DI Erkki Jalkasen avoin kirje valtioneuvoston jäsenille ja oikeusministeriön virkamiehille:
Arvoisat Valtioneuvoston jäsenet ja oikeusministeriön virkamiehet.
Olkaa hyvät itsekukin, ja tutustukaa oheisen linkin esittämään videoon Koiviston konklaavista:
Videossa on yksikäsitteisesti ja selkeästi dokumentoitu valtiopetos,
sekä raskaimman luokan rikkomukset ihmisoikeuksia vastaan ja rikkomukset
YK:n KP-sopimusta vastaan, jotka on toteutettu Suomen saattamiseksi
Euroopan Unionin jäsenmaaksi.
Suomesta siis tehtiin EU:n jäsenmaa viemällä osalta kansalaisia
sivistyneen maailman takaamat oikeudet yhteisönsä jäseninä, toimijoiden
ollessa kansakunnan korkeimissa luottamustehtävissä. Samassa yhteydessä
hajoitettiin demokratian peruspilarit siinä kehyksessä, kuin ne
demokratian faktisessa merkityksessä ymmärretään, ja oikeusvaltio tuhottiin.
Oikeusministeriön rooli tässä on ollut paitsi olla hiljaa, myös
ulosottolakien valmistelijana ja periferioissaan harjoitetun
oikeuskäytännön puitteissa toteuttaa kymmenien tuhansien ihmisten
oikeusmurha, ja mahdollisuudet inhimilliseen elämään ja tulevaisuuteen
kansalaisyhteisönsä puitteissa.
Tässä valossa Suomi ei ole mikään oikeusvaltio, ei EU:n jäsenenä eikä
ilman EU:ta, vaan oikeusvaltion irvikuva, jota todellisuutta viralliset
liturgiat eivät muuta miksikään.
Tähän yhteyteen liittyy myös eräitä muita tekijöitä, joiden
seuraamuksena Suomen taloudellinen tilanne on jo pitkään ollut
katastrofaalisessa tilassa. Yhteiskunnalla ei ole enää omaa
varallisuutta pitää tarvittavaa ja kehittämäänsä yhteiskunnallista
infrastruktuuria sen edellyttämässä kunnossa, ja kansakunta köyhtyy
kiihtyvällä vauhdilla, samalla kun palvelutaso laskee.
Jos ette vieläkään ole ymmärtäneet, niin olosuhteet muistuttavat hyvin
pitkälle niitä, jotka vallitsivat 100 vuotta sitten, – kehykset vain ovat
modernimmat. Niistä ei selvitä lakaisemalla ongelmia maton alle.
Toistaiseksi ei asioiden korjaamiseksi ole näkynyt mitään indikaatioita.
Kysymykseni johon oletan saavani selkeät vastaukset, kuuluu nyt tässä
yhteydessä jokaiselle erikseen, ja oikeusministeriölle yksikkönä:
1. Oletteko tietoinen edellämainituista asioista ja ymmärrättekö te
ylipäätänsä niiden merkityksen yhteiskunnassa?
2. Aiotteko ryhtyä toimiin ko. asioiden saattamiseksi oikealle
tolalleen, ja jos ette, niin miksi ette?
Responssin puuttuminen näihin kysymyksiin tulkitaan
välinpitämättömyydeksi ja kykenemättömyydeksi, ja näiden asioiden
käsittely siirtyy osaltanne julkisille areenoille.
Ystävällisin terveisin
Erkki Jalkanen DI
Somerniemi
_____________________________________________________________________
Jorma Jaakkolan lähettämä lisäselvitys:
(edit. 25.1.2018)
Toiseksi ylimmän linkin ”Konklaavin muistio” tekstistä löytyy seuraavat:
Muistion sivut 1-9:
http://jormajaakkola.fi/
Muistion sivut 10-16:
http://jormajaakkola.fi/
Muistion sivut 17-26:
http://jormajaakkola.fi/
Muistion sivut 27-36:
http://jormajaakkola.fi/
Konklaavin muistio on jaettu skannatessa neljäksi pdf-tiedostoksi, sillä koko muistion bittimäärä on niin suuri, ettei lähetys emailina onnistuisi.
Korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 50:1992, jota Koivisto konklaavissaan arvosteli, olivat olleet tekemässä presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Jalanko, Lindholm, Taipale ja ylimääräinen oikeusneuvos Heikonen.
Ratkaisu löytyy täältä: https://www.edilex.fi/kko/ennakkopaatokset/19920050
Muistion mukaan korkeimmasta oikeudesta olivat paikalla päätökseen osallistuneet presidentti Heinonen ja oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale.
Konklaavissa mukana ollut korkeimman oikeuden oikeusneuvos Mikko Tulokas ei ollut KKO 50:1992 päätöstä tekemässä.”
Mitäs nuo kansanviholliset ja maanpetturit muuta osaavat tehdä kuin yrittää vaieta asian kuoliaaksi kuten tähänkin asti ovat tehneet!
Laittavatko Polponsa ja nettikyttänsä kohta niidenkin kimppuun jotka Koiviston konklaaviin viittaavat?!
Ei tarvitse EU-diktatuurinkaan määrätä Suomi-provinssiinsa Bobrikovia, kun on bobrikovit jo omasta takaa!
”Tiedustelulakipaketti eduskuntaan torstaina
OIkeusministeri vaatii kohutun ”poliisivaltiolain” säätämistä kiireellisenä.”,
https://mvlehti.net/2018/01/24/tiedustelulakipaketti-eduskuntaan-torstaina/
Tässä on yksi tyypillisistä esimerkeistä, ties kuinka monien joukossa jo, noiden bobrikovien käytännöistä:
”Kuopion kaupunginvaltuutetulle kiihotustuomio ja Fb-banni kaupan päälle
Facebook bannasi kaupunginvaltuutetun, koska hän kritisoi saamaansa tuomiota Facebook-seinällään.”, https://mvlehti.net/2018/01/24/kuopion-kaupunginvaltuutetulle-kiihotustuomio-ja-fb-banni-kaupan-paalle/
Erittäin hyvä että nämä madot kaivetaan esiin. Mikään ei voi muuttua ellei totuutta siitä mitä on tapahtunut kaiveta esiin ja hyväksytä.
Tuntuu siltä että maailmalla tämä asia tai periaate aletaan ymmärtää ja siksi on syntymässä kova vastus nwo-mafian yrityksille leimata ’vihapuheeksi’ totuuden tutkiminen.
Häkkäsellähän on vielä korvantaukset märkänä, kysyy Salelta neuvoa ja sitten pysyy hiljaa.
Ei muuta kuin täysillä eteenpäin julkisuuteen, vielä ennen pressan vaaleja.
Tiedä vaikka saisi vielä oikeutta ennen manan majalle muuttoa.
Nimim. Yksi Koiviston konlaavin tuhansista kärsijöistä
No JOO, eihän tämä rikollinen maailma paljoa voi muuttua, vaikka joitakin asioita paljastuukin. Oppilaitokset syytävät uusia rikollisia, entisten tilalle. Rikosten tuomiot ”senkun alenevat”. N.Y. osavaltion, järvellä pimeässä kiitävät ”narkomaanit”, veneilivät nuoren tytän kuoliaaksi, ja lähtivät paikalta röyhkeäsi pakoon. Parin vuoden tuomio (murhasta) on naurettava ”täyshoito”. Mädännäisyys alkaa ylhäältä, ja valuu sieltä alakerroksiin.
Yhteiskunnan totaalinen rappeutuminen on saavuttanut ”ylinopeuden”, eikä siihen ole mitään korjausta.
Poliittiset johtajat koulutetaan epärehellisyyteen. Totuuksissa pysyminen on suorin tie kurjuuteen.
Mutta – ikävä totuus on- että vain kurjuuden kautta voi syntyä muutos. Siksi totuudessa pysyminen on avainsana.
Historia kertoo, ettei muuta tietä ole eikä apuja tule muualta. On vain tuo kuvaamasi ’ylinopeus’ pysyvään rappeutumiseen.
Pitää muistaa että valta on kansalla mutta sen pitää olla valmis käyttämään sitä.
Oliver Stone videota ei näytetä meillä (USA), ”sitä ei LÖYDY”. Voi ”tussun karvat” kun ovat kieroja. Sellainen salailu on lisääntymässä, kiitokset siionisti- Zuckerbergille. Lähitulevaisuudessa voimme lukea vain NWO hyväksymiä kommentteja. Sen jälkeen nämä ”koneet” menevät mökin lämmikkeiksi. Palautamme ”KIRJE-Kyyhkyset” entiseen virkaansa. Käyttöajan päätteeksi rintapalat ”grillille”,heh.
Tällä videolla https://www.youtube.com/watch?v=EERuNGRle4E Oliver Stone ei syyttele USA:n johtajia vaan järjestelmää.
Jos katsotaan olivertonelaisittain Koiviston konklaavia järjestelmän kannalta, niin minulle ” ummikkona” nousee kysymys: Tiesivätkö Mauno Koivisto ( Suomen pankin entinen pääjohtaja) , tuolloinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen sekä Koiviston hallituksen avain ministerit ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja siitä että EU:hun liitettäessä Suomen pankki (keskuspankki) siirtyisi yksityisen Rotschildien suvun omistukseen. Tiesivät tai ei, rikokset eivät siitä tietenkään muuksi muutu.
Sivumennen sanoen vielä 2013 Ilta-Sanomistakin saattoi lukea kunnollista journalistiikkaa : Oliver Stone sivalsi Suomea: ”Ennen teillä oli itsenäisyyttä ja selkärankaa” https://www.is.fi/viihde/art-2000000637007.html
”Ennen teillä oli itsenäisyyttä ja selkärankaa” , sanoi Oliver Stone. Hyvä kommentti, -se kannattaa muistaa…
Entä nyt sitten…
Suomi on hallinnollisesti kuin pystyyn paskannettu lapamato. Taskut on käännetty nurin ulkopuolisille vaikuttajille, eivätkä elinolosuhteet ole siitä yhtään parantuneet. Lompakko vaan on tyhjempi, ja pankkitilikin osoittaa pelkkää miinusta.
Maan uumenissa olevat luonnonvarat, joista osasta tulee vielä huutava pula maailmassa, on suorastaan lahjoitettu ulkomaalaisten toimijoiden hallintaan.
Taskurahaa ei enää ole edes hoitaa niitä asioita, joita välttämättä pitäisi hoitaa, ja sitten vielä haikaillaan jonkinlaisia turvatakuita Euroopan Unionin kehyksistä. Persaukisia ei kukaan auta paitsi Hursti. Persaukiset pannaan tässä maailmanjärjestyksessä riviin tai parijonoon, ja käsketään mitä pitää tehdä. Sitten voi tulla ropo kännyyn, jolla voi ostaa vähän jauhoja+alv. Jos tämä ei käy, niin ala sitten levitoida pilvenreunalle, siellä enkelit sitten auttavat.
Näissä olosuhteissa Kokoomus-Kataisesta alkaen on selitetty, kuinka ”talvisodan” hengessä pitää yhdistää kansakunnan voimat, ja olla kaivelematta menneitä, kun ensin on möhlitty kaikki mahdollinen.
Ei se niin mene, -vaan se menee niin, -että munaukset ja virkarikokset identifioidaan, -syylliset pannaan rautoihin, kukin ansionsa mukaan ja korvausvelvolliseksi ulosottomenettelyineen, aivan samoilla periaatteilla kun velkavankeudessa olevilta vietiin konklaavikehyksissä tulevaisuus, vai mitä… Siihen tarvittava lainsäädäntökin on jo olemassa kiitos oikeusministeriön partiopoikien ja tyttöjen,
Niinhän se menee oikein. Ja omaisuuskin vielä voidaan palauttaa alkuperäisille omistajillensa, jonka omaisuutensa he sitten panevat haluamaansa kiertoon kukin oman harkintansa, -eikä kollektiivisen tai sanokaamme presidentiaalisen harkinnan mukaisesti, kuten nyt on em. kehyksissä tapahtunut.
Kansainväliset velvoitteet on priorisoitu yli kansallisen lainsäädännön, -kaikki faktat ovat jo olemassa, mitään muuta ei enää tarvita, kuin lista ja dokumentaatio henkilöistä, ja paikka missä asiat käsitellään kansainvälisen rikosoiokeuden puitteissa.
Koiviston konklaavin valossa, joka itsessään dokumentoi rikkomukset ihmisyyttä vastaan, ei ole mitään sellaista kansallista lakia, jonka taakse tässä voitaisiin piiloutua.
Sitten vasta, kun tämä on tehty, -sitten vasta aloitetaan puhtaalta pöydältä, yhtenäisenä kansakuntana, -ehkä jonkin verran viisastuneena, -jos maltti antaa myöten hieman ajatella…
-Mutta ei ennen sitä…
Koivistohan oli tuolloin siis presidenttinä eikä pääministerinä.
Jolle, kiitos tiedosta, sain sen ohjelman esille. Ihmettelen mitenkä ” hyvää PATAA ” Hillary näyttelee kuunnellessaan Trumpin esitystä. Naurun-alaisenakin oleminen saattaa olla eduksi paksunahkaiselle politikolle. Yhteiskunnan mädännäisyyksien paljastajat ovat joka hetki vaarassa menettää henkensä, joka johtaakin kysymykseen, miksi heitä kärsitään vastapuolen taholla ? Se on arvoitus, mihin ei löydy vastausta.
Itse nämä tapahtumat nähneenä, silloin nuorena miehenä voin vain sanoa, että lähes sukupolvi kasvoi uskossa, että mitä sitä vääntämään, kun demarit ryöstävät kuitenkin kaiken mitä et kiven alle kätke. Tämä oli myös hetki, jolloin huumeongelmat muuttuivat maassamme kansankulttuuriksi. … Ja ihan kotikutoisesti. Nyt ei siis todellakaan puhuta mistään pienestä pössyttelystä vaan siitä, kuinka KELA muuttui yhdeksi suurimmista yksittäisistä huumekaupan rahoittajista euroopassa, asiakkaiden pyynnöstä.
Kansalla joka ei tunne menneisyyttään ei ole myöskään tulevaisuutta.
Koiviston kauden alku on historiassamme se taitekohta jolloin avattiin tammi monikansallisten huijari pankkien nieluun jonka imussa on menetetty Itsenäisyys, kansallinenomaisuus, tuhottu puoleettomuuteen perustunut turvallisuuspolitiikka ja luotu myös sisäinen, joka hetki kasvava, turvattomuuden tila kansalle, niin fyysisesti kuin taloudellisestikin.
Siittä hyvinvointivaltiosta jonka tuotteille oli laadun takeena pelkästään Finland ja joka takasi näin työtä kansalaisilleen, on muisto vaan, sillä ei ole enään mitään entistä Suomea on vaan joku NWOlaisten keinottelijoiden raaka-aine ja kaatopaikka reservaatti johonka rahdataan maapallon ylijäämä kansat tuhoamaan loputkin kansallisvaltion ja kansan tunnusmerkit.
Veli, tunnen tuskasi.
’…on vaan joku NWOlaisten keinottelijoiden raaka-aine ja kaatopaikka reservaatti..’
Niin, on vain zio-masonic (tai nwo) -mafian reservaatti kun on uskottu tuon Mafian syöttämään pajunköyteen … sen suuriin ja kauniisiin puheisiin demokratiasta ja kaikesta hyvästä kuin lapsi joulupukkiin.
Ja tuo satu uppoaa mailmalla moniin valtioihin … pakasta jaetaan ’ässiä’ pelin alussa ja kotvan aikaa kunnes pelaaja uskoo voittavansa mutta sitten ässät loppuvat ja karu totuus valkenee kun taskut alkavat tyhjetä.
Olemme kaikki Plestiinalaisia … se on karu totuus, ylimääräisiä jotka joutavat mereen. Niin se vaan menee vaikkei ’goimi’ sitä halua uskoa eikä herätä uskomaan vaikka vain sitä kautta vapaus koittaa.
Tässä tekee mieli laittaa tämä linkki
http://www.gilad.co.uk/writings/2016/12/18/we-are-all-palestinians
ja jatkona tämä
http://www.gilad.co.uk/writings/2018/1/23/the-banality-of-good-part-1
”’…on vaan joku NWOlaisten keinottelijoiden raaka-aine ja kaatopaikka reservaatti..’”
Tuohon liittyen on Jukka Davidsson suomeksi kirjoittanut äskettäin kaksi artikkelia:
http://jukkadavidsson.fi/2018/01/tilanne-on-paalla/
http://jukkadavidsson.fi/2018/01/eliitin-tavoiteohjelma/
Kolmisenkymmentä vuotta on Suomi-laivan ruorissa olleet selkärangattomat, vain omaa etuaan ajavat psykopaatit, kansanviholliset ja maanpetturit.
MItä me suomalaiset voimme enää tehdä: kuin ÄÄNESTÄÄ PAAVO VÄYRYSEN PRESIDENTIKSI.!
Nyt kun on mahdollista valita ehdokas jolla on selkärankaa ja joka ei ole vallan ja rahan ahne, tilaisuuteen on tarttuva. Jos Väyrysestä tulee presidentti Koiviston konklaavillekin löytyy kyllä ratkaisu,
Olen samaa mieltä tuosta tulkinnasta kosken M. Koivistoa. Mutta asiat eivät olleet niin kovin loistavasti 1970-1980 luvuilla. Aloitin yritystoimintaa 1985 ja pyysin verotoimistosta ennakkopidätystodistusta. Vastaus oli ”eikö niitä firmoja ole jo tarpeeksi” vaati useampi käynti verotoimistoon, että sain ennakkopidätystodistuksen ja pääsin aloittamaan yritystoimintaa. Vanhojen yrittäjien kartelli piti minut kauan ulkona liiketoiminnasta. Vasta kun sukulainen antoi mahdollisuuden taloyhtiössään ja sana kiiri, kuinka hyvin asiat hoidin. Vasta tämän jälkeen tarjoukseni huomioitiin muissakin taloyhtiöissä ja pääsin kasvattamaan bisnestäni.
Muuta alan yrittäjät tapasivat klo 9 pikkupaikkakunnan Teboililla aamuisin ja sopivat asioista, eli käytännössä hinnosta ja kehuivat itseään, kuinka kovia yrittäjiä olivat. Minä en heidän kartellikahvituksiin koskaan osallistunut ja sainkin vihat niskoille.
Verotus oli aivan käsittämätöntä arvailua ja usein kävikin niin, että lisäveroa putkahti verotoimiston arvauksella. 1990-luvulla vasta tuli sellainen pikku uudistus, että verotoimiston piti todistaa, mahdollinen verojen välttely, eikä mätkyä voinut enää laittaa mutu-tuntumalla.
1990-luvun alussa moni meni vipuun. Valuuttalainoja otettiin ja kun velkaa sai pelkästään pyytämällä, niin sitä otettiin. Itse pysyin noista iloitteluista syrjässä, koska jo tuolloin ajattelin, että velallinen on orja. On minulla kavereita, jotka sortuivat. Pienyrittäjällä toki piti olla omakotitalo kuin kartano, mersu ja kun rannikkokaupungissa asuin silloin, niin varsin näyttävä jahti rannalla.
Yksi kavereistani hyppäsi matkapuhelinmastosta. Ei kestänyt sitä, että kaikki meni. Monet petettiin, mutta monilta myös unohtui varovaisuus. Pääsääntö on, että puhetta riittää, eikä pellehermannia kannata ottaa tosissaan, vaikka pellehermanni puhuisi hienon tammipöydön takaa. Minullekki soitettiin pankista, että olemme taanneet sinulle ja firmallesi 400000 markkaa. Totesin kuivasti, ettei ole tarvetta noille rahoille.
Raamattu sanoo hyvin ”houkka uskoo joka sanan” tuo raamatunpaikka mielessä olen välttynyt monelta murheelta.
Mikähän olisi tulos, jos tuohon valuuttalaina-skandaaliin houkuteltujen pienyrittäjien puoluetaustat kartoitettaisiin? Koko operaatio vaikuttaa vieraan vallan toteuttamalta terroriteolta.
Taustatietoa koko nykyjärjestelmään on vaikea löytää, hyvänä poikkeuksena mm. Jordan Maxwell:
https://www.youtube.com/watch?v=F_F8X7xwKDM
Erkki Aho on koonnut ja linkittänyt aineistoa sekä itse kirjoittanut useita artikkeleita liittyen Koiviston konklaaviin ja sen tuhoisiin seurauksiin:
”Pankkikriisin peitellyt paperit”, http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/pankkikriisin-peitellyt-paperit.html
”Vakaan markan politiikka ja Koiviston konklaavi”, http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/vakaan-markan-politiikka-ja-koiviston.html
”Koiviston konklaavi – SSP-sopimus ja muut salatut sopimukset”, http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/koiviston-konklaavi-ssp-sopimus-ja-muut.html
”Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?”, http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/torkea-petos-ja-muita-rikoksia-aktiv.html
Seuraavassa on Ahon kokoamia linkkejä muihin aiheeseen liittyviin artikkeleihin: http://kalajokinen.blogspot.fi/2017/06/vakaanmarkan-politiikka-ja-koiviston.html
Jorma Jaakkola on koonnut kaikki oleellset asiat lyhyesti yhteen ainoaan videojulkuisuun. Siinä ei ole paljoa enää selittämistä.
Älkää hyvät ihmiset. jos teillä on yhtään älliä päässä. niin hajoittako tätä asiaa enää yleisen lässytyksen roskakoriin.
Jos jotkut haluavat olla angloja, niin muuttakaa sinne missä ne elävät, hurreista puhumattakaan. Meillä olisi täällä muitakin vaihtoehtoja.
Julkisia todisteita Suomen päättäjien maanpetturuudesta : archive.is / kimmoleaks.fi — MV-lehti / keskustelu / paljastetaan totuus / ihmisoikeukskien ja rahan varkaus.
Minusta pankkikriisi osoittaa hyvin sen, miksi meidän on hyvä kuulua EU:n Pienessä valtiossa, jossa korruptoitunut eliitti mellastaa ja suojelee toisiaan, niin ei ole paikkaa minne kansalainen valittaisi. Nyt, jos oltaisiin samanlaisen kusetuksen keskellä, niin Suomen herrat joutuisivat vastaamaan EU tuomioelimille.
Itse 1980-luvulla tuomioistuimessa olleena sanon, että kyllä nyt asiat ovat paremmin. Syytetyn suoja parani vasta, kun liityttiin EU:n Sitä ennen tuli pikkaaaasen parannusta, kun Helsingin Metron korruptiojupakassa herrat istuivat viikkotolkulla putkassa, ilman syytettä ja oikeutta yhtikäs mihkään. Muistan yhdenkin ekonomin, joka haastattelussa ihmetteli, että on näköjään mahdolllista Suomessa pitää ihmistä viikkotolkulla putkassa, ilman mitään oikeuksia. Että näin meillä 1980-luvulla. Nykyiset pakkohoito ja pidätysajat ovat lastentarha, verrattuna 1980-luvun meininkiin.
Aika lapsellista puhetta.
Puhut vain naiivisti omasta tilanteestasi ja sen pohjalta alat puolustamaan unionia joka on globalistien hanke ja keino ajaa maa tuhoon ja pelkäksi reservaatiksi kuten yllä on osoitettu.
Luulisi että koko kansan kohtalo ajaisi yli oman asiasi. Mutta olet sokea etkä näköjään pysty sitä näkemään lainkaan.
Suomen surkeassa mallissa olevat asiat saadaan kuntoon vain omin voimin ja vasta sitten kun on erottu unionista ja ollaan vapaa suvereeni maa.
Ei kukaan jolla on kahle jalassa voi itse hoitaa asioitaan. Katsohan ympärillesi mitä kaikkea sieltä on meille jaettu äläkä ruikuta vain omaa kohtaloasi johon varmasti olisit itsekin voinut vaikuttaa.
Fakta on että maamme asiat ovat todella surkeassa mallissa kun itsenäisyys on menetetty.
Voi herran duudeli.
Kuule, voit lopettaa lässytys ”kansan kohtalosta” ja takoa päähäsi realismia. Samat ihmiset, jotka 1980-luvulla laukoivat ylistyksiä markkinataloudesta, ”pakolaisia pitää auttaa” jne……. rääkyvät nyt, kun saavat turpaasa markkinataloudessa, eivätkä pärjää.
On kuule nähty kaveripiirissä tyyppi, joka 1980-luvun lopulla oli pakolaisystävä ja nyt Halla-Aholainen Perussuomalainen. Siitähän noissa ”uskoontuloissa” on kyse. Kun ei sitten pärjätä uudessa uljaassa maailmassa, niin nämä entiset inisevät kommarit äänestävät laitaoikeistoa.
Itse olen pärjännyt varsin hyvin, enkä inise. Siitä huolimatta kerron, millaista elämä oli ”kultaisella” glorifoidulla 1980-luvulla.
On minulla kultaisia muistoja 1980-luvusta 🙂 1981 virittelin mopoa ja poliisi otti minut kiinni. Käskin poliisin painua V…uu. Siitä hyvästä poliisi hakkasi minut pampulla. Heitettiin maijan perään ja löytiin jalnpohjiin niin, ettei pariin viikkoon kävellyt. Näin 15-vuotia kolli oppi kekkosslovakian tavoille.
Ah niin ihanaa, kaipaan kekkosslovakian kansalais/ihmisoikeuksia ,-)
Huolestunut isä.
Niin, poliisin mielivallan kannalta on tilanne mielestäsi parempi kuin 80-luvulla. Olisikos , noin teoriassa, yhteiskunnassa muitankin määreitä hyvinvoinnille, kuin kokemasi poliisin suorittama pahoinpitely ?
Tuosta voisi olla ”suur-rikollinen” I. Janitskin kovinkin eri mieltä, vai ?
Mitä mieltä olet ahkerana yrittäjänä siitä, että sait osallistua näiden epäonnisten yrittäjäystäviesi velanmaksuun, pankkituen muodossa ?
Miljoonan suomalaisen elintaso on EU:n myötä romahtanut sitten 80-luvun ja erityisesti pienyrittäjät on ajettu ahtaalle. Ja sinä poloinen päähänpotkittu yrittäjä pidät tuota Saatanan byrokratiahimmeliä kehityksenä ?? Varmaan olet maatalousyrittäjä, kun noin kovin tykkäät EU:sta ? Avaa vähän, jos vaikka rahkeet riittää yrittäjällä.
t. 2. huolestunut isä
”On kuule nähty kaveripiirissä tyyppi, joka 1980-luvun lopulla oli pakolaisystävä ja nyt Halla-Aholainen Perussuomalainen.”
Kas kun et suoraan myönnä, että kaverisi on soluttautunut valeoppositioon, saman Israelin ystäväpuolue, joka pitää lujasti kiinni omasta rasismistaan kaikkia muita kansoja kohtaan, samalla kun haukkuu muut ”rasisteiksi” jne.
”Minusta pankkikriisi osoittaa hyvin sen, miksi meidän on hyvä kuulua EU:n Pienessä valtiossa, jossa korruptoitunut eliitti mellastaa ja suojelee toisiaan, niin ei ole paikkaa minne kansalainen valittaisi.”
EU:ko se on se taivas jossa valitustiet aukenevat, ja oikeus toteutuu. Eu:n kyljessä ssa on kolminkertainen määrä lobbareita suhteessa virkamiehiin. EIT:n suomalaisjäseninä oli ennen Päivi Hirvelä, joka oli väärentänyt CV:nsä, tullakseen kelpoiseksi virkaan, nyt siellä istuu Pauliine Koskelo, joka oli OM:n tehtävissä laatimassa ”Uutta Uljas Ulosottolakia”, joka vei viimeisenkin oikeusturvan ja omaisuudensuojan velallisilta. Päivi on nyt KKO:n presidenttinä, josta Pauliine Koskelo lähti. Näin siis korruptiokehyksiä pyöritellään. Molempien oikea asuin/työpaikka on vankilassa kansalaisluottamuksensa menettäneenä.
Tällaisissa kehyksissäkö sinä Huolestunut Isä, ajattelet oikeutta saavasi. Tämä putki kihlakunnanvoudeista asinanajajista, ja tuomioistuinlaitoksesta aina KKO:hon ja EIT:hen saakka on täysin mätä ja korruptoitu.
Sanomattakin lienee selvää, että nämä virkahemnkilöt ovat Koiviston konklaavin dokumentoimissa kehyksissä rikollisia, jotka on pantava vankilaan, ja tuomittava korvausvelvollisiksi aiheuttamistaan toimista.
Kysymys on valtiopetoksellisesta toiminnasta, johon he ovat omalta osaltaan osallistuneet kukin tietysti paremman oman edutn toivossa, niinkuin asiaan kuuluu..
Tässä faktaa: EU-tuomioistuimeen saa tehdä valituksen VAIN EU-kelpoinen juristi.
Esimerkiksi Erkki Kalevi Laaksolla kesti vuosia löytää toimihalukas juristi ISOLLA rahallakaan viemään hänen juttuaan eteenpäin.
EU-tuomioistuin mm. ei suostu käsittelemään ”lailla 444/2012” suoritettua miljardivarkautta tai
PL 118 §:n Valtiopetosta Suomen kansalaisia kohtaan .
Sama kohtalo on EIT:llä ( seuloo 99 % pois käsittelystä).
Kansainvälinen rikostuomioistuin on LAHJOTTU toimivallattomaksi ( He 55/22007; ja sitä seurannut ”sopimus” eli lahjonta ).
Kaikki julkisena archive.is / kimmoleaks.fi …. syyteilmoitus asiasta ollut VKSV:n ”käsittelyssä” 9. 12. 2005 lukien ( EIT 24221/06 … pois-seulonta 27.3. 2009 ; EOA kanslaipäätös 1350/4/08… jääviyksiä ei voida tutkia ).
EU:n takaamat ihmisoikeudet ovat VAIN rikkaille; joiden juttuja EU-juristsit suostuvat käsittelemään.
Lakimuutos 4 vuotta sitten; oikeusturvavakuutus ei kata valittamista EU-tuomioistuimeen !
Syytetyn suoja parani herrojen osalta PL 118 § ..Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkausket … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole ..
Entä rikoksen UHRIEN suoja; jota Eoa päätös 876/2/05 koskee … poliisi ei saa suorittaa esitutkintaa !
Ihmisoikeusloukkaukset tulee sallia PL 118 §.
Menee hetki aikaa perehtyä tuohon aihepiiriin. Joten palaan asiaan, kun olen proplematiikkaa tutkinut.
EU:sta rakennetaan täydellistä Neuvostoliittoon rinnastettavaa liittovaltio-diktatuuria pienten askelten taktiikalla, jotta ihmiset eivät huomaisi minne ollaan menossa ennenkuin se on liian myöhäistä.
Suosittelen, että luet erään Tomi Aholana esittäytyneen blogistin aikoinaan tekemän erinomaisen suomenkielisen kirjaesittelyn/yhteenvedon tutkivajournalisti Daniel Estulinin myös erinomaisesta paljastuskirjasta kirjasta The True Story of the Bilderberg Group. Siitä käy ilmi ketkä olivat perustamassa Euroopan Unionia ja mitkä heidän lopulliset tarkoitusperänsä ovat:
”Lopullisena päämääränä sillä [Bilderberg-ryhmällä] on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
väitteensä tueksi.”
…
”Bilderbergien päämäärä on uusi maailmanjärjestys, New World Order (NWO), jossa on yksi valuutta, yksi armeija, yksi pankki ja yksi talousalue. Tarkoituksena on keskittää poliittinen, taloudellinen, intellektuaalinen ja uskonnollinen valta yhden maailmanhallinnon alle. Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot Euroopan unioniksi, USA, Kanada ja Meksiko Pohjois-Amerikan unioniksi ja Aasian maat Aasian unioniksi. Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-
kokouksissa. Lord Rothschild ja Laurence Rockefeller valitsivat 100 vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle, vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen talouden ylivallalle. Bilderbergien kyky manipuloida informaatiota mahdollistaa maailman todellisen historian sterilisoinnin. Tehokkaat propagandakoneistot alkoivat vakuutella, että mikä on hyvää pankki- ja liiketoiminnalle, on hyvää kaikille muille. NATO:a Bilderberg käyttää
kontrolloimaan Euroopan asioita.
Perimmäinen päämäärä on Estulinin mukaan luoda yksi sosialistinen ? hyvinvointivaltio?, jossa tottelevaiset orjat palkitaan ja häiriköt, kuten järjestelmän kriitikot, terminoidaan. Maailman teollisuuden ja teknologisen kehityksen alasajo on jo aloitettu USA:sta ja muu maailma seuraa perässä. Eliitti panttaa tselleen huipputeknologian, ja orjat näkevät siitä vain yhden osan – huippuunsa viritetyn valvontalaitteiston, kuten ihonalaisen mikrosirun.”
Tuo kirjayhteenveto kokonaisuudessaan löytyy seuraavasta: https://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1718494.850;wap2
Estulinin kirjan suomenkielinen käännös sensuroitiin. Takana oli ilmeisesti joku tai jotkut Bildeberg-kokouksiin osallistuneet maanpetturi-poliitikot, jotka todennäköisesti löytyvät seuraavassa luettelossa olevien joukosta:
”Nämä suomalaiset ovat osallistuneet Bilderberg-kokouksiin”, http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml
Jos ymmärrät englantia, niin suosittelen että perehdyt myös britti-patriootti David Noakesin sivustoon ”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://eutruth.org.uk/
Tietoa on nurkat väärällään tästä eliitin diktatuurihankkeesta mutta silti kansasta ihmeen monet ovat täysin pihalla siitä mitä todella kulissien takana tapahtuu.
Ja kun heille yrittää selittää totuutta niin sitten käyvät vielä kimppuun.
Sellainen on aivopesty ihminen.
”Tietoa on nurkat väärällään tästä eliitin diktatuurihankkeesta”
Seuraavien linkkien takaa löytyy osa erään blogistin keräämästä tiedosta Uuteen maailmanjärjestykseen (NWO) liittyvistä asioista, etupäässä suomeksi:
http://nwoumj.blogspot.fi/
http://nwoumj.blogspot.fi/2014/08/suomi-ja-nwo_18.html
http://nwoumj.blogspot.fi/2014/08/suomi-ja-nwo_41.html
Ks. myös blogin oikeass yläreunassa olevaa sisällysluetteloa, josta löytyy lisää tietoa.
Euroopan Unionin on täydellistettynä liittovaltio-diktatuurina määrä olla prototyyppi, jonka mukaan muut maanosat rakennetaan NWO-yhteensopiviksi ja lopulta yhdistettäviksi saman pienestä rikollisesta klikistä koostuvan totlitäärisen maailmanhallituksen alle.
.
Kaikesta en tuon blogistin kanssa ole samaa mieltä, esim. suuren holokausti-huijauksen hän näyttää nielaisseen sellaisenaan. Kokonaisuutena blogi tarjoaa kuitenkin paljon hyvää asiatietoa.
”Tehokkaat propagandakoneistot alkoivat vakuutella, että mikä on hyvää pankki- ja liiketoiminnalle, on hyvää kaikille muille.” Tämä kohta on tuossa edellä esitellyssä Bilderberg-salaliittoteoriassa toteutunut aivan 110%. Meillä politiikassa edetään nykyään täysin orjallisesti uusliberalistisen ekonomistijoukon näkemysten mukaisesti.
Meillä ei edes tavoitella klassiseen kapitalismiin sisältyvää win-win tilannetta, jossa ihmiset, kulttuuri, sivistys ja talous pyrkisivät löytämään yhtenevät edut ja tukemaan toisiaan, vaan pelkästään määrällisiin tavoitteisin tähtäävät talousluvut ovat nyt kaikki kaikessa. Useimmista aitoon elämänlaatuun liittyvistä kriteereistä on meillä vähä vähältä luovuttu.
Kaikkein hurjimmin tilanne heijastuu vähäosaisen väestönosan olosuhteissa, jotka ovat Suomessa kriisiytymässä katastrofaalisiksi. Jokainen neutraalisti asioita tarkkailemaan pystyvä näkee, että se ihmisten suoranainen kiusaaminen ja kiduttaminen, jota nykyisin suositaan, ei ole millään muotoa edes taloudellisesti kannattavaa ja joutuu vetämään sen ikävän johtopäätöksen, että taustalla ovat hyvin pahantahtoiset voimat, joille ihmisten lisääntynyt pahoinvointi ja kärsimys ovat itsetarkoitus.
Olen samaa mieltä ilmoittamastasi ”pahantahtoisista voimista”. Pahat voimat kiertävät maapalloa, kui ”kiljuva Jalopeura”, aiheuttaen kaaosta kansojen keskuudessa. Sen tosiasian ovat jo havainneet, jopa ateistitkin. Mikään ei enää pysy ”normaaleissa rajoissa”. Henkirikokset olivat erittäin harvinaisia, varsinkin pohjoismaissa. Nyt niitä esiintyy ihan kuukausittain. Avioerot huipussaan, ja kirkkojen johtajat ovat muuttuneet suotuisaksi saman sukupuolen vihkimiseen, vaikka heidän ohjekirjassaan ”Raamatussa”, on selvä ilmoistus miten se on kauhistus Jumalan silmissä. Siihen ei ”hallelujat” anna mitään lievitystä……Piste.
Ihmiset eivät kykene ymmärtämään sitä, että tämä – kansallisvaltioita – mädättävä salaliitto on maailmanlaajuinen, ja se ulottuu yhteiskunnan jokaiselle tasolle..
“For we are opposed around the world by a monolithic and ruthless conspiracy ….. It is a system which has conscripted vast human and material resources into the building of a tightly knit, highly efficient machine that combines military, diplomatic, intelligence, economic, scientific and political operations.”
President John F. Kennedy 1961
Tuosta Tulenkantajankin lainaamasta puheesta vielä:
”Without debate, without criticism, no Administration and no country can succeed–and no republic can survive. That is why the Athenian lawmaker Solon decreed it a crime for any citizen to shrink from controversy. And that is why our press was protected by the First Amendment– the only business in America specifically protected by the Constitution- -not primarily to amuse and entertain, not to emphasize the trivial and the sentimental, not to simply ”give the public what it wants”–but to inform, to arouse, to reflect, to state our dangers and our opportunities, to indicate our crises and our choices, to lead, mold, educate and sometimes even anger public opinion”
Kyllä ovat suomalaismediatkin valovuosien päähän tuosta hienosta periaatteesta lipsuneet. Ei voi kun ihailla nuoren (43v.) Kennedyn terävää kynää, jonka idealismi taisi osua älähtäviin koiriin kohtuutoman kovin seurauksin.
K.Tuomari 25.1.2018 at 20:07
Olen huomannut että uskot Raamattuun ’sokeasti’. No, on jokaisen oma asia mihin uskoo mutta minulle se alkaa näyttää yhä enemmän erään heimon propgandateoksena ja goimien pelottelu- ja kurissapito kirjana.
Luin juuri että esim. Toorassa on ennuste että tarvitaan 6 milj juutalaisen uhraus ennenkuin saadaan oma valtio.
Aika outoa. Ja sen mukaan on menty mutta kenen johdolla? Erään heimon omakseen valitseman jumalan varmaan ?
Jewish prophecies in the Torah require that 6 million Jews must ”vanish” before the state of Israel can be formed.
http://www.thebirdman.org/Index/Jews/Jews-History&ScripturalOriginOfThe6MillionNumber.html
Enpä suinkaan usko raamattuun sokeasti. Raamatussa on paljon tahallisia käännösvirheitä, jotka on viekkaasti suuniiteltuja. Joko ne on vääristelty jo aikanaan juutalaisten kielenkääntäjien toimesta taikka katolilaisen kirkon toimesta. Pelkästään ”kolminaisuus-oppi” on vastoin järkiperäistä ajattelua. Raamatun ”pää-teemaa” on vaikeaa omaksua, ilman vuosien tutkimista, vaikeutena alkukielen osaamattomuus. Opineimmillakin on paljon erimielisyyksiä käännöksistä. Abrahamin, Jumalan nimen poistaminen raamatun käännöksistä antaa ensimmäisen aiheen vahvaan epäilyyn, mitenkä käännöksiä on ”manipuloitu”, monen eri uskonlahkon
tarkoituksiin salata nimi, korvaten sen ”herralla”. Lisäät siihen oppilaitosten hyväksymän ”Darwinismin”, niin kaikenlainen huiputus saa lisävauhtia. Araratin vuoren ”NOOAN ARKIN” kuvaukset, sekä ARKIN mittojen tarkistukset tukevat raamatun kertomusta 100% varmuudella, vaikka sitä halveksitaan tiede-piirissä
täydelliseksi saduksi. ARKIN todellisuus romuttaa ”Darwinismin” sekä aiheuttaa paljon työttömyyttä
tieteiden piirissä maapallon-laajuisesti. Se ei ole mikään ”kevyt” huomio. Kiinnostus on kasvussa.
No hyvä kuulla tuo. Itse en usko enää mihinkään noista tarinoista mitä meille syötetään ja on syötetty juutalaisten ja heidän agenttiensa toimesta.
Miko Peledkin taisi jossain sanoa ettei ole mitään taetta siitä, etä VT:n tarinat olisivat totta ja että mitään Davidin kuningaskuntaa koskaan olisi ollutkaan.
Tiedämme hyvin kuinka mestarillisia juutalaiset ovat tarinan kerronnassa. Esim. vaikka holokasti.
Nämä legendat ja myytit elävät kun ne on kerran pantu käyntiin ja niitä on tehokkaasti levitetty minkä taidon juutalaiset ovat aina osanneet. Ja juuri siksi he hallitsevat mediaa ja monta muutakin asiaa.
Kaiken kaikkiaan koko universumi ja elämä sekä ihminen jäävät ikuisiksi arvoituksiksi joihin mitään vastausta ei ihminen voi antaa. Myös se että olisi joku jumala joka tällaisen olisi käynnistänyt tuntuu järjettömältä.
Miksi tällaista olisi pitänyt luoda? Miksei jotain parempaa?
Mutta uskokoon ken voi.
” Myös se että olisi joku jumala joka tällaisen olisi käynnistänyt tuntuu järjettömältä.
Miksi tällaista olisi pitänyt luoda? Miksei jotain parempaa?
Mutta uskokoon ken voi. ”
Olen samaa mieltä, että Raamatun tekstejä on vääristelty useaan otteeseen ja useiden toimesta. Esimerkkinä n. 300 v. jkr. keksitty kolminaisuusoppi on täysin tuulesta temmattu ajatus, eikä perustu Raamattuun millään tavoin.
Miksi usko korkeamman voiman olemassaoloon tuntuu järjettömältä. Minusta olisi huomattavasti omituisempaa ajatella, että joku meistä apinageenejä kantavista C/H2O-möykyistä olisi kaiken takana. Eihän ihminen osaa luoda edes hyttystä. Hyvä kun edes lumet.
Ihmisen on vaikea hyväksyä että aina on ollut jotain olemassa ilman luojaa. Siksi hän luo Jumalan.
Se on narsistista, ei voi myöntää ettei asia kaipaa mitään selitystä. Eivät apinatkaan kysele, elävät vain
Ja jos lähdetään luomisoppiin niin sitten pitää kysyä mistä se luoja on tullut, kuka sen on luonut jne. Loputon ja turha tie.
Pitikös tässä keskustella Koiviston Konklaavista ? No Jorma Jaakkola on esittänyt julkiset todisteet siittä,että Koiviston Konklaavin seurauksena markka hävitettiin valtiopetoksellisestsi !
Mitä tämän valtiopetoksen tutkinnan estämiseksi Suomen hallitukset ovat sitten tehneet ?
Poliislta evättiin esitutkintaoikeus tässkin asiassa : EOA päätös 876/2/05 ( salattu 20.12. 2007 asti ) … poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa . ( näin ainakin virkamihet ovat toimineen).
Suomen tuhoonviejät pelästyivät EOA ”päätöstä” niin paljon, että ryhtyivät ”suojaamaan” itseään.
He 55/2007 esiteltiin eduksunnalle tahallaan väärillä tiedoilla ”Välitöntä tarvetta lain muuttamiseksi ei ole”.
He 55/2007 hyväksymisen jälkeen Tuija Brax allekirjoitti ”sopimuksen” Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa; Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa”.
Minä astun kuvioon tässä ( olen se ihmisoikeusdeton ”yksittäistapaus”; joka jätti Valtakunnansyyttäjänvirastoon SYYTEILMOITUKSEN lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi 9. 12. 2005 ( kirjattu diaariin 8 kuukautta myöhässä)).
Olen julkisesti keskustellut Barxin kassa ( Kaiken Kokenut Kansalainen) ennen lain hyväksymistä ONNLINE keskustelussa … Miksi He 55/2007 ollaan hyväksymässä akuutissa tilanteessa kun sanontulainen asia on menossa EI:n pöydälle ( EIT 24221/06).
Braxin vastaus: ”Asiat eivät mitenkään liity toisiinsa.”. Eli tuo TODISTAA Braxin tienneen EIT 24221/06 aineiston SISÄLLÖN tai kyseessä oli HÄTÄVALHE ? ( kummassakin tapauksessa ”sopimuksen” allekirjoittaminen oli TIETOINEN PETOS ).
He 55/2007 ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONTA ( 2008) toteutettiin Eoa päätöksen eduksunnalta salaamisen aikaan. ( samalla salattiin oikeusministeriön saama työryhmämietintö: Rikoslakia tulee muuttaa, ettei missään tapauksessa käy niin, että kun koko Suomen oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi Kansainvälinen rikostuomioistuin saa toimivallan Suomea kosekvassa asiasa.)
Sekä ”kansainväliselle; että kansanedustajille kerrottiin: ”Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia tällaisia vakavia rikoksia ”.
Mutta myöhemmin He 55/2007 osaittautuikin PL 118 §:n VALTIOPETOKSEN esitöiksi; jolla estettiin PL 118 §:n mukaiset jutut SUORAAN rantautumasta Kansainvälisen rikostuomioistuimen käsittelyyn.
Aisiaan kuitenkin jäi yksi mutta ! 9. 12. 2005 jättämäni SYYTEILMOITUS sekä EIT 24221/06 asikairjat ja asia on SALATTAVA IKUISESTI; koska ne todistavat PL 118 §:n olevan tahallinen ja suunniteltu valtiopetos !
On vielä mitakin julksiia asikairjoja näistä lainsäädäntöpetoksista: EOA kanslaipäätös 1350/4/08 ( julkaistu archive.is / kimmoleaks.fi ja rikosilmoitus Porin poliislle 8.9 2005 ; tutkintapyyntö eduksunnan oikeusasiamiehelle TUNNUSTETUISTA tahallisista virkarikoksista !
Asioiden salaamiseksi OM Koskinen painostettiin eroamaan kesällä 2005 ja Halonen ja Luntanen allekirjoittivat ”asetuksen” asian ( lainsäädäntömokat ) salaamiseksi eduksunnalta ennen 2006 presidentinvaaleja !
Asiaa on ”käsitelty” eli SALATTU mm. Porin käräjäoikeudessa; KHO:ssa ; Vaasan hovioikeudessa ja KKO:ssa … pyydetty oikeusministeriötä maksamaan lainsäädäntövirheen ja TAHALLISTEN virkavirheiden aiheuttamat oikeudenkäyntikulut !
Mitä sitten tapahtui 1.1. 2006 VKSV:n 8 kuukauden diariinkirjaamisen aikana … valtiopetos …
Perustuslakiin kuulunut rinnakkainen syyteoikeus ( johon vetosin) purettiin ”rikoslakimuutoksella” 1.1. 2006 ; 8 kuukuden jälkeen VKSV tituleerasi SYYTEILMOITUSTA tahallisista virkavirheistä ”kirjoitelmaksi” … onko siis PL 118 § ”kirjoitelma”; joka tulee PETOKSELLISENA purkaa !
Olen valmis asian selvittämiseen Valtakunnanoikeudessa 9. 12. 2005 SYYTEILMOITUKSEN mukaan 2005 VOIMASSAOLEEN lain mukaisesti . ( ei 2006 valtiopetoksella muutetun lain ).
EIT:n sihteeri P. Pietarinen voidaan kutsua todistajaksi; koska sain häneltä kirjeen:
”Vastedes lähettäkää kaikki kirjattuna ja säilyttäkää kuitti”; kiitos Pietarinen , näin olen toiminut … nyt haluaisin EOA kanslaipäätösken 1350/4/08 ( jääviyksiä ei voida tutkia ) innoittamana TIETÄÄ ; MKSI käskit minun näin toimimaan … tiesittekö mahdollisesti EIT:n suomalaishenkilökunnan valtiopetoksellisesta toiminnasta ( peittelivät Suomen valtiopetoksia ).
Pyydän P. Pietarista astumaan esiin ja kertomaan hieman tarkemmin tietämistään SUOMEN TUHOONVIEJISTÄ kiitos !
EIT:n ”seulontaprosentti on nyt 99 % ”; haluaisin tietää mitä kaikkea on ”seulottu” pois kjäsittelystä Valtiopetosten todistusaineiston ohella ?
Koiviston konklaavilla ”pelastettiin” pankit Suomessa ja TUHOTTIIN tuhansia yrittäjiä ja perheitä….
Sama tehtiin UUDELLEEN 1.1. 2013 ”lailla 444/2012” … Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduksunnassa muhii miljardikaappaus” . Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata. ( varastaa ).
Varkaus totetutettiin saadun LAHJONNAN takia:
Ilatlehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen ( kutsu todistajaksi Valtakunnanoikeuteen) : ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan.” rahalla on saatu ”omanlasita lainsäädäntöä” … mm. laki 444/2012; PL 118 § ; kymmeniä ”vakuutuslakeja” .
archive.is / kimmoleaks.fi ; sisältää todisteet rikostutkinnan aloittamiseksi . ( tosin alkuperäinen rikoislmoitus tehty jo 8.9. 2005 ; ja 2015 2 JULKISTA rikosilmoitusta PL 118 §:n valtiopetoksesta ja ”lain 444/2012” MILJARDIVARKAUDESTA ).
Enkä tässä edes vielä käsitellyt Jyrki Kataisen lainsäädäntävallan MYYMISTÄ RKP:lle !
Millainen oli ”hallitus” joka PL 118 §:n lopullisesti hyväksyi :
Sanomat24 keskustelu: rekisteröitynyt keskustelija ”timpuri” … Kerrotaan kokoomuksen suurien velkojen poistuneen yhdessä yössä RKP:n rahaoilla hallitusneuvottelujen aikana. Vaatimuksena pakkoruotsin jatkaaminen ja 2 ministreinpestiä.
Heidi Hautala oli Brysselistä käsin sanonut : hallitus on ostettu, mutta vaiennut heti, kun vihreät otettiin mukaan.
Tällä lahjonnalla jakiristyksellä aikaansaatu hallitus siis sai aikaan PL 118 §( kastijärjestlmä); säilytetyksi pakkoruotsin ja ruotsinkielisen varuskunnan sekä ”tasa-arvoisen” avioliittolain vihreille ….
Tästä alkoi Suomen TUHO ja kirkostaeroamis-aalto …. tulokset ovat jokaisen nähtävissä !
Siis lisää käsiteltävää Valtakunnanoikeeuteen … lahjonnalla saatu PL 118 § ?
Suomea odottaa sama kohtalo kuin Ruotsia. Se on vain ajan kysymys ja pakkoruotsi kuuluu siihen agendaan.
Meillä on liian paljon näitä Ruotsista ja Euroopasta tänne vaeltaneita ’ryöstäjiä’ jotka haluavat tuhota maan eikä kansa nouse vastaan. Kansa on vain väline heille eikä tämä maa ole heidän isänmaansa siten että sitä puolustettaisiin.
Toistetaan taas että kaikki on kansan käsissä mutta vain jos se herää ymmärtämään kohtalonsa.
Suuryritykset syövät pienet ihan kuten nwo-agendaan kuuluukin.
Ja rikkaat köyhät.
Saksassa muuten ollaan jo näin pitkällä maan alistamisessa nwo-mafian kahleisiin:
Germany: Return of the Stasi Police State?
▪ Germany’s new law requires social media platforms, such as Facebook, Twitter and YouTube, to censor their users on behalf of the government. Social media companies are obliged to delete or block any online ”criminal offenses” within 24 hours of receipt of a user complaint — regardless of whether the content is accurate or not.
▪ Social media platforms now have the power to shape the form of current political and cultural discourse by deciding who will speak and what they will say.
▪ Notice the ease with which the police chief mentioned that he had filed charges to silence a leading political opponent of the government. That is what authorities do in police states: Through censorship and criminal charges, they silence outspoken critics and political opponents of government policies, such as Beatrix von Storch, who has sharply criticized Chancellor Angela Merkel’s migration policies.
▪ While such policies would doubtless have earned the German authorities many points with the old Stasi regime of East Germany, they more than likely contravene the European Convention of Human Rights (ECHR) to which Germany is a party, as well as the case law of the European Court of Human Rights.
”It is scary and at the same time shameful that our state is preventing the enlightenment of citizens by simply censoring factual opinions, publicly available citations and links to reputable sources.”
https://www.gatestoneinstitute.org/11789/germany-police-state
TÄRKEÄÄ .. TÄMÄ PITÄISI SAADA KAIKKIEN TIETOON
Sauli Niinistö: tolkuton maahanmuuttopolitiikka jatkukoon
On aivan selvää, että Sauli Niinistö kannattaa nykyisen tolkuttoman maahanmuuttopolitiikan jatkamista. Hänellä ei ole tarvittavaa tahtoa ja neuvokkuutta asian ratkaisemiseksi.
Presidentin puheesta uutisoi Uusi Suomi syksyllä: ”Presidentti Niinistö sanoo sen suoraan: Maahantulo ei ole päättymässä”
http://beta.oikeamedia.com/o1-53700
Unkarissa ei EU-diktatuurin ostamille EUnukeille, maanpettureille ole annettu valtaa pitää rajat auki, EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisen valkoisen kansanmurhan toteuttamiseksi:
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
http://magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Ks. myös
”Suomen tuhoamisohjelma”, http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
Eikä siinä kaikki:
”Sorosin ja CIA:n suunnitelma epävakauttaa Eurooppa
Heikki Luodon suomentama erinomainen Wayne Madsenin artikkeli on levinnyt tehokkaasti verkossa. Madsen ottaa kantaa pakolaiskriisin todellisiin syihin ja etenkin Yhdysvaltojen sekä kansainvälisen pankkieliitin rooliin.
Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (CIA) pimeät voimat sekä George Sorosin useiden miljardien dollareiden kansalaisjärjestöverkosto juonittelivat Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan epävakauttamisen, eli ns. ”arabikevään”, joka saatiin aikaan käyttämällä sosiaalista mediaa. Nyt nämä samat voimat ovat aloittaneet uuden jakson globaalien toimintahäiriöiden sarjassa helpottamalla Lähi-idän, Aasian ja Afrikan pakolaisten ja taloudellisten siirtolaisten massasiirtymää Eurooppaan…”
Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/sorosin-ja-cian-suunnitelma-epavakauttaa-eurooppa/
Ei ole Itävallan Itävallan sisäministeri Herbert Kicklkään EU-diktatuurin ostama maanpetturi:
”Itävalta haluaa päättää itse, ketkä saavat maasta turvapaikan.
Itävallan sisäministeri Herbert Kickl matkusti EU-sisäministeritapaamiseen Bulgarian Sofiaan mukanaan selvä agenda.
– Me päätämme itse ketkä pakolaisista saa turvapaikan, sanoi Kickl lähtiessään.
Ministeri ilmoitti myös tekevänsä hartiavoimin töitä estääkseen uuden Dublin IV-sopimuksen syntymisen. Uusi Dublin IV-sopimus tarkoittaisi, että kaikki jo Euroopassa olevat pakolaiset saisivat oikeuden perheenyhdistämiseen. FPÖ:n ministerin mukaan tämä tarkoittaisi Itävallalle vähintään 10 000 uuden pakolaisen ottamista maahan.
– Se olisi täysin väärä signaali Brysselistä maailman kaikille elintasopakolaisille. Tämä päätös tulisi innoittamaan lisää pakolaisia Afrikasta ja Aasiasta Eurooppaan ja loisi asiakirjojen väärentäjille mahtavat markkinat, sanoi ministeri.
EU yrittää yrittää helpottaa perheenyhdistämistä
EU-parlamentin suunnitelma helpottaa perheenyhdistämistä uudella Dublin IV-säännöllä toisi kaikille EU-alueella oleskeleville pakolaisille oikeuden tuoda sisaruksensa Eurooppaan. Sopimus koskisi Afganistania, Syyriaa, Algeriaa jne. vaikka jotkut näistä maista on luokiteltu turvallisiksi. Lisäksi sääntö koskisi myös pakolaisten aviopuolisoita.
– Etelän maat toivovat, että mahdollisimman suuri joukko heidän maassaan olevista pakolaisista muuttaa pohjoiseen, kritisoi Kickl suunniteltua ehdotusta.
– Periaatteellinen päätöksen ja valinnan vapaus siitä kuka tarvitsee pakolaissuojaa on pysyttävä Itävallassa ja seurattava meillä käytössä olevia resursseja ja kapasiteettia. Tätä valtaa ei tule antaa Brysseliin, kertoi Kickl…”
Koko artikkeli: https://www.kansalainen.fi/itavalta-paatamme-itse-ketka-pakolaisista-saavat-turvapaikan/
Koettaako Haatainenkin kalastella aivopestyjen suvakki-idioottien ääniä?
”Tuula Haatainen valehteli härskisti vaalikeskustelussa
MV-media tarkasti faktat.
Laura Huhtasaaren yrittäessä puhua haittamaahanmuuton aiheuttamista ongelmista Tuula Haatainen keskeytti Huhtasaaren puheenvuoron törkeällä tavalla huutaen päälle, että hän ei voi hyväksyä tällaista puhetta…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/01/26/tuula-haatainen-valehteli-harskisti-vaalikeskustelussa/
Heikki Porkka:
”Presidenttiehdokkaista ja terrorismista
Yleisradion viimeisessä yhteisessä presidenttitentissä (25.1.2018) käytiin lyhyt keskustelu maahanmuuttoon liittyen. Keskustelu oli kuin kanan lento, lyhyt ja räpiköivä. Katsojille luotiin terrorismin syistä virheellistä ja puutteellista kuvaa, voimakkaimpina edesauttajina mielikuvan luomisessa olivat vasemmistolaiset Tuula Haatainen (sdp) ja Merja Kyllönen (vas) sekä rkp:n Nils Torvalds ja vihreiden Pekka Haavisto.
Ainoa ehdokas, joka uskalsi nostaa totuuden esiin, oli Laura Huhtasaari. Loput ehdokkaat, Niinistö, Vanhanen ja Väyrynen, tyytyivät lähinnä seuraamaan vierestä kiihkeäksi käynyttä episodia.
Torvalds ja vihervasemmiston rintama antoivat ymmärtää terrorismin johtuvan syrjäytymisestä ja eriarvoistumisesta. Perin outo väite, sillä siinä tapauksessa Suomessa paukkuisi jatkuvasti ilman maahanmuuttoakin, jos samojen ehdokkaiden väitteet kansakunnan kroonisesta eriarvoistumisesta ja syrjäytymisestä ovat totta.
Torvalds antoi lisäksi ymmärtää, että terrorismin takana ovat toisen polven maahanmuuttajat.
Pikaisella tutkimuksella selvisi asioita, jotka kumoavat vihervasemmiston ja rkp:n edustajien sanat…”
Koko artikkeli: http://oikeamedia.com/o1-53800
Kenen agentti Niinistö on?
Se ei liene mikään vaikea kysymys täysjärkiselle.
Kummallista on että osa meistä tarvitsee tällaista maatamme tuhoavaa agenttia ja äänestää ja tukee häntä ja hänen hovinsa valtaa valtamedian propagandan uhreina.
Kansalaiset: On vaan yksi ja ainoa keino pelastuaksemme totaaliselta tuholta, se on yksimielisyys Itsenäisyytemme puolustamiseksi ylitse henkilökohtaisten ja ideolikisten mielipiteiden.
MEILLÄ ON VAAN YKSI ISÄNMAA … SUOMI ja siitä varmasti olemme YKSIMIELISIÄ!!!
On ymmärrettävä tänä vaaran hetkenä se, ettei perustamalla hajanaisia keskenään kinastelevia ”kuppikuntia” sinne tänne ympäri maatamme horjuta, näitä NWO-laisia maanpetturi vasalleita, vaan yhdistyen ja kansaa valistaen palautamme Isänmaamme Itsenäisyyden ja puhdistamme Suomen täällä losivasta matu-armeijasta.
Näiden loisijoiden kohdalla on toiminta yksinkertainen, elikkä lopetetaan niiden kaikenlainen ruokkiminen ja hyysääminen, niin kun ovat taivasalla, niin osaavat varmasti hakeutua Ruotsiin sinne ihantalaan joka meille nämä monikultuurin rakennuspalikat lahjoitti.
Oi nouse Suomi näytä maailmalle, sä että karkoitat orjuuden…
Hyvää asiaa. Mutta ensin on päästävä irti EU:sta ja otettava päätösvalta omiin käsiin. Luotava oma pankki ja raha. Nyt kaikki lait säädetään Rysselissä ja niitä pakotetaan noudattamaan.
Ellei tajuta ettei ilman itsenäisyyttä ole omaa päätösvaltaa niin kaikki tiet ovat tukossa. Eihän orjakaan voi päättää omista asioistaan ja me olemme nyt eu-orjia.
Meillä on IPU-puolue mutta jostain syystä se ei innosta vaikka se ajaa juuri tuota mistä kirjoitat.
https://www.ipu.fi
Löytyisipä IPU:sta yksi EI-Israelia-rakastava Laura Huhtasaari!
Korvenkulkijalle. Isänmaamme on nyt NATO-MAA. Goldman-Sachs pankki sekä USAn sijoittajat määräävät, missä järjestyksessä asioita hoidetaan. Lännen tankit rikkovat maantiepäällysteet, niin silloin SUOMI lakkasi olemasta itsenäinen maa. Jokainen voi sen merkitä muistioonnsa, ihan vapaasti ?
Oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki:
”Meidän todellinen itsenäisyytemme vahvistuu, jos Suomi liittyy EU:n jäseneksi.”
”En pidä kansallisena onnettomuutena kumpaakaan vaihtoehtoa. EU:n ulkopuolelle jääminen on kuitenkin epävarmempi vaihtoehto, hyppy tuntemattomaan.
”Minä rakastan tätä maata ja maakuntaa niin paljon, että äänestän kyllä Suomen tulevaisuudelle ja itsenäisyydelle.”
(Pohjalainen 28.9.1994)
Oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki:
”Suomi ei menetä itsenäisyyttään EU-ratkaisun myötä. Itsenäisyyttä on mielestäni se, että me omien etujemme pohjalta päätämme, millaiseen kansainväliseen yhteistyöhön me haluamme osallistua. Itse asiassa tärkeä syy jäsenhakemukseemme on ollut juuri se, että pääsemme mukaan tekemään niitä päätöksiä, jotka joka tapauksessa vaikuttavat meihin.”
(Järviseutu-lehti 18.7.1994)
Ex-pääministeri Kalevi Sorsa:
”Mennään mekin päättämään Euroopasta.”
”Ilman EU-jäsenyyttä Suomi on äänetön yhtiömies, jota täysjäsenet joko kuulevat tai ovat kuulematta.”
”Jäsenyys ei vie itsenäisyyttämme, vaan päinvastoin saamme päätösvaltaa asioissa, joiden suhteen Etassa olemme sopeutujan asemassa.”
(Helsingin Sanomat 17.7.1994)
Arkkipiispa John Vikström:
”Euroopan yhdentymisessä on kysymys siirtymisestä yksilökeskeisestä ja nationalistisesta ajattelusta yhteisen vastuun tiedostamiseen.”
(Helsingin Sanomat 27.4.1994
Näin Suomi vietiin EU:hun
Lisää näitä huvittavia ja täysin todellisuuden vastaisia kommentteja linkeistä
https://www.ipu.fi/naein-suomi-vietiin-eu-hun
https://www.ipu.fi/eu-sta-sanottua
Tiekartta ulos EU:sta
Tiekartta ulos EU:sta
Miten Suomi voi erota EU:sta?
Suomi voi erota EU:sta hyvin helposti. Siihen tarvitaan eduskunnan enemmistön päätös. Eduskunta voi tehdä päätöksensä lakialoitteen perusteella. Lakialoite voidaan tehdä kansalaisaloitteena keräämällä 50 000 allekirjoittajaa. Myös kansanedustaja voi tehdä lakialoitteen. Eduskunnan päätöstä voi edeltää neuvoa-antava kansanäänestys. Sitovaa kansanäänestystä ei Suomen nykyisten lakien mukaan voida järjestää.
Millä perusteella EU:sta voi erota?
EU:n omissa sopimuksissa on määrätty menettely, jolla jäsenmaa voi erota unionista. Niiden mukaan eroaminen voi tapahtua kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta. Suomi voi erota unionista riippumatta siitä, mitä EU:n lait siitä sanovat. Riittää, että eduskunta tekee asiasta päätöksen. Suomen perustuslain mukaan maamme on itsenäinen ja ylin valta Suomessa kuuluu Suomen kansalle. EU-jäsenyys on merkinnyt sitä, että Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä ja kansa ylimmän vallan maassamme. Näin ollen eduskunnalla on jopa velvollisuus tehdä päätös maamme eroamisesta EU:sta.
https://www.ipu.fi/tiekartta-ulos-eu-sta
Tiekartta ulos EU:sta
Miten Suomi voi erota EU:sta?
Suomi voi erota EU:sta hyvin helposti. Siihen tarvitaan eduskunnan enemmistön päätös. Eduskunta voi tehdä päätöksensä lakialoitteen perusteella. Lakialoite voidaan tehdä kansalaisaloitteena keräämällä 50 000 allekirjoittajaa. Myös kansanedustaja voi tehdä lakialoitteen. Eduskunnan päätöstä voi edeltää neuvoa-antava kansanäänestys. Sitovaa kansanäänestystä ei Suomen nykyisten lakien mukaan voida järjestää.
Millä perusteella EU:sta voi erota?
EU:n omissa sopimuksissa on määrätty menettely, jolla jäsenmaa voi erota unionista. Niiden mukaan eroaminen voi tapahtua kahden vuoden kuluttua eroilmoituksesta. Suomi voi erota unionista riippumatta siitä, mitä EU:n lait siitä sanovat. Riittää, että eduskunta tekee asiasta päätöksen. Suomen perustuslain mukaan maamme on itsenäinen ja ylin valta Suomessa kuuluu Suomen kansalle. EU-jäsenyys on merkinnyt sitä, että Suomi on menettänyt valtiollisen itsenäisyytensä ja kansa ylimmän vallan maassamme. Näin ollen eduskunnalla on jopa velvollisuus tehdä päätös maamme eroamisesta EU:sta.
Äskettäin tehtiin perustuslain muutos, jossa siihen lisättiin lause ”Suomi on Euroopan unionin jäsen”. Tämä muutos toi ristiriidan maamme perustuslain sisälle. Suomen itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi käytännössä toteutua yhtä aikaa. Lisäksi voidaan mainita, että YK:n poliittisia oikeuksia koskeva sopimus sisältää määräyksen, jonka mukaan kullakin valtiolla on oikeus määrätä poliittisesta tulevaisuudestaan.
Mitä ero EU:sta merkitsee? Ja mitä se ei merkitse?
Euroopan talousaluesopimus (Eta) takaa samat olosuhteet ihmisten vapaalle liikkumiselle ja kaupankäynnille – elintarvikekauppaa lukuun ottamatta – kuin EU-jäsenyys. Myös osallistuminen opiskeluohjelmiin toimii Etan kautta. Eta-sopimus on Suomen osalta voimassa. Suomi voi siis siirtyä EU-jäsenyydestä Eta-sopimukseen.
Eta-sopimustakaan ei välttämättä tarvita, sillä Sveitsin mallin mukaan on mahdollista solmia erillisiä sopimuksia EU:n kanssa. EU:sta eroamisesta ei tarvitse maksaa mitään sakkomaksuja.
Koska EU määrää jäsenmaidensa kauppapolitiikasta, on EU:n ulkopuolella mahdollista tehdä kahdenvälisiä tai laajempia kauppasopimuksia niiden yli 160 valtion kanssa, jotka eivät kuulu EU:hun.
Suomi maksaa EU:lle nyt vuosittain tullitulot huomioiden lähes tuhat miljoonaa euroa enemmän kuin siltä saa. Nämä maksut säästyvät kun Suomi eroaa unionista. Suomi voi EU:n ulkopuolella toteuttaa sellaista politiikkaa jota haluaa. Päätösvalta lainsäädäntöön siirtyy Brysselistä Suomen eduskunnalle. Jos täällä halutaan tehdä EU:n mallin mukaisia päätöksiä, siihen on mahdollisuus, mutta ei enää pakkoa.
Valta omiin päätöksiin tarkoittaa myös vastuuta. Itsenäisen valtion päätöksentekijöiltä vaaditaan näkemystä siitä, mikä on maalle ja sen kansalaisille parhaaksi ja miten tehdään kansainvälistä yhteistyötä omat lähtökohdat ja edut huomioiden. EU:sta eronnut Suomi on jälleen itsenäinen valtio, jossa ylin valta on kansalla. Perustuslakia on syytä uudistaa niin, että sitovat kansanäänestykset tulevat mahdollisiksi.
Itsenäinen Suomi harjoittaa itsenäistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Emme ole enää sidottuja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka määrää jäsenvaltioita lisäämään asemenojaan ja sitoo ne käytännössä sotilasliitto Natoon. Itsenäistyminen tekee mahdolliseksi puolueettomuuspolitiikan. Se on paras turva Suomelle. Suomi voi kehittää puolustusvoimia, eikä se ole enää sidottu EU:n eri puolilla maailmaa toimivien joukkojen rahoittamiseen. Liittoutumaton ja puolueeton Suomi voi myös toimia uskottavasti maailman kriiseissä rauhanvälittäjänä ja – rakentajana.
EU:n päätöksentekoa ohjaavat suuret jäsenmaat ja suuryritykset. Tämän takia unionin politiikka synnyttää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. EU:sta eronnut Suomi toteuttaa sellaista politiikkaa, mitä kansalaiset haluavat. Ja ellei toteuta, vika on korjattavissa Suomessa päättäjiä vaaleissa vaihtamalla. EU:n päätöksentekoon ei suomalaisilla ole mitään todellista mahdollisuutta vaikuttaa.
Entä mitä merkitsee eroaminen eurosta?
Se merkitsee sitä, että Suomi saa itsenäisen keskuspankin, oman rahan ja mahdollisuuden itsenäiseen talouspolitiikkaan. Oma raha on itsenäisyyden välttämätön edellytys.
Oman keskuspankin liikkeelle laskema raha tekee mahdolliseksi sen, että valtio ei välttämättä tarvitse ulkomaista velkaa. Valtio voi lainata omalta keskuspankiltaan. Liikkeellä olevan rahan määrää pitää säännellä rahapolitiikalla ja verotuksella. Rahaa ei siis keskuspankin kautta pidä lainata tai painaa liikaa.
Mitä ero EU:sta maksaa?
Omaan rahaan siirtyminen tuo jonkin verran siirtymäkustannuksia. Ne ovat kuitenkin kertaluonteisia ja pienempiä kuin Suomen vuotuiset jäsenmaksut EU:lle. Muitakin EU-menoihin verrattuna vähäisiä siirtymäkustannuksia varmasti tulee. Kaikkineen ero EU:sta on kuitenkin suuri taloudellinenkin voitto. Suomen ei pidä maksaa harkitsemattomasti annettuja takauksia eurokriisimaiden velkoihin. EU:n ulkopuolella ei ole pelkoa, että suomalaisia painostettaisiin maksamaan muissa maissa tehtyjen keinottelujen tappiota, kuten nyt tapahtuu.
Ensiaskeleet ulos EU:sta?
Kysymys on tahdosta. Ensiksi on siis oltava tahtotila, että nykytilaan on tultava muutos ja toivottavaan muutokseen tarvitaan juuri eroa EU:sta. Sitten on oltava aloite tai aloitteita, joilla asia nostetaan esille kansalaisten harkittavaksi.
Vielä tarvitaan eduskunnan päätös asiasta. Kun eroa EU:sta pidetään riittävän tärkeänä asiana, on huolehdittava siitä, että eduskuntaan saadaan riittävä määrä asian hoitamiseen valmiita edustajia. Ensin tarvitaan edes muutamia, jotka nostavat asian esille. Suomen tulevaisuuden vaihtoehdoista pitää käydä julkista keskustelua. Sitä voi jokainen auttaa ottamalla asian puheeksi omien mahdollisuuksien mukaan.
10 syytä erota EU:sta
1. Suomen valtiollisen itsenäisyyden palauttaminen
Valtio on silloin itsenäinen kun se ei ole minkään muun valtion alainen. EU:n perustuslailla (Lissabonin sopimuksella) unionista tuli liittovaltio ja Suomesta sen osavaltio.
2. Suomen kansan palauttaminen ylimmän vallan haltijaksi
EU-Suomessa ylin valta on EU:n elimillä eikä Suomen kansalla. Eduskunnalla ei ole ollut oikeutta luovuttaa kansalle kuuluvaa valtiovaltaa kenellekään – ei myöskään EU:lle.
3. Aidon demokratian palauttaminen
Demokratiassa eli kansanvallassa kansalaiset voivat päättää tulevaisuudestaan ja valita lainsäätäjät. EU-Suomen laeista säädetään valtaosa Brysselissä ja ne ovat Suomen omien lakien yläpuolella. EU ei ole demokratia vaan harvainvalta, jota ohjaavat suuryritysten ja suurten jäsenmaiden edut.
4. Sotien ja sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen
EU-Suomi on mukana Unionin tulevissa sodissa ja myös sen ristiriidoissa muiden suurvaltojen kanssa. Puolueettomuuspolitiikka on paras turva Suomelle, sillä tosipaikan tullen suomalaiset joutuvat kuitenkin vastaamaan itse itsestään.
5. Oikeudenmukaiseen yhteiskuntaan pyrkiminen
EU:ssa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Toisinkin voisi olla. Oikeudenmukaisempi yhteiskuntakehitys on mahdollinen, mutta ei EU:ssa. Kasvavat EU:n nettojäsenmaksut vievät niitä miljardeja, joilla voitaisiin parantaa peruspalveluita Suomessa.
6. Siirtyminen kiihkokapitalismista kohti tervettä markkinataloutta
Pääomien, yritysten ja työpaikkojen rajoittamaton siirtely lisää työttömyyttä ja eriarvoisuutta. Keinottelua on hillittävä ja markkinoiden on palveltava kansalaisia eikä päinvastoin.
7. Oman talous- ja työllisyyspolitiikan palauttaminen
Osana eurotaloutta Suomi imetään kuiviin pääomista kun ulkomaiseen omistukseen siirtyneiden yritysten voitot viedään pois maasta. Samalla putoaa pohja hyvinvointipalveluilta. Voimme rakentaa taloutta ja tulevaisuutta kestävälle pohjalle kun meillä on oma talouspolitiikka ja oma raha.
8. Oman ruuantuotannon turvaaminen
Puhdas kotimainen ruoka on perusihmisoikeus. Oma maataloustuotanto voidaan turvata vain itsenäisessä Suomessa EU:n ulkopuolella.
9. Kansainvälinen yhteistyö
Vain sellainen voi tehdä aitoa yhteistyötä, joka hallitsee itseään. EU-Suomi on sidottu EU:n politiikkaan, joka riistää köyhimpiä maita ja hyödyttää harvoja. Itsenäinen Suomi voisi olla edelläkävijä YK:ssa ympäristöasioissa ja rauhan rakentamisessa. EU on kansainvälisessäkin politiikassa ongelma – ei ratkaisu.
10. Tulevien sukupolvien takia
Emme saa pettää tulevia suomalaisia sukupolvia ja sitoa heitä EU-valtioon. EU-jäsenyys ei ole tuonut Suomelle mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet EU:n ulkopuolella.
Antti Pesonen
No niin, hyvät kommentaattorit.
Jos nyt yritettäisiin kuitenkin taas fokusoitua otsikon aiheeseen ja sen sisällään pitämiin asioihin, muuten tämä hyvä teema hajoaa nk. hevon kuuseen…
1. Peruslähtökohdat tässä ovat siinä, että Jorma Jaakkolan esittämät väitteet olemassaolevan dokumentaation valossa ovat totta… Suomi siis on liitetty Euroopan Unionin jäseneksi sen oman perustuslain vastaisesti. Kuten myös ko. yhteiseen rahaliittoon.
Tässä valossa mitään Euroopan Unionista tuotettua säädöstä ei tarvitse kansakunnassa noudattaa, -vai mitä…?
2. Näissä yhteyksissä on sitten tapahtumien aikaansaamiseksi, ja fyysisten edellytysten toteuttamiseksi pitänyt ryhtyä tekoihin, jotka koko laajuudessaan edustavat mitä törkeimpiä nk. ”sivistyneen maailman” ihmisoikeusrikkomuksia.
Valtioapparaatin resursseja hyväksikäyttäen, mm. lainsäädäntöä sorvaamalla, osallta ihmisiä on viety perustuslain alunperin takaamat oikeudet sisällöllisesti YK:n KP-sopimuksen kehyksissä takaamaan elämään, jota Suomen ”oikeusvaltiona” olisi tullut noudattaa.
Siksi Suomi ei ole tänäpäivänä mikään oikeusvaltio, eikä siitä sellaista tule, ennenkuin tämä epäkohta on kaikilta osiltaan korjattu asian itsensä edellyttämään kuntoon finansiaalisine korvauksineen ja kunnianpalautuksineen..
Jos tämä ei nyt vieläkään mene jakeluun Arkadianmäellä askaroivien aivokapasiteettiin, niin on se todellinen ihme…,
Suomihan on kyllä ainakin oman käsityksensä mukaisesti superlatiiviasteella kaikilla mittareilla mitattuna. Se pätee ainakin Suomen hallinto-organisaatioon etenkin siinä mitä tulee kusipäisyyteen…
Samat nesteet hölskyvät ja sakkautuvat valtakunnan kuuppiin, kun ovat sakkautuneet aina Koiviston ja Sorsan ajoista lähtien, -mitenkään ketään muutakaan unohtamatta.
Suomen ei faktisesti tässä valossa edes tarvitse hakea mitään eroa Euroopan Unionista, kun me emme siihen legitiimillä tavalla ole edes koskaan liittyneetkään. Selittäkööt asiaa sitten ne esiintulevilla areenoilla kaikkine konflikteineen ne, jotka asian ovat tällä tavalla hoitaneetkin.
Tähän samaan periaatekehykseen voidaan selkeästi lukea presidentti Koiviston päätös irtisanoutumisesta Pariisin rauhansopimuksen ”eräistä artikloista”, jota päätöstä koskaan legitiimillä tavalla ei ole tehty, mutta jota joukko nk. partiopoikia, -ja tyttöjä ovat olleet valmiina ja ”kernaasti” viemään eteenpäin, vaikka edes ko. päätöstä ei ole olemassa.
Ihmettelen vain, että eikö asianosaisilla yhtään tunnu ”erikoiselta” istua tyhjän päällä…? On sille asianmukainen nimike olemassa…
Samaan periaatekehykseen voidaan lukea myös nk. Isäntämaasopimus, jota sitten muut partiopoikajärjestön ”hihhulit” ovat olleet viemässä eteenpäin.
Lähtökohta 1. tuottaa itsessään seuraavat toimenpidepäätelmät:
Kun laittomia sopimuksia ei voi tehdä, -laittoman sopimuksen noudattaminen on lainrikkomus… Naurattaako…, minua ei naurata, koska edelläesitetyn dokumentaation valossa koko Suomen hallintojärjestelmä rikkoo jatkuvasti lakia.
Tässä valossa mitään Euroopan Unionista tuotettua säädöstä ei tarvitse kansakunnassa noudattaa, -vai mitä…?
Kun tämän lainrikkomusjatkumon seuraamus on ollut kansakunnan jatkuva velkaantuminen ja faktinen köyhtyminen, samalla kun jälleen lainsäädäntöteitse on poliittinen nk. eliitti pyrkinyt vapauttamaan itsensä kaikista vastuista, kuten mm. Leino Kimmo on yksityiskohtaisesti asiota esittänyt, niin on pakko kysyä,: ”Kenen agendaa tässä oikein ajetaan, ja millä mandaatilla, ja mikä nimi tälle asiantilalle olisi ko. toimijoiden puitteissa annettava”.
’..Suomen ei faktisesti tässä valossa edes tarvitse hakea mitään eroa Euroopan Unionista, kun me emme siihen legitiimillä tavalla ole edes koskaan liittyneetkään. Selittäkööt asiaa sitten ne esiintulevilla areenoilla kaikkine konflikteineen ne, jotka asian ovat tällä tavalla hoitaneetkin.’
Aina parempi jos näin on ettei tarvitse edes erota.
Silloin nuo Pesosen esittämät 10 syytä erota voidaan otsikoida: 10 syytä pysyä jatkossakin erossa EU:sta.
Ne muuten osuvat naulan kantaan kun katsotaan mihin olemme EU.n myötä ajautuneet.
Pitäisi saada vain kansa ymmärtämään tämä ja luotua maahan hallitus joka alkaa toimia tämän tosiasian pohjalta. Se taas tuskin onnistuu ilman laajaa kansanliikettä.
Miksi olemme EU:ssa?
”Olemme kaikki Palestiinalaisia”, sanoo Gilad Atzmon.
Siinä se totuus. Siksi olemme EU:ssa vaikkemme ole siihen legitiimillä tavalla koskaan liittyneetkään.
Miksi ja kenen puolesta ww1 ja ww2 käytiin? Entä muut sodat sen jälkeen?
EU:ta eikä palestiinalaisten kansanmurha ei olisi ilman niitä. Ja mekin olisimme itsenäinen maa.
Totuudet alkavat valjeta yhä useammille. Onneksi. Suurin osa ei kuitenkaan halua aivopestyinä uskoa tosiasioita.
”Nazi Pary Secretary Martin Bormann was at the heart of the Nazi apparatus.
He signed Hitler’s paycheck.
Louis Kilzer examined the wire traffic between the spy known as ”Werther” and Moscow and determined that only Bormann had access to this information.
”The Soviets were able to ask very detailed questions about Nazi defenses and intentions.
The result was the decisive Nazis defeats at Stalingrad and Kursk.
Bormann had been as useful to Russia as fifty Red Army divisions,” Louis Kilzer writes. ”
https://www.henrymakow.com/002026.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=6770
Miksi aliarvioimme Amerikan luhistumista vaikka patologia on selvästi nähtävissä?
Asia ajnkonhtainen myös siksi että meidän globalistit ovat sitoneet maamme rappeutumassa olevan supervallan kehitykseen joka nyt yrittää pelastaa itseään liittoutumalla yhä tiiviimmin rikollisen sionistivaltio Israelin kanssa.
Why We’re Underestimating American Collapse
The strange new pathologies of the world’s first rich failed state
America has had 11 school shootings in the last 23 days. That’s one every other day, more or less. That statistic is alarming enough — but it is just a number.
Why are American kids killing each other? Why doesn’t their society care enough to intervene?
So there is of course also an “opioid epidemic”.
They just don’t appear to be too disturbed, moved, or even affected by the four pathologies above: their kids killing each other, their social bonds collapsing, being powerless to live with dignity,or having to numb the pain of it all away.
If these pathologies happened in any other rich country — even in most poor ones — people would be aghast, shocked, and stunned, and certainly moved to make them not happen. But in America, they are, well, not even resigned. They are indifferent, mostly.
Seen accurately. American collapse is a catastrophe of human possibility without modern parallel .
But that is America’s task, not the world’s. The world’s task is this. Should the world follow the American model — extreme capitalism, no public investment, cruelty as a way of life, the perversion of everyday virtue — then these new social pathologies will follow, too. They are new diseases of the body social that have emerged from the diet of junk food — junk media, junk science, junk culture, junk punditry, junk economics, people treating one another and their society like junk — that America has fed upon for too long.
http://russia-insider.com/en/why-were-underestimating-american-collapse/ri22355
The Opioid Epidemic in America – Killing One Million Workers: The Triumph of Capital
Creating a Domestic ‘Shithole’
The ‘prescription opioid epidemic’ is ravaging American families, neighborhoods, communities, cities & states – shredding the entire fabric of US society, especially in rural, mining & former manufacturing ‘rust belt’ regions.
https://www.globalresearch.ca/the-opioid-epidemic-in-america-killing-one-million-workers-the-triumph-of-capital/5627300
Meissä Suomalaisissa on jo pitkään vaikuttanut ”vierasKOREUS”. Jenkki-farkut jalassa mennään KINOON tuijottamaan Hollywoodin filmejä, purukumia jauhatessa. Halu olla jotakin muuta, kuin mitä ”oma maa tarjoaa”
on ollut vuosikymmenien riesana estämässä omintakeista käyttääntymistä. Jenkki on tuonut NATOn kysymättä sitä kansalta, ja sitä tietä uudet vihollis-suhteet itään. Suomi saisi olla kiitollinen Putinin pitkämielisyydestä, olla sekaantumatta ilmeiseen lännen uhkaan maataan kohtaan. Saattaa olla vain ajan kysymys, milloin idässä huomataan ettei rajantakainen varustelu ole heille suotuista. Mitäs sitten tapahtuu ? Miten ihmeessä suomen ”puolustusvoimien johtajat” voivat hyäksyä vieraan vallan määräyksiä omilla reviireillään ?
Se on ollut sitä pitkänkantaman kasvatusta, elikkä hiipivää hölmöyttä, tämä jenkkeilyn jauhaminen niin purukumina, kuin länkärifilmein ja goga golaa imien. Sieltä se lähtee lapsiin kohdistuvasta aivopesusta, sillä jo 1950 luvun koululainen ”tiesi” ”inkkarit” joksikin raakalaisiksi vaikka asia olikin päinvastainen.
Uudelleenvalittu Tsekin presidentti Milos Zeman ei sulje pois mahdollista kansanäänestystä EU-jäsenyydestä. Hän on myös hyvin maahanmuuttokriittinen.
”73-årige Milos Zeman utesluter inte att Tjeckien håller sig egen folkomröstning om EU-medlemskapet. Han är även starkt invandringskritisk.
Den sittande presidenten Milos Zeman har återvalts efter jämna siffror i en andra valomgång.
Då 96,87 procent av rösterna var räknade på lördagseftermiddagen hade Zeman 51,95 procent medan rivalen Jiri Drahos låg på 48,04 procent.
Drahos har erkänt sig besegrad. Därmed sitter invandrings-, islam- och EU-kritiske Zeman kvar i ytterligare fem år.”
https://samnytt.se/sittande-presidenten-vinner-tjeckiska-valet/
HOAX ALERT / ILTASANOMAT TÄNÄÄN: ” toimittaja tunnisti ampujan omaksi – kriisinäytteljä [sic] – pojakseen” lol
”Tiffany Moreland osallistui tyttärensä Emily Morelandin kanssa ammuskelussa kuolleiden muistotilaisuuteen tiistaina. (KUVA: Harrison McClary / REUTERS)
Kun tieto ammuskelusta koululla levisi, paikalle ilmaantui välittömästi myös tiedotusvälineiden edustajia. Heidän työpäivänsä oli saanut uutisen myötä traagisen sävyn jo valmiiksi, mutta paikallisen Marshall County Daily Online -lehden toimittaja Mary Garrison Minyard joutui kokemaan vielä toisen ison järkytyksen: ampuja paljastui hänen omaksi pojakseen.”
…ja ihmiset ympäri maailmaa nielaisevat tämänkin NÄYTELMÄN koukkuineen päivineen. Näinhän se menee, pelkoa ja vihaa levitetään tehokkaasti valemedian, suojeluspoliisiverkoston ja kriisinäyttelijöiden yhteistyöllä!
Kukaan ei varmaankaan kyseenalaista Erkki Jalkasen Koiviston konklaavista esille tuomia faktoja.
Mutta se että toiset näkevät syyllisten oikeudelliseen vastuuseen viemisen melko mahdottomana nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa.Saatan hyvinkin olla väärässä, mutta ajattelen että nyt ollaan vähän myöhässä jos luotetaan sellaiseen järjestelmään jota ei enää ole.
USA:ssa hallituksellahan ei enää ole poliittista valtaa vaan valta on siirtynyt,jo ties milloin, Wall Streetille. Mikä lieneekään Suomen hallituksen poliittinen valta-asema juuri nykyhetkessä. Johtaako Suomen hallitustakin jo muut kuin suomalaiset poliitikot.
Toivon silti että nuo suurella työpanoksella kerätyt tiedot ja tietämys eivät mene hukkaan. ja säilyvät vaikka sitten suuren sodankin läpi ,jota ilman maailman suunta ei oikein näytä parempaan muuttuvan.
Näin on. En usko että olet väärässä. Kahleet mafiaveljiin pitäisi saada ensin katkaistua. Sitä ennen mikään ei toimi laillisesti ja rappio vain syvenee.
Voi vain toivoa että Venäjä ja Kiina yhteisvoimin saavat mafiaveljet aisoihin. Länsi mätänee kovaa vauhtia, se on hukannut elämän juonen.
Niinhän Spengler jo sata vuotta sitten sanoi.
Kyllä tämä linkki kertoo missä mennään.
http://russia-insider.com/en/why-were-underestimating-american-collapse/ri22355
Aika mielenkiintoinen ja kaunistelematon näkemys USA:ta vaivaavista sosiaalisista patologioista. Varsinkin amerikkalainen köyhyys on raakaa, koska sitä eivät useinkaan lievitä sukulaisten ja tuttavien tai edes toisten köyhien yhteisön muodostama pehmentävä vaikutus. Amerikkalaisen unelman kääntöpuoli on individualismissaan äärimmäisen karu.
Inhottavaksi tuon artikkelin tekee se, että Suomea ollaan parhaillaan vastoin tervettä järkeä ja vastoin meidän perinteitämme raaistamassa amerikkalaisen mallin mukaiseksi epäsosiaaliseksi pahoinvointiyhteiskunnaksi. Pankkien ekonomistit huutavat jo kurkku suorana kaikenlaisen sosiaaliturvan alasajoa. Terveydenhuollon tarjoamisesta koko väestölle ollaan luopumassa. Tyhjää materialismia ja rahan perässä juoksemista ihannoidaan ja verokalentereiden kärkisijojen ihmisiä tulisi ihailla vailla moraalisia tarkasteluja. Köyhien ihmisten ihmisarvoa murennetaan aina vain röyhkeämmin. Köyhyys tahi työttömyys halutaan mieltää ihmisen moraalisen kelvottomuuden ilmentymäksi, joka oikeuttaa jättämään näistä kärsiviä ihmisryhmiä vaille perustuslain tai ihmisoikeussopimusten suojaa. Ensin de facto ja lopulta de jure. Suomen kehitys on tällä hetkellä hyvin pelottavaa.
Kyse on läntisen kulttuurin ’pehmeästä holokaustista’, ihan todellisesta eikä mistään propaganda-holosta jolla Eurooppa tuhottiin ja joka jo kamppailee samoissa vaikeuksissa.
Kukahan siellä taustalla kummittelee?
No, me tiedämme mikä mafia se on.
Näin mafiaveljet toimivat:
Israel’s Effective Colonization of the US
For the next 200 years India was drained of its wealth, its economy was restructured to support England’s needs and global ambitions, and its people militarized to fight and die on behalf of the British crown. The Indian leaders who remained were willing participants in this venture; those who felt otherwise were destroyed or marginalized.
In a similar vein, Israel today is in the process of colonizing the United States, which is vital to its global projection and exercise of power. The steps Israel is taking are visible to all (as was the case with British designs on India) and yet it is remarkably difficult to connect the dots while such a takeover is in process. Or, to do anything about it.
Niin, ja näinhän meidätkin kolonisoidaan pikku hiljaa.
Kannattaa lukea linkin hyvä artikkeli niin ymmärtää missä mennään ja kuinka tehokkaasti hajota-ja-hallitse malli toimii nytkin kun presidenttiä valitaan.
http://russia-insider.com/en/israels-effective-colonization-us/ri22282
”Mutta se että toiset näkevät syyllisten oikeudelliseen vastuuseen viemisen melko mahdottomana nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa.Saatan hyvinkin olla väärässä, mutta ajattelen että nyt ollaan vähän myöhässä jos luotetaan sellaiseen järjestelmään jota ei enää ole.”
Jolle, et sinä varmaan kovin väärässäkään ole. Olen itsekin miettinyt juuri mainitsemaasi asiaa. Ehkä ongelman ydin kuitenkin on siinä, että ihmiset eivät tiedä, -tai eivät halua tietää kuinka heitä itseasiassa kusetetaan sillä poliittisella sirkuksella, jota tänä päivänä esitetään. On vaikea tunnustaa itselleen tulleensa ”narutetuksi”.
Kun lamppuja yrittään sytytellä, niin se mitä kohdataan, on pääasiassa epäusko. ”Ei Suomessa näin ole”, vaikka faktat lyötäisiin päin pärstää.
Olen kuitenkin taipuvainen ajattelelmaan sillä tavoin, että kun tietoisuus kasvaa, ja tarpeeksi moni ymmärtää, miten falski ja hauras tämä nk. järjestelmämme itseasiassa nykykehyksissään on, ja mitkä ovat eväät tilanteen hoitamiseksi, -niin muutos alkaa oikeaan suuntaan, joko vähän kerrassaan, pienin askelin tai sitten kertarysäyksellä, -joka on aina raskaampi vaihtoehto. Kaikilla kansalaisilla on siinä kehityksessä oma vastuunsa, -myös poliitikoilla.
Kaikki muut tahot yhteiskunnassa, yksittäisiä kansalaisia ja muita toimijoita myöten, tullakseen toimeen joutuvat korjaamaan kehityssuuntaa mikäli kulkusuuunta on ollut väärä. Mikä ihme se panee poliitikot ajattelemaan, että he ovat tästä jokin poikkeus, joka antaa mandaatin syöksyä suoraan mutakuoppaan puhtaasti ideologisista syistä, -käytäntö, kun on jo osoittanut, että harjoitetun politiikan vaikutukset vain kumuloituvat lisääntyvänä yhteiskunnallisena kurjuutena, jota kehitystä yritetään peitellä täysin alle ”riman” menevillä kasvuprosenteilla ja niistä vouhkaamisella, -eivätkä mitkään suurista lupauksista tämän uuden EU-kolhoosin kehyksissä ole vieläkään toteutuneet.
Tyypillistä tälle tilanteelle on nyt se, että ainoatakaan responssia kirjeeseen ei ole tullut, eikä varmaan tulekaan. Ohjeet puuttuvat…
Kun ei tiedetä mitä pitäisi tehdä, niin asian pohtiminen lopahtaa siihen että ei tehdä mitään, ja jos tehdään, niin koetetaan hoitaa ongelma pois käsistä ”vippaskonstein”, sensijaan että asiaan paneuduttaisiin. Tapojahan on nähty. Eräs tapa on tietysti käyäd ”änkyröiden” kimppuun eri tavoin.
Alkuperäisen kirjeen jakelu henkilöineen ja reviireineen on seuraava:
juha.sipila@vnk.fi Pääministeri
antti.hakkanen@vnk.fi Oikeusministeri
oikeusministerio@om.fi Kirjaamo
jaana.jaaskelainen@om.fi EU:n perussopimukset
heini.huotarinen@om.fi EU:n perusoikeusvirasto
sonya.walkila@om.fi EU tuomioistuin
katariina.jahkola@om.fi Euroopan syyttäjänvirasto
catharina.groop@om.fi Korruptio
eeva.aittoniemi@om.fi Oikeus ja sisäasiat (EU)
timo.makkonen@om.fi Perusoikeudet
Se mitä lähinnä odottaisin, ym tahoilta, olisivat selkeät tosiasioihin pohjautuvat argumentit, joiilla konklaavivideolla ja lisälinkeissä esitetyt faktoina pidettävät asiat kumotaan. Niin kauan kun niitä ei esitetä, Jorma Jaakkolan argumentteja on pidettävä esitettyinä ja osoitettuina tosiasioina, ja harjoitettua politiikka laittomana.
Tässä yhteydessä on nyt paikallaan vielä toistaa se, mitä Pariisin rauhansopimuksen odsalta on asioita selvitettäessä tullut esiin, jota on puitu muilla palstoilla Vastavalkean kehyksissä. Oleellisin analogia Pariisin rauhansopimksen eräiden artiklojen kumoamisen, ja EU-liitynnän osalta on se, että kummaltakin puuttuu asianmukainen legitiimi käsittely yhteiskunnan päätöksentekoprosessissa.
Näin siis ihmemaa Suomi hoitelee asioitaan toisten piikkiin.
Aivan lyhyt vastaus nyt ,koska pitää vähän tutkiskella asioita ja nyt nuo ”vaalit ” ovat vain päällimmäisenä-
Täysi ignorointi osoittaa minusta sen, miten asymmetriset valtasuhteet meilläkin nyt ovat. Tällöin ei enää empatialla ja dialogilla saavuteta mitään.
No niin. Kansa on sitten puhunut ja sinetöinyt kohtalonsa. Mikään ei tule muuttumaan ja kahtiajako kasvaa ja maa rappeutuu entisestään nwo-eliitin vanavedessä.
Mutta ehkä tämä on hyvä asia sillä muutosta ei enää tapahdu muuta kuin kurjistumisen kautta ja sitä tämä jouduttaa. Nyt vielä kun saataisiin Orpo pääministeriksi niin aina parempi.
Ruotsin tiellä ollaan.
Vasemmiston tulisi oppia rukoilemaan. Mikään vähempi ei taida nyt auttaa. Niinistö/Kok-ilmiöiden taustalla on vasemmiston sekä älyn, moraalisen selkärangan että tarmon puutteena ilmenevä rappio. Äärioikeistoksi nimittämälleen porukalle räksyttäminen on ehkä säälittävintä, mitä vasemmisto omassa rappiossaan voi tehdä, mutta ei se juuri muuhun näytä pystyvän. Onhan sillä toki muitakin relevantteja puheenaiheita kuten Kyllösen ilmastonmuutokset tai lasikatot. Voi vasemmisto, kuka sinut on oikein noitunut?
Niin, tai sitten ääniämme laskeva, Goldman Sachsin omistuksessa oleva Tieto Oyj (ent. TietoEnator) on puhunut!
Niin. Huijaus on nykyisin niin rajua kaikessa että sekin on mahdollista.
Oli kyllä suuri yllätys itselleni tämä tulos. Suuri pettymys kun olin varautunut siihen että kansa toimisi viisaammin.
Voiko meidän kansa todella olla tällä tasolla?
Sitä tässä joutuu kysymään. Ja voitaisiinko se jotenkin testata jotta sen voisi uskoa totuutena?
Voitaisiinko tehdä jotain galluppia tai muuta luotettavaa tutkimusta siitä että toteutuiko nyt todella kansan vai GS:n tahto?
Hyvä kysymys.Luulisi jonkun viisaan kehittävän nettiin jonkin mielipidevaalin jota eliitti ei voi näpelöidä.Tyhmää kansaa pitää kädestä pitäen opettaa valaistumaan!
Olettaen ettei vilppiä olisi tapahtunut ainakaan huomattavassa määrin on seuraavassakin eräs selitys vaalitulokseen:
”Mukavuusalueella viihtyvä vaalikarja sai itsensä näköisen empijän presidentiksi”,
http://ylewatch.blogspot.fi/2018/01/mukavuusalueella-viihtyva-vaalikarja.html
Artikkelissa on esiintuotu kuitenkin etupäässä sellaista asiaa, joka pätee riippumatta siitä, olivatko vaalit rehelliset vai eivät.
Kyllä. Kansa on todella tällä tasolla.
Jos nimittäin ääntenlaskijat olisivat laskeneet enemmän Väyrysen ääniä kuin Niinistön ääniä, niin kyllä he siitä olisivat ihmetellen kertoneet.
TÄRKEÄ YKKÖS-uutinen Suomen kansalaisille: Elokuvaohjaaja Lauri Törhönen kuulemma tykkää naisista!
YLE hyllyttää Törhösen elokuvat.
Vahva mädän löyhkä:
”Vaalitarkkailijoita ei päästetty tälläkään kerralla Tieto Oyj:n tiloihin”,
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2018/01/vaalitarkkailijoita-ei-paastetty-talla.html
Siinähän se vahva peruste onkin:
Tieto Oyj:n käytti vaalitulosten laskennassa amerikkalaisen yksityispankin Goldman Sachsin omistamaa tietokoneohjelmaa,jolla on ollut mahdollista manipuloida vaalitulokset.
Otaksuttavasti vain kourallisella suomalaisia on tuo mahdollisuus tiedossa.
Tuskin sionisti-globalistien EU/NWO-agendaa tukeva valtaVALEmediakaan suostuisi asiasta kertoaan vaikka teitäisi sen.
Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen on lähtemässä (karkuunko?).
Jolle, onko meillä faktaa, että näin toimittiin nytkin?
Onko meillä faktaa mistään kun kaikki tehdään salassa ja niin ettei jäljille päästä, 9-11 ym. malliin.
Faktaa siis turha kysellä, sitä ei löydy. Täytyy pystyä saamaan selvyys asioista muulla tavalla.
Pieni korjaus: kyllähän faktaa yleensä löytyy, myös 9-11:sta. Kyse vain siitä ettei sitä noteerata silloin kun mafia hallitsee.
Tieto Oyj:n laskentaohjelma pitäisi voida objektiivisesti tarkistaa. Onko tällaisia puolueettomia tarkistajia Suomen nykyisessä vallijärjestelmässä lainkaan.. Tarkistuslaskentakaan ei auta ellei koko prosessikoneistoa ohjelmineen oteta tarkistukseen mukaan.
Ääntenlaskentaprosessin pitäisi saada ” läpinäkyväksi” jotta selviää, jos oletaan että vaalitulos on manipuloitu, kellä toimijoilla olisi ollut mahdollista vääristellä dataa.
Nähtävästi Suomessakin vaalitulos voidaan , jos on perusteita , viedä hallinto-oikeuteen.
Manipuloiduilla, väärennetyillä galluptuloksilla ennen vaaleja luotiin kansalle kuva S.Niinistön ylivoimasta, vallanpitäjien sylikoiran valtaVALEmedian suosiollisella myötävaikutuksella.
Tieto Oyj:n laskentohjelmaan annettiin galluppeja myötäilevä valmis, suunniteltu vaalitulos sitten vaalien jälkeen ”oikeaksi” laskettavaksi eli ”vahvistettavaksi”.
Niin yksinkertaista se on sellaiselle taholle, jolla on sopiva koneisto/organisaatio käytettävissään ja riittävästi RAHAA sen pyörittämiseen.
Asiaanhan liittyy myös seuraava informaatio:
Vaalien toimittamista Suomessa valvotaan viranomaisten taholta ja lisäksi niitä valvotaan myös ulkopuolisten tarkkailijoiden toimesta.
Yleisissä vaaleissa ylimpänä vaaliviranomaisena toimii oikeusministeriö, jolla on yleisvastuu vaalien toimittamisesta. Ministeriö koordinoi vaalien valmistelutyötä ja vastaa muiden viranomaisten ohjeistamisesta. Se myös ylläpitää ja kehittää vaalitietojärjestelmää ja vastaa mahdollisista väärinkäyttöön liittyvistä kysymyksistä. Näihin liittyvissä asioissa tulisi siis olla yhteydessä ao. viranomaistahoon.
Suomessa käytävät vaalit hoidetaan Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikössä, jonka vastuuhenkilöiden yhteystiedot löytyvät tästä linkistä: http://www.vaalit.fi/fi/index/yhteystiedot/oikeusministerio.html
Joten olemme samojen tahojen kanssa tekemisissä kuin Erkki Jalkanen yllä mainitsee.
(Oikeus)Ministeriö koordinoi ……… ja vastaa mahdollisista väärinkäyttöön liittyvistä kysymyksistä.
Mitenkähän tässä asiassa pitää toimia? Kenellä on tarpeellinen tieto jotta koko laskentamenettely mitätöidään.
Oikeusministerio on kai virkavelvollinen vastaamaan manipulaatioväitteeseen laskentamenettelyn suhteen. Kuka ja ketkä ovat vastuullisia selkeästi manipuloitavissa olevan tietokoneohjelman hankinnasta ja laillistamisesta Suomessa pidettävien vaalitulosten laskennassa.
Näetkö sinä Erkki Jalkanen tai myös joku muu asiaan liittyvät juridiset seikat selkeämmin.
”Näetkö sinä Erkki Jalkanen tai myös joku muu asiaan liittyvät juridiset seikat selkeämmin.”
Oikeusministeriö vastaa vaalien järjestämisestä. Jokiu siellä on vastuussa siitä minkälaisia laskentaresursseja käytetään. Tieto oyj joko Enatrin kera tai ilman Enaattoria ei ole mikään ruudinkeksijöiden tai propellihattujan työpaikka.
Tapahtumien valossa se ei näytä olevan edes ammattinsa osaavien ohjelmoitsijoidenkaan työpaikka. Jos kustannusarviot ylittyvät nelinkertaisesti ja toimitusajat tuplaantuvat, eikä valmista saatu aikaan, kuten oli Uljas järjestelmän kanssa, niin asialla ovat olleet täydet tumpulat, tai sitten on kysymyksessä korruptiokehyksen lypsämien, kin tilaisuus kerran oli. Kumpikin on yhtä väärin, kun on kysymykseeää yhteiskunnan varoista rahoitettava toimi.
Kuka sitten on se OM:n henkilö, joka työn tilaajan edustajan ominaisuudessa ottaa vastaan ja hyväksyy tutetut hyödykkeet ja/tai hyväksyy siitä kehitetyt laskut, on yhtälailla osasyyllinen,
Joku lainsäädäntönweuvosko silläkin sektorilla touhuilee…
Mitä nyt tulee tähän vaalitouhuun, kun siitä jo kommentteja on, niin alkuperäiset äänestyslipukkeista lasketut äänet on saatava tutkittavaksi. Tieto Oyj:ssä ei lasketa lipukkeista ääniä.
Olisiko kuitenkin paikallaan, että pressavaalikommentointi tapahtuisi omassa osiossaan, kun sellainen kerran on jo olemassa, niin konklaaviasiaa voisi kehittää tässä.
”Tieto Oyj:n laskentohjelmaan annettiin galluppeja myötäilevä valmis, suunniteltu vaalitulos sitten vaalien jälkeen ”oikeaksi” laskettavaksi eli ”vahvistettavaksi”.
Meniköhän manipulointi noin vaiko muulla tavalla ? Joka tapauksessa tuollainen laskentamenetelmä, jota voidaan manipuloida, koska sitä ei anneta objektiivisesti seurata ja tarkistaa, loukkaa jokaisen suomalaisen äänioikeutta eikä kukaan enää voi äänestää ellei asiaan puututa ja menettelyä muuteta..
Me kaikki suomalaiset äänioikeutetut olemme jutussa juridisesti asianomaisia, asiahan koskee meitä ja meidän intressejä.
Toivottavasti Huhtasaari ja Väyrynen tarttuvat asiaan ja moni muukin.
”Meniköhän manipulointi noin vaiko muulla tavalla ?”
Noinhan se asia oli yksinkertaisin ja helpoin hoitaa niille, joilla on yksinoikeus ko. ohjelman hallintaan ja ajamiseen.
Yksinkertainen mahdollisuus itse laskennan tuloksen tarkistamiseen voitaisiin järjestää helposti seuraavasti:
Koko maan osalta äänestyspaikoittain puolueittain, alueittain/paikkakunnittain kultakin äänestyspaikalta manuaalisti lasketut äänet PER ÄÄNESTYSPAIKKA ja PUOLUE julkaistaisiin internetissä kenen tahansa luettavassa ja DOWNLOADATTAVASSA muodossa koko maan kattavasti, yhtenä tiedostona.
Kunkin puolueen olisi silloin koko maan kattavasti OMALLA, ko. puolueen toimeksiannosta luotettavaksi katsomallan taholla teettämällä tietokoneohjelmalla mahdollista suorittaa tarkistuslaskenta verrattuna virallisesti julkaistuihin kokonaistuloksiin, jotka on siis saatu Tieto Oyj:n ohjelmalla.
Miksi tällaista mahdollisuutta ei ole järjestetty?!
Tämä ei tietenkään sulje pois kaikkea vilpin mahdollisuutta kuten esim. itse vaalisetelien hävittämistä tai väärentämistä äänestyspaikoilla.
Miksei ole järjestetty?
No, koska se ei mahdollistaisi kusetusta.
Miksi ei ole järjestetty ? Moni ei menisi edes ehdokkaaksi, koska se olisi turhaa. Se joka tietää, ettei siihen hommaan ole mitään resusseja, jäisi maatilalleen lapioimaan lantaa.
Oma järkeni sanoo, että N kannatus voisi olla 30-40% luokkaa eli se eliitti jolla menee hyvin ja joka koko ajan rikastuu kannattaa häntä.
Olisi tärkeää että tämä mahdollinen vaalipetos nyt selvitetään perusteellisesti ja kansa vaatisi uutta vaalia.
Eihän tässä muuten enää ole millään mitään väliä.
AInakin pitäisi tietää, mikä on oikeuspaikka ja/ tai instanssi, johon vaalipetoksesta voidaan Suomessa valittaa. Onko Suomessa edes koskaan kukaan valittanut eli onko ennakkotapauksia.? Ja että onko presidentinvaaleissa eri ”valitusinstanssi” kuin eduskuntavaaleissa ?
EU- maissahan vaaleista vastuulliset ministeriöt vaihtelevat ja meillä ei ole perustuslakituomioistuinta, johon valittaa.
Mitkä ovat ne demokratian ja oikeusvaltion periaatteet Suomen lain mukaan , joita Tieto Oyj:n käyttämä vaalitulosten amerikkalainen laskentamenettely loukkaa? Olisiko yksi kysymys myöskin medioiden ja Ylen toimitusjohtajan vastuu vaaleista.
Voisikohan Vastavalkean toimitus jolla on laaja-alaista tietämystä yhteiskunnastamme, harkita asian eteenpäin viemistä.
Lisäksi on hyvä tietää että presidentinvaaleissa tulokseen ei voi hakea valittamalla muutosta.
Mutta mikä on sitten ”muutoksenhakukeino” presidentinvaaleissa? Tunteekohan Suomenlaki /hallintolaki tai muu säädös lainkaan vaalipetosta. Mikä lain kohta tulee kyseeseen vaalitulosten manipuloinnissa (vaalipetoksessa).
Tri. Paul Joseph Goebbels hän toimi Adolf Hitlerin valta-aikana hallituksen kansanvalistus- ja propagandaministerinä on opettanut näin, ”Kun valheen kertoo tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee totta”.
Tämä neuvo näyttää olevan ajaton, kun juuri käydyssä kansan höynäytys operaatiossakin YLEN.n suoltamana kansaa aivopestiin uskomaan juuri se tulos joka sitten tarjoiltiin demokratian täyttymyksenä.
Vaalit.fi sivut on julkaisuut tänään 29.1.2018 seuraavan tiedotteen
Presidentinvaalin ensimmäisen ja toisen vaalin tuloksen vahvistamista koskeviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.
Julkaistu 29.1.2018
http://www.vaalit.fi/fi/index/vaalit/presidentinvaali/vaaleistavalittaminen.html
Kukahan päätti näin ripeästi ? Putin, Trump vai joku muu inhottava johtaja ?
Yksinkertaisinta olisi tehdä nyt galluppi, muutaman tuhannen otanta, ja kysyä ketä kukin on äänestänyt.
Se antaa heti selvän viitteen mikä on totuus.
Onko meillä mitään faktaa siitä, että Tieto oyj tekisi viimeisen vaiheen äänten laskemisessa?
Onko mitään faktaa siitä, että tälläkin hetkellä 2018 Tieto oyj on todella samassa asemassa kuin 2015?
Itse en ainakaan löytänyt vielä tuota tietoa, haluaisin varmistua asiasta!
1. ”Onko meillä mitään faktaa siitä, että Tieto oyj tekisi viimeisen vaiheen äänten laskemisessa?”
Eikö tietokoneohjelma laadi lopuksi ne diagrammit jotka sitten singahtavat TV-studion screenille ja siinä tekemisessä Tieto Oyj on kaiken järjen mukaan tekijä tai toimija.
2. Onko mitään faktaa siitä, että tälläkin hetkellä 2018 Tieto oyj on todella samassa asemassa kuin 2015.
Milloin muuten Tieto Enatorista tuli Tieto Oyj . Nimen muutoksen yhteydessä omistajuus on saattanut muuttua.
Kritiikkiä vaalitulosten laskennan yhteydessä on epäilty olleen myös 2015 mutta vähäisemmässä määrin. Oletan että siksi kukaan ei vielä tajunnut että ohjelmalla tulosten laskenta on mielin määrin manipuloitavissa.
Tämä manipulointi on todellakin historiallisesti merkittävä. Näin valtaisaa manipulaatiota ei muissa EU-maissa ole vielä nähty. Siinä mediat ovat oikeassa.
Joo mutta täytyyhän eri vaalipiirien johdolla olla edes suuntaa antava kuva siitä, kuka on saanut ääniä mitenkä paljon.
Luulisi että tuossa vaiheessa viimeistään paljastuisi vilppi, kun tietokone ”laskee” omiaan!
Kumma homma, kun tästä Tieto oyj:stä ei paljon tietoa heru(tahallistako?)
Tämä vanha linkki löyty, aika pieni omistajuus:
https://www.tieto.com/goldman-sachs-group-incs-holding-tietoenator-decreases-467
Mikä se prosentuaalinen osuus tänäpäivänä on?
No johan on perkele!
https://www.tieto.fi/sijoittajille-tieto/osakkeenomistajat/osakkeenomistajat-suomi
Reilusta 74 miljoonasta osakkeesta yli puolet(yli 45milj.) on nk. hallintarekisteröityjä omistuksia!!
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hallintarekisteri
Tämä vanha ilmoitus löytyi:
https://www.investegate.co.uk/article.aspx?id=20100323140100H6691
Mutta, onko omistajuutta kasvatettu tähän hetkeen mennessä tuon hallintarekisteri menettelyn kautta?
”Kun hallintarekisteriin merkittyjen arvo-osuustilien hoitajat ovat usein ulkomaalaisia pankkeja tai muita asiamiehiä, arvopapereiden todellinen omistaja voi olla tuntematon”
Huom! kommentoijat!
Erkin toivoman mukaisesti olisi syytä käydä presidentinvaaleja koskeva keskustelu oman otsikkonsa Presidentinvaalit 2018 alla.
Pysyisi tematiikan osalta keskustelu jäntevänä ja itse asiaan keskittyvänä.
Tauno O. Mehtälä
päätoimittaja
Jos nyt ajatellaan kaikkia viimeisiä vaalituloksia mukaan lukien äskeiset presidentinvaalit,niin tulokset ovat jyrkässä ristiriidassa kadunmiesten ja naisten näkemyksiin.Painavimpana tekijänä kuitenkin pidän kokoomus ja heidän hännystelijöiden poliittisia tuloksia.Holtiton maahanmuutto,valtion velkaantuminen,Natoliehittely ja salasopimukset sekä työttömien ja köyhien kohtelu on heidän käsialaa.Yksityinen terveysbisnes ja kansallisomaisuuden myynti ulkomaille kuuluu myös tämän rikollissakin toimintamuotoihin.Tuntuu oudolle että tämän kehityksen ja suunnan keulamies S.Niinistö nauttisi noin laajaa kannatusta?
Juuri näin, ei Niinistön näin suuri kannatus voi olla mitenkään mahdollista.
Tärkeää olisi nyt paljastaa tämä totuus kansalle. Tässä on kyse rikollisesta toiminnasta josta N varmaan on itsekin tietoinen.
Tässä on kyse kansan törkeästä halveksunnasta.
Käytit juuri oikeaa sanaa ”rikollissakki”!
Kaikki edellä kuvaamani on tietenkin omaa spekulointiani, joka kuitenkin perustuu suurelta osin hankittavissa olevaan tietoon. Mitään todisteita minulla ei kuitenkaan ole vaalivilpistä, tahi tuon rikollisen Jenkkipankin vaikutuksesta Tieto Oyj:hin.
Olet tehnyt hyvää ja tärkeää työtä.
Tuleekohan päätoimittajalta kohta jo toinen muistus siitä, että tällä sivulla ei keskustella vaaleista 2018,,koska niillä on oma sivu. Kaikki nämä presidentin vaalieihin 2018 liittyvät seikat koskevat kuitenkin Koiviston konklaaviakin. On kuitenkin kohteliasta tehdä kuten pyydetään !
Juu, ilman muuta.
Mitä nyt sitten tulee Tieto Oyj:hin, niin Kauppalehti tai Taloussanomat joskus uutisoi Tieto Oyj:stä ATK-experttinä seuraavaa:
Uusi uljas ulosottojärjestelmä, jonka ATK-sovelluksista vastasi Tieto Oyj, tai sen nimiedeltäjä, maksoi moninkertaisesti enemmän, kun mitä ”spekseihin” kuului, ja toimitus asianmukaisessa kunnossa viivästyi merkittävästi vuositolkulla – eikä kai ole valmis vieläkään…
Tällä rahalla jotkut olisivat jo kehittäneet merkittävää tulevaisuuden bisneksiin liittyvää avaruusteknologiaa tms. mutta Tieto Oyj sai aikaan itseään vastaavan järjestelmän, joka ei toimi vieläkään. Onneksi heiltä ei ole avaruusteknolgiaan liittyviä atk-palveluja kysyttykään.
Tässä yhteydessä pitää muistaa se asia, että kaikki he, joilla on kompetenssia ATK-asioihin liittyvissä rajapinnoissa eivät päädy valtion, kuntien tai pankkien palvelukseen. Siellä resideeraa vain ATK:n rupusakki.
Tässä valossa on ajateltavissa, että kaikenlaiseen hallintaan riittää Goldman-Sachsinkin osalta n. 4 %:n omistusosuus…
Jos joku itsenäinen yrittäjä tai PK-yritys möhlii niin totaalisesti yksinkertaisissa asioissa, kuin mitä Tieto Oyj on em. kehyksissä tehnyt, niin hommat ovat ohi loppuiäksi, mutta tämä kyllä kelpaa GS:lle.
Tieto Oyj on eräs niistä toimijoista, jotka omalta osaltaan ovat myös olleet toteuttamassa OM:ssä laadittua ja kaiketi parlamentaarisen käsittelyn läpikäynyttä prosessia, ja presidentin hyväksymää lainsäädäntöä, sekä tuomioistuimissa toteutettua oikeuskäytäntöä, jolla kansalaisilta on viety mm. omaisuuden suoja, ja muut perustuslain takaamat oikeudet.
Tieto Oyj:n liittyen
” Onneksi heiltä ei ole avaruusteknolgiaan liittyviä atk-palveluja kysyttykään”
Mutta ovatkohan saaneet diilin Olkiluoto 3:sta sen jälkeen kun Siemens heitti hanskat tiskiin?
Goldman Sachsin väitetään olleen enemmistöosakas,
”Erityisen huolestuttava piirre Goldman Sachsin toiminnassa on sen tapa kierrättää entisiä työntekijöitään eri valtioiden huippuviroissa aiheuttaen eturistiriitoja, joiden avulla Goldman Sach lyö rahoiksi, tuomitaan sakkoihin, mutta jää lopulta voitolle. Goldman Sachsin epärehellinen toiminta heijastuu Tieto Oyj:n uudistamaan vaalijärjestelmään, koska Goldman Sachs oli enemmistöosakas, kun vaalitietojärjestelmiä uudistettiin ja se on mukana eurokriisissä”.
Kysyn vielä,oliko GS enemmistöosakas?
GS:n motiivina sivulla https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/message.jspa?messageID=6701402 pidetään
sitä että Goldman Sachs on aktiivisesti mukana eurokriisin hoitamisessa ja euromyönteinen hallitus voisi olla motiivi tälle investointipankille luoda Suomeen epärehellinen vaalitietojärjestelmä.
Demokratia ja oikeusvaltioperiaate näyttävät vielä toimivan jokseenkin niissä maissa, joissa on perustuslakituomioistuin. Itävallassa esimerkiksi vaaleista voidaan valittaa ainoastaan perustuslakituomioistuimeen
”Eine Wahl kann nur beim Verfassungsgerichtshof angefochten werden ”.
Toteutuuko käytännössä että tuomareita kehotetaan paljastamaan puoluesidonnaisuudet, jotta heidän esteellisyytensä tulee esille, en tiedä.
Um das Ausmaß ihrer politischen Befangenheit besser beurteilen zu können, sollten alle VfGH-Richter offenlegen, bei welcher Partei sie Parteimitglied sind oder waren bzw. von welcher Partei sie nominiert wurden.
Valituksen perusteluina on demokratia-ja oikeusvaltioperiaatteen lisäksi käytetty myöskin julkisen TV-kanavan kieltäytymistä ” korrektista” tiedottamisesta.- Jättää vain kertomatta.
”Verweigerung einer korrekten Berichterstattung durch den öffentlichrechtlichen ORF”
josta päästään sitten YLE:n ja Tieto Oyj:n yhteyksiin.
Mitenkähän mahtaa olla, istuuko Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen ehkä Tieto Oyj:n pöydissä?
Tieto Oyj eli aiempi Tieto Enator hankki ainakin sivuston http://deacademic.com/dic.nsf/dewiki/1394144 mukaan osuuksia tai osaosuuksia vuonna 2003 myös YLE:stä (vuonna 2003) vaikka Suomen valtio on siis YLE:n pääomistaja.
Tarkennan vielä ettei osoitteessa http://deacademic.com/dic.nsf/dewiki/1394144 olevasta YLE 2003 ” tiedon sirpaleesta” voi tietää tarkasti, , tarkoittaako sana” Akquisitionen” sitä että YLE.stä tuli 2003 Tieto Oyj:n asiakas vai ostiko Tieto Oyj osuuksia/osaosuuksia Ylestä.
Siis Goldman-Sachs on jo juurtunut suomeen. Usan pankkirikokset ovat kaikki saman ”rodun” aikaansaannoksia. Pukki kaalimaan vartiana, on hyvin elävyttävä päätelmä heidän raha-
järjestöistään. Titenkin he ovat myöskin rahallisesti hyödyntämässä NATO- haavetta. Suomi on
luisunut jo itsemääräävän maan ”irvikuvaksi” kiitokset EUnionin aloittajille, joista osasyyllisten on pakko
majailla Usan mantereella. Eurooppa sekä Scandinavia tuhotaan ilman ruutia järjestelmällisesti. On vain
olemassa huonoja uutisia, joihin sattaa tulla vakavia lisäyksiä, vaalien jälkeen. Pahanolon tunnetta on vaikeaa
vastustaa.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=165050
Näin on näreet. Miksi nykyinen vaalisysteemi toimisi toisin?
Kotikutoinen,jatkan vielä hieman ”sivuraiteella” ? Missä ihmeessä lymyilevät kaikki ne ”kehitysvaiheessa olevat puoli-ihmiset, jotka muka polveutuvat APINASTA ? Onhan olemassa apinoita sekä ihmisiä, mutta mistään ei löydy ”puolivalmiita” sekoituksia, jotka olisivat ”kehitysvaiheessa” ? HUOM. Jokainen laji tuottaa jälkeläisiä ”lajinsa mukaan”. Mutta jos luottaa sokeasti ”Darwinismiin”, sittenhän asia on selvä. Darwinin ihmisjärjellä ei ole mitään ratkaisevaa merkitystä. Aivotoiminnan häiriöistä kärsiviä rittää joka lähtöön.
Vasta-Valkean johdolle kiitokset, siitä tavasta millä me kaikki voimme purkaa ajatuksiemme, sekä pitkäaikaisia kokemuksiamme monilla yhteiskuntien tahoilla. Tällaista avoimuutta ei voi moni kokea, missään yleisillä palstoilla. Epärehellisyydellä maustetut poliittiset suuntaukset on saatava koko kansan nähtäväksi, paljastaen ne yhteiseksi hyödyksi. Se on hyvä muistaa seuraavissa vaaleissa.
Kiitos K.Tuomarille kiitoksista. Voimaannuttavaa on huomata, että viestimme yltää sinne rapakon taaksekin.
Älyllinen pohdinta ei tunne rajoja. Meitä on heitetty niin suurilla ongelmilla, että kaikkien liki kansalaisvelvollisuus on työstää uusia ratkaisuja näihin pulmiin.
Erkki Jalkanen kirjoitti ylempänä:
”Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan sillä tavoin, että kun tietoisuus kasvaa, ja tarpeeksi moni ymmärtää, miten falski ja hauras tämä nk. järjestelmämme itseasiassa nykykehyksissään on, ja mitkä ovat eväät tilanteen hoitamiseksi, -niin muutos alkaa oikeaan suuntaan, joko vähän kerrassaan, pienin askelin tai sitten kertarysäyksellä, -joka on aina raskaampi vaihtoehto. Kaikilla kansalaisilla on siinä kehityksessä oma vastuunsa, -myös poliitikoilla”.
Ihmisen tietoisuuden kasvuprosessin sanotaan pysähtyneen Descartesin havaintoon ajattelen, olen siis olemassa. Seuraavan askeleen ottaminen on niin pitkä loikka ettei monikaan näe siihen pystyvänsä. Sanat ja käsitteet joita ihminen siihen tarvitsee ovat kyllä olemassa, mutta manipulaatio on tehnyt niistä kuolleita fraaseja, varsinaisen merkityksensä menettäneitä sanoja ja metaforia. Nuo menetetyt sanat ja fraasit ovat kuitenkin yhtä hyvin jälleen takaisin saatavissa.
Ihmisen tietoisuuden lisääntymiseksi tässä hetkessä ei havainto, ajattelen olen olemassa enää riitä, vaan ihmisten on havaittava, miksi olemme olemassa ja mikä ihmisolento oikein on. Ihmiskunnan historia osoittaa meille, että ihminen ei ole pelkkää ruumista. Ihmisen henkinen kasvu on mahdollistettava ettei tekniikka saa meistä yliotetta. Mielestäni on perusteltua sanoa, että seuraava loikka ihmiskunnan kehityksessä on havainto ihmisen henkisyydestä.
Ne suuret edessämme olevat ongelmat joihin Tauno.O.Mehtäläkin edellä viittasi, eivät ole ilman tietoisuuden kasvua ratkaistavissa. Se että niin britit kuin amerikkalaiset kenraalit lietsovat puheillaan sotaa kuten 22. 1.2018 britti kenraali Nick Carter teki https://www.youtube.com/watch?time_continue=173&v=C1O6NswL4iA eivät saa pysäyttää eivätkä ole pysäyttäneet ihmisiä, jotka hakevat uutta suunta koko ihmiskuntaa ajatellen.
Sitä miten rakenteellisen korruption mädättämä nykyinen järjestelmämme, jota Koiviston konklaavikin edustaa, tulee poistumaan, ei kukaan voi tietää. Onko globaalisti oikeutta hakevillakaan enää mitään mahdollisuuksia turvautua tuomioistuimiin? Esimerkiksi Serbia aikoo viedä Naton kansainväliseen oikeuteen Jugoslavian sodassa uraaniammusten käyttämisestä ja niiden katastrofaalisista ihmiselämää vielä monen sukupolven ajan sairastuttavista seurauksista.
https://vimeo.com/252755204
Nyt on 17.4.2018
Siitä, kun alkuperäinen kirje on lähtenyt todistettavasti asianosaisille VN:n jäsenille, on kulunut aikaa jo melkein 3 kk. Sen jälkeen ion tapahtunut paljon asioita maailmassa, mutta myös minun osaltani, joita en nyt tässä selvitä. Oleellinen asia, jota ei ole tapahtunut, on se, että kirjeeseeni ei ole tullut ainoatakaan vastausta, ei privaatisti, eikä julkisesti.
Tästä voidaan vetää seuraavat johtopäätökset:
1. Suomen nykyinen valtionhallinto ei ole perillä tasavaltansa lähihistoriasta.
2. Jos kohta 1. ei pidä paikkaansa, niin Suomen valtionhallinto ei välitä siitä millä tavoin kansalaisia hallitaan. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että konklaavitoimenpiteiden seurannaisvaikutuksista seuraa paitsi finansiaalisia, myös juridisia korvausvaatimuksia, joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että joukko poliittiseia vastuuhenkilöitä on pantava ensin korvaamaan aiheuttamansa vahingot, ja sitten vankilaan meditaatioharjoituksiin loppuiäkseen, kunnes kuoelevat.
3. Kohdan 2. Ensimmäinen lause indikoi sen, että Suomessa on hallintotapaa ja tavoitteita vaihdettava, joko demokratian keinoin tai toimineen hallinto-organisaation käyttämin keinoin, -tai viimeisenä vaihtoehtona muiden käytettävissä olevien keinojen avulla.
Nykyisillä menettelyillä on päädytty henkiseen ja taloudelliseen umpikujaan, ja jopa rappiotilaan, jonika aikaansaannista ei löydy vastuuhenkilöitä, -joka on järjestelmälle tyypillinen ilmiö…
Rikollisuuksien lisääntyminen on maailmanlaajuinen tapahtuma. Poliittiset rikollisuudet ensisijaisesti. Mädännäisyys on tuloksena moraalisesta rappeutumisesta. ”Läpinäkyväisyys” on likaisin muotisana, koska yhdessäkään hallinnollisessa osassa ei olla totuudenmukaisia. Oman edun haaliminen, sekä hävytön käytös toisiaaan kohtaan poliittisista kysymyksistä muistuttaa Hollywoodin koomikoiden illanviettoa. Kastijako osoittautuu olevan suurin juuri ns. Demokraattisissa maissa. Esimerkkinä länsivallan upporikas johtaja, joka ei siedä nousukkaita kilpailijakseen. Pyöröovessa kuumenevat laakerit, ulospotkittujen johtajien vaihtuessa tasaiseen tahtiin. Nopeaa etenemistä omien ideologisten saavutustensa täyttämiseksi.
Cheer up there is no hope ?
Hain Google sivulta tietoa ”SENNA”, ummetuksen lieventämiseksi, niin jo seuraavana päivänä ruutuun ilmestyi M-soft mainos samasta aiheesta. Siis ”joku seuraa konettani”, eikä sitä toistuvaa myyntimainosta voi saada mitenkään poistettua ruudusta. Siihen ei edes voi muuten vastata kuin vain tilaamalla heidän tuotteitaan.
Henkinen ”terrorismi” lisääntyy, vaikka suoritan kuukausimaksut ajallaan. Seuraava mahdollisuus on, laittaa
kone hakkuupölkylle, ja näyttä sille raskasta ”lekaa”.TV mainokset ärsyttävät yhtä raskaasti, kun mitään
haluttua ohjelmaa ei voi häiriintymättä katsella. Heillä on jo kaikki ”monopolisoitu” siionistien tunnettuun tyyliin.”HE”, jo omistavat kaiken, lainatakseni erään juutalaisen ystäväni mainintaa. Ärsykkeet lisääntyvät, eikä muuta mahdollisuutta ole jäljellä, kuin heittää ”pyyheliina KEHÄÄN”. Jään takavasemmalle seuraamaan tilanteita.
Nyt on 22.5.2018 klo 23:30
Tähän mennessä ei ole ole tullut ainoatakaan kommenttia tai yhteydenottoa niiltä suunnilta, joilta niitä pitäisi tulla. Voidaan tietysti sanoa, että kontaktitietojani ei ole näissä yhteyksissä ilmoitettu. Alkuperäinen viesti lähti VN:n osoitteisiin. Kai siellä nyt osataan lukea kuka oli lähettäjä.
Tästä voi vetää vai sen johtopäätöksen, että niin takki kuin nuppikin on täysin tyhjä.
Tilanne tässä on nyt täysin kristallinkirkas. Suomen Valtiovalta on täysin kykenemätön käsittelemään omia virheitään, tai tekemiään rikoksia ihmisyyttä vastaan. Mitä tästä nyt oikein tulisi ajatella… -sitäkö, että pitää vain jatkaa samalla linjalla, jonka Presidentti Koivisto on aikoinaan suuressa viisaudessaan viitoittanut, -vai mitä oikein…. Pitäisikö ajatella
että Euroopan Unioni jonka liittymisen kosiomenoina nämä toimet on tehty, ryhtyisi jossain kehyksissä tuomitsemaaan omia premissejään. Ei varmasti, vaikka vaatimukset ja pragma muiden jäsenvaltioiden osalta on osoittautunut olevan vain helvetin huono vitsi, jonka Suomen ”puupäät” ovat ottaneet tosissaan…. -kuka mistäkin syystä.
Tässä sitä nyt sitten mennään…
Löytyykö uusin viritys Sokoksen Lintuvintin sankareilta, -vai Sibeliuksenkatu Ysin managereilta, jää varmaan salaiseksi, kun idea ei kestä demokratian edellytyksiä, kuten eivät aikaisemmatkaan aktiviteetit.
Viimeisen kommenttini jälkeen, täällä puolella Atlantia on tapahtunut jotakin ( odotettua ) mullistusta. ”GOOGLE” on ostanut kaikki kilpailevat firmat saman katon alle, mikä tulee vaikuttamaan jokaisen ”ruohonjuuritason aloittajien firman perustamiset tyhjääkin tyhjemmäksi”. Monopoli-hirviö on muodostunut yksinvaltiaaksi, eikä sitä voi kukaan estää. Usan päävaltion politikot arvostelevat sitä vain muodollisesti, koska he kaikki ( yli 400 Trumpin hallituksen jäsentä ) ovat alkuperäisin itäeuroopasta polveutuvien ”Askenazien jälkeläisiä”. Tietokoneiden osaanottajien kommentteja jo nyt kontrolloidaan, koska eriäviä mielipiteitä poistetaan järjettelmällisesti. Googlen ”asialliset” tietokyselyt ovat meillä käännetty sekavaksi kaupusteluksi. Maleysian koneen ensitiedot olivat liian paljastavia, nyt niitä ei enää löydy mistään. Se kaikki panee ajattelemaan omaa turvallisuuttaan, välttääkseen sitä hiljaista koputusta ovellasi keskiyöllä. Se aika tulee aivan takuulla.
Mitä tapahtui Laura Huhtasaaren tästä asiasta ministerille esittämälle kirjalliselle kysymykselle ?
Samako ? kuin Antti Heinosen haasteelle Koivista kohtaan Helsingin käräjäoikeudessa ? ( Pätös 17/1550 4.5. 2017 asia R17/2641…..
Vuonna 2011 valtiopetoksella tehtyä PL 118 §:ää sovellettiin tähän päätökseen !
Eli valtiopetoksia peitellään uusilla valtiopetoksilla ?
Ja pankit pelastettiin TAAS kerran .. archive.is/kimmoleaks.fi
Tuo haaste siis annettiin ”oikeudelle” 1992; käsiteltiin 4.5. 2017 … samalla hetkellä saattohoitopäätöksen kanssa ? Laura Huhtasaaren kirjallinen kysymys tulee saada kaikelle kansalle julki !
Jolle ja mut. Oletteko seuranneet USAn hallitusjärjestöjen korruptioituneita asetelmia, Venäjän ( muka ) sekaantumisesta viime vaaleihin. FBI, CIA, sekä DOJ ovat helisemässä, valheellisilla syytöksillä Trumpin valinnasta. Vastuunalaiset esimiehet olivat varmoja ”Hillaryn voitosta”, ja kun se meni pieleen pahasti, niin keittivät sopan Trumpin pään menoksi.
Clintoneilla oli moninkerroin enemmän yhteyttä Venäläisiin kuin kenelläkään muilla. Liikemiehenä Trumpilla pitääkin olla yhteyksiä liikemaailmaan missä tahansa. Yhtäkään todistetta ei ole voitu esittää, miltään suunnalta Trumpin syyllisyyteen, mutta vasen-Demarit eivät anna periksi. He ovat jokaista presidentin ehdotusta vastaan, vaikka vain periaatteesta. Ollaan vain jääräpäitä, ”koska tuli sanottua”.