Vastavalkean aiemmin julkaisemassa ja suomeksi tekstittämässä videohaastattelussa entinen finanssimaailman sisäpiiriläinen, rahoitusasiantuntijana työskennellyt Ronald Bernard kuvaili kokemuksiaan kansainvälisen talouseliitin palveluksessa. Kulissien takaa paljastui mm. valtioiden talouksien horjuttamista, suurimittaista rahanpesua, massojen manipulointia psykologisin keinoin ja suurelle yleisölle järkyttäviä asioita, kuten lasten hyväksikäyttöä ja jopa rituaalimurhia. (Viimeksi mainittujakin eliitin rikoksia on paljastunut aiemminkin – laillisine seuraamuksineen – vaikka valtamedia hännystelijöineen haluaakin esittää, ettei sellaisia ainakaan enää tapahdu, toim.huom.)
Uudemmassa haastattelussaan Ronald kuvaa tarkemmin kansainvälisen rahajärjestelmän rakennetta ja toimintaa. Hän kertoo Sveitsin Baselissa toimivasta Kansainvälisestä järjestelypankista (Bank of International Settlements, BIS) globaalin finanssimaailman päämajana, valtiollisesta vallasta riippumattomana ja kaikkien lakien yläpuolella olevana organisaationa – eräänlaisena vapaavaltiona – jonka tehtävä on säilyttää maailmanlaajuinen rahoitusjärjestelmä sellaisena kuin se nyt on. Kansainvälinen järjestelypankki on globaalin valtapyramidin huipulla oleva toimija.
Järjestelypankin alaisuudessa ovat Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (International Monetary Fund) sekä Maailmanpankki (World Bank). Ne varmistavat pyramidin pohjalla olevien todellisten, reaalisten arvojen siirtymisen kohti huippua. Tämän ne Ronaldin mukaan tekevät mm. antamalla valtioille lainaa niin paljon, etteivät ne koskaan kykene maksamaan sitä kokonaan takaisin. Ne varmistavat strategiansa ”ostamalla” valtioiden hallitsijoita ja johtavia poliitikoita. Tällä tavalla IMF ja Maailmanpankki pitävät maita ja mantereita, kuten luonnonvaroiltaan rikasta Afrikkaa, otteessaan.
IMF:n ja Maailmanpankin alla ovat keskuspankit, kuten Euroopan keskuspankki EKP (European Central Bank, ECB) ja Yhdysvaltain Federal Reserve. Kansalliset pankit puolestaan toimivat hierarkiassa näiden alla. Oma tärkeä tehtävänsä järjestelmän ylläpitämisessä on myös Lontoon Cityn (City of London) kaltaisilla vapaavaltioilla ja Euroopan vakausmekanismilla (EVM), joka kuuluu kaikelta valtiolliselta lainkäytöltä suojattuihin toimijoihin.
Ronald Bernard korostaa sitä, että kaikki arvokas on pyramidin pohjalla, tavallisten ihmisten kansoittamassa ”todellisessa maailmassa”. Hänen kuvauksessaan pankkijärjestelmä on vampyyri, joka imee sieltä kaiken arvokkaan ja siirtää sen pyramidin huipulle – maailman harvalukuisen ”rikkaimiston” nautittavaksi.
Ronaldin mukaan velka, korko ja inflaatio ovat keskeisiä mekanismeja status quon ylläpitämisessä. Koko talousjärjestelmä perustuu velalle. Uusi raha luodaan velalla – nykyään täysin digitaalisesti – ja ihmisten ja kansakuntien velka lisääntyy jatkuvasti. Kaiken kurjuuden synnyttämisen tärkeänä mekanismina Ronald pitää korkoa, joka koko ajan rikastuttaa jo entisestään rikkaita ja köyhdyttää jo valmiiksi köyhiä. Samaa kehitystä ruokitaan inflaatiolla, jossa rahan arvon ja ostovoiman heikentäminen myydään suurelle yleisölle hintojen nousuna.
Entinen sisäpiiriläisemme käsittelee myös monikansallisia yrityksiä, jotka toimivat yhteistyössä globaalin eliitin kanssa. Hän mainitsee esimerkkinä lääkejäteille syntyneet miljardivoitot, kun valtiot sitoutuivat ostamaan valtavat määrät rokotteita torjumaan ”pandemiaa, jota ei koskaan tullut” (rokotteita, joita sittemmin jouduttiin tuhoamaan vaarallisten kemiallisten jätteiden tuhoamiseen erikoistuneissa laitoksissa).
Ronald kysyy haastattelun lopussa, mikseivät juuri mitkään poliittiset puolueet tuo esiin rahajärjestelmän kieroutuneisuutta ja esitä sen täydellistä uudistamista. Hänen mukaansa vastaus on ilmeinen: hallitukset ovat vain todellisen vallan lakeijoita, linkkejä tavallisen kansan ja eliitin välillä. Historia osoittaa, että poliitikkojen toimet ovat ainoastaan vaurastuttaneet jo entisestään varakkaita ja rikkaita. Äänestyskampanjoilla luodaan illuusiota siitä, että ihmiset pääsevät osallistumaan demokraattiseen prosessiin, että tehdyt ratkaisut ovat kansalaisten itsensä valtuuttamia.
Katsokaa ja jakakaa tämä Ronald Bernardin erittäin tärkeä ja selkeä esitys. Kiitos selkeydestä kuuluu myös Päivi Claylle, joka tekstitti runsaasti taloustieteellisiä termejä sisältävän haastattelun suomeksi.
¤

Onko Timo Soini todella allekirjoittanut sopimuksen 13.11.2017 Suomen liittämisestä EU;n armeijaan. Tiedon mukaan 23 maata olisi tehnyt saman?
Kansallisvaltioita ja liittovaltioita johtaa salainen varjohallinto ”deep state / syvä valtio” joka ajaa NWO:ta / UMJ:tä. Kansallinen päätäntävalta ja edustuksellinen demokratia ovat vain silmänlumetta. Propagandamedia ohjaa ja aivopesee lammaskansaa ja tiedustelulakien avulla polpo etsii, tunnistaa, analysoi ja eliminoi vakauden uhat. Näin pieni eliitti pysyy vallassa ja kasvattaa etuasemaansa.
Tuota samaa olen tarjonnut lyhyemmässä mittakaavassa, koskien äänestämistä, yhteiskunnasta huolimatta.
Lainaan alustajan yhtä tärkeätä osaa kirjoituksesta. ”Äänestyskampanjoilla luodaan illusiota siitä, että ihmiset pääsevät osallistumaan maan demokraattiseen prosessiin, ( tai kehitykseen ), että tehdyt ratkaisut olisivat muka kansan itsensä valtuuttamia”……..BS. Sellainen petos toimii, koska kansat eivät lue V-Valkean aineistoa.
( BS tarkoittaa ”Bull-feathers” ) Pres. Roosefeltin mielilauseita.
Erittäin hyvää tekstiä!
Olisi kouluissa opetettavaa pakollista kansalaistietoa – ellei meillä olisi ostetut nuket vallankahvassa.
Vielä katsomatta/kuuntelematta itse videota tulee kuitenkin mieleen puutteena, ettei mainita mikä on vielä tuon kaiken yläpuolella:
”The Hidden History of the Incredibly Evil Khazarian Mafia (Updated)”, https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/
Se personifioituu erityisesti yhden nimen/suvun ympärille: Rotschild!
Jukka Hankamäki:
”Suomen itsenäisyys kuin Matti Nykäsen mitalit
Suomen itsenäisyys täyttää tänään pyöreät sata vuotta, mutta Suomi sinänsä on paljon vanhempi. Täältä puolestaan ei seuraa juhlapuhetta vaan arkinen toteamus, että juuri tuo itsenäisyytemme on nyt museossa kuin Matti Nykäsen mitalit. Voittaja voi käydä katselemassa niitä Urheilumuseon vitriinissä, mutta hän ei saa niitä sieltä takaisin, vaikka haluaisi.
Turvassa ovat kuin rahat pankeissa, joista ei myöskään saa nykyään rahojaan enää pois; niissä kun ylimielisesti kieltäydytään käsittelemästä käteistä rahaa, ja pankit haluavat perustaa oman rahan, joka olisi niiden omien pleksien ja maksujärjestelmien kontrollissa (aiheesta tässä).
Samanlaista on Suomen itsenäisyys. Kansallinen varallisuutemme on riistetty tai myyty velkojen katteiksi. Ensin tuhottiin yhteisvaluutalla meidän rahapoliittinen itsemääräämisoikeutemme, ja suomalaiset ajettiin tie breakiin. Näin tehtiin, koska Euroopan unionin poliittinen uskottavuus on yhtä kuin sen valuutan arvo, jota täytyi pönkittää.
Valtioiden velkaantumisesta pankeille voin sanoa kuin entinen brittipääministeri Kirkkomäki: Koskaan aiemmin näin monet eivät ole olleet velkaa näin harvoille.
Antakaa siis noille Linnan juhlien keltanokille anteeksi, sillä juuri he – nuo filosofiattomat oman etunsa saalistajat – eivät kerta kaikkiaan tiedä, mitä he tekevät. Heidät, jotka tietävät, vetäkää sopivan tilaisuuden tullen vastuuseen…”
Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2017/12/suomen-itsenaisyys-kuin-matti-nykasen.html
Miksi puhuakaan mistään NWO:sta, jos se on jo olemassa ja toimii hyvin, kuten tämä artikkeli väittää?
?? Ei se ole vielä valmis vai onko sinut jo pakkorokotettu? Tavoitteena olevaa koko maailman käsittävää diktatuuria rakennetaan koko ajan.
Ja siitä pitää puhua koko ajan koska nwo-eliitin omistama valtamedia ei puhu vaan tekee kaikkensa edistääkseen sen toteutumista. Muuta tietä ei ole.
T.Hunter. USAssa on meneillään joukkorokotukset. Piikkeja tarjotaan monessa tavaratalossa käytävillä. Sanovat sen olevan jotakin ”kylmäviirusta vastaan” ? Kylmäksi vetää monet, jotka eivät niitä myrkkyjä kestä. ”Autismi leviää lapsille”,rokotteista,ilman näkyvää sairautta. Ennalta ehkäisy, muistuttaa ”tappotuomioita”, kuolethan sinä kumminkin. Kun kieltäydyn piikityksestä, niin katsovat perään, kuin ”halpaa makkaraa” ?
Uskomatonta on että joku taho on ahneudessaan onnistunut (ja halunnut) tällaisen maailmaa köyhdyttävän globaalin rahankeruusysteemin luomaan ja pystyy sitä ylläpitämään ilman että kansat nousevat kapinaan ja kaatavat hallituksensa jotka toimivat sen renkeinä ja kummisetinä.
Se joka hallitsee rahaa hallitsee yhteiskuntaa ja maailmaa. Siksi rahan luominen ja pankit eivät koskaan saisi olla yksityisissä vaan kansan käsissä. Rahan tehtävä on palvella meitä kaikkia – koko maailmaa – eikä vain sen painamisoikeuden itselleen varastanutta ja itseään valittuna pitämää eliittiä.
Kyse on 8. Käskyn (Älä varasta) rikkomisesta mikä kummastuttaa kun eletään kuitenkin valtaosin kristillisessä kulttuurissa ja islamkin kieltää koronkiskomisen (siksikö pankkimafian organisoima globaali sota sitä ja valtioita jotka eivät ole mukana yksityisessä pankkimafiassa, kuten Libya ja Syyria, vastaan on käynyt ja käy kuumana?)
Nyt kun kristillisiä eettis-moraalisia arvoja ja länsimaista kulttuuria voimaperäisesti tuhotaan (ja sekularisoidaan) niin valehtelun (varastelun) kulttuuri kukoistaa yhä laaja-alaisemmin. Kun valtamediaa seuraa niin melkein helpompaa on kysyä missä asiassa ei valehdella kun ’sorokset’ maksavat siitä hyvin.
Tuntuu siltä että mitä parempi valehtelija sen enemmän maksetaan, joko rahassa tai vallassa – tai molemmissa.
Otetaan esimerkki Oikeamediasta: ”Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) tuleva pääsihteeri Guterres kertoi keskiviikkona 23.11 huoneelliselle eurooppalaisia päättäjiä, että “maahanmuutto ei ole ongelma vaan ratkaisu” – ja kehotti poliitikkoja unohtamaan äänestäjät.”
Guterres (NWO- ja pankkimafian renki?) vaatii poliitikkoja alistamaan kansan maahanmuutolle. Luit oikein: ALISTAMAAN. http://beta.oikeamedia.com/o1-48212
Se mikä pätee maahanmuuttoon pätee tietysti kaikkeen muuhunkin – kuten presidentti Niinistönkin tämän linkin artikkelissa kuvattu toiminta osoittaa:. https://vastavalkea.fi/2017/12/04/korruptiovapaa-pieni-maa-propaganda-ja-indoktrinaatio-paradoksi-osa-1/
Todellakin: ’Miksi presidentti Niinistölle on suotu oikeus sekaantua asioihin, jotka eivät hänelle kuulu? ’
Kun pohditaan syytä siihen miksi kansalaiset ovat huonosti perillä rahan luontimekanismista ja ylipäätään pankkimaailman kierouksista niin täytyy muistaa valtamedian osuus asiaan. Se tekee kaikkensa vaikenemalla totuudesta ja vääristämällä sitä.
Jos ihmiset todella tietäisivät mikä on totuus valtamediasta ja sen tarinoista koskien mm. pankki-mafiaa ja sitä kumartavia poliitikkoja sekä liittoa näiden välillä niin monikaan nykyisistä poliitikoista ei ehkä olisi vallassa.
Valtamedia aivopesun työkaluna — ote linkin artikkelista
”Ihmisten mielipiteiden ja ajatusmallien muokkaamisessa tärkeimpiä tekijöitä ovat tunteisiin vetoaminen ja jatkuva toisto. Tämän vuoksi valtamedia on yksi vallankäytön merkittävimmistä välineistä, sillä juuri se mahdollistaa tunteisiin vetoavan tarkoitushakuisen viestinnän laajalle yleisölle.
Jatkuvan toiston tekniikalla saadaan ihmiset omaksumaan mediaa ja maailmanpolitiikkaa hallitsevan eliitin asettamat mielipiteet, niin että ihmiset alkavat lopulta itse levittämään ulkoa-annettua maailmankatsomusta ja eriävät näkemykset puolestaan tuomitaan poliittisesti epäkorrekteiksi laumakäyttäytymisen tukemana.
Propagandan levittämisestä tekee erittäin tehokasta se, että monet paikalliset uutistoimistot käyttävät tiedonlähteinään suuria kansainvälisiä uutistoimistoja, kuten esim. Reutersia, New York Timesia, BBC:tä, ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä.
Näin valheellinen ja subjektiivinen viestintä saadaan leviämään ympäri maailman äärimmäisen helposti.
https://totuusbloki.wordpress.com/2014/03/10/valtamedia-aivopesun-tyokaluna/
’..Jatkuvan toiston tekniikalla saadaan ihmiset omaksumaan mediaa ja maailmanpolitiikkaa hallitsevan eliitin asettamat mielipiteet, niin että ihmiset alkavat lopulta itse levittämään ulkoa-annettua maailmankatsomusta ja eriävät näkemykset puolestaan tuomitaan poliittisesti epäkorrekteiksi ..’
Tuosta hyvä esimerkki on oman maamme russofoofinen suhtautuminen Venäjään.
Myös Naton mainostaminen turvallisuuden takaajana kun se todellisuudessa takaa vain pankkiirimafian kanssa liittoutuneiden poliittisten päättäjien ja talouselämän sekä finanssimaailman johdon turvallisuuden.
Myös tämä on hyvä esimerkki vallan harjoittamasta propgandasta:
Valtioneuvosto lähetti eilen jokaiselle suomalaiselle Suomen satavuotisonnitteluviestin – tai näin oli tarkoitus. Kaikki eivät kuitenkaan viestiä saaneet.
— Viestillä lienee tarkoitus tehostaa muistinmenetystä kun siinä ei puhuta itsenäisestä Suomesta.
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201712072200586652_u0.shtml
Ällöttävää oli huomata tuollainen viesti puhelimessa. Että kehtaattekin, tuli mieleen. Sama jos itse lähettäisin viestin itselleni ja onnittelisin itseäni toimintani johdosta.
Tosi paksua narsismia.
Mahtava äijä tuo Bernard! Varmasti on henki vaarassa joka päivä. Tämähän olisi hyvä haastattelu vaikka kympin uutisten ”loppukevennykseksi” .
Loppujen lopuksi tuo korkoasiakin on hyvin helppo ymmärtää, kuinka se nakertaa maailman ihmisten enemmistön arkea. Miten se vain saataisiin suuren yleisön tietoisuuteen? Paine asioista päättävää harvalukuista joukkoa vastaan kasvaisi jossain vaiheessa kestämättömäksi jos riittävän moni olisi tietoinen tästä perustavanlaatuisesta ongelmasta eli korosta.
Se tietoisuus todella muuttaisi maailmaa! Tottakai ennenpitkää niin käy, mutta en malttaisi odottaa ja olisi mukava vähän jouduttaa tätä tietoisuuden laajentumisprosessia.
Ville. Massa-Media on niin voimakas,ettei sitä vastaan ole mahdollista taistella, tavallisen ”sukankuluttajan”. Ne rykii, kell on räkää,sanotaan. Yritäppäs kiistellä uutiskanavaa vastaan, siinä jää aina toiselle sijalle. Median elinehto on myötäillä senaikaisia johtajia, pysyäkseen hengissä. Totuus on paras tie köyhyyteen, ja kurjuuteen.
”Miten se vain saataisiin suuren yleisön tietoisuuteen?”
Siinäpä se ehkä suurin ongelma onkin, koska rikollisella kulissientakaisella ns. ”eliitillä” on ostettujen lakeijoidensa avulla valtamedia-kontrolli hallussaan.
Atzmon kirjoittaa terävästi ja artikkeli sopii tänne koska Amerikan luhistuminen tietää myös Israelin ja sionistisen pankkiirimafian vallan heikkenemistä.
War is Peace
No one has utilised the Orwellian dictate that ‘War is Peace’ better than Donald Trump. In Orwell’s1984, the Party maintains stability at home by waging constant war elsewhere.
Kukaan ei ole käyttänyt Orwellian lausetta, että ”sota on rauhaa” paremmin kuin Donald Trump. Orwellin vuonna 1984 kirjassa puolue ylläpitää kotimaista vakautta käymällä jatkuvaa sotaa muualla.
As far as I can tell, Trump is doing a great job obliterating what is left of America’s world hegemony. Give Trump another year in office, assuming that the planet can take it, American prestige and influence will shrink to none. Some may well argue that this alone makes Trump a positive force in contemporary world politics.
Sikäli kuin ymmärrän Trump tekee arvokasta työtä, joka poistaa sen mitä vielä on jäljellä Amerikan maailmanhegemoniasta.
Annetaan Trumpille toinen vuosi aikaa toimia, olettaen, että planeetta kestää sen, ja Amerikan arvovalta ja vaikutusvalta kutistuvat nollaan.
Jotkut voivat hyvin olla sitä mieltä, että tämä yksistään tekee Trumpista myönteisen voiman nykyisesä maailmanpolitiikassa.
http://www.gilad.co.uk/writings/2017/12/6/war-is-peace
Nyt alkaa tulla selvää tekstiä siitä euroopan ja maailman ”ytimestä” minne meidänkin piti ”pyrkiä” ja viisaiden johtajiemme avulla päästiinkin. Numerotkin sen kertovat, 70 miljardia on jo mennyt korkoina tyhjästä luotuun rahaan ”liikepankeille”, eikä velkamme ole enää takaisin maksettavissa. Mikskäkskähän meidän talousnoopelistimme Holmström ei ole tätä huomannut. Ilmeisesti noopelin saa jos jättää huomaamatta. Mietin, että missä kohtaa pyramidia meidän ainatalousviisas Nallemme mahtaa istua. Varmaan pahnan pohjimmaisena juoksupoikana, mutta jumalasta seuraavana vähän ennen Niinistöjä, paljon meidän yläpuolella kuitenkin. Hyvät provikat vetää kun pysyttelee ketjussa eikä mene laukomaan totuuksia julki. Pyramidi tarvitsee juoksupoikansa.
Harva pystyy / haluaa irtautua tuosta pyramidin juoksupojan roolistaan. Raha on kova houkutin. Näyttää toimivan 99,999 prosenttiin. Kansoista viis jos itse pärjäilee. Koskee kaikkia ”valtaapitäviä”. Siinä mielessä Ronald Bernard on harvinainen kaveri. Jos oikein olen ymmärtänyt, ylimmälle tasolle rahan maailmassa sitoutuminen olisi vaatinut lapsenmurhan, jota hän ei halunnut / pystynyt tekemään. Jos tämä on totta, elämme täysin kieroutuneessa maailmassa.
Mietin vielä, että mitähän ne meidän politikkomme ovat puuhastelleet siellä euroopan investointipankissa. Lähinnä tuputtaneet lisää liikepankkilainaa kaikille, vai ? Samoin Takkula tulevassa virassaan tilintarkastajana. Sama kysymys kaikille euroopan unionin ”palveluksessa” oleville. Taitaa nuo virat olla lähinnä palkannauttimista varten, jonka me maksamme.
’..Ilmeisesti noopelin saa jos jättää huomaamatta..’
Nimenomaan – ja vain silloin. Sama pätee Ahtisaareen ja koko kööriin.
Nobel komitea kun koostuu juuri näitä pankkiirimafian huorista. Eihän se silloin jaa noopeleita muille kuin niille jotka sen asiaa edistävät.
Ja näin se kusetus pyörii ja goimit seuraavat ymmärtämättä kuinka heitä koko ajan ovelasti viedään teuraaksi eivätkä osaa panna TV:tä kiinni.
Eiköhän Holmströmin Nobel ole Suomen uusliberalistiglobalistieliitin eli EKokoomusrahamafian/porvarihallituksen ostama, ja sitä on tietenkin tukenut myös EU-troikka jotta suomalaiset saadaan ihan tieteellisen taloustieteen totuuksien avulla uskomaan kapitalismin satuja ja läntistä tarinankerrontaa sekä pysymään mukana EU-liittovaltiokehityksen kärkijoukoissa.
Holmströmin jutut ovat aivan samoja kuin EK:lla, KesKokoomus-porvarihallituksella ja oikeistoekonomisteilla. Johdon ruhtinaallista palkitsemista, tuloerojen kasvattamista, veronkierron helpottamista, paikalista sanelua, matalapalkkojen alennusta ja työehtojen heikennystä, ulkomaisen matalapalkkatyön lisäämistä eli suomalaisen työn ulosliputusta, sekä aktiivisen työttömyys/sosiaaliturvan pakkotyötä minimiperusturvalla eli yritysten palkanmaksun sosialisointia yhteiskunnalle.
Proletaarin KiKy-leikkaukset vielä unohtui listalta.
Muistakaa siis äänestää niitä, joita ”lehdistö” eniten haukkuu .. tai niitä joista se on kokonaan hiljaa; eli ensimmäisen kauden kansanedustajia.
Kiellettyjen lista: kaikki PL 118 §:n valtiopetokseen osalliset
Kaikki lain 444/2012 miljardivarkauden hyväksyneet ”kansanedustajat”
Kaikki lain 444/2012 hyötyjätahot .
Kaikki 90-luvun valtiopetoksiin osalliset .
Jäikö ketään äänestettävää ?
Kaikki jotka lehdissä kriittisesti keskustelevat PL 118 §:stä ?
Onko koskaan tehty mitään ”gallub testiä”, missä vaiheessa kansanedustaja kääntää suksensa ”kotiin päin” ? Nuori sylilapsikin on sinisilmäinen vain määrättyyn ikään asti, senjälkeen katseeseen ilmestyy pientä vilppiä, joka vain kastaa ikääntyessä. Lisäät siihen ”akateemisen koulutuksen, ja vielä lakimiestutkinnon, niin alkaa soppa kypsymään”. Helpoin tapa tehdä rikoksia on, tehdä ne LAILLISESTI.
En nyt laskisi itse kovin paljon sen varaan, että Trump, Putin, tai joku muu ”NWO:ta vastustava” taho saisi kovinkaan paljon aikaan. Putin muistaakseni on hyvää pataa NWO-tirehtööri Henry Kissingerin kanssa, ja Trump taas tapasi Kissingerin melkein heti vaalien jälkeen. Vanha herra kai kertoi miten maailma toimii…
Jos olet konkreettinen riski järjestelmälle, onko sinulla mitään mahdollisuutta päästä valtaan?
Trump on voinut saada joitain pedareita tutkintaan tai ehkä linnaankin, en ole niin tarkkaan seurannut, mutta pyramidin huippu, josta Bernardkin puhuu, tuppaa uhraamaan ”hyödyttömiä” osiaan, kun ei niitä enää tarvitse. On helppoa luoda mielikuvia jostain positiivisesta, vaikkapa passittamalla veronkiertäjiä, pedareita, sotarikollisia tms. väkeä tuomiolle, vaikka todellisen vallan käyttäjät pysyvät aina koskemattomina.
Jo virallisestikin 8 maailman rikkainta omistaa enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolisko 3,5 miljardia ihmistä. Piilotetulla varallisuudella vielä pienempi joukko. Vuosi-pari sitten saman omisti bussilastillinen maailman rikkaimpia. Varallisuus valuu siis kiihtyvästi yhä pienemmän piirin haltuun verosuunnittelun/veronkierron seurauksena jota rahamafiaa lobbaavat hallitukset edesauttavat, Suomessa porvarihallituksen Kokoomuksen ja Kepun johdolla. Ja silti poliittinen eliitti mm. Martti Ahtisaari ym. kertovat miten köyhyys muka vähenee. Miten köyhyys voi vähetä kun varallisuus siirtyy yhä pienemmälle piirille siis tuloerot kasvavat??? Selitys on yksinkertainen. Köyhimmille käteen päivässä jäävä dollarimäärä on kasvanut hieman, mutta ostovoima eli rahan arvo on pudonnut koko ajan hintojen noustessa hurjasti. Käytännössä siis maailman köyhät köyhtyvät koko ajan vaikka käteen jäävä dollareiksi muutettu rahamäärä hieman nimellisesti kasvaa. Tämä köyhyyden vähentyminen on suuren luokan mediakusetusta ja koska sitä satuillaan ns. rauhantekijöiden toimesta puoluekentästä toiseen, taistalla on todella suuri kusetuskoneisto.
Pankin ryöstäminen ei ole mitään pankin perustamiseen verrattuna. Kyllä tämä kaikki on tiedossa ollut. Olen siitä puhunut ja puhunut, mutta kun ei mene perille, niin minä teet. Unessa menee elämä ehkä sitten helpommin.
Kaikki rikkaus on köyhiltä varastettua!
niin minkä teet.
Kiina, Venäjä, BRICS räjäyttävät USAn ja EUn velka-muoviraha-dollari -talosjärjestelmän syrjäyttämällä dollarin ja sitomalla omat valuuttansa kultaan.
Mene ja tiedä tuosta kullasta. Kryptovaluuttojen huima arvonnousu kertoo sen, että maailmalla on nyt valtavasti löysää spekulatiivista arvonnousua hakevaa rahaa. Kulta ei ole sille tarpeeksi likvidiä tavaraa. Vinhasti kauppaa käyville spekulaattoreille – joista osa on jo robotteja – vaihdettavien arvojen substanssilla (kuten ”kultaisuudella”) ei ole merkitystä.
Parhaassa – tai pahimmassa – tapauksesa kryptot korvaavat kokonaan nykyisen FIAT-rahan ja kultakin luokitellaan vain arvokkaaksi museotavaraksi.
Video puhuttaa. Se koskettaa koska se kertoo kiistatta karmaisevan totuuden jonka näemme omin silmin myös käytännössä ja jota emme voi mitenkään kumota, korkeintaan yrittää mitätöidä jos emme halua myöntää tai hyväksyä totuutta.
Oikeastaan miten muuten tällainen pahuuden hallitsema maailma, jossa elämme voisi toimia ellei sen taustalla piileskelisi tällainen Mafia?
Normaali järki sanoo ettei se ole mahdollista.
Se mikä ihmetyttää on että – kuten Bernhard sanoo – ns. hyvät ihmiset ovat planeetan suurin vaara, eivät suinkaan pahat joita on vähän. Pahat eivät koskaan olisi vallassa jos hyvät ottaisivat sen vastuun joka heille kuuluu.
Hyvien ihmisten heräämisestä kaikki on kiinni.
Hyvyys tarkoittaa sitä että pahuus pannaan aisoihin. Se ei mene sinne itsestään. Tarvitaan sen ’pakkohoitoa’.
On naiivia kuvitella että pahuus voitetaan vain hyvällä. Eikä Jeesuskaan niin ajatellut. ja siksi joutui ristille. Ja Uudessa Testamentissakin sanotaan: vihastukaa, mutta älkää tehkö syntiä. Vihastuminen ja vihaaminen ovat eri asioita.
Kun meidän oikeuksiamme poljetaan, meidän pitäisi suuttua eikä suinkaan jäädä alle. Käytännössä tämä merkitsee riitelemistä.
Ne jotka ovat joutuneet alistetuksi ovat yleensä ihmisiä, jotka inhoavat riitelemistä mutta on vain opittava riitelemään.
jatkoa … löysin tämän Joskus tallentamani Raamattuopiston ent. johtaja Rauno Mäkelän arvokkaan ohjeen.
Miksi minusta tuli luonnehäiriöisen uhri? — miten voin vapautua alistajasta?
”Tämä voi ärsyttää teitä, mutta uskallan sanoa sen näin.
Olennainen asia tapahtuu uhrissa itsessään. Hänessä täytyy tapahtua muutos. Jos hänessä tapahtuu sisäinen muutos, se alkaa heijastua hänestä ulospäin…
vaikkei hän sanoisi mitään, vaikkei hän tekisi mitään. Se alkaa vähitellen muuttaa häntä itseään myös siten, että hän voi löytää keinoja, joilla hän voi tilannetta muuttaa, vaikka radikaaleja keinoja ei olisikaan käytettävissä.”
Aika armotonta luettavaa on NWO-mafian projekti kohti diktatuuria. Mitä tahansa voi tuolta Mafialta näköjään odottaa… ja kun rahasta ei ole pulaa niin mikäpä estää näitä hankkeita kehittelemästä…
DARPA developing “genetic doomsday” weapon to exterminate whole populations… GMOs to become WMDs
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162327
En ryhdy suomentamaan, jokainen saa yrittää itse päästä jyvälle.
Tästä ei varmaan ’erkkomediat’ eikä mafian lakeija- ja renkipoliitikot mitään hiisku joten paras yrittää pysyä kärryillä omin voimin.
Vaikka tuo kaikki voi tuntua liiankin hurjalta niin ainakin itse otan sen vakavasti. Kaikellehan ensin nauretaan ennen kuin se hyväksytään — kuten nyt tämä Bernhardin videokin kertoo.
Ykkösosalle naureskeltiin, se oli muka salaliittoteoriaa mutta nyt taitaa jo naama mennä peruslukemille.
”Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta.
Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi.
Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti.
Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”
– Arthur Schopenhauer
EU-komissio julkisti massiivisen suunnitelman rahaliiton uudistamiseksi – Suomessa juhlakahvit menivät väärään kurkkuun
https://www.hs.fi/talous/art-2000005481668.html
Saksan demarien puheenjohtaja: Tavoitteena ”Euroopan Yhdysvallat” vuoteen 2025 mennessä – haluttomat jäsenvaltiot jäisivät automaattisesti ulos EU:sta
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005481687.html
Luulisi jo riittävän kun näemme mitä USA on tänään. Mutta ei se näytä ainakaan uuden polven saksalaisille eu-natseille riittävän. Ehkei muillekaan?
Erikoista. Se missä Aatu (myös NL) epäonnistui toteutuisi nyt kynän ja rahan voimalla.
Haluttomia luulisi löytyvän mikäli tuo hanke edes etenee pidemmälle Saksan kaavailemalla ’uus-natsimaisella’ pankkivallan kuristusotteella.
Nyt ainakin näyttää ettei se etene.
”Geopoliittisia ja taloudellisia tapahtumia on vaikea arvioida ja ymmärtää ilman, että ensin ymmärretään, että suuri osa maailman tapahtumista on suunniteltu tapahtumaan ja että niillä on erityinen ja päämäärähakuinen tavoite.
Jos uskot teoriaan, että kaikki on satunnaista ”kaaosta” ja tulokset ovat olosuhteista riippuvaisia tai satunnaisia, niin ajaudut pimeään useimmissa asioissa.
Jos luulet, että globalistien ”salaliitto” vaatii ”liikaa valvontavoimaa” tai kykyä nähdä ennakolta, haluaisin huomauttaa, että vallassa olevien ihmisten järjestäytynyt salaliitto on historian totuus, ei teoria.
Jos tällaiset kaappaukset ovat olleet yleisiä aikaisemmin, on tyhmää hylätä se tosiasia, että niitä on nykyään.”
https://www.activistpost.com/2017/12/globalists-need-war-soon.html
”Ronald kysyy haastattelun lopussa, mikseivät juuri mitkään poliittiset puolueet tuo esiin rahajärjestelmän kieroutuneisuutta ja esitä sen täydellistä uudistamista.” – Yksi järjestö yritti tätä ja se päätettiinkin sitten lakkauttaa. Tämäkin on episodi, joka kuvastaa meidän nykyisen puolue-/AY-vasemmistomme täydellistä neuvottomuutta tulonjaon oikeudenmukaisuuden edistämisen suhteen. Aitoja ideoita ei ole, mutta lisävelkaantumiseen verenimijäpankkiireille he ovat kuitenkin aina valmiita ja tarjoavat siten naurettavan helpon vastuksen ’austerityn’ puolesta puhuville oikeistopiireille.
Sitten tulee natsijärjestö ja puhuu rahajärjestelmän uudistamisen puolesta, mutta mitä tekevät vasemmistolaiset: huutavat kurkku suorana, että ”natsit on kiellettävä!”. Politiikassa ainoa oikea tapa nujertaa vastustaja on tarjota parempia vaihtoehtoja ja uskottavia suunnitelmia niiden toteuttamiseksi. Huutaminen on heikkouden merkki.
Niin sanottu vasemmistohan tukee nykyistä kansantalousjärjestelmää, joka on liikepankkien pyörittämä velkapyramidiponzihuijaus. Malli on ameriikasta ja se toimii G20 maissa. Euroopassa sen nimi on EMU. Sitä tukee Suomessa koko ”vasemmisto”, mukaanluettuna SDP ja Saksassakin sen sanoi SPD’n johtaja. Tämän talousjärjestyksen tarkoitus on muuttaa demokratia plutokratiaksi, mitä se itse asiassa jo onkin. Ei ole enää väliä ketä äänestämme eduskuntaan. Mikään ei muutu, eduskunnalla ei ole valtaa. Keskustelukerho, lähinnä. Politikoilla näyttää olevan kansantalouden tiedoissa aukkoja, joita ei kukaan pysty paikkaamaan. Tieto rajoittuu lähinnä omaan palkkaan ja kokouspalkkioihin. Ja perinteisesti, nehän eivät ole keneltäkään pois, kuten julkisilla varoilla on tapana. Niitä voi vapaasti kähmiä omille viiteryhmilleen.
Jos joku vastustaa, natsikortti näyttää toimivan. Sen lyö vielä ”vasemmisto” pöytään uusliberaalien talouspolitiikan kannattajien puolesta. ”Humanitäärisistä” syistä tuetaan mm. rajoittamatonta maahanmuuttoa. EMU’ssa sen nimi on ”työvoiman vapaa liikkuvuus”. Siitä on kyllä humanitäärisyys kaukana. Sen tarkoitus on romahduttaa palkat, työehdot, ammattiliitot, verotulot, sosialiturva, terveydenhoito jne… Tämäkin malli on ameriikasta. Siellä ”tuotanto” melkein perustuu rajattomaan halpatyövoiman saantiin, joka aiheuttaa juuri nuo edellämainitut lieveilmiöt. Tätä tukee meillä ”vasemmisto”.
Kuvasit hyvin asiat.
Systeemi on ihanteellinen päättäjille ja koneiston eri viranhaltijoille joille sen avulla siirtyy sitä mikä tulee meidän kansalaisten velaksi ja maksettavaksi. Ja siksi rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Lopulta kansa on ’asuntovelallinen’ asuessaan omassa maassaan ja maksaa siitä vuokraa rahamafialle.
Yläluokka (koneisto) ei juuri valan maksuun osallistu veroja kiertäessään.
Kun kuitenkin valtaosa kansaa on erilaisia työläisiä niin asia olisi helppo korjata haluttaessa. Mutta kansa ei tajua sitä että se maksaa valtaosin velan jonka maa ottaa vaikkei kyse ole edes mistään suurta järkeä vaativasta asiasta.
”Tämä ei ole yhtään enempää tai vähempää kuin tosiasioiden (pankkiirivallanko?) tunnustamista. Olen päättänyt siirtää Yhdysvaltain suurlähetystön Jerusalemiin” Näin Trump.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump piti jälleen ( ? ? ? luinko oikein: että jälleen?… kyllä, näin linkissä on vaikka muualla sanotaan että hän on syönyt lähes kaikki aiemmat lupauksensa ) yhden äänestäjilleen antamistaan vaalilupauksista ja tunnustaa virallisesti Yhdysvaltojen johtajana Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi.
Tunnustuksen virallisuuden vahvistaa ja konkretisoi Yhdysvaltojen suurlähetystön muutto Tel Avivista Jerusalemiin.
http://beta.oikeamedia.com/o1-48715
Trumpia on varoitettu monelta eri taholta mutta kun kyse oli zio-masonic eliitin vanhasta suunnitelmasta hän ’eliitin miehenä’ selvästi haluaa auttaa Israelia pian alkavissa sodissa.
Jo ennen valituksi tuloaan hän puhui Iranin sodasta ja piti sitä esillä millä varmaan oli ratkaiseva merkitys valtaan nousussa. Tämä sota islamia vastaan oli siis tiedossa ja siitä tullee varmaan ’ikuinen’ ja se mullistanee koko maailman.
Mutta eihän Imperiumi elä ilman sotia.
https://www.activistpost.com/2017/12/globalists-need-war-soon.html
Jerusalem Move Designed to Create Chaos
https://www.henrymakow.com/2017/12/Tempering-our-Expectations-of-Trump%20.html
The recognition of Jerusalem as Israel’s capital is part of a long-term plan for Masonic Jewish (Illuminati, Communist) global hegemony. Trump’s gratuitous action has enraged the entire world, especially 1.8 billion Muslims, or 25% of the world’s population.
Zionism versus Islam was Albert Pike’s prescription for World War Three.
Sionismi vastaan Islam — se oli Illuminaatin Albert Piken ennuste WW3:lle.
Kun Trumpin päätös jälleen rikkoo kansainvälistä lakia sen vaikutukset eivät voi jäädä vähäisiksi :
YK: n päätöslauselma, jossa Palestiina jakautui juutalaisten ja palestiinalaisen arabivaltion kesken, tunnusti myös Jerusalemin erityisaseman – se ei kuulu ”valtioon” vaan on corpus separatum, erillinen alue joka pysyy kansainvälisen valvonnan alaisena.
Trump’s decision is deliberately provocative, reckless and a danger to our national security.
https://www.alternet.org/world/rumps-jerusalem-decision-dangerous-hell
Varsin katsomisen arvoinen 11 minuutin video aiheena on kasaarit, josta joukosta löytyvät globaalin ylivallan päätekijät:
”Video: Maisteri Mannermaa – Niin sanotut juutalaiset
Leo Mannermaa kertoo kasaareista ja juutalaisiksi kääntyneistä kasaareista, joilla ei geneettisesti ole mitään tekemistä seemiläisten juutalaisten kanssa.”,
https://mvlehti.net/2017/12/08/video-maisteri-mannermaa-niin-sanotut-juutalaiset/
Tuo kasaariteoria ei taida olla aukoton.
Monet ovat sitä mieltä että kasaarit ja Kasariaan aikoinaan muuttaneet lukuisat juutalaiset ovat ainakin osin sekoittuneet ja aidot talmudismiin kääntyneet kasaaritkin tekevät yhteistyötä sionistien kanssa.
Ellei näin olisi niin oikeat juutalaiset (hebrealaiset) sanoutuisivat irti sionistien maailmanvalloitushankkeesta. Siitä ei kuitenkaan mitään suurempia merkkejä ole vaan sionismin kannatus on laajaa.
”Kasaariteoria” ???
Siis kasaarit olivat / ovat muinainen kansa, jonka saapuminen jostain ??? ilmeisesti Aasiata Eurooppaan tapahtui joskus kauan sitten. Nämä kasaarit valtasivat asuinalueet toiselta muinaiselta suurelta kansakunnalta skyyteiltä. Näiden, noihin aikoihin syntyneiden monoteististen uskontojen: kristinuskon ja islamin agressiivinen laajentumispolitiikka ajoi kasaarit ahtaalle, muslimit taisivat jossain vaiheessa vallata liki koko kasaarimaan. Niinpä kasaarit tekivät mielestään oikean poliittisen siirron ja kääntyivät eivät kristityiksi tai musulmaaneiksi vaan judaisteiksi eli juutalaisiksi. Tällöin ns juutalaisten määrä moninkertaistui, koskapa sukupuutto oli jo uhkaamassa Palestiinassa asuneita juutalaisia, joista monet olivat kääntyneet muslimeiksi.
Siispä nykypäivän palestiinalaiset ovat enemmän geneettisesti ja historiallisesti oikeita juutalaisia kuin Eurooipasta ja muualta Palestiinaan / Israeliin saapuneet kasaarijuutalaiset.
Sionismin tai tsionismin kannatus on laajaa ennen muuta kasaarijuutalaisten keskuudessa, mutta näiden ”pienten” ns ortodoksijuutalaisten lahkojen keskuudessa sionismi on jo uskonnollisista syistä heidän ykkösvihollisensa. Monet ortodoksijuutalaisista ovat sukupolvesta toiseen Palestiinassa asuneiden heprealaisjuutalaisten jälkeläisiä ja toki heidän joukostaan löytyy myös suuri joukko judaismiin kolahtaneita kasaarijuutalaisia.
Eli sionismin kannatus Israelissa ei ole suinkaan niin laajaa kuin Truth_hunter antaa ymmärtää. 😀
Kiire taitaa olla tai tulla NWO:n rakentajilla, koska suuri puhallus paljastuu koko ajan kiihtyvään tahtiin. Mitä voimme tehdä ? Tässä yksi vastaus:
The Old And The New Belong To Us
These holidays should not be a celebration of luck, which is what they have become. We should not be thankful for one more year without total crisis because the establishment ”allowed us” to have it. If something ”new” needs to be constructed within our societal framework, then it should be a change in our mentality in terms of how we view the stability of the old world.
These holidays should become a celebration of our own self reliance and independence. A reflection on how we provide our for own stability and continue our traditions. The existing and planned structures of establishment elitists should play no part in how we reflect and set our course. These systems should not matter. We should not need them.
What does matter? Conscience, freedom, family, responsibility, self reliance and integrity. The best traditions are built on these things. Everything else is a fiction, an illusion of solid ground under our feet that can be taken away at any moment by people who would have us abandon all that matters just to get that poisoned ground back again.
Vaikka asiasta olen samaa mieltä, tuo Ronald vaikuttaa troijan hevoselta, johon ei kannata viitata.
Olen sanonut tämän ennenkin. Jos haluat tuhota jonkin paljastuksen uskottavuuden, paljasta se itse sellaisen valheen kera, että kun valhe paljastuu, menee uskottavuus koko paljastukselta.
Miksi menisi uskottavuus paljastukselta kun se kerrotaan ja tuodaan julki?
Outoa logiikkaa. Mitään ei siis kannattaisi paljastaa.
Et kai ole tosissasi?
Kun salapoliisi paljastaa rikoksen niin ei siinä uskottavuus mene vaan rikollinen joutuu vastuuseen. Vai onko salapoliisia mielestäsi troijan hevonen?
Pasi, minusta tuntuu ja, että joku mättää tässä Ronaldissa.
Kaveri vaikuttaa jotenkin valheelliselta…
Voi ollakin valheellista, vaikea sanoa. Usein kun yksi sanoo että ”tässä mättää jokin”, seuraa siitä, että moni muukin ”huomaa” saman. Se on sitten toinen asia, kertooko se jotain käsitellystä asiasta vai itse kuulijasta. Silti, siihen tunteeseen että jokin mättää, on hyvä kiinnittää huomiota.
Tuo ukkohan ei varsinaisesti ole paljastanut mitään uutta, ainakaan ihmiselle joka aihepiiriä seuraa. Vain toki sen, että hän itse oli mukana kuvioissa, sitten omatunto astui peliin ja ukko lähti lätkimään. Jos tarinat on totta, on hän todennäköisesti hengissä vain siksi, että on saanut aika lailla huomiota, ja että ei ole sanonut yhtäkään nimeä julkisuuteen.
Pulkkisen teoria on kyllä hyvä. Pitää seurata aihetta. Neuvostoliitossa kuulemma tehtiin aikanaan niin, että joku tiedusteluviranomaisille työskentelevä ihminen meni pitämään valtion vastaista puhetta, ja kun joku kuulija alkoi myötäilemään puhetta liikaa, oli paikalla jo ei-peite -viranomainen kuskaamassa oikeasti valtiovallan vastaista kuulijaa selliin.
Kaikkea pitää aina epäillä mutta pitää uskaltaa myös uskoa johonkin. Eikä se tarkoita että pitää olla idealisti. Pahinta ja tuhoisinta on se ettei usko mihinkään, ei varsinkaan valtarakenteita vastaan olevaan mihin eliitin propaganda juuri tähtää.
Onhan tuo paljastus selvästi totuuden mukainen eikä sitä voi kumota. Se on siis fakta.
Kaverin motiiveista emme voi sanoa mitään, vain hän itse tietää. Miksei voi olla niin että häntä asia on alkanut vaivata eikä hänen moraalinsa hyväksy tätä?
Kyllähän näitä vastaavia paljastuksia on rappari- ja muissakin piireissä ollut ja moni maksanut ne hengellään. Ne ovat sinänsä ihan inhimillisä asioita koska kaikki eivät voi psykopaattien tapaan torjua syyllisyyttään kun se herää.
Voi myös kysyä miksi pitäisi mainita nimiä? Mitä se auttaa. Tärkeintä on että koko tämän systeemin juoni tulee tietoon mitä se ei ole kuin pienelle porukalle.
Jo tätäkin videon sanomaa moni ellei suurin osa kansaa vierastaa kun se on aivopestyä eikä halua uskoa/myöntää olevansa niin tyhmä että on tällaisessa mukana (vaikka onkin) vaan torjuu sen säilyttääkseen itsekunnioituksensa ja leimaa totuuden valheeksi.
Missä kohtaa se valhe on, kerro.
Jatkoa ylempänä olevan Truth_hunter 8.12.2017 at 00:16 — Trump ajaa maataan sotaan Irania ja arabivaltioita vastaan. Miksi?
Koska artikkelin videossa kuvattu Mafia koneisto sitä vaatii?
Pysyäkseen ’pystyssä’ tai toimivana se tarvitsee ja vaatii/kiristää? sotaa … Onko Trump pedofilia epäilyjen vuoksi kiristyksen alla? kuten Makow uskoo…
https://www.henrymakow.com/2017/12/Tempering-our-Expectations-of-Trump%20.html
Jerusalemin tunnustaminen ja JFK:n murha … muutama suomennos linkin artikkelista:
20. marraskuuta 1963 Yhdysvaltain valtuuskunta YK: ssa vaati palestiinalaisten oikeutta palata kotiinsa Israelissa ja niille jotka eivät palanneet, maksettavaksi korvausta. Mitään vaikutusta sillä ei ollut kuten ei ollut Kennedyn Israelin ydinaseiden vastustamisellakaan.
Suora linja kulkee JFK: n murhasta 23. marraskuuta 1963 Israelin hyökkäykseen USS Liberty’ä vastaan, Israelin rooliin 9-11:ssa, Netanyahun 2015 puheen USAn kongressin 26 edustajan antamiin suosionosoituksiin (http://www.washingtonexaminer.com/watch-netanyahu-get-26-standing-ovations-during-his-speech-to-congress/article/2560974 ) ja Trumpin päätökseen.
Michael Collins Piperin mukaan Mossadilla oli todennäköisesti ratkaiseva rooli Kennedyn murhassa. Yhdysvallat on kaapattu … amerikkalaisia käytetään sionismin välineenä.
”Although the final act which sealed Kennedy’s death was his refusal to permit Israel nuclear weapons, he was a marked man from his inauguration when he was forced to accept Lyndon Baines Johnson as his Vice President. Johnson’s maternal grandmothers were Jewish … Johnson spent time in the 1940’s smuggling arms into Palestine for the incipient Jewish state and aided their illegal importation into the United States in the 1930s…
”The gauntlet against Kennedy was thrown down on June 26, 1963, when David Ben-Gurion resigned from office in protest over Kennedy’s refusal to grant nuclear technologies to the terrorist state of Israel.
”Israel is a Rothschild colony, but the state is Rothschild aided by many courtiers who fulfill its master’s whims. Prominent Jewish names involved in the murder…:
https://www.henrymakow.com/2017/12/Jerusalem-recognition-stems-from%20.html
Trump’s Biggest Donor Pushed For Jerusalem Embassy Move
Adelson and his wife Miriam spent more than $80 million on Republicans in 2016, and he gave $5 million to Trump’s inauguration.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162321
Tavis: missä kohtaa valhe ?
Valhe kohtaa siinä että helpointa on syyllistää kanssakärsijää. Ulkomaalaista tai erirotuista. Fasismi, natsismi tai mikä tahansa eriarvoistava on ”perseestä”.
Meidän ajatella omalla päällämme. Me kaikki tiedämme, että mikäli me emme kykene kaikki olemaan rahan valtaa vastaan meistä suurin osa tuhoutuu. Huomenna minä ja ylihuomenna sinä !
Herätys!
Nykyään tällaiselle perinteiselle vasemmistolaiselle politiikan seuraaminen on melkoista tuskaa. Ei totisesti tarvitse mennä tuska- festivaaleille! Riittää kun seuraa poliitikkojen toilailua…
Positiivisia viestejä ei juuri tule. Eilinen, tai oikeastaan tämän päivän varhainen aamu, toi kuitenkin pitkästä aikaa positiivisen uutisen: Helsingin valtuusto hyväksyi paperittomille paremmat palvelut.
Nasima Razmyar (sd.) sanoi, että maailma on paha, vaarallinen ja julma paikka. Helsinki tekee tänään maailmasta hieman paremman paikan, ja tänään voidaan Helsingissä tehdä ihmisarvoa tukeva päätös.
Veronika Honkasalolle onnittelut ja kiitokset tällaiselta ” vanhalta änkyrältä”
Paitsi tuo päätös, niin myönteistä siinä oli myös se, että puoluekuri rikkoontui. Osa valtuutetuista uskalsi ajatella omilla aivoillaan! Äänestystuloksen ratkaisivat palautusta vastustaneet SDP:n Mohamed Abdirahim, Sinikka Vepsä, Pilvi Torsti, Nasima Razmiyar, Johanna Laisaari ja Thomas Wallgren. He kaatoivat itse oman ryhmänsä esityksen. Kiitos myös heille ja abloodit!
Ne valtuutetut, jotka vastustivat päätöstä sulkivat varmaan korvansa kun apulaispormestari Sanna Vesikansa avasi keskustelun? Hänen mukaansa Helsingin on otettava harkitut askeleet paperittomien palveluiden parantamiseksi. Palvelujen laajentamisen hinta olisi 0,3 promillea sosiaali- ja terveydenhuollon menoista. ( 3 euroa 10 000 eurosta !)
PS. Onko niin, että ”hyvät ” päätökset syntyvät vain siinä tapauksessa, että ryhmäkuri rikkoontuu..? Muistelen vain Guggenheim-päätöstä
Tuohon voi vastata Perustuslailla. Sillä joka uusliberaalien mielestä on juuri nyt suurin kehityksen jarru. Ilman sitä menisimme eteenpäin tukka takana. Aika näyttäisi taas mihin suuntaan.
Perustuslaki on voimassa Suomessa, koskee kaikkia rajojen sisäpuolella olevia. Se kieltää syrjinnän. Se takaa kaikille riittävän toimeentulon ja huolenpidon. Siksi huolenpito on itsestään selvyys. Helsingin, eikä minkään muunkaan kaupungin, ole pakko tällaista päätöstä edes tehdä. Onko ulkomaalaisella oikeutta olla Suomessa, siitä mainitaan taas ulkomaalaislaissa. On toinen juttu.
”Kauneusvirhe” tuossa päätöksessä on, koskeeko se tosiaan kaikkia kansalaisia, kuten Perustuslaki edellyttää. Saavatko kaikki tarpeellisen toimeentulon ja huolenpidon. Joku politikko, vaikka Helsingissä, voisi käydä kysäisemässä vaikkapa Hurstin tai muiden leipäjonossa seivovilta ”asiakkailta”, onko huolenpito riittävää. Vapaaehtoisten työntekijöiden olalle taputtelu tai mitalit rintaan eivät riitä. Mitalit eivät oikein istu toppatakin rintaan, eikä niitä voi syödä.
”Eilinen, tai oikeastaan tämän päivän varhainen aamu, toi kuitenkin pitkästä aikaa positiivisen uutisen: Helsingin valtuusto hyväksyi paperittomille paremmat palvelut”
Tuoko on sinusta ”positiivinen viesti”?
Mahdat olla mielenvikainen!??
Mene kertomaan tuo ”positiivinen viestisi” MILJOONALLE köyhälle Suomalaiselle, joista jotkut hakevat roskiksista ruokansa, ja niille tuhansille köyhille eläkeläisille, joilla pienen pieni eläke ei riitä edes välttämättömien lääkkeiden hankkimiseen!!
Tämäkö on sinusta positiivista, Suomalaiset nääntyvät kuollakseen ja vitun Helsingistä tulee kaiken maailman sosiaaliloisille paratiisi, jossa mitään ei tarvitse tehdä ja moninkertaisesti kantaväestöä suuremmat sosiaalietuudet virtaavat!
Onko tämä sinusta oikein mijoonaa köyhää Suomalaista kohtaan ja niitä tuhansia eläkeläisiä kohtaan joista monet kuolevat aikaisemmin kaltaistesi mädättäjä-paskojen takia!
Et osaa edes hävetä kusipää!!
”Nasima Razmyar (sd.) sanoi, että maailma on paha, vaarallinen ja julma paikka. Helsinki tekee tänään maailmasta hieman paremman paikan, ja tänään voidaan Helsingissä tehdä ihmisarvoa tukeva päätös”
Ainoa asia mikä todellisuudessa tapahtuu on se, että stadista tulee vitun iso slummi, jossa raiskausluvut, katuryöstöt, väkivalta vanhuksia kohtaan ja kaikenlaiset yhteiskunnalliset ongelmat kukkivat aivan helvetisti.
Tämä on ilmeisesti tämän ”Nussiman” unelma Helsinki…….
Juuri noin, Diabolik.
Nuo kaikkialla kulttuurimarxistista monikulttuuri-saastaansa suoltavat viherkommunistit ovat oivallisia apureita ostetuille rikollisille vallanpitäjillemme ja Soroksille näiden Kalergi-suunnitelman mukaisessa Suomen ja Euroopan tuhoamisprojektissa:
”Tietovuoto: Soros rahoittaa pakkomonikulttuurisuutta myös Suomessa
Uutisoimme eilen [15.8.2016], että talousrikoksilla rikastunut juutalaismiljardööri George Soros on joutunut suuren tietovuodon kohteeksi. Vuodot osoittavat, kuinka järjestelmällisesti Soros manipuloi Euroopan ja Yhdysvaltojen politiikkaa likaisella rahallaan.
Eilen kerroimme siitä, kuinka Soros rahoittaa Pohjoismaissa toimivaa ”rasisminvastaista” äärijärjestö Expoa sekä siitä, keitä suomalaisia europarlamentaarikoita juutalaismiljardööri pitää ”luotettavimpina liittolaisinaan”.
Suomessa yksikään valtamedia ei ole tietenkään uutisoinut vuodosta, sillä Sorosin toiminnan paljastuminen vie kaiken uskottavuuden tiedotusvälineiden mantralta, jonka mukaan ”monikulttuurisuus on väistämätöntä ja luonnollista”.
Kuten Soros-vuoto osoittaa, ”monikulttuurisuus” on järjestelmällisen korruption ja salassa tehdyn poliittisen lobbauksen tulos. SIIRTOLAISVIRTA EI OLE LUONNONVOIMA, VAAN RIKOLLISTEN MILJARDÖÖRIEN TOIMEENPANEMA SUUNNITELMA…”,
koko artikkeli: http://magneettimedia.com/tietovuoto-soros-rahoittaa-pakkomonikulttuurisuutta-myos-suomessa/
Ks. Myös ”Suomen tuhoamisohjelma”, http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
Vastavalkea-verkkolehden toimituksellinen linja määrittyy julkaisijan, Vastavalkea ry:n, säännöistä. Vastavalkea
•aktivoi kansalaisia toimimaan
· demokratian laajentamiseksi
· köyhyyden ja sotien poistamiseksi
· vallankäytön vääristymien esilletuomiseksi ja korjaamiseksi
•seuraa globalisaatiokehitystä ja tutkii kriittisesti sen taustalla olevia
ideologioita
•tukee maailman rauhanomaista geopoliittista moninapaisuutta
•vastustaa sotimalla edistettäviä hegemoniapyrkimyksiä
•tukee valtioiden ja kansakuntien suvereniteettia ja itsemääräämisoikeutta.
Diabolik ja Totuudenetsijä,
Tuo minun kirjoitukseni sai teidät raivostumaan? Mitähän teillä on päässänne, vai onko siellä mitään..?
KIrjoitin vain tuosta Helsingin kaupunginvaltuuston päätöksestä, joka oli minusta erinomainen. Paitsi, että se oli humaani, niin se oli siinäkin mielessä kiitettävä, että
päätös rikkoi ryhmäkurin, joka on ollut aina demokratian toteutumisen este. Suorainen syöpä. Sdp:n edistykselliset rohkenivat nousta taantumuksellisia puoluetovereita vastaan
Laitoin nyt kirjoitukseni alkuun Vastavalkean periaatteita. Mielestäni tuo päätös
on pitkästä aikaa ensimmäinen oire siitä, että nuo , myös Vastavalkean periaatteet, ovat tekemässä renessanssia.
Pitkään tässä on oltukin taantumuksen talutusnuorassa. Perussuomalainen puolue on paljastumassa äärioikeistolaiseksi, suorastaan fasistiseksi, hihhulipuolueeksi. Sillä ei ole tavalliselle kansalaiselle ole mitään annettavaa. Sama pätee Sinisiin, jotka ovat antautuneet Sipilän ja Orpon aisankannattajiksi.
Valhe ei ole Bernardin puheessa. Hän kertoo asiat niin kuin ne ovat. Valhe on rahataloudessa. Huijaus on vain niin yksinkertainen, että ihmismieli hylkii sen tunnustamista.
Jos kysytään missä rahaa syntyy, vastaus on, rahaa syntyy työtä tekemällä. Näin opetetaan oppikirjoissakin. Eipä siis ihme, että näin kuvittelevat politikotkin. Kukapa ei olisi kuullut miten taloushuolemme häviävät kuin tuhka tuuleen, kun luomme ”työpaikkoja”. Tällä tietämyksellä pääsee jo huippuvirkoihin, kuten Vartiainen VATT’n johtoon ja nyt taitavaksi ja rehelliseksi tunnetuksi politikoksi eduskuntaan. Tällä vastauksella voi saada jopa noopelin.
Valitettavasti työtä tekemällä ei synny rahaa, ei yhtään kolikkoa ei seteliä. Työtä tekemällä voi tienata rahaa, mutta raha syntyy jossain muualla, missä? On aivan sama, mitä työntekijä tai työnantaja tekee tai jättää tekemättä, rahaa tarvitaan ensin. Raha synnyttää työpaikan. Työ ei synnytä rahaa. Työntekijöiden ja työttömien (myös työnantajien, pk-yrittäjien) syyttely rahan niukkuudesta on lähinnä mielenvikaista puuhastelua.
Valtiot joilla on oma valuutta, omaavat vielä itsemääräämisoikeutta. Hyvänä esimerkkinä käy Islanti. Eivät voi kuitenkaan täysin välttyä BIS pankin vaikutukselta. Niitä painostetaan kaikin keinoin liittymään ”maailmanvaluuttaan”, samaan velkapyramidiin missä jo suuri osa euroopankin valtioista on. Velkaorjuuteen, siis.
Kansainvälinen järjestelypankki (BIS) hallitsee keskuspankkeja. Se on ”keskuspankkien keskuspankki”. Kaikki keskuspankit ovat kartellissa keskenään. Ne tekevät saumatonta yhteistyötä uskonnosta, yhteiskuntajärjestyksestä tai ihonväristä riippumatta. Keskuspankit hallitsevat paikallisia pankkeja. Kaikki paikalliset pankit ovat kartellissa
keskenään, koska niiden vakavaraisuusvaatimus on sama (BASEL – säännöstö) ja niiden korkoja hallitaan keskitetysti (ohjauskorko). Vakavaraisuusvaatimusta nostetaan tai lasketaan BIS:n suosituksien perusteella. Se joka hallitsee vakavaraisuusvaatimusta, hallitsee lainaamista ja näin ollen itse rahaa. Se joka hallitsee rahaa, hallitsee valtiota.
Ja tietenkin BIS haarakonttoreineen on ”itsenäinen”. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään muun päätöksenteon kanssa kuin omansa. Täysi immuniteetti lakeja vastaan, siis. Vain riskit katetaan sinulta perityillä veroilla. Paljon niitä on jo realisoitunutkin tämän lyhyen emuhistorian aikana. Kansallinen politiikka, lähinnä valtiovarainministeriö, on muutettu pankkien ja sijoittajien perintätoimistoksi.
Asia on juuri noin kuten sanot.
Otaksuttavasti hyvin pieni osa eduskunnassa perustuslain vastaisen puoluekurin mukaisesti – saamaansa ohjeistusta noudattaen – nappia painavista on selvillä esim. siitä, miten raha luodaan. Välttämättä asia ei ole paremmin selvillä kaikille niillekään, jotka ohjeistuksen antavat so. EU-diktatuurin ostamille EUnukeille puolueiden/eduskuntaryhmien johtoklikeissä, jotka noudattavata pilkuntarkasti Brysselistä saamiaan ohjeita. – Ns. tavallisista tallaajista sitten puhumattakaan, kun noista asioista ei kouluissa opeteta totuudenmukaisesti ja läpimätä valta-VALE-mediakin niistä vaikenee toistellen vain rikollisten vallanpitäjien valheellisia mantroja.
Nii’in. Yli 90 % rahasta syntyy liikepankin tiskillä, kun joku sinne kävelee, ottaa lainaa ja pistää rahan jakeluun. Tämä synnyttää sitä ”talouskasvua” joka luo työpaikkoja, ei mikään muu. Vahinko vaan, että tuon lainaajan on palautettava lainaamansa summa takaisin pankkiin korkoineen. Pystyykö hän lainansa maksamaan riippuu siitä, että joku toinenkin ottaa lainaa ja pistää rahaa jakeluun, josta hän voi ”tienata” lainaamansa rahat ja palauttaa ne pankkiin. Kun riittävän moni ei voi enää ottaa lainaa, velkapyramidi kyllästyy ja talous pysähtyy. Velat jäävät maksamatta, velkakirjat happanevat pankkien holveihin, tulee ns. finanssikriisi eli pankkikriisi.
Ne jotka vielä pystyvät, maksavat lainojansa pois. Kun rahaa syntyi lainaa otettaessa, lainaa maksettaessa se häviää, ”tuhoutuu”. Rahaa ja ostovoimaa häviää ”markkinoilta”, tulee konkurssiaalto. Konkurssiin menevät ne, joilla ei ole verotusoikeutta.
Velkapyramidi vaatii siis jatkuvaa kasvua toimiakseen ikuisesti. Jatkuvasti uusia velanottajia.
Alle 10 % rahasta synnyttävät keskuspankit. Ne ovat seteleitä ja kolikoita. Niitäkään et saa käyttöösi, ellei sinulla ole tiliä liikepankissa.
”Velkapyramidi vaatii siis jatkuvaa kasvua toimiakseen ikuisesti. Jatkuvasti uusia velanottajia.”
Tämä on yksi syy siihen, että Rotschild-agentti Soroksen kaltaiset rikolliset miljardöörit ovat tukemassa järjestämäänsä maahantunkeutuja-invaasiota Euroopassa: valtiot ja kunnat joutuvat ottamaan lisää lainaa suoriutuakseen maahantunkeutujien aiheuttamista kustannuksista. Meillä jo pelkästään PettUri Urpon syksyllä 2015 avosylin vastaanottamien 30000 Sipilän partalapsen täysihoito lisäsi vuotuisen KOROLLISEN ULKOMAISEN velanoton tarvetta ainakin n. miljardilla eurolla – jo ennestään rikollisten vallanpitäjien persaukiseksi velkaannuttamalle Suomelle.
”USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen
Sunday, 11 October 2015 21:07
Att USA för ett migrationskrig har diskuterats enbart av tyska alternativa media. De svenska tiger om det hårdnackad med undantag av White TV, vilket visar att de andra är under mind control på ett eller annat sätt. Det är därför White TV kallar Fria Tider för ofria Fria Tider, som för övrigt inte riktigt tillhör de alternativa, då de enbart fokuserar på invandringsproblematiken, men aldrig på mind control eller vårt kriminella banksystem.
Huvudsyftet med migrationskriget är att krossa Europas nationer för att öppna vägen till den Nya Världsordningen. Men varför slår USA till just nu, sedan i början av september 2015, och inte tidigare eller senare?
Därför att nästa stora finanskris, kollapsen av vårt banksystem, var väntat att komma september/oktober 2015. Med det påtvingade migrationskriget framförallt mot Tyskland och Sverige, kan finanskraschen möjligtvis fördröjas…”
http://whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.html
Orpo vasta hehkutteli kuinka valtion velanottotarve vähenee, on ”enää” 3 miljardia/v. Silloin täytyy katella kenen pitää seuraavana velkaantua, koska ilman velkaa ei ole rahaa, eikä ilman rahaa ole ”taloutta”.
Why The Globalists Need A War, And Soon
http://www.alt-market.com/articles/3329-why-the-globalists-need-a-war-and-soon
Ja eiköhän sota pian järjesty kun Netanyahu alkaa laajentamaan tonttiaan.
https://www.globalresearch.ca/greater-israel-the-zionist-plan-for-the-middle-east/5324815
”KGB-agenter: Maktelit förtrycker folket med hjälp av Sun Tzu, dialektik och Machiavelli..
Finns det en maktelit som konspirerar mot världens befolkningar? Absolut inte anser etablissemanget i MSM (Mainstream Media), men avhoppare från underrättelsetjänsten i det forna Sovjetunionen säger tvärtom ja och det finns gott om bevis i form av dokument som är minst 70 år gamla och som beskriver hur man på bästa sätt underminerar all moral i vårt samhälle och därefter tar makten och skapar en tyrannisk diktatur. Verkligheten överträffar i många fall fantasin.
KGB-avhopparen Anatoliy Golitsyn sa i boken “Perestroika deception”:
”All warfare is based on deception…”
Koko artikkeli: http://www.bakom-kulisserna.biz/news/kgb-agenter-maktelit-fortrycker-folket-med-hjalp-av-sun-tzu-dialektik-och-machiavelli/
’..Verkligheten överträffar i många fall fantasin..’
’..”All warfare is based on deception…”..’
Siinä kaksi peusasiaa jotka taatusti pitävät paikkansa.
”Vad var syftet med kommunism för Rothschild och dess allierade? Att ta makten över alla staterna via sin kontroll över staternas penningutgivning och statsskulder.
Alla former av konkurrens skall elimineras genom att ta bort den privata äganderätten. På så sätt kommer hela världen att falla i deras händer när den globala världsstaten bildas. Det var deras plan men den kommer inte att gå i lås.”
Jos menetät kaiken olet arvoton eikä kukaan ryöstä sinua.
Sama idea on zio-masonic pankkiirimafialla: kun valtiolta viedään kaikki ja se velkaannutetaan niin kukaan ei halua sitä valloittaa. Ja kun kaikki on pankkimafian käsissä niin maailma elää sen ehdoilla eikä sotia ole. Se on kommunismia.
Mutta onko oikein että pieni ’valittujen’ eliitti voi omistaa kaiken ja orjuuttaa muut? Millä oikeudella?
Ei millään muulla kuin itse otetulla oikeudella sanoo ihmisjärki.
Rauha on mahdollista myös niin ettei kukaan usko olevansa muiden yläpuolella ja yhdessä päätetään ettei sotia eikä ryöstämistä hyväksytä.
Hyvin yksinkertaista.
Yllä mainittiin näihin pankkijärjestelmärakenteisiin liittyvistä eliitin erilaisista rikoksista kansoja kohtaan, massojen manipuloinnista psykologisin keinoin.
Jason Masonin mukaan ( https://dieunbestechlichen.com/2017/12/dan-browns-neuer-roman-origin-fuehrt-kuenstliche-intelligenz-als-ne) Dan Brown esittelee uudessa kirjassaan Origin (Ursprung),( suom. alkuperä, lähtökohta) keinoälyä uutena jumaluutena. Teoksessa tulevat esiin valtaeliitin päämäärät. Kirjailija on tunnustuksellinen darwinisti. Hän julkisti tuoreen teoksensa Frankfurtin Kirjamessuilla.
Brown tuo esille, että tulevaisuudessa ihmiskunta ei tarvitse mitään Jumalaa, vaan se voi saavuttaa sijalle keinoälyn avulla uuden kollektiivisen tietoisuuden muodon. Muodostuu haaveäly, jota ohjaa aina nykyhetkessä keinoäly. Verrata voi tässä ”Borgiin” Star-Trek-filmeissä. Keinoäly ottaa uskonnon roolin itselleen. Jumalallisen konsepti pitää muuttaa. Tämä tarkoittaa: meidän täytyy rukoilla konetta.
Masonin mukaan ajatustenlukukeinoälyä kehitellään. Ajatustoiminta jättää jälkensä aivoihin ja tämä ei pohjaudu kieleen. Niinpä tekninen mullistus on eri kielistä riippumaton, universaali. Inhimillisten pohdiskelujen ennustaminen mahdollistuu näin myös.
Lisäksi Mason kertoo aivojen ohjaukseen liittyvistä tarkoista frekvensseistä ja ns. Lilly-aalloista. Elektromagneettista kenttää säätelemällä voidaan manipuloida ihmisten mieltä. Mind – Control on jo tuttu sana. Hiirikokeilla on päästy jo liikkeiden hallinnan ohjaukseen – puhumattakaan emootiohin vaikuttamisesta, mitä on kokeiltu kodittoomiin rapakon takana. Massojen manipulaation tieltä on raivattu taas esteitä. Turvallisuusfirmat suuryhtiökytköksineen käyttävät uusimpia mahdollistuneita keinoja uhreihinsa jo lännessä – eikä mitään suojaavaa lainsäädäntöä ole yksilöä puolustamaan. Armeijat ja tiedustelupalvelut soveltavat tietysti samaa.
———-
Jason Mason pohtii, mikä vaikutus ihmiseen on erilaisilla säteilyillä? Digitaalinen sähkön mittaaminen säteilee syöpää ja Alzheimeria aiheuttaen, tuleva 5 G- verkko on entistä haitallisempi. Solujen proteiini ja perimä (dna) ovat vaarassa. Ovat olleet jo jonkin aikaa.
China, Saudi Arabia, and the US
http://www.unz.com/jpetras/china-saudi-arabia-and-the-us/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162475
Major changes are roiling the states, societies and rulingclasses of the biggest industrial economies, oil regimes and military complexes.
Suuret muutokset mullistavat valtioita, yhteiskuntia ja suurimpien teollisuusmaiden hallitsevia luokkia, öljyn hallitsijoita ja sotilas liittoja.
Kiina panostaa taloudellista vaurauttaan historian laajimman nykyaikaisen infrastruktuurijärjestelmän rakentamiseen, joka yhdistää neljä maanosaa.
Saudi-Arabia siirtää miljardin dollarin saalistaan prinssiltä toiselle, vanhoista liiketoiminta paratiiseista päivitettyihin versioihin, köyhistä aavikko rakenteista uusien mega-kaupunkien fantasioihin.
Yhdysvallat putsaa pääoman suota korruptiosta ja välittömästi täydentää sitä uudella päivän skandaalilla.
Yksi ministeriön sihteeri vapautetaan; toinen palkataan; yksi vihollinen on tunnustettu omaksi; toinen liittolainen tuomittu; osakemarkkinat kukoistaa ja kauppasopimukset hylätään. Yksi vero leikataan ja se miellyttää rikkaita; toinen hylätään ja se tukehduttaa kulutusta.
Mullistus, jotkut sanovat; kaaos, sanovat toiset. Ja kiihkeimmät väittävät, että näin maailma kääntyy kokonaan nurin.
Mutta kun koko maailmaa ”ravistellaan” on olemassa myös sisältöä ja suuntaa: on olemassa eri malleja ’ravisteluun ylöspäin’ ja ’ravisteluun alaspäin’.
”Ravistelua ylös” tapahtuu, kun vaurautta ja hyvinvointia koskevat näkemykset kulkevat rinnakkain tieteen ja keksintöjen rinnalla.
”Ravistelu alas” taas on se, missä palatsivallankumousten ja veristen juonien seuraukset leikkaavat köyhiltä ja antavat niille joilla jo on liikaakin.
Kolme maata ravistelee maailmaa eri suuntiin:
Saudi-Arabiassa prinssi MBS osallistuu aluetta murtavaan ravisteluun tyhjentäen prinssien triljoonan dollarin varastetut öljy tulot rahoittamaan koleraa, nälkää ja joukkomurhia Jemenissä ja sen ulkopuolella.
Kiinalla on eurasian ”shake-up”, kun Peking laajentaa nykyaikaisia silkkiteijä kaikkialla ja kaikkien kanssa yhdistämään markkinoita, kehittämään toimitusketjuja ja lisäämään vaurautta kotona ja kauppakumppaneidensa kesken.
Ja Yhdysvallat vain ravistelee. . . ja vavisuttaa sen johtajien kiirehtiessä lisäämään entisestään rikkaiden rikkauksia, etsii ja häpäisee salaliittoja jotka paljastavat vallassa olevien rikollisten juonia … kertoo meille, että vapaus tarkoittaa vapautta paljastaa näiden mitättömien salaliitto-pervertikkojen pahat puuhat ja samalla vaieta maan ja sen hallinnon suurista salatuista törkeistä totuuksista.
Virallisesta totuudesta on tullut haiseva jätekasa.
”EU lanseeraa ”Soros-suunnitelman” – kansanmurhasuunnitelma halutaan levittää koko Eurooppaan”,
http://magneettimedia.com/eu-lanseeraa-soros-suunnitelman-kansanmurhasuunnitelma-halutaan-levittaa-koko-eurooppaan/
Sairasta on tämä Euroopan laajuinen pakkokansanvaihto.
Pidemmällä aikavälillä tästä ei seuraa mitään hyvää/positiivista, pelkkää kärsimystä kantaväestöjen kannalta.
Vrt: Pohjois- ja Etelä-Amerikan alkuperäisväestön eli ”inkkareiden” kohtalo, tai lähempänä nykyaikaa oleva palestiinalaisten kohtalo Palestiinassa, nykyisin raamatullisesti nimetyssä Israelissa. Kyllä kasaarikyttyrät nauravat partaansạ 😀
Siinä on suomalaistsuhnien tulevaisuus. Huomattavasti inhimillisempi ratkaisu meidän tsuhnien kannalta olisi, jos Sergei Shoigu, tuo Tsingiskaanista suoraan alenevassa polvessa oleva tuvaani, ystävineen, lopettaisi meidän suomalaistsuhnien ja tänne eksyneen monikulttuuriväen maallisen vaelluksen ydinkärjillä varustetuilla Iskander- ja Kalibr-ohjuksilla.
Silloin ei tarvitsisi tsuhnavanhusten maata omissa ulosteissaan ja kitua jonkin monikulttuuriväen ylläpitämässä ”hoivakodissa”. 😀
Suomen kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtaja Runo K. Kurko kirjoitti 9.12.2017 seuraavasti:
’
”PUNAKAARTILAISET KESKUUDESSAMME
Tiedottamisen keskittyminen punaisten toimittajien yksinoikeudeksi Yle:ssä sekä valtamedioissa yleensä on osoitus yhteiskunnan mädännäisyydestä ja tiestä kohti vähemmistöjen diktatuuria. Punaisten toimittajien tiedottaminen perinteisestä soihtukulkueesta Helsingissä 6 pnä joulukuuta on pahinta punaista terroria tukevaa ja samalla verorahoilla tuetun Yleisradion todellinen riman alitus. Soihtukulkueen nimi 612 on mahdollistanut vasemmistolle oikeuden “rääkkyä” ja suoltaa valheita äärioikeiston esiintymisestä, vaikka kyseessä on isänmaallisten suomalaisten tilaisuus muistaa menneitä sukupolvia, sekä sodissamme kaatuneita vainajia. Punakaartilaisten terävin ryhmä on terrorijärjestöksi USA:ssa luokiteltu Antifa, jonka esiintyminen on aina merkki mellakoinnista ja sivullisten omaisuuden tuhoamisesta.
Punaisten toimittajien kyky suorittaa laskutehtäviä on suoraan verrattavissa Jyrki Kataisen kykyyn laskea Kreikan lainojen vaikutusta Suomen talouteen, mutta kuten Katainen niin myös punaiset toimittelijat ovat peruskoulun kasvatteina oppineet ilmeisesti ainoastaan “joukko-oppia”, eivät laskemista! Erityisesti Iltalehti kunnostautui laskutaidottomien punaisten toimittajien voimin, väittäessään saaneensa ”lapsille suunnatun Alpakka-tapahtuman” järjestäjiltä tiedon jopa 5000 osanottajasta ja laskiessaan soihtukulkueeseen osallistuneen korkeintaan n. 1000 henkilöä.
Entisenä stadilaisena ja Töölössä kasvaneena on minulla lukuisia tuttuja Runeberginkadun varrella, joten mahdollisuus saada todellisia lukuja marssijoiden määrästä oli jo 6.12. illalla. Marssirivistön henkilömäärän arviointi on aloitettava laskemalla käytettävässä olevan kadun leveyden sallima rinnakkainen marssijoiden määrä, esimerkiksi 7 kpl ja sitten marssirivistön pituuden mukaan, jolloin lasketaan 30 henkilön määrä x 7, saadaan 210 ja edelleen sama toistuu, sillä kaikissa marssirivistöissä on katkoja. Lopullinen määrä saadaan kertolaskulla, esimerkiksi 15 x 210 on 3150 henkilöä. Ystäväni laski kolmannen kerroksen ikkunasta n. 3400 marssijaa ja eräiden poliisien havainto oli hyvin samansuuntainen, jopa mahdollisesti ylittäen 4000 osallistujaa!
Soihtukulkue ei ole koskaan aiheuttanut järjestyshäiriöitä, vaan paikalle järjestäytynyt kulkuetta vastustava roskaväki eli punakaartien plutoonat. Tänä vuonna poliisi oli varautunut hyvin ja paikalla olleet ruotsinkieliset virkaveljet olivat kokeneita joukkojenhallinnan ammattilaisia. Töölö on aina ollut valkoisten asuinaluetta, eikä siellä juurikaan asunut punakaartilaisia ennen vuotta 2000. Puliukoillakin oli Töölössä turvallista ennen punakaarteja, sillä vanhat töölöläiset antoivat usein tarvittavaa “rahoitusta” asunnottomille ja Marian Sairaala huolsi paleltuneita huonokuntoisia. Helsingin 2000-luvulla vallanneet punakaartilaiset eivät halua muistaa sitä, että vuonna 1918 heidän isovanhempansa hävisivät taistelun Helsingistä ja vankileirien jälkeen palasivat työelämään rakentamaan Suomea.
Punaisten toimittajien propaganda lasten tilaisuuden siirtämisestä pois Töölön torilta on uskomatonta kansalaisten aliarvioimista, sillä lasten paikka joulukuun pimeässä illassa on kotona turvassa, ei pimeillä kaduilla vetelehtimässä. Aikanaan itsenäisyyspäivää vietettiin myös Töölössä siten, että asuntojen ikkunoissa oli kynttilävalaistus klo 18.00 lähtien ja lapsille kerrottiin Isänmaan sankareista. Soihtukulkueeseen menivät aikuiset ja lasten paikka oli kotona, ei punakaartilaisten tilaisuuksissa toreilla tai muualla. Alpakka ei ole suomalainen eläin, sen paikka ei ole esiintyä itsenäisyyteemme liittyvissä tilaisuuksissa, vaan mieluummin Suomen hevosen, kuljettamassa ammustäydennystä rintamalle ja haavoittuneita sidontapaikalle! Punainen propaganda on ainoastaan vastenmielistä valveutuneiden kansalaisten seurata…”
Koko artikkeli: http://nra.fi/puheenjohtajan-kolumni-xii-4/
Juuri näin!
Meni noihin pakolaisjuttuihin. Jotain outoa on Migrin touhuissa. 14 vuotiasta yksinhuoltajaäidin tytärtä ollaan palauttamassa Thaimaaseen, jossa ei ole tytölle määrätty huoltajaa. Se on äiti, joka on aviossa suomalaisen kanssa ja asuu täällä. Kolmekymppisiä miehiä on maassa, joita ei voida palauttaa kun heillä ei ole ”papereita”. No, Migrin asiat pani kuntoon Räsäsen ja jumalan valitsema Päivi Nerg. Nyt kun kaikki on siellä kunnossa, hän siirtyy ohjailemaan sote-”uudistusta”.
Ulkomaalaisen ei siis kannata esittää papereita, muuten lähtö tulloo. Toisaalla taas kerrottiin, jos kantasuomalaisella ei ole papereita mukana, joutuu putkaan. Mitä tämä on?
Sitä kutsutaan mielisairaudeksi!
Menneen viikon huvittavin tapahtuma lienee tämä:
Shaakasvili yrittää hypätä kiovalaisen talon katolta välttääkseen korruptiotutkinnan 😀 😀
Mies on umpihullu, mutta hauskaahan se on katsella hullun kotkotuksia, v 2008 hän söi kravattinsa. Tässäpä teille ukrainaklaisgruusialaista sekopäisyyttä:
https://www.youtube.com/watch?v=u1DnQ0AeUpE
Luin jokin aika sitten että Netanyahu on onnistunut vielä välttämään korruptiotutkimuksen ilman vastaavaa yritystä, toistaiseksi.
Umpihulluhan tuo mies on mutta niin ovat kaikki nämä NWO-Mafian muutkin paikalliset psyko- ja ’poropaatit’, itsetunto- ja geenivammaiset miehet joille vain muiden sadistinen alistaminen on suuruutta.
Ja ikävä kyllä heitä löytyy omasta maastammekin ja ihan johtavissa asemissa ovat viemässä meitä kansan tahdosta välittämättä kohti Eurostoliittoa ja uus-natsistista NWO:ta, heidän ihanne-diktatuuriaan.
Milloin kansan enemmistö herää horroksestaan ja lakkaa äänestämästä kerrasta toiseen samat maanpetturit ja muut rikolliset jatkamaan suomentuho-politiikkaansa?
”Punalippu vai Siniristilippu – Vasemmistolainen kulttuurivallankumous
Jokainen on varmaan laittanut merkille. Miten systemaattisesti maassamme vainotaan suomalaisuuden tai Suomenlipun ihannointia tai yleensäkin kaikkea isänmaallisuuteen liittyvää.
Miksi olemme sallineet tämän kaiken tapahtua ja miten tässä näin pääsi käymään?…”
Koko artikkeli: https://www.nykysuomi.com/2017/12/09/punalippu-vai-siniristilippu-vasemmistolainen-kulttuurivallankumous/
Suomeen mahtuu 60 miljoonaa ”hädänalaista”!
Kyllä persaukiseksi velkaannutettu Suomi pystyy heille tarjoamaan ilmaisen täysihoidon!
”Vihreiden Touko Aalto puolusta alpakkatapahtumaa ja väittää 612-kulkuetta natsimarssiksi
Vihreiden puheenjohtaja Touko Aaltokin leimaa itsenäisyyspäivän isänmaallisen 612-soihtukulkueen natsien kulkueeksi, samalla kun puolustelee paljon kohua aiheuttanutta alpakkatapahtumaa. Aalto ottaa esille myös RASISMIN…”,
Koko artikkeli: https://www.nykysuomi.com/2017/12/11/vihreiden-touko-aalto-puolustaa-alpakkatapahtumaa-ja-vaittaa-612-kulkuetta-natsimarssiksi/
Heikki Porkka;
Äärimedia Yleisradio
Yle leimaa lainkuuliaisia kansalaisia toistuvasti kategorioimalla heidät ääriainekseksi, joka muodostaa uhan yhteiskunnan turvallisuudelle. Viimeisin esimerkki Yleisradion tarkoitushakuisesta leimaamisesta on 612-soihtukulkue, jonka Yle nimesi ääri-ihmisten tapahtumaksi.
Todellisuudessa 612-soihtukulkue on kansallismielisten kulkue, joka osoittaa kunnioitusta uhrauksille, joiden ansiosta Yleisradionkin toimittajilla on sananvapaus ja mahdollisuus soittaa suuta niille, joista eivät pidä.
612-kulkueen osalta Yle leimasi myös ulkomaalaistaustaisia, jotka osallistuivat tapahtumaan. Kulkueeseen osallistui esimerkiksi etiopialaistaustainen tummahipiäinen pariskunta, joka on asunut Suomessa kymmenisen vuotta. Ilmiselviä ääri-ihmisiä? Hus, hus, pois Suomesta tuollaiset ääri-ihmiset, sitäkö Yle ajaa takaa?
Yleisradion toimituksen harjoittama tarkoitushakuinen leimaaminen tuo mieleen ajan, jolloin isänmaalliset ihmiset leimattiin Ylen toimesta neuvostovastaisiksi. Nykyisellä leimaamisella on kaksi kohdetta, itsenäisyyden lunastaneita kunnioittavat ja EU-kriittiset, jotka eivät välttämättä muodosta yhtä yhteistä ryhmää….”
Koko artikkeli: http://oikeamedia.com/o1-49224
Kolmen minuutin video:
”Jösse Järvenpää: Alpakka ja natsi
Balladi valhemedian ja punavihersokeiden härskistä kusetuksesta.”
https://mvlehti.net/2017/12/11/josse-jarvenpaa-alpakka-ja-natsi/
”Wiik: Alpakkagate ja vihervasemmiston eskaloituva häiriintyneisyys
Alpakkatapahtuman järjestäjä Aleksi Pahkala kärysi perin pohjin medialle valehtelusta ja tapahtumansa poliittisten motiivien peittelystä. Toki tapahtumasta vainusi jokainen vähänkään järkeä omaava jo alkumetreillä, että kyseessä oli yritys häiritä 612-kulkueen järjestämistä…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2017/12/11/wiik-alpakkagate-ja-vihervasemmiston-eskaloituva-hairiintyneisyys/
EU-diktatuurin ostamilla EUnukeilla ei ole Puolassa valtaa:
”Puolan uuden pääministerin mukaan Puola ei tule taipumaan Brysselin kiristyksen alla.
– Puolalaiset ovat ylpeitä, tärkeitä, hienoja ihmisiä. Emme salli itseämme kiristettävän, sanoi Puolan uusi pääministeri, Laki ja Oikeus-puolueen (PiS) Mateusz Morawiecki perjantaina puolalaisella TV Trwam -kanavalla.
Morawieckia haastateltiin Euroopan komission kanteesta Puolaa, Unkaria ja Tsekkiä vastaan. Bryssel on nostanut kanteen maita vastaan, koska nämä ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan Brysselin niille määräämiä uudelleensijoitettavia turvapaikanhakijoita Italiasta ja Kreikasta.
Lokakuussa Puolan presidentti Andrzej Duda varoitti EU:n hajoavan, jos se pakottaa jäsenmaat vastaanottamaan kehitysmaiden asukkaita.
Morawiecki kertoi myös maan aikeista pienentää valtion velkaa sekä maan riippuvuutta kivihiilestä.
Presidentti Andrzej Duda nimitti aiemmin valtiovarainministerinä toimineen Morawieckin pääministeriksi Beata Szydłon jätettyä hallituksensa eronpyynnön viime viikolla.”
https://www.kansalainen.fi/puolan-uusi-paaministeri-puolalaiset-ovat-ylpea-ja-hieno-kansa-eivatka-salli-itseaan-kiristettavan/
Sotilaallisestikin USA/Israel/EU/Nato-koaliition maailmanvalloitushanke yskii ja taitaa jäädä haaveeksi … tappio sodassa Kiinaa ja Venäjää vastaan odotettavissa?
US would likely lose war with Russia, China: RAND
In its latest report, titled ”US Military Capabilities and Forces for a Dangerous World,” the California-based think tank warned that the American military was standing little chance to win a possible conflict with Russia in Europe or with China over Taiwan.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162511
”Ronaldin mukaan velka, korko ja inflaatio ovat keskeisiä mekanismeja status quon ylläpitämisessä. Koko talousjärjestelmä perustuu velalle. Uusi raha luodaan velalla – nykyään täysin digitaalisesti – ja ihmisten ja kansakuntien velka lisääntyy jatkuvasti. ”
Tuo tosiasia, että pankilta velkaa ottamalla synnytetään uutta rahaa ei ole ainoastaan Ronaldin esittämä väite. Kyse on nykyisen pankkitoiminnan perustotuudesta ja käytännössä pankkien päätoimesta.
Asian on ansiokkaasti selittänyt Kauko Karlo ”Lyhyt johdatus rahaan” Suomen pankin julkaisuja, löytyy mm. tuolta: https://helda.helsinki.fi/bof/handle/123456789/8464
Tästä samasta aiheesta Kauko Karlo on myös luennoinut Aalto-yliopistossa. 😀
Eli tämä tosiasia on totta, vaikka sen esittääkin joku herra Ronald tahi poliitikon urasta haaveileva talousdemokraatti tai joku muu huuhaa fasisti. 😀
Muistakaa hämäämisen metodi: kohta 4:
””Palkataan hulluja”, eli etsitään jostakin sopivia kahjoja ikäänkuin ottamaan nimiinsä torjuttava asia. Jos joku vielä näiden toimenpiteiden jälkeen kiinnostuu ko. aiheesta, hän etsiytyy virallisen Mr/Ms.Hömpän luokse, -ja huomaa että tämän on täyttää potaskaa koko juttu. Sitten kiinnostunut lakkaa olemasta kiinnostunut, kuten olikin tarkoitus. Viralliset hömppä-hemmot pidetään esillä mediassa sopivin välein. ”
😀 😀
Jos ei Bernardin puhetta ymmärrä, ei ymmärrä numeroita. Auttaa tietenkin, jos hänet leimataan natsiksi tai äärijoksikin, joka puhuu höpöjä. Näinhän yleensä tehdään kun ei ole vasta-argumentteja.
Siis, rahaa laskevat liikkeelle vain liikepankit, vain. Siellä kulmahuoneissa päätetään paljonko ja minne. Jos lainataan miljoona, kierrossa on silloin miljoona kuleksimassa. Kun miljoona maksetaan takaisin, kierrossa on silloin nolla. Talous on seis. Mutta koska korko, on maksettava takaisin enemmän kuin tuo miljoona. Mistä saadaan rahat koron maksuun? Sieltä samasta paikasta mistä miljoonakin lainattiin, pankista. Siis jonkun toisen on lainattava enemmän kuin miljoona ja pantava kiertoon, että ensimmäinen lainaaja voi maksaa velkansa korkoineen jne. Näin toimii velkaponzi. Kun lainaus pysähtyy, velkoja ei voida maksaa, tulee ”pankkikriisi”, lama ja konkurssiaalto. Se tulee aina, kun jokin alue, esmes valtio, on kyllästetty velalla. Siinä asia lyhyesti viitottuna.
Velkaa on valtiolla, kunnilla, teollisuudella ja kotitalouksilla. Yhteenlaskettu velka pitää kasvaa että talous toimisi. Pölvästit Sipilä ja Orpo puhuvat vain valtion velasta. Jos sitä leikataan, jonkun muun on velkaannuttava. Vientiyritykset voivat tienata rahaa kiertoon viennillä, jos joku valtiakunta suostuu meille velkaantumaan tuotetta ostaen. Muut lainaavat paikallisista pankeista. Nekin ovat nykyisin ulkomaisessa omistuksessa. Hyödymme tuosta vientiteollisuudestakin entistä vähemmän, koska teollisuus on myyty ulkomaiseen omistukseen. Valtio on ollut ensimmäinen myyjä.
Joku on varmaan huomannut, että enimmäkseen ollaan huolissaan vain ”julkisesta” velasta, lähinnä valtion velasta. Siitä toitotetaan joka helvetin päivä. Kokonaisvelkaa ei juuri tilastoida. Täytyy laskea yhteen valtio, kunnat ja kotitaloudet tietääkseen paljonko meillä on velkaa. Nuo velat maksaa kotitaloudet.
”Täytyy laskea yhteen valtio, kunnat ja kotitaloudet tietääkseen paljonko meillä on velkaa. Nuo velat maksaa kotitaloudet.”
Suomessa valtionvelka on lähes kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA. Kunnilla kokonaisuutena lienee ulkomaanvelan osuus aika pieni.
Yritysten tilannetta en tiedä. Yksityishenkilöillä kokonaisuutena lienee ulkomaanvelan osuus hyvin pieni.
On huomattava ero siinä, onko VALTIONVELKA ulkomaista vain kotimaista. Kun Suomen melkein pelkästään ulkomainen valtionvelka on yli 60% bruttokansantuotteesta, sanottiin ainakin aikaisemmin että tietty kriittinen raja on ylitetty. Tämän eron merkitys näkyy verrattaessa tilannettamme Japanin vastaavaan:
”Vuonna 2009 Japanin valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta oli OECD-maiden suurin, 183,5 %,[44] ja vuoteen 2011 mennessä velka oli noussut yli kaksinkertaiseksi BKT:hen verrattuna.[7] Vuoden 2012 arvion mukaan Japanin julkinen velka on 218,9 % BKT:sta.[7] Se on huomattavasti korkeampi kuin esimerkiksi Euroalueen velkakriisin keskuksessa olevan Kreikan valtionvelka, joka vuonna 2011 oli arviolta 165,40 % BKT:sta, tai Italian 120,10 %:n velka.[45] Vuonna 2013 Japanin velka oli bruttokansantuotteeseen suhteutettuna maailman suurin.[9]
Japanin tilanne poikkeaa Euroopan ongelmamaista siinä, että Japanin velasta 95 % on KOTIMAISTA, eikä maa siksi ole yhtä haavoittuvainen ulkopuoliselle paineelle. Siinä missä ulkopuolisesta velasta riippuvaiset maat joutuvat tekemään työtä joukkovelkakirjojensa korkotason hillitsemiseksi, pystyy Japani edelleen hankkimaan lainaa kotimaansa markkinoilta yhdellä maailman matalimmista korkotasoista.[46]” – https://fi.wikipedia.org/wiki/Japanin_talous
Ymmärsitkö tahallasi väärin??? 😮
En suinkaan leimannut Ronaldia fasistiksi.
PS Onko todellakin nykymaailmassa olemassa muitakin pankkeja kuin liikepankkeja? Missäs semmoiset luuraa?
Ymmärtääkseni halal-linjoilla olevat oikeamieliset ja korkoa kiskomattomat islamilaiset pankitkin ovat liikepankkeja. 😀
”niin pyörii helvetinkone kapitalistinen…”
😀
Mietityttää nuo kansainvaellussuunnitelmat. Jo kauan sitten olisi pitänyt ennakoida Afrikan tilanne ja auttaa järkevästi ja massiivisesti Euroopasta käsin maanosaa. Ei niinkään rahaa antamalla, vaan esim. koulutusapuna ja yksinkertaisissa yritysprojekteissa maiden omia lähtökohtia huomioon ottaen. Nyt halutaan tuhota Afrikan omavaraista maanviljelyä viemällä sinne halpaa ruokaa ulkopuolelta. Kirkon ulkomaanapu pyrkii auttamaan sikäläisiä naisia hankkimaan ammatin ja elättämään näin itse perheensä. Tämän kaltaisella toiminnalla on kiire. Saksassa ennustetaan väistämätöntä ihmisvyöryä Afrikasta. Tavallaan kuitenkin entiset kolonialiset maat Euroopassa saavat vain oman karmansa maksettavaksi.
Jos saisin päättää, määräisin jokaisesta Euroopan maasta tietyn määrän toimijoita auttamaan ”ihmisiä jaloilleen” paikan päälle. Perustaisin armeijapalveluksen kaltaisen velvoitteen yhteiskunnille hoitaa siirtolaiskysymys ennalta ehkäisten ja opastaen. – Tätähän Soros ja kumppanit eivät katsoisi hyvällä…
Yhdysvalloistakin kuului jo aikaa sitten korkealta taholta, että tämä siirtolaisongelma Euroopassa on vasta alkua ja että ilmastonmuutos saa aikaan väestönsiirrot. Kuka tämän prosessin oikeastaan aiheutti ? Eiköhän se ilmasto rauhoittuisi, kun jenkit lopettaisivat ne myrkkyruiskutusmilitääritoimet ilmakehään. Sssssh! Sotilassalaisuuksista ei saa puhua!— Vaikka ne tuhoaisivat koko planeetan? No sehän kai on joillekin peräti jalo päämäärä…
Koska meillä valta-VALE-median aivopesemä kansa on antanut äänestämällä valtakirjan EU-diktatuurin ostamille EUnukeille pitää rajat auki ulkomailta tuleville miehittäjille, niin tämä on meillä varsinainen ”pakolais”-ongelma:
”EU lanseeraa ”Soros-suunnitelman” – kansanmurhasuunnitelma halutaan levittää koko Eurooppaan”,
http://magneettimedia.com/eu-lanseeraa-soros-suunnitelman-kansanmurhasuunnitelma-halutaan-levittaa-koko-eurooppaan/
Vrt. ”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”, http://magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Varsin katsomisen arvoinen 7 minuutin video:
”Maisteri Mannermaa – Orjatyövoimalla ökypalkoille
Suuryritysten mielestä Suomeen tarvitaan halpaa työvoimaa Aasiasta, Lähi-Idästä ja Afrikasta.”
https://mvlehti.net/2017/12/11/video-maisteri-mannermaa-orjatyovoimalla-okypalkoille/
Afrikka on luonnonvaroiltaan vauras, mutta kansainvälisten korporaatioiden ryöstön kohteena. Jopa tuottavat viljelysmaat vuokrataan nykyisin ulkomaille. Vievät ruoatkin afrikkalaisten nenän edestä. Siihen verrattuna kehitysapu ei ole mitään. Tarkoitettu lähinnä raikastamaan antajien rintaa. Kaiken ydin on korruptio, joka tämän mahdollistaa. Maksetaan muutama politikko sivuun ja sitten voi maassa tehdä suurinpiirtein mitä haluaa. Lienee tuo korruptiokin eurooppalainen vientituote Arfikkaan. Sen historiaa ei ole pahemmin tutkittu.
Niin ja kohta merenpinta nousee kulma ainakin 20m, ja me kaikki hukutaan!
Vahinko vain, nämä satusedät unohtivat kertoa, että viimeisen sadan vuoden aikana se ei ole oikeasti noussut vitunkaan vertaa. Pientä vaihtelua ylös -ja alaspäin koko ajan, mutta mihinkään se ei todellisuudessa ole noussut.
No, ei ilmastonmuutoksesta kannata stressata, ja huominenkin on vain ”normipäivä”.
https://www.youtube.com/watch?v=0_GReeGv1z8
”Niin ja kohta merenpinta nousee kulma ainakin 20m, ja me kaikki hukutaan!”
Brysselin mahtikäskyllä kaikki ”ilmastotalkoisiin” ja ilmastoveroja maksamaan, vanhukset, lapset ja imeväiset mukaanluettuina!
Totuudenetsijä ja muut, BKT ei ole mikään kiinteä summa rahaa. Kertoo vain miten raha kiertää ja vaihtaa omistajaa. Matti ostaa Eskolta, Esko Jussilta jne. Jos kaupasta kirjoitetaan kuitit ja peritään verot siitä tulee osa Suomen BKT’ta joka on nyt noin parisataa miljardia. Jokainen kiertoon lisätty euro nostaa BKT’ta vähintään tuplaten, samoin leikattu euro vähentää. BKT on nyt kuitenkin otettu suhdeluvuksi laskettaeessa valtion velkaa. Valtiohan ei ole emussa rahan liikkeelle laskija, vain välistä vetäjä. Kierrossa olevasta rahasta se saa välittömät ja välilliset veronsa, joilla yritetään hoitaa lakisääteiset tehtävät, huonolla menestyksellä, koska rahaa kiertää entistä enemmän ohi verojen valtiovallan omien päätösten ansiosta.
Tästä päästään emumaissa pakko-ohjattuun talouskuriin. Valtion velka saa olla enintään 60 % BKT’sta. Juuri millään valtiolla se ei ole alle tuon, vaikka yritys on kova. Yksityiset velanottajat eivät ole pystyneet korvaamaan valtioiden leikkauksia. Meininki on nimenomaan saada valtiot sivuun rahapeleistä, mutta ei ole mennyt oikein putkeen. Valtiot ovat joutuneet olemaan viimekätisiä lainaajia, kuin myös EKP ohjelmallaan quantitative easing, 60 miljardia kuukaudessa. Nappaan yhdestä blogista tilanteen 2010.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 Suomen BKT oli ~180 miljardia euroa. Samana vuonna julkisyhteisöjen velkataakka oli 87 miljardia euroa. Velan suhde BKT:n oli ~48% Mikäli haluamme laskea julkisen velan suhdetta BKT:n 5%:lla, niin kuinka paljon sitä (julkista velkaa) on maksettava pois? Vastaus on 9 miljardia euroa. Rahan kerrannaisvaikutuksen takia, BKT alenee vähintään kaksi kertaa em. summan verran (18 miljardia). Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavana vuonna (2011) velan suhde BKT:n ei ole laskenut yhtään. Ja näin ollen on yritettävä uudestaan, yritettävä kovemmin.
Että leikattu on ja yritettty kovasti. Mikäs se tilanne on nyt armonvuonna 2017 kun Suomi täyttää 100 vuotta. Pelkkä valtionvelka on yli 100 miljardia, suhdetta BKT’n en nyt tiedä, mutta katellaan. Katellaan myös kaikki velat yhteensä kun viitsitään. Ei tarvitse kuunnella vain pashanjauhantaa valtionvelasta.
”Ei tarvitse kuunnella vain paskanjauhantaa valtionvelasta.”
Nykyisen n. 100 miljardin euron KOROLLISEN ULKOMAISEN VALTIONVELKAMME korkokustannukset nykyisellä n. 2% korkokannalla ovat n. 2 miljardia euroa per vuosi ULKOMAILLE. Entäpäs jo korkokanta tuplaantuu tai triplaantuu esim. 6 prosenttiin, euroina 6 miljardiin vuodessa ULKOMAILLE.
Kauppalehden mukaan 27.1.2017 Kreikan korkotilanne oli seuraava:
”Kreikan kaksivuotisen bondin korko pomppasi 57,2 korkopistettä 7,190 prosenttiin. Maan kymmenvuotisen velkapaperin korko oli 19,1 korkopisteen nousussa 6,995 prosentissa.” – https://www.kauppalehti.fi/uutiset/korot-ja-valuutat-kreikan-valtionlainojen-korot-nousussa/DCN8TKgf
Tuolla 7% tasolla Suomen valtionvelan ulkomaille maksettava korko olisi n. 7 miljardia euroa ULKOMAILLE.
Mistäs ne rahat revittäisiin? Kuten itsekin olet maininnut, nykyisenä noususuhdanne-aikanakin valtion nettovelanotto on n. 3 miljardin euron luokkaa. Eli 2 miljardin sijasta 7 miljardin korkomaksut ulkomaille tarkoittaisivat ulkomaanvelkamme paisutusta 3 miljardin sijasta 8 miljardilla eurolla per vuosi.
Edellä sanotulla en halua vähätellä muiden velkojen merkitystä. Kuitenkin pitkällä tähtäyksellä nimenomaan hallitsemattomalla VALTION ULKOMAANVELAN paisumisella päädytään helposti IMF:n kuristusotteeseen, joka on samalla todellinen ns. tavallisten tallaajien kurjistamisote – esimerkkitapauksia löytyy maailmalta pilvin pimein.
Että sellaista paskanjauhantaa tuosta VALTION KOROLLISESTA ULKOMAANVELASTA!
Mutta menee kuin on meinattu. Veikkaisin että kokonaisvelkamme on jo yli 400 miljardia, eikä ”kasvua” tule ellei velkaa lisätä. Menkäähän ihmiset pankkiin rahaa lainaamaan että saadaan lisää rahaa kiertoon ja talous ”kasvuun”. Muuta tietä ei nyt ole. Suurin osa kotitalouksien luotoistahan on asuntoluottoja. Suurin osa liikkeelle lasketuista luotoistakin kohdistuu asuntoihin ja kiinteistöihin. BKT näyttääkin seuraavan melko tarkkaan asuntojen hintoja. Toisin sanoen, onyhtäkuin ”asuntokupla”, pankkien tekemä.
Tuli mainittua EKP ja sen QE. Näin reaalitaloudesta katsoen se ei ole elvyttänyt yhtään mitään. Easing, kaunis sana, mutta itse asiassa EKP on vain viimekätinen lainaaja, joka ostaa pankeilta ja sijoittajilta ongelmaluotot pois. Siihen palaa se 60 miljardia kuukaudessa, joka jaetaan pääoma-avaimen mukaan emumaille. Suomen osuus on 1,8 %. Se kirjataan sinun velaksesi, euroveronmaksaja. Kysyttiinkö sinulta, saako näin tehdä? Näin sovittiin emun kakkosvaiheessa. Keskuspankit eivät saa lainoittaa julkisyhteisöjä, siis elvyttää. Vain pankkeja ja sijoittajia.
Kainon toivomuksen voi aina esittää ”sijoittajille”, jotka saavat rahansa korkoineen asianmukaisine käsittelykuluineen käsiin mädäntyneistä velkakirjoista. Sijoittakaa nyt siten, että ”talous kasvaa” ja saamme ”työpaikkoja”. Sijoittajathan hakevat enimmäkseen pikavoittoja esmes spekuloimalla raaka-aineiden, ruoan yms kaupalla. Elinkustannukset ainakin nousevat. Osakekursseihin on puhallettu lisää ilmaa ”sijoituksilla” ja voihan sijoittaa huonossa jamassa olevien valtioiden velkakirjoihin. Mitä huonompi talous valtiolla, sen paremmat ”tuotot”. Esimerkiksi käy Kreikka. Valtiothan eivät mene konkurssiin, koska niillä on verotusoikeus. Viimekädessä sijoittaja saa aina rahansa, jos ei valtiolta, niin veronmaksajilta. Maksaja on muuten sama, sinä. Ja kun valtio on ”pumpattu” täyteen velkaa, voidaan sanella mitä siellä on yksityistettävä. Saadaan valtiosta yövartijavaltio ja valtiontaloudesta tullikoppitalous. Silloin kaikki pyörii ”sijoittajien” ehdoilla. Ollaan ytimessä. Kuulostaako jotenkin tutulta?
Kyllä, tuttua on. Ollaan todella ytimessä, mätäpaiseen ytimessä.
Kummasti kansa vaan sietää tuota hajua. Liekö jo sekin aisti menetetty.
Martin Armstrongin, jonka suuri ihailija olen, kirjoitukset antavat erinomaisia näkökulmia rahatalouteen.
Hän määrittelee FIAT-rahaksi kaiken valuutan, jolla ei ole vapaita markkinoita. Esimerkiksi siitä syystä, että valtio sääntelee rahaa lakia käyttäen. Sillä ei ole merkitystä ilmaistaanko raha digitaalisesti vaiko fyysisenä välineenä.
Tästä linkistä lyhyt historiallinen katsaus
ja
tästä linkistä lisää Martin Armstrongia.
Onneksi on euro ja muut G20 valuutat, joita valtiot eivät voi säädellä millään tavalla. Vain pieni ryhmä ”päättäjiä” säätää, jotka huseeraavat BIS pankin yläpuolella.
Ne BIS-pankin yläpuolella huseeraajat:
Bank for International Settlements – How The Rothschilds Control and Rule the World,
https://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/esp_sociopol_rothschild40.htm
Ks. myös ”The Hidden History of the Incredibly Evil [Rotschild] Khazarian Mafia (Updated)”,
https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/
Meidän Sipilä se kävi sitten paiskaamassa vähän päälle satamiljoonaa Pariisissa ilmastonmuutoksen ”torjuntaan”. Ei ollakkaan köyhiä eikä kipeitä. Tiedoksi työttömillekin. Sinänsä kiva lahjoitella kun ei tarvitse panna omiaan likoon. Se merkataan meille velaksi. Siitäkin kivoja nuo lahjoitukset, ettei maksajalle tarvitse tuloksista raportoida. Voi käyttää rahat vaikka hukkuneiden merimiesten vaatetukseen.
Veikkaanpa vielä, että eivät nuokaan rahat mene ilmastonmuutoksen torjuntaan. Niillä torjutaan köyhyyttä. Kenen köyhyyttä, sitä ei meille tulla koskaan kertomaan.
Tuosta voi saada vähän vihjettä, mihin nuo Sipilän lupaamat sata miljoonaa tai ainakin suurin osa niistä päätyy:
”And Now For The 100 Trillion Dollar Bankster Climate Swindle…”,
https://www.corbettreport.com/and-now-for-the-100-trillion-dollar-bankster-climate-swindle/
Huom. Rockefeller ja Rotschild ovat mukana kuviossa!
Tuolla sadalla miljoonalla myös paisutetaan KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME ja samalla hitusen lykätään Rotschildin velkaponzin romahdusta samoin kuin ULKOMAAN-velaksi otettavilla matujen täysihoitokustannuksilla, miljardiluokkaa per vuosi.
Ks. myös ”USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen”,
http://whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.html
Kannattaa katsoa seuraava viiden minuutin mittainen video:
”What They Haven’t Told You about Climate Change”,
https://www.youtube.com/watch?v=RkdbSxyXftc
”Bilderna på svältande isbjörn på Arktis Fake News
Häromdagen visades hemska bilder över hela världen på en döende isbjörn på den arktiska Baffinön i nordöstra Kanada. Det upprepades påståendet att isbjörnar minskar p.g.a. klimatuppvärmningen. Detta är typiska Fake News. Sanningen är att isbjörnen har ökad i antal, inte minskad:…”
http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/2000.html
’..Sipilä se kävi sitten paiskaamassa vähän päälle satamiljoonaa Pariisissa ilmastonmuutoksen ”torjuntaan”. Ei ollakkaan köyhiä eikä kipeitä. Tiedoksi työttömillekin. Sinänsä kiva lahjoitella kun ei tarvitse panna omiaan likoon..’
Sipilä on kuten fariseukset joita vastaan historian Jeesus taisteli.
Koko tuo videon kuvaama rahan nousu jumalaksi ja taistelu sitä vastaan on ajanlaskun alun toisintaa — ei voi olla kahta jumalaa, on valittava: fariseusten raha tai korkeampi moraali
”Jesus was right.
One cannot serve both God and Money. One must choose.
Money is governed by the principalities of hell.
Besides, Jesus already wrote the end of the story, and it favors those who worship Him:
“Behold, I will cause those of the synagogue of Satan, who say that they are Judahites and are not, but lie– I will make them come and bow down at your feet, and make them know that I have loved you.” Revelation 3: 9
https://biblicisminstitute.wordpress.com
The heart of the US Government is Congress. It is full of Judases who have sold out their country to said MONEY god.
USAn(kin) kongressi on täynnä Juudaksia jotka ovat myyneet maansa valitessaan rahan Jumalakseen.
Rahasta ja velkaorjuudesta toisenlaiseen orjuuteen: Googlen hakukoneen valheiden orjaksi
Linkistä avautuvan artikkelin kirjoittaja sanoo: ”… kuten sanoin et voi tajuta kuinka isoja sikoja he ovat”
NEO – Is Google’s search engine a marked deck?
The lunatic technocracy to introduce truth algorithms for us
Like I said, you have no idea how nasty these people are. You have no inkling how far they will take this game once the information bubble is fully domed over you.
The end reality is something out of a Hollywood apocalyptic vision.
This has nothing whatsoever to do with whether RT and Sputnik are 50% or 100% truth.
This Google move is about selling you a 100% lie.
In a coming report, I’ll give you more evidence their rankings have zero to do with truth.
https://www.veteranstoday.com/2017/12/11/neo-is-googles-search-engine-a-marked-deck/
Kun valta-VALE-median aivopesemä kansa antaa äänestyskerrasta toiseen blankko-valtakirjan EU-diktatuurin ostamille EUnukeille, niin kehitys on tällaista:
”Lakivaliokunta päätti luovuttaa tuomiovallan ulkomaille”,
https://www.nykysuomi.com/2017/12/12/lakivaliokunta-paatti-luovuttaa-tuomiovallan-ulkomaille/
(The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays bribes. – ”Expose the EU dictatorship and its police state ”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html)
Eero Tillasen avoin kirje Juhana Vartiaiselle:
”Juhana Vartiainen, en kannata sen paremmin kansallissosialismia kuin fasismiakaan, kommunismista, islamismista tai sionismista nyt puhumattakaan. Tämän kaiken olen tuonut puheissani ilmi monta kertaa.
Olenko siis mielestäsi natsi?
Kysyin tätä jo blogiisi kirjoittamassani vastineessa mutta ethän sinä pelkuri uskalla vastata, vaan sensuroit vastineeni. Sinä ja puolueesi ette ole Suomen kansan asialla, se on nähty monta kertaa, te palvotte globalistieliittiä.
Islannin tyyliin tehty kattilamielenosoitus ja sen etkot puolustavat tätä kansallisvaltiota, sen kansaa ja kulttuuria herättämällä suomalaiset näkemään millaisia valehtelijoita te maanpetturipoliitikot olette.
Suomalaiset, herätkää! Globalistien perseennuolijat varastavat isänmaanne jalkojenne alta ja lahjoittavat sen pois, pala palalta.
Eero Tillanen”
https://www.nykysuomi.com/2017/12/08/lukijan-kynasta-eero-tillasen-avoin-kirje-juhana-vartiaiselle/
Lystikästä:
”Synagoga-iskut muslimien tekemiä – Mossad puolustamaan juutalaisia, koska Ruotsin feministihallitus on kyvytön
Perjantaina Malmössä mellakoineet muslimit huusivat: ”Me olemme aloittaneet intifadan Malmössä! Haluamme vapautemme takaisin! Ammumme kaikki juutalaiset!”,
http://oikeamedia.com/o1-49312
Näin Ruotsia pelastetaan … vaiko tuhotaan …?
Synagoga-iskut muslimien tekemiä – Mossad puolustamaan juutalaisia, koska Ruotsin feministihallitus on kyvytön
Israelin turvallisuuspalvelu Mossad tviittasi eilen:
”Kärsivien juutalaisten pelastaminen antisemitistista maista on jotain, mitä olemme tehneet kahdeksan vuosikymmenen ajan. Valitettavasti meidän on tehtävä se uudelleen eräässä arabimaassa, Ruotsissa.”
http://beta.oikeamedia.com/o1-49312
Tietenkin vain omia pelastetaan, ei ruotsalais-goimeja.
Ja kuka sitten Ruotsia tuhoavan pakolaisaallon takana on? Miksi niitä tulee Eurooppaan ja Ruotsiin ja miksi sellaisia jotka haluavat tuhota juuri juutalaisia? Ja miksi Ruotsissa feministit ovat vallassa?
No, me tiedämme miksi… ja kuka tämän kaiken takana on juonimassa.
Haiskahtaa Itse luodulta anti-semitismiltä … joku taho huijaa oikein olan takaa ja taitavat meidänkin sionistit olla hengessä mukana?
Koskahan on meidän vuoro kokea sama teatteriesitys…? Saamme ’pelastajat’ tänne ehkä jopa ilman hallituksen pyyntöä…
”Italian eurosceptics to UNITE? Terrifying prospect for EU as talks revealed
THE European Union could be in for a terrifying shock after Italian eurosceptics have revealed they could be about to form an alliance with the controversial Five Star Movement…”
https://www.express.co.uk/news/world/827464/Italy-eurosceptics-alliance-Five-Star-Movement-European-Union-warning
Bobby Fischer on Jews:
https://www.youtube.com/watch?v=1oO0_1oS_oU&feature=youtu.be
Siinähän se … mutta olet anti-semitisti kun tuon kerrot. Kun on ’valittu’ niin voi tehdä mitä huvittaa ja jos joku valittaa niin hän on antisemi.
Saa nähdä kuinka kauan tuo toimii … aika hyvin on toiminut jo pari tuhatta vuotta.
Pitäisikö jenkki-goimien jo herätä vai nukkuvatko hautaan asti?
”… Because – as I discovered when researching the history of ’anti-Semitism’ – Jews suffer from one fatal weakness: A sperg-like inability to know when enough is enough.
Push, push and push again until eventually, seemingly to Jewish amazement, the goyim explode in anger and another pogrom ensues.
The signs of overreach – and hubris-based carelessness – are increasingly obvious even in trivial ways. From John Podhoretz referring to ’goyim’ (cattle) in a Twitter feud, to David Aaronovitch using the Op-Ed pages of the London Times to warn that ’Defending White Interests Can Never Be Right’, to the increasingly transparent nation-wrecking machinations of Soros in eastern Europe.
The signs of careless overreach are there and an increasing number of Whites are noticing. Time will tell.
http://irishsavant.blogspot.fi/2017/12/its-what-conquerors-do.html
’..using the Op-Ed pages of the London Times to warn that ’Defending White Interests Can Never Be Right’..’
(American) Education is a War on Whites
http://www.theoccidentalobserver.net/2017/12/10/american-education-is-a-war-on-whites/#more-155277
Sama suomeksi: Blogi: Heikki Porkka, ke 13.12.2017 13:50
Suomea upotetaan määrätietoisella politiikalla ja tyhmyydellä —
http://beta.oikeamedia.com/o1-49424
Kova uutinen:
https://www.express.co.uk/news/world/890341/Italy-hatches-plan-leave-eurozone
Askenazien unelma-unioni hajoaa … olisi käsittämätöntä ellei se hajoaisi.
Ei kukaan täysjärkinen ja itseään kunnioittava vapaa kansa halua elää askenazien ’kaviaarieliitin’ luomassa ja hallitsemassa EU-rostoliitossa ja kokea Ruotsin kohtaloa.
”If you don’t understand the world, and yet take your cues from it, you will never grow up.”
Se on painajainen Suomessakin vallankahvassa oleville EU-diktatuurin ostamille EUnukeille ja Brysselin lihapadoista unelmoiville syöttiläille.
Ruotsi parkuu — Avunhuuto ’Ruotsiksi kutsutun mielisairaalan’ sisältä
Minulla on kansainvälinen työ, joka antaa minulle mahdollisuuden päästä säännöllisesti pois mielisairaalasta, joka Ruotsista on tullut. Toivon voivani varoittaa muuta maailmaa siitä, miten liberaaliset ajatukset voivat täysin tuhota kansan kuten Ruotsissa on tapahtunut….
A Cry for Help from Inside a Mental Asylum called Sweden
I have an international job which gives me the opportunity to regularly escape the mental asylum that Sweden has become. I hope to be able to warn the rest of the world for how liberal thoughts can totally annihilate a people the way that it has in Sweden. For the good of the rest of the world I recommend that you intellectually fence off the mental asylum still called Sweden and don´t let any of the insane ideas, or persons, escape to poison your people or country.
I´ll tell you where you end up: In Sweden. One of the countries with the most rapes per capita in the world. A country with an explosion of mental ill-health (official PDF document confirms as much) amongst young women and children. This is because we have, through sexual liberation and so called equality, stripped our women of true femininity. The oxymoron of “women has to be liberated from their homes/kitchens” has been bought, hook sink and rod, by the brainwashed Swede.
Women in insane Sweden needs to get back to work as quickly as possible after giving birth, and are expected to hand over what is most precious in their lives to the state for an institutionalised upbringing in the standardized day care system. A system which is free from religion by state edicts.
As a result depression amongst mothers and children is widespread in Sweden. To have children who are growing up, deprived of the contact with their mothers, taught that their existence is just a coincidence, and that there is no purpose with their lives, does not quite seem to be a recipe for happiness. The only thing that makes them good persons is if they are standing up to the previous stated nonsensical concepts.
If we are tolerant with no limits and no exceptions, there is actually nothing which we do not accept. Being limitlessly tolerant means that we are standing up for nothing. In other words, we are actually inviting the devil in to our society. The devil is in the process of destroying Sweden.
God help us.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162625
”Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa…” 😀
Vihervasemmistolaista arkipäivän ”stilisoitua” fasismia.
(PS Käytän termiä stilisoitu fasismi tarkoittamaan kaikkia nykyisen EU-Suomen tynkäeduskunnan puolueita. Stilisoitu fasismi eroaa 30-lukulaisesta nahkasaapas-, pussihousufasismista a`la persut, Suomen Sisu, SVL jne jne jne. siinä, että se on täysin ”läntisen arvoyhteisön” ja EU-normien mukaista fasismia. Porosenkon Ukrainassa 30-lukulainen nahkasaapas-, pussihousufasismi ja ”stilisoitu fasismi ovat ainakin hetkellisesti liittoutuneet ja löytäneet yhteisen fasistisen sävelen.)
Nyt itse asiaan: aluksi vihreät, tuo kalastaja Linkolan, tuon pikkupoikana Heindrich Himlerin polvella istuneen ajattelijan ja jo edesmenneen Suomen fyyrerin Pekka Siitoimen perustama poliittinen liike.
Näiden kahden älyn jättiläisen ajatuksia on johdonmukaisesti ajanut ja edustanut nykyinen vihreiden kansanedustaja Antero Vartia. Pari helmeä Vartialta:
”Antero Vartian mukaan ei ole järkevää kieltää työn tarjoamista alhaisemmalla hinnalla tai heikommilla työehdoilla, jos ihmiset ovat itse valmiita ottamaan työtä vastaan heikommalla palkalla ja huonommilla työehdoilla.”
Siinäpä Suomen työläisille fasistin tarjoamaa ihanuutta. 😀 😀
”Vartia nosti Toimisen podcastissa esille myös suomalaisten työntekijöiden irtisanomissuojan, jota hän pitää liian vahvana.”
HOHHOHOO LOL 😀 😀 nytpäs fasisti vitsin lykkäsi, tässä maassa siis EU-Suomessa on yksi kaikkein huonoimmista irtisanomissuojista EU:n alueella mikä työntekijöillä on. Saksassa, Ruotsissa, Italiassa jne jne työntekijöiden irtisanominen tulee firmalle huomattavasti kalliimmaksi kuin Suomessa.
Edistyksellinen stilisoitu fasisti Vartia haluaisi tietysti verrata Suomea Saudi-Arabiaan, Arabiemiraatteihin tai Qatariin mitä työntekijöiden oikeuksiin tulee. 😀 😀
Lähde: https://m.iltalehti.fi/politiikka/201712122200597500_pi.shtml
Jatketaan, uusi stilisoitu versio ex-demari fasistista alias satiaisesta on kuitenkin vasemmistoliittolaisvassari Anna Kontula.
Fasisti Vartiaisen aatteita tukien Anna Kontula astuu rintarottigilla tukemaan stilisoidun fasismin agendaa.
”Vasemmistoliiton kansanedustajan Anna Kontulan mukaan työvoiman saatavuusharkinta on vanhanaikaista ja hidastaa tarpeettomasti työmarkkinoiden toimintaa. Työntekijöitä voidaan myös tietyissä tapauksissa painostaa, sillä heidän oleskelulupansa saattaa riippua työsuhteen jatkumisesta”
Löytyy: https://www.verkkouutiset.fi/vasemmistoliiton-anna-kontula-ilmiriidassa-ay-pomojen-kanssa/
Mitä todennäköisimmin Afrikasta saatavuusharkinnalla saapunut negridi on valmis ottamaan työtä vastaan millä hinnalla hyvänsä, aivan stilisoidun fasisti Vartian aatosten mukaan ja näinhän jo nyt, tässä ja tänään tapahtuu.
”Anna ja Antrero yhteen soppii, huomenna pannaan pussauskoppiin…”
Näin tuo vihervasemmistolainen stilisoitu fasismi etenee ja EU-Suomi mätänee. 😀
Lopuksi Kössin eli Kyösti Suokkaan ansiokas kirjoitus aiheesta:
”Leikkitotta
Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) ensimmäisenä ja reippaat sata muuta perässä allekirjoittivat lakiesityksen, jolla halutaan vapauttaa Suomen työpaikat koko maailmalle, yli seitsemälle miljardille ihmiselle. Tätä tarkoittaa selkokielellä työlupamenettelyn saatavuusharkinnasta luopuminen.
Jokainen työnantaja saisi vaihtaa työntekijänsä minkä maalaisiksi haluaa. Vaikka ahkeriksi kaukoaasialaisiksi. Ainoa edellytys on, että yrityksen luottotiedoissa ei ole suurta häikkää ja se lupaa noudattaa Suomen lakia ja työehtosopimusta.
Tähän päivään mennessä en ole nähnyt tapausta, jossa edes Euroopasta tulevalle rakennusalan reppumiehelle olisi sovinnolla maksettu lain ja työehtosopimuksen mukaiset palkat. Kehitysmaiden työntekijöistä puhuttaessa tämä on enemmänkin vitsi. Eihän kukaan tosissaan tätä aio tehdä. Lastenlaulun sanoin, ei narraamista, mutta leikkitotta.
Kehtaan sanoa näin, sillä olin itse aikanaan tätä ulkomaalaislain kohtaa värkänneessä työryhmässä. Jälkeenpäin olen saanut todeta, että lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Kehitysmaista tulevien työntekijöiden vähimmäisehtoja ei pysty valvomaan kukaan, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Sukulaisten, klaanien, uskonveljien ym. porukoiden keskenään sopimiin diileihin ei pääse väliin sen enempää viranomaiset kuin ammattiliitto.
Rakentajille lakiesityksen läpimeno tarkoittaisi synkkeneviä aikoja. Maasta toiseen liikkuva työvoima on valtaosin rakennusporukkaa. Yli näköpiirissä olevan tulevaisuuden meille virtaisi halpatyövoimaa, joka olisi valmis tekemään töitä millä hinnalla hyvänsä. Taistelu työpaikoista kovenisi. EU:n vapaan työvoiman liikkuvuuden jo aikaan saaman mollivoittoisen palkkakehityksen sävyt syvenisivät.
Lakiesityksen allekirjoittaneilla kansanedustajilla on erilaisia motiiveja. Osalla se lienee heltymätön into edistää rikkaiden asiaa. Mikä upeampaa, kuin pysyvä työvoiman ylitarjontaan ja palkkojen polkemiseen perustuva työvoimakustannuksia alentava automaatti. Osa ehkä haluaa auttaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saavia pakolaisia pysymään Suomessa. Karkotuksen estävä kynällä sepitetty työsuhde on monin verroin vaivattomampi hankkia, kuin viranomaiset vakuuttava parisuhde.
Motiivit vaihtelevat, mutta yhteistäkin esittäjiltä löytyy. Suomessa asuvien mahdollisuus työllistyä omassa maassaan tai pysyä työpaikassaan elämiseen riittävällä palkalla ei kiinnosta pennin vertaa. Kiky-sopimuksen hengessä runnotaan Suomen työpaikkoja kansainväliseen kilpailuun, ja näillä markkinoilla tunnetusti halvin tarjous voittaa.
Nykyisenä globalisaation aikakautena kansanedustajan rooli lienee saanut uuden ulottuvuuden, jota meidän vanhojen ay-jäärien on vaikea ymmärtää. He edustavat edelleen kansaa, mutta kaikki eivät ehkä omaa kansaansa.
Kössi”
Löytyy tuolta https://kossi.rakennusliitto.fi/blogi/leikkitotta/
https://www.youtube.com/watch?v=F6e2iBeLxr0
’..kansanedustajan rooli lienee saanut uuden ulottuvuuden, jota meidän vanhojen ay-jäärien on vaikea ymmärtää. He edustavat edelleen kansaa, mutta kaikki eivät ehkä omaa kansaansa..’
Mitähän kansaa?
Olisikohan parempi sanoa että edustavat Bernardin videossa kuvattua globalistimafian stilisoitua ’askenazi-fasismia’ joka on levinnyt koko ’läntisen arvoyhteisön’ ytimiin sitä ohjaavaksi ja tyrannisoivaksi voimaksi.
Kun ’veroparatiisifasismi’ ja -kapitalismi jyräävät niin silloin ollaan kuin Mexikon pikajunassa ja ’tehdään niinkuin rosvot määräilee’.
Koko meidän ”kansanedustuslaitos” hallitusta myöten ovat täysin hakoteillä. Widuttaa suorastaan kuunnella niiden puheita. Mutta, näin olemme äänestäneet, valitus ei auta. Vika löytyy peilistä.
Tärkein asia eduskunnassa tällä hetkellä on alkoholiveron korotus. Sillä on arvioitu kerättävän sata miljoonaa lisää veroa. Mutta Sipilähän kävi sen verran paiskaamassa jo Pariisiin, etukäteen ennen kuin veroa on ehditty vielä keräämäänkään. Muistakaahan suomalaiset pämppäillä ensi vuonna vähintään saman verran. Torjutte ilmastonmuutosta. Siinä tärkeimmät.
Teemu Vehkala kirjoittaa seuraavasti:
”Tiesitkö että olemme Euroopan vanhin kulttuuri
Suomalainen kulttuuri on asia josta varsinkin virallisissa historian kirjoissa on aina valehdeltu röyhkeästi. Varsinkin sen puolesta että kuinka vanha todellisuudessa tämä Suomen kulttuuri todellisuudessa on. Sillä suomalainen kulttuuri on Euroopan vanhin ja tämän tietää kyllä mm. Vatikaani.
Mutta miksi nämä tahot eivät näitä historian takaisia asioita suostu tunnustamaan julkisesti. No katsotaan vain takaisin 1500-luvulle jolloin Suomessa poltettiin Kuusiston linna vuonna 1528 Kustaa Vaasan toimesta, jossa sijaitsivan Suomen kulttuurisen historian asiakirjat.
Tämän tihutyön jälkeen pystyi Ruotsin eliitti uskottelemaan että kuinka Suomi olisi aina ollut ruotsalainen…”
Koko artikkeli: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2017/12/tiesitko-etta-olemme-euroopan-vanhin.html
Foliohattujen salaliittoteoriaa?
”Vatikanens Paul VI audience hall reptilformad, ingen slump!”, http://whitetv.se/en/historiefoerfalskning/33/2002.html
Tässä on huippuanalyysiä globalisaatiosta, maailman, EUn, Suomen poliittisesta tilanteesta.
Turun yliopisto, Paavo Väyrynen ”Uusi suunta Suomelle”: https://www.youtube.com/user/turunyliopisto/live
4.30 kohdilla menee hieman misinformaation puolelle kun puhutaan natsien varastamasta kullasta ja sen myynnistä BIS: kautta. NSDAP:llä oli oma Mefo- ja Öffa vekselipohjainen rahoitusmekanisminsa ja kultaa käytettiin kaupankäyntiin vain niiden tahojen kanssa jotka eivät suostuneet/kyenneet soveltuvaan kansainväliseen vaihtokauppaan. NSDAP tai sen johtohenkilöt eivät siis olleet muuten mitenkään BIS:n taustalla(johon vähän vihjattiin) joka nyt vain ilmeisesti sattui olemaan se kansainvälinen taho jossa isompia kultamääriä pystyttiin likvidoimaan keskitetysti ja mahdollistettiin kaupankäynti (((kansainväliseen))) finanssijärjestelmään kuuluvien maiden kanssa. Hän ei mainitse juutalaista vaikutusta BIS:n taustalla lainkaan vaan tässäkin ainoa kerta kun juutalaiset mainitaan niin se on uhrin roolissa.
https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2013/07/20/jotain-yleista-saksan-talousihmeesta-mefo-vekselit-ym-1933-45/
https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2015/03/31/hitler-ja-kulta/
Tuossa on varmaan perää. Kansallissosialistit tekivät osin puolipakollista yhteistyötä globaalin Rotschildin anglo-sionistien finanssijärjestelmän kanssa mutta vain siten että itsekin hyötyivät siitä. Perusidea heillä oli talousdemokratia joka ei hyödyttänyt ulkopuolisia pankkiireita.
Sama pätee jälkikäteen kiistattomasti varmennettuun yhteistyöhön holokaustissa jolla Saksaan hyvin integroituneita juutalaisia painostettiin muuttamaan sionistien suunnitelmien mukaan Palestiinaan jonka he olivat päättäneet ryöstää palestiinalaislta ja perustaa sinne oman valtionsa Lähi-idän valloittamiseksi.
Ken Livingstone unrepentant over Hitler remarks amid fresh Labour probe
The former London mayor faces a fresh Labour Party investigation into his claims that Adolf Hitler supported Zionism in the 1930s.
http://news.sky.com/story/corbyn-labour-to-review-ken-livingstones-grossly-insensitive-remarks-10826175
When Speaking The Truth Gets You Into Hot Water
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=158786
Vaikka Brother Nathanael Kapnar sivusto lieneekin ns. ’kontrolloitu oppositio’ niin asiaa mies taitaa silti puhua.
Tässä artikkelissa Kapnar pistää halvalla ’pakanoiden’ (Gentiles) huonoja ’shakkipelitaitoja’ ja näkee siinä syyn miksi Amerikka on tuhon partaalla.
Auttaisiko ymmärtämään paremmin myös monen muun maan asioita, ehkä koko maailmankin menoa?
Why America Was Never Great Again
http://www.realjewnews.com/?p=1256
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162753
Trump (ehkä meidänkin eliitti?) on sortunut sivuuttamaan shakkipelin mestari pelaaja Lucenan muutamat tärkeät ohjeet:
Yleisempiä peliohjeita:
”Pelin aikana älä juo viiniä, juo vettä.
On edullista, että vastustaja on hyvin syönyt ja juonut.
Pelaa vain pienestä panoksesta, ettei sen ajatteleminen häiritse.”
Lasha Darkmoon paljastaa: Tällainen on globaalia hegemoniaa edustavan ’zio-masonic shakkikerhon’ tukikohta Lähi-idässä … HUH ! … jonka mielettömyyksiä 70 milj kristittyä sionistia tukee ja rahoittaa…
A charming people, these, who have somehow managed to convince 70 million Christian Zionists to give them their full support and finance them in their follies.
Israeli General Rafael Eitan remarked frankly in 1980: “We have to do everything to MAKE THE PALESTINIANS SO MISERABLE that they will leave.”
“Israel must be like a mad dog, too dangerous to bother.”
Moshe Dayan, Israeli general
So what is President Donald Trump doing to put a stop to the appalling cruelties in Occupied Palestine that form the subject matter of the video we are about to see?
The answer is — nothing.
https://www.darkmoon.me/2017/break-the-childrens-bones-how-israel-tortures-maims-and-kills-palestinians/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162820
Lasha Darkmoon
Dr Lasha Darkmoon (b.1978) is an Anglo-American ex-academic with higher degrees in Classics whose political articles and poems have been translated into several languages. Most of her political essays can be found at The Occidental Observer and The TruthSeeker. Her own website, Darkmoon.me, is now within the top 1 percent of websites in the world according to the Alexa ranking system.
Näin Israelin miehittäneet – etupäässä – kasaari-talmudistit kohtelevat palestiinalaisia gojimeita – sen enempää palestiinalaiset kuin muutkaan gojimithan Talmudin opin mukaan eivät ole eläimenkään arvoisia, joita talmudisti-juutalainen niinollen voi tappaakin mielensä mukaan:
”Israel torterar palestinska barn + israelisk polis infiltrerar protest utklädd som palestinier”,
http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/2003.html
”Mossad Murdered Palestinian Journalist Bechir Rabani? Robert Aschberg suspect”,
http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/2004.html
Nähtäväksi jää kuinka moni suomalainen kristitty tukee ymmärtämättään vaaleissa kristinuskon tuhoa. Asiaa pohtii M. Juutinen.
Vuoden 2018 presidenttivaalit lähestyvät. Onko Suomella ainuttakaan varteen otettavaa presidenttiehdokasta? Tätä pohdimme tässä kirjoituksessa.
http://magneettimedia.com/presidenttiehdokkaiden-esittely/
Israel Shamir’in mukaan Jerusalemin menetys merkitsee juutalais-sionistien voittoa kristinuskosta mikä on hyvin valitettava asia.
by Israel Shamir (cross-posted with the Unz Review by special agreement with the author):
Jerusalem is first of all a symbol, and a potent one; the American recognition of Jewish sovereignty over the Holy City is a sign of the final Jewish victory over Christianity, and it is to be deeply regretted.
http://thesaker.is/jerusalem-in-my-heart/
Näin Texe Marrs kirjassaan ”The Holy Serpent of the Jews”:
”Unmasking the Most Colossal Devil Religion Ever
Today, we are on the threshold of a horrifying new epoch of Jewish history. Now, comes the Holy Serpent, slithering from his fiery abode in hell to wreak havoc upon humanity. Jesus once declared, “Ye serpents, ye generation of vipers. How can ye escape the damnation of hell?”
Amazingly, the Jews have proven to be exactly what Jesus prophesied. They are the People of the Serpent, unregenerated hypocrites whose religion is unparalleled in its treachery, its wickedness, and its unbounded filth. The Kabbalah and the Talmud, authored by the rabbis, are the very code of hell, the doctrines of devils.
On the surface, the Jews appear to be pious, humanitarian, charitable, and good. The very picture of saintly human beings, they are said to be exalted and true, God’s Chosen.
But appearances are deceiving. The evil spirits of those who once worshiped Moloch, who fashioned a golden calf in the desert, and who tortured and tormented Jesus Christ are back, and the whole world is in jeopardy.
Making its way on stage is the most colossal devil religion ever. The People of the Serpent have awakened Abaddon and the Beast is rising.”
http://www.texemarrs.com/
Näistä asioista, jotka Henry Makow, kristitty Kanadassa asuva juutalainen meille kertoo, soisi jokaisen Israelin farisealaisia sionisteja tukevan kristityn olevan perillä:
Human Destiny is at Stake
https://www.henrymakow.com/can_god_turn_the_game_around.html
https://www.henrymakow.com/Kushner-Belongs-to-Fanatical-Jewish-Doomsday-Cult.html
https://www.henrymakow.com/2017/12/chabad-trump-family-cult.html
”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
Vastaus: Totuudenetsijä 17.12.2017 at 23:28
’..Amazingly, the Jews have proven to be exactly what Jesus prophesied..’
Siinäkö syy miksi kristinusko on mahdottomuus ja vihollinen fariseuksille kuten se oli jo Jeesuksen aikana.
Vain Rabbien Talmud kelpaa… Kuten Brother Kapnar – http://www.realjewnews.com/?p=1256 – sanoo: … ” the Jew dictates his position from a Lectern. He sees himself as a ‘light to the Gentiles’ while enshrouding the goy in darkness. … the Gentile just wants to live his life.” — Kristinusko pitää siksi tuhota, sen oppi kumoaa Talmud opin, muuttaa pimeyden valoksi?
Ja ehkä tuho onnistuu ja pimeys voittaa kun sokeat kristityt sionistien tukijat ovat itse mukana auttamassa Jeesuksen opin tuhoa. Valitettavasti.
Henryltä taas mahtavaa tekstiä: Human Destiny is at Stake
”I feel like a World Series commentator; God’s team is down 10-0 and keeps striking out. It’s depressing.
All of society’s self-correcting mechanisms — government, media, military, law, education, culture — have been subverted by Freemasons. Our ”leaders” are all central bank employees. We have been inducted into a satanic cult.
”Can God Turn this Game Around?”
”They have obfuscated the meaning of God in order to discredit Him. God quite simply is the Intelligent Force behind Creation. God is synonymous with perfection, whether it is Truth, Justice, Love, Beauty, Peace and Bliss.
We are in love with these things … Mankind’s mission is to recreate these ideals in our personal lives and in our society. This is the meaning of worship.
”The game is Good vs. Evil, the only game in town. The prize is the Human Race.
The US plays along with this because, with its history of never withholding our military and other financial aid as the ace cards to put pressure on the Zionists, Israel will never agree to anything that does not leave them as a complete colonial power in Palestine. The Palestinians will never accept that, nor should they…
https://www.veteranstoday.com/2017/12/17/uri-avnery-jerusalem-is-ours-meaning-it-is-everybodys/
Its title was “Our Jerusalem”. It started with the words: “Jerusalem is ours, Israelis and Palestinians, Muslims, Christians and Jews.” It went on:
“Our Jerusalem Is a mosaic of all the cultures, all the religions and all the periods that enriched the city, from earliest antiquity to this very day…
the Zionist’s Israel will never agree to anything that does not leave them as a complete colonial power in Palestine.
”All of society’s self-correcting mechanisms — government, media, military, law, education, culture — have been subverted by Freemasons. Our ”leaders” are all central bank employees. We have been inducted into a satanic cult.”
Onhan noita Illuminati-satanistien johtamia korruptio-veljiä Suomessakin lukumäärältään ainakin 7000 – tämän ex-vapaamuuri J.Julin ehti kertoa, ennenkuin entiset ’veljet’ eliminoivat hänet vasikoimasta enempää, kolme viikkoa Julinin järjestöstä eroamisen jälkeen – ilmeisesti aiheuttaean hänelle sydänkohtauksen jollain CIA-tyyppisellä salamurha-menetelmällä.
Jotkut haluavat kiistää Adam Weishauptin perustaman Illuminatin olemassaolon, mutta se elää ja voi hyvin salaseurana salaseuran sisällä vuodesta 1782, kun se Wilhelmsbadin kongressin tuloksena sai johtoonsa vapaamuurarit, The 1782 Congress of Wilhelmsbad: The Illuminati Takeover”, https://www.biblebelievers.org.au/wilhelms.htm :
”Gary Allen wrote: ”The power and influence of the Illuminati achieved a great leap forward through a formal alliance with continental Freemasonry that was sealed during the Congress of Wilhelmsbad which began July 16, 1782, when representatives of some three million members of Europe’s secret societies met and adopted organizational plans formulated by the Illuminati” (Gary Allen. ”Illumunism, The Great Conspiracy,” American Opinion, (June, 1976), p. 47-49). On July 16, 1782 the Illuminati merged with the Order of Freemasons: ”Illuminism was injected into Freemasonry by indoctrinating the Masonic leaders. . .” The alliance between the Illuminati and Freemasonry ”was finally sealed” (Nesta Webster. World Revolution, (1921), p. 31). The wedding between Continental Masonry and the Illuminati took place in July 1782 (William T. Still, New World Order: The Ancient Plan of Secret Societies, (1990), p. 82).”
Fritz Springmeier on kirjoittanut kirjan 13 Illuminati-verilinjasta/suvusta: ”13 Blood Lines of the Illuminati”.
Se on vapaasti luettavissa esim. seuraavasta: http://www.bibliotecapleyades.net/bloodlines/
Brother Nathanael Kapnarin näkemys Trumpin Jerusalem-petoksesta ja ehdotus paluusta yhtenäisvaltion oikeudenmukaiseen ratkaisuun rauhan palaamiseksi Lähi-itään
The Jerusalem Deception
”Jewry never wanted two states, always planned against it, and distorted the clear and unequivocal meaning of the UN Resolutions in order to squeeze it out of the the Zionist gimme-it-all scheme.
Why don’t the goyim get it? Do they think Jews are like them? Straightforward, forthcoming, without guile?
This is not the Jewish way….
ONLY A ONE STATE SOLUTION for both parties—with equal citizenship, equal civil and political rights, equal representation, equal ownership—can unclothe and redress the Jerusalem deception.
Israel’s raison d’etre as a state has always been that there should be a separate country, a refuge, exclusively for Jews.
Yet we don’t see Jews racing to Israel just dying to get in, do we? Jews prefer Matzah in Manhattan to Latkes in Lod.
All of this strengthens the lawful reasons why the Right of Return for Palestinians with full reparations and restoration of their lands …
http://www.realjewnews.com/?p=1257
”The American Shadow Government Is Jewish Controlled”,
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=162933
Eipä näy uusia kommentteja. Causa finita, vai?
Jäähyväiskommentiksi tähän artikkeliin vielä minulta:
Kun kansainvälinen pankkiirimafia junaili Chilen sotilasvallankaappauksen -73 niin Suomen vasemmisto järkyttyi. Nykypäivän vasemmisto sen sijaan tekee sokeutuneena töitä oman tuhonsa eteen (aivan kuten sionisteja tukevat kristityt tekevät oman uskonsa suhteen) ja myös sen eteen että tuo mafia saisi tuhota kansallisvaltiot ja velkaorjuuttaa koko maailman.
Viher-vasemmisto keskittyy nyt itsenäisyyttä puolustavien takaa-ajoon samalla kun ’askenazien shakkikerhon’ sorokset tehostavat siirtojaan ja lisäävät orjuuttavia lahjojaan heille ja nauravat partaansa heidän typeryydelle.
Globaali tasolla tilanne on samantapainen.
Yksilöillä ja valtioilla jotka tiedostavat ’sorosmafian’ masentavat ja lamauttavat puuhat on varsin vähän mahdollisuuksia muuttaa asioita jatkuvan ja kovan vainon alla. Mafia iskee heti ja valtamedia, jonka tiedon varassa kansojen enemmistö yhä elää, leimaa vapautta ja oikeudenmukaisuutta puolustavat kapinallisiksi natseiksi ja mafian pyrkimyksiä kritisoivan puheen vihapuheeksi.
Tässä näkyy kuinka kiinteästi ns. ’uus-vasemmisto’ ja rahamafia tekevät yhteistyötä maailman saattamiseksi nwo-kommunismin satanistisen totalitarismin, siis pääoman ja sen haltijoiden vallan alle.
Henry Kissingerin, yksi ’shakkikerhon’ miehisstä, mukaan koko maailman hallinta onnistuu vain rahalla ja näyttää siltä että se onnistuu jopa helposti rahan avulla elleivät ihmiset ala siirtämään arvojensa painopistettä muihin asioihin.
Se taas tässä vaiheessa näyttää utopialta kun kapitalismi ja materialismi kaivavat maata sen henkisen pääoman alta millä materialismin voitto ja rahan nousu uudeksi jumalaksi olisi estettävissä.
Mutta toivossa voi aina elää. Henki voi joskus taas nousta ja ottaa paikkansa toisarvoisen materian yläpuolella ja elämä saada syvemmän merkityksen kuin minkä materia antaa.
Tekoälyäkään ei olisi ilman ihmisen luovaa henkeä. Pahinta jos tekoäly tekee nousun ihmisen yläpuolelle. Silloin satanismin ’uskovaiset’ juhlivat voittoaan ja nyky-ihminen Maa-planeettoineen on pian mennyttä kun evoluutio on ajanut itsensä umpikujaan:
”Tee mitä haluat, siinä on koko laki.” ”Do what thou wilt shall be the whole of the Law.” https://tradcatknight.blogspot.fi/2017/11/jay-z-satan-is-our-true-lord-only.html
George Soros on lahoittanut 18 miljardia dollaria ”ihmisoikeusjärjestölleen”, kertoo The Guardian. Open Society – säätiö on saanut näin lahjontarahaa. Suomalaisia Soros- ystäviä on EU-parlamentissa kokoomuksesta eniten, perässä tulevat keskusta ,sos.dem., vihreät. Elämänsä aikana mies on lahjoittanut järjestölleen jo 32 miljardia dollaria. Soros on vahva ”liberaalien”arvojen puolestapuhuja. Hän on tukenut Hillary Clintonia presidentinvaalikampanjassa. Bill ja Melinda Gatesin avustusjärjestö sekä Wellcome Trust ovat vielä Sorosta suurempia lahjoittajia. ( Maailman Kuvalehti 7/2017)
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä polkuja Sorosin rahat kulkevat Suomessa. Kokoomus lienee vahva edunsaaja. Rahan haistaminen kun on puolueella verissä. Setelit osataan kyllä eri vaaleissakin varmaan asiantuntevasti kierrättää ja tehdä ”hajuttomiksi”. Valtamedian Soros- kytkökset voisi mitata esimerkiksi H.Clinton – kehuilla, vihapuheteeman suosimisella, maahanmuuttomyönteisyydellä, nationalismin vanhanaikaiseksi tekemisellä.
Tuo valtaisa korruptio-mätäpaise elää ja voi hyvin, koska valta-VALE-media vaikenee siitä. Suurimmalle osalle ihmisiä sitä ei ole olemassa, mistä sanomalehdet ja televisio eivät kerro.
Osaatko sanoa mistä nämä säätiöt ottavat valtavat lahjoitus rahansa joilla laajentavat ja pöngittävät omaa valtaansa?
”Tässä näkyy kuinka kiinteästi ns. ’uus-vasemmisto’ ja rahamafia tekevät yhteistyötä maailman saattamiseksi nwo-kommunismin satanistisen totalitarismin, siis pääoman ja sen haltijoiden vallan alle.”
Pienenä välähdyksenä tuosta voi mainita, kun SDP-presidenttiehdokas Haatainen puolusti ”suurena rauhanprojektina” EU:ta – joka tosiasiallisesti on NWO-kommunistinen satanistisen totalitarismin pystyttämiseen luotu monsteri – vaikka tällä hetkellä EU:ta ollaan täyttä päätä militarisoimassa ja sen suurimmat NATO-jäsenmaat ovat jo aikaisemmin olleet mukana monissa sotilaallisissa konflikteissa HYÖKKÄÄVINÄ osapuolina.
”Henry Kissingerin, yksi ’shakkikerhon’ miehisstä, mukaan koko maailman hallinta onnistuu vain rahalla…”
NWO-pääarkkitehtinä pidetty H.Kissinger on muiden ihmiskunnan arkkivihollisten kuten mm. Rockefellerin ja läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää hallitsevan johtava-sionisti Rotschildin ohella niitä herroja, joilta monet suomalaisetkin poliitikot ovat käyneet kuulemassa ohjeistusta Bilderberg-kokouksissa; VASEMMISTOLAISISTA poliitikoista mainittakoon esim. P.Lipponen, U.Sundkvist, M.Ahtisaari, T.Halonen, E.Heinäluoma, E.Liikanen ja J.Urpilainen – työn jälki on sitten ollut Suomelle ja suomalaisille vahingollista ellei suorastaan tuhoisaa kuten ohjeistajat huomioonottaen on voinut odottaakin.
’..VASEMMISTOLAISISTA poliitikoista mainittakoon esim. P.Lipponen, U.Sundkvist, M.Ahtisaari, T.Halonen, E.Heinäluoma, E.Liikanen ja J.Urpilainen ’
Joko nuo ovat tyhmiä ja ymmärtämättömiä tai sitten tietoisesti isänmaan ja kansan pettureita.
”Tekoälyäkään ei olisi ilman ihmisen luovaa henkeä. Pahinta jos tekoäly tekee nousun ihmisen yläpuolelle. Silloin satanismin ’uskovaiset’ juhlivat voittoaan ja nyky-ihminen Maa-planeettoineen on pian mennyttä kun evoluutio on ajanut itsensä umpikujaan:”
Vladimir Putininkin sanotaan ilmaisseen huolensa asiasta:
”Putin reveals fears that robots with artificial intelligence will one day ‘eat us’ and asks head of Russia’s largest tech firm how soon it will happen
• Russian president was speaking to Arkady Volozh, chief of internet firm Yandex
• Volozh said he hopes ‘never’ and sounded optimistic note but Putin unconvinced
• Earlier this month, Putin said whoever becomes master of AI will rule the world
By Iain Burns For Mailonline | 22 September 2017
Vladimir Putin has expressed his fears over artificial intelligence by asking Russia’s largest technology firm how long it will be until smart robots ‘eat us’. The Russian president was speaking to Arkady Volozh, chief of internet firm Yandex, during a tour of the company’s Moscow headquarters. Volozh was discussing the potential of AI when Putin caused surprise by asking when the technology will ‘eat us.’
According to state-funded Russian broadcaster RT, the question baffled Volozh. He replied: ‘I hope never.’ After a pause, he then explained that other machines are ‘better than humans’ in certain areas, giving the example of an excavator being better at digging than a person with a shovel…”
Ks. http://www.dailymail.co.uk/news/article-4909172/Putin-reveals-fears-robots-one-day-eat-us.html
Eivät nuo mm. Putinin pelot ihan aiheettomia ole:
”Worship: Robotics Pioneer Proposes New Religion Where AI is God”,
https://www.technocracy.news/index.php/2017/10/04/silicon-valley-mogul-proposes-new-religion-ai-god/
”Theologians Argue: Forces Driving Globalization Ideology Are Demonic, Anti-Christ-Like”,
https://www.technocracy.news/index.php/2016/09/28/theologians-forces-driving-globalization-ideology-demonic-anti-christ-like/
Nuo teologit taitavat olla vielä lähempänä totuutta tekoälystä kuin useimmat muut:
” Pokemon Go är artificiell intelligens från Archons, ett datorvirus i universum enligt Simon Parkes
Ondskans hierarki börjar med djävulen som har skapad de Archons som ett extremt avancerat datavirus i universum, bestående av artificiell intelligens (AI). Syftet är att klippa bandet mellan alla levande varelser och GUD, genom att mer och mer byta biologiska delar av kroppen mot konstgjorda. Helst skall alla vara robotar, då har djävulen lättast att kontrollera sitt imperium. SVT:s serie Äkta människor är et typiskt resultat av Archons inflytande på SVT. (Hela SVT ledningen är ett virus)…”
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1694-pokemon-go-aer-artificiell-intelligens-fran-archons-som-aer-en-datorvirus-i-universum.html
Korjaus, artikkelin ””Theologians Argue: Forces Driving Globalization …” sijasta piti olla:
”Technocracy As A Religion: Satan’s Alternative Plan Of Salvation?”,
https://www.technocracy.news/index.php/2016/03/24/technocracy-religion-satans-alternative-plan-salvation/ , vaikka
” The transhumanist technocratic GLOBALISTS want to become post human and merge with AI”,
https://www.youtube.com/watch?v=V9CI2p-Oj-A
’..Pahinta jos tekoäly tekee nousun ihmisen yläpuolelle. Silloin satanismin ’uskovaiset’ juhlivat voittoaan ja nyky-ihminen Maa-planeettoineen on pian mennyttä kun evoluutio on ajanut itsensä umpikujaan:”
Kun tekoäly astuu palvelukseen – kuten on tapahtunut – se on ihmisen valinta. Ei tuo äly itse tuputa itseään tai valitse asemaansa.
Jos ihminen asettaa sen yläpuolelleen niin ei tekoälyä voi syyttää siitä. Se on ihmisen hulluutta. Vaarana lienee että tekoälystä tulee niin suuri renki että se kaappaa sitä ohjaavan isäntänsä ja alkaa tekemään tuhoisia ratkaisuja joita ihminen ei tekisi.
Hyvätkin ratkaisut ovat mahdollisia mutta niitähän älyä kontrolloiva ’satanistikerho’ ei hyväksy vaan vain sen mikä varmistaa kerhon asemia ja muiden tuhoa.
Selkäpiitä karmivaa, ainakin itselleni:
”Scientist: Robots And Humans Can Make Babies, Create Hybrid Species
Dr. David Levy, a world leading artificial intelligence researcher, will explain how the genetic information of cells can be manipulated to create a baby with human and robot DNA in his key note speech at the Third International Congress on Love and Sex with Robots.
Speaking at the conference in London on Wednesday, December 20, Dr Levy will explain how advancements in cell biology and bio robotics have led to his extraordinary conclusion…”,
https://www.technocracy.news/index.php/2017/12/19/scientist-robots-humans-can-make-babies-create-hybrid-species/
Hyvä tietää kenen joukoissa Amazon marssii – sensuroi em. Texe Marrsin kirjan juutalaisuudesta :
” Amazon Bans Texe Marrs’ Book “Holy Serpent of the Jews: The Rabbi’s Secret Plan for Satan to Crush Their Enemies and Vault the Jews to Global Dominion” w/ Jeff Rense 3/13/17 — Claiming free speech, Amazon sells millions of books, including witchcraft, rape, torture, murder, sexual perversion and cannibalism. They sell ‘Jesus in the Talmud,’ which covers the Judaic belief that Jesus was a bastard child of a whore and is burning in a vat of fiery excrement in hell • ‘Holy Serpent of the Jews’ has struck a raw nerve, exposing the true religion of Judaism • Both the Talmud and the Kabbalah are racist documents, claiming the Jew as the ultimate in evolution and as gods on earth. Their ‘Great Purification’—espoused by rabbis today—is at hand, where Gentiles will either capitulate and become slaves to the Jews or they shall die—a truth that must not be known • Jesus warned about the ‘leaven’ of the Pharisees, saying they ‘follow their father the Devil’ • Most pastors today enable these Talmudic, Satanist destroyers, claiming they’re obeying Gen. 12:3, which is about Abraham, not Talmudic, anti-Christ Israel”,
https://tobefree.wordpress.com/2017/03/28/audio-amazon-bans-texe-marrs-book-holy-serpent-of-the-jews-the-rabbis-secret-plan-for-satan-to-crush-their-enemies-and-vault-the-jews-to-global-dominion-w-jeff-rense-31317/
Amazon mukana satanistien kerhossa? … siltä vaikuttaa:
Vladimir Lenin’s ideology of hate is rehabilitated online without censorship or obstruction by hate speech police — By Michael Hoffman
You may have heard that earlier this year Amazon.com removed dozens of books for sale on its website because they were judged to be “hateful.”
Books in praise of Communist butchers continue to be sold by Amazon, however.
Vladimir Lenin murdered millions of people, including the peasants and workers in whose name he and his Communists conquered Russia. He crushed freedom of speech and press and most other human rights. Through his CHEKA secret police, he killed almost any dissenter. If Leninism ever starts up again, millions more will die.
Killers like Lenin and the movement of hate he launched against goyim, kulaks and Christians is absent from the virtue-signaling new inquisition against conservative expression in digital speech, and online texts.
If hatred and violence really were the target of the online censors, Lenin’s Workers World Party and Verso’s Lenin 2017 would be among the first of the far-Left groups and texts to be proscribed. Instead, Amazon and Twitter have considerable tolerance and more than a little sympathy for the dictatorial revolutionary violence represented by the far Left.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163031
Vastinetta erään maanpetturi-vallanpitäjiämme tukevan valta-VALE-median äänitorven, Iltalehden ”faktantarkistukselle”:
”Asiantuntijoiden mukaan perustuslakia ei tarvitse noudattaa”,
http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247906-asiantuntijoiden-mukaan-perustuslakia-ei-tarvitse-noudattaa
Jotain totuuttakin tekstin kirjoittaja Antero Ollila näkee tuossa Niinistöä tukevassa propaganda-artikkelissa:
”Lainaus IL:stä: ”Suomen liittymisestä euroalueeseen (EMU:n kolmas vaihe) päätettiin eduskunnassa keväällä 1998 ja päätös tuli voimaan tammikuussa 1999. Päätöksen takana oli Paavo Lipposen (sd) ensimmäinen hallitus, jonka valtiovarainministerinä Niinistö toimi. Kokoomuksen puheenjohtajana ja keskeisenä ministerinä toimineella Niinistöllä voidaan katsoa olleen merkittävä rooli Suomen viemisessä euroon. Tältä osin Väyrysen väite on ainakin hyvin lähellä totuutta.” Tämä IL:n johtopäätös on mielestäni varsin oikea, koska Lipposella on päävastuu ja seuraava vastuunkantaja on silloinen valtionvarainministeri Niinistö.”
Ollila kirjoittaa edelleen:
”Asiaa [euroon liittymismenettelyä] koskeva perustuslain kohta tuli voimaan 1.3.1992 ja sen pykälä 72 kuuluu kaikessa yksinkertaisuudessaan: ” Suomen rahayksikkö on markka. Lailla säädetään, miten markan ulkoisesta arvosta päätetään.” Tämä asia on täysin yksiselitteinen, koska perustuslakia muutetaan vain perustuslain säätämisjärjestyksessä. Kuten tunnettua Lipposen hallitus ei tuonut edes uutta lakiehdotusta, vaan suoritti asian pääministerin ilmoitusmenettelyllä eduskunnalle 17.4.1998. Eduskunta antoi luottamuslauseäänestyksessä hallituksen jatkolle äänet 135-61.”
…
”Ensimmäinen johtopäätökseni asiasta on jälleen kerran, että Suomi on klubi, jossa on vallalla vain yksi ”totuus”, joka muuttuu sen mukaan, ketkä ovat vallan kahvassa. Toinen johtopäätös on se, että Suomen oikeuslaitoksessa näkyy tämä sama asenne ja toiminta, josta kansa onkin vetänyt johtopäätöksen ”Laki on niin kuin se luetaan”. Kolmas johtopäätös on yleisesti tiedossa, että perustuslakivaliokunta on lähes vitsi, koska se on hallituksen enemmistön hallinnassa. Tämä on johtanut siihen, että Suomessa perustuslain muutos voi tarvittaessa tapahtua eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Neljäs johtopäätös on myös hyvin tiedossa, että enemmistöhallituksen aikana eduskunta äänestää hallituksen kannan mukaan.
Perustuslaissa ei voi olla yksiselitteisempää kohtaa kuin tämä, että ”Suomen rahayksikkö on markka” perustuslain 1.3.1992 mukaan. Asia ei muutu siitä miksikään, jos sen on aikanaan hyväksynyt Lipposen hallituksen ministerit, oikeuskansleri ja kansanedustajat. Eikä asia muutu toiseksi, että euro-päätöksen matkan varrelta vedottaisiin EU-liittymispäätökseen tai EMU-päätökseen. Perustuslaki on perustuslaki ja sitä muutetaan vain sen säätämisjärjestyksessä.
Vielä poliittinen peräkaneetti Risto Suvannon blogista lainattuna (Niinistö 31.5.2014 Ylen ykkösaamussa Iltalehden mukaan): ”Ei siinä pöydässä, jossa me euroa teimme, kukaan olisi uskonut, mihin euro päätyy. Tämä on toisenlainen euro. Jos se olisi ollut tiedossa, sellaista euroa ei olisi siinä pöydässä syntynyt”. Suomi on kärsinyt kymmenien ja jopa satojen miljardien tappiot euro-päätöksen myötä ja sitä laskua maksetaan yhä…”
Koko artikkeli: http://aveollila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247906-asiantuntijoiden-mukaan-perustuslakia-ei-tarvitse-noudattaa
Kannattaa vilkaista myös P.Väyrysen omaa blogiartikkelia 17.12.2017:
”Sauli Niinistön on vastattava sanoistaan ja teoistaan”,
https://www.paavovayrynen.fi/2017/12/17/sauli-niiniston-on-vastattava-sanoistaan-ja-teoistaan/
Onhan Saulilla ja Paavolla alibi: olin ’ulkopuolisen älyn’ kontrollissa ja toimin sen ohjaamana ymmärtämättä itse mitä tein…?
Tämä alibi lain vastaisista toimista ja rikoksistaan taitaa olla nykyisin suurimmalla osalla maailman päättäjiä.
Tuo ulkopuolinen ’kerhoäly’ olisi syytä vaihtaa kotimaiseen jos sitä vielä löytyy. Muuten ei jää pian mitään omaan käteen.
Voidaan kysyä oliko esim. PettUri Urpo ’ulkopuolisen älyn’ ohjauksessa vai oliko Brysselin lihapatojen tuoksu niin vastustamaton, kun hän otti avosylin vastaan 30000 partalasta – monet ipadit kourassa ja muotivaatteet päällä – turvallisesta maasta Ruotsista ilmaiseen täysihoitoon meille aiheuttaen miljardiluokan kustannukset kantasuomalaisille veronmaksajille ja esim. seuraavanalaisen seuraamuksen ainakin sadoille tuhansille vähäosaisille KANTA-suomalaisille:
”Kansaneläkeindeksiin sidottujen etuuksien indeksikorotukset jätetään tekemättä ja kansaneläkeindeksi jäädytetään vuoden 2017 tasolle. Muutos on osa valtioneuvoston julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2018 – 2021.” – https://www.nykysuomi.com/2017/12/19/kansanelakeindeksi-jaadytetaan-toimeentulotuen-perusosa-nousee/
Harvat uskovat tuollaisen ”ulkopuolisen älyn ohjauksen, mind control-” mahdollisuuden muuksi kuin ”foliohattujen salaliittoteoriaksi” – kaikkien vahingoksi!
Sen sijaan Suomen terveydenhuollon veroparatiisi-yhtiöittämistä valinnanvapaus-verukkeella ilmeisesti ajetaan raa’asti lupaamalla joillekin riittävästi kahisevaa kouraan – viimeistään onnistuneen projektin jälkeen ja kansa maksaa laskun.
’..oliko esim. PettUri Urpo ’ulkopuolisen älyn’ ohjauksessa vai oliko Brysselin lihapatojen tuoksu niin vastustamaton..’
Juuri tuota lihapatojen tuoksua tarkoitin kun puhuin ’ulkopuolisesta älystä’ (siis ei omasta) tai ’(nwo)kerhon älystä’, en mitään ei-maanpäällistä tai koneälyä.
Nämä Urpot ovat alistuneet sen palvelukseen ja antavat sen ohjata itseään kun oma äly on päässyt surkastumaan.
”28-årige misstänkte koranlärarmördare under mind control, hjärnkontroll?”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/2007.html
Tapauksen kuvaamisen jälkeen artikkelissa todetaan mm. seuraavaa:
”Detta är typiska symptom för mind control, att gärningsmannen blivit fjärrstyrd med hemlig teknologi. Sverige är jämte Ryssland och USA det ledande landet på jorden i utvecklingen av mind control teknologin, som har sina jordiska moderna rötter hos Auschwitzläkaren Mengele och japanska koncentrationsläger. Mengele fick sedan under CIA-anställning fortsätta att tortera barn och tvillingar för sina grymma mind control människoförsök.”
Rauni-Leena Luukanen-Kilde oli eräs todennäköisesi kansainvälisen luokan asiantuntija koskien mm. aihetta ’mind control’ ja yleensä varsinkin suurvaltojen tiedustelupalvelujen toimesta kehitettyjä vastaavan tyyppisiä salaisia – ja tuhoisia – tekniikoita.
Ilmeisestikin koska hänen katsottiin tietävän liikaa, hänet eliminoitiin, todennäköisesti aiheuttamalla hänelle nopeasti etenevä syöpä jollain CIA-tyyppisellä salamurha-menetelmällä ja koettamalla estää hänen pääsynsä asianmukaiseen hoitoon:
”Dr. Rauni-Leena Luukanen-Kilde dead, probably murdered Update 10.2.”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1149-dr-rauni-leena-luukanen-kilde-dead-probably-murdered.html
Koska valta-VALE-median toimesta jatkuvasti julistetaan tällaisten asioiden olevan ”foliohattujen salaliittoteoriaa” tms, näyttää useimmille mielestään valveutuneillekin ihmisille olevan mahdotonta hyväksyä tällaisten tekniikoiden olemassaolo. Oma lukunsa ovat herjaavat trollit – sekä maksetut että ne jotka ovat tyyppiä ”Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists”, https://www.psychologytoday.com/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists, joita näytää tälläkin sivustolla silloin tällöin pyrkivän tyydyttämään kieroonkasvaneen psyykensä perversioita muiden mollaamisella.
Onko tästä ruotsalaisen aktivistin murhasta näkynyt mitään valittujen ’älykerhon’ mediassa…? mysteerinen ’sydänkohaus’ (murha?) järkyttänyt naapurin goimeja melkoisesti … poliisi ei halua tutkia enempää mutta ei tämä varmaan tähän jää. Uutta infoa tulossa
Bechir Rabanin kuolema on herättänyt ruotsalaisia ihmisiä kohtaamaan ruotsalaisen eliitin ja MSM: n (valtamedian) täydellisen korruption. Todellinen ruotsalainen oppositio on saanut marttyyrin.
Swedish Activist’s Murder Spurs Call to Action
Bechir Rabani’s death has aroused the Swedish people to confront the complete corruption of the Swedish elite and MSM. The real Swedish opposition –rational people– has found their martyr.
”Rumours have it that Bechir got information concerning Aschberg and pedophilia. Everyone is waiting for the next video now. We don´t believe the intelligence community has taken all the copies.”
Stockholm–Many people are deeply saddened by Bechir Rabani’s mysterious ”death” in Sweden last Friday Dec. 15. Rabani was a courageous citizen journalist originally from Palestine.
The Probability That Rabani Would Die From Natural Cardiac Arrest Is Practically Zero Local police closed the case immediately and said that there is no reason to investigate further. This fact tells us the case is controlled by the local Illuminati.
https://www.henrymakow.com/2017/12/swedish-activist-murder.html
The Way To Arise The People Is Unity, Information And Peaceful Dialogue With The Elite
What we can learn from this probable murder is that there is a road map potentially being carved out for any country who wants to break free from the enslavement plans of the evil powers.
1. First of all expose the elite by informing the people about the deception of their right-left paradigm and their money system with a focus on the banks and their monopoly on printing debt money.
Cooperate with as many people as possible. Unity is key – one guy can´t beat the system but many people can do.
Use the internet only as a complement. Chances are only a few people will see your internet information so legs and mouths must be used.
2. Secondly, call the elite people and record the talks. That will further expose them when they can´t reply the questions and look like scumbags.
3. Thirdly, visit them in their homes in a peaceful way. Record everything. If someone dies after visiting them, spread the information everywhere.
Last of all, the masses need to take action and take control over the country when the tipping point is reached. Nobody can predict what will happen at that moment.
We still have a long way to go but things are changing in an unexpected way now.
Meillä on pitkä matka edessämme mutta asiat muuttuvat nyt odottamattomalla tavalla, sanoo artikkelin kirjoittaja Henry Makow.
https://www.henrymakow.com/2017/12/swedish-activist-murder.html
Selvästikin sionistit/kasaari-juutalaiset taas asialla:
”Mossad Murdered Palestinian Journalist Bechir Rabani? Robert Aschberg suspect”,
http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/2004.html
Tämän Henning Witten artikkelin mukaan esim.
”The Swedish Security Service is under severe Mossad control.”
” Bechir Rabani was a real Semite, most of the Jews who accuse him, are not. They are KHAZARS.”
Siltä ajalta kun Aho EI VIELÄ (?) ollut Tuho-Aho:
”Video: Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö veivät Suomen euroon ilman kansanäänestystä 1998
Kerrankin Kepu ei pettänyt. Se oli aikaa ennen Sipilää! Toimivatko Niinistö ja Lipponen vastoin perustuslakia?”,
https://mvlehti.net/2017/12/20/video-paavo-lipponen-ja-sauli-niinisto-veivat-suomen-euroon-ilman-kansanaanestysta-1998/
Lieneekö tässäkin takana Illuminati-satanistien johtama korruptioveljeskunta, vapaamuurarit:
”Tekopyhyyden ja juonittelun lisäksi valtionhallinnon korkeimmilla palleilla hyväksytään myös korruptio. Tästä on esimerkkinä valtakunnasyyttäjä Matti Nissisen tänään saama tuomio. Vaikka Yle uutisissa KKO tuomitsi veljensä yritykseltä koulutusta ostaneen valtakunnansyyttäjän – palaa huomenna töihin ja Asiantuntijat: Nissisen tuomio on ankara, muttei yllättävä – ”Häneltä tätä olisi viimeiseksi odottanut” korostetaan, että rangaistus on kova, niin se ei ollut silti niin kova etteikö Nissinen voisi jatkaa tehtävissään jo huomenna!
Tämä Yle Watchin ”vanha tuttu” tunnetaan mm. siitä, että hän on vaatinut vankilatuomioita nationalisteille ja monikultturismia kritisoiville toisiajattelijoille. Kun hän itse syyllistyy lain korkeimmassa mahdollisessa viranhoidossa korruptioon, hän saa ”kovan tuomion”, joka käsittää 40 päiväsakkoa. Tuomiosta huolimatta hän saa jatkaa viranhoitoaan välittömästi. Tämän luulisi jo kertovan, etttä valtiollinen mädännäisyys alkaa olla syvällä hallinnon rakenteissa.”
http://ylewatch.blogspot.fi/2017/12/valtamedian-ja-poliittisen-eliitin.html
EU-diktatuuri paljastaa taas rumat monsterinkasvonsa:
”EU pitää valkoisia pilkkanaan aggressiivisessa kannanotossaan: ”Kansanvaihto on tullut tänne jäädäkseen”
”Maahantulijoita ei tulla missään tapauksessa lähettämään kotimaihinsa riippumatta siitä, millainen tilanne tulijoiden kotimaissa on.”
EU-globalistit väittivät maanantaisessa nöyryyttävässä valkoisten kansojen vastaisessa kannanotossaan, että Euroopan päivät etnisesti yhtenäisenä maanosana ovat luetut ja kaiken vastarinnan kansanvaihtoa vastaan olevan turhaa.
”On aika kohdata totuus. Emme nyt voi emmekä koskaan voi pysäyttää maahanmuuttoa”, kommentoi unionin maahanmuuttokomissaari Dimitris Avramopoulos Politico-lehdessä julkaistussa artikkelissa.
…
Avramopoulos tunnusti käytännössä EU:n noudattavan kreivi Richard Nikolaus von Coudenhove-Kalergin suunnitelmaa hävittää Euroopan alkuperäiskansat sekoittamalla ne ei-valkoisten rotujen kanssa kertomalla, että Brysselin kansanvaihtosuunnitelma on tehty ”pitkälle tähtäimelle”…”
https://mvlehti.net/2017/12/21/eu-pitaa-valkoisia-pilkkanaan-aggressiivisessa-kannanotossaan-kansanvaihto-on-tullut-tanne-jaadakseen/
Unkarin KANSALLISMIELINEN hallitus – kontrastina useimmissa Euroopan maissa valtaapitäviin, EU-diktatuurin ostamista EUnukeista koostuviin maanpetturihallituksiin – on kuitenkin osoittanut, että tuo invaasio voidaan pysäyttää:
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”, http://magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Ks. myös
”The EU is corrupt and cannot account for 95% of its expenditure (yes, ninety five % lost)
The EU has over 200,000 offshore bank accounts from which it pays BRIBES.”,
”Expose the EU dictatorship and its police state”,http://www.eutruth.org.uk/50reasonseu.html
”Itävallan uusi oikeistokonservatiivinen hallitus ottaa tilanteen haltuun ja näyttää suuntaa heikoille feministihallituksille”, https://www.kansalainen.fi/itavalta-uusi-hallitus-aikoo-tiukentaa-merkittavasti-turvapaikkalakeja/
’Läntisen arvoyhteisön’ tärkeät perusrakenteet (median ja rahan hallinta) ovat luisuneet uhkaavasti anglo-sionistisen NWO-eliitin ylivallan käsiin ja vapaus sekä ihmisoikeudet kaventuvat joka hetki kun maailmaa yritetään pistää pakolla Israeli/USA-koaliition voimin yhteen muottiin.
Ja tuon koaliition jonka kanssa sekä EU- että oman maammekin eliitti tekee yhteistyötä. Toistaiseksi… mutta kansa on heräämässä ja alkaa panna kapulaa rattaisiin
Tilanne on vakava, hyvin vakava.
http://www.ihr.org/other/ukban2017 — http://www.ihr.org
Mark Weber, an American historian and director of the Institute for Historical Review, has been banned from Britain. Mark Weber is director of the Institute for Historical Review (IHR), an independent educational and publishing center that works to promote peace, understanding and justice through greater public awareness of the past, and especially socially-politically relevant aspects of modern history.
Mark Weber holds Bachelor’s and Master’s degrees in history. In 1988 Weber testified for five days in Toronto District Court as a recognized expert on Germany’s World War II Jewish policy.
http://yournewswire.com/mel-gibson-parasites-blood-kids/
Mutta yhä laajemmin maailmalla uskotaan että tuo eliitin NWO-agenda jää pelkäksi haaveeksi ja sen takana olevat pahuuden voimat paljastetaan eikä ihmiskunta suostu enää orjuutettavaksi.
Unmasking Evil: Film is Scathing Critique of Judaism
https://www.henrymakow.com/coen_brothers_scathing_portray.html
”The US is no longer in a position to dictate its terms to the world because it has become far too ridiculous. Politically, the attempts to spread “freedom and democracy” by overthrowing various governments around the world (Serbia, Afghanistan, Libya, Iraq, the Ukraine) has been a litany of failure, while the recent elections, which, in a lengthy process and at a fantastic expense, failed to elect a crooked woman who leaked state secrets, and succeeded in electing an incompetent real estate tycoon who has been rendered powerless by Washington’s entrenched bureaucracy, has made the US political establishment the laughingstock of the world.
It is no longer possible to argue that the American way is the best; “We are
Number One, do as we say!” might have made some sort of sense, but “We are Number 15, or Number 35 (depending on category), do as we say!” makes no sense at all. And the US no longer controls enough of the global economy to make sanctions work, while bombing campaigns against nuclear-armed adversaries, even relatively small ones, such as North Korea, would be suicidal.
https://www.veteranstoday.com/2018/01/03/will-russia-continue-to-challenge-the-new-world-order/
https://www.veteranstoday.com/2018/01/03/what-do-you-call-somebody-who-supports-israel/
”Belsebuubulla on kaikki keinot, aiheuttaa kaaosta ihmiskunnissa”. Jos Luojalla olisi ohjakset tällä hetkellä, niin me eläisimme täydellisessä harmoonisessa yhteiskunnassa, missä kukaan ei aiheuttaisi mitään pahaa toisilleen. Sen luulisi riittävän tositteeksi kenen alamaisia kaikki politikot ovat. Kirkot ovat johtajiensa kätyreitä, pimittämällä kaiken. Taivasoikeudet saadaan kirkollisveroista.
Valitettavasti ohjakset eivät ole Luojalla, ei ainakaan sellaisella joka voisi vaikuttaa asioihin muuten kuin ihmisten kautta.
Vain ihmiset voivat tehdä maailmasta paremman mutta sillä ehdolla että enemmistö valitsee hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden. Ellei niin tapahdu niin maailma tuhoutuu tai satanistit luovat oman diktatuurinsa jossa goimit saavat ahkeroida ’valittujen’ orjina.
Nyt otetaan ihmiskunnasta mittaa enemmän kuin koskaan. Onneksi on vahvoja merkkejä siitä että satanistien imperiumi on hajoamassa.
” Jos Luojalla olisi ohjakset tällä hetkellä, niin me eläisimme täydellisessä harmoonisessa yhteiskunnassa, missä kukaan ei aiheuttaisi mitään pahaa toisilleen”.
Niinkö näet maallisen elämän. Emmehän me täällä maan päällä elä paratiisissa vaan hyvän ja pahan jatkuvassa taistelussa. Nyt vain pahan voimat ovat voimistuneet, Olemme etääntyneet ”uskonnosta”. Tässä hetkessä uskontoa ei nähdä yhteensopivana älyn kanssa.
Jos nyt katsotaan näitä meneillään olevia presidentin vaalikamppailuja ja -vaaleja 2018, niin kovasti uskonnollista Huhtasaarta, joka taitaa haluta suomalaisten parasta, haukutaan ” sionistiksi ” ja tyhmäksi ulkopolitiikasa. Mitä kukin sitten ymmärtää ja tarkoittaa sanalla sionismi? Huhtasaari ei kuulemma maininnut puheessaan edes globalisaatiota tai Itä-naapuria. Olikohan kuitenkin ihan viisasta jättää globalisaatiosta puhuminen väliin, ainakin jos ymmärtää käsitteen puhtaana USA:n intressinä.
Me suomalaiset saamme aika vapaasti äänestää presidenttimme, ihan arvojemme pohjalta, Jos Suomi ensin , Suomi takaisin ei kelpaa tai koska ei ole ketä äänestää, niin silloin äänestää tahtomattaankin kummisedän jatkokautta.
Luojalla ei ole koskaan ollut ohjakset käsissä maailman menossa ….
Ihminen on ottanut ne aina omiin käsiinsä ja tehnyt omista tekeleistään Luojan (Jumalan). Nyt se on Mammona.
Ei historian Jeesuskaan sitä ollut mitä teologia opettaa. Hänenkin elämänsä he vääristivät omien tarpeidensa mukaan. Tekivät hänestä syntiemme sovittajan ja ’Jumalan pojan’ vaikka hän itse ei sellaista sanonut.
Jos eläisimme kuin Hän, seuraisimme hänen jälkiään emmekä rabbien Jehovan oppia ja niistä kumpuavia kristillisten teologien luomia pelastusjärjestelmiä niin silloin vallitsisi harmonia. Mutta ihmiskunnan fariseukset eivät halua niin elää vaan luovat omat Jumalansa.
Tämä linkin artikkeli, josta muutama ote, kuvaa hyvin mistä on kysymys:
Europe’s Postmodern and Post-Christian Times
Isn’t (legalized!) propaganda of every kind: of immorality, of open ridicule of the human body and soul, of freedom of every kind of perversion, of the rule of the golden calf, of the dictate of organized crime families… evidence of the growing barbarianism of a de-Christianized world? – Professor Aleksei Ilyich Osipov
Because that, when they knew God, they glorified him not as God, neither were thankful; but became vain in their imaginations, and their foolish heart was darkened. Professing themselves to be wise, they became fools, And changed the glory of the uncorruptible God into an image made like to corruptible man, and to birds, and four-footed beasts, and creeping things. Wherefore God also gave them up to uncleanness through the lusts of their own hearts, to dishonor their own bodies between themselves: Who changed the truth of God into a lie, and worshipped and served the creature more than the Creator, Who is blessed forever. Amen. – (Romans 1:21-25)
https://souloftheeast.org/2016/02/13/building-euro-babylon/
The once ‘catholic project’ had quickly become something else. The European Union’s governing bodies and their institutions had taken a life of their own to the detriment of Christian glory, Church glory and Christ’s glory in Europe.
Tragically, it appears that in our post-Christian era, the European Union and its citizens were to be less than ‘lukewarm’ in resisting the complete eradication of Christ in Europe. And however consciously or unconsciously wrought such eradication may be, Europe’s governing class and its citizenry have been on course to systematically filter down, diminish and/or even destroy their once Christian roots. Consequently, not only is an identity disappearing, but possible and actual totalitarian aspects are simultaneously being introduced and/or strengthened. We have spoken of a materialistic Sicherheit, of secular humanism, relativism and other normative forms of totalitarianism, such as pluralism, which undermine the Christian foundation of a formerly Christian Europe.
For example, the West’s image of an ‘angry,’ judgmental, and even blood-thirsty god[13] would lead to the creation of the postmodern European, who not only reacted against such a god, but more importantly, had forgotten the Church’s teaching and reality, which gave testimony to a dreadfully real, infinite, living and loving God Whom we can reach to, converse and commune with (unto infinity). Consequently, the postmodern European is now left finite and withering, desperately seeking to transcend a self which has now become its prison. And many are the idols in which such individuals hope to find freedom or meaning.
But this malaise was not only to be confined in Europe. When Europeans colonized the world, they brought with them the seeds of deified reason, relativism, secular humanism and other strange teachings and false (heretical) sophistries (as well as their Zeitgeists of yesteryear). With them were sown the seeds of hopelessness. And when the world became smaller through globalization, these seeds which were implanted began to grow and, eventually, they matured and its poisons (its ‘spirits’) released; making many nations exasperated to any absolute ‘grand narrative.’ This spiritual malaise was to begin in Europe, but eventually it would germinate in time across the entire world.
In reacting against the Church’s teaching of Salvation in the hands of a living and loving God, the Western churches placed in the consciousness of its members that humanity was guilty of Adam and Eve’s fall: we were morally culpable and hence, owed a measureless debt toward an offended, angry and blood-thirsty god. Our atonement was to be for our debt. Under this line of reasoning, an individual in the Medieval church was viewed in the context of his functionality within society. In other words, an “individual persons united in a common function constituted a person.” This Medieval theology is exactly the teaching of the modern corporation when it views man as human resource (an ‘asset’) and not as personnel. The theology is a thinly disguised form of social engineering in the form of economics.We humans are indebted, hence internationalists, Eurocrats, technocrats and other elites can go ahead and engineer a world serfdom (i.e. a world redeemed by them). If man is man when under a common function, then a humanity in servitude forms a cooperation to the governing and ‘redeeming’ cooperations of the elites. The Latin merit system (as most exemplified with the selling of indulgences) makes its believers to be in constant court with God; trying to bargain merit with debt. The modern cooperations continue in this legacy. They however, give credit to the debt owed…The Dark Ages are alive and well. – authors’ note. http://www.youtube.com/watch?v=TK1ig4dlCYM&feature=related
Paradoksaalisesti tämäkin huijaus ja sen kasvava tiedostuminen ihmiskunnalle vain heikentää Petoa, Imperiumia jonka saatanallista mielivaltaa henkiseksi kääpiöksi jäänyt Trump alentui palvelemaan.
Vain ihmiskunnan kasvava tietoisuus voi pelastaa sen NWO-tyrannien hankkeilta ja pyrkimyksiltä.
When Will Trump Supporters in The Freedom Movement Realize They Were Duped?
What will it take for Trump supporters to admit they were duped like Obama supporters before them?
The Trump Administration Supports The Deep State
For all the raving about Trump “draining the swamp” and removing the “Deep State” elements from the CIA, FBI, and federal government at large, the Trump administration is actually fighting to save these elements.
https://www.activistpost.com/2018/01/when-will-trump-supporters-in-the-freedom-movement-realize-they-were-duped.html
Koska Trumpin kannattajat vapausliikkeessä ymmärtävät, että heitä on huijattu?
Mitä tarvitaan jotta Trumpin kannattajat myöntävät, että heitä on huijattu kuten Obaman kannattajia ennen heitä?
Trumpin hallinto tukee syvää valtiota
Trumpin vaahtoaminen ”suon kuivaamisesta” ja ”Deep State” -elementtien poistaminen CIA: lta, FBI: ltä ja liittovaltion hallitukselta on ollut pelkkää hourailua. Trumpin hallinto tosiasiallisesti pyrkii pelastamaan nämä elementit.
— Imperium siis epätoivoisesti jatkaa sotaansa muuta maailmaa vastaan ja se on hyvä merkki sikäli että sellainen yleensä päättyy omaan tuhoon koska se lujittaa vastapuolta enemmän kuin sitä itseään.
Amerikkalaiset eivät halua globaalia ylivaltaa vaan maan joka toimii heidän parhaakseen mutta valta ei ole heillä vaan … no, tiedämme kenellä se on.
Survey: America Doesn’t Want Empire—It Wants to Have a Functioning Country
As Congress faces another deadline to pass 2018’s budget, its spending and public priorities differ.
https://www.alternet.org/election-03918/new-survey-most-americans-would-slash-military-budget-and-boost-schools
Mielenkiintoinen mutta tekopyhä artikkeli jonka voi nähdä puolustavan ovelasti nykyistä nwo-eliitin totalitaarista politiikkaa
Poliittisesti tekopyhästi yhteen hitsautunut vasemmisto-oikeisto NWO-eliitti haluaa muuttaa maamme totalitaariseksi ’sh*thole’ maaksi. … juuri sellaiseksi joista meille virtaa pakolaisia kuten USA:ssa jota artikkeli kuvaa.
Ei väliä kannatatko oikeaa vai vasenta, sama lopputulos eli rahan valta
”In fact, if you look around the world at the worst sh*thole countries, you’ll find something that shouldn’t be surprising:
They’re all run by big, powerful governments that pursue insanely stupid economic policies and are steeped in corruption. They’re Democrats, in other words, although they might not be called Democrats in their home countries.
But the bigger realization in all this is that CNN and the Democrats can only stay in power when the masses of Americans are living in poverty, wholly dependent on big government to dictate their lives. The entire push for illegal immigration and refugees, remember, is nothing more than a voter recruitment ploy by Democrats, a political party that thrives on turning America’s cities into collapsing economic sh*tholes.
The more successful and abundant America becomes, the less people want Big Government interfering in their lives. That’s why Democrats despise the recent salary bonuses that have been paid out to employees by Wal-Mart, AT&T and other large corporations. The very idea that workers should be able to keep more of what they earn is the antithesis of leftism, which demands the entire country be plunged into sh*thole-ness so that desperate people might vote for more Big Government handouts promised by Democrats.
People who don’t have anything to offer America should not be automatically invited in just because their home countries have collapsed into sh*thole-ness. Yet for Democrats, the worse of a sh*thole your home country, they more they want you to come to America! The worse off America becomes, after all, the more Democrats remain in power. You might even say that Democrat lawmakers “appeal to sh*thole-ness” as part of their core strategy to stay in power. That’s why they are so offended when Trump calls them out.
Stop pushing America toward a left-wing sh*thole
Perhaps instead of supporting the MAGA slogan, we might begin touting the SMAASH mantra: Stop Making America A Sh*tHole.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=164297
Miten tuo sopii omaan maahamme?
Amerikka ainakin on jo ’persl*pi’ maa ja niin mekin sikäli että pakolaispolitiikka vain edistää pankkimafian rahan valtaa ja globaalista tuhoa.
Miksemme mekään tee mitään maailman hyväksi vaan olemme sitoneet itsemme globalistien hankkeisiin jotka pitävät näitä ’p-läpi’ maita maailmalla oman riiston kohteina jotka juuri siksi pakolaisia tuottavat?
Sikäli koko artikkeli on tekopyhä ja puolustaa vain oman maan tai läntisen fasistisen ’p-läpi’-arvoyhteisön’ etua, ei koko ihmiskunnan ja planeetan etua joka olisi tärkein asia.
Oxfordin yliopiston professori: Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan on 135 kertaa tehokkaampaa kuin Eurooppaan tuominen
https://www.kansalainen.fi/oxfordin-yliopiston-professori-pakolaisten-auttaminen-kotimaissa-135-kertaa-tehokkaampaa-kuin-eurooppaan-tuominen/
” Pakolaisten auttaminen heidän kotimaissaan on 135 kertaa tehokkaampaa kuin Eurooppaan tuominen”
Kalergi-suunnitelman mukaista Euroopan valkoista kansanmurhaa toteuttavalle EU-diktatuurille ja Suomessa valtaa pitäville EU-diktatuurin ostamille EUnukeille se ei käy. Nuo vallankahvassa olevat suomenkansanviholliset, maanpetturit kiristävät vihapolitiikkaansa kantasuomalaisia vastaan: ”Poliisi keskittyy olennaiseen: lisää viharikoskoulutusta”, https://mvlehti.net/2018/01/15/poliisi-keskittyy-olennaiseen-lisaa-viharikoskoulutusta/
Sekä rajavalvontaan että presidentinvaaliin liittyen hyvin perusteltu kysymys Heikki Porkalta:
”Pitäisikö Sauli Niinistön mielenterveys tutkia tarkoin?”,
http://oikeamedia.com/o1-52700
Kysymystä voisi laajentaa: pitäisikö koko nwo-eliitin mielenterveys tutkia?
No, mitä se paljastaisi? Fasismin tietenkin. Fasismin jota toteutetaan ihmisille demokratiaa ja kaikkea hyvää lupaamalla.
Totuus on kuitenkin diktatuuri ja eliitin tahdon mukainen orjan elämä. Kyllä se jo pitäisi alkaa olla selvä asia kaikille.
”Poliittisesti tekopyhästi yhteen hitsautunut vasemmisto-oikeisto NWO-eliitti haluaa muuttaa maamme totalitaariseksi ’sh*thole’ maaksi. … juuri sellaiseksi joista meille virtaa pakolaisia kuten USA:ssa jota artikkeli kuvaa.”
Nuo lupauksilla mahtiviroista ja rahalla ostetut, vallan- ja rahanhimon sokaisemat täysin selkärangattomat psykopaatit ja maanpetturit, jotka meilläkin ovat vallankahvaan kiipineet, eivät näköjään osaa ajatella millaista helvettiä he ovat hiljalleen omallekin jälkikasvulleen rakentamassa monin tavoin vastuuttomalla ja pirullisella politiikallaan.
Hyvä artikkeli Matti Kyllöseltä:
”Hyväksymmekö, että olemme matkalla Euroopan liittovaltioon?”,
http://mattiantero.puheenvuoro.uusisuomi.fi/247378-hyvaksymmeko-etta-olemme-matkalla-euroopan-liittovaltioon
NATO-jäsenyydestä olen kylläkin Kyllösen kanssa eri mieltä, en kannata NATOON liittymistä.
Oikeaan osuva artikkeli:
”Kuka onkaan syyllinen vihapuheeseen ja kansankiihotukseen?”,
http://magneettimedia.com/kuka-onkaan-syyllinen-vihapuheeseen-ja-kansankiihotukseen/
Itävaltalainen politiikan tutkija Karl Steinhauser nimesi neljännesvuosisata sitten erään kirjansa pahaenteisesti ”EU – huomispäivän Super-Neuvostoliitto”. Pirut eivät ole enää vain seinälle maalattuja vaan alkavat olla konkreettista todellisuutta kuten seuraavakin osoittaa:
”EU Commission Sets up a Committee to Define Thought Crime/”Fake News”
The following means the end of the freedom of expression in the EU.
The EU Commission has established a committee to define thought crime as described in Orwell´s 1984.
What the consequences of this dictatorial enterprise will bee, remains to be seen.
The link to the following monstrocity is: https://ec.europa.eu/digital-single-market/en/news/experts-appointed-high-level-group-fake-news-and-online-disinformation
You are here:…”
Koko artikkeli: http://new.euro-med.dk/20180114-eu-commission-sets-up-a-committee-to-define-thought-crime-fake-news.php
Ks. myös britti-patriootti David Noakes: ”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://www.eutruth.org.uk/
Sionistithan kaiken sensuurin takana rappareiden kanssa kummittelevat. Heille kun ei sovi että heidän likaisia ja rikollisia puuhia paljastetaan.
Alistajat luovat vastavoiman joka tekee kaikkensa alistajien tuhoamiseksi.
Neo-Nazi behind Daily Stormer website Andrew ‘Weev’ Auernheimer ’is of Jewish descent, his mother says’
The mother of a neo-Nazi who co-runs the white supremacist website Daily Stormer has said he has Jewish relatives on “both sides of his family”.
“If you don’t let us dissent peacefully, then our only option is to murder you. To kill your children. To kill your whole families,” he said last month.
Sellainen vihainen ’anti-semitisti’ tapaus. Omat koirat purevat.
https://www.independent.co.uk/news/world/americas/neo-nazi-daily-stormer-troll-jewish-descent-anti-semitic-andrew-auernheimer-weev-a8140946.html
Seuraavassa artikkelissa ”Immigration Agenda: New World Order Tyranny” eli ”maahanmuutto-agenda: Uuden maailmanjärjestyksen tyrannia” todetaan mm. YK:n tärkeimmän tehtävän olevan [sionisti-globalisteille] kansallisvaltioiden rajojen hävittäminen ja maapallolla olevien kulttuurien sekoittaminen toisiinsa koko ihmiskunnan alistamiseksi Uuteen maailmanjärjestykseen.
Edelleen riippumatta siitä, mitä kriitikot ovat sanoneet Trumpista, niin hän on osoittanut kuinka korruptoitunut ja turmeltunut vallalla oleva järjestelmä on ja mitä valtamedia on paljastettuna: kehruukone militaristiselle sortovallalle ja valeuutisten hovihankkija.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=164333
Vrt. ”EU tekee mitä YK:n pääsihteeri vaatii: ”Avatkaa rajat, unohtakaa äänestäjät!”
12.12.2017
Komissio linjasi viime vikkolla EU:n pakolaispolitiikkaa yhä pakottavamman taakanjaon suuntaan. Kansalaismielipiteen sivuuttava komissio toimii YK:n pääsihteerin suosittelemalla tavalla: avatkaa rajat, viis äänestäjistä…”
https://www.suomenuutiset.fi/eu-tekee-mita-ykn-paasihteeri-vaatii-avatkaa-rajat-unohtakaa-aanestajat/
Here are the highly toxic and politically incorrect views of four key diplomats who were close to the events leading up to World War II. Ponder them carefully and ask yourselves: Could they all have been mistaken?
Kuka tai ketkä olivat WW1-2 takana?
Tärkeä artikkeli. Jos ei ymmärrä historiaa ei ymmärrä tulevaakaan.
Nythän puuhataan taas suurta sotaa ja sama kuvio pyörii taustalla.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=164358
Of one thing we can be reasonably sure: whenever there is a major new war or revolution being planned which requires heavy financial backing—the Russian Revolution is a perfect example—the hidden hand of international Jewry is almost certain to be behind it. Partout où il y a de l’argent, il y a des Juifs, said Montesquieu. — “Wherever there is money, there you will find the Jew.”
Anglo-sionistinen Imperiumi sotahankkeissa — kun mahti ja arvostus muiden silmissä alkaa sammua niin aseita teroitetaan vaikka se on varmin tie menettää kaikki lopullisesti. Pitäisi ymmärtää että kaikella on aikansa ja kun mahti on ollut liikaa vain väkivallan ja sotilaallisen voiman varassa se loppuu aikanaan.
Imperium alkaa olla tiensä lopussa. Se on itse tuhonnut omalla politiikallaan itsensä ja on vajoamassa perikatoon. Siksi miekkoja taas taotaan.
Britain Officially Prepares Now for War Against Russia
The headline in the London Times on February 22nd was “Russia ‘is a bigger threat to our security than terrorists’”. Their Defence Editor, Deborah Haynes. reported:
Gavin Williamson suggested to MPs that more money and a change in the structure of the armed forces would be needed as part of a defence review to meet the challenge of a state-on-state conflict, something that Britain has not had to consider for a generation. …
It is a departure from the national security strategy published in 2015, which listed international terrorism first, and chimes with a decision by the United States last month to declare “strategic competition” from countries such as China and Russia as its top focus instead of counterterrorism. …
He described the Kremlin’s “increased assertiveness”, such as a ten-fold increase in submarine activity in the North Atlantic, a growing Russian presence in the Mediterranean region and their involvement in the war in Syria. “But then you are seeing new nations that are starting to play a greater role in the world, such as China. …
Asked whether Mr Williamson accepted that this would have a knock-on effect for how Britain’s military was structured and its readiness for war, “Yes it does,” Mr Williamson replied.
It’s not yet clear just when — if ever — the ‘democratic’ countries in The West (the U.S. and its allies, the billionaires there) will reach the limit of their imperial greed. But if the world is their limit, then there is no limit at all, because the world itself will end, before this limit is reached. And, now, it’s not only Donald Trump who is leading the way there, but Theresa May has joined his luxurious march, toward global oblivion.
Gavin Williamson ehdotti parlamentille, että tarvitaan enemmän rahaa ja muutosta asevoimien rakenteessa osana puolustustarkistusta valtioiden välisen konfliktin haasteeseen vastaamiseksi …
Se poikkeaa vuonna 2015 julkaistusta kansallisesta turvallisuusstrategiasta, jossa kansainvälinen terrorismi on ensimmäinen ja tukee Yhdysvaltojen viime kuussa tekemää päätöstä julistaa ”strateginen kilpailu” maista, kuten Kiina ja Venäjä tärkeimpänä painopisteenä terrorismin vastaisen toiminnan sijasta . …
Hän kuvaili Kremlin ”lisääntynyttä itsevarmuutta”, kuten kymmenkertaista Pohjanmeren sukellusveneiden lisääntymistä, Venäjän läsnäoloa Välimeren alueella ja osallistumista Syyrian sotaan. ”Mutta sitten on uusia maita, joilla alkaa olla suurempi rooli maailmassa, kuten Kiina. …
Kysymykseen onko Williamson myöntänyt, että tällä olisi tärkeä vaikutus siihen, mikä on Britannian sotilaallinen rakenne ja sen valmius sotaan Williamson vastasi: kyllä on.
Ei ole vielä selvää, milloin – jos koskaan – ”demokraattiset” Länsi-maat (Yhdysvallat ja sen liittolaiset, siellä olevat miljardöörit) saavuttavat imperiaalisen ahneuden rajan. Mutta jos maailma on niiden raja, ei ole lainkaan rajaa, koska maailma itse päättyy, ennen kuin tämä raja saavutetaan. Ja nyt, ei ole vain Donald Trump, joka johtaa täällä, vaan myös Theresa May on liittynyt ylelliseen marssiin kohti maailmanlaajuista unholaa.
http://washingtonsblog.com/2018/02/britain-officially-prepares-now-for-war-against-russia.html
https://russia-insider.com/en/europe-now-divided-between-russophobic-west-and-russophilic-east/ri22651
Kaiken sotimisen ja herruusajattelun takana on pääosin juutalaisen pankkiiri mafian luoma videon kuvaama rahoitusjärjestelmä ja sen ylläpitämä maailmaa tuhoava kapitalismi. Sodat ovat tehokkain keino jolla kapitalistista tuotantoa ja pankkiirieliitin voitontekoa kasvatetaan. Ilman sotia pankkiirit olisivat ’köyhiä’ eikä sijoittajienkaan potti juuri kasvaisi.
Sodat myös vaativat koko ajan vihollisia. Niitä siksi jopa luodaan itse koska rauha ei mahdollista kapitalistia ruokkivaa aseteollisuutta.
Kiistatta maailma on hakoteillä tämän tien valittuaan. Loputon kasvu – on se sitten väestön tai tuotannon kasvua – päättyy väistämättä lopulliseen tuhoon.
Linkin kirjoitus kuvaa tilannetta jossa ihmiskunta nyt on. Planeettamme on avaruuden suurin kaatopaikka jonka tuho näyttää peruuttamattomalta.
Lyhyt onni suurin on, vai?
Rahaa ja omaisuutta ovat veroparatiisit ja pankkien holvit tulvillaan mutta ketä ja mitä varten?
Junk Planet: Is Earth the Largest Garbage Dump in the Universe?
Is Earth the largest garbage dump in the Universe? I don’t know. But it’s a safe bet that Earth would be a contender were such a competition to be held. Let me explain why.
https://www.globalresearch.ca/junk-planet-is-earth-the-largest-garbage-dump-in-the-universe/5630052
War is the means by which the central bankers advance their agenda.
Rakovsky says Trotsky was behind the murder of Arch Duke Ferdinand (which sparked WWI.) He recalls the phrase used by the mother of the five Rothschild brothers: ”’If my sons want it, then there will be no war.’ This means that they were the arbiters, the masters of peace and war, but not emperors. Are you capable of visualizing the fact of such a cosmic importance? Is not war already a revolutionary function? War? The Commune. Since that time every war was a giant step towards Communism.”
After the murder of [Illuminati member Weimar Foreign Minister] Walter Rathenau in 1922, the Illuminati give political or financial positions only to intermediaries, Rakowsky says. ”Obviously to persons who are trustworthy and loyal, which can be guaranteed a thousand ways: thus one can assert that those bankers and politicians [in the public eye] – are only men of straw . . . even though they occupy very high places and are made to appear to be the authors of the plans which are carried out.” Think Barack Obama.
In 1938, Rakovsky outlined three reasons for the upcoming Second World War. The first is that Hitler began to print his own money. ”This is very serious. Much more than all the external and cruel factors in National-Socialism.”
Secondly, the ”fully developed nationalism of Western Europe is an obstacle to Marxism…the need for the destruction of nationalism is alone worth a war in Europe.”
Finally, Communism cannot triumph unless it suppresses the ”still living Christianity.” He refers to the ”permanent revolution” as dating from the birth of Christ, and the reformation as ”its first partial victory” because it split Christianity. This suggests that the ”conspiracy” also contains a racial or religious factor.
”In reality, Christianity is our only real enemy since all the political and economic phenomena of the Bourgeois States. Christianity controlling the individual is capable of annulling the revolutionary projection of the neutral Soviet or Atheist State.”
Now the Central Bankers are promoting World War Three as in ”The Clash of Civilizations.” Substitute Islam for Christianity above, and pit ”Christians” against them.
The New World Order creates a false reality which represents our mental enslavement. Legions of pundits, professors and politicos enforce its precepts. These are the argentur (”agents”) referred to smugly in The Protocols of the Elders of Zion.
Mankind is doomed as long as these bankers control society. What is the remedy? Nationalize the central banks, repudiate debts created from nothing, break up cartels, especially Hollywood and the media, and institute strict public campaign financing. In addition, we need a spiritual revival, a return to true religion, or at least an affirmation of God and a moral order.
But as long as people perceive their interests in terms of the status quo, our problems are systemic and won’t go away.
https://www.henrymakow.com/what_is_communism.html
Putinin 1.3. puhe antaa viitteitä ettei Venäjä ole innostunut nwo-mafian ajamasta yksinapaisesta maailmanjärjestyksestä vaan kehittää maataan kaikin puolin entistä vahvemmaksi.
Putin’s Remarkable, Historic March 1 Speech in Moscow – Full Transcript
The President of Russia delivered the Address to the Federal Assembly. The ceremony took place at the Manezh Central Exhibition Hall.
The presentation of the Address was attended by Federation Council members, State Duma deputies, members of the Government, leaders of the Constitutional Court and Supreme Court, governors, speakers of the legislatures of the constituent entities of the Russian Federation, the leaders of traditional religions, public figures, including the heads of regional civic chambers, as well as the leaders of major media outlets.
President of Russia Vladimir Putin:
Citizens of Russia, members of the Federation Council and State Duma,
Today’s Address is a very special landmark event, just as the times we are living in, when the choices we make and every step we take are set to shape the future of our country for decades to come.
https://russia-insider.com/en/putins-remarkable-historic-march-1-speech-moscow-full-transcript/ri22667
Why at Least Two Nuclear Super-Powers Are Essential
https://www.strategic-culture.org/news/2018/03/16/why-least-two-nuclear-super-powers-essential.html
Russia Desires Respect and Cooperation, Not to Bankrupt the U.S.
Rather than being obsessed with the U.S. and its budgetary problems born of supporting excessive militarism overseas, Russia desires to have its interests legitimized in the eyes of the West.
I marvel at the certitude many Western observers of Russia and Russia’s president Vladimir Putin maintain about what Putin really thinks or means, despite the evidence of his own words in his speeches and corresponding actions as president on the international stage.
One may approve or disapprove of Pres. Putin’s decisions, but it is a fact for anyone caring to investigate it that Russia’s head of state is a careful, systematic, and consistent thinker.
Comments: Daniel Oliver • 2 hours ago
”The real problem with America is that it is morally bankrupt.
John Bull • 3 hours ago
”I think there are two primary things regarding Mr. Putin that drive American politicians crazy. The first being that Mr. Putin (and Lavrov) is an adult and acts like an adult–our nation of geriatric teenagers can’t handle that at all.
The other issue is one American politicians can’t comprehend (because they have no clue how to do it) and that is his consistency. How do you legitimately bad mouth and discredit a guy who is so consistently adult?
A third related issue is Putin’s strange insistence on keeping Russia, Russian.
https://russia-insider.com/en/russia-desires-respect-and-cooperation-not-bankrupt-us/ri22811
Will the Deep State Launch a ’False Flag’ in Syria on Russia’s Election Day?
These people at completely out of control.
… Washington has a lot riding on this. The NWO is not a fantasy, it’s a plan for melding together banking systems, trade policy, open borders, one-dominant currency, and the endless recycling of revenues into US debt instruments. It’s a strategy to ensure that the world’s wealth continues to flow upwards and into the bulging coffers of the western plutocrats who oversee the system and and manage its wars.
I don’t see any other option for the globalists running the show than to launch a precision aerial assault from warships in the Mediterranean to see if they can reverse the situation on the ground and improve their chances for victory in Syria. As crazy as it sounds, they think it is a risk worth taking.
The hope is that Putin will not retaliate, or if he does, that he does not attack US warships directly.
But that’s a pretty risky bet, after all, if Putin does NOT attack the platforms from which the missiles were fired, then he’ll be inviting similar attacks in the future. So, his hands are tied. He must retaliate or face the consequences in the future.
The next few weeks are going to be very tense. We’ve reached the point where the US will have to either confront Russia militarily or accept that their vicious project in Syria has failed.
My gut feeling is that the foreign policy establishment is not ready to throw in the towel just yet. They are going do something very risky and very stupid. They’re going to roll the dice and hope they don’t come up snake-eyes.
Whatever the decision may be, we should know soon enough. I think we could see signs of provocative activity as soon as the presidential elections begin in Russia on March 18. I hope I’m wrong.
https://russia-insider.com/en/will-deep-state-launch-false-flag-syria-russias-election-day/ri22817
Make no mistake, Washington will never let go – not by itself, never. Their target is world hegemony – the goal of their self-indulging PNAC – Plan for a New American Century.
And to attain this goal, the fall of Syria had been planned long in advance, in the early 1990’s. “Regime Change” is relentlessly being pursued – see Wesley Clark at the Commonwealth Club of California, October 3, 2007 – ‘ 7 countries have to fall in five years’
http://www.globalresearch.ca/war-propaganda-syrias-destruction-by-the-lies-of-the-western-media-washington-will-never-let-go-their-target-is-world-hegemony/5549508
When Israeli leaders claim that their vision of the global future is based on the (Hebrew) Bible, we should take them seriously and study the Bible.
… According to Deuteronomy Yahweh plans to deliver to Israel “seven nations greater and mightier than [it],” adding: “you must utterly destroy them; you shall make no covenant with them, and show no mercy to them. You shall not make marriages with them…” (7:1-2).
As for the kings of these seven nations, “you shall make their name perish from under heaven” (7:24).
The destruction of the “Seven Nations,” also mentioned in Joshua 24:11, is considered a mitzvah in rabbinic Judaism, included by the great Maimonides in his Book of Commandments,[9] and it has remained a popular motif in Jewish culture, known to every Israeli school child.
General Wesley Clark, former commandant of NATO in Europe, wrote in his book Winning Modern Wars (2003), and repeated in numerous occasions, that one month after September 11, 2001, as he was paying a visit to Paul Wolfowitz, a Pentagon general showed him a memo “that describes how we’re gonna take out seven countries in five years, starting with Iraq, and then Syria, Lebanon, Libya, Somalia and Sudan and finishing off with Iran.”[10]
In his September 20, 2001 speech, President Bush also targeted seven “rogue states”, but included Cuba and North Korea instead of Lebanon and Somalia.
The likely explanation to that discrepancy is that Bush or his entourage refused to include Lebanon and Somalia, but that the number seven was retained for its symbolic value, as an encrypted signature.
Without question, the neocons who were writing Bush’s war agenda were Zionists of the most fanatical and Machiavellian kind.
But the neocon viper’s nest is not the only place to look for crypto-Zionists infiltrated in the highest spheres of US foreign and military affairs. Consider, for example, that Wesley Clark is the son of Benjamin Jacob Kanne and the proud descendant of a lineage of rabbis. It is hard to believe that he never heard about the (Hebrew) Bible’s “seven nations”?
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
Israel’s existence has only resulted in changing the “Jewish question” into the “Zionist question”: the question about the true ambitions of Israel. Part of the answer is to be found in the Hebrew Bible. The Zionist question is the Biblical question. Zionists themselves tell us so. Their mouths are full of the Bible.
War Is on the Horizon, Does Russia Have the Stomach for It?
Paul Craig Roberts
https://russia-insider.com/en/war-horizon-does-russia-have-stomach-it/ri22834
Alkaako Usa jänistää…?
US Raises White Flag, Wants Talks With Russia Over Arms Race
When you are 10 years behind behind the competition, making a deal is probably your best move …
https://russia-insider.com/en/us-raises-white-flag-wants-talks-russia-over-arms-race/ri22852
En tiedä lukeeko näitä enää kukaan.
Vastavalkea on nyt huonossa hapessa. Toivotaan että tilanne pian korjaantuu. Pian meillä ei enää ole yhtään tämän kaltaista mediaa jossa sen suuri ei rajoita mielipiteitä ja jossa voi tarkastella maailman menoa ilman Ison Veljen kontrollia.
Tuleeko sotaa vai ei — ainakin vahvasti sitä odotetaan maailmalla.
The West Is Going to War With Russia
”The West is going to war with the East. The likely initial targets are Syria, and Iran. Any attack on Iran is a declaration of war on Russia.”
https://russia-insider.com/en/west-going-war-russia/ri22876
Näitä lukiessa tulee olo että onkohan meillä täällä ’läntisen arvoyhteisön’ puolella henkisesti terveitä ja aikuiseksi kasvaneita henkilöitä johtoportaassa lainkaan. Niin riettailta, lapsellisilta ja naurettavilta heidän kaikki puuhansa tuntuvat.
At least 10 EU nations to expel Russian diplomats in spy row
Emmanuel Macron condemns ‘attack on European sovereignty’ as EU leaders back Theresa May
France and Germany were among the first countries to back the UK and do not expect the investigation by experts at the Organisation for the Prohibition of Chemical Weapons (OPCW) to change their conclusions.
https://www.theguardian.com/politics/2018/mar/23/theresa-may-welcomes-eu-backing-russia-spy-attack-response
@ Truth_hunter Fri, 23 Mar 2018 22:11:37 +0200
> onkohan meillä täällä ’läntisen
> arvoyhteisön’ puolella henkisesti terveitä ja
> aikuiseksi kasvaneita henkilöitä johtoportaassa
> lainkaan.
Laumadynamiikka
Apinalauma käyttäytyy kuin apinalauman kuuluukin ja lammaslauma kuin lammaslauman. Jos otat äänestämällä tai mitä tahansa metodia käyttäen pienen osajoukon laumasta (ja teet niistä johtajia) niin tuo pieni osajoukko muodostaa oman laumansa, joka käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla kuin tuo alkuperäinen lauma.
Se, että joku yksilö nostetaan laumasta sen yläpuolelle ei mitenkään muuta hänen moraalia tai tee hänestä parempaa kuin mitä oli alkulauman keskuudessa.
> Pian meillä ei enää ole yhtään tämän
> kaltaista mediaa jossa sen suuri ei rajoita
> mielipiteitä ja jossa voi tarkastella maailman
> menoa ilman Ison Veljen kontrollia.
Niin kauan kuin ihmisillä vielä on jotain menetettävää, pysyvät he tottelevaisena valtion talutusnuorassa.
Siinä vaiheessa, kun enemmistö lakkaa tottelemasta lakia, laki onkin jo muutettu. Onhan valtiolla pelko siitä, että kansa näkee, että keisarilla ei ole vaatteita.
New Global Feudal System Unmasked
Feodalismi ja valtarakenne tänään
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=167798
— Että laki ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Enintään tottelevaisemman ja herkkäuskoisen.
Todella merkittävä maaliskuu Maa-planeetan tulevaisuuden kannalta
A truly historical month for the future of our planet
https://thesaker.is/a-truly-historical-month-for-the-future-of-our-planet/
I think that a number of crucial developments forced the US and the UK into trying to strong-arm the rest of the western nations to “circle the wagons” around the Empire:
1 The US humiliatingly failed in its attempts to frighten and force the DPRK into submission
2 The AngloZionists have lost the civil war in Syria
3 The UK and the rest of the NATO are becoming militarily irrelevant
4 The Ukraine has crashed and is burning and a Ukronazi attack on the Donbass is most likely
5 The political forces in Europe who opposed anti-Russian policies are on the ascent
6 The Russians are winning many EU countries over by economic means including North Stream whereas sanctions are hurting the EU much more than Russia
7 The anti-Putin campaign has miserably failed and Russia is fully united in her stance against the Empire
What this all means is very simple: the Empire needs to either fold or double down and folding is just not something the imperial elites are willing to consider yet. They are therefore using the tools which they perceive as most effective
Margarita Simonian beautifully summarized the feelings that all this elicits in the Russian population:
“all your injustice and cruelty, inquisitorial hypocrisy and lies you forced us to stop respecting you. You and your so-called “values.” We don’t want to live like you live, anymore. For fifty years, secretly and openly, we wanted to live like you, but not any longer. We have no more respect for you, and for those among us that you support, and for all those people who support you (…). For that, you only have yourself to blame (…) Our people are capable to forgive a lot. But we don’t forgive arrogance, and no normal nation would. Your only remaining Empire would be wise to learn the history of its allies, all of them are former empires. To learn the ways they lost their empires. Only because of their arrogance. White man’s burden, my ass!” (this last sentence in English in the original text – trans.)
Putin clearly said so in his speech
There is no need to create more threats to the world. Instead, let us sit down at the negotiating table and devise together a new and relevant system of international security and sustainable development for human civilization. We have been saying this all along. All these proposals are still valid. Russia is ready for this.
Putin jyrää … valtava suosio miehellä näyttää olevan mutta meillä valtamedia pysyy sokeana eikä ymmärrä hyvän päälle
It’s Here! ’PUTIN’ – The Extraordinary New Documentary With English Subtitles (Video) — Charles Bausman
https://russia-insider.com/en/its-here-putin-extraordinary-new-documentary-english-subtitles-video/ri22884
For the greater part of a decade the US, the UK and the EU have been carrying out a campaign to undermine and overthrow the Russian government and in particular to oust President Putin. Fundamental issues are at stake including the real possibility of a nuclear war.
Why the UK, the EU and the US Gang-Up on Russia
https://www.globalresearch.ca/why-the-uk-the-eu-and-the-us-gang-up-on-russia/5632878
In a word, the UK, the EU and the US are ganging-up on Russia, for diverse historic and contemporary reasons. The UK exploitation of the anti-Russian conspiracy is a temporary ploy to join the gang but will not change its inevitable global decline and the break-up of the UK.
Russia will remain a global power. It will continue under the leadership of President Putin. The Western powers will divide and bugger their neighbors – and decide it is their better judgment to accept and work within a multi-polar world.
Prof. James Petras is a Research Associate of the CRG.
Palatataanpa WW2-Holokaustiin, siihen niistä joista sionistit ovat tehneet itselleen uuden uskonnon
Totuus Holokaustista alkaa vähitellen paljastua. Ja se on aika lailla erilainen kuin siitä uuden uskonnon itselleen luoneet sionistit ovat kertoneet
Holocaust Deprogramming Course
Then there are the gas chambers themselves. Central to the Holocaust narrative, it emerged that they had only been built AFTER the war. According to suppressed testimony from Gerhart Schirmer, a former German officer who participated in building the chambers in 1946, while he was being held as a prisoner of war by the Russians.
– Dr. Nicholas Kollerstrom Breaking the Spell — The Holocaust, Myth & Reality
“The Holocaust is a deeply anchored belief even in people who know very little about it. We can see that not only does disbelief in the Holocaust myth threaten modern Jewish identity as shaped by political Zionism, but for others it brings into question the credibility of those in authority who told everyone it was true: the state, the churches, the schools, and media of every kind. These sources are the same ones people trust and depend on every day for information. If these trusted authorities are wrong about the Holocaust, what else are they wrong about? What other dishonesties are they promoting?”
– John Weir, The Holocaust as Myth: Betraying the Public Trust
“If the Holocaust were unimportant, we wouldn’t have around 20 countries on this planet outlawing its critical investigation. In fact, this is the only historical topic that is regulated by penal law. This is proof for the fact that the powers that be consider this topic to be the most important issue to keep under their strict control. Those censoring, suppressing powers are the real criminals—not the historical dissidents they send to prison.”
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=167860
https://holocaustdeprogrammingcourse.com
Aika huvittavaa luettavaa:
USA:n puolustusministeri: Venäjä yrittää jakaa lännen kahtia myrkytystapauksessa – ”miten he pystyvät sanomaan niin naama peruslukemilla?” — tämähän on ollut USA-koaliition oma härski taktiikka koko historiansa ajan sen yrittäessä kahmia koko maailmaa omakseen mutta se ei taida enää toimia kun maailma herää näkemään todellisuuden
Mattisin mukaan Venäjän toiminta muistuttaa maan invaasiota Ukrainaan ja Krimin liittämistä itseensä vuonna 2014.
– He tekevät asioita, joiden he uskovat olevan mahdollisia kiistää, Mattis sanoi toimittajille.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201803282200842477_ul.shtml
The European Union – (and USA) – itself is a conspiracy against democracy.
https://russia-insider.com/en/paul-craig-roberts-integrity-has-vanished-west/ri22902
In Demonizing Russia, the UK and US Are Living in the Past
https://russia-insider.com/en/demonizing-russia-uk-and-us-are-living-past/ri22909
Venäjän nykyinen demonisointi ei tosin todellisuudessa perustu median vääristämään historiaan menneestä kuten artikkeli olettaa vaan ’läntisen arvoyhteisön’ raakalaisuuteen ja kyltymättömään riistavaistoon.
Toisin kuin viidakon pahimmat pedot jotka saalistavat vain nälkäänsä nämä arvoyhteisön globalisti-pedot elävät elämälle vieraan sairaan ja tuhoisan saalistusvaiston alla. He eivät osaa elää rakentavasti ja rauhanomaisesti vaan ovat ikuisen maanisen sotakiiman vaivaamia psykopaatteja joiden käsiin maailma on huolestuttavasti ajautunut.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=167798
Francis Boyle: Brzezinski wants to break Russia up into constituent units
Francis Anthony Boyle, is a professor of international law at the University of Illinois College of Law about the current politiclal situation in the world. We asked the professor to comment on whether the crisis between Russia and the West is as dangerous as it seems to be.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168066
Makow: At Easter, the Old Testament is Killing the New — Vanha Testamentti tuhoaa Uuden Testamentin
Vanhassa testamentissa Yaweh on määritelty armeijan herrana, Sebaotin herrana (hebrean s.. ba’ôt, pl. S? aba:sta, armeija, s? Aba’, käydä sotaa). Tämä soturi-Jumalan käsite on yhteinen monille muille uskonnoille – mutta vastaako se uskonnon hyvyyden, moraalimme ja oikeudenmukaisuuden vaatimustamme kaikkiin maan luotuhin nähden? vai onko meidän ajatuksemme Jumalan kirkkaudesta ruumiiden kasa?
Valitettavasti meidän on ymmärrettävä, että tämä elämän tuhoava VT-sotaideologia ei ole jättänyt maailmaa millään tavoin. Päinvastoin, se on ottanut haltuunsa ns. länsimaisen maailman ja suunnittelee seuraavaa sotaa. Meidän pitäisi olla huolestuneita tästä.
https://www.henrymakow.com/2018/03/an-easter-meditation.html
USA on yrittänyt saada kaksi slaavilaista maata keskenään sotaan ja näin heikentämään toinen toisensa. Siihen [Putin] sanoi viisaasti:
— Ukraina on Venäjän kansan kehto.
— Ukrainalaiset ovat venäläisempiä kuin venäläiset itse.
Todellakin. Venäläisyyttä ei voi tietää, kvantifioida, mitata tai opiskella. Sitä vaan joko on venäläinen tai sitten ei.
Miten on suomalaisuuden kanssa:
blogit (piste) mvlehti (piste) net/b0osbiujm5mk/2018/03/28/suomen-ulkopoliittinen-doktriini/
Otteita linkin blogeista https://www.turpeinen-saari.net
Suomen ulkopoliittinen linja palannut 1930-luvulle
”Suomi -100 juhlinta jätti jälkimaun. Suomi näyttäytyi itsetyytyväisyyteen halkeavana sammakkona. Minä, minä, minä, länteen kuuluva maa, jonka ei tarvitse tehdä arviota omasta toiminnastaan – riittää kun on oikeassa seurassa. Empatia ja solidaarisuus muita valtioita ja niiden omalakista kehitystä kohtaan puuttuu.
”Presidentinvaalikeskusteluissa todetaan usein, että ulko- ja puolustuspolitiikassa on niin paljon asioita, joita kansalaiset eivät tiedä. Sen vuoksi muun muassa Pekka Haavisto katsoo, että kansanäänestystä esimerkiksi NATO-jäsenyydestä ei pitäisi järjestää.
”Suomen ulkopoliittiset johtajat ovat todenneet Suomen liittoutuvan mielellään eri asioissa Saksan kanssa. Onko Saksa liittoutumisen arvoinen?
Euroopan unioni perustettiin palvelemaan suurteollisuutta ja suurpääomaa. Saksan kautta kytkös USA:han on saumaton. Saksa ja Ranska pyrkivät sanelemaan sen mihin EUta kehitetään.
”EU: ta ei alunperinkään ollut tarkoitettu edistämään demokratiaa vaan suuryritysten ja pankkien tarpeita. Globaalin uusliberaalin politiikan edistämisen ydin on taloudellisten voittojen, ei ihmisten onnellisuuden ja oikeudenmukaisuuden saavuttaminen.
”Suomi oli toisessa maailmansodassa Saksan armeijan osa, palvellen kyseenalaisia Saksan ja osin USA:n pääomapiirien alkuperäisiä tavoitteita. Suomen ulkopolitiikka ei viimeisten 15 vuoden aikana ole kyennyt esittämään minkäänlaista omaa profiilia.
Haluammeko todella samaistua Saksan ja USA:n mielivaltaiseen tuholaistoimintaan?
NATO-yhteensopivat presidentinvaalikeskustelut
”Niinistön toiminta muistuttaa Mannerheimin toimintaa. Yhtä militaristisia ja selän takana toimivia molemmat. Mannerheim kutsui natsi-Saksan armeijan Suomeen presidentin ja eduskunnan selän takana elokuussa 1940. Suomen armeija oli osa natsi-Saksan armeijaa.
”Niinistön toimenpiteiden johdosta Suomi on osa USA-johtoista armeijaa, jonka kaltaista aggressiivista maailmanvaltaa hamuavaa voimaa ei ole nähty sitten natsi-Saksan. Tätäkö me Suomen presidentiltä haluamme.
”Presidentti Urho Kekkosen lämmin persoonallisuus, myötäeläminen alistettuja kohtaan ja rauhantahtoisuus loivat hänen presidenttikaudestaan rauhan kauden suomalaisten elämässä.
Hän varoitti militarismista eikä halunnut muun muassa siksi kokoomusta Suomen hallituksiin.Liittoutumattomuus ja puolueettomuus olivat hänelle tärkeitä. Hän piti Palestiinan-kysymyksen ratkaisua mittarina. Hän sanoi, että vasta kun palestiinalaiset saavat oikeutta, voi maailmassa vallita rauha.
Kekkosen jälkeen ja erityisesti EU:hun liittymisen jälkeen tilanne on jyrkästi muuttunut. Karuinta muutos kielteiseen on ollut Sauli Niinistön presidenttikaudella
”USA:n kongressi valtuutti keväällä 2015, puoli vuotta ennen isäntämaasopimuksen allekirjoittamista, Yhdysvaltojen presidentin ryhtymään sotaan Venäjää vastaan tarvitsematta uudelleen kääntyä kongressin puoleen. Tästä sodanjulistuksesta tietäen Niinistön Suomi allekirjoitti sotilaallisen rajoittamattoman yhteistyösopimuksen täydentäen katastrofia vielä kahdenvälisillä sotilaallisilla yhteistyösopimuksilla USAn ja NATO-Iso- Britannian ja Yhdysvaltojen miehittämän NATO-Saksan kanssa.
”Näiden Venäjää vastaan rakennettujen sopimusten lisäksi Suomi on Sipilän hallituksen ja presidentti Niinistön tuella tarjoutunut maksamaan Venäjää vastaan toimivan USA/NATO hybridikeskuksen toiminnan Suomen maaperällä, jossa kuin silmänlumeeksi on Ruotsi mukana. Keskusta koskeva laki meni läpihuutojuttuna eduskunnassa.
Monikansalliset sotaharjoitukset maassamme ja Suomen armeijan osallistuminen Venäjää vastaan suunnattuihin sotaharjoituksiin milloin missäkin, ovat paitsi ylettömän kallista, myös kaikkea muuta kuin maailmanrauhaa rakentavaa toimintaa.
”Suomen ilmapiiriä on muokattu militarismia ihailevaksi ja Yhdysvaltojen yksinapaista maailmaa tukevaksi EUhun liittymisestä lähtien. Presidentti Ahtisaari oli aktiivinen USA:n sotadoktriinien toteuttaja ja NATO:n kannattaja. Presidentti Halonen kykeni YK-puheessaan kutsumaan Irakin sotaa laittomaksi, mutta muuten keskittyi muuhun kuin valtapolitiikkaan. Vasta presidentti Niinistö edustaa puhdasta militarismia, josta Kekkonen varoitti. Niinistö tukee EU:n militarisoitumisen vahvistamista ja propagandalla kansalaisten mieliin syötettyä Venäjä-kuvaa.
”Niinistön suhtautuminen Venäjään ja venäläisiin on röyhkeätä. Paras esimerkki on ETYK:in juhlakokous vuonna 2015. Suomi esti, ETYK:in idean luojan ja Kekkosen tässä asiassa yhteistyökumppanin, Venäjän pääsyn Suomeen juhlakokoukseen. Sen sijaan se salli Yhdysvaltojen laivastovierailun Helsingin satamaan samaan aikaan ja laivaston orkesterin konsertin Suomenlinnan kirkossa.
— linkistä lisää maamme politiikkaa realistisesti ja järkevästi syvemmin analysoivia ajatuksia … suursodan kynnyksellä maamme tilanne on mahdollisimman huono … olisi ollut hyvä pysyä puolueettomana ja Paasikiven – Kekkosen rauhaa rakentavalla linjalla.
Näin nWO-diktatuurihanketta pusketaan eteenpäin
Kansainvälinen ajojahti Venäjää vastaan — ote MM:n artikkelista
Venäjää kuten myös Pohjois-Koreaa vastaan suunnattu läntinen vihamielisyys voi tarkoittaa tavoitteita synnyttää uusi ja erittäin tuhoisa, ja eliitille hankalan populaation eliminoiva maailman sota, jonka raunioista kohoaisi lähestulkoon yksi maailman hallitus.
Se alistaisi kaikki maailman valtiot yhden taloudellisen hegemonian kuristettavaksi, mikä nykyisin tunnetaan sionistien kiskurimaisena korkoon perustuvana velkaraha-järjestelmänä. Tällöin kaikkien maiden rahoitusjärjestelmät olisivat alistettu Kansainvälisen järjestelypankin (Bank for International Settlements (BIS)) alaisuuteen.
Venäjän vastatoimet palvelevat suursodansyttymisen mahdollisuutta ja maailmanlaajuisen konfliktin pyrkimyksenä voivat olla mainitut imperialistiset tavoitteet, kuten esimerkiksi taloudelliset tekijät, luonnonvarojen, kuten mineraalien ja maametallien raaka-aineiden saannin takaaminen, maapallon väestön lukumäärän raju alentaminen, täysin globaalin ja yhden eliitin kontrolloiman talous- ja rahajärjestelmän turvaaminen sekä rotujen täydellinen sekoittaminen, josta seuraisi orjakansan synty.
http://www.magneettimedia.com/mihin-venajan-mustamaalaamisella-pyritaan/
Russia Insider antaa asioista hieman erilaisen kuvan sikäli että Venäjää ei lasketa tämän Lännen ’sionistimuurareiden’ projektin tukijaksi ja siksi se elää koko ajan piirityksen ja sodan uhan alla. Myös Kiina ei taida olla innostunut koko hankkeesta.
Venäjä kehittänyt omat systeemit eikä ole riippuvainen nwo-mafian netistä ja sen hakukoneista ja yrityksistä kiristää muita omaan pakkovaltaansa.
Maailma ei jää nwo-mafian monopolin varaan
Russia’s Independent SWIFT System and Internet Are Ready to Launch if Necessary
Russian presidential aide on the internet, German Klimenko, said in March that Moscow is also ready to be cut off from the world wide web, as the country’s own internet is ready.
Russia has its own search engines, social networks and advertising, making it less dependent on the global internet, he said.
https://russia-insider.com/en/russias-independent-swift-system-and-internet-are-ready-launch-if-necessary/ri22912
Kiinalla selvä kanta Lännen mafiaveljien puuhiin
Furious China ramps up support for Russia on Skripal, calls West’s actions “outrageous”
Global Times says West disregards due process, bullies Russia, no longer leads world community, threatens other nations,
https://theduran.com/furious-china-ramps-support-russia-skripal/
This editorial is showing the depth of Chinese anger about the way the Western powers have been conducting themselves over the last few weeks, which note that the editorial characterises as “uncivilised behaviour”.
Taloudellisen ylivallan perusteet ovat selvästi ainakin lännessä juutalaisten käsissä. Rahan valta on juutalaisen viekkauden ja röyhkeyden valtaa. Tietenkin älyäkin vaaditaan mutta se ei ehkä ole tärkein asia. Se voi liiallisena olla jopa vaarallinen asia ja johtaa eroon itse elämän virrasta.
Brother Nathanael (April 4, 2018 @ 2:53 pm Text –Text– Text) sanoo että juutalaiset ovat ’smart’.
Jews are very smart. http://www.realjewnews.com/?p=1282
Mitä tarkoittaa smart kysyy nim. Lars kommentissaan:
Lars
April 4, 2018 @ 4:06 pm
”Well, define “smart”.
I never considered them intelligent or wise. The occasional Jewish nerd will have a left-brained acumen for technical details that may be impressive. But a truly clear grasp of objective reality and the wisdom to act upon it, I seldom if ever see.
The apostle Paul made a distinction between the wisdom of the world and the wisdom from above, and his insight that God gave him would be a Jew at the top of my list as a truly exceptional mind.
Maybe the smart that you are referring to is cunning. In that case I’ll give it to you.
They are. Along with guile and deviousness and greed. But those things tend to also include a profound tunnel vision near blindness.
Unfaithfulness and disbelief is never very “smart”.
I suppose you could say that their “smart” is highly idiosyncratic to their own ends and worldly viewpoint.”
Larsin kanssa samoille linjoille päätyi aikoinaan Werner Sombart
Werner Sombart– Jews and their Temperament
In his book ”The Jews & Modern Capitalism,” (1911) Sombart credits Jews for the rise of capitalism, the most dynamic force in the modern world.
As Sombart says, the Jew ”sets himself a goal and makes for it.” Is this obsessive-compulsive?
The intellectuality of the Jew is so strong that it tends to develop at the expense of other mental qualities, and the mind is apt to become one-sided. …. muutama ote Makowin linkistä alla:
”Monet juutalaiset eivät ole temperamentiltaan kykeneviä nauttimaan elämästä. Elämän on oltava heille jatkuvasti rationaalista, järkevästi perusteltua ja parannettavaa. Kuten Sombart sanoo, juutalainen ”asettaa itselleen tavoitteen ja tekee siitä totta.” Onko tässä kyse pakkomielteisestä oireesta?
Juutalaisen (ainakin osan) älyperäisyys on niin vahva, että se pyrkii kehittymään muiden henkisten ominaisuuksien kustannuksella ja henki on taipuvainen tulemaan yksipuoliseksi.
”Juutalainen näkee varmasti selvästi, mutta hän ei näe paljon. Hän ei ajattele ympäristöään elävänä, ja siksi hän on menettänyt todellisen elämän käsityksen, sen ykseyden, organismin luonteen, luonnollisen kasvun. Lyhyesti sanottuna hän on menettänyt todellisen käsityksen elämän henkilökohtaisesta puolesta.
Tästä johtuu [juutalainen] empatian puute tilanteissa, joissa asioiden yhteys on henkilökohtainen. Juutalaisten koko olemus vastustaa kaikkea, mikä yleensä ymmärretään ritarillisuudella, kaikea sentimentaalisuutta, kohteliaisuutta, feodalismia, patriarkalismia.
”Hän tekee kaiken suhteessa omaan egoonsa … kysyy ikuisesti, miksi, mitä se tuo? Cui bono? Hänen suurin kiinnostuksensa on aina tuloksessa, ei itse asiassa. On ei-juutalaista pitää mitään toimintaa, olkoon se mitä hyvänsä, itsessään päämääränä; ei-juutalaista elää elämää ilman mitään tarkoitusta, jättää kaikki sattumalle; saada puhdasta iloa vain luonnosta.
”Yksikään käsite ei ole niin tuttu juutalaisen korvalle kuin ’Tachlis’, mikä tarkoittaa tarkoitusta, päämäärää tai tavoitetta. Jos teet jotain, sillä täytyy olla tachlis; elämällä itsessään, joko kokonaisuudessaan tai yksittäisissä toiminnoissaan, täytyy olla jokin tarkoitus, ja niin myös maailmankaikkeudella. Näkemyksiä, jotka väittävät, ettei elämällä ja maailmalla ole tachlis’ia, vaan se on pelkkä tragedia, juutalainen pitää typerinä.”
https://www.henrymakow.com/werner-sombart-on-jewish-character.html
Kommentti: Tuo Sombartin kuvaus juutalaiseliitin neuroottisesta, pakonomaisesta ja levottomasta suorittaja luonteesta, jossa sosio- ja psykopaattiset piirteet korostuvat ja joka ei osaa elää sovussa luonnon ja oman laumansa (ihmiskunnan) kanssa vaan haluaa dominoida ja muokata niitä omista tarpeistaan käsin sopii mitä parhaiten laajemminkin vapaamuurari-eliittiin ja kapitalismin sekä finassimaailman johtoportaaseen, joukkoon joka on vastuussa planeettamme ja ihmiskunnan tulevaisuudesta ja kohtalosta.
Kun ajattelee ylläolevaa pakkoneuroottista luonteen kuvausta niin tulee huolestunut olo elämän puolesta.
Normaali tervehenkinen elämä ei voi olla vain suorittamista eikä se saisi olla koskaan pääosassa kuten se nykyisin liian usein ellei lähes aina on.
Elämän juoni ei ole kilpailu eikä suorittaminen vaan eläminen ja siitä nautinnon saaminen. Tuskin Luoja on tarkoittanut pakonomaista tuhoisaa suorittamista elämän päämääräksi ja pääsisällöksi. Ja jo nyt näemme mihin katastrofaaliseen tilaan se on ihmiskunnan johtanut.
Kaikkein huolestuttavinta on että länsimaiset naiset, joiden luonnollinen tehtävä on elämän suojelu ja vaaliminen ovat yhä enemmän kadottamassa naisellisuutensa ja kykynsä kantaa äidillistä vastuuta.
Äärimmäisinä esimerkkeinä esim. poliittisen uran valinneet Merkel ja May, joista kaikki naiselliset ominaisuudet näyttävät kokonaan kadonneen. Heidän johdollaan Euroopan naisia johdatetaan nyt kohti feminismiä ja maskuliinisi arvoja – jopa kohti sotilasuraa ja sotaa, kaiken aidon naisellisuuden suurinta vääristymää ja perversiota.
Wife Must Surrender to Husband to Reach Unity
In ”The Power of Sexual Surrender” psychiatrist Marie Robinson writes that femininity is based on ”an essential female altruism” i.e. putting husband and children first. Real women do not seek power. They seek love. They are cherished because they dedicate themselves to husband and children.
Women express love in terms of surrender, i.e. trust. She empowers her husband by submitting to him. Thus, she inspires him to sacrifice for her and their children. Women domesticate men and give them purpose.
Of course, this surrender applies only to the man she loves, the man who has courted her and won her love. If she gives her trust to the wrong man, that is her responsibility. Similarly, a man should win a woman’s love by his sterling character.
https://www.henrymakow.com/theres_a_place_for_possession.html
VAU..
Surge in Young Couples Marrying in South Russia Shows Trend Toward Family Values
The government also provides state assistance to young families
This is a partial translation / adaptation from a major Russian newspaper, Rossiiskaya Gazeta. Rostov-on-Don is a major Russian city, population 1.2 million. The article has interesting informtation about state assistance young couples receive to encourage them to form families.
The Russian Church maintains that marriages should ideally take place within the Church. Still, it is understood that secular marriages have their proper place. The morality and stability of society improves when people marry, instead of simply living together. Even in a secular marriage, at least the couples are legally admitting responsibility for each other, thus providing more possibility for healthy, reliable family structures. Sure, secular marriages are not perfect, and they are no substitute for a church wedding, but they are a step in the right direction.
https://russia-insider.com/en/surge-young-couples-marrying-south-russia-shows-trend-toward-family-values/ri22977
”I shall shake all the nations, and the treasures of all the nations will flow in, and I shall fill this Temple with glory, says Yahweh Sabbaoth. Mine is the silver, mine the gold! Yahweh Sabbaoth declares.”
Haggai 2:7-8
Tuossa pieni poiminta kirjasta joka selvittelee sionismin ja nwo-agendan suhdetta toisiinsa
Laurent Guyenot’s From Yahweh to Zion may be the best book ever written on what used to be called “the Jewish question.” In this interview Dr. Guyenot explains how his study of the Deep State, specifically its role in 9/11 and the assassinations of the Kennedy brothers, led him to a historical re-examination of Judaism and Jewish identity politics. From Yahweh to Zion raises many “Jewish questions” including:
https://kevinbarrett.heresycentral.com/2018/01/guyenot/
> Normaali tervehenkinen elämä ei voi olla
> vain suorittamista eikä se saisi olla koskaan
> pääosassa
Poikkeus tähän on orjan ammatti / rooli. Orja ei koskaan voi riittävästi palvella isäntänsä tarpeita. Tuotanto on pääosassa, vain tottelemisella on merkitystä. Orjan on myös hyvää terveydenhuoltoa ja asumista, että tuotanto ei kärsi, että voisi olla ”yhteiskunnan tuottava jäsen”.
Yli yhdeksänkymmentä prosenttia meistä ihmisapinoista pystyy toteuttamaan itseään vain matkimalla hierarkiassa ylempiä. Mikä tällaisen henkilön elämän tarkoitus on?
Se, että suurin osa ihmiskunnasta on helposti johdateltavissa, on aiheuttanut hallitsevan eliitin olemassaolon. Ei se, että tuo eliitti olisi jotenkin kepulikonstein ottanut tuon vallan itselleen.
Jotenkin tämä aihe tuo mieleen Tolstoin kirjoitelman
”Isäntä ja renki” (Finnish) graf Leo Tolstoy 11 downloads
Tuossa kirjassa isännällä oli aina kiire jonnekin. Aina asiat vaativat häntä olemaan jo seuraavan tehtävän parissa. — Oliko kirjan isäntä sittenkin renki ja renki isäntä?
https://www (piste) gutenberg (piste) org/ebooks/52350
No kyllä eliitti kepulikonsteja käyttää vallan anastaessaan. Mitä muuta valheita suoltava media on ja mitä muuta velkaorjuus kuin halpa- ja raukkamaista kepulia? Entä lakien noudattamatta jättäminen ja kiertäminen…. jne
Hyvä tuo viimeinen lause: ”Oliko kirjan isäntä sittenkin renki ja renki isäntä?”
Sitä mukaellen voi kysyä onko maamme johtoeliitti sittenkin renki ja kansa, joka ajattelee omilla aivoilla eikä sitä tue, isäntä? Vaikkei talossa niin elämässä.
> onko maamme johtoeliitti sittenkin renki ja kansa,
> joka ajattelee omilla aivoilla eikä sitä tue,
> isäntä?
Eduskunnasta, jonka pitäisi olla valtion isäntä, isännistö, on tullut valtion renki. Vaaleissa ehdokkaat puhuvat menevänsä töihin valtiolle ja kansalaiset kyttäävät sitä kuinka täsmällisesti kellokortti on leimattu.
Todellinen valta on virkakoneistolla, mutta ei silläkään enää pitkään. Nyt maahan tuodaan amerikkalainen malli, jossa valta on niillä joiden käsissä on ”kansallinen turvallisuus”. Armeijalla ja sen kanssa läheisissä väleissä olevilla korporaatioilla. Niitä ei mikään laki koske. Jos joku kysyykin niin eteen vedetään tuo ”kansallisen turvallisuuden” verho.
Iranin pakotteilla Trump sai eurooppalaiset näyttämään typeriltä — mitä he todella ovatkin.
Trumpin päätös on isku EU: n naamaan — poliittinen, taloudellinen ja ennen kaikkea ideologinen isku
Eurooppalaisten johtajien hyökkäykset Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vastaan ovat päivittäisiä.
Eurooppalaisten johtajien vihamieliset lausunnot saattavat johtaa ajattelemaan, että olemme transatlanttisten suhteiden uudelleenarvioinnin edessä. Tosiasia on kuitenkin se, että EU ja sen johtajat ovat työntäneet itsensä nurkkaan, josta on hyvin vaikeaa, ehkä mahdotonta, vapauttaa itsensä.
Ensinnäkin EU: n ja Yhdysvaltojen väliset yhteydet ovat paitsi hyvin pitkäaikaisia myös kiveen hakatut. Nato ja EU ovat todellisuudessa siamilaisia kaksosia, jotka ovat syntyneet samaan aikaan, ja jotka ovat kiinni lonkistaan.
Toiseksi EU: n johtajat ovat polttaneet omia siltojaan muiden potentiaalisten kumppaneiden, erityisesti Venäjän, kanssa.
Kolmanneksi, miten EU: n johtajat valittavat Yhdysvaltoja koskevista pakotteista yrityksiään vastaan, kun he itse ovat soveltaneet pakotteita venäläisille yrityksille aiheuttaen suuria taloudellisia häiriöitä kyseisessä maassa?
With Iran Sanctions Trump Made Europeans Look Like the Fools They Are
Trump’s decision is a slap in the face for the EU politically, economically and above all, ideologically
The attacks by European leaders against US President Donald Trump are getting sharper by the day.
The angry statements by European leaders might lead one to think that we are on the cusp of a major reappraisal of trans-Atlantic relations. However, the reality is that the EU and its leaders have painted themselves into a corner from which it will be very difficult, perhaps impossible, to extricate themselves.
First, the links between the EU and the US are not only very long-standing, they are also set in stone. NATO and the EU are in reality Siamese twins, two bodies born at the same time which are joined at the hip.
Second, EU leaders have burned their own bridges with other potential partners, especially Russia.
Third, how can EU leaders complain about US sanctions against their companies when they themselves have applied sanctions against Russian companies causing major economic disruptions in that country?
https://russia-insider.com/en/iran-sanctions-trump-made-europeans-look-fools-they-are/ri23530
Maduro näyttää eu_nukeille ja oman maamme ’ei ole vaihtoehtoa niinistöille ja stubbeille’ mallia:
Sionisti- ja nwo-rapparit eivät meitä määrää — meille riittää, olemme saaneet tarpeeksemme heidän juonittelustaan.
President Nicolas Maduro to Trump: “The Empire doesn’t dominate us here”
President Nicolas Maduro of Venezuela: “The empire doesn’t dominate us here. We’ve had enough of your conspiring.”
https://www.veteranstoday.com/2018/05/23/president-nicolas-maduro-to-trump-the-empire-doesnt-dominate-us-here/
Is Russia becoming the Free Trade forum for the Universe?
[ Editor’s Note: Some high stakes geopolitical poker has been going on at the Saint Petersburg Forum, where once again Putin is holding the stage as ground zero for free trade and a multi-polar world.
France and Germany are on stage letting the US know they have political and economic options if the US puts the squeeze on via tariffs or backing out of international agreements, where the US seems to be after the gold medal for that category.
The forum moderator was not making a cheap joke with his comment that one of Trump’s unique gifts was “bringing people together”, a left-handed way of really saying that Trump is pushing former US allies into closer relations with others because they see themselves being targeted by Donald and the NeoCons.
Putin came up with the elephant in the living room by asking how one deals with an international partner who assumes that all past international agreements are up for renegotiation after every US national election.
No one in the US political arena in an official government position has shown any concern about the long term consequences of fickleness. One can hardly call it leadership. It is the kind of thing you would expect from Deep State operatives. Rules are for the “other people” to follow, but not them, and of course not for Israelis. I fear this all will get worse before it gets better… Jim W. Dean ]
Russian business delegates wanted their officials to play all sides.
“Russia should be friends with everyone. Why should we choose?” Alina Ustinova from Rostov Oblast noted. “We are mostly European, but a bit Asian too and we must trade with all comers. Even the Americans are welcome, when they finally see sense.”
“I don’t see anything wrong with dancing with the French on Friday night and the Chinese on Saturday; perhaps we could even manage a Wednesday for Trump,” she teased.
https://www.veteranstoday.com/2018/05/26/is-russia-becoming-the-free-trade-forum-for-the-universe/
Tässä mielenkiintoista tietoa Rotschildien pankkimafiasta jota myös kansallissosialismi yritti myöhemmin kaataa:
Sota pankkijärjestelmän tulevaisuudesta
Vielä 1900-luvun alussa Euroopassa käytiin kaksi suursotaa finanssijärjestelmän tulevaisuudesta. Kuten jo todettua, juutalaiset pankkiirit ratkaisivat ensimmäisen maailmansodan Britannian hyväksi, kun britit olivat luvanneet luopua Palestiinasta.
Lisäksi saksalaisen poliitikko Friedrich Naumannin ja englantilaisen ekonomisti Herbert Foxwellin mukaan ensimmäinen maailmansota oli taistelu kahden täysin erilaisen rahoitusjärjestelmän välillä. Vastakkain olivat Rothschildeissä kiteytynyt itsekeskeinen anglo-hollantilainen keinottelukapitalismi sekä Saksassa syntynyt yhteisöllinen teollisuuspankkitoiminta.
Uudessa saksalaisjärjestelmässä pankki ei ollutkaan enää parasiitti vaan yritysten yhteistyökumppani niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Koronkiskonnassa ei näet ole kyse vain rahan hinnasta (eli korosta) vaan myös siitä, että rahanlainaajat rikastuvat yleensä joutumatta itse ottamaan merkittäviä riskejä. Tämä erottaa finanssitoiminnan todellista arvoa luovista yrittäjyyden muodoista.
Saksassa teollisuus oli kehittynyt huimaa vauhtia, sillä pankit, valtio ja yritykset tekivät tiivistä yhteistyötä.
Valtio varmisti, että lupaavat yhtiöt saisivat tarpeeksi pitkäkestoisia lainoja saavuttaakseen täyden potentiaalinsa.
Anglo-hollantilaisen koronkiskonnan ja saksalaisen teollisuuspankkitoiminnan erotti toisistaan myös se, kuinka rahoitus järjestettiin.
Englannissa pankit myönsivät yrityksille lainoja fyysisiä vakuuksia vastaan ja vain, mikäli tuotot olivat varmoja ja nopeita. Konkurssitilanteessa lainanantajat saivat omansa takaisin ennen osakkeenomistajia. Toisin sanoen anglo-hollantilainen pankkitoiminta täytti koronkiskonnan klassisen tunnusmerkistön: pankit rikastuivat luomalla uutta rahaa tyhjästä ja joutumatta ottamaan itse riskejä.
Saksalainen teollisuus kehittyi hurjaa vauhtia englantilaiseen verrattuna, sillä Saksassa rahoitus järjestettiin täysin toisella tavalla.
Pankit eivät rahoittaneetkaan yrityksiä lainoilla vaan ostamalla niiden osakkeita. Pankkiirit kuuluivat yritysten hallituksiin, osallistuivat toiminnan suunnitteluun, investoivat merkittävän osan voitoista tutkimus- ja kehitystyöhön sekä – mikä tärkeintä – kantoivat muiden osakkeenomistajien tavoin liiketoiminnan riskit.
Foxwell pelkäsikin, että brittiläinen teollisuus tulisi kokemaan verisen tappion kansainvälisillä markkinoilla, koska paikallisten pankkiirien huikeasta omaisuudesta huolimatta reaalitalouden kehittämiseen ei ollut saatavilla tarpeeksi rahaa.
Saksan tappion myötä maan teollisuuspankkitoiminta korvattiin brittityylisellä yksityisellä keskuspankilla, joka ajoi vain pörssikeinottelulla rikastuneen sisäpiirin etua. Tämä johti pian Weimarin tasavallan pahamaineiseen hyperinflaatioon.
Koronkiskojien etujen ajamiseksi ja Saksan alistamiseksi perustettiin Kansainvälinen järjestelypankki BIS. Se on ”keskuspankkien keskuspankki”. BIS:n synnyn myötä yhä useampaan maahan perustettiin brittityylinen keskuspankki.
Yhä useammat ihmiset ymmärtävät että vihollinen asuu meidän keskellä. … yhä useammat ihmiset ovat ymmärtämässä, että muslimit eivät ole vihollisia.
Illuminaatti on.
Illuminaatin päävaikutin on keskuspankki kartelli, joka valvoo liiketoimintaa, hallitusta, mediaa, koulutusta, lakia ja armeijaa käyttäen järjestäytynyttä juutalaisuutta (sionismi) ja vapaamuurareita välineinään. Niiden tavoite
on laajentaa nykyinen monopoliasemansa luottoon monopoliksi kaikkeen, eli kommunismi.
Kun kristinusko ja islam ovat toistensa kurkuilla (suunnitellusti), niin kellä on kykyä ja aikaa ymmärtää, että yhteinen vihollisemme on se joka on ohjaksissa … Todellinen vihollinen on Uusi Maailman Järjestys ja heidän miekkansa. Muslimeja käytetään välineenä tuhota meidät, mutta heti kun on saatu täysi hyöty heistä valtarakenne tuhoaa heidät kokonaan.
https://www.henrymakow.com/2018/01/people-reaize-enemy-is-within.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=164015
Muslim to “Red Necks” — We are not your Enemy
M.S. Moorad, 44, comments on the slave mentality of the goyim in the west
who prefer to advance Zionist world tyranny rather than their real
national interests. This was a response to ”Charlottesville: A Marcher’s Perspective.”
M.S. Moorad, 44, kommentoi lännen goyimien orja-mentaliteettia
jotka mieluummin edesauttavat sionistisen maailman-tyranniaa kuin todellisia
kansallisia etujaan.
https://www.henrymakow.com/2018/01/muslim-asks-red-necks.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=163957
Israeli Psychosis on Full Display
http://www.gilad.co.uk/writings/2017/12/29/israeli-psychosis-on-full-display
Atzmon analysoi sionistien ’kosher’-strategiaa ja kontrolloidun opposition käyttöä aseena goimeja vastaan.
1. The Mossad’s motto is ‘by way of deception’ and false flag operations are deeply rooted in the Mossad’s modus operandi.
2. The prime beneficiary of 9/11 has been Israel. It was Zio-cons who pushed for the so-called ‘war against terror.’ In the name of democracy and Coca Cola the English speaking empire has been fighting Zionist conflicts for almost two decades.
3. Most important, be aware that controlling the opposition is at the core of Zionist survival strategy.
http://www.gilad.co.uk/writings/2018/1/2/kosherising-the-911-truth-movement
Controlled Opposition – What Is it?
Controlled Opposition is a Protest Movement, Opposing or Dissenting Voice that is actually being led and controlled by the Government.
It’s primary goals are to dominate, lead and control the ’opposing narrative’ and divert the publics attention away from the facts i.e. it is not opposition in any way, shape or form – it is manufactured opposition designed to look like real/true opposition.
The Best Way to Control the Opposition is to Lead it Ourselves ~ Vladimir Lenin
Hallittu opposition – mitä se on?
Valvottu oppositio on protestimainen liike, vastakkainasettelu tai poikkeava ääni, jota hallitus johtaa ja hallitsee.
Sen päätavoitteet ovat hallita ja johtaa ”vastakkaista kertomusta” ja ohjata yleisön huomio pois tosiasioista, ts. se ei ole millään tavoin vastavoima vaan suunniteltu oppositio, joka on suunniteltu näyttämään todelliselta oppositiolta.
”Paras tapa hallita oppositiota on johtaa sitä itse ”~ Vladimir Lenin
The Perfect Storm Bringing China and Russia Together
IUS-Chinese trade war, US-Russia cold war, complementary economies and China’s growing appetite for gas to cut pollution levels have the two powers pivoting to each other
https://russia-insider.com/en/perfect-storm-bringing-china-and-russia-together/ri25047
Israeli Paper: Russia’s Latest Moves in Syria Unmask It as an Enemy of the Jewish State
A view from Israel, specifically the religious Zionist right
https://russia-insider.com/en/israeli-paper-russias-latest-moves-syria-unmask-it-enemy-jewish-state/ri25050
Why controlling the media is essential for domination
If you are happy with how the world works and like to think that everything that you have learned throughout your life is true, this article is probably not for you. It is best that you stop reading this article because you will most likely be offended.
However, if you want to free your mind and find answers to why the world is such a mess, it would be a good idea to continue reading. On the other hand, if you are a truth seeker, a person who seeks the truth with little fear of the unknown, then this article should be of great interest to you.
Mainstream media in the US and most European countries usually contain roughly 25 percent truths and 75 percent distorted information and lies. The percentage of truths and lies will vary depending on the subject that is being covered. As for the media in other countries, the truths and lies will vary depending on how controlled their countries are.
Valtavirran tiedotusvälineet Yhdysvalloissa ja useimmissa Euroopan maissa sisältävät yleensä noin 25 prosenttia totuutta ja 75 prosenttia vääristettyä tietoja ja valheita. Totuuden ja valheiden prosenttiosuus vaihtelee kohteena olevan aiheen mukaan. Mitä tulee muiden maiden tiedotusvälineisiin, totuudet ja valheet vaihtelevat sen mukaan, kuinka kontrolloitua heidän maansa on.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=177656