Lasten ja aikuisten lihavuus on kasvanut kymmenkertaiseksi viimeisten neljän vuosikymmenen aikana, kerrotaan WHO:n julkaisemassa tuoreessa raportissa.
¤

Kuva: Akukahr (CC0) via Pixabay
Terveellinen ruoka on liian kallista köyhille, joten terveellisen ruokailun kaupittelu vaihtoehtona ei ratkaise mitään, jos köyhien tulotaso ei nouse.
Brysselissä sijaitseva ajatushautomo IPES-Food toteaa omassa raportissaan terveyspolitiikan teon olevan turhaa, mikäli maatalouspolitiikkaa ei myös muuteta. Nykyinen maatalouspolitiikka suosii runsassatoisia viljalajikkeita, joiden tuotantoa tehostetaan kemikaaleilla ja tehotuotannolla.
Monet vakavat terveysongelmat hengitystiesairauksista syöpiin ja toimeentulo-ongelmiin kytkeytyvät suoraan teolliseen ruoka- ja maataloustuotantoon, raportissa hahmotellaan. Jatkuva altistuminen vaikka pieninäkin annoksina tuholaismyrkyille, eritoten endokriinihäiritsijöille (endocrine-disrupting chemicals, EDC) on selvästi yhdistetty lukuisiin terveydellisiin ongelmiin, todetaan raportissa.
Raportti ottaa esille myös lobbausryhmien vaikutuksen politiikan muotoiluun, ja sen kalliit seuraukset kansanterveyden kasvaneina kustannuksina. Euroopan unionin CAP-politiikassa mainitaan vakaa tuotanto, ympäristön suojelu ja eläinten hyvinvointi, mutta ei ollenkaan ravitsemusta, ravintosisältöä tai terveyttä.
Ruoantuotannon ja kansanterveyden välisistä yhteyksistä on myös epäsuoria todisteita. Yhdysvallat ja Meksiko solmivat NAFTA-vapaakauppasopimuksen vuonna 1994. Työpaikkojen kadotessa Meksikosta köyhyys lisääntyi, mikä lisäsi epäterveellistä ruokailua. Samoihin aikoihin pikaruoka ilmestyi Meksikon markkinoille: paljon kaloreita, vähän ravintoarvoa. Tätä nykyä meksikolaiset ovat amerikkalaisiakin läskimpää kansaa, vaikka kärsivätkin aliravitsemuksesta.
Maailmanpankin taannoin julkaisemassa raportissa todettiin, että tuki tulisi siirtää viljantuotannosta, palmuöljystä ja sokerista hedelmille, juureksille ja vihanneksille.
KommenttiVaalikampanjarahoitusjärjestelmän takia edustuksellisen demokratian kansallisvaltioissa tai EU:ssa on turha odottaa järkevää, eri sektoreita yhdistävää kokonaisvaltaista politiiikkaa. Maksimaalista voittoa tavoitteleva (”vapaakauppa”)ryhmä ei tule järkevää politiikkaa sallimaan. – RS |
¤
Lähteet
Tenfold increase in childhood and adolescent obesity in four decades: new study by Imperial College London and WHO http://www.who.int/mediacentre/news/releases/2017/increase-childhood-obesity/en/
REPORT FROM THE COMMISSION TO THE EUROPEAN PARLIAMENT AND THE COUNCIL On Member State National Action Plans and on progress in the implementation of
Directive 2009/128/EC on the sustainable use of pesticides https://ec.europa.eu/food/sites/food/files/plant/docs/pesticides_sup_report-overview_en.pdf
UNRAVELLING THE FOOD–HEALTH NEXUS ADDRESSING PRACTICES, POLITICAL ECONOMY, AND POWER RELATIONS TO BUILD HEALTHIER FOOD SYSTEMS http://www.ipes-food.org/images/Reports/Health_FullReport.pdf

Mitään tutkimusta ei varmasti uskalleta suorittaa, mitä ne roskaruoan tuottajat itse syövät.
Juurikin näin https://www.youtube.com/watch?v=S5Yrk7FIDTI se menee.
Itse sanoisin, että vika ei ole siinä, että ongelmia ratkaistaan poliittisilla päätöksillä, jotka ovat vääriä. (Josta seuraa, että ongelma häviää, jos tehdäänkin oikeita poliittisia ratkaisuja.) Ei.
Nämä ruoka- ja monet muut ongelmat syntyvät siitä, että poliittisesti puututaan asioihin, jotka eivät ole ollenkaan poliittisesti ratkaistavissa. Siis pelkkä poliittinen puuttuminen vaikkapa tähän ravinto-”ongelmaan” jo itsessään pahentaa tilannetta ja aiheuttaa sen, että tilanne ei ratkea itsestään.
Tämä Meksikon esimerkki kuvastaa hyvin tilannetta. Ihmiset olivat hyvinvoivia siihen asti, kunnes poliittisesti puututtiin asiaan.
Äläs nyt Suomessa ongelmaa ratkottiin päättämällä salata ketkä kaikki edukskunnassa vierailevat vaikuttamassa poliittisiin päätöksiin.
Näyttää olevan asia uutisissa. Lobbaushan ei sinänsä ole laitonta, mutta pitää olla julkista. Vieraslistojen tuhoaminen on vastoin KHO’n kantaa. Ne on säilytettävä ja annettava toimittajille pyydettäessä. Toimeen siis, eduskunta.
MOT näyttää tehneen jutun, mutta onko unohtanut soten lobbauksen. Se on ilmeisesti ollut suurinta laatuaan. Näkee maanantaina. Svenska YLE on asiassa kunnostautunut, Finska YLE on ollut enemmän virallisilla linjoilla.
Lobbaus on ollut tähän saakka piilossa eduskunnan hyväksynnällä ja se on vastoin demokratian periaatteita. Tämä tiedoksi myös eduskunnassa istuville misseille ja laulajille. On valvottu vain työntekijöiden etujen valvontaa, ettei olisi etujen valvontaa. Muuten ok. Kokkilakin niin mielensä pahoitti, kun pääministeri meni sanomaan, että nollalinja palkkojen korotuksissa on kohtuuton. Tämä olikin ensimmäinen kerta neljäänkymmeneen vuoteen, kun politikko asian näin päin ilmaisi. Miinusmerkkiset palkkaratkaisut ovat olleet enemmän mieleen ja niillä on ollut valtiovallan painostus ja tahto. Meidän edustajilla, siis.
Ongelmaa, jonka olemassaoloa ei tunnusteta, ei voida ratkaista. EU ja politiikka noin yleensä käy esimerkiksi, miten ongelmien aiheuttamia oireita pyritään ratkaisemaan luomalla uusia ongelmia. On niitä luotukin ihan tarpeeksi.
Politikko ei voi tietenkään pätevöityä kaikkiin tehtäviinsä sekunnissa, kun tehtävä hänelle annetaan. Näin kuitenkin oletetaan, vaikka referenssiä ja kompetenssia tehtävään ei hänelllä ole. Siksi politiikkaa on päässyt ohjailemaan ideologia ja lobbaus enemmän kuin koskaan. Asiantuntijalausunnoistakin valitaan vain ideologiaan sopivat, kansan edusta viis. Nykyisin kaiken takana on vain rahastus. Kansan köyhtyessä, ostovoiman alentuessa, käydään verovarojen kimppuun. Niiltä kansa ei pääse karkuun.
Politiikalla on leikattu oikealla kädellä kansantuloa, säädetty välikädellä lisää veroja ja annettu vasemmalla kädellä ohjeita miten vielä voi pysyä hengissä. Tässä raha- ja taloussysteemissä ei hallituksella muuta tehtävää oikeasti olekaan. Kansa ajetaan velkaantumaan, koska valtion ei haluta velkaantuvan. Kaikki kierrossa oleva raha on liikepankkivelkaa. Jos sitä ei kierrossa ole, ei ole talouttakaan. Jonkun on siis velkaannuttava, että talouden rattaat pyörisivät ja maksettava tuolle velalle vielä ”markkinakorko”.
Valtion suurta velkaa on hakattu kansan päähän vuosia aivopesua muistuttavalla tavalla. Politikot ovat olleet lähinnä kamreereja, jotka hoitavat valtion taloutta. Se ei ole irti meidän taloudesta sen enempää kuin kuntien tai kotitalouksien, meidän oma taloutemme. Kaikkien velkojen maksaja on yksi ja sama, veronmaksaja. Jos yksi ei velkaannu, toisten on velkaannuttava. Ei tämä niin vaikea ole ymmärtää. Jan Hurri kirjoitti äskettäin taloussanomissa kuinka opiskelijat velkaantuvat, kun valtio leikkasi tukia. Näin yksinkertaista on hoitaa ”valtion talous” kuntoon.
Jatkuvalla valtion velan suuruuden kauhistelulla on tarkoitus, leikata valtion menoja. Sitä on tehty ahkerasti ja leikkausten kohdentaminen on ollut ideologinen valinta. Seuraukset alkavat näkyä ja kuulua. Köyhimmät joutuvat turvautumaan ”nopeisiin” pikavippeihinkin tullakseen toimeen. Se on hädänalaisen ihmisen törkeintä hyväksikäyttöä valtiovallan hyväksymällä tavalla, vaikka sen kieltää rikoslakikin. Miten valtion tuottavan omaisuuden ”yksityistäminen” parantaa valtion taloutta, sitä on vaikeampi ymmärtää. Varsinkin nykyiset suunnitelmat lahjoittaa veroilla rakennettua infraa yksityiseen rahastukseen. Siinä ei maksajaa kuunnella, ei ole ääntä eikä oikeutta.
Ruoastahan oli puhe, meni sivuraiteelle, vaikka liittyy asiaan. Kapitalismihan on siitä vittumainen, että et syö et asu jos ei ole rahaa. Tämä hallitukselle tiedoksi. Muistakaa kuitenkin syödä terveellisesti. Teeveeessä tulee koko ajan ohjelmia miten valmistaa terveellistä ruokaa. Suuri joukko ihmisiä saa toimeentulonsa ohjeistamalla kansaa. Mistä ruokaa saa on toinen juttu. Miljoona ihmistä on jo vapaaehtoisen ruoka-avun varassa. He eivät voi ruoan laatua valita, eikä vapaaehtoisille makseta palkkaa. Saatana että vituttaa tämä Suomi 100 vuotta juhlinta.
Ei mennyt sivuraiteelle. Rahaton ei osta.
” Kansa ajetaan velkaantumaan, koska valtion ei haluta velkaantuvan. Kaikki kierrossa oleva raha on liikepankkivelkaa. Jos sitä ei kierrossa ole, ei ole talouttakaan.”
Draghihan sanoi ihan — no, Draghiksi melko avoimesti — jo 2014 että tavoite on tehdä EU:sta hikipajaunioni jossa eläminen maksetaan velalla. http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/181376-euroopan-johto-tahtaa-hikipajaunioniin
Miksi poliitikot eivät puhu suoraan tuosta oppilaitten velkaantumisesta, kuka sen takana on ja mitä vaikutuksia (syrjäytyminen ja mielenterveys ongelmat) sillä on? Miksi jatkuva valtionomaisuuden yksityistäminen on niin helppoa tehdä koko kansan silmien edessä? Ihan kuin meillä ”hyvinvointivaltiona” olisi muka vara millä rellestää… Kansalaisten valvontaa lisätään ja kansanedustajien puheita ja sopimuksia salataan… Sipilän Kesärannan huvilassa jos olisi suoratoisto niin kajareista kuuluisi röhönaurua… Miksi poliitikkojen on niin helppoa myydä Suomen itsenäisyys EU:lle enemistön edes ymmärtämättä mitä on tapahtumassa? Miten kaikki nämä ympärillä olevat ihmiset voivat antaa tämän tapahtua… Mitä sivistys nykyisin tarkottaa? Sitäkö, että ei kyseenalaista informaatiota vaan uskoo kaiken? Sitäkö, että saa jokapäiväisen aamukahvin, pullatortun ja naurupyrähdyksen jonkun julkkispoliitikon sanomisille? Onko niin, että ihmiskollektiivin on käytävä pohjalla ennen kuin voi nousta huipulle? Että tämä kaikki olisikin aivan luonnollista ja olisi edes se turva ja usko tulevaisuuteen… Olen ns. milleaniaali eli nuorempaa sukupolvea ja katselen tätä maailmanmenoa päätä puistaen. Kiitokset kuitenkin Vastavalkealle laatujournalismista ja rohkeudesta uida vastavirtaan totuuden perässä – annatte toivoa tulevaisuuteen!
Hyviä havaintoja. Kansa saa mitä tilaa, ja niin saavat poliitikotkin.
Karu totuus on, että tämä kaikki on Mafian agendaa jota toteutetaan ihan tarkoituksella ja määrätietoisesti.
Siis tarkoitus on että kaikki meneekin juuri näin.
Mafia ei muuta omaa politiikkaansa. Ellei kansa tee mitään niin mikään ei muutu.
Yksinkertaista. Mutta silti kansa ei tajua. Vai tajuaako mutta ei tee mitään.
> Kapitalismihan on siitä vittumainen, että et syö
> et asu jos ei ole rahaa.
Vika on aina jossakussa toisessa. Yhtenä päivänä kapitalistissa, toisena sosialistissa. Kuitenkin aina ihmisessä. — Järjestelmää kyllä syytät, mutta mitä olet tehnyt itsesi muuttamiseksi?
Emme vaan pääse siitä eroon, että ihminen aina alistaa ja hallitsee toista ihmistä. Tilanne ei siitä muutu miksikään, että ”sorrettu” asetetaan sortajaksi, jonka tehtävä nyt on sortaa noita entisiä sortajia. Ei. Vain osat vaihtuvat, järjestelmä säilyy.
Yleisin ratkaisuehdotus yhteiskunnan vääryyksiin on, että otetaan valta pois väärintekijöiltä ja annetaan se itselle. Se ei kuitenkaan muuta mitään. Vain vallassa olevien henkilöllisyys vaihtuu, järjestelmä säilyy.
Yks juttu vielä. Ruoan tuotantoon liittyen, vilahti eilen uutinen apulantojen hinnankorotuksista. Ovat olleet näin suuren laman aikana suhteellisen mittavia, 30 % parissa vuodessa. ”Meidän” Yara ei ole jättäytynyt korotuksista osattomaksi. Valtiohan senkin päätti myydä. Oikeastaan myytiin loppukäyttäjät luonnollisen monopolin rahastettavaksi. Ja se jatkuu, vaikka näyttöä olisi jo ihan tarpeeksi (Karuna, vai oliko se Caruna).
Jos ”yksityistä” firmaa hoidettaisiin kuin Suomen valtion taloutta, se menisi konkkaan ensimmäisenä toimintavuotenaan. Valtiontalouden hoitajat, nuo kamreerit, ymmärtävät ehkä numeroita, mutta ei taloutta kokonaisuudessaan. Ehkä omansa, tuskin enempää. Ja mikä hauskinta, me joudumme pitämään nuo kamreeritkin leivässä, ja vielä suhteellisen leveässä sellaisessa, jos sitä vertaa omaamme. Hyvä sieltä on huudella persaukiselle maksajalle. Taitaa olla ainoita pisnettejä laatuaan, jossa maksaja on aina väärässä.
Yara kyllä osaa tuon rahastuksen ja varsinkin nyt kun osa sadosta jää pellolle. Silloin kun viljelijän tulotaso uhkaa nousta, Yara on ensimmäinen joka leikkaa siitä siivun itselleen, näemmä se toimii myös huonoinakin vuosina samoin. Hiljattain hain tietoa rikkikiisusta, joka on ollut pääasiassa kaivosten jätemateriaalia ja sinänsä pidetty lähes arvottomana sivutuotteena. Yaran astuttua remmiin ja saatuaan Siilinjärven kaivoksen ”ilmaiseksi”, rikkikiisun kauppa on kovasti kasvanut ja se on 95 prosenttisesti kaukoidän vientiin menevää ”kaivannaisjätettä”. Väkisin Siilinjärvestä tulee mieleen sen suuri poika, olisiko kummankin intressit Kemiran maatalouden kaupanteko hetkellä olleet risteävät…
https://kaiva.fi/kaivannaisala/ulkomaankauppa/
Toinen mielenkiintoinen Kemiraan liittyvä kauppa tapahtui 2009, kun amerikkalaisille meni myyntiin Porin titaanioksidi jalostamo ja joka kärvähti vuodenvaihteessa. Sen jälkeen sekin on kesään mennessä vaihtanut omistajaa. Titaanioksidia käytetään värijauheena mm. maalipigmenttinä, mutta sen arvo ei ole siinä vaan sähköautojen akustoissa, jossa titaani parantaa akkujen pikalataus- ja purkausominaisuuksia helekkarin moninkertaisesti. Käytännössä litiumtitaanioksidiakku (LTO) saadaan ladattua vartissa tyhjästä täyteen ja voimaa voidaan ottaa kerralla ulos suuriakin määriä. Myös toistakymmentä vuotta sitten tuli ruotsalainen dokumentti televisiosta, jossa oltiin kovasti kiinnostuneita titaanin käyttämisestä aurinkokeräimissä piin tilalla.
Mitään järkeä näissä Suomen ulos myymissä kaivos- ja jalostuslaitoksissa ei ole, ellei oteta huomioon loppauksen onnistuneen niin hyvin, että poliitikoiden ja virkamiesten ulkomaille ja hallintarekisteriin piilotetut varat ovat melkovarmasti paisuneet viime vuosina kansallisomaisuuden ilmaiseksi jakamisesta. Sehän on selvä ettei sellaista tietoa keitä eduskunnassa käy, haluta kellekkään kansalaisille jakaa.
Mutta Suomihan on maailman vähiten korruptoituneita maita…!
Jatkuvasti lisääntyvät syöpäsairaudet liittyy ympäristömyrkkyihin ja ruokien säilöntäaineisiin.Monet tuntemani ihmiset jotka työskentelee elintarvikealalla eivät laita valmistamiaan tuotteita suuhunsa mistään hinnasta!Kapitalismi ei välitä ihmiskohtaloista.Kaikki puhdas ja terveellinen ravinto on hinnoiteltu kaupoissa siten että niitä voi ostaa ainoastaan hyvätuloiset.Paskaa syötetään ihmisille välittämättä seurauksista.
Uskon tuohon. Raha ohjaa. Näin eliitti pääsee eroon meistä ’goimeista’ , tarpeettomasta ja eliitin rahoja syövästä ja liian kalliista tehottomasta ’roskaväestä’, eläkeläisistä ja vanhuksista ja niiden aiheuttamista turhista kuluista. Tietenkin muitakin keinoja on. Esim. lääkkeet.
Ja yksityistäminen on hyvä ja varma keino kaapata kaikki kansan kontrollin ulkopuolelle sijoittajien ja ’sipilöidein’ omaan hallintaan.
Mutta tätä kansa on halunnut ja nyt siitä on tarjolla … jatkossa varmaan vielä enemmän. Mitään isompia merkkejä siitä että kansa haluaisi jotain muuta ei oikein ole näkyvissä. EU-uskossa ollaan, valtamediaa seurataan ja kumarretaan nykyistä hallitusta ja presidenttiä.
Kuten selluloosaa, muun muassa, https://www.evira.fi/elintarvikkeet/tietoa-elintarvikkeista/koostumus/elintarvikeparanteet/lisaaineet/e-koodit/
keskustelin joskus vesilaitoksen työntekijän joka ei juo hanavettä.
Joskus kymmeniä vuosia sitten suuren kolesterolihuijauksen alkuaikoina yksi ja toinen margariinitehdas mainosti valmistavansa ”terveellistä kasvismargariinia”. Paasivaara-nimisen yrityksen Suvikulta-margariinin raaka-aineista vuoti tietoa julkisuuteen ja levisi sanonta ”ennen pantiin mirrit multaan, nyt ne laitetaan Suvikultaan”!
http://karppaus.info/forum/viewtopic.php?p=1157920&sid=4f2e3a27430bef129d78fee792401b9b#p1157920
Minkähän takia tuo ketju suljettu?
Poliittisista päätöksistä vielä. Äskettäin pomppasi poliittisen historian roskakorista Tuho-Ahokin antamaan lausuntojaan, jota media heti ”uutisoi”. Ihmettelin miksi ja kuka helvetissä noita lausuntoja mediaan välitti, toimittajaa en muista. Tuho-Aho(kin) arvosteli perustuslakivaliokuntaa liian tiukasta perustuslain tulkinnasta. On kuulemma ”kehityksen” jarru. Minkälaisen kehityksen, hän ei maininnut. Tätä on liikkeellä.
Kerrataan siis vielä miksi perustuslaki on ja pitää pysyä. Se on laadittu nimenomaan kansalaisten suojaksi näitä politiikan kiertotähtiä vastaan kuten tuhoahot ja muut vastaavien lausuntojen antajat, joita näyttää riittävän nykyisin. Se on laadittu siksi, että eivät pääse neljän vuoden aikana tekemään suurempia tuhojaan, kuten nytkin on meininki, ministereitä erikseen nimeltä mainitsematta. Naamat ovat teeveestä kyllä tuttuja. Taxelin komitea runkkasi perustuslakia vituralleen tuossa 2000-luvun alkupuolella. Se on palautettava alkuperäiseen muotoonsa ja sitä on noudatettava.
Jos tämä perustuslaki-asia on näitä näkökulmajuttuja? Kansalaisille perustuslaki on — tai ainakin sen on määrä olla — tukipilari, ja poliitikoille lobbaripiiskureineen ja kampanjarahoittajineen hidaste.
Lait ovat aina voiman/vallan laatimia. Siksi niistä — viimeistään tulkintavaiheessa — tulee etupainotteisia.
TÄMÄ ON VASTA JÄÄVUOREN HUIPPU, koska ihmisiin istutetaan erilaisia sairauksia kaikin mahdollisin keinoin. Rikollisorganisaatio Rockefeller’in maailmanlaajuiset pakko-rokotukset on tehokkain tapa istuttaa ihmisiin syöpä, puhumattakaan lukuisista muista kärsimyksiä ja kuolemaa aiheuttavista sairauksista.
”Contaminated Polio Vaccine Responsible for Human Cancer Cases
In 2002, the journal Lancet published compelling evidence that contaminated polio vaccine was responsible for up to half of the 55,000 non-Hodgkin’s lymphoma cases that were occurring each year.
What was it contaminated with?
SV40, a cancer-causing monkey virus. The puzzle began in 1994, when Dr. Michele Carbone, a Loyola University researcher, found the virus SV40, which had never before been detected in humans, in half of the human lung tumors he was studying. Since then, 60 different lab studies have confirmed the results, and SV40 has been found in a variety of human cancers, including lung-, brain-, bone-, and lymphatic cancer.
At first no one could fathom how the virus had been transmitted into the human population.
But in the censored interview with Dr. Maurice Hilleman above, Hilleman admits Merck’s responsibility in unleashing this virus via their polio vaccine, as well as the likelihood that there was an importing and spreading the AIDS virus in the same manner.”
”Rikollisorganisaatio Rockefeller’in maailmanlaajuiset pakko-rokotukset on tehokkain tapa istuttaa ihmisiin syöpä, puhumattakaan lukuisista muista kärsimyksiä ja kuolemaa aiheuttavista sairauksista. ”
Ks. ” THE ALLOPATHIC MEDICINE RACKET 1 (MEDICAL MAFIA, BIG PHARMA)”, http://www.whale.to/a/allopathy_h.html
ja http://www.whale.to/a/medical_mafia.html
Robert F. Kennedy, Jr. :
EcoWatch
Thu, 09 Feb 2017 18:04 UTC
Yale University study shows association between vaccines and brain disorders
More than 95,000 children in the database that were analyzed had one of seven neuropsychiatric disorders: anorexia nervosa, anxiety disorder, attention deficit and hyperactivity disorder (ADHD), bipolar disorder, major depression, obsessive-compulsive disorder (OCD) and tic disorder.
Pharma is the largest lobbyist in Washington. It now has more lobbyists on Capitol Hill than there are Congresspeople. The industry spends twice as much on lobbying as oil and gas and almost four times as much as the defense and aerospace industries. Imagine that! Congress was already drowning in Pharma money in 1986 when it gave those companies immunity from lawsuits arising from vaccine injury. In that way, vaccine makers rid themselves of the courts and the lawyers. With Congress and the regulatory agencies already captured, Pharma succeeded in thereby eliminating the final check and balance against bad corporate behavior in a free market. Once they were liberated from liability, vaccines became a major industry profit center. It was that legislation that launched the vaccine bonanza that began in 1988. ~ Robert F. Kennedy, Jr.
— sorry, en jaksa suomentaa
https://www.sott.net/article/342128-Yale-University-study-shows-association-between-vaccines-and-brain-disorders
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=146985
Näin on Truth-hunter.
Meidät on alistettu saatanalliseen rokotus-systeemiin, jossa meihin ISTUTETAAN sairauksia, ja kun menet lääkäriin, lääkärit määräävät sinulle lääkkeitä, jotka pahentavat sairauttasi. Näin pedon systeemi toimii, vaikka ihmiset eivät tätä yleisesti usko. Mitä muuten luulet…. ottaako 100 vuotta säännöllisesti puskevat rikolliset, kuten Kissingerit, Rothschildit tai Rockefellerit omille perheilleen rokotuksia – HELL NO!
Pirullinen – syövän ”hoitoon” – kehitetty kemoterapia pitää huolen siitä, että ihmisen kehoon istutetut syöpäsolut leviävät eri puolelle kehoa, ja potilas kokee tuskallisen kuoleman. Meitä toisin sanoen tapetaan parhaillaan maailmanlaajuisesti rokotuksilla ja lääkkeillä, ja nämä lukuisat Nobel palkinnoilla ansioituneet ”professorit ja tutkijat” seisovat portin vartioina. Ihmiset on aivopesty alistamaan omat lapsensakin tähän saatanalliseen rokotus- ja lääkejärjestelmään, jonka ME VIELÄ ITSE VEROMARKOILLA RAHOITAMME.
Tiesittekö muuten, että shakkimestarit ovat PARHAILLAAN levittämässä kolmansiin maihin RUTTOA…. seisommeko ilmestyskirjan pelottavimman ”ajan” kynnyksellä?
Kuka tunnistaa vihollisen?
Robert F. Kennedy Jr.:
Rokottamattomilla lapsilla huomattavasti vähemmän kroonisia sairauksia
http://magneettimedia.com/rokottamattomilla-lapsilla-huomattavasti-vahemman-kroonisia-sairauksia/
Johtajamme johtavat valehtelemalla. Tiedämme, että he valehtelevat oman vallan- ja mammonanhimonsa sokaisemina ja ’niiden’ hyväksi, jotka turvaavat heidän valtansa, leipänsä ja etunsa … ovat siis pankki- ja finanssimafian renkejä.
Mutta tosiasia on myös että aivan liian monet meistä ovat valmiita hyväksymään valheita, koska haluavat kuulla niitä ja jokainen asiansa osaava huijari tietää, että voit vain huijata sellaisia, jotka haluavat tulla huijatuiksi.
Huijauksen uhrit luonnollisesti kieltävät että syy olisi heidän. On äärimmäisen epämiellyttävä myöntää, että vain oma lapsenusko sokaisi uskomaan mahdottomaan; myöntää että halusi tulla huijatuiksi koska alkoi tuntua niin ihanalta uskoa, että on eliitti joka välittää minusta ja tekee parhaansa juuri minun hyväkseni.
Kansanterveyttä ja sairaalaremontteja.
Olin itse viimeksi sisällä Meikun Hiltonissa 90-luvulla, siis ennen tätä kauan jatkunutta remonttia. Kännykät saapuivat maahamme ja niiden käyttö oli siihen aikaan sairaaloissa kiellettyä, mikä oli, on ja olisi edelleen järkevää. Nykyisin sairaaloissa saa soitella ja kuvata kännyköillä niin paljon kuin sielu sietää. Tänä päivänä huonokuntoiset sairaat altistetaan niin 3g, 4g ja wifi-säteilyille (ps Hiltonissakin wlanin salasana kerrotaan useammassa eri paikassa), tosi terveellistä 😀
No Hilton remontointiin ja kävin remontin jälkeen Hiltonissa tapaamassa erästä potilaana ollutta tuttavaani, hämmästyksekseni entiset isot huoneet oli muutettu kaikki yksiöiksi ja mikä vielä kummallisempaa, vaikka säteily ja kaikenlainen teknologia ovat nykyisten terveydenhoitosuositusten ykkösagendaa, niin jostain syystä en remontoidussa Hiltonissa havainnut yhtään ainutta valvontakameraa. Eikö niitä todellakaan ole, vai onko ne niin hyvin piilotettu? Eikö yksiössä, jossa potilas makaa jo potlasturvallisuuden takia kuuluisi olla nauhoittava kameravalvonta. Kuka voi luottaa nykyisiin sarjamurhaajahoitsuihin ja sarjamurhaajalääkäreihin?
Valistunut arvaukseni on, että näillä muutoksilla on ennakoitu tätä uutta aktiivin eutanasian mahdollisuutta eli sairaaloissa ei enää hoideta vaan tapetaan.
Tämä näkemykseni vahvistui, käväistessäni aivan äskettäin Hiltonissa ja siellä vietettiin jonkinlaisia elinluovutusmarkkinoita.
Olen tähän saakka ollut siinä hyvässä uskossa, että systeemimme rosvoaa jokaiselta lasareetissa kuolleelta sisuskalut ja pistää ne myyntiin, rahat menevät Sipilälle ja Orpolle. 😀
Köyhimmänkin suomalaisen sisuskaluilla eliittiporvaristo voi tehdä tiliä ja tekeekin sitä ihan mukavasti.
Tässä esimerkiksi joidenkin sisuskalujen mustan pörssin hintoja:
If you were ever curious as to how much body parts can fetch on the black market, Medical Transcription created a snazzy infographic to show you. Some parts are shockingly cheap! Like would you want a new shoulder or a new iPad? Both cost 500 bucks.
Other organs are prohibitively expensive, like a kidney. That little sucker costs $262,000 in the US (other countries have it for cheaper)! Here’s the full list of body parts and their cost:
Pair of Eyeballs: $1,525
Scalp: $607
Skull with Teeth: $1,200
Shoulder: $500
Coronary Artery: $1,525
Heart: $119,000
Liver: $157,000
Hand and Forearm: $385
Pint of Blood: $337
Spleen: $508
Stomach: $508
Small Intestine: $2,519
Kidney: $262,000
Gallbladder: $1,219
Skin: $10 per square inch
Linkki: https://gizmodo.com/5904129/heres-how-much-body-parts-cost-on-the-black-market
http://www.financedegreecenter.com/black-market-body/
Moni onkin siis arvokkaampi kuoltuaan kuin mitä koskaan oli eläissään. Ihmiset ovat vapaata riistaa niile, joilla on varaa maksaa omien sairaiden elimiensä korvaamisesta muuten terveiden, mutta vain köyhien elimillä.
Tekopyhä yhteiskuntamme eti tätä tietenkään tunnusta, mutta se on jo täyttä arkipäivää monissa maissa, ja tuleva kehityssuuunta myös Suomessa, ellei jo arkipäivää..
Maatalouden tuottavuutta otaksutusti parannetaan käyttämällä mm. erilaisia myrkkyjä rikkaruohojen torjuntaan kuten esim. Monsanton Roundup (glyfosaatti) ja muualla päin maailmaa kasvattamalla Monsanton geenimuunneltuja kasveja.
Lääkeyritys Bayer’in tuotteita käytetään otaksutusti parantamaan sairauksia. Tällaisilla Big Pharman valmisteilla on kuitenkin kokemusten perusteella erilaisia myrkkyvaikutuksia eli virallisesti ja kaunistellen sanottuna vain sivuvaikutuksia – asteikolla lievistä tappaviinkin.
Parantaakseen voitontekokykyään nämä myrkkyfirmat fuusioituivat. Jotkut sanoivat, että se oli ”a marriage made in Hell” eli helvetissä solmittu avioliitto; kasveista ihmiseen kulkeutuvalla Monsanton glyfosaatilla sekä geenimuunnelluilla viljelykasveilla tiedetään olevan huomattavia terveyshaittoja ihmisille ja agressiivisesti näitä markkinoivasta Monsantosta jotkut ovat sanoneetkin, että se on ”the most evil firm in the world” eli maailman pirullisin yritys.
Voisihan myös sanoa, että nämä fuusioituneet firmat toimivat nyt ’synergeettisesti’: Monsanton glyfosaatilla ja geenimuunnelluilla ravintokasveilla tuotetaan sairauksia, joita (otaksutusti) parannetaan Bayerin valmisteilla, joista käytetään nimikettä ’lääke’!
Mainittakoon, että ministeri Berner on myös mm. Monsanton myrkkykauppias: ”Roundup ACE
Uusi nopea- ja varmatehoinen glyfosaattivalmiste”, http://kasvinsuojelu.berner.fi/tuotteet/glyfosaattivalmisteet/roundup-ace
– Berner joka haluaa soveltaa Suomen valtion omaisuuteen samaa venäläistä varastamismallia, jolla kasaari-oligarkit ryöstivät Venäjän kansallisomaisuutta Neuvostoliiton lakattua olemasta.
Lääkkeen ja myrkyn ero on vain annostuksessa. 😀
Käytetäänhän erästä tehokasta rotanmyrkkyäkin myös verenpainelääkkeenä!
Jostain ihmeen syystä näistä kehyksistä helposti jäävät pois erilaiset psyykkiset sairaudet, joiden kustannukset kansanterveyden kannalta ovat merkittävät, -muista ongelmista puhumattakaan. Joko jo neljäsosa työikäisestä väestöstä Suomessa syö mielialalääkkeitä tms. pysyäkseen kehityksessä mukana. Mistä taudista tämä on oire…?
-90 luvulla itsemurhatilastot osoittivat kasvavaa trendiä tapahtuneiden tapausten osalta, jotka sitten on siivottu muihin kehyksiin, ts. ”selittäjät” ovat muualla kuin poliittisissa päätöksissä.
Premissit ja konjunktuurit ovat kuitenkin täysin selvät… Jotkut halusivat Suomen Euroopan Unioniin, maksoi mitä maksoi, ja maksaa vieläkin. Suomen finanssisektori piti siivota eurooppakuntoon, joka loppujen lopuksi osoittautui olevan pelkkä räkä, siis sekä että….
Nyt eräs tämän kehyksen juhlakaluista on rantautumassa takaisin Suomeen, nimittäin Nordea Pankki. Kaikki tagit oikeusprosesseille ovat jo kadonneet mutaatioiden syövereihin, -mutta totuus ei.
Mieti siis hetki, missä pankkitilisi ovat…
1800-luvulla sydäntauteihin kuolleisuus oli vähäisempää, viljatuotteet olivat puhtaampia, eikä niistä siivottu pois oleellisisa hivenaineita sisältäviä komponentteja. Nyt ravinnon raaka-aineet ensin putsataaan, ja sitten niihin lisätään ”tarpeellisia” poisputsattuja lisäaineita. Porukkaa taas lakoaa kuin ”mustan surman” aikoihihn konsanaan kuka minkäkin vaivan kiusaamana, mutta trendi on nyt siirryttää väestön ravintotottumukset vihanneksiin, jotka sitten ovat geenimanipuloituja, sopivasti geneettisesti fokusoituna.
Tarkoitan tietysti sitä, että monikansallisten patentinhaltijoiden, ravinnetuottajien + medikaalisektorin tavooitteena ei tietenkään ole tappaa lypsävää lehmää, vaan pitää se hengissä niin pitkään kuin mahdollista, -paskanko sillä on väliä elääkö se huonosti vai hyvin…, pääasia kun pysyy elossa ja tuottaa joko ravintosektorilla tai medikaalisektorilla.
Kukaan ei ole vielä julkisesti identifioinut nykyisin elävää ja hyvin ruokittua uusliberalistista markkinatalousmallia syöpäsairaudeksi, jota se faktisesti edustaa. Sen hyvinvointi ei ole mikään luonnonlaki, kuten jotkus pankkipiirien rusettikaulat ovat yrittäneet mäyräkoirineen selittää, vaan se on poliittisen päätöksenteon tulosta.
Pitää etsiä päätöksenteon syitä, poliittisia tai henkilökohtaisi… -Seuraamukset ovat olleet näkyvissä jo pitkään.
Kansaa tyhmistetään niin monin eri keinoin: rokotteet, allopaattiset lääkkeet, huonolaatuinen keinolannoitettu ja myrkytetty ravinto. Sama näkyy koulutuksen tasolla: konkreettista alkutuotantoon osallistumista ei harjoitella eikä opita ymmärtämään – voidaan kyllä mennä metsään pelleilemään virtuaalikuusien kanssa.
”Kukaan ei ole vielä identifioinut nykyisin elävää ja hyvin ruokittua uusliberalistista markkinatalousmallia syöpäsairaudeksi, jota se faktisesti edustaa. ” Kyllä tämä diagnoosi on tehty jo sata vuotta sitten ja monta kertaa sen jälkeen, mutta omerta eli vaikenemisen laki vaikuttaa tehokkaasti länsimaisten yhteiskuntien mafiaeliiteissä.
Kansantalouden tasolla rahan virtaamattomuus, sen kasautuminen, vastaa syöpäkasvainta. Voittojen olisi terveessä, vastuullisessa yhteiskunnassa innovoiduttava uusiksi yrityksiksi ja työpaikoiksi. Ongelmia riittää ja yritysideoita niinikään – haasteet ovat samoja maailmanlaajuisesti. Näin verenkiertoa muistuttava ihmislähtöinen globaali kauppa voisi kehittyä sopivasti säännellyissä rajoissa.
Ministeri Bernerin ja Nalle Wahlroosin aikaisemmat yhteiset ajatushautomotuokiot tuottavat nyt uusia uusliberalismin syöpäkasvaimia leipäjonojen pidetessä ja ihmisten jonottaessa alistettuina käsiteltyä ravintoa.
Perustuslain romuttamistalkoot — näin syöpä puree
Perustuslakia loukataan ja häpäistään siksi, että Suomen poliittinen johto on jo toistuvien hallituksien aikana luopunut sellaisista käsitteistä kuin esimerkiksi itsenäisyys, vapaus, riippumattomuus, perustuslain kunnioittaminen jne..
Poliittinen eliitti on luovuttanut Suomen kansallisvarallisuuden ja suomalaisten työntulokset kasvottomien monikansallisten rahaimperialistiena hyödyksi ja tämän hyödyntämisen esteenä on juuri perustuslaki, jonka tästä syystä eliitti tahtoo mitätöidä.
http://magneettimedia.com/perustuslain-romuttamistalkoot/
Wikipedia: ”Virallisesti varmennettuja alkuaineita tunnetaan nykyään 112 erilaista, joista 94 ensimmäistä esiintyvät luonnossa ja loput on valmistettu keinotekoisesti.” http://fi.wikipedia.org/wiki/Alkuaine
Wikipedia: ”Lannoitteet sisältävät yleensä ennen kaikkea typpeä, fosforia ja kaliumia. Nämä kolme ovat kasvien pääravinteita. Nykyään myös rikki tekee paluuta pääravinteeksi lannoitteissa teollisten päästöjen rikkilaskeuman vähennyttyä merkittävästi. Niistä muodostuu NPK-arvo, eli ensimmäisenä typpi (N), toisena fosfori (P) ja kolmantena kalium (K). Jos lannoitetta on sata kiloa, ja lannoitteen NPK-arvo on 27-4-16, niin se sisältää noin 27kg typpeä, 4kg fosforia ja 16kg kaliumia. Tyypilliset lisä- tai sivuravinteet ovat kalsium, rikki ja magnesium. Hivenaineina mukana on myös booria, rautaa, sinkkiä, kuparia, molybdeenia ja seleeniä.”,
https://fi.wikipedia.org/wiki/Lannoite
Ratkaiseva kysymys on, on kuinka hyvin nuo 12 alkuainetta 94 sijaan riittävät ihmisten terveyden ylläpitoon (kun pelloista vuosisatojen kuluessa on 94-12 alkuainetta tarkaan imetty pois).
En ole perehtynyt luomuviljelyyn, mutta mieleeni on jostain jäänyt mainos luomulannoitteesta, joka on korallijauhetta; koralli on saanut mineraalinsa merivedestä, joka sisätää likipitäen kaikkia tunnettuja luonnossa esiintyviä alkuaineita. Myös ainakin viime vuosiin asti kaatopaikoille mm. puunjalostustehtaista ja ns. bio-lämmityslaitoksista kuljetettu puun tuhka sisältää lähes yhtä monia mineraaleja kuin merivesikin; tuhkan väitetysti korkean kadmiunpitoisuuden alentamiseksi ei liene tehty tutkimusta (jotta tuhkaa voitaisiin käyttää viljelykasvien lannoitteeksi ja voitaisiin tuottaa terveyden ylläpitoon mineraalipitoista ruokaa, sen mineraaleista köyhdytetyn ja sairauksille altistavan ruuan tuotannon sijaan, jota luomuviljelyä erilaisilla motiiveilla vastustavat ylistävät – mutta onhan heillä sairastuttuaan turvanaan rockefelleriläisen petrokemiallisen lääketieteen pohjalta rakennetun allopatian käyttämät Big Pharman valmisteet, joilla on sitten eri asteisia ”sivu”- eli myrkkyvaikutuksia lievistä tappaviin).
(Kenen tahansa manipuloitavissa olevan Wikipedian tiedot em. tapauksissa lienevät kuitenkin oikeita, enkä ole muualta tarkistanut)
Sipilän hallituksen terveydenhuollon ja sairaanhoidon soteistaminen ja yksityistäminen sekä julkisen terveydenhuollon ja sairaanhoidon alasajo tappavat ihmisiä ja potilaita jo Kymenlaaksossa ja Kouvolassa.
Seuraavaksi sitten todennäköisesti Pohjanmaalla ja Vaasassa ja sitten Lapissa ja Rovaniemellä, sitten Savossa ja Mikkelissä sekä Kuopiossa.
Eikä eduskunta tee mitään, kokoomus, keskusta, siniset jatkavat yksityistämistä ja nykyisten julkisten rakenteiden sekä palvelujen tuhoamsta.
Sipilän hallituksen ja kokoomuksen ajama sote-yksityistäminen ja siihen liittettävä pakollinen valinnanvapaus ja asiakasseteli tuhoavat erikoissairaanhoidon ja kirurgian päivystysjärjestelmän sekä leikkausten keskittämisen, mikä ei vähennä kustannuksa vaan lisää niitä.
Suomalainen erikoissairaanhoito ja lääkejakelujärjestelmä on arvioitu maailmalla kaikissa selvityksissä erittäin tehokkaaksi, laadukkaaksi, kustannustehokkaaksi ja potilasturvalliseksi, joita ei tietenkään pitäisi yksityistämisellä romuttaa, mutta Sipilä, Keskusta, kokoomus eivät asiantuntijoita kuuntele.
Suomen koko terveydenhuolto, sairaanhoito, lääkejakelu, apteekit luovutetaan kansainvälisille sijoitusyhtiöille, jotka eivät maksa veroja Suomeen ja vievät voitotkin paratiisisaarille.
Re: Tim Tue, 17 Oct 2017 17:37:55 +0300
> luovutetaan kansainvälisille sijoitusyhtiöille,
> jotka eivät maksa veroja Suomeen ja vievät
> voitotkin paratiisisaarille
Tämä on monen muunkin alan vitsaus: Yliverotus. Kun veroruuvi on vedetty liian tiukalle, seuraa siitä, että kokonaisia toimialoja on vaarassa kuihtua pois. Jopa kriittisiä kuten terveydenhoito.
Tästä seuraa ankara dilemma hallitukselle: Veroja ei voi löysätä, koska poliittisen kannatuksen säilyttämiseksi
— suomen rikkaille ei voi antaa enempää ja
— sitten pitäisi antaa kaikille.
Jäljellä on lopulta vain ulkomaiset yhtiöt, jotka ylipäätään voivat toimia vain,
— jos saavat viedä voitot veroparatiisiin.
— (Jos säädetty vero pitää maksaa, eivät ne alunperinkään tule Suomeen.
— Ja suomalaisethan ovat itse jättämässä alan kuten edellä sanoin.)
Ulkomaisella sijoittajalla ratkaistaan kaksi ongelmaa yhdellä iskulla:
— kriittinen toimiala ei kuihdu pois ja
— hallituksen kannatus lisääntyy, kun se ”ponnekkaasti” taistelee ulkomaisia veronkiertäjiä vastaan.
Kysymys ei ole liian korkeasta verotuksesta.
Kysymys on kansainvälisistä ylikansallisista sijoitusyhtiöistä, jotka yhtiörakenteidensa avulla eivät maksa veroja sijoitustensa kohdemaihin olipa kyseessä korkean tai matalan verotetuksen maa ja vievät voitot veroparatiiseihin, jolloin rahoista tulee kasvotyomia ja niitä voudaan sijoittaa uudelleen minne vain sekä pimeille markkinoille että oikeille markkinoille.
Suomessakin poliitikoilla, yritysjohtajilla, yritysten omistajilla on tilejä paratiissaarilla ja nyt uuden hallintareksterin avulla jo EUn sisälläkin pimeillä markkinoilla.
Nyt Sipilä-Orpo-sote-kansainväliset sijoittajat ajavat alas Suomen suurimman synnytyssairaalan Kätilöopiston Helsingissä.
60-vuotinen toimita loppuu nyt, Kätilöopiston työntekijät joutuvat hakemaan töitä muualta ja osa jää työttömäksi.
Tehokkuus ja palvelut tuskin lisääntyvät, vaikka Sipilä ja Orpo niin yrittävät esittää.
Nämä tiedot pitäisi saattaa jokaisen kansalaisen tietoon. Palvelut eivät parane mutta kallistuvat rajusti. Ensi alkuun tietystä vähemmän mutta sitten rajusti kun ’sisäänajo’ on saatu tehtyä.
Yksityisektorille eivät suinkaan hakeudu välttämättä parhaat työntekijät vaan ahneimmat.
Juuripa eilen ehätin keskustella Sotesta erään alan henkilön kanssa. Siihen eivät ole tyytyväisiä työntekijät eikä asiakkaat. Hän sanoi että tämän vuoden budjetti osoittautui liian pieneksi joten ensi vuodelle budjetoitiin sama määrä.
Alan henkilö arveli että tarkoitus on pudottaa asiakasjonoista pois ne, joiden on muutenkin vaikea päästä palvelujen ääreen (autottomat ja ajokortittomat maaseudun eläkeläiset, työttömät joille julkinen liikenne on liian kallis käytettäväksi jne).
Silloin on tilastoissa taas nättiä, ja media kertoo perusterveyden Suomessa kohentuneen koska palvelut on siirretty tarvitsevien ulottumattomiin.
Niin seuraavaksi sotessa aletaan purkaa koulutusvaatimuksia eli osaamista, koska sijoitusyhtiöt eivät arvosta eivätkä ymmärrä laatua, eivät osaamista, eivät koulutusta, eivät palvelua vaan taloutta ja tuottoa.
Nähdään kuinka jollain terveysasemalla johtaja on kouluja käymätön panamalainen jolla on kirjat jossain EU-maassa, lääkärit ovat Virosta ja muista alikehittyneistä ja kolmansista maista, sairaanhoitajia ei ole vaan vain perushoitajia ja pienipalkkaisia sekä ilmaista työtä tekeviä ns. hoitotyttöjä, apteekit omstaa joku jenkkiläinen sijoitusyhtiö, farmaseutteja ei ole vaan missikilpailuihin osallistuneet ja koulunsa keskeyttäneet tytöt myyvät lääkkeitä.
Aika rottamaista:
Kokoomus ja Keskusta eivät uskaltaneet enää enempää suoraan poliittisin päätöksin romuuttaa ja diilata yksityisille Suomen terveyden- ja sairaanhoitoa.
Ne keksivät vastuunpakoilun, sotesetelin, jota nimittävät vapaudenvalintaseteliksi ja palveluseteliksi, jolla potilas pannaan yksityistämään terveyden- ja sairaudenhoito kun kokoomus ja keskusta vievät setelillä ja rakenneuudistuksilla, budjeteilla resurssit, työntekijät pois julkiselta puolelta.
Kokoomus ja Keskusta haluavat lisätä alkoholiongelmaisia ja viinakuolemia, jotta kaikki sairaat voidaan syyllistää niin sote pelastuu.
Aivan ilmeisesti Oriolan ”tietokoneongelma” lääkejakelussa on tahallisesti järjestetty juttu, jolla Suomen apteekkijärjestelmä romutetaan ja apteekkitoiminta ryöstetään muille toimijoille.
Mutta ketkä kaikki Oriola-kuplaan osallistui olisi syytä jonkun tahon tutkia, mutta kun Suomessa ei nyt sellaisia tahoja ole niin täytyy arvata: Oriola, Osuuspankki, EK, Kokoomus, Keskusta, Päivittäistavarakauppa.
Oriolan lääkejakeongelman perusteella on nyt perustettu työryhmä, joka selvittää KOKO lääkejakelun, vaikka kyse oli tukkuportaan ongelmasta.
Oriolan lääkejakelukatkoksen varjolla kokoomus ja keskusta siirtävät lääkkeet päivittäistavarakauppaan, jonka liikevaihto on taas alkanut supistua, Osuuspankki pääsee lääkkeiden tukkukauppaan kiinni ja sen jälkeen vähittäisjakeluun apteekkeihin ja osan jäljelle jääneistä apteekeista nielaisevat kansainväliset sijoitusyhtiöt, jotka eivät lääkealasta, lääkejakelusta, lääketurvallisuudesta, potilasturvallisuudesta välitä pätkääkään.
Kokoomus, Keskusta: Oriola diilataan amerikkalaiselle apteekkiketjulle, joka sitten ottaa Suomen parhaat apteekit haltuunsa.