Aidon oikeusvaltion keskeisiin oikeusperiaatteisiin kuuluu syyttömyysolettama; tekijä on syyllinen vasta sitten kun hänet laillisessa oikeudenkäynnissä on todistettu syylliseksi.
Kansainvälisessä oikeudenkäytössä tämä syyttömyysolettama ollaan korvaamassa valtioeliittien ja valtamedioiden yhteisvoimin syyllisyysolettamalla. Riittää kun USA:n presidentti Donald Trump tai Britannian pääministeri Theresa May tai jonkin muun esihistoriassaan oikeusvaltiota leikkineen valtion päämies toteaa jonkin tahon syylliseksi johonkin tekoon. Globaali lautamiehistö eli valtamedia on Pavlovin koiran tavoin kuola suusta valuen vahvistamassa annetun tuomion. Kun Ylen Jouko Jokinen ja Hesarin Kaius Niemi ovat saaneet pyyhityksi kuolan leualtaan, heidän sopisi hetkeksi pysähtyä miettimään medioidensa roolia.
Viimeksihän tämä nähtiin Syyrian Douman oletetun kaasuiskun tapauksessa. Todisteeksi riitti sotateatteriseurue Valkokypärien (White Helmets) sopivasti paikalle osuneiden TV-kameroiden edessä suorittama ”pelastusoperaatio”, jossa pelastettavia lapsia suihkutettiin vedellä. Valkokypärä-lääkäreiden omat suojavarusteet olisivat olleet olemattoman riittämättömät, mikäli todellinen kaasuisku olisi ollut kyseessä.
Teatteriesitys herättää monia kysymyksiä. Miten on ensinnäkin mahdollista, että sota-alueella jokin ulkopuolinen TV-ryhmä näyttelijöineen voi operoida oikea-aikaisesti, jollei heillä ole ennakkotietoa iskusta? Ja jos ennakkotieto on, mistä se on saatu? Kaasuiskuun (jonka todenmukaisuutta ei ole näytetty) syylliseksi nimetyt al-Assadin hallinto ja paikalla Syyrian valtion kutsumana olevat venäläiset sotavoimatko olisivat tällaisen ennakkotiedon antaneet?
Toki siellä on saattanut ollakin todellista kaasua. Alueelta tihkuneet tiedot kertovat, että sariinia on löydetty kapinallistenkin hallusta. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun kapinalliset tappavat ihmiskilpinä olevia siviilejä. Eli kaiken kaikkiaan, kyseessä näyttää olevan lavastus, jolla pumpataan vielä kansainvälistä tuomiota sisällissodassa jo voitolle päässeille al-Assadin ja hallintoaan avustavan Venäjän joukoille.
Uskottavuudessaan koko arvoton näytelmä on samaa luokkaa kuin USA:n ulkoministerin Colin Powellin taannoin YK:n yleiskokouksessa heiluttelema putkilo, jonka piti todistaa Irakin joukkotuhoaseiden olevan olemassa. Niitä ei kuitenkaan löydetty; liekö tämä Powellin heiluttelema putkilo-todiste vielä tallessa ja tutkijoiden käytössä? Samaa voidaan kysyä Ranskan presidentin Emmanuel Macronin hallussaan oleviksi väittämiensä todisteiden osalta. Toivoa sopii, että Macron pitää putkilonsa – tai mikä ikinä tämä todiste onkaan – tallessa jälkitutkintaa varten.
Janne Saarikivi esitti perjantain 13.4. Aamu-TV:n Jälkiviisaissa kysymyksen, mitä järkeä al-Assadilla olisi ollut käyttää kaasuasetta juuri sisällissodan lopullisen voiton kynnyksellä? Jo ajatuksenakin se on täysin järjetön. Bilderberg-ryhmää ja sen taustavaikuttajaa CIA:ta edustava jälkiviisas Matti Apunen toki toimi ohjekirjan mukaisesti. Myös aiemmin TV:ssa esiintynyt Maanpuolustuskorkeakoulun kaluunaherra oli niellyt USA:n syytteet karvoineen päivineen; kaluunoita tuntui olevan enemmän kuin järkeä. Toivottavasti tämä ei kuvaa Suomen korkeimman sotilaskoulutuksen ja sen kouluttajien tasoa laajemmin.
Tämän lavastuksen pohjalta sitten USA, Britannia ja Ranska suorittivat viimein uhkaamansa pommituksen lauantain 14.4. vastaisena yönä. Viiveen syynä kerrottiin olleen halun koota lisätodisteita asiassa. Niitä ei kuitenkaan maltettu odottaa; kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n (Organisation for the Prohibition of Chemical Weapons) tarkastajien kerrottiin perjantain uutisissa tulevan lauantaina Syyriaan tutkimaan tapausta Syyrian hallinnon luvalla. Koalitio halusi tehdä pommi-iskun ennen sitä; haluttiinko tuhota mahdolliset todisteet vai eikö niitä uskottu olevan olemassakaan?
Pommituksen jälkien osalta kumpuaa runsaasti lisäkysymyksiä. Ensinnäkin ilmoitettiin, ettei ketään kuollut pommituksissa. Miten tämä on mahdollista, jos pommituksen kohteina olivat kemiallisten aseiden varastot? Niiden olettaisi olevan tarkasti sotilaiden valvomia vuorokauden ympäri. Toiseksi, jos pommit todella olisivat osuneet kemiallisten aseiden varastoihin, seurauksena olisi varmuudella ollut kemiallisten aseiden sisältämien myrkkyjen pääsy ympäristöön ja sitä myötä laaja ympäristötuho. Kun tällaisista ei ole raportoitu, herää väistämättä kysymys, oliko näitä kemiallisten aseiden varastoja olemassakaan?
Koko tämä prosessi vaikuttaa suuren luokan pelleilyltä, jossa lavastetun kaasuhyökkäyksen varjolla suoritettiin suurella metelillä pommitus kemiallisten aseiden muka-varastoihin. Mitään jälkiä ei jäänyt, ei enempää kuolleita kuin myrkkypäästöjäkään. Jälkihoitokin oli siis Valkokypärien teatteriesitysten luokkaa.
Valtioiden johtoeliitit ja heitä myötäilevä läntinen globaali valtamedia ovat syyllisyysolettamillaan nakertamassa oikeusvaltion laillisuuspohjaa vaarallisella tavalla. Jo nyt on nähtävissä, että nämä eliitit pyrkivät ohjailemaan oikeudenkäyttöä laajemminkin. Yhtenä ilmentymänä Suomen osalta oli ylimmän laillisuusvalvojan eli oikeuskanslerin nimitysprosessi; siinähän presidentti Sauli Niinistö nimitti virkaan suosikkinsa sivuuttaen oikeusministeriön esityksen. Sauli Niinistön virkatoimia valvoo siis ”tuttu tuomari”.
Presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittiset puheenvuorotkin olisi syytä saada laillisuusvalvonnan piiriin, niin usein niissä esiintyy epämääräisyyttä kansainvälisen oikeuden kannalta katsottuna. Tässäkin tapauksessa juurikin syyllisyysolettamaa tukevia lausumia.
Tauno O. Mehtälä
päätoimittaja
Vastavalkea-verkkolehti

Tunnettu Lähi-idän kirjeenvaihtaja Robert Fisk on haastatellut The Independent -lehdelle paikallista lääkäriä, jonka lausunto tukee Venäjän ja Syyrian näkemystä siitä, ettei kyse ollut kemiallisesta iskusta:
“I was with my family in the basement of my home three hundred metres from here on the night but all the doctors know what happened. There was a lot of shelling [by government forces] and aircraft were always over Douma at night – but on this night, there was wind and huge dust clouds began to come into the basements and cellars where people lived. People began to arrive here suffering from hypoxia, oxygen loss. Then someone at the door, a ’White Helmet’, shouted ’Gas!’, and a panic began. People started throwing water over each other. Yes, the video was filmed here, it is genuine, but what you see are people suffering from hypoxia – not gas poisoning.” (oma korostukseni)
https://www.independent.co.uk/voices/syria-chemical-attack-gas-douma-robert-fisk-ghouta-damascus-a8307726.html
Hypoksia tarkoittaa happivajetta.
Tämä vastaa täysin tietoja, joita amerikkalainen OAN-uutiskanava sai haastatteluissa paikan päältä. TV-kanava haastatteli useita kymmeniä ihmisiä väitetyn iskupaikan läheisyydessä, samoin kuin viereisen sairaalan lääkäreitä ja sairaalan johtavaa kirurgia (”head surgeon of the whole hospital”). Kenelläkään satunnaisesti valituista haastatelluista ei ollut havaintoja kaasuiskusta, ja myös lääkärit sekä kirurgi totesivat haastattelijalle, ettei heillä ole näyttöä kemiallisesta iskusta.
Myös OAN:n haastattelemien lääkäreiden mukaan Valkokypärät olivat yhtäkkiä ilmestyneet paikalle kuvauskaluston, väitettyjen uhrien ja vesiletkun kanssa ja poistuneet yhtä nopeasti kuin olivat saapuneetkin saatuaan suihkutuksen kuvattua. Kirurgi totesi, ettei hän nähnyt mitään todisteita kemiallisesta iskusta ja ettei kukaan ollut kuollut tuona päivänä sairaalassa. Koko uutisraportti löytyy täältä:
https://www.youtube.com/watch?v=lSXwG-901yU&app=desktop
Järkyttävää että meilläkin ulkopoliittisen instituutin johto hyväksyy tällaiseen sionistien psykopaattisen tavan toimia maailmassa, jossa totuudella, laeilla ja ihmisarvolla ei ole mitään merkitystä. Lisäksi se hyväksyy toiminnan jolta puuttuu YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntä.
Tämän alemmas rikollisuudessa on vaikea mennä.
Aaltolan mukaan Syyrian hallinto on syyllistynyt ihmisoikeusrikkomuksiin (joista ei mitään todistettua Syyrian syyllisyyden puolesta puhuvaa näyttöä ole) ja menettänyt legitimiteettinsä alueellaan.
Totuus on juuri toisin päin: iskuja suunnitelleet ja sotaa halunneet tahot ovat menettäneet kaiken uskottavuutensa ja kunnioituksensa totuutta ja oikeudenmukaisuutta kunnioittavien silmissä.
Putinin mukaan Yhdysvaltojen, Iso-Britannian ja Ranskan ohjusiskut Syyriassa suoritettiin ilman YK:n turvaneuvoston mandaattia, YK:n peruskirjan vastaisesti ja vastoin kansainvälistä oikeutta.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804142200878119_ul.shtml
Was Syria’s Chemical Attack Another False Flag?
And the longer these wars in the Middle East will go on, the more we Westerners will be hated…and with good reason.
https://viableopposition.blogspot.fi/2018/04/was-syrias-chemical-attack-another.html
”Mr Trump said on Monday night he was consulting with his military and national security advisers, but that he personally had little doubt that the attack was carried out by President Bashar al-Assad’s regime, with the possible support of his allies.
“To me there’s not much a doubt, but the generals will figure it out,” he said.
https://www.telegraph.co.uk/news/2018/04/09/donald-trump-says-major-decision-coming-syria-next-24-48-hours/
Näin matalalla tasolla mennään kun päämääränä on Sionismin ajama maailma jossa Talmud (Toora, Hebrew Bibel) muodostaa sen kaiken muun kumoavan ja koko maailmaa hallitsevan ’lain’ jonka mukaan politiikkaa toteutetaan kuten Laurent Guynot toteaa kirjassaan From Yahweh to Zion.
https://kevinbarrett.heresycentral.com/2018/01/guyenot/
Pertti Salolainen totesi,tosin Britanniassa väitetyksi arveltujen kaasuiskujen jälkeen, että niissä reaktioissa oli kyse ainoastaan poliittisesta tahdosta,jos isku voidaan juriidisesti vahvistaa, sitten tulee viellä toiset, vielä ankarammat sanktiot.
Aivan samaa logiikaa noudattaa myös Syyrian tapahtumat, se tosin oli informaatiosodan operaatio,joka toteutettiin polittisten tarpeiden vuoksi, kaikissa siihen osallistuneessa valtiossa, joilla jokaisella on omat sisäiset polittiset vaikeutensa, joiden jokaisen vallassaolevan regimin asema on peräti huojuvainen.
Yhdysvalloissa Trump johtaa maataan, kuten on johtanut yrityksiäänkin, hyödyntäen kaaosteorian kehittyneimpiä menetelmiä, sattumanvaraiselta näyttäneessä sekamelskassa, jokaisen kriisin jälkeen Trump on noussut entistä vahvempana.
Nyt vaihteeksi hän tarvitsi yhdysvaltalaisen perusjenkin patriottisen suuruudentunteen nostatusta, mikäpä paremmin toimisi kuin näyttävä sotilasoperaatio, ilman minkäänlaista omaa riskiä, tietysti taloudellista menetystä lukuunottamatta, maksoihan yhden ohjuksen laukaiseminen kustannuksina miltei miljoona dollaria.
Vaikutus iskusta oli välitön, Trumpin kannatus nousi gallupeissa välitömästi,kun perusjenkki totesi, viikonlopun relaksoitumista aloittaessaan, että on Donald sittenkin kova äijä.
Britannian uudeksi rautarouvaksi haaveileva Mey puolestaan tahtoo nostaa kannatustaan osoittamalla kovuuttaan Putinin suuntaan, onhan Britannian ja Venäjän välisillä imperiumien välisillä kahnauksilla vuosisataiset perinteet.
Brexitin ja aivan ilmeisen Ison-Britannian valtioliiton hajoamisen uhan edessä,myös maalla ja sen hallnnlla on syytä olla uskottava vihollinen, sellaiseksi kelpaa Venäjä mainiosti, onhan Uusliberlismin yksi isä Levi strauss todennut, jokaisella kansakunnalla täytyy olla uskottava vihollinen, kuviteltu tai olemassaoleva, menestyäkseen ja säilyttääkseen koheesionsa.
Ranskan Makaronilla on omassa vallankumoukselliseen liekkiin helposti yltyvässä omassa kansakunnassaan riittävästi sisäisiä g-voimia heikentämään kansallista yhtenäisyyttä, siis myös hänen tarvitsee leikkiä kovaa poikaa.
Ulkopolitiikassa Suomen perinteinen linja on ollut kansainvälisten sopimusten noudattaminen. Kansalle on kerrottu, että pieni maa ei selviä muuten itsenäisenä. Että YK on Suomen turva. — Tästä politiikasta on seurauksena myös, että YK on Syyrian turva.
Onko Suomi nyt muuttamassa tätä ulkopoliittista doktriinia, kun USA, Englanti ja Ranska hyökkäsivät Syyriaan ilman turvaneuvoston päätöstä? — Haluammehan toki olla noiden hyökkääjävaltioiden ystäviä.
Syyrian hyökkäykset tehtiin kuitenkin hyökkääjämaiden omien lakien vastaisesti. Niinpä kyseessä ei ole valtioiden tekemä hyökkäys Syyriaan. Hyökkäyksen takana on kuningas. Kuningas tai siis kuka tahansa, joka on ottanut maiden sotavoimat komentoonsa ja nyt käyttää niitä oman mielensä mukaan. — Poliittinen tahto, joka ohittaa lain. Sekö antoi määräykset sotavoimien komentajille? Ja hekö tottelivat sokeasti?
Jos lähdemme sille tielle, että YK on purettava vanhanaikaisena, on siitä seurauksena Suomen kaltaisille pienille valtioille, että me joudumme jatkuvasti maksamaan suojelurahaa isoille valtioille pysyäksemme ”itsenäisinä”. Nämä suojelurahat maksetaan esimerkiksi ylihintaisina asekauppoina ja kauppasopimuksiin piilotettuina omaisuuden siirtoina. — Näitä suojelurahoja ei makseta valtioille. Ei toki. Vaan niille, jotka pitävät valtaa käsissään isoissa valtioissa. Niille, jotka komentavat näiden valtioiden armeijoita laista riippumatta.
http://blogit.mvlehti.net/b0osbiujm5mk/2018/04/16/pitaako-turvaneuvosto-lopettaa/
Kyseessä on show. Rangaistusiskun kohde oli sovittu Assadin ja Putinin kanssa. Näin media ei pääse syytämään Trumppia heikkoudesta, vaikka kaikki tietävät ettei Assad ollut iskun takana. Rikkoivat joitain tyhjiä varastorakennuksia jossain, luvan kanssa. Tämä oli helpompaa kuin alkaa jossittelemaan asiassa ja saivartelemaan todisteista pahimmillaan kuukausikaupalla.
Lisäksi ainakin osa ohjuksista satoi vähin äänin kapinallisten niskaan, jonka seurauksena ISIS suorittikin hetimiten kostoiskuja. Veikkaanpa että monet noista ”Syyrian ilmapuolustuksen alas ampumista” ohjuksista olivat juuri noita.
Trumpin ehdoton vahvuus on kyky pyörittää itselleen vihamielistä mediaa. En ihmettelisi jos taustalla edelleen vaikuttaisi juuri tässä kunnostautunut Bannon.
Päätoimittajalle: Tarkoitatko todellakin Maslowin koiraa Pavlovin koiran sijaan. Jos tarkoitat, asia selvä. Jos tuli sekaannus, korjaa ihmeessä ihan vaan omien kirjoitustesi uskottavuuden vuoksi. Jopa minä muistaisin kouluajoiltani Maslownsta puhutun hänen tarvehierarkiansa johdosta
Kiitoksia Valkanjussi oikaisustasi. Korjaan tekstiä. Tarkoitin todellakin Pavlovin koiria esimerkkeinä näille mediareagoijille. Varmaan noudattivat jotain Maslowin tarvehierarkiaakin, mutta sen selvittely on jo vaikeampaa…
Mitäpäs tuosta kiittelemään. Näinhän asian lukijat varmaan muutoinkin tulkitsivat.
Kerrassaan erinomainen kirjoitus muutoin, ja siitä kiitoksia itsellesi.
Satoja (yli tuhat) vuosia, vuotta, vanhaa kulttuuria tuhotaan, vanhoja kauniita basaari kaupunkeja, moskeijoita ym kulttuuri perimää. Olisiko yxi syy siinä, Syyrialla on vielä oma kansallinen pankki joka halutaan ottaa ulkopuoliseen omistukseen? Irakin ja Libyan syndrooma toistuu. Jossain vaiheessa tämä kaikki repeää levälleen toden teolla. Lähi-idän seuraava suuri pakolaisvyöry ja Etelä-Afrikasta alkava miljoonien, kymmenien miljoonien ihmisten vyöry. Jos ei tällä vuosikymmenellä vielä, niin ensi vuosikymmen saattaa olla Euroopalle sangen haastava. Sitä saa mitä tilaa. Eurooppa on väsynyt ja lamaantunut, eikä niin olen pysty reagoimaan mitenkään. Suurta geopoliittista valtapeliä pelataan ja pelilaudalla palikoita (maita) siirrellään uusiin poliittisiin asentoihin, Suomi siinä mukana pikkuruisena osana muiden mukana. Tämä kaikki tapahtuu rahavalta pyramidin huipulta johdettuna. Onko näin? No, ei semitään, koska mediasta tulee kaikenlaista kivaa hömppää ja jossain taas varmaankin kohta avataan uusi tavaratalo tms ja ilmaisia ämpäreitä on jaossa. Jep jep.
” Lähi-idän seuraava suuri pakolaisvyöry ja Etelä-Afrikasta alkava miljoonien, kymmenien miljoonien ihmisten vyöry”
Vaikka rikollisia vallanpitäjiä tukeva, Protokollien mukaisesti kontrolloitu valtaVALEmedia ei siitä kerrokkaan, niin tuota vyöryä tapahtuu kaiken aikaa. EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa eli eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa toteutetaan useimmissa EU-diktatuuriin kuuluvissa maissa maanpetturi-vallanpitäjien tuella:
”Jussi Halla-aho: Euroopan väestönvaihdos on käynnissä ja se on nopeaa”,
https://www.nykysuomi.com/2018/04/18/jussi-halla-aho-euroopan-vaestonvaihdos-kaynnissa-ja-se-nopeaa/
Syyrian tapaus on herkullinen aihe tänne Vastavalkeaan, mutta ilmeisesti se ja muu lännen käymä informaatiosota heijastelee jotain laajempaa paradigman muutosta. Mediaan ja politiikan huipulle on yhä enemmän levinnyt sellainen perusfilosofia, jossa narratiivi määrittele totuuden eikä päinvastoin. Tämmöistä näkemystä suositaan mm. postmodernissa filosofiassa. Yliopistofilosofit tai sellaiseksi haluavat suorittavat kursseja, joissa heille opetetaan vakavalla naamalla todellisuuden olevan muodostunut sosiaalisten tai kielellisten konstruktioiden kautta. Näitä reaalimaailman ilmiöitä pakenevia filosofioita on toki harrastettu jo ammoisista ajoista lähtien ja kiistat nk. realistien ja nominalistien välillä heijastelevat tätä. Tilanne kuitenkin repesi siinä vaiheessa, kun René Descartes ja Immanuel Kant alkoivat kiistää ihmisen mahdollisuuden saada todellisuudesta luotettavaa tietoa. Samalla valistusfilosofit alkoivat murskata siihen asti vakiintunutta raamatullista maailmankuvaa.
Nyt kun raamatulliset maailmanselitykset on hylätty länsimaissa eikä tiedekään tarjoa riittävää perustaa esimerkiksi pitävän moraalijärjestelmän tueksi (esimerkiksi evoluutioteorialla voidaan perustella yhtä aikaa sekä lauman heikoimpien tappaminen että lähimmäisistä huolehtiminen), niin yhä useampi ihminen on valinnut tietoisen valehtelun tai puheen kautta tapahtuvan manipulaation omaksi keinokseen selviytyä maailmassa. Niitä ihmisiä, joita faktat ja tapahtuneet tosiasiat aidosti kiinnostavat, on keskuudessamme päivä päivältä vähemmän. Nykyään näitä ihmisiä on jo niin vähän, että heidän esittämänsä kysymykset koetaan äärimmäisen kiusallisina tai eräänlaisena rettelöintinä. Ja mitä vallanhimoisempi tai valtarakenteita edustavampi ihminen on, niin sitä agressiivisemmin hän käy nk. virallisten kertomusten kyseenalaistajia vastaan.
’..Nykyään näitä ihmisiä on jo niin vähän, että heidän esittämänsä kysymykset koetaan äärimmäisen kiusallisina tai eräänlaisena rettelöintinä..’
Näin on. Tilanne on huolestuttava ja aika lailla lähellä sitä kun uskonnollisessa lahkossa ei ole toisin uskovaiselle tilaa. Ollaan ’häkkiytymässä’ yhteen agendaan, nwo-agendaan. Se ei salli kuin yhden tavan elää, itse luodun todellisuuden jota myös Aldous Huxley’s kuvaa kirjassaan Brave New World Revisited … it offers an abundance of wisdom for us to consider as we move forward.
http://washingtonsblog.com/2018/04/brave-new-world-revisited-and-the-disease-of-over-organization.html
.
Siksi kysymys tuosta agendasta ja kuka sitä ajaa ja miksi on oleellisin asia. Sitä miettiessä ajaudutaankin yllättäen varsin raamatulliselle polulle, Jahven ja sionismin polulle.
Sionismi ja nwo-agenda kulkevat käsi kädessä ja sionismin juuret ja maailmankuva ovat hebrealaisten raamatussa ja sen Jahve (The Jealous One) jumalassa kuten Laurent Guyenot osoittaa kirjassaan From Yahweh to Zion.
Kirjan mukaan kaiken takana on sionismin maailmanvalloitusoppi, maailman pakottaminen hebrealaisten raamatulliseen kaavaan Jahven hengessä.
Muutama ote linkistä, valitettavasti ei suomea
How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
”Zionism was never an ordinary form of nationalism, nor can Israel ever be a “nation like others.” The paradoxical nature of Israel is best embodied by its founding father Ben-Gurion: a secular Jew who saw himself as a new Joshua,[8] hoped for “the restoration of the kingdom of David and Solomon,”[9] and prophesized that Jerusalem will be “the seat of the Supreme Court of Mankind, to settle all controversies among the federated continents, as prophesied by Isaiah.”[10]
The New World Order is an ancient et eternal idea. It is Israel’s destiny carved in the Hebrew Bible. It is inherent to Jewishness.
From their point of view, Zionism was the logical and necessary end of biblical Yahwism. “The Bible is our mandate,” Chaim Weizmann declared at the Peace Conference in Versailles in 1920
“The life of David Ben-Gurion is more than the story of an extraordinary man. It is the story of a Biblical prophecy, an eternal dream.
Zionism is biblical by ideology, but also in practice. As Avigail Abarbanel wrote, the Zionist conquerors of Palestine “have been following quite closely the biblical dictate to Joshua to just walk in and take everything. […] For a supposedly non-religious movement it’s extraordinary how closely Zionism […] has followed the Bible.”[5]
Only by taking account of the biblical roots of Zionism can one understand why Zionism has never been a nationalist movement like others. It could not be, as Gilad Atzmon remarked, from the moment it defined itself as a Jewish movement, aimed at creating a “Jewish state”.[6] Jewish exceptionalism is a biblical concept that has no equivalent in any other ethnic or religious culture.
When Israeli leaders claim that their vision of the global future is based on the (Hebrew) Bible, we should take them seriously and study the Bible. It might help, for example, to know that according to Deuteronomy Yahweh plans to deliver to Israel “seven nations greater and mightier than [it],” adding: “you must utterly destroy them; you shall make no covenant with them, and show no mercy to them. You shall not make marriages with them…” (7:1-2).
… changing the “Jewish question” into the “Zionist question”: the question about the true ambitions of Israel. Part of the answer is to be found in the Hebrew Bible. The Zionist question is the Biblical question. Zionists themselves tell us so. Their mouths are full of the Bible.
May those who still want to believe that Zionism has nothing to do with the Bible think twice. Even the nuclear policy of Israel has a biblical name: the Samson Option.[16]
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
Sionistien valta USA:ssa on totaalinen ja USA on heidän sotilaallinen nyrkkinsä:
”Attacken mot Syrien en sionistisk historia
Vad beror denna hysteri mot Syrien på? Vem gynnas av att Bashar al-Assad ständigt anklagas för att gasa sin egen befolkning? Varför skickar inte Donald Trump sina ”smarta” missiler mot terroristerna? Varför är man så snabbt att peka ut den skyldige, bara timmar efter att något hänt, utan minsta bevis? Varför lär man sig inget av sina misstag, de man själv erkänt begåtts i Irak och Libyen? Frågorna är många men svaret är bara ett, alla krig i Mellanöstern sker för att sionisterna vill det. Vad som är sant och falskt, rätt eller fel, spelar ingen roll. Det handlar om makt. Sionisterna styr USA – då har sanningen ingen som helst betydelse. Titelvideon och texten nedan kompletterar varandra.
Sionisternas makt i USA total
Sanningen är att all militär makt i västvärlden, framför allt i USA, existerar för att skydda Israel. 2006 publicerade John Mearsheimer och Stephen Walt boken The Israel Lobby. Deras bok slog ner som en bomb, dels för att de var professorer på ansedda universitet, dels för att de är judar. De skriver:…”
Koko artikkeli: http://friasidor.is/attacken-mot-syrien-en-sionistisk-historia/
> yhä useampi ihminen on valinnut tietoisen
> valehtelun tai puheen kautta tapahtuvan
> manipulaation omaksi keinokseen selviytyä
> maailmassa
Tämä on sama ilmiö kuin, että metsästäjä naamioituu saadakseen saaliin. Ihminen on pysynyt muuttumattomana, mutta elinympäristö ei. Nyt saaliseläimen tilalle ovat tulleet sosiaalikorvaukset ja vastaavat tulot. — Mitä paremmin osaa valehdella sitä muhevampi on saalis.
> reaalimaailman ilmiöitä pakenevia filosofioita
Sama ilmiö koskee myös ”kovaa tiedettä”. Esimerkiksi tähtitieteessä nousevat esiin teoriat, joiden mukaan todellisuus onkin oikeasti virtuaalista.
Nyt maailmaa ja tiedettä ovat rakentamassa henkilöt, joiden lapsuuden leikit olivat seikkailuja virtuaalisissa pelimaailmoissa. Nämä kokemukset muodostavat pohjan sille maailmankuvalle, jonka päälle sitten elämä rakennetaan.
Sen lisäksi, että lapsuuden leikit luovat perustan loppuelämälle, on tärkeä vaikuttava tekijä tietyssä iässä (15 — 25) saatu sykähdyttävä kokemus, esimerkiksi luetun kirjan sanomasta saatu. Tällainen kokemus antaa yksilölle elämän passion, intohimon tai pakkomielteen, jota hän tiedostamattaan toteuttaa läpi elämän.
Sykähdyttävä kokemus voi olla vaikkapa kirjan ”Sukellusveneellä maapallon ympäri” (Jules Verne) tai ”Vuonna 1984” (George Orwell) lukeminen. Tällainen kirja itsessään luo tulevaisuuden. Tulevaisuus oli tyhjä ennen kirjan kirjoittamista, mutta miljoonien nuorten luettua kirjan, kriittinen massa ylittyy ja lukijoiden joukosta löytyy riittävä määrä (tulevia) menestyjiä, joiden elämäntehtävänä on tuon vision toteuttaminen.
Ja.
Tulevaisuus on syntynyt!
> Aldous Huxley’s kuvaa kirjassaan Brave New
> World Revisited
Tässä Aldous Huxley’n haastattelu vuodelta 1958 tekstitettynä suomeksi.
https://www.youtube.com/watch?v=v6dmHNlLoaA
Hyvä ja ytimekäs video jossa kuvataan tilanne johon maailma on ajautumassa. Mutta ei sitä miksi ja kenen toimesta.
Tietenkään tuo kehitys ei etenisi jos ei joku taho sitä haluaisi ja jopa edistäisi. Ja kaikki tuo voitaisiin estää jos vain olisi halua siihen.
Kuka on kommunismin ja toisaalta kapitalismin takana, kenen hankkeita ne ovat?
Tiedämme että molemmat ovat juutalaisia hankkeita ja molemmat edistävät tuota Huxley’n kuvaamaa tuhoisaa kehitystä, kaaosta ja sen avulla tapahtuvaa oman vallan lujittamista.
Miksi erityisesti juutalaisilla on tarve luoda tällaisia tuhoisia projekteja? Kirjassaan From Yaweh to Zion Laurent Guyenot etsii vastausta tähän.
https://kevinbarrett.heresycentral.com/2018/01/guyenot/
Kyllähän juutalaiset ovat olleet kautta historian rahantekijöitä, joille pääasia on lopputulos, ei tapa tehdä rahaa.
Hienoa, että Vastavalkea on saatu jälleen liekkeihin.
”I shall shake all the nations, and the treasures of all the nations will flow in, and I shall fill this Temple with glory, says Yahweh Sabbath. Mine is the silver, mine the gold! Yahweh Sabbath declares.”
Haggai 2:7-8
@ Truth_hunter 19.4.2018 at 12:52
> Mutta ei sitä miksi ja kenen toimesta.
Siinähän heti videon alussa (00:29) juontaja kysyy Huxley’ltä tuota asiaa. — Kyse olisi ikään kuin kollektiivisesta tapahtumien kaaoksessa syntyvistä menettelytavoista.
Itse olen pitkälti samaa mieltä. Ja kyse on siitä, että ihminen ei kehity. Se toistaa samat lajille ominaiset reaktiot ulkoisiin muutoksiin uudestaan ja uudestaan. Kun taas samaan aikaan tekniikka kehittyy, ulkoiset olosuhteet muuttuvat.
Jos vähänkin ymmärtää ihmisen käyttäytymisen syvintä olemusta, peilaa sen juuri tapahtumassa olevaan muutokseen, niin lopputulos on ilmeinen.
— Ehkä ihmisapinan käyttäytymismallin syvä ydin ei pyörikään kysymyksen ”miksi ja kenen toimesta” ympärillä. Itse näkisin, että reagointi ympäristön muutokseen on aina sama ja yksinkertainen. Mitään ei opita.
Artikkelin otsikko ”Syyttömyysolettama vaihtumassa syyllisyysolettamaksi” on suoraan uusliberalismin sanakirjasta, jossa
sana tarkoittaa aina vastakohtaansa. Saksalainen professori Mausfeldt käyttääkin neolineralistien terminologian yhteydessä sanakirjan sijaan sanaa ”Falschwörterbuch” .
Mihin näitä röyhkeitä valheita kuten Venäjän tai Damaskoksen myrkytyssyytökset ilman minkäänlaisia todisteita oikein tarvitaan. Sodan aloittamiseen Syyriassa? -Tilanteesta jota kohti oltaisiin menossa kuvataan seuraavassa artikkelissa:
https://no-zensur.de/2018/04/18/donald-trump-und-der-untergang-des-britischen-weltreichs/
The Rape of Russia (Saker blog exclusive interview)
Here you will find all you need to know about the genesis of the 1990s Russian oligarchs; the dirty deals of the Yeltsin mafia; everything from the plunder of Soviet gold to the dodgy operations of the elder Bush’s brother; the incredible Yamashita gold story; the “privatization coupon” scam; the way the Harvard mafia run the Russian economy – all the way to Putin’s uphill battle throughout the 2000s to turn Russia into a functioning economy as NATO kept marching east.
As Engdahl notes, if we don’t understand what happened in Russia in the 1990s it’s absolutely impossible to contextualize the neocons and US Think Tankland’s deep hatred and 24/7 demonization campaign of Putin’s Russia.
So sit back, relax, enjoy the crash course and keep it as an essential reference you will find nowhere else.
Venäjän raiskaus (Saker-blogin tasokas haastattelu)
Tästä löydät kaikki, mitä tarvitsee tietää 1990-luvun venäläisten oligarkkien syntyhistoriasta; Jeltsin-mafian likaiset sopimukset; kaikki Neuvostoliiton kullan ryöstämisestä vanhemman Bushin veljen surkeisiin toimiin; uskomattoman Yamashita-kullan tarinan; ”yksityistämiskuponki” huijauksen; miten Harvardin mafia johti Venäjän taloutta – aina Putinin nousuun taistelussa 2000-luvulla Venäjän muuttamiseksi toimivaksi taloudeksi ja Naton aloittaessa marssia itään.
Kuten Engdahl toteaa, jos emme ymmärrä, mitä 1990-luvulla tapahtui Venäjällä, on täysin mahdotonta ymmärtää neokonnien ja Usan ajatushautomoiden syvän vihan ja Putinin Venäjän demonisointikampanjan välinen yhteys.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=168908
”Viimeksihän tämä nähtiin Syyrian Douman oletetun kaasuiskun tapauksessa. Todisteeksi riitti sotateatteriseurue Valkokypärien (White Helmets) sopivasti paikalle osuneiden TV-kameroiden edessä suorittama ”pelastusoperaatio”, jossa pelastettavia lapsia suihkutettiin vedellä. Valkokypärä-lääkäreiden omat suojavarusteet olisivat olleet olemattoman riittämättömät, mikäli todellinen kaasuisku olisi ollut kyseessä.”
Tämän TOM:n toteamuksen valossa, ja myös Robert Fiskin raportin valossa, joka jo edellä on mainittu… Ohessa linkki siihen:
https://www.zerohedge.com/news/2018-04-17/famed-war-reporter-robert-fisk-reaches-syrian-chemical-attack-site-concludes-they…
On mielenkiintoista havaita ”anglovaltakunnan” Suomessa touhuavien cheerleaderien, Niinistö-Soini & Co. refleksit Syyrian hallinnon hirvittävän kaasuiskun, ja Skripal tapauksen yhteydessä.
Kaiken se valossa, mikjä kumpaakin tapaukseen littyvien selitysten logiikassa ontuu, on pakko miettiä sitä, että onko näillä toimijoilla ”kaikki nk. kotona”, -tai sitten vaihtoehtoisesti sitä onko ”kansakunnalla kaikki kotona”, kun sillä on ihan omastatakaa tällainen ”huutosakki”…?
Mitään faktista evidenssiä syyllisyydestä osoitettujen tahojen osalta ei ole esitetty, ja esitettyjen selitysten logiikkakin ontuu pahnlaisesti, mutta siitä huolimatta on nk. ”läppä levällään”, vaikka käkätin ei tuota muuta kuin redundanssia muualla sovitusta agendasta.
Oletettakoon hetkeksi, että vallitsevasta tilanteesta joudutaan konkreettiseen kriisiin, -nythän indikattiot ovat vielä sitä luokkaa, että polittinen enemmistö-eliitti ei vielä edes ymmärrä niitå vastatoimiksi, kun ne koskevat tahoja, jotka ovat ilman omaa syytään nyt kärsijöinä puupäiden vittuilusta. Kysymys silloin kuuluu tietysti, että onko ”käsis” jo valmiina, muutenhan tilanne ei ole hallinassa, vai onko sekin julistettu 25 vuoden ajaksi salaiseksi, kuten Koiviston operaatio Pax viritykset aikanaan. Syyllisyys ko. tapauksessa ole mikään olettama, vaan jo osoitettu fakta, jonka seuraukset konkreettisesti ovat osoittautuneet yhteiskunnalle vahingollisiksi.
Seuraava assosiaatio on tietysti se, että mitkä ovat henkiset ja muut tarvittavat resurssit asianomaisilla tahoilla hoitaa asiat avoimessa kriisitilantessa kansakunnan hyväksi, kun siihen ei ole kyetty tähänkään mennessä.
’.. on pakko miettiä sitä, että onko näillä toimijoilla ”kaikki nk. kotona”, -tai sitten vaihtoehtoisesti sitä onko ”kansakunnalla kaikki kotona”, kun sillä on ihan omastatakaa tällainen ”huutosakki”…?..’
’N+SOS-koplalla’ lienee kaikki kotona, kopla on osa globaalia ’deep state’ mafiaa jonka jumala ja isänmaa on kulta (raha)…ja se toimii ’rukousaamiaisilla’ lämmitetyn hengen ja ’kässärin’ mukaan, uskoisin niin.
Sensijaan tuo kansakunnan asia vetää vakavaksi. Sillä ei näytä olevan kaikki kotona kun se antaa aivopestä ja manipuloida itseään omaa maataan ja itseään tuhoavaan suuntaan.
”Consequently, the limited missile strike on April 14 was carefully planned by Trump and U.S. military intelligence to satisfy Deep State demands, while avoiding any direct confrontation with Russian forces that could precipitate World War III, either in Syria, or later in Iran. Furthermore, President Putin of Russia was made fully aware of Trump’s quandary and chose not to retaliate against U.S. military forces responsible for the missile strike.”
https://www.exopolitics.org/qanon-on-the-rothschild-saudi-soros-puppet-masters-behind-the-deep-state/
Osa 2: https://www.exopolitics.org/qanon-rothschilds-satanism-trumps-alliance-putin/
Yllä uusimpia näkemyksestä, josta on ollut aiemminkin monia viitteitä.
Esim. USA:n muistaakseni edellinen outo ohjusisku Syyriaan.
TOM: ’…Presidentti Sauli Niinistön ulkopoliittiset puheenvuorotkin olisi syytä saada laillisuusvalvonnan piiriin, niin usein niissä esiintyy epämääräisyyttä kansainvälisen oikeuden kannalta katsottuna…’
Oma käsitykseni on että Sauli Niinistö on sionisti joka tukee Nwo-politiikkaa jossa EU:n muuttaminen liitto- ja poliisivaltioksi on yksi välivaihe. Muuten hän tuskin voisi olla edes maamme presidentti ja vankkumaton poliisivaltioksi kehittyvän EU:n kannattaja joka on valmis uhraamaan maamme itsenäisyyden ja kansan vapauden sionistimuurareiden nwo-alttarille. Jostain ’käsittämättömästä’ syystä kansa ei tätä ymmärrä valtamedian aivopesun uhrina. Käsittämätöntä lähinnä on se että noin voimakas aivopesu on mennyt läpi.
Kertauksena tai jatkona jo ylläolevaan kommentointiini:
Koko maailman hegemoniaa tavoittelevalle sionismille on tyypillistä että ihmisten ja kansojen yhdessä säätämät lait menettävät merkityksensä ja puretaan kun vanhatestamentillis-raamatullinen laki (Toora ja Jahven sana/despoottis-psykopaattinen ideologia) astuu ylimmäksi myös politiikassa, jota Israel ja Anglo-sionistinenkin imperiumi noudattavat.
Se merkitsee että sionisteilla on oikeus keskittää kaikki valta itselleen ja luoda oma ’jahvelais’- teokraattis-totalitaristinen ’deep-state’ imperiuminsa jossa sionistien etua ajavat jahvelais-rabbit ovat ylimpiä politiikkaa ohjaavia ’ajatushautomoita’. Aivan kuten Vatikaani joka on ottanut itse muokkaamansa Raamatun, Uusi Testamentti mukaan lukien, oman valtansa perustaksi.
Mikäli Venäjä ja Kiina liittolaisineen eivät tätä kehitystä pysähdytä on suuri vaara että koko maailma joutuu sionistien mielivallan alle.
How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
Presidentti Sauli Niinistön julkiset ulkopoliittiset kannanotot (puhumattakaan nyt niistä ”salaisista” eli kansalaisilta salatuista neuvonpidoista esim. Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon kanssa) näyttävät todellakin varsin harvoin perustuvan Suomen perustuslakiin ja tekemiimme valtiosopimuksiin, joihin niiden laillisuuspohjaltaan tulisi perustua.
Voimassa oleva naapuruussopimus Venäjän kanssa näyttäytyy varsin harvoin presidentin puheissa ulkopolitiikkaansa ohjaavana lakitasoisena säädöksenä.
Sen sijaan Naton isäntämaasopimus, jota presidentti Sauli Niinistö enempää kuin muukaan poliittinen eliittimme ei edes tunnusta valtiosopimukseksi, näyttää olevan Sauli Niinistön toimintaa voimakkaasti ohjaava sopimus. Sen pohjalta järjestetään kymmenittäin sotaharjoituksia, joita on vaikea tulkita muuten kuin Venäjän kanssa tehdyn naapuruussopimuksen vastaiseksi. Niillä aivan ilmeisesti luodaan valmiuksia sodankäyntiin Venäjää vastaan.
Oma lukunsa on Pariisin rauhansopimus vuodelta 1947, jota kohdellaan ikään kuin se ei olisi enää ollenkaan olemassa. Sitä ei olla kuitenkaan peruttu tai mitätöity kansainvälisen oikeuden vaatimusten mukaisella tavalla miltään osin.
Kuten Vastavalkeassa julkaistuissa Jali Raidan artikkeleissa todistetaan, edes Pariisin rauhansopimuksen Suomen asevoimien rajoituksia koskevia sopimuskohtia ei ole muutettu kansainvälisen lain vaatimalla tavalla. On toteutettu vain epämääräinen hässäkkä presidentti Mauno Koiviston johdolla, jota presidentti Koivisto ei tohtinut edes allekirjoittaa. Eli sekin valtioneuvoston päätös on perustuslakimme vastainen, eikä niin ollen ole tosiasiallisesti voimassa.
Nämä artikkelit löytyvät osoitteista https://vastavalkea.fi/2017/06/29/vuoden-1947-pariisin-rauhansopimus-ja-nykytilanne/ sekä https://vastavalkea.fi/2017/07/22/vuoden-1947-pariisin-rauhansopimus-ja-nykytilanne-dokumentit/.
Tämä presidentti Mauno Koiviston ketkuilu Pariisin rauhansopimuksen tiimoilta salattiin julistamalla asiakirjat salaisiksi 25 vuodeksi, ja ne ovat vasta nyt tutkijoiden tarkastelun kohteena.
Eikä nykyisessäkään presidentissämme Sauli Niinistössä ole valtiomiestä edes sen vertaa, että lähtisi yhdessä Pariisin rauhansopimuksen muiden valtio-osapuolten ja niiden seuraajavaltioiden kanssa selvittämään Pariisin rauhansopimuksen todellista nykytilaa.
Presidentti Sauli Niinistö on osoittautunut ominaislaadultaan – alkuperäisten lähtökohtiensa mukaisesti – tyypilliseksi varsinaissuomalaiseksi asianajajaksi eli pelkäksi ketkuksi. Hänen toimintaansa ei voi luottaa miltään osin.
Kovaa faktaa kommenttini tueksi. Miten kansa voi olla niin sokea ja valita kaikesta tästä uskomattomasta perustuslain ja valtiosopimusten piittaamattomuudesta huolimatta miehen jatkamaan puuhiaan on – ja jää – minulle pysyväksi ihmettelyn aiheeksi.
Syyksi ei riitä valtamedian harjoittama aivopesu sillä meille on annettu oma järki jota voimme myös käyttää. Se että sekin osa kansaa, jolla pitäisi olla tietoa ja älyä riittävästi on tämän takana tekee asiasta vielä, voi sanoa jopa rivomman.
Mieti vaalivilppiä. Jo Pariisin rauhansopimukseen liittyvät kusetukset ovat sitä luokkaa, että vaalivilppi Niinistön uudelleenvalinnaksi on pyhäkoululaisten touhua siihen verrattuna.
Venäjä on ylittänyt Rubiconin, sen eliitti ei enää usko kumppanuuden lännen kanssa olevan mahdollista
Kun Vladislav Surkov, Putinin ent. strateginen avustaja ja ’länsimaalaistaja’, sanoo/neuvoo nyt että Venäjän täytyy oppia elämään itsekseen (to live on its own) tiedät, että tunnelma on muuttunut — (Olisiko niin että Venäjä on viisastunut, alkanut ymmärtää…ei halua tappavaa tartuntaa ja haluaa säilyä — toisin kuin me?)
Vuoden 2014 tapahtumat (Krimin liittyminen ja Ukrainan sota) merkitsivät käännekohtaa, Surkov väittää, että
huolimatta venäläisten ja eurooppalaisten kulttuurimallien ulkoisista yhtäläisyyksistä niiden ’ohjelmat’ ovat yhteensopimattomia ja eroavat toisistaan. Et voi luoda yhteistä järjestelmää niistä.
https://russia-insider.com/en/russia-has-crossed-rubicon-its-elites-no-longer-believe-partnership-west-possible/ri23058
Russia Has Crossed the Rubicon, Its Elites No Longer Believe Partnership With the West Is Possible
When you’ve got Vladislav Surkov, Putin’s veteran strategy aide and a relative westernizer writing ideological tracts advising Russia must learn to live on its own you know the mood has shifted
The events of 2014 (the annexation of Crimea and the war in Ukraine) marked a turning point, Surkov argues, the completion of Russia’s epic journey to the West, the end of numerous fruitless attempts to become part of Western civilization, to join the “good family” of European peoples.
The problem, says Surkov, is that … despite the external similarities of the Russian and European cultural models, their softwares are incompatible and their connectors dissimilar. You can’t make a common system out of them.
Ihmeellistä kun kaikki tämä kehitys näyttää noudattavan kulttuurifilosofi Oswald Spenglerin sata vuotta sitten kirjoittamia ajatuksia Länsimaiden perikato kirjassaan.
’Russia is God’s Chosen Nation to Re-Convert the West’ – Letter from Trad Catholics
Russia is emerging as the world’s most powerful Christian state, even while the formerly-Christian nations of the West sink into decadence and paganism
https://russia-insider.com/en/russia-gods-chosen-nation-re-convert-west-letter-trad-catholics/ri23174
Jo on aikakin ! Itäiset maat eivät länttä kaipaa jatkuvaksi riitapukariksi. Eletään sitä muuallakin kuin ainoastaan ”JEW-MERICA” mantereella. Läpeensä mätä maa. USAlla ei todellisuudessa olekkaan muita ystäviä kuin ISRAEL.Saudit he sietävät pelkästään oljyn takia, jota he suunnittelevat putkitettavaksi Syyrian läpi, siitä se ”kenkä puristaa”, kun syyria ei siihen suostu. Turkin kautta eurooppaan on tarkoitus vallata öljymarkkinat. Tekosyyt pommittaa Syyria kivikaudelle, näyttää epäonnistuneen toistaiseksi. Ohjuskohteiden romuttaminen räjäyttämällä eiheutti vakavat sementti-pölytykset lapsille, naisille ja vanhuksille. Myrkkykaasuja ei puhdisteta vesiletkuilla, perhana vieköön. Rahvas nielee kaiken.
Siitä oman kommenttini olen kirjoittanut, olosuhteet ovat vielä hieman muuttuneet. Tämän hetken näkymillä nk. länsi, joka on huidellut ilman legitiimejä perusteita pitkin ”laitoja” hakee nyt itäkontaktia. Ovatko eväät lopussa tai sotakone ”rupsahtanut”…?
Jos näin on asianlaita, niin erään Kaskealan propagoima ajatus siitä , että USA ja NATO ovat Suomen tulevaisuuden viimeinen toivo… Ei tämä varmaan nyt aivan sanatarkasti mennyt, mutta ajatus Kaskealan esityksessä eräässä tilaisuudessa jotakuinkin oli tuollainen.
Oli miten oli, kun mies pääsee asekaupan volyymimestarin mannekiiniksi, -niin oma harkinta ja terve järki näyttävät katoavan täysin…
Tästä herää tietysti sellainen assosiatiivinen kysymys, että onko edelllisissäkään tehtävissä sitä ollut…? Tilanteet eivät vain ole tuoneet relevantteja asioita esiin.
Kaskealan osalta on tapahtunut täysin sama asia, mikä on tapahtunut joidenkin professorien osalta yliopistolaitoksesssa, että ”ne” mieltävät olevansa todellisia businesmiehiä, vaikka faktisesti ovat tavallaan kuin pystyynnostettuja lapamatoja, joille on annettu kehykset loistaa finanssikehyksissä, ja saada hyvä toimeentulo myymällä kansakunnan tulevaisuutta turvatuista asemista.
Nobelin rauhanpalkinnon voittanut presidentti Martti Ahtisaari kertoo uskovansa vankasti Yhdistyneisiin kansakuntiin, minkä vuoksi hän kertoo tietävänsä, että se pystyy Syyriassa myös parempaan.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804202200893419_ul.shtml
Itsekin maamme itsenäisyyden tuhoamisessa kunnostautunut ’Nwo-Ahtisaari’ ei taida vieläkään ymmärtää toimineensa sionistien käsikassarana ja puhuu nyt huolestuneena YK:n puolesta joka lienee tarkoitus vähitellen lopettaa sionismin nwo-agendaa jarruttavana tai ainakin tehdä nykyistä enemmän pelkäksi nwo-muurareiden välineeksi, jonka päätöksiä manipuloidaan entistä tehokkaammin isolla rahalla.
Sääliksi käy mies parkaa kun viimeiseen asti vetää väärästä köydestä eikä taida ymmärtää miksi Nobelinsa sai. Taitavat nämä puheet olla vain näitä nwo-eliitin ’tuhannen ja yhden yön tarinoita entisten jatkoksi’? Kunnon lakeija tuskin koskaan herää?
Harkimo, Niinistön kaveri, puolestaan on perustamassa ns. ’kontrolloitua oppositiota’ Ranskan sionisti ’Makaronin’ tyyliin… että sillai kansaa taas viedään kun ’muutosta’ luvataan… ja tuleehan muutos mutta eri suuntaan kuin kansa odottaa – ihan kuten Obaman ja Trumpinkin lupaamat muutokset, joita odotettiin vesi kielellä.
Ahtisaari on käynyt kolme kertaa Bilderberg-kokouksessa kuuntelemassa ohjeistusta. Ohjeistuksen antajiin kuuluu otaksuttavasti sellaisia Bilderberg-sisäpiiriläisiä kuten esim. ihmiskunnan arkkivihollisiksi hyvin perustein luettavat Rockefeller, NWO-pääarkkitehti ja juutalainen sotarikollinen H.Kissinger sekä kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild, joka mm. hallitsee läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää (johon maanpetturit kytkivät Suomenkin euro-huijauksen avulla).
Edellisen kanssa hyvin linjassa on palanen Ahtisaaren ’ansioluetteloa’: Tiede-lehden keskustelusivulta:
”Serbipoliitikko syyttää Ahtisaarta lahjusten otosta
26.6.2007 15:35
Serbian parlamentin puhemies Oliver Dulic syyttää YK:n Kosovon erityislähettilästä Martti Ahtisaarta lahjusten otosta.
Dulicin mukaan Ahtisaari on vastaanottanut lahjuksia albanialaisen järjestäytyneen rikollisuuden johtohahmolta. Vastineeksi lahjuksista Ahtisaari antaisi raportissaan tuen Kosovon itsenäistymiselle. Dulic vaatii asiasta virallista tutkintaa.
Bosnialainen uutistoimisto Focus raportoi lahjusväitteistä viikonloppuna. Focuksen mukaan Saksan tiedustelupalvelu BND on paljastanut kaksi Ahtisaaren pankkitiliä, joille on siirretty kaksi miljoonaa euroa. Focus kertoi Ahtisaaren vastaanottaneen BND:n mukaan myös yli 40 miljoonaa euroa käteisenä.
Focuksen mukaan BND on nauhoittanut Ahtisaaren ja nimeämättömän albaanin keskustelun, jossa osapuolet puhuivat kahden miljoonan euron siirrosta sveitsiläiseltä pankkitililtä Ahtisaaren tilille. Focuksen tietojen mukaan sveitsiläispankin tilin omistaa Kosovon albaani Exhet Boria, joka toimii korkeassa asemassa heroiinin tuontia Eurooppaan pyörittävissä rikollispiireissä.
Focus kertoi BND:n hallussa olevan myös nauhoituksia, joista näkyy Kosovon albaanihallituksen auto, joka ajaa Ahtisaaren asunnolle. Autosta ojennetaan Ahtisaarelle kaksi salkkua. Focuksen mukaan BND:n agentit vahvistivat laukkujen olevan täynnä rahaa.
Focuksen mukaan BND:n lahjusraportti on jo arkistoitu YK:ssa. YK ja Ahtisaari eivät ole kommentoineet asiaa millään lailla.
Kosovo on Serbian autonominen maakunta, jonka asukkaista suurin osa on etnisiä albaaneja. Kosovon albaanit havittelevat täyttä itsenäisyyttä, mutta Serbia on valmis myöntymään vain autonomiaan.
Lähde: http://www.serbianna.com
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2007062 … 4_uu.shtml”
http://www.tiede.fi/keskustelu/20546/ketju/korruptoitunut_ahtisaari”
Ymmärtää hyvin että noilla meriiteillä saa Nobelin rauhanpalkinnon (Norja). Sillä kuten tiedämme Norja on Naton perustajajäseniä ja rauhanpalkinnon valitsijoiden virkaa hoitavat norjalaiset nato-”veteraanit”.
”Harkimo, Niinistön kaveri, puolestaan on perustamassa ns. ’kontrolloitua oppositiota’ Ranskan sionisti ’Makaronin’ tyyliin… ”
Tuota epäilyä tukee mm. se, että viime päivinä sionisti-globalistien pääpropaganda-torvi Suomessa, Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda uhrannut jonkin verran palstatilaa Harkimoon liittyen ja kirjoittaen hänestä voittopuolisesti positiiviseen sävyyn.
@ jolle 21.4.2018 at 13:36
> valitsijoiden virkaa hoitavat norjalaiset
> nato-”veteraanit”
Totuus on paljon raaempi. Rauhanpalkinto myydään eniten tarjoavalle. Palkinnot, korkeat virat ja toisten raha ovat vain vaihtokaupan maksuvälineitä ihmisten henkilökohtaisten valtapyrkimysten saavuttamisessa. — Näillä markkinoilla petturuus on kultaakin arvokkaampaa.
http://blogit.mvlehti.net/b0osbiujm5mk/2016/10/05/mika-on-naton-paasihteeriyden-hinta/
https://www.armstrongeconomics.com/world-news/corruption/the-noway-clinton-foundation-obama-links-corruption-to-create-world-war-iii/
Nwo-Mahtisaarelle:
Under President Donald Trump, the US has basically eliminated the only real international authority the UN used to have. Here is how this was done:
The US Government no longer even nominally cares whether or not the UN authorizes its invasions; but, as recently as 2003, it used to, even if only nominally, care. The US has thus effectively disgarded the UN altogether, whenever violating the UN is the only way to impose its will against a given target-country.
https://www.strategic-culture.org/news/2018/04/17/how-us-has-virtually-destroyed-un.html
Talmudin mukaan gojimit eli ei-juutalaiset so. ei-talmudistit eivät ole eläimenkään arvoisia. Pääministeri Netanyahun mukaan Talmudista tulee Israelin laki:
”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
Näin ollen seuraavassa uutisessa tuskin on paljoa ihmettelemistä vaikkakin kauhistelemista monin verroin enemmän:
18 000 syyrialaista lasta on teurastettu heidän elintensä myyntiä varten, Turkki ja ISRAEL päävastuullisina elinten varastamisesta.
Myös kymmeniä tuhansia aikuisia syyrialaisia pakolaisia on teurastettu elin-liiketoimintaa varten.
”18 000 syriska barn har slaktats för att sälja deras organ, Turkiet och Israel huvudansvariga för organstöld
När det gäller de riktigt stora hemskheterna, i synnerhet i fall Israel är med, tiger gammelmedia vanligtvis. Detta tips fick WTV häromdagen:
DETTA ÄR VA DOM HÄNDER BARN ! UPPRÖRANDE !!!!!!!!!!! ORGANSKÖRD AV BARN SYRIEN ISRAEL JUDARS ORGANSTÖLD ISRAEL TURKIET FLYKTINGBARN ABORTERADE FOSTER SVENSK MEDIA TYST MEDSKYLDIG SVERIGES REGERING MEDSKYLDIG FN MEDSKYLDIG ! THE WORLD MUST KNOW. #PureEvil #HellOnEarth Publicerades den 16 apr. 2018 https://www.youtube.com/watch?v=uy0bF-PFpFI
Även tiotusentals vuxna syrienflyktingar har slaktats för organ trafficking…”
Koko artikkeli: http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/2083.html
Tässähän olisi läntisille ”Israelia rakastaville” kristityillekin hiukan ajateltavaa, mutta melkoisesella varmuudella suurin osa heistä tyrmäisi tällaisen uutisen suoralta kädeltä keksittynä Israelin mustamaalaamisena.
Tuo ei yllätä sitä joka tietää mikä on ja miten toimii todellinen ’jahvelaisen sionistikerhon’ eliitti.
Kristitylle käsittämätön ja vieras ajatus että Jahve on psykopaatti ja satanisti ei ole omani vaan se kerrotaan hebrealaisten Raamatussa (Toora käyttää hänestä ilmaisuja: ’The Jealous One’, ’The destroyer God’).
https://kevinbarrett.heresycentral.com/2018/01/guyenot/
”I shall shake all the nations, and the treasures of all the nations will flow in, and I shall fill this Temple with glory, says Yahweh Sabbaoth. Mine is the silver, mine the gold! Yahweh Sabbaoth declares.”
Haggai 2:7-8
…according to Deuteronomy Yahweh plans to deliver to Israel “seven nations greater and mightier than [it],” adding: “you must utterly destroy them; you shall make no covenant with them, and show no mercy to them. You shall not make marriages with them…” (7:1-2).
How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
Etteikö olisi mahdollista että pakolaisia ja lapsia tapettaisiin, mutta miten joku voi sanoa että juuri nuo luvut pitävät paikkansa. Siitä toisesta kauheudesta globaalista pedofiiliringeistä puhuttaessa ei tarkkoja lukuja esitetä , puhutaan kyllä tuhansista ja tuhansista lapsimurhista.
Kuka ja mikä instanssi on ja miten arvioinut että 18 000 syyrialaista lasta sekä 18 000 aikuista on tapettu elinkaupoissa. Jos jollakin on todisteet syyrialaisten murhista, niin Israel ja Turkki olisi voitava panna oikeudelliseen vastuuseen.
Brittipedofiiliringeistä sanotaan olevan jo tuhansia kanteita ja pidätysmääräyksiä, joita poliisi ja muut viranomaiset peittelevät, mutta koska jäljet johtavat erityisesti Britannian ylempiin luokkiin, puhutaan jopa kuningashuoneesta,
syytteet eivät ole edenneet.
Ovatko nuo edellä mainitut rikokset syy siihen että huomio kohdistetaan Venäjään ja Venäjää syyllistetään teoista joita sen ei kuitenkaan voida todistaa tehneen.
Trump oli kyllä vaalikamppanjansa aikana lupaillut viedä pedofiiliringin oikeusistuimeen, mutta tuleeko niin käymään on hyvin epävarmaa.
Mitäköhän YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee juuri nyt”istuessaan” Etelä-Ruotsissa ? Kun lähtöasetelmana on Venäjän syyllisyysolettamus, koko kokoontuminenkin näyttäytyy pelkkänä ”farssina”. Suomi ei ole paikalla, mutta Suomihan on muuten kovasti tapetilla megaluokan hävittäjäkaupoillaan. Nyt kun USA , britit ja ranskalaiset pommittivat sadalla kolmella uusimmilla ohjuksella Syyriaa omasta mielestään onnistuneesti, Euroopan johtavin ohjusten valmistaja Lockheed Martin voi kaupitella saksalaislehti die Weltin mukaan uusia ohjuksiaan yhden miljoonan kappalehintaan myöskin Suomelle, nehän ovat ‚battle proven‘,in Syria.
” Welt kompakt schrieb am 14. April 2018: „Der Angriff auf Ziele in Syrien war indirekt auch ein Konkurrenzvergleich der Waffensysteme der USA und Europas mit seinem führenden Lenkwaffenhersteller MDBA auf der einen Seite sowie russischen Abwehrsystemen auf der anderen Seite. … Es geht um einen milliardenschweren Kreislauf.“ Konkret: „Künftig kann Lockheed Martin diese Lenkwaffe mit einem Stückpreis von grob einer Millionen Dollar mit dem Verkaufsargument ‚battle proven‘, also einsatzerprobt, weiteren Kunden – neben den USA noch Australien, Finnland, den Niederlanden und Polen – anbieten.“
https://kenfm.de/westliche-kriegspropaganda-infrage-gestellt/
” Myös aiemmin TV.ssä esiintynyt Maanpuolustuskorkeakoulun kaluunaherra oli niellyt USA:n syytteet karvoineen päivineen ; kaluunoita tuntui olevan enemmän kuin järkeä.”
Tämä ryöppyävä puheenvuoro Sotakorkeakoulun opettajalta tuli pärskien ja vaahdoten kuin koskesta kohisten. Tämä tyylilaji vaikuttaa kokemukseni mukaan vaivaavan ko. manipulaatioinstanssia. Suomen turvallisuusstrategiaa sanellaan kaikesta päätellen sellaisista ”kaluunoista” käsin, jotka eivät sijaitse korvien välissä tai sydämessä, vaan paljon alempana.
Tähän sotaherrojen riittikiihkoon on jo niin lopen kyllästynyt! – Mutta siitä käsinhän johdetaan Suomen ulkopolitiikkaa!! -Sivistys on näistä kiihkoleikeistä hyvin, hyvin kaukana! Onneksi on tämän maailman hyväuskoisimman kansan ja itsenäisyystahdosta luopuneen kansan joukossa niitä, joihin tämä orjuuttaminen ei pure. Suomeahan ei ole vielä edes perustettu. Sellainen mahdollisuus on vasta tulevaisuudessa.
Seuraava sananvapaustaistelija Ilja Janitskinia koskeva asia kuuluisi paremmin erään nimenomaan sananvapautta koskevan artikkelin kommentiksi. Tuon artikkelin kirjoittaja on kuitenkin antanut ymmärtää, että VAIN HÄNEN ERITYISTAPAUSTAAN koskevat kommentit ovat sallittuja ja siitä syystä seuraava teksti tämän artikkelin alla:
Onkohan kehitysmaalaisille elintasopakolaisille, miehittäjille rajat aukin pitävillä vallanpitäjillämme tarkoitus varmuuden vuoksi tai pelkästä kostonhimosta lopullisesti eliminoida Ilja Janitskin?
”Iljan äiti, Marjatta Janitskin, oli puhunut tänään poikansa kanssa puhelimessa ja kuulumiset olivat todella pöyristyttävät.
Mies, joka sairastaa vakavaa neljännen asteen syöpää, ei saa tällä hetkellä asianmukaista hoitoa eikä kohtelua.
Suomeen tulon jälkeen Iljalle ei ole suoritettu minkäänlaista lääkärintarkastusta, mikä selvittäisi hänen tämänhetkisen terveydentilansa. Hän on ainoastaan käynyt verikokeissa, joiden tulokset lääkäri on käydessään Iljan luona kääntymässä suunnilleen lätkäissyt pöydälle tulkitsematta laboratoriotulosten vastauksia lääkärikieleltä niin sanotulle kansankielelle. Todella ala-arvoista ja täysin väliinpitämätöntä toimintaa lääkäriltä vakavasti sairaan potilaan kohdalla. Voisi puhua jopa heitteillejätöstä.
Ilja on myös edelleen vailla tarvitsemiaan syöpälääkkeitä, jotka olisivat hänen sairautensa kannalta elintärkeitä. Andorran lääkäri oli määrännyt hänelle kymmentä eri lääkettä hoitoihin, jotka hänellä siis oli mukanaan, mutta joita hänen ei annettu ottaa selliin mukaan. Lääkereseptit ovat katalaanin kielellä. Helsingin Polpo siis valehtelee törkeästä twiittaamalla, että espanjaa osaava lääkäri käy Iljan luona ja ymmärtää reseptit…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/04/21/ilja-on-edelleen-ilman-laakkeitaan-laakari-taysin-valiinpitamaton/
Ei yllätä. Maassa asuu nyt ’jahvelainen tuhon henki’ ja sen mukaan mennään Sionistien (ei Porilaisten) marssin tahdissa. Kansa ehkä saa masokistista tyydytystä kun ei halua asiaa korjata.
Mutta ollaan iloisia kun Theresa May’n miehellä ja toki koko rapparimafialla menee hyvin:
Theresa May’n miehen sijoitusyhtiö teki taloudellista voittoa Syyrian pommituksilla
On selvää, että Lockheed Martinin kaltaiset aseiden valmistajat hyötyvät taloudellisesti aseidensa myynnistä ja käyttämisestä sodassa – ja puolustusalan urakoitsijoiden osakekurssien dramaattinen nousu niin sanotun ”terrorismin vastaisen sodan” jälkeen vuonna 2001 on osoitus tästä groteskista tosiasiasta.
The Prime Minister took the decision to bomb Syria – without even so much as consulting Parliament – under the full knowledge that her husband’s investment firm would make a financial killing from the resultant bloodbath.
If this isn’t enough to make you sit up and take notice of just how disgustingly corrupt, and morally bankrupt the British Establishment truly is, then surely nothing will.
https://evolvepolitics.com/theresa-mays-husbands-investment-firm-made-a-financial-killing-from-the-bombing-of-syria/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169046
Tällaista maata Theresa May johtaa:
”Britain is the epicentre of world Satanism and is in the control of Lucifer.
The British Are Driving the West’s War Agenda—But Why?…”
http://tapnewswire.com/2018/04/britain-the-epicentre-of-world-satanism/
Tosi hyvä artikkeli löytyy tuosta linkistä.
Näin kirjoittaa sananvapaustaistelija Janitskinin asian omakseen ottanut MVlehden lukija:
”Kirje Mäntyniemen Gestapolle ja Polpolle – ”Sananvapauden hinta Suomessa on kuolemantuomio”
Suomessa syntynyt Suomen kansalainen päätti puhua suoraan Mäntyniemen Gestapolle ja poliittisin tarkoitusperin toimivalle poliisille. Hän kertoo diktatuurin tehosta. ”Sananvapauden hinta Suomessa on kuolemantuomio”…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/04/21/kirje-mantyniemen-gestapolle-ja-polpolle-sananvapauden-hinta-suomessa-on-kuolemantuomio/
Oma hoitoni meni heti alkajaisiksi pahasti pieleen, eikä ollut muuta mahdollisuutta kuin kieltäytyä olemasta ”koe-kaniinina”,erillaisten myrkkyjen nielemiseen. Sädehoito luuston pesäkkeisiin on ainoa hoitomuoto jonka olen hyväksynyt. Hormoonipistokset veivät nopeasti kunnon alas ”haudan reunalle”. On aivan mahdotonta uskoa ettei nykytekniikalla voida syöpää parantaa lyhyessä ajassa. Syöpäsoluja ” syötetään” väärillä ruoka-aineilla”. Ravinnon vaikutusta syöpään ei tutkitä ollenkaan, koska kalliit lääkkeet pusketaan aina etusijalle. Kiertäen, kaartaen syöpälääkäri voi antaa vain vihjauksia, hoidosta ”luonnonmukaisesti” Se ei kuulu heidän koulutukseensa. Monet käyttävät ”Cannabis-uutetta” tyydyttävin tuloksin. Cannabiksella on kuitenkin vieläkin paha maine monessa maassa. Eteneminen on hidasta, tunnetuista syistä.
”The Cancer Industry is Too Prosperous to Allow a Cure”,
http://healthimpactnews.com/2014/the-cancer-industry-is-too-prosperous-to-allow-a-cure/
Oletko tutustunut sivustoon http://www.cancertutor.com ?
(Selitystä, miksi syöpäteollisuuden tarjoamat hoidot eivät tehoa löytyy myös seuraavaasta:
”THE ALLOPATHIC MEDICINE RACKET 1 (MEDICAL MAFIA, BIG PHARMA)”,
http://www.whale.to/a/allopathy_h.html)
Paljon kiinnostavia kirjoituksia. Kiitos linkistä. Paikallisessa lehdessämme oli hälyttävä kirjoitus, miten CHEMOTHERAPY on voimaton, ja haitallinen, tappaessaan liian paljon terveitä soluja,
siten myöskin heikentäen potilaan vastustuskykyä taistella tautia vastaan. Hormoonipistoksen jälkeen ulkomuotoni oli kotiväkeni silmissä kuin jo olisin ollut haudattavissa, huh. Vaadin pitkään lääkäriltäni saada leikkaus, testosteronen tuoton lakkauttamiseksi, js se sivuutettiin
kuin olisin puhunut kuuroille korville. Nyt sen asenteen ymmärrän,sen leikkauksen johdosta
en enää tarvitsisi heidän kalliisti muotoiltuja myrkkyjään. Vihdoin ”saman sairaalan UROLOGI
suostui leikkkaukseen”, ja nyt on alkanut ”nousukausi”,toipilaasta kykeneväksi kansalaiseksi. Jonkinlainen huolen aihe on vielä luustoon esiintyneisiin paikkoihin
häviävätkö ne aikanaan.Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Olisi hyvä kuulla mitä mieltä muut ovat tästä. Kuinka reaalinen tämä hanke on ja toteutuuko se kuten linkissä spekuloidaan?
https://www.maaradio.fi/2017/03/26/5g-ja-asioiden-internet-totaalinen-ihmisten-hallintaverkko-tulossa-vauhdilla-toteen/
5G liitännäismahdollisuuksineen kuten AI on todellinen troijan hevonen ihmiskunnan orjuuttamiseksi.
”5G mycket farlig, sprider artificiell , AI, i vår kropp för att förslava oss till cyborgs”
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1927-g-mycket-farlig-sprider-artificiell-intelligens-ai-i-var-kropp-foer-att-foerslava-oss-till-cyborgs.html
”Cryptocurrency trojansk häst för artificiell intelligens AI när 5G är klar”,
http://whitetv.se/en/flat-money/2042-cryptocurrency-trojansk-haest-foer-ai-naer-5g-aer-klar.html
Ruotsissa on näköjään joukko kansalaisia herännyt 5G-vaaroihin mutta kuten Suomessakin EI sensiajaan läpeensä korruptoituneet viranomaiset ja poliitikot:
”Stockholm demonstration att stoppa 5G 14 april 2018 genom strålskyddsstiftelsen
…
Tid: Lördag 14 april kl 13.15
Plats: Sergels Torg, Stockholm
Arrangörer: Elöverkänsligas Riksförbund, Föreningen Vågbrytaren, Tandvårdsskadeförbundet och Strålskyddsstiftelsen.
”200 vetenskapsmän vill att 5G stoppas
200 vetenskapsmän har vädjat om att stoppa 5G pga allvarliga potentiella konsekvenser för folkhälsan. 5G-appellen har sänts till EU och till den svenska regeringen, miljöminister Karolina Skoog och IT-minister Peter Ericsson. Vi får inte ens besked om ministrarna besvärat sig med att ta del av vetenskapsmännens varningar. Deras underordnade svarar kort och hänvisar i sin tur att de har förtroende för Strålsäkerhetsmyndigheten (SSM), en myndighet vars påståenden aldrig kontrolleras och som under över tio år förringat och bortförklarat de allt starkare bevisen för att mikrovågsstrålningen skadar människors hälsa och miljön. Nyligen har SSM till och med påstått att miljömålet säker strålmiljö skulle vara uppnått förutom gällande solen. Detta trots att strålmiljön är osäkrare än någonsin tidigare!
Hur länge ska vi tolerera denna tvärtom-myndighet som osäkrar strålmiljön?
Riskbedömning om 5G på en kafferast i regeringskansliet?…”
Koko artikkeli: http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/2074-stockholm-demonstration-att-stoppa-5g-14-april-2018-genom-stralskyddstiftelsen.html
Ei pelkästään 5G vaan koko teknologia-ala ja sitä piiskaavat rahoitusmarkkinat ovat lähteneet jo kauan sitten aivan väärään suuntaan ja useimmat maapallon ja ihmiskunnan nykyisistä ongelmista aiheutuvat tuo alan ylilyönneistä. Saasteongelmat ja ihmisten psyykkinen ylikuormittuminen jo tunnetaan, mutta yhä useampi on alkanut epäillä, onko koko teknologisen kehityksen päämääränä biologisen ja sielullisen ihmisen syrjäyttäminen. Pärjätäkseen tulevaisuuden data-intensiivisessä maailmassa ihmiseen on asennettava liitäntäteknologiaa, jolla hän voi saada suoran yhteyden vaikkapa ja internetin tietovarastoihin tai erityisiä tehtäviä suorittaviin ohjelmistoihin, jotka pyörivät tietyissä palvelimissa. Näitä verkon takana olevia resursseja hän ohjaisi ikäänkuin ajatuksen voimalla ja saisi niiden palvelut välittömästi käyttöönsä kutakin edessä olevaa tehtävä varten. Tässä leikissä ei tavallinen biologinen ihminen pärjää ja hänet tultaisiin rinnastamaan nykypäivän syrjäytyneisiin, joilla ei ole tosiasiallista käyttöä työelämän tieto- ja suoritusteho-intensiivisessä maailmassa.
Eikä kyse ole pelkästään tiedosta, vaan myös fyysisten koneiden ja laitteiden tehokas käyttö voi edellyttää aivojen kytkentää jotain laitetta, esim. kaivinkonetta käyttävään ohjausjärjestelmään. Sotilasteknologia on tietenkin tämänkaltaisen kehityksen keihäänkärkenä. Puhutaan nk. ’super soldier’eista. Myös geneettiset muunnokset voivat tulla kyseeseen ihmisen kykyjen parantelussa ja niinpä luomuihminen jää joka tapauksessa kehityksessä jälkeen.
Jos ylläoleva vaikuttaa huuhaalta, niin miettikääpä niitä ohjaus- ja arvostusjärjestelmiä, joiden piirissä ihmiset toimivat jo nyt. Kaikki suoritteet ovat ankaran pisteytyksen ja valvonnan kohteena. Työelämässä entiteetillä nimeltä ’ihmisyys’ ei ole nykyisin paskankaan arvoa. Kuinka tällainen kehitys on oikeastaan edes mahdollista ja mihinkä se johtaa, jos ihmisen suorituskyvyn ylittäviä ratkaisuja alkaa olla yhä enemmän tarjolla?
Foliohatusta voi siten aika helposti vetää sellaisen johtopäätöksen tai pikemminkin kysymyksen, että mahtaako tuo 5G olla enää laisinkaan ihmisten väliseen kommunikaatioon tarkoitettu? Se jokin, joka tuon teknologian avulla kommunikoi ja muodostaa neuroverkkoja ei ole enää entiteetiltään ihminen. Saman foliohatun alta voidaan myös kysyä, että ovatko ne ihmisen näköiset hahmot, jotka näitä teknologiahankkeita kuten ”digitalisaatiota” ovat meille innokkaasti ajamassa, enää ihmisyyden piiriin luettavia olentoja.
Mielenkiintoista ja erittäinkin relevanttia pohdiskelua teknologiakehitykseen liittyen.
Kun aikoinaan toimin projektipäällikkönä Nokia Mobile Phones’in pulpetissa Oulussa, teemana oli 3G:n palvelualusta ja -kehitys. Silloin käynnistettiin yhdessä silloisen Meritan kanssa mobiilin maksamisen (kännykkämaksamisen) kehitystyö.
Itse mielsin tällaiset hankkeet käyttäjän tahdon varaisiksi, eli kännykän käyttäjä hoiti tunnusluvuin ja salasanoin maksamisen kännykällä. Prosessi oli siis oleelliselta osaltaan käyttäjän hallinnassa.
Kehitys on siitä mennyt Jonssen kuvaamaan suuntaan eli teknologiahallintaiseksi. Ihmisestä teknologian aktiivisena välinekäyttäjänä on tullut teknologisten järjestelmien jatke, usein pelkkä reagoija, jolta odotetaan yhä parempia ja nopeampia suoritteita.
Termeinä erilaisissa palavereissa ja seminaareissa oli mm. käyttäjälähtöinen suunnittelu, käyttöliittymän kehittäminen jne.
Itse yritin esittää teknososiologian oppiaineen perustamista ja kehittämistä, joka tutkisi teknologian vaikutuksia ihmiseen ja ihmisryhmien käyttäytymiseen. Esitys ei saanut kuitenkaan laajempaa tukea ja kannatusta; ajatus on vieläkin toteuttamatta.
Tarvitaan enemmän Jonssen kaltaisia foliohattuja, että kehityksen sisältämään fataaliinkin problematiikkaan päästään oikeasti käsiksi.
Samanlaista on liikkunut omassa päässäni jo kauan.
’…että mahtaako tuo 5G (ja laajemmin koko teknologia-ala) olla enää laisinkaan ihmisten väliseen kommunikaatioon tarkoitettu? ’
Se on enemmän hallintaväline. Kapitalismi ja sionismi eivät palvele elämää ja ihmisiä, vain sitä psykopaattien zio-masonic-eliittiä, joka himoitsee koko maailmaa omakseen.
Paperilla luvataan hunajaa mutta käytännössä tulee tuhoa ja orjuutta.
Google ja kumpp. ovat hyviä esimerkkejä, keinoja joilla ’zio-masonic-pyövelieliitti’ ahtaa maailmaa omaan jahve-karsinaansa ja tuhoaa lopulta maailman ja tekee ihmisestä kyborgin. Jahvehan ei ole Jumala vaan ’sionismin sielu’, peilikuva (the biblical Yahweh as a creation of Jews alone, rather than humanity at large, then we can consider him as a personification of the national character of the Jewish people—or, more correctly, a reflexion of the mentality of the Jewish elite who invented Yahweh) sionistista itsestään.
Numerous well funded, organized projects by and for Israel work to flood social media with pro-Israel propaganda, while blocking facts Israel dislikes. The projects utilize Israeli soldiers, students, American teens and others, and range from infiltrating Wikipedia to influencing YouTube. Some operate out of Jewish Community Centers in the U.S.
https://israelpalestinenews.org/israel-partisans-work-censor-internet/
Ote Jonssen kommentista:
”Pärjätäkseen tulevaisuuden data-intensiivisessä maailmassa ihmiseen on asennettava liitäntäteknologiaa, jolla hän voi saada suoran yhteyden vaikkapa ja internetin tietovarastoihin tai erityisiä tehtäviä suorittaviin ohjelmistoihin, jotka pyörivät tietyissä palvelimissa. Näitä verkon takana olevia resursseja hän ohjaisi ikäänkuin ajatuksen voimalla ja saisi niiden palvelut välittömästi käyttöönsä kutakin edessä olevaa tehtävä varten. Tässä leikissä ei tavallinen biologinen ihminen pärjää ja hänet tultaisiin rinnastamaan nykypäivän syrjäytyneisiin, joilla ei ole tosiasiallista käyttöä työelämän tieto- ja suoritusteho-intensiivisessä maailmassa. ”
Teknokraatit ovat pääasiassa typeriä poliitikkoja, joiden hyvin rajallisessa ymmärrys-, ja tavoite- maailmassa ”liitäntäteknologia” tuo poliittiseen jargoniin lisämahdollisuuksia, joita poliittinen lisäarvo seuraavalle vaalikaudelle edellyttää…
Lobbarit tässä ovat vasuuttomia biznneezmiehiä, joiden oikea paikka täsä suhteessa olisi nk. ”kuopan reunalla”.
Odotamme vain sitä hetkeä, jolloin THL, ja joukko edistyksellisiä poliitikkoja tukevat hanketta, jossa ”tietosiru” ja antenni asennetaan jokaisen vastasyntyneen päänuppiin joko syntymän jälkeen, kun on todettu että yksilö jää henkiin, tai viimeistään heti kastetoimituksen jälkeen, kun yhteiskunnallinen koodinumero, eli ”sosiaaliturvatunnus” on fixattu.
Kaikista niistä ”kuplista”, joiden on kuviteltu tuovan hyvinvointia ja positiivista kehitystä kansakunnan kulkuun, em. kategorioihin kuuluvat poliitikot ovat vastuussa, -siis poliitikot joilla ei ole kykyä ymmärtää päätöksentekonsa seuraamuksia päättäjänä, puhumattakaan sen taloudellisista vaikutuksista, -kuten tähän mennessä Suomessa on jo nähty.
Lobbariporukan premissit, ovat tässä kovaa valuuttaa, ja kansakunta uskoo tulevaisuuteensa ja pysyvään hyvinvointiinsa toivossa…, vaikka jo koettu todellisuus lähihistoriassa osoittaa kaikkea muuta.
-Aiheet ja nyanssit vaan aina vaihtuvat… Aina on uutta tarjolla, ”viitekehys” vaan ei koskaan muutu…
Olen sitä mieltä, että kansakunnan päättäjiksi pyrkivät on pantava nk. ”palikkatestiin” ennen kansanedustajaksi hyväksymistä, -minisrteritehtävistä puhumattakaan, jonka valtuutuksen pitäisi tulla vasta kun tietyt kriteerit jatkotutkimuksissa täyttyvät.
Kuka laatii kriteerit…? Tässä on uusi bizneesi….
Viimeaikainen kehitys alkaen edesmenneen presidentin Mauno Koviston aikaansaannoksista osoittaa missä nyt oikein mennään. Nyt hänelle ollaan pystyttämässä muistomerkkiä…
CIA:ko sen on rahoittanut, vaan ihanko ”oikeesti” Suomen demokraattinen hallinto…?
Milloin pystytetään muistomerkki niille ihmisille perheineen, jotka ovat ko. ”valtiomiehen” harhojen seurauksena siirtyneet ajasta iäisyyteen, tai jo toisen sukupolven taloudelliseen helvettiin.
Yhden miehen poliittiset ja muunlaiset harhat napapaikoilla toimineena yhteiskunnallisena vaikuttajana koituivat satojen tuhansien kansalaisten tuhoksi…
Mutta ehkä tämä täytyisi hyväksyä nykyaatemaailman mallissa odotettavissa olevan positiivisen lopputuloksen valossa…
Sitä vain ei ole vieläkään näkynyt, -eikä tulekaan, koska edellytykset on jo totaalisestti sössitty, edelläesitettyjen poliitikkojen kaltaisten toimijoiden toimesta.
Nykyisessä informaation ja disinformaation ristiaallokossa on usein vaikea erottaa totuutta valeesta. Esim. Infowars-sivuston vetäjää, Alex Jonesia on epäilty valeopposition edustajaksi. Seuraava teksti on varsin mielenkiintoista ja hyvin relevanttia, JOS se perustuu tosiasioihin – olisi mielenkiintoista olisi myös saada kommentteja:
”InfoWars varoittaa – Deep State -globalistit valmistelevat iskuja, joilla pysäyttää kansallismielisyyden esiinmarssi”,
https://mvlehti.net/2018/04/24/infowars-varoittaa-deep-state-globalistit-valmistelevat-iskuja-joilla-pysayttaa-kansallismielisyyden-esiinmarssi/
Ainakin siitä voidaan olla varmoja etteivät deep state-globalistit luovuta. Mönkään mennyt Syyrian ohjusisku, jota Thierry Meyssan ei näe ennalta sovittuna iskuna kuten monet muut. Meyssanin mukaan ”the Russian army deployed its system for inhibiting the commands and controls of NATO, which paralysed most of their launchers”.
http://www.voltairenet.org/article200905.html Trump on kyllä uhkaillut Irania, mutta USA:n smart weaponsien kehitys ei taida olla sotatoimiin vielä valmista ja Ranskan Macronkin aikoo nyt solmia Iranin kanssa ydinasesopimuksen.
Soros on jo siirtynyt Berliiniin joten odotettavissa lienee avoimen konfliktin sytyttäminen Euroopassa. USA:n globaali kauppasota näkyy ainakin DWN:n mukaan. jo myös Saksan talouden heikkenemisenä. https://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2018/04/24/deutsche-wirtschaft-zeigt-deutliche-anzeichen-von-schwaeche/
Alex Jonesin mainitsema ajankohta kesä-heinäkuu osuu juuri Venäjällä pidettävien jalkapallon maailmanmestaruus-kisoihin. Venäjä on nyt huolissaan rajoillaan havainnoimistaan Naton kemiallisista aseista.
Miten EU:n kaikissa EU-maissa toukokuussa 2018 voimaan astuva tietosuoja-perusasetus tulee sittenvaikuttamaan vaihtoehtomedioihin. Vaikka julkisuudessa esitetään sakkoja suuryrityksille kuten Facebook, Google jne…
saattaakin olla että kohteena ovat juuri ”kansallismielisyyttä” levittävät vaihtoehtomediat.
’..Ainakin siitä voidaan olla varmoja etteivät deep state-globalistit luovuta. ’
Tietäen keistä ’kopla’ koostuu ja mikä on sen ylijumala niin luovuttamista lienee turha odottaa.
Ehkä Putin on tajunnut asian koska on rakentanut maalleen kunnon sotilaallisen iskukyvyn. Se lienee ainoa tie jos aikoo pysyä suvereenina. Eikä mikään viittaa oikein siihen että hän tuntisi vetovoimaa koplaa kohtaan ja olisi mukana sen ’maailmanparannushankkeissa’ vaikka moni siihenkin uskoo.
Hold my beer and watch this!
In a recent interview Putin was asked about the rationale of a retaliatory strike by Russia if she was attacked by the USA.
Putin replied the following: “Yes, for mankind this would be a global catastrophe, for the world it would be a global catastrophe, but as a citizen of Russia and as the Head of the Russian state I ask: “what need would we have a world if there is no Russia?“.
So there you have it, directly from Putin: if the AngloZionist plan is to eliminate Russia (whether physically or otherwise), then the Russian people have no need for such a world. Consider these words as the Russian version of a very loud, almost desperate, rattle.
https://thesaker.is/hold-my-beer-and-watch-this/
….. ”Ehkä Putin on tajunnut asian koska on rakentanut maalleen kunnon sotilaallisen iskukyvyn. Se lienee ainoa tie jos aikoo pysyä suvereenina. Eikä mikään viittaa oikein siihen että hän tuntisi vetovoimaa koplaa kohtaan ja olisi mukana sen ’maailmanparannushankkeissa’ vaikka moni siihenkin uskoo.”
Vai ei muka MIKÄÄN viittaa siihen…. ja jos aikoo pysyä suvereenina… ja ei muka tunne vetovoimaa koplaa kohtaan? Holy shit. Etkö ole vieläkään hoksannut sitä, että jokaisen maan sotilaallinen iskukyky on suunnattu omia kansalaisia vastaan, koska kaikki sotilaalliset järjestelmät jokaisessa kansallisvaltiossa idästä länteen, kuten myös poliisi, on alistettu saman isännän alaisuuteen. Sen maallinen isäntä ei ole haamu nimeltään deep state tai sionistit, vaan se on sangen pieni satanistinen rikollisryhmä, joka toimii Vatikaanin (uskonnot ja military by black pope), Washingtonin (politiikka, terroristit ja sodat) ja City of London’in (maailmantalous ja raha) kautta. Se tarkoittaa sitä, että kaikki, kuten pelleTrump, valePutin, sarjakuvaKim, Nato, YK ja kaikki sen alla toimivat BS organisaatiot ovat valhetta – kaikki.
Sokea kana ei löydä jyviä vaikka kuinka nokkii!
Puhutaan kyllä pimeistä voimista. jotka ovat kaiken takana. Niiden on joissakin kirjoituksissa sanottu koostuvan 12 henkilöstä.
Onko niin että heidän nimiä ei tiedetä? He olisivat aivan muita kuin esimerkiksi Rotschild- ja Clinton-klaani. Mustasta piispasta kylläkin kirjoitetaan. Musta piispa taisi vaihtua jokin aika sitten ja oliko niin että musta piispa ei ole enää Roomassa.
Kun nyt lyttäät deepstate-globalistit, niin lyttäätkö , Tulenkantaja, myös malteesi ja jesuiitta erottelun. Siis että Trump kuuluu ”jesuiittoihin” ja esimerkiksi Clinton malteeseihin ( Malteser saksaksi).
’..Etkö ole vieläkään hoksannut sitä, että jokaisen maan sotilaallinen iskukyky on suunnattu omia kansalaisia vastaan,..’
Juu, en ole.
’Sokea kana ei löydä jyviä vaikka kuinka nokkii!’
Tuohon liittyen muistan kyllä ne aiemmat Flat-earth-juttusi joita tarjoilit tosissasi mutta luotin enemmän tähän:
https://www.henrymakow.com/2016/02/Flat-Earth-Psyop.html
Joko on jyvä löytynyt?
Jonkinlaista logiikkaa käyttäen, on vaikeaa kuvitella Assadin tappavan oman kansansa lapsia, naisia, sekä vanhuksia. Haastatteluissa mies osoittautuu olevan tasapainoinen maansa päämies. Puolustautuu luotettavasti jenkkien älyttömiin syytöksiin, jotka suorastaan huutavat puolueettomien tutkijoiden lausuntoja kaikista massamedian julistuksista. ”Fake-News” hakkaa kaikki voimakkaimmat räjähteet.
Mitään ei voida rajata ulos jounitteluista. Meillä ”Flatuksilla” ei ole tarkkoja tietoja, koska pirut ovat aina meitä edellä. Laskisin varmasti kuorman housuihini, jos Assad osoittautuisi olevan Trumpin vietävänä ??? Miksi Syyria ei pudottanut jenkkien ”leluja” pitkin aavikoita. Minä olisin sen tehnyt jos maahani olisi hyökätty.
Linkki edelliseen.
Macron in den USA: ”New Deal” zu Iran schmieden https://deutsch.rt.com/international/68926-macron-in-usa-new-deal-zu-iran/
Huomasin juuri että en olisi saanut vetää johtopäätöksiä liian nopeasti. Ainakin sputnik deutschlandin mukaan Syyrian pommitukset tulevat jatkumaan. https://de.sputniknews.com/zeitungen/20180420320412958-trump-angriff-saudi-unterstuetzung/.
Aikomus on että Israel hyökkää ilmasta käsin ja Saudi-Arabia tukee ilmaiskuja maasta käsin panssariarmeijalla.
”Vorgesehen ist, dass Israel die Offensive aus der Luft und Saudi-Arabien mit einer Panzerarmada am Boden
unterstützt”.
Venäläismediat kertovat että Trump ja Macron pyrkivät kiertämään turvallisuusneuvoston ja Venäjän veto-oikeuden ja tukeutumaan vanhaan vuodelta 1950 peräisin olevaan YK-resoluutioon jonka mukaan tärkeät ratkaisut sodasta ja rauhasta tehtäisiin enemmistöpäätöksenä YK:n yleisistunnossa.
saksaksi:
” eine alte UN-Resolution aus dem Jahr 1950 beziehen wolle, die „wichtige“ Entscheidungen über Krieg oder Frieden nicht mehr im UN-Weltsicherheitsrat (wo eben auch die Atommächte Russland und China ein Veto-Recht haben), sondern durch einfache Mehrheit bei einer allgemeinen UN-Generalversammlung beschlossen werden sollen”.
alkuperäinen venäjäksi
https://vz.ru/news/2018/4/24/919519.html
YK:n yleisistunnossa länsiliittoutumalla on varma enemmistö!
’..Trump ja Macron pyrkivät kiertämään turvallisuusneuvoston ja Venäjän veto-oikeuden..’
Macronista kuoriutuikin siirtomaaherra
Ranskan presidentti Emmanuel Macron puhuu demokratiasta mutta käyttäytyy kuin kansainvälisistä laeista piittaamaton siirtomaaherra. — Niinpä mutta sama pätee Trumpiin ja koko globaaliin sionistikoplaan.
https://www.turpeinen-saari.net
Kiusallista katseltavaa — tämän tason miehet (kö?) ’kehityksen’ vetureina ’nwo-arvoyhteisössä’
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/201804260141744_v0.shtml
Jatkoa em. Alex Jonesin artikkeliin:
”Alex Jones Red Alert -varoitus – Osa 2”, https://mvlehti.net/2018/04/25/alex-jones-red-alert-varoitus-osa-2/
Turvallisuusnevostot ovat yleensä yhtä tyhjän kanssa. Jonkinlainen ”puoluekuri on jokaisssa asiassa”.Tavallisen tallaajan on hyvin vaikeaa päästä perille, missä mennään ? Kaikenlainen kieroilu on kehitetty huippuunsa, ja silti aina löytyy uusia rötöstentekijöitä. Saatanan hallitsemassa maailmassa, ei ole edes uskonnollisista mitään ratkaisevaa hyötyä, heidän harhaoppinsa sekoittavat kaiken aiheuttaen lisävaikeuksia. Uskonnot ovat vahvinta myrkkyä rauhalliselle rinnakkaiselolle. Omituista mitenkä rauhaa rakastavat harjoittelevat tappamisen taidot. Rauha saadaan aikaan kun ihminen ei enää tallaa tätä maapalloa.
Assad/Venäjä myönteisten lähteiden vastapainoksi kannattaa lukaista muitakin lähteitä tehdystä iskusta:
https://www.bellingcat.com/news/mena/2018/05/01/lethality-chlorine-gas-possible-explanation-high-casualties-deaths-following-april-7-2018-attacks-douma-syria/
https://www.bellingcat.com/news/mena/2018/04/29/pieces-matter-syrias-chlorine-bombs-douma-chemical-attack/
Assad+Venäjä porukan räikeät valheet, estelyt ja huijaukset ainakin vahvistaa syyllisyyttä.
https://twitter.com/RobertMackey/status/987647560516063232
Todennäköisimmin kyseessä oli taas yksi lukemattomista kemiallisista iskuista joita Assad tehtailee.
https://en.wikipedia.org/wiki/Use_of_chemical_weapons_in_the_Syrian_Civil_War
Eihän syyttömällä olisi mitään syytä estellä asian tutkimuksia.
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_vetoed_United_Nations_Security_Council_resolutions
VV:n artikkelia ei kenenkään tarvitse pitkälle lukea:
”Viimeksihän tämä nähtiin Syyrian Douman oletetun kaasuiskun tapauksessa. Todisteeksi riitti sotateatteriseurue Valkokypärien (White Helmets) sopivasti paikalle osuneiden TV-kameroiden edessä suorittama ”pelastusoperaatio”, jossa pelastettavia lapsia suihkutettiin vedellä. Valkokypärä-lääkäreiden omat suojavarusteet olisivat olleet olemattoman riittämättömät, mikäli todellinen kaasuisku olisi ollut kyseessä.”
.. niin ilmiselvää on venäjäjohtoisen aivopesun vaikutukset….
Ei normaalijärjellä varustetut ihmiset tuollaisia kirjoittelisi.
”Wannabe” journalistien pitäisi perehtyä asioihin ja harjoittaa maalaisjärkeäkin, jos haaveilevat kirjoittavansa vakavasti otettavia artikkeleita.
No mihinkäpä koira karvoistaan pääsee.
Hyvin sanot: ’..No mihinkäpä koira karvoistaan pääsee…’
Et todellakaan näytä pääsevän russofobia-karvoistasi eroon. Sitkeästi jatkat vain tuota samaa jankutusta totuudesta välittämättä. Kyllähän netistä löytyy pilvin pimein satua ja tarinaa lapsenmielisille ja rahan perässä juokseville trolleille.
Alzheimerin siitä saa kun ei käytä omia aivosolujaan.
Luulen että jokainen täyspäinen täällä ohittaa juttusi jo nimesi nähtyään.
Tässä vielä aivopestylle russofoobikolle aivotyötä … ettei vaan taas olisi sellaista jota ei tarvi lukea kuin pari riviä kun ymmärryskyky loppuu? :
Hating on Putin by Jewish Owned Media – Part 1, TIME Magazine
A reader sent in cover collages for a whole bunch of magazines, and we will be publishing them as a series. The first is Time, a big-time liar when it comes to Russia.
In my article, It’s Time to Drop the Jew Taboo, I argued that the relentless demonization of Putin and Russia is largely a Jewish phenomenon, pushed very hard in Jewish-owned media, and that this peculiarity warrants a balanced, public discussion. I think this reader sought to provide evidence backing up that assertion.
Can Time be described as ’Jewish’, in ownership or staff?
In my article,
It’s Time to Drop the Jew Taboo,
I argued that the relentless demonization of Putin and Russia is largely a Jewish phenomenon, pushed very hard in Jewish-owned media, and that this peculiarity warrants a balanced, public discussion. I think this reader sought to provide evidence backing up that assertion.
If we, as a society, want to unpack this endemic lying about Russia, we have to be able to discuss who is behind it, and why. This is not a complaint against Jews in general, just the small group of them who dominate our media, and mislead us so about Russia, and a lot of other things.
https://russia-insider.com/en/hating-putin-jewish-owned-media-part-1-time-magazine/ri22818
https://russia-insider.com/en/its-time-drop-jew-taboo/ri22186
Juuri se sana JEW, on peloittava sana ilmoittaa yleisillä kanavilla, koska jos se sana ilmaistaan väärässä ilmapiirissä, sen sanan ilmaisijalle syntyy valtavia vaikeuksia
ympäristössään jossa yrittää tehdä elatuksensa. Se alkoi heti toisen M-sodan jälkeen
Euroopasta USAahan muuton jälkeen, HOLOKAUSTI sanan tukemana. Lisäät siihen
pankkikartellien laajenemisen, Federal Reserve pankin perustamisen, rahan-paino-
koneineen, niin alkaa kuva hahmoittumaan. Peruutusvaihde ei enää toimi. Nyt vain
voimme odottaa itäisten valtamaiden jarruttavaa vaikutusta, toivossa edes hidastaen sivistyneempien maiden totaallista tuhoontumista. Jos ei olisi ikäviä,
vastenmielisiä uutisia, niin ei kait olisi enää mitään uutisia.
Taitaa mopo hyytyä tässä totuudenetsinnässä…
Enpä usko, että hyytyy.
Mopoja nimittäin on kohtalaisen paljon liikenteessä, ja kun yksi piiputtaa, uudet valtaavat alaa.
Toista se on noiden mersujen ja volkkareiden kanssa; ne joutuvat vilpillisin keinoin salaamaan omat todelliset päästölukemansa. Niidenkin päästöjen luonne alkaa selvitä yhä useammalle.
Hieman päivän teemasta poiketen, koska se jo on tullut itselleni tavaksi. Oikeudesta ja kohtuudesta puhuttaessa, tuore uutinen Amerikan ISÄSTÄ Bill Cosbystä, jota miljoonat suorastaan rakastivat.
Hän sai tuomion 5-30 vuotta vankeutta, mitä se sitten meinaakaan ? 80 vuotias 90% sokea vanhus
ei varmaankaan kestä vuottakaan vankilassa. Kymmenisen naista syyttivät seksuaalisesta rikoksista.
Se näyttää olevan muotivillitys. Torstaina tuomari Gavanauhg joutuu todistamaan syyttömyytensä
erästä nais-tohtoria vastaan, joka ei muista eikä tiedä missä hänelle tehtiin seksuaalista väkivaltaa ?
Vasemman laidan syyttäjät ovat vieläkin katkeria hävittyään viime vaalit, se on kaiken takana.
Demokraattinen oikeuden turva on väännetty nurin-niskoin.
FOX TV-kanavalla juuri meneillään vasemmiston johtama ”Kangaroo-Court”, jossa selviää miten juutalaiset
lakimiehet aikovat tuhota katolilaisen tuomarin nimityksen korkeampaan oikeuteen. Uskonnollinen sekä poliittinen tausta näyttää olevan määräävänä tekijänä voimien mittelyssä. Tähänastinen seuranta löyhkää,
ja ontuu pahasti, koska ”syyttäjä” muistaa hyvin vähän 38 vuotta sitten tapahtuneista asioista. Uusia ns.
todistajia ilmenee viimehetkillä, viekkaasti väritetyin kertomuksin kärjistyen ”joukkoraiskauksiin”. Samat
naiset palasivat kuitenkin jatkamaan smanlaista ryyppyjuhlimista, saman mies-porukan kanssa monet kerrat vaikka olivat sellaiseta käytöksestä muka kauhuissaan.Ohjelman takia esiintyy kasvavaa pahoinvointia.