Alkuviikosta Suomen vaikutusvaltaisimmaksi tituleerattu virkamies, valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Martti Hetemäki julkaisi sotea lobbaavan kolumninsa. Se enteili pahaa.
¤
Rutto vai kolera?
Myrsky nousi, kun Meri-Lapin kunnat päättivät tehdä diilin Mehiläisen kanssa. Päätös sotepalvelujen ulkoistamisesta ja miljardiluokan sopimuksesta veroparatiisiyhtön kanssa ei ollut helppo varsinkaan punaiseksi tunnetussa Kemissä. Siellä äänestystulos jäikin lopulta kiinni yhdestä äänestä.
Taustalla vaikutti huoli siitä, että tuleva maakuntamalli olisi johtanut palveluiden keskittämiseen Rovaniemelle. Liitännäisvaikutuksina sen arveltiin vievän jopa 500 työpaikkaa, mistä koituvat vaikutukset Meri-Lapille olisivat olleet dramaattiset. Niinpä kemiläiset joutuivat äänestämään ”ruton ja koleran välillä”.
Myös Hetemäen kolumnissa otetaan kantaa palveluiden saatavuuteen:
Vaikka Suomen terveyspalvelujen laatu on kansainvälisesti korkea, on palvelujen saatavuus haaste koska hoitoon pääsyssä on ongelmia (esimerkiksi kustannusten, etäisyyden tai jonojen takia).
Kuitenkin Meri-Lapin esimerkki osoittaa, että vanhassa mallissa saatavuus ei ollut haaste, mutta sen jälkeen olisi ollut, mikäli palvelut olisivat siirtyneet maakuntamallin mukana reilun sadan kilometrin päähän Rovaniemelle.
Julkiset palvelut nousuun!
Meri-Lapin ”sote-sooloilu” pani eilen vipinää punttiin myös eduskunnan kyselytunnilla. Sipilä kohdisti huolensa vastaavanlaisten ”omatoimisten” sote-ratkaisujen leviämiseen. Hän painotti, että ”sote-uudistuksen tarkoitus on turvata julkiset palvelut ja vahvistaa julkista toimijaa”.
Melko ontuvaa retoriikkaa sen jälkeen, kun ensin on vuosi jauhettu valinnanvapaudesta, jonka jokainen tietää tarkoittavan julkisten terveyspalvelujen heikentämistä. Asian oikea laita tuli esille siinä vaiheessa, kun Sipilä patisti kaikkia toimimaan sen puolesta, ettei kyseisiä tilanteita synny ennenkuin koko uudistus on valmis.
Tähän sopiikin siteerata kommenttia US-foorumilla aiheesta virinneestä keskustelusta:
”Ymmärrän kepu-poliitikon ärtymyksen. Kepunhan piti päästä maakuntahallinnon kautta antamaan julkinen terveydenhuolto yksityisille ja ehkä saada siitä kiitosta yksityisiltä. Nyt kunnat tekevätkin sen itse ilman kepulia. Sinne katosi hillotolppa. Varmasti harmittaa. Kokomusta kyllä kiittää päästessään tavoitteeseensa noin helposti.”
Mehiläinen, joka imee ”veromettä” ja tuottaa omistajilleen ”osinkohunajaa”, on tullut tunnetuksi etenkin kokoomuslaisten rahasampona. Onko käynyt siis niin, että kokoomus ei enää usko siihen, että sote saataisiin maaliin, vaan on alkanut ajaa ohituskaistaa kohti omia päämääriään?
Missä vaiheessa porisee sote-keitos?
Sote- ja maakuntauudistuksen oli tarkoitus tulla voimaan vuoden 2019 alusta. Sote-kattilaan heitettiin kesällä kuitenkin pikantti mauste, kun perustuslakivaliokunta edellytti muutoksia lakipakettiin.
Uusi lausuntokierros päättyy joulukuun puolivälissä, ja koko lakipaketti on tarkoitus saattaa eduskunnan käsittelyyn ensi vuoden maaliskuussa. Jos aikataulu pitää, lait tulevat voimaan kesäkuussa ja maakuntavaalit käydään lokakuussa.
Sotesoppa siirtyisi maakuntien hämmennettäväksi vaiheittain 1.1.2020 alkaen.
Asian tiimoilta on oltu melko hiljaa, lukuun ottamatta muutamia soraääniä. Yksi sellainen kuultiin Keskustan sisäpiiristä, kun ex-puoluesihteeri Jarmo Korhonen tylytti eilen koko puoluetta:
”Keskustan kannatukseen tulee paha iskemä, kun Matti Vanhanen kärsii presidentinvaaleissa rökäletappion ja hallituksen sosiaali- ja terveysuudistus ei mene perustuslakivaliokunnassa läpi, ainakaan tällaisella esityksellä.”
Palataan vielä Hetemäen kolumniin. Kansliapäällikkö uskoo vakaasti, että soteuudistuksen tavoitteeksi asetetut kolmen miljardin säästöt saavutetaan. Tarkempi silmäily kertoo, että suuri osa säästöistä saavutettaisiin muun muassa vanhusten laitoshoitoa vähentämällä sekä hyödyntämällä alan ihmisten lähivuosina odottavaa suurta eläköitymistä.
Mikäli säästöt on tarkoitus saavuttaa laittamalla työntekijät eläkkeelle ja vanhukset heitteille, niin mihin sitä valinnanvapautta tarvitaan?
Kaikki eivät kuitenkaan usko säästöjen toteutuvan. Yksi epäilijöistä on Hetemäen ex-kollega, jo eläkkeellä oleva Raimo Sailas. Hän on arvostellut soten valmistelua jo pitkään, ja pamautti jälleen maanantain Kauppalehdessä, että ”sote on heikoimmin valmisteltu uudistus, joka Suomessa on koskaan tehty”.
Sote-kritiikkiä
Lisäksi Sailas on patistanut päättäjiä lukemaan muun muassa Jussi Huttusen ja Martti Kekomäen sotearvioita. Heistä jälkimmäinen on värikäs persoona, itseään patamustaksi porvariksi kutsuva terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori. Kekomäki puhuu ”reppulääkäreistä”:
”Potilaan tarinan tunteminen ei onnistu reppulääkäriltä, joka tulee ja menee. Mitä enemmän olen katsonut repputouhua ja rahan kiikuttamista Caymansaarille, olen vakuuttunut, että näin tätä asiaa ei voida ratkaista.”
Huhtikuussa Kuntalehden haastattelussa hän arvioi soteuudistuksen kustannuksia:
”Luodaan ratkaisua joka monesta syystä väistämättä lisää kustannuksia. Velanotto kasvaa roimasti. Kun korot nousevat, pala juuttuu kurkkuun aika monelta.”
Kaikista pisimmälle arviossaan on mennyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallintoylilääkäri, terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen, joka arvioi toissa viikolla Uuden Suomen haastattelussa, että kolmen mijardin säästöjen sijaan luvassa voikin olla kolmen miljardin lisämenot:
”Lehtonen on arvioinut, että Sipilän hallituksen valinnanvapausmalli voisi tuottaa sote-järjestelmälle jopa kolmen miljardin euron lisärahoitustarpeen muun muassa siksi, että julkinen puoli joutuisi päivystysvelvoitteen vuoksi ylläpitämään ikään kuin päällekkäistä henkilöstöä yksityisen sektorin kanssa.”
Kun mikään ei riitä
Hetemäki kulkee kuitenkin omia polkujaan ja uhkailee lisäleikkauksilla. Hänelle ei riitä edes kuvitellut sotesäästöt, vaan niiden lisäksi Suomeen pitäisi saada 300 000 uutta työpaikkaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Muuten on luvassa keppiä eläkeläisille lisäleikkauksien muodossa.
Yle tietää kertoa, että hallituksen tavoitteena on luoda näistä puuttuvista työpaikoista kolmannes vuoden 2019 aikana.
Tämä alkaa olla kovempaa kamaa kuin Sotkamon ihme konsanaan!
Mikäli hallitus loihtii 100 000 uutta työpaikkaa ”viimeisellä neljänneksellään”, juuri ennen seuraavia eduskuntavaaleja, niin allekirjoittanut lupaa syödä hatullisen paskaa!
¤
¤
Pääasialliset lähteet
Hetemäki, Martti | Valtionvarainministeriö (13.11.2017): Sote-uudistus on välttämätön palvelujen turvaamiseksi http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sote-jarjestelmaa-pitaa-uudistaa-palvelujen-turvaamiseksi
Ikävalko, Kari | Yle (13.11.2017): VM:n ylin virkamies vilauttaa eläkeleikkauksia sotesäästöjen rinnalle https://yle.fi/uutiset/3-9929207
Aula, Minna | Yle (14.11.2017): Lapissa tehtiin historiaa: Kokonainen keskussairaala ulkoistetaan https://yle.fi/uutiset/3-9929734
¤

”Potilaan tarinan tunteminen ei onnistu reppulääkäriltä, joka tulee ja menee. Mitä enemmän olen katsonut repputouhua ja rahan kiikuttamista Caymansaarille, olen vakuuttunut, että näin tätä asiaa ei voida ratkaista.”
”Luodaan ratkaisua joka monesta syystä väistämättä lisää kustannuksia. Velanotto kasvaa roimasti. Kun korot nousevat, pala juuttuu kurkkuun aika monelta.”
Kuka tässä kärsii ja kuka hyötyy?
Selvää on että kärsijä on potilas ja hyötyjä on Mehiläinen, joka imee ”veromettä” ja tuottaa omistajilleen ”osinkohunajaa”.
Tämä artikkeli pitäisi jokaisen kansalaisen lukea. Joten tee kaikkesi jakaaksesi sitä eteenpäin.
Suomen keskusta sotettaa itsensä Suomen kartalta.
Toivottavasti Saarikko menee mukana, häntä ei jaksa kuunnella kukaan, ei varmaan hän itsekään.
Oli varmaan meininki että Sipilän ja kepun valitsema maakuntahallintojohtaja (noin 30 kiloeuron kuukausipalkalla) valitsee kemiläisille tuon Mehiläisen. Sitten kaikki olisi mennyt oikein, mutta kun kunnat perskeleet käyttivät itsemäämäämisoikeuttaan ennen kuin kepu ehti väliin. Taitaa mennä reisille koko maakuntahallinto / valinnanvapaus lehmänkauppa. Veronmaksaja tässä saa katella vierestä paska jäykkänä paljonko tämäkin sirkussipilän esitys tulee maksamaan.
tavis, allekirjoitan.
Onko olemassa laskelmaa, kuinka moni joutuu työttömäksi Soten takia.
Veikkaan, että ruumiit lasketaan vasta kun ovat pitkällään tantereella, ei etukäteen, muutenhan homma voisi ns. kusta kintuille.
Jos tuo kustannusten lisäys oikeasti toteutuu, tarvitaan jonkin verran lisää työvoimaa. 3 miljardilla jo muutaman palkkaa. Tai ainakin nostaa entisten palkkoja.
— Mistä vain nyt enemmän vaaleissa ääniä saa. Eihän onneksi kenenkään tarvitse omaa rahaa käyttää.
Sote syö työpaikkoja niin että rutisee ensin kun sairaaloita ja terveyskeskuksia suljetaan ja fuusioidaan, sitten hieman myöhemmin kun yritysten kustannuksia ja kilpailukykyä aletaan viilata.
Vanha kansa on tunnetusti kovin jäärää menemään lääkärin ja hoitajan vastaanotolle. En sitten tiedä johtuiko se itsepäisestä luonteesta vai paheksunnasta terveydenhuoltoa kohtaa, mutta on varmasti parasta olla menemättä mihinkään hoitoon tulevaisuudessakaan. Tulee siinä ”leikkaukset” tehtyä ihan omasta takaa.
Juha Hämäläinen, kirjoitit asiaa mies!
Kiitos, Riikka. Julkaisin kirjoituksen myös US:n Puheenvuorossa. Palaute jäi erittäin vaisuksi (myös fb:ssa). Mietinkin, että kirjoitinko tästä liian tiiviin paketin, kun ymppäsin samaan artikkeliin useamman aiheen kerralla. Vai onko lukijoille iskenyt jo sote-ähky? Sikäli kiva saada positiivista palautetta ”vanhalta konkarilta”.
Hyvä tarpeellinen kirjoitus.
Vaisu kirjoittelu, vaisu reagointi johtunee siitä, että turvallisessa vakaassa Suomessa asunut Suomen kansa ei vielä usko eikä ymmärrä Sote-puhallusta kun se on kuin Göbbelsin oppikirjasta eikä vastaavaa ole Suomessa ollut (Keskustan Bernerin VR-puhallus oli vain verryttelyä ja harjoittelua, miksei Terrafamekin).
Vaisua on reagointi Sauli Niinistön USA-NATO-suhmurointiin ja sodanvalmsteluihin kun sekin on temppuna Göbbelsin kokoa.
Soten kohdalla käy niin, että kansa herää vasta kun etuuksia on leikattava kun verorahat eivät riitä ja kun terveyskeskukset ja sairaalat häviävät lähipiiristä.
Niiniston USA-NATO-sotauhoon kansa herää sitten kun sota on taas hävitty.
Artikkeli on hyvä ja pelkkää asiaa. Erittäin tarpeellinen.
Itse olen muutaman terveyskeskus-lääkärin kanssa vaihtanut ajatuksia eikä kukaan heistä tätä järjen vastaista ja potilaan heitteille jättävää ’reppulääkäröinti’ hanketta tue, jossa mm. sellainen perusasia kuin hyvä ja pitkäjänteinen hoitosuhde haudataan. Ihmettelee kyllä.
Kyse on pelkästään siitä että – kuten tuot esiin – yksityinen taho imee hunajaa ja potilas kärsii ja maksaa. Mitään todellista tarvetta tähän Soteen ei ole ja olemassa olevat systeemit ovat hyvät ja toimivat ja niitä on mahdollista kehittää aivan muulta kuin bisnespohjalta tarvittaessa.
Ja eihän terveydenhoito ole ala jossa pitää pihistää ja säästää. Ajatus on täysin kiero ja tuhoisa, suorastaan sairas. Se johtaa vain varhaisempaan Ja nimenomaan vähävaraisten kuolleisuuteen. Sekö lie tarkoituskin? Rikkaathan tämän enemmän heitteillejättöä muistuttavan hankkeen takana ovatkin.
Kuten Tim tuossa ylempänä toteaa niin asia selviää heikkolahjaisille vasta sitten kun sairaus iskee itseen ja alkaa itse tarvita hoitoa johon rahat eivät riitä.
Siksi koko asian hoito pitäisi kuulua sille taholle joka kantaa hoitovastuuta, ei terveille ja puhallusta ymmärtämättömille. Ja kaikkein vähiten virkamiehille ja päättäjille jotka ovat vain hunajaa itselleen keräävän sijoittajaeliitin lakeijoita. Heidän pitäisi kuunnella alan asiantuntijoita ja kenttätyöläisiä eikä toimia oman vallan- ja rahanhimon ohjaamina.
Ehdottaisin jäitä hattuun.
Vinkkaus yltä ”Selvää on että kärsijä on potilas ja hyötyjä on Mehiläinen, joka imee ”veromettä” ja tuottaa omistajilleen ”osinkohunajaa”.
Voisiko asiantuntijakommentaattori perustella, miksi kärsijä on potilas Mehiläisessä. Vastaukseksi, please, ei normi-pulb-fackjohnia vaan hoitotulokset paperille. Ja kustannus/hyöty-analyysit julkisen rahoituksen suhteen.
Toki olen vasta toipumassa tämän blogialustan yliälyllisyyden tuottamasta alemmuuden tunteesta.
Miksi muuten arvostamani Kati Sinenmaa ei kommentoi tällä arvo-blogipohjalla?
Palaverin paikka.
F-35 on tilattu, kuiskuttelevat…
Sotessa terveysalan työntekjät, suomalaiset pienyrittäjät ja potilas häviävät.
Sotessa syntyy työttömyyttä kun suuryhtiöt pääsevät sulkemaan, hävittämään, fuusioimaan, ”tehostamaan” sairaaloita, terveyskeskuksia, laboratorioita, klinikoita.
Sotessa suuryritykset syövät pois, ei kilpailulla vaan valtion, kokoomuksen, keskustan avulla, pienyritykset tuhoamalla, ketjuttamalla, fuusioimalla ne.
Potilas häviää kun omalta lähistöltään häviää sairaala, terveyskeskus, laboratorio ja kun terveyssetelillä kokoomus, keskusta, suuryritykset kaventavat kansalaisten oikeutta ja palveluja terveyden-sairaudenhoitoon, opetatiivisiin toimiin ja toimenpiteisiin.
Potilas, valtio, kunnat häviävät kun suuryritykset, kansainväliset ketjut, kansainväliset sijoittajayhtiöt eivät maksa terveyden-sairaanhoidon verojaan Suomeen, mistä syystä kokoomus ja keskusta leikkaavat terveyssetelin kattavuutta entisestään, leikkaavat eläkkeitä, leikkaavat korvattavia lääkkeitä, leikkaavat terveyden-sairaanhoidon palkkoja jne.
Juuri noin tuo suuri puhallus menee.
Ei tällaista uudistusta muuten suunniteltaisi ellei sen tarkoitus olisi lihottaa kaiken taustalla hääräävän sijoittaja eliitin kukkaroa.
Kuten ylempänä sanoin mitään todellista ja potilaan etua palvelevaa tarvetta tähän ei ole. Hanketta ohjaa vain pelkkä eliitin bisnes-ajattelu.
Aivan oikein,
Suomella oli yksi maailman parhaimpia, tasa-arvoisempia, oikeudenmukaisempia, kustannus-laatu-tehokkaimpia terveyden, sairaanhoidon, lääkejakelun järjestelmistä.
Soten jälkeen ei enää ole.
Sote-sotkun ensimmäinen uhri:
EU ja EU-maat eivät luottaneet Suomeen EUn lääkeviraston sijoituspaikkana.
Eikä ihme, sillä EUssa asti on ihmetelty Suomen Sote-sotkua, kokoomuksen ja keskustan operaatiota tuhota yksi maailman parhaista terveyden, sairaanhoidon, lääkejakelun järjestelmistä, joka Suomella on ollut.
Toki Sampo Terho oli Suomen hakuprosessissa aivan partiopoika.
Kokoomuksen ja keskustan Sote-syöpää sovelletaan jo opetuksessa:
Hyvinkäällä ja Riihimäellä ammattikoulun ammatilliset opettajat marssivat tänään ulos koulusta puoliltapäivin.
Opettajat vastustavat ulsmarssillaan töidensä siirtämistä kouluohjaajille. Opettajien mukaan työnantaja on syksystä lähtien siirtänyt ammatillisten opettajien töitä yhä enemmän ohjaajille, joilla ei ole opettajan koulutusta.
Vain joitakin viikkoja sitten kokoomus ja keskusta siirsivät sairaanhoitajille lääkärin töitä ja lääketeseptien kirjoitisoikeutta.