Journalisti tuomarinuija kourassa arvottamassa yleisöään.
Sovittelujournalismi – akateemisesta hyvehtimistrendistä rajoitetun sananvapauden lobbaustyökaluksi Euroopan unionin länsi(uus)liberaalissa sodassa vihapuhetta vastaan.
Kun ei kumarra, ei tarvi pyllistää
Kommentaari luentopariin
”Journalismi ja pakolaiset”
”Hetkiä, joista ei ole paluuta”
Rauli Virtanen / Hanna Nikkanen
1.9.2016 UTA _🔊
Päivän luennoitsijoiden termiin ”sovittelun journalismi” liittyneet puheenvuorot toivat esiin käsitteen sisäisen ristiriidan. Virtanen puhui ”sillanrakentajajournalismista”, minkä voi ymmärtää ajatukseksi tietynlaisesta parisuhdeterapeutista, asiantuntijasta yhteiskunnallisten toimijoiden välisten suhteiden hoidossa ja kommunikoinnin tervehdyttämisessä.
Selviytyäkseen tällainen journalismin evoluutioaskel vaatisi ns. vanhan liiton näkökulman palauttamisen: jotta voisi toimia puolueettomana välittäjänä, journalismi tulisi jo oletuksellisesti nähdä täydellisen objektiivisena ja lahjomattomana journalistin koulutuksen sponsoroinnista eläkkeen maksajiin asti.
Nikkasen näkemys sovittelun journalismista taas sisälsi vahvan ajatuksen journalismista ”globaalina terapeuttina”, jolle on totuuden selostajan roolin toteuttamista merkityksellisempää niin sanotun tulevaisuudenuskon levittäminen, yleisön toimintamahdollisuuksien määritteleminen ja asettuminen oletuksellisesti marginaaliin joutuneiden toimijoiden tueksi.
Ongelmaksi muodostuu, että journalismi on jäävi toimimaan puolueettoman sovittelijan roolissa, jos se on päämäärähakuisesti vaikuttamassa yhdenkään yhteiskunnallisen toimijan yhteisöroolin määrittymiseen — on mahdotonta toimia saman asiakkaan terapeuttina ja tuomarina. Jos journalismi ei hylkää etenkin 2000-luvulla korostunutta rooliaan yleisön lakeijana ja talouden astinlautana, ”sovittelun journalismilla” ei voida nähdä olevan realistista tulevaisuutta.
¤
Tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla
Kommentaari luentopariin
”Tulevaisuus”
”Journalismi historian esittäjänä”
Ville Kumpu / Olli Seuri
8.9.2016 UTA _🔊
Tänään on taas ”bloggaa luento-opiskelustasi”-päivä, ja deadline lähestyy tiuhaan. Helpotuksekseni jo läksylukemiset – tämän päivän luennoitsijoiden tutkimukselliset kirjoitukset – paljastivat viime viikkoisen aiheen jatkavan elämäänsä sivujuonteina tänäänkin, ja pääsin helpolla postauksen tutkimuskysymyksen asettelussa:
Voiko journalismin rooli venyä yhteiskunnallista valtaa käyttävään vaikuttaja-toimijaan asti?
Kummun tulevaisuuden kuvittelemisen tutkimuksen kontekstissa kysymys nousee esiin, kun hän määrittelee journalismin yhdeksi modernien yhteiskuntien keskeisistä realistisia kuvauksia maailmasta esittävistä diskursseista. Realistinen kuvaus tarkoittaa uskoakseni todenmukaista. Alkuperänsä kriittiseen yhteiskuntatieteen tutkimukseen liittänyt Kumpu katsoo kuitenkin, että (emansipatoristen pyrkimysten) ulkopuolelle jättäytyminen ja valistamistehtävässä pitäytyminen johtaa journalismin konservatiivisuuteen. Esitän kysymyksen: Eikö totuuskin – journalismin sydän – ole perikonservatiivinen arvo?
Kummun mukaan journalismi tuottaa tietoa yhteiskunnan toimijoista, joilla on valta vaikuttaa yhteisölliseen tulevaisuuden ymmärtämiseen eli karkeasti suomentamanani ”valta töniä asioita eteenpäin”. Jos journalismi on itse yksi näistä valtatoimijoista, sen pitäisi olla melko puhdas korruptiosta voidakseen samalla sekä tuottaa itsestään realistista eli todenmukaista tietoa että toimia yhteiskunnallisena vallankäyttäjänä. Hirvittävän ristiriitaisesti yksi ja ehkä tärkein tämän vallankäytön kohteista olisi siis journalismin oma isäntä – yleisö.
Seuri ei liene väärässä nähdessään journalismin historiantutkimukseen verrattuna pinnallisena, hätiköitynä ja puuttellisten tietojen pohjalta tehtynä, mutta vahvemmin kiinni nykypäivässä. Kummankin perinteeseen nousi etenkin valistusajalla yksi yhteinen perusajatus: riippumattomuus yhteiskunnallisista vallankäyttäjistä mahdollisimman täydellisen objektiivisuuden saavuttamiseksi.
Saavatko seuraavaksi historiankirjoittajat saman luvan maailmanparannukseen objektiivisuuden kustannuksella?
¤
Sovittelujournalismi – eliitin keskustelukerho?
Kommentaari luentoon
”Sovittelujournalismi”
Mikko Hautakangas
15.9.2016 UTA _🔊
Journalistit ”vallan vahtikoirina” tiivistänee perinteisimmän ajatuksen ammattikunnasta: uskaliaat, uteliaat reportterit penkovat valtahahmojen luurankoja kaapeista. Journalismin nykytutkimuksessa törmää kuitenkin yhä useammin termiin ”sovittelujournalismi”, joka jo sanana luo aivan erilaisia mielleyhtymiä kuin vaikkapa ”tutkiva journalismi”.
Mistä siis on kysymys?
Tampereen yliopiston COMET-tutkimuskeskuksen sovittelujournalismi-hanke on verkkosivujensa mukaan ”syntynyt toimittajien ja tutkijoiden yhteisestä motivaatiosta muuttaa ja liennyttää aggressiivista keskusteluilmapiiriä tieteellisen tutkimuksen ja journalismin keinoin” – eli kärjistäen ilmaistuna journalistin toimenkuvaa halutaan laventaa julkisrauhansovittelijan tehtäviin.
Nykypäivän raivokkaan somekeskustelukulttuurin ja valtamedian uskottavuuslaman aikana idea vaikuttaisi lyövän kaksi kärpästä yhdellä iskulla: sivistetään kansalaiskeskustelua ja tuodaan journalismille uusi yhteiskunnallinen funktio. Oikeassa maailmassa hyvin suunniteltu ei kuitenkaan ole puoliksi tehty vaan vain teoriaa.
Sovittelujournalismin edistäjien mietittäväksi: Miten journalistit ja akateemikot, jotka rahvaan parissa mielletään useimmiten puolikorruptoituneiksi mielipidepoliiseiksi, kykenisivät käytännössä osallistamaan keskusteluun tasavertaisena osanottajana myös alati syrjäytyneemmän, tietomäärältään vähäisen mutta kiivaan, usein rasistiseksi leimatun ”white trash” -kansanosan?
¤
Lue myös
¤
Lähteet
Johanna’s Bin
https://johannasbin.wordpress.com
Tampereen yliopisto | COMET: Sovittelujournalismi
https://sovittelujournalismi.wordpress.com
Tampereen yliopisto | CMT: Journalismin Iltapäivä
http://www2.uta.fi/ajankohtaista/tapahtumat/journalismin-iltapaiva-sarja
¤
Ensimmäinen ehto on totuudessa pysyminen, jos sitä ei ole, niin kirjoitus jää vialliseksi petokseksi. Arvioiden esitys on anteeksiannettavaa, jos asia ei toteudu. Epäilyksiäkin voidaan esittää, jos asiasuunta viittaa siihen, parempia todisteita odotellessa. Kaikki kirjoitukset eivät mitenkään voi pitää 100% paikkaansa jatkuvasti, tilanteiden muuttuessa nopeasti nykyään. Harkittu harhautus pitäisi olla lailla rangaistava teko, mitä ei kuitenkaan aina kannata jatkaa, aikaa ja varoja vaatimiin riitoihin. Mediat ovat niin kovassa puristuksissa, ettei niillä riitä kestävyyttä suodattaa kaikkea tarkistetuksi ajallaan,vaan syytävät ulos asioita joita koittavat jälkikäteen korjata ilman anteeksipyyntöjä, uusin verukkein.
Eräs ainainen ongelma journalismissa ja historiankirjoituksessa on pääsy tietoon, joka sen jälkeen pitää vielä luotettavuusarvioida.
Esimerkki: Talvisodan arkistot avautuivat vasta 65 vuotta talvisodan jälkeen. Arkistojen luotettavuus kuitenkin pitäisi kyetä ristiintarkistamaan koska sieltä on suojelsyistä (valtion ja henkilöiden) jätetty pois tai uudelleenkirjoitettu osia.
Parhaimmillaankin — eri syistä kuten vaikkapa tila — siten kykenee, vilpittömistäkin tarkoitusperistä ponnistaen, tuottamaan vain totuuden sirpaleita. Tämä on turhauttavaa!
Tuot Riikka tärkeän asian esille.
Kuka tuota voisi tai kenen tai keiden pitäisi tuota ajaa.
Hiljaista on ollut.
Meillä on nyt sellainen presidentti, joka työkseen pakenee vastuuta ja on aivan varmaa, että hänen omat dokumenttinsa eivät tule täsmämään todellisuuden kanssa.
Tärkeiden asioiden poisjättäminen on tahallista kieroutta. Puolitotuuksien julkaiseminen on tietotoimistojen herkkua, jolla saadaan parhaat kommellukset näyttämään Mother Teresan laupeudeksi.
Val(e)tamedian touhuista löytää hyviä juttuja hakusanalla Harri Nykänen. Löytyy myös kirja ”20 vuotta Erkon renkinä”. Selittää miksi vain ”oikein” kirjoittavat toimittajat saavat ”töitä”. Tässä yksi linkki Nykäsen haastattelusta https://www.docendo.fi/likainen-harri-20-vuotta-erkon-renkina-harri-nykanen.html
Tähän vois liittää tämmöisen hilpeyden eli kuinka Venäjä valitsee presidentin ovelasti kaikille kansoille http://ronpaulinstitute.org/archives/featured-articles/2017/november/01/revealed-how-the-russians-stole-our-election/
Venäjä-kytkös näkyy olevan ”(1) the account had a Russian email address, mobile number, credit card, or login IP;
(2) Russia was the declared country on the account; or
(3) Russian language or Cyrillic characters appeared in the account information or name. ”
Voisikin oikeastaan poistaa kaikki suomalaiset twitter-tilit koska meillä 1ón 1300 km pitkä kytkös Venäjään eikä ikinä voi olla varma mitä kaikkea infosotaa sieltä vuotaakaan rajan yli… (sarkasmivaroitus)
Kumma, että lännessä media, asiantuntijat, intellektuellit, toimittajat, tutkijat, jotkut poliitikot eivät ole heränneet tähän mielipuoliseen oman pesän, oman kansan Infosota-vedätykseen, että ikään kuin USAn ja Euroopan ulkopuolinen Venäjä uhkaisi lännen sananvapautta.
Lännen sananvapauskäsitteeseen ja rakenteeseen kuuluu oikeus mielipiteen ja mielipiteiden esittämiseen ja julkaisemseen, ja ennen Infosotaa oli jopa toivottavaa erilaisten mielipiteiden kirjo.
Alkaako lännessä ja jos alkaa niin koska oman pesän putsaaminen eli ymmärrys siitä, että lännen sananvapautta ja demokratiaa uhataan kotikutoisesti sisältäpäin USAn ja NATOn käenpoikasilla, joita jo Suomessakin kukkuu aika tavalla.