Korruptiovapaa pieni maa, propaganda ja indoktrinaatio
– Paradoksi, osa 1

119

Suomi hyväksyttiin, useiden muiden toisen maailmansodan hävinneisiin kuuluneiden maiden rinnalla, YK:n jäseneksi vasta joulukuussa 1955. Tammikuussa 1956 Suomen YK-lähettiläänä aloitti 65-vuotias G. A. Gripenberg. Sotavuodet hän oli toiminut lähettiläänä Lontoossa, Vatikaanissa ja Tukholmassa. Tuosta ajasta kertovassa kirjassaan Lontoo–Vatikaani–Tukholma (WSOY 1960) Gripenberg kuvaa muun muassa tilannetta marras-joulukuun vaihteessa 1941, kun Suomi ei ollut antanut asetettuun takarajaan 5.12.1941 mennessä selvitystä Britannian kysymykseen Suomen sotapolitiikasta Natsi-Saksan rinnalla.

”Suomen hallitus on koettanut väittää, että sen sota Neuvostoliittoa vastaan ei merkitse osallistumista yleiseurooppalaiseen sotaan. Tätä väitettä hänen majesteettinsa hallitus pitää mahdottomana hyväksyä.”

Kuudes päivä joulukuuta Gripenberg kirjasi ”[…] Niin koitti se päivä, jolloin taistelevassa Suomessa vietettiin jälleen kerran kansakunnan vapaiden kansojen joukkoon astumisen muistojuhlaa”, ja sitten vuorokautta myöhemmin: ”Tuona päivänä puhkesi muuten sodanjulistusten rankkasade: Kanadalta, Australialta, Uudelta Seelannilta ja Intialta Suomelle, Unkarille ja Romanialle […]”. (Gripenberg 1960, 224–226.)

Presidenttinä toimi tuolloin Risto Ryti.

75 vuotta myöhemmin pysyttiin sentään valtakunnan rajojen sisäpuolella, kun itärajan tuntumassa häärivät yhdysvaltalaissotilaat ja koneet – harjoittelemassa. Presidenttinä toimi Sauli Niinistö.

* * *

Niin kritiikittömäksi vapaa suomalainen journalismi ei sentään ole muuttunut, että julistaisi seitsemänkymppisen Niinistön maailman parhaaksi presidentiksi. Syynä ei tietenkään ole käytössä olevien mittareiden puute, kunhan jätetään pois selkeys. Tosin on mahdollista pohtia selkeyden puutettakin tutkituista lähtökohdista. Yksi niistä on kohta puolen vuosisadan takainen professori Pertti Hemánuksen tutkimus Joukkotiedotus piilovaikuttajana (Otava 1973).

Tutkimuksessaan Hemánus erottaa joukkotiedotuksessa kaksi vastakkaista vaikuttamistapaa, avoimen ja piilovaikuttamisen. Avointa vaikuttamista Hemánus kutsuu propagandaksi ja piilovaikuttamista indoktrinaatioksi. Joukkotiedotuksessa Hemánus yhdistää avoimen käsitepareiksi dominaation ja propagandan sekä niiden vastakohdiksi piilevän vaikuttamisen manipulaation ja indoktrinaation.

Ehkäpä tänään avointa – läpinäkyvää – propagandistista vaikuttamista edustaa presidentti Niinistön toteamus kesäkuussa 2012, että ”kenraali on pitänyt puheen”. Ilmeinen vastakohta oli kyseessä elokuussa 2017 presidentin vaihtaessa jalkaa ja seistessä mykkänä, kun hänen virkaveljensä kertoi, että Suomi olisi ostamassa yhdysvaltalaiselta Boeingilta ”suuren määrän” F-18-hävittäjiä.

Pelottava analogia löytyy välirauhan ajasta, sillä poikkeuksella, että nyt ylipäällikkönä on amatööri (esim. Pekka Visurin Saksan kenraali Suomen päämajassa vuonna 1941, Docendo, 2017).

Niinistön tarkoituksellinen ”puhua ja vaieta” -tapa jättää vastuun kuulijalle. Voi kuvitella, että siinäpä on suoraryhtinen mies, tai harmitella, että pienellä maalla ei ole varaa pieneen presidenttiin.

* * *

Pääministeri Juha Sipilä on kuoripoika koko aikuisikänsä politikoineen presidentin, ”Jumalan siunausta” -Niinistön, rinnalla. Kesäkuun alussa kumpikin kommentoi perussuomalaisten puoluekokousta, jonka jälkeen kumpikin yritti hoitaa ”uhkaavan hallituskriisin” indoktrinaation keinoin. Sipilän tuloksen tiedämme.

Valitettavasti Lännen Median Lauri Nurmi ei mainiossa kirjassaan Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into 2017) ota ensimmäistäkään askelta arvioidakseen, mikä lopulta oli indoktrinoivan presidentin todellinen rooli ”suunnittelemattomassa” PS:n hajottamisessa.

Pääministeri Sipilän pyristellessä pitkin kesää ja syksyä irti raskaista ”muunnellun totuuden” syytöksistä vetäytyi Niinistö tavoilleen uskollisena vanhan tietäjän rooliinsa, virkkeen sivu- ja alisteisilla lauseilla, taituroivaksi tuomariksi. Se taito on hänelle suotu. Ei ole vapaa ja riippumaton journalismi pahemmin ahdistellut mielikuvapresidenttiä. On saatu Kekkonen ilman niitä valtaoikeuksia, jotka antoivat presidentti Urho Kekkoselle, ja vielä Mauno Koivistolle, oikeuden käyttää vahvaa sisä- ja ulkopoliittista valtaa. Jos valtaa ei ole, pitää virkaan kuulumaton toiminta verhota.

Niinistö on kätkenyt – ehkä oikea termi on salannut – ei-presidentilliset sisä- ja henkilöpoliittiset tekemisensä. Vain pieniä roiskeita on ilmennyt. Yksi oli huoli väärästä oikeuskansleriehdokkaasta [vai oliko oikea kiukun kohde kuitenkin diskatun valtiosääntöprofessorin puolison kyky sanoa ei (eriasteisille väkivaltakoneistoille?)], ja toinen vaikkapa huoli edellisvaaliensa rahoituksesta vastanneen liikemiehen pääsystä Veikkaus-yhtiön hallitukseen. Ja pääministeri juoksi.

Miksi presidentti Niinistölle on suotu oikeus sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu?

* * *

Kevään 2015 eduskuntavaalien alla huhuttiin, että silloisen – lyhytaikaisen – pääministerin mahdollinen salkku vaalienjälkeisessä hallituksessa ei liittyisi ulkoasioihin. Huhu huhujen joukossa – miksi siihen olisi pitänyt reagoida? Kekkosen aika oli takana. Mutta oliko se, onko se takana?

Vuotta myöhemmin kokoomuksen sisällä tehtiin hyvin valmisteltu vallankeikaus, jonka jälkeen pinnalla kelluivat presidentti Niinistön lojaalit puoluetoverit. Likaisen työn teki sittemmin Veikkauksen hallitukseen nostettu entinen vaalirahoituspäällikkö.

Pienessä maassa kaikki tuntevat toisensa, joten Suomessa ei ole korruptiota.

Yllättävästi, sinänsä rutiininomaisessa mustelmakirjassaan Alex (Otava 2017) entinen kokoomusjohtaja Alexander Stubb kertoo kirjattavaksi:

”Sauli Niinistön roolista spekuloitiin kulisseissa ja julkisuudessa. Itse en usko, että modernissa parlamentaarisessa demokratiassa tasavallan presidentti sekaantuisi päivänpolitiikkaan. Suomihan ei onneksi enää ole mikään Kekkoslandia.” (s. 281)

Miksi tuo virke? Jonkin verran aiemmin (sivuilla 243–244 ja 247–249) Stubb on kerrannut edellisen vuoden huhtikuun 19:nnen päivän vaali-iltaa, jolloin hän kertoo esittäneensä Timo Soinille ”spontaanisti”, että ”jos päädytään samaan hallitukseen, tehdäänkö niin, että sinä otat ulkoministerin pestin ja minä valtiovarainministerin pestin?”

Varmasti noin on tapahtunut, mutta mitä oli tapahtunut ennen tuota?

Helsingin Sanomain Unto Hämäläisen mukaan (artikkeli ”Keskusta palasi hallitusvaltaan” Mitä–Missä–Milloin 2016 -teoksessa, s. 169–177, Otava 2015) Niinistö oli joulukuussa 2014 kutsunut puoluejohtajat Mäntyniemeen neuvotteluun ja puristanut heiltä lupauksen yhteisymmärryksestä ulkopolitiikan peruslinjasta. Operaatiollaan Niinistö teki selvän eron avoimeen Nato-politiikkaan. Ja kuka paremmin käsikassaraksi olisikaan sopinut kuin Nato-kaapissa viihtyvä jytky-poliitikko.

Fiksuna kaverina, ja myönteisen Nato-kannan Niinistön puheenjohtajakaudella ottaneen kokoomuksen puheenjohtajana, Stubb ymmärsi oikein hyvin, että hänen tuli tyytyä valtiovarainministerin salkkuun vaalien jälkeen. Politiikan emeritustoimittaja, tietokirjailija Bjarne Nitovuori taustoittaa I DAG –kolumnissaan ”Inget Natoval nu heller” (HBL 21.11.2017) Niinistön toimintakuviota: ajatus on, että kun vain yksi viidestä kansalaisesta haluaa Natoa, joka toteutuakseen vaatisi eduskunnassa kahden kolmanneksen (2/3) enemmistön, niin läntiseen sotilasliittoon vieminen ei onnistu – onhan ajatuksen takana vain kaksi puoluetta, Kokoomus ja RKP. Siksi Niinistöt, suuri joukko upseereita ja kauppamiehiä ovat tuoneet Suomen ilmatilaan ja vesialueille sinne kuulumattomia vieraita harjoittelijoita aseineen – sekä tehneet huomattavan joukon painoarvoltaan Ryti-Ribbentrop 1944 -luokan sopimuksia, joista kerrotaan Timo Hakkaraisen toimittamassa kirjassa Vakaus vaakalaudalla. Ajatuksia turvallisuuspolitiikkamme suunnasta (Into 2017).

* * *

Onko kansakunnan arvojohtaja ja ”unilukkari” torkahdellut?  Jos ei olisi, ei kyseessä olisi erehtyvä ihminen. Joissakin uskonnoissa katumusta voi harjoittaa ripittäytymällä. Poliitikko ei kuitenkaan koskaan pääse eroon saamistaan tuomioista. Ne kaivetaan esille osana politikointia. Sen hallitsee ja sitä käyttää myös presidentti Niinistö.

Korkeissa viroissa, poliitikkoina ja tavallisina kuntapäättäjinä toimii henkilöitä, joiden rikkomukset tai rikokset ja niistä langetetut tuomiot ovat rangaistusasteikossa aivan toisella tasolla kuin Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen. Tämä perusajatteluna olisi saattanut kuvitella, että hovioikeuden viskaalin kokemuksellaan Niinistö olisi suhtautunut – vastatessaan kysymyksiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – langetettuihin tuomioihin toisin kuin, etteivät kyseiset perussuomalaiset ”henkilöt, jotka on tuomittu nimen omaan ihmisarvoon kohdistuvasta loukkauksesta” ole  ”osoittaneet tehokasta katumista”.

Tarkka kuuntelija huomaa, että ”ihmisarvokriteerillä” presidentti rajasi vastaavan tasoiset tuomiot saaneet, aiemmat korkeat virkamiehet – kokoomusystävänsä Kari Häkämiehen ja Anssi Rauramon – pois joukosta, joilta olisi tullut odottaa ”tehokasta katumista”.

Mielenkiintoista on, että virkavallan toiminnan häiritseminen (niskoittelu poliisia vastaan) tai naisystävän kolmesti tapahtunut fyysinen pahoinpitely rajautuivat pois listalta: tuskin Niinistön suurin huoli oli Halla-ahon vastenmielisessä suunsoitossa, vaan vastaus oli poliittista piilovaikuttamista – indoktrinaatiota.

tuomittu vuosi tuomio / päiväsakon määrä käräjäoikeus
Kari Häkämies 2003* kolme pahoinpitelyä, 90 kpl, 3000 € Raasepori
Anssi Rauramo 2011 niskoittelu poliisia vastaan, 40 kpl, 3080 € Helsinki
Jussi Halla-aho 2009* uskonrauhan rikkominen, 30 kpl, 330 € Helsinki
Teuvo Hakkarainen 2017 kiihottaminen kansanryhmää vastaan, 20 kpl, 1160 € Keski-Suomi

* Häkämiehen jutun syyttäjä perui tekemänsä valituksen hovioikeuteen, Halla-ahon tuomio pysyi samana HO:ssa, mutta vuonna 2012 KKO lisäsi tuomioon yllyttämisen kansanryhmää vastaan, mikä nosti Halla-ahon päiväsakon määrän (50 kpl, 400 €). Lähde: luotettava ammattimedia.

Presidentillä oli ilmeisesti myös henkilökohtainen tarve pelastaa keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten oikeistohallituksen pohja.

Onko nelikon ”tehokkaassa katumisessa” havaittu eroja? Onko eroja tutkittukaan? Mutta missä ovat ihmisarvoa ja läpinäkyvyyttä korostavat kysymykset?

Mihin kategoriaan kuuluu armahdus, josta lokakuussa 2017 uutisoitiin näin: presidentti armahti 56-vuotiaan miehen, joka oli fyysisesti pahoinpidellyt ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana avopuolisoaan kahtena peräkkäisenä päivänä (HS 21.10.2017)?

* * *

Propaganda ja dominaatio vs. indoktrinaatio ja manipulaatio: kun presidentti kiinnittää huomiota siihen (HBL 18.3.2017), että valtioneuvosto (suojelupoliisin toiveesta ilmeisesti) uhkasi Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella toimivaa piskuista paikallisradiota Love FM Oy:tä viestintäviraston myöntämien radiotaajuuksien menettämisellä, mikäli yhdeksi omistajaksi olisi tullut Venäjä-ystävänä tunnettu Suomen kansalainen, niin missä kulkee hyväksyttävän tiedon raja?

Niinistö piti hallituksen päätöstä hyvänä: lupa pois, jos tarjotaan vaihtoehtoista informaatiota. Radiotapauksessa liikuttiin propagandan alueella. Indoktrinaation alueelle, johon ei siis tule puuttua, liikutaan silloin kun mm. neljää valtakunnallista TV-kanavaa – ”ilmaiskanavat” TV5, Kutonen, Frii ja TLC – pyörittävä Discovery Networks Finland -yhtiö tarjoaa esimerkiksi Frii-kanavallaan vaihtoehtoista TV-ohjelmistoa, kuten Maailman julmimmat sarjamurhaajat, Murha porukalla, Suomurhat, Murha etelän idyllissä, Hengenvaarallinen rakkaus, Tappava rakkaus, Kenet ihmeessä nain? Kohtalokkaat suhteet, Chris Hansen ja tappajan vaisto…

TV-yhtiö tavoittaa viikoittain kolmisen miljoonaa suomalaista. Osa heistä saa seurata myös Veikkaus-yhtiön hallitukseen kuuluvan kokoomuksen kansanedustajan ohjelmia.

Suomessa ei ole korruptiota.

Kansainvälisessä lehdistönvapausvertailussa Suomi on nyt sijalla kolme. Vapautta on paljon, vieläkin, jos sitä käyttää.
¤


¤
Pentti Peltoniemi on yhteiskuntapolitiikkaan ja historiaan perehtynyt toimittaja ja tietokirjailija.
¤

Kuva: Pixabay, Wikimedia Commons, www.kremlin.ru (CC BY 4.0) Kuvanmuokkaus: Vesa Raiskila

119 KOMMENTTIA

  1. Suomessa pitäisi selvittää etymologisesti, kulttuuriantropologisesti, sosiologisesti ja poliittisesti, miksi julkisuuden, median ja muidenkin henkilöidenkin on niin vaikea todeta, havaita, reagoida ja sanoa ääneen kun esim. presidentti tai ministeri tai yleensä poliitikko tai joku muu henkilö yritysjohtaja, pankinjohtaja, kenraali valehtelee julkisesti ja julkisuudessa.

    Kun meidän omituista valehtelun itsesensuuria katsoo tarkemmin, näyttää siltä, että valta ja asema määrittävät valehtelua. Ne, joilla on valtaa ja asemaa saavat ja voivat valehdella ilman seuraamuksia eli valehteleminen on institutionaalista.

    Vapaa-ajalla, missä ollaan enemmän tai vähemmän tasa-arvoisia eikä valehtelijalla ole instituution suojaa, nopeasti todetaan, reagoidaan ja sanotaan: ”Älä valehtele, Ei pidä paikkaansa” jne.

    Valehtelu on vallan käyttöä. Poliittinen valta ainakin on sanellut, määritellyt ylhäältä päin yhteiskuntaan skitsofrenisen valehtelukulttuurin.

    Suomessa saa valehdella institutionaalisesti kun voi käyttää valtaa hyväkseen ja silloin valehtelun kohteet katsovat kengänkärkiään eivätkä ole huomaavinaan valhetta tai eivät oikeastikaan valhetta näe eivätkä ymmärrä, mutta tasa-arvoisesti yksilöllisesti jos valehtelee, ympäristö ei sitä hyväksy.

    Täytyy nostaa hattua kristillisten Päivi Räsäselle kun professori Anu Koivunen yritti ujuttaa muodissa olevan kulttuurisen valheen, että olisi olemassa 3:s sukupuoli niin Räsänen totesi heti ja upeasti vastoin valehtelukulttuuria: ”Ei pidä paikkaansa, ihmisellä on vain kaksi sukupuolta”.

    Valehtelukulttuurista taas on hirmuesimerkkejä, missä valhelun kohteet katsovat kengänkärkiään ja leikkivät tyhmää ja tolloa kun Tasavallan presidentti puolustusvoimien ylipäälikkö Sauli Niinistö vetäisi medialle ja kansalle oikein emävalheen, että ”En minä vaan tiedä, miten USAn ja NATOn sotavoimat tulevat Suomeen harjoittelemaan” ja sitten myöhemmin, että ”En minä vaan tiedä mitään USAn ja NATOn suursotaharjoitiksesta Suomessa 2020-2021”.

    • Mistä tämä valehtelun kulttuuri juontaa juurensa? Paradoksaalisesti sieltä missä se on vahvimmin josku Käskyillä kielletty.
      Valehtelu, yksi synneistä, kuuluu oleellisesti vallanhimoon ja kuka se vallanhimoisin ryhmä onkaan joka on valheella varastanut (8.käsky: älä varasta!) itselleen rahan hallinnan ja sen avulla kaiken muun?
      Kyllä se tiedetään mutta ei siitä saa puhua. Shhh … Se on heti jotain rangaistavaa anti-jotakin. Mutta kyllä siitä muualla puhutaan kun selaa maailman vaihtoehtomediaa – ja jopa isoilla kirjaimilla.
      Nyt kun kristillistä uskoa ja länsimaista kulttuuria voimaperäisesti tuhotaan niin valehtelun (varastelun) kulttuuri kukoistaa yhä enemmän. Melkein helpompaa on kysyä missä asiassa ei valehdella kun ’sorokset’ maksavat siitä hyvin.
      Mitä parempi valehtelija sen enemmän maksetaan, joko rahassa tai vallassa – tai molemmissa.

      Otetaan esimerkki Oikeamediasta: ”Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) tuleva pääsihteeri kertoi keskiviikkona 23.11 huoneelliselle eurooppalaisia päättäjiä, että “maahanmuutto ei ole ongelma vaan ratkaisu” ja kehotti poliitikkoja unohtamaan äänestäjät.”
      Guterres (NWO-mafian renki?) vaatii poliitikkoja alistamaan kansan maahanmuutolle

      Ja se mikä pätee maahanmuuttoon pätee tietysti kaikkeen muuhunkin – kuten Niinistönkin artikkelissa kuvattu toiminta osoittaa.
      Todellakin: ’Miksi presidentti Niinistölle on suotu oikeus sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu? ’
      http://beta.oikeamedia.com/o1-48212

  2. NATO-Hanukkah juhlanviettoon. Menorah kynttilöiden loisteessa kuuluu nykyään joulunviettoon suomalaisille. Haluat sitä, tai et ? Daavidin tähti kuusen latvassa antaa ”tunnetta” veljille ja sisarille. Muistan hyvin presidentin puheen ylistäen kuinka tärkeätä on elää yhteistyössä ”pienen vähemmistön kanssa”. Maukkaasta joulukinkusta rittää tarjontaa jokaiselle, siis iloitkaamme rauhasta, vaikka vain väliaikaisesti. Toiverikasta joulua kaikille.

  3. YK-johtajan lausuma ”pelittää” juuri sitä sekasortoista suunnitelmaa mitä ”HE” tarvitsevat päästäkseen loppu-tuloksiin. Muslimien kääntyminen SUOMEN Ev-luterilaiseen uskontoon huolestuttaa varmasti monia kansalaisia, jos heillä on mitään ymmärrystä ISLAM uskonnon periaatteista, joka ei ole kristityille mieltä ylentävää. Uskonto politiikkaan ”vatkattuna” näyttää olevan ”heidän” vahvin aseensa.

  4. Suomessa edes julkisista asiakirjoista luettavissaolevia totuuksia ei lehdistössä saa ääneen laukoa:

    Otetaampa esimerkkejä; Suomen ”perustuslaki” 118 § …Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole ( lähde julkinen lakitietokanta Finnlex ) .

    Eoa päätös 876/2/05 ja EOA kanlsiapäätös 1350/4/08 ( eduksunnan arkistot ) ; yksikään lehtimies ei näitä koskaan ole kommetoinut .

    He 55/2007 ; eli tarkemmin sanoen ”PL 118 §:n ”; esityöt … Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjominen toimivallattomaksi PL 118 §:n mukaisissa asioissa ( mallia Tuija Brax ).

    Suomen pankkien pelastaminen pienyritysten omaisuudella EU-stressiteiltä ”lailla 444/2012” ( yksi artikkeli löytyy Iltalehdestä 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus.” Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata. ( suomeksi varastaa ).)

    Suomessa varastaminen ja valtiopetokset ( PL 118 §) ovat muodostuneet jo KOKO ( lähes ) eduskunnan ”huviksi”.

    Pl 118 § esimerksiki vaati PL 6 §:n ohittamisen ja 2 ”eduskunnan” enemmistön; Suomessa EI ole korruptioa; kun KOKO ”eduksunta” varastaa Suoraan Suomen tulevaisuuden.

    Siksi olenkin valmis koska tahansa todistamaan näistä asioista Valtakunnanoikeudessa 9. 12. 2005 jättämäni SYYTEILMOITUKSEN mukaisesti . ( useat kansanruyhmät on TEHTY ihmisoikeudettomiksi Suomessa ”lainsäädännöllä” ).

    Asia oli siis noin jo 2005 ! (no syyteilmoitusta ”kirjattiin” diaariin 8 kuukautta ja samanlaiset asiakirjat Euroopan ”ihmisoikeustuomioistuin” TUHOSI 27.3. 2009 ( tuhoamistavasta on EOA kanlsiapäätös 1350/4/08 olemassa ) . ( EIT 24221/06 .

    Suomessa ”perustuslain” 118 § ”KÄSKEE” ministereitä ja kansanedustajia valehtelemaan ? … jotta vankilalta vältytään ?

    Kaikki tämä tieto on vuosien saatossa viety 5 ”oikeusministerin” tietoon … kaikki mukana valtiopetosten peittelyssä !

  5. Punainen risti vaatii haaraosastojaan poistamaan krusifiksit ollakseen enemmän sekulaari (maallinen).

    Red Cross Demands Branches Remove Crucifixes to Be More Secular
    Volunteers have criticised the Red Cross charity after receiving a communication telling them to remove crucifixes from the walls of their branches as the organisation looks to become more secular.
    — Vapaaehtoistyöntekijät ovat kritisoineet Punaisen Ristin suvaitsevaisuushanketta saatuaan tiedonannon, jossa heille kerrotaan, että heidän tulisi poistaa krusifiksit osastoistaan, jotta organisaatio näyttää sekulaarisemmalta.

    Several volunteers spoke to Belgian broadcaster RTL and expressed hostility to the move, with one saying: “Let things remain as they are. We used to say ‘Christmas holidays’, now it’s ‘winter holidays’. The Christmas market in Brussels has become the ‘Winter Pleasures’.”
    — Useat vapaaehtoiset ilmaisivat belgialaiselle radioyhtiö RTL: lle vihamielisyytensä sanoen: ”Jättäkää asiat niin kuin ne ovat. Meillä on tapana sanoa ”joululoma”, nyt se on ”talvipäiviä”. Joulumarkkinoista Brysselistä on tullut ”Winter Pleasures” (talven mielihyväpäivät). ”

    “For a certain part of the population — because of the Muslims — the crosses were removed in the Red Cross houses and, more particularly, in that of Verviers,” the volunteer added.
    — ”Tietyltä väestönosalta – muslimien vuoksi – poistettiin ristit Punaisen Ristin taloista ja erityisesti Verviersin talosta”, vapaaehtoistoimija lisäsi.

    In Ireland, Catholic priest Father Desmond O’Donnell has called on Christians to abandon the word ‘Christmas’ entirely, saying that the commercialisation of the holiday had replaced the original Christian meaning.
    —- Irlannissa katolinen pappi, Isä Desmond O’Donnell, on kehottanut kristittyjä luopumaan kokonaan sanasta ”joulu” sanoen, että joulun kaupallistaminen on korvannut joulun alkuperäisen kristillisen merkityksen.
    http://www.breitbart.com/london/2017/12/04/belgian-red-cross-demands-branches-remove-crucifixes/

    Näin Saanatunturi valaistiin siniseen hehkuun 100-vuotiaan Suomen kunniaksi – katso video
    Saana-tunturi valaistiin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Kyseessä on maailman suurin valotaideteos.
    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712042200581276_u0.shtml

    Huomasithan, ei itsenäisen Suomen vaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Mutta eikö Suomi ole vanhempi maa tai alue?
    Kukahan tuonkin sponsoroi? Olisiko Soroksen ’hyväntekeväisyys-säätiö’ asialla? Vai otetaanko rahat kansalta? No, ainahan ne otetaan kansalta vaikka olisi mikä säätiö sponsorina.

    • ”Huomasithan, ei itsenäisen Suomen vaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Mutta eikö Suomi ole vanhempi maa tai alue?”

      Aivan varmasti on.

      Itäisessä Suomessa oli kristinusko, jo ennenkuin Ruotsin kunkku pyysi Paavilta lupaa hyökätä Suomeen ja alistaa pakanat valtaansa, jota sitten jatkuikin 600 vuotta, mikä aikakausi ei suinkaan ollut mitenkään veretöntä vallankäyttöä.

      Ruotsia myötäilevään politiikkaan kuuluu Suomen historiallinen ”nollaaminen”, kuuluu jopa sellaisia kannanottoja, että voitaisiin jopa yhdistyä uudestaan. Jotkut tällaista ovat laukoneet ihan Suomen televisiossakin, joka sentään on ainakin toimittajiensa mukaan kaikkien totuuksien äiti, – kuvaa, ääntä ja kaikki muutkin ”visselit”, ei pidä kuunnella eikä uskoa valemediaa, jota edustavat kaikki muu mielipidevaikuttajat, ja sisällöntuottajat..

      Ruotsin TV lyhennetään SVT, -Sveriges Television, -mutta on Suomessakin sama lyhenne SVT, -Se on Suomen Väritelevisio…

      • Erkki:
        Ruotsia myötäilevään politiikkaan kuuluu Suomen historiallinen ”nollaaminen”, kuuluu jopa sellaisia kannanottoja, että voitaisiin jopa yhdistyä uudestaan. Jotkut tällaista ovat laukoneet ihan Suomen televisiossakin, joka sentään on ainakin toimittajiensa mukaan kaikkien totuuksien äiti, – kuvaa, ääntä ja kaikki muutkin ”visselit”, ei pidä kuunnella eikä uskoa valemediaa, jota edustavat kaikki muu mielipidevaikuttajat, ja sisällöntuottajat..

        Kerroppas Erkki mitä mieltä olet Päätalosta ja hänen tuottamastaan sivistyksestä.

        • Ruotsi voisi oikeasti lahjana palauttaa Bydgen rajakivesta pohjoiseen länsipohjan alueet takaisin historialliseen Pohjanmaahan, mitkä kuuluivat sille muinaisen Kainuun ajoista alkaen. 1200-luvulla Ruotsin alue käsitti vielä götanmaan ja svean jossa kummassakin oli kaksi alunperin Saksasta tullutta heinoa. Uumajan korkeudelta Pohjoinen Norlanti ja Pohjanmaa oli muinaista Kainuun valtakuntaa ja pohjanlahti oli kainuunmerenä tunnettu sisämeri. Käsitteenä Suomea ei ollut vielä 1500 luvulla muuna, kuin pieni pläntti Turunlinnan kupeessa (Varsinais eli varsinainen Suomi). 1597 käydyn nuijasodan seurauksena muinaisen kainuun alueet yhdistettiin Suomeen ja Lappi liitettiin viimeisenä 1900 luvun alkupuolella.

          ”Ratkaiseva isku kainulaisten riippumattomuudelle oli joutuminen keskelle Ruotsin ja Novgorodin välistä geopoliittista kamppailua, ja rajalinjat vedettiin kainulaisten maitten halki, kuten Pähkinäsaaren rauhassa 1323. Ruotsin kruunu ja kirkko halusivat liittää Pohjan alueet valtakuntaansa kilvassa Novgorodia vastaan, ja keino oli ruotsalaisten uudisasutus. Muinainen Kainuu oli täten jaettu kolmeen osaan: Ruotsin Länsipohja, Novgorodin Pohjanranta/Kainuunranta, ja alue etelään Pyhäjoesta, Eteläpohjanmaa. Nuijasota 1597 oli kainuulaisten viimeinen voimanponnistus itsenäisyydestä. Kainuu alueena menetti historiallisen yhteytensä Ruotsin puolella, ja Kainuu tuli käsitteenä tarkoittamaan vain alueita etelään tästä rajasta, eli Suomen Pohjanmaata.”

        • ”Kerroppas Erkki mitä mieltä olet Päätalosta ja hänen tuottamastaan sivistyksestä.”

          Kalle Päätalo kertoi oman elinympäristönsä ja omaan elämäänsä liittyvää historiaa oman näkemyksensä mukaisesti… Kohtuullisen todenmukaisesti, -vai onko sinulla perusteita väittää vastaan.

          Voit käydä kurkkimassa sen ajan monumentteja vaikkapa Savukoskella, -siellä minne ”Samperin” Amerikoista tilaamat höyryveturit on museoitu merkiksi savottatouhujen kulta-ajoista, ja minne suksiboksikansa ei edes vahingossakaan eksy.

          Ilman Kalle Päätalon kertomuksia, ja lukuisia muita ”kotimaisia” kertomuksia, kuten esim. Väinö Linnan sellaiset, -osassa Suomen kansan historiaa olisi ”hurrin” mentävä aukko.

          Suomen kansalla on oma identiteettinsä. joka ei ole hurrilaan attributoitunut, vaikka Suomella onkin siirtomaa-historiansa Ruotsinvallan puristuksessa, -siirtomaaorjana.

          Kerropa sinä ” Toveri_Jatko_Show” vuorostasi, mikä on esim. Johan Ludvig Runebergin, tai August Ahlqvist-Oksasen faktinen kontribuutio Suomen kulttuurikehitykseen…

          Molemmat kyllä osasivat lukea ja kirjoittaa. -mutta entä sitten…

          Pitääkö mennä taaemmaksi ehkä vielä varhaisempiin aikoihin, jossa ruotsinmielisten opportunistien hierarkiaalinen ja finansiaalinen hyvinvointikehitys, oli suorassa suhteessa ”kunkkulan” alamaisuuteen… Ja mikä loistava kulttuurikehitys siitä on seurannut… ?

          Voisit sitten vaikkapa jotenkin kulttuurimielessä kertoa selityksineen niiden hurrien toimista, joiden delegaatio läntiseltä Pohjanmaalta ruotsinkieliseltä seudulta kävi pyytämässä Mannerheimilta, ettei heitä lähetettäisi sotimaan neukkuja vastaan, kun heitä on niin vähän… -samaan aikaan kun monet muunlaisen suomalaisen kulttuurin, kuin ruotsinkielisten rantarosvojen jälkeläisten edustajat joutuivat sotimaan puolustaakseen omaa pihapiiriään, jonka tietysti tekivätkin. Mutta eivät kysyneet mitään, eivätkä odottaneet mitään erioikeuksia. Siinä on kultturellisesti erottava tekijä.

          Aiheena ei kuitenkaan ollut tämä, vaan korruptioasia…

  6. Floridan valtatie 95 varteen pystytettiin kolmikerroksinen ”kynttelikkö MENORAH”, ja samanaikaisesti kiellettiin Palm Beach saarella kirkon edustalle asetettu ” Nativity scene”, joka kuvaa Jeesuslasta seimessä. Vähemmistöllä on kaikki voima lisääntyvässä määrin. Yksikään kirkollinen johtaja ei noussut sitä vastaan. Se jo todistaa missä ollaan menossa, eikä ainoastaan lännellä. Selvää lihasten pullistelua kristikuntaa vastaan, eikä kysymyksessä ole edes Islamilaiset ?

      • Ei minun tuloillani ole tarvinnut mennä Floridaan pakoilemaan ketään eikä mitään. Se valtio oli vain ponnahduslauta paremmille ”apajille pohjoiseen”,heh. ”Metsän poika tahdon olla sankar jylhän kuusiston” Tapiolan vainiolla” karhun kanssa, jne. mutta sitten ei raavita eikä purra. Floridassa nousi ”Askenazi” asukkaiden lukumäärät
        360 % , niin alkoi käydä tukalaksi heidän seurassaan. Päästäkseni työpaikalle aamuisin, piti näyttää kaksi pärstän kuvaa portilla aseistautuneille ”Wackenhut security firman vartijoille”! Mitähän talousrikoksia ovat sen alueen asukkaat tehneet, kun niin kovin salassa pitää asua korkeiden muurien takana ? Niitä alueita on Floridassa paljon, nimeltä ”GATED COMMUNITY”. Muu maailma ei ole sellaisesta ollenkaan tietoinen. Muurien sisällä juuri ne pimittäjät asustelevat.

  7. Valemedialla edelleen vauhti päällä:

    ”Hesarin kulttuuriosaston ex-esimies Saarikoski syyttää Huhtasaarta ”KGB:n lonkeroista”
    Helsingin Sanomien kulttuuriosaston ex-esimies Saska Saarikoski on oppinut Amerikan tavoille ja syyttää Laura Huhtasaarta ”KGB:n lonkeroista” ja putinismista. Valitettavasti Saarikoski ei ole yksittäistapaus syytöksissä, joissa EU:n vastaiset ajatukset nimetään Putinin teoiksi.
    Ei pelkkä humalainen yksittäistapaus

    Saska Saarikosken sössötystä ei voi ottaa vain yksittäistapauksena, joka olisi syntynyt runsaiden päihteiden vaikutuksessa. Sellaistakin toki ilmenee Hesarin toimittajien keskuudessa…”

    Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2017/12/04/hesarin-kulttuuriosaston-ex-esimies-saarikoski-syyttaa-huhtasaarta-kgbn-lonkeroista/

    Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda on BRYSSELIN PRAVDA vaikkahan voissa paistaisi!

    • ”Valtamedia valehtelee kansallismielisten käyttäneen väkivaltaa itsenäisyyspäivinä
      ”Natsit saattavat innostua riehumaan entistäkin törkeämmin.”

      Vastarinta.com kirjoittaa:

      Tuleva itsenäisyyspäivä on saanut valtamedian toimittajat valehtelemaan aikaisempien itsenäisyyspäivien tapahtumien kulusta.
      Sekä Aamulehden että Karjalaisen pääkirjoituksissa syytetään kansallismielisiä väkivaltaisesta käyttäytymisestä aikaisempina vuosina.
      Niissä myös ennakoidaan kansallismielisten käyttävän väkivaltaa tänä vuonna…”

      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2017/12/04/valtamedia-valehtelee-kansallismielisten-kayttaneen-vakivaltaa-itsenaisyyspaivina/

    • Tämä Hesari on kutistunut aika mitättömäksi julkaisuksi. Saska Saarikoski ehkä sammuttaa valot Hesarin toimitiloista viimeisen kerran jos jatkavat samaan malliin. Ihmetellä täytyy, että tilaajia ja jopa lukijoita vielä löytyy.

      Nykyisin lehden selaa 10 sekunnissa lävitse löytämättä ainuttakaan mielenkiintoista juttua! Nettilehti toivottavasti parempi kuin paperi-versio. Kohta meillä on suuri joukko ihmisiä, jotka eivät Hesarista ole kuullutkaan! Olisiko nytkin jo 10 prosenttia kansasta. Tämä, siitäkin huolimatta että väki pakkautuu pk-seudulle!

      PS Ehdotettu 50 miljoonan poisto Yleltä on aika hyvä.(Persut)

  8. ”Christmas Holyday ”on harvoin mainittu sana amerikan mantereella. Se on TV-kanavillakin vain HOLYDAY. Kristikunta pelkää heitä, siksi ”he”pitävät mölyt mahassaan. Kun annat pirulle pikkusormen, lähtee koko käsi.

  9. Heikki Porkka:

    ”Vastuun kantamisesta

    Monet suomalaiset osoittavat syyttävän sormensa Sipilää, Orpoa ja Risikkoa kohti, kun puhutaan seksuaalirikollisuuden, ahdistelun, raiskausten, sukupuoliyhteyteen pakottamisen ja lapsiin sekaantumisen (pedofilia) määrän kasvusta Suomessa.

    Samojen poliittisten päättäjien osasyyksi sanotaan myös Kajaanin Otanmäen tappoa ja Turun terrori-iskua, jonka tutkinnasta poliisi ei ole vieläkään antanut suomalaisille tyydyttävää raporttia.

    Olen yksi niistä, joiden mielestä Sipilä, Orpo ja Risikko kantavat raskasta vastuuta tekemättä jättämisestään eli kantaväestön unohtamisesta maailmanhalauksen yhteydessä.

    Aika näyttää, toteutuuko karman laki tulevaisuudessa. Liian moni suomalainen on joutunut kärsimään kolmikon pelkurimaisesta ja suomalaisvastaisesta politiikasta.

    Hämmentävää on ollut myös se, että presidentti Niinistö on puolustanut hallituksen politiikkaa.

    Erityisen kummallista on, että valtiovallan edustajien perustelut on OSOITETTU MONEEN KERTAAN VALHEEKSI, mutta siitä huolimatta valheellisen mantran jauhaminen on jatkunut.

    Totuus on, että ihmisvirta olisi saatu pysäytettyä Ruotsin rajan tuntumaan ja KAIKKI Ruotsista tulleet olisi voitu palauttaa kansainvälisten sopimusten perusteella. Eli juuri päinvastoin kuin Petteri Orpo on todennut presidentin säestyksellä. Presidentti on lisäksi väittänyt, että Suomi käpertyy itseensä, jos ei pidä rajaa auki kaikkien tulla.

    EU:n rajavalvontaa koskeva direktiivi sallii rajavalvonnan aloittamisen, kun sisäinen turvallisuus tai yhteiskuntarauha vaarantuu…”

    Koko artikkeli: http://oikeamedia.com/o1-48428

    • ”Samojen poliittisten päättäjien osasyyksi sanotaan myös Kajaanin Otanmäen tappoa ja Turun terrori-iskua, jonka tutkinnasta poliisi ei ole vieläkään antanut suomalaisille tyydyttävää raporttia.”

      Imatran ampumistapauksesta puhumattakaan.

  10. Reijo Tossavainen:

    ”Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

    Laura Huhtasaari vertasi Eu-Suomen nykytilaa Neuvostoliittoon, ja siitä nousi Eu-uskoisten parissa melkoinen poru. He korostivat, että Stalinin vainoissa kuoli paljon ihmisiä. Se on totta, mutta totta on sekin, että Euroopan unionissa suomalaisten päätösvalta on minimaalinen ja demokratiavaje melkoinen. Melkein kuin neuvostotasavalloilla entisessä Neuvostoliitossa.

    MEILLE VALEHDELTIIN PÄIN NAAMAA, kun maamme eliitti vuonna 1994 vakuutti, että meidän pitää mennä Eu:n jäseneksi, jotta me voisimme päättää omista asioistamme.

    Ikävä totuus on sekin, että jopa Venäjän tsaarin alamaisina autonomian ajalla suomalaiset päättivät vähintään yhtä paljon omista asioistaan kuin nykyisen EU-autonomian aikana!…”

    Koko artikkeli: http://oikeamedia.com/o1-48409

    • Tänä päivänä voitaisiin viettää itsenäisen Suomen 100 v juhlaa, JOS Suomi olisi itsenäinen, mutta kun se ei sitä ole.
      Tämä päivä on satavuotisen Suomen muistojuhla, jotta yrittävät juhlistaa Suomi-nimisen EU_maakunnan asukkaat. 😀 😀

      PS Jos tämän maan vuoden 1994 äänestysikäinen kansa ei olisi ollut niin idioottimaista, kuin se oli, vaan olisivat äänestäneet kuten minä niin tämä maa olisi edelleen itsenäinen.
      Mutta vuonna 1994 56,89 % kansanäänestyksessä äänestäneistä nussi omaa isänmaataan perseeseen ja myi sen Brysselin herroille. 😀
      Perseeseen nussijat sijoittuvat maantieteellisesti etelä-Suomeen Tampereelta alaspäin, siis nämä saatanan etelän varikjset. Kiitti vitusti. 😀

      • Olen pääosin samaa mieltä, mutta seuraavassa on tarkennusta tuon kansanäänestyksen suhteen:
        ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella” ”, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella
        [Muuten erittäin hyvää tekstiä Jaakkolalta, mutta valitettavasti hänen näkökentässään on kaksi sokeaa pistettä: S.Niinistö (ilmeisen takinkäännön (?!) jälkeen) ja NYKY-kokoomuspuolue]

  11. Suomalaista päätöksentekoa kuvastaa hyvin Siikalatvan kunnanjohtajan kommentti Siikalatvan vetäydyttyä hankkeesta perustaa terveysasema Ouluun.

    ”Asia sai liikaa julkisuutta”

    Nyt sitten Mehiläinen aikoo tarjota yksityisen terveysasemansa palveluja Oululaisille ilman Siikalatvaa. Asian mahdollistaa terveydenhuoltolakiin säädetty valinnanvapauspykälä, joka sallii kuntalaisen käyttää muun kuin oman kuntansa tuottamia julkisen terveydenhuollon palveluja. Ja koska Mehiläinen on Siikalatvan kanssa tekemänsä sopimuksen ansiosta päässyt julkiseksi palveluntuottajaksi, voivat Oululaiset käyttää Mehiläisen palveluja. Sama koskee kaikkia paikkakuntia, joissa toimii Mehiläisen yksityinen terveysasema.

    Oulu ei aio maksaa kuntalaistensa Mehiläisessä käyntejä vaan aikoo riitauttaa asian. Lakimiehet tulevat ratkaisemaan asian Mehiläisen eduksi, sillä menettely todellakin on terveydenhuoltolain mukainen.

    Terveydenhuoltolaki valinnanvapaus-porsaanreikineen sorvattiin Vanhasen (kesk.) ja Kiviniemen (kesk.) hallitusten toimesta. Nykyistä hallitusta siitä ei voida syyttää. Nykyistä hallitusta voi kuitenkin syyttää siitä, ettei se ole lakia korjannut.

    Nyt sopii kysyä, miksi luotiin pykälä:
    – joka sallii asiakkaan vaihtaa oman kunnan terveysasema toisen kunnan terveysasemaan ilman pätevää perustetta
    – jossa kustannusten maksaja ei voi kontrolloida kustannuksia
    – joka on totaalisesti sekoittanut terveydenhuollon pelikentän
    – joka sallii ylikansallisten paratiisi-monopolien ottaa pelikenttä haltuunsa

    • ”Nyt sopii kysyä, miksi luotiin pykälä:

      – joka sallii ylikansallisten paratiisi-monopolien ottaa pelikenttä haltuunsa”

      Sehän on maan tapa!

    • Sande 3.12.2017:

      ”HALLITUKSEN SOTE-MOTTI
      Hallituksen SOTE-soppa on palanut pohjaan. Lähiterveyspalveluistaan taistelevat kunnat ovat tarttuneet toimeen ja yrittävät keksiä keinoja säilyttääkseen edes peruspalvelut kuntalaisten ulottuvissa. Hallituksen ideanahan on tuhota koko systeemi, keskittää se suuriin yksiköihin ja kaupata ne sitten miljardibisneksiksi suurille veroparatiisifirmoille.

      Eilen 3.12.2017 pääministeri Sipilä oli YLEn Pääministerin kyselytunnilla puhumassa pehmeitä. Hän valehteli taas kerran, että pienet kotimaiset terveysalan yrittäjät pääsisivät osallisiksi hallituksen SOTE-ohjelmasta. Se on täyttä roskapuhetta. Kun kokonaisen maakunnan terveyspalveluita yksityistetään ja ulkoistetaan, hieroja Siilinjärveltä tai Sipilän fysioterapeutti eivät todellakaan pärjää kilpailutuksessa, eikä heillä myöskään ole mitään resursseja kokonaisen maakunnan terveyspalveluiden järjestämiseen…”

      Koko artikkeli: http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/12/hallituksen-sote-motti.html

  12. Jos maailma (NWO-eliitti tai Mafia) todella haluaa auttaa Afrikan maita eikä vain niiden avulla rakentaa omaa diktatuuriaan niin keinoja kyllä olisi auttaa näitä maita ilman muuttoliikettä.
    Kun apu menisi sinne minne sen pitäisi mennä niin muuttoliike loppuisi. Se olisi todellista humaanisuutta ja vastuunkantoa.
    Voi myös kysyä mistä tulee se velvoite jonka tuo eliitti nyt on asettanut länsimaille? Mitään todellista moraalista velvoitetta ei ole kun apu viedään sinne missä sitä tarvitaan.
    Miksi Euroopan pitää uhrata oma kulttuurinsa sen takia että joillakin on hätä jossakin ja että tuo hätä on kaiken lisäksi pääosin USA/Israel/EU/Nato -koaliition, siis ’länsimaisen arvoyhteisön’ sodillaan ja riistollaan itse aiheuttamaa ?

    Tällaista saa kuulla NWO-eliitin suusta:
    Saksan kehitysministeri Gerd Müller on toistanut tämän varoituksen:
    ”Suurimmat maahanmuuttoliikehdinnät ovat edelleen edessä päin: Afrikan väestö kaksinkertaistuu seuraavien vuosikymmenien aikana. Egypti kasvaa 100 miljoonaan ihmiseen, Nigeria 400 miljoonaan. Digitaalisella aikakaudellamme internetin ja matkapuhelinten avulla kaikki tietävät vaurautemme ja elämäntapamme.”
    — OK, mutta silläkö oikeudella he voivat tunkeutua muiden maalle? On toki olemassa keinoja joilla syntyvyyttä voidaan rajoittaa ja se on heidän tehtävänsä, ei meidän. Voimme halutessamme auttaa heitä siinä.

    Müller lisäsi, että vain 10 prosenttia tällä hetkellä liikkeellä olevista henkilöistä on saavuttanut Euroopan:
    ”Kahdeksasta kymmeneen miljoonaa maahanmuuttajaa on vielä matkalla.”
    Genevessä toimivan YK:n toimiston pääjohtaja Michael Møller on varoittanut, että Euroopan on valmistauduttava miljoonien maahanmuuttajien saapumiseen Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä.
    Timesin haastattelussa tanskalainen Møller sanoi:
    ”Se, mitä olemme nähneet on yksi suurimmista ihmisvaelluksista historiassa ja se vain kiihtyy. Kaikilla nuorilla on matkapuhelimet ja he voivat nähdä, mitä tapahtuu muualla maailmassa ja se toimii magneettina.”
    ”Jos emme uhmaa tätä kehitystä pian, oviemme kynnyksillä on miljoonia ihmisiä viiden vuoden kuluessa”
    — Tottakai niin käy elleivät Afrikan maita pakoteta ratkaisemaan syntyvyys ym. ongelmaansa ja länsi sulje rajojaan ja auta näitä maita ongelmiensa ratkaisussa.
    Mutta NWO-eliitin strategia on päinvastainen eli se luo vain kaaosta ja väistää kaikki järkevät ratkaisut jotka olisivat tarpeen.
    Ja se näyttää haluavan vain pakottaa Euroopan kansat hyväksymään oman hulluutensa ja tuhoutuvan siihen.
    http://beta.oikeamedia.com/o1-48600

    • Globalistien NWO-eliitin pitäisi itse kohdata oman Afrikan sotien ja muun toimintansa aiheuttama syyllisyys eikä kaataa sitä Euroopan kansojen ja kansalaisten harteille niiden kärsittäväksi. Ne eivät ole mihinkään syyllistyneet, vain pieni Afrikkaa hajottava ja riistävä suurpääoma- riistokapitalisti eliitti, joka toimii ilman kansalaisten mandaattia, on syyllinen siihen että Afrikka kärsii ja meille virtaa pakolaisia laumoittain.
      Nyt tuon eliitin oma media yrittää herättää syyllisyyttä täysin syyttömissä kansalaisissa ja ikäänkuin pakottaa heitä ottamaan vastaan Afrikan hätää joka ei millään tavalla ole heidän syytä ja jolle se muka ’ei voi mitään’ (kuten ei aiheuttamilleen pankkikriiseillekään!) ja joka muka ’ei ole ongelma vaan ratkaisu’. Näin se samalla pakottaa kansoja ja suvereenisia valtioita tuhoamaan itsensä ja kulttuurinsa itse puuhaamansa nwo-kulttuurin hyväksi.
      Euroopan ja sen kansojen kohtalo riippuu nyt siitä pystyvätkö sen kansat tiedostamaan tämän.

      • Sionisti-globalistien pääpropaganda-torvi Suomessa, Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda ja rikollisten, maanpetturi-vallanpitäjiemme propagandakone Yle taas suomentuho-asialla:

        Ylewatch-blogisti kirjoittaa:

        ”Median hyökkäys suomalaisuuden säilymistä vastaan itsenäisyyspäivän alla

        Itsenäisyyspäivän lähestyessä kaksi johtavaa valtamediaa, Helsingin Sanomat ja Yleisradio, ovat julkaisseet runsaasti mielipideuutisia, jotka puolustavat petoksellisen pseudoeliitin näkemystä vesitetystä suomalaisuudesta, jossa koko kansakunnan idea on hukattu. Viestinä on, että Suomea ei ainoastaan voida vaan ennen kaikkea pitää täyttää Euroopan ulkopuolisilla muukalaisilla. Pienen suomea puhuvan itämerensuomalaisen väestön matalan intensiteetin kansanmurhaa perustellaan globaalikapitalismia palvelevan monikullttuurisuuden ”välttämättömyydellä” ja sillä, että oikeastaan kuka tahansa voi halutessaan olla suomalainen.

        Ylen uutisessa Suomi selviäisi 100 000 turvapaikanhakijasta, miljoona olisi jo liikaa – Raportti selvitti kolme skenaariota esitetyt mielettömät minimiluvutkin saadaan näyttämään ”järkeviltä” kun ne rinnastetaan reaalimaailman ulottumattomissa oleviin miljooniin. Kun turvapaikkaturistien maksimimäärä nostetaan absurdeihin lukuihin, alkaa 100 000 näyttää kohtuulliselta, vaikka sekään ei sitä todellisuudessa ole…”

        Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2017/12/median-hyokkays-suomalaisuuden.html

      • Ks. myös
        ”Suomen tuhoamisohjelma”, http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

        ”Tietovuoto: Soros rahoittaa pakkomonikulttuurisuutta myös Suomessa
        16.8.2016
        Uutisoimme eilen, että talousrikoksilla rikastunut juutalaismiljardööri George Soros on joutunut suuren tietovuodon kohteeksi. Vuodot osoittavat, kuinka järjestelmällisesti Soros manipuloi Euroopan ja Yhdysvaltojen politiikkaa likaisella rahallaan.

        Eilen kerroimme siitä, kuinka Soros rahoittaa Pohjoismaissa toimivaa ”rasisminvastaista” äärijärjestö Expoa sekä siitä, keitä suomalaisia europarlamentaarikoita juutalaismiljardööri pitää ”luotettavimpina liittolaisinaan”.

        Suomessa yksikään valtamedia ei ole tietenkään uutisoinut vuodosta, sillä Sorosin toiminnan paljastuminen vie kaiken uskottavuuden tiedotusvälineiden mantralta, jonka mukaan ”monikulttuurisuus on väistämätöntä ja luonnollista”.

        Kuten Soros-vuoto osoittaa, ”monikulttuurisuus” on järjestelmällisen korruption ja salassa tehdyn poliittisen lobbauksen tulos. Siirtolaisvirta ei ole luonnonvoima, vaan rikollisten miljardöörien toimeenpanema suunnitelma…”,

        Kkoko artikkeli: http://magneettimedia.com/tietovuoto-soros-rahoittaa-pakkomonikulttuurisuutta-myos-suomessa/

      • Jukka Hankamäki:

        ”Eurooppa sisällissodan partaalla 20–30 vuoden kuluttua?

        Arvatkaapa, missä Euroopan kaupungissa protestipartaiset filosofit Karl Marx ja Friedrich Engels kirjoittivat nuoruuden manifestinsa. – No tietenkin Brysselissä.

        Brysselin yliopistossa toimii nykyisin nuorehko historian professori David Engels (s. 1979), jonka mukaan Euroopan nykyinen kehitys johtaa sisällissotaan 20–30 vuoden kuluessa. Samannimisestä edeltäjästään poiketen tämä Engels ei tosin näe KANSALLISVALTIOITA väkivallan pesänä, joka tulisi kukistaa, vaan OIKEUDENMUKAISUUDEN JA YHTEISKUNTARAUHAN TAKEENA, jota ilman ajaudutaan kaaokseen.

        David Engelsin mukaan tapahtumien kulku lähitulevaisuuden Euroopassa on yksinkertainen. Terrorin ja etnisten konfliktien lisääntyminen johtaa mikrovaltioiden syntymiseen hieman minarkistisen tai libertaristisen ultra-anarkismin tapaan. Tuloksena on valtion hallinnan menetys ja useita rinnakkaisia yhteiskuntia, joissa valitsevat omat lakinsa.

        Merkkejä Euroopan hajoamisesta on olemassa suurten yhdenmukaistamispyrkimysten ja federalismin keskellä. Esimerkiksi pyrkimys yhteistuumin kumota Dublinin sopimus on johtamassa siihen, että EU tulee puuttuneeksi entistä enemmän kansallisvaltioiden sisäisiin asioihin, sisärajojen valvontaan ja väestöpolitiikkaan. Tätä taas kansat vastustavat, mikä tarkoittaa, että yhtenäisyyden tavoittelusta puristuu ulos eripuraa…”

        Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/12/eurooppa-sisallissodan-partaalla-2030.html

  13. Viihteen tarkoitusperät:

    Viihde on oopiumia kansalle ….( Marx :n mukaan uskonto )

    Viihteen tarkoituksena on viihdyttää, ei synnyttää yhteiskunnallisia pohdiskeluja.

    Viihteen tarkoitus on unohtaa epäoikeudenmukaisuudet ja se, että valta elämässämme ei suinkaan ole omissa käsissämme , vaan joku ohjaa meidän käyttäytymistämme.

    TV:ia katsoessamme me unohdamme pienen palkkamme ja sen, että 8 t ( puolet valveillaolo ajastamme me joudumme alistumaan ylempiemme tahtoon).
    Viihteen avulla omistava luokka voi olla varma, että moni barrikaadi jää rakentamatta. Se on todella lamauttavaa huumetta!

    Viihdettä ovat kaikki muut paitsi dokumentit ( niihinkin täytyy aina suhtautua varauksin !) ja ennen kaikkea urheilu, jota tulee nykyään kaikista eniten. On todella surkuhupaista, että uutinen toisella mantereella jääkiekkoa pelaavasta Patrik Laineesta saa enemmän mielenkiintoa kuin esim. maanjäristys Pakistanissa, jossa kuolee tuhansia ihmisiä.

    Lennu- koiran ”kakki-reissu” on suorastaan sensaatio, joka todistaa että samassa veneessä ollaan…

    PS. Kiitos kaikille kirjoittelijoille, mutta en todellakaan voi ymmärtää monien kirjoittajien illuusiota siitä, että pakolaiset olisivat meidän ensisijainen vaaramme. He ovat mahdollisuus.. !Minä tunnen suorastaan myötähäpeää kun te puhutte partalapsista ym…Se lähenee fasismia, jota vastaan meidän on AINA Taisteltava

    • Suomen valtionvelka on ylittänyt kriittiseksi katsotun rajan 60% bruttokansantuotteesta ja on nyt melkein 108 miljardia euroa, lähes kokonaan KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA, ks. http://velkakello.fi/

      Viime vuosina velkaa on paisutettu n.5 miljardia euroa per vuosi ja tänäkin NOUSUSUHDANNE-vuotena ainakin 3 miljardia euroa – maahantunkeutujien, elintasopakolaisten ja erilaisten onnenonkijoiden täysihoidon aiheuttamien kustannusten osuus siitä on miljardiluokkaa per vuosi, vaikka rikolliset vallanpitäjämme eivät ole suostuneet julkistamaan todellisia tarkkoja lukuja.

      YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina. 181 436 maahanmuuttajasta 90 334 turvapaikanhakijaa julistettiin laittomiksi. – https://www.nykysuomi.com/yleinen/yk-alle-3-siirtolaisista-pakolaisia-italiassa/

      Tuollaisten laittomien maahantunkeutujien täysihoidollako mielestäsi persaukisen Suomen pitäisi kiihdyttää edelleen velkaantumistaan? Kuvitteletko että velkaantumista voidaan jatkaa loputtomiin?
      Kerropa kuinka afrikkalaisista kieli-, luku- ja kirjoitustaidottomista kamelikuskeista ja lammaspaimenista tehdään niitä korkean teknologian osaajia, joilla vallanpitäjiemme mukaan Suomesta tehdään teknologian ja talouden kärkimaa.
      Kerropa, kuinka nuo ammatttitaidottomat massat tuöllistetään itsensä elättäviksi, kun robotit vievät jo työpaikkoja korkeasti koulutetuilta suomalaisiltakin ja vauhti on kiihtymässä.

      ”950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä
      Näin toteaa saksalainen professori Heinsohn

      Jo vuonna 2003 Heinsohn profeetallisessa kirjassaan ennusti lukuisten tilastotietojen, tosiasioiden ja historiallisten viitteiden nojalla nykyisen Afrikan ja Lähi-Idän pakolaisten – likipitäen sotilaallisen – invaasion Eurooppaan, sekä viime vuosien islamistisen terrorin. Vaikka Lähi-Idän alueilla oli silloin rauhallista, eikä ISIS:iä ollut vielä edes olemassa…”, https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/

      Unkarin KANSLLISMIELINEN hallitus – kontrastina useimmissa Euroopan maissa valtaapitäviin maanpetturihallituksiin – on kuitenkin osoittanut, että tuo invaasio voidaan pysäyttää:
      ”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”, http://magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

      Viittaan myös kolmeen tätä ennen antamaani kommenttiin.

      Tuosta ”PS.”-lausamastasi päätellen olet tyypillinen valta-VALE-median aivopesemä, jalat maasta irrallaan oleva suvakki ja käytät ahkerasti seuraavassa olevassa kuvassa näkyvää oikeanpuoleista ”pesukonetta”: http://tapnewswire.com/2014/09/the-average-home-has-two-washing/

      • ”Minä tunnen suorastaan myötähäpeää kun…” kun sinulta ei näytä heruvan mitään myötätuntoa leipäjonoissa seisovia suomalaisia kohtaan ja muita pienituloisia suomalaisia kohtaan, joiden niukkaa toimeentuloa on edelleen leikattu, jotta ulkomailta tulleiden elintasopakolaisten ja erilaisten onnenonkijoiden täysihoito voidaan maksaa!

        • Koita nyt , Totuudenetsijä, ymmärtää sellainen totuus; että samat vallanpitäjät ne pitävät suomalaisia niin kuin kaikkia muitakin IHMISIÄ leipäjonoissa.
          Paskaa puhut kun yrität laittaa ”muunmaalaiset” ja suomalaiset vastakkain…

          • Tämä alkaa olla jo osittain sitä ideaalitilaa, jota SINÄ näytät vallanpitäjiemme tavoin pitävän erittäin tavoiteltavana ja johon meidänkin vallanpitäjiemme nykyisenlainen ’rajat apposen auki’-politiikka väistämättä tulee johtamaan myös Suomessa:

            ”Rape rampage coming down on Sweden”, http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162164

            ”Croatian migrant felt unsafe in Sweden and left to go to ‘amazing’ Poland – Interview”, http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=161740

            Sinun aivopestynä suvakkina ahkerasti käyttämäsi edellä viittaamani ”pesukone” kun suoltaa tuollaisista asioista puhdistettua tietoa, steriloitua ”totuutta”.

            Tällä sivustolla on monia asioista hyvin perilläolevia, todellisia vaihtoehtomedioita seuraavia lukijoita ja kommentoijia joten sinun on turha yrittää suoltaa täällä sitä monikulttuuri-suvakkipaskaa, jota viherkommunisti-toimittajien dominoima valta-VALE-media on tulvillaan.

    • Tuo näkemys viihteen tuhoisasta vaikutuksesta on helppo jakaa.
      Mutta myös haittamaahanmuutto vaikuttaa tuhoisasti yhteiskuntaan. Ei se ole illuusio vaan fakta. Mitä useampi on sokea sen edessä sitä nopeampaa on tuho. Ei taistelu sitä vastaan ole fasismia vaan yritys estää tuhoa.
      Ehkä ymmärrät paremmin kun joudut itse konkreettisesti kokemaan sitä kärsimystä ja kurjuutta mitä se luo. Mutta muidenkin kokemuksesta voi oppia jos haluaa. Miksi emme auta ihmisiä siellä missä hätä on?

      • Tiedetään hyvin, että esim. somalin elättäminen kotimaassaan maksaa vain pienen murto-osan siitä, mitä hänen elättämisensä maksaa Suomessa tai missä tahansa Euroopan maassa.

        Wikipedia somalien työllistymisestä Suomessa:

        ”Vuonna 2003 Somalian kansalaisten huoltosuhde (väestö/työlliset) oli 9,7. Se oli kahdestatoista suurimmasta ulkomaalaisryhmästä heikoin. Koko väestön osalta huoltosuhde oli 2,2.[25] Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2008 lopussa Somalian kansalaisten työttömyysaste oli 55,2 % ja työllisyysaste 21,7 %.[26] Somalien työllistyminen on heikkoa muun muassa kielitaidon puutteen ja alhaisen koulutustason vuoksi.[27] Kesällä 2017 työttömyysaste oli edelleen lähes 55 %.[21]

        Joka neljännellä somalialaisella ei ole edes perustason tutkintoa. Erityisesti naiset ovat huonosti koulutettuja. Nuorempien somalisukupolvien osalta tämän on ennustettu korjaantuvan nopeasti suomalaisen koululaitoksen vaikutuksesta.[28] Arviot ovat kuitenkin muuttuneet, sillä elokuussa 2017 Länsi-Suomen Somaliseuran puheenjohtaja Sagal Mohamud Ali totesi olevansa huolestunut toisen polven somaleista.[21]”

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_somalit

      • Voi nähdä myös niin että kaikki mikä tuhoaa tai ei edistä kansakunnan eheyttä ja toimivuutta on periaatteessa fasismia.
        Myös itsekkään epädemokraattis-fasistisen eliitin ehdoilla toteutettu sosialismi tai kommunismi (vrt. hajonnut NL) on sitä koska se ei edistä yhteistä vaan eliitin valtaa ja hyvää.

        Suurin osa ihmisistä lienee sitä mieltä että kansakunnan säilymisen ja hyvinvoinnin kannalta vastuu tärkeistä perusasioista on hyvä kuulua kaikille, koko kansalle.
        Nyt kun olemme eläneet ja elämme plutokratia-fasismissa, jossa pieni raha-eliitti on ottanut vallan, niin olemme menettäneet maamme ja koko Eurooppa on tuhoutumassa.

        Orwell kannatti ’demokraattista sosialismia’, ei nykyistä korruptoitunutta edustuksellista demokratiaa (rahan fasismia) vaan oikeaa, kansanäänestyksin varmennettua kansanvaltaa.
        Se lienee lähinnä sitä millä kansakunta voidaan estää luisumasta kommunismin diktatuuriin tai kapitalismin viidakkoon koska se on silloin kansan kontrollissa ja pitää eheyden ja säilymisen kannalta tärkeät perusasiat yhteisvastuun alla mutta mahdollistaa sellaisen vapauden mikä ei tuhoa yhteiskuntaa.

  14. EU julkaisi listan veroparatiiseista. Niitä on EUn mukaan 17, mikä on selvä valhe, koska niitä on todellisuudessa enemmän.

    EUn veroparatiisilista:

    Amerikan Samoa, Bahrain, Barbados, Etelä-Korea, Grenada, Guam, Macao, Marshall-saaret, Mongolia, Namibia, Palau, Panama, Saint Lucia, Samoa, Trinidad ja Tobago, Tunisia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat.

    Listassa on mainittu Panama, koska paratiisiyritysten omistajat ja sijoittajat EU-maista ovat jo hävinneet Panamasta Panama-kohun seurauksena.

    Listalta puuttuu merkittäviä veroparatiiseja mm. Caymansaaret, Jeresey ja Bermuda, epäilemättä siksi, että Caymansaarten, Jerseyn, Bermudan paratiisiyritykset ovat EUn eliittikansalaisten, yritysten ja sijoittajien suosiossa.

  15. Tylsää jauhaa tätä pakolaispolitiikkaa mutta kun omaa maata tuhotaan niin ei voi olla vaiti ja vain seurata vierestä

    Yhdysvallat otti väestönsä kehityksen omiin käsiinsä — Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 05.12.2017 11:05
    http://beta.oikeamedia.com/o1-48508
    Asian muotoili suurlähettiläs Nikki Haley seuraavasti. ”Maahanmuuttopolitiikkaan liittyvien päätöstemme tulee olla yksin amerikkalaisten tekemiä… Päätämme itse, miten parhaiten vahdimme rajojamme ja ketkä saavat tulla maahamme. New Yorkin julistuksen maailmanlaajuinen näkökulma ei yksinkertaisesti sovi yhteen Yhdysvaltojen suvereniteetin kanssa.”
    — Yhdysvallat toimii nyt siis kuten Israel ja määrää itse asioistaan. Mutta miksei Eurooppa tee niin?
    Siksikö koska se tai sen väestö halutaan hävittää kuten USA/Israel-koaliition ajamaan NWO-agendaan kuuluu? ja jota YK myös ajaa:

    ”Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) tuleva pääsihteeri kertoi keskiviikkona 23.11 huoneelliselle eurooppalaisia päättäjiä, että “maahanmuutto ei ole ongelma vaan ratkaisu” ja kehotti poliitikkoja unohtamaan äänestäjät.”
    Raakaa peliä.
    Ovatko Euroopan kansat jääneet (pantu) NWO-eliitin juonimaan ’ei ole vaihtoehtoja nalkkiin’ eivätkä voi itse päättää miten vahtia rajojaan, eivätkä juuri muustakaan.
    Kyllä EU on Eurostoliitto kuten Laura Huhtasaari totesi:
    https://mvlehti.net/2017/12/05/video-laura-huhtasaaren-presidenttikampanjan-avaus/

      • Vaikuttaa siltä, että liikkeellä on Suomen ja suomalaisuuden vastainen aalto, melkeinpä tsunami.
        Olisi jollekin akateemiselle tutkijallekin aihe selvittää, mitä kaikkea siinä on takana. Jos todelliset syyt tuotaisiin esille, niin tutkimuksen tulokset kylläkin sensuroitaisiin.

    • Et varmaankaan, truth hunter, totuuden etsijä…ym…
      TE ette edes halua edes tietää totuutta…Minä säälin teitä , jotka valheessa elätte….
      Olen yrittänyt, mutta nyt taitaa olla parasta todeta : Ei helmiä sioille. Ei kannata jatkaa…
      Kuitenkin länsimaalainen demokratia ei tule koskaan enää hyväksymään natsismia….. Me olemme eri puolilla.
      Näkemiin…

      • SuvakISMIin aivopestyille faktoilla ei ole merkitystä.

        Mutta muiden kanssa vuoropuhelu jatkuu faktojen pohjalta.

      • Älä nyt vielä poistu mihinkään, sulla on vielä selittämättä Ryyperi ja Ahlqvist-Oksanen…

      • ”Kuitenkin länsimaalainen demokratia ei tule koskaan enää hyväksymään natsismia….. Me olemme eri puolilla.
        Näkemiin…”

        Mikä vitun länsimainen demokratia…”Missä se oikein luuraa”. Koko länsimainen demokratia on pelkkä fiktio, ja siihen uskovat täytin hurahtaneita harhaanjohdettuja idiootteja.

        Jos länsimainen demokratia toimisi omien periaatteittensa mukaisesti, kuten se eksistenssistään propagoi, -mukaanlukien Luteriaaniset opit, Jeesuksen opetukset, ja Raamatun käskyt, -niin maailmassa ei käytäisi enää sotia, -kansat eivät vaeltelisi paikasta toiseen jne.

        Nyt Jeesuksen syntymäjuhlasta Joulusta, joka sekin on historiallisesti väärennetty rahvaan elämänmenoon sopivasti projisoitu, on tämän länsimaisen demokratiakäsitteen kehyksissä, -vai juutalaisuuttako se on ollut, -tullut täysin oman tarkoitusperänsä vastainen irvikuvallinen markkinajuhla.

        Jeesus kaiketi halusi poistaa kauppiaat pyhäkköjen portailta. Nyt ne ovat siellä, ja nauttivat lainsäädännön suojeluksesta.

        Siinä on sitä länsimaista demokratiaa… Roomalaisten käskynhaltija Pilatus kysyi moneen kertaan, ”ihanko tosissanne te haluatte armahtaa tämän Barabbaan Jeesuksen sijasta”.

        ”Kyllä me haluamme” sanoivat ylipapit. Niin sitten kävi niinkuin kävi. Jeesuksen ristiinnaulitseminen on historiaan dokumentoitu poliittinen murha, josta jotkut tekivat uskonnollisen opinkappaleen…

        Missä siis länsimainen demokratia -aatteen lähtökohdat sitten ovat? Kreikassako ne ovat, ja miten länsimainen demokratia toteutuu arvojensa mukaisesti länsimaisen kulttuurin kehdossa…?

        Jos Lutteri naulasi joskus kymmenen teesiä näkyville, -niin kuka naulaa nyt ne länsimaisen demokratian hyveet, jotka faktisesti toteutuvat maailamassa jollekin seinälle, tai johonkin näkyville, ja mitkä ne teesit sitten olisivat.

      • ”Et varmaankaan, truth hunter, totuuden etsijä…ym…
        TE ette edes halua edes tietää totuutta…Minä säälin teitä , jotka valheessa elätte….
        Olen yrittänyt, mutta nyt taitaa olla parasta todeta : Ei helmiä sioille”

        Ei sinun tuutistasi ole vielä tullut mitään sellaisia helmiä, joista me ”siat” emme jo olisi perillä. Jos haluat jotenkin kunnostautua, niin kerro mitä nyt pitää tehdä…! Turhat puheet pois, neljännesvuosisata on jo pölisty, -mitä on saavutettu…?

        Siitä vaan toimeksi, jos tiedät mitä pitää tehdä. Jos ehdit ensin, niin olet tosi sankari.

    • ”Tylsää jauhaa tätä pakolaispolitiikkaa mutta kun omaa maata tuhotaan niin ei voi olla vaiti ja vain seurata vierestä”

      Vielä tylsempää on se, että ELINTASOPAKOLAIS-vastaisenkin politiikan puolesta puhuminen on valitettavan monille valta-VALE-median aivopesemille hyödyllisille idiooteille vain NATSISMIA, fasismia, rasismia, vihapuhetta ym. vastaavaa päätöntä hännätöntä.

  16. ”Niinistön tarkoituksellinen ”puhua ja vaieta” -tapa jättää vastuun kuulijalle. Voi kuvitella, että siinäpä on suoraryhtinen mies, tai harmitella, että pienellä maalla ei ole varaa pieneen presidenttiin.”

    Niinistö noudattanee sitä periaatetta, että niin politiikassa kuin urheilussakin, pääasia ei ole jalo kilpa ( tai pyrkimys parempaan ) vaan palkinto.

    Niinistö sai palkintonsa jo etukäteen Euroopan Keskuspankissa, tai mikä FED:in periferia se nyt olikaan.

    Ilmaisia lounaita ei ole, sanotaan. Mikä siis panisi ajattelemaan, että Sauli Niinistön opillisilla ja ekonomisilla taustoilla olis Euroopan pankkisektorilla pankkitoiminnan kehittämisen kannalta jotenkin oleellinen funktio.

    Tämä oli vähän kuin remburssikauppaa, maksu annetaan etukäteen, tavaran toimitus jälkikäteen… Tuliko tämä nyt täysin selväksi?

    Siis… Palatakseni otsikonmukaiseen aiheeseen. Mistä siinä oikein oli kysymys?

    • Ei Niinistö ole kansan presidentti. Hän ’tunki’ itsensä valtaan ja tekee sen uudestaan eli voitto (palkinto) oli tärkein. Hän on kuin F-1 kuski jolle vain voitto merkitsee, eikä muu ole mitään. Motiivi valtaan on siis narsistinen. Sellainen ei yleensä koskaan ole hyvä mies kansan kannalta. Esimerkkejä löytyy riittävästi.
      Mitä hän sitten ajattelee omassa mielessään?
      Emme tiedä mutta yleensä narsistit eivät ajattele kuin itseään, omaa voittoaan. Tai sitten uskovat vakaasti että se mitä asiaa he itse ajavat on se paras asia ja myös hyväksi muille.
      Näinhän ei kuitenkaan yleensä ole, usein asia on juuri päinvastoin.
      Viisas ei ottaisi valtaa liikaa itselleen vaan jakaisi sitä mahdollisimman paljon ja ainakin kysyisi määrävälein kansalta olenko toiminut hyvin ja oikein.Ja osaisi nauttia siitä että saa olla enemmän kansan palvelija kuin pomo.

      Putinilla on näitä piirteitä kuten Oliver Stone on todennut 30 tunnin haastattelu sarjassaan.
      https://www.veteranstoday.com/2017/12/04/us-govt-could-lose-perspective-move-towards-war-oliver-stone/
      Täältä löytyy oma kommenttini jossa joitakin osia käännetty suomeksi.
      https://vastavalkea.fi/2017/11/20/trollitha-varotti-eli-isantakielella-told/
      Truth_hunter 4.12.2017 at 23:26
      Oliver Stonen näkemyksiä Putinista

  17. Satavuotisen Suomen hengessä..?

    Sama toistuu varmasti nytkin ja vielä voimallisemmin sillä Niinistöllä on tukenaan Väyrystä vastaan Hesarin, YLEn, MTVn lisäksi kokoomus, keskusta, RKP, Siniset, Kristilliset sekä valtioneuvoston turvallisuusyksikkö, puolustusvoimat, CIA, NATO, USAn, NATOn Hybridiosaamiskeskus, Smith, Aro, Jantunen, UPI, Tiilikainen, Aaltola, Palsternak ym….

    Mutta kansa äänestää…Näytetään niille, mitä demokratia on!

  18. T.Hunter. Yhdysvallat-Israel Coalitio ovat nyt juuri suunnittelemassa ”Lähetystön siirtoa JERUSALEMIIN. TEL-AVIV sijaan, joka hermostuttaa muutamia arabimaita suunnattomasti. Kysymys kuuluu, MIKSI ? Mitä helkkaria on meneillään, vai kuuluuko se asiaan ? Israelissa ei ole tällä hetkellä yhdelläkään maalla lahetystöä. Tietenkin se idea tökkii Palestiinaa, perinjuurisesti. En tiedä kuuluiko aloitukseen, mutta, What the heck.

    • Juu, niin on suunnitteilla. Vanha asia sinänsä mutta nyt aiotaan toteuttaa. Viisasta se ei ole mutta uutta sotaahan nyt puuhataan muutenkin Israelin toimesta joka haluaa lisätä hegemoniaa ja reviiriään Lähi-idässä.
      Marssijärjestys maailmassa (lännessä) on nykyisin: Netanyahu — Kushner — Trump — Macron/Merkel/EU, kaikki sionisteja ja nwo-eliittiä. Eli Trump saa ohjeet N%K kaksikolta..
      Koko ajan kasvavana vastavoimana: Putin — Xi — Erdogan — Iranin johto, kaikki vastustavat sionistieliitin nwo-agendaa.
      Näiden välillä käsitykseni mukaan finaali maailman kohtalosta käydään.

      • Näköjään toteutunut jo, ja kuten odotettua tietenkin palestiinalaisten selän takana.
        Vääryys (mammonismi) vastaan oikeudenmukaisuus (humanismi) — vääryys johtaa yhä Palestiinassa.
        Trump’s phone call to Netanyahu on Tuesday updating him on his scheduled Wednesday speech was not their first recent conversation on the highly sensitive subject, Hadashot news reported.
        Netanyahu’s team has been “encouraging, supporting, [and] reassuring” the Trump team over the likely fallout, the TV report said, “and this total coordination came while the Palestinians knew nothing about this move” until very recently. “They’d heard nothing about it.”
        https://www.timesofisrael.com/tv-netanyahu-and-aides-were-active-partners-with-trump-team-on-jerusalem-move/

        • US officials and allies express concern: “This is playing with fire.”

          Senior US officials told Reuters some officers in the State Department were also deeply concerned and the European Union, the Palestinian Authority, Saudi Arabia and the Arab League all warned any such declaration would have repercussions across the region.
          “If Mr Trump really tomorrow or the day after tomorrow comes up and says that ‘I recognise united Jerusalem to be the capital of the state of Israel’ he has destroyed every chance that he will play to get the deal of the century that he has been talking about.”
          Daniel Benjamin, a former US counter-terrorism official now at Dartmouth University, had a simple message: “This is playing with fire.”
          http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162285

          Trump and Netanyahu Conspire to Make Jerusalem Israel’s Capital as They Make Preparations to Attack Iran
          https://www.globalresearch.ca/trump-and-netanyahu-conspire-to-make-jerusalem-israels-capital-as-they-make-preparations-to-attack-iran/5621667

      • ”Eli Trump saa ohjeet N%K kaksikolta..”

        Toimeenpanon takaajana on sitten vielä Yhdysvaltain kongressi: sekä edustajainhuone että senaatti:

        ”Cynthia McKinney Drops Bombshell: Candidates to sign pledges of support for “Israel”
        Posted on November 19, 2012 by Jean

        In an interview which aired on Press TV on Saturday–one day before the AIPAC conference got under way in Washington–former Georgia Congresswoman Cynthia McKinney revealed what amounts to some pretty startling news regarding the extent of the Israeli lobby’s influence over Congress.

        During her years in Congress, she stated, candidates for both the House and the Senate were requested to sign pledges of support for Israel, documents in which the candidate promised to vote to provide consistent levels of economic aid to the Zionist state. Refusal to sign the pledge meant no funding for the candidate’s campaign.

        “You make a commitment that you will vote to support the military superiority of Israel—the economic assistance that Israel wants, that you would vote to provide that,” McKinney, who served in Congress from 1993-2003 and again 2005-2007, tells Press TV interviewer Marzieh Hashemi in the two-part video program below.

        According to McKinney, the pledge also included a vow to support Jerusalem as the capitol of Israel.

        “Every candidate for Congress at that time had a pledge, they were given a pledge to sign…” she said. “If you don’t sign the pledge, you don’t get money…”

        Koko artikkeli: https://jhaines6.wordpress.com/2012/11/19/cynthia-mckinney-drops-bombshell-candidates-to-sign-pledges-of-support-for-israel/

    • Suurin osa ihmisistä lienee ’sosialisteja’ sikäli että kansakunnan säilymisen ja hyvinvoinnin kannalta vastuu elintärkeistä perusasioista on hyvä kuulua kaikille, koko kansalle, ilman että niistä voi tehdä bisnestä.
      Nyt kun olemme eläneet ja elämme plutokratia-fasismissa, jossa pieni raha-eliitti on ottanut vallan, olemme ajautuneet sekasorron tilaan ja menettäneet itsenäisyyden ja päätäntävallan omiin asioihimme.

      Orwell kannatti ’demokraattista sosialismia’, ei nykyistä korruptoitunutta edustuksellista demokratiaa (rahan fasismia) vaan kansanäänestyksin varmennettua kansanvaltaa.
      Se lienee lähinnä sitä millä kansakunta voi estää vajoamisen ’pakkososialismin’ (kommunismin) diktatuuriin tai kapitalismin ja rahanvallan viidakkoon. Se on silloin kansan kontrollissa ja voi pitää eheyden ja säilymisen kannalta tärkeät perusasiat yhteisvastuun alla mutta mahdollistaa sellaisen vapauden mikä ei tuhoa yhteiskuntaa.
      Nyt meillä olisi suuri tarve tällaiseen kansanvaltaan koska rahanvalta näyttää hajottavan ja tuhoavan maamme lopullisesti. Mitään syytä juhlimiseen ei ole.

    • Hyvä video, mutta tuskin kukaan itseään ”sosialistiksi” kutsuva haluaa sitä suositella muille!

    • Eräs toinen hyvä video tuolla samalla PragerU-kanavalla on ilmastoa koskeva viiden minuutin mitttainen esitys:
      ”What They Haven’t Told You about Climate Change”, https://www.youtube.com/watch?v=RkdbSxyXftc

      Video antaa tosiasiallisesti vahvaa tukea seuraavassa Corbett-raportissa esitetylle asialle:
      ”And Now For The 100 Trillion Dollar Bankster Climate Swindle…”,
      https://www.corbettreport.com/and-now-for-the-100-trillion-dollar-bankster-climate-swindle/

      Tuosta Corbett-raportista käy ilmi, että suuren ilmastohuijauksen takaa löytyvät mm. sellaiset ihmiskunnan arkkiviholliset kuin Rockefeller ja kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild, joka on myös vähintäänkin läntisiä maita orjuuttavan velkaponzi-rahajärjestelmän takana.

  19. Jukka Hankamäki:

    ”Monikulttuurinen Suomi: kaikki kaikkia vastaan

    Yhteiskunnassa käy aika ajoin niin, että jokin proggis menettää merkityksensä. En tarkoita, että Suomen itsenäisyys olisi menettänyt arvonsa. Mutta tarkoitan, että sen merkitys on pyritty mitätöimään globalisaation ja EU-federalismin pyörteissä. Tämän seurauksena myös itsenäisyyspäivän juhlistamisesta on tullut entistäkin enemmän pelkkä kuori ja kulissi.

    Eipä itsenäisyyspäivän vietto ole koskaan mikään kansanjuhla ollut, ainakaan silloin kun se on nähty niin sanotun Linnan juhlien valossa. Se on ollut hyvinvointiporvariston ja samppanjasosialistien sekä kaviaarikommunistien yhteinen konsensustapahtuma.

    Nykyisin itsenäisyyspäivän vietto on näiden tahojen eliittitapahtuma siksi, että he kaikki ovat asettuneet puolustamaan monikulttuurisuuden ideologiaa sekä harjoittamaan kansallisvaltioiden mitätöintiä. Asenne on sama kuin aikana, jolloin monikulttuurisuudella oli vielä vanha nimi: kommunismi.

    Asia on entistä, mutta valhe on uudessa paketissa. Ennen sen nimi oli liennytys tai idänpolitiikka. Väestöpolitiikkaa tekevästä EU:sta on tullut pahempi kuin YYA, sillä yhteistyö ja avunanto ei tuonut sentään ketään pakolla rajan yli.

    Väitteeni on, että suomalaisilla oli autonomian aikana enemmän itsenäisyyttä kuin EU-ajalla. Venäläisillä ei ollut kansalaisoikeuksia Suomessa, toisin kuin EU-maiden kansalaisilla nyt miltei on. Suomea hallitsi senaatti, ja keisari-suuriruhtinas teki päätöksensä duuman ohi senaatin esitysten mukaan. Toisin on EU:ssa, johon kuuluessamme kolme neljäsosaa lainsäädännöstä on direktiivien määräämää. Ennen meillä oli oma raha, keskuspankki, maatalous ja tullilaitos, toisin kuin nyt EU:ssa, jossa tullimaksutkin humahtavat valtioliiton kassaan.

    Kansalaisten eripura on arkipäivää kaduilla ja kujilla, sillä eriarvoisuus on kasvanut taloudellisen polarisoitumisen myötä. EU:n tuputtamaa maahanmuuttoa koskevan erimielisyyden vuoksi nykyisin ei mahduta juhlimaan yhdessä edes itsenäisyyttä samoilla pihoilla, ja vasemmisto tulittaa itseään nilkkaan huutaessaan maahan lisää pakolaisia. Vasemmisto haluaa ymmärrettävästi ”jakaa” oman köyhyytensä, mutta vertauskuvasta ei ole mitään vieraille jaettavaksi.

    Tampereen yliopistossa toimivan professori Juho Saaren on turha nössöttää, että ”osa suomalaisista eivät enää koe olevansa samassa veneessä”. Mikäpä ihme tuo, kun Saari itse vuonna 2015 valehteli Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajalle Anna-Stina Nykäselle, että satakaan tuhatta turvapaikanhakijaa eivät ”väräyttäisi” Suomen sosiaaliturvajärjestelmää mitenkään? Ja tämä laittoi sen lehteen.

    Totuus on, että jo 30 000 tulijaa aiheuttivat 1,5 miljardin loven budjettiin, synnyttivät suuren velanottotarpeen, johtivat leikkausesityksiin suomalaisten asumistuesta, opintotuesta, monista muista sosiaalieduista ja tietenkin myös yliopistojen toimintamenoista, sekä laittoivat kuntien asuntotoimen kaaokseen. Maahanmuutto-ongelmaa ei ole vieläkään ratkaisu, vaan se on hukutettu eri hallinnonalojen budjetteihin pysyvinä kuluina.

    Monikulttuurinen Suomi on sellainen, jossa kaikki ovat kaikkia vastaan. Siksi ei pidä tehdä politiikkaa, jolla kylvetään ristiriitoja ja hajotetaan kansallista konsensusta, joka olisi pääomaköyhän maamme todellinen voimavara. Poliittisiksi johtajiksi pitäisi nimittää kunnialliset poliitikot aivan niin kuin professoreiksi pitäisi laittaa totuudelliset ihmiset eikä kaikenlaisia opportunisteja ja muita patustelijoita, joista kabinetit nykyisin koostuvat.”

    http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/12/monikulttuurinen-suomi-kaikki-kaikkia.html

    • Hyvä blogi. Aletaan olla siinä tilassa jota nwo-eliitti tavoittelee: kaikki kaikkia vastaan. Silloin on eliitin markkinat.
      Karkein jako on hyvinvoivien ja pahoinvoivien välillä ja jako vain syvenee mistä eliitti riemuitsee, Sillä on rahaa millä kustantaa kaikki yksityisesti ja varmistaa menestystään.
      Kun kansa saadaan kurjistettua ja mädätettyä niin siitä ei ole vastustajaksi. Se on vaarassa jäädä riidan, viihteen ja kurjuutensa orjaksi.
      Valta pitäisi kiireesti vaihtaa mutta onko enää sellaisia rehellisiä ja yhteistä hyvää puolustavia valtaan kelpaavia jotka eivät olisi ostettavissa ja viemässä kansaa teuraaksi? Ja pystyykö pahoinvoiva osa kansaa yhdistämään voimansa?
      Perin synkältä näyttää. Eliitiltä on turha odottaa muuta kuin ahneutta ja mammonanpalvontaa. Tuskin sillä koskaan on tarpeeksi.

  20. Suomen kansallisen kivääriyhdistyksen sihteeri
    2.12.2017:

    ”LIKAISTA POLIITTISTA LAINVALMISTELUA

    HE 266/2016 esitys meni odotetusti läpi tämän eduskunnan aikana ja laki astui voimaan jo 1.12.2017. Poliittiset puolueet eli vallalla oleva poliittinen eliitti on ollut kautta linjan selkeästi kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia vastaan hyväksyen lain läpimenon kautta poliisivaltioperiaatteen tulla poliisin toimesta aseluvanhaltijan kotiin suorittamaan rikostutkinnassa käytettyä pakkokeinoa eli kotietsintää, mutta ilman rikosepäilyä. Lain läpimeno on todella vaarallinen asia myös muille kuin aseluvanhaltijoille, koska Poliisilain laajentaminen avasi poliisille oikeuden kotietsintään ilman rikosepäilyä ja kyse on enää siitä, mikä ryhmä on seuraavana vuorossa aseluvanhaltijoiden jälkeen.

    Lain käsittely eduskunnassa toi esille likaiset keinot lain läpimenemisen aikaansaamiseksi kuten esimerkiksi, että lausuntokierroksella jätettiin huomiotta eriäviä mielipiteitä edustavat lausunnot ja samoin asiantuntijakuulemiset asiassa. Avoin ja rehellinen lainvalmistelu edellyttää aina, että valmistelussa tuodaan esille kattavasti hankkeen positiiviset sekä myös negatiiviset vaikutukset. Toimivassa demokratiassa eduskunnan ja erityisesti äänestäjien on aina saatava jo ennalta tietää uuden lain vaikutukset ja myös vahvaa poliittista ohjausta sisältävät hankkeet tulee aina arvioida vaikutusten kannalta asianmukaisesti.

    Ei tarvitse seurata suosittua Hollywood sarjaa House of Cards havaitakseen, miten likaista poliittinen peli nykypäivänä myös Suomessa on. Kyseessä on yksinomaan valta, raha ja asema. Poliittisen eliitin kumppaneiksi soveltuvat ne, jotka ymmärtävät olla samaa mieltä ja ovat riittävän nöyriä alistuakseen osaksi poliittista peliä oman ja/tai edustamansa tahon edun tavoittelun nimissä. Sen sijaan riippumattomat tahot, jotka rohkeasti uskaltavat olla eri mieltä asiasta perustellusti, jätetään tarkoituksella päätöksenteon ulkopuolelle…”

    Koko artikkeli: http://nra.fi/paasihteerin-ajatuksia-15/

    • Muutos on mahdollista vain siten että niissä jotka maailmaa hallitsevat tapahtuu muutos.
      Koska vallassa olevat psykopaatit eivät muutu vaan elävät alkukantaisen ja viidakkoon kuuluvan riistavaiston ohjaamina niin ainoa tie on korvata heidät terveillä. Siinä taas törmätään vaikeuksiin joista artikkeli kertoo eli ns. Judas-Goat ongelmaan.
      Michael Collins Piper – Zionist Subversion of America THE JUDAS GOATS: THE ENEMY WITHIN (2006) 
      ”Only a small handful of people dare to raise questions about the domination of the American system by an alien force that has no regard for American interests whatsoever.”
      Tämä kirja on ensimmäinen tällainen tutkimus, joka tarjoaa perustan ymmärtää Judas Goatsien (sisäiset viholliset) taktiikan ja sen, miten ja miksi he pystyivät edistämään sionistien unelma-tavoitetta, ottamaan amerikkalaisen järjestelmän hallintaan ja tekemään siitä oman sotilaallisen ja taloudellisen työkalun maailman valloitukselle. — kaikki tuo pätee koko ’läntiseen arvoyhteisöön’, ei vain Amerikkaan. Idässä valta ei liene samalla tavalla ’sisäisillä vihollisilla’?
      https://www.henrymakow.com/2017/11/History-of-Zionist-Subversion.html
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160712

  21. Pidän oikeaanosuneena erityisesti ensimmäisestä lausetta Sanden Avoimessa kirjeessä suomalaisille 4.12.2017:

    ”Nyt, kun maansa myyneiden isänmaanpetturien massiivinen propagandaprojekti Suomi 100 päättyy, lienee syytä kertoa teille kaikille, että Suomi ei ole enää itsenäinen valtio De Jure eikä De Facto. Ei siis laillisesti, juridisesti, eikä tosiasiallisesti.”

    Koko artikkeli: http://rayhablogi.blogspot.fi/2017/12/avoin-kirje-suomalaisille.html

        • Ei ole vaan on byrokraattinen.

          Byrokratiaa on ollut ja on sekä oikeistomaissa että vasemmistomaissa.

          EU on Euroopan oikeistokonservatiivien markknatalous-byrokratia.

          • Eipä siitä ole paljoa epäilyä mihin EU:n jesuiittajohto eri maista ostamiensa EUnukkein avulla on johtamassa monsteriaan – pienten askelten taktiikalla jotta kansa ei huomaisi minne ollaan menossa ennenkuin on myöhäistä:

            ”’European Union is just another name for 4th Reich!’ Poles FURIOUS at German-led EU

            THE ultimate goal of the European Union is to dissolve borders under a COMMUNIST GERMAN SUPER-STATE, a trio of Polish experts has claimed.

            A panel of experts discussing the current political climate in Poland, told a political discussion show that instability in the nation was caused by the EU’s goal to deprive Europe of its independence.

            Krzysztof Karoń, Polish publicist, spoke on Telewizja Republika where he accused the European Union of writing its ”COMMUNIST AGENDA” into its own laws.

            He said: ”In March this year the European Commission signed its white paper, which was dubbed the Rome Declaration.

            ”THE ONLY BINDING MANIFESTO OF THE EU BECAME COMMUNIST MANIFESTO FROM 1941…”

            Koko artikkeli: https://www.express.co.uk/news/world/841539/EU-news-European-Union-fourth-reich-Germany-communism-Poland

          • Diabolik,

            olet jo niin kovin monta kertaa tuonut esiin psykedeelis-kaoottisen mielenlaatusi.

            Kuten taas, nimittäin EUn parlamentin 751stä jäsenestä 15 on kommunistia.

            Kun et ymmärrä niin väännetään vielä: tuolla 15 kannatuksella kommunisteilla ei ole osaa eikä arpaa EUn vallankäyttöön.

          • Ei ole. Se on prototyyppi byrokraattisesta kapitalismista ja sen markkinataloudesta kun ne alkavat voida huonosti.

          • Tim, luulet siis tietäväsi asian paremmin kuin entinen Neuvostoliiton valtionpäämies!??

            Olet sinä aika lapsellinen ja ylimielinen.

          • En kuvittele vaan tiedän, että tiedän ja tunnen asian paremmin kun sinä.

            Neuvostoliiton entinen päämes ei ole perustanut EUta eikä Neuvostoliitto ollenkaan eikä mitenkään.

          • Tim.

            Olet juuri se ylimielinen kommarinatsi, joka kuvittelee houruissaan tietävän paremmin kuin Neukkulan ex-johtaja/sisäpiiriläinen.

            Et tiedä, vaan luulet ainoastaan, koska suodatat kaiken tiedon johon törmäät koommaripropaganda-suodattimen lävitse!

            Pidä toki houruiset kuvitelmasi, ei kiinnosta minua, ainakaan niin kauan kuin et tule minun tontille paskantelemaan…

          • Kommarinatseilla (?), mitä lienevätkin ei ole mitään tekemistä EUn perustamisen, EUn vallankäytön kanssa kuten ei ole Neuvostoliitolla eikä Neuvostoliiton johtajillakaan.

            EU on Euroopan oikeiston projekti ja byrokratia.

          • Se että kommunisteilla, kommunistinatseilla (?) ja Neuvostoliitolla ei ole mitään tekemista EUn perustamisen ja EUn vallankäytön kanssa ei ole uskomus vaan fakta.

          • Tim.

            Jos Neuvostoliito entinen päämies, sekä kommunistisen puolueen sisäpiiriläinen noin on todennut, siinä täytyy olla perää ja faktaa, sanot sinä valehteleva länsikommunistipropagandisti siihen mitä tahansa!

          • Vielä lisää…

            Kommunismi-Natsismi, ovat saman kolikon kaksi kääntöpuolta.
            Ne ovat kuin kaksi häiriintynyttä ja väkivaltaista kaksospoikaa, samasta isästä syntyneitä!

            Jotkut historiaa tutkineet ovat sanoneet että kommunismi oli saman eliitin luomus, joka suunnitteli NWO:n.
            Tiesitkö muuten, että Marx oli vapaamuurari?

            http://2.bp.blogspot.com/-wlJakyVFcJY/UEoWcW6qxhI/AAAAAAAADMU/h–tKos_Ibo/s1600/Karl+Marx+freemason.PNG

            Mielenkiintoista Marxiin liittyen:

            http://www.whale.to/c/karl-marx-never….jpg

            http://www.whale.to/c/11108663_10206282212641586_467007479053102688_n.jpg

            ”’Thus heaven I’ve forfeited, I know it full well. My soul, once true to God, is chosen for hell.’—Karl Marx”

            Moses Mordecai Marx Levi, alias Karl Marx, was a Jew, a Satanist, and a member of the “League of the Just,” which was a branch of the Illuminati. ”Solving the Mystery of Babylon the Great by Edward Hendrie”

            Jewish supremacist rabbi, Harry Waton, confessed that not only is Communism Jewish, but that it is simply a mechanism for Jewish world dominion and the subjugation of all non-Jews — a fulfillment of the megalomaniacal messianic vision of the Torah and the Talmud. In his 1939 book, “A Program for The Jews and An Answer To All Anti-Semites: A Program for Humanity”, the racist rabbi wrote:
            “It is not an accident that Judaism gave birth to Marxism, and it is not an accident that the Jews readily took up Marxism; all this was in perfect accord with the progress of Judaism and the Jews. The Jews should realize that Jehovah no longer dwells in heaven, but he dwells in us right here on earth; we must no longer look up to Jehovah as above us and outside of us, but we must see him right within us,” (p. 148) “Since the Jews are the highest and most cultured people on earth, the Jews have a right to subordinate to themselves the rest of mankind and to be the masters over the whole earth. Now, indeed, this is the historic destiny of the Jews,” (p. 99) “Judaism is communism, internationalism, the universal brotherhood of man, the emancipation of the working class and the human society. It is with these spiritual weapons that the Jews will conquer the world and the human race.” (p. 100)

          • Diabolik,

            kolikon kaksi puolta ovat vastakohtia.

            Ja kun et ole käynyt kouluja etkä sivistynyt etkä lukenut ihminen niin pieni oppitunti taas: Marx ja marxilaisius ei ole kommunismi

          • ”Tim, molemmat samaa sosialismipaskaa!

            Karl Marx käytti käsitteitä kommunismi ja marxismi samaa tarkoittavina.
            Karl Marx ja Friedrich Engels, nähdään tunnetusti kommunismin perustajina.

            Samaa mielisairasta paskaa molemmat!

            ”Ja kun et ole käynyt kouluja etkä sivistynyt etkä lukenut ihminen niin pieni oppitunti taas”

            Tarkoitit varmasti itseäsi….

            :DD!!

          • Älä älä Diabolik sinun aivoillasi rupea selittämään mitä Marx käsitteillään tarkoitti.

            Pieni oppitunti taas paikallaan: Marx ja Engels eivät ole eikä heitä ”nähdä” kommunsmin perustajina muuta kuin sinun synkissä pikku aivoissasi.

            Ei ole Marxin eikä Engelsin vika että et heitä ymmärrä. Paras vaan katsoa peiliin silläkin uhalla et omaa kuvaasi tunnistaisikaan.

          • ”Pieni oppitunti taas paikallaan: Marx ja Engels eivät ole eikä heitä ”nähdä” kommunsmin perustajina muuta kuin sinun synkissä pikku aivoissasi”

            Siis mielestäsi kaikki asialliset lähteet, joissa noin on todettu, ovat väärässä!??

            Ei tuo ollut minun mielipiteeni idiootti.

            Aivoissani ei ole muuta ”vikaa” kuin, että niiden käyttökapasiteetti on mielestäni liian pieni, riippumatta siitä, että ystäväni kadehtivat saatananmoista muistiani, päättelykykyäni ja sosiaalisia kykyjä, en ole niiden tasoon kuitenkaan itse tyytyväinen.

            Tim, ei kaikkiea tarvitse ymmärtää, varsinkaan tuollaisten sekopäisten ideologioiden keksijöitä. Sosialismi ei ole vielä toiminut missään päin maailmaa, tämän on todennut Putinkin.

          • Tämä menee taas sinun opettamiseksi.

            Olisit käynyt kouluja niin tämmöistä ei taas tarvittaisi täällä yleisillä keskustelupalstoilla.

            1) Marxin ja Engelsin opit ei selviä lähteistä vaan Matxia ja Engelsiä opiskelemalla, joten todetaan taas Marx ja Engels eivät ole kommunismin perustajia.

            2) Marx ja Engels eivät perustaneet mihinkään sosialistista eikä kommunistista yhteiskuntaa vaan asialla oli varmastikin sinunkaltaisesi puupäät, että heidän ”ideologiaa” ei pidä ymmärtää (ideologia lainausmerkeissä kun Marx ja Engels eivät ”keksineet” mitään ideologiaakaan.

          • Mitä sosialsmiin ja sosialistisiin valtioihn tulee niin pieni oppitunti siitäkin.

            1) kylmän sodan voitti sosialismi, tällä hetkellä maailman nopeimmin kehittyvä ja maailman suurin USAtakin suurempi talous on sosialistinen talous eli Kiina.

            2) 50-60-70-luvun Ruotsi oli maailman johtavia sosialistisia maita.

          • No, mutta eikös nämä kaksi homostelijaa kirjoittanut sen kommari-manifestinkin?

            ”Engels founded Marxist theory together with Karl Marx and in 1845 published The Condition of the Working Class in England, based on personal observations and research in Manchester.

            In 1848, Engels co-authored The Communist Manifesto with Marx and also authored and co-authored (primarily with Marx) many other works”

            Kyllähän näiden kahden seinähullun houreisiin hyvin pitkälle koko kommaripaska perustuu!

          • Pieni oppitunti taas kun koko ajan kerjäät opetusta:

            Kommunismi ei perustu kommunistiseen manifestiin.

          • ”Kommunismi ei perustu kommunistiseen manifestiin”

            A-haa, joo, siis, kyllä, aivan.

            Kiitos Timppa oppitunnista!

          • ”kylmän sodan voitti sosialismi, tällä hetkellä maailman nopeimmin kehittyvä ja maailman suurin USAtakin suurempi talous on sosialistinen talous eli Kiina”

            Sori vaan, Kiina EI todellakaan ole enää sosialistinen/kommunistinen talous, vaan monien talouden huippuammattilaisten mukaan nimenomaan kapitalistinen talous! Valtio ilmeisesti yhä omistaa kaiken maan, mutta ei rakennuksia, yrityksiä ym. jotka tuottavat voittoa yksityisille henkilöille ja mahtisuvuille.

            Kylmää sotaa ei myöskään voittanut ”sosialismi”, sehän itse asiassa hävisi sen, Neukkula romahti ja sen mukana hajosi koko paska!
            Jälkeensä tämä ”sosialismi” jätti täysin retuperällä olevat yhteiskunnat joissa myös ympäristön saastuminen oli pahinta koko sen aikaisessa maailmassa!

            Valitettavasti myös tämän päivän Kiinassa ympäristön saastuminen on valtava ongelma. Talouden nopea kasvu on hankittu kovalla hinnalla, tulevien sukupolvien Kiinalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista välittämättä.

            Jo kymmenisen vuotta sitten luin väitteen, jonka mukaan jo silloin Kiinan maaperästä oli peruuttamattomasti saastunut n. 13%, teollisuuden voimakkaat kemikaalit/ympäristömyrkyt olivat sikamaisesti dumpattu luontoon seuraamuksista välittämättä!

            Katsoppa Tim, mihin tuo Ruotsin ”sosialismi” on johtanut nyt?
            Ruotsissa on kaikki päin vittua, ja siitä on kovaa vauhtia tulossa Euroopan ensimmäinen kalifaatti, jossa kantaväestöllä on samat oikeudet kuin kulkukoirilla!

    • ”Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-kokouksissa. Lord Rothschild ja Laurence ROCKEFELLER valitsivat 100 vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle, vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen talouden ylivallalle.” – Daniel Estulin: The True Story of the Bilderberg Group

      ”The drive of the ROCKEFELLERS and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and COMMUNISM under the same tent, all under their control…. Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and INCREDIBLY EVIL IN INTENT.” – Congressman Larry P. McDonald, 1976

      Osittain tähän liittyen, vaikkakaan ei artikkelin pääaihe, Heikki Porkkan teksti ”Kenen joukoissa seisot” sisältää varsin mielenkiintoista vertailutietoa EU vs. Neuvostoliitto, http://oikeamedia.com/o1-48806

  22. Saas nähdä jos Moskeijan rakentamisen kulut, jonnekkin ”Hanasaaren alueelle” maksaa suomen Duunari, taikka SOROS. Suomi ei ole vielä nähnyt mitä ovat, ”todelliset vaikeudet”, kun kristikuntaa vihaavat saavat jalansijan ihan Helsingissä. Huomaa, en maininnut mitään pääkaupungista, sehän on ”Brysselissä”.

    • Sekä Juutalaisuus että Islam vihaavat kristittyjä, tosin eri syistä. Jostain kumman syystä silti vain islam on nyt vihollinen ja juutalaiset ’ystäviä’ (guuglaa Israelin ystävät).
      Sionistien (talmudisti fariseusten) viha kohdistuu enemmän kristinuskon eettis-moraaliseen oppiin kuin islamin ja juuri siksi he ristiin naulitsivat Jeesuksen jonka oppia eivät voineet sietää.
      Toora esim. opettaa, että juutalaisen elämä on arvokkaampaa kuin ei-juutalaisen elämä ja että Jumala (HaShem) pitää juutalaisia ei-juutalaisia parempana ja antaa heille erityisaseman? Ja Shimon bar Yochyn (alias Rashbi) mukaan ”ei-juutalaisista paraskin olisi surmattava sodassa”, koska juutalaiset eivät voi tietää, onko käärme, joka lähestyy sinua, myrkyllinen vai ei?

      Sionistit ovat nyt ottaneet apuvoimakseen islamin ja käynnistäneet globaalin taistelun muslimien ja kristittyjen välillä pysytellen itse piilossa eräänlaisina ulkopuolisina ’sodan johtajina’.
      Euroopan maahanmuutto politiikka on sionistien junailemaa sanovat asiaa tutkineet.
      Nyt tänne pakkoahdetut muslimit ja alkuperäiset kristityt tuhoavat toisiaan ja edistävät ja vahvistavat näin sionistieliitin asiaa.

      • Blogi: Jukka Hankamäki, ma 11.12.2017 08:31
        http://beta.oikeamedia.com/o1-49221
        ”Suurmoskeija olisi muslimien pienoisparlamentti —
        Filosofisesti katsoen ei ole erikseen uskontoa ja poliittista ideologiaa, vaan jokainen uskonto on myös poliittinen ideologia, koska sen kautta hallitaan ihmisiä ja harjoitetaan vallankäyttöä.
        Mitä tiukemmin valtapoliittiset tavoitteet kiistetään, sitä ilmeisempää, läpinäkyvämpää ja vaikuttavampaa vallankäytön ideologisuus on.”
        … mutta kenen pienoisparlamentti on eduskuntatalo?
        Sitä kannattaisi miettiä.
        Päätöksistä päätellen ei ainakaan kristittyjen. 

        • Hyvää tekstiä tuon Hankamäen artikkelin loppuosakin:

          ”Suurmoskeijaa koskeva keskustelu vääristynyttä

          On perin vääristynyttä, että kansallismielinen järjestö ei saa toimia Suomessa yhdistymis- ja kokoontumisvapauden sekä sananvapauden turvin, vaan se kiellettiin käräjäoikeuden päätöksellä, mutta islamistien suurmoskeijahanketta pyritään edistämään uskonnonvapauden perusteella, vaikka se voi edistää terrorismin leviämistä ja kyseenalaistaa valtiomme poliittiset perusrakenteet sekä voimassa olevat lait shariaan vedoten.

          Tämä ei ole toisaalta mikään yllätys, sillä tällaista jälkeä syntyy kaikkialla, missä vihervasemmistolaiset poliitikot ja Demla-juristit päästetään päättämään asioista: toisin sanoen tuhoa isänmaallemme.

          Vihervasemmistolaisten tuki suurmoskeijalle ei johdu mistään muusta kuin opportunistisesta halusta saalistaa muslimien ja islamilaisten maahanmuuttajien äänet itselleen vaaleissa. Piilotavoite voi olla tahallinen destruktiivisuus: halu mädättää länsimaista yhteiskuntaa ja juurruttaa demokratian, liberalismin, valistusihanteiden, monipuoluejärjestelmän ja vapaan markkinatalouden vastaista järjestelmää Eurooppaan. Islamisaatiota harjoitetaan Berliinin muslimighetoissa rakentamalla lapsille minimoskeijoita minareetteineen ja puolikuineen.

          Oireellista on, että Hanasaaren hiilivoimalan paikalle Kalasataman kupeeseen suunniteltua suurmoskeijaa on arvioitu koko ajan vain muslimiyhteisön näkökulmasta, mutta suomalaisten ihmisten asemaa ei ole ajateltu lainkaan. Tältä kannalta suurmoskeijaa voitaneen vastustaa vain yhdellä argumentilla.

          Mikäli paikalle perustetaan suurmoskeija, joutuu hamppukasseineen paikalle valuva flow-väki perääntymään, sillä hengellisellä alueella ei meluisaa festivaalia voida silloin enää pitää.

          Miten kävisi myös Suvilahden seinissä olevien arvokkaiden graffitien ja vihervasemmistolaisen vinkuheinäpolitiikan?!

          Niinpä ehdotan, että suurmoskeijan sijasta paikalle rakennetaan Tarzan-huvipuisto. Sen ympäristövaikutus lähialueelle kantautuvine huutoineen ja liaanin jatkoksi ripustettuine homoineen lienee sama.”

  23. Nyt on alettu jo nähdä Suomen korruptiomediaa:

    YLE ja MTV näyttävät salaNATOttaja Sauli Niinistöä, Niinistön vaalipuheita, vaalikiertuetta ja vielä mainostaakin kiertuetta, NATOvastainen itsenäisen, puolueettoman ja liittoutumattoman Suomen kannattaja Paavo Väyrynen ei saa mediatilaa.

    • Sanoma Oy on lähtenyt lokakampanjaan Väyrystä vastaan.

      Sanoma Oy on saanut lokapojakseen toimittaja NATO-Haapalan, jonka munasi itsensä täysin Sanomatalon tilaisuudessa missä Haapalan piti haastatella Väyrystä, mutta journalismi ja haastattelu meni pelkäksi Sanoman-Haapalan vttuiluksi Väyryselle.

      • Haapala ja IS ovat sairaanloisia jankkaajia ja yrittävät nyt jälkikäteen tappion krapulassa peittää omat mokailunda mollaamalla ISn sivuilla Väyrystä uudelleen samoilla 80-90-luvun hölynpölyseikoilla kuin Sanomatalon haistattelussakin.

        • Tim, älä huoli, tulossa on Paavolle jytky, käy niin kuin jenkeissä, media piti Trumpia pellenä, mutta kansa tykkäsi. Näin tapahtuu Suomessakin, kun maan hiljaiset lähtevät äänestämään. Ja niitä hiljaisia on paljon.

          Enpä olisi kuuna päivänä uskonut kannattavani Väyrystä, mutta nyt ei ole muuta vaihtoehtoa Suomen pelastamiseksi.

          • Poliittinen eliitti on onnistunut pitämään valtamedian avustuksella Paavo Väyrysen sivussa poliittisesta vallasta.

            Nyt näyttää siltä, että Hesarin, YLEn, MTVn, Sauli Niinistön, kokoomuksen, RKPn, Keskustan, natottajien rahkeet eivät siihen riittäisi.

            Väyrynen saattaa tehdä jytkyn.

            Väyrynen ajaa puolueetonta, sotilaallisesti liittoutumatonta rauhantahtoista Suomea ja siitä kansa tykkää ja sitä arvostaa.

            Paavo Väyrysen vastustajat on voinut jakaa kahteen joukkoon:

            1) Paavo Väyrystä, Väyrysen älykkyyttä, osaamista pelkäävä poliittinen eliitti ja valtamedia, joka on käynyt ja käy kulisseissa ja suoraan törkykampanjaa heitä viisaampaa Väyrystä vastaan.

            2) hölmöt kansalaiset, jotka ottivat tosissaan ja ulkoapäin luodussa sosiaalisessa paineessa toistelivat ja jotkut toistelevat edelleen kuten mm. Haapala ja Sanoma Oy poliittisen eliitin ja valtamedian keksimiä, kehittämiä, ylläpitämiä pilkkajuttuja Väyrysestä.

            Nyt näyttää kuitenkin siltä, että vanhat pilkat eivät enää tepsi.

  24. Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm totesi, että Linnan juhlista tehtiin osa presidentti Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa.

      • Eiköhän se ole kaikilla USA/Israel/EU/Nato-koaliition tai imperiumin asiaa ajavilla.
        Ja vastaavasti kaikki muut leimataan natseiksi tai muuten vaarallisiksi valtamedian avulla jota kansan enemmistö yhä valitettavasti uskoo.

  25. ”Video: Väyrynen niittaa Niinistön Huhtasaaren tuella

    Eilisessä [14.12.2017] Ylen presidentinvaaliehdokkaiden tentissä istuva presidentti, ehdokas Sauli Niinistö joutui tiukille Paavo Väyrysen käsittelyssä.

    Väyrynen sanoi Niinistölle suoraan, että Niinistön johdolla Suomi vietiin euroalueeseen perustuslakia rikkoen.

    Niinistö yritti väittää, että euroalueeseen liittymisellä oli eduskunnan tuki ja että siitä äänestettiin eduskunnassa, vaikka todellisuudessa äänestettiin luottamuksesta, ei euroalueeseen liittymisestä.

    Katso video:” (Vajaan minuutin mittainen video)

    https://mvlehti.net/2017/12/15/video-vayrynen-niittaa-niiniston-huhtasaaren-tuella/

    • Onko sinulla videota siitä kuinka YLEn toimittajat keskeyttävät Väyrysen ja Huhtasaaren puheenvuorot Niinistön tekemästä NATO-isäntämaasopimuksesta ja siitä kuinka sekin tehtiin perustuslain vastaisesti.

  26. ”Eilisessä [14.12.2017] Ylen presidentinvaaliehdokkaiden tentissä istuva presidentti, ehdokas Sauli Niinistö joutui tiukille Paavo Väyrysen käsittelyssä.

    Väyrynen sanoi Niinistölle suoraan, että Niinistön johdolla Suomi vietiin euroalueeseen perustuslakia rikkoen.”

    Näissä yhteyksissä sanonta perustuslakia rikkoen, tai perustuslain vastaisesti, tarkoittaa faktisesti valtiopetosta, johon itse päätekijän lisäksi ovat osallistuneet/syyllistyneet kaikki ne, joiden nimi löytyy siitä pöytäkirjasta, jossa kerrotaan presidentti Koiviston päätöksestä Pariisin rauhansopimuksen eräiden artiklojen kumoamisesta. Siitä vaan puuttuu Koiviston nimmari, joka pitää olla, jotta presidentin päätös olisi laillinen. Erään ajatusmallin mukaan Koivisto hoksasi, että panemalla nimensä tällaiseen paperiin hän syyllistyy valtionpetokseen. Kun kaikki oli valmiiksi suunniteltu, niin nuijat lensivät retkuun ja jatkoivat prosessia, vaikka sille ei ollut mitään perusteita, siis ei ollut mitään presidentin päätöstä. Sitäpaitsi valtiosopimuksista päättää eduskunta, ei presidentti.

    Näin siis oli eräässä mielessä luotu perusteet Euroopan Unioniin liittymiselle, poistamalla eräältä osin formaalisia esteitä. Samaan kehykseen kuuluu myös nk. pankkikriisi, joka kriisi oli siinä, että suomalaiset pankit eivät täyttäneet nk. ”vakavaraisuusvaatimuksia”, joka piti hoitaa kuntoon, ja joka hoidettiinkin kuppaamalla tuhnsittain pk-yrityksiä, niiden lainojen takausvastuussa olevia, ja tuhansittain yksityistalouksia. Näin siis pankkien kriisi ulkoistettiin kansalaisten kriisiksi.

    Seuraavassa vaiheessa alettiin kaupitella ja työntää ulos kansallisvarallisutta, joka tarkoittaa tässä kaikkea sitä rakennettua yhteiskunnallista ja teollista infrastrkturia, joka kaiken hyvinvoinnin perustana on. Sama jatkuu vieläkin ja toimijana on erityisesti ”Kansallinen Kokoomus”.
    Yksilötasolla tässä toimessa kunostautuivat erityisesti Christoffer Taxell, Jyri Häkämies ja eräät muut toistaiseksi nimeltä mainitsemattomat.

    Sitten aikanaan tehtiin nk. ”Isäntämaasopimus”, jossa Amerikan isännälle annettiin ”piikatytön ”ekapano-oikeus”, jossa sopimuksen mukaan pitäisi vielä auttaakin. Nyt olivat Jälleen asialla presidentti, avustajanaan puolustusministeri.
    Tämä Niinistö & Niinistö dupletti propagoi ja runnoi asiat siihen malliin yhdessä erään ”Limperin” kanssa, että ko. Isäntämaasopimus saatiin synnytetyksi.

    Kuten on viitattu, tämäkin sopimus tehtiin perustuslain vastaisesti. Ruotsissa samankaltainen sopimus edellytti parlamentaarista käsittelyä, kuten Suomessakin olisi pitänyt tapahtua, mutta näin ei menetelty.
    Kun presidentinvaalitentissa ehdokas Niinistö vastoin todellisuutta väitti ko. lityntöjen olevan täysin perustuslain mukaisia, ilmoittaen lisäksi toimivansa vastaavalla tavalla tulevaisuudessakin, niin voidaan sanoa, että kansakunta on todelisessa kriisissä, kun paalupaikalle pyrkii henkilö, joka systemaattisesti ohittaa demokratian ja perustuslain edellyttämät toimintatavat. Tällainen kehitys on torpattava kaikin käytettävissä olevin keinoin. Yksittäiset kansalaiset ovat siinä äänestyskäyttäytymisellään avainasemassa

    Asioille ominaista on tietysti se, että kun Sauli Niinistön kömmähdykset presidentinvaalitentissä tulivat esiin ja laadultaan ymmärretyksi, piti nostaa uusi asia pelikehiin joka luo lumetta tapahtuneille. Tällaista edusti viimeaikainen Tikkakoski tiedusteluvuotolööppi, joista asioista eräiden muistaman mukaan HS olisi uutisoinut jo v. 2012.
    Joka tapauksessa koko juttu nyt haisee.

    Mitä tulisi lisäksi ajatella porukasta, joka ensin jyrkin sanakääntein tuomitsee väitetyn tietovuototapahtuman naama vakavana selittävät kuvaruudussa, kuinka turvallisuuden kannalta vakavasta asiasta on kysymys, kun vuodetaan jo obsolettia tietoa julkisuuteen. Miksi vuodettaisiin…? Se on oleellinen kysymys mikä on kaiken motivaatio.

    Sitten kuitenkin seuraavassa hengenvedossa parin päivän päästä vesitetään koko juttu ilmoittamalla, että ei tässä nyt niin vakavista faktavuodoista ollutkaan kysymys. Nyton kyllä pakko sanoa että niin maan johdossa huipulla kuin välitasoillakin ministeriöissä, ”tumpulat” ovat taas touhuamassa.

    Tekijän tekstin yhteydessä oli ao. taulukko:

    tuomittu vuosi tuomio / päiväsakon määrä käräjäoikeus
    Kari Häkämies 2003* kolme pahoinpitelyä, 90 kpl, 3000 € Raasepori
    Anssi Rauramo 2011 niskoittelu poliisia vastaan, 40 kpl, 3080 € Helsinki
    Jussi Halla-aho 2009* uskonrauhan rikkominen, 30 kpl, 330 € Helsinki
    Teuvo Hakkarainen 2017 kiihottaminen kansanryhmää vastaan, 20 kpl, 1160 € Keski-Suomi

    Jos nyt jätetään taulukosta pikkutekijöinä pois Jussi Halla-aho ja Teuvo Hakkarainen ja lisätään siihen Sauli Niinistö, jota ei vielä kuitenkaan ole tuomittu mistään. Tutkintaan pitäisi päätyä ”eetterissä” liikkuva väite, jonka mukaan Anssi Rauramo ja Sauli Niinistö pitivät bordellia Helsingissä, joka olisi ollut myöskin puolueen jäsenten tiedossa.
    Kansalaisten jotka aikovat äänestää presidentinvaaleissa tulisi tietää totuus tästäkin asiasta.

    Nyt kun alkaen -90 luvulla ilmenneestä kehityksestä, voidaan tämänpäivän tilanteen puitteissa todeta, että Suomea on järjestelmällisesti ja ennalta laadituun suunnitelman mukaan vedetty mukaan kehitykseen, joka palvelee vain hajoamassa oleven Atlantin ystävien, ja Eurooppasosialistien globalistisia pyrkimksiä. Samalla kun alunperin luonnonvaroiltaan vauraasta Suomesta on tehty nk. eunukki.

    Tilalle tarjoillaan ”mukakehitystä”, josta mikään ei erikseen eikä edes yhdessä vie Suomea kansakuntana sellaiseen taloudellisen kasvun volyymiin, jolla rapautumassa oleva yhteiskunnallinen infrastruktuuri voitaisiin huoltaa ja ylläpitää
    sen toiminnan ja tarpeiden edellyttämässä kunnossa. Köyhtyminen faktisesti jatkuu kaikista toimenpiteistä huolimatta.

    Nyt voidaankin hyvällä syyllä kysyä, että kenen toimin ja voimin tämä on saatu tapahtumaan. Ehdolla ovat CIA rahoittajana demareista lähtien, kokoomuksen vasallijoukko mukaanlukien. Päämäärät ovat Atlantin takaisessa politikassa, jossa EU-sosialismia käytetään, täysin lobattavana ja korruptoituna hallintayksikkönä.

    Peruskysymys tässä kuuluukin, kauanko kriminaalilaumat saavat hallita kansakuntaa, joka kriminalismi on jo moneen kertaan osoitettu tähän menessä eri yhteyksissä?

  27. ”Eilisessä [14.12.2017] Ylen presidentinvaaliehdokkaiden tentissä istuva presidentti, ehdokas Sauli Niinistö joutui tiukille Paavo Väyrysen käsittelyssä.

    Väyrynen sanoi Niinistölle suoraan, että Niinistön johdolla Suomi vietiin euroalueeseen perustuslakia rikkoen.”

    Näissä yhteyksissä sanonta perustuslakia rikkoen, tai perustuslain vastaisesti, tarkoittaa faktisesti valtiopetosta, johon itse päätekijän lisäksi ovat osallistuneet/syyllistyneet kaikki ne, joiden nimi löytyy siitä pöytäkirjasta, jossa kerrotaan presidentti Koiviston päätöksestä Pariisin rauhansopimuksen eräiden artiklojen kumoamisesta. Siitä vaan puuttuu Koiviston nimmari, joka pitää olla, jotta presidentin päätös olisi laillinen. Erään ajatusmallin mukaan Koivisto hoksasi, että panemalla nimensä tällaiseen paperiin hän syyllistyy valtionpetokseen. Kun kaikki oli valmiiksi suunniteltu, niin nuijat lensivät retkuun ja jatkoivat prosessia, vaikka sille ei ollut mitään perusteita, siis ei ollut mitään presidentin päätöstä. Sitäpaitsi valtiosopimuksista päättää eduskunta, ei presidentti.

    Näin siis oli eräässä mielessä luotu perusteet Euroopan Unioniin liittymiselle, poistamalla eräältä osin formaalisia esteitä. Samaan kehykseen kuuluu myös nk. pankkikriisi, joka kriisi oli siinä, että suomalaiset pankit eivät täyttäneet nk. ”vakavaraisuusvaatimuksia”, joka piti hoitaa kuntoon, ja joka hoidettiinkin kuppaamalla tuhnsittain pk-yrityksiä, niiden lainojen takausvastuussa olevia, ja tuhansittain yksityistalouksia. Näin siis pankkien kriisi ulkoistettiin kansalaisten kriisiksi.

    Seuraavassa vaiheessa alettiin kaupitella ja työntää ulos kansallisvarallisutta, joka tarkoittaa tässä kaikkea sitä rakennettua yhteiskunnallista ja teollista infrastrkturia, joka kaiken hyvinvoinnin perustana on. Sama jatkuu vieläkin ja toimijana on erityisesti ”Kansallinen Kokoomus”.
    Yksilötasolla tässä toimessa kunostautuivat erityisesti Christoffer Taxell, Jyri Häkämies ja eräät muut toistaiseksi nimeltä mainitsemattomat.

    Sitten aikanaan tehtiin nk. ”Isäntämaasopimus”, jossa Amerikan isännälle annettiin ”piikatytön ”ekapano-oikeus”, jossa sopimuksen mukaan pitäisi vielä auttaakin. Nyt olivat Jälleen asialla presidentti, avustajanaan puolustusministeri.
    Tämä Niinistö & Niinistö dupletti propagoi ja runnoi asiat siihen malliin yhdessä erään ”Limperin” kanssa, että ko. Isäntämaasopimus saatiin synnytetyksi.

    Kuten on viitattu, tämäkin sopimus tehtiin perustuslain vastaisesti. Ruotsissa samankaltainen sopimus edellytti parlamentaarista käsittelyä, kuten Suomessakin olisi pitänyt tapahtua, mutta näin ei menetelty.
    Kun presidentinvaalitentissa ehdokas Niinistö vastoin todellisuutta väitti ko. lityntöjen olevan täysin perustuslain mukaisia, ilmoittaen lisäksi toimivansa vastaavalla tavalla tulevaisuudessakin, niin voidaan sanoa, että kansakunta on todelisessa kriisissä, kun paalupaikalle pyrkii henkilö, joka systemaattisesti ohittaa demokratian ja perustuslain edellyttämät toimintatavat. Tällainen kehitys on torpattava kaikin käytettävissä olevin keinoin. Yksittäiset kansalaiset ovat siinä äänestyskäyttäytymisellään avainasemassa

    Asioille ominaista on tietysti se, että kun Sauli Niinistön kömmähdykset presidentinvaalitentissä tulivat esiin ja laadultaan ymmärretyksi, piti nostaa uusi asia pelikehiin joka luo lumetta tapahtuneille. Tällaista edusti viimeaikainen Tikkakoski tiedusteluvuotolööppi, joista asioista eräiden muistaman mukaan HS olisi uutisoinut jo v. 2012.
    Joka tapauksessa koko juttu nyt haisee.

    Mitä tulisi lisäksi ajatella porukasta, joka ensin jyrkin sanakääntein tuomitsee väitetyn tietovuototapahtuman naama vakavana selittävät kuvaruudussa, kuinka turvallisuuden kannalta vakavasta asiasta on kysymys, kun vuodetaan jo obsolettia tietoa julkisuuteen. Miksi vuodettaisiin…? Se on oleellinen kysymys mikä on kaiken motivaatio.

    Sitten kuitenkin seuraavassa hengenvedossa parin päivän päästä vesitetään koko juttu ilmoittamalla, että ei tässä nyt niin vakavista faktavuodoista ollutkaan kysymys. Nyton kyllä pakko sanoa että niin maan johdossa huipulla kuin välitasoillakin ministeriöissä, ”tumpulat” ovat taas touhuamassa.

    Tekijän tekstin yhteydessä oli ao. taulukko:

    tuomittu vuosi tuomio / päiväsakon määrä käräjäoikeus
    Kari Häkämies 2003* kolme pahoinpitelyä, 90 kpl, 3000 € Raasepori
    Anssi Rauramo 2011 niskoittelu poliisia vastaan, 40 kpl, 3080 € Helsinki
    Jussi Halla-aho 2009* uskonrauhan rikkominen, 30 kpl, 330 € Helsinki
    Teuvo Hakkarainen 2017 kiihottaminen kansanryhmää vastaan, 20 kpl, 1160 € Keski-Suomi

    Jos nyt jätetään taulukosta pikkutekijöinä pois Jussi Halla-aho ja Teuvo Hakkarainen ja lisätään siihen Sauli Niinistö, jota ei vielä kuitenkaan ole tuomittu mistään. Tutkintaan pitäisi päätyä ”eetterissä” liikkuva väite, jonka mukaan Anssi Rauramo ja Sauli Niinistö pitivät bordellia Helsingissä, joka olisi ollut myöskin puolueen jäsenten tiedossa.
    Kansalaisten jotka aikovat äänestää presidentinvaaleissa tulisi tietää totuus tästäkin asiasta.

    Nyt kun alkaen -90 luvulla ilmenneestä kehityksestä, voidaan tämänpäivän tilanteen puitteissa todeta, että Suomea on järjestelmällisesti ja ennalta laadituun suunnitelman mukaan vedetty mukaan kehitykseen, joka palvelee vain hajoamassa oleven Atlantin ystävien, ja Eurooppasosialistien globalistisia pyrkimksiä. Samalla kun alunperin luonnonvaroiltaan vauraasta Suomesta on tehty nk. eunukki.

    Tilalle tarjoillaan ”mukakehitystä”, josta mikään ei erikseen eikä edes yhdessä vie Suomea kansakuntana sellaiseen taloudellisen kasvun volyymiin, jolla rapautumassa oleva yhteiskunnallinen infrastruktuuri voitaisiin huoltaa ja ylläpitää
    sen toiminnan ja tarpeiden edellyttämässä kunnossa. Köyhtyminen faktisesti jatkuu kaikista toimenpiteistä huolimatta.

    Nyt voidaankin hyvällä syyllä kysyä, että kenen toimin ja voimin tämä on saatu tapahtumaan. Ehdolla ovat CIA rahoittajana demareista lähtien, kokoomuksen vasallijoukko mukaanlukien. Päämäärät ovat Atlantin takaisessa politikassa, jossa EU-sosialismia käytetään, täysin lobattavana ja korruptoituna hallintayksikkönä.

    Peruskysymys tässä kuuluukin, kauanko kriminaalilaumat saavat hallita kansakuntaa, joka kriminalismi on jo moneen kertaan osoitettu tähän menessä eri yhteyksissä?

  28. Näitä vanhentuneita kirjoituksiakin on mukavaa lueskella, kun uusia ei näy ruudussa ? Ollaankos siellä VV-hommissa taas ”lomilla”, vai vaihtuuko siellä toimittajat uusiksi ? Huopatossutehtaallakin on enemmän meteliä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here