Itse kun en ole ollut työelämässä kuin vasta tämän vuosituhannen puolella, niin en osaa sanoa, oliko ennen asiat paremmin. Nykyään asiat ainakin ovat työntekijän kannalta vähintään hullusti, jos ei jopa huonosti.

Työntekijää kohdellaan kuin pakollista kuluerää

LUE MYÖS

Työelämäreformi, osa 1
Työntekijä ei voi neuvotella mistään

Olen monta kertaa miettinyt omissa työpaikoissani, miksi työnantaja on palkannut minut – siis työntekijän. En ole koskaan keksinyt mitään muuta syytä kuin että niiden on ollut pakko löytää työlle tekijä, jotta saisivat tehtyä rahaa tai suoriuduttua heiltä vaadituista tehtävistä.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, pitäisikö sillä työntekijällä muuta tarkoitusta ollakaan. Työnantajat itse kuitenkin vaativat työntekijöitään ottamaan työnsä vakavasti ja repivät monesti pelihousunsa, jos työntekijä asennoituu työhönsä samoin kuin työnantaja työntekijäänsä.

Harvinaisen selväksi yleensä tehdään se, että työntekijä on töissä ainoastaan siksi, että muuten firma ei suoriudu tehtävistään. Jos suoriutuisi, työntekijä saisi lähteä välittömästi. Tämä pätee firman koosta ja alasta riippumatta.

Työntekijän työoloihin ei panosteta minimiä enempää. Mitä pienempi firma sitä selkeämmäksi asia käy. Kuljetuspuolella esimerkiksi työterveyshuolto on monesti sama asia kuin lähin terveyskeskus. Mitään muitakaan etuja ei ole, koska ne tietävät menoeriä.

Työhyvinvoinnista viis

Jos myös kuljetusfirman isäntä itse ajaa, autojen kunto on kohtalainen ellei peräti hyvä. Jos isäntä itse ei aja tai firma on niin iso, että sillä on ajojärjestelijöitä, autojen kunto on se, että niillä voi ajaa. Lämmityslaitteet toimivat kesällä, ilmastointi talvella.

Bussin lipunmyyntilaitteet saattavat olla kuukausikaupalla epäkunnossa, sillä kaukovuoroja lukuunottamatta firma ei saa lipputuloja vaan könttäkorvauksen. Mitäs väliä niillä myyntilaitteilla siis on, jos se tilaaja ei tajua asiaan puuttua?

Ovien toiminnassa on pahoja häiriöitä, bussin laskeminen ala-asentoon huonojalkaisten kyytiin nousemista varten ei toimi, vilkut, ajovalot ja pyyhkijät saattavat olla epäkunnossa. Jopa jarruissa tai vaihteistossa saattaa olla sellaisia puutteita, jotka eivät katsastuksesta läpi menisi, mutta ei niitä ennen seuraavaa katsastusta korjata. Koska ei ole pakko. Koska se maksaa. Koska se ei ole tarpeellista firman tuloksen kannalta.

Kerran rekkaa ajaessani perävaunun jarruletku murtui kytkentäpistokkeen juuresta. Helppo korjata tien päällä, kun ruuvaa pistokkeen irti, katkaisee murtuneen osan letkusta pois ja ruuvaa pistokkeen kiinni – jos olisi, millä ruuvata ja varsinkin katkaista. Kun siinä talven ensipakkasilla tähtitaivaan alla, keskellä yötä ensin vääntää 5 sentin kolikolla ruuvia auki ja pohtii, että millä helvetillä sen paksuhkon letkun ilman työkaluja suht tasaisesti katkaisee – kun puukkoakaan ei ole auton työkalupakissa – niin mietinnät ovat melko syvällisiä.

Hätä keinot keksii, joskin aikaa siinä tuhraantuu. Kun sitten ”myöhästyy” talleilta, kuuntelee ripitystä siitä. Sitä kertoo isännälle, mitä on käynyt, ja ehdottaa tuonne auton työkalupakkiin työkalujenkin hommaamista. Vastaus on legendaarinen: ”Eikö sinulla itselläsi ole mitään välineitä mukana?” Työntekijän vika ja vastuu siis sekin.

Ala kuin ala, arvostus on sama

Ei tämä päde pelkästään kuljetusalaan. Asiakaspalvelussa työntekijöitä ei enää tarvita edes kulueränä, sillä tietotekniikka hoitaa hommat suurimmaksi osin. Alkaessani opiskelemaan lähihoitajaksi luulin, että siellä sentään välitetään työntekijästä myös muissa kuin puheissa, onhan kyseessä terveysala. Olin väärässä, sen olen huomannut työharjoitteluissa.

Lähihoitajakoulussa meille opetetaan mm. ergonomiaa ja työturvallisuutta. Miten potilas nostetaan tai käännetään sängyssä oikeaoppisesti ja ennen kaikkea, mitä apuvälineitä siinä käytetään. Sitten opiskelija menee työharjoitteluun ja huomaa, että täällä vanhusten palvelutalossa ei ole apuvälineitä. Ainoa nostoväline on se työntekijä itse.

Jos potilas on vaikkapa isokokoinen tai ei pysty itse itseään avustamaan ollenkaan, niin vaikkapa vessassa käyttämisessä pitäisi olla vähintään kaksi työntekijää – vaan kun tilat ovat niin ahtaat, ettei sinne mahdu kuin yksi potilaan lisäksi. Tämä kaikki onnistuisi kyllä yhdelläkin työntekijällä, jos olisi niitä apuvälineitä. Mutta kun ei ole. Koska ne maksavat.

Olen ollut työharjoittelussa nyt jo päättyneiden opintojen aikana päiväkodissa, vanhusten ryhmäkodissa ja kotihoidossa. On ollut rajua huomata, miten koulussa opetetuista ihanteista ja oikeista säädöksistäkin saa heittää 75 % ikkunasta ulos joka kerta, kun työharjoitteluun menee.

Minimiresurssit, maksimivastuu

Otetaanpa vaikka joku päiväkodin työntekijämitoitus: Pitäisi olla niin, että yksi aikuinen on vastuussa maksimissaan kahdeksasta lapsesta. Itse olin silloisen harjoittelun aikana tilanteessa, jossa yli 20 lasta oli yhden aikuisen vastuulla oikeastaan koko päivän.

Muutenkin tuo mitoitus on hyvin joustava. Käytännössä se antaa mahdollisuuden sille yhdelle työntekijälle olla vastuussa 13 lapsesta ihan laillisesti. Työntekijä voi olla samaan aikaan vastuussa eri huoneissa (ryhmissä) olevista lapsista, joille myös pitäisi keksiä tekemistä ja virikkeitä sekä huolehtia, että kaikki ”selviävät hengissä” päivän loppuun asti.

Virikkeitä pitäisi keksiä niille vanhuksillekin, jotka ryhmäkodeissa asuvat. Missä välissä? Ei se hoitaja ehdi joka paikkaan. On perin oireellista, että suurin osa – varmastikin 90 prosenttia tapaamistani – lähihoitajista ovat valmistuneet töihinsä alle 5 vuotta sitten. Se ei tarkoita, että lähihoitajia olisi viime vuosina koulutettu poikkeuksellisen paljon. Se tarkoittaa sitä, että siinä 5 vuoden kohdalla kulkee jokin karsintaraja työssäjaksamisen osalta.

Työnantajilla olisi kaikki valta puuttua positiivisesti työssäjaksamisen, mutta joko halu tai kyky puuttuu. Työnantajien ei tarvitse panostaa mihinkään, sillä aina on tulossa uusi työntekijä. Tekijöistä on mukamas pulaa, mutta ei se niin ole. Työntekijät eivät vain jaksa ja sairastuvat tai kyllästyvät ja vaihtavat alaa. Jos työnantajilla olisi halu pitää olemassa olevat työntekijänsä, heillä olisi kaikki keinot siihen – vaan haluja ei ole.

Helposti korvattavissa, vai onko sittenkään?

Paljon helpompaa kuin huolehtia työntekijöidensä hyvinvoinnista on löytää uusi työntekijä, pitää sitä muutama vuosi ja etsiä sitten toinen – eikä tarvitse maksaa edes ikälisiä. Määräaikaisien työntekijöiden kohdalla ei tarvitse miettiä edes lomaratkaisuja, he kun eivät niitä pidä.

Itsekin menin viimeksi töihin määräaikaisena linja-autonkuljettajan kesälomatuuraajaksi vuoden 2016 toukokuussa. Työsuhdetta jatkettiin talven yli, ja se loppui kesäkuun alussa 2017. Yhtään lomapäivää en pitänyt. Pekkasia en saanut pitää, koska ei ollut ketään tuuraamaan niiden ajaksi.

Lähtö työpaikasta tuli kuitenkin kesän korvilla, koska työntekijöitä piti vähentää ja määräaikaisistahan se vähennys on luonnollisinta tehdä. Toki pitämättömät lomat maksetaan rahana sitten pois, kun työsuhde loppuu. Firma kuitenkin säästää ainakin lomaltapaluurahojen verran, jos sitä lomaa ei koskaan pidetä.

Firman omistajien näkökannalta ymmärrän kyllä sen, että jos on mahdollista saada euro enemmän, niin sehän otetaan. Pitkänäköinen ratkaisu se ei kyllä kovinkaan usein ole.

Aina, kun talossa jonkin aikaa ollut työntekijä lähtee muualle, siinä tapahtuu aivovuotoa. Uusi työntekijä pitää aina opettaa talon tavoille, jotka menemään lähtenyt olisi jo osannut. Monesti vanhan työntekijän lähdettyä jopa ihmetellään, että miten hän on suoriutunut näistä päivittäisistä töistä, joista uusi ei tunnu suoriutuvan millään. Onko se ihme? Uudella työntekijällä kun ei ole rutiinia ja sitä ”hiljaista tietoa”, jota vanhalla oli.

Yhtä en ymmärrä: miten esimiesportaan ihmiset pystyvät?

Miten he voivat tehdä työkseen työvuorolistoja, joihin eivät suostuisi itsekään?

Epäsäännöllinen vuorotyö on toki haaste myös listojen tekijälle, mutta työntekijän niskaan sekin lopulta kaatuu. Kuten kaikki muukin.

Miten he voivat ajattaa työntekijöitä autoilla, joilla he itse eivät suostuisi ajamaan?
Miten he voivat hoidattaa mummoja välineillä, joita he itse eivät suostuisi käyttämään?

Oletushan on, että työntekijä tekee työnsä hyvin. Samaan aikaan siihen ei kuitenkaan anneta mahdollisuutta – välineistä puhumattakaan.

Oletetaan, että työntekijälle riittää se, että hän saa palkkaa ja ylipäätään saa tehdä töitä. Oletetaan, että siitä pitäisi olla kiitollinen. Kauankohan tämä oletus vielä kestää?
¤


¤
Antti Rautio on syvältä maalta kotoisin oleva – välillä 10 vuotta Kehä kolmosen sisällä asunut – kaiken nähnyt tavallisen ihmisen puolustaja, joka toivoo ihmisten käyttävän omia aivojaan ja ajattelevan itse. Vaikka se tarkoittaisi kirjoittajan itsensä perusteltua kyseenalaistamista.

Kirjoitus on julkaistu alunperin kirjoittajan Uusi Suomi -blogissa 25.10.2017. Väliotsikot toimituksen lisäys.

Kirjoitussarjan toiset osat:

Osa 1
Osa 3
¤

Kuva (uud.rajattu): Pixabay

17 KOMMENTTIA

  1. Linkki vielä blogiin joka pohtii samoja asioita, näin se menee https://www.kansalainen.fi/mita-duunarin-tulee-muistaa/

    Kysyit oliko ennen paremmin. Oli. 80-luvulla oli, ei nyt kaikki hyvin, mutta huomattavasti paremmin. Palkat olivat nimellisarvoltaan suurinpiirtein samoja kuin tänään. Ostovoimaa oli, hintataso vain kolmanneksen nykyisestä. Esmes bensiini maksoi 3,50 markkaa litra. Joku koiranleuka kerran kirjoitteli, että eivät hinnat ole nousseet. Krääsä maksaa kaupoissa saman 0,99. Suomen korkea hintataso on täysin kotikutoinen, hallitusten tekemä, välillisillä veroilla ja veroluonteisilla maksuilla. On antanut paljon tilaa keventää ”ankaraa” progressiivista tuloveroa.

    Sitten tuli Holkerin hallitus -87 ja alkoi ”rakennemuutos”. Ruvettiin paapomaan ”sijoittajia” ja 90-luvulla näimme miten siinä kävi. Jouduttiin pelastamaan pankit. Liikepankkien, joita oli silloin useampia, varallisuus kerättiin yhteen pankkiin. Roskalainoja siirrettiin valtion piikkiin useaampia kertoja, valtion piikki oli auki. Saatiin nippanappa yksi jaloillaan seisova liikepankki Merita, joka lahjoitettiin sitten ruotsalaiselle roskapankille. Tuli Nordea.

    Tehtiin Suomen historrian suurin omaisuuden ja varallisuuden siirto köyhiltä rikkaille. Varakkaammat olisivat joutuneet muuten kärsimään, menetttäneet omaisuutensa. Sen lisäksi, että roskalainat merkittiin sujuvasti kansan piikkiin, kansa tyhjennettiin varallisuudestaan. Syylliset palkittiin, syyttömät rankaistiin. Näin aina.

    Varallisuuden siirrossa tarvittiin valtionjohtoa, tottakai. Olihan kysymys laittomuuksien toteuttamisesta. Sen joutui tekemään Tuho-Aho-Viinanen hallitus virkamiehineen. Kuka käski, on vielä hieman epäselvää. Hyvin meni kuitenkin. Siksi sama peli jatkuu tänäänkin. Tuho-Aho-Viinasen jälkeen samaa politiikkaa on noudattanut Lipponen, Vanhanen, Katainen, Stubb, Sipilä (seuraaja)…

    Miten tämä liittyy duunareiden ja työttömien kohteluun? No, työttömyyshän siinä nousi puoleen miljoonaan, koska rahat jouduttiin vetämään ”markkinoilta” pankkien pönkittämiseen. Ja kun kansa todettiin ”lamaan” syylliseksi, heitä piti rangaista. Media kirjoitteli päivittäin, että nyt ei pidä jäädä kotiin makaamaan, vaan ”töihin” on mentävä vaikka 5 markkaa tunti. Tuota tuntipalkkaa monet varakkaat pelastetut pitivät silloin aivan kohtuullisena. Keksittiin kaikenmaailman työreformeja jolla kaikki saataisiin ”töihin”. Työntekijöiden piti ruveta joustamaan. Joustot ovat nyt huipentumassa valtiovallan pakottamana ilmaisiin töihin, joissa ei ole tuloja, sos turvaa, eläkettä, ei mitään. Ruokaa saat kyllä leipäjonoista, joista on tullut valtiovallalle hyväsytty normaali.

    ”Sijoittajien” paapomisesta on tullut ykkösasia. Kaikkien muiden täytyy joustaa. ”Sijoittaja” on yhä useammin kasvoton sosialitunnukseton, ei-oikeushenkilö. Ei häntä voi rangaista ei saattaa edesvastuuseen. Verottaa ei ainakaan. Eikä mikään muutu vaikka julkaistaan teratavuttain Panaman- tai paratiisin papereita. Puheet vain pehmenevät. Duunareilla ja työttömillä on kasvot ja sosialiturvatunnus, nykyisin vielä veronumero, kantasuomalaisilla enimmäkseen. Ovat ”oikeushenkilöitä”, heitä voi kurittaa.

    Duunareiden, siinä sivussa koko kansan ja kansallisvaltioiden alamäki alkoi siis jo -87. Tätä ovat myötäilleet hallitukset, ammattiliitot, etupäässä SAK ja tietenkin työnteettäjäjärjestöt.

    • ” Sijoittajien ”” palvelusta”” tullut ykkös sija.
      Kuinka sijoittajien käykään, jos bussinkuljettajat, tehdastyöntekijät,,,,yksi toisensa jälkeen tajuavat, että juuri heillä on on hallusaan ’ kapula rattaisiin’? Ihmetystä enimmäkseen herättää tieto, josta puhutaan, mutta tekoja en näe missään.

  2. Puolustushallinnon alalla tämä toimii seuraavasti: Lakkautetaan terveitä, toimivia joukko-osastoja ja yksiköitä, muka säästösyihin vedoten. Siinä toivossa, että kun henkilöstölle osoitetaan uusi, järjenvastainen tehtäväänmääräys, tämä ymmärtäisi erota. Mutta ei perhana ”Nämähän suostuvat siirtymään” – on helppoa pelata veronmaksajien varoilla. Kukaan valtionvarainministeriöstä ei edes käsitä, eikä tiedä paljonko tämänkaltaiset ”mukasäästöt” ovat tulleet maksamaan. Tämä kehitys alkoi 90-luvulla ja viimeisin aalto oli ”puolustusvoimauudistus 2015” Mitään kummallista ei ole siinä, että näitä saneerauksia ovat johtavat poliitikot olleet siunaamassa, koska valtionhallinnossa valtaa pitää rautaisin ottein virkamieskunta. Venäjän uhasta vouhotetaan, mutta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen olisi ollut aikaa järjestää puolustus kuntoon – mutta ei. Virkakunta ei kun porskuttaa, kenraalikunta etunenässä.

  3. Suomi on oikeusvaltio jossa noudatetaan sopimuksia. Näin sanoi muistaakeni pres Halonenkin. Onhan se, juhlapuheissa, noin ylhäältä katsottuna. Niin kuin Anttikin kirjoittaa, käytäntö on toinen. Sopimuksia noudatetaan valikoivasti, nykyisin lakia ja oikeuttakin. Näin on ehkä ollut aina, Suomessa. Nyt se on vain kärjistymässä.

    Olen ollut suurten ”kansainvälisten” konsernien palveluksessa, joissa ei ole pitänyt kirjallisetkaan sopimukset, suullisista puhumattakaan. Johtui suomalaisesta johdosta. Täällä ei tarvitse olla kaksinen tappi, kun tuntee olevansa toisten yäpuolella, vittuilemassa lähinnä alaisilleen. Ei siis hoitamassa hänelle annettua postiansa. Pahimpia ovat olleet duunareista nostetut herranpaskaan astuneet pikkupomot.

    Törkeyksiä olen kuullut melkein koko työurani, Suomessa. Ehkä mieleenpainuvin oli erään pikkupomon lausahdus, ”mitä on nussimalla tehty, on portin takana lisää”. Paitsi että, eräs intialainen suuri päällikkö haukkui minut kerran alimmaiseen helvettiin. Oli valkoinen täplä otsassa. Ajattelin lähtiessäni, että siinä maali merkitty mihin voi ampua. En tietenkään sanonut, saati meinannut toteuttaa. Mietin vaan, miten samanlaista on intialainen ja suomalainen johtaminen. Mistä juontaa niin samanlainen sivistymättömyys. Muualla en ole vastaavaa kohdannut.

    Ongelmia joita ei tunnisteta, tunnusteta, ei voi korjata. On aivan turha puhella työhyvinvoinnista korkealla tasolla jos kosketus käytäntöön puuttuu. Suomessa on edelleen maan tapana korjata ongelmat poistamalla ongelman kertoja. Koskee myös ammattiliittoja, työntekijöiden edunvalvojia, joista minulla on omakohtaista kokemusta joskus 90-luvun alkupuolella.

  4. Asiakkaita/asukkaita hoivakodin kolmessa kerroksessa, paikalla öisin yksi (1) työntekijä.

    Kysyin mitä tehdään, jos tulee tulipalo.

    Minulle sanottiin että siinä tapauksessa kai täytyy herättää asukkaista/asiakkaista ne, jotka kykenevät itse liikkumaan ja yrittää saada heidät avustamaan liikuntakyvyttömiä asukkaita/asiakkaita ulos ja turvaan.

    • Ei se työntekijä silloin tee mitään muuta kuin soittaa palokunnan, pelastaa itsensä ja ehkä pari asukasta. Jos ehtii. Tuo paloturvallisuus on ihan Herran hallussa hoivakodeissa, varsinkin niissä jotka eivät ole alunperin rakennettu hoivakodeiksi. Hoivakodeissahan on myös niitä lukollisia, numerokoodilla aukeavia väliovia, jotta muistisairaat eivät kuljeksi ympäriinsä varsinkaan kerrosten välillä. Ne eivät ole palo-ovia, kuten vaikka portaikon ylä- ja alapäässä olevat raskaat portit. Tietenkin palomieheillä on välineet murtaa ne auki, mutta mutta…

      Olet Riikka ilmeisesti lähihoitaja? Oletko tutustunut kotihoidon yövuoroihin? Ne vasta jänniä ovatkin, sillä yövuoron aikana saattaa olla kymmeniä suunniteltuja käyntejä (vanhuksia pitää kääntää yöllä, jottei tule makuuhaavoja) ja siihen päälle kaikki suunnittelemattomat. Eli hälytykset, turhat sellaiset (koska muistisairaita ihmisiä) ja sitten ne oikeat, kun vanhuksella on joku hätänä. Ja kun ne hoidettavat eivät todellakaan ole seinänaapureita kotihoidossa, että sen kuin kävelisi käytävää pitkin vanhukselta toiselle.

      • En ole lähihoitaja enkä mikään muukaan hoitaja mutta vuosien mittaan on tullut tehtyä joskus keikkahommaa yksityisellä ja julkisella puolella (Hgin kaupunki oli tosi hidas palkan maksaja) allergisairaalasta mielenterveyspuolelle, hoivakoteihin ja avoasuntoloihin.

  5. Attendon ”hoivakoteja” nousee kuin sieniä sateella jokaiseen kuntaan. On vissiin osa tätä ”soteuudistusta”, jota kokoomus tuo ihmemaastaan ameriikasta. Juttelin kesällä kaverin kanssa jonka äiti oli attendon hoivassa. Kysyin mitä maksaa. Sanoi ei tiedä tarkalleen, mutta maksavat sisarustensa kanssa äidin hoidosta 500 euroa kuukaudessa. Kuulopuheita, mutta olisihan tuo kiva saada tietää hoivakodin tilikirjanpito jos julkisia varoja käytetään yksityisten lisäksi. Vai luetaanko seuraavasta paratiisin paperit tietovuodosta. Tiedä vaikka hoivaavat lähinnä verovaroja verottajan ulotttumattomiin.

    • Eihän Attandot ja muut yksityiset tuota bisnestä hyvää hyvyyttään tee. Kuten ei tee vaikka Mehiläinen lääkäripalvelujen osalta. Tai vaikka K-ryhmä päivittäistavarakaupan osalta tai Laakkonen autokaupan osalta. Bisnestä ne kaikki tekee, se on itsestäänselvyys. En minä yksityisiä hoivakoteja silti pahoina pidä, sillä ei tämä tilanne heidän vikansa ole. He vain käyttävät tilannetta hyväkseen, sillä niinhän ihminen nyt vain useimmiten tekee.

      En ole tosiaan enää lähihoitajakoulussa, puolivälin kohdilla hyppäsin pois kelkasta, sillä jotakin muuta täytyy ihmisen tehdä kuin ajaa itsensä totaaliseen burnoutiin vähän päälle kolmekymppisenä. Laskeskelin tuossa että 30-35 vuotta on eläkeikään (optimismia… 🙂 ). Ei onnistu millään tuolla alalla nykyisillä työehdoilla ja ei ne siitä ole mihinkään tulevaisuudessa löysentymässä. Ihan päinvastoin.

      On jotenkin oireellista, että sellainen 80 % tapaamistani lähihoitajista on ollut alalla alle 5 vuotta. Ei jaksa pidempään. Ja käytännössä 100 % tapaamistani lähihoitajista ei missään nimessä itse halua tulevaisuudessa hoidettaviksi. Eutanasian kannatus on hyvin vahvaa hoitoalalla työskentelevien osalta. Jokainen voi itse päätellä, miksi niin on.

  6. Varmaan todella moni suomalainen voisi kertoa näitä työelämäkokemuksia selkänahasta repimisineen. Uusliberalismia käytännössä. Miten pitkälle työntekijät antavat tämän mennä järjestäytymättä, nousematta barrikadeille? Entä työttömien osa? Heidän tilanteensa ratkaiseminen tulisi olla ykkösprioriteetti. Onko leipää ja sirkushuveja- kulttuuri sumentanut ajatuskyvyn ? Onko kansa koulutettu jo pienestä pitäen niin vahvasti alistumaan, olemaan keskustelematta, kyseenalaistamatta? Tähän vallanpitäjät nähdäkseni juuri pyrkivät : positiivisuuskampanjointiin, joka on vain sumutusta ja hyväksikäyttöä.
    Nuorilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään. ihmisarvoiseen työhön. Kuinka vanhempi päättäjäsukupolvi voi toimia näin sydämettömästi tässä maassa? Veroreiät tukkoon – mutta, kun Brysselin direktiivit ovat muka aina esteenä kaikelle järkevälle päätöksenteolle. Tänään viimeksi pääministeri ylisti EU.ta. Pappisliturgiaa suoraan Vatikaanista! Oma työelämälainsäädäntö takaisin! Oma markka takaisin ! Oma keskuspankki takaisin! Oma itsenäinen ongelmanratkaisutaito takaisin! Oikea eurooppalaisuus takaisin!

  7. ”Olen monta kertaa miettinyt omissa työpaikoissani, miksi työnantaja on palkannut minut – siis työntekijän. En ole koskaan keksinyt mitään muuta syytä kuin että niiden on ollut pakko löytää työlle tekijä, jotta saisivat tehtyä rahaa tai suoriuduttua heiltä vaadituista tehtävistä”.

    Työntekijä tekee jokaisen firman lisäarvon, tuloksen, arvonnousun, voitot ja osingot -kiitos siis isolle D:lle eli Duunarille työn tekijälle!

  8. Katselin kanssa tuota suurenmoista EU keskustelua eduskunnassa. Kovasti kehuttiin EU’ta tuomatta esille yhtään konkreettista asiaa mistä meille on ollut ”hyötyä”. Suuri ja pysyvä työttömyys, kauppataseen jatkuva alijäämä, hillitön velkaantuminen olisivat olleet jotain konkreettisempaa.

    Suomi on pieni maa jonka täytyy olla euroopan unionin jäsen ja kuulua länsimaiseen arvoyhteisöön, olivat ainoat ”perustelut”. Noista pitää paikkansa vain tuo ensimmäinen väittämä.

    Mainittiin myös Suomen saaneen kovasti kiitosta uuden ja modernin hybridiosaamiskeskuksen perustamisesta. Kovasti yleisellä tasolla puhuttiin. Olemme saaneet kiitosta, meitä on kehuttu tyyliin, kuin koko eurooppa olisi meitä kiitellyt. Jos olisin ollut valtakunnansalissa, olisin kysynyt tarkennusta, kuka on kiitellyt. Tuskin se koko eurooppa oli. Ehkä jokunen nimi olisi löytynyt kiitosten takaa, Merkel, Mattis tai joku Nato-komentaja. Mainitsematta jä sekin, mitä hyötyä meille kansalaisille on tuosta lain ja oikeuden ulkopuolella toimivasta hybridiosaamiskeskuksesta.

    • Minä katsoin melkein minuutin ja jo siinä ajassa P.Orpo ehti selittää että emme voi koska EU.

      • PettUri Urpo!
        Mm. otti syksyllä 2015 melkein 30000 Sipilän partalasta ilmaiseen täysihoitoon kanstasuomalaisten veronmaksajien kustannuksella ja kantasuomalaisilta vähäosaisilta riistäen, vaikka olisi voinut käännyttää kaikki maahantunkeutujat suoraan takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.

        Yksi (liian) monista EU-diktatuurin ostamista EUnukeista – vaikka yksikin sellainen saisi jo paljon tuhoa aikaan.

        ”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
        The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays bribes.” –
        ”Expose the EU dictatorship and its police state”, http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here