George Soroksen, Euroopan unionin sekä Yhdysvaltain ja Britannian hallitusten rahoittama ajatushautomo on luokitellut yli 2300 venäläisellä RT-kanavalla vieraillutta vaikuttajaa ”hyödyllisiksi idiooteiksi” (useful idiots).
Tšekin tasavallasta toimiva ”European Values Think-Tank” kuvailee itseään ”hallituksen ulkopuoliseksi politiikan instituutiksi, joka puolustaa liberaalia demokratiaa”. Se esittää raportissaan listan länsimaisista julkkiksista, toimittajista, kommentaattoreista, tutkijoista ja poliitikoista, jotka ovat esiintyneet RT:ssä. Listalla mainitaan, kuinka monta kertaa henkilö on esiintynyt TV-kanavalla, sekä ohjelmat, joissa hän on esiintynyt.
Lista kattaa 120 henkilöä, mutta raportin kirjoittanut Monika L. Richter viestittää, että kaikki RT-kanavalla esiintyneet henkilöt ovat hyödyllisiä idiootteja, jotka silkkaa naiiviuttaan uskovat kanavan pyrkivän tarjoamaan länsimaiden toisinajattelijoille mahdollisuuden saada äänensä kuuluville ja pönkittävät kanavan legitimiteettiä esiintymällä sen lähetyksissä.
Listattuihin henkilöihin kuuluvat mm. Jeremy Corbyn, Britannian työväenpuolueen johtaja; Ron Paul, Yhdysvaltain republikaanipuolueen edustaja ja kolminkertainen presidenttiehdokas; Jill Stein, Yhdysvaltain Vihreiden presidenttiehdokas; Tulsi Gubbard, USA:n demokraattipuolueen edustaja; Janis Varoufakis, entinen Kreikan valtiovarainministeri sekä Václav Klaus, Tšekin entinen presidentti.
Aihetta käsittelevän näkökulma-artikkelin RT:lle kirjoittanut irlantilaisjournalisti Bryan MacDonald tuo esiin raportin toteamusten ristiriitaisuuksia, kuten että RT:n vaikutus länsimaiseen yleisöön on asiantuntijoiden konsensuksen mukaan minimaalinen tai vaatimaton, mutta että sen ”erityiset vaikutukset” länsimaiseen yleisöön tekevät sen tutkimisesta ensiarvoisen tärkeää organisaatioille ja hallituksille ”Venäjän disinformaatiokampanjan” vastustamiseksi.
Poliittisesti tarkoitushakuiseksi MacDonald laskee mm. oletuksen, että Richterin kanavan uutisoinnista vuosien aikana löytämät virheet olisivat jotenkin erityislaatuisempia kuin sen länsimaisten kilpailijoiden ja että Venäjän näkökulman esiintuonti tekisi uutisoinnista disinformaatiota (jossa käänteisoletuksena on, että muiden maiden hallitusten näkökulman esilletuonti – jota jokaisen länsimaankin valtamedia harjoittaa – on informaatiota).
RT-kanavan kommenteissa raporttia ja kanavalla esiintyneiden henkilöiden listaamista on verrattu mccarthyistisiin toisinajattelija- ja kommunistivainoihin. Jos ja kun monet länsimaiden toisinajattelijat todellakin kokevat RT:n ainoaksi vaihtoehdoksi saada äänelleen suurempaa kuuluvuutta, voisiko ajatella, että länsimaisella valtamedialla olisi peiliin katsomisen paikka?
¤
Lähteet
MacDonald, Bryan | RT (21.10.2017): ‘Useful idiots?’ George Soros’ Prague lobbyists direct their fire at RT guests https://www.rt.com/op-edge/407420-useful-idiots-soros-lobbyists/
Richter, Monika L. | European Values (18.9.2017): The Kremlin’s Platform for ‘Useful Idiots’ in the West: An Overview of RT’s Editorial Strategy and Evidence of Impact http://www.europeanvalues.net/wp-content/uploads/2017/09/Overview-of-RTs-Editorial-Strategy-and-Evidence-of-Impact.pdf
¤

”Tšekin tasavallasta toimiva ”European Values Think-Tank” kuvailee itseään ”hallituksen ulkopuoliseksi politiikan instituutiksi, joka puolustaa liberaalia demokratiaa”.”
Whaddayaexpect tuolla rahoittajaryhmällä? Eivät sentään mainosta itseään riippumattomina?
Tai kenties tarkoittavat että Tsekin hallituksen ulkopuolinen? Tsekithän juuri valitsivat itselleen EU-kriittisen johdon; ainoa parlamenttiin asti yltävä EU-myönteinen ryhmä TOP09 sai alle 5% äänistä https://www.facebook.com/EuropeElects/posts/689181304611878
European Values Think Again tulee saamaan lisää rahoitusta kun tsekit nyt noin väärin äänestivät, tuossa porukassa huonosta työstä palkitaan koska kaiken syy on tietty riittämätön rahoitus 😀
ps. Tuossa European Values Think Again -ryhmä on selvästi taustaoletuksenaan hautonut myös ettei EU:n ja kansallisten hallituksen surkeasti vikaan menneillä tilannearvioilla ja poliittisilla päätöksillä ole ollut vaikutusta eurooppalaisiin ja heidän suhtautumiseensa vaan syy on kokonaan venäläisten jotka antavat eri tavalla ajattelevien puhua ääneen (herra jumala mietipä moista eurooppalaisten arvojen vastaista myyräntyötä!) ohjelmissaan.
Tottakai antavat ja ottavat kaiken hyödyn näistä irti! Yleensä nämä RT:n propaganda lähetyksissä esiintyvät ”eri tavalla ajattelevat” vieraat edistävät Venäjän intressejä jutuillaan tavalla toisella.
En vieläkään ymmärrä miksi minun pitäisi paheksua venäläistä mediaa joka edistää Venäjän intressejä mutta ylistää länsimediaa joka edistää länsimaiden intressejä.
Pidän edelleen parempana tutustua mahdollisimman moneen eri näkökulmaan ennen kuin muodostan oman kantani.
Russia Today on avoimesti venäläinen kanava, ja (osittain) valtion rahoittama, joten en oikein näe ongelmaa että he tuovat esille venäläistä näkökulmaa. Samalla tavalla esim. VOA tai France24 toimii.
Suurempi ongelma on kasvottomien oligarkkien ja EU-organisaatioiden rahoittamat mediat, jotka esiintyvät kymmenien eri Euroopan kansojen nimissä…
Suurin ongelma on mielestäni se että katsomme oikeudeksemme halveksia venäläisten mielipiteitä ja että ylenkatsomme heidän kantojaan. Sanomme ettei tarvitse kuunnella koska he valehtelevat ja yrittävät vaikuttaa mielipiteisiimme.
Niinkö oikeus- ja sivistysvaltioissa toimitaan?
Eikö keskustelun idea ole vaihtaa mielipiteitä, kuunnella toisia?
Aika tyhmää kuunnella sitä joka toistuvasti valehtelee ilman pienintäkään katumusta
Etkö sinäkään käy enää äänestämässä?
Kuten Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu totesi :
”On tullut päivä, kun kamerasta, valokuvasta,internetistä ja informaatiosta on tullut ase, aseistuksen muoto, jopa yksi asevoimien puolustushaara”
Täällä ei edelleenkään ymmärretä sitä että Venäjä katsoo olevansa jo sodassa lännen kanssa. RT taas on yksi isolla rahalla tuotettu sodankäynnin instrumentti.
Eräänlainen 2000-luvun Moskovan Tiltu.
Kysyppä eräältä Snowdenin Eetulta, millaiset vermeet on Washingtonin Tiltulla…
Not to worry. Meillä on hybrisosaamiskeskus joka pitää asioista huolen, ja hybrisosaamisministerikin. Ei muuta kuin kielletään katsomasta RT:ta ja seuraavassa lakiuudistuksessa kielletään ajatteleminen. Silloin infosotaosaamiskuilu umpeutuu kuin itsestään. (varmuuden vuoksi sarkasmivaroitus)
Eipä tässä menossa mitään uutta ole, paitsi että viestivehkeet ovat paremmat. 40-luvun alussa oli Saksanmaalla pieni porukka, useampiakin, jotka levittivät lentolehtisiä joissa kertoivat Hitlerin olevan hirviö ja häviävän sodan. Eihän niitä uskottu kun Saksalla oli parempi tiedotus strategia. ”Väärän” tiedon levittäjät nappasi 40-luvun hybridiosaamiskeskus Gestapo ja kyyti oli kylmää.
https://www.youtube.com/watch?v=ZI0uyqA34Bc
Oikea informaatio on sitä, että EU ei ole epäonnistunut missään, vaan on menestystarina. Kaikilla valtioilla on jäseneksi liittymisen jälkeen takana… eikun edessä loistava tulevaisuus, kunhan muistavat pyrkiä ”ytimeen”. Kun tietäisivät missä se ydin on ja miten sinne pääsee. EU ydin näyttää kyllä enemmän siltä perinteiseltä umpitunnelilta. Sinnekin pääsee kun oikein yrittää, mutta ulos sieltä ei terveenä pääse.
Tuossa vielä YK näytti karvansa nimittämällä Mugaben WHO’n terveyslähettilääksi. Miehen joka tuhosi Zimbabwen. Enempää naurunalaiseksi ei voi YK itseaänsä tehdä. Eivät ole enää tällä planeetalla. Minulla on ollut tilaisuus tehdä töitä Zimbabwesta paenneiden kavereiden kanssa, joiden maat ja maannut, omaisuus ja työt oli otettu, ”taken”, kuten sanoivat. Tyhmyyttäni sanoin, miksi ette ilmoita asiasta viranomaisille. No kun ne ovat viranomaisia jotka tulevat ja ottavat. Ei siis auta ilmoitella. 48 tuntia oli aikaa ottaa mukaan tavarat mitä ehti ja lähteä. Taitaa olla länsimaisen arvoyhteisön kanssa yhteensopivaa meininkiä.
Länsi elää nyt NWO-psykoosissa ja sen harhoissa. Siinä kaikki kääntyy ylösalaisin, realiteetit hämärtyvät ja lopulta katoavat ja harhat alkavat korvata todellisuutta. Silloin velatkin alkavat näyttää saatavilta. Ja valheesta tulee totta, totuudesta valhetta.
Hyvin kuvasit miten se ilmenee käytännössä EU-tasolla.
Heh heh. NWO,Bilderberg, Illuminati,George Soros, paha rappeutuva länsi,NATO,CIA,fasistit,juutalaiset,siionisti-natsit,vapaamuurarit, banksterit ja Polpo siinä kaikki tarvittavat ainekset päivittäiseen RT:n julkaisemaan propagandistiseen salaliittoteoriasoppaan!
Tuota se maailmankuvan kutistava nwo-psykoosi teettää. Kun se on päällä niin syntyy juuri tuollaista kommenttia.
Kun kommentoi nwo-psykoosissa olevalle jotain myönteistä tosiasiaa Idästä tai jotain negatiivista kiistatonta faktaa lännestä niin sitä ei oteta todesta.
Onko New World Order muka vahvistettu tosiasia? Siis jossain muuallakin kuin tinahattujen mielikuvituksellisissa tarinoissa? 😀 😀 😀
Tuolta saat hyvää tietoa mutta ethän sinä sitä etsi kun näytät olevan nwo-psykoosin vallassa.
https://www.darkmoon.me/2017/the-case-against-trump/
Heh heh.Näyttää siltä että sinulla itselläsi on PARANOIDINEN PSYKOOSI joka on kenties puhjennut salaliittoteorioita tutkimalla.
No MS, osoita sitten millä tavalla olen paranoidinen.
Perusteeksi ei valitettavasti riitä etten ajattele asioista kuten sinä.
WTO https://www.wto.org/english/news_e/sppl_e/sppl142_e.htm
Bush https://www.youtube.com/watch?v=Rc7i0wCFf8g
WEF https://www.weforum.org/agenda/2015/11/are-we-heading-for-a-second-cold-war/
Reuters https://www.reuters.com/article/us-davos-meeting-mood/davos-offers-unsettling-glimpse-of-new-world-order-idUSKBN1542CX
Der Spiegel / Trump http://www.spiegel.de/international/world/trump-inauguration-signals-new-world-order-a-1130916.html
jne
Vastaako tämä Marcus Svensson kysymykseesi?
Melko hyvä lista. Kun on alkuun päästy, niin lisätään siihen vielä ainakin CFR, Trilateral Comission, Rooman Klubi, Rotschildit, BIS, jesuiitat, talmudistit, muslimiveljeskunta, kulttuurimarxistit, YK alajärjestöineen, Maltan ritarit, Skull & Bones, Bohemian Grove, Operation Solar Shield, sekä avaruusolioita teeskentelevät langenneet enkelit.
Jokaiselle on oma hattumalli ja antennit.
Ja Saudi-Arabia naisten oikeuksien edistäjänä YK:ssa.
Olen ottanut iltarutiinikseni katsella rt uutisia,paremmin silloin pysyy kartalla mitä maailmassa tapahtuu,kuin mikä on esimerkiksi ylen uutisten anti.
RT kanavan raportoinnissa ollaan sananmukaisesti tapahtumien ytimessä,myös kriisien jälkeistä jäleenrakennusta ja muuta arkeenpalaamista kuvataan, esimerkiksi Syyriassa.
RT valehtelee törkeästi sen mukaan miten Kreml ohjeistaa.
Olet hyödyllinen idiootti uskoessasi mitään RT kanavalla näkemääsi.
Disney channel on totuuden mukaisempi.
Sanot: ’..RT valehtelee törkeästi sen mukaan miten Kreml ohjeistaa..’
Itse luen RT-uutisia säännöllisesti siinä kuin muitakin kanavia. Saa paljon tietoa jota ei länsimediasta saa.
Mitä vikaa on esim. näissä RT-uutisissa jotka juuri luin?
Ymmärrän toki kun olen kommenttejasi lukenut että sinulle ne eivät kelpaa kun olet kapeutuneen maailmankuvasi sokaisema vanki jota ei saa kyseenalaistaa.
Texas: Hilfe für Hurrikan-Opfer nur bei Pro-Israel-Erklärung
Bewohner der Stadt Dickinson in Texas, die sich nach Schäden an ihrem Hab und Gut durch den Hurrikan Harvey um Gelder zum Wiederaufbau bewarben, mussten schriftlich erklären, dass sie Israel nicht boykottieren und dies auch in Zukunft nicht tun werden.
Texas: Help for hurricane victims only in pro-Israel declaration
Texas: Apua hirmumyrskyn uhreille vain Israel myönteisyyden ehdoilla
Dickinsonin kaupungin asukkaat Teksasissa, jotka pyysivät varoja jälleenrakentamista varten hirmumyrsky Harveyin jälkeen, joutuivat vakuuttamaan kirjallisesti, että he eivät boikotoi Israelia eivätkä tee niin jatkossakaan.
https://deutsch.rt.com/der-nahe-osten/59410-flutopferhilfe-fur-bewohner-texanischer-stadt/
Iran Deal: Was ist mit Israels Massenvernichtungswaffen?
Wieder einmal stehen der Iran und dessen Atomprogramm im Zentrum des amerikanischen Sturms. Eigentlich war dieses Thema schon längst vom Radar aller beteiligten Nationen verschwunden. Doch wie steht es in dem Zusammenhang um Israels Massenvernichtungswaffen?
Iran Deal: What about Israel’s weapons of mass destruction?
Once again Iran and its nuclear program are at the center of the American storm. Actually, this topic had long since disappeared from the radar of all participating nations. But what about Israel’s mass extermination weapons?
https://deutsch.rt.com/meinung/59321-was-ist-mit-israels-massenvernichtungswaffen/
Iranin sopimus: Entä Israelin joukkotuhoaseet?
Iran ja sen ydinohjelma ovat jälleen kerran amerikkalaisen myrskyn keskellä vaikka tämä aihe oli jo kauan sitten kadonnut kaikkien osallistuvien maiden tutkasta. Mutta entä Israelin joukkotuhoaseet?
https://deutsch.rt.com/meinung/59321-was-ist-mit-israels-massenvernichtungswaffen/
Tällaista pommitusta Kaliforniassa, ihan 9-11 malliin — kukahan mahtaa olla takana ?
Weather Wars
inTruthbyGrace: ‘The entire building disappears. There’s absolutely nothing left … The melting-points of glass and steel are double those of house fires’ Everything’s gone but the trees .. very, very little debris .. where’s the stuff that was in these houses? She comments on the ‘weird fires’ that are still burning, then quotes Dr Judy Wood on ‘weird fires’ on 9/11.
http://terroronthetube.co.uk/2017/10/16/weather-wars/
lisäys
aika erikoinen tuo avustusohjelma hurrikaanin tuhoihin liittyen.
Vain sillä ehdolla avustetaan että sionistit saavat olla rauhassa ja ajaa nwo-agendaansa.
Ovelaa on. Tarkoitus pyhittää keinot.
Olet oikeassa Truth-hunter. Kauhistuttava ase – high-energy – jota hallitukset käyttävät ilmaston muokkaukseen ja omien kansalaistensa tappamiseen on niin järkyttävä, että ihmiset eivät sitä todeksi usko. Massiivisia joukkomurhia tehdään JUURI NYT ympäri maailmaa luonnonkatastrofien nimissä, joka on täydellinen valhe. Nykytekniikalla ilmastosta on tehty järjetön ase, sillä hallitusten nimissä työskentelevät ilmastonmuokkaus military-organisaatiot pystyvät luomaan keinotekoisesti maanjäristyksiä, taifuuneita, tulvia, hurrikaaneja, rankkasateita, kuivuutta, tulipaloja, ym.
Tämä ei ole mitään foliohattu-juttu, vaan totisinta totta, jonka jokainen voi itse virallisista Yk:n ja hallitusten ohjelmista tarkistaa. Vallankahvassa olevat psykopaatit ovat ottaneet askeleen siihen suuntaan, joka voi johtaa ihmiskunnan maailmanlaajuiseen katastrofiin!
Hihiheh ja lol.
Foliohatut on toisaalta vastavalkean parasta antia.
(Penkuleen CIA kun jouduin skrapaamaan auton akkunat aamulla.)
Vastauksestasi päätellen et ole vielä ajokortti-iässä, joten jätä auto iskän haltuun.
* ”The list below provides all operational and research weather modification based projects that involved contributions from our staff.” http://www.skywaterventures.com/all-weather-modification-projects.html
* UNOG Convention on the Prohibition of Military or Any Other Hostile Use of Environmental Modification Techniques (ENMOD)
* ICRC https://ihl-databases.icrc.org/ihl/INTR O/460
* Weather Modification Reporting Act of 1972
https://www.law.cornell.edu/topn/weather_modification_reporting_act_of_1972
* National Weather Modification Policy Act of 1976 https://www.gpo.gov/fdsys/pkg/STATUTE-90/pdf/STATUTE-90-Pg2359.pdf
* 15 U.S. Code Chapter 9A “WEATHER MODIFICATION ACTIVITIES OR ATTEMPTS; REPORTING REQUIREMENT” https://www.law.cornell.edu/uscode/text/15/chapter-9A
Jos haluat tehdä ilmoituksen tuulilasistasi niin virallisia kaavakkeita saat täältä
* http://www.corporateservices.noaa.gov/~noaaforms/eforms/nf17-4.pdf
* http://web.archive.org/web/20130218182517/http://www.corporateservices.noaa.gov/~noaaforms/eforms/nf17-4a.pdf
Kimmo Kannala.
”Missä ovat viisaat ja oppineet, missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hulluudeksi? Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat.”
Itseäni kummastutti vielä enemmän tuo erikoinen avustushanke.
Tuli mieleen että olisiko sama taho sekä tuhon että jälleenrakennuksen takana?
Kiitos RIIKKA linkeistä, tämän tiedon jakaminen on mielestäni yksi tärkeimmistä, ellei tärkein, juuri nyt.
Ttruth-hunter. Kaikki avustushankkeet perustuvat shakkimestareiden toiminta-ideologialle, jossa tuhon perimmäinen aiheuttaja ja ”kritisoijat/avustajat/jälleenrakentajat” ovat täsmälleen sama taho, joita hoidetaan kerroksellisten liikeyritysten ja organisaatioiden kautta. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita organisoitujen ”sotien” massiiviset tuhot – joiden tuomitsemista (Amnesty), avustustoimintaa (Unisef, Punainen Risti) ja jälleenrakennusta hoitaa TÄSMÄLLEEN SAMA ISÄNTÄ.
Esimerkiksi CIA (ja sitä kautta kaikkien kansallisvaltioiden suojelupoliisit) sekä YK on ironisesti täysin Masonic-Vatikaani-jesuiittien hallinnassa, sillä – kaikki tiet johtavat todellakin pienten purojen kautta Roomaan. Tämä tieto on helppo jokaisen tarkistaa, sillä infoa kyseisten organisaatioiden perustajista, johtoportaasta ja tämän ”eliitin” jesuiitti- koulutuksesta & salaseuroista on kyllä tarjolla kun sitä etsii.
RT:n tuottaman pravdan sisäistämällä himmentää oman lamppunsa ja mädättää tilannekuvansa.
On juu https://archive.org/details/waltdisneystoryo00walt , luotetteva kuin mikä.
Remembering Tshernobyl, Tokaimura, Fukushima ja muutama muu turvallinen voimala
Kukaan järjellä varustettu ei lähde propaganda kanavalle naamaansa näyttämään.
RT:tä (Ryssä Tänään) enemmän valehtelee vain Sputnik News! Kukaan itseään kunnioittava toimittaja tai media ei käytä tätä propagandaa ja valheita suoltavaa paskalinkoa lähteenään.
RT:n toimituksesta onkin ottanut lopputilin lukuisia oikeamielisiä journalisteja kuten Liz Wahl, Sara Firth sekä Konstantin Goldenzweig. Syynä etteivät enää kestäneet Putinin hallinnon puolesta valehtelua ja Venäjän rikoksien valkopesua.
Tyylistä päätellen Marcus Svenson on sama henkilö kuin Kimmo Kannala.
Vai olisiko nim. ’Venäläinen valehtelu’ herännyt kuolleista? ja yrittää uutta läpimurtoa.
Ilmeisesti propagandan teko oli liikaa RT:n päätuottaja Anton Kostyleville joka hirtti itsensä ?
https://twitter.com/lennutrajektoor/status/535878062517551104
Koskahan se on sinulle? Kova henki tuntuu olevan päällä. Ota varovaisemmin ettei tule böönauttia.
Joo, oikeat journalistit tekee sellaista. Yleltäkin on lähtenyt monta, jo ennen YLEgatea.
Ilkka Kanerva ja Esko Aho näkyvät luopuneen järjestään ja antaneen haastattelun propagandakanavalle, on MV-lehti kaivanut esiin: esiintyvät European Values Think Again -hautaamon mustalla listalla https://mvlehti.net/2017/10/22/tshekkilainen-ajatushautomo-suomessa-kaksi-hyodyllista-idioottia-kanerva-ja-aho/
(hysteerinen naurukohtaus)
RT:n haastatteluissa juokseva real deal hyödyllinen idiootti lienee tämä kotimainen klovnin kaltainen politrukki!
https://www.youtube.com/watch?v=vEbPZxlk8o8
Huomaan Marcus Svensson sinun seuraavan ahkerasti RT:tä.
Mm. Tuolla on rautaista faktaa RT kanavasta:
https://www.stopfake.org/en/tag/russia-today/
(Ei ihme jos venäjämyönteinen vv haluaa sitä puolustella.)
Kiitos täyttä asiaa sisältävän linkin jaosta! Ehkäpä tuo avaa edes muutaman aivopesdyn trikolorilinssejä pitävän putinistin silmät.
Stopfake.org https://www.stopfake.org/en/about-us/ näyttää saavan rahaa
Isosta-Britanniasta https://www.gov.uk/government/news/uk-funded-projects-in-ukraine-2015-2016
Tsekeistä http://www.politico.eu/article/on-the-fake-news-frontline/
ja viitteitä on siitäkin että NATO Stratcom mahdollisesti rahoittaa Stopfakea http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/BRIE/2015/571339/EPRS_BRI(2015)571339_EN.pdf
Stopfake itse kertoo että ei saa VIRALLISESTI Ukrainalta rahaa.
Oliko jotain asiasisältöön?
No eipä tietenkään. Koskaan ei ole. Kunhan kaivellaan taustoja.
Vain valtiollinen venäjän rahoittama media kelpaa?
Viittasin hienotunteisesti siihen että et hyväksy Venäjän valtion rahoittavan venäläistä mediaa koska se tekee mediasta puolueellisen mutta hyväksyt länsimaiden rahoittavan länsimyönteisiä lähteitä ja medioita koska se ei — muka — tee niistä puolueellisia.
Herra Kimmo Kanala on jälkeenjäänyt ja lapsellinen retardi, jonka paskanjauhannasta ei kannata välittää. 😀
Eipä nyt ryskitä siellä henkilöönkäyvästi. Jonkun tässä maassa täytyy yrittää yllpitää hyviä tapoja ja säädyllisyyttä. Ok?
Jawohl 😀
Yksi tapa arvioida näitä ”puolueettomia tutkimuksia” on kysyä
— voidaanko tutkimuksesta vetää sellainen johtopäätös, että olisi hyödyllistä antaa lisää rahaa kyseiselle tutkimuslaitokselle asian tarkempaa selvittelyä varten ja että
— pitäisikö rahan tulla valtiolta tai muulta julkiselta laitokselta.
RT tekee kipeetä ihan oikeille idiooteille:
Viimesinä vuosina RT on kahminut rekkakaupalla palkintoja ympäri maailmaa mm. USAssa:
palkintoja journalismista, uutisista, dokumenteista, elokuvista, tutkivasta journalismista, tutkivista journalisteista, digitaalijournalismista etc.
Tietenkin kaikilla viestimillä ja myös viestijöillä on omat agendansa, eikös juuri noiden toimijoiden mahdollisimman avoin ja vapaa toiminta ole yksi mainostetun avoimen yhteiskunnan peruspilareista.
Ne ja he jotka tahtovat julistautua puhtaimman totuuden sanansaattajiksi,ovat pyrkimyksiltään ja sielultaan totalitaristisen tien kulkijoita.
Maamme viestinnän vapaudsta kertoo paljon se, kun maamme hallitus ja muut viranomaiset eivät anna toimilupaa venäläisomisteiselle radiokanavalle.
Olemme ajautumassa hiljaleen tilanteeseen, mikä muistuttaa pahimpia Mac cartyismin aikoja yhdysvalloissa,he jotka tuntevat olevansa heikoilla tässä informaatiosodassa turvautuvat raukkamaiseen sananvapauden rajoittamiseen.
RT yritti tosiaan saada vuonna 2014 omaa toimilupaa Suomesta. Radiotoimilupa jäi venäläisten harmiksi saamatta koska silloin ei ollut tarjolla vapaita taajuuksia millä kanava olisi voinut toimia. Tällä ei ole mitään tekemistä sananvapauden rajoittamisen kanssa.
Älä naurata, USA ryhtyi torppaamaan RTtä ja meidän nilkit perässä.
Muistan. Avoimessa ja vapaassa lännessä ei tykätä yhtenäisnarratiivin kyseenalaistavasta materiaalista. Eikä tietenkään virallisen inhokin halusta esittää oma näkökulmansa.
Miksi Snenson menit puolustus paniikkiin RT:n takia? Kummastuttaa.
Sopisiko tämä paremmin?
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=159846
Ajatushautomolaiset ja niiden think tankereihin uskvat ovat hyödyllisiä idiootteja.
Kuin varkain kokoomus romutti yliopistojen, korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, Akatemian asiantuntijat amerikkalaiseen malliin yksityisten Think tankereilla.
Think tankeriksi ei vaadita mitään, ei älyä, ei yliopistokoulutusta, ei korkeakoulutusta, ei tutkijakokemusta.
Vihapuhetta! Vaikket nimeltä tiettyjä henkilöitä maininnutkaan (kikatuskohtais)
Sanan ja julkaisun vapautta maassamme rajoitetaan,se osoittaa ainoastaan heikkoa todellisuuden ja maaailman ymmärtämistä,kukaan ei ole väitämässäkään että RTolisi jokin maailman totuus, vaan se on vain yksi,tosin merkittävä näkökulma heijastamaan millaisessa maailmassa ja totuudellisuudessa me elämme.
Onneksi esimerkiksi Kauppalehdessä löytyy hyvinkin monipuolista raportointia merkittävän naapurimaamme kehityksestä.
Myös ylen klassisella on vanha venäläinen kultuuri hyvin esillä.
Ogelmaksi onkin muodostunut nykyisen populaarin ja pinnallisen venäläisen kultuurin esilläolo maassamme, siihen varmaankin olisi RT kanava maassamme tuonut parannusta.
RT:llä vastine European Values Think Again -ajatushautaamon raportille: ”NGO publishes names of 2,300+ RT guests, labels them ‘useful idiots who undermine Western democracy” https://www.rt.com/news/407347-rt-guests-list-ngo/
jossa osoitetaan raportin sisällössä olevia virheitä ja sisäisiä ristiriitoja. Kuten että ensin raportissa hurskastellen paheksutaan Moskovan tapaa tukahduttaa toisinajattelevien ääniä, ja sitten ehdotetaan ratkaisuna että Moskovan ääneen päästämien ”hyödyllisten idioottien” vaientamiseksi olisi syytä turvautua rankempaan sensuuriin länsimaissa.
Onhan tämä älytöntä! Aikuiset ihmiset puhuvat vakavalla naamalla siitä että länsimaissa harrastetaan strategista viestintää kun taas muut maat (siis Venäjä) propagoivat, valehtelevat, sensuroivat, salailevat, vääristelevät jne. Ikään kuin länsimaissa ei koskaan tapahtuisi mitään sen suuntaistakaan. Millaista itselleen selittelyä moinen yksisilmäinen asenne mahtaakaan vaatia!
USAn ja kumppaneiden informaatio-hegemonia murtui digitaalin myötä ja kun murrosta ei voi padota teknologsesti länsi yrittää kontrolloida sitä moraalilla mustamaalaamalla uusa kilpailevia viestijöitä, yksityisiä internetkäyttäjiä, Venäjää, Kiinaa jne.
= tuo moraalikontrolli, mustamaalaus synnytti sitten käsitteet informaatiosota ja vihapuhe, jolla USA ja kumppanit yrittävät tukahduttaa kritiikin, sanan ja puhumisen sekä keskustelemisen vapauden.
Se oliskin hyvä akateemisen tutkimuksen aihe: miten eriävien mielipiteiden ja näkökulmien esittämisestä tuli/tehtiin informaatiosotaa, vihapuhetta, asymmetrista sotaa, kybersotaa ja hybridisotaa.
Jota tietenkin käydään vain meitä vastaan, me emme tee sellaista kenellekään emmekä koskaan olekaan tehneet… (sarkasmivaroitus)
Totta,
tieteellistä tutkimusta pitäisi tehdä myös siitä, miten journalismi, yhteiskuntatieteet, valtiotieteet, politiikan tutkimus, sosiologia, valtio-oppi, filosofia, viestintä, journalismi, tiedotusoppi yms. vaiennettiin, hiljennettiin ja työnnettiin marginaaliin.
Yksi syy on helppo löytää: kokoomuksen ajama yliopistojen yksityiseen rahoitukseen perustuva rahoitusmalli, mutta miten hiljeni Akatemia, yksittäiset tutkijat, tiedekunnat, professorit, tutkimuslaitokset, tutkimusten rahoittajat, tilaajat, media, tutkiva journalismi, asiantuntijat jne.
Sanoit sen jo: se tehtiin rahoituksella.
Sillä saa paljon tendenssitutkimusta.
M. Svenson, maksetaanko sinulle noista älyttömyyksistäsi ? Naputteleppas sinne tietokoneesi sivulle,eräästä CIAn entisestä työläisestä miten hän paljastaa sen kaiken ”kauheuden” mistä monikaan ei tiedä mitään koko maapallolla. Kevin Shipp on selväpuheinen, esityksessään, enkä ole koskaan kuullut niin selvää sekä paljastavaa esitystä keneltäkään muulta. Sen kuunteleminen vaatii täydellistä englanninkielen hallintaa. Se paljastaa koko Yhdusvaltojen lähi-historian poliittisten pyrkimysten aikeet, sekä saavutukset. Sido itsesi tuoliisi, ettet lähde siitä lentoon, ”raskaasti kuin leppäkeihäs”. Ainutlaatuinen ohjelma joka ”rapsii luteita”. Kehoitan jokaisen kiinnostuneen, säästämään sen ohjelman tulevaisuuden varalle.
Hakuni tuotti lähinnä lisää linkkejä absurdeja salaliittoteorioita levittäville valeuutissivuille ja blogeihin.
Bush Sr https://www.youtube.com/watch?v=byxeOG_pZ1o
The Independent http://www.independent.co.uk/news/world/politics/transformed-un-proposed-to-create-new-world-order-771416.html
BBC http://news.bbc.co.uk/2/hi/uk_news/politics/1594675.stm
IISS http://iiss.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/00396339108442590?journalCode=tsur20#.Wey0Ymi0OUk
jne
Kokeile eri hakusivuilla: Google antaa eri tuloksia kuin Startpage, Ixquick jne.
Algoritmeilla on jo luokiteltu mieltymyksesi ja sinulle tarjotaan niiden perusteella valikoitunutta materiaalia.
M.Svenson oli kait päiväunillaan, kun ”W” Bush” hoki NWO, NWO, NWO, sekä samoin teki isä BUSH. Brittien Gordon Brown myöskin muisti siitä mainita. Kaiken kukkuraraksi, jopa Venäjän Medvedev esitteli New World Order KOLIKKOA sormiensa välissä, ihan julkisilla TV-kanavilla. yllätys, yllätys ? Jotakin asiallisuutta pitäisi olla sentään henkilöllä, joka tulee tänne esiintymään USAn TROLLINA.
Mites Turkki käy länsimaiseen arvoyhteisöön. EU käy jäsenneuvotteluja. Hyvin varmaan passaa, on yhteensopiva.
Olemmehan me menossa Turkin suuntaan mm. sanan ja mielipiteenvapauden suhteen. Lähentymistä siis on tapahtunut 😉
Lisää lähentymistä! Ukraina on luovuttanut Turkille Interpol-haulla turkkilaisen toimittajan ja meille annettiin MV-lehden päätoimittaja Interpol-haulla.
Toisaalta taas näyttivät EuObserverissa arvostelevan Venäjää siitä että oli pyytänyt Interpol-haulla EU-aktivistia luovutettavaksi.
Kävin taas lukaisemassa hyviä uutisia RT-kanavalta. Laitetaan tännekin:
Stabilität statt Chaos: Warum der Westen ein Auslaufmodell ist — Vakaus kaaoksen sijaan: Miksi lännen malli on ’loppuun kulunut malli’
Westliches Modell verliert rapide an Glaubwürdigkeit und Attraktivität
Die Fehler dieses westlichen Modells liegt darin, dass es die Geopolitik an Völkerrecht und Diplomatie vorbei gestaltet, einzig legitimiert durch das Recht des Stärkeren, verkleidet in Rabulistik. Die Neigung der Nationen und ihrer Bevölkerungen, sich diesem Modell zuzuwenden, nimmt mit der westlichen Werte-Erosion und der zunehmenden Aggressivität ab.
Die Erzählung, der Westen stünde für die Verbreitung von Freiheit, Demokratie und Menschenrechten, kann mit jedem Tag weniger aufrechterhalten werden. Der sichtbare ökonomische Niedergang tut ein Übriges. Die Fliehkräfte werden größer. Die Seperationsbemühungen unterschiedlicher Regionen in der Europäischen Union erinnern inzwischen an den Zerfall der Sowjetunion.
Russland als Modell für vernunftgeleitete und stabilitätsorientierte Politik
Legt man den durch westliche Propaganda vernebelten Blick ab und blickt auf die aktuellen Projekte Russlands, dann wird deutlich: Dort, wo das russische Prinzip wirksam wird, bildet sich sofort Stabilität heraus. Aus rationaler Politik erwächst für die Menschen die Möglichkeit der planbaren Existenz.
Politische Gestaltung statt permanenter Krise
Die ökonomischen Modelle Russlands und Chinas haben zum Ziel, Globalisierung politisch zu moderieren. Das europäische und westliche Modell entmachtet Politik und liefert die Menschen den Mechanismen eines von unkontrollierten Großkonzernen dominierten Marktes aus. Russland überwindet den Kapitalismus nicht, aber es gestaltet ihn mit dem Primat der Politik, und stellt so tatsächlich eine Alternative zu Deutschen Alternativlosigkeit dar.
https://deutsch.rt.com/meinung/59317-stabilitat-statt-chaos-warum-westen/
”Läntinen malli menettää koko ajan nopeasti uskottavuutta ja kiinnostus sitä kohtaan vähenee
Mallin vika on, että se nostaa geopolitiikan kansainvälisen oikeuden ja diplomatian yli, vain viidakon laki ohjaa. Kansojen ja niiden väestön suosio tätä mallia kohtaan on vähenemässä länsimaiden eroosion ja aggressiivisuuden lisääntyessä.
Puhe, että länsi puolustaa vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien leviämistä, on menettämässä merkitystään. Näkyvä taloudellinen taantuma on yksi asia. Keskipakoisvoimat kasvavat.
Euroopan unionin eri alueiden eristäytymispyrkimykset muistuttavat nyt Neuvostoliiton hajoamista.
Venäjä mallina järkevälle ja vakauteen suuntautuneelle politiikalle
Jos tarkastelemme nykyisiä (lännen propagandan vääristämiä) Venäjän hankkeita, käy ilmi, että vakautta syntyy sillä missä Venäjän periaate toimii. Rationaalisesta politiikasta seuraa että ihmisillä on mahdollisuus kestävään ja vakaaseen elämään.
Poliittinen malli/järjestys pysyvän kriisin sijasta
Venäjän ja Kiinan talouden mallit pyrkivät poliittisesti hillitsemään globalisaatiota. Euroopan ja länsimaiden malli tekee politiikasta impotentin, voimattoman ja tarjoaa ihmisille elämää itsevaltaisten suuryritysten ehdoilla. Venäjä ei hylkää kapitalismia, mutta nostaa politiikan ensisijaiseksi, ja siten se on todellinen vaihtoehto vaihtoehdottomuudelle.”
Lyhyesti: kapitalismi siis otetaan poliittisen (yhteiskunnan) kontrollin alle eikä se voi enää toimia vain omien mielihalujensa mukaan. Tämä on juuri se talousdemokratian malli jota mm. IPU kannattaa.
”Mallin vika on, että se nostaa geopolitiikan kansainvälisen oikeuden ja diplomatian yli, vain viidakon laki ohjaa. Kansojen ja niiden väestön suosio tätä mallia kohtaan on vähenemässä länsimaiden eroosion ja aggressiivisuuden lisääntyessä.
Puhe, että länsi puolustaa vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien leviämistä, on menettämässä merkitystään. Näkyvä taloudellinen taantuma on yksi asia. Keskipakoisvoimat kasvavat.
Euroopan unionin eri alueiden eristäytymispyrkimykset muistuttavat nyt Neuvostoliiton hajoamista.”
Kyllä uskoisin tuon pitkälle pitävän paikkansa. YK ja vastaavat instanssit ovat menettäneet arvonantoaan koska on niin ilmeistä että kansainvälinen laki on vain lapsille tarkoitettu tyynnyttelevä iltasatu jota noudatetaan silloin kun se sopii omiin intresseihin. Arvoihin ei ole aidosti sitouduttu.
Ennen pitkää illuusionsa menettäneet alkavat käydä vaarallisiksi järjestelmälle koska he eivät enää usko sen tuotoksiin ja kykyihin; järjestelmä nähdään ongelmien kehtona ratkaisijan sijaan.
RT – RUSSIA TODAY – network edustaa tietysti kontroloitua oppositiota, ja on osa NWO-agendaa samoin kun Trump, Vale-Putin, ja muut kansallisvaltioiden johtajat, sen tietää jo ”arvovaltaisista vieraista”. RT TV ei vastusta missään muodossa länttä, se vastustaa eliittiä maailmanlaajuisesti, koska se, samoin kuin Trump, lietsoo kaaosta ja vastakkainasettelua, joka tuhoaa kansallisvaltioiden taloudet ja sosiaaliset järjestelmät.
”What I discovered is that RT is part of a Hegelian Dialectic to implement a certain kind of world government. Top leaders of Russian-based media moguls affiliated with RT behind the scenes appear to come from the former KGB (along with Vladamir Putin).
Additionally, they are members of,
the Council on Foreign Relations
the World Economic Forum
Chatham House,
…and other elite facilities.
That’s a fact. Look it up.
And lately RT has begun using the language of Occupy Wall Street, apparently a George Soros-funded and controlled false-flag operation.
RT supports programs by Julian Assange, a former writer for the British Round Table (Rothschild) controlled Economist magazine, which used to award him prizes. WikiLeaks is probably another false flag, in our view.
RT, one of the fastest growing media conglomerates in the world, is a Russian Intel operation that puts libertarian faces on their channel for purposes of credibility, in my humble opinion. But it is not a free-market channel.
Yes, dear reader, I believe it is part of a pincer movement to create a certain kind of world government and simply another cog in the international media matrix – right up there with the CNNs and Fox News networks of the world.
I won’t name names, but strip out the libertarian appearances and you are left with a certain kind of ”alternative media” guest.
It is a guest raging against Wall Street, Goldman Sachs and the corruption of capitalism.
It is a guest seeking government control of money.
It is a guest who seeks to use the genocidal power of the US penitentiary Gulag to ”punish” Wall Street bankers.
It is a guest who seeks ”control” of central banking rather than its downfall.
It is a guest who would not be opposed to neo-Pecora hearings of the sort that started the full-fledged downfall of modern capitalism in the 1930s. These hearings are apparently already being prepared in the bowels of Washington DC committees.”
Lisäisin kommenttiini vielä sen, että minulle on ihan sama mistä tuutista uutinen/informaatio tulee niin kauan kun se edustaa jotakuinkin totuutta. RT on muokattu perinteisen VALEMEDIAN vastamediaksi, eli sieltä saa paljon totuutta. Vaikka näin on, silti on hyvä pitää mielessä se, että RT:llä ja valheita työstävällä massamedialla on täsmälleen sama isäntä, eli – musta ja valkoinen informaatio tulee ulos samasta tuutista.
Minulle massamedia edustaa kokonaisuudessaan propagandaa…. totuuden hiukkanenkin on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta ja nuo totuuden hiukkaset edustavat lähinnä kotimaan uutisia, viihdettä ja urheilua. Mockinbird uutiset ovat 100%:sti potaskaa, naurettavaa Trump vastaan sarjakuvahahmo Kim poliittista teatteria, jota kansallisvaltioiden korruptoituneet jesuiitti-agentit ylläpitävät milloin missäkin valtiossa ja asiassa (ps. Pohjois-Korea ei ole edes oikea valtio, se on CIA:n psy-op movie set, jossa ei ole todellista kansaa… ei tartte taaskaan mun folioita uskoa, mutta etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.)
Massamedia syöttää ihmisille päivittäin valheita ja pelkopropagandaa, kuten suojelupoliisien lavastamat terroristi-iskut, ja samaan aikaan ihmisiä joukkomurhataan OIKEASTI ympäri maailmaa hallitusten toimesta pakkorokotuksilla ja ”luonnonkatastrofeilla”, mutta niistä ei valemedia teille hiisku. Massamedian seuraaminen on tärkeää minulle ainoastaan siksi, että tiedostan ”mikä aika on yöstä”, koska shakkimestareilla on tapana paljastaa etukäteen NWO-näytelmänsä seuraava siirto.
Tiedon ja informaation vastaanottaminen; väärien nettisivujen lukeminen. Tämä on täysin tulkittavissa terrorismiksi, vehkeilyksi hallitusta ja siten myös EU:ta ja koko ihmiskuntaa vastaan.
Perinteinen julkinen oikeudenkäynti näitä väärän tiedon vastaanottajia vastaan on tuomittu epäonnistumaan. Joudutaanhan oikeudenkäynnissä julkistamaan nuo väärät sivustot ja siten saattamaan ne yleisön tietoon. Se vain pahentaa tilannetta. — Kielletty hedelmä on aina kiinnostava.
Ratkaisu on salaiset oikeudenkäynnit. Ei riitä, että tuomio salataan. On joko salattava myös syyte tai sitten tuomittua ei koskaan saa päästää vapaaksi (ja miksi tuollaista roskaväkeä ylipäätään valtion varoilla pitäisi elättääkään).
Tuomioista tai niiden kohteiksi joutuneista henkilöistä keskusteleminen on myös verrattavissa tuon syyllisen suorittamaan rikokseen. Puhuja tuomitaan ja ilmiantaja palkitaan.
— Kuule Maija, rakas sisareni. Ei kai meitä kukaan täällä metsän siimeksessä näe! Niin. Virtasen pihalla kävi yöllä musta auto. Joko ne veivät hänet? Hän onkin viime aikoina ollut vähän sekava. Puhunut vapaudesta ja demokratiasta vaikka kyläneuvosto oli jo varoittanut.
— Kun tuo kyläneuvoston puheenjohtajakin on viime aikoina valitellut asuntonsa ahtaudesta. Vaikka Mattila perheineen mukavasti tuli toimeen siinä talossa. Antavatkohan nyt Virtasen talon hänelle?
Johtopäätös:
Joko informaation vastaanottaminen ei ole rikos ollenkaan
tai sitten
hallitusmuodoksi on vaihdettava tyrannia.
Ah, väärän informaation/vääräksi luokitellulta taholta tulevan informaation vastaanottaminen on rikos kun taas oikean (siis Virallisen totuuden) vastaanottaminen ei ole.
Sehän ei ole tyranniaa vaan länsimaisten arvojen mukaista vapautta!
(varmuuden vuoksi sarkasmivaroitus)
Jos tiedon vastaanottaminen ei ole rikos, siis oikeammin sanottuna tottelemattomuutta, ei myöskään toisen avustaminen tiedon vastaanottamisessa voi olla rikos. Ei myöskään tiedon tuottaminen. Sillä ei ole merkitystä onko tuotettu tieto oikeaa vaiko väärää tai onko tuottajalla taka-ajatus eli omalehmä ojassa.
Valehtelemisen tai väärän tiedon julkaisemisen on oltava vapaata. Muuten meillä ei ole sananvapautta. Vapaus valehtelemiseen kuuluu sananvapauteen.
Millä sitten mitataan väärää tietoa? Julkaisijan maineella. Käytännön ongelma on totalitaarinen valtio, joka maksua vastaan takaa kaiken tiedon oikeellisuuden. Valtio ikään kuin tulee takuumieheksi kenen tahansa kansalaisensa puheille. Sen seurauksena yhdelläkään kansalaisella ei ole mainetta tai kunniaa. Se on vain valtiolla. Tällaisessa tilanteessa kukaan ei voi menettää mainettaan eikä kenelläkään ole motiivia julkaista oikeaa tietoa. Vain tietoa josta on itselle hyötyä.
(Asian havainnollistamiseksi: Täsmälleen samanlainen tilanne on työntekijän palkkaturvassa. Siinä valtio on tullut kenen tahansa kelmin takuumieheksi, että palkka maksetaan.)
”Millä sitten mitata väärää tietoa?”
Tiedottaja/tuottaja mittaa sen omalla tunnolla, joka on aina subjektiivista. Vastaanottaja mittaa sen ymmärryksellä, joka on myöskin subjektiivista. Yritys mittaa ”oikean ja väärän tiedon” useiden ihmisten – omalla tunnolla ja ymmärryksellä – joka on yritystasolla kollektiivista.
Universaalisen Jumalan valossa: valhekin on totuus, koska se on olemassa!
Re: Tulenkantaja 24.10.2017 at 22:52
> Tiedottaja / tuottaja mittaa sen omalla tunnolla,
> joka on aina subjektiivista.
Tuon subjektiivisen oman tunnon sosiaalinen (yhteisöllinen) ulottuvuus (projektio) on maine (ja kunnia).
> useiden ihmisten – omalla tunnolla ja
> ymmärryksellä – joka on yritystasolla
> kollektiivista
Mielestäni kollektiivista omaa tuntoa ei ole olemassa.
Voiko sitten olla kollektiivinen vastuu? Jos sanon sinulle, että hyppää kaivoon ja sinä hyppäät, minäkö olen vastuussa hyppäämisestäsi? Mutta sinä sinne kuitenkin hukut.
> Universaalisen Jumalan valossa: valhekin on totuus,
> koska se on olemassa!
Kun metsästäjä naamioituu pensaaksi, hän ei suinkaan muutu pensaaksi vaikka kaikilla käytettävissä olevilla mittareilla mitaten kyseessä on pensas. Kyseessä on selviytymisstrategia. Täsmälleen sama on tilanne, kun etuuden hakija antaa valheellisen tiedon KELA:lle saadakseen paremman saaliin. Jänis on vaihtunut rahatukkoon mutta metsästäjän vietit ovat samat.
Tässä on tämän valhe/totuuden kaksi ulottuvuutta. En nyt sitä paremmin sanoiksi osaa pukea. Onko olemassa moraalinen totuus ja moraaliton totuus; tai valhe?
”Kun metsästäjä naamioituu pensaaksi, hän ei suinkaan muutu pensaaksi vaikka kaikilla käytettävissä olevilla mittareilla mitaten kyseessä on pensas.”
No huh, huh… filosofiaasi perustuen metsästäjä ei muutu pensaaksi, vaikka ”pensaaksi verhoutunut metsästäjä” on ”kaikilla käytettävissä olevilla mittareilla mitaten” pensas? Holyy…. melkoiset mittarit on käytössäsi.
Se, onko kyseessä metsästäjän selviytymisstrategia, joka perustuu TARPEESEEN TORJUA UHKA vai puhdas METSÄSTÄJÄN VIETTI, riippuu tietysti tilanteesta. Jäniksen metsästäjä tuskin verhoutuu pensaaksi tiedostamansa uhkan vuoksi, mutta sotilas usein näin toimii – ainakin elokuvissa. Selviytymisstrategiaa voi puolestaan mainiosti soveltaa siihen, että yksilö ottaa KELAsta valehtelemalla enemmän rahaa, jotta voi ostaa lapsilleen ruokaa, ja tässä tapauksessa se on täysin oikeutettua. Ahneus puolestaan, jota esimerkiksi poliittinen eliittimme ahkerasti harjoittaa, onkin sitten kokonaan toinen juttu, koska se ei ole selviytymisstrategia. Ahneus on puhdas ”metsästäjän vietti” – se ei perustu millään tasolla tarpeeseen.
Totuus ja valhe on subjektiivista, mutta moraalin ja moraalittomuuden määrittelee mielestäni joukkotietoisuus tyyliin: tämä on meidän perheelle tänään moraalitonta – huomenna moraalista, ja päinvastoin. Joukon tai ryhmän koolla ei ole moraalin tai moraalittomuuden kanssa mitään tekemistä.
Joukko yhdessä työskenteleviä ihmisiä muodostaa yrityksen/organisaation kollektiivisen omatunnon/ymmärryksen (eli työmoraalin) – ja sen pitää olla lähellä sitä, jota johtohenkilöt edustavat. Työntekijän omatunto siten joko ”ymmärtää” tai ”ei ymmärrä” yrityksen tai organisaation toimintaa, eli hän toisin sanoen joko sopii joukkoon (työllistyy) tai sitten ei sovi. Suurin osa ihmisistä uhraa omatuntonsa työn alttarilla (kuten useat toimittajat), eli hetken päästä hän on ”ymmärtänyt” sen miten yrityksessä pitää toimia, ja sulautunut joukkoon.
PS Ainoat suomalaiset RT:n ”hyödylliset idiootit”, jotka pääsivät tuohon listaukseen ovat Ilkka Kanerva ja Esko Aho. Mitä näille ”Moskovan tiltuille” pitäisi håkan-svensonin mielestä tehdä?
Itse aktiivisena RT:n seuraajana olen bongannut RT:tä muitakin suomalaisia, mm. Bäckmannin muistan kerran nähneeni RT:n ”Crosstalkissa” ja Oksana Boyko haastatteli Mika Häkkistä.
Bäckman ja Häkkinen eivät jostain syystä ole päässeet ”hyödyllisten idioottien” listalle. 😀
Eipä europeanvaluesin sivuilta ladattavassa listassa ollut niputettuna yhteen Euroopan osalta kuin poliitikot ja johtajat. Jos siinä olisi ollut listattuna kaikki kotimaiset RT:llä esiintyneet Venäjää palvelevat häiriintyneet huuhaa-äijät ja pellet niin tuon MV-Lehden artikkelin tästä aiheesta suoltanut Juha Molari olisi 100% varmasti mainittu siinä. Molari lieneekin helpottunut kun ei löytänyt itseään tuolta listalta.
Ajatelkaapa, jospa Vv:n kirjoittajista ja kommentoijista tehdään vastaava ”hyödyllisten idioottien” -lista.
Herra Kannala & kumppanit joutuvat häpeämään. 😀 😀
https://www.youtube.com/watch?v=ZJkI-NP9-AI
Heh, etkö arvele että sellainen on jo hybrisosaamiskeskuksella aloitettuna 😉
Ja miten se tuo Miksukin noin hyödyllisen idioottimaista läppää heittää ettei kännissä ajaessa ole vehkeen kontrollissa, luulevat vielä Venäjällä että ollaan ihan maitopartoja täällä vapaassa lännessä! Kyl niimppal kärssi ja hävet saa, sanos turkulainen majuri Mashiri.
I found that every comment made in this obvious attack on RT can easily be made on western corporate media and so-called journalism. I am eager to find out who financially supports this so-called think tank. I encourage all to read this to judge for yourself concerning the content of it. I guess I fall under their category of being a ”useful idiot.” Nowhere in this report do they say anything about the censorship that goes on in the West on any opposition or dissent which violates true freedom of speech and press. It does not take much to figure out how one-sided this report is, the true purpose of it, and from whom it is truly coming from. Indeed, RT benefits from the censorship, blacklisting, and dissent that goes on in the West but this assault on the ”useful idiots” is unwarranted and makes every effort to silence those who are interested in change, dissent against the status quo, and for those who want a peaceful world. You be the judge!
http://www.europeanvalues.net/wp-content/uploads/2017/09/Overview-of-RTs-Editorial-Strategy-and-Evidence-of-Impact.pdf
Donald Jordan,
we were discussing about this and wondering how come it is improper for Russia to finance a Russian media, and for Russian media to open up Russian points of view but not improper for West to finance Western media which is spreading Western agenda.
We are of the opinion that every side should be listened to; otherwise there´s no point in talking about the importance of dialogue.
Russia Today – Garbage propaganda, dirty lies and trolling from Russia since 2005
https://ibb.co/gHzzBR
Related to this:
https://www.youtube.com/watch?v=35stefA4vg0
KYSYMYS: Onko ko. kuvassa (videossa) oleva Putin mielestänne sama henkilö kuin Suomessakin usein vieraillut pääministeri Putin? Ikävä on taas kerran teitä nukkuvia lampaita ravistella, mutta eroa on kuin yöllä ja päivällä, eikä ainoastaan siksi, että pääministeri Putin puhui sujuvaa saksaa, mitä pyöreäpäinen/tihrusilmäinen jesuiitti-agentti ei kykene tekemään.
Putin on todennäköisesti kyborgi.
Kyborgi tai ei mutta olisi mielenkiintoista tietää totuus.
Erilaisia kuvia Putinista näkee ja on vaikea uskoa että niissä voi olla sama mies. Joku kaksoisolento ehkä?
Kaikenlaisia ajatuksia tuo herättää. Miksi tällaista tapahtuu?
Onko Venäjän tehtävä nykyisin toimia vain jonkinlaisena Illuminaatin luomana ns. kontrolloituna oppositiona, vastavoimana jota vastaan voidaan käydä sopivaa kädenvääntöä, esittää pelkoa luovaa teatteria, sodan uhkan alla elämistä joka estää ihmisiä näkemästä todellisuutta ja joka mahdollistaa nwo-agendan eteenpäin viemistä?
Toivottavasti näin ei kuitenkaan ole vaan Venäjä on todellinen vastavoima NWO-diktatuurille.
Kyborgi tai ei , mutta
”RUSSIAN President Vladimir Putin has sensationally stated that the nation which wins the artificial intelligence (AI) arms race will become the rulers of the world.
A heated debate is currently underway within the scientific community about AI, with some claiming that it can be used to benefit humanity, while others claim it could lead to the end of modern civilisation.
South African businessman and SpaceX leader Elon Musk has been one of the more outspoken critics of AI, describing it as the “biggest risk we face as a civilisation.”…”
http://www.express.co.uk/news/science/849473/vladimir-putin-artificial-intelligence-war-elon-musk
”Artificial Intelligence (AI) not Artificial, Secret Scalar Waves used
AI is the biggest danger to our planet and all the other living creatures on it.
AI is deeply dependent on MIND CONTROL and there is a secret wave form used, scalar waves.
As usual when it comes to vital information, we are being lied to.
[Uskoo ken tahtoo:] Artificial intelligence is not artificial at all, but created by very negative and smart creatures who belong to the hierarchy of the Darkness, ether the Archons or others higher up in the devils realm.
Every word connected to the prefix smart, as smart-phone, smart-town, smart-car, smart-dust, smart-meter, is part of the AI-conspiracy and therefore extremely dangerous…”
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1935-artificial-intelligence-not-artficial-secret-scalar-waves-used.html
Jos tekee vertailevaa uutistutkimusta niin kyllä USAn FOX-kanavalla vierailevat ja FOX-kanavaa seuraavat ovat enemmän kuin hyödyllisiä idiootteja, he ovat ihan oikeita todellisia idiootteja.
Siitä itseasiassa on tehty akateeminen tutkimus. Tulos oli että Foxin seuraajat tiesivät vähimmin maailman menosta ja olivat ylipäänsä väärinkäsitysten vallassa. https://www.alternet.org/story/149193/study_confirms_that_fox_news_makes_you_stupid
Ylipäänsä runsas tb:n katsominen tekee tyhmemmäksi http://www.independent.co.uk/news/science/watching-lots-of-tv-makes-you-stupid-says-american-universities-a6759026.html
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että jos — nykyisen ohjelmatarjonnan ja uutisoinnin laadun valossa — katsoo paljon tv:ta, on jo valmiiksi typerä.
USAssa, jonka kansa on huonosti koulutettua silti yli 60 % on tajunnut että valtamedia valehtelee eikä ole luotettava.