The Demiurgin Päiväkirjanakin tunnettu, maailmaa vanhempi sanomalehti The Times (Hiljaisuus seurakunnassaaaaaaaaa! Leuka alas! toim.huom.) on viimein antanut kansainväliselle russohuhumyllylle levon.

Yle(NAnTO) selostaa idolinsa holmesmaisen salapoliisipäättelyketjun kulkua ja tämän kutkuttavan dekkaritarinan hengästyttäviä käänteitä: ”The Times ei osoita suoria linkkejä Venäjän hallintoon…” Ensin siis vaikutti siltä, että tämäkin yritys todistaa julman zeessarin hämärät touhut maailman vaalien ja hallituspäätösten ohjastajana päättyy yleisön pilkkaan.

Tällä kertaa oli kuitenkin Vladimir ”Onnekas” Julman onni kateissa, sillä The Times teki ratkaisevan löydön todistaen sen, mihin yksikään valtakunnan tiedusteluritari vaarallisista taistoistaan huolimatta ei vielä ollut kyennyt. (Ei sitä suotta sanota, että kynäilijä on tykinruokaa terävämpi, toim.huom.)

Verorahoitteinen mediamme koki tänään vuoden tähtihetkensä yleisönpalvelussa, kun se sai saattaa Sanan suomenkieliselle maailmankansalle. Homma on paketissa, herra Poirot poistunut salongista. Vastaus kauan mieliä kutkuttaneeseen arvoitukseen on löytynyt:

Onko Vladimir Julma hakkeroinut maailman ja/tai Yhdysvaltain presidentin?

Ja vastaus lepäsi siinä, kaikkien ulottuvilla. Labyrintin selvitti lopulta The Times, jonka uskollinen apuri ristiretkellä Ryssää vastaan – Suomen valtion media – paljastaa koukun:

”suuri osa viesteistä lähetettiin venäläisten työaikojen puitteissa.”

!

Kun yli vuoden päivät on ihmiskunta vapissut Vladimir Julman hakkerimielivallan alla kenenkään valtakunnassa kykenemättä tuomaan näyttöä ja tuomiota miehen teoista, on nyt maailmanpelastajien raiteet kääntymässä nousuun. Pidättäkää mies!


¤
Maailman pelastumisesta raportoi Teille Vastapallo-median joka alueen erikoistoimittaja Arvo Kyykkä.

¤

Kuva: Pexels, Pixabay. Kuvanmuokkaus: JL (CC0).

11 KOMMENTTIA

  1. Jotain nyt on meneillään,vai onko kysymys ainoastaan pettymyksen purkamista historian loppumisen loppumisen jälkiseurauksista.
    Vuosikymmen sitten iloittiin informatiotegnologian tuottamasta liberaalisen demokratian ja länsimaisen elämäntavan ja arvomaailman lopullisesta voitosta,silloin ylistettiin sosiaalistamediaa sen käyttökelpoisuudesta demokratian levittämiseen autoritäärisiksi väitettyihin osiin tellusta.
    Kävikin toisin liberaliisen ihmiskuvan tuottamat läntiset kilpailuyhteiskunnat siiloutuiva omiin ideologisiin ,toisilleen vihamielisin kupliin.
    Pelastaakseen tilanteen,edes jotenkin läntisen arvoyhteisön toimijat ottivat käyttöönsä kikkakolmosen,eli Leo Strauss vainaan opin kuvitellun tai oikean ulkoisen vihollisen välttämättömyydestä kansakunnalle,tuoksi viholliseksi oli helppoa täällä pohjoisessa ja aglosaksisessa maailmassa löytää vanhatuttu venäjä.

  2. Kyllä kai The Times (”Ajat”, ”Aikamme”) huomioi sen, että Moskovan ja Suomen aikavyöhyke on sama; ei eroa kellonajoissa? Eli syyllinen saattaa olla myös Suomen Totuusministeriön alainen Infosotakeskus joka jonkun ulkopuolisen tahon toimeksiannosta infosotii Putelle syyllisyyttä.

    Hehee

  3. Toivottavasti myös tässä informaatio ja hybridisodassa löytyy tuntemattoman Lahtisen kaltaisia toimijoita,joiden päitä tämä helvetillinen probakanda kieputus olisi pannut täysin sekaisin.

    • Tarkoitit että ”ei olisi pannut täysin sekaisin” oletan.

      Lahtinen (ja konekivääri) on itsenäinen, kokonaisuuksia hallitseva, vastuuntuntoinen ja luova, pystyy ymmärtämään muiden järkeilyäkin.

  4. Ihmismieli on koukeroinen kun se on sairas tai/ja vinksahtanut tai/ja yksi kertainen:

    ne jotka koko ajan ovat väittäneet ja väittävät että Neukkula on täysi takapajula mm. tietotekniikassa ja tietokoneissa ovat nyt sitä mieltä että Neukkula on netin avulla valinnut Trumpin USAn presidentiksi, järjestänyt Brexitin, Katalonian itsenäisyyskamppailun, pakolaisaallon Eurooppaan yms.

    • päivittäin joutuu toteamaan ettei itse pysty niin pahkasikaa keksimään ettei todellisuus sitä kohta ylittäisi kirkkaasti.

    • ’..Ihmismieli on koukeroinen kun se on sairas tai/ja vinksahtanut tai/ja yksi kertainen..’
      Niin on ja kiero kuin korkkiruuvi, ainakin joillakin. Yleistäähän ei koskaan pidä. Psykopaatit ovat pahimpia ja heitä on pieni vähemmistö. Vähän rodusta riippuen tuo määrä vaihtelee ja joissakin sitä on reippaammin..
      Aika moista kieroutta on tämäkin: omat organisoivat vihaa omiaan kohtaan jotta voivat pitää asemansa vihattuna (’marttyyrikompleksi’) ja taistella koko ajan ’oikeutetusti’ muita vastaan sortovaltaansa laajentaen.

      Jew confesses after “Antisemitism” furore in Marseille: Jewish-owned shops were tagged with the word “Juif”
      The person responsible for the “Juif” tags that have appeared in recent weeks on some Marseille streets and which provoked strong emotion in the Jewish community was himself a Jew and created the tags without any political intent, police sources said on Friday after he turned himself in..
      No doubt next year these “attacks” will appear in the annual chronicle of “the rising tide of antisemitism”.
      https://diversitymachtfrei.wordpress.com/2017/11/24/jew-confesses-after-antisemitism-furore-in-marseille-jewish-owned-shops-were-tagged-with-the-word-juif/
      Näin sitä antisemitismiäkin tehokkaasti levitetään ja on levitetty. Ja hyvin on onnistuttu muita syyllistämään ja keräämään isoja holo-korvauksia helposti huijattavilta. http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p243_Weber.html

  5. Tätä Putte ei liene hakkeroinut… Syyrian jälleenrakennus alkaa ’Arvoyhteisön’ aiheuttamien suurten tuhojen jälkeen

    China To Deploy Elite Troops In Syria To Fight Alongside Assad’s Army
    According to multiple reports in Middle East regional sources, China plans to send elite military units to Syria to advise and assist the Syrian Army in an attempt to root out the country’s terrorist insurgency, especially Chinese Islamist foreign fighters who have shown up in increasing numbers in Syria’s north since the start of the conflict.

    Russia, China, and Iran have positioned themselves to be the major players in Syria’s reconstruction once the country is cleansed of its jihadist insurgency, even while aggressive sanctions from the West continue to target Syrian government institutions.
    http://www.zerohedge.com/news/2017-11-29/china-deploy-elite-troops-syria-fight-alongside-assads-army

  6. Pathological liar COHEN, entinen TRUMPin lakimies on nyt sotajalalla tuhotakseen entisen palkanmaksajansa. Cohen sekaantuu puheissaan ”omaan näppäryyteensä” toistuvasti, ja ihmetyttää törkeydellään päävaltion kokeneimmatkin kansanedustajat. Kolmen vuoden linnatuomiokaan ei ole mikään rankaisu miehelle, kun saa ilmaisen täyspidon, eikä tarvitse edes ovia aukoa, taikka sulkea, kaikki tehdään valehtelijan eteen. Ei maailmassa enää mitään oikeutta olla jakamassa, muualla kuin KIINAssa, siellä ei viivytellä ja venytellä tuomioiden täytäntöönpanoa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here