Harmageddonin nimellä (heprean sanasta ”har” eli vuori ja nimestä ”Megiddo”) lienee vuori nykyisessä Israelissa, missä pronssikaudella sijaitsi linnoituskaupunki.
Linnoituskaupungin sijainti kauppareittien risteyksessä teki siitä tarpeeksi merkittävän, että siitä on mainintoja Egyptin kirjoituksissa sekä Raamatussa. Se sijaitsee nykyisessä Israelissa, Afulan vajaan 40 tuhannen asukkaan kaupungissa. Jopa näin tarkat ohjeet on annettu: sinne voi ajaa pitkin valtatietä 66.
Ystäväni, jolla on rappareiden salaista tietoa, kirjoittaa:
”Tuli jälleen mieleeni, kuinka mahtava todistus kaikkivaltiaan Jumalan päätökset tulevat pitämään paikkansa. ARARAT vuoren, Nooan ohjaileman ARKIN todellisuus täydentää sen, mitä on odotettu löydettäväksi vuosikymmeniä, mutta se pimitettiin ateistisen maailman päätöksin, koska sen löytö todistaa kehitysopin kannattajat ’höyrypäisiksi valhettelijoiksi'”
Tulossa on suuri taistelu, jota Harmageddoniksi nimitetään.
Lieneekö presidenttiehdokas Laura Huhtasaarella enemmänkin tietoa tästä, kun hänet käytiin oikein eduskunnassa asti voitelemassa israelilaisella öljyllä?
Me, jotka joudumme tyytymään ainoastaan julkisuudesta tihkuvaan tietoon ja erilaisiin maallisiin spekulaatioihin, jäämme ihmettelemään vain avaruudenvalloitusta, lentäviä autoja, robotisaatiota, joka etenee jyrmyin askelin, sekä erilaisia jättimäisiä pato-, tunneli- ja silkkitiehankkeita maalla, merellä ja ilmassa.
Kaikki haluavat miljonääreiksi
Joka ainoa ilta surffaillessani tv-kanavilla en juuri muuta viestiä saa kuin että maallinen rikkaus on kaikki. Tietoa miljonääreistä riittää – kuka milloinkin on sellaiseksi tullut ja tietysti ihan yksin omilla avuillaan. Meille esitellään heidän luksusasuntojaan, autojaan, vaimojaan ja jopa panttilainaamojaan.
Köyhyys näyttäytyy vain sosiaalipornona – eihän siinä ole mitään kiinnostavaa. Ja kuitenkin juuri se on maailman suurin ongelma, jota kaikkialla etenevä automaatio ei suinkaan helpota.
Jostain ihmeen syystä maapallon resurssien rajallisuus osataan kyllä nokkelasti liittää köyhyyteen, vaikka se on lähestulkoon vain eloonjäämistä. Köyhä ottaa vain sen osan, jolla hädin tuskin säilyy hengissä.
Olemattomalla työttömyyskorvauksella hädin tuskin kykenee pitämään työvoimatavaransa myyntikelpoisena. Mitään muuta käyttöä sillä tässä yhteiskunnassa ei ole. Elämänlaatukin kuuluu vain eliitille.
Muutos on mahdollinen
Mitäpä jos kaikki aloitettaisiinkin alusta ilman sitä suurta taistelua?
Maailman rikkaudet riittäisivät kaikille kohtuulliseen elämään, jos vain valtaan saatettaisiin tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Kysymys on edelleen jakamisesta. Henkisten arvojen ylläpito ja kehitys ei kuluta uusiintumattomia luonnonvaroja. Rakkaus lisääntyy jakamalla.
Kaikenlaisten teknisten härpäkkeiden ja avaruudenvalloittamisen asemesta olisi korkea aika investoida ihmisiin. Tavoitteeksi olisi asetettava lähituotanto, lähikulutus ja lähidemokratia.
Miksi odottaa taivaanvaltakuntaa, kun paratiisin voisi rakentaa myös maan päälle?
¤
Temppelipihan valuuttana tänään: h-u-o-m-i-oEtsiskelin postausta Laura Huhtasaaren ”voitelusta” itsensä (ryyppy)laivapastoriksi ylentäneen voitelijan, Ruth Närhen, Facebook-profiilista. Postausta en löytänyt, mutta tutustuin ensimmäistä kertaa kotimaiseen versioon tuosta narsistisesta, hengellisyyden vaaleanpunaisiksi sydämiksi ja kristinuskon perusteet memeiksi puristavasta ”armontyöstä”. Ilmeisesti näillä saarnaajilla ja tee-se-itse-pastoreilla on yksi hengenlahja yli muiden (kuolevaisten): lukea Raamattua kuin piru Raamattua. Loputtomien Ruth Närhen jakamien Ruth Närhen (vahvan meikkikerroksen peittämien) kasvojen ja Ruth Närhen loputtomien mainintojen jälkeen Ruth Närhestä itsellenikin jäi hyvin raamatullinen olotila – itse asiassa en meinannut saada millään mielestäni lainausta kaverilta, jota imarreltiin jopa Ruht Närhen Ruth Närhi -täyteisen profiilin sivujuonnemainintana – missä huomioestradia ei ollut ruuhkauttamassa yhteiskuvat Ruth Närhestä ja jostakusta (entisestä) suomijulkkiksesta:
¤ Kristinusko kun muistaakseni syntyi, koska se vanha liitto oli epäinhimillistä, tekopyhää sontaa temppelin rahanvaihtajineen. No, mitä muuta voisi olla tuloksena, kun pyhin ja hyvin, mitä voi tehdä, on teurastaa oma lapsensa alttarille ihan vain koska äänet päässä kertovat, että siitä demiurgi tykkää? Jesselle kävi kuin Nykäselle: Jeesuksen missio oli rakkaus, Matin mäkihyppy – vaan kukapa näitä enää muistaa? Kirkko ja valtamedia itsenäiset opportunistit kannoillaan tekivät kavereista sosiaalipornostrippareita oman valtansa ja levikkinsä kasvattamiseen. — Johanna Lehtonen
¤ |
¤
¤

(CC0) via Wikimedia Commons
”Ystäväni, jolla on rappareiden salaista tietoa, kirjoittaa:
”Tuli jälleen mieleeni, kuinka mahtava todistus kaikkivaltiaan Jumalan päätökset tulevat pitämään paikkansa. ARARAT vuoren, Nooan ohjaileman ARKIN todellisuus täydentää sen, mitä on odotettu löydettäväksi vuosikymmeniä, mutta se pimitettiin ateistisen maailman päätöksin, koska sen löytö todistaa kehitysopin kannattajat ’höyrypäisiksi valhettelijoiksi”
Voisko tähän saada hieman lisäselvyyttä?
”Ystävän” henkilöllisyydestä en voi mitään avata, kuten en myöskään ajattelustaan laajemmassa mittakaavassa. Mutta koska tämän jutun editoijana lyhensin ystävän kirjoituksen lainauksen pituutta, voin tuon ”pois leikatun” verran tuoda tähän lisää. Eli tässä tuo ”ystävän kirjoitus” alkuperäisessä pituudessaan:
”Tuli jälleen mieleeni kuinka mahtava todistus kaikkivaltiaan Jumalan päätökset tulevat pitämään paikkansa. ARARAT vuoren, Nooan ohjaileman ARKIN todellisuus täydentää sen mitä on odotettu löydettäväksi vuosikymmeniä, mutta se pimitettiin ateistisen maailman päätöksin, koska sen löytö todistaa kehitysopin kanattajat ”höyrypäisiksi valhettelijoiksi”. Heidän kehitysoppinsa on paljastunut kavalaksi valheeksi, joko tietämättömyydellään, taikka tahallisesti. Se asia myöskin paljastaa kaikki poliittiset suuntaukset turhanpäiväisiksi ajanhaaskoksi. Mikä valtava menetys tietämättömyys on maapallon kansoille. Siihen taas löytyy vastaus, siitä toisesta voimasta jota saatanaksi kutsutaan. Onneksi meillä on toivoa.”
Siis kenen ystävä, sinun vaiko Kaijan?
Kaijan.
Araratin ”Arkista” kirjoitin tänne join aika sitten, viimeisimmat tiedot, mutta en saanut siihen mitään kommentteja. Kaijan kirjoitus toi sen uudestaan esille, joten asiaa on hyvä penkoa hieman pitemmälle.
Arkki ei ole viimepäivien löytö, mutta sen sijaintia ei ole ennen kovin tarkasti julkaistu, jostakin poliittisesta syystä. Turkin hallitus kielsi vuorelle kiipeämisen monen vuoden ajaksi. Ilmeisesti tieteiden tutkijat ovat saneet vihdoinkin erikoisluvan Turkin hallitukselta. Arkin todistettava löytö on vuosisatamme kuohuttavin tapahtuma, koska se ”antaa helvettiä kehitysopeille”, joka taas puolestaan aiheuttaa paljon työttömyyttä evoluutionistien leiritulilla. Kristikuntien on kuitenkin turhaa riemuita liian aikaisin, koska heidän ”asiayhteisön ulkopuoliset liturgiat” eivät muuta lopputuloksia raamatusta. Armaggedon on yksinkertaisuudessaan YAHWE-JUMALAN sota valtiollisia hallitsijoita vastaan, jossa meillä ”taviksilla ei ole osaa” eikä arpajaisia. Me vain seuraamme sitä, ja kauhistelemme.
olen miettinyt monasti sitä, että liki kaikki kansojen tarustostoista löytyy vedenpaisumuskertomus, ja että vedenpaisumus olisi saattanut olla seurausta tuikinormaalista ilmiöstä: maapallon navat vaihtavat paikkaa.
Tosiaan aika monen muinaisen sivilisaation mytologiasta löytyy tuo sama legenda ”alkukodista” joka tuhoutui maanjäristyksissä, tulivuorien purkauksissa ja vajosi merien syvyyksiin. Esimerkiksi Atsteekit kutsuivat kadonnutta maata nimellä ”Atzlan”.
Diab. ”Rappareista on paljon tietoa kirjastoissa sekä netissä”, eivät ne ole valtiosalaisuuksia.
Nimimerkillä: entinen laastin sekoittaja.
No en tarvitse kirjastoa, enkä sen koommin nettiä sattuneesta syystä!
:DD!!
Miksi odottaa ”taivaan-Valtakuntaa” ? Koska vajavainen ihminen on voinut tuhansien vuosien aikana vain tuhota toisiaan sekä ympäristöään, tyhmyydessään sekä ahneuksissaan. Ihminen ei tee mitään pysyvää hyvää.
Maapallo, sekä sen väestö tarvitsevat, sen alkuperäistä LUOJAA, joka ohjaa heitä ”puolueettomasti” ilman puolueita. Asia on monelle käsittämätöntä, elää yhteiskunnassa, jossa ei käytetä RAHAA minkään vastineeksi.
Tulevasta ajasta on vihjeitä pyhissä kirjoituksissa. Maapallon tulevaisuudella ei ole mitään muuta mahdollisuutta. Jos näitä asioita pohdittaisiin enemmän, niin monelle ei jäisi aikaa poliittisiin rikoksiin.
Kommunismissakin valtio ja raha poistuvat.
Okee, Dokee !
”Älkää rakentako Trump-torneja maan päälle missä koi ja ruoste raiskaa…”
Lankeaako Trump vielä omaan miinaansa…?
Melania Trump Is Not Enjoying Life as the First Lady: Report
A close friend maintains she never wanted this.
First Lady Melania Trump has only haltingly warmed to her role in President Donald Trump’s administration and still seems “very much alone in her position’ with a bare-bones staff and little in the way of an agenda, said Vanity Fair on Sunday.
“This isn’t something she wanted and it isn’t something she ever thought he’d win,” said a longtime friend of Mrs. Trump to Vanity Fair‘s Sarah Ellison. “She didn’t want this come hell or high water. I don’t think she thought it was going to happen.”
“She can’t stand him,” said Joy Behar of “The View” after watching video of the now-infamous hand-slap.
Some have even speculated that the former model so loathes her husband that she employs a body double to occasionally accompany him to public events.
https://www.alternet.org/news-amp-politics/melania-trump-not-enjoying-life-first-lady-report
“Donald Trump is a bigot. And what he’s doing is he’s appealing to bigots in this country.”
https://www.alternet.org/news-amp-politics/princeton-professor-trump-represents-rot-heart-country
Yleisenä sääntönä, jokainen joka ylentää itsensä, joutuu alentumaann, aikanaan. Nuo ”siniset linkit” ovat vasemmankäden juoruja, joita demarivasemmisto käyttää mollatakseen kaiken edistyksen mitä Trump on tehnyt taikka aikoo tehdä. Wall Street osakemarkkinat ovat nousseet valtavasti, eikä jarrutusta siihen ole ainakaan nyt näkyvissä. Rahastahan kaikki on kiinni. Rikkaat demarit kaivavat maata jalkojensa alta jos eivät hyväksy verouudistuksia. He ovat kaikkea vastaan, vain periaatteesta. ”Kun tuli kerran sanottua” niin ” ?
’..kaiken edistyksen mitä Trump on tehnyt taikka aikoo tehdä..’
??? onko osakemarkkinoiden nousu edistystä?
Meillä on edistyksestä sitten hieman eri käsitys.
Onko Trump edistänyt mitään hyvää asiaa, onko pelkkä bisnesmies… ? Trump-torneja rakennetaan ’edistyksen’ merkkeinä… ja Iranin sotaa pohjustetaan, ehkä Venäjänkin
Hunter, Trump on sanonut luottavansa Puten sanoihin, että venäjä ei sekaantunut Usan vaaleihin. Hän on selkeästi pyrkinyt parantamaan välejä Venäjään, eikö sekin jotain hyvää ole?
Onhan se hyvä asia, ilman muuta. Mutta kuitenkin hän – kuten meidänkin eliitti – ratsastaa zio-masonic mafian hevosella. Ja valloittaa maailmaa vain materialismin hengessä.
Strategiansa suuruuteen, vai pitäisikö sanoa pienuuteen, on aineellinen.
Putin ajaa Venäjän kansan asiaa muultakin kuin osakekurssien nousun pohjalta ja siksi vetänee pitemmän korren koska henki on aina materiaa vahvempi.
Vaikutusvaltaiset juutaloiset ovat vallankahvassa Venäjälläkin, Puttehan on käsittääkseni itsekin juutalaista perimää äitinsä puolelta.
2014 keskustelin tapaamani entisen Neuvostoliitin armeijan upseerin kanssa, joka toimii nykyään liikemiehenä, ja hän sanoi että Putte on täys kapitalisti!
Voihan olla kapitalisti tai markkinatalouden kannattaja, talousdemokraattikin?
Maailman nykytilanteessa, jossa trumpilais-sionistinen kapitalismi hallitsee, hän myös joutuu toimimaan sidotuin käsin koska aikoo pitää maansa suvereenina. Ja vahvana.
Äitinsä oli ortodoksinen kristitty ja niin on Putinkin. Isänsä taisi menehtyä ww2:ssa.
Ortodoksinen uskonto on Putinille tärkeä asia ja sitä hän vaalii. Hän ymmärtää sen merkityksen Venäjän kulttuurille ja sen voiman kansaa koossa pitävänä ja lujittavana voimana.
Hunter, Puten äiti oli käsittääkseni alunperin juutalainen joka kääntyi myöhemmin ortodoksi kristityksi.
Juutalaisuus periytyy heidän mukaansa äidin puolelta:
”The Jewish Chairman of this organization Abramovich stated in a 2005 interview that Putin could obtain Israeli citizenship if he wanted as an ethnic Jew. And that his mother was a Jew Shelomova. This makes Putin full Jewish by Jewish law”.
Tottakai on tärkeä.Entiselle KGB:n everstiluutnantti Vladimir Vladimirovitš Putinille Venäjän ortodoksinen kirkko on propagandan teon ja vallankäytön väline.
https://uusimaanpuolustus.blogspot.nl/2015/01/vieraskyna-venajan-ortodoksisen-kirkon.html
’.. kun Venäjän oma politiikka on astunut jyrkän askeleen kansallismielisyyden suuntaan, näyttää Kiril seuranneen mukana, ja kirkon virallinen linja on lähestynyt oikeistolaisfundamentalisteja..’ ote linkin artikkelista.
Eikö ortodoksinen uskonto ole hyvä uskonto? Jos siitä tulisi globaali uskonto niin maailmassa saattaisi vallita rauha.
Ei uskonto aina ole vallan väline.
Putin ymmärtää sen merkityksen Venäjän kulttuurille ja kansaa koossa pitävänä ja lujittavana voimana.
Mietippäs vastakohtaa, jos Hillary johtaisi nyt ?
Niinpä!
Tämän lisäksi Trump näkyy olevan hyvää pataa Puten kanssa ja jopa puolustavan hänen näkemystään muuta Jenkkilän hallintoa vastaan.
Is Trump a Fascist?
”Trump is not a Fascist. He is a democratically elected right wing enthusiast. Trump is not a ‘national socialist,’ he is, in fact, a national uber capitalist.
Trump was elected on a platform that pledged to combat immigration, build walls and seal American borders.
Whether or not we are willing to admit it, Trump’s political agenda is indistinguishable from Jewish nationalism.
The Alt Right model which Trump appears to support is inspired by the Zionist project. Not to see or accept this is nothing short of pathological denial.
The West is growing nostalgic and calling people ‘fascists’ or ‘Nazis’ is not going to help, in fact it may prove to be counter effective.
http://www.gilad.co.uk/writings/2017/11/30/is-trump-a-fascist
Atzmon ’ent. juutalaisena’ on aika hyvin perillä asioista mitä sionismiin tulee.
Miten Jumala käy sen sotansa? Miten hän siitä ilmoittaa?
Parhaillaan koko netti on täynnä lopunajan ilmoituksia, joista osan päivämäärä on jo mennyt, mutta aina vaan lasketaan uusi päiväys.
Minusta olisi parempi keskittyä tämän päivän ja maailman asioihin. Sota on aina tuhoisa kävipä sitä kuka tahansa.
Harmagedonista on kylläkin viitteitä, mutta sen alkamisesta ei tiedä kukaan, ei edes Jeesus Nasaretilainen, vaan ISÄ YKSIN. Ilmeisesti kolmas M-sota tulee olemaan vasta sen ajan alkua, ja sitten vielä ”Tuhatvuotinen kausi”, jonka aikana maapalloa on tarkoitus alkaa ennallistamaan, niiden ansiosta jotka ovat valikoidut siihen tehtävään. Ilmestyskirjan mukaan, sekä ymmärrykseni avustamana, vasta sen jälkeen saatana päästetään viimeisen kerran vapaaksi riehumaan maapallon kaikissa ilmansuunnissa, noustessaan Kaikkivaltiasta Luojaa vastaan, joka tuhoaa ne kaikki viimeiseen mieheen ikuisiksi ajoiksi, eikä Saatanaa enää ole sen jälkeen, vaan maapallolla vallitsee rauha ja onnellisuus ihmisten keskuudessa. Sehän oli alkuperäinen tarkoitus. Taivaaseen ei meillä ole asiaa. Se on kirkollisten harhautusta.
Syvältä perseestä. Rapparithan hakee tarkoituksella sotaa muslimien ja kristittyjen välille. Suunniteltu iät ja ajat sitten.
No, muslimit ja kristityt sotivat jo vuosisatojen ajan, ennen kuin mitään rappareita oli sitä suunnittelemassa!
Mutta sotaa muslimien ja kristittyjen välillä ovat rapparit tehostaneet ja koko ajan pitävät huolen että sotaa käydään nyt entistä tehokkaammin – ja Euroopassa, meilläkin.
Miksi? Kaikella on syynsä.
Re: Diabolik 1.12.2017 at 16:06:
’..Puten äiti oli käsittääkseni alunperin juutalainen..’
Jos oli niin oli. Mitä se merkitsee? Ei mitään.
Omista geeneistänikään en tiedä mistä ovat lähtöisin. Ihan sama.
Oleellista on se mitä on ja miten toimii.
Sionistit harrastavat tuota narsistista ’omistuspolitiikkaa’: ottavat omikseen ’kun äiti oli niin sinäkin olet – ja ikuisesti’. Olet heidän vanki.
Kertoo itsensä ylentävästä farisealaisesta luonteesta.
Gilad Atzmonkin on juutalainen mutta on sanoutunut irti Israelista ja juutalaisuudesta todeten ettei häntä voi kukaan omistaa.
Pitää myös muistaa että on paljon ns. kryptoja joista ei tiedä mitä lopulta ovat sekageeneineen ja voit olla juutalainen uskonnon kautta ilman että sinulla on ’valittuja geenejä’.
Monet myös kääntyvät pakon alla, esim. juutalaisia kääntyi aikoinaan katolilaisuuteen kun heitä vainottiin. Myös monia kristittyjä on kääntynyt juutalaisuuteen ilman että heillä on yhtään hebrealsita geeniä ja ovat sen jälkeen ’juutalaisia’.
Ja kasaaritkin aikoinaan kääntyivät talmudismiin ja heistä monet tutkijat uskovat askenaasien polveutuvan. Ja niitä pidetään ’juutalaisina’.
Joten se siitä.
Koko ’geneettinen juutalaisuus’ on yksi hämärimpiä ja rasistiselta haiskahtava asia maailmassa. Sionistien metku valita joitakin ’poikkeuksellisiksi’ ja erikoisasemaan.
Minulle koko asia on merkityksetön.
No, ei se minullekaan mikään kuolemankysymys ole, onko joku koukkunokka tahi ei.
Aivan sama, teot ne ratkaisee minkälainen joku on.
Koukkunokka tai ei, ei minuakaan rasita,mutta kun joku mainostaa olevansa ”SIIONISTI”, niin sen edessä jopa rehelliset juutalaisetkin kammoksuvat heitä. Siionisteilla on elämänsä päätarkoituksena hallita MAAPALLOA totaalisesti, ilman kenenkään sekaantumista. Muut jotka päätyvät heidän ”orjuuteensa” tulevat olemaan GOYAM rääpäleitä joilla on vain ORJAN tulevaisuus. Sen ovat jo monet tärkeänä itseään pitävät siionistit vakuuttaneet julkisesti ilman häpeää.Koska he sen ovat itse ilmoittaneet, niin se tulee pitämään paikkansa, jos KIINA eikä VENÄJÄ kykene sitä estämään. Ainoa toivo tällaisen tilanteen vallitessa tulee IDÄSTÄ eikä LÄNNESTÄ. Viimeisen ratkaisun tekee kuitenkin aikanaan ”teokraattinen hallitus joka ei asu maan piirissä”.
lisäys tai täydennys
Sanoin: ’.. ’geneettinen juutalaisuus’ on yksi hämärimpiä ja rasistiselta haiskahtava asia … sionistien metku valita joitakin ’poikkeuksellisiksi’ ja erikoisasemaan.
Minulle koko asia on merkityksetön..’
Ehkä ei kuitenkaan merkityksetön mutta vähemmän tärkeä.
Juutalainen uskonto, joka on kristinuskon vastainen, ja sen perusteokset on paljon oleellisempi asia kuin geenit koska tuo uskonto – kuten uskonnot yleensä – ohjaa seurakuntansa jäsenten toimintaa enemmän kuin geenit.
Rasistisilla ja fasistisilla omaa gettoaan rakentavilla ja muista eristäytymään pyrkivillä ’valituiksi’ itsensä tuntevilla sionisteilla (pääosin askenaasi-kasaareilla) ei ole juuri mitään yhteyttä juutalaiseen uskoon tekojen tasolla.
Gilad Atzmonin kirja The Wandering Who? valottaa myös tätä hyvin.
Mooses Maimonideksen ajatuksista (hän on yksi suurimmista) ei löydy tukea sionistien Talmudismille. Joutuu kysymään miksi sionistien toiminta on täysin ristiriidassa tuon uskonnon teorian kanssa? Miksi sionistit voivat rakentaa tältä pohjalta Suur-israeliiaan palestiinalaisilta varastetulle maalle? Miksi koko uskonto on kääntynyt käytännössä irvikuvakseen?
Ja miksi he syyttävät muita anti-semitismistä kun itse ovat sen isä?
Luulisi että moni aito/oikea juutalainenkin tätä kysyisi. Ja toiki kysyykin. Mutta useamman pitäisi kysyä.
Kommentaariossaan Mišnaan Maimonides muotoili juutalaisen uskon 13 prinsiippiä. Ne määrittelivät hänen näkemyksensä seuraavista asioista:
1 Jumalan olemassaolo
2 Jumalan ykseys
3 Jumalan henkisyys ja ruumiittomuus
4 Jumalan ikuisuus
5 Jumalan yksin tulee olla palvonnan kohde
6 Ilmestykset tulevat Jumalan asettamien profeettojen kautta
7 Mooseksen erityisasema profeettojen joukossa
8 Jumalan laki annettiin Siinain vuorella
9 Toora on muuttumaton Jumalan laki
10 Jumala tietää ihmisten teot ennalta
11 Pahat teot saavat rangaistuksen
12 Juutalaisten messias tulee
13 Kuolleet nousevat ylös
Ehkä ainoa noista mihin sionistin voisi kuvitella uskovan on tuo viimeinen sillä hehän haluavat hallita ikuisesti. Kaikki muut kohdat varmaan ovat heidän käsissään ja määritellään kuten heille sopii.
Nämäkin MM:n ajatukset ovat epätyypillisiä sionisteille:
— Opeta kielesi sanomaan ”en tiedä”, ja edistyt.
— Sinun on hyväksyttävä totuus, tuli se mistä lähteestä tahansa.
— Meidän on oltava kaikkein tunnontarkimpia täyttäessämme juuri lähimmäisenrakkauden käskyä verrattuna muihin positiivisiin käskyihin, koska lähimmäisenrakkaus on oikeamielisen ihmisen merkki.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maimonides
Tämän linkin kommenttiosassa käy ilmi etteivät sionistit noudata Mooseksen lakia eli Kymmentä käskyä ja Jeesuksen oppi on heille myrkkyä.
He eivät myöskään usko kuoleman jälkeiseen elämään vaikka tuossa Wikin linkissä sellaista sanotaan. Miksi sanotaan?
http://www.magneettimedia.com/kouluista-tehtiin-poliittisia-aivopesukeskuksia-ketka-ovat-syyllisia/#comment-44354
Tuo Wkin linkki antaa dis-infoa. Totuutta se ei kerro. Mitä syvemmin asioihin perehtyy sitä selvempää on että siinä huijataan. Miksi?
Juutalaisten messias? Ei muuten pidä paikkaansa. Juutalaiset ovat itse esittäneet ihottavaa kieltä Jeesuksesta, mitenkä Jeesus pitäisi heidän mielestään keittää kiehuvassa ihmisten ulosteissa. Sitä heidän on vaikeaa mennä peruuttamaan taikka muuttelemaan. Israelin kansa on vastustanut JAHVEA valamalla kultaisen LEHMÄN ja kumartaneet sitä. Siksi vanha Jerusalem tuhottiin,ettei sinne jäänyt kiveä kiven päälle. Oliko sekin vain kuvaannollista koska onhan siellä se MUURI missä mustaviittaiset notkuvat ja höpöttävät jotakin käsittämätöntä ”liturgiaansa”. Paljon on meillä selvittämistä, yrittäessämme käsittää raamatun kertomuksia. Jeesus ei myöskään koskaan nimennyt Mariaa ÄIDIKSEEN, vaan NAISEKSI. Sekin lyö keppejä Katolilisten pinnojen väliin MARIAN palvojina syrjäyttäen Jeesuksen ja hänen isänsä YAHWEN. Paljon olisi uskonnoissa ”kitkemistä” päästäkseen edes alkuun.
Mikään muu ei merkitse mitään nykypäivänä kuin ”juutalaisuus”, koska juuri he ovat kaiken rahan sekä vallan takana. He jo omistavat, käytännöllisesti katsoen USAn mantereen, rahalaitoksineen. Henry Gissinger on julistanut, ”ne joilla on suurimmat varat, ne myöskin hallitsevat”. Siitä ei tule edes riitaa, niin selvää se on.
Suomen ylimistössä on heitä ollut jo vuosikymmeniä, mutta he eivät mainosta itseään juutalaisina, koska se vaikeuttaisi heidän oloaan maassa. Kanadan-Suomalaiset ovat kutsuneet heitä ”pettäjiksi” , ja vanhemmat tekevät sitä vieläkin. Edellämainittua ei tietenkään pitäisi ilmoittaa, koska se on ”sääntöjen vastaista”, mutta mitä muuta voin tehdä ”totuuden nimissä” ? Totuudessa pysyminen on lailla kiellettyä, monessa suunnassa.
Tuota ei voi kiistää. Varmaan olet totuuden jäljillä.
Oma kommenttini ylempänä liittyi Putiniin jonka on sanottu olevan äitinsä kautta juutalainen.
Usein tuota näkee käytettävän propagandana hänen kampittamiseen: hän ei muka voisi olla todellinen nwo-kommunismin vastustaja koska on vain ovela ’jutikka’, pelkkä ns. itse luotu ’kontrolloitu oppositio’.
Mutta pitää muistaa että hänen isänsä oli venäläinen. Miksei se olisi ratkaiseva asia? Yhtä hyvin voi sanoa että hän on venäläinen.
On paljon juutalaisia jotka ovat hylänneet rasistisen talmudismin ja puolustavat korkeampaa moraalia eivätkä hyväksy sionistien – joka on vain yksi ei-juutalaisilla vahvistettu ryhmä juutalaisia – trotskilaista kommunismia jossa motiivina on vain oma itsekkyys ja vallanhimo kuten oli NL:n bolsevismin kohdalla.
Miksei Putinin äiti voisi olla sellainen? Hänen poikansa toiminta tukee sitä. Hän on aito vastus NWO:lle. Ja hänen ortodoksisen uskonnon puolustaminen vaikuttaa aidolta ja rehelliseltä.
Miksi hän muuten olisi aloittanut taistelemaan Venäjän suvereenisuuden puolesta ellei olisi aito venäläinen sielultaan kun maa jo Jeltsinin aikana oli melkein valmis luovutettavaksi lännen globalistimafialle? ?
Ja miksi nyt kun tuo mafia yrittää kaikin keinoin Venäjän valtaamista, hän rohkeasti puolustaa maataan ja kamppailee sitä vastaan?
Miksei hän toimi kuten Niinistö meillä joka ei ole aito suomalainen sielultaan kun on myynyt maamme?
Olkoon vaikka sitten että olen idealisti mutta Itse en pysty näkemään että Putin voisi olla niin umpikiero että kyse on vain teatterista.
Kyllä hän minusta näyttäisi yrittävän rakentaa jotain parempaa kuin koko maailmaa hallitsevaa Trump-tornia eli NWO:ta.
Mutta katsotaan eikä lyödä asiaa vielä lukkoon.
Aivan okein ilmaistu. Itselläni on ollut monien vuosien aikana paljon juutalaisia ystäviä, ”viihdytysmaailmassa”, joilla ei ole siionistien kanssa mitään tekemistä, joukossa jopa ihan rutiköyhiäkin, samanlaisia taiteilijoita olemme kaikki. Oma isäni valitsi kristillisen uskonnon tutkimisen, mutta ei juutalaisten synagoogan oppeja, siinä on valtava ero, koska ”Rabbinismi perustuu Mooseksen lakiin”. Mooses ei pelasta ketään ?
Trumpin valinta saattoi hidastaa 3-M-sodan alkua hieman edemmäksi. Hillary olisi kaikkein epäluotettavin kapteeni, miehensä lisäksi.Mies joka sanoi, Kosovossa ei ole minulle mitään hyödyllisiä pommituskohteita, pitäisi roiskasta syvimpään kuiluun. On siinä meillä pariskunta.
On siinä pariskunta ,,, on todellakin.
He ovat ihan aitoja sionisteja, sieluttomia psykopaatteja … valmiita uhraamaan keitä vaan – jopa omiaan – mahtinsa osoittaakseen.
Aivan kuten tämän linkin artikkelin sionistit jotka edistivät holokastia Israelin valtion perustamiseksi. Voivatko sionistit ylipäätään edustaa juutalaisia kysytään artikkelissa.
https://www.henrymakow.com/091202.html
Having Facilitated Holocaust, Can Zionists Represent Jews?
During the Holocaust, Jewish life had no value unless it promoted the Zionist cause. ”One goat in Israel is worth more than the whole Diaspora,” Yitzhak Greenbaum, head of the Jewish Agency’s ”Rescue Committee,” said.
Rabbi Moshe Shonfeld accuses the Zionists of collaborating in the Nazi slaughter of European Jewry directly and indirectly.
The charges are contained in his book, ”Holocaust Victims Accuse” (1977) which is on line. https://www.scribd.com/document/238062965/The-Holocaust-Victims-Accuse-1977
Shonfeld states: ”The Zionist approach that Jewish blood is the anointing oil needed for the wheels of the Jewish state is not a thing of the past. It remains operable to this very day.”
Other books on this theme by Jews include: Edwin Black, ”The Transfer Agreement”; Ben Hecht, ”Perfidy,” M.J. Nurenberger ”The Scared and the Damned”; Joel Brand, ”Satan and the Soul”; Chaim Lazar, ”Destruction and Rebellion”; and Rabbi Michael Dov Ber Weismandel ”From the Depth.”
Holocaust could have been prevented or at least alleviated had the Zionist leadership behaved honorably.
It is outrageous that Israel claims to represent the Jewish people, and even more outrageous that many Jews fall for this subterfuge.
On paljon faktaa siitä että sionistit eivät säästä omiaan, siis tavis-juutalaisia, kun oma etu vaatii. Tuo linkin esimerkki on vain yksi monista.
Koko holokastia monet tutkijat pitävät sionistien hankkeena, juonena. He suutittivat Aatun juonillaan ja sodanjulistuksellaan 1932 ja näin lisäsivät vettä myllyyn. Päämääränä oli Euroopan juutalaisten, jotka olivat integroituneet hyvin Eurooppaan, pakottaminen Palestiinaan. Esim. Saksan juutalaisista vain 15% halusi muuttaa maasta vapaaehtoisesti.
Meilläkin oikeistopuolue tekee samaa. Ei välitä kuin itsestään ja hankkeistaan joihin kansaa pakotetaan alistumaan.
EU on hyvä esimerkki ja nyt Natotus.
Talouspolitiikka on luku sinänsä. Paratiisikapitalismi palvelee vain heitä. Ja he ovat myyneet maansa suurpääomalle.
Kun Putinista on ollut yllä puhe niin tämäkin vielä: Putin on päättänyt selvittää maan ortodoksisen kirkon pyynnöstä oliko trotskilaisten bolsevikkien 1918 suorittama tsaarin ja hänen koko perheensä raaka murha rituaalimurha
Russian Orthodox Church suggests tsar’s death was a Jewish ’ritual murder’
Authorities will investigate an anti-semitic theory that the 1918 killing of Tsar Nicholas II was a “ritual murder” following comments by a bishop close to Vladimir Putin.
that many members of the commission believe it was a ritual murder that held special significance for Bolshevik commander Yakov Yurovsky and his men.
“Ritual murder” has in the past referred to a theory that the last emperor was the victim of a Jewish conspiracy, as Mr Yurovsky was of Jewish heritage.
Russia’s investigative committee said it would look into the claim by Mr Shevkunov, who is reputed to be Mr Putin’s confessor.
The announcement drew an outcry from Jewish groups.
http://www.telegraph.co.uk/news/2017/11/28/russian-orthodox-church-suggests-tsars-death-jewish-ritual-murder/
Venäjän ortodoksinen kirkko uskoo, että tsaarin kuolema oli juutalainen ”rituaalimurha”
Viranomaiset tutkivat antisemitististä teoriaa, jonka mukaan Tsaari Nicholas II: n 1918 tappaminen Vladimir Putinia lähellä olevan piispan näkemysten mukaan oli ”rituaalinen murha”.
… monet komission jäsenet uskovat, että se oli rituaalinen murha, jolla oli erityistä merkitystä bolshevikkien komentaja Yakov Yurovskille ja hänen miehilleen.
”Rituaalimurhalla” on aiemmin viitattu teoriaan, jonka mukaan viimeinen hallitsija oli juutalaisen salaliiton uhri, koska Yakov Yurovskylla oli juutalaiset juuret.
Venäjän tutkintavaliokunta totesi, että se haluaa tutkia Shevkunovin väitettä, joka on tunnustettu Putinin tukija.
Ilmoitus aiheutti protestointia juutalaisryhmissä. — Miksi? Eikö totuus ole hyvä selvittää niin turhat epäilyt häviävät. Yleensä se että vastustaa totuuden tutkimusta viittaa siihen etteivät jauhot omassa pussissa ole puhtaat.
Michael Hoffmann — On the Contrary Nov 30, 2017 (linkki alla)
According to the media, all medieval Catholic eyewitnesses to Judaic ritual murder were liars. Is this not ritual murder denial? Here’s the brainwash we’re expected to accept: we must not believe any Catholic witness to Judaic ritual murder. But we must believe every Judaic witness to gas chamber homicide in Auschwitz. Otherwise we are engaged in the sin and crime of “Holocaust” denial.
Do you buy it?
I don’t.
”Median mukaan kaikki juutalaisten rituaalimurhien keskiajan katoliset silminnäkijät olivat valehtelijoita. Eikö tämä ole rituaalimurhan kieltämistä? Tässä paljastuu aivopesu, joka meidän odotetaan hyväksyvän: emme saa uskoa katolisen todistukseen juutalaisesta rituaalirikoksesta.
Meidän on kuitenkin uskottava jokaiseen juutalaisen todistukseen Auschwitzin kaasukammio murhasta. Ellemme usko olemme sitoutuneet ”holokaustin” kieltämisen syntiin ja rikokseen (josta voi päätyä vankeuteen), sanoo Hoffman.
Some of the accusations of Judaic ritual murder in the past were indeed mythical and malicious, but not all. For instance, before he was compelled to recant, Israeli Prof. Ariel Toaff (the son of the chief rabbi of Rome), wrote a history book in Italian upholding the veracity of such murders in certain cases. Toaff’s book was translated into English by selfless revisionist scholars. Their faithful translation is based on Toaff’s uncensored first edition. Prof. Toaff’s suppressed book, Blood Passover, is now online, free of charge (it’s a big pdf. file and loads slowly): https://bloodpassover.com/xbp.pdf Blood Passover is of world-historic importance. It is a gift to humanity and the struggle for human rights in defense against religious-based rackets and mind control.
Jotkut juutalaisten rituaalimurhista tehdyistä syytöksistä olivat todellakin myyttisiä ja haitallisia, mutta eivät kaikki. Esimerkiksi – ennen kuin hänet pakotettiin julkisesti perumaan puheensa – israelilainen prof. Ariel Toaff (Rooman päärabbin poika) kirjoitti italialaisessa historiakirjassa vahvistaen tällaisten murhien totuudenmukaisuuden tietyissä tapauksissa.
Toaffin kirja käännettiin englanniksi epäitsekkäiden revisionisti-oppineiden toimesta. Heidän tarkka käännös perustuu Toaffin sensuroimattomaan ensimmäiseen painokseen. Prof. Toaffin tukahdutettu kirja, Blood Passover, on nyt verkossa maksutta (se on iso pdf-tiedosto ja latautuu hitaasti): https://bloodpassover.com/xbp.pdf
Blood Passover teos on tärkeä maailman historiassa. Se on lahja ihmiskunnalle taistelussa ihmisoikeuksien puolesta ja puolustauduttaessa uskonnollisia sotkuja ja mielenhallintaa vastaan,” toteaa Hoffman
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162027
Jos Stalinin murhien määrä julistettaisiin lukumäärältään yli yhdeksän miljoonan ihmisen kuolemaan, niin sehän veisi koko hohdon ”kuudesta miljoonasta, sentähden siitä ei puhuta missään piireissä” pelosta tulla syytetyksi anti-semitistisyydestä.Aikalailla huvittavaa menoa, eikös olekkin?
Jokainen totuuden hakija on vastuussa nykypäivien hallitsijoille, joilla ei itsellään ole mitään totuutta julistettavana, pelkästään vallanhimoa ja kieroutta. Kun tapaat julkisen henkilön kadulla, ja hän tervehtii sinua, sanomalla ”hyvää päivää”, niin siitäkin puolet on valhetta.
Harold Smith: “America Betrayed”
70 thoughts on “America Betrayed”
”Harold Smith is not only an eloquent wordsmith, lucid and precise in his formulations, he also has that rare quality only born writers possess: a passionately sincerity infused with a deep-seated moral indignation.”
”I also agree with Harold’s thesis, which most of us would have no trouble accepting, that America would have been far better off if Vladimir Putin were in charge here. Vlad would have introduced sweeping changes by now and begun to “drain the swamp”.”
The Jews (Zionists), it seems, must have a loyal puppet in the White House or their plans all go into the toilet. If Putin could somehow replace Trump in the White House, the cockroaches would be running for cover and the US would no longer be on the road to Armageddon.
The thing is, this has been going on for a long time. It wasn’t for us that our “government” involved us in WW1 and WW2. It’s not for us that we attacked Afghanistan, Iraq, Libya and Syria. It’s not for us that our “government” lies about the attack on the USS Liberty. It’s not for our benefit that our “government” refuses to investigate 9/11.
Consider the facts. Never mind the wishful thinking that things will improve under this President, if we wait long enough.
Wasn’t it our “peace-loving” President who said, “Why bother having nuclear weapons if you are afraid to use them?”
TRUMP COMPARED TO PUTIN
Let’s compare Trump to Putin and see where this gets us.
Look at what Putin did for Russia compared to what Yeltsin did. The Jews were ready to feast on the carcass of Russia, but then fate intervened and messed up their plans: one honest man came along, Vladimir Putin, and turned everything around.
Is Trump turning everything around like Putin? Is he undoing the damage done by his predecessors? Is he “draining the swamp”? No, he is not!
Even if ONE honest American—one person of outstanding moral rectitude—were to hold the office of president of the United States, the Jews and their Satanic agenda would be toast. The Jews simply must have a president who is fully on-board with their program, or it fails. Because Jewish evil cannot tolerate the threat of a good example.
Trump was our last hope—to resist Jewry’s agenda—but Trump turned out to be just another shameless liar and consummate Jew-controlled fraudster, so we’re definitely screwed.
https://www.darkmoon.me/2017/america-betrayed/
Screwed? Ehkä, vai onko tuokin maininta jälleen vasemman laidan mietteitä, se nähdään mutta en pidätä hengitystäni missään suunnassa. TRUMPin suosio on kovass nousussa, mutta vain yksi TV-kanava, FOX sen tiedoittaa, kaikki muut tiedottajat makaavat saman peiton alla harhautuneina ”orgasmissaan”.
Hunter, ei kai sinusta ole tullut antisemitisti?
:DD!!
Tuohan on se leimakirves jota sionistit heiluttavat herkästi ellei ole samaa mieltä heidän kanssaan.
En ole koskaan ollut tai voinut olla rasisti eikä minusta sellaista voi tulla.
Et ole näköjään lukenut aiempia omia kommenttejani täällä asiaan liittyen.
Olen ihan hyvässä juutalaisseurassa, jossa ajatellaan asioista samoin kuten itse ajattelen.
Sionisteja siihen ei tosin kuulu.
Linkit artikkeleineen puhuvat puolestaan, en vastaa niiden sisällöstä enkä tekstistä.
Tämä Harold Smith: “America Betrayed” artikkeli hyvine kommentteineen kertoo minusta hyvin mikä on tilanne (ja ennen muuta miksi on) Amerikassa, maassa jonka militarismiin ja paratiisikapitalismiin mekin olemme vahvasti, minusta aivan liian vahvasti, sidoksissa.
Olisi hyvä jos se herättäisi meitäkin pohtimaan oman maamme tilannetta.
No, pistin tuon ihan herjalla.
Ymmärrän kyllä mitä ajattelet ja tarkoitat, vastustaessasi siionisteja.
Ok, vähän huono herja kuitenkin.
Vastarinta ja ’viileys’ sionisteja ja heitä tukevia ’rappari- tai nwo-globalisteja’ kohtaan tietenkin näkyy kommenteissani ja hyvä niin koska myös sydämeni eikä vain järkeni on mukana siinä mitä kirjoitan.
Rahan hallinta ja koronkiskonta ei minusta kuulu sivistykseen ja kertoo sielun turmeltuneisuudesta.
En liioin voi arvostaa enkä pitää rasistisista ihmisistä (olivat sitten keitä tahansa) jotka rakentavat diktatuuriaan ja haluavat tuhota sivistyksen ja länsimaisen kulttuurin kannalta tärkeitä eettis-moraalisia asioita ja levittää omaa pakanallista agendaansa edistäviä valheita ja propagandaa..
Enkä pysty hyväksymään sitä että palestiinalaisille ei sallita omaa valtiota kun heidät on verisesti häädetty omalta maaltaan. — tässä muutama asia joita on vaikea hyväksyä
’..Rahan hallinta ja koronkiskonta ei minusta kuulu sivistykseen ja kertoo sielun turmeltuneisuudesta..’
Suomen itsenäisyyspäivän vietto narrinäytelmänä
Kansan tietämättömyydestä ja yksinkertaisuudesta johtuu, että Suomessa on vietetty itsenäisyyspäivää jo sata vuotta, vaikka Suomi ei todellisuudessa ole itsenäinen eikä koskaan ole ollutkaan itsenäinen. Suomen kansa ja sen maa on näet jo autonomian ajoilta
1860-luvulta lähtien sidottu velkarahajärjestelmään eli orjuusjärjestelmään, jossa raha tulee kiertoon vain yksityisistä pankeista korollista velkaa (sitä ”rahaa”) ottamalla, niin että kaikki rahamme on aina ollut korollista velkaa kyseisille yksityisille pankkilaitoksille (joilla yksin on rahanluonnin oikeus).
Rahamme on korollista velkaa, ja tämä on täydellistä, absoluuttista orjuutta.
Suomi on 152 vuotta ollut kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden absoluuttinen orja. Joka kontrolloi velkaa (”rahaa”), kontrolloi kaikkea (jopa ohi lakien). Suomi on aina ollut pelkkä orjuuttajien sätkynukke. Nykyisin orjuutta varjelee itse kansa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle” (perustuslaki 2§). Kansa itse tulee tätä kautta rikolliseksi. … lisää linkistä
http://magneettimedia.com/nakokulma-suomen-todellisuudesta-ja-itsenaisyydesta/
Truth Hunter, oletko tietoinen minkälainen porukka vetää Suomi-24 toimistoa. Uskontoa koskevat kirjoitukseni eivät mene LÄPI. Vastaus tuli ,”ettei ole aihetta” ? Ajanviete on kuitenkin siinä vasemmalla ”kissankokoisin kirjaimin, mutta sittekkään ei mene läpi. Joku siellä ”kyttää kirjoitiksiani” eväten minulta ”SANANVAPAUDEN”. Taitaa olla yleinen tapa nykypäivinä, toisinajattelijat hiljennetään. Kuitenkin siellä höyryävät kaikenkarvaiset kolminaisuusopin kannattajat ilman mitään raamatullisia todisteita sellaiseta totutusta harhaopista. Olen kiitollinen vastauksesta.
En ole tietoinen. Uskonto on asia josta nwo-eliitti ei juurikaan salli keskustelua koska se haluaa tuhota nykyiset uskonnot maailmasta. Niin olen ymmärtänyt.
Tilalle kaavaillaan (oman käsitykseni mukaan) ’NWO-uskontoa’, kolminaisuusoppia jossa Mammona on Jumalana ja Poikana se osa ihmisiä joka siihen uskoo. Pyhä Henki on kai sitten se ’rahan henki’.
Putin näyttää puolustavan ortodoksista uskontoa ja siinä voi olla yksi syy miksi Venäjää vainotaan nyt ihan ’viimeisen päälle’.
Näin Belgiassa tuhotaan katolista uskontoa — muutama ote linkistä
Red Cross Demands Branches Remove Crucifixes to Be More Secular
Punainen risti vaatii haaraosastojaan poistamaan krusifiksit ja olemaan enemmän sekulaareja (maallisia).
Vapaaehtoistyöntekijät ovat kritisoineet Punaisen Ristin hanketta saatuaan tiedonannon, jossa heille kerrotaan, että heidän tulisi poistaa krusifiksit, jotta organisaatio näyttää sekulaarisemmalta.
Useat vapaaehtoiset ilmaisivat radioyhtiö RTL: lle vihamielisyytensä: ”Jättäkää asiat niin kuin ne ovat. Meillä oli tapana sanoa ”joululoma”, nyt se on ”talvipäiviä”. Joulumarkkinoista Brysselistä ovat tullut ”Winter Pleasures” (talven mielihyvämarkkinat). ”
”Tietyltä väestönosalta – muslimien vuoksi – ristit poistettiin Punaisen Ristin taloista ja erityisesti Verviersin talosta”.
Irlannissa katolinen pappi, Isä Desmond O’Donnell, on kehottanut kristittyjä luopumaan sanasta ”joulu” kun joulun kaupallistaminen on korvannut sen alkuperäisen kristillisen merkityksen.
http://www.breitbart.com/london/2017/12/04/belgian-red-cross-demands-branches-remove-crucifixes/
K.Tuomari
Tietoa 24 takapiruista ei minulla valitettavasti ole, kokemuksia kylläkin. Uskonto- ja historiapalstalla olen huomannut, etteivät tietynlaiset mielipiteet, esim. mainitsemastasi kolminaisuusopista, ole suotavia.
Kolminaisuudessahan on itsessään paradoxeja, kuten puhdas 1.käskyn rikkominen 1:stä Jumalasta. Ja Jeesusta viisaammat muutama sata vuotta myöhemmin Nikeassa ”ymmärsivät” tai ”älysivät” enemmän kuin mestari.
Mitä tulee kirjoittajan harmistumiseen maailmanlopun ajankohdan epäselvyydestä, suosittelen palaamista alkuperäisen lähteeseen, josta Jeesuksen sanomana todetaan jotenkin siihen tapaan, että ” ..sitä hetkeä ei tiedä kuin Isä vain..” . Näin ollen kaiken maailman nettiennustusten lukeminen lienee tarpeetonta.
Yllä olevatietyllä tapaa kumoaa kolmio-opin, sillä Luoja ei kaiketi voi olla samanaikaisesti tietämätön hetkestä ja tietää sitä, vai ?
Huikeaa lukea järkiperäisiä mielipiteitä muutamilta valistuneilta. Kun Jeesus sanoi, ISÄ ON YKSI, niin siltikin kirkolliset ovat vääntäneet sen kolmeksi? Pyhä henki on se toimeksipaneva VOIMA joka auttaa ymmärtämään vaikeita oppiasioita. Isäni ja minä ”olemme yhtä”, mutta olisi idioottimaista väittää meidän kahden olevan SAMA persoona. Ei kait sitä voi selvemmin selittää, mutta kun se ei mene kirkollisiin, koska he eivät tutki mitään itsenäisesti käyttäen omia aivojaan, vaan uskovat kaiken mitä sieltä ”sakastista julistetaan”, siinä on se vaikeus. Jeesuksen kaste on hyvänä esimerkkinä, MISSÄ MENNÄÄN. Kyyhkynen laskeutui Jeesuksen pään yläpuolelle, ja ylhäältä kuului ääni, TÄMÄ on MINUN POIKANI, johon olen mieltynyt. Missä se kolmas persoona piileskeli? Kyyhky ei ole persoona.
Kirkolliset ”ISÄT” ovat käsittäneet paljon (tahallaan) väärin, koska Jeesuksella on myöskin VELJIÄ taivaallisessa hallituksessa. YAHWEn pojat riemuitsivat luomistyön tuloksista? Selitystä ei anneta paljonko niitä veljiä siellä on ?
During the early 1970s, the late white activist Dr. William Pierce formulated a religious orientation he called Cosmotheism to provide the spiritual basis for the direction he was taking in his racial work. Pierce had serious reservations about Christianity’s appropriateness for white people and wanted to offer an alternative to it. The following material is drawn from my book on Pierce, The Fame of a Dead Man’s Deeds.
http://www.theoccidentalobserver.net/2018/02/21/william-pierce-and-cosmotheism/
During the early 1970s, the late white activist Dr. William Pierce formulated a religious orientation he called Cosmotheism to provide the spiritual basis for the direction he was taking in his racial work. Pierce had serious reservations about Christianity’s appropriateness for white people and wanted to offer an alternative to it. The following material is drawn from my book on Pierce, The Fame of a Dead Man’s Deeds.
http://www.theoccidentalobserver.net/2018/02/21/william-pierce-and-cosmotheism/
’..Maailman rikkaudet riittäisivät kaikille kohtuulliseen elämään, jos vain valtaan saatettaisiin tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus. Kysymys on edelleen jakamisesta. Henkisten arvojen ylläpito ja kehitys ei kuluta uusiintumattomia luonnonvaroja. Rakkaus lisääntyy jakamalla..’
Review of Gilad Atzmon’s “Being in Time” — katsaus Gilad Atzmonin kirjaan Being in Time. Nigel Jackson
https://www.amazon.co.uk/dp/191107220X/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1495119543&sr=1-1&keywords=gilad+atzmon
Atzmon cites Yuri Slezkine’s 2006 book The Jewish Century as a confirmation of ‘Jewish dominance’ in world politics. He writes: ‘I do not care about ethnicity, biology or race, but I do care about ideology…. I see the cultural and ideological impact of Jerusalem on pretty much every aspect of Western life. But, unlike most commentators, I allow myself to voice my criticism of that aspect.’
— Atzmon mainitsee Yuri Slezkinen 2006 -kirjan Juutalainen vuosisata osoituksena ”juutalaisten dominanssista” maailmanpolitiikassa. Hän kirjoittaa: ”En välitä etnisestä taustasta, biologiasta tai rodusta, mutta välitän ideologiasta …. Näen Jerusalemin kulttuuriset ja ideologiset vaikutukset lähes kaikkiin länsimaisen elämän osa-alueisiin. Mutta, toisin kuin useimmat kommentaattorit, sallin itselleni oikeuden ilmaista kritiikkini tästä tilanteesta.
Atzmon nimeää kapitalismin pahan ”kauppapoliittisen” puolen ”Mammonaksi: pankit, osakemarkkinat, investoinnit, valuuttamanipulaatiot jne.” Tämä, hän väittää, on syy, joka on johtanut tehdastyöväen valtavaan köyhtymiseen Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa Donald Trumpin valinnan jälkeen ja brittien äänestäessä Euroopan unionin jättämisen puolesta. ”Mammona … tekee rikkaasta rikkaamman mutta jättää heidät yhteiskunnan ulkopuolisiksi. Perinteisen tuotannon vaatiessa paljon työvoimaa, Mammona on huolissaan vain varallisuuden kertymisestä itselleen, ja sellaisena se on välinpitämätön sosiaalisten tai eettisten ja työntekijän kohtaloa koskevien asioiden edessä. …. Tällä hetkellä Mammona on maailmanlaajuisen kapitalismin liikkeellepaneva voima …. Sen seurauksena tuotanto ja valmistus on aina siirrettävä sinne, missä työvoima ja tuotantokustannukset ovat edullisimpia. ”
Atzmon ilmaisee ihailunsa Henry Fordin profeetalliselle kirjalle The International Jew 1920-luvulla. ”Ford ei viitannut juutalaisiin kokonaisuutena, hän ei arvostellut juutalaisia rotuna tai etnisen alkuperän mukaan …. Hän vastusti pientä segmenttiä maailman juutalaisuudessa. Hänelle ”kansainvälinen juutalainen” oli viittaus joukkoon oligarkeja ja mammonan palvojia ” Atzmon kirjoittaa uskollisena tälle perinteelle.
http://www.theoccidentalobserver.net/2017/12/04/review-of-gilad-atzmons-being-in-time/#more-155226
http://www.gilad.co.uk
In a Sentimental Mood, Gilad Atzmon, The OHE & The Sigamos String Quartet
https://www.youtube.com/watch?time_continue=75&v=AIw99pRbrLg
Vielä pieni poiminta “Being in Time” kirja-arvostelusta
‘While Islam and Christianity are belief systems, Judaism is an obedience-regulatory system,’ suggests Atzmon. The truth is that all three ‘religions of the book’ contain both those systems, as well as mystical and esoteric traditions that go beyond them.
Being in Time is a devastating attack on the corruption of the political process in Western nations at the present time, as the following quotations show.
”Siinä missä islam ja kristinusko ovat uskomusjärjestelmiä, juutalaisuus on kuuliaisuuden sääntelyjärjestelmä”, Atzmon toteaa. Totuus on, että kaikki kolme ”kirjan uskontoa” sisältävät sekä nämä järjestelmät että mystiset ja esoteeriset perinteet, jotka ylittävät ne.
Being in Time kirja on musertavan vahva hyökkäys länsimaiden nykyisen poliittisen prosessin korruptoituneisuutta vastaan, kuten seuraavat lainaukset osoittavat: katso linkki!
Harmageddonia kohtiko mennään?
US New Moves: War with Iran May Be Much Closer Than We Think
The US does not intend to end or even curtail its military presence in Iraq (as well as Syria) after the defeat of the Islamic State.
It is planning to turn Iraq into a major theater of confrontation with Iran. There are signs that a war with Iran may be much closer than we think.
https://www.strategic-culture.org/news/2017/12/05/us-new-moves-war-with-iran-may-be-much-closer-than-we-think.html
Israel käynnistänyt välittömästi Jerusalemin valloituksen Länsirannan malliin aloittamalla 14.000 uuden asunnon rakentamisen Trumpin hyväksyttyä vastoin YK päätöslauselmaa kaupungin Isrealin pääkaupungiksi
Israel plant, den Siedlungsbau in Jerusalem um 14.000 neue Wohneinheiten zu erweitern, nachdem US-Präsident Donald Trump die umstrittene Entscheidung getroffen hat, Jerusalem als israelische Hauptstadt anzuerkennen.
https://deutsch.rt.com/der-nahe-osten/61909-trumps-hauptstadtentscheidung-israel-treibt-siedlungsbau/
”Suus-Israel”. Sionistien ’Niilistä Eufratiin’ suunnitelma Lähi-itää varten — “Greater Israel”: The Zionist Plan for the Middle East
The Infamous ”Oded Yinon Plan”. Introduction by Michel Chossudovsky
President Donald Trump has confirmed in no uncertain terms, his support of Israel’s illegal settlements (including his opposition to UN Security Council Resolution 2334, pertaining to the illegality of the Israeli settlements in the occupied West Bank).
Bear in mind this design is not strictly a Zionist Project for the Middle East, it is an integral part of US foreign policy, namely Washington’s intent to fracture and balkanize the Middle East.
“Greater Israel” consists in an area extending from the Nile Valley to the Euphrates. According to Stephen Lendman, “A near-century ago, the World Zionist Organization’s plan for a Jewish state included:
https://www.globalresearch.ca/greater-israel-the-zionist-plan-for-the-middle-east/5324815
https://www.globalresearch.ca/trumps-scheme-to-carve-up-palestine/5622046
Walking into Armageddon
By Dr. Paul Craig Roberts
“If we are to prevent this catastrophe, the public must understand what is happening.”
https://www.globalresearch.ca/walking-into-armageddon/5621749
The Hidden Hands Behind US Embassy Move to Jerusalem
represent a far-right Zionist cabal that rejects both a Palestinian state and a single Israeli-Palestinian nation that fully enfranchises Palestinians as citizens of a secular Israeli state. Kushner, Friedman, and Greenblatt favor an apartheid state, in which Palestinians are second-class citizens.
https://www.strategic-culture.org/news/2017/12/11/hidden-hands-behind-us-embassy-move-jerusalem.html
Vedenpaisumuksesta on olemassa eräs ”teoria” joka on kiinnostava, miten se on voinut tapahtua. Maapallon stratosfäärissä on saattanut olla ,maapalloa ympäröivä ”Vesikehä”, joka on suojannut maata ultravioletti-säteiltä. Raamatun mukaan ennen vedenpaisumusta maan päälle ei tullut sadetta, vaan ainoastaan ”Aamukaste, joka riitti kasveille”. Maan uumenet aukenivat ja vettä satoi kaatamalla yli kuukauden, yötä-päivää, niin korkeimmat vuoret peittyivät. Oli mitenkä tahansa ? Kuinkas muuten ARKKI olisi kellunut Ararat vuorelle ? Nykyaikaisen tieteen ”hallitsijat” eivät tietenkään siihen usko, koska heiltä puuttuu jotakin, mitä ei opeteta
moderneissa kouluissa. Joillakin alueilla tulva on yllättänyt, koska siperian mammuteilla on ruohotuppo suussa hukkuessaan. Todisteta salaillaan, koska ne sotivat uskonnollista sekä poliittista valtaa vastaan.
Sademetsissä asuvilla on perimätietona, maapallon- kattava tulva.
Kiinnostava lisäys. Raamatusta tieto lisääntyy, sitä tutkiessa. Huomasin jakeen jossa mainitaan ”uudesta maasta ja uudesta taivaasta”, koska kaikki vanha on mennyttä, ”EIKÄ MERTA ENÄÄ OLE”. Siis haihtuvatko kaikki meret takaisin ylös, missä ne ovat olleet ”luomisesta asti, suojakerroksena maapallon pinnalle” ? Kiinnostavia havaintoja, joihin meillä ei ole ”vielä” vastausta. Ennalistaminen tarkoittaa ilmeisesti, palautumista alkuperäiseen järjestykseeen häirintöjen poiston jälkeen. Ihmeellinen ”tietokirja”, jota ei ihmisjärjellä kyetä edes aloittamaan. Puolueeton tarkkailu saattaa olla hyödyksi tutkijoilleen ? Maapalloa ei ole aikomustakaan tuhota, ainoastaan ”pintavauriot on korjattava” tulella.
Liittyen Trumpin hyväksymiseen Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi
If historically, Jerusalem is indeed the city of King David, I wouldn’t have been angry with Trump’s foolish decision to move the US Embassy there and I wouldn’t have bothered with writing this piece. But the historical truth of the matter is that modern-day Jerusalem was never the capital city of David’s kingdom.
Building on that fake pretext the Zionist movement (supported by Great Britain and US in the first half of the 20th century) have been encouraging European converts to Judaism to envision the Arabian land of Palestine as their lost/ancient Land that was promised to Abraham and his Israelite descendants.
The funny thing that had eluded thousands of European Jews who later settled in Palestine is that they are not the descendants of Abraham or his Israelite tribe, but rather of the Khazar Kingdom.
https://www.veteranstoday.com/2017/12/09/mr-trump-jerusalem-is-not-the-capital-of-biblical-israel/
Oikeudenmukaisuutta puolustavan on vaikea hyväksyä sitä sionistien väkivaltaa jolla Israel on perustettu.
Kun Englanti vetäytyi Palestiinasta se antoi hallitsemansa maa-alueet sionisteille. Sillä ei ollut siihen mitään oikeutta. Sionistit alkoivat heti murhaamaan palestiinalaisia, joita pahoinpidetiin, perheet hajoitettiin ja murhattiin. Ihmisiä kiellettiin liikkumasta omilla maillaan ja häädettiin vuosituhansia hallitsemiltaan mailta ja taloista. Ja koko maailman yhteisö katsoi vierestä kun sionistit murhasivat palestiinalaisia.
Sionismi ei eroa yhtään islamista mitä väkivaltaan tulee ja muslimien väkivalta alueella on paljolti puolustusreaktiota sionismin aloittamaan palestiinalaisiin kohdistuvaan jatkuvaan väkivaltaan. Se joka tämän väkivallan hyväksyy paljastaa olevansa sisimmässään väkivallan hyväksyjä ja oikeudenmukaisuuden vastustaja.
Trumpin päätös hyväksyä Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on tuon väkivallan yksi ilmentymä, päätös jolle ei edes ole historiallista perustetta. Se ei koskaan ole ollut muinaisen Daavidin kuningaskunnan pääkaupunki, jota nyt yritetään Suur-Israelin muodossa herättää henkiin asevoimin (ns. Yinon-plan, https://www.globalresearch.ca/greater-israel-the-zionist-plan-for-the-middle-east/5324815).
Maailman kansojen tulisi hävetä kun tunnustavat israelin olemassaolon nykyisessä muodossaan eivätkä sano mitään kun Yhdysvallat hyväksyy sen että sionistit valtaavat Palestiinaa pala palalta. Maa kuuluu Palestiinalaisille, ei sionisteille.
Sionisteille ei mikään ole pyhää. Ne ajavat agendaansa kuin raivotautiset ja ovat psykoosissa jossa kaikki muut kansat muka uhkaavat heitä vaikka itse uhkaavat muita.
Jerusalem merkitsee heille vain uutta poliittista porrasta kohti Lähi-idän ja maailman hegemoniaa, sanovat viisaat ja asioihin perehtyneet.
Netanyahu Lähi-idän vähiten arvostettu
People across the Middle East view Prime Minister Benjamin Netanyahu in a more negative light than any other Middle Eastern leader … Netanyahu’s lack of popularity is likely a reflection of general regional opposition to Israel
https://www.timesofisrael.com/poll-netanyahu-beats-assad-as-least-popular-middle-east-leader/
jatkona ylläolevaan…
Kahden valtion ratkaisu on kuollut: Israel ja sen miehittämät Amerikan valta-alueet nyt virallisesti yksi valtio
Two-State Solution is Dead: Israel and Its Occupied American Territories Now Officially One State
” * Kun edellytetään tai velvoitetaan, että ainoa ratkaisu on yhden valtion ratkaisu niin: Joko me näemme yhden Palestiinan rauhanomaisen perustamisen kaikille alueen ihmisille uskonnosta tai etnisestä alkuperästä riippumatta; tai maailman kaksi miljardia muslimia ja niiden miljardit ei-muslimi kannattajat tässä asiassa karkottavat Saatanan sionistit Pyhästä Maasta voimalla riippumatta siitä, kuinka kauan se kestää ja millä tahansa tarpeellisella tavalla.”
Kuinka kauan luhistumassa oleva US-imperiumi voi tukea aatteellisesti ja moraalisesti mätää sionismia? Pian sen varmaan näemme.”
*Mandated that the only solution will be the one-state solution: Either we will see a peaceful establishment of one Palestine for all its people regardless of religion or ethnicity; or the world’s two billion Muslims and their billions of non-Muslim supporters on this issue will expel the Satanic Zionists from the Holy Land by force, no matter how long it takes, by whatever means necessary.
How long can a collapsing US empire keep propping up an ideologically and morally bankrupt Zionism? We may find out soon enough.
https://www.veteranstoday.com/2017/12/08/2state/
Juutalaisetkin kriittisiä USA:ssa …
Jerusalem ratkaisu nähdään sinä mitä se on – holtiton teatteri-tapahtuma – ja se näyttää olevan jotain, jonka Bibi, Jared Kushner ja Trump kehittivät ja päättivät tuoda esiin itse valitsemana ajankohtana.
Kaiken tämän yhteinen nimittäjä on, että Trumpin ensimmäinen vuosi paljastaa ketä varten hän on ja mitä hän on.
Jewish Studies Statement on Jerusalem Declaration
We write as Jewish Studies scholars to express our dismay at the Trump administration’s decision to reverse decades of bipartisan U.S. policy by declaring Jerusalem the capital of Israel, and authorizing the relocation of the U.S. embassy from Tel Aviv, outside of a negotiated political framework that ends the legal state of occupation and ensures respect for the rights of all Israelis and Palestinians to Jerusalem.
Jerusalem is of immense religious and thus emotional significance to Jews, Muslims, and Christians alike. It is the focus of national aspirations for both Israelis and Palestinians. We hope one day to see a world in which all inhabitants of the land enjoy equal access to the city’s cultural and material resources. Today, unfortunately, that is not the case.
https://www.veteranstoday.com/2017/12/09/righteous-jewish-scholars-condemn-trump-jerusalem-ploy/
63% amerikkalaisista vastusti Trumpin Jerusalem päätöstä
A reliable scientific poll of 2,000 Americans taken during 1-6 November 2017 — just a month before US President Donald Trump announced that America’s Embassy will move to Jerusalem from Tel Aviv — showed that 63% of Americans were opposed to the move, and 31% supported it. Here was the question, as asked:
https://www.strategic-culture.org/news/2017/12/13/poll-2to1-americans-oppose-moving-us-embassy-jerusalem.html
Despite all of the intense propaganda that the mainstream US media (owned and controlled by billionaires) publish alleging that Russia is a ‘foe’ or ‘enemy’ of the American people, only Democrats generally believe it.
Henry Kissinger sanoi myöskin seuraavaa. Olet kuuro jos et kuule ”sotarumpujen kuminaa” ? Entinen CIA johtaja on hyvin perillä siionistien tavoitteista. Korkeasta iästään huolimatta hänkin saattaa sen vielä kokea.
Taitaa jäädä vain sotarumpujen kuminaksi — hajoaako arabimaailma sisältä käsin ja palestiinalaiset saavat jäädä oman onnensa nojaan … heidät yksinkertaisesti vain uhrataan?
Siltä se nyt vaikuttaa.
The Organisation of Islamic Cooperation is no longer a force on the world stage
These Muslim leaders are no longer valid. They represent failed states with neither morality nor courage to show for their presence at the Istanbul summit
http://www.independent.co.uk/voices/organisation-islamic-cooperation-istanbul-donald-trump-jerusalem-muslim-leaders-a8109926.html
Saudeilla keskeinen rooli kun USA/Israel/Nato-koaliitio hajottaa Lähi-itää ja suunnittelee Iranin sotaa
Mohammed bin Salman’s ill-advised ventures have weakened Saudi Arabia’s position in the world
Other states in the Middle East are coming to recognise that there are winners and losers, and have no wish to be on the losing side
http://www.independent.co.uk/voices/mohammed-bin-salman-saudi-arabia-patrick-cockburn-qatar-lebanon-a8112426.html
Suurten johtajien tekemät virheet selittyvät usein omalla egomaanisuudella ja tietämättömyydellä, joita täydentävät ylempien ohjaajien harhaanjohtavat neuvot.
Ulkomaisen väliintulon ensimmäiset askeleet ovat usein houkuttelevia, koska johtaja voi esittää itsensä kansallisten arvojen sankariksi mikä oikeuttaa hänet kotivaltionsa johtoon.
Tällainen isänmaallinen asenne on vain suosiota, mutta poliittinen lasku on aina maksettava, jos vastakkainasettelut ja sodat päättyvät turhautumaan ja tappioon.
MbS on epäviisaasti päättänyt, että Saudi-Arabialla olisi aktiivisempi ja aggressiivisempi rooli juuri tällä hetkellä kun sen todellinen poliittinen ja taloudellinen vahvuus on laskussa. Hän yliarvioi voimiaan ja luo maalleen liian monta vihollista.
Jerusalem in My Heart
by Israel Shamir (cross-posted with the Unz Review by special agreement with the author)
Jerusalem is first of all a symbol, and a potent one; the American recognition of Jewish sovereignty over the Holy City is a sign of the final Jewish victory over Christianity, and it is to be deeply regretted.
http://thesaker.is/jerusalem-in-my-heart/
’..Kristinusko kun muistaakseni syntyi, koska se vanha liitto oli epäinhimillistä, tekopyhää sontaa temppelin rahanvaihtajineen. No, mitä muuta voisi olla tuloksena, kun pyhin ja hyvin, mitä voi tehdä, on teurastaa oma lapsensa alttarille ihan vain koska äänet päässä kertovat, että siitä demiurgi tykkää?..’
Niinhän se syntyi. Jeesus ei ollut rahanvaihtajien ystävä ja pisti fariseusten opin ahtaalle, osoitti sen ihmisvihan mikä sitä hallitsi. Ja hallitsee.
… This is how they maintain their money monopoly – by breaking down race, nation, family (heterosexuality) and belief in a higher spiritual purpose to life (i.e. God – Not religion! ).
Hence we become more materialistic and less spiritual (look at modern ”art” for example) and are then more easily controlled and enslaved by them as people with no meaning in life don’t fight back.
This is the Eye Of Sauron. The All-Seeing-Eye. ”One Ring To Rule Them All”…
https://www.henrymakow.com/Kushner-Belongs-to-Fanatical-Jewish-Doomsday-Cult.html
Aina jää kummastelemaan miksi niin monet ihmiset alentavat itsensä ja sallivat jonkun pienen saatanallisen mafian raadella itseään. Miksi se sallitaan? ja hiljaa hyväksytään vaikka kyse moraalisesta rikoksesta?
Ex-Chabad Member Exposes Trump Family Cult
”Michael Berg, 32, a dedicated member of Chabad for four years, believes that this cult’s demented vision of Jewish world hegemony is behind the New World Order. With Trump in the White House, they are in position to bring about the prophesied cataclysm that will usher in their Messianic rule.
https://www.henrymakow.com/2017/12/chabad-trump-family-cult.html
Kristinuskon synty on nyt vakuuttavalla tavalla selvitetty tieteellisesti Eric Zuessen kirjassa ”Christ’s Ventriloquists — The Event that Created Christianity”.
Itselleni kirja oli melkoinen aarre (kuten Lehmanin kirja Raportti Jeesuksesta aikoinaan) koska siinä varsin loogisella ja selkeällä tavalla tuodaan esiin uusia tosiasioita joita ei voi kiistää ja jotka tuovat aivan uutta valoa asiaan.
Oleellisinta siinä on että Uusi Testamentti kolminaisuus-oppeineen on puhtaasti juutalaisen Paavalin tulkinta Jeesuksesta jota hän ei koskaan tavannut. Myös Vatikaanilla on oma roolinsa asiassa.
Paavali, joka siis kääntyi juutalaisia vastaan muokkasi Jeesuksen ja opetuslasten näkemykset ja evankeliumit itselleen sopiviksi ja loi ’yksin uskosta’ (’Heaven on sale’) opin jota juutalaiset eivät hyväksyneet.
Suosittelen kirjaa sille jota todella kiinnostaa uskonsa perusteet. Yleensä on niin että usko ja järki kulkevat eri rataa ja harva suostuu tutkimaan sen perusteita mihin sokeasti haluaa uskoa.
Vatikaani hyödynsi Paavalin opin ja siitä tuli Roomalaisen imperium pääuskonto. Paavalin isä oli kaksoiskansalainen. Hänellä oli Rooman kansalaisuus joka periytyi Paavalille.
https://www.amazon.com/dp/B007Q1H4EG
Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta.
Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi.
Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti.
Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”
– Arthur Schopenhauer
During the early 1970s, the late white activist Dr. William Pierce formulated a religious orientation he called Cosmotheism to provide the spiritual basis for the direction he was taking in his racial work. Pierce had serious reservations about Christianity’s appropriateness for white people and wanted to offer an alternative to it. The following material is drawn from my book on Pierce, The Fame of a Dead Man’s Deeds.
http://www.theoccidentalobserver.net/2018/02/21/william-pierce-and-cosmotheism/
Näin Trumpin Jerusalem päätöstä viedään väkisin eteenpäin
US says it’ll be ‘taking names’ of countries that oppose Jerusalem move at UN
Nikki Haley slams emergency meeting of 193-nation assembly ’criticizing our choice,’ threatens repercussions for those ’who vote against us’
https://www.timesofisrael.com/us-says-it-will-be-taking-names-of-countries-that-oppose-jerusalem-move-at-un/
Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Nikki Haley sanoi, että Yhdysvallat ”nimeää” (siis uhkaa?) maita, jotka tukevat päätöslauselmaesitystä, jolla hylätään presidentti Donald Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi…
Turkki ja Jemen pyysivät 193-maan foorumin kiireellistä kokousta arabivaltioiden ryhmän ja islamilaisen yhteistyön järjestön (OIC) puolesta … Molemmat maat tukevat sitä että kaikki päätökset, jotka koskevat Jerusalemin asemaa, eivät ole oikeudellisia, ja ne on kumottava.
Darkmoonilta taas hieno kirjoitus — kuinka kauan vääryys voi jatkua ja kasvaa?
Living in a Stolen Land — elämää varastetussa maassa
Whither Israel? Will it still be around in 10 years’ time? Will the Palestinians ever receive justice and see the restoration of their lost lands?
https://www.darkmoon.me/2017/living-in-a-stolen-land/
(1) Trump’s declaration is in clear violation of international law, and 14 out of 15 Security Council members have rejected it. East Jerusalem has already been illegally annexed, with large numbers of Palestinians having been illegally ejected. Trump’s impudent “declaration” is now accelerating the further dispossession of the Palestinians in East Jerusalem, with their residency permits being revoked. Their properties are being confiscated so that Jews can move in and take over their possessions, including their furniture and family heirlooms. In other words, Trump has given his imprimatur to organized theft.
(1) Trumpin julistus on selkeästi ristiriidassa kansainvälisen oikeuden kanssa, ja 14 turvallisuusneuvoston 15 jäsenestä on hylännyt sen. Itä-Jerusalemia on jo liitetty laittomasti, ja paljon palestiinalaisia on laittomasti poistettu. Trumpin julma ”julistus” kiihdyttää nyt Itä-Jerusalemin palestiinalaisten karkoitttamista kun heidän oleskelulupansa peruutetaan. Heidän omaisuutensa takavarikoidaan niin, että juutalaiset voivat siirtyä ja ottaa haltuunsa heidän omaisuutensa, mukaan lukien huonekalut ja perintötavarat. Toisin sanoen, Trump on antanut ’siunauksensa järjestäytyneelle varkaudelle. … lisää voit lukea linkistä
Gilad Atzmon: We are all Palestinians
http://www.gilad.co.uk/writings/2016/12/18/we-are-all-palestinians
”But the real issue is slightly different. By now we, and I mean all of us, except a few oligarchs, are all Palestinians. We are subject to the dirty games inflicted on us by the likes of Goldman Sachs, Soros, Saban, Adelson, and a few others. By now we are all subject to the tyranny of correctness that stops us from shouting out, loudly, that troubling truth which we all see.
By now we are all Palestinians and this even includes the deprived Israelis. We are all Palestinians and this includes the Greek, the Syrians, and the peoples of Detroit and Glasgow. And if we are all Palestinians, we can’t not see the glaring continuum between Athens and Baltimore… between Aleppo and Detroit, as much as we can’t turned a blind eye to the bloody silk road between Wall Street and Tel Aviv.
When we look at it with open eyes, when we examine those ZioCon wars with no end, growing poverty worldwide, we can’t stop conflating between ourselves and the Palestinians for the simple reason that we are one.”
Kummallinen asia on kristittyjen sionistien Israelin ystävyys, jopa rakkaus.
Vaikka maa on kaikkea muuta kuin kristitty ja toimii vastoin kristinuskon oppia niin silti se saa sympatiaa.
Edes Kymmentä käskyä ei kelpuuteta vaikka sanotaan että Talmud ja Toora nojaavat Vanhaan testamenttiin. Mutta niin ei ole todellisuudessa vaan rabbien laki ohjaa.
Pastor Denies Israel’s Biblical Identity – Angers Flock
”With all of the controversial positions I have taken over my forty-plus years in the ministry, I have NEVER received the hate-filled opposition I am receiving right now because of my position that the modern State of Israel is NOT the Israel of the Bible or the ”Israel of God.” (Galatians 6:16) That position is NOT based on racism or prejudice or anything of the kind. It is based strictly on my study and understanding of the Holy Scriptures.”
”So, why is it that so many Christians are so dependent upon a commitment to the modern State of Israel to the point that it is part and parcel to the very core of their Christian faith?
”If you think the Koran is bad, try reading the Talmud. As a point of reference, the Pharisees that hated Jesus were devout disciples of the Mishnah, the oral traditions which later formed the Talmud. In other words, the Pharisees were Talmudists. And, as you probably know, Jesus strongly condemned them
”Consider, too: Tel Aviv is the international capital of homosexuality. … Also, the government of Israel pays for women to receive an abortion at any stage of the baby’s development. … Israel is known globally as being a safe haven for all kinds of money laundering for international criminal gangs, especially from Russia. ”A leaked U.S. embassy cable in 2009 warned that Israel was in danger of becoming a ’promised land’ for organised crime.
https://www.henrymakow.com/2017/02/Pastor-Who-Spurns-Israel%20.html
What do you call somebody who supports Israel?
Being racist normally invites strong disapproval, a ban, perhaps criminal prosecution. So why is supporting a racist regime like Israel not only tolerated but actively encouraged in the West’s corridors of power and even rewarded with high office?
“If opposing Israel is anti-semitism then what do you call supporting a state that has been engaged in brutal ethnic cleansing for seven decades. What does that make you?”
It’s a question posed by Miko Peled, an Israeli Jew and son of an Israeli general, former Israeli soldier and now a leading voice in the struggle for Palestinian freedom. You couldn’t find a more authentic insider.
https://www.veteranstoday.com/2018/01/03/what-do-you-call-somebody-who-supports-israel/
Tällaisia ovat sionistit Israelissa — miten meillä?
David Attenborough on the Plight of Palestinians
I am not aware of any animal that is so cruel as the Israelis – not even crodiles.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163723
Aika kovaa tekstiä Attenborouh’lta.
Another Step Toward Armageddon
By Paul Craig Roberts on January 12, 2018
The US military/security complex has taken another step toward Armageddon. The Pentagon has prepared a nuclear posture review (NPR) that gives the OK to development of smaller “useable” nuclear weapons and permits their use in response to a non-nuclear attack.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=164170
America’s New Nuclear Policy: The World Is Our Enemy
As Albert Einstein said in 1950 “It is impossible to achieve peace as long as every single action is taken with a possible future conflict in view. Competitive armament is not a way to prevent war. Every step in this direction brings us nearer to catastrophe. The armaments race is the worst method to prevent open conflict. On the contrary, real peace cannot be reached without a systematic disarmament on a supranational scale. I repeat, armament is not protection against war but leads inevitably to war.”
http://russia-insider.com/en/americas-new-nuclear-policy-world-our-enemy/ri22486
USA/Israel/Nato-koaliitio, johon meidänkin eliitti on maamme liittänyt, ei aio antaa periksi vaan jatkaa sotiaan ja terrorismiaan kunnes koko maailma on sen vallan alla.
Muu maailma ei kuitenkaan ole halukas siihen rooliin mitä sille tarjotaan vaan haluaa pysyä itsenäisenä ja vapaana.
It’s Time To Tell Israel and Saudi Arabia to Fight Their Own Wars
” … it is wise to be skeptical about Israeli claims regarding Iranian intentions to build bases and construct missiles in Syria.
Those claims made by Israel’s Mossad have not been confirmed by any western intelligence service, not even by America’s totally corrupted and subservient CIA.”
https://russia-insider.com/en/its-time-tell-israel-and-saudi-arabia-fight-their-own-wars/ri22649
On aika kertoa Israelille ja Saudi-Arabialle että saavat taistella itse omat sotansa
”… on järkevää olla skeptinen Israelin väitteistä mitä tulee Iranin aikomuksiin rakentaa laukaisualustoja ja rakentaa ohjuksia Syyriassa.
Noita Israelin Mossadin esittämiä väitteitä ei ole vahvistanut mikään länsimainen tiedustelupalvelu, ei edes Amerikan täysin korruptoitunut ja alistettu CIA. ”
Albert Einstein sanoi myöskin vaikuttavat sanat. Lainaus, ”minun on hiljennyttävä kaiken MAJESTEETILLISEN SUUNNITTELUN edessä,mikä vallitsee universumissa”. Jos jossakin on suunnittelua, niin 100% varmuudella jossakin pitää olla myöskin kaiken sen SUUNNITTELIJA. Juutalaisen tutkijan suusta aikamoinen tunnustus ?
Rapparit, Muurarit, Scull and Bones, onhan maailma täynnä kaikenlaisia ”sukan kuluttajia”. Uskonnollisia järjestöjä erillaisissa raameissa. Vastakkaisia oppeja, vaikka pitäisi olla vain YKSI TOTUUS. Varovainen hylkää ne kaikki, niin elämä saattaakin olla ilman hengellisiä rasitteita, kun ei tarvitse enää peljätä tulevansa hyljätyksi
”taivaallisesta ihanuudesta”, mitä se sitten tarkoittaneekin ? ”Nöyrät perivät MAAN”, eikä tuntematonta taivasta.
Se sananparsi on erehtymätön. Maapallo on saatava ennallistettuun tilaan, muuten sillä ei ole tulevaisuutta.
Meidän täällä mellastaessamme, USAn päävaltio osallistuu Billy Grahamin hautajaisiin, vaikka mies ei ollut mitenkään ”valtiomies”,ainoastaan hieroi kyynerspäitä jokaisen presidentin seurassa. Sarnaajat ovat rikkaita ”rahankerääjiä”, toisin kuin entisten aikojen apostolit. Billy taisi sivuuttaa sen raamatunpaikan, missä sanotaan ”rahan olevan kaiken PAHAN ALKU ja JUURI”. Kuuluisuutta riittää puhumalla ”pehmeitä” kansoille, mutta totuudellista saarnaajaa ei kuuntele kukaan. TV ankkuritkin tykkäävät mainita, miten Billyn SIELU meni jo taivaaseen kunniapaikoille, vaikka äijän ruumis makaa vieläkin arkussa pilaantumistilassa. Sekään ei mene yksiin sen totuuden kanssa ettei mitään ”ylösnousemusta ole vielä tapahtunut”, hautojen auetessa.Uskonnot ovat samanvertaisia politikoimisen seurassa, kummastakaan ei ole mitään hyötyä ihmiselle. Jään takavasemmalle pälyilemään minkälaista jälkeä sain aikaan ”uskonnollisilta harhaanjohdetuilta”.
Kiitän Kaija Olin-Arvolaa ajankohtaisista johdannoista.
Riikka Söyringille haluaisin vastata näin. ”Maapallo on perustuksilleen asetettu, ja pysyy IÄTI, eli ikuisesti”.
Jos maapallo keikahtaisi edes vähäsen, se johtaisi täydelliseen kaaokseen. Meret huuhtoisivat maat totaaliseen tuhoon, ja maapallo jäisi autioksi joutomaaksi. Lainaan Einsteinin lausumaa tosiasiaa. Hän sanoi näin, ”minun on hiljennyttävä tämän kaiken MAJESTEELILLISEN SUUNNITTELUN EDESSÄ,”mikä vallitsee universumissa. Ei asiaa sen selvemmin voida tuoda esille. Todellakin kiinnostavia mietintöjä. Jos jossakin on ”Suunnittelua”, niin silloin tulee esille kysymys, misä on sen kaiken ”SUUNNITTELIJA” ? Odotan vastakaikua sivun ystäviltä.
Ei maapallo pysy iäti. Muistaakseni se on nyt keski-iässä.
Mutta kaiken järjestyksen takana ovat tietyt lait joita ilman järjestys hajoaisi.
Mistä nuo lait ovat tulleet ja miksi ne ovat olemassa on jo eri asia eikä se ole ymmärtääkseni ihmisjärjen ulottuvissa.
Itse ajattelen että aina on jotain ollut ja tulee olemaankin ja hyväksyn etten voi tietää miksi näin on.
Jos etsii suunnittelijaa niin joutuu kysymään mistä se on tullut.
Lisätutkimusten tuloksena, voin vain ihmetellä onko Israelilaisten Jumala todellakin rauhaa rakastava jumala. joka antoi muinoin määräyksen tuhota jokin toinen kansa täydellisesti, viattomat lapset, naiset ja vanhukset, joilla ei ollut mitään tietoa Israelilaisten jumalasta ? Ja lisäksi Israelilaisilta ei kaatunut yksikään mies, eikä hiuskarvaakaan menetetty miekkojen niittäessä ihmisiä kuin heinää ? Tuntuu tekaistulta ”epokselta”, samoin kuin ”Typhoid Fever”, joka tappoi noin kuusi miljoonaa sotavankia saksan vankileireillä. Pelkkä ”USKO” ei riitä kaikkea selittämään, siihen pitää liittää myöskin mahdollisuudet tosiasioista.
Truth Hunter. Kysymys kuuluukin ihmiselle käsittämättömään tyyliin. Jos kaikkivaltiaalla ei olekkaan ”alkua eikä loppua”, mikä on meille vajaa-älyisille käsittämätön määritelmä. Ehkäpä maapallo onkin juuri nyt keskeneräisen suunnitelman alaisena. Ihmisen koeaika maapallon haltijana on menossa umpeen, jonka jälkeen tarvitaan täydellinen puhdistus. Ihmisen ”törttöilyt” on saatava kuriin, ennen maapallon totaalista
moraalista luhistumista, mikä jo nyt hipoo 100 prosenttia. Kaikessa valtavassa harhaanjohtavassa hulinassa
vastauksia haetaan väärästä suunnasta. Jos ihmisillä olisi ”lähimmäisenrakkautta”, ja kunnioitusta toisiaan kohtaan, niin mitään murhaavia sotiakaan ei käytäisi missään suunnassa, eikä kukaan paskoisi omaan pesäänsä, puhumattakaan toisten pesiin.
Texe Marrs – Jewish Agenda is to Enslave the Goyim
The question remains, what can we do? Prepare. Armageddon may be closer than we think.
https://www.henrymakow.com/2018/03/Jewish-Agenda-is-to-enslave-the-goyim.html
May those who still want to believe that Zionism has nothing to do with the Hebrew Bible (Toorah) think twice. Even the nuclear policy of Israel has a biblical name: the Samson Option.[16] And let them read the Prophets:
“And this is the plague with which Yahweh will strike all the nations who have fought against Jerusalem; their flesh will rot while they are still standing on their feet; their eyes will rot in their sockets; their tongues will rot in their mouths.” (Zechariah 14:12)
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
https://www.amazon.com/Yahweh-Zion-Laurent-Guyénot-ebook/dp/B0798DF7K1/?tag=veteranstoday-20
A Brief History of Palestine and Israel Explains Everything
While it is certainly true that the Jewish people have relatively deep roots in the land that is today known as Palestine and Israel, this area has been a crossroads since the origins of the human species. In fact the oldest known Homo sapiens fossil outside of Africa was recently found in modern-day Israel, dated at approximately 180,000 years old. Neanderthal bones have also been found in the Levant.
https://www.globalresearch.ca/a-brief-history-of-palestine-and-israel-explains-everything/5631859?utm_campaign=magnet&utm_source=article_page&utm_medium=related_articles
As Israeli historian Tom Segev writes,
“Israel was born of terror, war, and revolution, and its creation required a measure of fanaticism and cruelty.”
The Jewish mystical book, the Kabala, teaches that non-Jews are the embodiment of Satan, and that the world was created solely for the sake of Jews. Rabbi Kook, who achieved saintly status among his followers in Israel and the U.S., stated: “The difference between a Jewish soul and souls of non-Jews… is greater and deeper than the difference between a human soul and the souls of cattle.”
Unfortunately for Zionist objectives they have not to date been able to rid Palestine of the Palestinians. Of the approximately 12 million Palestinians in the world today, 3 million live in the West Bank, 2 million live in the Gaza strip, and almost two million live in Israel.
Clearly Israel is something more than an apartheid state, a word coined in South Africa meaning “separateness.” Israel Zionists want exclusiveness—exclusively Jews in Israel and Palestine. This exclusivity is in itself a myth, as it has been proven that genetically there is no such thing as pure genetic race of Jews, and in fact Mediterranean Jews match Palestinian DNA at 100% (and all Homo sapiens have 99.9% the same DNA). From a religious perspective Jews are as divided among themselves as are any religious groups. In the name of this mythology of being a specially anointed people the Israelis in general Zionists in particular have committed on-going crimes and continuing brutality and cruelty against their own brothers and sisters, the Palestinian people.
Video: Ten Years Ago, Rachel Corrie: Death of an Idealist, Witness of Israeli Crimes against Humanity
Documentary Film of The Week – Rachel Was Run Over & Killed by An Israeli Army Bulldozer on March 16th, 2003 – 15 Years Ago
Rachel Corrie was a 23-year-old American peace activist from Olympia, Washington, who was crushed to death by an Israeli army bulldozer on March 16th, 2003, while undertaking nonviolent direct action to protect the home of a Palestinian family from demolition.
Since her killing, an enormous amount of solidarity activities have been carried out in her name around the world. This film asks what drove Rachel to become a peace activist.
https://www.globalresearch.ca/video-ten-years-ago-rachel-corrie-death-of-an-idealist-witness-of-israeli-crimes-against-humanity/5632412
Totuus Holokaustista alkaa vähitellen paljastua.
Ja se on aika lailla erilainen kuin siitä uuden uskonnon itselleen luoneet sionistit ovat kertoneet.
Loppuuko nyt ’jutikoilta’ valttikortit kun kaasukammiotkin taitaa olla rakennettu vasta sodan jälkeen? Eikä nuo keskitysleirit tainneet olla ihan sellaisia kuin meille on kerrottu.
Holocaust Deprogramming Course
Then there are the gas chambers themselves. Central to the Holocaust narrative, it emerged that they had only been built AFTER the war. According to suppressed testimony from Gerhart Schirmer, a former German officer who participated in building the chambers in 1946, while he was being held as a prisoner of war by the Russians.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=167860
https://holocaustdeprogrammingcourse.com
Historian Predicted Current Run-Up to Nuclear War
Lubavitcher tzaddik Menachem (1902-1994) said Cabalists (Illuminati) will implement Biblical prophecy of an Armageddon to hasten the return of the Messiah and establish Jewish supremacy.
Fifteen years ago German historian Wolfgang Eggert warned us that the Rothschilds belong to this fanatical doomsday cult. Recent moves by Trump and Theresa May suggest that this horrifying prophecy is coming true.
by Henry Makow Ph.D. — Updated from 2003
A Munich-based historian Wolfgang Eggert, 54, believes orthodox Jews called Chasidim want to instigate a nuclear holocaust to fulfill Biblical prophesy.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168027
Eggert believes both Germany and Israel are in the Chasid cross-hairs. “Germany, because the Hassidim are reading from the Bible/Talmud, that this country is an enemy of the Jews and must be killed.
Israel has to burn for bringing the prophecy of Armageddon into reality. In addition, they are repeating a Machiavellian, strategic “trick”: the sacrifice of the European Jews in the Second World War (“shoah”) which brought them their own country- Israel.
The sacrifice of the Israeli Jews shall bring them the international approval to be masters of a united world “republic”, that will be governed from Jerusalem, which, again, is being “prophesied,” by Jahwe.”
Makow: At Easter, the Old Testament is Killing the New — Vanha Testamentti tuhoaa Uuden Testamentin
Poimintoja artikkelista:
”Ihmisoikeuksien puolustaja Alfred de Zayas hylkää Vanhan testamentin (VT) suorat opetukset ja vertailee sitä siihen, mitä Jeesus Kristus saarnasi: ”lähimmäisen rakkaus asetetaan vastapainoksi sille mikä ohjaa sotaherra Jehovan kannattajia. Valitettavasti meidän on ymmärrettävä, että tämä elämän tuhoava VT-ideologia ei ole jättänyt maailmaa millään tavoin. Päinvastoin, se on ottanut haltuunsa niin sanotun länsimaisen maailman ja suunnittelee seuraavaa sotaa. Meidän pitäisi olla huolestuneita tästä. ”- Christian Juergen Klein
“The Human Rights advocate Alfred de Zayas rejects the teachings of the Old Testament outright and compares it with what Jesus Christ preached: The command of “love thy neighbour” is put against what drives the adherents of the warlord Jehova. Unfortunately we have to realize that this life-destroying ideology has not left our world by any means. Just the opposite, it has taken possession of the so-called Western World and is planning the next war. We should concern ourselves with this.” — Christian Juergen Klein
Ymmärtääkö näennäisesti kristillinen yhteisömme Jeesuksen Kristuksen sanomaa vaan vain puhumme siitä? Kuvitellaan vain hetkeksi, että ottaisimme Vuorisaarnan vakavasti. Pitäisimmekö silti itseämme yhä kristittyinä?
Melko selvää on, ettemme harjoita kristinuskoa, joka perustuu rakkauteen, anteeksiantoon ja nöyryyteen joka on Uuden testamentin sanoma. Me harjoitamme Vanhan Testamentin muunneltua muotoa, joka vie itseämme harhaan, että olemme loppujen lopuksi ”hyviä”, Jumalan valittu kansa, että meidät pelastetaan ja että kaikki muut ovat tuomittuja (ja luultavasti ansaitsevat olla tuomittuja) – muslimeja, hinduja, buddhalaisia, agnostikkoja, ateisteja. Me puhumme ihmisten veljeydestä, mutta käytännössä me olemme saalistajia.
Joka kerta, kun lukee Vanhaa testamenttia ja hyväksyy itsekeskeisen tyytyväisesti ajatuksen siitä, että Jumala lähetti kymmenen vitsausta egyptiläisille, määräsi israelilaiset lyömään Kanaanin naisia ja lapsia, tappamaan kaikki, jotka asuivat Jerikossa, teurastamaan Hain kaupungin … joka kerta, kun luemme sellaisia tarinoita miettimättä niiden seurauksia ja ilmeistä epäoikeudenmukaisuutta, emme toimi Uuden Testamentin kristityn tavoin.
Does our ostensibly Christian society understand the message of Jesus Christ, or do we just pay lip service to it? Let us imagine, just for a moment, that we were to take the Sermon on the Mount seriously. Would we still consider ourselves Christians?
Quite frankly, we do not practice Christianity, which is based on love, forgiveness and humility. That’s what the New Testament is all about. What we practice is a modified form of the Old Testament, flattering ourselves with the illusion that we are, after all, the “good guys”, the chosen people of God, that we shall be saved and that all others are doomed (and probably deserve to be doomed) — the Muslims, the Bahais, the Hindus, the Buddhists, the agnostics, the atheists. We pay lip service to human brotherhood, but in practice we are predators.
Every time we read the Old Testament and accept with self-righteous contentment the idea that our God sent ten plagues to the Egyptians, ordered the Israelites to smite the women and children of Canaan, to kill everything living in Jericho, to slaughter the city of Hai … every time we read such stories without reflecting on their implications and obvious injustice, we are not behaving as New Testament Christians.
Religion is not and cannot be misanthropic. Religion is philanthropic and optimistic, it recognizes that we are all the children of the same Creator.
In the Old Testament Yaweh is defined as the Lord of Armies, Lord of Sebaoth (from Hebrew s??ba’ôt, pl. of s?aba’, army, from s?aba’, to wage war). This concept of a warrior God is common to many other religions — but does it satisfy our sense of religion, our sense of goodness, our sense of morality, our sense of justice for all creatures of the Earth? Is our idea of the glory of God that of a heap of corpses?
Somehow it seems that the majority of Christians do not even try to understand the message, much less live according to the Sermon on the Mount, because they think it is an allegory, a metaphor, too tough, because we reject the fundamental premise of the equality of human beings.
We should endeavour to hate only evil, but not the persons who deliberately or by error do evil.
Christ tried to teach us humility, not arrogance….
The Sermon on the Mount is the New Law, replacing the Old Law of the Old Testament.
Uskonto ei ole eikä voi olla ihmisvastainen. Uskonto on hyvän tekemistä ja optimistinen, se tunnustaa, että olemme kaikki saman Luojan lapsia.
Vanhassa testamentissa Yaweh on määritelty armeijan herrana, Sebaotin herrana (hebrean s.. ba’ôt, pl. S? aba:sta, armeija, s? Aba’, käydä sotaa). Tämä soturi-Jumalan käsite on yhteinen monille muille uskonnoille – mutta vastaako se uskonnon hyvyyden tunnettamme, moraalituntomme ja oikeudenmukaisuuden tunnetta kaikkiin maan luotuhin? Onko meidän ajatuksemme Jumalan kirkkaudesta ruumiiden kasa?
https://www.henrymakow.com/2018/03/an-easter-meditation.html
”Carl Jung, in his essays “Answer to Job” and “Christ, a Symbol of the Self,” characterized the Yahweh of the Torah as “savage,” “touchy,” “suspicious,” “two-faced,” “gratuitous,” “revolting,” “remorseless,” “brutal,” and “illogical.”[A2]…”
”Carl Jung, (viime vuosisadan ehkä merkittävin psykoanalyytikko) luonnehtii esseissään ”Vastaus Jobiin” ja ”Kristus, itsen symboli” Tooran Yahweh’n ”villiksi” , ”ärtyisäksi”, ”epäiluuloiseksi ”, ”kaksinaamaiseksi”, ”epäoikeudenmukaiseksi”, ”kapinalliseksi”, ”armottomaksi”, ”julmaksi” ja ”epäloogiseksi”. [A2] …”
Kun Jumalaksi on valittu tuollainen henkinen ’äpärä’ niin mitä voi odottaa sen palvelijoilta?
Juutalaisuutta hallitsee hyvin vahvasti ns. splitti (halkominen), alkukantainen psyyken puolustusmekanismi joka ilmenee hyvän ja pahan jakamisena siten, että paha on muualla ja hyvä itsessä. Ja se on heillä jo uskonnon kautta ’verissä’: he ovat Yahweh’n ’valittuja’. Se merkitsee että tuon uskonnon luojat ovat olleet henkisesti kehittymättömiä ja ’matalalla tasolla’ ellei psykopaattisia.
Heidän Jumalansa ei ole kaikkien jumala vaan jumala joka suojelee vain heitä ja antaa heille etuoikeuksia. Siis heidän ylpeytensä pohjalla on hyvin primitiivinen ja narsistinen kuvitelma, joka ilmenee myös fyysisellä tasolla: Abrahamin tekemä verellä vahvistettu liitto julman ja kostavan Yahwen kanssa; (Circumcision is the only commandment of the Abrahamic Covenant).
Is Circumcision the Source of Jewish Angst? Genital Mutilation and Psychic Trauma
A compassionate approach to Jewishness
Laurent Guyénot
https://russia-insider.com/en/circumcision-source-jewish-angst-genital-mutilation-and-psychic-trauma/ri24861
http://www.unz.com/article/reply-to-jordan-peterson-on-the-jewish-question-from-his-heroes/
http://www.magneettimedia.com/juutalaisvaltio-laillistuu-luonteeltaan-juutalaiseksi/#comment-44872
Lisätutkimusten tuloksena, voin vain ihmetellä onko Israelilaisten Jumala todellakin rauhaa rakastava jumala. joka antoi muinoin määräyksen tuhota jokin toinen kansa täydellisesti, viattomat lapset, naiset ja vanhukset, joilla ei ollut mitään tietoa Israelilaisten jumalasta ? Ja lisäksi Israelilaisilta ei kaatunut yksikään mies, eikä hiuskarvaakaan menetetty miekkojen niittäessä ihmisiä kuin heinää ? Tuntuu tekaistulta ”epokselta”, samoin kuin ”Typhoid Fever”, joka tappoi noin kuusi miljoonaa sotavankia saksan vankileireillä. Pelkkä ”USKO” ei riitä kaikkea selittämään, siihen pitää liittää myöskin mahdollisuudet tosiasioista.
Israel Shamir:
”Palestiina ei ole juutalaisten perimmäinen tavoite; koko maailma on. Palestiina on vain tulevan Maailma-valtion päämajan paikka.
Juutalaiset aikovat tehdä Jerusalemin maailman pääkaupungiksi ja tuoda sen uudistetun temppelin Hengen (tarkoittanee Talmudin henkeä, jonka N-yahu on valinnut Israelin politiikan perustaksi) keskipisteeseen maan päällä. Kristinusko kuolee, tuhotaan ja nykyisen ’demokratian’ syrjäyttää valtava teokraattinen (talmudistis-jahvelainen) valtio joka (velka)orjuuttaa muut.
Juutalainen maailma on hyvä vain juutalaisille. Se on kirous muille. Yhdysvalloissa, kun juutalainen vaikutusvalta on kasvanut tasaisesti vuodesta 1968 lähtien, tavallisten ihmisten elämä on kurjistunut.
Hyvä aika juutalaisille ei ole hyvää aikaa ihmiskunnalle. Juutalaisten siunaus on kirous toisille. Juutalaisille ”hyvät” järjestelmät ovat harvoin hyviä kenellekään muulle.
Jos emme nyt ryhdy ratkaiseviin toimiin niin pian on liian myöhäistä. Sitten löydämme itsemme Paholaisen hiirenloukusta. Olemme astuneet uuteen ulottuvuuteen todellisuudesta, josta ei ole pakenemista – toisenlaiseen ja käsittämättömän julmaan kivun maailmaan.
Anti-Semitism: The ‘Oldest Hatred’ — Antisemitismi: ’vanhin viha’?
By Lasha Darkmoon on April 28, 2018
Lasha Darkmoon — darkmoon.me April 28, 2018
Why have Jews been so unpopular throughout history? And is the idea of Jewish world domination a ‘myth’ or a reality?
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169429
[How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
SHOCKING !! — WHY IS THE POPE KISSING THE HANDS OF ROTSCHILD AND ROCKEFELLER?
THE ANTI-CHRIST?
In case you’re in any doubt watch Comrade Francis bow and kiss the hands of Satanic NWO Supremos Rothschild, Rockefeller and Kissinger. (Here’s the video).
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170167
Although having abandoned Christianity as a teenager and subsequently dismissed all religion as mumbo I’ve begun to reassess my views in recent times as developments increasingly suggest the Bible prophesy stuff might not have been so daft after all. One of the most remarkable has been the self-destruction of the Catholic Church which has gone into overdrive under the present Pope who, in his short reign to date, has come out with more heresies than all the other Popes combined.
”Vaikka olen luopunut kristinuskosta teini-ikäisenä ja sittemmin hylännyt kaiken uskonnon hölynpölyksi, olen alkanut arvioida näkemystäni uudestaan viime aikoina, kun kehitys osoittaa yhä enemmän, että Raamatun ennustamat asiat eivät ehkä ole olleet aivan vääriä. Yksi merkittävimmistä on ollut katolisen kirkon itsensä tuhoaminen, joka on mennyt pitkälle nykyisen paavin aikana, joka tähän asti on ollut enemmän harhaoppinen kuin kaikki muut paavit yhteensä,” kirjoittaa blogisti.
http://irishsavant.blogspot.fi/2018/05/the-anti-christ.html
In 2014 Professor Marc H. Ellis, regarded by many as the leading contemporary Jewish theologian, published Future of the Prophetic, an extensive study of the Hebrew prophet.
In his book, Ellis dedicated a chapter to me (Gilad Atzmon) and my work. He reached the conclusion that yours truly is the new Jewish prophet.
“Like the ancient prophets Atzmon exposes Jews. At the same time, Atzmon believes that the Bible, from which the prophets spring, is bogus….Atzmon provides no hiding place for Jews anywhere.” (Future of the Prophetic, Marc H. Ellis pg’ 332)
“Atzmon is extreme but, in his extremity, he is much like the biblical prophets.” (pg’332)
https://www.gilad.co.uk/writings/2018/7/5/being-ordinary
Mielellään haluaisi löytää jotain hyvää Israelista ja sionisteista mutta sitä ei löydy edes suurennuslasilla etsien.
Miksi joku kansa voi olla niin syvällä pahuuden ’harmageddon-syövereissä’ kiinni ettei se pysty muuhun kuin muiden tuhoamiseen?
Vastaus löytyy juutalaisesta Raamatusta (Tanakh ja Talmud) jossa psykopaattinen ja rasistinen, sadistinen ja julma Jahve on rabbien palvoma ainoa oikea jumala ja joka heijastaa kansaansa hallitsevan eliitin kieroa ja pahaa luonnetta ja joka pitää sitä kahleissaan.
Ainoa tapa päästä irti tuosta pahuudesta on Atzmonin valitsema tie: sanoutua kokonaan irti juutalaisuudesta (jahvelaisuudesta) ja liittyä muiden joukkoon eli assimiloitua. Sionistien tie on eristäytyminen ja muuta maailmaa vihaava rasismi johon psykopaattinen Jahve – toisin kuten Jeesus – kehottaa. Siksi sodat muita vastaan ja kaiken varallisuuden keruu omiin käsiin jatkuvat kunnes koko maailma on vallattu.
Erikoista on että kristinuskon menetyksen takana on juutalainen Paavali (Saulus) joka aikansa kristittyjä Jeesus-lahkoon kuuluvia vainottuaan ja tuhottuaan päätyi syyllisyyden tunnossaan hylkäämään farisealaisrabbien jahvelaisen opin ja alkoi puolustaa kristittyjä ja julistaa Jeesuksen oppia seurakuntia Lähi-itään perustamalla.
Siis kristinuskon tärkeä ellei tärkein taustavoima on entinen fariseus joka Atzmonin tapaan kääntyi omiaan ja heidän Jahveaan vastaan hyläten sen tuhoisan ja vaarallisen tien joka ei johda onnelliseen elämään eikä rauhaan.
Milloinkahan meidän kristittyinä itseään pitävät ’Israelin ystävät’ tekevät samoin?
How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
”The Israeli journalist Gideon Levy wrote: ”Only psychiatrists can explain Israel’s behavior”, suggesting a possible diagnosis ”paranoia, schizophrenia and megalomania.” Sociopathy is probably a better guess. If any nationalism is a collective egoism, Israel’s is more like a collective sociopathy.
… Only when the biblical Yahweh is correctly diagnosed and publicly exposed as a sociopathic myth will the Jews have a chance to collectively break away from his psychopathic bond, renounce the curse of being the chosen people and learn to empathize with the rest of humankind. Until then, courageous Jews, from Jesus and Paul to Shlomo Sand and Gilad Atzmon will continue to pave the way in solitude, vilified as self-hating Jews by those they will liberate”. (Guyenot: From Yahweh to Zion)
Dr. Guyenot suggests that ordinary Jewish people, perhaps even more than non-Jews, are the biggest victims of their own elite. His book is an invitation to Jews to become aware of the bars of their mental prison, and then step outside into the light.
Guyenot kirjoittaa:
Ainoastaan silloin, kun (hebrealaisten) Raamatun Yahweh on diagnosoitu oikein ja julkisesti hyväksytty sosiopaattiseksi myytiksi, juutalaisilla on mahdollisuus yhteisvastuullisesti irtautua psykopaattisesta siteestään häneen ja luopua kirouksesta, että he ovat valittuja ihmisiä ja oppia elämään empaattisesti muiden ihmisten kanssa. Siihen asti rohkeat juutalaiset, Jeesuksesta ja Paavalista Shlomo Sandiin ja Gilad Atzmoniin, jatkavat yksinäisyydessä, itseään vihaaviksi juutalaisiksi syytettyinä. (Guyenot: From Yahweh to Zion)
’Orthodox Judaism Is a Religion of Lying and Deceit’ – The Saker Interviews Michael Hoffman
An excellent and very important interview.
https://russia-insider.com/en/orthodox-judaism-religion-lying-and-deceit-saker-interviews-michael-hoffman/ri23905
Hoffman: Orthodox Judaism, which is the scion of the religion of the ancient Pharisees, is above all, self-worship, and pride is the paramount destroyer. In the occult scheme of things, the ideology closest to it was Hitler’s National Socialism, in that it shares this predominant characteristic of pathological narcissism.
Orthodox Judaism is a religion of situation ethics. There are few beliefs that are not negotiable. What is non-negotiable is the supremacy of the Judaic people and whatever aids that supremacy. Nothing else counts.
If it turns out that Zionism is the best vehicle in our time for advancing Judaic supremacy, then most of the gedolei (rabbinic elite) of Orthodox Judaism will continue to cooperate with it. … Talmudism, Bolshevism and Zionism are the garments that Judaic megalomania dons and discards as it marches through the corridors of time.
https://www.amazon.com/Books-Laurent-Guyenot/s?ie=UTF8&page=1&rh=n%3A283155%2Cp_27%3ALaurent%20Guyenot
Harmageddon saksalais(suomalais)ittain
Venäjä on 10x vapaampi kuin Saksa, joka edistää degeneroitumista ja multi-kulti raiskaus kulttuuria.
Vaati FIFA:n maailmancupin todistamaan saksalaiselle toimittajalle, että myös venäläiset ovat todella ihmisiä.
Saksassa kuitenkin se on melko normaalia, ja saksalaiset tiedotusvälineet eivät kerro totuutta ja pakoilevat, mikä puolestaan edistää degeneroitumisen ja rikollisuuden kulttuuria. Loppujen lopuksi saksalaiset miehet, joita tiedotusvälineet ovat aktiivisesti muokanneet, ovat kokonaan menettäneet miehisyytensä ja Saksaa on muutettu monikulttuuriseksi ’käymäläksi’, ja siellä on vain odotettavissa, että raiskauksia vastustava liike kasvaa.
On mahdotonta kuvitella tällaista ”progressiivista” suuntausta taaksepäin Venäjällä, jossa naiset ovat edelleen naisia ja odottavat miehiä puolustamaan heitä, kunnes lainvalvonta saapuu. Itse asiassa Venäjän vankiloiden raiskaajien elinajan odote putoaa jyrkästi verrattuna muihin rikollisiin.
Jostakin syystä venäläiset harrastavat vanhanaikaisia seksuaalisia suhteita miehen ja naisen välillä, eivät arvosta lasten ’seksuaalikasvatusta’ ja vastustavat eurooppalaista ”kulttuuria” kaikin keinoin. Ehkä siksi he ovat yhä ihmisiä, eikö?
Russia is 10X More Free than Germany, Which Promotes a Culture of Degeneracy and Interracial Rape
It took a FIFA World Cup for one German journalist to realize Russians too are indeed people
In Germany, however, it is rather normal occurrence and German media go out of their way to hide that thus promoting a culture of degeneracy and crime. After all, German men, with active participation of its media, were completely emasculated and Germany is being turned into multi-cultural cloaca, one can only expect to see anti-rape fashion growing there.
It is impossible to imagine such a ”progressive” trend in this backward Russia where women still remain women and do expect their men to defend them, until law enforcement arrives. Indeed, life expectancy for rapists in Russian prisons drops precipitously compared to other felons.
For some reasons Russians are having old fashioned sexual relations between man and a woman, don’t appreciate ”sexual education” for children and resist European ”culture” with all their means. Maybe this is why they are still human, right?
https://smoothiex12.blogspot.com/2018/07/so-russians-are-also-humans.html
https://russia-insider.com/en/politics/russia-10x-more-free-germany-which-promotes-culture-degeneracy-and-interracial-rape/ri24224
The God of Israel Is a Bloodthirsty, Vindictive Sociopath – Does This Explain the Misanthropy of the Jews?
’“The finest trick of the devil, Charles Baudelaire wrote, is to persuade you that he does not exist”. Perhaps he was mistaken. His finest trick, I believe, is to convince the world that he is God.’
Laurent Guyénot
If Yahweh had remained a tribal god from the desert, he would simply be recognized as particularly primitive and cruel, perhaps a demon escaped from hell though an Arabian volcano. But his successful claim to be honored as the true and only God is the biggest sham in human history, and a civilizational disaster of incomparable magnitude.
https://russia-insider.com/en/history/god-israel-bloodthirsty-vindictive-sociopath-does-explain-misanthropy-jews/ri24154
Vaikka juutalaiset ovat pääroolissa niin Illuminaatti kiehtoo monia muitakin jotka ovat valmiita myymään sielunsa maineen ja varallisuuden takia.
Juutalaisten olllessa suuria toimijoita, Illuminaatti houkuttelee myös niitä, joka on halukkaita myymään sielunsa maineen ja omaisuuden hinnalla.
Saatanallinen musta magia (MAFIA) hallitsee maailmaa.
Vain kun tarpeeksi moni meistä todella ymmärtää tämän perustavan kauhun ja järkytyksen totuuden voimme toivoa parantavamme maailmaa tuomalla nämä psykopaatit oikeuteen ja palauttaa rehellisyyden, rauhan ja vapauden maailmaamme.
While Jews are major players, the Illuminati attracts anyone who is willing to sell his soul for fame and fortune.
Satanic black magic rules the world. Only when enough of us truly grasp the enormity, horror and shock of this fundamental truth – now exposed by a mountain of evidence and a ton of whistleblowers and victims – can we hope to heal it by bringing these psychopaths to justice and restoring some semblance of honesty, peace and freedom to our world.” Source
https://www.henrymakow.com/2018/07/The-Illuminati-is-not-Exclusively-Jewish.html
American Pravda: The Nature of Anti-Semitism
The Crucifixion of Russia … ”The Bolshevik Revolution resulted in the deaths of many tens of millions of people worldwide, and the overwhelming Jewish role in its leadership would become more difficult to erase from historical memory if Solzhenitsyn’s work were easily available.2
http://www.unz.com/runz/american-pravda-anti-semitism-a-century-ago/
The International Jew
The World’s Foremost Problem
HENRY FORD
http://www.unz.com/book/henry_ford__the-international-jew/
Chapter 51 • Will Jewish Zionism Bring Armageddon?
”When the British Army passed into Jerusalem in the memorable capture of the city in 1917, the Protocols went in with it. A symbolic circle was thus closed, though not in the way the Protocolists had hoped. The man who carried the Protocols knew what they signified, and they were carried not in triumph but as the plans of the enemies of world liberty.
… Zionism is challenging the attention of the world today because it is creating a situation out of which many believe the next war will come. To adopt a phraseology familiar to students of prophecy, it is believed by many students of world affairs that Armageddon will be the direct result of what is now beginning to be manifested in Palestine.
Tästä aiheesta keskustelu näyttää sammuneen, vain itse seuraan kiinnostuneena maailman tai ’läntisen arvo(pakana)yhteisön ’ajautumista kohti tuhoa.
Harmageddon meneillään, ollut jo pitkään ja kiihtyy koko ajan. Vain harvat panevat kampoihin kun sionistirapparit taluttavat teuraaksi.
Masonic Jewish Conspiracy – Last Moment of Lucidity — by Henry Makow
In July 1920, the staid Tory newspaper, The Morning Post published a series of 18 articles with an Introduction by its Editor H.A. Gywnne. It said there has long existed, ”like a canker at the heart of our civilization, a secret revolutionary sect, mainly of Judaic origin, bent on the destruction of all Christian empires, altars, and thrones.”
In the first article, an expert on the occult, Copin Albancelli, stated that ”the occult power which works behind Revolutionary Freemasonry is the secret government of the Jewish nation.”
The article quoted a |Jewish convert to Christianity, Abbe Joseph Lehman, as saying that ”Hebraic antagonism to Christianity had led the Jews to utilize secret societies.” From the time of Moses, a secret cabal was the custodian of the ”most sublime truths of the Hebraic religion” and, unlike the average Jew, was hellbent on world domination.
The Morning Post then affirmed that the Protocols of the Elders of Zion is not a hoax. Its goal was to establish ”government of the world by a king of the blood of David.”
CONCLUSION (Makow)
At present, the world represents the near-consummation of plans laid centuries ago and voiced in The Protocols of the Elders of Zion.
Democracy is a charade. We are controlled by a satanic cult. The Cabalist bankers own the politicians left and right. The majority is besieged by migrants and immigrants who do not reflect it. Education dumbs us down. The mass and social media release toxic venom into the cultural bloodstream. Children are sexualized and told to question their gender.
We are taught to embrace homosexuality. Cattle need to be gelded and domesticated.
We can’t even acknowledge our calamity without being ”politically incorrect.”
https://www.henrymakow.com/morning_post.html
Bill Cooper Warned about Deep State 20 YEARS AGO
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=174920
Repost: Christopher Bollyn Explains with Facts Why and How Israel did 9/11
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=155773
https://www.youtube.com/watch?time_continue=1857&v=BqQu1OkAgaI
Sehän oli niinkuin omien tutkimusteni tulos. Englanninkielen osaajille tosi herkullinen esitys, joka tyhjentää kaikki harhauskot ja opit Bin Ladenib syyllisyydestä. Arabeilla ei ollut osaa eikä arpaa 9-11 murhiin. Näin toimii ISRAEL.
Mitäs me valitut… meitä teidän pitää jumaloida sanoo rabbi
Noahide Project seeks to create a world religion whose believers adore Israel
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=176226
The Noahide Project has the support of Israel’s Chief Rabbinate and the Israeli government.
Noahides are members of a new religion founded by rabbis from Israel, mainly from Chabad and the religious Zionist movement – a form of Zionist mission that seeks to create a world religion whose believers adore the Jewish people and the State of Israel… the first Noahide gathering took place in Texas in 1990 and was attended by Rabbi Meir Kahane…
The Jew has five levels of soul while the Noahide only has three & remains on an animalistic level
Israel’s Chief Rabbinate and Israeli government
This is the world order being promoted by the Noahide Project, which has the support of Israel’s Chief Rabbinate and of the Israeli government. The Noahide theological project is closely related to Netanyahu’s foreign policy approach, which is based on religious support for Israel. As he worded the theological message he offered on Humanity Day in 2015, “The Seven Mitzvot of the Children of Noah are matters of both faith and morality, which according to our sages obligate all of the non-Jewish peoples of the world. These commandments serve as a basis for establishing a civilized society.”
The final goal of Rabbi Cherki and the Noahide World Center, we are told, is a modest one: seven billion believers.
First ‘red heifer’ born in Israel for 2000 years triggers Armageddon fears — Ensimmäinen punainen hieho syntynyt Israelissa ja laukaissut Harmageddon pelon
The red heifer (also known as the red cow) was a cow brought to priests for sacrifice in the Hebrew Bible. Jewish and Christian fundamentalists believe that once a red heifer is born they will be able to rebuild the Third Temple on the Temple Mount in Jerusalem. But in order to do this, they would have to demolish what stands on the hill today — the Dome of the Rock, an Islamic holy temple.
In mainstream Orthodox Judaism, once the Temple is rebuilt the world will welcome the coming of the Jewish Messiah. Humanity will then face the Last Judgment.
Everyone who was moral and believed in God will have the privilege of having their name written in the Book of Life. Everyone whose name isn’t in there will be “cast into the lake of fire” (Revelation 21:8)
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=176624
Uskokoon ken voi … itse olen epäileväinen näiden ennusmerkkien suhteen
jatkona ylläolevaan
Third Temple in Jerusalem: Zionists Using Trump, Alex Jones to Fulfill Bible Prophecy – Adam Green
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=176916
Tässä nyt ihminen näyttää nurinkurisesti toteuttavan Raamatun ennustuksia mikä kertoo että joku taho on nostanut itsensä jumalaksi.
Mutta N-yahu onkin sanonut että Talmudin mukaan eletään ja toimitaan eli se toimii ohjesääntönä
Trump, Armageddon, Satanism and the Deep State
If you haven’t finally realized that Trump is the Deep State and that along with Bolton, Ivana and Nikki Haley we have a coven of warlocks and witches running DC, you aren’t paying attention
https://www.veteranstoday.com/2018/04/11/trump-armageddon-satanism-and-the-deep-state/
Russian Leadership Has Now Embraced the New Cold War and Is Comfortable Escalating It
The Russian elites have woken up to the benefits the new confrontation initially imposed on them involuntarily by the West affords them
The way forward has to be political mobilization of an anti-war movement that is not engaged in the blame game, but rises above it in the knowledge that all sides in the New Cold War are lying, posturing and engaging in propaganda at our expense. Until and unless political activists can focus their minds on this single objective of a broad anti-war coalition the world will continue its creep towards Armageddon.
https://russia-insider.com/en/russian-leadership-has-now-embraced-new-cold-war-and-comfortable-escalating-it/ri25079
Kun ylempänä on käyty dialogia juutalaisen uskonnon luonteesta, jonka voi nähdä vastakohtana kristinuskolle ja sen arvomaailmalle, niin tämä äskettäin lukemani artikkeli selvittää asiaa tarkemmin ja kuluu siksi tänne.
Juutalaiset eivät tiedä, että kabalistinen juutalaisuus on satanismia
henrymakow.com – 11 lokakuu 2018
Ron Unz, 57, on juutalaisamerikkalainen ohjelmistoyrittäjä, kirjailija ja kustantaja, joka haluaa kyseenalaistaa koko juutalaisen kerronnan.
”Pohjimmiltaan lähes kaikki, mitä olin tietänyt – tai luulin, että olin tiennyt – juutalaisesta uskonnosta, ainakin kiihkeästi ortodoksisessa perinteisessä muodossaan, oli täysin väärää,” sanoo Unz.
Jews Don’t Know that Cabalist Judaism is Satanism
henrymakow.com — Oct 11, 2018
Ron Unz (right), 57, is a Jewish American software entrepreneur, author and publisher who is beginning to question the whole Jewish narrative.
“Essentially almost everything I had known–or thought I had known–about the religion of Judaism, at least in its zealously Orthodox traditional form, was utterly wrong.”
The Oddities of the Jewish Religion
By Ron Unz
(excerpt by henrymakow.com)
Throughout my entire life, there have been very, very few times I have ever been so totally astonished as I was after I digested Jewish History, Jewish Religion: The Weight of Three Thousand Years, whose text runs barely a hundred pages.
Oppineet rabbit tai opiskelijat, jotka ovat olleet monien vuosien ajan omistautuneet intensiiviselle tutkimukselle, saattavat jäädä suurelta osin tietämättään sen sisällöstä. Sen sijaan heidän uskonnollisen maailmankuvansa keskipiste on Talmud, joka on valtavan suuri, monimutkainen ja ristiriitainen joukko toissijaisia kirjoituksia ja kommentteja, joita on rakennettu monien vuosisatojen ajan. Siksi heidän uskonnollista oppiaan kutsutaan toisinaan nimellä ”talmud-judaismi”. Suurta oasa Talmudia täydentää Kabbala, toinen suuri kokoelma kerättyjä kirjoituksia, lähinnä keskittyen mystiikkaan ja kaikenlaiseen taikuuteen. Koska nämä kommentit ja tulkinnat edustavat uskonnon ydintä, niin suuri osa siitä, mitä jokainen pitää Raamattuun kuuluvana itsestäänselvyytenä, tulkitaan hyvin erilaisella tavalla …
JUDAISMI EI OLE MONOTEISTiSTA
”Lisäksi uskonnolliset juutalaiset ilmeisesti rukoilevat saatanaa melkein yhtä helposti kuin he rukoilevat Jumalaa, ja riippuen erilaisista rabbikouluista, erityiset rituaalit ja uhraukset, joita he harjoittavat, voivat pyrkiä saamaan tukea toiselta tai toiselta. Jälleen kerran, niin kauan kuin rituaaleja noudatetaan kunnolla, saatananpalvojat ja Jumalan palvojat pääsevät hyvin yhteen ja pitävät toisiaan yhtä uskovaisina juutalaisina, vain hieman erilaisine perinteineen.
Yksi kohta, jonka Shahak korostaa toistuvasti, on se, että perinteisessä juutalaisuudessa rituaalin luonne itsessään on aivan ylimpänä, kun taas rituaalin tulkinta on melko toissijainen. Ehkä joku juutalainen, joka pesee kätensä kolme kertaa myötäpäivään, saattaa tuntea kauhua kun toinen pesee vastapäivään, mutta onko käsienpesun tarkoitus kunnioittaa Jumalaa vai kunnioittaa Saatanaa, sillä tuskin on paljon merkitystä.”
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=177551
https://www.henrymakow.com
”Carl Jung, in his essays “Answer to Job” and “Christ, a Symbol of the Self,” characterized the Yahweh of the Torah as “savage,” “touchy,” “suspicious,” “two-faced,” “gratuitous,” “revolting,” “remorseless,” “brutal,” and “illogical.”[A2]…”
”Carl Jung, (viime vuosisadan ehkä merkittävin psykoanalyytikko) luonnehtii esseissään ”Vastaus Jobiin” ja ”Kristus, itsen symboli” Tooran Yahweh’n ”villiksi” , ”ärtyisäksi”, ”epäiluuloiseksi ”, ”kaksinaamaiseksi”, ”epäoikeudenmukaiseksi”, ”kapinalliseksi”, ”armottomaksi”, ”julmaksi” ja ”epäloogiseksi”. [A2] …”
Siksi mm. Henry Makowin mielestä Uusi Testamentti ja Vanha Testamentti ovat keskenään täysin yhteensopimattomia.
Tämä on vielä lisättävä poimintana linkin kirjoituksesta
— Jung believed that Jewish men were “brides of Yahweh,” rendering Jewish women more or less obsolete within Judaism.
…In reaction, argued Jung, Jewish women in the early twentieth century began aggressively venting their frustrations against the male-centric nature of Judaism (and against the host society as a whole) while still conforming to the characteristic Jewish psychology and its related strategies.
…Writing to Martha Bernays, Freud’s wife, he once remarked of Jewish women that “so many of them are loud, aren’t they?” and later added he had treated “very many Jewish women — in all these women there is a loss of individuality, either too much or too little. But the compensation is always for the lack. That is to say, not the right attitude.”[C5]
Armageddon: James Flynn on Academic Freedom and Race
JAMES THOMPSON
http://www.unz.com/jthompson/armageddon-james-flynn-on-academic-freedom-and-race/
Uskonnosta hieman? Eilen ovellemme ilmestyi nuori viehättävä patiskunta, tervehtien kohteliaasti. Tiesin heti mistä oli kysymys. He kulkevat talosta taloon ja ”ovelta ovelle”. Heidän ulkomuotonsa loisti aistikkaasta pukeutumisesta, ja he esittivät asiansa miellyttävästi. Siitä kehittyikin pitkä keskustelu, Jehovan todistajien opeista ja Vartiotorni järjestöstä. Ei ole mitään syytä lyödä ovea heidän edestään, joten keskustelu oli asiallista ilman minkäänlaista ”Helluntalaisten hurmiotilaa”? Esitin läksiäisiksi kysymyksen, jonka oma isäni oli esittänyt Suomessa Tikkurilan päätoimiston vanhimmille, heidän väittäessään ”Arkki -Enkeli Mikaelin olevan SAMA persoona kuin JEESUS? Sen kysymyksen seurauksena isäni erotettiin järjestöstä, ja hänelle sanottiin,kokouksiin saat tulla, mutta siellä et sitten ”pulise mitään”??? Isäni suostui lähtemään eri teille, ja vanhempani elivät elämänsä loppuun tutkien itsenäisesti ilman ”järjestön kahleita”. Heille raamatun tukiminen muuttui ”salaiseksi MANNAKSI” eikä heidän enää tarvinnut mennä julistamaan mitään kellekkään.
Ovellamme käynyt lupasi ottaa asioista selvää, ja tulla uudestaan keskustelemaan. Annoin hänelle kuitenkin varoituksen. Älä kysele sitä päätiomistosta, jos haluat olla heidän järjestössään edelleenkin.Odotan kiinnostuksella hänen tutkimustensa tuloksia.Saaga saattaa jatkua.
”…Heille raamatun tukiminen muuttui ”salaiseksi MANNAKSI” eikä heidän enää tarvinnut mennä julistamaan mitään kellekkään.”
He varmaan oivalsivat sen mitä Jeesus yritti opettaa, ei julistaa. Hän opetti oman elämänsä kautta, näytti esimerkkiä.
Ortodoksisessa uskossa kirkon keskeisin pyhä toimitus on ehtoollinen, joka käsitetään yhteydeksi Kristukseen. Ehtoollisesta osallisuuden kautta kirkon jäsenten katsotaan olevan yhteydessä paitsi Jumalan myös toistensa kanssa. Ehtoollisaineina käytetään hapatettua leipää ja viiniä, joiden katsotaan eukaristiassa muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Voi nähdä niin että juuri tuon kaltainen yhteys on jotain ihanteellista. Se antaa rauhan ja velvoittaa hyvyyteen. Ja olemaan sillä tavalla hyvä malli muille, ikäänkuin mies joka istutti puita.
https://www.levykauppax.fi/book/giono_jean/mies_joka_istutti_puita/
Nyt on kulunut 50 vuotta suurimman huiputuksen esityksistä. koska uusia KUU-lentoja ei ole tehty? Jälleen TV-kanavat näyttävät sitä samaa ”rojukasaa, kuun pinnalla, jota he kutsuvat avaruus-alukseksi”. Pahviseinien liitokset hammastelevat pahasti, ja ”FOLIO-teipit” roikkuvat epäjärjestyksessä. Kaikki tunnetut kanavat osallistuvat siihen, ja jopa TRUMP kehuu niitä lentoja vaalipuheissaan, lisäten siihen kaksoistornien terroristien iskut SAUDIEN tekemänä kaappammillaan koneilla. Kansa on niin pitkälle nöyryytetty, ettei kukaan esitä mitään selvittäviä kysymyksiä mihinkään petoksiin. SHABAC lähettää sivulleni sitä kaikkea harhautusta ihan päivittäin. Säälittävää miten kansat on vedetty uskomaan kaikki harhautukset siionistien orjuuttamina.