Naisten kokema seksuaalinen häirintä ja ahdistelu on ollut tapetilla jo vuosikymmeniä. Olen tavattoman iloinen siitä, että näistä asioista käydään yhteiskunnallista keskustelua.

Väheksymättä yhtään, on hyvä muistaa, että naiset eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka joutuvat kokemaan häirintää. Ilmiö on yllättävän tuttu myös miesten keskuudessa. Miehiin kohdistuva kiusallinen ja ahdistava lääppiminen ja verbaalinen ahdistelu ovat edelleen tabu.

Miesten kokema seksuaalinen ahdistelu ja häiriköinti jäävät edelleen piiloon – sen takia tilastot eivät anna koko kuvaa asiasta. Miesten kynnys ilmoittaa joutuneensa kohteeksi on selkeästi korkeampi kuin naisten.

Suurimmat selittävistä syistä miesten valintaan vaieta kokemuksistaan ovat rakenteellisia. Kyseiset rakenteet ovat luoneet miehille sellaisen asetelman, jossa miehet ajattelevat, ettei heitä oteta yhtä vakavasti kuin samassa tilanteessa olevia naisia.

Miehet saattavat herkästi ajatella, että kuuluuko minun sanoa takaisin tässä vai ei. Että pitäisikö minun olla vain tyytyväinen, että saan ylipäätään huomiota.

Yhteiskunta antaa eri painoarvon miesten kokemalle ahdistelulle osittain siksi, koska miehillä tilanteisiin harvoin liittyy seksuaalisen väkivallan uhkaa. Vaikka miehillä onkin keskimäärin paremmat edellytykset puolustaa itseään, se ei poista sitä tosiasiaa, että miehiin kohdistuu seksuaalista häirintää valitettavan paljon.

Miehet on pienestä alkaen opetettu käyttäytymään ja vastaanottamaan vastakkaisen sukupuolen käyttäytymiset tietyllä tavalla, mikä tarkoittaa, että miehet antavat helpommin asioitten olla. Kokemus jää piiloon, varsinkin jos se on epämiellyttävä.

Pitää muistaa, ettei vain naisilla ole oikeutta koskemattomuuteen. Yhteiskuntarakenteet viljelevät epätasa-arvoisia tapoja, käyttäytymisiä ja ajatuksia.

Kouluterveyskyselyn mukaan 8.–9.-luokkalaisista tytöistä yli 60 prosenttia ja pojistakin liki puolet on kokenut seksuaalista häirintää joskus tai toistuvasti. Häirinnällä tarkoitettiin häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua ja seksuaalisuutta loukkaavaa nimittelyä. Sukupuolivähemmistöihin kuuluvien nuorten häirintä on vieläkin yleisempää. Sateenkaarinuorten hyvinvointia kartoittaneen tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia transnuorista on kokenut jonkinlaista häirintää.

On hyvä muistaa, että nämä nyt jo korkeat luvut ovat alakanttiin meneviä totuutta ajatellen. Jos jokainen tapaus tulisi esille, eikä ihmisillä olisi liian korkea kynnys kertoa seksuaalisesta häirinnästä, olisi tilastot katastrofaalisella tasolla.

On täysin selvää, että toimenpiteisiin on ryhdyttävä ja julkisessa keskustelussa tästä on tehtävä kestosuosikkiaihe, jotta ihmiset ymmärtäisivät tämän ongelman suuruutta ja vakavuutta.

Seksuaalinen väkivalta

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanayhdistelmästä seksuaalirikoksen uhri?

Todennäköisesti nuori, yllättäen ulkona raiskatuksi joutunut nainen. Kun kohtaamme poikia tai miehiä, kuinka usein käy edes mielessä, voisiko hänen pahoinvointinsa takana olla seksuaalinen väkivalta? Yhteiskuntarakenteet ovat sen kulttuurin takana, jossa miehen on oltava vahva ja pystyttävä puolustamaan itseään. Mies ei voi olla uhri.

Sukupuoli ei tee miehistä mitenkään kestävämpiä ja kykenevämpiä, vaikka kuinka yrittäisimme toisin väittää. Penis ei pelasta miehiä seksuaaliselta väkivallalta tai häirinnältä.

Miesten on vaikea myöntää joutuneensa uhriksi, jos tekijänä on nainen. Tilannetta ei auta ympäristön vähättelevä ja joskus jopa humoristinen suhtautuminen tilanteeseen. Jos kertoo tai yrittää kertoa jollekin kokemastaan, ja vastaanotto on pahaa oloa lisäävää tai nöyryyttävää, ei toista kertaa välttämättä enää tule. Kannattaakin miettiä, mitä sanoo pojalle tai miehelle, joka avautuu kokemuksistaan.

Sukupuolten välillä ei ollut juurikaan eroa parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuneiden määrässä: naisista 17 ja miehistä 16 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua jossain vaiheessa nykyistä parisuhdettaan.

Lainsäädännöllisesti pykäliä on tiukennettava ja rangaistuksia on kovennettava. Tämän lisäksi on panostettava ennaltaehkäisevään työhön kouluissa ja erityisesti työpaikoilla. On tuettava entistä enemmän tasa-arvovaltuutettuja esimerkiksi lisäämällä koulutuksien määrää.

Jokaisen olisi suotavaa tehdä ajatustyötä sen suhteen, mitä miesten kokema seksuaalinen häirintä ja väkivalta voivat pahimmillaan tarkoittaa ja mihin se voi johtaa. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että miten meidän rakenteissamme tämä kaikki näkyy ja miten siihen voisi vaikuttaa omilla toimillaan ja käyttäytymisellään.

Ensimmäiseksi kannattaa katsoa peiliin

Tutkiskele, mitkä asiat voisivat olla sinulle tabu ja mistä sinulla on ennakkoluuloja? Ne pitää uskaltaa kaivaa esille ja myöntää, vasta sitten voi tehdäkin asialle jotain. Jos et yksin kykene käsittelemään asiaa, niin keskustele ystäväsi tai vanhempiesi kanssa.

Tasa-arvoinen yhteiskunta rakennetaan siten, että kaikki asetetaan samalle viivalle.

Ketään ei kohdella paremmin, ketään ei kohdella huonommin. Jokaisella on yhtä paljon vastuuta ja jokaisella on yhtä paljon vapautta.
¤



Kamal Palani Jafi on suomalainen kurdi ja sosialidemokraattisilla mausteilla varustettu vapaa-ajattelija.

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin kirjoittajan Uusi Suomi -blogissa 23.10.2017 otsikolla ”Penis ei pelasta miehiä seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta”.

¤

Lähteet

Tasa-arvotiedon keskus | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Syrjintä ja häirintä Suomessa https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/sukupuoli/syrjinta/syrjinta-ja-hairinta-suomessa

Tasa-arvotiedon keskus | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): Sukupuolistuneen väkivallan yleisyys Suomessa https://www.thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/sukupuolistunut-vakivalta/sukupuolistuneen-vakivallan-yleisyys-suomessa
¤

Puuma. Kuva: Kaz (CC0) via Pixabay.

20 KOMMENTTIA

  1. Artikkeli jättää karusti huomioimatta sen ylitsepääsemättömän lamaannutuksen yhteiskunnissa, joissa valtiolle annetaan, tai jossa se on ottanut asiakseen säädellä kansalaistensa elämää pienimpiä ja intiimeimpiä yksityiskohtia myöten.
    Mikäli tarkastelemme objektiivisesti vakavampia parisuhteiden aiheuttamia terveyshaittoja, tilastollisesti kuolettavimmaksi nousee nalkutus. Nalkutus lyhentää kiistatta miesten elinikäennustetta ja joka vuosi miljoonat miehet murhataan säälimättömällä nalkutuksella.
    Mikäli taas otamme vanhimmat 50 miestä ja naista jokaisesta planeettamme valtiosta, huomaamme, että niin suuri prosentti pisimpään eläneistä on jossain elämänsä vaiheessa ”nauttinut” rakastavan patriarkaalisen käden annostelemasta selkäsaunasta, ettei ”perseen vihtomisen” voida katsoa vaikuttavan negatiivisesti elinikä ennusteeseen.
    Reipas vihtominen siis tulisikin tulkita lainsäädännössä asianmukaiseksi itsepuolustukseksi nalkutus murhayrityksiä vastaan.
    Nyt olisikin aika sukupuolentutkijoiden tehdä vaihteeksi oikeaa tiedettä ja tutkia tieteellisesti päteviä metodeita käyttäen, tulisiko peruskoulujen viimeisellä luokalla järjestää yhteiskunnan varoilla ”Piiskauksen peruskurssi” vai hakea keskitetympää ratkaisua, jossa raivotarten käsittelyyn erikoiskoulutetut henkilöt keräävät ja kurinpalauttavat käytöstapansa ja inhimillisyytensä unohtaneet nykynaiset erityisissä piiskauskeskuksissa.
    Myös kysymyksen asettamat tekniset haasteet tulisi selvittää, kuten tulisiko keskuksissa käytettävän keskipakoisvoimalla toimivan ”pyöröpiiskaimen” olla säädettävä niin, että rubensiaanisemmille asiakkailla olisi tarjota leveämpi piiskainosa ja enemmän kierroksia, tai vastaavasti hoikemmille kapeampi hihna ja pienemmät kierrokset.
    Yrittäjä henkisenä individualistina kannatan hajautettua koulutukseen perustuvaa järjestelmää, jossa yliopistotason ”ruoskamestarit” valistavat nuoria miehiä asianmukaisista toimenpiteistä järjestelyn keskitettyyn versioon verrattuna kepeämpien kansantaloudellisten rasitteiden vuoksi.
    Tässäpä oikeaa tieteellistä tutkimustyötä vakavasti otettaville ”sukupuolen tutkijoille”.

  2. Kyllähän se on ikuinen totuus, että on heikkoja ja vahvoja sekä miehissä, että naisissa. Eiköhän se niin mene, että heikompi jää helpommin uhriksi oli mies tai nainen. Itse olen jopa saanut naiselta turpiin kun en suostunut sen kämpille lähteä petipuuhiin. En raaskinut lähteä siinä mitenkään itsepuolustuslinjalle, vaan vetäydyin mahdollisimman nopeasti tilanteesta pois. Eihän sitä hädässä olenvan naisen tilaa pahentamaan pidä mennä. Olen myös vaivautuneena mutta enimmäkseen huvittuneena ottanut vastaan reilusti vanhemman naispuolisen pomon takapuolesta puristelut ja lääppimiset. Silti se pahin seksuaaliseksi väkivallaksi luokiteltava kokemus on se, kun tulen ylitöistä rättiväsyneenä ja emäntä kärttää seksiä tilanteessa jossa mulla ei pysy enää edes simmut auki. Siinä sitä mies tuntee itsensä todella riittämättömäksi.

  3. Pari näkökulmaa lisää miehen seksuaaliseen ahdisteluun.

    1) naisen mieheen kohdistama seksuaalinen ahdistelu on muuttanut luonnettaan sitä mukaa kuin naisen asema yhteiskunnassa on parantunut. Ahdistelu on yhteiskunnallistunut, kun naispomo ahdistelee miesalaistaa teko on enemmän kuin kourimista.

    2) kun mies on komea, jota naiset ihailee ja jopa jotkut miehetkin niin valtaahamuavat, kateelliset, rumemmat miehet ja myös rumat naiset alkavat levittää komeasta miehestä seksuaaliviritteisiä törkyjuttuja ja vihaviestejä.

  4. ’..Väheksymättä yhtään, on hyvä muistaa, että naiset eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka joutuvat kokemaan häirintää. Ilmiö on yllättävän tuttu… ’
    Tuosta voi jatkaa ettei se suinkaan rajoitu vain sukupuolten väiliseksi vaan laajemmin sortajan ja sorretun väliseksi. Vahvempi vastaan heikompi, rikas vastaan köyhä.
    Kapitalismin tasolla yksityinen pankkirimafia vastaan velalliset. Korporaatiovalta vastaan poliittinen valta.
    Vaikka Islamia vastaan on Israelin arabivihan tai -fobian pohjalta, johon koko länsi on vedetty mukaan, julistettu pyhä sota niin jotain hyvää ja esimerkiksi kelpaavaa siitä löytyy.
    Mitää hyvää sitten Islam pitää sisällään?
    No ainakin pankkijärjestelmän joka ei saa riistää korkoa lainaajiltaan.
    Koraanin mukaan rahaa ei saa tehdä rahalla. Ne, jotka keräävät varallisuutta muista välittämättä, joutuvat hutamaan, joka on pahin seitsemästä helvetistä.
    ”Islam kieltää koronoton, mutta ei lainaa. Se on silti asia, jota tulee välttää. Islamissa ei haluta, että ihminen kuolee velkaantuneena, tai että elämä menee velkojen vuoksi sekaisin.”
    http://ylioppilaslehti.fi/2010/11/muslimipankki-karttaa-korkoa/

  5. Illuminati Attack Society’s Linchpin – Motherhood — Feminismi now-agendan palveluksessa
    The first battlefield is to rewrite history.
    Anyone who knows anything of history knows that great social changes are impossible without feminine upheaval.
    Social progress can be measured exactly by the social position of the fair sex, the ugly ones included.
    ~ Karl Marx
     
    Women are the focus of the banker’s crusade to degrade and enslave humanity. Young women today – promiscuous, lesbian, entitled, social justice warriors — are simply not up to the challenge of matrimony and motherhood.
    https://www.henrymakow.com/2017/10/Illuminati-subvert-social-linchpin.html
    Penis ei todellakaan ole mikään tae ettei voi joutua feministin häirinnän ja miesvihan kohteeksi. Mutta entäpä jos miehellä on iso kukkaro ja varallisuus? Se taitaa olla paras suoja?

  6. > Tasa-arvoinen yhteiskunta rakennetaan siten,
    > että kaikki asetetaan samalle viivalle.

    Pitäisikö hyväksyä se, että toiset ovat jo syntyessään erilaisia kuin toiset ja lähteä tältä pohjalta rakentamaan tasa-arvoa?

    Itse olen sitä mieltä, että narulla ei voi työntää. Ulkopuolinen puuttuminen tällaisiin asioihin voi tarkoittaa vain ihmisten luontaisten ominaisuuksien ja kykyjen ahdistamista (suppress) sille alimman vaatimuksen mukaiselle tasolle.

    • Eiköhän blogissa – aiheensa mukaisesti – tarkoitettu, että kun ”kaikki asetetaan samalle viivalle”, kaikki otetaan vastaan samalla tavoin, jos ja kun tulevat kertomaan joutuneensa seksuaalisen häirinnän tai väkivallan uhriksi.

      Kaikki tulisi myös ottaa samalle viivalle, kun puhutaan oikeuksista. Kaikilla tulisi vähintään oikeus olla vapaasti oma itsensä, mikä tietenkin velvoittaa rajoittamaan omaa vapauttaan silloin, kun se uhkaa toisen vapautta. Ei ihmisten keskenään oleminen niin vaikeaa ole kuin miltä sen nykyään annetaan ymmärtää olevan.

      Suomalaisetkin ovat iät ajat olleet tekemisissä erilaisten ja väristen ihmisryhmien ja ihmisten tapojen kanssa, eikä siitä ole ennen länsimaisen arvotyhjiön tänne rantautumista tarvinnut sen kummempia höösätä… samoin kuin erilaisia kansoja, maailmassa on aina ollut erilaisia seksuaalisuuksia, täällä Pohjolassa on tunnettu hintit kyllä ennen mitään vapautusiikkeitäkin.

      Nykyään kun vaan joka hemmetin lilukanvarresta HÖSSÖTTÄÄ NIIN SAATANASTI, puolella ja toisella.

  7. Penis ei pelasta seksuaaliselta häirinnältä ja väkivallalta.
    Onneksi blogisti kehotti katsomaan peiliin! Ja kas, sieltähän se pelastava ominaisuus löytyikin eikä tarvinnut sanaakaan sanoa saati avaimia helistellä.
    Kylläpä olen ollut onnekas eikä ole tarvinnut noita murheita funtsia, joten aikaa on riittänyt joutavampiin askareihin.
    Hävittäjät taivaalle, auttaskohan ne tohon maailmaa repivään ongelmaan!?

  8. Puheenaihe Valloissa … miten käy Hollywood-moguli Weinsteinille ?
    Is the Khazarian Cult after Rose McGowan for exposing Harvey Weinstein?
    Harvey Weinstein’s career in Hollywood is officially over, and one of the women responsible for this is indeed Rose McGowan.
    https://www.veteranstoday.com/2017/10/31/is-the-khazarian-cult-after-rose-mcgowan-for-exposing-harvey-weinstein/
    Rose McGowan seems to have committed an unpardonable sin: she has exposed Harvey Weinstein. Keep in mind that Weinstein was one of the most powerful moguls in Hollywood. You couldn’t mess with Weinstein; women couldn’t bargain with him unless they literally humiliated themselves; he thought he owned the movie world. Weinstein still thinks he is a savior who was destined to “change the world.”[1]

    Weinstein promised actresses that they would advance their careers if they had slept with him;[2] he told actresses and models that they would ruin their careers if they didn’t respond positively to his sexual urge. And if women failed to comply, he’d call them “ungrateful cunt.” Actress Dominique Huett said that Weinstein didn’t take no for an answer.

    Weinstein obviously saw himself indestructible. So when McGowan publicly announced that Weinstein literally raped her, McGowan was obviously squaring off with the entire Khazarian Cult in Hollywood. McGowan even moved on to say that many movie producers, directors and actors knew about it.

    Miten käy jatkossa ’Naisten Hollywoodissa’ (jos sellainen joskus syntyy) jossa feministit pomoilevat moguleina ja tuottajina? Odottaako sama nöyrän seksiorjan kohtalo miespääosiin pyrkiviä?

    • Harvey Weinstein juttu on jo ”painettu villasella”, ei siitä enää puhuta julkisilla kanavilla, koska he ovat juuri niitä jotka määräävät mistä milloinkin puhutaan.
      Karhukoplalla on valtaosa kanavista hallussaan, joten he tekevät mitä haluavat.
      Siionistit pääsevät kuin pässi veräjästä, koska lakiasioissa he ovat nykyään, suuna ja päänä ratkaisemassa kuka istuu ja kuka kävelee? Juutalaista ei pidä rangaista mistään, koska he eivät tee koskaan mitään rikoksia, se kaikki on vain ”Bisnestä”?
      Pahimmat heistä ovat saattaneet ”istua vuoden tai pari, täyshoidossa, heille itselleen rakennetuissa laitoksissa”, joista muutamista pääsee viikonlopuksi kotiin perheensä iloksi. Danbury ,Conn, on yksi niistä.

  9. Gilad Atzmon ottaa kantaa tapaus Harvey Weinsteiniin … mielenkiintoista pohdintaa
    Harvey Weinstein, Sabbatai Zevi and Tikun Olam
    The Daily Mail reports that “disgraced Harvey Weinstein believes he is a saviour who was born to ‘change the world’ by taking the fall for sexual assaults.”
    Sources close to the shamed producer said he has resigned himself to being punished over the allegations ‘as a martyr for social change.’
    Weinstein could be seen as a  a follower of Rabbi Sabbatai Zevi, who declared himself the Messiah in 1666. Zevi proclaimed that redemption was available through acts of sin and he amassed a following of over one million passionate believers, about half the world’s Jewish population during the 17th century. The shift from total sinner into the new messiah figure was certainly rapid for serial predator Weinstein. But this shouldn’t take us by surprise. Weinstein’s regard for himself as a ‘martyr for social change’ is consistent with Tikun Olam – the misguided Jewish belief that it is down to the Jews to  repair the world.
    I guess we are witnessing a radical shift in the world of criminal defence. Jeffrey Epstein could just claim that in retrospective, he helped to raise awareness of child prostitution. Israel can say in its defence that its history of crimes against humanity made it into a martyr for social justice proving how lethal choseness and chosenism are. But, could Jimmy Saville do the same? What about Stalin? Let us push it even further, could Hitler apply the same strategy in his defence? Is he eligible to become an anti racism martyr?  I’ll let you ponder that one…
    http://www.gilad.co.uk/writings/2017/11/1/harvey-weinsteinsabbatai-zeviandtikun-olam

    Kuukkeli käännös vähän korjattuna:
    Daily Mail kertoo, että ”häpäisty Harvey Weinstein uskoo olevansa pelastaja, joka on syntynyt ’muuttamaan maailmaa’ ottamalla vastaan seksuaalisten syytösten iskun.”
    Lähteet läheltä häpeällistä tuottajaa sanovat, että hän on alistunut ottamaan vastaan rangaistuksen syytöksistä ”yhteiskunnallisen muutoksen marttyyrina”.
    Weinsteinia voidaan pitää Rabbi Sabbatai Zevin seuraajana, joka julisti itsensä Messiaaksi vuonna 1666. Zevi julisti, että lunastus oli mahdollista syntien avulla ja hän keräsi taakseen yli miljoonan intohimoisen uskovan joukon, noin puolet maailman juutalaisväestöstä 1700-luvulla.
    Siirtyminen syntisestä uuteen Messias-hahmoon oli varmasti nopea sarja peto Weinsteinille. Tämä ei kuitenkaan saa olla yllätys meille. Weinsteinin käsitys itsestään ”yhteiskunnallisen muutoksen marttyyrina” on sopusoinnussa Tikun Olamin kanssa – harhauttavalle juutalaiselle uskomukselle, että juutalaisten tehtävä on parantaa maailma.
    Luulen, että olemme todistamassa radikaalia muutosta rikosten pyolustelemisessa.
    Jeffrey Epstein voisi myös väittää, että retrospektiivisesti hän auttoi lisäämään tietoisuutta lasten prostituutiosta.
    Israel voisi sanoa puolustuksekseen, että sen historia ihmisyyttä vastaan ​​tehdyistä rikoksista teki siitä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden marttyyrin todistaen kuinka tappavaa valittuna olo ja valituksi itsensä nostaminen on.
    Mutta voiko Jimmy Saville tehdä samoin?
    Entä Stalin?
    Pistäkäämme siitä vielä pidemmälle: voiko Hitler soveltaa samaa strategiaa puolustuksekseen? Onko hän oikeutettu tulemaan rasismin vastaiseksi marttyyriksi? Annan sinun pohtia tätä …

    • Viimeisimpinä valmisteluina 5. marraskuuta Britannian juhliin, häpeällisen Hollywood tuottaja Harvey Weinsteinin 36-jalan groteski (katso linkin kuvat) on paljastettu yhdessä kylässä – valmiina poltettavaksi ja palamaan maahan.
      PICTURES: British Village Prepares to Burn 36-Foot Effigy of Harvey Weinstein
      As final preparations for the British celebrations of November 5th come to a close, a 36 foot grotesque of disgraced Hollywood producer Harvey Weinstein has been unveiled in one village — ready to be set alight and burnt to the ground.
      http://www.breitbart.com/london/2017/11/01/pictures-british-village-prepares-burn-36-foot-effigy-harvey-weinstein/

      • Cabala- How Sex Became Our Religion — kuinka seksistä tuli uskonto ja rakkaudesta seksiä

        Cabalists brainwashed society to believe sexual intercourse was the way to unite with God. Jewish psychopaths like Harvey Weinstein helped to induct humanity into Cabalism, a satanic sex cult.

        Just as homosexuals use promiscuity to compensate for loss of healthy intimacy between a man and a woman, the Illuminati want heterosexuals to use sex to compensate for loss of God.
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=64908

  10. Feminismistä — Ei syytä antaa pelon verhon laskeutua heteroseksuaalisuuden ylle vaikka Illuminaatti yrittääkin feminismin(kin) voimin sotkea luonnon järjestystä — feministit kuitenkin pieni vähemmistö joka on menettämässä otettaan
    Let’s Distinguish Between Sexual Assault & Bad Behavior

    Thanks to social media and a change in social attitudes, creeps now will be exposed. But, as Lanny Goodman points out below, women like assertive men. Heterosexuality is about males winning female favor. We should not allow a pall of fear to fall over heterosexuality. Women want male attention, from the right male.
    Polls tell us that the vast majority of women prefer a strong, dominating, aggressive male because they feel more protected, and less aggressive, dominating and beta males usually wind up alone.

    But organized feminism, which represents a tiny minority of the female population, has hijacked women and their feelings about sex and relationships.

    This is because organized feminism, like other ”protected classes,” have been openly (and clandestinely) funded and supported by the Illuminati who desperately want to control people, and what better method than controlling the sexual impulse?
    The Illuminati reason that, if one can control the sexual instinct, one can control the entire human race.

    This is why they invest in organized feminism, lesbianism, and idiot short-sighted politicians and celebrities who criminalize the very act of sex, right from dating all the way to marriage.
    Because the power to criminalize is the power to control.

    CRIMINALIZING A HUMAN NECESSITY

    It is very important that men begin to organize and push back against organized feminism for their own sake, and the sake of their families and children.
    Otherwise, they are sitting ducks, ready to be arrested and taken out of society whenever they fall out of line within the Illuminati paradigm.

    Their incarceration will be inevitable since the only act that follows the necessary human necessity to both breathe and eat, is the act of sex.

    Imagine if breathing and eating became criminalized/regulated by the Illuminati?

    Well, that’s not a very far cry off, given the circumstances.

    Men must begin to push back against this ”feminist sexual revolution,” and begin to force the government to determine what ”consent” means, what ”sexual intercourse” means, and also to prescribe severe punishments against women (and men) who falsely claim rape or other sexual abuse.

    Men must raise the legal and equitable bar for what defines ”rape” or ”sexual assault,” since the consequences of getting arrested and/or convicted for this is more heinous than most other criminal charges.

    And since it has now become so arbitrary, no man is safe.
    And this is no way to live.
    https://www.henrymakow.com/2017/11/distinguish-between-assault.html

    Homosexuals are 5-8 X More Likely to Molest Children — homoseksuaalit 5-8 kertaa enemmän syyllisiä lasten seksuaaliseen turmelemiseen
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160447

    • Olen ehdottanut TRUMPille erään raamatunpaikan, jos hän haluaa ”HÄVÄISTÄ Pete BUTTAGEEG pressaehdokkaan, joka on avioutunut MIEHEN KANSSA. Se on Leeviläisten 20; jae 13 jos kiinnostaa lukea, ne joilla on ”RAAMATTU pölyyntymässä jossakin kätkössä” viimeisen muuton jäljiltä? On se kummallista mitenkä ”USAn ns. Kristikunta hyväksyy sen kaiken, ja ovat tukemassa steenkaari-lipun kantajia. Eikä mikään ihme jos syntyvyys on kovassa laskussa ”homoja kanattavissa maissa”,SUOMI mukaanluettuna. SODOMA ja GOMORRA muodostumassa maapallon laajuiseksi kiroukseksi.

  11. Tällaista ’pyhällä maalla’ .. Israelin vastahakoinen puuttuminen seksiorjakauppaan
    ”… Vasta pelko Yhdysvaltojen merkittävien tukien menettämisestä sai Israelin hallituksen puuttumaan viime vuonna pahamaineiseen maassa rehottavaan seksiorjakauppaan.
    Times of Israelin mukaan projektiassistentti Rebecca Hughes Israelin ihmiskaupan työryhmästä ”ATZUM – Justice Works” –järjestössä kertoi, että Israelin luokitteleminen amerikkalaisessa ihmiskaupan raportissa alhaisimpaan 3-luokkaan kannusti hallitusta ihmiskauppaa ja erityisesti seksiorjakauppaa hillitseviin lakimuutoksiin.
    Hughes kirjoittaa:
    ”90-luvun loppuun mennessä Israelin seksiorjakauppa saavutti niin huimaavat määrät, että maailma alkoi kiinnittää siihen erityistä huomiota. Vuonna 2001 Yhdysvaltojen julkaistessa ensimmäisen maailman ihmiskauppaa koskevan TIP-raporttinsa Israel luokiteltiin alimpaan luokkaan 3, jonka mukaan maassa on paljon ihmiskauppaa ja hallitus on epäonnistunut keinoissaan estää sitä. Israelin luokitus oli julkinen nöyryytys sen merkittävimmältä liittolaiselta.
    ”Viimeisen vuosikymmenen aikana noin 25 000 naista, joista lähes kaikki on kotoisin entisistä Neuvostoliiton maista, on salakuljetettu Egyptin rajan yli Israeliin käytettäväksi raa’asti seksiorjina. Israeliin päädyttyään uhrit usein myydään toistuvasti uusille sutenööreille ja bordellien omistajille. Heidät pakotetaan työskentelemään epäinhimillisissä oloissa, armottomasti riistettyinä ja hyväksikäytettyinä, kärsien julmia pahoinpitelyjä, raiskauksia ja usein nälkiintymistä.”
    Lisäksi … linkistä lisää
    http://magneettimedia.com/israelin-vastahakoinen-puuttuminen-seksiorjakauppaan/#comment-42605

  12. Lisäät siihen ”homot ja lesbot”, aivan laillistettuihin avioliittoihin asti, mutta se kait ei kuulu tähän asiaan?
    Jos me saamme elää riittävän kauan, niin ehkäpä tulevaisuudessa nainen voi ”naida vaikka AASIN”, ja mies
    Emakon.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here