Alkaa olla naurussa pitelemistä (ja itkussakin, toim.huom.), kun lukee Terrafamen viimeviikkoista mediatiedotetta:
”Kuluneiden kahden vuoden aikana Terrafame on menestyksekkäästi kasvattanut tuotantoaan ja kehittänyt kaupallisia toimintojaan. Olemme myös vakiinnuttaneet asemamme markkinalla hyvämaineisena toimijana, joka pitää kiinni lupauksistaan.
Seuraavaksi tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme alhaisen hiilijalanjäljen akkukemikaaleja, jotka perustuvat bioliuotusteknologiaan. Haluamme rakentaa akkuvalmistajille lyhimmän mahdollisen ja samalla kestävän toimitusketjun yhteistyössä Trafiguran globaalin markkinointiorganisaation kanssa.”
Myös Iltalehden Mika Koskinen hehkuttaa eilisessä näkökulma-kirjoituksessaan, että Sotkamon ihme on sittenkin totta. Hän tietää kertoa, että Terrafamen hallituksen puheenjohtajan Lauri Ratian mukaan ”suunnitteilla oleva akkukemikaalitehdas toisi vuositasolla 200 miljoonaa euroa lisää liikevaihtoa Terrafamelle ja rutkasti lisää tulosta”.
En tiennytkään, että Terrafame on litiumkaivos. Nimittäin jos kyse on sähköautojen akuista, niin sitten pitäisi olla tarjolla litiumia. Terrafamen päätuote on kuitenkin nikkelisulfidi, jota käytetään nikkelin valmistuksessa. Nikkelimetallihybridiakun energia painokiloa kohti vaihtelee 270–360 kJ/kg välillä, kun taas litiumioniakkujen vastaava arvo on 360–575 kJ/kg.
Sitä paitsi kiinalaiset ovat kehitelleet alumiini-grafiitti-duaali-ioniakkua (AGDIB), jonka elektrodimateraali koostuu alumiinista ja grafiitista, ja elektrolyyttinä käytetään litiumsuolaa ja karbonaattiliuosta. AGDIB-akun energiatiheys on 560 Wh/l, kun taas esim. Tesla Model S:n akun energiatiheys on vain 350 Wh/l.
Nikkeli on siis tässä kilpajuoksussa jo pelistä pois.
Ympäristökatastrofia ympäröivät numerot
Unohtakaamme hetkeksi hupaisat korulauseet ”alhaisesta hiilijalanjäljestä”, samoin kuin se fakta, että kyseessä on oikeasti maamme pahin ympäristökatastrofi. Spekuloidaan numeroilla…
Mika Koskinen kirjoittaa: ”Talvivaaran kaivos on tullut suomalaisille veronmaksajille erittäin kalliiksi. Lasku on tähän mennessä varovaisen laskelman mukaan vähintään puoli miljardia euroa.”
Koskinen on todellakin tehnyt varovaisen laskelman, sillä pelkästään Terrafamea valtio on ehtinyt pääomittaa kyseisellä summalla. Sitä ennen, Talvivaaran aikaan, valtio menetti sijoitusyhtiö Solidiumin kautta 150 miljoonaa.
Lisäksi valtio sijoitti Talvivaaran infraan ainakin 50 miljoonaa. Oman varovaisen laskelmani mukaan rahaa on siis mällätty jo ainakin 700 miljoonan edestä.
Voisiko valtio saada vielä omansa takaisin?
Sekä tuotantoketjua että uusia rahoitusjärjestelyjä tarkastellen ei voisi.
Terrafame on aiemmin ilmoittanut tuottavansa 30 000 tonnia nikkeliä vuodessa, kun se saa kaivoksen täyteen toimintaan vuonna 2018. Talvivaaran vangit -kirjan mukaan tuotantomäärät voivat kuitenkin yltää vain noin 20 000 tonniin vuodessa.
”Jos nikkeliä on gramma litrassa, 30 000 tonnin tuottaminen on fysikaalinen mahdottomuus, syöttövirtauksen maksiminopeus yksinkertaisesti rajoittaa tuotantoa. Talvivaarassa nikkelipitoisuus ylsi esimerkiksi vuonna 2014 noin puoleentoista grammaan nikkeliä litrassa, kun ympäristöluvassa kannattavaksi tasoksi oli laskettu 3–4 grammaa nikkeliä. Metallitehtaaseen taas pystytään juoksuttamaan enimmillään 1700 kuutiota prosessiliuosta tunnissa. Näin saataisiin huipputilanteessa, ilman ainuttakaan metallitehtaan huoltokatkoa aikaiseksi vuodessa 22 500 tonnia nikkeliä.”
Entäpä sitten uraani?
Terrafame on hakenut lupaa uraanin talteenottamiseen. Jos ja kun lupa heltiää, voinee Terrafame aloittaa uraanin talteenoton vuoden 2019 lopulla.
Tällä hetkellä uraanipatja makaa yksinkertaisen muovikalvon päällä kipsisakka-altaissa keskellä Kainuun korpea. Säteilyturvakeskuksen arvion mukaan paikalla lepää noin 300 tonnia uraania. Ympäristön kannalta olisi tietysti hyvä, että uraani otettaisiin talteen, mutta taloudellisessa mielessä siitä ei vielä vallan kauheasti ”keltakakkua” leivota. Terrafame itsekin sanoo tiedotteessaan, että ”suhteessa nikkelin ja sinkin tuotantoon uraanin talteenoton taloudellinen merkitys Terrafamelle ei olisi huomattava”.
Tämän vuoden helmikuussa monikansalliseen Trafigura-konserniin kuuluva Galena Asset Management tuli Terrafamen uudeksi omistajaksi 15,9 % osuudella. Myös Sampo Oyj on mukana mitättömällä 0,1 % siivulla ja loput 84 % omistaa valtio. Viime viikolla solmittu uusi 200 miljoonan dollarin rahoitussopimus muutti omistajapohjaa seuraavasti: Galena 28,7 %, Sampo 0,1 %, ja valtio 71,2 %. Lisäksi Terrafame kertoo tiedotteessaan 10. marraskuuta, että ”Terrafame Groupin omistusosuus Terrafamesta voi tulevaisuudessa laskea alimmillaan 50,1 %:iin, jos optio-oikeudet käytetään ja korot maksetaan osakkeina”.
Nyt Terrafamen arvoksi veikkaillaan 500 miljoonaa, mutta pian valtion laskennallinen omistusosuus lienee siis enää puolet siitä. Kokonaan toinen juttu on, miten edes se puolet koskaan realisoituisi takaisin veronmaksajille.
Melkoisen ihmeen pitäisi tapahtua, että valtio saisi omansa pois.
Tuntuu kuin kaivosuskovaiset luottaisivat siihen, että vielä jonain päivänä… Kainuussa käy kuin Kaanan häissä; Jeesus kävelee Sotkamoon ja muuttaa kipsisakka-altaat vuosikertaviiniksi.
¤
Juha Hämäläinen bloggaa nimimerkillä Findiana Jones.
Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin kirjoittajan blogissa 11.11.2017 otsikolla ”Mitä jos Jeesus ilmestyisi Sotkamoon?”. Tekstilinkit toimituksen lisäämiä.
¤

Tää on tulevaisuuden bisnes.Niin pitkän tulevaisuuden,jotta ne joille se on aikanaan markkinoitu bisneksenä,ovat haudassa,jos silloinkaan.
Nämä valtamedian mikakoskiset ovat korporaatioglobalistien ja nwo-mafian lakeijoita, markkinamiehiä joiden tehtävä on myydä samaa skeidaa milloin missäkin paketissa.
Siksi heiltä syntyy tällaisia kirjoituksia joita valtamedia levittää hyväuskoisille ja nwo-uskovaisille ja samalla yrittää ’positiivisilla valheillaan’ lievittää ja peittää eliitin syyllisyyttä tihutöistään.
Oli valtavan suuri riski rakentaa koelaitos Talvivaaraan.
Mutta kun tavara on jo housuissa, sen kanssa on opittava elämään.
Tuon pelleilyn ei olisi koskaan pitänyt alkaakaan. Pelin viheltäminen poikki ei ole onnistunut, koska monilla poliitikoilla ja/tai heidän perheenjäsenillään on ollut kätensä bioliuotuksessa kyynärpäitä myöden. Talvivaara ja Terrafame on oikein tyypillinen osoitus Suomen poliitikoiden ja liike-elämän idioottimaisuudesta.
Se on juuri noin.
Kumma kun media ei ole selvittänyt eikä paljastanut Suomen poliitikkoja, yrityksiä, yrirysjohtajia, jotka omistivat/omistavat Terrafamea.
Siitä jo selviäisi, miksi valtion rahaa pumpataan Terrafameen idioottimaisuuksiin asti.
Ja kun kaukaan ei näe, ei kuule, ei puhu, ei pukahda, ei julkaise, sama idioottimaisuus on nyt menossa mm. Suomen aseteollisuudessa, varustelussa ja asehankinnoissa, joihin myös pumpataan rahaa idioottimaisuuksiin asti.
Talvivaara on pelkkä ympäristökatastrofi, miksi tällainen ympäristökatastrofi on luotu. Talvivaaralla ei alunperinkään ollut taloudellisesti kannattava, Miksi koko laitos on perustettu?
Ainoa selitys lienee joidenkin globalistipervertikkojen halu tuhota Kainuu ja Savo ja siinä sivussa saastuttaa Pietarin kaupungin juomavesi. Talvivaata-Terrafamesta muodostuu vielä se viimeinen naula EU-Suomen arkkuun, Eivät venäläiset seuraa pelkällä katseella Laatokan saastuttamista, varsinkaan, kun he eivät itse saastuta sitä. 😀
http://www.ely-keskus.fi/documents/10191/244068/Talvivaaran+alapuolisten+vesist%C3%B6jen+tila+loppuvuonna+2013.pdf/601b23b7-f318-43cf-b05d-6349a27482e0
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vuoksen_vesist%C3%B6
Heh. Pietarin kaupungin juomaveden lähteenä käytetty Neva-joki onkin ollut aina kuuluisa puhtaudestaan. Jos nyt nykyään ovatkin saaneet vesilaitoksilla Nevan vettä puhdistettua saasteista niin kiitos kaupungin ikivanhojen putkistojen ja niihin pesiytyneiden bakteerikantojen, vesi ei ole edelleenkään juomakelpoista. Paikallisetkin juovat saastuneen haneveden sijasta mieluummin pullotettua vettä.
Jos Talvivaara yleensä kenellekään mitään opettaa, niin ainakin pitäisi huomata, että osakeyhtiölaki vaatii ”uudistusta”. Siis, joku voi tehdä tällaisella jätevedentuottajalla miljoonien omaisuuden ja pitää sen, kun toiset joutuvat kärsimään miljardin tappiot. Jopa kotitalouksia hoopotettiin liian positiivisilla pörssitiedotteilla sijoittamaan Talvivaaraan. Väärän tiedotteen antaminen pitäisi kai olla jonkinsortin petos, mutta eipä siitä näytä tuomiota tulevan. Korppi ei korpin silmää noki. Kotitalouksien menetyksetkin lienevät miljardin luokkaa, valtiomme (meidän) lisäksi.
Ministeri Lintilän pitää julkistaa myös Trafiguran kanssa tehty sopimus, koska hän hoitaa julkista virkaa ja pelissä on julkista (meidän) rahaa. Ymmärtääkseni hänellä ei ole oikeutta salata sopimusta.
Kysymys kuuluukin: Kuinka paljon uraania on Talvivaarassa peruskallioon varastoituneena ja kuinka suuret uraanivarannot ovat Kainuussa lähialueilla?
Vastaus on: Paljon!