Jättimäiseltä – alunperin [temppeliherrojen maasta, toim.humor.huom.] Sveitsistä kotoisin olevalta – ylikansalliselta korporaatiolta, pulloveden globaalilta myyntivaltiaalta Nestléltä, alkuvuonna evätty pumppauslupa on hermostuttanut jätin.
Pikkukaupunki Osceola päätti huhtikuussa, ettei Nestlén michiganilaisen pohjaveden – josta valuttavat voittoa ainakin Detroit Free Pressin mukaan muutkin korporaatiomaailmassa – pumppaussuunnitelma ”palvele julkista tarvetta tai hyötyä”. Osceola kielsi Nestléltä paikallisen luvan – osavaltiotason lupa on käsittelyssä (pending).
Nestlé halusi rakentaa pumppausaseman Osceolaan kiihdyttämään pumppausvauhdin reiluun puoleentoistatuhanteen litraan (400 gal) minuutissa. Nyt alle 2000 asukkaan kaupunki on korporaatiovaltaa vastaan ja vastuullisten kulutusmahdollisuuksien puolesta toimivan SumOfUs-verkkoyhteisön avustuskeruukirjeen mukaan 20 000 dollarin veloissa taisteltuaan jättikorporaatiota vastaan lakiteitse.
Oikeudenkäynnit alkavat vain parin viikon päästä, ja kaupungille kerätään joukkorahoitusta lakikulujen maksamisessa Osceolan väen kamppailussa jättikorporaatio Nestlén vesi-imureiden ahneutta vastaan.
Vastavalkea tai allekirjoittanut ei kehoita lähettämään rahojaan mihinkään, mutta tukensa pikkukaupungille voi osoittaa myös vaikkapa verbaalisesti imgur-palvelun kautta tai kysäistä paikallisilta puhtaan, vapaan veden puolustajilta (Michigan Citizens for Water Conservation, MCWC), miten voisi olla avuksi.
MCWC kommentoi Osceolan tapausta:
”Kannustamme lahjoittamaan Osceolan kunnan oikeudenkäyntirahastoon. On väärin, että Michiganin lait sallivat Nestlén pumpata miljardi litraa (210 miljoonaa gallonaa) vettä maasta, pullottaa se ja myydä ylettömillä voitoilla. Alle kahden tunnin (ajomatkan) päässä Flintin asukkaat maksavat Yhdysvaltain korkeinta hintaa vedestä, jota ei voi edelleenkään käyttää turvallisesti ruoanlaittoon tai kylpemiseen! MCWC jatkaa taisteluaan elämää nyt ja tulevaisuudessa ylläpitävien vesiensä puolesta, Nestlén yksityistämissuunnitelmia vastaan.”
Osceola ja MCWC eivät käy taistelua yksin. Nestlén häikäilemättömyys on saanut liikkeelle runsaasti vastustajia niin Yhdysvalloissa kuin muualla maailmassa. Kenties myös suomalaisten – jotka elävät tuhansien (makean veden) järvien maassa – kannattaisi kiinnittää huomiota siihen, millaisia liiketoimia Nestlé (Corporated Hell in Finland, toim.huom.) on tänne suunnitellut – ja missä määrin hallinnollisten tahojen avustuksella.
Nestlé – uhka Suomelle
Sen perusteella, että ulkomainen kaivosteollisuus saa näköjään käyttää Suomen luonnonvaroja miten mielii (ja suomalaiset hoitavat lika– ja jälkipyykit kiltisti verovaroillaan), tuskinpa Hyvät Veljet ovat tai tulevat olemaan Nestlén veden yksityistämissuunnitelmiakaan vastustamassa.
Huffington Post kertoi vuonna 2013 Nestlé-johdon ulostulosta – tehtävänsä on kirkas. Korporaation hallituksen jäsen ja ex-toimitusjohtaja (CEO) Peter Brabeck tiivisti tuolloin yrityksen ”eettisen koodiston” lausunnossaan:
Vesi ei ole oikeus. Vedelle pitäisi antaa ’markkina-arvo’ ja yksityistää se.
¤
Nestlé on myös yksi valtav(an paho)ista globaaleiden ruokamarkkinoiden toimijoista, itse asiassa suurin niistä. Käsityksen Nestlén hegemonia-asemasta antaa Kauppalehti: ”Heinz-Kraft (liikevaihto viime vuonna noin 25 miljardia euroa) ja Unilever (liikevaihto viime vuonna lähes 53 miljardia euroa) muodostaisivat yhdessä maailman toiseksi suurimman elintarvikeyhtiön, jääden vain hieman Nestlén liikevaihdosta.”
”Suomalaisista” elintarvikkeista mm. Valion jäätelöt – suomalaisten kotoisiksi mieltämät tuotemerkit Pingviini ja Eskimo – ovat olleet Nestlén omistuksessa vuodesta 2004. Viime vuodesta asti Valion jäätelöiden nimellinen omistus on ollut Froneri-yhtiöllä, joka Taloussanomien mukaan on Nestlén Pohjois-Amerikan ulkopuoliselle jäätelönmyynnilleen brittiläisen B&B-yhtiön kanssa perustama yhteisyritys (vuotuinen liikevaihto 2,7 miljardia Sveitsin frangia eli 2,5 miljardia euroa).
Yritysjärjestelyssä – josta täysin yllätyksettömästi Nestlé ei julkista taloudellisia yksityiskohtia – on mukana myös Nestlé Suomi, jonka toimitusjohtaja Johanna Sewon-Kievari kertoi ainakin vielä viime vuoden alussa suhtautuvansa suunnitelmiin ”luottavaisesti” ja vakuutteli pienen Turengin tehtaan merkitystä valtavan emä-Nestlén laskelmissa.
Nestlé on mahtitekijä myös muiden maitotuotteiden (Danone), juoma- ja makeistuotteiden markkinoilla (Nescafé, Nesquick, Nestea, Nouvelle, Kit Kat, After Eight jne.) sekä lemmikkirehu- (Purina: Beneful, Serti, Friskies, Latz, jne.) ja lastenruokabisneksissä (Bona, Piltti, Tutteli, Muksu). Kansan uutiset valottaa mm. Nestlén lastenruokakuvioita – ja antaa vihjeen Turengin tehtaan todellisesta ”tärkeydestä” korporaatiolle – artikkelissa vuodelta 2013:
”Valion Turengin tehtailla aiemmin valmistetut Tutteli-äidinmaidonkorvikkeet ja Muksu-vellit ovat Danonen omistaman Nutrician tuotteita ja tuodaan nykyään pääasiassa Ranskasta ja Saksasta. Tuttelin ja Muksun valmistuksen päätyttyä Suomessa Valio toi vuosi sitten markkinoille kotimaiset Tuuti-äidinmaidonkorvikkeet ja Onni-vellit. Bona ja Piltti ovat puolestaan Nestlén brändejä.”
Maaseudun tulevaisuudessa toivottiin viime vuoden keväänä Valion jatkavan niskastaan kiinni ottamista kotimaisten ruokamyyntiosuuksien takaisin ottamisessa – yhtenä mahdollisuutena juuri jäätelömarkkinat. Pettyneeltä vaikuttava toteamus artikkelin lopusta kannattaa jokaisen jäätelöä kuluttavan suomalaisen pistää korvan taakse:
Pigviini, Classic ja Aino ovat edelleen tiukasti Nestlén tuotemerkkejä.
¤
¤
PÄIVITYS 3.11.2017 klo 13:50: Lisätty ”miljardi litraa” selvitykseksi ”210 miljoonalle gallonalle”.
PÄIVITYS 3.11.2017 klo 16:13: Korjattu tekstilinkki (ja ajankohta) Maaseudun tulevaisuuden artikkeliin.
¤
Pääasialliset lähteet
SumOfUs-ryhmäsähköposti (kuvituskuva)
Winowiecki, Emma | Michigan Radio (19.4.2017): Osceola Planning Commission rejects Nestle permit for pump station http://michiganradio.org/post/osceola-planning-commission-rejects-nestle-permit-pump-station
¤

Ratkaisu! Annetaan Nestlelle pumppauslupa Talvivaaran (nyk. Terrafame, seuraavaksi Ahtius) vedenjakajan järviin. Olis kätevästi valmiiksi hapotettuakin.
Mutta pullotus vain vientiin.
Tietty vain vientiin, kokoushuoneistoihin.
Hyvä Johanna kun toit tämän asian tapetille.
Tätä maailma yhä enemmän tänään on: ensin korporaatiot – sitten lahjotut (ostetut) lakeija-päättäjät … ja peränpitäjinä jonon hännillä nöyrät ja kaiken ei-tuottamattoman ja tämän ’helvetinkoneen’ aiheuttamat vauriot verovaroillaan maksavat kansalaiset.
Ja kaikki tämä meidän pitäisi sitten hyväksyä ja olla kiitollisia kun saamme olla palveluksessa. Ihan kuin intissä: tehdään niin kuin käsketään ja pannaan omat aivot narikkaan.
Kylllähän ’komentovallassa’ voisi olla – ja pitäisikin olla – hyvillä mielin mukanakin jos se rakentuisi demokratian, yhdessä sovittujen sääntöjen ja rajojen ja yhteisen, koko kansasta huolta pitävän johdon suunnitelmien varaan eikä palvelisi vain tätä helvetinkonetta ohjaavan veroparatiisieliitin etuja kuten nyt tapahtuu.
Juuri luin että Ruotsissakin, vai oliko joku muu maa?, olisi joskus ollut sellainen kuningasvalta jossa – mikäli toimittiin tuhoisasti – ensimmäinen kärsijä oli kuningas ja sitten hänen apuväkensä. Viimeisenä kärsijänä vasta kansa joka eli vailla valtaa eikä siksi vastuussa mistään. Se oli todellista vastuunkantoa
.
Nyt tuo malli tietäisi käytännössä sitä, että maamme johto- ja korporaatioeliitin omaisuus menisi heti myyntiin ja sillä alettaisiin rakentaa koko kansaa palvelevia hankkeita joilla koko kansan tulevaisuus, eheys ja hyvinvointi turvattaisiin.
Kuinka voi kokoomuksen, Stubbin aloittama projekti yksityistää Suomen pohjavedet?
Eikö Wahlrooskin ole mukana juonessa? Entä Sipilä ja Soini?
Koska näillä henkisillä kääpiöillä ei ole muuta todellista Isänmaata kuin raha. Hyvin yksinkertaista.
Kummallista tässä on vain se että tällainen eliitti voi olla vallassa eikä kansa tee mitään.
He juuri tilasivat Mv-lehden, ehkä muunkin vasta- tai vaihtoehtomedian… kuten Heikki Porkka blogissaan, pe 03.11.2017 13:42 toteaa — Oldies but goldies, 38, Kuka tilasi MV-lehden?
Tilaajia on nimittäin iso nippu:
1. politiikan hyödyllisiä idiootteja edustavat punavihreät (vas,sdp,vihr)
2. politiikan hyödyllisiä idiootteja edustavat oikeistoliberaalit (rkp, suurin osa kok, puolet kesk )
3. valtamedia
4. sisäministeriö
5. poliisihallitus
6. Helsingin poliisin tiedotusosasto
7. [yltiö]suvaitsevaiset suomalaiset
Kaikki yllä mainitut ovat osallistuneet jo vuosien ajan kollektiiviseen valehteluun, jonka mukaan humanitaariseksi kutsuttu maahanmuuttopolitiikka ( + turvapaikkaturismi)
http://beta.oikeamedia.com/o1-46203
Suomen tulevaisuus on edelleen kansalaisten käsissä. Muutos vaatii kuitenkin fundamentaalisen poliittisen ajattelun lopettamista ja vain niiden poliittisten henkilöiden tukemista, joiden TEOT kertovat suomalaisystävällisestä politiikasta.
Lopuksi Porkka toteaa:
”On kai kuitenkin niin, että Suomen eduskunnan tehtävä on ajaa suomalaisten etua ja huolehtia suomalaisten turvallisuudesta? ”Kuitenkin” sana siksi, että viimeisen vuosikymmenen ajan noudatettu politiikka todistaa aivan muuta kuin suomalaisten edun ajamista.”
Viherpunikki-toimittajien dominoima valta-VALE-media on tehokkaasti pitänyt suomalaisten enemmistön pimennossa siitä, että ylikansallisia takapirujaan kumartavat, vallankahvaan päässeet maanpetturit ovat päästäneet rajojemme takaiset rottalaumat syömään kuormastamme.
Pohjavesien myynti valmisteltiin metsähallituksen yhtiöittämisen yhteydessä.
Eli Keskustakin on mukana.
Osa oppositiostakin oli mukana.
Alunperin hallituksen esitys HE 132/2015 http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2015/20150132
sisälsi ainesosia jolla valtion yleisvedet oltiin siirtämässä metsähallituksen liiketalouden käyttöön. Samalla julkisuudessa viestittiin että vain puukauppaa on aikomus harjoittaa (”ei muuteta nykytilannetta” ja vastaavat selitykset vaikka järkikin sen sanoo että lakia ei olla muuttamassa jotta nykytilanne säilyisi).
Liiketoimintojen yhtiöittäminen vaikuttaa aina eduskunnan finanssivaltaan.
Hallitus myös valehteli EU:n vaativan yhtiöittämistä. Luonnonsuojeluliitto otti esiin sellaiset seikat kuin ”Laissa ei ole määritelty, että uusi perustettava yhtiö olisi jatkossakin kokonaan valtion omistama yhtiö. Siten se on mahdollista eduskunnan päätöksellä myydä pois valtiolta. Lakiin osakeyhtiöstä tuleekin selkeästi kirjata, että yhtiö on kokonaan valtion omistama.
Valtion liikelaitoksessa myös kaupallinen puoli noudattaa julkisuus lakia. Kun yhtiö perustetaan, siirtyy osa tiedoista liikesalaisuuden piiriin, eikä ole enää eduskunnan ja kansalaisten saatavilla. Lakihankkeessa avoimuutta vähentää myös Metsähallituksen toimien siirtäminen yhden kirjanpidon taakse, mikä tarkoittaa, että Metsähallituksen toimia on jatkossa vaikeampaa seurata.”
https://www.sll.fi/mita-me-teemme/metsat/metsahallitus
Kirveelle olisi muutakin käyttöä kuin puunkaatoa!
Johannan kotikaupungissakin on hanke, Tavase-hanke, jonka virallisena tarkotiuksena on ”muodostaa tekovettä” mutta sen oikeallinen tarkoitus on ELY-keskusksen siunauksella saada muodostettu Pirkanmaalle vesimonopoli. Hankkeen käynnisti silloinen PIrkanmaan ympäristökeskus ja yritystä ryhtyi vetämään Tampereen Veden entinen toimitusjohtaja, Esko Haume. Jos Tavase-hanke olisi konkretisoitunut olisivat Suomen pohjavedet ja isojen vesilaitosten asiakkaat olleet Suez:in ja Nestlen kaltaisten jättien kiinnostuksen kohteena.
Kun mietitään minkälainen käyttäjäkunta on Helsingin Seudun Vedellä, Lakeuden Vedellä, Jyväskylän Vedellä ja Turun Seudun Vedellä ja Hämeenlinnan Seudun vedellä niin Tavase siihen Pirkanmaalasten monopoliyhtiönä olisi taannut koko ruuhkasuomen kuluttajien monopolin yhdelle toimijalle. Nyt palapeli on rikkonaisempi eikä kiinnostavuus ole sama luokkaa. Tosin, pitää myöntää että Suomen tilannetta seurataan tarkasti koko ajan.
Velkeakosken irtaannuttua hankkeesta sen merkitys vähen oleellisesti koska perässä olevat Toijala, Viiala ja Urjala jäivät hankkeestä samalla kertaa pois. Jäljempänä mainituilla on toki vielä osakkeet omistuksessaan mutta vettä ei tule kaavaillun Valkeakosken kautta. Siksipä Akaa teki päätksen liittyessää Hämeenlinnan Seudun veteen ja se tarkoittaa ettei sekään enää tarvitse vesihuoltoonsa Tavase-vettä.
Se kuitenkin jaksaa ihmetyttää vuodesta toiseen että miksi tamperelaiset maksavat Tampereen Veden käyttöpäälikölle Tavase-toimitusjohtajan palkkaa yhden miehen osakeyhtiöstä, joka käy tamperelaisten verovaroilla oikeutta ja koittaa vielä 25 vuodenkin jälkeen saada laitokselle oikeuden kautta toimiluvan. Kauanko Tamperelaiset haluavat maksaa teatteria joka käydään kulisseissa veronmaksajien rahoilla? Ja joka toteutuessaan johtaa osakeyhtiön monopoliasemaan vedenjakelussa?
Kangasalalaiset tekivät aikoinaan päätlksen erota farssista mutta nyt uuden kunnanjohtajan visiot näkevät syvempää yhteistyötä Tampereen kanssa jos hankkeesta ei erottaisikaan. Epäselväksi kuitenkin jää on ovatko visiot tuottavia kuntalaisille vai kunnanjohtajalle? Entinenhän pääsi jätteenpolttolaitoksen hallitukseen. Ja sielä sattuu olemaan samoja henkilöitä kuin Tavasen hallituksessa. Kas kun sattui.
Koeta saada tämä artikkelisi ko. kuntien paikallislehtiin ainakin lukijain osastoon.
Nyt sitten vain tekemään ”jäätelöt itse”, eihän sen pitäisi olla vaikeaa. Jos ”Islamilaisilta loppuvat juomavedet”, niin heillä on keinot korjata se. ”Allahu Agbar oikeisiin kohteisiin”, vaihteeksi. En yllytä ketään pahantekoon, kunhan vain jaarittelen ajankulukseni.(sarkasmi varoitus) ?
Suomessa veden yksityistäminen on vain yksi Kokoomuksen ja Keskustan idioottiprojekti.
Terveydenhoito-sairaahoito-vanhuspalvelusektorilla on käynnissä ja lääkealalla salaisissa suunnitelmssa Euroopan mittakaavassa ennen näkemätön yksityistäminen ja ryöstäminen, oman maan julkisten palvelujen sekä pienten yksityisten yritysten alasajo ja niiden diilaaminen suuryrityksille ja kansainvälsille sijoitus- ja veronkiertokonserneille.
Eikä media mittään eikä puolueet mittään eikä poliitikot mittään eikä presidentti mittään.
Eikä kansakaan mittään … se tässä kaikkein kummallisinta on. Rosvothan ovat rosvoja ja pysyvät rosvoina niin kauan kun se on mahdollista. Valitettavasti totuus on näin ikävä.
On hulluutta kun hullulle sanoo että olet hullu kun toimit noin ja sitten jää odottamaan että hullu muuttaisi tapojaan.
Joukko EU-diktatuurin ostamia EUnukkeja, selkärangattomia vain omaa etuaan ajavia maanpettureita sai aikaan jo vuosia sitten vesilain muutoksen, joka mahdollistaa kansallisomaisuuteemme kuuluvien, maailman puhtaimpia edustavien pohjavesiemme polkuhintaan myymisen ylikansallisille korppikotka-firmoille – aikanaan käytännössä tietysti sitten sopivaa ”provisiota” vastaan asian kulissien takaisille rikollisille poliitikko-junailijoille.
Alkuvuodesta 2010 Riikka ansiokkaasti raportoi vesilakimuutokseen liittyen mm. seuraavaa:
”Sota juomavedestä: Suomen hallitus myymässä pohjavesiämme monikansallisille yrityksille”, http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/28401-sota-juomavedesta-suomen-hallitus-myymassa-pohjavesiamme-monikansallisille-yrityksille
Huomaa tuon artikkelin lopussa erityisesti seuraava:
”8. Marko Sihvonen kertoo Brasilian matkastaan 11.2.2010
http://www.youtube.com/watch?v=oZ92QaOUY-A
+ Marko kertoo yllättävästä tapaamisestaan lomamatkallaan eduskunnan pankkivaltuuskunnan jäsenten kanssa.+ Suomen pankin pääjohtaja ja entinen EU-komissaari Erkki Liikanen siis tietää pohjavesien yksityistämisasiasta.+ Kansanedustaja Ben Zyskowiczin lisäksi eduskunnassa pohjavesien yksityistämisasiasta tietävät siis tämän Markon lomamatkakytkennän kautta seuraavat eduskunnan pankkivaltuuskuntaan kuuluvat kansanedustajat:Kalli Timo /kesk Satakunnan vaalipiiri
Kalliomäki Antti /sd Uudenmaan vaalipiiri
Karpela Tanja /kesk Uudenmaan vaalipiiri
Korhonen Martti /vas Oulun vaalipiiri
Lintilä Mika /kesk Vaasan vaalipiiri
Ravi Pekka /kok Pohjois-Karjalan vaalipiiri
Tiura Marja /kok Pirkanmaan vaalipiiri
Urpilainen Jutta /sd Vaasan vaalipiiri
Lähde: Eduskunnan www – sivusto 12.2.2010 kello 7,55″
***
”Vesilaki”uudistukset” tänään 16.2 2010 Eduskunnan käsittelyssä”, http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/28629-vesilakiuudistukset-tanaan-162-2010-eduskunnan-kasittelyssa
***
”Vesikauppavyyhti laajenee”, http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/28789-vesikauppavyyhti-laajenee
***
Seuraavan sisältyvä vajaan 4 minuutin video koskee Marko Sihvosen yksityistä mielenosoitusta Arkadianmäelle hankkiutunutta korruptoitunutta rottajoukkoa vastaan, joka lainvastaisesti laittoi poliisit estämään mielenosoituksen, vaikka Sihvosella oli siihen jo aikasemmin hankittu poliisin lupa:
”Sanokaa minulle, että tämä ei ole totta – tapaus Marko Sihvonen vuonna 2010”,
https://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2010/02/22/sanokaa-minulle-etta-tama-ei-ole-totta-tapaus-marko-sihvonen-vuonna-2010/
Suomi on tosi helppo maa myydä pilkkahintaan kun täällä ei juuri kukaan puolusta omaansa.
Hyvin oivallettu.
> On väärin, että Michiganin lait sallivat Nestlén
> pumpata miljardi litraa vettä maasta
Nestlé on kuitenkin tehnyt laillisen kaupan vedestä tuon Michiganin lainsäätäjän kanssa. Lobannut, maksanut vaalitukiaisia ja lahjuksia oikeille tahoille ja näin saanut aikaan haluamansa lain. — Ei se vesi Nestlé’lle ole ilmaista. — Kauppaa tietenkin edes auttoi se, että Michigan ei omista tuota vettä, joten halvallakin myyminen kannattaa.
Kolmen Markan Ratkaisu
Pikaisesti ajatellen Nestlé maksaa vedestään saman kuin paikalliset asukkaat. Vesimaksun. (Ja oletan, että veden omistaa asukkaiden kommuuni, kunta, osuuskunta tai vastaava.)
1) Nostetaan vesimaksu erittäin korkeaksi, mutta kuitenkin niin alhaiseksi, että Nestlé ei lähde pois.
2) Vesilaitoksesta tulee erittäin kannattava.
3) Vesilaitos maksaa omistajilleen, siis paikallisille asukkaille, erittäin suuret osingot tai ylijäämän palautukset.
4) Säätelemällä veden hintaa, saadaan Nestlé’n ottama vesimäärä asukkaiden haluamalle tasolle.
Huono puoli tässä ratkaisussa on (jälleen!) Michiganin osavaltio. Se luonnollisesti säätää lain, että vesilaitoksen maksamat voitot on pantava verolle ja lähetettävä keskushallinnon kassaan. Sigh.
Näin asukkaiden on lopulta vain tyydyttävä nykyiseen tilanteeseen, että Nestlé varastaa heidän vetensä tai sitten otettava vedestään käypä markkinahinta, jonka seurauksena Michiganin valtio tulee ja varastaa heidän rahansa. — Minkäs teet…
Perusongelma on siinä, että veden omistaja ei ota täyttä markkinahintaa vedestään vaan jakelee sitä lähes ilmaiseksi. Sen seurauksena voitot eivät jää paikkakunnalle vaan katoavat niiden taskuun, jotka älyävät käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Tässä Kolmen Markan Ratkaisussa tulee havainnollisesti esille se, miksi osuuskunta ei sovellu tuotantoon, vain kulutukseen ja osakeyhtiö taas erinomaisesti tuotantoon. — Pikkufirmat, joissa jokainen tuntee toisensa ovat asia erikseen eikä yhtiömuodolla sinänsä ole merkitystä, vain keskinäisellä luottamuksella.
Vesiosuuskunta
Osuuskunta jakaa voittoa osakkaiden kulutuksen suhteessa. Jos siis Nestlé on saatu hinnan korotuksen seurauksena maksamaan osuuskunnan jäsenille silkkaa rahaa sen mukaan kuinka paljon kukin on kuluttanut osuuskunnan vettä, on seurauksena tuhlaus. — Kannattaa pitää ”hanaa auki” yötä päivää, niin saa aina vain suuremman ylijäämän palautuksen itselleen.
Tämä johtaa tuon arvokkaan ja kysytyn resurssin tuhlaamiseen.
Vesiosakeyhtiö
Jos veden kuluttajat omistavat vesiyhtiönsä osakkeita, ei ylijäämän palautus eli osinko riipu mitenkään kunkin kulutuksen määrästä. Veden säästäminen tässä tilanteessa on luonnollista talouden ylläpitoa. Päin vastoin. Kallista vettä nyt jopa kannattaa säästää ja sen seurauksena ulkopuoliselle riittää enemmän myytävää ja vaurautta virtaa enemmän yhtiön jäsenten haltuun.
Kunnallinen Yhtiö
Tätä resurssien säästämisen ja tuhlaamisen logiikkaa voi soveltaa vaikkapa kunnallisen palvelutuotannon yhtiöittämismalleihin. — Nyt on muotia, jopa vastuullisten poliitikkojen suulla, vannoa kulutuskysynnän nimeen. Sehän ei tarkoita mitään muuta kuin: Tuhlaamalla varakkaiksi. Mitä enemmän tuhlaamme, sitä rikkaammaksi tulemme.
Onko sitten kunnallinen yhtiö soveltuvampi malli (esimerkiksi terveydenhuollon) tuotantoon vaiko kulutukseen? Yhdistyvätkö kunnallisessa toiminnassa molempien mallien hyvät vaiko huonot puolet? — Eihän terveys lopultakaan ole niin tärkeä asia kuin poliittisesti tyytyväinen kuntalainen.
Ei ole ollut minulla syytä muuttaa mieltäni sitten sen kun vuosia sitten ehdotin että Suomen pohjavedet ja makeat vedet osuuskunnallistetaan yhtiöksi jonka omistavat suomalaiset, osakkeita on aina yhtä monta kuin suomalaisiakin, Yhtiö maksaa osinkoa (”kansalaispalkan” tyyliin) jokaiselle suomalaiselle. Osaketta ei voi ostaa, myydä eikä jättää perinnöksi.
Kansalaisuus-osa vaatii hieman viilaamista tai muuten ”muualla asuvien suomalaisten” osuus nousee äkkiä pariin miljardiin henkilöön 😉
Norja on tehnyt Pohjanmeren öljytuloille rahaston, jolla hyödytetään norjalaisia.
Re: Riikka Söyring 10.11.2017 at 06:31
> makeat vedet osuuskunnallistetaan yhtiöksi jonka
> omistavat suomalaiset
Miten tuollainen yhtiö hyödyttää sosiaaliturvalla elävää köyhintä suomalaista? Yhtiön maksamat osingot vähennetään sossun rahasta, mutta osinkoveroa ei lasketa menoksi; siis velkaantuu. — Myy omaisuutesi. Eikä kapitalistille sosiaaliturvaa.
> Osaketta ei voi ostaa, myydä eikä jättää
> perinnöksi.
— Onko jokaisella siis yksi ääni yhtiökokouksessa? — Valitaanko hallintoneuvostoon 200 edustajaa (jotta jokaisen ääni tulee kuuluksi)? — Valitseeko hallintoneuvosto keskuudestaan hallituksen? — Jos veden myynnistä saatavat tulot eivät riitä hallintokoneiston palkkoihin ja ”pakollisiin” menoihin, korotetaanko veden hintaa? — Jotta osakkaiden ei tarvitse velkaantua maksaakseen lisääntyneet hallintokulut ja kallistuneen veden, voiko yhtiö pantata veden ja ottaa sitä vastaan velkaa ulkomailta?
> osuuskunnallistetaan yhtiöksi
Ajatus on hyvä. Olen samaa kuviota pohdiskellut Afrikan maihin, joiden alueella on paljon öljyä. Jos kaikki öljytulot jaetaan suoraan kansalle ja sitten verottamalla otetaan takaisin hallitukselle ja heidän perheenjäsenilleen, on seurauksena valtavat poliittiset muutokset. Demokratisoituminen.
Yksityiskohdissa on paljon viilaamista, varsinkin sen varmistamisessa että systeemi on aidosti toimiva ja demokraattinen.
Johanna hyvä. Hyvä kun nostit tämän asian taas esiin…
Vesi on elämää… Ilman vettä ei ole elämää. Luonnonvarat kuuluvat kansakunnalle.
Suomen Kansallisen Kokoomuksen piirissä ( Lue Kansallinen hajaannus ), on vesivarojen kauppaamista globaalipelureille valmisteltu jo aikoja sitten. Kaikkialla maailmassa missä eri tahojen rahoitusmenetelmin on rakenneltu nk. vesihuoltoprojekteja, -periaatteena on ennenpitkää juomaveden putkittaminen ja siitä maksun saaminen.
Suomessa ei vettä enää yleisesti ottaen tarvitse putkittaa maksun saamiseksi, -se on jo putkessa.
Suomen suurin turvallisuusuhka ei suinkaan tule ulkoapäin, -vaan sisältäpäin…
Tässä mielessä Kansallinen Kokoomuspuolue istuvine presidentteineen ja presidenttiehdokkaineen, -puhumattkaan eräistä ”parlamentaarikoista”, ovat olleet avainasemassa romuttamassa kansalaistensa turvallisuutta, huoltovarmuutta ja tulevaisuutta poliittisine ja aatteellisine kytkykauppoineen globalistimafian kanssa, -aina Harri Holkerin ajoista lähtien… Mitenkään ei pidä tässä yhteydessä unohtaa Esko Ahoa , -eikä Paavo Lipposta. Sauli Niinistö tietysti kuuluu jo itseoikeutettuna samaan joukkioon.
Kauanko Holkerin ajan rakennemutoksesta on kulunut aikaa…? Mitään positiivista kehitystä faktisesti ei ole syntynyt, on vaan globalismiaatteen huumassa synnytetty velkataakka seuraamuksineen, -johin on luettava kansallisvarallisuuden menetys kollektivistisen sosialismin aatteelle, jonka propagoinnissa ja toteuttamisessa Suomen Kansallinen Kokoomuspuolue on ollut etunenässä. Pallonsa hukanneita demareita ei nyt tässä yhteydessä oikein enää viitsisi edes mainita…
Se mikä ennen oli kehitysmaiden ongelma, kun poliitikot hakivat poliittista nostetta kartuttaakseen omaa mammonaansa, tai peitelläkseen poliittisia mokiansa, on nyt muuttunut joidenkin nk. kehittyneiden maiden ongelmaksi.
Tässä valossa näillä asetelmillla Suomi kuuluu nk. kehittyvien maiden kategoriaan, eikä suinkaan nk. kehittyneisiin valtioihin, joilla olisi jotain neuvoja toisille vähemmän kehittyneille annettavanaan.
Nestle korporaatio voisi aloittaa vedenhankintansa kuskaamalla Suomen kaupunkialueilta talven aikana satavaa lunta pois omiin tuotantolaitoksiinsa… Tehkööt siitä sitten juomavettä puhtaista lähteistä kuten pilttiruokaa lapsille oman näkemyksensä mukaisesti. Silloin tässä voisi kenties tulla kysymykseen molemminpuolinen etu…
Huomaa että kun vesi on putkessa, se ei Suomessa enää ole luonnontuote tmv vaan elintarvike, ja sitä koskee eri lainsäädäntö.
Maallikko luulisi noin äkkiseltään, että viimeistään Caruna olisi opettanut politikot olemaan myymättä luonnollisia monopoleja suurten veronkiertäjäkoroporaatioiden haltuun, mutta mitä vielä. Kitarisat loistavat vaan entistä punaisempana julkisuudessa, lisää ”yhtiöittämistä” ja myyntejä (lahjoituksia) suunnitellaan ja kannatus nousee. Luonnollisen monopolin jahjoittaminen = verotusoikeus ja kansa maksaa kipeästi. Äänestäjän kannattaisi nyt katsella peiliin ja oikein suureen sellaiseen.
Onko meillä enää muuta lahjoitettavaa kuin vesi. Kaikki on jo ”myyty”. Kun vettä toimittaa julkinen yhteisö omakustannushintaan, se on nykyisen mittapuun mukaan tehotonta ja kannattamatonta, kuten julkiset palvelut mielletään. Vesiosuuskuntia ollaankin jo yhdistämässä ja yhtiöittämässä, myyntiiin. Kun vesi ”myydään” kansainvälisille sijoittajalle ja verojenkiertäjälle, siitä tulee tehokasta ja kannattavaa.
Suomen suurimpia ongelmia on, euron lisäksi, Suomesta ”pumpataan” suuria määriä pääomia ulos verotta. Politikot eivät näytä tätä noteeraavan millään tavalla. Eivätkö ”ymmärrä”. Jos tekevät näitä lahjoituksia vain meidän maksamalla palkalla, ovat helvetin tyhmiä. Jos saavat jotain hekilökohtaista etua, ovat läpeensä korruptoitu. Veikkaan tuota ensimmäistä. Sen lisäksi taipumus miellyttää ”isoja poikia”, suuria pääomia, kansalaisten sijasta. Pääseehän matkustelemaan maailmalla (meidän piikkiin) ja neuvottelemaan ”suurista” asioista, vaikka neuvottelutaidot ovat jääneet opettelematta. Taitaa painottua enemmän viihteeseen nuo matkat. Tulokset näyttävät. Meidän ”neuvottelijoita” viedään kuin litran mittaa.
”On hulluutta uskoa, että kun sanoo hullulle että lopeta tuo hulluus että tämä sen lopettaisi.”
Siis hulluja olemme mekin jotka tuollaista uskomme.
Tuli mieleen että historian saatossa maahamme on vaeltanut riistäviä siirtolaisia Euroopasta ja Ruotsin kautta (ihan kuten Amerikkaankin Euroopasta) ja he ovat kehittäneet maatamme oman halunsa mukaan ja keränneet itselleen valtavat omaisuudet helposti huijattavilta metsäsuomalaisilta. Ja vakiinnuttaneet asemansa maamme pääosin ruotsinkielisenä eliittinä.
Ne jotka ovat liittoutuneet tämän ’ryöstäjä-eliitin’ kanssa ovat hyötyneet hyvin mukana.
Mutta tämä ulkopuolinen eliitti ei koskaan ole juurtunut maahamme oikealla tavalla vaikka positiivisia poikkeuksiakin on. Sitä voi verratta juutalaisiin jotka eivät myöskään hevin integroidu ja omaksu maan tapoja ja kulttuuria vaan muodostavat kaikissa asuttamissaan maissa ongelman: oman ’valtion valtion sisällä’. Ja tuskin sitä tekevät islamilaisetkaan?
Nyt kun on luotu EU tuo isänmaaton saalistus-eliitti vielä vähemmän välittää maastamme ja myy sitä pilkkahintaan eniten tarjoavalla taholle (jossa se itse on osakkaana ja siten myös voiton saajana?) ja me ja meidän päättäjä-eliitti seuraamme vierestä tumput suorana sota-evakon tavoin kuinka ’kaik män mut em mie oo katkera … sätkäkone jäi’ – tyyliin.
Jopa liputuspäivät on merkattu tuolle eliitille, siellä on monen monta 1500 luvulla Uumajasta tulleen hapansilakan suvun virka-ja pappisäädyn edustajaa. Toki monta on heistäkin isänmaallista tai antaa sellaisen kuvan, mutta suurin osa on maata myyviä perseennuolijita, jotka olisivat voineet olla oikeita suomalaisia kaikkien suomalaisten keskuudessa.
”Toki monta on heistäkin isänmaallista tai antaa sellaisen kuvan, mutta suurin osa on maata myyviä perseennuolijita, jotka olisivat voineet olla oikeita suomalaisia kaikkien suomalaisten keskuudessa.”
Toki toki, mutta nämä ovatkin markkinatalouden virtuooseja, heidät äänestetään kansakunnan johtoon myymään torihintaan omaan piikkiinsä markkinoilla kaikki se mikä kuuluu kaikille kansalaisille. Kaikkien kansalaisten äänt’ tässä suinkaan ei kuunnella, mutta kaikilla kansalaisilla on velvollisuuksia silloin, kun pitää puolustaa valtaeliitin aviiseja ja hyvinvointia.
Tässähän nyt käydään parast’aikaa läpi 2000-luvun merkityksellisintä farssia Suomen osalta. Teatteria vetää porukka, joka ei ole edes käynyt teatterikoulua… Mutta hyvin näyttää menevän siitä huolimatta.
Mikään ei kuitenkaan jatku ikuisesti, -ei hyvä eikä huono. Ehkä siinä olisi hyvä lähtökohta muutokselle.
”Kaikki on jo ”myyty”.
Tavis, -ei ole kaikki suinkaan ole vielä myyty.
Meilllä on vielä myymättä typerät poliitikot, mutta ne on niin saatanan nuijia, että niitä ei kukaan osta, kun niihin ei voi luottaa. Ne on niin nuijia että eivät edes tajua mikä helvetin farssi on koko tässä Isänmaan itsenäisyydessä ja sen saavuttamisessa ja satavuotispäivän juhlimisessa, kun ne nuijat ovat itse olleet tuhoamassa kaikkia niitä saavutuksia, joiden puolesta veteraanit ovat uhranneet oman elämänsä, -nämä tollot nyt sitten ovat pelaneet kaiken torihintaan toisten haltuun, ja kaipaavat vielä poliittista hymistystä muiden palkintojensa lisäksi, joita nyt en persoonakohtaisesti luettele.
Toisaalta pitää ajatella että pitää myydä silloin kun toiset haluavat ostaa ja ostaa silloin kun toiset haluavat myydä, -mutta tässä on tilanne, jossa jo kertaalleen pystyynnussittua mätää kamaa ei kukaan osta nyt eikä myöhemminkään, -ei edes lannoitteeksi.
Niin, se oleellinen viesti mikä tähän sisältyy on se, että pöydät pitää putsata… Joko se tapahtuu järjestäytyneessä yhteiskunnassa hyväksytyin menettelytavoin, -tai sitten muulla tavoin. Näin tämä ei enää mene. On tultu sen tien päähän, jossa edessä on umpikuja. Jokainen askel nykysuuntaan on lopun alkua… Mutta nuijat eivät usko kerrasta, -pitää kokeilla uudestaan.
Umpikuja on edes ja paha sellainen.
Saa nähdä saako kansa mitään muutosta aikaan.
Ainakaan vielä ei mitään isompaa muutosta ole poliittisissa asetelmissa havaittavissa.
Itsenäisyys, oma raha ja pankki ei kiinnosta kansaa. Se haluaa velkaantua ja maksaa korkoja zio-masonic pankkiiri-mafialle.
Eikä talousdemokratiakaan ole mitään, suuryhtiöt jatkavat riistoaan.
Eli lisää kurjuutta kerjätään.
The Public Bank Option: Safer, Local and Half the Cost
Phil Murphy, a former banker who has a double-digit lead in New Jersey’s race for governor, has made the state-owned bank concept a centerpiece of his platform. If he wins Nov. 7, the nation’s second state-owned bank in a century could follow.
https://www.truthdig.com/articles/public-bank-option-safer-local-half-cost/
A UK study published on October 27, 2017, reported that the majority of politicians do not know where money comes from. According to City A.M. (London):
More than three-quarters of the MPs surveyed incorrectly believed that only the government has the ability to create new money. . . .
The Bank of England has previously intervened to point out that most money in the UK begins as a bank loan. In a 2014 article the Bank pointed out that “whenever a bank makes a loan, it simultaneously creates a matching deposit in the borrower’s bank account, thereby creating new money.”
“Despite their confidence in telling the public that there is ‘no magic money tree’ to pay for vital services, politicians themselves are shockingly ignorant of where money actually comes from.
“There is in fact a ‘magic money tree’, but it’s in the hands of commercial banks, such as Barclays, HSBC and RBS, who create money whenever they make loans.”
”A UK study published on October 27, 2017, reported that the majority of politicians do not know where money comes from. According to City A.M. (London)”
Kukahan tekisi vastaavanlaisen tutkimuksen suomalaisten poliitikkojen osalta?!
Niin kauan kuin meillä on nykyiset sionisti-globalistien lahjomat lakeijat vallankahvassa meitä orjuutetaan kasaarijuutalaisen johtavasionisti Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmällä (meidän osalta EU-diktatuurin euro).
Re: [Truth_hunter 5.11.2017 at 12:52]
Jos mennään enemmän kuin yhden vuosisadan päähän, oli noita paikallisvaluuttoja aika monella kaupungilla. Erityisesti kriisiaikoina. — Ja kriisihän syntyy siitä, että kunta tuhlaa enemmän kuin tienaa.
Niin tai siitä kun valtio tuhlaa enemmän kuin tienaa (tai ei saa tarpeeksi verotuloja kun joku taho pimittää tulojaan ja kiertää verotusta), kuten nyt tapahtuu.
300-komission miehellä J. Ollilalla esim. oli ansiotulo 0 euroa ja näitä lurjuksia riittää.
Olisi siis oman rahan ja pankin paikka.
Vuonna 2002 meirän flikka oli vajaan vuoden ikäinen kun emäntä alkoi ihmetellä kun flikan puo oli kuin punaperse paviaanilla. Myös neuvolassa tuota ihmeteltiin mutta mitään syytä siihen ei tuntunut löytyvän. Yhtenä päivänä satuin lukemaan Valion ilmoituksen tutteli-tuotteiden poisvedosta ja ilmoituksessa oli erät mitä poisveto koski. Tutteleihin oli lurahtanut lipeää mitä käytettiin säiliöiden pesemiseen ja tätä pesuvettä oli päätynyt tuttelipakkauksiin. Meillä oli pari kolme lavaa justiinsa tätä erää, silloin ne kehotettiin palauttamaan takaisin kauppaan ja rahat sai takaisin. Kun selvisi syy, myös punotus parani. Mutta ei siinä mitään vielä, 2004 seuraavalle flikalle tuli kananmunan kokoinen nivustyrä, kun tätä taas ihmeteltiin. Siinä meni viikonpäivät kun olin virittämässä pannuhuoneen pesään valakiaa ja siinä samalla selasin virivärkin eli Ilikan sivuja, kun silmiini osui taas Valion ilmoitus tutteleiden poisvedosta, tällä kertaa purkkeihin oli lurahtanut pakkausvaiheessa ilmaa ja tuotte saattaa pilaantua. Pilaantuihan tuo kun aiheutti sellaiset suolistokaasut, joka pullautti tyrän. Ostopaikka oli taas sama ja taas tuote kehotettiin palauttamaan. Tälläkertaa asiaa ei jätetty tähän, tyrä leikattiin ja se parani hyvin. Kirurgilta pyydettiin lääkärin todistis ja edelliskerrasta oli todistus. Asialla lähestyttiin Valiota, jossa kummatkin tapaukset kyllä myönnettiin mutta heidän lakimies tyrmäsi vaateet. Sen jälkeen alkoi tappelu, tuttu varatuomari kertoi miksi lakimies tyrmää lääkärinlausunnot ja on parempi asiantuntija kuin lääkäri itse. Lakimiehen ei tarvitse kuin etsiä todistuksesta kaikki, ”ehkä”, ”mahdollisesti”, ”saattaa olla” ym. arveluun liittyvät sanat. Jos todistuksessa olisi ollut ”ehdottomasti on tullut”, sitä ei pystytä niin helposti tyrmäämään. Netistä lisäksi löysin Valion vikaraportit, joista ilmeni erilaisten vikojen ilmaantuneen tuotteisiin puolen vuoden välein kesällä ja talvella. Kysyin suoraan puhelimessa, sabotoiko teillä joku lastentuotteita? Entä kun tälläinen tuote-erä päätyy synnytyslaitokselle vastasyntyneiden osastolle? Nestlelle Turengin tehtaan jäätelön ja lastenruokien myynnistä oli jo huhuja ilmassa tuona aikana. Lopulta Valio taipui korvaamaan ja korvaussummasta voi sanoa, kuinka halpa on vauvaikäisen henki. Meni vielä puolivuotta kun asia saatiin päätökseen, Valion Turengin tehdas ja tuotanto siirtyi Nestlen omistukseen.
Itse siirryimme tilamaitoon ja kokonaan paikallisen meijerin ”aamulla lypsettyyn” maitoon ja maitotuotteisiin, jotka terveyden kannalta osottautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Nuorin poika heti syntymänsä jälkeen sai tilamaitoa ja ei kuunapäivänä ole sairastanut korvatulehduksia ym. nykypäivän allergioita kuten vanhemmat sisarukset, jotka saivat teollista moskaa joita kutsutaan ”lastenruuaksi”.
Taas yksi paljastus
A Consultant Cardiologist Exposes Corruption in the Pharmaceutical Industry
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160624
Aiheeseen liittyen myös suomeksi:
”Professori vertaa lääketeollisuutta järjestäytyneeseen rikollisuuteen”,
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014090718638829_ul.shtml
ja englanniksi
”The Medical Mafia”, http://www.whale.to/a/medical_mafia.html
Huomaa artikkelissa erityisesti: ”Rockefeller (the creator of Allopathy Inc)”. Rockefellerhän myös mm. kuuluu Bilderberg-sisäpiiriin ja on 300:n komitean jäsen.
Erikoinen on tämä mafiaeliitti … sen mieli on jotenkin sairas kun se ei osaa asennoitua elämään muuten kuin muita hyväksi käyttäen. Mitä tahansa se tekeekin niin aina se tehdään vain sillä motiivilla että muita kusetetaan.
Ihmeellinen mielenrakenne. Jotenkin tulee mieleen petoeläimet joita riistavaisto ohjaa. Tuollaiset geenit ovat jäänne viidakkovaiheesta ja ovat vahingollisia, pois karsittavia.
THE MONSTERS AMONG US
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160780
There are monsters among us. Theses are just a few of them. And the fact is, if the FBI would do its job, there would be indictments and perp walks for every single one of these hardcore criminals.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=36&v=IE4SrmGSpLE
”1 of 3 Bilderberg 2012 ~ America MEET your MASTERS ~ Faces of Evil That Rule the World Zen Gardner”,
https://www.youtube.com/watch?v=HKVrmBoStKU