkään ole esillä länsimaisessa mediassa. Sen sijaan Syyriaan liittyvässä uutisoinnissa usein siteerataan Syrian Observatory for Human Rights -nimistä järjestöä. Eräiden tietojen mukaan SOHR-järjestön takaa löytyy kuitenkin yhden miehen, Isossa-Britanniassa asuvan Rami Abdulrahmanin ylläpitämä järjestö. Tosin Abdulrahman on pseudonyymi, ja henkilön oikea nimi on Ossama Suleiman, joka on kertonut olevansa pitkäaikainen Syyrian oppositioaktivisti.
Käytännössä siis SOHR on aivan samanlainen yhden henkilön ylläpitämä tuuttaustoimisto kuin Syrian Girl. Sillä, kumpi on oikeassa, ei tässä katsannossa ole merkitystä, vaan sillä, että ensimmäisen mielipiteitä siteerataan luotettavana lähteenä ja jälkimmäisen mielipiteille pantiin stoppi vihapuheeseen vedoten.
Yleisesti vihapuheella ymmärretään vähemmistöjä kohtaan tehtyjä solvauksia tai rasistista kielenkäyttöä. Tähän juuri pyritäänkin, jotta vihapuheen vastustamiselle saadaan enemmistön tuki.
VIHAPUHE ON tietysti ikävää ja moukkamaista, mutta sillä on sittenkin vissi ero verrattuna vihatekoon. Tarkoitan tässä vihateolla sotatoimia. Otetaan esimerkiksi vaikkapa Irak, jossa tekaistuin perustein tapettiin Just Foreign Policy -järjestön mukaan yli miljoona ihmistä. Sodan seurauksena osa henkiinjääneistä on joutunut lähtemään pakolaisiksi. Voiko olla niin, että samat tahot, jotka pystyvät ensin kylmän rauhallisesti eliminoimaan näinkin huikean määrän ihmisiä ja tuhoamaan kodit heidän henkiin jääneiltä läheisiltään, olisivat aidosti kiinnostuneita siitä, mitä näistä henkiinjääneistä puhutaan? Tuskinpa. Vihapuheen sijaan kiinnostus lienee lähinnä siinä, että kukaan tai mikään taho ei voisi tehdä hallaa heidän ajamalleen propagandalle seuraavien päämääriensä saavuttamiseksi.
Tässä kontekstissa alkaa hahmottua se, miksi vihapuhe ja sen kitkemiseksi vaadittavat toimenpiteet ovat oiva instrumentti tukkia suita. Vihapuhetta kun ei edelleenkään kukaan pysty kunnolla määrittelemään. Poliisi on hukassa asian kanssa, mutta sen täytyy yrittää toimia, koska ylhäältä on annettu ohjeet. Samalla kun poliisi tekee toivotonta urakkaansa, voidaan taustalla toimia täysin mielivaltaisesti. Tapaus Syrian Girl on siitä esimerkki. Se ei ollut laatuaan ensimmäinen eikä tule olemaan viimeinen. Arvatenkin tämän tyyppinen toiminta tulee jatkossa lisääntymään.
¤
Transkripti videosta, joka poistettiin YouTubesta vihapuhe-argumentilla:”Hi everyone this is SYRIANGIRL. I have some bad news … My Facebook account which I have been working on for five years and which has 75,000 followers has been deleted. It was out of the blue – there was no warning or reason given. The last thing I posted was photograph and video evidence of election fraud in the Kurdistan referendum, which is happening in Iraq: – video of people stuffing unlimited amounts of yes votes into ballot boxes, other people washing the purple off their fingers so that they can go in and vote again. And one guy even voted on behalf of his nine dead relatives. The Kurdish Regional government has also been intimidating Assyrian Christians and yazidis, into voting ‘yes’, threatening some of them with being kicked out of refugee camps. If you recall from my previous videos, Kurds are not the indigenous populations of Iraq and Syria. And those supporting the creation of Kurdistan are supporting a land grab, with a side of ethnic cleansing of the true indigenous peoples – effectively, a second Israel. And it’s not just me or the Iraqi government saying this, it’s also many Kurds themselves, who refer to Kurdistan as the “second Israel.” All of this information of course doesn’t suit the agenda of the balkanization of Iraq and Syria, which is being pushed in the mainstream media. I also mentioned on Facebook the Israeli Yinon plan, and how they wanted to create a Kurdistan for the sake of Israel. The censorship could have been the result of mass flagging by people who don’t like what I have to say. I’ve emailed Facebook in the hopes of getting to the bottom of this, and to get my account back. But if it doesn’t come back, you’ll know why, and you’ll know that much of freedom of speech has truly died. In the meantime, I have created an account on the Facebook alternative, Minds, so that those who have Minds can add me. I’ve been censored many times before. It usually happens when I’ve hit the nail on the head, in terms of opposing mainstream media lies. Recently one of my YouTube videos about how ISIS got hold of weapons shipments from US air drops, was censored. In fact, while the mass YouTube demonetization caused an uproar earlier this year, I have been demonetized for 4 years. Those years ago I was curious, and I asked why my account had been demonetized, while other news media outlets, and even alternative media oh, we’re not. I requested details about what I was doing differently that cause this demonetization. I got a very bizarre reply of “I’ll tell you later”. That later never came and the case was closed and I didn’t open it again. It’s never been about the money for me. I didn’t want the money to tarnish the very important message. However it’s come to that point that in order to keep going and defend myself I need to ask for help. That’s why I’ve opened a Patreon account. So if, and only if, you can afford it, I would appreciate you lending me a dime, so that I can fight the sensors, and defend my name, which sometimes can be a matter of resources. And who knows where the censorship is going to go, the situation is precarious. Facebook may only be the beginning. But no matter how they try to silence me I promise you one thing, I’m going to keep fighting.” |
¤
¤
Juha Hämäläinen bloggaa nimimerkillä Findiana Jones. Tämä kirjoitus julkaistiin alunperin kirjoittajan blogissa 5.10.2017.
¤

Nimenomaan ei kyse ole siitä onko Syrian girlin vai SOHR:n mielipide oikea vaan siitä että heillä on oikeus tuoda oma mielipiteensä julki.
Bashar al-Assadin piti olla sananvapautta rajoittava diktaattori — muut näkyvät ottaneen sen roolin Assadilta, nyt sensuuria vain kutsutaan vihapuheen rajoittamiseksi.
Voipi olla niin,jotta jatkossa Laura Huhtasaaren puheajat annetaan enenevässä määrin Emma Karille.Ainiin,mutta mitenkäs se liittyy tähän,kun täten faktat muuttuu vihapuheeksi ?
https://web.archive.org/web/20130116153719/http://www.verkkomedia.org/kuvapankki/Shoot_syria.jpg?keepThis=true&TB_iframe=true&width=1200&height=1200
Mihin voi palauttaa sellaisen kasvatuksen, jolla pyrittiin luomaan kriittisyyttä kaikenlaisten vaikuttamisyrityksiä, indoktrinaatiota, propagandaa tai päin-naama-valehtelua vastaan. Miten tässä voi enää muuntautua sellaiseksi kansalaiseksi, jollaisia valtamedia (Sanoma, YLE), hallitus, Kokoomus-puolue ja EU hybrideineen toivoisivat meidän olevan?
Suomen aikaisempi puolueettomuuteen pyrkivä asema ilmeisesti rohkaisi myös kasvattamaan kansalaisissa kaikkiin ilmansuuntiin kriittistä asennetta, jonka avulla Suomi pystyy luovimaan maailmanpolitiikan intressien ristiaallokossa. Tuollaista ajattelun taitoa siis todella arvostettiin. Sittemmin länsituulet muuttuivat pysyviksi ja kansalaisten kriittisyys haluttiin suunnata pois lännestä, jolle suotiin ylivalta politiikan ja siitä tiedottamisen suhteen.
Ne kansalaiset, jotka omaksuivat aidosti kriittisen asenteen, ovatkin sitten nyt vain hyödytöntä jätettä ja siivousoperaatiot tämä kuonan suhteen on jo aloitettu. Nämä operaatiot on koordinoitu yhdenmukaisiksi koko läntisessä maailmassa ja mallia otetaan Kiinasta, joka tuntuisi olevan Uuden Maailman Järjestyksen eräs mallivaltio.
Israel Lobby hallitsee Amerikan siivoustalkoita
Paul Craig Roberts — paulcraigroberts.org Oct 6, 2017
Has The Israel Lobby Destroyed Americans’ First Amendment Rights?
The Israel Lobby has shown its power over Americans’ perceptions and ability to exercise free speech via its influence in media, entertainment and ability to block university tenure appointments, such as those of Norman Finkelstein and Steven Salaita.
Indeed, the power of the Israel Lobby is today so widely recognized and feared that editors, producers, and tenure committees anticipate the lobby’s objections in advance and avoid writers, subjects, and professors judged unacceptable to the lobby. — http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=159015
”Disinformaation kovat ammattilaiset loihtivat jännitettä Venäjän suurlähettilään ja Suomen välille
Ilta-Sanomien ja Ylen työskentely 7.10.2017 osoittaa, miten disinformaation kovat ammattilaiset toimivat laadukkaasti ja johdetusti kehittäessään jännitteitä mahdollisuuksiensa mukaan jopa niin hienovaraisesti, että suuri yleisö ei edes havaitsisi manipulointia.
Sanoma-konsernin ja Ylen disinformaattoreiden ammattilaisuus ja osaaminen ovat aivan huipputasoa. Näitä taitoja ja isoja resursseja he käyttävät rakentaen mielikuvia poliittisen ilmapiirin johtamiseksi tahtomaansa suuntaan…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2017/10/07/disinformaation-kovat-ammattilaiset-loihtivat-jannitetta-venajan-suurlahettilaan-ja-suomen-valille/
Kiitos, että levität transkriptiä.
> Maram Susli on kumonnut väitteet siitä, että
> olisi Bashar al-Assadin kiihkeä kannattaja,
Uhri on syyllinen, ellei toisin todisteta. — Näinkö se meni?
> länsimaat haluavat tuhota Syyrian, koska maa on
> velaton ja sillä on itsenäinen keskuspankki;
> velattomana se kykenee noudattamaan itsenäistä
> ulkopolitiikkaa
Voiko noilla eväillä olla itsenäinen pitemmän päälle? Eikö lisäksi tarvita ydinase.
— Onko ydinaseetonta maata, jota ei joku aseellinen pidä otteessaan?
— Miksi USA ei hyökkää Pohjois-Koreaan?
Ihan vaan nopea galluppi:
1. Minä vuonna länsimaissa tapahtuu käänne jonka jälkeen vapautemme alkaa lisääntyä?
2. Mikä on se pohjakosketus jonka seurauksena tuo käänne tulee tapahtumaan?
Politiikassa joka noudattaa vain yhtä agendaa, käänne siintää jo horisontissa jota kohti meidän pitää pyrkiä. Näin se kerrotaan. Mutta horisontti on vain taivaan ja maan yhtymäkohtaan kuviteltu viiva, joka etenee sitä mukaa kun sitä kohti kuljetaan.
Jos suunta ei ”heräämällä”käänny,niin EU kehittyy liittovaltioksi välillä v.2019-2022.Siitä n.2 vuotta ja alkaa laajat uhreja vaativat taistelut ja sen päässä häämöttää uusi aika.
Käännös tulee tapahtumaan Marraskuussa vuonna 2032.
https://www.armstrongeconomics.com/history/ancient-economies/the-sixth-wave-2032-95/
Vielä on epävarmaa onko muutos kohti vapautta vaiko tyranniaa. Kuitenkin se, mihin suuntaan muutos tapahtuu, tulee kestämään yli 400 vuotta ihmiskunnan historiaa.
2 megatrendiä näkyvissä jo nyt:
1) USA, NATO, EU menettävät sotilaallisia ja taloudellisia asemiaan Venäjälle ja Kiinalle
2) EU hajoaa.
Suomen osalta tilanne on tällä hetkellä epätoivoinen. Sauli Niinistö, Ilkka Kanerva, Timo Soini sitoessaan Suomea luusereihin, ovat liian avuttomia, kykenemättömiä, näköalattomia, tyhmiä ymmärtämään menossa olevaa ja tulevaa ja siten ajamaan Suomen etua.
Facebookin suorittama sensurointi ja sananvapauden rajoittaminen sekä Googlen aikomus ryhtyä muokkaamaan jotain ideaali-ihmistä ovt nykykehityksen vakavimpia ilmiöitä.
Mehän muistamme, kuinka NKP:lle kävi, kun se yritti muokata neuvostokansalaisesta työn sankaria. Lopputulemana oli valtiolta varastaja.
En usko näiden nykyistenkään ihmisen muokkaajien selviävän kastumatta. Huolestuttavaa on, että kansan edustamisen itselleen omineet poliittisen eliitin edustajat eivät tartu tiukasti näihin ilmiöihin. Kuvittelevatko he jotenkin säästyvänsä tulevalta konkurssilta?
Tyhmä(t) ei(vät) ymmärrä, että älyä, älykkyyttä, viisautta ei voi kahlita, tukahduttaa eikä sensuroida eikä äly, älykkyys, viisaus häviä maailmasta tappamallakaan, vaikka USA ja NATO sekä pian EUkin sitä kovasti yrittävät kun tyhmyyttään luulevat voittavansa viisauden.
Ei ole sattumaa, että Suomessa kokoomus, keskusta, Perussuomalaisten loikkarit leikkaavat kymmeniä miljoonia koulutuksesta ja kansan sivistystyöstä ja että kokoomus on tuhonnut yliopistot yksityisellä pakkorahoituksella.
Facebookin suorittama sensurointi ja sananvapauden rajoittaminen sekä Googlen aikomus ryhtyä muokkaamaan jotain ideaali-ihmistä ovat nykykehityksen vakavimpia ilmiöitä.
Mehän muistamme, kuinka NKP:lle kävi, kun se yritti muokata neuvostokansalaisesta työn sankaria. Lopputulemana oli valtiolta varastaja.
En usko näiden nykyistenkään ihmisen muokkaajien selviävän kastumatta. Huolestuttavaa on, että kansan edustamisen itselleen omineet poliittisen eliitin edustajat eivät tartu tiukasti näihin ilmiöihin. Kuvittelevatko he jotenkin säästyvänsä tulevalta konkurssilta?
’..Huolestuttavaa on, että kansan edustamisen itselleen omineet poliittisen eliitin edustajat eivät tartu tiukasti näihin ilmiöihin..’
Onhan se sitä. He ovat moraalisesti selkärangattomia pel(k)ureita ja laulavat sen Mafian lauluja jonka leipää syövät.
Tänä vuonna voitaisiin viettää facebookin eli naamataulun Suomeen tulon 10-vuotisjuhlaa.
”Suomessa Facebook alkoi levitä varsinaisesti vuoden 2007 lokakuussa. Tuolloin aktiivisia käyttäjiä oli kokonaisuudessaan jo 58 miljoonaa.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Facebook#Facebook_Suomessa
Suomenkielisenä naamataulu alkoi toimimaan pikku hiljaa v 2008 eteenpäin.
Itse en ole liittynyt naamatauluun, enkä tule koskaan liittymään. Jos sosiaalisuuden kiima 😀 iskee päälle, niin vaihtoehtoisiakin sosiaalisia ja epäsosiaalisia medioita on olemassa. Niitä kannattaa jokaisen suosia.
Goole-hakukone ja koko google on hieman vanhempi ja Suomeenkin google-hakukone, joka syntyi google-nimisenä 1998, sitä ennen nimellä BackRub vuodesta 1996.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Google_(hakukone)
Suomeen google-hakukone rantautui ilmeisesti kuitenkin vasta 2000-luvulla. Googlea ennen hakukoneiden ykkönen oli altavista. 2000-luvun alussa google oli englannin kielinen eikä suomalaisia tai suomenkielisiä nettisivuja juurikaan ollut. Alkuaikoina googlen hakukone toimi kuitenkin kutakuinkin rehellisesti, eikä hakuja manipuloitu tämän päivän malliin. Tuohon aikaanhan hakukone oli aktiivin laajenemisen ja kehitystyön alaisena.
Omna IT- ja nettihistoriani alkoi vasta 2001, jolloin asentelin vanhaan koneen romuun wintoosa 98:n ja siinähän oli kuten kaikki edelleen ”hyvin muistavat” wintoosan oma selain explorer, jonka oletushakukone oli muistaakseni altavista. 😀
Kyllästyttyäni wintoosan kaatuiluun asensin ensimmäisen linukkani, joka oli redhat 9,jonka kanssa aloin ensimmäistä kertaa käyttämään google-hakukonetta.
Alkuajat menivät aivan nettimaailman ihmeitä ihmetellessä, hyvin epäsosiaalisesti 😀 . Minulla ei ollut edes sähköpostia, siis jätän laskuista nämä palveluntarjoajien tarjoamat postipalvelut. Ensimmäisen ns ”vapaiden markkinoiden” sähköpostin hankin, kun eräs ulkomaalaisvahvistus lähetti minulle kutsun gmailiin v. 2004. Sinne liityin ja sama gmail tili on edelleen käytössä, salasanoja olen jonkun kerran vaihdellut. Syystä tai toisesta ymmärsin olla kaukaa visas ja olen käyttänyt tätä gmailia lähinnä virallisen, siis valtion ja laskuttajien postina.
”Gmail on Googlen maksuton webmail-pohjainen sähköpostipalvelu, joka julkistettiin 31. maaliskuuta 2004. Aluksi palveluun pääsi vain kutsulla, mutta 7. helmikuuta 2007 alkaen sinne on päässyt ilman kutsua. Yhdysvaltain hallitus on Bruce Schneierin mukaan vaatinut Gmailiin takaportteja, joista viranomaiset voivat tehdä ”kotietsintöjä” käyttäjän tietoihin. Kiinalaiset krakkerit hyödynsivät näitä ominaisuuksia murtautuessaan Gmailiin.”
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gmail
Ohhoh tulipa perusteellinewn aloitus tälle kommentille, mutta historia on hyvä tuntea, jotta ymmärtäisimme nykyhetkeä. Ongelmana tässä asiassa vain on se, koska ihmiset ovat pääasiassa idiootteja IT- ja nettiasioiden suhteen ja nämä idiootit eivät a) kehtaa, b) uskalla myöntää omaa idiotismiaan ja tietämättömyyttään näiden asioiden osalta, niin lopputulos on tässä; totalitarismi ja fasistinen hirmuvalta. 😀
Eli kiitti vitusti teille idiootit. 😀
”…Googlen aikomus ryhtyä muokkaamaan jotain ideaali-ihmistä…”
Tuskinpa google-ihmistä sen paremmin kuin neuvostoihmistäkään saadaan luotua, mutta tämä google-ihmisen luonti tulee vaatimaan vielä suuremman totalitaarisen hirmuvallan, jonka rinnalla neuvostovaltakin vaikutti todella vapaalta ja ihanalta.
Ja tämän googlefasistisen kehityksen mahdollistaa idioottimaiset, retardit ihmiset, he tulevat jopa vaatimaan tällaista fasistista googlehirmuvaltaa, valitettavasti.
Hyvin sanottu Tauno!
Luin viime viikolla erikoisen sivuston ja hieman vaikea uskoa siihen, mutta siinä valossa että jenkeissä on näitä femaleirejä, kirjoitus on hyvinkin mahdollista. Suomeen kun hankittiin hiljattain mittava määrä ruumispusseja, ensimmäisenä herää kysymys miksi… jenkeissä tästä sivuston mukaan on tehty jo ”taidetta”. Maassa katoaa lukematon määrä kodittomia ja varsinkin silloin, kun ihmisiä evakoidaan suurten pyörremyrskyjen aikana. Kun kunnon kansalaisia kuljetetaan evakointikeskuksiin busseilla, kodittomat kerätään yhteen ja kuljetetaan eri busseilla toiseen suuntaan. Näitä kerrotaan katoavan feman, punaisen ristin ja pelastusarmeijan evakointikeskuksista. Kaduilta kodittomia poimitaan valkoisiin tai sinisiin pakettiautoihin, joissa ei ole mitään tunnuksia. Jopa valkoisten kuorma-autojen tavaratilakoppien sisälle on piilotettu pyöreä tiilellä vuorattu krematorio, joissa säiliön oviosa avautuu kokonaan ja sen perässä on suuri öljy- tai kaasutohotin…
Sivustolta poimittua:
”MISSÄ HE OVAT? Mitä heille tehtiin? OVAT AIHEUTTAA LOPPUKÄYTTÖÖN ”SMOKIES”?
Yksinkertaisesti katoavien kodittomien raportit ovat jatkuneet jo vuosia, vuonna 2009 näemme väitteitä, joiden mukaan ”noin 300.000 asunnottomia on kadonnut San Franciscosta” ja muut väitteet sisältävät 2000 asunnottomuutta, jotka kadonneet Utahin kaduilta lähetettiin FEMA-leireille, hävittämistä varten.
Muita esimerkkejä ovat Denver, Sacramento, Los Angeles ja muut alueet.
Vaikka jotkut voivat uskoa, että nämä väitteet ovat yliampuvia, on tosiasia, että kodittomat katoavat. On tosiasiaa, että joillakin aloilla niitä ”pyöristetään ylöspäin”. On tosiasia, että jotkut näistä ihmisistä eivät ole koskaan nähneet niitä, jotka tuntevat heidät.”
https://50shadesofpissedoff.com/2017/09/23/proof-fema-is-killing-people-who-come-to-them-for-disaster-relief/
”Fb-sensuurin uusin naurettavuusennätys: ministeri Norrbackin ottama kuva poistettu
Facebook ei kaapuja suvaitse…”
https://mvlehti.net/2017/10/09/fb-sensuurin-uusin-naurettavuusennatys-ministeri-norrbackin-ottama-kuva-poistettu/
”Äärioikeistolaisen kauniimpi määritelmä
Äärioikeistolaisuus on yksi niistä leimakirveistä, joita suvaitsevaiset niin mielellään käyttävät. Mutta mitä se oikeasti tarkoittaa?
MV-lehti on löytänyt somesta “äärioikeistolaisuuden kauniimman määritelmän”, joka kertoo aika hyvin mistä on kysymys.
Olen “äärioikeistolainen”, koska:
* Kannatan yhden miehen ja yhden naisen välistä avioliittoa.
* Kannatan valkoisten ihmisten olemassaoloa.
* Kannatan sananvapautta.
* Kannatan jokaisen työkykyisen ihmisen oikeutta työhön ja palkansaantiin ilman tempputyöllistämisiä.
* Kannatan perinteisiä perhearvoja (yksi äiti ja yksi isä, joiden huomassa lapset kasvavat).
* Kannatan yhteiskunnallemme vihamielisten ja sitä kumoamaan pyrkivien ideologien voimakasta suitsimista.
* Olen ylpeä syntyperästäni, enkä vihaa itseäni sen vuoksi.
* Kannatan yhteiskuntaamme vihamielisesti suhtautuvien vieraskulttuuristen ihmisten karkottamista keskuudestamme.
* Haluan säilyttää maamme turvallisena ja hyvänä paikkana elää myös jälkipolville.
* Kunnioitan niitä maahanmuuttajia, jotka ovat omaksuneet lakimme ja kunnioittavat tapaamme elää.
Lähde: Facebook”
https://mvlehti.net/2017/10/09/aarioikeistolaisen-kauniimpi-maaritelma/
Tuon määritelmän mukaan minäkin olen ”äärioikeistolainen”.
:DD!!
Missä kulkee demonisoivan arvostelun ja asiallisen kritiikin raja?
http://magneettimedia.com/synnyttaako-israelin-kritisoiminen-antisemitismia-onko-juutalaisvastaisuus-liioiteltua
”Jos Israelin valtion tietyn kaltainen arvosteleminen kuulostaa sen demonisoimiselta, se johtuu Israelin pirullisesta luonteesta … ei sellaista valtiota voi kritisoida silkkihansikkain.
Voi kysyä ovatko Israelin boikottiin osallistuvat ulkojuutalaiset anti-sionisteja? Kyllä he ovat.
Tavallisia juutalaisia ei todellakaan voi eikä tule syyllistää johtajiensa ja Israelin teoista. Mutta mikäli he eivät tuomitse sionistisen eliitin ja Israelin ihmisoikeusrikkomuksia sekä epäoikeudenmukaisuuksia, he joutuvat tahtomattaan syyllisiksi johtajiensa tekoihin.
Tästä ovat monet juutalaiset rauhanaktivistit myös varoittaneet ja tähän perustuu Israelin vastainen boikotti.”
Antisemitismi-lakialoite (USA) tekee sionisteista laillisesti suojatun luokan Se tarkoittaa käytännössä, että voit polttaa Amerikan lipun, myydä pornografiaa, hyökätä kristinuskoa vastaan mitä halpamaisimmin keinoin tai arvostella Washingtonin hallitusta kuten haluat, mutta et arvostella Israelia, mikäli et halua pudota lain loukkuun.
Laki on merkittävä askel eteenpäin, kun Israelin toimiin kohdistuva kriittinen arvostelu määritellään viharikokseksi. Silloin esim. Israelin käymät sodat olisivat vain sionistien asia johon muut eivät voi puuttua. Heillä olisi oikeus rikolliseen vallankäyttöön jossa tekijä ei välitä vastuustaan uhrille ja lähiympäristölle aiheutuneesta vahingosta tai tuskasta ja eikä muilla olisi oikeus tätä arvostella.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=158672
jatkoa…
IS NETANYAHU FINISHED?
By Chuck Baldwin February 9, 2017 NewsWithViews.com
Israeli Prime Minister Benjamin Netanyahu is one of the most corrupt political leaders on the planet. He is also one of the most heavily financed political leaders on the planet.
In spite of his billionaire friends and supporters, however, he is facing almost certain political destruction. His many crimes are being intensely investigated by Israeli authorities. The only reason he hasn’t been removed from office already is due to the immense political and financial support he has from bankers, casino owners, land developers, etc., from other countries–especially in the United States.
http://newswithviews.com/baldwin/baldwin947.htm
https://www.henrymakow.com/2017/02/Pastor-Who-Spurns-Israel%20.html
Facebooks UK Army Trolls
From the MOD website: 77th Brigade is formed from; the Military Stabilisation and Support Group, Media Operations Group, 15 Psychological Operations Group and the Security Capacity Building team. The 4 individual units above were reshaped and formed the structure of 77th Brigade.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=159639
Dangerous Liaisons: Israel & The CIA
JULY 30, 1991 | The husband-and-wife team of Andrew and Leslie Cockburn discussed their experiences researching their book Dangerous Liaisons, which details collaboration between Israeli intelligence and the CIA and other U.S. intelligence agencies. They amassed documentation from U.S. and Israeli intelligence sources, Israeli press reports, interviews and Hebrew documents. Their information indicates significant U.S.-Israeli cooperation in covert operations in various parts of the world.
https://www.youtube.com/watch?v=FqzvXCzXZg8
Aloituksesta selvisi se, mikä koskee ”Kurdeja”. USA suojelee Kurdeja, koska Kurdeilla on vanhan Israelin sukujuuret, ja myöskin paljon ÖLJYÄ, siis kaksi vahvaa syytä suojeluun. Maram Susli ei selitä tarkemmin kantaansa Al Assadin syytöksiin?