Talouskasvun työllistävyysharha

Maailmassamme talouspolitiikan perusteet ja vallitsevat yhteiskunnalliset syy- ja seuraussuhteet halutaan todellisten vallanpitäjien toimin pitää salatieteenä, jonka lähteille kansalaisilla ei ole pääsyä.

Valtamedioissa saavat talousasioita esitellä vain vallanpitäjien hyväksymät ja valtaeliitin etuoikeuksia kyseenalaistamattomat tahot. Vallitsevan ja valitun talouspolitiikan todellisia vaikutuksia ei vallanpitäjien tahdosta haluta kansalaisille paljastaa ja siksi niitä ei kansalaisille opeteta, ei opiskella, eivätkä äänestäjät niitä ymmärrä.

Jos ala olisi suurta erityislahjakkuutta vaativa, niin miten sieltä niin helposti aukeavat huikeat urapolut Kataisen ja Stubbin tapaisille vallanpitäjien lakeijoille?

Talousasiat on tarkoituksella markkinoitu korkeampana erityislahjakkuutta vaativana alana, jonka tavalliset äänestäjät helpottuneina voivat jättää finanssialan asiantuntijoille. Valtamedia on tässä sumutuksessa täysin rinnoin mukana. Valtamedian harhauttamina äänestäjät ohjaillaan palkitsemaan kyseenalaisista taustoistaan putsattuja pankkiireja ääniharavina yhteiskunnan johtopaikoille.

Nobelillakin palkittu Daniel Kahneman paljastaa tutkimuksissaan, että talousguruina esiintyvien ennustamistaidot ovat täyttä bluffia ja asiantuntemus näppärää jälkiviisastelua, eivätkä heidän suosituksensa ole juuri osuvampia kuin talonpoikaisjärjellä varustetuilla, aivan tavallisilla kansalaisilla.

Jos ala olisi suurta erityislahjakkuutta vaativa, niin miten sieltä niin helposti aukeavat huikeat urapolut Kataisen ja Stubbin tapaisille vallanpitäjien lakeijoille? Heistä toiselle lyhyen matematiikan välttävä suoritus ja Himasen kursiman unelmahötön ruhtinaallinen palkitseminen verorahoilla riitti näytöksi alan huippuvirkaan ja toisella reaalin reputtaminen ja vajavaiset laskutaidot kai korvasi intoilu triatloniin tai tikkataulun maalina pelleily.

Valhe talouskasvun työllistävyydestä

Kaikki valtamedioissa sallitut talousgurut sosialidemokraateista äärioikeistoon vaativat lisää talouskasvua ehtona työllisyyden lisääntymiselle. Kaikki yhtä hyvin tietävät, että maapallon resurssit eivät kestä loputonta kasvua.

Jo kesällä vietämme merkkipäivää, johon mennessä olemme käyttäneet maapallon kestävän kulutuksen sallimat vuotuiset resurssit. Lisäksi nykyinen talouskasvu hyödyttää vain muutamaa prosenttia maapallon väestöstä ja enemmistö on tylysti jätetty osattomaksi robottien ja automaation kerryttämästä varallisuudesta.

Digitalisointi ja tuotannon automaatio ovat korvanneet työvoiman. Samaan aikaan jäljelle jääneen työvoiman ansiotasoa kiristetään ja näin alennetaan kulutuskysyntää.

Suomalainen taloustoimittaja Ari Ojapelto on vuosikymmenien ajan paneutunut esiintymisissään ja kirjoissaan paljastamaan valtamedian ja vallanpitäjien yhteisen ja kansan suurta enemmistöä pettävän ja sortavan talouspolitiikan. Hänen jo toistakymmentä vuotta sitten ilmestynyt mainio Ahneuden aika -teoksensa ei ole vanhentunut vähääkään ja on edelleen ajankohtainen ja ehdottomasti selkein esitys harjoitetun talouspolitiikan tietoisesta kansan etujen vastaisesta toiminnasta.

Talouskasvun työllisyysvaikutuksesta Ojapelto ottaa esimerkiksi 1990-luvun teollisuustuotannon reilun kaksinkertaistumisen ja samanaikaisen työtuntien vähenemisen. Digitalisointi ja tuotannon automaatio ovat korvanneet työvoiman. Samaan aikaan jäljelle jääneen työvoiman ansiotasoa kiristetään ja näin alennetaan kulutuskysyntää.

Tämä sama kehitys tapahtuu globaalisti koko maailmassa, jolloin pelataan nollasummapeliä, eli valtiot kilpailevat siitä, kuka eniten kurjistaa väestönsä ansiotasoa.

Mainio on myös Ojapellon tuore, viime syksynä ilmestynyt kirja Kasvun loppu! On onnetonta, että lähes ainoa taloustoimittaja, jonka käyttämät tietolähteet ja ennustukset ovat osoittautuneet osuviksi, on pistetty valtamedioiden taholta pimentoon.

Ojapeltoa ei näytetä televisiossa, hänen puhettaan ei anneta kuulua radiossa, eikä hänen mainioita kirjojaan ole tarjolla suurelle lukijakunnalle kirjakaupoissakaan.

Keisarilla ei ole vaatteita

Ari Ojapelto osoittaa, että kaikkialla työntekijät korvataan roboteilla. Robotit jaksavat työskennellä kellon ympäri, eivät lakkoile eivätkä sairastele, eikä niille tarvitse maksaa palkkaa eikä eläkemaksuja – lomakorvauksista puhumattakaan.

Kehittynyt robottitekniikka on koko ihmiskunnan kehittämä tuote:

sen kehittymiseen on tarvittu sukupolvien ajan yhteiskunnilta satsaamista koulutukseen ja tutkimukseen.

Robotit ja automaatio ovat vapauttaneet alkutuotannosta ja teollisuudesta valtavasti työvoimaa, jolle lupailtiin korvaavia työpaikkoja palveluista. Mutta toisin kävi tämänkin lupauksen suhteen. Automaation ja digitalisoinnin avulla palvelut on muutettu itsepalveluiksi ja myös toimistot, pankit, matkatoimistot ja kaupat ovat saneeranneet työväkeään kortistoihin runsain määrin.

Aikaisemmin työntekijät saivat palkkaa, josta yhteiskunta sai verotuloja ja työntekijöillä oli ostovoimaa. Automaation ansiosta työntekijät menettivät ansiotulonsa, yhteiskunnat verotulonsa ja lisäksi katosi yhteiskunnista ostovoimaa.

Kehittynyt robottitekniikka on koko ihmiskunnan kehittämä tuote: sen kehittymiseen on tarvittu yhteiskunnilta sukupolvia kestänyttä satsaamista koulutukseen ja tutkimukseen.

 Talouskasvun työllistävyyteen uskovat poliitikot ovat myöntäneet tuotantolaitoksille tukia ja helpotuksia yhteiskunta- ja ympäristövastuihin.

Kehittyneen tehostuneen tuotannon ansiosta luodut ennennäkemättömät rikkaudet ovat saaneet ohjautua yhteiskunnallisten päättäjien valvomattomuuden ja löperyyden takia vain pienelle omistajien joukolle.

Valtiot ovat alistuneet kilpailemaan tuotantolaitoksista myöntämällä niille etuisuuksia, joiden seurauksena valtiot saavat niistä hyötyä mahdollisimman vähän. Talouskasvun työllistävyyteen uskovat poliitikot ovat myöntäneet tuotantolaitoksille tukia ja helpotuksia yhteiskunta- ja ympäristövastuihin.

Uusien investointien sijasta tuet ovat usein valuneet finanssikeinotteluun, johdon optioihin ja veroparatiiseihin. Saneeratut entiset työntekijät, työttömät ja kasvava pienituloisten joukko ovat menettäneet ostovoimaansa ja hallitusten leikkauspolitiikka on heikentänyt heidän kulutusmahdollisuuksiaan.

Niinpä lisäinvestoinnit eivät houkuttele ja jo olemassa olevat tuotantolaitokset pystyvät hyvin tyydyttämään tavaroiden tarpeen. Jos uuteen tuotantolaitokseen kuitenkin päädytään, niin sen seurauksena suljetaan useita vanhoja. Tuotantokapasiteetti saattaa moninkertaistua, mutta samalla työntekijöiden määrä vähenee.

Verotus kevenee, mutta vain rikkailla

Viimeiset kolmekymmentä vuotta on keskitytty rikkaitten verotuksen keventämiseen: on mahdollistettu verosuunnittelu, tuloverojen muuttelu keveämmin verotettavaksi pääomaveroksi sekä verokikkailut porsaanreikineen ja veroparatiiseineen.

Toinen Ojapellon tavoin mainio talouspolitiikan asiantuntija on ranskalainen Thomas Piketty. Tätä Ranskassa loistavin arvosanoin valmistunutta nuorta ja nerokasta taloustieteilijää kohdeltiin amerikkalaisessa huippuyliopistossa heti suurena talousguruna, jonka suusta odotettiin kuolemattomia viisauksia.

Kriittisenä tarkkailijana Piketty havaitsi Yhdysvalloissa pian, etteivät muutkaan huippuyliopistojen arvostetut talousviisaat tunne maailmantaloutta häntä paremmin ja huomasi, ettei maailmassa ole olemassakaan kelvollista talouden kehityksen tutkimusta.

Piketty palasi Eurooppaan ja aloitti 12 vuotta kestäneen perusteellisen taloustutkimuksen, jossa seurattiin Ison-Britannian, Ranskan, USA:n, Saksan, Alankomaiden, Japanin, Ruotsin ja muutaman muunkin maan verotus- ja talouskehitystä parin viimeisen vuosisadan ajalta. Thomas Pikettyn Pääoma 2000-luvulla on näistä tutkimuksista rakennettu perustavanlaatuinen talouspoliittinen yleissivistävä perusteos, johon tutustumisen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus.

Ainoa oikeudenmukainen ja kestävä verotusratkaisu löytyy siitä, kun säädetään progressiivinen omaisuusvero, jolloin robotitkin saadaan maksamaan veroa.

Viimeiset kolmekymmentä vuotta on keskitytty rikkaitten verotuksen keventämiseen. Rikkaille on mahdollistettu verosuunnittelu ja tuloverojen muuttelu keveämmin verotettavaksi pääomaveroksi sekä verokikkailut porsaanreikineen ja veroparatiiseineen.

Pienituloisen jokainen euro on verottajan tiedossa. Kunnallisveron lisäksi on tasavero, ja arvonlisävero on niin ikään tasavero. Pienituloinen joutuu käyttämään perustoimeentuloonsa saman verran kuin rikaskin, sillä jokaisella meistä on samat yhtäläiset perustarpeet, mutta pienituloisella tähän korkeasti arvonlisäverotettuun peruskulutukseen hupenee koko ansio.

Yhteiskunnat olisivat voineet pistää robotit verolle, jolloin hyöty ihmiskunnan yhteisestä tuotekehittelystä olisi tullut oikeudenmukaisesti kaikkien hyödyksi ja veropohja olisi riittänyt, eikä valtioiden olisi tarvinnut velkaantua eikä leikata vähäosaisilta. Rikkaitten verohelpotukset ovat siis olleet tietoista ja valittua kurjistamispolitiikkaa.

Thomas Piketty osoittaa, kuinka loppujen lopuksi vähäisellä verotusprosentin muutoksella pystyttäisiin valtioiden velkaantumiskehitys taittamaan, kunhan verotuksen painopiste siirrettäisiin sinne, missä löytyy maksukykyä. Hän osoittaa selvin laskelmin, kuinka ainoa
oikeudenmukainen ja kestävä verotusratkaisu löytyy siitä, kun säädetään progressiivinen omaisuusvero, jolloin robotitkin saadaan maksamaan veroa.

Köyhien syyllistäminen lopetettava

Oikea ja kestävää kehitystä tukeva ratkaisu olisi tietenkin
työviikon lyhentäminen ja työn jakaminen useammille.

Hallitusten valtamedioiden tuella ajama ja vaihtoehdottomana esitetty kurjistamispolitiikka on aiheuttanut turhaa ahdistumista niissä kansalaisissa, jotka vähiten ovat olleet vastuussa harjoitetusta politiikasta. Poliittiset löperösti toimineet päättäjät itse olisivat oikea ahdistumiskohde, mutta nykyisinhän on niin muodikasta ulkoistaa asioita.

Rikkaitten omistamat mediat ovat pitäneet visusti huolen siitä, että meilläkin maailman lukutaitoisin kansa on aivopesty uskomaan, että varakkaammat ihmiset ovat aina köyhiä viisaampia.

Työttömyys on monissa maissa kymmenissä prosenteissa ja nuorisotyöttömyys huitelee eräissä Euroopankin maissa lähellä 50 prosenttia. Hallitus meillä vaati työssä olevilta kuutta minuuttia pitempää työpäivää muka ratkaisuna. Sen sijaan oikea ja kestävää kehitystä tukeva ratkaisu olisi tietenkin työviikon lyhentäminen ja työn jakaminen useammille.

Kun kansalaisten ostovoimaa on kireällä talouspolitiikalla leikattu niin, etteivät rikkaatkaan näe uusinvestointeja enää kannattavaksi, niin tuntuu lähes sadismilta, kun hyväpalkkaiset etuoikeutetut vaativat työttömiä perustamaan yrityksiä ja työllistämään itsensä. Mistä näille uusille yrittäjille riittäisi maksavia asiakkaita, kun kansalaisten ostovoima on ajettu alas?

Ihmisarvostaan ylpeä köyhä ja työtön on eliitille kauhistus.

Rikkaitten omistamat mediat ovat pitäneet visusti huolen siitä, että meilläkin maailman lukutaitoisin kansa on aivopesty uskomaan, että varakkaammat ihmiset ovat aina köyhiä viisaampia. Valtakunnan arvojohtajana kukkoileva entinen pankkiiri hämmästelee suuresti, kun 39-vuotias työtön ei hänen mielestään osoita köyhältä vaadittavaa riittävää nöyryyttä.

Meillä valtaapitävä eliitti valtamedioiden kuoron tukemana tuntuu odottavan ja hyväksyvän vain sellaisen työttömän, joka osaa olla nöyrä, köyhä, masentunut, keskikaljapöhnäinen, taipuvainen itsetuhoisuuteen, osaa aina pitää turpansa kiinni ja ymmärtää pysytellä poissa parempien ihmisten jaloista. Ihmisarvostaan ylpeä köyhä ja työtön on eliitille kauhistus.

Mutta työttömien ja työstään saneerattujen ei kuulukaan häpeillä. Häpeä kuuluu poliittisille päättäjille, jotka huolehtivat Hyvistä Veljistään, mutta jättävät porsaanreiät tukkimatta ja sallivat harmaan talouden kukoistaa, eivätkä huolehdi ihmisten työllistämisestä. Näiden löperöiden johtajien aika ei kestä ikuisesti.

Ja jotta nämä löperöt johtajat saadaan vaihtoon mahdollisimman pian, tarvitaan oikeudenmukaisempien olosuhteitten takaamiseksi moraalisia ja tietoisia ihmisiä.

Suomessa kirjastolaitos ainakin vielä toistaiseksi palvelee hyvin ja on käyttäjille edullinen. Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajat ovat kaikki ihmisyyden kirkkaita airuita. Heillä on lukijoilleen sellaista annettavaa, että hallitusten päähän potkimatkin saavat nauttia ihmisyyden voimauttavia hedelmiä.

Köyhän häpeä on eliitin rikkaus

Masennetut työttömät eivät ole uhka rikkaita suosivalle ja eriarvoisuutta kasvattavalle politiikalle. Mutta itsetietoiset ja itseään kehittävät ja sivistävät työttömät herättävät jo nyt suurta levottomuutta valtaapitävissä.

Tämän päivän työttömistä soisi ja voisi löytyä tulevan yhteisön vastuullisia sivistyskansalaisia, joita tarvitaan tämän sokean ahneuden aikakauden haaksirikon jälkeen. Tämä jos mikä on haastava ja ihmisyyttä arvostava projekti.

Työkaluja parempaan:
progressiivinen pääomavero, finanssi- ja pankkitoimien tekeminen verottajille avoimeksi, veroparatiisien täyskielto, elintarvikkeiden lähituotannon suosiminen…

Äänestäjien ja ainakin kansanedustajien velvollisuus olisi oppia tuntemaan Piketty. Vaaliväittelyissä poliitikot Pikettyn (ja Ojapellon ja Naomi Kleinin) eväin olisivat vahvoilla, kun voisivat rehelliseen ja maailman parhaaseen taloustutkimukseen tukeutuen torjua kurjistajien vaatimukset.

Progressiivinen pääomavero ja finanssi- ja pankkitoimien tekeminen verottajille avoimeksi, veroparatiisien täyskielto ja elintarvikkeiden lähituotannon suosiminen ovat poliitikoille tarjottuja toimivia keinoja.

Suunnittelutalous vapautettava valtamedian pannasta

Ihmiskunta on ansainnut paremmin toimivan suunnittelutalouden ja siihen sillä on kaikki oikeudet ja suoranainen velvollisuus.

Kylmän sodan aikainen kommunismin pelko mahdollisti länsimaissa reilumman tulonjaon toteutumisen ja hyvinvointivaltion luomisen.

Nyt on tarvetta rehellisille ja todellisille vasemmistopuolueille, jotka uskaltavat esiintyä sosialismiin ja kommunismiin perustuvien yhteiskuntautopioiden luojina, kehittelijöinä ja puolustajina.

Tähänastiset länsimaitten voimallisesti häiritsemät sosialismikokeilut takapajuisissa maatalousmaissa eivät saa jäädä lopulliseksi totuudeksi suunnitelmatalouksista. CIA:n masinoima ja miljardöörimedioiden tukema kommunismivaino ei todellakaan saa muodostaa loputtomasti kestävää estettä oikeudenmukaisten suunnittelutalouksien kehittelytöille.

Vaikka nykyeliitti on kiroavinaan suunnittelutalouden, se itse on tarkkaan suunnitellut ja ohjastaa nykyistä maailmantaloutta, jonka seurauksena vain rikkain eliitti elää yltäkylläisyydessä ja alati rikastuen. Ihmiskunta on ansainnut paremmin toimivan suunnittelutalouden ja siihen sillä on kaikki oikeudet ja suoranainen velvollisuus.
¤

¤
Tuomo Paasirova on eläkkeellä oleva opettaja. Hän on kirjoittanut kirjan Vuosi isänmaalle.

Tekstilinkit ja nostot toimituksen lisäämiä.
¤

Lue myös

Talouskurille ei vaihtoehtoa? Valetta!

¤