Onnellisuuden matematiikkaa

Onnellisuus on yksi niistä ilmiöistä, käsitteistä ja kokemuksista, joista on hyvin vaikea saada yleisesti hyväksyttyä ja tarkennettua määritelmää. Kuitenkin se on tietynlainen elämän panos, jonka käsittelyssä on sama vaikeus kuin tykillä ammuttaessa: jos panos on lähtökohdassa millin vinossa, se on määränpäässä vinossa sata metriä. Määränpää tarkoittaa tässä vaikkapa kehitettävää mielenterveysohjelmaa. Herää kysymys: paraneeko onnellisuuden määrittely ja sen hyödyntäminenkin, jos siinä käytetään matemaattista kaavaa, jossa muuttujat on saatu onnellisuuden olemuksesta saaduista tiedoista?

Onnellisuus on yksilölle positiivinen ja tavoiteltava elämäntila, jonka toivotaan tai odotetaan olevan pitkäkestoinen. Onnellisuus on sitä, kun elämäsi etenee sinun haluamallasi tavalla. Tällaisia määritelmiä on onnellisuudesta esitetty jo Platonin ja Aristoteleen aikoina. Kun kehitetään erilaisia toimia ehkäisemään sitä, että psyykkinen pahoinvointi, psyykkinen häiriö ja negatiivisesti poikkeava käyttäytyminen rasittaisi ihmisjoukkoja, tällaisen onnellisuuden määritelmän lähtökohta on kuitenkin puutteellinen.

Esimerkiksi rikollinen, joka ei ole paljastunut, voi kokea pitkäkestoista onnellisuutta. Myös Isä meidän -rukouksen kohdan ”tapahtukoon Sinun tahtosi” sisäistäneen on vaikea hyväksyä onnellisuuden em. määritelmän osaa ”kun elämäsi etenee haluamallasi tavalla”. Isä meidän -rukouksessa ei edes ole minä-sanaa; ihminen voi löytää elämäänsä minän kuolettamisen (merkittävä käsite) jälkeisen tahdon, ja Vuorisaarnassa on lisäksi käsite ”autuas”, joka houkuttelee välttelemään onnellisuuden määrittelyn tarkennusta.

Kun otetaan huomioon käsite tai ilmiö nimeltä ihmisen ainutlaatuisuus, tällaisia välttelymahdollisuuksia tulee. Esimerkiksi vuonna 1984 Edward Dienerin tutkimusryhmä päätyi tulokseen, että onnellisuuden ymmärtämisessä ei Platonin ja Aristoteleen jälkeen ole tapahtunut merkittävää kehitystä.^[3] Myös 2000-luvulla Sanna Jäppinen kirjoittaa Yliopisto-lehdessä: ”Onnellisuutta on vaikea tutkia, sillä sen määrittelee jokainen itse” ja jatkaa vaivalloista yrittämistä konkretisoida sitä käytännön toimenpiteisiin.^[6] Kun tällainen toiminta sitten osoittautuu vaikeaksi, koko onnellisuus jää helposti asiaksi, jonka selkeyttämistä ei oikeastaan kannata jatkaa. ”Onnellisuus on lähinnä sitä, että pähkäillään onnellisuuden määritelmää, vaikka vain hyvinvoinnin määrittely on tärkeää.” Tämän kaltaisia huudahduksia ilmenee herkästi. Lisäksi psyykkinen hyvinvointi, koettu hyvinvointi, arvioitu hyvinvointi, sosioemotionaalinen hyvinvointi, elämään tyytyväisyys, elämänlaatu, kukoistaminen ja jopa autuus ovat käsitteitä, jotka kilpailevat määrittelyn tärkeydessä.

Jeremy Bentham tarkasteli 1800-luvun alussa onnellisuutta lähtökohtamääritelmällä, jonka mukaan onnellisuus syntyy, kun mielihyvää on enemmän kuin mielipahaa.^[1] Tässä on jo kaavalle perustaa. Seuraavassa on sitten se tässä käsiteltävä onnellisuuden matemaattinen kaava:

¤
Kyseisten muuttujien selitykset ilmenevät seuraavasta:

A = aikayksikössä koettujen mielihyvän tuntemusten voimakkuus. Ihmisen tunteissa ja tuntemuksissa on muistettava, että niiden voimakkuudet vaihtelevat yksilön ja yhteisönkin elämässä hyvin paljon. Tästä kertoo kyseinen kerroin samoin kuin kerroin E. Olennaista tässä on, että jokaisella tunteella on oma voimakkuuskerroin, eikä erilaisten tuntemusten määriä tässä siis kerrota samalla kertoimella. Näin tulee huomioiduksi myös se ilmiö, että tunnetila latteutuu toistuessaan.

B = aikayksikössä koettujen mielihyvän tuntemusten määrä. Esimerkiksi ihmisen ottaessa huumetta hänen mielihyväntuntemuksillaan B on suuri A-kerroin, ja aikayksikkönä on huumeen vaikutusaika.

C = tyytyväisyyden ja arvokkuuden määrän kokemisen määrä. Esimerkiksi ilmiö nimeltä ”ruokahalu kasvaa syödessä” aiheuttaa sen, että käsite tyytyväisyys on otettava määrittelyyn mukaan omana muuttujanaan. Myös tunnetun runoilijan ihmissuhteisiin liittyvä oivallus ”kel’ onni on, se onnen kätkeköön” liittyy tähän, kuten myös esimerkiksi kokemus, että on saanut viestitettyä ympäristöönsä omasta onnenkokemuksestaan jotain olennaista ja arvokasta.

D = mielihyvän tuntemusten harhaisuuden määrä. Esimerkiksi suurten loistoristeilylaivojen arjessa näkyy paljon pitkästyneitä, jotka ovat havainneet, että ”eihän tämä olekaan mitään”. Myös erilaiset viihdeaineisiin ja päihteisiin liittyvät onnen harhaisuudet kuuluvat tähän muuttujaan.

E = aikayksikössä koettujen pahan olon tuntemusten voimakkuus. Tässä on olennaista se, että fyysisen kivun mittauksessakaan objektiivista mittaria ei ole löydetty, mutta subjektiivisuuden tarkastelussa on löydetty monimuuttujisia ratkaisuja. Esimerkiksi Eija Kalso ja Anneli Vainio ovat tuottaneet subjektiivisen kivun mittarin, jossa on 43 erilaista osiota.^[8]

F = aikayksikössä koettujen pahan olon tuntemusten määrä.

G = Huolettomuuden, uhkien seuloutumisen, välinpitämättömyyden ynnä muiden sellaisten määrä. Esimerkiksi fyysisen kivun tuntemisherkkyyden vähentyminen vanhetessa lisää tiettyä välinpitämättömyyttä ja vähentää kyseisen indeksin miinusosaa. Merkittävää on myös kyseisen G:n pieneneminen ja siis miinusosan suureneminen kaavassa, jos kokijalle tulee esimerkiksi vähenevästi tietoa siitä, miten paha olo lievittyy. Lisäksi kaavan G:hen voi liittää vaikka Daniel Kahnemanin havainnon, jonka mukaan ihmisellä on arvioiva ja kokeva minä.^[7] Esimerkiksi vakavasti kehitysvammaiset voivat olla onnellisia nimenomaan siksi, että heillä arvioiva minä on vähäinen.

Monet kuuluisat kuvataiteilijat ovat käsitelleet enemmän tai vähemmän tietoisesti onnellisuuden määritelmää. Ehkä osuvin on seuraava Onnellisuuden allegoria, jossa firenzeläinen Agnolo di Cosimo 1500-luvulla kuvasi seitsemää ihmishahmoa sekä hyvää ja pahaa enkeliä (hyvän olon ja pahan olon).

Teoksen keskellä on kukoistava hahmo vierellään lapsi, joka vain kokee eikä arvioi. Näiden alapuolella on lannistunut, välinpitämättömyyteen liittyvä hahmo. Oikeastaan jokainen seitsemästä ihmisestä esittää yhtä onnellisuuden elementtiä A:sta G:hen. Kuva rupeaa puhuttelemaan, kun sitä tarkastelee.

Käsiteltävä kaava sisältää mahdollisuuden tarkentaa onnellisuuteen liittyviä teesejä numerokieleen eli tarkempaan kieleen viittaavilla ilmaisuilla. Esimerkiksi ”raha ei tuonut minulle onnellisuutta” voi tarkoittaa sitä, että A kertaa B lisää onnellisuutta enemmän kuin E kertaa F alentaa sitä, mutta D ja G voivat muuttaa tilanteen päinvastaiseksi. Myös ”elämäni on yhtä työtä ja vaivaa mutta olen onnellinen, kun olen huomannut sen, että….” tarkoittaa lähinnä sitä, että G on suuri. Lisäesimerkkinä voisi mainita vaikka toteamuksen ”ei ole oikotietä onneen”, joka kertoo siitä, että onnellisuuden kaavassa on monta muuttujaa.

Onnellisuuden määritelmäkaavan etsinnässä on jo julkaistu ainakin Mo Gawdatin ”onnellisuuden yhtälö”^[4], joka on seuraavanlainen:

Onnellisuus = (mielikuva oman elämän tapahtumista) – (odotukset siitä, mitä elämän pitäisi olla)

Jos positiivisten mielikuvien puoli on kaavassa yhtäsuuri tai suurempi kuin odotukset, niin silloin tunnetaan onnellisuutta. Tämän kaavan käytäntöihin soveltamisessa on erityisen vaikeaa asia, jota myös Gawdatin pohtii: ”Emme ole onnettomia tapahtuman takia, vaan siksi, mitä ajattelemme tapahtumasta.” Lisäksi vaikea muuttuja on ”odotukset siitä, mitä elämän pitäisi olla”. Nimittäin tapahtuuhan ihmisille paljon positiivista ja merkittävää odottamattakin.

Onnellisuuden mittaamisessa kyseinen määritelmä on tärkeä. Esimerkiksi yhdessä laajassa seurantatutkimuksessa saatiin seuraava tulos: ryhmässä, jossa oltiin somaattisesti terveitä mutta muuten onnettomia, käytössä olleen mittarin mukaan kuolleisuus oli samantasoista kuin ryhmässä, jossa oltiin terveitä ja onnellisia.^[10] Näin kohdataan onnellisuuden mittaamisen kysymyksiä, joista suomalainen onnellisuudentutkija Markku Ojanen on laajasti kertonut esimerkiksi kirjassaan Onnellisuuden käsikirja.^[12] Se, että mittaustapahtuma on luotettava ja tuottaa heti toistettaessa samanlaisen tuloksen – eli reliabiliteetti – on pieni vaikeus sen rinnalla, miten hyvin mitataan sitä, mitä tässä on tarkoitus mitata. Tämä – eli validiteetti – riippuu ratkaisevasti onnellisuuden määritelmästä.

Onnellisuutta mitattaessa on käytössä monenlaisia mittareita. Suurtenkin joukkojen onnellisuutta mitataan jopa yhdellä kysymyksellä, esimerkiksi seuraavalla: ”Asteikolla 0–100, kuinka onnelliseksi tunnet itsesi tänään?” Kuitenkin laajasti tiedetään, että tärkeitä muuttujia on monta. Reeta Kankaanpää on opinnäytetyössään Koetun hyvinvoinnin mittaaminen käsitellyt näitä monia muuttujia faktorianalyysinä tunnetun matemaattisen menetelmän avulla.^[9] Kyseisellä menetelmällähän saa kerätyksi yhteen samaa asiaa mittaavia muuttujia. Kankaanpää suorittaa laajan tarkastelun, mutta lopuksi toteaa kuitenkin seuraavaa: ”Faktorianalyysin tuloksia tulkitessa pitäisi olla varuillaan sen suhteen, että faktorin sisältö ei välttämättä tule muuttujien näennäisestä sisällöllisestä yhteydestä eli validista vaihtelusta vaan voi olla mittaustavan tuottamaa”. Tässäkin määrittelyn lähtökohdat tulevat tärkeiksi.

Lisäksi kyseisen lähtökohtamääritelmän tärkeys korostuu erilaisissa sosiologisissa väittämissä. Esimerkiksi “sosiaalinen paine tuntea onnellisuutta vaikuttaa masennuksen syntyyn” on yksi sellainen. Siitä asiasta Egon Dejonckheeren tutkimusryhmä todistaa laajassa kokeellisessa seurantatutkimuksessa^[2], että koehenkilöiden sosiaalinen paine tuntea tai ilmaista onnellisuutta on yksi merkittävä tekijä masennuksen syntyprosessissa. Jotta tällaiseen prosessiin pääsee käsiksi, täytyy olla selkeys siitä, mistä puhutaan.

Aasialainen Bhutanin kuningaskunta, jossa buddhalaisuus on valtauskonto, on tehnyt ilmeisesti merkittävän askeleen onnellisuustutkimuksessa. Siellä on kehitetty bruttokansantuotetta vastaava indeksi, jonka nimi on englanniksi gross national happiness index.^[11] Bruttokansantuoteindekseissä ja elinkustannusindekseissä on havaittu vakavaa viallisuutta. Esimerkiksi rikollisuuden lisääntyessä bruttokansantuote harhaisesti lisääntyy, kun pitää rakentaa vankiloita, poliisitaloja ynnä muita sellaisia.^[5] Tällöin onnellisuus tietyllä tavalla huutaa käsittelyyn pääsyä näissä indekseissä.

Bhutanin indeksissä on yhdeksän päämuuttujaa: 1. psyykkinen hyvinvointi, 2. terveys, 3. kasvatus, 4. ajan käyttö, 5. kulttuurinen moninaisuus ja joustavuus, 6. hyvä johtaminen, 7. yhteisöllinen eloisuus, 8. ekologinen moninaisuus ja joustavuus ja 9. elintaso. Tässä aikaisempien indeksien ”elintaso” on vain yksi yhdeksästä muuttujasta. Ongelmalliseksi tässä jää kuitenkin se, että kyseisissä päämuuttujissa onnellisuuden ja hyvinvoinnin ero ei selkene. On kyllä selvä suuntaus siihen, että kyseisten kohtien avulla onnellisuus selkeytyy, mutta miten huomioidaan vaikka ilmastonmuutokseen liittyvät harhaisuudet ja sodan pelko, eli edellä esitetyn kaavan D ja G?

Loppupäätelmiksi edellä esitetystä tulee ainakin se, että kaava auttaa konkretisoimaan psyykkisen pahoinvoinnin, psyykkisen häiriön ja negatiivisesti poikkeavan käyttäytymisen käsittelyä. Merkittävää on lisäksi, että myös vuosituhansia filosofeja askarruttaneet käsitteet rakkaus, sielu ja jopa Jumala ovat hyvinvoinnin edistämisessä samantapaisia määrittelyasioita kuin onnellisuus – ja ne ovat mukana, vaikka niiden määrittelyä välteltäisiinkin.

¤
Juhani Heiska on psykologi ja psykoterapeutti.

PÄIVITYS 9.11.2017 klo 12:50: Kirjoittaja on tarkentanut kolmannen ja toiseksi viimeisen paragrafin muotoiluja.
¤

Kirjallisuus

1. Bentham, J. An introduction to the principles of morals and legislation. Lincoln’s -inn Fields & Royal exchange, London 1823.
2. Dejoncheere, E., Bastian, B., Fried, E., Murphy, S. & Kuppens, P. Perceiving social pressure not to feel negative predicts depressive symptoms in daily life. Depression and anxiety, May 12 vol. 34, 2017, 836–844.
3. Diener, E. Subjective well-being. Psychological Bulletin No 95:3, 1984, 542–575.
4. Gawdat, M. Onnellisuuden yhtälö (Solve, for Happy – Engineer Your Path to Joy 2017). Suom. Timo Utterström. Viisas elämä, Helsinki 2017.
5. Goldsmith, James. Ansa (The Trap 1993). Suom. Paavo Väyrynen. Otava, Helsinki 1995.
6. Jäppinen, S. Onni täällä vaihtelee. Yliopisto No 18, 2002, 5–9.
7. Kahneman, D. Thinking, Fast and Slow. Farrar, Straus & Giraux, New York 2017.
8. Kalso, E. & Vainio, A. (toim.) Kipu. Duodecim, Helsinki 1993.
9. Kankaanpää, R. Koetun hyvinvoinnin mittaaminen. Sosiologian pro gradu. Itä-Suomen yliopisto 2017.
10. Liu, B., Floud, S., Pirie, K., Green, J., Peto, R. & Beral, V. Does happiness itself directly affect mortality? The prospective UK Million Women Study. Lancet December 2015.
11. Mydans, S. Recalculating Happiness in a Himalayan Kingdom. The New York Times, May 6, 2009.
12. Ojanen, M. Onnellisuuden käsikirja. Perussanoma, Kauniainen 2013.

¤