Ylen pitkäaikainen politiikkatoimittaja, nykyinen Presstituutti-emäntä Sanni Sukkula on pahoittanut mielensä Presstituutti-klubin saamasta asiakaspalautteesta.
Etelä-Pohjanmaan opiston opettaja Tero Hannula järjesti Twitterissä yleisöäänestyksen, jossa kyseltiin millainen päähine Sanni Sukkulan päähän sopisi seuraavassa Presstituutti-klubin jaksossa.
Jotain rajaa, kiitos!
”Julkisessa ammatissa saa tottua kaikenlaiseen palautteeseen, nettikirjoitteluun, vihapostiin, häiriköintiin ja jopa tappouhkauksiin”,
edelleen kasvojen vaikeasta pallolaajennuksesta toipuva Sanni sanoo surullisena.
”Juuri tällainen tapaus oli jälleen käsillä: Työpaikkansa edustajana selvästi tavanomaista sitkeämpi, pitkään viestejä eri puolille somea minusta kirjoitellut mies kirjoitti jälleen uuden viestin, joka ylitti mielestäni asiallisuuden rajat, joten luonnollisesti otin yhteyttä poliisiin ja miehen työnantajaan. Onhan ilmiselvä tappouhkaus ja terrorismia kysellä julkisesti sopiiko päähäni aasinhattu, persujen lippalakki, KKK-huppu vai pullollinen Erikeeperiä!”
Eettisesti sitoutunut, oikeamielinen ja laajasydäminen toimittaja Sanni Sukkula ymmärtää, että tavallisilla ihmisillä voi olla mielipiteitä, mutta pitää sopimattomana sitä, että ne eroavat hänen omistaan sekä sitä, että eettisesti sitoutuneiden toimittajien ylireaktioita arvostellaan samalla mittapuulla kuin tavallisen rahvaan.
Ihan eri asia
”Kyllä tässä selvä ero on. Tero Hannula edusti työnantajaansa, mutta minä en – vaikka kirjoitinkin Ylen sivuille siitä kuinka olin mieleni pahoittanut. Se, että kerron työnantajani yleverolla kustannetuilla uutissivuilla mieleni pahoittamisesta, ei edusta omaa kantaani.
Päätoimittajien yhdistys linjasi helmikuussa, ettei toimittaja voi julkaista median nimissä mitä tahansa ja että toimittajat eivät käytä työssään sananvapauttaan kansalaisina vaan työnantajansa edustajina.
Ymmärrettävästi siis minun mieleni pahoittamisesta tuli Ylen virallinen mielipide, ja Yle on moneen kertaan linjannut olevansa riippumaton, luotettava media, joka ei johda ketään harhaan valheellisilla viesteillään.”
Ylen ja Journalistiliiton asiamiehet ja etiikkapäällikkö eivät ole halunneet kommentoida koko tapausta. Poliisi kiistää neuvoneensa ottamaan yhteyttä Hannulan työnantajaan.
Synnyttämänsä some-kohun keskelle uhriutumaan syösty Sanni Sukkula ei hyväksy sitä näkemystä, että muihin lehtiin kirjoittavilla toimittajilla olisi oikeus valita toimittajan näkökulma, ja hän tuomitseekin jyrkästi kaikki muut hänen synnyttämästään kohusta kirjoittaneet tahot valemedioiksi, nettihäiriköiksi ja terroristeiksi – joiden rankaisemisesta Sanni aikoo neuvotella poliisin kanssa.
Kova vastuu
Sanni toteaa olevansa samaa mieltä joka mediassa parhaillaan presidentinvaalikampanjaa käyvän, kopioitua vaalitematiikkaa paukuttavan Sauli Niinistön kanssa: kokonaisturvallisuuden (NATO-)mallissa ase- ja infosotavoimat vaikuttavat kaikilla tasoilla, samanaikaisesti ja rinnakkain ristiriitaisten viestien ehkäisemiseksi.
”Asiat tulee yhdenmukaistaa maineen ja julkisuuskuvan eheyden aikaansaamiseksi varmistamalla halutun narratiivin vaikuttavuus”, Sanni perustelee.
”Kaikkien tulee olla samaa mieltä kuin minä, muuten keskustelu ei suju vaan siitä tulee aggressiivista. On ihan realiteetti, että sananvapauden linnaketta on vaikea puolustaa, jos kuka tahansa saa sanoa muissa medioissa ja somessa mitä tahansa. Meillä toimittajilla on kova vastuu muiden sanomisista”, kiteyttää Sukkula surullisena.
¤
¤
Sanni Sukkulaa hänen uusimmasta kärkihankkeestaan haastatteli Vastapallo-median joka alan erikoistoimittaja Arvo Kyykkä.
¤

Maailma pyörii,kun on hyödyllysiä idiootteja.Tämä vain noin yleisellä tasolla ja ottamatta kantaa yksittäistapauksiin.
Tai sitä on helppo pyörittää niiden avulla.
Sannihan on hyvää nwo-ainesta, varmaan eliitin mieleen: ”Kaikkien tulee olla samaa mieltä kuin minä, muuten keskustelu ei suju vaan siitä tulee aggressiivista. …”
Sanni Sukkulan tv-ptestiittiklubissa oli NATO-Bonnierin oma juoksupoikatoimittaja, Tomi Parkiintunut, joka nousi politiikkaa ja yhteiskuntaa ymmärtämättämän Iltasen Lehdessä rock-toimittajasta politiikan toimittajaksi kun ei ole käynyt kouluja eikä koluttanut itseään mutta oli kuunnellut rockia.
Tomi Parkkiintunut on kitkerä Keskustalle ja Sanni Sukkula taas Sauli Niinistön tyttöjä niin Parkkiintunut luuli olevansa teräväkin toimittaja kun väläytti tv-ohjelmassa, että ”Keskustan Vanhasen YYA-henkinen vaalikampanja/ulkopolitiikka ei kiinnosta”.
Kouluja käymättömänä ja Bonnier-NATOn kannattajana rock-politiikan toimittaja Parkkiintunut ei tiedä eikä ymmärrä, että EU on lännen YYA-sopimus ja NATO on USAn YYA-sopimus.
Juuri eilen ohikulkiessani uutislähetyksestä kuulin Matti Vanhasen kampanjoivan itsenäisempää ulko(- ja turvallisuus)politiikkaa.
Toivottavasti joku toimittaja uskaltaa kysyä (itseltään ja) Vanhaselta miten Vanhanen aikoi itsenäisemmät politiikat toteuttaa niin kauan kuin Suomi on EU:ssa ja muu puolueväki hinkuu Natoon.
Toimittajan homma ei aina ole helppoa.
Sukkula on kuitenkin pahentanut asemaansa erikoisella tavalla, ehkä työyhteisön paineesta!
Olisiko yleläisellä valtion duunarilla tulospaineita? Katsojaluvuista piittaamaatta valtion leipä on pitkää.
Yleläisen propagandan nyky-kuvaan kuuluu vaikuttaminen, vaikuttaminen massoihin. Siksi YLE on mukana ja pyrkii olemaan ”läsnä” kaikkialla.
Ehkä Sukkulalle on kerrottu, että Pressi-klubin katsojaluvut voivat vain nousta. Stillerin saappaita on ehkä vaikea täyttää. Siksi Sukkula näyttäisikin tarttuneen varmaan ja halpamaiseen julkisuuskikkaan.
Alkuperäispäähine tarjoaisi varmasti sen kohun mitä SS halusikin. Vielä hyökkäys Twitterissä ja Sukkulagate oli varma. Tämä on juuri sitä mihin klikkihuorailu ja 15 minuutin julkisuushakuisuus pyrkii.
Joku fiksu voisi kysyä oliko kohtausta harjoiteltu Erikeepperi-miehen kanssa etukäteeen?
Mieleen tulee tästä näytelmästä SF-filmin Ansa Ikonen ja Tauno Palo.
Taitavia näyttelijöitä, upeita kerrassaan. Sukkulalla on kuitenkin heihin vielä matkaa.
SS:n oli helppo käyttää missikaavaa hyödyksi. Sen oli etukäteen huomattu toimivan 1000 prosenttisesti. Unohdetut missit pomppasivat pinnalle.
3 tai 4. kysymys: Millä tavalla Ylen suosio sataa jonkun kaupallisen toimijan rooliin? Ts. Ketkä kaikki hyötyvät, kun Ylen katsojaluvut paranevat. On selvää, että kokoomus-Yle pyrkii markkinoille kaikin keinoin.
Pakollinen uhrautuminen tapahtui epäonnistumisen päivänä 13.10 perjantaina, sattumalta?
Mitä siitä alkuperäisväestöstä! Sen loukkaantumista ei kukaan kysynyt. Tärkeintä ovat katsojaluvut. Ja vain ne. NATO:kin tykkää. Venäläinen ubootti puuttui taustalta.
Tässä ehkä inkkari-päähine assosioituisi vielä misseihin, joten kohua oli syytä jatkaa. Kun Ylen Rönkkö vai Rönkä lappasee uutisen tuuttiin kello 20.30 sillä on merkitystä kaupallisellakin puolella. Myynti voi nousta tai laskea. Samalla tavalla uutisilla on vaikutusta katsojalukuihin.
Ylen ohjelma sohvaperunat on taitavaa ohjelmasijoittelua. Kuulopuheiden perusteella Yle on sijoittanut kaupallisten kanavien mainoksia sohvaperunoiden väliin. Enää ei tarvitse edes kanavaa kääntää.
Idea on lainattu varmaan lehtikatsauksesta, jonka aikana juontajat lukevat päivän tärkeimmät uutiset kaupalliselta puolelta.
Yle tarvitsisi jonkun kertomaan mitä heidän pitäisi tehdä.
Sukkula on nyt se mihin hän pyrkikin. Tähti – YLE:n tähti, josta keskustellaan ja kirjoitetaan kaikkialla. Jos hän olisi kukkanen, hän olisi varmaan narsisti.
Ei olisi edes kovinkaan kaukaa haetua etteikö nykyisen klikkihuo** aikana toimittajat jopa kantabaareissa muutaman kupposen jälkeen itse keksisi ja vetoa lyöden kehittelisi mitä kummempia keinoja suosion kalastelemiseksi.
Toimittaja A SS:lle et varmaan uskalla laittaa inkkaripäähinettä… Hei mut sehän olisi hyvä idea, sillä vois saada vähän svengiä muuten niin tylsään pressiklubiin!! Ja $$katsojia$$
Viime tv-prestiisiklubissa Sanni Sukkula teki ohjelman, joka mainosti miehensä Matti Turkin uutta mediayritystä.
”Kokonaisturvallisuuden (Nato)mallissa ase- ja infosotavoimat vaikuttavat kaikilla tasoilla.” Sanni Sukkulan apuna tässä presidentinvaalikampanjamotossa on onneksi Supo Kokoomaksimoija. Onhan se kkjäsenkirja varmasti tallessa kassakaapissa ? Vaikka eihän se mikään salaisuus ole ollut johtajanimityksessä. Nyt ( ja aiemminkin) SK voi olla aina edellä muita – vaalikampanjan kannalta se onkin melkoisen tärkeää, varsinkin ideoiden varastamisen kannalta. Tähän toimintaan hänellä on olemassa niin tehokkaat välineet ettei sitä Sini(silmä) Suomalainen voisi hyväntahtoisuuttaan millään uskoa todeksi – eikä kyllä haluaisikaan ajatella niin pahoja kenestäkään, ei sinne päinkään! Ettäkö joka kodin avovankila? Herraseurueille viihdykettä? Ettäkö tupakointikielto ei koskekaan SK:n katujen pätkätyöläisiä, vaikka työtehtävissä ei saisi enää täällä tupakoida?
Täytyy myöntää, että Supo Kokoomaksimoijalla on vankka osaaminen Ylen kanavilla. Siellä vilisevät Sini Suomalaisen nimet, syntymäpaikat ja salasanat sulassa sovussa joutavan rupattelun lomassa. N(at)O- rahalla saa – ja hevosella pääsee!
Sanni Sukkula mainosti YLEssä prestiisiklubissa miehensä Matti Turkin eliitille suunnattua uutta verkkomediaa ja oli vielä keskustelevinaan natiivimainnonasta eivätkä Hetsarin, Iltasen Lehden , Uusinta Suomen toimittajat huomanneet asiassa mitään outoa.
Jospa Presstituutti-klubin formaatti on sellainen, itsensä myynti -henkinen? Jos näin on, silloin on ihan luontevaa myydä (verovaroilla pyöritetyllä) työpaikallaan ”perheyritystä”.
* Emme tiedä mitä kautta toimittajan puolison siipan yritys oli päätynyt ohjelmaan, kuka sitä oli ehdottanut. Ylen eettinen asiamies/toimikunta tai toimituksen kokous on saattanut hyväksyä sen, että toimittaja mainostaa puolisonsa yritystä (mainitsematta että kyseessä on toimittajan puolison yritys) toimittamassaan ohjelmassa.
Haluaisin kyllä tietää mainitsemani seikat.
Toimittajan puolison, ei toimittajan puolison siipan. Pahoittelen typoa (ettei kukaan vaan mieltään pahoittaisi).
Riikka,
kun Jääskeläinen sai ammattitaidottomuudellaan ongelman YLEen ja YLEä hyväksikäyttäville kokoomuspoliitikoille, presidentti ja hallituspoliitikot/kok. ja siniset käyttivät Sipilää ja Sipilän talous-mediasotkua hyväksi muuttamalla samassa hässäkässä Jääskeläsen puhdistuksen yhteydessä Pressiklubin omaksi lobbausohjelmakseen.
Ukkola on ottanut tehtävän kirjaimellisesti ja aloitti Sauli Niinistön mainostamisella ja oman miehensä yrityksen lobbaamisella.
Riikka, Riikka. Jos tuhlaat palstatilaa anaalisoimalla yhtä erikeepperipäätä, niin pistä edes jnkvr aggressivíä peliin!
En minä voi pistää aggressiivia peliin! Mediaa seuraavana tiedän että aggressiivisuus on Venäjän yksinoikeus. (sarkasmivaroitus)
Itse asiassa en analysoi yhtä tai useampaa erikeepperipäätä vaan median ja sananvapauden tilaa Suomessa, vuosi Vapaan sanan juhlavuosi 2016:n jälkeen. https://www.journalisti.fi/artikkelit/2016/1/vapaan-sanan-juhlavuosi/
Analysoin vuoden 2017 urkintalaki-, vihapuhehysteria-, nettipoliisi-, ja some-seurantasekoilua. Analysoin hallintarekisterilakia, eduskunnassa vierailijoiden piilottamista.
Analysoin ”vapaan ja riippumattoman” massamedian todellisuutta.
Analysoin ”ei-kaupallisen, puoluepoliittisesti sitoutumattoman” Ylen todellisuutta.
Analysoin yleistä moraalisten arvojen ja tasapainon, suhteellisuudentajun kadottamista.
… Joten ymmärräthän Veijo että kun elävä elämä tarjoaa minulle käytännön esimerkin yllä luetellusta, aiheesta kirjoittaminen on liian houkuttelevaa että siitä voisi pidättäytyä.
Kirkolliset tahot näkyvät panevan mediaakin paremmaksi. Arkkipiispa Kari Mäkinen vaatii Turkulainen-lehdessä rivien välien puhtautta:
”Paitsi vihapuheesta olen vähintään yhtä paljon huolissani sellaisesta hienovaraisesta julkisesta puheesta, jossa ikään kuin sivistyneesti suljetaan marginaalissa olevia ihmisiä ulkopuolelle, Mäkinen sanoo.
Mäkisen mukaan puheelle on tyypillistä se, että siinä annetaan rivien välissä ymmärtää, että joissakin ihmisryhmissä saattaa piillä uhkia joko taloudelle tai turvallisuudelle.
– Tällainen puhe, joka on hienovaraista ulossulkemista, on minusta vielä huolestuttavampaa kuin vihapuhe.”
http://www.turkulainen.fi/artikkeli/569829-arkkipiispa-kari-makinen-suomessa-on-viela-vihapuhettakin-vaarallisempi-suuntaus#.WeJc5F80TLe.facebook
Olin rivien välistä ymmärtävinäni että Mäkinen ei tarkoita Suomen hallitusta eikä eduskuntapuolueita jotka politiikkansa seurauksista syrjäytettyjä suomalaisia ovat ahkeraan ja julkisesti syyllistäneet.
> SUOMEN
Sisäpoliittiset ongelmat = duunarin vika
Ulkopoliittiset ongelmat = Venäjän vika
Talouspoliittiset ongelmat = duunarin ja Venäjän vika
Käyn vähän hitaalla. Nyt vasta ymmärsin, että blogistina et laita kaikkia aineksia keittoon itse, vaan vierailevat kokkikolmoset yrittävät tehdä keitoksesta oikean sopan, jopa nautittavankin. Aika usein.
http://beta.oikeamedia.com/o1-43637 Blogi: Heikki Porkka, ma 16.10.2017 12:37
”Nimetön lähde väittää, että Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtajalla on kommunistimenneisyys. Yleisradion olisi hyvä korjata tieto, jos se on väärä, sillä virheellisen tiedon leviäminen sotii oikeustajua vastaan.
Kuten yllä kirjoitetusta (lue linkki) selviää, EU muistuttaa yhä enemmän Neuvostoliittoa, joten on kysyttävä keillä on todellisuudessa suurin kaipuu menneeseen, isonveljen ankaraan huomaan, jossa ”oikeamieliset” voivat kurmuuttaa ja kiusata ”väärämielisiä” hallinnon ja virkamieskunnan vahvan tuen turvin?”
Kommunisti taitaa olla mielikuvitustasi, mutta kouluja se ei ole varmaankaan käynyt tai opinnot ovat jääneet kesken kuten monilla oikeistolaisilla mitäänsanomattomiuuksilla.
’..Kommunisti taitaa olla mielikuvitustasi..’
Ei se ole minun sanomaani vaan blogin kirjoittajan tekstiä. Et näköjään lukenut lainkaan linkin blogia kun noin kirjoitat.
Teksti on myös lainausmerkeissä mikä kertoo ettei se ole omasta päästäni.
Lainaan Porkan artikkelin erästä kommentoijaa:
”Erinomainen kirjoitus, tätä pitää levittää kavereillekin! Kiitos!!!”.
Samanlaisen arvostelun antaisin myös Arto Luukkasen tämänpäiväisestä artikkelista ”Valtakunnansyyttäjä alistaa pakolla Suomen kansaa?”, http://beta.oikeamedia.com/o1-43669