Vihreä helsinkiläispoliitikko heitti vitsin.

Pellossa syntynyttä ei naurattanut yhtään.

Myönnän toki, ettei minulla muutenkaan oikein tahdo riittää ymmärrystä lappilaisvitseille, koska liian usein ne vaikuttavat olevan enemmänkin rasististen stereotypioiden lietsomista kuin hauskaa läpändeerusta. Eihän siitä muutenkaan nyt niin kauan ole, kun minunkin sukulaisteni kallojen kokoja mittailtiin Lapissa – ruotsalaiset taisivat tehdä taannoin aiheesta elokuvankin.

Haluan tehdä nyt selväksi, että se ei ole aivan yksi kerta, kun olen kuullut etelässä heitettävän hullunhauskoja vitsejä meistä ”lappilaisista poronnussijoista”. Eivätkä lestadiolaisuus ja serkkujen naiminenkaan muuten ole oikeasti niin hauskoja aiheita kuin voisi kuvitella.

En tietenkään loukkaannu joka kerta. Jos loukkaantuisin jokaisesta heitosta, niin saisin olla kaiken aikaa nyrkit pystyssä. Lapin väeltä odotetaan yleensä vähän kovempaa nahkaa ja melko usein meillä sellainen onkin.

Tällä kertaa en kuitenkaan voinut ohittaa puheita väkinäisellä ja kiusaantuneella hymyllä, sillä kommentti tuli sellaisen puolueen edustajalta, jolta minä sitä kaikista vähiten odottaisin.

Helsingissä syntyneen vitsailijan omat lappilaisjuuret eivät muuta asiaa tai tilannetta miksikään. Edes sillä ei ole loppujen lopuksi yhtään mitään merkitystä, missä yhteydessä tai tilanteessa tämä kommentti on heitetty. Poliitikot liikkuvat aina yksityisen ja julkisen rajamaastossa.

Pahinta mielestäni on ollut huomata, miten vihreiden joukosta näyttäisi löytyvän yllättävän paljon ymmärrystä tällaiselle huumorille, jossa pilkataan ensin maalaisia ja sen jälkeen äärimmäisen harvinaisesta taudista kärsiviä ihmisiä, joilla ei ole ollut pienintäkään tekemistä taudin synnyn kanssa.

Vihreiden omassa Facebook-ryhmässä keskustelu on kääntynyt täysin vinksalleen, kun loukatuista onkin yhtäkkiä tullut syyllisiä, koska he eivät tosikkoina ymmärtäneet kaiken olevan vitsiä – rasistista sellaista.

Luulisi heidänkin ymmärtävän, että on yksi asia sanoa maaseudun olevan kamala paikka, jossa on mahdotonta viihtyä, ja toinen puhua yleistävästi insesmistä ja perheväkivallasta pienen Lapissa sijaitsevan kunnan ominaispiirteenä.

Tällaisiin puheisiin voi törmätä netin rasistisisissa viharyhmissä, mutta yleisesti ottaen sitä odottaisi vihreiden kunnallispoliitikoilta vähän enemmän. Toivoin puolueen johdon reagoivan asiaan jollain tavoin, mutta nuhteiden sijaan puheenjohtaja Touko Aalto kertoi ymmärtäneensä kommentin olleen mustaa huumoria.

Kuraverisenä saamelaisena minä väkisinkin mietin, että tällaista huumoriako siellä vihreiden poliitikkojen kesken heitetään?

Ei muuten naurata tippaakaan.
¤


Martti Asikainen

Teksti on julkaistu alunperin kirjoittajan Uusi Suomi -blogissa 5.11.2017 otsikolla ”Pellossa syntynyttä ei stadilaisten vitsit naurata”.

 


¤

¤

Kommentti

Suomessa liitää korkealla (ainakin liberaalissa kunnon ihmisten klikissä) rajatun rasismin trendi. Rasismia vastustetaan tulisesti – paitsi jos kohteena on ”hyväksytty” kohde. Suomessa vapaata riistaa rasistiselle paatokselle ovat venäläiset. Ryssiä saa parjata, etenkin kansana, joka luottaa pahaputiniin. Olenpahan todistanut MV:n ”rasistisena” kieltoon haluavan ”aktivistin” kertoneen julkisesti, kuinka Ilja Janitskin on ”petollinen ja epäluotettava venäläisten geeniensä takia”.

Nyt kävi selväksi, että liberaali arvotyhjiö ei vastusta tulisesti rasismia myöskään syrjäseuduilla – etenkään ”sukurutsaisessa” pohjoisessa – asuvia kohtaan. Nunnuka nunnuka vaan…

Eihän landepaukkuja tarvitse puolustaa insestisyytöksiltä, varmaan tekevätkin juuri sitä… eihän siis kukaan sivistynyt ihminen vaan voi asua ”siellä mettässä” harjoittamatta insestiä… Sallassa ainakaan – vai mitä, Vihreät? (Missä se ”vihreys” näkyy? Wicked Witch of the West?)

Huomasiko muuten kukaan, että vihreiden (edustajan) mielestä landepaukut ovat ilman insesmitaipumuksiaankin toisen luokan kansalaisia, jotka eivät ansaitse (hyvinvointivaltion tasa-arvoisesti kansalaisilleen tarjoamia) palveluita? Vihreiden edustajan mielestä kansalaisen täytyy liikkua palveluiden luokse. Tämä sama porukkako kertoo olevansa vammaisen asialla ja vastustavansa hallituksen leikkauspolitiikkaa?

Eiiipäs kun aivan… Touko Aaltohan ilmoittikin jo puolueensa tekevän yhteistyötä mielellään vaikkapa kivikovien uusliberalistien – muttei ”rasistien” kanssa. Olisiko Arvo Pohja muistuttanut toveria käytävistä pressanvaaleista ja tulevista eduskuntavaaleista, kun tämän Asikaisen kommentaarin jälkeen Kateet-puolueen peejii laski parhaaksi pistää pihalle myös ihan ehtan ja aidon anteeksipyynnön landepaukuille?

Uusi ”nettipoliisipäällikkömme” sen sijaan luokitteli insestihuumorin landepaukuista kivapuheeksi – vihreä hänkin…

— Johanna Lehtonen
¤

¤

Kuva: Marjo Suvanto (CC BY 1.0) via Wikimedia Commons; Justin Mazza (CC BY-SA 2.0) via Flickr. Kuvanmuokkaus: JL.

17 KOMMENTTIA

  1. Vihreät eivät ole olleet ääniharavia maaseudulla koska maaseudun näkökulmasta vihreät eivät ymmärrä luontoasioista mitään. Tämän sortin valikoiva rasismi ja läpändeeraus tuskin lisää vihreiden kannatusta maaseudulla.

    t. kerrostalossa kasvatettu entinen cityvihreä, joka muutti maalle silleen ihan oikeesti olemaan ja elämään

  2. Huokaus. ”Vihreätä” politiikkaa esiintyy eniten siellä, missä viulut maksetaan julkisista varoista. Cityvihreyttä, siis. On nimittäin olemassa sellainen talouden mittari kuin jalostusarvo. Helsingissä ja Uudellamaalla se on matala, maakunnissa korkeampi. Helsinki tuottaa enimmäkseen hallintoa ja huulivoimaa, ei jalostusarvoa, josta tuotanto ja verotulot syntyy. Olen joskus yrittänyt haarukoida paljonko helsinginseudulla on julkishallintoa jota veronmaksajat joutuvat ylläpitämään. Tehtävä tuntuu mahdottomalta, on siellä sen verran kaupungin, valtion yms. ”virkakuntaa”. Jos joku siihen pystyy, kertokoon. Saadaan Helsinki asemoitua paremmin verotulo/veromeno – kartalle. Jos se suunsoitto saataisiin loppumaan siellä. Tai ainakin vähenemään.

  3. Jokaiselle jotakin. Kaupunkilaiselle kelpaa muutamat kadunkulmat, eikä heitä kiinnosta karjalaitumet lanta-kasoineen, ja metsineen. Se on hyvä asia ”lande-pupuille”, saavat olla rauhassa rantakalassa. Lehtipuut tuottavat happea josta maalaiset saavat nauttia, kun taas kaupungeissa vedetään sisään maukasta pakokaasua. Maalaisjärjellä varustautunut pärjää missä tilanteessa tahansa. Se siittä !

  4. Hyvin epäesteettisenä naisena tämän vihreän valtuutetun lienee mahdotonta ymmärtää, että vaimo voi huutaa halukkaastikin, jos on löytänyt ”yhteensopivan” miehen. Kommentti kuvaa nyky-vihreiden alennustilaa, jossa gallup kannatus laskee puheenjohtajan löydettyä viehättävän rakastajattaren.

  5. Uuslipilaarille talouspolitiikalle vihreät ovat oiva apupuolue ajaessaan verotuksen painopistettä välillisiin regressiivisiin kulutus eli ”haittaveroihin”. Heidän mielestään kaikki mikä liikkuu on haitallista jota tulee verottaa ankarasti, josta saadaan taas rahaa suunsoiton ylläpitoon. Haittaveroilla on saatu tilaa progressivisen tuloveron alennuksille. Valtio kerääkin progressiivisella tuloverolla enää noin viitisen miljardia. ALV yksin tuottaa jo lähemmäs kaksikymmentä miljardia. Autoilu jo melkein kahdeksan miljardia ja sitä rataa.

    Verojen painopiste on nyt pieni ja keskituloisilla. Heille tämä vihreä politiikka on tullut kalliiksi. Ihmettelen näiden vihreiden kannatuksen nousua Suomessa, kun muualla ovat jo marginaalissa tai häviämässä politiikan kartalta. Ehkä hellät puheet ”vähempiosaisten” auttamisesta ovat menneet kansaan joka ei seuraa tekoja.

    • Viherpunikkien dominoima toimittajakaarti valta-VALE-mediassa kun pitää tehokkaasti kansan enemmistön tietämättömänä siitä, mitä yhteiskunnassa rikollisten vallanpitäjien johdolla todellisuudessa tapahtuu.

      • Son köyhille kallis puolue tuo vihreät. Varakkaammat voivat ”saastuttaa” niin paljon kuin haluavat, köyhemmillä ei ole siihen varaa.

      • Muun muassa asuntojen lämmitys ja sähkö saastuttavat jo niin paljon, että vähävaraisten täytyy niistä kohtapuoliin luopua.

      • Seuraavassa puheena olevaa oikeudenkäyntiä on myöhemmin tulleen tiedon mukaan siirretty kolmella viikolla:

        ”David Icke: “Muistatko ajan, kun luulit Suomen olevan vapaa maa?”
        Se aika on entinen.

        MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin tapausta on seurattu maailmalla jo pitkään. Suomi on rankattu sananvapauden ykkösmaaksi, mutta totuus on päinvastainen. Suomi on sananvapaudessa luokkaa Pohjois-Korea:

        https://www.davidicke.com/article/436778/press-release-mr-ilja-janitskins-extradition-court-hearing-andorra-thursday

        Torstaina kello 12 alkaa Andorrassa erikoinen oikeudenkäynti. Suomen valtio pyytää Andorralta MV-lehden perustajan Ilja Janitskinin luovutusta Suomeen perusteilla, jotka eivät kestä päivänvaloa. Eurooppalaisen ja suomalaisen lainsäädännön mukaan luovutusta ei saa perustella esikuulustelulla…”

        https://mvlehti.net/2017/11/08/david-icke-muistatko-ajan-kun-luulit-suomen-olevan-vapaa-maa/

      • Seuraava Ylewatch-blogistin esilleottama asia lienee valta-VALE-median sionisti-globalisti-herrojaan kumartaville viherpunikki-toimittajille varsin vastenmielinen asia raportoitavaksi:

        ”Johtavat vasemmistofeministit – suomalaisen työväenluokan viholliset

        Syyskuun alussa kansanedustajat Anna Kontula (vas.), Veronica Rehn-Kivi (r.), Emma Kari (vihr.), Tytti Tuppurainen (sd.) ja Juhana Vartiainen (kok.) jättivät lakialoitteen, jossa ehdotetaan työvoiman saatavuusharkinnasta luopumista. Poliittisesti korrektissa kielenkäytössä saatavuusharkinta selitetään käytäntönä, jossa ”selvitetään ennen oleskeluluvan myöntämistä EU:n ulkopuolelta tulevalle työntekijälle, onko työmarkkinoilla jo saatavilla sopivaa työvoimaa”. Selkokielellä sanottuna saatavuusharkkinnasta luopuminen tarkoittaa EU:n ulkopuolisen halpatyövoiman maahan päästämistä.

        Ensimmäisessä yhteisessä tiedotteessaan Anna Kontula väittää, ettei ole olemassa näyttöä siitä, että saatavuusharkinta suojaisi kantaväestön tai maassa jo olevien työllistymismahdollisuuksia. Uutta lakialoitetta onkin markkinoitu sillä verukkeella, että saatavuusharkinta muka ”hidastaa työmarkkinoiden normaalia toimintaa”. Kokoomuksen talousmaanikko Vartiaista lukuunottamatta lakihankkeen esittäjien päämäärät ovat todellisuudessa jossain aivan muualla kuin tiedotteessa esitetyissä väitteissä.

        Punaisena pervopapittarena tunnetun Kontulan ainoa todellinen motiivi luoda Suomeen maailmanlaajuiset halpatyömarkkinat löytyy 2000-luvun kommunismina tunnetusta monikultturismista. Anna Kontula, Veronica Rehn-Kivi, Emma Kari ja Tytti Tuppurainen ovat tunnetuja kulttuurimarxilaisia feministinaisia ja monikultturisteja, jotka haluavat korvata Suomen ja koko läntisen maailman alkuperäisasukkaat vähälahjaisilla afrikkalaisilla joutomiehillä. Tästä taas tulee väkisinkin mieleen sellainen kerettäiläinen ajatus, että oliko tunteikkaasti munasarjoillaan ajattelevien naisasianaisten päästäminen poltiikkaan ja lopulta päättämään kokonaisten kansakuntien kohtaloista sittenkään kovin järkevä päätös. MOT.

        Toki [rakennusliiton 2. puheenjohtaja Kyösti] Suokas on punapittaren suhteen oikeilla jäljillä, kun hän toteaa SAK:lle lähetetyssä muistiossa, että ”Kontulan lakiehdotuksen tavoitteena on edesauttaa paperittomien työnsaantia, jotta heidän ei tarvitsisi lähteä maasta”. Ylen haastattelussa Suokaksen tervejärkiset pohdinnat paljastavat kulttuurimarxilaisten mädättäjäfeministien tarkoitusperät:

        Suokkaan mukaan ovi Suomeen olisi auki koko maailman 7,5 miljardille asukkaalle. Suomeen olisi vyörymässä rakentajia Intiasta, Bangladeshistä, Filippiineiltä ja Vietnamista, missä on valtavat työläisarmeijat odottamassa pääsyä paremmille päiville. Tähän liittyisi Suokkaan mukaan rikollisuutta ja palkkojen polkumyyntiä.

        – Me emme tarvitse kehitysmaista kuin 20 000–30 000 työntekijää, niin sen jälkeen suomalaiset eivät työskentele enää rakennustyömailla, Suokas väittää…”

        Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2017/11/johtavat-vasemmistofeministit.html

      • Omaa kansaansa vastaan sotaakäyvät vallanpitäjät yrittävät Polponsa ja nettikyttiensä avulla tukahduttaa seuraamuksia kantasuomalaisia syrjivästä politiikastaan.
        Jukka Hankamäki tuo esille useanlaista syrjintää:

        ”Maahanmuuttajien erityiskohtelu lopetettava

        Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio kirjoitti hiljattain blogissaan työministeri Jari Lindströmille (sin.) tekemästään kirjallisesta kysymyksestä, jossa hän tiedusteli, miksi Suomessa on työllistämisenedistämispalveluita, joihin kelpuutetaan vain maahanmuuttajia. Tavio kertoi esimerkkinä, että Espoossa tiettyyn työharjoitteluun kelpuutetaan vain maahanmuuttajia ja että kaikki harjoittelun läpäisseet saavat kokoaikaisen työpaikan, jossa palkka on 2 500 euroa kuukaudessa.

        Koska Suomen valtio tukitoimineen on ensisijaisesti Suomen kansalaisia varten, maahanmuuttajia etuoikeuttamalla ja suosimalla tehdään epäoikeudenmukaista politiikkaa, joka herättää vihaa kantaväestössä. Se on vastoin kansallista etua, rapauttaa moraalia ja heikentää sosiaalista pääomaamme. ”Positiiviseksi syrjinnäksi” (ristiriitaisesti) sanottu kantaväestön polkeminen on tietysti myös vastoin perustuslaillista yhdenvertaisuutta. Asiassa ei olekaan mitään ”positiivista”, sillä etuoikeuttaminen ei luo legitimiteettiä vaan murentaa poliittisen toiminnan oikeusperustusta.

        Sipilän hallituksen tapa suosia ulkomailta maahanmuuttajina tulevaa vierastyövoimaa on häikäilemätön läimäytys päin niiden kantaväestöön kuuluvien suomalaisten naamaa, jotka joutuvat olemaan työttöminä. Koska maahanmuuttajien keskimääräinen työttömyys on lähes 2,5-kertainen kantaväestöön verrattuna ja kehitysmaista tulleiden keskuudessa luku on vielä pahempi, hallitus yrittää kaunistella itse aiheuttamaansa ongelmaa tarjoamalla maahanmuuttajille ohituskaistan työpaikkoihin.

        Hallitus on tullut käyttäneeksi turvapaikkaprosessia työvoiman houkuttelemiseksi maahamme, vaikka Suomessa ei ole sen enempää määrällistä kuin laadullistakaan työvoimapulaa. Enintään pulaa on halvasta työvoimasta. Näyttöä työvoiman ylitarjonnasta antaa työllistämistukitoimien tarve…”

        Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/11/maahanmuuttajien-erityiskohtelu.html

  6. Blogi: Heikki Porkka, pe 10.11.2017 22:43
    http://beta.oikeamedia.com/o1-46416
    Ennakoiva yhteiskunta syrjäytettiin suvaitsevaisuuden tieltä — [ltse sanoisin, että syrjäytetään rahan vallan tieltä.]
    ”Valitettavasti käytäntö on osoittanut, että jos joku on uskossaan vahva, häntä on turha käännyttää ennen kuin omissa kolisee. Ja silloin on usein liian myöhäistä.”

  7. Tulin lukeneeksi jonkun artikkelin missä kerrottiin miten Chilen vallanvaihdossa ja Kanadan joissain 1990 luvun markkinoiden avaamisessa käytettiin samaa taktiikkaa, eli kansalle alettiin puhumaan paskaa talouden heikosta tilasta valheellisesti. Chilessä homma hoidettiin loppuun asevoimin niinkuin tiedetään. Mutta Kanadassa virkamiesten käsketiin systemaattisesti valehdella, jotta voitiin perustella sosiaalietujen leikkauksia ja valtion omistamien yhtiöiden yksityistämisiä. Samaa puhutaan Thacherin ajan Englannista.

    Neuvostoliiton romahdettua oli kyyti tavalliselle ihmiselle kylmää. Naapurini on vanhempi venäläinen rouva. Hän kertoi miten hinnat muuttuivat niin sanotun kapitalismin myötä. Pieni esimerkki vain: linja-auto tiketti työpaikalle maksoi hänelle 8 kopeekkaa, puolen vuoden kuluttua oli hinta 2,5 ruplaa. Hänen kuukausipalkkansa oli 160 ruplaa. Suomessa on niin sanottu sosiaalinen hyvinvointi-yhteiskuntamalli. Eli voimme puhua sosialismista. Neukut puhuivat siis johtajat-sosialismista, koska kommunismi oli haukkuma sana.

    Aika on ikävä kyllä ajanut ohi myös meidän järjästelmästä, kaikki on nyt kaupan ja ne ostavat valtion omaisuuden kenellä on rahaa, niin kuin kävi rajummin tuossa itärajan takana. Itse en kuulu näihin voittajiin, joten muut päättävät millä minut elätetään. Olen pitkään ollut työtön. Sen verran haluan kertoa, että tunnen lapsuudesta kaverin, joka aivan tavallisesta perheestä opiskeli itselleen valtiotieteiden, oliko peräti tohtorin tutkinnon. Hän on nyt jossain tärkeässä tehtävässä tuolla EU:n ytimessä, varmaan jossain avustajapuolella. Hän kertoi, että aina ei kannata syyttää näitä meidän kärkipolitiikkoja siitä miten Suomessa tehdään joitain päätöksiä. Siellä on kuulemma hyvinkin kovaa painostusta isojen maiden ja Euroopan keskuspankin taholta tämän meidän pohjoismaisen mallin purkamiseen kilpailun avaamiselle. Varmaan on kovia paineita yrittää pitää oma kansa tyytyväisenä ja samalla tietää, että joku yrittää radikaalisti häiritä tätä omaa malliamme.

    Lopuksi haluan sanoa pidän erittän hyvänä tätä Vastavalkea-blogipalvelua ja mukava lukea eri kirjoituksia, kukin kirjoittaa tyylillään. Me niin sanotut anoonymit toimittajat olemme yleensä innokkaita asioiden epäkohtien etsijöitä. Kerron pienen pätkän yhdestä tähän liityvästä vitsistä yhdessä elokuvassa. Oli iso media-imperiumin omistaja, ja hänen joitain arkaluonteisia bisneksiään tutki tällainen pienen lehden omistanut toimittaja. Tämä iso kiho pyysi firmansa johtokunnan koolle. He miettivät mitä voisivat tehdä tämän pienen ongelman ratkaisemiseksi. Joku tietysti ehdotti, että tilataan palkkamurha. Johtaja sanoi, että liian riskaapelia. Ostetaan se lehti, sanoi joku. Tuo on hyvä idea, sanoi pomo. Pari miestä ajoi pikkulehden toimitukseen ja ilmoittivat ”ostamme yhtiönne miljoonalla dollarilla”. Tämä pikkutoimittaja sanoi: en tarvitse likaisia rahojanne, ostakaa vaikka minulle kunnon auto niin en kirjoita kaikkea paskaa hämäräbisneksistänne.

    Miehet lähtivät ja kertoivat terveiset isolle kiholle. Hän sanoi: ilmoittakaa kirjanpitoon että lähettävät jonkun ostamaan auton. Seuraava kohtaus oli kun tämä iso kiho avasi aamulla television, oli jossain keskellä New Yorkia räjähtänyt autopommi. Tämä pikkutoimittaja oli kuollut ja sitten näytettin kuvaa kuinka poliisi oli pidättänyt nörtin näköisen miehen. Pomo kysyi avustajilta: kuka vittu tuo on? Avustaja sanoi: se on Richard – hän joka söi aina eväänsä yksin ja tuli aina 30 vuoden ajan 10 minuuttia ennen työajan alkua töihin. Hän muuten lähetti faksin ”Ostin auton. Kulu: 7000 dollaria + räjähdysainetarpeita Walmartilta 80 dollaria, kulut yht. 7080 dollaria. Säästimme 992 920 dollaria.”

    (toimitus teki pientä kielenhuoltoa kommenttiin)

  8. Maaseudun västöllä ei ole niinkään paljon aikaa tehdä rötöksiä, kuin on tilastollisesti kaupunkilaisilla. Landella pitää tehdä jotakin ”kotiinpäin hyödyllistä” jokaiselle päivälle. Rantasaunan portaalla on mukavaa imaista raikasta happea muuttolintujen pesäntekoa seuratessa. Kaupungin pakokaasuissa meluavat kulkijat samaan aikaan keskustelevat psykiatriensa kanssa henkisistä vaikeuksistaan. Kaupunkilainen saa kaiken ”läheltä”.
    Katu-osuudella on kaikki mitä hän tarvitsee. Marketti, viinakauppa, rautakauppa, ja hautaustoimisto. Maalainen saa pitää ”lantakasansa laitumella”. Jokaiselle löytyy jotakin.

  9. Mitä yhteistä on HIVsinkiläisillä (ent. Helsinki) ”vihreillä” (eli punaruskeilla) ja maanviljelijöillä?
    —Molemmat kylvävät siementä paskaan.

  10. Miksi niitä kalloja mittailtiin, Martti? Oliko siihen jokin syy? Saako siitä vitsailla että lappilaiset juovat viinaa neljä litraa vuosittain enemmän per capita etanoliksi muutettuna kuin kakkosena tulevat kymiläiset?

    ”Rasisti”, muuten, on juutalaisen rikollisen ja murhaajan Lev Davidovich Bronsteinin keksimä termi. En käyttäisi moista (((eliitin))) termiä lain. Bronstein oli tärkeä tekijä viimeisten Romanoffien tappamisessa heidän kellariinsa. Kyllä, vuoden 1917 tapahtumista puhutaan, veljet & siskot.

  11. Rasismia, rasistille, rasistista, rasismitta, rasistin, rasistissa …. jnee. Hyvä Piru, kun keksit sanan, jota ei kukaan siitä eniten meuhkaava osaakaan selittää. Ei sille olekaan seiniä, rajoja, eikä karsinaa. Rasismia on aurinko ja kuu! Rasismia on se, kun väärä ihminen avaa suunsa. Rasismia huutamalla voit tehdä maailmassa enemmän pahaa, kuin divisioonalla sotilaita!

    Mennäkseni tähän kallomittauksien pääprofeettaan ruåttalaisen puolueen pääideologiin Axel Olof (A. O.) Freudenthaliin. SFP kokoushuoneen seinällä on kuvansa kunniapaikalla. Ei sitä mikään Maja -ministeri pois käskenyt! Eikä se vain saamemiehen kalloja mittauttanut, vaan suomenkielisten. Ehdotti Ruåttin kuninkaalle, ettei me saisi lisääntyä! Lopulta pitää tappaa suomenkielinen väestö Ruåttista ensin pois ja sitten antaa venäläisten siirtää meidät Siperiaan tuhoon. Elettiin 1800- luvun loppua. Ruotsin akatemian seinällä hän maalatussa taulussa on Heliga Man!
    Paavo Lipponen nimesi tämän Freudenthalin yhdeksi tärkeistä oppi-isistään ja henkilöistä joita suuresti kunnioittaa (yhteinen SDP -suunta?). Lissu Rhen, joka myös palkittu kultaisella R-mitalilla, oli aidosti tyhmän tietämätön, mikä mies Axel oli ollutkaan. Toimittaja pelasti menemällä eteenpäin kiireesti. No ymmärrän sen. Saihan hän Lissu, syntynyt 1936, koko tyhmän kansamme uskomaan, että oli ollut pikkulottana Talvisodassa kolme vuotiaana tappamassa ryssiä. Äänestysoikeutetut, mutta käsityskyvyttömät antoivat tuhansia ja tuhansia ääniä tästä TV:ssä olleesta tuokiosta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here