Tiedätkö mitä yhteistä on hallintoylilääkäri Lasse Lehtosella, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamolla ja Anneli Anttosella?
Entä oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuorella, sisätautiopin professori Jussi Huttusella ja lastenlääkäri Kari Raiviolla?
Erikoistutkija Antti Saastamoisella ja pohjoisesta ponnistaneella maalaisjuntti Martti Asikaisella?
Me kaikki tiesimme sote- ja maakuntauudistuksen sudenkuopista. Jokainen meistä varoitti niistä etukäteen. Kemissä tapahtunut Länsi-Pohjan keskussairaalaan jättiulkoistaminen ja monopolia Mehiläisen haaveet terveysmonopolista eivät tulleet meistä kenellekään yllätyksenä.
No entä tiedätkö mitä yhteistä on pääministeri Juha Sipilällä, valtiovarainministeri Petteri Orpolla ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikolla?
He eivät ilmeisesti tienneet suomalaisille terveyspalveluita tuottavan alan olevan hyvin keskittynyt, ja että alan riskitekijät vain kasvavat entisestään maakuntauudistuksen myötä. Tai näin ainakin voisi helposti päätellä heidän viime päivien reaktioistaan.
Kansankusettajat kujalla
Eilen pidetyllä eduskunnan kyselytunnilla pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi olevansa huolissaan sairaaloiden kohtaloista, jos yksityiset monopolit ottavat ne haltuunsa. Hänen mukaan koko sote-uudistuksen tarkoitus on alusta lähtien ollut turvata julkiset palvelut ja vahvistaa julkista toimijaa. Ihan oikeasti on.
Ministeri Annika Saarikon (kesk.) puolestaan kerrotaan olleen todella näreissään ja ärtyneen. Saarikkoa kummastutti se, miten suuriyritykset toivovat vahvaa valinnanvapautta ja monia tuottajia, mutta samaan aikaan ne betonoivat nykytilaa yhdessä kuntapäättäjien kanssa.
Saarikolla ei ilmeisesti ollut missään vaiheessa käynyt mielessä sellainen vaihtoehto, jossa valtavat terveyspalveluita tuottavat yritykset eivät olisikaan hyväntekeväisyysjärjestöjä, vaan toimisivat samojen osakeyhtiölakien mukaan kuin kaikki muutkin yritykset.
Suomen osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa omistajileen voittoa. Saarikosta tai monista tuottajista siinä ei puhuta mitään.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) taas ilmoitti aikaisemmin olevansa yllättynyt pitkästä sopimuksesta, joka ei hänen mielestään vie asioita lainkaan oikeaan suuntaan. Meri-Lapin tapahtumat eivät ole ”ihan linjassa” sen kanssa, mitä sote-uudistuksessa tavoitellaan.
Orpo jätti kuitenkin mainitsematta, mikä tämä asioiden oikea suunta on ja missä ne linjat kulkevat. Kaikki on aina tulkinnanvaraista.
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän sote-vastaava Sari Sarkomaa kehtasi mennä arvioissaan niin pitkälle, että hän väitti sote-uudistuksen estävän tällaiset monopoliasemat. Sarkomaa ei kuitenkaan avannut sen tarkemmin, miten se käytännössä tapahtuu, mutta ilmeisesti sillä on jotain tekemistä sopimusten pituuden kanssa.
Juuri nyt vaikuttaa siltä, että hallituspuolueiden jäsenet ovat ohittaneet kokonaan maamme asiantuntijakaartin varoitukset sote- ja maakuntauudistuksen seuraamuksista.
Piiri suuri pyörii, eurot sinne hyörii
Päättäjiltämme on nähtävästi jäänyt kokonaan huomaamatta se, miten suurimpien terveysyhtiöiden liikevaihto on kolminkertaistunut kymmenessä vuodessa 727 miljoonasta eurosta 2698 miljoonaan euroon.
Tai miten palveluiden tuottaminen on keskittynyt muutamalle eri toimijalle.
Kolmen suurimman yrityksen kasvu on ollut kaikista hurjinta. Attendo Finland, Mehiläinen ja Terveystalo ovat kasvaneet joka vuosi keskimäärin 36 prosenttia. Pelkästään tämän kolmikon yhteenlaskettu liikevaihto on noussut 350 miljoonasta eurosta 1590 miljoonaan. Laske siihen vielä kaikki muut päälle.
Herää nyt hallitus. Teatterinne ei mene enää läpi.
Terveysmonopolit ovat jo täällä ja me kaikki tiedämme sen.
¤

Teksti on julkaistu alunperin kirjoittajan blogissa 16.11.2017 otsikolla ”Suomen terveysmonopolit tulivat hallitukselle täytenä yllätyksenä – ”Katin kontit!”. Väliotsikot toimituksen lisäys.
¤

Kokoomuksen ja Keskustan ministerien tietämättömyydestä ei ole kyse vaan häikäilemättömyydestä, härskiydestä, välinpitämättömyydestä, hölmöydestä, besserwisserismistä, kansalaisten harhauttamisesta.
Sairaaloiden, sairaanhoidon, terveydenhoidon, terveyskeskusten, terveyspalveluiden yksityistäminen ei ollut mikään ”tuosta noin juttu” vaan suunniteltu juttu puhaltaa koko ala suuryrityksille ja kansainvälisille sijoittajille etupäässä amerikkalaisille.
Jatkoa seuraa, sillä suunnitelmissa on, että seuraavaksi Soten imussa lääkejakelu, yksityiset maahantuojat ja yksityisten omistamat apteekit ryöstetään suuryrityksille, pankeille, kansainvälisille ketjuille ja kansainvälisille sijoittajille, etupäässä amerikkalaisille.
Vakuutuslaitokset myyvät jo innoissaan yksityisiä sairausvakuutuksia kansalaisille, jotta niiden osaksi omistamat terveysalan suuryritykset ja ketjut saavat rahakkaita asiakkaita.
Tutkiva journalismi voisi tutkia Sote-ministereiden esim. Sipilän, Rehulan, Orpon, Saarikon, Soinin jne. vakuutukset, jospa niiden joukoon olisi jo ilmaantunut henkilökohtainen yksityinen sairausvakuutus.
’..ministerien tietämättömyydestä ei ole kyse vaan häikäilemättömyydestä,.’
Oikein sanot. Tämä on pöyristyttävää.
Nimenomaan häikäilemättömyydestä ja oman edun tavoittelusta on kyse. Raha johtaa. Ne jotka tällaisia kansaa tuhoavia hankkeita ajavat omaavat psykopaattisen luonnehäiriön.
Maata ja hallitusta ovat nousseet johtamaan omavaltaiset psyko- ja sosiopaatit joille kansalaisista on tullut pelkkiä välineitä. Nyt olisi korkea aika maan yliopistojen ja korkeakoulujen professorien ja johtavien psykologien herätä ja uskaltaa tulla esiin – siitä nimenomaan on kyse – ja tehdä tämä asia selväksi koko kansalle.
Ellei tätä maatamme tuhoavaa eliittiä saada nyt vastuuseen toimistaan se sumeilematta myy ja yksityistää nopeasti koko maan pienen eliitin rahasammoksi ja tuhoaa kokonaan ihmisten elämän ja tulevaisuuden.
Minsterit kusettivat puhalluksen euromääränkin 2-4 miljardilla.
Minsterit puhuivat 4-6 miljardista yksityisille, todellisuudessa puhallettava määrä on 8-10 miljarda kun mukaan lasketaan laitteet ja toimitilat, jotka poliitikot luovuttavat ilmaiseksi yksityisille yrityksille.
Malli on about sama kuin Keskustan Bernerin VRn-puhallus, jossa valtio antaa ja teettää vielä lisää uusia junanvaunuja valtion rahoilla yksityisille firmoille.
Näin se on mennyt https://www.youtube.com/watch?v=HyKf-HOJeBg jo pitkään.
Menestyvät firmat osaavat piiloitella todelliset voittonumeronsa liikuttelemalla varojaan määrätyin väliajoin.
Sitä oikeutta ei ole annettu ”palkan-nauttijalle”, ( hävytön sana ).
Ameriikan malli pitää saada meillekin kokoomuksen ihmemaasta jossa terveydenhoitomenot ovat 20 % BKT’sta ja puolet porukasta jää hoitamatta kun on niin dyyristä. Vain helvetin kalliiden itse maksettujen vakuutusten kanssa uskaltaa mennä lääkäriin, jos silloinkaan.
Tämä asiantuntijoiden, ammattiosaajen halveksiminen poliittisessa toiminnassa alkoi kun kokoomus pääsi hallitusvastuuseen esimerkkeinä mm. lääkäreiden kyykyttäminen, akateemisten kyykyttäminen, eri alan asiantuntijoiden syrjäyttäminen, yliopistojen koulutuksen ja rahoituksen sotkeminen, valiokuntatyöskentelyyn kuuluvan asiantuntijakuulemisen tärveleminen jne.
Kokoomuksen ja nyt myös Keskustan hulluus on yrityslogiikan soveltaminen kansantalouteen ja yhteiskunnan poliittiseen ohjaukseen, mistä ovat sitten seuranneet mm. palkkatason leikkaaminen, halvan työvoiman luominen jne. Tuohon yhtälöön eivät kuulu älykkäät itseensä, taitoihinsa panostaneet yliopisto- ja korkeakoulutuksen hankkineet henkilöt.
Oli kokoomuksen idea tehdä sairaanhoitajista ”lähes lääkäreitä” palkkatason laskemiseksi ja pian näemme kun kouluja käymättömät K-S-kauppiaat syrjäyttävät farmaseutit lääkemyynnissä jne., ja nuokin vain palkkatason laskemiseksi. Laadusta viis.
En ole yllättänyt enkä shocked siitä että hallitus oli taas yllättynyt kaikenlaisesta mikä sotesoppaan (tai ylipäänsä mihinkään) liittyy, eivätkä ole koko valmistelun aikana mitään tienneet vaan ihan yllätyksenä on kaikki taas tullut — niillekin kokoomuslaisille joilla on osakkeita tai johtokuntapesti ko. terveystaloissa.
Mallikasta vastuunkantoa taas vaihteeksi.
Näitthän tämän (mikä tulee hallitukselle seuraavana yllätyksenä): Armahduksia varakkaille: Verohallinto on jo vuosia jakanut syytesuojaa Sveitsiin rahojaan piilottaneille https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/armahduksia-varakkaille-verohallinto-jo-vuosia-jakanut-syytesuojaa-sveitsiin-rahojaan-piilottaneille/?shared=994537-f52b4a23-4
Tuosta saivartelujuristeriasta ”ihan yllätyksen tuli” ja ”minä en vaan tiedä asiasta mitään” ja ”kuulen asiasta nyt vasta ja ensi kertaa” on tullut maan tapa Sauli Niinistön aikana.
Sokeus-Kuurous-Tietämättömyys -saivartelujuristeria on valunut presidentiltä ministerihin ja valuu parhaillaan eduskuntaryhmiin.
Jos tuo Nissisen lausunto veronkiertäjistä ”rahalla saa ja hevosella pääsee” on syy miksi hän nyt istuu itse syytettyjen penkillä huomattavasti mitättömämmästä asiasta. Oikeudesta ja politiikasta näkyy meille vain jäävuoren huippu. Loppaus on jo oikeuttakin vahvempi. Politiikasta puhumattakaan.
Terveydenhoidossa saamme jättää lopulliset hyvästit ajalle, jolloin koko kansa hoidettiin panostamalla 7-8% bruttokansantuotteesta julkisia varoja. Valinnanvapaus tulee hoidon tarjoajille, ketä hoidetaan ketä ei. Senkin määrää taustalla rahan liikkeelle laskija, rahan painaja. Aika näyttää miten lääkäreiden etiikka tähän sopeutuu. Ilmeisesti on pakko kun rahalla sopeutetaan.
”Jos tuo Nissisen lausunto veronkiertäjistä ´rahalla saa ja hevosella pääsee´ on syy miksi hän nyt istuu itse syytettyjen penkillä huomattavasti mitättömämmästä asiasta.”
Syy saattaa olla juuri se, että hän tuon sanoi. Kun muistutetaan oikeusistuimen kautta ettei Nissinen itsekään ole puhdas niin suu napsahtaa kiinni, ja jälleen yksi kuritettu on saatettu ruotuun aroista asioista asiantuntijalausuntojaan huutelemasta.
Samaa paskaa se on ollut jo kahden edellisen pressan ajoista lähtien. Nyt Niinistön aikana tapahtuneet, ovat vain luonnollista seuraamusta sille paskakehitykselle joka laitettiin liikkeelle jo edellisten maanpettureiden(presidenttien) aikana.
Suomi on ollut piilokorruption, kähminnän, kartellien ja kaikenlaisen kusettamisen luvattumaa jo vuosikymmenien ajan!
On se ollut sitä aina. Tämä aika muistuttaa hyvin paljon 1500-luvun linnaleirejä. Silloin kansalta vietiin viljat ja siitähän alkoi nuijasota. Linnaleirien tilalle ovat nyt tulleet pankit ja niiden rinnalla toimivat ”ylikansalliset yhtiöt” ja ”sijoittajat”. Nyt viedään siis rahat ja siinä sivussa kaikki. 1500-luvulla ryöstäjänä oli Ruotsi. Nyt toiminta on vähän laajempaa kun olemme ruvenneet globaaliksi.
Blogisti ja kommentaattorit tietävät asioiden laidat ja niiden välit. Ensi eduskuntavaaleissa kokoomus lisää paikkojaan. Muut puolueet toimivat taas pikku apulaisina. Persuja ei voi edes ajatella yhteistyöhön, koska fasismi-rasismi-fobiat.
Eli: Suomen kansasta liian iso osa on viattomia höppänöitä. Ehkä monikulttuurimaahantuonti lopulta selvittää kaikki ongelmat (blogialusta huomioon ottaen: sarkasmivaroitus).
Kokoomuksen kannatuksen nousu tässä ihmeellistä onkin. Tilastothan tehdään haastattelemalla, otannalla. Jos tuloksia ei viritellä tai kyselyjä ei ”suunnata” tiettyihin ryhmiin, voidaan päätellä, että yli 20 % kannattaa Natoa, terveydenhoidon yksityistämistä ja veronkiertoa. Kaikista äänioikeutetuista se on n. 10 %.
Fasismi-rasismi-stalin-hitler-kortit pelittävät vielä kun niitä lyödään pöytään tasaisin välein, mutta kuinka kauan. Itse olen saanut noista korteista ihan tarpeekseni. Kansan olisi jo hyvä tietää mitä niiden takana puuhastellaan. Ei muuten poikkea paljon noiden korttien käyttäjät korttien ismeistä.
Huvitti kun presidentti vaati Halla-Aholta tehokasta katumista hallitusyhteistyön jatkamiseksi. Sehän toimii ja pelittää veronkierrossa. Sitäkö hän tarkoitti. Halla-Ahon olisi pitänyt hyväksyä veronkiertäjien armahtaminen kokoomuksen ehdoilla? Jos maahanmuutosta oli kysymys, hallituksen ohjelma oli niiltä osin Halla-Ahon kirjoittama. Hänellä on siis vähiten syytä katumiseen koko porukasta.
Hallitus saatiin pidettyä kasassa kun sinisiä matkusteli auton peräkontissakin. Taitaa jäädä tämä hallitus sen tempun kanssa historiaan. Toimittajat vaan ihmettelivät onks sinisii näkyny. Ja Sipilä ei tiennyt asiasta yhtään mitään, tapansa mukaan. On tämä politiikka mennyt lekkeripeliksi. Sirkussipilä esittää.
Jaa jaa, JNiinistö pelkää vihreitä miehiä. Sininen Virtanen pelkää jotain ja piileksii auton takaronkissa. Muut vastuunkantajat kai sitten pelkäävät sinisiä miehiä piilemässä autoissa ja sitä, että juristerisen harmaapuheen, mustan mediahutun ja sateenkaarisössötyksen joukosta pääsee nousemaan selvästi erottuvat tosiasiat kuten että meillä on hallitus, joka ei noudata lakeja eikä tunne oikeutta.
’..Kansan olisi jo hyvä tietää mitä niiden takana puuhastellaan..’
Kansa ei pääse kärryille koskaan todellisuudesta mikäli se uskoo valtamedian (Vm) juttuihin. Vm voi huiputtaa ja kertoa omia muunnelmiaan asioista ihan mielensä mukaan ja jos kansa ei sitä ymmärrä ja lopeta sen lukemista ja kuuntelemista niin sille ei koskaan voi muodostua käsitystä todellisuudesta.
Tämä on päivänselvä asia mutta ikävä kyllä se ei ole sitä riittävän suurelle osalle kansaa.
Valtamedian tarkoitus on ajatuksenhallinta ja tukahduttaminen: Miten erottaa tosiasiat propagandasta
The purpose of mainstream media is thought control and suppression: How to find the facts between the propaganda
https://www.naturalnews.com/2017-11-17-the-purpose-of-mainstream-media-is-thought-control-and-suppression-how-to-find-the-facts-in-the-propaganda.html
Eikö kansalaisilla, kunnilla, valtiolla ole minkäänlaista perustuslain suojaa kun Kokoomus ja Keskusta kuppaavat kaiken yhteisen varallisuuden ja palvelut yrityksille ja kansainvälisille sijoittajille.
Ei ole ellei kansa herää ja asetu vastakarvaan. Niin on elämässä: ellet itse asetu sortajaa vastaan niin mitään toivoa ei ole.
Olli Pusa sanoo blogi-artikkelissaan ”Sote-agentti havainnoi” mm. seuraavaa:
”Toiminnan moraali on kysymysmerkki terveyspalveluja tuottavissa yrityksissä. Sehän ei sinänsä tarkoita, etteikö niiden palveluksessa ole osaavia ja moraaliltaan kestäviä terveydenhuollon ammattilaisia. Mutta yhtiöiden toimintamallit sinänsä ovat oma kysymyksensä.
Tunnettu esimerkki on Mehiläinen. Se korostaa edelleen perinteikkyyttään, vaikka yhtiön omistus siirtyi jo vuosia sitten kansainvälisille pääomarahastoille. Yhtiö on tullut tunnetuksi aggressiivisesta verosuunnittelustaan, jonka seurauksena ei juuri ole maksanut veroja Suomeen. Mehiläinen on palkannut perusterveydenhuollon ulkoistusten johtajaksi kokoomuspoliitikko Lasse Männistön. Myös kokoomuslainen entinen ministerin erityisavustaja Joonas Turunen on yhtiön palkkalistoilla.
Terveystalosta omistaa 20% kolme suurinta työeläkeyhtiötä. Niillä on itsellään suuri intressi terveyspalvelujen yksityistämiseen. Se siirtäisi julkisella sektorilla työskenteleviä ja siellä vakuutettuja noissa yhtiöissä vakuutetuiksi. Muut suuret omistajat ovat sijoitusyhtiöitä – ja Helsingin diakonissalaitoksen säätiö. Terveystalo palkkasi julkiselle sektorille terveyspalveluja tuottavan toiminnon johtajaksi Helsingin entisen apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädyn.
Millaista yhteistyötä nuo ”kilpailevat” terveysfirmat harrastavat? Laura Räty ja Lasse Männistö muistetaan kavereina, jotka ovat ansiokkaasti suhmuroineet eri asioissa. Tunnetuin tapaus oli, kun kansanedustaja Männistö ja apulaiskaupunginjohtaja Räty yrittivät sujuvasti vaihtaa paikkaa keskenään. Tapaus herätti valtavasti närkästystä mm. eduskunnan piirissä.
Laura Räty toimi kokoomuksen mandaatilla myös Kuntien eläkevakuutuksen hallituksen puheenjohtajana. Siinä roolissa hän oli junailemassa potkut laitoksen entiselle toimitusjohtajalle ja tilalle pestattiin Jukka Männistö. Tämä sattui olemaan Lasse Männistön isä. Vuoden palveluksen jälkeen Jukka Männistö sai potkut, mutta siinä vaiheessa hän oli jo ehtinyt varmistaa itselleen toimeentuloputken eläkkeelle.
Ostaisitko käytetyn auton Laura Rädyltä ja Lasse Männistöltä? Minä en ostaisi…”
Koko artikkeli: http://oikeamedia.com/o1-46849
Jäi vielä lainaamatta tuosta Pusan tekstistä seuraava:
”Kun sotea on väännetty, lehtitietojen mukaan kokoomuksen neuvottelijat saivat reaaliaikaisesti ohjeita puolueen lobbareilta siitä, miten neuvotteluissa edetään. Onkohan vaikea arvata, keitä nuo lobbarit ovat olleet?”
Voi vain kysyä onko tämä kansan valitsemien edustajiensa toteuttamaa ”kansanvaltaa” KANSAN parhaaksi?!
Kokoomus ei tee mitään kansan parhaaksi. Se pitäisi kansan tajuta.
Se tekee kaiken vain omiensa parhaaksi – ja muiden kustannuksella.
Tästä ei saa uusliberalistisessa ”lännessä” ja Suomessa puhua:
Pääomarahastot, kansainväliset sijoittajarahastot eivät ole kiinnostuneet sijoittamiensa yritysten kehittämiseen eivätkä lainkaan yritysten pitkäaikaiseen kehittämiseen vaan sijoituksille saatavaan tuottoon ja yrityksen myyntiarvoon, joka pääomalle ja sijoittajille ei määräydy muuta kuin yrityksen tuoton perusteella.
Yritystoiminnalle, yritysalalle, aidolle yritysjohdolle pääomasijoittajat on epävarmuustekijä, josta ei koskaan tiedä, kehittävätkö ne yritystä, sijoittavatko ne yritykseen, milloin, mihin, kuinka paljon, millä perusteilla, millä tavoitteilla.
> rahastot eivät ole kiinnostuneet sijoittamiensa
> yritysten kehittämiseen eivätkä lainkaan yritysten
> pitkäaikaiseen kehittämiseen vaan sijoituksille
> saatavaan tuottoon ja yrityksen myyntiarvoon …
Eihän kivesmieskään tee leipurin töitä. Sijoitusmarkkinat ovat erikoistuneet siinä kuin työmarkkinatkin. Yksi erikoistuu pitkäaikaiseen kehittämiseen, toinen tuottoon, kolmas myyntiarvoon ja niin edelleen. Jos näin ei olisi, sinultakin pakko-otettu eläke”säästö” olisi vaarassa hävitä näiden rahastojen sekoiluissa.
Harmillista on, että et voi itse päättää millaiseen bisnekseen sinun eläkerahasi ”sijoitetaan”. Silloin keräisit suvereenisti voitot pääomallesi, kun tunnut tietävän miten ne pitäisi sijoittaa.
Niin siis yrittäjä, toimitusjohtaja tietää parhaiten, miten yritystä pitää kehittää, mihin yrityksessä pitää rahaa panostaa ja milloin, ylikansalliset sijoittajat eivät sitä tiedä eivätkä siitä useimmiten välitäkään.
Ero yrittäjän ja sijoittajan välillä on siinä, että sijoittaja myy yrityksen kun sitä pitäisi kehittää tai se alkaa mennä huonosti. Yrittäjä ei niin tee.
@ Tim 19.11.2017 at 11:04
Kun tuo sijoittaja, yrittäjä itsekin, myy yrityksen, sen ostaa toinen yrittäjä. Yritys siis ei poistu mitenkään yrittäjien omistuksesta tai fyysisestä toiminnasta. Vain osakekirjat siirretään salkusta toiseen, sellaiselle omistajalle, jolla on parempi ammattitaito juuri kyseisenlaisen bisneksen edistämiseen. Eihän uusi omistaja olisi edes ostanut yritystä, ellei arvelisi hyötyvänsä, siis lisäävänsä yrityksen arvoa. (Eikä vanha myynyt ellei olisi arvioinut, että yritys ei menesty sen omistuksessa.)
Sama koskee terveydenhoitoa. Jos toiminto siirtyy kunnalta yksityiselle tai päin vastoin, toimintaa pyörittävät aivan samat suomalaisen lisensoinnin suorittaneet hoitajat ja lääkärit. Vain osakekirjat vaihtavat salkkua.
Miksi meidän pitäisi halveksuen katsoa terveydenhoidon ammattilaista, joka käyttää omaa harkintaa ja valitsee yksityisen työnantajan. Jos yksityiset tarjoaisivat huonoja sopimuksia, sen työntekijät siirtyisivät julkisen palvelukseen.
Yleisestikin tässä keskustelussa tunnutaan pitävän vallitsevaa kunnallista terveydenhoitoa mittapuuna hyvälle palvelulle. Kaikki, mikä menee yli tai alle, on pahasta.
— Mutta mikä on terveydenhoidon tarkoitus?
— Tuleeko hoito paremmaksi, jos hoitohenkilökunnan palkkaa nostetaan? Ainakin henkilökunnan elämä tulee kivemmaksi! Onko järjestelmän tarkoitus tuottaa kivaa elämää yksille ja jättää kärsimykset toisille?
— Jos joku keksii uuden hoitotavan tai lääkkeen, jolla voidaan hoitaa tuhat ihmistä samoilla resursseilla kuin ennen hoidettiin sata, onko se pahasta?
On ymmärrettävä, että palkanmaksu on yrityksen voitonjakoa. Jos maksetaan enemmän palkkaa, jää rahaa vähemmän osinkoihin ja päin vastoin. Kapitalisti ja duunari syövät samalta lautaselta.
Kunnallisen terveydenhoidon ongelma on liian suuret voitot. Osingot, jotka maksetaan ulos palkkoina. Tämän seurauksena palveluista on tullut erittäin kalliita. Tehokkaalla propagandalla kritiikki pidetään kurissa.
— Yksikään poliitikko ei uskalla kritisoida tehotonta toimintaa. Tulisihan hän siinä arvostelleeksi kunnan työntekijää. Ja miten kävisi niille äänille, joita nuo samaiset kunnan työntekijät antavat vaaleissa ja käyvät keräämässä ennakkoääninä.
Poliittinen valta on siirtynyt veronmaksajilta veronsaajille.
Muutama huomio sote-korttitaloosi:
1. Suuryritykset, sijoittajat ostavat kilpailevia yrityksiä pois markkinoilta ja hävittävät ne, eivätkä vain pienyrityksiä, tuon nyt jokaisen suomalaisen pitäisi tietää kun Microsoft osti ja tuhosi Nokian.
Sotessa yrityksiä tullaan ostamaan, hävittämään.
2. Kun Kokoomus ja Keskusta siirtävät valtion ja kunnan omaisuutta yksityisille kysymys ei ole ”vain” osakekirjojen vaihtamisesta eikä itse asiassa siitä ollenkaan, sillä monet valtion ja kuntien toimista eivät ole osakeyhtiöitä.
Samalla myös palvelu- ja yrityslogiikka muuttuvat ja Sotessa terveydenhuollon palvelu- ja yrityslogiikka muuttuvat.
Sote tuo mm. konkurssimenettelyn sairaaloihn, terveyskeskuksiin, klinikoihin.
3. Kunnallisella ja yksityisellä on ja ei ole samat lääkärit ja sairaanhoitajat. Työ, työn kehittäminen eivät ole samanlaista kunnan yrityksessä kuin yksityisessä yrityksessä vaikka diagnosointi, taudit, sairaudet ovatkin, koska organsaatio ja toimintaympäristöt ovat erilaiset.
Sotessa lääkäristä tehdään tuottava ei hoitava.
4. Mitä ihmeen omaa harkintaa kun yksityinen pystyy maksamaan parempia palkkoja lääkäreilleen?
Sotessa kustannusintensiiviset hoidot jäävät valtion, kuntien kontolle, jolloin jostain pitää tinkiä.
5. Sotesta on turha yrittää tehdä innovaattoria, uusien palveluiden tai lääkkeiden keksijää. Sotessa ei sellaista elementtiä ole eikä siitä ole edes puhuttu.
Monet tutkimukset, keksinnöt tehdään julkisrahoitteisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa, joita sitten yksityiset suuryritykset hyödyntävät, kehittävät, testaavat, tuotteistavat.
Sote ei tuo mitään uutta Suomeen vaan kopiot yksityisten yritysten toimintamalleista maailmalta.
6. Sotessa ammattitaitoista henkilökuntaa korvataan
ammattitaidottomalla henkilökunnalla kaikkalla missä se on mahdollista, hallinnossa, avustavissa toimissa, perushoidossa, hoivatyössä, lääkejakelussa jne. palkkakustannusten minmoimseksi, voiton maksimoimiseksi ja aivan 100-varmasti laadun ja turvallisuuden ja jopa inhimillisyyden kustannuksella.
’..Sama koskee terveydenhoitoa. Jos toiminto siirtyy kunnalta yksityiselle tai päin vastoin, toimintaa pyörittävät aivan samat suomalaisen lisensoinnin suorittaneet hoitajat ja lääkärit. Vain osakekirjat vaihtavat salkkua.-’
Tuo on täysin epäoleellinen asia. Ratkaisevaa on että siirryttäessä yksityiseen hoitoon alkaa raha ohjata, ei pätevyys, Ja ahneimmat siirtyvät yksityiselle, eivät välttämättä pätevimmät.
Seuraus on että ammattietiikka ja -moraali jää rahan jalkoihin joka alkaa ohjata.
Tiedän omasta kokemuksesta: kävin yksit. korvalääkärillä joka tutki 10min ja laskutti 80e. Ei apua. Terveyskeskuksessa 20min tutk. maksoi myöh. 20e ja tulos parempi. — kuka hyötyi ja kuka kärsi?
’..Miksi meidän pitäisi halveksuen katsoa terveydenhoidon ammattilaista, joka käyttää omaa harkintaa ja valitsee yksityisen työnantajan. Jos yksityiset tarjoaisivat huonoja sopimuksia, sen työntekijät siirtyisivät julkisen palvelukseen..’
Ei ole kyse halveksunnasta. Yksityiset eivät tarjoa huonoja sopimuksia koska ne haluavat vallata markkinat. Ne pystyvät tarjoamaan enemmän rahaa ja maksukykyisiä potilaita joilla on vakuutus.
Bisnes pyörii ja itse hoito jää toissijaiseksi. Työtä tehdään rahan takia. Yksityistä lääkärikeskusta ohjaa ensisijaisesti bisnes, ei tarve auttaa ketään. Tämä pitäisi ymmärtää.
Esim. yksityislabrasta: Eräs lääkäri mittautti tunnin sisällä vit. pitoisuuden kahdessa eri yksityis-labrassa – ja täysin eri tulos. Miksi?
Halusiko toinen labra ettei syödä turhaan enempää ko. vitamiinia kuin on virallinen suositus?
Todennäköisesti koska virallinen lääketiede on jo nyt lääkefirmojen bisnestä ja mitä enemmän se luisuu yksityisiin käsiin niin sitä enemmän se on sitä ja sitä enemmän edetään lääkefirmojen ehdoilla joihin kuuluvat mm. vaaralliset rokotukset ja syöpä- sekä psyykenlääkkeet joista on enemmän haittaa kuin hyötyä potilaalle mutta joista valtamedian tukema lääketeollisuus nettoaa hyvin.
http://magneettimedia.com/maailmankuulu-laakari-ala-ota-flunssapiikkia-altistaa-alzheimerin-taudille/
Edelleen pitää muistaa että mitä enemmän yksityiset tahot valtaavat terveydenhoitoa sitä vaikeampaa on minkään asian kontrollointi mikä tietysti pätee laajemminkin kaikessa yksityisessä toiminnassa.
Viimeinen kappaleesi on asiaa, jota kokoomuksen ja Keskustan sotettajat eivät ole uskaltaneet eivätkä osanneet käsitellä, arvioida, laskea, visioida mitenkään.
Sote hävittää poliittisen ohjauksen ja taloudellsen kontrollin terveydenhuollosta.
Hyviä kommentteja.
Vastailen vähittäin umpimähkäisessä järjestyksessä. — Aihe on tosi laaja ja menivät taas tekemään kalliita suunnitelmia kysymättä minulta mitään; minä kuitenkin olen tuon järjestelmän uhri.
@ Tim 19.11.2017 At 16:44
> Sote hävittää poliittisen ohjauksen ja
> taloudellsen kontrollin terveydenhuollosta.
— Onko nykyinen järjestelmä jo hioutunut niin täydelliseksi, että mikä tahansa muutos on aina muutos huonompaan?
— Onko kunnallinen terveydenhuolto järjettömän kallista siksi, että sitä ohjaa järkevä taloudellinen kontrolli?
— Eikö SOTE ole nimenomaan poliittisen suhmuroinnin, eli poliittisen ohjauksen tulos?
Onko terveyden hoitaminen nollasummapeliä?
— Jos yksi saa hyvää hoitoa, onko jonkun toisen sitten saatava vastaavan verran huonompaa hoitoa, että tasapaino säilyy?
Mikä on sairaanhoidon / terveydenhoidon tuote?
— Onko se ylipäätään mitattavissa? — Onko se äänestäjien hyvä mieli ja päättäjille myönteinen äänestyskäyttäytyminen?
— Onko tarkoituksena tarjota hyviä virkoja erinomaisella palkalla?
— Muuttuuko terveydenhoito paremmaksi, jos henkilökunnan palkkoja nostetaan? Entä jos lasketaan?
Eturyhmät ovat mukana kaikissa vaiheissa kun muutoksia tehdään järjestelmään. Tämä on väärin. Poliitikot kuitenkin mieltävät, että lobbausjärjestöt, ammattiliitot, puolueet, kunnat, lääkärikunta ja vastaavat alalla toimivat etujärjestöt ovat puolueettomia asiantuntijoita omassa asiassaan.
Jokaisella terveyspalvelulla on kuitenkin olemassa arvo, joka on mitattavissa rahassa. Tuon arvon kuitenkin tietää vain yksittäinen käyttäjä ja heistäkin jokaiselle se on erilainen.
— Yksi on valmis maksamaan ison rahan pienestäkin terveyteen liittyvästä mukavuudesta, toinen pihistää kaikessa. Pitäisikö kansalaisten yli kävellä ja määrätä, että yksi koko sopii kaikille.
@ Truth_hunter 19.11.2017 At 15:55
> kävin yksit. korvalääkärillä joka tutki 10min
> ja laskutti 80e. Ei apua. Terveyskeskuksessa 20min
> tutk. maksoi myöh. 20e
Potilaan maksama raha ei ole hoidon kustannus. Ei niitä voi verrata. — Yhtä hyvin voisin kysyä miksi et käyttänyt europarlamentin lääkäriä. On täysin ilmainen, erittäin ammattitaitoinen, kovapalkkainen, nopea hoito; lisäksi lääkkeet ja sairaalat ilmaisia. — Siis voiko enää halvemmaksi hoito muuttua!
> ahneimmat siirtyvät yksityiselle, eivät
> välttämättä pätevimmät.
Eivätkö nuo ahneimmat ole ahneimpia myös julkisella puolella?
— Eivätkö ammattiliitot palkkaa juuri heitä neuvottelemaan koko sakille lisää rahaa?
— Onko rahan kusettaminen helpompaa yksityisellä puolella kuin julkisella? Jos toisten rahoilla mällääminen on helpompaa julkisella puolen, miksi nämä ahneimmat siirtyvät yksityiselle.
Yksi on hyvä rahan ahnehtimisessa, toinen aivokirurgiassa. Mutta maan paras aivokirurgi on vain yksi. Pitäisikö hänen tyytyä taulukkopalkkaan vaikka presidenttejä ja ministereitä on jonossa odottamassa.
– Potilaan maksama raha on politilaan maksama kulu
– Europarlamentin lääkäripalvelua ei kansalaisille ole eikä tule
– kun Sote valmistuu siirrymme neuvostojärjestelmään, jossa poliitikoilla, yritysjohtajilla jne. on omat lääkärit, lääkäriasemat, sairaalat, joihin kansalla ei ole pääsy
– ammattiliitot eivät ole psykologisia vaan yhteiskunnallisia ilmiöitä ja rakenteita eli ahneudesta ei ole kyse vaan yhteisknnan dynamiikasta
– rahan kysettaminen on helpompaa yksityisellä puolella esim. veronkierto, liian suuret palkkiot, korruptio
– ei ole olemassa maan parasta aivokirurgia vaan on monta parasta
Olen samaa mieltä.
Saatanan tunarit on turhan lievä ilmaisu kun puhutaan Sipilän hallituksesta. Samaa voi sanoa edeltäjistä, Vanhanen Katainen ja monista muistakin ”lainsäätäjistä”.
Negatiivista kokemusta noista terveydenhoidon yksityistämisistä olisi ollut jo pilvin pimein, mutta niistä ei saanut puhella ei kirjoitella. Jokunen blogisti otti asioita esille, mutta nehän leimattiin kun yksityistämistä ja yhtiöittämistä ajettiin kuin käärmettä pyssyyn, paskapuheilla. Parhaita asiantuntijoita olivat politikot, eivät esmes alalla työskentelevät johtavat lääkärit.
Reppulääköreitä on ollut jo kolmisenkymmentä vuotta ja niiden taso on kevyeksi todettu. Ei muutosta parempaan, paitsi että reppulääkärifirmojen tuotto on ollut melkein 100 % sijoitetulle pääomalle. Kokemustakin on, kun kerran viikonloppuna pelatessa meni nilkka nurin. Hyppelin yhdellä jalalla päivystykseen, jossa oli nuori pojankloppi, reppulääkäri. Burana 600 resepti oli kädessä kaikilla potilailla jotka ulos tulivat. Tarjosi samaa minullekin. Sanoin että voin kyllä hakea Ibumax 400 reseptivapaasti ja ottaa useamman, kiitos ja näkemiin. Maanantaina pääsin oikeaan lääkäriin joka lähetti kuvattavaksi ja nilkka korjattiin.
Kuitenkaan julkisella puolella toimivalle oikealle lääkärille ei ollut varaa maksaa viikonloppupäivystyksestä, mutta reppulääkärille kyllä moninkertainen summa. Siinä terveydenhoidon talousmatematiikkaa ja potilaan hoitoa lyhyesti viitottuna.
Reppulääkärifirmat ovat jo Sote-tyyliin ulkomaisessa omistuksessa sijoittajayrityksillä. Investointeja ei tule eikä veroja kerry Suomeen, sosiaaliturvasta, lomarahoista ja lomaltapaluurahoistayms. on tingitty
Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa Attendo.Niiden yksityisiä hoitokoteja nousee jatkuvasti ympäri Suomea.Henkilöstö on vedetty äärimmilleen,työtahti valtava ja henkilöstömitoitukset tehty alakanttiin taloudellisten voittojen maksimoimiseksi.Kalliit hoitomaksut huolehtii siitä että vanhusten ja sairaiden rahat kupataan viimeistä euroa myöten.Suomi tarvitsee perustavaa laatua olevan muutoksen jotta kansalaisten asioiden hoidosta tulee ykkösprioriteetti.Irti EU:sta,Irti Natosta,oma valuutta sekä itsenäinen päätöksenteko.Miettiköön kukin tahollaan kuka tai ketkä näitä arvoja edustaa?
Suomessa joku voisi tehdä ohjelman Suomen vanhustenhoidosta ja lähettää se kansanväliseen levitykseen maailmalle.
Samoin sitten aikanaan Sotesta tyllin nNäin oli ennen Näin on nyt.
Tyrmistys maailmalla on varma.
Sote:
– lisää terveydenhuollon, sairaanhoidon keskittymistä,
– lisää alan työttömyyttä,
– vähentää alan työpaikkoja,
– vähentää ammattiosaajia,
– vähentää alan suomalaista yrittäjyyttä
– vähentää suomalaisomistusta ja suomalaisomaisuutta
– vähentää kansallista omaisuutta,
– vähentää verotuloja Suomeen,
– leikkaa palveluiden ja lähipalveluiden saatavuutta,
– eriarvoistaa palveluiden saajia,
– jättää palveluiden ulkopuolelle ja heitteillekin varattomia, työttömiä, opiskelijoita, vanhuksia,
– lyhentää Suomen kansan eliniän odotetta
– lisää kuolleisuutta.
Psykiatri Ilkka Taipale totesi aamu-tvssä terävästi:
Sotessa on kysymys Suomen porvarillisesta kapitalistien vallankumouksesta, valtion ja kansan omaisuuden yksityistämisestä sekä kansan eriarvoistamisesta.
Hyvin tiivistetty.
Sote-kapitalistien tarkoituksena on putsata sairaat, vanhukset, lapsiperheet, osittain työssäkäyvät palkansaajat ja nyt asunnottomatkin.
Niinpä Tanskassa asunnoton saa ja joutuu avaamaan oman pankkitilin, mitä ”uudistusta” harkitaan Soten mukana Suomeenkin.
Sote-vapaudessa asunnottomatkaan eivät hoidata itseään pummilla.