Failed state – suomeksi “romahtanut valtio” tai “romahtanut tila” – on termi, jota toistellaan Somalian kohdalla koskaan miettimättä miksi näin kävi 1970-luvun alussa vielä rauhalliselle ja nopeasti vaurastuvalle maalle. Siis mikä meni pieleen?
1970-luvun puolivälissä kuivuus koetteli sekä Etiopiaa että Somaliaa. Joistain syistä se ja energiakriisi iskivät pahemmin Etiopian yhteiskuntarauhaan. Levottomuuksien jälkeen monarkki Haile Selassie luopui kruunusta, mutta se ei tuonut ruokaa pöytään ja levottomuudet ja valtataistelu jatkuivat. Kuten muutkin kehitysmaat, molemmat maat pyrkivät kilpailuttamaan Yhdysvaltoja ja Neuvostoliittoa saadakseen apua.
Mutta syistä, joita emme ehkä koskaan tule tietämään, Etiopian hallitus pelkäsi Yhdysvaltain tukevan jotain ryhmittymää vallankaappauksessa. Ilmeisesti juuri sen vuoksi huhtikuussa 1977 Etiopian hallitus kiitti Yhdysvaltain tiedustelupalvelua ja sotilaita saamastaan avusta, toisin sanoen pyysi heitä poistumaan maasta. Se oli ymmärrettävää, koska eri etnisiin ja poliittisiin ryhmiin jakautunut ja kuivuudesta ja alueellisista konflikteista kärsivällä maalla oli ongelmia riittävästi omastakin takaa ilman jatkuvia vallankaappauksia.
Tuo tapahtuma, amerikkalaisten sotilaiden lähtö Addis Abebasta huhtikuussa 1977, käynnisti tapahtumaketjun, jonka seurauksena sekavat sodat jatkuvat Somaliassa edelleen, nyt 41 vuotta myöhemmin.
CIA ja osa Yhdysvaltain poliittista johtoakin katsoi “menettäneensä” Etiopian Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Se haki kuumeisesti keinoa korjata tilanne ja valitsi ratkaisuksi Etiopian somalit, jotka muiden etnisten ryhmien tavoin kapinoivat Addis Abeban hallintoa vastaan.
Se tarjosi Somalian hallitukselle “turvatakuut” jos Somalia hyökkäisi Etiopian itäosaan Ogadeniin, “vapauttamaan” alueen somalit “kristittyjen hirmuvallasta”. Sisäpiiritietojen mukaan Somalian presidentti Siad Barre vastusti ajatusta, mutta valitsi lopulta mieluummin sen kuin sotaisimpien kenraalien toimeenpaneman vallankaappauksen.

Tuossa vaiheessa sekä Somaliaa että Etiopiaa taloudellisesti ja asiantuntija-avulla tukenut Neuvostoliitto luonnollisesti vastusti suunnitelmaa. Sen seurauksena kaikki neuvostoliittolaiset kehitysyhteistyön tekijöistä sotilaisiin karkotettiin maasta.
Elokuussa 1977, vain neljä kuukautta Addis Abeban tapahtumien jälkeen alkoi Ogadenin sota, joka tuli muulle maailmalle täytenä yllätyksenä. Sotaretki oli aluksi yllätyshyökkäyksen tehneelle Somalialle voitollinen, mutta pitkän ja verisen sodan jälkeen se joutui tunnustamaan häviönsä ja vetäytyi entisen ja nykyisen rajansa sisäpuolelle.
“Kun hävinnyt armeija palasi kotiin, mikään ei enään ollut ennallaan”, on lause joka on jäänyt soimaan korviini. Yhteiskunnan ja armeijan moraali oli lyöty, köyhyys pahentunut ja hajallaan olevat sotilaat ryöstivät väestöltä sen minkä tarvitsivat elääkseen.
Sillä oli kuitenkin toinen, vielä pahempi seuraus. Somaliassa on aina vallinnut paimentolaiskulttuuri jossa ihmiset kuuluvat sukuihin ja klaaneihin eikä mihinkään maantieteellisiin alueisiin. Sekä arabien, italialaisten että neuvostoliittolaisten vaikutuksesta ajatus kuulumisesta johonkin maahan, kaupunkiin tai kylään yhteenkuuluvaisuuden perusteena oli kuitenkin saanut jalansijaa ja tullut vallitsevaksi ajatustavaksi 1970-luvulle tultaessa.
Tuo nykyaikainen ja kansallisvaltioille välttämätön ajatusmalli muuttui täysin hyödyttömäksi kun valtiosta ei ollut apua ja ainoa tuki ja turva oli oman suvun ja klaanin ihmisissä, joiden apuun saattoi luottaa. Seurauksena oli Afrikassa harvinaisen, yhteen yhteiseen kieleen perustuvan kansallisvaltion perustuksen romahtaminen ja sadan vuoden aikana toistensa alueille levinneiden klaanien vallan uudelleen syntyminen. Ja klaanien välinen taistelu maa-alueista ja resursseista ja vallasta.
Kuten usein muuallakin, CIA hylkäsi suojattinsa. Siad Barren hallitus sai kaatua.
Ja kuten niin usein muuallakin, “pahan diktaattorin” vallasta syökseminen ei kuitenkaan lopettanut ongelmia vaan eri klaanien ja ryhmittymien taistelu on jatkunut jokseenkin yhtäjaksoisesti, alueittain vaihdellen aina tähän päivään, vuoteen 2018 saakka.
TILAISUUS RAUHAAN avautui vasta 15.3.1993, jolloin klaanien johtajat sopivat kuivuuden ja nälänhädän kourissa Addis Abebassa yhteishallituksen perustamisesta Mogadishuun. Se kuitenkin kariutui ”Black Hawk Down” -nimellä tunnettuun tapahtumaan Mogadishussa.
Mogadishussa toimi paikallisen klaanin oma ”vaihtoehtoinen media”, somalinkielinen radioasema. Joistain syistä se haluttiin vaientaa ja tehtävä annettiin pakistanilaiselle yksikölle, joka hyökkäsi radioasemalle 5.6.1993. Hyökkäys epäonnistui ja siinä kuoli 27 pakistanilaista ja haavoittui kolme amerikkalaista. Yhdysvallat ja pitkälti sen ohjauksessa vuonna 1993 ollut Yhdistyneet Kansakunnat eivät kuitenkaan ottaneet virheestä opikseen ja seuraavana päivänä Yhdistyneet Kansakunnat alentuivat yhdeksi sodan osapuolista, mikä asema sillä on edelleen Somaliassa.
Yhdysvallat uskoi klaanin johtajan piileskelevän ”Safe House” -nimellä kutsutussa rakennuksessa ja teki iskun helikopterein ja raketein. 17 minuutissa kuoli 73 suvun jäsentä, etupäässä naisia ja lapsia, mutta ei klaanin johtaja, joka ei edes ollut koko rakennuksessa. Tästäkään virheestä ei otettu opiksi vaan suunniteltiin uusia sotatoimia tätä yhtä klaania vastaan.
3.10.1993 amerikkalaiset lähtivät muutaman helikopterin ja yli sadan sotilaan voimin pidättämään yhtä klaanin johtajista, mutta hyökkäys epäonnistui ja Black Hawk -helikopterit ammuttiin alas. On kohtalon ivaa, että sen tekivät asemiehet jotka olivat saaneet taitonsa CIA:n itsensä Afganistanissa kouluttamilta al-Qaidan jäseniltä.
Amerikkalaisten sotilaiden ruumiita raahattiin Mogadishun kaduilla ja kaikki amerikkalaisen kotiyleisön silmien edessä olohuoneiden televisioruuduissa. Radioaseman sulkemiseksi aloitettu sotilasoperaatio osoittautui täydeksi sotilaalliseksi ja poliittiseksi fiaskoksi, ja Yhdysvallat vetäytyi Somaliasta vuodenvaihteessa.
Ehkä suurin vahinko tapahtui siinä kun CIA peitteli konfliktin syytä, väkivaltaista yritystä sulkea radioasema, ja kertoi sotilaallisen toiminnan syynä olleen ”avustuskuljetusten turvaaminen”.
Kuten John L. Hirsch toteaa, samoihin aikoihin toteutetut avustuskuljetukset kyllä saatiin perille ja olivat todellinen menestystarina. Mutta ne joutuivat länsimaisissa tiedotusvälineissä täysin noiden Mogadishun tapahtumien varjoon. Ja lopputuloksena humanitäärisen avustustoiminnan maine kärsi valtavan tappion länsimaissa.
Yhdistyneet Kansakunnat menetti myös somalien luottamuksen ja sen tukemat hallitukset kuten Transitional Federal Government pysyivät pystyssä vain eri asemiesten ryhmittymien tuella.
SEURAAVA TILAISUUS rauhaan tuli 2006, jolloin lukuisat somalit yhdistivät voimansa Eritreassa asuneiden somalijohtajien kanssa, jotka nopeasti saattoivat Somalian levottomat etelä- ja keskiosat yhden hallituksen, Islamic Courts Unionin, alle. Seurasi lyhyt rauhan ja järjestyksen kausi.
Mutta jälleen Yhdysvaltojen johdolla Yhdistyneet Kansakunnat kävi sotaan osapuolena osapuolien joukossa. Sotaan saatiin mukaan somalien laajalti vihollisekseen mieltämä Etiopian armeija.
Sen seurauksena Transitional Federal Government sai kyllä kukistettua Islamic Courts Unionin hallituksen, mutta ei saanut maata haltuunsa.
Käytännöllisesti kaikki asialliset siviilihallinnon asiantuntijat siirtyivät Islamic Court Unionista toimimaan Transitional Federal Governmentin kannssa ja jäljelle jäivät vain fanaattisimmat äärioikeistolaiset, jotka ottivat uudeksi nimekseen Al Shabab. Lopputuloksena oli siten vain Islamic Courts Unionin varsin asiallisen siviilihallinnon korvautuminen sotaisella ja äärioikeistolaisella Al Shababilla ja loputtomien sotien jatkuminen.
Vuodesta 2011 alkaen Transitional Federal Government on saanut verisellä sodalla Mogadishun ja suuret kaupungit haltuunsa, mutta suuret osat maaseudusta ovat edelleen Al Shababin hallussa eikä samanlaista rauhaa kuin ennen Ogadenin sotaa ole edelleenkään saavutettu vuoteen 2018 mennessä.
16.9.2012 klaanien vanhimmat, ”parlamentti”, valitsivat presidentiksi Hassan Sheikh Mohamudin. Hän oli vuosikymmeniin ensimmäinen siviili valtion päämiehenä ja taustaltaan yliopistomies.
Hänen kaudellaan alettiin rakentaa normaalia siviilihallintoa hallituksen valvomilla alueilla.
8.2.2017 klaanien vanhimmat valitsivat seuraavaksi presidentiksi Mohamed Abgullahi Mohamedin, joka tunnetaan paremmin nimellä Farmajo. Myös hän on tehnyt uransa siviilivirkamiehenä sekä Somaliassa mutta myös Yhdysvalloissa. Hänen odotetaan parantavan normaalin sivistysvaltion toimintoja. Siinä onnistuminen parantaisi tulevan rauhan mahdollisuuksia.
Mutta on mahdollista, että ulkomaista riippuvaisen presidentin ja hallituksen todelliseen mandaattiin eivät edes kuulu todelliset rauhanneuvottelut tärkeimmän kapinallisjärjestön, Al Shababin kanssa.
Vuodesta 2006 Islamic Courts Unionia ja sen verisempää seuraajaa vastaan käydyn sodan seurauksena ja ehkä etenkin Barack Obaman lupaamien tapporahojen vauhdittamana sota on levinnyt myös aiemmin rauhallisempiin maan pohjoisiin osiin.
Vuonna 2018 rauhan suurimpana esteenä on se, että edelleenkään Yhdistyneet Kansakunnat ja Yhdysvallat sekä niistä riippuvainen Somalian hallitus eivät halua aloittaa rauhanneuvotteluja Al Shababin kanssa.
Niiden aloittaminen odottaa tulevaa Somalian rauhantekijää. Ratkaisumalleja on useita. Mosambikin mallissa kapinallisjohtajat lahjottiin luopumaan kapinasta, mikä toimi hyvin. Etelä-Afrikan mallissa perustettiin erityinen sovintotuomioistuinten järjestelmä, ja se oli myös menestys.
Malleja ratkaisulle on kun halua löytyy. Mutta yksi asia on varma: vihaa ei voi voittaa vihalla eikä sotia voi lopettaa sotimalla. Siitä on jo yli viiden tuhannen vuoden kokemus.
¤
Mikko Aalto on siviiliammatiltaan lääkäri, joka on työskennellyt vuodesta 1985 Itä- ja Keski-Afrikassa ja vuodesta 2012 Somaliassa.
¤
Aineistoa
Ogaden War | Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Ogaden_War
Somalia | Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Somalia
Hirsch, John L | Foreign Policy (12.8.2011): The Black Hawk Down Effect http://foreignpolicy.com/2011/08/12/the-black-hawk-down-effect/
¤

Hyvä artikkeli, jonka pilaa ainoastaan äärioikeisto -termin käyttö uskonnollisesta fanaatikkojoukosta. Äärikonservatiivikin olisi ollut parempi.
Äärioikeisto viittaa siihen että nämä olisivat samaa luokkaa, tai jopa radikaalimpia oikeistolaisia, kuin Adam Smith tai Ron Paul. Että jos uskot liikaa vapaisiin markkinoihin, pieneen valtioon ja yksilönoikeuksiin, olet kohta käristämässä vääräuskoisia somalian aavikolla.
Äärioikeisto-termihän tuli Stalinilta toisen maailmansodan jälkeen. Fascismi-aate perustui Giovanni Gentile -nimisen tunnustuksellisen marxistin teorioihin siitä miten marxilaisuuteen vääjäämättömästi osalta kuuluneelta luokkavihollisten likvidoimiselta vältyttäisiin. Hän kehitti ajatuksen siitä miten jokaisella luokalla on elimellinen osansa yhteiskunnassa. Kunkin maan eri luokat pitävät toisistaan huolta, eikä siis luokkavihollisia ole.
Fascismi oli siis vain sosialismin nationalistinen variantti, mistä nimitys ”kansallis-sosialismi” tuleekin.
Tälläkin sosialismin muodolla oli kuitenkin valtavia ongelmallisia seuraamuksia, mitkä eivät juuri manifestoituneet Italiassa, mutta sitäkin voimakkaammin Saksassa. Toisen maailmansodan jälkeen kuitenkin Stalinilla oli ongelma: kymmeniä miljoonia oli kuollut sodassa, joka oli pohjimmiltaan kahden sosialistisen haaran välinen sotilaallinen konflikti.
Hän kehitti kuuluisan hevosenkenkäteorian perustan. Natsit eivät olleet sosialisteja, vaan sosialisteiksi naamioituneita äärioikeistolaisia – mahdollisimman kaukana vasemmistosta. He ainoastaan muistuttivat vasemmistolaisia, koska hevosenkengän päät ovat lähellä toisiaan.
Todellisuudessa kyse ei ole hevosenkengästä, vaan kaksipiikkisestä haarukasta. Fascismi ja internationaalinen sosialismi ovat haarukan piikkien päässä vierekkäin, ja kaukaa varren päästä löytyy äärioikeistolaisuus, sieltä Ron Paulin, Adam Smithin ja Milton Friedmanin seurasta.
Kiitos hyvästä kommentista. On hyvä käyttää samoja sanoja kuin tavallisten ihmisten suuri enemmistö käyttää.
Kyseessä ei ole uskonnollinen fanatismi vaan nimenomaan poliittinen ja ideologinen suuntaus.
”Äärimmäinen islamilaisuus” edellyttää kääntämään toisenkin posken jos sinua lyödään poskelle.
Sanan ”äärioikeistolainen” käyttö on hyvin perusteltu ja sen perustelu on paljon yksinkertaisempi:
vasemmistolaisuuden, ei ainoastaan ”sosialistien” vaan myös vasemmistoliberalismin ydin on ihmisten tasa-arvoisuus. Siinä tärkein ihmisoikeus, oikeus elämään, kuuluu kaikille. Sen vastakohtana on oikeistolaisuus jonka mukaan ihmiset ovat luonnostaan eriarvoisia. Mutta ”tavallinen oikeisto” kunnioittaa tietyntasoista arvoa kaikille ihmisolennoille ja etenkin sitä tärkeintä, oikeutta elämään.
Juuri tässä äärioikeisto eroaa kaikista muista, se jakaa ihmiset ”omiin”, ”meihin” ja ”vihollisiin” ja ”niihin”; ja pitää viimeksimainittujen tappamista ei ainoastaan hyväksyttävänä vaan myös suositeltavana. Tämä riippumatta ”lippujen väristä” ja siitä onko fraseologia ”sosialistista” vai ”kapitalistista”.
Adam Smith ja Ron Paul eivät ole äärioikeistolaisia, kaukana siitä.
Kansallis-sosialismi on äärioikeistolaisuutta. Se syntyi jo 1914 kun eri Euroopan maiden ”sosialistit” äänestivät oman kansakuntansa yksinvaltaisen monarkin ja kapitalistien puolesta toisten kansakuntien köyhää työväkeä ja ryysyköyhälistöä vastaan sotabudjeteista äänestettäessä. Jean Jaurès ja Rosa Luxemburg taas vastustivat tätä.
Se aloitti maailmansotien ja kylmien sotien vuorottelun koko maailmassa joka on nyt jatkunut 104 vuotta, pitempään kuin Somalian ”failed state” ja on myös viimemainitun perimmäinen syy.
””Äärimmäinen islamilaisuus” edellyttää kääntämään toisenkin posken jos sinua lyödään poskelle”
No, ei sitten todellakaan edellytä, vaan antaa luvan surmata lyöjä, jopa ilman lyöntiäkin!
Eivät maailmansodat johtuneet äärioikeistosta, tuo selitys on aivan liian lapsellinen nieltäväksi….
Sionistinen Britannia ja sionistien maailmanherruusoppi maailmansotien todellinen syy.
Britain is the epicentre of world Satanism and is in the control of Lucifer.
The British Are Driving the West’s War Agenda—But Why?
http://tapnewswire.com/2018/04/britain-the-epicentre-of-world-satanism/
https://www.globalresearch.ca/the-british-are-driving-the-wests-war-agenda-but-why/5636776
Richard C. Cook
How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
Tämä vielä
Kaikki viime vuosikymmenten huomattavat ongelmat, kuten sodat, vallankumoukset sekä talous- ja pankkikriisit ovat sionistisen mafian käsialaa.
Näyttää siltä, että mihin ikinä äärisionistit tarrautuvat, se tuhoutuu ja kuolee. Tuhon levittäminen ei rajoitu vain yllä mainituille alueille, vaan jokainen yhteiskunnan sektori on heidän saastuttamansa.
http://www.magneettimedia.com/ensimmaisen-ja-toisen-maailmansodan-synnyttajat-ja-muita-havaintoja/
Vuosien etsiskelyssä en ole löytänyt yhtään viitettä juutalaisten tai siionistien osuuteen Somalian kurjuudessa.
Eikä salaliitoista. Ongelmien alkuna voidaan pitää julkisesti tunnettua Five Eyes järjestöä. Se on Yhdysvaltain, Englannin, Kanadan, Australian ja Uuden Seelannin salaisten palvelujen virallinen yhteistyöjärjestö.
Ei siis mikään salaliitto.
Voidaan viitata sanontaan ”Kaikki [ainakin suuret] sodat ovat [sionisti-]pankkiirien sotia.”!
On totta että ”äärioikeisto” poliittisena ryhmänä ei ollut ensimmäisen maailmansodan syy.
Sen syy oli äärioikeistolaisuus. Se on ajattelutapa, sekoitus ylimielisyyttä ja vihaa ja se pitää vihansa kohteina olevien ihmisten tappamista sekä hyväksyttävänä että ratkaisuna monen moniin ongelmiin.
Ja sota tarkoittaa juuri ihmisten tappamista, mutta joukkomittaisesti.
Äärioikeistolaisuutta on eniten ns äärioikeistolaisissa järjestöissä, mutta sitä on kaikissa järjestöissä joissa on ihmisiä jäseninä. Sillä se on inhimillinen heikkous, jäänne ajalta jolloin esi-isämme olivat eläimiä. Sitä on kaikissa ihmisissä ja valitettavasti myös minussa.
Baader-Meinhof ryhmä on yksi parhaista esimerkeistä järjestöstä joka oli puhtaasti äärioikeistolainen mutta halusi itse uskoa olevansa vasemmistolainen.
Sen jäsenet pitivät itseään muita ihmisiä parempina ihmisinä, jaloina, ”adel”, joiden messiaanisena tehtävänä oli ottaa valta itselleen ja pelastaa maailma. Aateliston valta, tai ”feodalismi” jota se edusti on luonteeltaan oikeistolaista. Ja sen väkivalta äärioikeistolaista.
’Baader-Meinhof ryhmä .. pitivät itseään muita ihmisiä parempina ihmisinä, jaloina, ”adel”, joiden messiaanisena tehtävänä oli ottaa valta itselleen ja pelastaa maailma..’
Tuo on ’valitun kansan’ käsitys itsestään, jota edustaa vanhatestamentillinen ja talmudismi-juutalaisuus, johon sionismi rakentuu.
”What’s With the Jews?” — pieni ote linkistä:
”Juutalaiset pitävät itseään pienenä vähemmistönä, jota on vainottu koko historian ajan, koska he olivat älykkäämpiä kuin muut. Kirjaimellisesti he sanovat, että heitä vihataan, koska he osoittavat, kuinka suuria ihmiset voivat olla ja muistuttavat goimeja niiden omasta epäonnistumisesta. —[Kommentti: Halpamaista itsensä ylentämistä ja mainostamista joka selittää miksei heitä ole missään toivotettu tervetulleeksi. Vain itsetunto ongelmasta kärsivä mainostaa itse itseään ja rehentelee. Fiksumpi ymmärtää että kehu pitää saada muilta jotta se olisi arvokasta. ”Joka itsensä ylentää, se alennetaan.”]
Voisiko antisemitismille olla joku toinen syy , syy joka johtuisikin juuri juutalaiseliitin omasta itsetunto ongelmasta?
Karkotettu 109 maasta. (Jotkut sanovat 359 kertaa)
Esimerkiksi Talmud ja Kabbala pitävät ei-juutalaisia eläiminä. Elokuva toistuvasti mainitsee juutalaisen mesianismin, jossa juutalaiset ”parantavat maailmaa” ja tuovat utopian. He tekevät tämän tuhoamalla kaiken ’pakanallisen’ (ei-juutalaisen) sosiaalisen rakenteen – perheen, kansakunnan, rodun ja uskonnon. Tämä on globalismin, kommunismin ja NWO: n nykyinen tavoite jota muuttoliike, monikulttuurisuus, sukupuolten tuho, poliittinen ’korrektius’ (ei saa arvostella asiasta), aseiden poistaminen, sensuuri ja vapaan ilmaisun menettäminen ilmentävät.
https://www.henrymakow.com/2018/04/documentary-celbrates-jewish.html
Ylempänä toteat: ”..en ole löytänyt yhtään viitettä juutalaisten tai siionistien osuuteen Somalian kurjuudessa…. ongelmien alkuna voidaan pitää julkisesti tunnettua Five Eyes järjestöä. Se on Yhdysvaltain, Englannin, Kanadan, Australian ja Uuden Seelannin salaisten palvelujen virallinen yhteistyöjärjestö.
Ei siis mikään salaliitto.”
Mutta nuo maathan ovat sionistien verkoston kontrollissa ja sionistit vaikuttavat juuri heidän kauttaan, heidän ns. Juudas-pukkien (Enemy Within) kautta.
Oletko tutkinut tarkemmin noiden maiden toimintaa ja miksi ne toimivat kuten toimivat?
https://www.henrymakow.com/2017/11/History-of-Zionist-Subversion.html
http://tapnewswire.com/2018/04/britain-the-epicentre-of-world-satanism/
Somalia on vain yksi NWO-agendaan kuuluva tai liittyvä tapaus. Tarkoitushan on että maa toisensa jälkeen anglo-sionistisen imperiumin johdolla kaapataan nwo-mafian hallintaan, aivan kuten omammekin on jo kaapattu.
Ei siinä mitään ihmeellistä ole, vain siinä, että tällainen kansakuntia tuhoava ja ryöstävä psykopaattinen mafia voi vielä nykypäivänäkin toimia eikä sille löydy ainakaan lännestä vastavoimaa.
Sitä on vaikea käsittää.
Is the idea of Jewish world domination a ‘myth’ or a reality? Why have Jews been so unpopular throughout history?
From the domination of Germany and Russia, the Jews contrived to leapfrog to the domination of America. We see through a glass darkly, but what we see through the gathering gloom is the grim spectre of an American dystopia in the making: a Third World country hardly worth living in for its rapidly diminishing Euro-American majority. Ruled by a Jewish elite and their Shabbat goy underlings, beyond the reach of international law and hated throughout the world, America is now an Israeli colony in all but name.
Orwell’s bleak vision of the future—“a boot stamping on a human face forever”—this is what lies in store for us and our children unless we awake from our long slumbers in the antechambers of hell.
If we do not take decisive action soon, it will be too late. We will then find ourselves in the Devil’s mousetrap. We will have stepped into a new dimension of reality from which there is no escape — into an alternative universe of unimaginable cruelty and pain.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169429
Israel Shamir:
”Palestiina ei ole sionistisen eliitin perimmäinen tavoite; koko maailma on. Palestiina on vain maailman valtion päämajan paikka.
”Juutalainen lehdistö”
”Harvoja lehtiä vastaan, joissa uhri voi yrittää puolustaa omia tekojaan, on juutalaisilla aina valmiina luotisuihku pilkkaa ja herjaa, jota sadat toimittajat ’oksentavat’ valehtelevista suistaan.”
”What are you talking about?” said he to his colleagues in the gathering. ”So long as we have not the Press in our hands, all that you say is idle! In vain do you organize societies, loans, bankruptcies, and the like; so long as we have not got the Press in our hands to deafen and deceive the world, we accomplish nothing, and our rule remains a phantom of our brain.”
https://www.henrymakow.com/2018/04/media-control-was-key.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169458
Macronista kuoriutui siirtomaaherra — tätä se on kun sionistien nwo-tahdissa marssitaan
http://www.magneettimedia.com/macronista-kuoriutui-siirtomaaherra/
’..so long as we have not got the Press in our hands to deafen and deceive the world, we accomplish nothing, and our rule remains a phantom of our brain..’
Uusi ’luotisuihku’ jolla nwo-mafia lisää valtaansa: internet-sensuuri (ja sen hyväksikäyttö omassa nwo-agendassa)
Lukuisat hyvin rahoitetut, Israelin ja sen puolesta toimivat projektit tekevät sosiaalisessa mediassa pro-Israel-propagandaa ja estävät tosiasiat, joista Israel ei pidä.
Projektit käyttävät israelilaisia sotilaita, opiskelijoita, amerikkalaisia teini-ikäisiä ja muita, ja ne voivat tunkeutua Wikipediaan ja vaikuttaa YouTubeen. Jotkut toimivat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisöjen keskuksissa.
How Israel and its Partisans Work to Censor the Internet
Numerous well funded, organized projects by and for Israel work to flood social media with pro-Israel propaganda, while blocking facts Israel dislikes. The projects utilize Israeli soldiers, students, American teens and others, and range from infiltrating Wikipedia to influencing YouTube. Some operate out of Jewish Community Centers in the U.S.
https://russia-insider.com/en/how-israel-and-its-partisans-work-censor-internet/ri22743
Näissä valtioiden epävakauttamisissa näyttäisi olevan tiettyä systematiikkaa, joka viittaa taustalla vaikuttavaan tavoitteellisen ja keinovalikoimissaan tunnusomaisen salaliittoon tai yhteisiä päämääriä omaavien salamyhkäisten toimijoiden koordinoituun verkostoon. Tyypillistä näille epävakauttamisille on nimenomaan Yhdysvaltojen ja CIA:n osallisuus jonkun maan sisäisten voimasuhteiden horjuttamisessa. Taustalla on usein kylmän sodan aikainen USA- tai Neuvostoliitto-vetoisten blokkien välinen katkera valtapiiritaistelu, minkä vuoksi keinoista on tullut häikäilemättömiä.
NL:n romahtamisen jälkeen blokkiherruuteen tähtäävät voimat ovat kuitenkin jatkaneet toimintaansa. Aluksi niiden tavoitteena oli varmistaa USA:n täysi maailmanherruus, mutta kun tämä asetelma ei oikein vetänyt, piti NL:n tilalle luoda uusi vahva vastapooli, jotta CIA:n tai Pentagonin tapaiset organisaatiot saisivat käyttöönsä riittävästi resursseja. 9/11-iskujen voidaan ajatella olevan selkeä lähtölaukaus uuden blokkitaistelun alkamiselle, jossa ainakin USA:n turvallisuuskoneisto on pystynyt valtaamaan itselleen valtavasti lisää vaikutusvaltaa sekä kotimaassa että maailmalla. Tuosta tapahtumasta sai alkunsa myös Lähi-Idän arabisosialististen valtioden epävakauttaminen, jossa toistuu mm. Somaliasta tuttu kaava.
Geopoliittisen blokkitaistelun ohella tärkeä motiivi näiden epävakauttamisien taustalla on taloudellisen määräysvallan kaappaaminen. Tietyillä alueella oleva itsenäinen valtio perustuu julkiseen omistus- ja määräysvaltaan, joka yleensä sallii yksityisen omistuksen, mutta rajoittaa ja verottaa sitä. Mutta kun keskushallinto saadaan epävakautuksen kautta kaatumaan, niin tuon alueen omaisuuserät, tuotantovälineet tai raaka-aineresurssit ovat yleensä tarjolla ostettaviksi edullisesti ilman niihin kohdistuvia julkisen vallan asettamia rajoituksia tai rasitteita. Levottomuuksien seurauksena maiden talous- ja työmarkkinoiden sääntely romahtaa ja niinpä tarjolle saadaan paljon lähes ilmaista (orja)työvoimaa. Esimerkiksi Libyan tapauksessa alueella on alkanut rehottaa suoranainen orjakauppa ja ihmissalakuljetus. Valtioita ei välttämättä aina jätetä täyteen kaaokseen, vaan joskus niitä pyritään jälleenrakentamaan kuitenkin niin, että aikaisemmin julkisesti tuotetut infrastruktuuri-, turvallisuus-, terveys-, koulutus-, ym. palvelut jätetään yksityisten toimijoiden hallintaan.
Suomalaisilla tai länsimaalaisilla ylipäätänsä on sellainen naiivi uskomus, että epävakauttamiskehitys aina Failed State-tilaan saakka koskettaa lähinnä nk. kolmannen maailman maita. Hyvinvointivaltiomenneisyys sekä poliittisesti ja taloudellisesti vakaat olot ovat tuudittanet länsimaiden asukkaat siihen uskoon, että mitään vastaavaa ei voi sattua meillä ”kotona”. Tämä usko on osoittautumassa lähes rikollisen naiiviksi olkoonkin, että epävakauttamisen mekanismit ovat länsimaissa toisennäköisiä kuin muualla ja niihin kuuluu huomattavasti enemmän hienovaraisia ja pitkäkestoisia psykologisia menetelmiä, kuten väestön eräänlaiseen hyvinvointi-hypnoosiin ja poliittiseen turtumukseen vaivuttamista. Tiedotusvälineiden keskitetty hallinta on tässä prosessissa tärkeää, kun väestö halutaan saada luopumaan mm. julkisesti tuotetuista palveluista, julkisesti säädellyistä työmarkkinoista tai hyväksymään vaikkapa väestörakenteiden peruuttamattomat muutokset.
Sefardi-Roosevelt, Nwo-mafian yksi tärkeä rengas aikoinaan, jo sanoi että kun politiikassa jotain tapahtuu voit olla varma ettei se tapahdu sattumalta.
Mitä pitemmälle olen lukenut Laurent Guyenot’n kirjaa From Yahweh to Zion sitä paremmin ymmärrän häntä. Britannian ’sionistaminen’ on ehkä oleellisin asia sionismin nykyisessä maailmanvallassa ja Nwo-hankkeessa.
”Benjamin Disraeli has been called the true inventor of British imperialism… For Hanna Arendt, Disraeli is a ’race fanatic who in his first novel Alroy (1833) ’evolved a plan for Jewish Empire in which Jews would rule as a strictly separated class’.
https://www.amazon.com/Books-Laurent-Guyenot/s?ie=UTF8&page=1&rh=n%3A283155%2Cp_27%3ALaurent%20Guyenot
Siitä pitäen, kun Moskovan kautta tuli somaleja Suomeen olen yrittänyt päästä selville, mitä klaania tai poliittista suuntausta he edustivat. Olen kysellyt asiaa ministeriötä myöden, mutta vastausta en ole saanut. Siispä toistan kysymykseni, keitä olivat nämä ihmiset ja ketä he edustivat.
Erinomainen kirjoitus!
Jatkuvan sotimisen seurauksena maan luonnonvarat ovat polkumyynnissä. — Sota on ennen kaikkea taloudellinen, ei poliittinen, toimi. (Follow the money, niin löydät sylttytehtaan vai pitäisikö suomeksi sanoa hillotolpan.)
Aina se, joka on vallassa myy mahdollisimman paljon mahdollisimman pikaista lahjusta vastaan ennen kuin myyjäksi vaihtuu kilpaileva klaani. tämä polkumyyntien kierre jatkuu niin kauan kunnes ei ole enää mitään myytävää. Sen jälkeen ”kansainvälinen avustustoiminta” lopetetaan ja maa saa tulla omillaan toimeen. Kun sitten aseetkin loppuvat, maahan tulee rauha ja kansa siirtyy takaisin paimentolaiselämään.
Meillä on samanlainen rakenteiden hajoaminen edessä myös täällä Euroopassa. Se, että jo nyt on muodostunut no-go alueita, on merkki alkaneesta romahduksesta. Tällaiset heimojen hallintoalueet tulevat lisääntymään räjähtävällä vauhdilla, kun kantaeurooppalaisetkin alkavat perustaa omia alueita, joille muilla ei ole tulemista. — Ainakin Sveitsissä on jo perustettu aseellisesti vartioitu ökyrikkaiden asuntosaari, jonne muiden ”heimojen” jäsenillä ei ole tulemista.
Kaija Olin-Arvolalta erittäin polttava kysymys. Myöskin, keitä ovat Kurdit, joita USA suojelee ? Ei suinkaan heidän öljynsä sitä voi ratkaista, vai voisiko ??? Saattaisiko kaukaiset Israelin suhteet vaikuttaa siihen ? Mene, tiedä ?
Kalervo Tuomari kirjoitti: ”Kaija Olin-Arvolalta erittäin polttava kysymys. Myöskin, keitä ovat Kurdit, joita USA suojelee ? Ei suinkaan heidän öljynsä sitä voi ratkaista, vai voisiko ??? ”
Tuntuu siltä, että jotkut asiat ovat edelleen suuria valtiosalaisuuksia.
Askolan ammattikoulussa huumeiden välittäjä väitti olevansa Siad Barren veljenpoika. Tiedä sitten.
Kun Chilen pakolaiset tulivat, oli selvää, ketä he pakenivat. Samoin Vietnamin venepakolaiset. Mutta sen jälkeen kaikki onkin jo hämärämpää.
Balkanilla saatanallistettiin serbit, mutta luultavasti eivät Kosovon albanitkaan mitään pulmusia olleet.
Suomalaisten pitää ilmeisesti vain tyytyä siihen, että pakolaiset ovat pakolaisia, kun niin sanotaan, vaikka he olisivat kotimaassaan syyllistyneet millaisiin hirmutekoihin tahansa.
Ylempänä totesin: ’Sefardi-Roosevelt, Nwo-mafian yksi tärkeä rengas aikoinaan, jo sanoi että kun politiikassa jotain tapahtuu voit olla varma ettei se tapahdu sattumalta.’ Kaikki on siis tarkkaan suunniteltu.
Eiköhän tuo päde näihin ’pakolaisiinkin’. Kun maat hajotetaan niin tarvitaan sopivaa tai oikean laatuista pokolaisainesta.
Kyllä Mafia tietää – ja osaa. Ja oma globalisti eliitimme toivottaa tervetulleiksi. Ja kansanedustajat ihmettelevät eivätkä ymmärrä tai halua ymmärtää vieläkään mistä on kyse. Pääasia että palkka nousee.
Brysseliä kumartavat vallanpitäjämme ja heitä tukeva valtaVALEmedia vaikenevat rajoittamattoman maahantunkeutuja-invaasion todellisista syistä: NWO-agendaa tukeava Kalergi-suunnitelma, ks. http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/ ja Yhdysvaltain maahanmuuttaja-sota eurooppaa vastaan päätoimijana Rotschild-agentti George Soros, ks. ”USA:s migrationskrig mot Europa skall också fördröja finanskraschen”, http://www.whitetv.se/en/gigantic-ponzi-scheme/1359-usas-migrationskrig-mot-europa-skall-ocksa-foerdroeja-finanskraschen.html
– unohtamatta ihmissalakuljettajia, joiden toimia EU-diktatuuri katsoo käytännössä läpi sormien vastakkaisista puheista riippumatta ja Suomessakin joukkoa korruptoituneita poliitikkoja, joilla on kytköksiä maahanmuuttoon liityvää liiketoimintataa harjoittaviin yrityksiin.
Kosovosta on myöhemmin kehittynyt sekä huume-, ase- että ihmiskaupan keskus. Hiljattain silmiini osui uutinen, jossa ennakoitiin uusia taisteluja Kosovoon jäänneiden serbien ja albaanien välillä.
Niin kauan kuin sotien pontimena on talous ja sen voittojen maksimointiin pyrkivä talousjärjestelmä, ei maailman rauhaa ole edes odotettavisssa, koska sodat ovat aina talouden ja riistopolitiikan jatkoa. Kaiken takana on loputon ahneus. Nälän voi tyydyttää, mutta ahneutta ei.
Nimimerkki hannuko pyrkii tehokkaasti sekoittamaan äärioikeisto-käsitettä. Jäin oikeastaan kaipaamaan enää sitä, että hän olisi nimennyt Jeesuksen äärioikeistolaiseksi.
Ainoa aito osumansa oli Milton Friedman, joka loi Chicagon koulukuntana tunnetun talouspoliittisen ajatus- ja toimintajärjestelmänsä, joka sitoi yhteen huippuunsa privatisoidun talouden ja sen väkivaltaisen toteuttamisen. Ensimmäinen toteutus oli Chilessa 1973 sotilasvallankaappauksen jatkumona. Sittemmin vientituota on esiintynyt muuallakin (jopa Jeltsinin Venäjällä), useimmiten CIA:n ja muiden läntisten tiedustelupalveluiden avittamana.
Äärioikeistokäsite on yhä täysin relevantti; siinä oikeistolaiseen politiikkaan yhdistyy vahva väkivaltainen komponentti.
Toivoin Vastavalkean foorumin auetessa, että jospa nyt löytyisi kansanäänelle ”ulostuloikkuna”, mutta saman kallainen ”sontaluukku” se tuntuu olevan kuin muutkin ”kansanäänet”, missä johdatellaan ja taamotaan kasalaisia uskomaan äänellänsä vaikuttamiseensa tässä ”demokraattisessa” tasavallassa.
Katsotko korvenkulkija olevasi ainoa todellinen kansanään?
Vastavalkea on sinulle kuten kaikille muillekin kansanäänille avoin foorumi, jossa keskusteluin iteroidutaan kohti jonkinlaista yhteistä käsitystä asioista. Jos se siis on suinkin mahdollista…
Vastavalkea on nyt jonkinlaisella hengähdystauolla, ja kerää voimia uuteen rynnistykseen. Siihen asti nämä jo julkaistut artikkelit toivon mukaan toimivat yhteiskunnallisen keskustelun virikkeinä ja jatkumona.
Iranin ’somalisoiminen’ ei taida onnistuakaan…
N-yahu vetämässä vesiperän?
Iran on Kiinan ja Venäjän yhdentymisen keskeinen kumppani – ne tukevat Irania Israelin luomassa ydinvoima kriisissä
Iranin tärkein kauppakumppani on Kiina ja Teheran ja Moskova ovat parantaneet siteitä, kun nämä kolme maata lähestyvät vakaata liittoutumista
Venäjä ja Iran koordinoivat tiiviisti energiapolitiikkaansa. He ovat allekirjoittaneet kuusi sopimusta yhteistyöstä strategisten energiasopimusten kanssa, joiden arvo on jopa 30 miljardia dollaria. Presidentti Putinin avustajan Yuri Ushakovin mukaan venäläiset investoinnit Iranin öljy- ja kaasukenttien kehittämiseen voivat nousta yli 50 miljardiin dollariin.
https://russia-insider.com/en/iran-key-partner-china-russia-integration-they-will-support-her-nuclear-crisis-against-israel
Iranista tulee muodollinen jäsen Venäjän johtamaan Eurasia-talousliittoon (EAEU) ennen vuoden loppua. Vahvan venäläisen tuen ansiosta Iran hyväksytään Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) täysivaltaiseksi jäseneksi vuoteen 2019 mennessä.
Ihastuttava kirjoitus tästä sekametelisopasta, jossa ei ole päätä eikä häntää. Koska näin on, niin nyt on kyllä pakko noukkia artikkelista tämä seuraava lause hiukan lähempään tarkasteluun:
”Vuonna 2018 rauhan suurimpana esteenä on se, että edelleenkään Yhdistyneet Kansakunnat ja Yhdysvallat sekä niistä riippuvainen Somalian hallitus eivät halua aloittaa rauhanneuvotteluja Al Shababin kanssa.”
Mistäköhän tämä ”seisova vesi” voisi johtua? Voisiko se johtua kenties siitä, että tämänkin ”selkkauksen”, vai sanoisinko – poliittisen pelle-näytelmän – avainhenkilöitä, VALTION NIMESTÄ RIIPPUMATTA. johtaa yksi ja sama päämies? Voisiko se johtua siitä, että ihmiset kiinnittävät huomion siihen, mitä tapahtuu, mutta eivät seuraa punaista lankaa niin kauan kunnes valo syttyy päässä ja kuuluu – BINGO!
Mun pointti on se, että jokainen, joka porautuu ensimmäisen ja toisen maailmansodan PERUSSYIHIN (… ei siis siihen hevosen paskaan mitä meille on alakoulusta asti syötetty) osaa kyllä ratkaista tämänkin yhtälön!
ps. salasana on YK, ja tärkeä kysymys kuuluu: ”kuka tai mikä” perusti toisen maailmansodan jälkimainingissa tämän maailmanlaajuisen valeorganisaation, ja ihmiskunnan suurimman rikollisorganisaation nimeltään: YHDISTYNEET KANSAKUNNAT?
Noh, noh… eikö tullut vastauksia – no olkoon.
Asiasta kukkaruukkuun: huomasitteko muuten, kuinka Suomen presidenttiä, Sauli Niinistöä, nöyryytettiin ”pyramidin ylemmiltä tahoilta” tämän köh, köh, taiteellisen ”muotokuvan” johdosta. Mikäli ette, niin kohdistakaa katseenne Saulin oikealla puolen kehystettyyn hahmoon…. wink, wink… sillä se paljastaa NWO kehityksestä kaiken oleellisen. Tämä kyseinen ”hahmo” paljastaa mm. sen, että Sauli Niinistö, niin kuin JOKAINEN ylemmän tason vaikuttaja/päättäjä Suomessa on – KONTROLLOITU.
Tässä kaikille, nopeasti hoksaaville foliohatuille infoa asiasta:
”The association of the GOAT WITH DEVIL OR SATAN is found in the Christian bible, where the holiest day of the year, the Day of Atonement, was celebrated by casting lots for TWO GOATS ”without blemish,” one to be offered to the Lord, and one to Azazel. The GOAT carrying the sins of the people was driven into the desert and became a ”SCAPEGOAT.” This is the origin of the GOAT which is still used in LODGE CEREMONIES TODAY as it was also used in Egypt, where once a year it was sacrificed to a God.”
-The Satanic Bible
Page 56
Uskokaa tai älkää, Niinistö Illuminaatti-miehenä tietää kyllä tasan tarkkaan mistä puhun, mutta ei ymmärrä…. niin kuin et sinäkään – vielä!
USA lähettää uusia panssariprikaateja Itä-Europpaan. Kenen puolelle asettuvat Pohjois-Arikan maat?
https://deutsch.rt.com/international/69294-truppenverlegung-usa-schicken-neue-panzerbrigade-osteuropa/#.WuxzVSGbQAs.facebook
Putin’s Favorite Philosopher on the Inevitable Rise of a New Russia (Ivan Ilyin)
A Just Cause — Putinin lempifilosofin ajatuksia Uuden Venäjän väistämättömästä noususta
Ivan Ilyin was an influential nationalist political and Orthodox Christian philosopher active in the Russian Emigre movement in Europe after the revolution. He heavily influenced Solzhenitsyn. Putin, a great admirer, personally supported repatriating his remains to Russia in 2009, and attended the consecration of his grave.
However hard it might be for you in life and heavy on your soul, to you who selflessly love Russia, believe: the just cause shall prevail! And therefore never be troubled by the onslaught of evil; it is temporary and fleeting. But first of all and most of all, seek out rightness – only it is truly vital – and only therein herein shall be born and arise a new force, leading, saving and directing…
Even in the darkness of revolutionary terror and enslavement, White Russian philosopher Ivan Ilyin (1883-1954) believed in the sacred mission of his people, one to be achieved through suffering and repentance, spiritual strength and discipline. Here is a 1928 letter he addressed to his comrades in emigration, assuring them that one day a new Russia, a nation of faith and power, would arise.
https://russia-insider.com/en/putins-favorite-philosopher-inevitable-rise-new-russia-ivan-ilyin/ri23049
…we talk about the problems with the American Proposition and the incompatibility of orthodox Christianity with the American Masonic Republic. Jay Dyer is the host of Jay’s Analysis , the co-host of Hollywood Decoded, and the author of Esoteric Hollywood: Sex, Cults and Symbols in Film
https://souloftheeast.org/2018/01/29/rothschild-empire-vs-orthodox-empire-americanism-jay-dyer-tim-kelly-full-video/
https://souloftheeast.org
Islam rauhanuskonto?
”Kouluesimerkki Taqiyyasta – Islamin ja jihadin vuoksi toteutetusta petoksesta
Taqiyya, yksi islamin opin kulmakivistä, tarkoittaa että pitää luopua kunniallisuudesta, rehellisyydestä, ystävyydestä ja omastatunnosta, ja syyllistyä jopa vakaviin petoksiin, jos vaakalaudalla on islamin levittämisen tai islamin maineen vaarantaminen…”
https://mvlehti.net/2018/05/05/kouluesimerkki-taqiyyasta-islamin-ja-jihadin-vuoksi-toteutetusta-petoksesta/
Seuraavassa artikkelissa kerrotaan lisää Taqiyya’sta, uskonnollisesta petoksesta:
”Taqiyya — Religious Deception”,
http://www.citizenwarrior.com/2007/10/taqiyya-religious-deception.html
Huomaa erityisesti artikkelin loppuosassa:
”Fortunately for the jihadists, most infidels do not understand how one is to read the Quran, nor do they trouble themselves to find out what Muhammad actually did and taught, which makes it easy to give the impression through selective quotations and omissions that ”Islam is a religion of peace.”
Any infidel who wants to believe such fiction will happily persist in his mistake having been cited a handful of Meccan verses and told that Muhammad was a man of great piety and charity. Digging only slightly deeper is sufficient to dispel the falsehood.”
Venäjällä vaikea paikka, maan oma kohtalo pelissä. Pitäisi selkeästi ottaa kantaa sionismin ekspansioon Lähi-idässä — miten toimii Putin?
The War on Iran Has Already Begun — and Russia Must End It
The destruction of states such as Iraq, Syria, Libya, and Iran will isolate Russia when its own turn comes
https://russia-insider.com/en/war-iran-has-already-begun-and-russia-must-end-it/ri23373
Kun/jos ja vain jos sionistien kierous valkenee Putinille ja maailman kansoille niin että ne pystyvät luomaan yhteisen rintaman sen torjunnalle niin vain siinä on ainoa pelastus tai ulospääsy sionistien motista.
Paul C Roberts näkee että Putinin liiallinen rauhantahto ja haluttomuus (idealismi) uskoa että sionistien miehittämä Länsi haluaa vain valloitussotia voi muodostua Venäjän omaksi turmioksi koska anglo-sionismin pakanalliseen luonteeseen kuuluu vain oman imperiumin laajentaminen ja koko maailman valloittaminen, ei rauhallinen rikkakkaiselo erilaisten suvereenisten valtioiden kesken.
Israel on nyt tärkeässä roolissa kun arabimaailmaa ja Afrikkaa valloitetaan. Ellei Putin pysty yhdessä Kiinan ja Iranin kanssa muodostamaan todellista estettä (vaihtoehtoa) niin Iranin sotaa on mahdotonta estää. Ja jos Iran jää sionistien valtaan niin kenen vuoro tulee sitten…? Miehitysrengashan koko ajan kiristyy Venäjän ympärillä.
No, Putella on ”kättä pidempää”, mihin turvautua jos totinen uhka koittaa!
Lännellä ei ole mitään, ainakaan julkista aseistusta, jolla mitätöidä Venäjän ydinpelote…
’Failed State’-tilaa lähestyvässä Ruotsissa on osa kansasta todella heräämässä siihen, että läpimädäksi korruptoitunut poliittinen johto on ohjaamassa maata tuhoon. Siitä on osoituksena eilen 5.5. Tukholmassa tapahtunut naisten johtama, ilman minkään puolueen tai muun ryhmittymän tunnuksia tapahtunut mielenosoitus, johon kadulta spontaanisti liittyi lisää osanottajia:
”Kvinnopower bakom spontan demonstration mot Sveriges förfall, folket har börjat protestera på gatan”,
http://whitetv.se/sv/inget-fritt-medium-i-sverige/2095.html
Artikkelissa on linkki videoon.
Milloinkahan Suomessa nähtäisiin vastaavanlaisia mielenosoituksia meidän, mm. EU-diktatuurin läpimädäksi korruptoimaa politiikan & korkeamman virkamiehistön establismenttia vastaan?
’Failed State’-tila odottaa Suomeakin, ellei kansa herää ja pudota seuraavissa vaaleissa EU-diktatuurin korruptoimia maanpettureita pois vallankahvasta:
Enää ei näytä olevan mitää epäilyä, etteikö EU-diktatuuri ole todenteolla toteuttamassa Kalergi-suunnitelmaa, http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
Tietynlaisena kantona kaskessa on aikoinaan toisesta poliisivaltiosta, Neuvosto-diktatuurista kantapään kautta oppinsa saanut Unkari:
”Unkari torjuu EU:n ja Afrikan julistuksen ‘maahanmuuttoon kannustavana’
Unkari on hylännyt Euroopan Unionin ja Afrikan välisen maahanmuuttosopimuksen, jonka se katsoo “edelleen kannustavan maahanmuuttoa”. Kansalaisen toimitus ei löytänyt tietoa Suomen edustajasta Marrakechin kokouksessa, mutta Viron ulkoministeriön sivulla oleva valokuva viittaisi siihen, että Suomea edustaisi “takakonttikohusta” kuuluisaksi tullut ulkoministeri Timo Soinin valtiosihteeri Samuli Virtanen
Keskiviikkona Marokon Marrakechissa yli 50 Afrikan ja EU-maiden edustajaa allekirjoittivat julkilausuman viidennessä muuttoliikettä ja kehitystä käsittelevässä EU:n ja Afrikan ministerikonferenssissa, kertoi Digital Journal…”
Koko artikkeli: https://www.kansalainen.fi/unkari-torjuu-eun-ja-afrikan-julistuksen-maahanmuuttoon-kannustavana/
Ei liene paljoa epäilyä petturi-Soinin takakontti-Virtasen esittämästä kannasta asiaan.
Aika erikoista, ei hyvältä näytä Venäjän tulevaisuuden kannalta:
https://yle.fi/uutiset/3-10192254
Eiköhän nuo ’pakolaiset’ palaa pian kun totuus (Amerikkalainen unelma/narsistinen harha) valkenee heille. Maa on ollut ja yhä on mestari luomaan valheellista kuvaa itsestään Hollywoodin voimin ja haalimaan hyväuskoisia tai vain bisneksestä ja rahasta kiinnostuneita.
Voi jopa ajatella että sellaisten pako maasta ei välttämättä ole menetys vaan voitto kansalle. Aika näyttää…
Juu, saa nähdä…
Vielä tuohon jatkoksi: Usahan on rikollisten riistäjien paratiisi, sionistien luomus nykymuodossaan ja kapitalistin unelma.
Varmaan Venäjältäkin tätä väkeä löytyy ja ainahan se menee sinne missä voi vapaammin tehdä mitä haluaa. Siis toteuttaa himojaan muiden kustannuksella.
Luin että jatkossa Usa keskittyy entistä enemmän muun maailman riistämiseen ja ettei se aiokaan tehdä mitään mikä palvelisi koko ihmiskuntaa.
The Ultimate False Flag: “Alien” Armageddon
While addressing the 1992 Bilderberg meeting, held at Evian, France, Henry Kissinger, who is one of the deepest, most loyal and longest serving assets of the international banking Elite, stated [11]:
“Today Americans would be outraged if U.N. troops entered Los Angeles to restore order; tomorrow they will be grateful! This is especially true if they were told there was an outside threat from beyond whether real or promulgated, that threatened our very existence. It is then that all peoples of the world will pledge with world leaders to deliver them from this evil. The one thing every man fears is the unknown. When presented with this scenario, individual rights will be willingly relinquished for the guarantee of their well being granted to them by their world government.”
This statement of Kissinger’s, which was apparently recorded by one of the delegates and transcribed subsequently, is the clearest statement affirming the possible existence of an agenda to use the alien threat to bring mankind to its knees. Even though this statement has been in the public domain for years, Kissinger has not denied making this statement. One may notice the contempt in which Kissinger holds the Americans and the rest of mankind. He is speaking from a lofty pedestal looking down contemptuously upon the multitude of minions labelled human beings.
https://www.veteranstoday.com/2018/05/06/kamran-aliens/
Alkoholisoitunut jesuiitta Juncker on pitänyt kiihkeän ylistyspuheen Marxista tämän syntymän 200-vuotisjuhlassa, paljastaen samalla Kiinan kommunisti-diktatuurin lahjoittaman jättiläismäisen Marx-patsaan:
”Video: Här håller EU-Juncker hyllningstal till Marx
EU-kommissionens ordförande Jean-Claude Juncker höll ett passionerat hyllnijngstal till Karl Marx under tvåhundraårsfirandet av den kommunistiske filosofens födelse i tyska Trier på lördagen, rapporterar polska TVN24.
Under besöket i Trier, där Karl Marx föddes den 5 maj 1818, avtäckte Juncker bland annat en gigantisk staty av Marx som hade donerats av den kinesiska diktaturregimen, rapporterar Daily Mail.
I ett passionerat tal under dagen försvarade Jean-Claude Juncker den kommunistiske tänkaren från ansvar för den brottslighet som kommunistiska regimer ägnat sig åt under framförallt 1900-talet.
– Idag förknippas han med saker som han inte har något ansvar för, sade Juncker till sina åhörare och fortsatte:
– Marx har inte något ansvar för de övertramp som hans påstådda arvtagare ska ansvara för.
Inför besöket fick EU-kommissionen ett brev från en grupp amerikanska kongressledamöter som vädjade till honom om att ”inte hylla Karl Marx på något sätt” och som underströk att han kan knytas till över 100 miljoner människors död i kommunistiska diktaturer. Marxismen är en ”giftig ideologi som har lett till massmord, tortyr och slaveri överallt där den införts”, hette det vidare i brevet.
Protester kom även in från Ungern där en grupp parlamentsledamöter från regeringspartiet Fidesz varnade för att EU-ordförandens deltagande under evenemanget ”kommer att framstå som förskräckligt i synnerhet för medborgare i de länder som lytt under decennier av kommunistisk diktatur”…”
Koko artikkeli: http://www.friatider.se/video-h-r-h-ller-eu-juncker-hyllningstal-till-marx
Tuo on niin tyypillistä ällöttävää sionismia kuin olla ja voi. Marxin oppia, joka on täysin anti-sionistinen, on hyvä käyttää oman vallan välineenä kuten sionistien miehittämä NL teki. Ja kuten Junkkerin johtama Eurostoliitto tekee.
Pieni eliitti kaappaa vallan ja se on sitten ’proletariaatin’ valtaa ilman että tuo proletariaatti saa päättää mistään tai että sitä kuunneltaisiin ja saataisiin sen suostumus sille mitä tehdään.
Mitä enemmän sionismiin perehtyy sen selvempää on että se on rikollinen aate joka keinoja kaihtamatta tavoittelee sionistien globaalia tyranniaa muusta piittaamatta.
Tämä vielä:
Suomen (ja EU:n) tuhoamisohjelma
Se mikä pätee Suomeen pätee myös EU:hun — ja laajemminkin.
http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
Seuraavissa artikkeleissa esille tuotu osoittaa selvästi, että EU on todella toteuttamassa Kalergi-suunnitelmaa eli suomalaisten ja muiden eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa:
”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/
*
”Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia”,
https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/
*
”The Barcelona Declaration of 1995 – Euro Mediterranean – EU’s dirty secret
Free Muslim Immigration to Europe 1
Secretive European Union-agreements with 10 European and North African Countries,,,”
http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English.php
*
”Unkari torjuu EU:n ja Afrikan julistuksen ‘maahanmuuttoon kannustavana’
…
Keskiviikkona Marokon Marrakechissa yli 50 Afrikan ja EU-maiden edustajaa allekirjoittivat julkilausuman viidennessä muuttoliikettä ja kehitystä käsittelevässä EU:n ja Afrikan ministerikonferenssissa, kertoi Digital Journal…”
https://www.kansalainen.fi/unkari-torjuu-eun-ja-afrikan-julistuksen-maahanmuuttoon-kannustavana/
*
”PS:n Tavio: EU:sta on tulossa mafia
Euroopan unionissa harkitaan EU-tukien tulevan sidotuiksi siihen, että jäsenmaassa harjoitetaan EU:n arvoille suotuisaa politiikkaa.”,
https://pt-media.org/2018/05/04/psn-tavio-eusta-on-tulossa-mafia/
Tuo Tavion esilletuoma tarkoittaa mm. sitä, että kunkin jäsenmaan on otettava vastaan EU:n sanelema määrä myös elintasopakolaisia ja muita onnenonkijoita.
EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman toteutuksen tekee helpoksi – ellei lisää ”unkarilaistumisia” tapahdu – seuraavassa esille tuotu:
”950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä
…
Ensinnäkin hänen [saksalaisen professori Heinsohnin] artikkelinsa “Kuinka paljon afrikkalaisia on pyrkimässä Eurooppaan?” julkaistiin jo 24. kesäkuuta [2015], jolloin pakolaisteema ei ollut vielä juurikaan esillä mediassa ja tv:ssä. Siksi artikkeliin ei kiinnitetty huomiota.
Toiseksi, professori ei ole heikkohermoinen. Jo vuosikymmenien ajan hän on tutkinut tieteellisesti “sodan demografiaa”. Hän opettaa Bremenin yliopiston lisäksi Liittovaltion turvallisuuspolitiikan akatemiassa Berliinissä ja NATO:n puolustuskorkeakoulussa Roomassa.
Kolmanneksi, jo vuonna 2003 Heinsohn profeetallisessa kirjassaan ennusti lukuisten tilastotietojen, tosiasioiden ja historiallisten viitteiden nojalla nykyisen Afrikan ja Lähi-Idän pakolaisten – likipitäen sotilaallisen – invaasion Eurooppaan, sekä viime vuosien islamistisen terrorin. Vaikka Lähi-Idän alueilla oli silloin rauhallista, eikä ISIS:iä ollut vielä edes olemassa…”
https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/
”Unkarilaistuminen”:
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti”, http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Kertoivatko vallanpitäjämme suomalaisille ennen EU-jäsenyysäänestystä mitä Kalergi-suunnitelma on ja että se kuuluu EU:n agendaan?
Esim. tällaisen puolestako suomalaiset äänestivät EU-jäsenyysäänestyksessä?
”Pääkaupunkiseudun Kelan asiakkaista 2/3 ei puhu äidinkielenään suomea.” – HS 4.2.2018
”Vietin päivän päiväkoti Jousessa Kontulassa. Tämä on päiväkoti, jossa lähes 80 prosentilla lapsista ei ole kotikielenä suomi. Tämä on päiväkoti, jossa kasvavat uudet suomalaiset.”
– Emma Kari, Facebookissa
H.Makow muistuttaa melko tuoreessa artikkelissaan, että Karl Marx oli tietyille Rotschildeille kolmas serkku.
Ajatuksen Marxista Rotschildin apurina (shill) oli esittänyt jo Marxin aikalainen ja kilpailija Mikhail Bakunin Ensimmäisessä internationaalissa, vaikka ei tiennyt edes, että Marx ja Rotschild ovat serkuksia:
””This world is now, at least for the most part, at the disposal of Marx on the one hand, and of Rothschild on the other. This may seem strange. What can there be in common between socialism and a leading bank? The point is that authoritarian socialism, Marxist communism, demands a strong centralisation of the state. And where there is centralization of the state, there must necessarily be a central bank, and where such a bank exists, the parasitic Jewish nation, speculating with the Labour of the people, will be found. ”
–Mikhail Bakunin, Profession de foi d’un démocrate socialiste russe précédé d’une étude sur les juifs allemands, 1869.[18]http://en.metapedia.org/wiki/Kar–l_Marx
Marxille oli tunnuomaista hänen äärimmäinen vihansa Venäjää kohtaan – kristillisen sivilisaation viimeinen linnake. [Tässä täytyy muistaa mm. Israelia johtavat lusiferilaiset talmudistit kuten esim. Netanyahu, joiden sotilaalliseksi nyrkiksi USA Natonsa kanssa on alistettu!] Marx ja Engels pitivät venäläisiä ja slaaveja yleensä ali-inhimillisinä barbaareina. Makow arvelee, että jos Marx olisi elänyt kauemmin nähden ideologisten manttelinperijöidensä (heirs) Vladimir Lenin, Leon Trotsky ja Grigory Zinoviev teurastavan noita slaaveja miljoonittain, niin Marx olisi kokenut orgasminkaltaista iloa nähdessään uhrien, miesten, naisten ja lasten ollessa kauhun vallassa.
Yllä on vain pari kohtaa Makowin artikkelista ”Karl Marx Was Rothschilds’ Third Cousin”, https://www.henrymakow.com/2018/05/Karl-Marx-Was-Rothschilds-Third-Cousin%20.html
Noiden asioiden päivävaloon tuominen on tietysti Marxia vähintään puolijumalana palvoville pesunkestäville kommunisteille suoranaista ’pyhäinhäväistystä’! Heidän olisi kuitenkin syytä muistaa vanha sanonta, jonka mukaan totuus ei pala tulessakaan.
Serkku ei tarkoita että olisi välttämättä saman henkinen tai apuri.
Marx oli krypto, kääntynyt kristityksi tai jo isänsä oli. Ja marxilainen teoria on joka tapauksessa varsin anti-semitistinen koska se ei salli yksityistä pankkibisnestä, juutalaisten lempipuuhaa. Mikäli ymmärrän niin siinä raha sosialisoidaan. Se palvelee valtiota ja on sen hallinnassa.
Se että joku taho voi kaapata valtion omistaman pankin ja koko valtion haltuunsa kuten bolsevikit NL:ssa Marxin teoriaa hyödyntäen on eri asia. Niinhän ei voi tapahtua oikeassa demokratiassa jossa valtion omistama pankki rahoittaa vain kansanvaltaisia päätöksiä eli on kansan eikä vallan kaapanneen eliitin hallinnassa kuten kommunistisissa (ja kapitalistisissa) diktatuureissa.
Illuminaateille on samaan verilinjaan kuuluminen erittäin tärkeää. Marx kuului osittain Rotschildien verlinjaan ja hänellä niinollen oli Rotschildien pirullista geenistöä (’evil Rotschild genes’).
Ks myös ”The 13 Bloodlines of the Illuminati” by Fritz Springmeier”, https://www.bibliotecapleyades.net/bloodlines/index.htm#Additional_Information
MIstähän mahtoi Marxin hillitön viha ja halveksunta venäläisiä kohtaan johtua?!
On olemassa viitteitä siitä, että myös Hitler omasi pirullisia Rotschild-geenejä.
On viitteitä myös siitä, että Angela Merkel oli Hitlerin tytär ja niin ollen myös omaa pirullisia Rotschild-geenejä.
Kummankin teot puhuvat puolestaan:
Hitler koetti tarkoituksellisesti hävityllä sodalla tuhota vähintäänkin Saksan.
Angela Merkelin ilmiselvä aikomus on tuhota koko Eurooppa Afrikasta tulossa olevan muta-tsunamin alle. Hänen onnistumisen mahdollisuutensa näyttävät tällä hetkellä varsin hyviltä – paitsi jos ihmiset heräävät horroksestaan monissa Euroopan maissa ja pudottavat seuraavissa vaaleissa EU-diktatuurin ostamat maanpetturit pois vallankahvasta so. ”unkarilaistuvat”.
Aisaparinaan Euroopan tuhoamisessa Merkelillä on Rotschild-agentti Macron.
Unohtamatta myöskään Rotschild-agentti Sorosta, joka mm. laajamittaisella valuuttakeinottelulla ansaitsemillaan miljardeilla on avokätisesti tukenut erilaisia ’kansalaisjärjestö’-nimikkeen alle sijoitettuja organisaatioita, jotka ovat
auttaneet Afrikasta suuret ”hädänalaisten” massat pääsemään Eurooppaan ja edelleen eurooppalaisilta veronmaksajilta nyhdetyillä verorahoilla kustannettujen lihapatojen äärelle.
Marxin Pääoman sisältöhän on se tärkeä eikä Marxin persoona. Se mitä Pääomassa on kirjoitettuna pätee yhä tässäkin hetkessä.
Ja pätee niinollen myös, että Marx ja muut kommunistit eivät tee erittäin tärkeää erottelua finanssi- so. keinottelukapitalistien ja toisaalta yrityistoimintaan sijoittavien kapitalistien välillä!
Juuri näin. Marxin filosofia ei ole aikaan eikä politiikkaan sidottu. Ja se on varsin humanistinen (utopistinen) ja anti-semitistien filosofia joka ilmentää – ainakin älyllisellä tasolla – Marxin vihaa juutalaisuutta kohtaan (’his virulent hostility to Judaism’ /L. Guyenot).
Ja onhan se mitä jyrkimmässä ristiriidassa jahvelaisen Talmudismin kanssa jossa Jahve ottaa kaiken kullan itselleen ja tuhoaa muut.
”I shall shake all the nations, and the treasures of all the nations will flow in, and I shall fill this Temple with glory, says Yahweh Sabbaoth. Mine is the silver, mine the gold! Yahweh Sabbaoth declares.”
Haggai 2:7-8
https://kevinbarrett.heresycentral.com/2018/01/guyenot/
Sionismi ja marxismi ovat vastakohtia koska marxismi korostaa assimilaatiota (make Jews ’citizens of the world’) ja on vapaa nationalismista, toisin kuin sionismi joka rakentuu juutalaisen rodun ja veren pohjalle ja korostaa sitä.
’MIstähän mahtoi Marxin hillitön viha ja halveksunta venäläisiä kohtaan johtua?!’ … kysyy ’Totuudenetsijä’ yllä.
Tutkin asiaa tarkemmin Guyenot’n kirjasta (kohta Marxism and Zionism) ja vastaus ilmenee jo yllä sanotusta: Marx ei ollut nationalisti ja hän koki ilmeisesti tai aika varmasti että NL:n bolsevikit eivät toimineet hänen filosofiansa mukaan vaan toteuttivat väkivaltaisesti (siis hyvin epä-kristillisesti) omaa valtaansa jonka Marx varmaan koki enemmän pan-slavismina.
Marxin filosofiaa on käytetty ja käytetään välineenä kaapata valta ’proletariaatille’ joka sitten päätyy tilanteeseen jossa proletariaatti joutuu vallankaappajien vangiksi. Jo Lenin ja Engels ymmärsivät ettei kommunismia voi toteuttaa kuin voimakeinoin. Sama näyttää pätevän myös kapitalismiin.
Mitään viitteitä siitä että Marx olisi vihannut venäläistä kansaa en löytänyt. Ja sellainen olisi toki ollut vastoin hänen omaa filosofiaansa.
Totuudenetsijä 8.5.2018 at 15:37
”On olemassa viitteitä siitä, että myös Hitler omasi pirullisia Rotschild-geenejä.
On viitteitä myös siitä, että Angela Merkel oli Hitlerin tytär ja niin ollen myös omaa pirullisia Rotschild-geenejä.”
Hitlerin etninen tausta on todella arvoitus. Voi perustellusti epäillä oliko hänellä juurikaan saksalaisia geenejä. Lähi-itään viittaavat geenit sopisivat paremmin kuvaan.
Hän todella tuhosi Saksan perusteellisesti ja tarvitaan vielä paljon tutkimuksia miksi niin tapahtui ja kuka hääräsi taustalla maailmansodissa joiden avulla anglo-sionistinen imperiumi laajensi valtaansa Lähi-idässä – ja yhä laajentaa Israelin tuella.
Tässäkään ei voi kuin suositella Guyenot’ kirjaa From Yahweh to Zion joka on omassa sarjassaan myös kirjoittajan valtavan historiallisen tiedon takia.
https://kevinbarrett.heresycentral.com/2018/01/guyenot/
Merkel tietääkseni on lähtöisin Puolasta, Varsovasta ja hänellä lienee kasaari- tai askenazigeenejä. Hän sopi hyvin tuhotun Saksan johtajaksi ja Euroopan tuhoajaksi ja siksi lienee virassaan.
Minulta menivät sukset ristiin, alkuperäisen aiheen hävitessä muihin tärkeisiin asioihin. Ei se mitään, mutta juolahti jotakin muistilokerosta mieleeni, siitä USAn, Alaskan sekä Norjan ”HAARP” vempeleistä, joiden sanotaan voivan suunnata jonkinlaisia säteilyjä ”atmosfääriin”, manipuloiden eri maiden säätiloja ? Jos se on mahdollista, niin sadon täydellistä tuhoa voidaan siten ohjailla, ilman joukkojen paikalla-oloa. Somalia ja muut voivat olla juuri niitä keinoja joilla heikennetään valtion ravintovarat minimiin. Nälkäistä on helppoa riepotella mielensä mukaan. ”Armeija marssii vatsallaan”, on joku sanonut.
Alaskan jättimäinen HAARP on ollut suljettuna jo useita vuosia…
Entäs sitten se Norjassa oleva (pienemi ?) vastaava laitos (itsellänin ei ole asiasta tietoa)?
Miksi se olisi suljettuna, jos se kerran toimii ? Norjan HAARP tiedetän olevan toiminnassa, mutta siitä ei tietenkään ole lupa keskustella. Hämäräperäisiä hankkeita, joka tapauksessa. Muuten, Rouva Arvola esitti kysymyksen johon ei kukaan vastannut, onko luvallista ajaa suomen maanteillä USAn maastovaunuilla sekä tankeilla ? Onko niillä minkäänlaista vakuutusta vahingon aiheuttamisesta teiden kunnossapitoon, epäilen ettei ole.
Alaskan HAARP ei ole ollut toiminnassa muutamaan vuoteen, ilmeisesti rahoitus loppui…
Hyvä artikkeli Marxista ja marxismin utopiasta.
Käy hyvin ilmi kuinka hieno utopistinen teoria voi käytännössä muuttua tyranniaksi kun valtiolta puuttuu yhteys kansaan eikä kansa pääse vaikuttamaan valtion politiikkaan kun valtio ymmärtää itsensä vain pienen poliittis-taloudellisen eliitin kodiksi ellei paratiisiksi.
(Mieli tekee sanoa, että tilannehan on juuri tuo tänään meilläkin, tosin ilman että puhutaan kommunismista, jota jopa kauhistellaan tekopyhästi.)
Todellinen demokratia – ei nykyinen edustuksellinen ja kansanäänestykset torjuva demokratia – lienee ainoa varma keino jolla sekä kommutistinen että kapitalistinen diktatuuri voidaan torjua. Sen voi nähdä myös ilman puolueita siten, että asiantuntijoista muodostuvan hallituksen päätökset informoidaan ja perustellaan kansalle sekä alistetaan kansanäänestyksille.
Don’t Celebrate Karl Marx. His Communism Has a Death Count in the Millions
Bolshevism was a disaster for Russia
Saturday marked 200 years since the birth of Karl Marx, and tributes are arising out around the globe. In a New York Times tribute headlined, “Happy Birthday, Karl Marx. You Were Right!” philosophy professor Jason Barker declared that “educated liberal opinion is today more or less unanimous in its agreement (with) Marx’s basic thesis” on the flaws of capitalism. But this is true only if “educated liberal opinion” simply does not care about tyranny.
But Marxism in practice didn’t work out so well. Communist regimes produced the greatest ideological carnage in human history, killing more than a hundred million people in the last century. While some apologists claim it is unfair to Marx to blame him, the seeds of tyranny were there from the start.
Marxists assumed that vastly increasing government power was the key to liberating humanity. Glorifying command-and-control was the flipside of demonizing prices and profits. But all-powerful regimes quickly became ends in themselves. In 1932, Soviet dictator Josef Stalin decreed the death penalty for any theft of state property. As millions of Ukrainians were starving due to the brutal collectivization of farms, even children poaching a few ears of corn could be shot.
Abolishing private property left people hostage to petty government officials who punished anyone who failed to kowtow to the latest dictates.
Marxist regimes felt entitled to inflict unlimited delusions on their victims — for the good of the people, or at least proletariats.
Marx never intended for his doctrines to spur perpetual dread in hundreds of millions of victims. But it was criminally naive to expect happy results from any system that bestowed boundless power on rulers. On Marx’s birthday, never forget that a philosophy that begins by idealizing government will end by idealizing subjugation.
Marx ei koskaan tarkoittanut hänen oppejaan luommaan ikuista pelkoa sen satojen miljoonien uhrien kohdalla. Mutta oli rikollisessa mielessä naiivia odottaa onnellisia tuloksia järjestelmistä, jotka antoivat rajattoman vallan hallitsijoille. Marxin syntymäpäivänä älä koskaan unohda, että filosofia, joka alkaa idealisoida hallitusta, päättyy idealisoimalla alistumista.
https://russia-insider.com/en/dont-celebrate-karl-marx-his-communism-has-death-count-millions/ri23392
Tällaisia kommentteja mm. löytyy tuon linkin artikkeliin:
Don’t Celebrate Karl Marx. His Communism Has a Death Count in the Millions
Bolshevism was a disaster for Russia
— Marx actually said that terror was a necessary prerequisite to achieve the ”dictatorship of the proletariat”. He understood that only terror can force the bourgeoisie to give up their private property and submit to the state. Marx was a realist. Once you understand that crucial point, you cannot make such a facile comparison.
— Nobel prize-winning Solzhenitsyn disagreed with you, Mr. Roberts. He clearly stated that the jews who stole the Russian Empire brutally murdered 65,000,000 Russian Christians in a mad frenzy of psychotic carnage that lasted decades. (Some estimates of the butchery are 40,000,000 higher although we’ll never really know because the monsters doing the murdering didn’t bother to keep records of their tortures and murders.)
— ”Marx never intended for his doctrines to spur perpetual dread in hundreds of millions of victims.” Of course he did – do your homework. Marx proscribed terror as the only way that the bourgeioise could be made to relinquish their private property. Lenin, Stalin and the others were faithfully adhering to Marxist doctrine.
— Marx was a great thinker, theorist and philosopher. He dissected capitalism in such a way as to show its true predatory nature. That’s why hi is so hated in some corners. How others (Mao, Lenin etc.) used his works is not Marx’ problem, nor does it take anything away from his accomplishment.
Henning Witten mukaan näin Ruotsissa:
”Partiledardebatten visar att alla Riksdagspartier kontrolleras av främmande makt”,
http://whitetv.se/sv/uppdrag-granskning/2097.html
Tilanne Suomessa ei vaikuta sen paremmalta.
Näin väittää H.Makow:
”America’s Only Choices: Jewish Communism or Jewish Zionism
Reminder – George Soros was Behind Iran Deal
American politics today are defined by two versions of the Jew World Order,
Zionism (nationalism) on the Right and Communism (globalism) on the Left…”
https://www.henrymakow.com/2018/05/iran-deal-illuminati-zionism.html
Jos/kun kommunismi on sitä että pieni eliitti – joko poliittinen tai finanssi- ja korporaatioeliitti – muodostaa ja omistaa valtion niin väliäkö sillä kumpi toteutuu. Ja varsinkaan kun molemmat eliitit koostuvat samasta joukosta eli ovat pääosin nwo-sionisteja ja ’rappareita’.
Raha ja poliittinen valta siis yhdentyvät. Kansalle jää vain rivissä ja orjana pysyminen. Toisin sanoen sillä ei ole voi melkein sanoa paskankaan arvoa.
Päädytäänkö Venäjällä samaan? Toistaiseksi ainakin Putin kuuntelee kansaa ja kansa tukee häntä eikä ole täysin sivuosassa. Tosin maassa häärää ns. ’viides kolonna’ mutta se on lännen rahoittama ja ylläpitämä jonka tehtävä on tuottaa propagandaa ja yrittää hajottaa maata sisältä ns. Juudas.pukkien ja ’regime change’ -taktiikan avulla.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160712
Extraordinary Kremlin Interior During Putin Inauguration, Singing of National Anthem (Video)
Russians are good at ceremonies and pageantry. The Soviets were famously good at it. Some say the talent comes from the legacy of the Russian church, which is also rich in pageantry.
Also, for the first time, Putin rode in a new Russian manufactured limousine, replacing the Mercedes of past years. The new car drew a lot of attention:
https://russia-insider.com/en/extraordinary-kremlin-interior-during-putin-inauguration-singing-national-anthem-video/ri23403
On siis vähän eri meininki kuin meillä lypsylehmillä täällä sionistien EU:n perähikiällä.
Putin’s 12 minute Inaugural Address – Video and Full Transcript
”I believe that it is my duty and the meaning of my entire life to do everything for Russia, its present and future, to ensure that it is peaceful and prosperous, to preserve and perpetuate our great people, and bring prosperity to every household in Russia.
”Uskon, että velvollisuuteni ja koko elämäni tehtävä on tehdä kaikki Venäjän hyväksi ja tulevaisuudelle … että se on rauhallinen ja vauras, säilyttää ja ylläpitää suurta kansamme ja tuoda vaurautta jokaiseen kotitalouteen Venäjällä.”
Tällaisia päämääriä ei ole meidän Eu-eliitillä joka uhraa maansa ja kansansa Nwo-mafian alttarille.
Let me assure you that, just as before, I will devote my life and my work to serving the people and our Fatherland. This is my utmost aspiration.”
https://russia-insider.com/en/putins-12-minute-inaugural-address-video-and-full-transcript/ri23399
Also, something you won’t ever see in the decadent West, the head of the Russian church performing a small prayer ceremony in which he gives his blessing to Putin’s next term (captions): Vidao
K.Tuomari kirjoitti edellä:
”Minulta menivät sukset ristiin, alkuperäisen aiheen hävitessä muihin tärkeisiin asioihin. Ei se mitään,
mutta juolahti jotakin muistilokerosta mieleeni, siitä USAn, Alaskan sekä Norjan ”HAARP” vempeleistä, joiden sanotaan voivan suunnata jonkinlaisia säteilyjä ”atmosfääriin”, manipuloiden eri maiden säätiloja ? ”
-HAARP-järjestelmät ainakin käsitteelisellä tasolla korvaa nykyisin geoengineering.
Tuosta K.Tuomarin hyväntahtoisesta ”ei se mitään” artikkelin kirjoittaja Mikko Aalto saattaisi kuitenkin olla vähän eri mieltä. Mikä mahtanee olla syy näihin rönsyilyihin, sillä failed statejä näemme varmaan jatkossakin ( ainakin niin kauan kunnes neoliberalismin valtakausi loppuu).
Yhteen alustusartikkeliin ei tietenkään mahdu kaikkea, mutta seikka mikä estää Mikko Aallonkin kaipaaman rauhan aikaansaamisen Somaliassa ( ja muissakin Afrikan maissa) näyttäisi kumma kyllä liittyvän neoliberalismiin ja NWO:hon. Sillä kun puhutaan Somaliasta, niin siihen liittyy myös voimakkaasti nykyinen Afrikan neokolonisaatio, jossa syntyy uusia, ei ”tunnustetuja valtioita” kuten esimerkiksi Somali-ja Puntmaa Somalian rajojen sisällä. Thierry Meyssanin mukaan Somalimaa joutuu nyt jälleen sen aiemman siirtomaaherran Yhdistyneen kuningaskunnan kontrolliin.
”Somaliland ist ein nicht-anerkannter Staat. Es wurde von Israel künstlich gefördert, das dort seinen gemeinsamen Generalstab mit Saudi-Arabien gegen den Jemen installiert hat. Aber das Land kommt nun wieder unter die Kontrolle seiner ehemaligen Kolonialherren, des Vereinigten Königreiches und wird von den Vereinigten Arabischen Emiraten aufgekauft.”
http://www.voltairenet.org/article200179.html
Maailman suurvallat ovat valinneet ”leikkipaikakseen” Afrikan sarvesta Somalian pohjoisnaapurin Djiboutin, joka on vuokrannut niille maataan sotilastukikohdiksi. Nykyisten kolonisaatioherrojen joukosta löytyy myös uusia tulijoita kuten Yhdistynyt arabiemiriteetti tai Etelä-Korea.
https://www.economist.com/news/middle-east-and-africa/21696512-everyone-wants-piece-djibouti-its-all-about-bases-superpowers
’..Somaliland ist ein nicht-anerkannter Staat. Es wurde von Israel künstlich gefördert, das dort seinen gemeinsamen Generalstab mit Saudi-Arabien gegen den Jemen installiert hat. Aber … ’
Siinä se totuus. Nwo on ’kolonisaatioherrojen’ projekti jota sionistit vetävät. Ja hehän toistaiseksi ovat edelleen tiukasti anglo-sionistisen imperiumin sarvissa ja ohjaavat sen sotia.
Tässä tuon esiin mitä Guyenot sanoo kirjassaan From Yahweh to Zion kappaleessa ”An old Zionist like [Churchill]”: … and he wrote to US President Eisenhower in 1956: ”I am, of course, a Zionist, and have been ever since the Balfour Declaration.” … his thoughts, he would say in 1942, were ”99% identical with Weizmann’s. He had often consulted him in private meetings since 1919.”
Olisi mielenkiintoist kuulla miten artikkelin kirjoittaja Mikko Aalto tämän sionistien koko nwo-hankkeen kokee ja mikä sen rooli on Somalian tilanteessa.
The Great Jewish Masquerade Pt. 1
The god of the Jews has never been the father of all men, an ideal of love, justice, mercy, compassion, etc.
But on the contrary, the god of the Jews has always been a god of vengeance down to the tenth generation, just and merciful only to the Jews and a foe to all other peoples, denying the latter human rights and commanding their subjection to the Jews so that the Jews may appropriate their possessions and rule over them, exterminating all those who object to this arrangement.
And so, very often, when the Jews of today speak of ”God” they mean ” the Jewish people,” the ”adepts” of their secret societies, or ”the god of Humanity,” ”the Jew of the Cabala,” etc.
https://www.henrymakow.com/2018/05/the-great-jewish.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169949
Kännykkään kehitetty George Soros -sovellus hälyttää jos joku yrittää raiskata alaikäistä.
https://mvlehti.net/2018/05/10/kannykkaan-kehitetty-george-soros-sovellus-halyttaa-jos-joku-yrittaa-raiskata-alaikaista/
EU-diktatuuri marssii kohti täydellistä polliisivaltiota:
”Stor justitieskandal i Österrike mot identitära rörelsen”,
http://whitetv.se/sv/inget-fritt-medium-i-sverige/2099.html
Suomessakin Orwell-Sipilä on Polpoineen, nettikyttineen ja terästettyine urkintalakeineen samalla tiellä, nöyrästi EU-diktatuuria kumartaen.
”Expose the EU dictatorship and its police state”, https://eutruth.org.uk/
Valitettava totuus on että meidänkin eu-eliiitti on oman vallanhimonsa takia kyvytön näkemään sitä karmeaa totuutta mikä ’Eurostoliitto’ – diktatuurihankkeen takana on.
Kaikki valta riisutaan kansallisvaltioilta jotka halutaan lopuksi tuhota ja siirretään Brysselin keskushallinnolle ja pankkiiri-mafialle.
EU rakentaa valtavaa hallintobyrokratiaa NL:n malliin ja vain pelkästään siksi että pieni vallanhimoinen eliitti sitä haluaa. Myös se että kansa ei ymmärrä mistä on kyse ja miten siltä riisutaan valta velkaorjuuden keinoin on käsittämätöntä; ettei itsenäisyys ja asioiden hoito omin voimin ja kansan parhaaksi enää olekaan ensisijainen asia.
The Saker huolissaan. Helppo ymmärtää tämän patriootin pettymys.
Miksei Putin tee mitään konkreettista kun Israel pommittaa Syyriaa ja rakentaa sotaa Irania vastaan?
Onko hän Israelin pihdeissä enemmän kuin hän antaa ymmärtää? Saako Iran tuhoutua?
Sitä joutuu nyt kiistatta miettimään.
Mutta on myönnettävä että toisaalta hänen kätensä ovat aika sidotut sionistien toimesta. Pelivaraa on ehkä vähemmän kuin toivoisi?
Toinen asia on tämä maailmansodan voiton juhliminen. Siinähän juhlitaan väistämättä myös kommunismin – ei siis vain Venäjän kansan – voittoa koska NL oli kommunistinen valtio. Joutuu kysymään miksi sitä nyt juhlitaan näin voisiko sanoa ylimitoitetusti vaikka koko sota oli valtava menetys maalle jota kommunistit johtivat?
Russia’s Lack of Reaction to Israel’s Strikes on Syria Is Disgusting
”There is no doubt in my mind that Netanyahu has just publicly thumbed his nose at Putin and that Putin took it”
https://russia-insider.com/en/russias-lack-reaction-israels-strikes-syria-disgusting/ri23438
Why I am Not Celebrating Victory Day
… 2. You cannot sanitize Victory from Communists.
You can certainly try, and the Kremlin certainly does, but ultimately Stalin is as canonical a figure as Churchill in Britain, or F.D. Roosevelt in the US. Dissociating it from Communism is hardly feasible when the current denizens of the Kremlin watch over the Victory parade from a cheap cardboard pedestal, while the soldiers and war machines drive past the imposing granite monolith that is the tomb of themalevolent founder of the Soviet state, with his name prominently inscribed upon it. The former seems fleeting, insecure; the latter powerful, eternal.
At least in their current form, Victory Day celebrations are a permanently running, lowkey legitimization of the multinational mafia that took Russia hostage and killed millions of Russians along with Hitler.
https://russia-insider.com/en/why-i-am-not-celebrating-victory-day/ri23419
Romahtamisen syy Amerikassa on henkisesti vammautuneeksi luokiteltu Trump ja hänen taustavoimana toimiva sionisti- jaa rapparimafia
Trump has proven himself to be the US version of Gaddafi
By Robert Fisk on May 10, 2018
”…That’s why I most enjoyed Trump’s expression of love for Iranians. All US presidents say how much they love the people they are about to invade. Bush said the same about the Iraqis. So did Reagan before he bombed Gaddafi’s Libya. Now Trump feels sorry for the “long suffering Iranians”. Trump reminded us all of a time when Iran “prospered in peace” and “commanded the admiration of the world” – and no-one has spotted that he was referring to the Shah’s Iran whose Savak secret police kept Iranians in a state of permanent fear and terror through a programme of obscene tortures.
https://www.independent.co.uk/voices/donald-trump-iran-nuclear-deal-withdrawal-colonel-gaddafi-us-libya-a8342871.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=169936
Jewish Billionaires Paying Trump’s Bills Explain His Iran Moves
Editor’s Note: Jewish money put Trump in the White House, and Jewish money will be needed to keep him there. Funny how in all the discussion over the Iran withdrawal, this wasn’t immediately pointed out.
Now some of the better analysis is explaining it, like this excellent article. It omits to point out that John Bolton is basically Adelson’s errand boy, as is Mike Pence. They have been for years, so that is another interesting fact that gets little attention from our politically correct punditocracy, even in the alternative media.
Adelson, for his part, has advocated launching a nuclear weapon against Iran as a negotiating tactic and threatening to nuke Tehran, a city with a population of 8.8 million, if Iran does not completely abandon its nuclear program.
https://russia-insider.com/en/jewish-billionaires-paying-trumps-bills-explain-his-iran-moves/ri23432
Rahalla saa ja … — Tällainen mies Judas-pukkina rapakon takana
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160712
Jewish Billionaires Paying Trump’s Bills Explain His Iran Moves
https://russia-insider.com/en/jewish-billionaires-paying-trumps-bills-explain-his-iran-moves/ri23432
2018: When Orwell’s 1984 Stopped Being Fiction
This is the moment when war becomes peace, freedom becomes slavery, ignorance becomes strength.
http://www.informationclearinghouse.info/49364.htm
Is Israel a psychopath?
The latest Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders has opted for “antisocial personality disorder,” which has the advantage, like sociopathy, to indicate that we are dealing with a dysfunction of the capacity to socialize.
Jewishness as a tribal sociopathy
https://thesaker.is/is-israel-a-psychopath/
Missä tarkoituksessa nuo juutalaisbiljonäärit sitten maksavat Trumpille.
Saksan puolustusministeriössä ja myöhemmin NATO:ssa työskennellyt Hans Rühle on paljastanut Iran-Dealiin liittyviä ominöösejä asioita kuten Iran on ollut jo 10 vuotta ydinasevaltio- Iran-Deal on jo alunperin farssi
Der Iran-Deal gab nur den offiziellen Teil der iranischen Nuklearanlagen zur Kontrolle frei und schloss die Kontrolle militärischer Anlagen komplett aus. Nach Aussagen von Hans Rühle (Bundesverteidigungsministerium und später bei der NATO tätig) war der Iran-Deal von Anfang an eine Farce. Der Iran war bei Abschluss des Deals schon seit 10 Jahren im Besitz von Atombewaffnung.
https://www.epochtimes.de/politik/welt/iran-ist-seit-ueber-10-jahren-atommacht-iran-deal-von-anfang-an-eine-farce-a2432625.html?text=1
https://www.epochtimes.de/politik/welt/iran-deal-die-fakten-sprechen-fuer-die-kuendigung-warum-haelt-das-eu-establishment-daran-fest-a2431373.html?text=1
Ymmärsin niin että Trump on pelkkä ’satanyahujen’ juoksupoika jonka vaalikampanjan sionistit rahoittivat ja nyt hän kiitollisuuden velkaisena lakeijana maksaa ’velkoja’ kun purki sopimuksen ja avasi tien sionistien sotahankkeelle, jossa itsekin on mukana.
Hänhän jo kampanjansa aikana antoi ymmärtää että Iranin sota tulee eteen.
Noista linkin asioista en ole ennen kuullut; että Iranilla olisi atomiaseita.
Vaikea uskoa sillä kai yahut ovat siitä pitäneet huolta ettei ole?
Itäisen maanosien maat eivät ”leveile muille varusteistaan”, niinkuin jenkit tekevät. Jenkit ovat myöskin kehittäneet propakanda-verkostonsa jo kauan sitten, jonka valheellisuuksia paljastuu, heidän omien tiedoitustensa vanhentuessa. ”Mythomaniaa harrastavat”,aina sekaantuvat omaan näppäryyteensä, tullen paljastetuiksi. Massayleisö ei enää edes jaksa seurata kaikkea petosta,ihan päivittäin. Ihmisissä esiintyy ”apaattisuutta” uutisia kohtaan, epävarmuudesta, mikä on aitoa tai petosta. Pahansuopaisia yksilöitä, paholainen pitää hengissä edistääkseen päämääräänsä. Hyväntapaiset kuolevat nuorempana. Voisiko joku selittää uudestaan, miten Jumala suojelee hyväntahtoisia, se tuppaa unohtumaan ?
Psykopatian ja fasismin vaarallinen yhdistelmä jyllää. … Onko enää toivoa? Pystyykö – ja haluaako – Putin estämään uhkaavan sodan jonka kynnyksellä maailma nyt on? ?
Tämä on Putinille myös mittari kiistatta rasistis-fasistisen sionismin suhteen, jota mm. Gilad Atzmon on verrannut natsi-Saksan fasismiin. Varmaan Venäjän sionistit painostavat Putinia olemaan Israhelin puolella – rapakon takaisista puhumattakaan.
MARK ALMOND: We could be on the brink of a cataclysmic Middle East war which would drag in Britain
Abridged by Lasha Darkmoon — Darkmoon.ca
“We are now closer to open war between Iran and Israel than we have ever been.”
Is there any chink of hope? Curiously, there is and it comes from an improbable source. Russia, which has been so belligerent over Ukraine and Syria, does not want to see Iran dominate the Middle East where it now has significant interests.
So President Vladimir Putin may hold the balance of power here. It’s worth remembering that the monstrous Russian dictator Josef Stalin was the West’s vital ally in World War II.
Significantly, the Israeli PM was in Moscow to mark the Russian victory over the Nazis on Wednesday.
Strange as it may seem, because he can talk to all sides, Putin could be the leader who can avert a Third World War.
So how about a Nobel Peace Prize for Putin?
If you think Trump is a worthier candidate, step forward!
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170063
Read more:
http://www.dailymail.co.uk/debate/article-5715819/MARK-ALMOND-brink-cataclysmic-Middle-East-war-drag-Britain.html#ixzz5FNt8oMrP
Follow us: @MailOnline on Twitter | DailyMail on Facebook
Putin’s Favorite Philosopher Discusses Fascism (Ivan Ilyin) .. muutama ote:
” … fascism was right since it derived from a healthy national-patriotic sensibility, without which a people can neither lay claim to its existence nor create a unique culture.”
”Fascism is a complex phenomenon: it is multifaceted and historically speaking, far from exhausted. Within it one finds elements of health and illness, old and new, protection and destruction. Therefore in an evaluation of fascism fair-mindedness and equanimity are needed. But its dangers must be considered in full.”
”Fascism should not have held a position hostile to Christianity and any religiosity in general. A political regime that attacks the Church and religion brings schism into the souls of its citizens, undermines in them the deepest roots of justice and begins to claim its own religious significance, which is mad.”
”The greatest fascist error was the restoration of idolatrous Caesarism. “Caesarism” is the direct opposite of monarchism. Caesarism is godless, irresponsible, and despotic; it holds in contempt freedom, law, legitimacy, justice and the individual rights of men. It is demagogic, terroristic and haughty; it lusts for flattery, “glory” and worship, and it sees in the people a mob and stokes its passions. Caesarism is amoral, militaristic and callous. It compromises the principle of authority and autocracy, for its rule does not prosecute state or national interests, but personal ends.”
https://russia-insider.com/en/putins-favorite-philosopher-discusses-fascism-ivan-ilyin/ri23047
Putinin osa ei ole helppo. Turha edes odottaa mitään radikaalia välirikkoa maan sionisteihin. Putinin salamurhaaminen ei ole sionisteille yhtään sen vaikeampaa kuin Kennedyjenkään, jopa helpompaa.
Sionistit osaavat sen homman. Kaikki tapetaan jotka eivät tee kuten ’pitää tehdä’. Heidän salamurhaamiensa henkilöiden määrä on lohduttoman pitkä.
Murha tietäisi maan ajautumista kaaokseen ja tiukkaan sionistien kontrolliin, asia, jonka monet Putinin kriitikot täysin unohtavat.
Lusiferilaisen paavin palkitsemalla Angela Merkelillä pirulliset Rotschild-geenit aktivoituneina:
Immigration Top Issue with Europeans. Merkel Awarded Prize by Catholic Church for Opening Borders for Muslim Migrants
Acc. to Reuters 1 August 2017, the number of people with an immigrant background in Germany rose 8.5 percent to a record 18.6 million in 2016 – approximately 20 % of the population of about 82 mio., largely due to an increase in refugees, the Federal Statistics Office said on Tuesday.
What that means on the scale of proportionality between number of Muslims in a society and the level of violence can be seen here: http://www.tidenstecken.se/scary_facts.htm
Koko artikkeli: https://new.euro-med.dk/20180513-immigration-top-issue-with-europeans-merkel-awarded-prize-by-catholic-church-for-opening-borders-for-muslim-migrants.php
Paavi Franciscus ja sionisti-globalistien EU-diktatuuri kumartavat samaa herraa:
”Luciferian Pope Francis Receives the EU´s Charlemagne Prize, Proving Himself the Antichristian Head of the Masonic One World Religion”,
https://new.euro-med.dk/20160507-luciferian-pope-francis-receives-the-eus-charlemagne-prize-proving-himself-the-antichristian-head-of-the-masonic-one-world-religion.php
Riemun aihetta taas trolleille tyyppiä ”Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists”, https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists :
”Vem gav order att samtliga banker samtidigt stängde NMR-bankkonton? Säpo eller Wallenberg?”,
http://whitetv.se/sv/gigantiskt-pyramidspel/2101.html
(NMR tulee sanoista Nordiska motståndsrörelsen eli Pohjoinen vastarintaliike)
Näin EU-diktatuuri kiristää otettaan – pienten askelten taktiikalla kohti täydellistä poliisivaltiota:
”EU:N UUSI PERHEENYHDISTÄMISPÄÄTÖS – SUOMALAISET EIVÄT VOI ENÄÄ ITSE PÄÄTTÄÄ KUKA MAAHAN TULEE
Jäsenvaltioiden yläpuolelle asettuva Euroopan Unioni on pohjimmiltaan loisorganisaatio, joka paisuttaa kaikin tavoin valtaansa ja byrokratiaansa kansalaisten edun vastaisesti. Se saa voimansa häikäilemättömistä teknokraateista, virkamiehistä ja byrokraatiesta, joille tärkeintä on oma etu ja harhaisen ideologian noudattaminen. 2000-luvun eurooppalaiselle Neuvostoliitolle työskentelevät virkamiehet eivät ole lojaaleja kansoilleen, vaan he ajavat ainoastaan EU:n etua, joka on tarjonnut heille hyväpalkkaisen uran kansakuntien tuholaisina. Petoksellinen asenne selittyy myös sillä, että he eivät ole saaneet äänestäjiltä minkänälaista mandaattia toiminnalleen. Näin ollen kyse ei ole edes demokratiateatterista kuten jäsenmaiden paikallishallinnoissa, vaan pelkästään omavaltaisesta vallankäytöstä EU:n nimissä.
Tuon kansalaiskontrollin ulottumattomissa olevan klienteelin mielivallan Suomi sai kokea aivan hiljattain, kun EU päätti tuoreella tuomiopäätöksellään pakottaa maamme viranomaiset päästämään maahan lisää kehitysmaiden siipeilijöitä. Asiasta kerrottiin tänään ilmestyneessä Ylen verkkosivujen uutisessa EU:n tuomioistuin pakottaa Suomen helpottamaan perheenyhdistämistä – se ei enää auta satoja alaikäisenä saapuneita pakolaisia, joiden vanhemmat jäivät kotimaahan.
Jo jutun otsikko on kaikessa härskiydessään julkea, sillä pahamaineinen Ylen vasemmistotoimittaja Eero Mäntymaa kääntää itselleen mieluisan uutisen mutkalle siten kuin kyseessä olisi loppujen lopuksi ikävä maahanmuuttovastainen toimi. Mäntymaalle ei riitä, että Suomeen tuotetaan lisää etnisesti ja kulttuurisesti sopeutumattomia muukalaisia, vaan hän jää kynäilemässään mielipideuutisessa harmittelemaan sitä, että uudesta Eurostoliiton diktaatista huolimatta se ei voi (vielä) kumota demokraattisen kansallisvaltion vanhoja pykäliä, joilla perheenyhdistämiskieroilua rajoitettiin edes jossain määrin.
Nyt Suomi löysää perheenyhdistämistä koskevaa linjaansa. Se ei johdu poliittisesta tahdosta vaan pakosta.
Pari viikkoa sitten EU:n tuomioistuimen tekemän ennakkoratkaisun mukaan vanhempien tulee päästä lastensa luo, kunhan perheenyhdistämisprosessi on aloitettu alaikäisenä. Asiasta kertoi tuolloin Helsingin Sanomat.
Suomen viranomainen ei voi tehdä päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa tuomioistuimen ratkaisun kanssa. Se tarkoittaa, että Maahanmuuttoviraston on muutettava linjaansa.
Mitä virkaa on demokratialla ja ylipäätään Suomen valtiolla, jos kerran omavaltainen EU-klikki voi tehdä päätöksiä, jotka kumoavat kansalaisten tahdon? Valtamedia puhuu mielellään länsimaisista arvoista ja demokratiasta, mutta käytännössä eurooppalaiset eivät voi vaikuttaa politiikkaan, vaikka ovat ensin äänestäneet siitä omissa valtiossa.
Reilussa ja avoimessa fascismissakin kansalaisilla on enemmän sanottavaa kansakuntaa koskevissa tärkeissä kysymyksissä kuin EU:ssa, jossa päätöksiä tekevät kansallisivaltioihin jo lähtökohtaisesti vihamielisesti suhtautuvat Brysselin virkamiehet. Niin kauan kuin Suomi ja muut Euroopan maat kuuluvat Unioniiin kansalaisilla ei ole todellista päätäntävaltaa eikä näin myöskään aitoa vapautta.”
http://ylewatch.blogspot.fi/2018/05/eun-uusi-perheenyhdistamispaatos.html
’…Niin kauan kuin Suomi ja muut Euroopan maat kuuluvat Unioniiin kansalaisilla ei ole todellista päätäntävaltaa eikä näin myöskään aitoa vapautta…’
Tuo on päivänselvä asia. On vain näennäisdemokratian teatteri jota pyöritetään isolla rahalla joka kiskotaan kansalaisilta – tai otetaan velkana siltä taholta, joka on koko vapauden riiston ja pakkovallan takana – ja jossa oma maamme on vain yksi pyörä sionistimuurareiden verisissä rattaissa.
Ongelma on siinä ettei kansa tätä ainakaan vielä riittävän laajasti tajua ja antaa johdattaa itsensä Paholaisen hiirenloukkuun.
MV-lehden tutkivan toimittajan artikkeli:
”Huijaamalla rakennettu Eurooppa
EU ei ole epädemokraattinen vaan demokratian vastainen. Sen koko olemassaolo perustuu kansallisvaltioiden demokraattisen päätöksenteon vähentämiseen.
Euroopan Unionia ei koskaan rakennettu kerralla valmiiksi vaan se sai nykymuotonsa hiljalleen hivuttamalla ja salavihkaisesti.
Jos Euroopan valtioiden parlamentit olisivat äänestäneet keskusjohtoisesta liittovaltiosta, Unionia tuskin olisi syntynyt etenkään nykyisessä jälkidemokraattisessa muodossaan…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2017/03/05/huijaamalla-rakennettu-eurooppa/
Trump Tore up the Iran Deal, Now Europe Must Chose: Vassalage or Independence
Finian Cunningham
https://russia-insider.com/en/trump-tore-iran-deal-now-europe-must-chose-vassalage-or-independence/ri23447
EU:n on joko tuettava Trumpia tai otettava homma ns. omaan hanskaan Iran-asiassa
Kummastuttaa ja vähän huvittaakin koko teatteri: miksi näin koska EU on jo sionistien hallinnassa siinä kuin Usakin. Tosin USA on ehkä tiukemmin koska sitä tarvitaan ’sotarukkasena’ maailmalla kun sionistit rappareineen valloittavat ja ryöstävät maailmaa. Mutta Eu on myös Globalisti- tai NWO-mafian hallinnassa eli sama ’deep state’ jyrää täälläkin.
Onko niin että nyt on tarkoitus alistaa EU aivan totaalisesti Usa/Israel liittouman alle ja estää sen kaikki yritykset ’itsenäistyä’ vai pakottaa sitä ’itsenäistymään’ mikä tarkoittaa toimintaa sionismin ehdoilla ja kontrollin alla?
”What the debacle over the Iran nuclear agreement exposes is just how irrelevant European vital interests are to Washington. The latter wants regime change in Tehran come hell or high water, and to hell with European concerns.
The EU faces a moment of truth. It needs to assert its strategic interests over Washington’s bullying by defending the Iran nuclear deal. In order to do that, the Europeans will have to join with Russia and China in establishing new financial and legal infrastructure to protect its trade with Iran from American sanctions. That inevitably will entail conducting more international business without the US dollar.
That process of displacing the dollar as the international reserve currency is well underway due to Russia, China and Eurasian economic integration. The Europeans need to delink from American financial hegemony and join the rising tide for a multipolar world.
It remains to be seen if the Europeans will in fact stand up to Washington’s dictate over the Iran deal. So far, they have asserted the sanctity of the treaty, along with Russia and China.”
Valaiseva artikkeli ROTSCHILD-sionistien tuhotöistä ja heidän Trump-nukestaan:
”Chuck Baldwin: Israel Has Been a Disaster for Mankind”
https://www.henrymakow.com/2018/05/baldwin-Israel-disaster-for-mankind.html
Eräs kohta artikkelista:
”One cannot even be true to history and ignore the fact that the Bolshevik Revolution that brought Marxist/Leninist/Stalinist communism to power in Russia was almost exclusively the handiwork of Rothschild’s Zionists. For all intents and purposes, communism and Zionism are one. They always have been and always will be.
Christians need to come to grips with this painful truth: It took the deaths of over 115 million people to bring the Zionist State of Israel into existence. (This is ”of God”?) And the Zionist state has caused the deaths of millions more since becoming a nation-state, as almost every war that America has fought since 1948 has been on behalf of Rothschild’s Israel, and America’s so-called war on terror is almost exclusively waged on behalf of the Zionist state.
And as an aside, Trump’s decision to withdraw from the Iranian treaty on Tuesday of this week is nothing but political smoke and mirrors. The only reason the U.S. government entered the agreement with Iran in the first place was that it fully expected Iran would break the treaty, thereby giving Israel and the U.S. an excuse to attack the economically rich (and Rothschild bank-free) country. However, since Iran KEPT the treaty (Netanyahu’s baseless accusations to the contrary), Trump had to pull out of the agreement so as to find another justification for attacking Iran.”
Ketut kanatarhan vartijoina:
”Kanadan G7-kokouksessa keskustellaan radikaalista nationalismista”,
https://www.kansalainen.fi/kanadan-g7-kokouksessa-keskustellaan-radikaalista-nationalismista/
Näin Rockefeller & Co eliminoivat heille vaaralliseksi katsomansa kongressiedustaja Larry McDonald’in:
”Salattu totuus Korean Air lento 7 onnettomuuden takaa”,
http://nwohavaintojapromo.blogspot.fi/2018/05/salattu-totuus-korean-air-lento-7.html
“The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and Communism under the same tent, all under their control…. Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and incredibly evil in intent.”
– Congressman Larry P. McDonald, 1976
Protecting Israel Is a Full-Time Job for American ’Rockefeller & Co’ Politicians and Judges
Time to question the loyalty of some of our public officials
I have a number of times discussed how the U.S. and other governments have legislated and otherwise promoted Jewish and Israeli interests in ways that most people would find unacceptable if they were aware of what exactly has been going on.
https://russia-insider.com/en/protecting-israel-full-time-job-american-politicians-and-judges/ri23405
Israelin suojelu on täysipäiväinen työpaikka amerikkalaisille poliitikoille ja tuomareille … miten meidän?
Aika kyseenalaistaa joidenkin julkisten virkamiesten uskollisuus
Olen useaan kertaan keskustellut siitä, miten Yhdysvallat ja muut hallitukset ovat säätäneet ja muutoin edistäneet juutalaisia ja israelilaisia etuja tavoilla, joita useimmat ihmiset eivät voi hyväksyä, jos he olivat tietoisia siitä, mitä juuri on tapahtunut.
https://russia-insider.com/en/protecting-israel-full-time-job-american-politicians-and-judges/ri23405
Chuck Baldwin: Israel on ollut katastrofi ihmiskunnalle
Aloita Talmudilla, alkuperäinen vihamielisyyden vuodatus goimeja vastaan. Siirry Kabalaan, jossa he väittävät olevansa Jumala. Seuraavaksi pankkijärjestelmä, joka veloittaa hallitustamme omien luottojen käytöstä. Lisää tähän heidän vilpillinen väitteensä Israelin valtiosta. (Kasaarit – khazars – ostivat ’juutalaisen toimiluvan’ tai identiteetin kahdeksannella vuosisadaslla.)
However, they couldn’t do it without first installing a colonial class of traitorous goy Freemason flunkees, our cultural and political ”leaders.”
https://www.henrymakow.com/2018/05/baldwin-Israel-disaster-for-mankind.html
Israel — Failed state?
Jewish Past vs Jewish State — by Gilad Atzmon
Zionism promised to solve the Jewish problem. It vowed to fix Diaspora Jews by means of a ‘homecoming,’ to make the Jews loved, empathic, bond them to the soil; in essence, to make them ‘people like all other people.’
The horrific scenes flooding in from Gaza today demonstrate that Zionism failed miserably. The Jewish State is an embarrassment to its original humanist endeavour and to humanity in general.
Just today, at least 43 Palestinian protestors have been killed and 2,200 wounded by Israeli troops at the Gaza border. Some reports suggest that half of the injuries were caused by live ammunition.
This is devastating news. The criminality of Israel is institutional. This is not about one odd sniper who laughs as he shoots a young Palestinian in the knee, crippling him for life. Israel is displaying a systematic hierarchic murderous apparatus designed to sustain the oppression of the indigenous people of the land for an unlimited period.
Despite the Zionist dream, the Jewish state isn’t loved by its neighbours. It isn’t loved by the rest of the world either. In fact Israel’s actions evoke global repulsion. Instead of solving the Jewish problem, Zionism has only relocated the problem and amplified the symptoms it vowed to eliminate.
Truth can be a disturbing notion; no matter how much you try to suppress it, truth manages to come out. Accordingly, it is impossible to grasp the history of Jewish suffering without taking into consideration the atrocious actions of the Jewish state. As it happens, Israeli politics is driven by a complete dismissal of the other.
The Israeli military operation in Gaza is simply a license to murder. One would hope that a state that names itself the Jewish State would be slightly more vigilant with its excessive use of power.
By now I believe that Israel is going to be remembered as the darkest chapter in Jewish history and beyond.
https://www.gilad.co.uk/writings/2018/5/14/jewish-past-vs-jewish-state
Pakko puolustaa muilta ryöstettyä maata
Benjamin Netanyahu says Israel obliged to ‘defend its borders’ after dozens of protesters die during Gaza’s bloodiest day since 2014 war
Netanyahu said Monday was a “glorious day”. “Remember this moment. This is history. President Trump, by recognising history you have made history,” he said to applause.
The US president’s daughter, Ivanka Trump, celebrated the opening to clapping and cheering from American and Israeli VIPs.
Monday’s shootings raised the total deaths close to 100 and made it the bloodiest day in the coastal enclave since the 2014 war.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170155
Jewishness as a tribal sociopathy
https://thesaker.is/is-israel-a-psychopath/
”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
Talmudin mukaan gojimit eli ei-talmudistit eivät ole eläimenkään arvoisia, joten talmudistit niinollen voivat teurastaa heitä mielensä mukaan.
Psykopaatilla pitää olla psykopatian hyväksyvä, oman rabbieliitin kirjoittama ’uskonto’ jotta homma pelaa.
Järkyttävää vain että sokeat kristityt Israelin ystävät antavat teurastaa itsensä…
He antavat Israelille vapaan pääsyn tehdä mitä vain ilman tuomitsemista raamatullisten ohjeiden mukaan mikä on oikein ja väärin …
A Christian Explanation of Israel’s 70 Years of War, Political Manipulation, Subterfuge
” … a new branch of heretical Christianity has formed called Christian Zionism. The love of Israel … has been so built up in the church over the last 70 years that Israel as a nation in many American Christians eyes has become an idol.
https://russia-insider.com/en/christian-explanation-israels-70-years-war-political-manipulation-subterfuge/ri23429
5 Major Differences Between Russian Christianity and Protestantism (VIDEO)
https://russia-insider.com/en/5-major-differences-between-russian-christianity-and-protestantism-video/ri23459
”Fuck the EU!”, sanoi neokonna Victoria Nuland jo aikoinaan. Trumpin kampanja on osoittautunut täydeksi huijaukseksi ulkopoliittisen linjan suhteen. Trump itse puhui omalla suullaan interventionismia vastaan vielä v. 2016. Turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Michael Flynnin erottaminen helmikuussa 2017 oli kuitenkin jo selvä osoitus siitä, että kampanjan aikaisista linjapuheista ollaan luopumassa. Kemikaali-False-Flagit huhtikuussa 2017 ja 2018 ja viimeisinä sotahaukkojen nimittäminen hallintotiimiin alkuvuodesta 2018 eivät ole jättäneet Trumpin nykyistä linjaa ja aikomuksia epäselväksi. Iran kaadetaan ja Syyriakin sitten, kun ehditään.
EU:n rooli Lähi-Idän suhteen on vaikea ja ristiriitainen. Onko EU:lle varattu tässä pelissä jonkinlaisen hyödyllisen idiootin asema, joka ottaa pakolaiset sitten vastaan, kun USA-Israel suistaa jonkun maan sekasortoon? Iranin suhteen Saksa on ottanut yllättävän omaperäisen linjan ja onpa jopa Merkel neuvotellut Iran-asioista Putinin kanssa Krimillä(!), mikä kertoo sen, että maailman ulkopoliittiset korttipakat ovat nyt totaalisen sekaisin.
’..Onko EU:lle varattu tässä pelissä jonkinlaisen hyödyllisen idiootin asema..’
Juuri se. Koko EU perustuu siihen että Saksa tuhottiin WW2:ssa eikä se ole enää itsenäinen ja omista asioistaan päättävä valtio sodan jälkeen.
Merkeliin en luota, on sionisti joka pelaa – ehkä ihan omastakin tahdosta? – sionistien pussiin eikä maassa ole riittävää itsenäistä kansallista eliittiä joka vakavasti pyrkisi palauttamaan maan itsenäisyyden ja irtaantumaan sionistien vallasta. Surkea on maan kohtalo mutta niin meidänkin.
The Jewish Occupation Of Germany
By Brother Nathanael Kapner
And given its “occupied” status, Germany remains hostage to the tyranny of world Jewry.
http://www.realjewnews.com/?p=919
Koko ydinaseeton vyöhyke -ajattelu on kammottavaa itsepetosta.
Lähi-itä ei ole ydinaseeton, koska Israelilla on (USA:n avittamana) ydinase. Ydinaseeton Korean niemimaa on ydinaseeton vain niin kauan kunnes USA sijoittaa Etelä-Korean tukikohtiinsa ydinaseen (jollei siis ole jo sijoittanut).
Suomi on ydinaseeton täsmälleen niin kauan kunnes USA Naton isäntämaasopimukseen vedoten (”valtavan kriisin uhatessa”) tuo Suomeen ydinaseen. Ruotsi vaati ja sai omaan Naton isäntämaasopimukseensa ydinaseiden tuonnin kiellon alueelleen.
Suomalaiset pölkkypäät (S. Niinistö, ”Katainen”, Tuomioja, Haglund jne) eivät edes sellaiseen kyenneet.
Suomella on siis vahva optio käsissään: olemme ydinasevaltio!
Usan politikko Newt Kingrich paljasti jo vuosia sitten, miten Israelilla oli jo silloin yli 300 ydinkärkeä sailoissaan. Kuinka paljon niitä on sinne lisääntynyt thän päivään mennessä, on vain arvailua. Kovin heikoilla ovat Jumalansa suojelussa, kun tarvitaan apuvälineitä heitä suojaamaan ?
Italialainen Manlio Dinucci kirjoittaa pian valmistuvasta USA:n uudesta ydinpommista :
”The new B61-12 nuclear bomb – which the US is preparing to send to Italy, Germany, Belgium, Holland and probably other European countries – is now in its final stages of development.
The B61-12 nuclear bomb and the F-35 fighter, which Italy receives from the US, are therefore part of a single ”parcel bomb” that will blow up in our faces. Italy will be exposed to further dangers as a forward base for the US nuclear strategy against Russia and other countries.
Italian joutuu nyt uudistamaan F-35 koneensa 400 miljoonalla jotta ne pystyvät pudottamaan näitä super-tehokkaita ja superkalliita ydinpommeja. Jo yksi niistä kaikkine tekniikoineen maksaa Mario Dinuccin mukaan kaksi kertaa niin paljon jos pommi olisi puhtaasta kullasta.
http://www.voltairenet.org/article201102.html
Onko Suomella varaa noihin kultaakin kalliimpiin ydinpommeihin? Suomen puolustusministeriö kyllä sanoo, että F -35 koneita ( Ovatkohan muut koneet edes todellisia vaihtoehtoja?) käytettäisiin vain tiedostelulentoihin. Kai puolustusministeriöllekin on kuitenkin selvinnyt Naton viimeisten Syyriaan hyökkäysten jälkeen , etteivät F-35 koneet uskaltaneet lainkaan lentää tiedustelulentoja Syyrian ilmatilassa venäläisten kehittyneiden häirintätekniikoiden vuoksi.
USA, Ahtisaari ja mafia-valtio Kosovo
Torstai 17.5.2018 klo 11:30 – Pirkko Turpeinen-Saari
”Kosovon valtio on USA:n ja presidentti Ahtisaaren luomus. Historiallisesti ja kansainvälisten lakien mukaan se on aina ollut osa Serbiaa. YK:n päätöksen 1244 mukaan Kosovo on yhä osa Serbiaa eikä päätöstä ole koskaan muutettu.
Jugoslavian hajottaminen toteutettiin USAn ja Saksan voimakkaalla tuella.
Kansainväliset lait, YKn peruskirja, NATO:n peruskirja, kansinvälisesti sovitut rajat –kaikki heitettiin romukoppaan. — lisää linkin hyvästä artikkelista
https://www.turpeinen-saari.net
1990-luvulla olimme pelkästään nk. ’luotettavan median’ varassa ja kaikki kansalaiset saatiin uskomaan, että vain ja ainoastaan serbinationalistit olivat julmia teurastajia ja äärirasisteja. Jugoslavian tapauksessa on huomionarvoista globalistien puolueellisuus muslimeja kohtaan ja pyrkimys joko epävakauttaa tai vallata oman etupiiriin niitä maita, joissa kreikkalaiskatolisilla tai orientaalisilla kirkkokunnilla on merkittävä asema. Tämmöisiä maita ovat esimerkiksi: Venäjä, Kreikka, Romania, Serbia, Syyria, Egypti (koptit) sekä Irak. Mussolinin valloitusretki Etiopiaan tai armenialaisten kristittyjen kansanmurha Osmannien valtakunnassa tuntuisi liittyvän tähän tapahtumaketjuun.
Myös lännessä pyrkimys korvata kristillisyyttä islamilla tai globalistien suosimalla posthumanistisella tekno-teismilla on selvästi havaittavissa, joskin ”sodankäynnin” tapa on aivan toisen tyyppinen.
Ylewatch-blogisti kysyy:
”YLE: ITALIASSA KANSANÄÄNESTYKSET ”KANSAINVÄLISISTÄ SOPIMUKSISTA” ON KIELLETTY. MITEN SUOMESSA?”
Italian hallitusneuvottelut näyttävät olevan Brysselin läpimädiksi korruptoimille, EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelmaa toteuttaville maanpetturi-vallanpitäjillemme arka aihe, joista heidän propagandakoneensa Ylekin on vaitonainen:
”Yle on kertonut niukasti Italian hallitusneuvotteluista, vaikka niiden lopputuloksen uskotaan vaikuttavan ratkaisevasti Euroopan Unionin tulevaisuuteen. Esimerkiksi uutissivusto Kansalainen kertoo, että maahanmuuttoa vastustavan Lega Nord -puolueen johtaja Matteo Salvinin ja populistisen Viiden tähden liikkeen johtaja Luigi Di Maion neuvottelut hallituksen muodostamiseksi ovat lukkiutuneet kerta toisensa jälkeen, mutta toisaalta neuvotteluiden onnistuminen johtaisi hallitukseen, joka olisi EU:lle painajainen.
Euroopan Unioni on yrittänyt jatkuvasti sabotoida neuvotteluja vaatimalla että uusi hallitus ei saisi muuttaa merkittävissä asioissa vanhojen EU-mielisten hallitusten politiikkaa. Yksi suurimmista kiistakapuloista on luonnollisesti (laiton) maahanmuutto. Unionin maahanmuuttokomissaari (kuulostaako bolshevismilta?) Dimitris Avramopoulos varoitti Italiaa muuttamasta edellisen hallituksen lepsua rajavalvontapolitiikkaa, jonka ansiosta Italiasta on tullut yksi tärkeimmistä laittomien maahanpyrkijöiden ja turvapaikanhakijoiden pääväylistä Eurooppaan.
Ei ihme, että Brysselissä on hermoiltu viime päivinä hallitusneuvotteluiden etenemisestä, koska molemmat mahdollisen hallituskoalition puolueet ovat luvanneet rajoittaa maahanmuuttoa. Se miten rajoitukset toteutettaisiin Italiassa ovat hämärän peitossa, koska maan lainsäädännössä on monta kohtaa, joihin vetoamalla kaikki yritykset massainvaasion hidastamiseksi voidaan vesittää.
Tämä kävi selväksi tämän aamun Ylen Ykkösaamussa, jossa Italialaistaustainen vasemmistolainen vapaa kirjoittaja ja Anni Sinnemäen miesystävä Anton Monti kertoi, että Italian perustuslaki kieltää kansanäänestykset kansainvälisistä sopimuksista! Toisin sanoen kun demokratuurin juristit ovat saaneet sorvattua ”kansainvälisessä yhteisössä” sopimuksen, joka velvoittaa ottamaan maahan kaikki ne kehitysmaalaiset, jotka vain osaavat päästää suustaan taikasanan Asyl, kansa ei voi sen jälkeen tehdä asialle laillisesti mitään.
Olisi mielenkiintoista tietää, missä muussa Euroopan maassa kansalaisilta on estetty peukaloidun perustuslain turvin äänestämästä näin elintärkeästä kysymyksestä. Mikä on Suomen tilanne? Tässä olisi nyt jatkossa tutkivan journalismin paikka.”
http://ylewatch.blogspot.fi/2018/05/yle-italiassa-kansanaanestykset.html
Mafia ja sen lakeijat osaavat hommansa. Kansa vaan ei osaa omaansa eikä halua edes oppia ja seuraa/uskoo valtamediaa. Jälki on sitten tätä eli kohti kurjuutta ja Orwellia.
P.s. Paras keino välttyä ennenaikaiselta Alzheimerilta on jättää iltapäivälehdet ja valtamediat väliin.
Meillä on uskomattoman härski ja törkeä hallitus:
”Raju sote-riita repesi eduskunnassa: ”Hallituksen härski sulle-mulle-politiikka runnoo alleen demokratian perusperiaatteet””,
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/248882-raju-sote-riita-repesi-eduskunnassa-hallituksen-harski-sulle-mulle-politiikka-runnoo
Jossain muussa maassa kansa lähtisi jo barrikadeille ja vaatisi tuollaisten kansanpettureiden pudottamista vallankahvasta.
Tällä tasolla mennään… muista ’systeemivirheistä’ ei sitten sanaakaan kun niitä kai ei ole?
https://www.mtv.fi/sport/mmjaakiekko/artikkeli/tasavallan-presidentti-sauli-niinisto-arahti-leijonista-haiskahtaa-systeemivirheelta/6913932#gs.Ii62aTk
Voi vain pelonsekaisella toivolla odottaa Sveitsin kansanäänestyksen tulosta 10.6.2018:
”Nytt ärligt banksystem: Schweiz först med folkomröstning 10 juni 2018. Folket skall ha makten över pengarna”,
http://whitetv.se/en/white-school-of-economics/2102.html
Kalergi-suunnitelmaa eli eurooppalaisten valkoista kansanmurhaa toteuttava EU näyttää taas rumia diktatuurin kasvojaan:
”EU-komissaari: Maahanmuutto Eurooppaan on pysyvää, eikä sitä saa estää raja-aidoilla”,
https://www.kansalainen.fi/eu-komissaari-maahanmuutto-eurooppaan-on-pysyvaa-eika-sita-saa-estaa-raja-aidoilla/
Piikki EU-diktatuurin ja sen korruptoimien nukkehallitusten lihassa:
”Unkarin parlamentin puhemies: Pääministerin hallintotavassa ei tule tapahtumaan suuria muutoksia”,
https://www.kansalainen.fi/unkarin-parlamentin-puhemies-paaministerin-hallintotavassa-ei-tule-tapahtumaan-suuria-muutoksia/
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Psykopaattinen ’failed state’ Israel
Norman Finkelstein on Israel’s ‘Murderous Assault on Nonviolent Protesters’ in Gaza
http://www.informationclearinghouse.info/49428.htm
Ja kuten Atzmon sanoo: We are all Palestinians — olemme kaikki palestiinalaisia
http://www.gilad.co.uk/writings/2016/12/18/we-are-all-palestinians
”… By now we, and I mean all of us, except a few oligarchs, are all Palestinians. We are subject to the dirty games inflicted on us by the likes of Goldman Sachs, Soros, Saban, Adelson, and a few others. By now we are all subject to the tyranny of correctness that stops us from shouting out, loudly, that troubling truth which we all see.
How Pierre Trudeau Turned Us Into Debt Slaves
by Betty Krawczyk– (henrymakow.com)
Many Canadians still think highly of Pierre Trudeau, but in 1974 he did one terrible thing that changed the lives, for present and future, of all Canadians, for the worse.
Trudeau gave the leading operations of the Bank of Canada over to the private banks operating in Canada.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170351
Lukemisen arvoista
The Israeli manufacture of artificial Jews — Taking human trafficking to the next level
”… Nowadays the increasing sterilization of most parts of the world, alongside new technologies, have succeeded in creating a global artificial baby market. Israel works hard to multiply the worldwide Jewish population, and propagandizes for sodomites to consider buying children, for use either as slaves or as heirs.
Such campaigns destroy family-based morality, erase religious traditions, ruin male and female dignity, destroy respect towards paternal and maternal authority, and impugn children’s dignity. It is the latest toxic invention of imperialism, and it is an Israeli project.
The World Jewish Congress congratulated Obama and the Supreme Court for imposing gay marriage legalization all over the US. So did the Israeli Defense Minister Moshe Ya’alon. Tellingly, the press and the courts fight homophobia as a supposed anti-Semitic threat.
What we are not supposed to know
There has been a recent explosion of medically treated infertility throughout the world. Since 1950, men’s fertility has fallen to one half of what it was before, and the quality of sperm is dramatically declining in the most developed countries. As a matter of fact, the same dramatic change is occurring in the whole animal kingdom, and it helps to explain the advances of homosexuality, uneasiness with one’s gender, and bi and transsexual behaviour.
The flourishing LGBTQ lobby has come about not only as a result of our openness to individual freedom and the widening acceptance of diversity, but as a symptom of disturbances at the biological level, undermining the moral and mental stability of new generations of people. It reveals a serious (if denied) collective disease, probably caused by complexities of environmental contamination.
It seems that nothing will stop the decay of natural human fertility. Neither Western governments nor international health institutions are warning us of the dramatic changes coming. They are only interested in developing the business of artificial reproduction, a convenient way to have more control of the population, in the service of a dictatorial, Malthusian and unapologetically eugenic ideology.
https://www.veteranstoday.com/2018/05/19/poumier/
Kun on lukenut tuon Veteranstoday’n artikkelin, niin ei ole paljoa ihmettelemistä siinä, mitä sionistien sotilaallinen nyrkki USA käyttää sodassaan Syyria vastaan:
”USA använder cyborgs i kriget mot Syrien, genetiskt manipulerade terrorister utan medkänsla”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/2105.html
(Artikkelissa on useita englanninkielisiä videoita. Eräässä niistä V.Putin varoittaa, että geenimuunnellut super-ihmissotilaat ovat pahempia kuin ydinaseet!)
Mihin Suomessa ainakin kolmisenkymmentä vuotta vallankahvassa olleet maanpetturit ja muut rikolliset ovat suomalaisia johdattaneet kuin pässiä narusta?
Mm. tähän:
”Salainen brittiasiakirja vuodelta 1971 kertoo EU:n tulevaisuuden”,
https://www.kansalainen.fi/salainen-brittiasiakirja-vuodelta-1971-kertoo-eun-tulevaisuuden/
Ks. myös ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””,
http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella
EU-diktatuurin ja CIA:n korruptoimien punaliberaalien punaporvari-maanpetturien nykyisin johtamilla ns. porvaripuolueilla ei ole enää isänmaata eikä omaa kansaa kodin ollessa Brysselissä – ja Sanden mukaan ei liioin myöskään ns. vasemmistolla:
”Vasemmistolla ei ole omaa kansaa”,
http://rayhablogi.blogspot.fi/2018/05/vasemmmistolla-ei-ole-omaa-kansaa.html
Venäjästä kiinnostuneelle hyvää analyysia
Making Sense of Russian Political Ambiguities
Introduction: the world is not Hollywood
https://www.unz.com/tsaker/making-sense-of-russian-political-ambiguities/
Mielenkiintoista tietoa Putinista
Vladimir Putin: Fasistien sympatiseeraaja?
Putin hämmentää ihailijoita ja kriitikkoja oudolla mutta diplomaattisella suhteellaan Israelin kanssa kannattaen paljon sellaista, mitä Israel pitää kauhistuksina.
Venäjän presidentti moittii juutalaisia heidän keskeisestä roolista bolshevikkien keisarillisen Venäjän kaatamisen yhteydessä.
Hän kunnioittaa Romanovien dynastian marttyyriutta (Dynastian teurastamo https://amzn.to/2ApoUPW) ja rohkaisee muistomerkkien rakentamista näille bolsevikkien marttyyreille.
Hän puolustaa ja edistää kristinuskon, perheen ja kansallisuuden asioita.
Ennen Putiniia tällainen hallintotapa oli yksinomaan kansallis-sosialistista ja fasistista.
Putin ihailee suuresti Ivan Ilyin’ia (1883 – 1954), vaikuttava nationalistinen ja ortodoksikristillinen filosofi, joka oli aktiivinen venäläisessä Émigré-liikkeessä Euroopassa amerikkalaisten tukeman Venäjän Imperiumin tuhoamisen jälkeen (1917-1922).
Venäjän presidentti tukee tämän suuren venäläisen filosofin muistoa, joka sanoo, että kansallis-sosialismi oli terve ilmiö, välttämätön ja väistämätön, ”se oli luonnollinen reaktio bolshevismiin, joka nousee pintaan mullistuksen ja kaaoksen aikana.
Suuri kirjailija, filosofi ja Gulagista selviytynyt Alexander Solzhenitsyn, jota länsimaiset mediat karttoivat mutta Putinin tukiivat, kunnioitti myös Ivan Ilyin’ia.
Venäjän filosofi Ilyin uskoo, että fasismi on monimutkainen ilmiö: se on monitahoinen ja historiallisesti nähtynä kaukana voitetusta. Hänen havainnot tukevat väitettä, jonka mukaan fasismi ja kansallis-sosialismi syntyivät reaktiona bolshevismiin, vallan keskittymisenä joka valvoo suvereniteettia Oikean näkökulmasta.
”Kun vasemmiston kaaos ja totalitarismi kehittyivät, tämä oli terveellinen ilmiö, samoin kuin välttämätön ja väistämätön. Ja tällainen keskittyminen tulee tapahtumaan tästä lähtienkin, jopa kaikkein demokraattisimmissa valtioissa.
”Kansallisen vaaratilanteen (kaaoksen) aikana voimakkaat voimat kokoontuvat aina itsemääräämisoikeuden puolustamiseksi. Niin oli muinaisessa Roomassa ja on uudessa Euroopassa, ja niin on oleva aina myöhemminkin.
Vasemmistoisen totalitarismin vastainen fasismi oli oikea, sillä se vaati vain sosiopoliittista uudistusta. Tämä tehtävä voi onnistua tai epäonnistua: tällaisten ongelmien ratkaiseminen on vaikeaa, ja ensimmäiset yritykset eivät ehkä edisty ja tuota tulosta.
Fasismi oli oikein, koska se oli peräisin terveellisestä kansallis-isänmaallisesta herkkyydestä jota ilman kansa ei voi oikeuttaa olemassaoloaan eikä luoda ainutlaatuista kulttuuria. ”
Vladimir Putin: Fascist Sympathizer?
Putin confounds admirers and critics by his bizarre but diplomatic rapport with Israel whilst endorsing much that Israel regards as an abomination.
The Russian president rebukes Jews for their principal role in the Bolshevik overthrow of Imperial Russia, he honours the martyrdom of the Romanov dynasty (The Slaughter of a Dynasty https://amzn.to/2ApoUPW) and encourages the building of memorials to those martyred by the Bolsheviks.
He promotes Christianity, family, and nationalism. Until Putin, this sort of governance was exclusively National Socialist and Fascist.
Putin greatly admires Ivan Ilyin (1883 – 1954), an influential nationalist and Orthodox Christian philosopher active in the Russian Émigré movement in Europe after the American backed seizure (1917 – 1922) of Imperial Russia.
The Russian president sponsors the memory of this great Russian philosopher who says that National Socialism was healthy, necessary and unavoidable’ it was a natural reaction to Bolshevism that will return in times of upheaval.
The great writer, philosopher, and Gulag survivor Alexander Solzhenitsyn, shunned by western media but sponsored by Putin, also honoured Ivan Ilyin.
The Russian philosopher believes Fascism is a complex phenomenon: it is multifaceted and historically speaking, far from exhausted. His findings support the thesis that Fascism and National Socialism arose as a reaction to Bolshevism, as a concentration of power guarding sovereignty from the Right perspective.
“As leftist chaos and totalitarianism advanced, this was a healthy phenomenon, as well as necessary and unavoidable. And such a concentration will come about henceforth, even in the most democratic states.
“In their hour of national danger, the more vigorous forces of the people will always rally to the defence of sovereignty. Thus it was in ancient Rome and the new Europe, and so it shall be hereafter.
Standing against leftist totalitarianism, Fascism was correct, as it sought just socio-political reform. This quest could be successful or unsuccessful: solving such problems is difficult, and first attempts might not have made any headway. Fascism was right since it derived from a healthy national-patriotic sensibility, without which a people can neither lay claim to its existence nor create a unique culture.”
https://russia-insider.com/en/vladimir-putin-fascist-sympathizer/ri23501
Miten tänään kun ’vasemmistolainen totalitarismi’ (globalistien ja finanssi- sekä korporaatiomafian NWO) uhkaa tuhota kaiken sen terveellisen kansallis-isänmaalliseen herkkyyden jota ilman kansa ei voi oikeuttaa olemassaoloaan eikä luoda ainutlaatuista kulttuuria ?
Lukisin Putinin suureksi ansioksi kun hän ihailee filosofia joka arvosti tätä tuhovoimaa vastaan taistelevaa filosofia.
”Venäjän vallanneet johtavat bolševikit eivät olleet venäläisiä. He vihasivat venäläisiä. He vihasivat kristittyjä. Heitä motivoi etninen viha. He kiduttivat ja teurastivat säälimättömästi miljoonia venäläisiä. Lokakuun vallankumous ei ollut ’venäläinen vallankumous’. Se oli vieraan kansan valloitusretki Venäjällä. Lähes kukaan ei ymmärrä tätä vieläkään, mikä todistaa, että kansainvälinen valtamedia on saman heimon käsissä.”
Nobel-palkittu kirjailija Aleksandr Solženitsyn.
Ymmärtääkö Putin? Voi ajatella että varmaan ymmärtää … tuskin hän muuten arvostaisi Ivan Ilyin’iä.
Luoko globaali finanssi- sekä korporaatiomafian NWO-eliitti omalla toiminnallaan väistämättä uuden terveen fasismin tai kansallissosialismin? … sellaisen vastavoiman kuin Ilyin kuvaa yllä ja jota historia on tulvillaan kun sorrettu ja alistettu kansanosa ei ole hyväksynyt kohtaloaan.
Nwo-mafia globalisteineen on aina määritellyt itse fasismin omista valtatarpeistaan käsin siten, että kaikki se mikä estää sen salaisia maailmanvalloituspuuhia on fasismia vaikka kyse on ollut terveestä vastarinnasta ja tarpeesta puolustaa totuutta, suvereenisuutta ja oikeudenmukaisuutta.
Todellinen ’likainen’, raaka ja julma fasisti on tuo mafia itse joka syyttää ja leimaa muita pitääkseen yllä omaa mielivaltaansa.
Jukka Hankamäki on huolestunut siitä, että Snellmanin perintö on uhattuna:
”Snellmanin päivä 12. toukokuuta oli tänä keväänä kaunis ja kirkas. Osuin kaupungilla pyöräilemässä ollessani sattumalta Helsingin Kansalaistorilla järjestettyyn tilaisuuteen, jossa pidettyjä puheita seurasi kulkue. Väkeä näytti olevan enemmän kuin vuoden 2016 marssilla Hakaniemestä Kruununhakaan J. V. Snellmanin patsaalle.
On hienoa, että kansallismielinen ajattelu ja isänmaallisuus kukoistavat jälleen vastalauseina kansainväliselle hömpötykselle, joka ei ole enää vain harmitonta.
Sosialistisen internationalismin ja kansainvälisen kapitalismin yhteistyöllä on ylikansallinen vallankäyttö velkaannuttanut Euroopan kansallisvaltiot, romuttanut kansallisen itsemääräämisoikeuden ja demokratian sekä saattanut Euroopan kansakunnat kansainvälisten pankkien velkaorjuuteen.
Myös etnisesti yhtenäisten kansojen pirstominen jatkuu oikeistohallitukseksi väitetyn hallituskoalition EU-yhteistyöllä, eikä ymmärretä eroa, joka vallitsee kansojen (etnografinen käsite), kansakuntien (hallinnollinen käsite), kansalaisuuden (juridinen käsite), yhteiskuntien (sosiologinen käsite) ja kansallisvaltioiden (valtio-opillinen käsite) välillä.
Yksi kaikkein kummallisimpia väitteitä on, että Pohjoismainen Vastarintaliike olisi epäisänmaallinen tai valtionvastainen siksi, että se tähtää pohjoismaiden yhteistyöhön ja valtioiden liittoon.
Mietitäänpä hieman. Mikä oikeastaan on se kansallisvaltioiden vastainen hanke, joka tähtää valtioiden itsemääräämisoikeuden riistämiseen ja liittovaltioon? – Euroopan unioni itse!
Pyrkimys lavastaa Pohjoismaiden Vastarintaliike valtionvastaiseksi on yritys kääntää huomio pois siitä valtiollisen itsemääräämisoikeutemme riistosta, joka tapahtuu EU-federalismin kautta. Eikö sille saisi tai voisi olla kilpailijaa tai haastajaa kansanvaltaisilla aatteiden markkinoilla? Nähdäkseni se on demokratian idea.
Pohjoismaiden keskinäinen yhteistyö ei ole sen erikoisempi hanke kuin Paavo Väyrysen utopia pohjoismaiden unionista, joka perustuu spontaaniin ja vuosisatoja jatkuneeseen kanssakäymiseen.
Entä sitten maahanmuutto? Nobel-palkitun taloustieteilijän Milton Friedmanin sanoin: väestöjen vapaa liikkuvuus ja hyvinvointiyhteiskunta ovat mahdoton yhdistelmä.
Ilman kansallisvaltiota ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa. Länsimaiset hyvinvointiyhteiskunnat luotiin kansallismielisen ajattelun tuloksena. Sitä ennen Euroopassa elettiin ruhtinaskuntien tilkkutäkissä. Oli eripurainen aatelisto, keskenään riitelevä porvaristo, papisto, talonpojat ja työväenluokka.
Vasta hegeliläisen kansallisvaltioaatteen kautta eri ryhmittymät saattoivat löytää yhteisen edun, ja luotiin länsimaiset kansallisvaltiot, joiden sisäpuolelle hyvinvointiyhteiskunnat perustettiin. Kansallisvaltio on hegeliläis-snellmanilainen Järjen työväline.
On muistettava, että kansallismielisyyttä on kuin tuoleja, pöytiä ja ruokalajeja: erilaisia. Kaikkea ei pidä arvioida saksalaisen kansallissosialismin tirkistysreiästä, josta näköala avautuu erään sosialistisen totalitarismin suolle. Se, että toimittaja kirjoittaa Suomessa suomen kielellä tai että sosiologian professori saa saarnata yliopistolla oppejaan vielä myös suomeksi, on tulos suomalaisesta kansallismielisyydestä.
Poliittinen vihervasemmisto ja huvitteluliberaali porvaristo puolestaan rääkyvät, kuinka vaarallista kaikki tämä muka on ja parjaavat kansallismielisiä fasisteiksi, rasisteiksi tai natseiksi.
Yleensäkin media ja tiedeyhteisö ottavat liian herkästi kantaa kansainvälisyyden, maahanmuuton ja vierasperäisten tahojen puolesta ja oikeistoa sekä kantaväestöjä vastaan eivätkä pyri lainkaan ymmärtämään, mistä mielipiteiden polarisoitumisessa ja monikultturistien uustaistolaisuudessa on kyse.
Tämä ei ole yllätys, sillä yhteiskuntatieteet ovat punavihreän värisuoran hallussa – seikka, joka on vienyt uskottavuuden yliopistossa tehtävältä yhteiskuntatutkimukselta kokonaan.
Oikeustieteilijät puolestaan ovat vaatineet useiden vuosien mittaisia vankeusrangaistuksia maahanmuuttoa vastustavasta järkipuheesta sillä perusteella, että puhe voi johtaa väkivaltaisiin tekoihin. Argumentti on mitä hullunkurisin. Samaan aikaan oikeustieteilijät eivät kanna huolta siitä, että maahanmuuttopoliittiset tyhmyydet ja ovien aukaiseminen tulijoille ovat jo nyt johtaneet suuriin väkivaltaisuuksiin, kun muslimiterroristit ovat tappaneet satoja ihmisiä Euroopassa. Tässä valossa maahanmuuton vastustamisesta pitäisi myöntää rauhanpalkintoja…”
Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2018/05/snellmanin-perinto-uhattuna.html
Hankamäen toteamusta edellä siitä, että ” yhteiskuntatieteet ovat punavihreän värisuoran hallussa – seikka, joka on vienyt uskottavuuden yliopistossa tehtävältä yhteiskuntatutkimukselta kokonaan.” tukee esim. seuraava:
”Turun yliopistossa seminaari rasismista kirjallisuudessa”,
https://mvlehti.net/2018/05/22/turun-yliopistossa-seminaari-rasismista-kirjallisuudessa/
Sipilän ”vihaan ihmisiä” hallitus?
Blogi: Arto Luukkanen, ke 23.05.2018 12:28 — Miehitetty Suomi
Toivottomien, sydämettömien, ja tolkuttomien Suomi
SDP:n lääke: Harakka haluaa verottaa meidät kuoliaaksi
Hallituksen päämäärä: kantisten sukupuutto?
Hallitus saarnaa alistumisen evankeliumia ja köyhyyden lakia
http://beta.oikeamedia.com/o1-68406
Kommenttipuoli yhä suljettu. Varmaan tarkoituksella. Lukijoita pakotetaan facebookiin joka on mafian työväline mikäli haluavat kommentoida… vaikea ymmärtää. Ei herätä luottamusta mediaa kohtaan joka väittää olevansa OIKEA.
Oikeamedian takana olevia pelottaa totuus saatanallista babylonialaista Talmudia lakinaan pitävien Rotschildn kasaarimafia-sionistien johtamasta Israelista, jonka asukkaista sitä paitsi ylivoimainen valtaenemmistö ellei lähes kaikki on kokonaan muuta sukujuurta kuin ns. raamatun aikaisten israelilaisten jälkeläisiä.
”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
Luukkaselta kylläkin erittäin lukemisen arvoinen, osuva artikkeli.
PettUri Urpo ja Orwell-Sipilä ajavat Suomen terveydenhuollon ulkoistamista suurille veroparatiisi-yrityksille kuin käärmettä pyssyyn valinnanvapaus-verukkeella – aitoa oligarkkien soveltamaa venäläistä varastamismallia noudattaen:
”SAK:n Ilkka Kaukoranta – Sotelaskelma sutta, entä muut?
Joutuuko Valtionvarainministeriö arvovaltakriisiin sote-uudistukseen liittyvien jatkuvien epävarmuustekijöiden myötä?
Ilkka Kaukoranta moittii twiitissään Valtiovarainministeriötä agendan mukaisesta todistusaineiston valmistamisesta (#PolicyBasedEvidenceMaking).
Tähän mennessä vaikuttaa siltä, että ainoat varmat hyötyjät sote-uudistuksessa tulevat olemaan monopoli-aseman potilaiden hoidon suhteen saavat suuryhtiöt. Nyt valittu malli tarkoittaa, että suuryhtiöt saavat rahoitusta potilaiden hoitoon potilaiden määrän perusteella.
Vaikka sudet ovatkin suojelun kohteina Suomen luonnossa, pitäisi yhä useamman mielestä tällaista sote-sutta varoa päästämästä valloilleen. Videolla, jonka linkki tässä, on koottu sote-kiistan kysymysmerkkejä kuvakollaasiin…”
https://mvlehti.net/2018/05/22/sakn-ilkka-kaukoranta-sotelaskelma-sutta-enta-muut/
Valtionvarainministeriö on joutumassa skitsofreeniseen psykoosiin, jossa perinteinen kansantaloudellinen ajattelu ja uusi sote-malli joutuvat vastakkain. Jälkimmäisessä julkista rahaa syydetään kartelliyhtiöille, mikä on tietenkin jokaiselle järkevälle kansantalousihmiselle äärimmäinen kauhistus. Toisaalta VM:öön on henkisesti pesiytynyt lähes patologinen terve kiristää ja kurjistaa suomalaisia milloin milläkin taloudenpidon oppisuunnalla tai sitten tarkoitushakuisesti liioitella uhkanäkymiä: esimerkkinä vaikkapa väestöpyramideilla pelottelu, jossa maltillinen väestömäärän väheneminen tulkitaan apokalyptiseksi katastrofiksi. Ikävä kyllä, VM:n vallannut puhdas sadismi kansalaisia kohtaan lienee kehkeytynyt vahvemmaksi yllykkeeksi kuin pyrkimys oikeudenmukaisuuteen ja/tai terveeseen järkeen perustuviin ratkaisuihin.
Vastakkain ovat siis sadistinen ja pienten ihmisten normaalia tyytyväistä elämää vihaava uusliberaali talousajattelu – ja sekin kieroutuneessa muodossa – ja toisaalta perinteinen vakauteen pyrkivä kansantaloudellinen ajattelu.
Osut oikeaan. Tilanne maassa on todella synkkä mitä kansalaisten arvostukseen tulee.
Eivätkä kansalaiset näytä itsekään arvostavan itseään kun sallivat tämän.
The US Outspends Russia 10X On Military, But They Are Equals. Why?
Another brilliant essay from Orlov in which he addresses the incredible bumbling incompetence of the US in contrast to Russia’s intelligent competence – Orlov is spot on.
Russia will not resort to military measures against the US unless sorely provoked. Time and patience are on Russia’s side. With each passing year, the US grows weaker and loses friends and allies, while Russia grows stronger and gains friends and allies.
The US, with its political dysfunction, runaway debt, decaying infrastructure and spreading civil unrest, is a dead nation walking.
It will take time for each of the United States to neatly demolish themselves into their own footprints, like those three New York skyscrapers did on 9/11 (WTC #1, #2 and #7) but Russia is very patient.
Russia is ready to respond to any provocation, but the last thing the Russians want is another war. And that, if you like good news, is the best news you are going to hear.
But if you still think that there is going to be a war with Russia, don’t think “Armageddon”; think “a thousand balls of flame,” and then—crickets!
https://russia-insider.com/en/politics/thousand-balls-flame/ri16139
Blessed Are the Peacemakers: Donald Trump and Vladimir Putin
Blessed are the peacemakers, for they shall be called sons of God…
Matthew 5:9
If Trump is a peacemaker by his promotion of policies destructive of US power, Vladimir Putin is a peacemaker by conscious choice. This is not to say that Putin is being dovish. Quite the contrary is true.
Putin is the living embodiment of the principle of ensuring peace by preparing for war.
in his plans and on 1 March 2018, in his annual Address to the joint session of the Russian parliament which also served as the key speech of his electoral campaign, Vladimir Putin revealed publicly what Russia has done in the past 14 years to restore strategic nuclear parity with the United States for the present and for the foreseeable future.
He presented the functional characteristics of some eight new and technologically unrivaled weapons systems including hypersonic cruise missiles and drones operating at the ocean depths.
These systems all have in common virtually unstoppable delivery of nuclear payloads which, in the cutting analysis of Russian commentators in the following days, turn the entire US anti-missile infrastructure which cost hundreds of billions of dollars, into a modern-day Maginot Line.
That is to say the Russians had used some of the best minds on the planet, scientists who did not go overseas in pursuit of comfortable jobs in Silicon Valley working on the latest i-Phone but instead worked with dedication and patriotism to ensure the country’s survival.
We were told that this was only an electoral stratagem to get additional votes, that no such systems exist, that Putin was bluffing. However, American political leaders with an inside knowledge of defense realities, such as Senator Dianne Feinstein (California-D), long-time chairwoman of the Senate Intelligence Committee, were listening.
Putin made it clear that Russia is ready to press the nuclear button, even if it spelled collective suicide, in case it came under attack from the United States. This came out in the course of a special film on Putin that was released during the campaign.
He explained to the interviewer that he did not want to live in a world in which the Russian Federation ceased to exist and would respond to attack accordingly.
Equal military power, readiness to use it in the face of existential security threats, clarity of thinking and restraint: these are all the elements which combine to make Vladimir Putin a major contributor to global peace.
https://russia-insider.com/en/blessed-are-peacemakers-donald-trump-and-vladimir-putin/ri23523
Linkkien artikkeleissa mielenkiintoista kommentointia.
Pätevää tekstiä Olli Pusalta.
Voisi sanoa, että kysymyksessä on pidemmälle kehitetty versio oligarkkien soveltamasta venäläisestä varastamismallista:
”Kojamo – rahastus ja kusetus”, http://beta.oikeamedia.com/o1-68504
Pitää hyvin paikkansa myös em. Luukkasen lausuma, että ”Porvarihallituksien aikana ahneuden ja itsekkyyden arvot on nostettu tärkeimmiksi motiiveiksi. ” EU-diktatuurin ja CIA:n korruptoimat punaliberaalit punaporvarijohtajat näyttävät olevan paitsi psykopaateille tyypillisen vallanhimon niin myöskin ahneuden ja itsekkyyden ruummiillistumia – eikä vasemmalta laidalta taida löytyä juurikaan parempaa.
Puhutaanko nyt kommunismista vai kapitalismista vai niiden yhdistelmästä?
”Tiesitkö että Kiinassa on jo käytössä globaali väestönvalvontajärjestelmä”,
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2018/05/tiesitko-etta-kiinassa-on-jo-kaytossa.html
””The drive of the Rockefellers (actually Rothschilds) and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and communism under the same tent, all under their control…Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and incredibly evil in intent.”
– Congressman Larry P. McDonald, 1976, killed in the Korean Airlines 747
Anteeksi että häiritsen Truth_hunterin ja Totuudenetsijän huipputärkeää juupas-eipäs liipalaapa-sulle-mulle- keskustelua. Tämähän on sitä perinteistä harhaanjohtaja Makovin suosimaa sionisti-rikollisten ja illuminatin ajojahtia, mikä ei loppupelissä johda mihinkään. Tässä kuitenkin pieni välihuomautus toimitukselle.
TÄMÄ OLI VASTAVALKEASSA VUODENVAIHTEESSA…. ELI NOIN VIISI KUUKAUTTA SITTEN:
”Olemme kuulleet lukijoittemme runsaslukuisia toiveita Vastavalkea-verkkolehden sivuston avaamisesta.
Tarvittavat sisällön turvaamistoimet on nyt tehty, ja avaamme sivuston.
Keskusteluja toiminnan jatkamisesta Vastavalkean edelleen vahvistamiseksi käydään kaiken aikaa toimituksen ja Vastavalkea ry:n hallituksen välillä.
Vastavalkea toivottaa lukijoilleen hyvää uutta vuotta!
Tauno O. Mehtälä
Vesa Raiskila”
KYSYMYS: ”Uusi vuosi” lähestyy jo puoliväliä ja Vastavalkea on mitä ilmeisimmin avattu, mutta missä luuraa ”runsaslukuisten lukijoiden” toivomat artikkelit?
”…Anteeksi että häiritsen Truth_hunterin ja Totuudenetsijän huipputärkeää juupas-eipäs liipalaapa-sulle-mulle- keskustelua. Tämähän on sitä perinteistä harhaanjohtaja Makovin suosimaa sionisti-rikollisten ja illuminatin ajojahtia, mikä ei loppupelissä johda mihinkään..”
Tuskin kukaan muu kuin itsensä jalustalle nostanut kirjoittaa tuollaista ja on vielä pyytävinään anteeksi häirintäänsä…! (..josta merkkejä on ollut ennenkin näkyvissä.)
Pyrkimättä mitenkään loukkaamaan selvästi huolestuttavasti koholla olevaa itsetuntoasi totean etten ole saanut vaikutelmaa että itsekään olisit muuta kuin ’yksi harhaanjohtaja meidän muiden joukossa’ ilman mitään erityisosaamista tai -lahjakkuutta joten ehkä kannattaisi asettua vain nöyrästi riviin ja lopettaa tuo snobbailu ja ylimielinen, aidon dialogin tappava usko tai luulo, että itse olisi perillä muita paremmin asioista.
Voi myös sanoa mielipiteensä ilman että ryhtyy ylipapiksi.
Ja voisithan panna itsesikin likoon ja laatia artikkeleita jotka sitten toimisivat keskustelun pohjana.
Minusta on hyvä että Vv toimii eikä artikkelien määrä ole se oleellinen asia vaan niiden laatu ja aihe. Tärkeänä pidän keskittymistä syvempiin syihin jotka ongelmia tuottavat, en vain oireisiin kuten valtamedia tekee pitääkseen kansan pimennossa.
Se näkyy hyvin esim. pakolaiskysymyksen kohdalla; kansa ei juurikaan ymmärrä miksi meille pakolaisia virtaa vastoin sen tahtoa.
Kiitos kysymästä, Tulenkantaja!
Viime vuoden lopulla puhjennut episodi Vastavalkean kolmen toimituksen jäsenen ja Vastavalkea ry:n välillä johti siihen, että toimittajat poistuivat toimituksesta. Heidän vaatimuksenaan oli irrottaa Vastavalkea-verkkolehti Vastavalkea ry:n alaisuudesta ja kehittää siitä ”avoin”, itse itseään täydentävän toimituksen hallitsema foorumi, joka käytännössä tarkoitti luopumista Vastavalkean kirjatusta agendasta (löytyy Tietoja Vastavalkeasta -linkin takaa). Osa poistuneista on jatkanut tätä avohoito-ohjelmaansa kaappaamassaan Avoin tilannehuone – … facebookryhmässä (entiseltä nimeltään Vastavalkean Tilannehuone), joka ilmoitti toimivansa ilman mitään agendaa lukijoiden ”demokraattisesti” ohjaamana.
Vastuullisimman toimijan eli Vastavalkea-verkkolehden toimitussihteerinä julkaisutoiminnan alusta lähtien erinomaisesti toimineen Vesa Raiskilan kanssa pääsimme sopuun julkaisutoiminnan uudelleen käynnistämisestä. Se on tapahtunut monistakin syistä säästöliekillä.
Olemme nostaneet agendalle erittäinkin merkittäviä keskustelunaiheita, kuten Jali Raidan esiinkaivamat totuudet Pariisin rauhansopimuksen perustuslain vastaisesta käsittelystä Mauno Koiviston toimesta, sekä Jorma Jaakkolan tutkimustulokset ns Koiviston konklaavista. Kummankin saama kohtelu heijastelee syvällistä kriisiä suomalaisessa demokratiassa; ”Virallinen Suomi” vaikenee niistä kaikilla kielillä, poliittinen eliitti seisoo tumput suorina, eikä maasta löydy ensimmäistäkään valtiosääntö- ja perustuslakioppinutta, joka tohtisi niihin tarttua vakavassa tutkintamielessä.
Olemme toki lähestyneet uusia kirjoittajanimiä, joista Mikko Aalto jo tuotti tämän artikkelin, jonka kommenttiosiossa nyt olemme. Mutta lisää todellakin tarvittaisiin, sekä uusia että vanhoja hyviksi koettuja keskustelun herättäjiä.
Omalta osaltani vauhtia on hidastanut äskettäin sairastamani ankarahko keuhkokuume, josta olen pikku hiljaa toipumassa. Eli senkin vuoksi kaipaamme lisävoimaa toimitukselliseen työhönkin.
Näiden ongelmien keskellä olen ilahtuneena pannut merkille sen, että runsaahko, älyllisesti erittäinkin korkeatasoinen kommentoijajoukkomme on jaksanut tuottaa lisämateriaalia valitettavan harvalukuisten artikkeliemme edelleenrakentamiseksi.
Vastavalkea-verkkolehti jatkaa valitsemallaan tiellä, eikä aio liudentua tulevaisuudessakaan valtamedian hömppätasolle. Tähän tarvitsemme toki tukun teräviä aivoja tuottamaan uutta purtavaa totuutta janoavalle kansalle.
Tauno O. Mehtälä
päätoimittaja
Vastavalkea-verkkolehti
044-0875106
tauno.mehtala@mco.fi
Kiitos vastauksesta, Tauno Mehtälä.
Kiitos myös jaksamisesta olla Vastavalkean päätoimittaja näinä vaikeina aikoina, jolloin ”janoavan kansan” veden esteenä on oman valtion sisällä toimivat vastustajat, jotka kuten osuvasti sanoit – vaikenee syvällisestä kriisistä ”kaikilla kielillä.” Elämme kaaoksellista aikaa, jolloin ihmiskunta tulee jakaantumaan eri leireihin yhä enenevässä määrin, ja koska kyseinen jakaantuminen on korkeamman kädessä, sille emme mahda yhtään mitään. Kukin kantakoon omaa soihtuaan siihen asti kunnes Raamatussa mainittu ”Israelin kansa” yhdistyy, ja tällä en luonnollsisti tarkoita sitä, mitä ihmiset ko. aiheesta yleisesti olettavat.
Kiitos, Tauno… olet tehnyt, ja teet edelleenkin hyvää työtä!
Tulenkantajalle:
Sanoit: ”Anteeksi että häiritsen Truth_hunterin ja Totuudenetsijän huipputärkeää juupas-eipäs liipalaapa-sulle-mulle- keskustelua. Tämähän on sitä perinteistä harhaanjohtaja Makovin suosimaa sionisti-rikollisten ja illuminatin ajojahtia, mikä ei loppupelissä johda mihinkään.”
Esitäpäs nyt hyvin määritetyt vaihtoehdot tuolle väittämällesi. Esim. mitkä ovat oikeat aihepiirit ja keihin näkyviin ja kulissien takaisiin vallanpitäjiin ja niihin verrattaviin pitää kritiikki kohdistaa vai onko niistä peräti vaiettava?
Huomautan lisäksi, että sinun rakkaat jesuiittasi eivät ole maaplaneetan valtahierarkian huipulla, lue seuraavat kaksi artikkelia:
”Pyramid Of Death: Who REALLY Runs This World?”,
https://in5d.com/who-really-runs-this-world/
ja erityisesti ks. sieltä seuraava 8 minuutin mittainen video: https://www.youtube.com/watch?v=rPUMLKZbx1I
”Artificial Intelligence (AI) not Artificial, Secret Scalar Waves used”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/1935-artificial-intelligence-not-artficial-secret-scalar-waves-used.html
(Nuo viittaamani kaksi artikkelia antavat taas tilaisuuden muutamalle raudankovassa MATRIXISSAAN viihtyvälle trollille tyyppiä ””Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists”, https://www.psychologytoday.com/us/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists ” suosittaa minulle psykiatrista hoitoa ja lääkitystä, vaikka heidän oma pahasti kieroonkasvanut psyykensä sitä erityisesti tarvitsisi!)
Olen samaa mieltä Truth_hunterin kanssa hänen seuraavasta lausumastaan:
”Minusta on hyvä että Vv toimii eikä artikkelien määrä ole se oleellinen asia vaan niiden laatu ja aihe. Tärkeänä pidän keskittymistä syvempiin syihin jotka ongelmia tuottavat, en vain oireisiin kuten valtamedia tekee pitääkseen kansan pimennossa.
Se näkyy hyvin esim. pakolaiskysymyksen kohdalla; kansa ei juurikaan ymmärrä miksi meille pakolaisia virtaa vastoin sen tahtoa.”
Kansa ei ymmärrä, mutta ymmärrätkö sinä?
Tuo ymmärtäminen edellyttäisi, että olisi tiedossa kulissientakaisten varsinaisten vallanpitäjien KAIKKI suunnitelmat, mutta niitähän minulla sen enempää kuin muillakaan tavallisilla tallaajilla tuskin on tiedossa. Suuntaviivat näyttävät kuitenkin selviltä eli tavoitteena noilla maapallon valtahierarkian huipulla olevilla rikollisilla on alistaa 99,9…9% ihmisistä Uuden Maailmanjärjestyksen tyranniaan, jossa tuo lukumäärältään pikkuruinen mutta sitäkin pirullisempi klikki hallitsee köyhdyttämäänsä nöyrää valtaväestö-orjalaumaa korkean teknologian/tekoälyn avulla terminoiden kaikki toisinajatelijat/kapinalliset.
Tärkein ongelma ehkä on, että valtaväestö ei joko pysty tunnistamaan tai ei edes halua tunnistaa noiden todellisten vallanpitäjien lakeijoita susiksi lampaan vaatteissa – kuten esim. useimmissa Euroopan maissa vallassa olevat EU-diktatuurin korruptoimat maanpetturihallitukset, jotka toteuttavat parhaillaan kansojensa valkoista kansanmurhaa EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisesti:
”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/
”Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia”,
https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/
Jokohan Orwell-Sipilä Polpoineen on tarttunut tilaisuuteen?
”Amazon Sells Cheap, Real-Time Facial Recognition Tech to Police”,
https://www.technocracy.news/amazon-sells-cheap-real-time-facial-recognition-tech-to-police/
Tässä on varmasti lisää innostuksen aihetta Orwell-Sipilälle Polpoineen:
”DARPA Program Plans To Patrol Cities With AI Drones”,
https://www.technocracy.news/darpa-program-plans-to-patrol-cities-with-ai-drones/
Terveisiä Wikistä
Kaikkeen politiikkaan ja yhteiskuntaan liittyvään wiki-tietoon ei ainakaan voi / tule luottaa
The Extraordinary Political Bias and Corruption Scandal at Wikipedia
Wikipedia has been caught in a massive information fiddling operation by Craig Murray, one of Britain’s most respected journalists. It’s a very big deal, and it’s going to get a lot bigger.
Russia Insider is also the victim of endless manipulation of their Wikipedia page at the hands of ’globalists’.
Eric Zuesse
https://russia-insider.com/en/extraordinary-political-bias-and-corruption-scandal-wikipedia/ri23556
Näin toimii Brysseliä kumartavan Orwell-Sipilän POLPO:
”Marco de Wit 4: Anarkisti hyökkäs ja minä putkaan TAAS (video)
Marco de Wit kertoo, kuinka poliisi toimi jälleen täysin mielivaltaisesti kansallismielisiä kohtaan Tampereella järjestetyn kurdien mielenosoituksen yhteydessä.”,
https://mvlehti.net/2018/05/24/marco-de-wit-4-anarkisti-hyokkas-ja-mina-putkaan-taas-video/
Teemu Vehkala:
”BIG PHARMA öykkärit pelästyivät SOTE vuotoa”, http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2018/05/big-pharma-oykkarit-pelastyivat-sote.html
Maatamme johtavien selkärangattomien, vain omaa etuaan ajavien psykopaattien johdolla tai vähintäänkin suostumuksella jäljelläolevan kansallisomaisuutemme ryöstö näyttää jatkuvan niin kauan kuin jotain ryöstettävää riittää:
”Mehiläinen pisti – Sosiaalipolitiikka metsään menossa
Mediassa uutisoitiin äskettäin terveysjätti Mehiläisen myynnistä 1,8 miljardin kauppahinnalla ulkomaalaisille sijoitusyhtiöille. Suomalaisten omistus jää noin 40 prosenttiin. Tämän kotimaisuusasteen säilyttämisen ilmeisenä motiivina on pehmittää poliitikkoja hyväksymään tekeillä oleva sote-uudistus.
Mikäli sote toteutuu, alkaa terveydenhuoltopalvelujen yksityistämisen kautta virrata verovaroja kansainvälisille sijoitusyhtiöille. Jatkossa suomalaisilta ihmisiltä kannetut verovarat eivät jäisi kiertämään kansantalouteemme vaan päätyisivät kansainvälisen kapitalismin hyväksi.
En näe tällaisessa kansallisen edun polkemisessa mitään järkeä. Myös kokonaisuutena sote aiheuttaisi työttömyyttä julkisten palvelujen purkamisen kautta ja loisi uuden välinportaanhallinnon, jonka kaltaiselle himmelille ei ole kerta kaikkiaan mitään tarvetta.
Myöskään vasemmisto ei ole ihmisten elinolosuhteiden huonontamiseen viaton. Viime maaliskuussa vasemmistolaisten ay-liikkeiden omistama Kojamo Oy (entinen VVO) myi enemmistön valtion tuella rakennetuista vuokra-asunnoistaan kansainvälisille sijoittajille. Asunnot olivat vasemmiston rahasampo, sillä ammattiliitot kuittasivat asuntojen tuotoista verovapaat osingot. Näin valtion asumistuet virtasivat vasemmiston vaalitileille, mutta yhtä kaikki, rahat jäivät Suomeen.
Sen sijaan jatkossa kansainväliset sijoittajat voivat imuroida valtion asumistuet ulkomaille, joten ei ihme, että ostajaosapuoli on innoissaan. Asiassa käynee niin kuin Carunan myynnissä: maksut nostetaan kattoon. Ja vasemmisto laittaa äskettäin saamansa rahat punastellen liiveihinsä.
Tällaista taantumusta olisi poliittisesti vastustettava, mutta siihen ei yllä kuin tietty osa nykyisestä oppositiosta. Vikana on, että kansallisen edun valvonta on laiminlyöty, eikä nykypoliitikoilta löydy asiantuntemusta eikä toimintakykyä moisen kurjistamisen vastustamiseen.
Kokoomus ja kepu mädättävät työpolitiikkaa yhdessä vasemmiston kanssa
Myös sosiaaliturvan kokonaisuudistus on menossa täysin metsään. Hallitus on koettanut uskotella purkavansa kannusteloukkuja patistelemalla työttömiä aktiivisuuteen. On kuitenkin suuri vääryys rangaista ihmisiä työttömyysetuuksien heikennyksillä, mikäli aktiivisuuden osoittamiseen ei ole tilaisuuksia…”
Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2018/05/mehilainen-pisti-sosiaalipolitiikka.html
Kaiken muun ohella Sote ja koko sosiaalipolitiikka on nykyisin pelkkää ’rahamafian korkeaveisuuta’.
Mutta kun kansa alistuu omaan itsemurhaansa niin vaikea tehdä mitään. Voi vain surkutella ja seurata vierestä kun tuho etenee.
The Simulation of Democracy
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170621
It All Depends On Your Values
If you want the Russian economy integrated into the western markets and financial sphere, if you believe that the correct economic path of development for Russia is western-style liberal capitalism,if you believe that the Zionist lobby in Russia does not exist or is not an issue, then you truly have cause to rejoice and, indeed, many have
But if you believe that morals, ethics should always prime so-called “pragmatic” considerations, if you believe that the correct path for Russia is to follow her own civilizational model, if you believe that there is a very influential and highly toxic Zionist lobby in Russia, then you have cause to worry.
I think that Paul Craig Roberts is fundamentally correct when he says that the Empire is escalating on all fronts against Russia, even if I do not share his pessimism (but neither do I dismiss it!). First, with Trump turned into a rabid Likudnik, Putin’s plan of a “rapprochement” with the EU might work, NATO’s histrionics notwithstanding. We will see soon as Europe is now facing a stark choice, either join the US in even more sanctions on Iran, or not. And “not” means de-facto join Russia in her support for Iran.
So which will prevail? The cowardice and subservience of the European leaders or their greed?
And then there is Palestine.
Like it or not (I don’t), for the time being, Russia and the EU have chosen to be in the famous words of Yehuda Bauer, a “bystander”. Some of us will deny that (good luck with that!), some will minimize it, some will explain that away on pragmatic grounds. Who is right?
Well, again, it all depends on your values.
If you believe that the Palestinians are to blame, or if you believe that what is done to them is their problem, not yours, or if you think “let the Arabs or the Muslims solve this” – then all is well.
But if you believe in basic notions of Right and Wrong, if you believe that racism and genocide (even slo-mo genocide), should be abhorrent to every human being, then no, you cannot feel good about Russia’s stance on Palestine.
Iran has chosen to take a moral stance on this issue. Russia, at least so far, has chosen a “pragmatic” one, for many reasons, including good ones (as I explained in some details here). But that does not change the fact that the triangle Israel-Palestine-Iran presents a crucial spiritual, ethical, moral and civilizational challenge to Russia, one which she cannot ignore and one which most likely will determine her future. Sooner or later, Russia will have to make a choice even if that choice is to remain a bystander.
The same can be said about Novorussia. Russia cannot let the Donbass bleed forever and while in the past Russia has helped Novorussia a great deal, the fact that the Donbass is still bleeding cannot be allowed to last forever.
In the case of the Donbass, the problem is obvious: if Russia openly stops the daily Ukronazi attacks, the Empire will scream to high heavens about a “Russian aggression” (they will pretend that they did not come up with their so-called “Responsibility to Protect” (R2P) doctrine). Which will compromise the Russia-EU relations. Hence the current Russian balancing act.
These are hard and painful decisions for Putin. In the past he has shown tremendous courage and will-power when Russian vital interests were at stake and I hope and believe that he will do that again. Time will show if Putin and the rest of Russia will decide whether moral, ethical and spiritual values are an integral part of “Russian vital interests” and whether they have to prime over “pragmatic” considerations or the other way around. And maybe they will come to conclude, as I do, that moral, ethical and spiritual vales are pragmatic considerations and that the apparent choice between them is an illusion.
This choice will also determine the future of Russia and her civilizational realm.
http://www.unz.com/tsaker/it-all-depends-on-your-values/
Communism is ISIS on Steroids
I highly recommend this two-hour documentary, “In the Shadow of Hermes” by Estonian historian Juri Lina.
It perfectly demonstrates mankind’s bondage to a satanic cult, Freemasonry (Cabalist Judaism) which is responsible for the slaughter of 300 million people in the last century ( half in Russia and half in China.) The fact we keep hearing about 6 million Jews who died in the Holocaust, but never about this much greater slaughter, perfectly illustrates our mental bondage.
Also, although the Cabalist Jewish central bankers are behind Communism, its operational arm is Freemasonry which, in the West, is largely staffed with Gentiles who have betrayed their countries and sold their souls for personal advancement. Just as we never hear about Communist mass murder, we rarely hear about the role of Freemasonry, even from the greatest critics of Jews. Clearly, the agenda is to focus anger on Jewish rank-and-file who are brainwashed and manipulated like everyone else.
But the biggest takeaway from this remarkable documentary is that the NWO is a fait accompli. All that remains for another reign of red terror is to take guns away from Americans. The US was established as a Freemasonic stronghold and chore boy. The US is Masonic to its core. Trump is a Freemason whose task is to keep alive the illusion of democracy and freedom.
The media’s job is to make this charade look credible. How can we trust a news media that can’t tell the truth about JFK’s assassination or 9-11?
Mankind is doomed because Freemasons, a satanic cult of sadists, control everything. Communists make Nazis look like choir boys. Lina’s film shows the mind-boggling depths of their evil which extended in China to cannibalism. They control the US, Europe and probably Russia, Iran, and China.
I don’t like being a Prophet of Doom. The direction humanity is headed depresses me.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170741
https://www.henrymakow.com/2018/05/communism-is-isis-on-steroids.html
Hyvä artikkeli Makowilta ja katsottavaksi erittäin suositeltava elokuva aikoinaan Neuvosto-Virosta pakenemaan joutuneelta toisinajattelija Jüri Linalta – varsinkin muutamille pesunkestäville kommunisteille, joita on tälläkin sivustolla vieraillut nostalgisissa tunnelmissaan suunnitelmallisesti alasajetun Neuvostoliitto-monsterin suhteen. Videossa on selostus erittäin selvällä ruotsinkielellä ja tekstitys englanniksi.
Saksalais-ruotsalainen Henning Witte katsoo, että kirja ”Under Skorpionens tecken” johon em. elokuva pohjautuu, on Ruotsin tärkein historiankirja:
http://whitetv.se/en/historiefoerfalskning/33-historiefoerfalskning/738-jueri-linas-under-skorpionens-tecken-sveriges-viktigaste-historiebok.html
Vastaava pätee tietenkin myös Suomen osalta – mutta luonnollisesti Illuminati-satanistien johtamat vapaamuurarit pitävät huolen siitä, että kirjasta ei julkaista suomenkielistä käännöstä. Tuohon korruptio-veljeskuntaan kuuluvia ”petoksen arkkitehtehtejä” – kuten Lina on nimennyt yhden kirjoistaan – on Suomessakin n. 7000 ns. uskoon tulleen ex-vapaamuurari J.Julinin mukaan, jolle nuo satanistit ilmeisesti aiheuttivat tappavan sydänkohtauksen jollain CIA-tyyppisellä salamurha-menetelmällä, kun Julin oli ryhtynyt ”vasikoimaan”. Tosin alimpien asteiden vapaamuurareista hyvin harvat jos kukaan tietänevät järjestön päämääräänä olevasta harvainvaltaisesta, satanistisesta Uuden Maailmanjärjetyksen tyranniasta.
Seuraava parisen vuotta sitten julkaistu artikkeli on edelleen ainakin yhtä ajankohtainen:
”Suomen kansa, noustaan finanssieliittiä ja maanpettureita vastaan!
Suomen kansan on aika osoittaa, että tahdomme puhdistaa Pohjolan finanssieliitistä ja maanpettureista!”,
https://mvlehti.net/2016/05/02/vastarinta-finanssieliittia-ja-maanpettureita-vastaan/
Keitä Erkki Liikanen TOSIASIALLISESTI edustaa Kansainvälisessä valuuttarahastossa?
”Suomi on Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) kelkassa. Mihin rahamme menevät?
Alla kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä IMF:n roolista maailmassa…”
https://mvlehti.net/2018/05/28/suomi-on-kansainvalisen-valuuttarahaston-imf-kelkassa-mihin-rahamme-menevat/
Mainittakoon, että Erkki Liikanen on osallistunut myös Bilderberg-kokoukseen 2005.
Suomi sananvapauden mallimaa?
”Yle kehitti tekoälyn sensuroimaan Internet-keskustelua
Näin toimii ”vastuullinen” valtamedia.”
https://mvlehti.net/2018/05/27/yle-kehitti-tekoalyn-sensuroimaan-internet-keskustelua/
Voisi ehkä niinkin sanoa, että kettu kanatarhan vartijana.
Maailmanpolitiikasta
US Warns Syria Not to Retake Its Own Territory
Washington is concerned about the Syrian government’s ”expansion” inside… Syria. The United States has threatened ”firm and appropriate measures” against Syrian government forces, if they take back a part of their own territory
Omia sodassa vietyjä maita ei siis saisi yrittää valloittaa takaisin.
Ihan sama henki kun sionisteilla suhteessa palestiinalaisiin.
Helppo arvata kuka kaiken takana häärää. Sionisti tietenkin.
https://russia-insider.com/en/us-warns-syria-not-retake-its-own-territory/ri23576
”Omia sodassa vietyjä maita ei siis saisi yrittää valloittaa takaisin”.
Ja EU myötäilee USA:ta pidentämällä Syyriaan kohdistuvia taloudellisia pakotteita vuoteen 2019 asti.
Jälleenrakentaminen ei ole mahdollista kirjoittaa DWN.
Wiederaufbau nicht möglich
Finanz-Krieg: Die EU hat die Sanktionen gegen Syrien bis 2019 verlängert. Die Maßnahmen treffen vor allem die Zivilbevölkerung, kritisiert die UN.
Sanktiot ovat sotaa, joka koskettaa ennen kaikkea siviiliväestöä, kritisoi myöskin YK.
https://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2018/05/29/finanz-krieg-eu-verlaengert-sanktionen-gegen-syrien/
Italian presidentti esti EU-kriittisen Paolo Savonan nousun talousministeriksi
”Italiassa(kin) on iso ongelma, ja sitä kutsutaan demokratiaksi”.
https://mvlehti.net/2018/05/28/italian-presidentti-esti-eu-kriittisen-paolo-savonan-nousun-talousministeriksi/
Simuloitu demokratia
… Maailmanlaajuiset kapitalistiset hallitsevat luokat eivät koskaan anna meidän hallita itseämme, ei millään mielekkäällä tavalla. Itse asiassa 1970-luvun puolivälistä lähtien ne ovat järjestelmällisesti purkaneet sosiaalidemokratian puitteet koko lännessä ja yksityistävät kaiken. Ne ovat tehneet tätä hitaammin Euroopassa, jossa sosiaalidemokraattinen demokratia on vahvempi, mutta amerikkalainen ”yhteiskunta” on dystopisen tulevaisuuden malli.
In the cosmology of global capitalism, “democracy” is capitalist heaven. We hear it preached about throughout our lives, we’re surrounded by graven images of it, but we don’t get to see it until we’re dead. Attempting to storm its pearly gates, or to create the Kingdom of Democracy on Earth, is heresy, and is punishable by death. Denying its existence is blasphemy, for which the punishment is excommunication, and consignment to the City of Dis, where the lost souls shout back and forth at each other across the lower depths of the Internet, their infernal voices unheard by the faithful … but, hey, don’t take the word of an apostate like me. Go ahead, try it, and see what happens.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=170621
Italian tapauksessa on sellainen pieni ironia, että kerrankin globalistit onnistuivat käyttämään jonkun maan perustuslakia omaksi edukseen. Muotoseikan perusteella tietenkin, sillä lain soveltaminen ilman oman edun maksimointia on sosiopaattiselle luonteelle täysin mahdoton ajatus.
Italia on merkittävä etappi EU:n matkalla kohti täyttä tyranniaa ja toinen tuore merkkipaalu on kansalaisjournalisti ja -aktivisti Tommy Robinsonin vangitseminen ja asiaa koskeva uutiskielto(!) Britanniassa, joka on yhä de facto EU-maa. Tämmöisten tapahtumien myötä usko EU:hun perustuu joko lapsenomaiseen tietämättömyyteen tai kyyniseen omaneduntavoitteluun.
Britti-patriootti David Noakes:
”Expose the EU dictatorship and its police state”,
https://eutruth.org.uk/
Kohti täyttä tyranniaa pienten askelten taktiikalla, jotta ihmiset eivät huomaisi minne ollaan menossa, ennekuin on myöhäistä.
EU:n korkeimmassa johdossa oleville jesuiitoille kuten alkoholisoituneelle Junckerille valehtelukin on sallittu ”korkeamman” päämäärän saavuttamiseksi eli heillä tarkoitus pyhittää keinot.
Tästä on kysymys myös Syyriassa … Omia valloitus- ja hyökkäyssodassa vietyjä maita ei saisi yrittää valloittaa takaisin.
Minkä Israelin sionisti vie ’valitun oikeudella’ sitä ei palauteta.
Kannattaa perehtyä esim. Gilad Atzmonin, Miko Peledin ja Shlomo Sandin ajatuksiin. He tietävät mistä puhuvat, kun heillä on omakohtaista kokemusta asioista joista kirjoittavat.
The Wandering Who?
Being in Time
https://www.amazon.co.uk/dp/191107220X/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1495119543&sr=1-1&keywords=gilad+atzmon
http://www.gilad.co.uk/writings/
https://www.goodreads.com/author/show/5774144.Miko_Peled
https://www.theguardian.com/books/2010/jan/17/shlomo-sand-judaism-israel-jewish
https://www.youtube.com/watch?v=TOaxAckFCuQ
Viherpunikkien kommunistista internationaalia?
”Vihreät: Lisää pakolaisia ja alempi äänestysikä
Vihreät ovat julkaisseet uuden poliittisen tavoiteohjelmansa.
Puolue haluaa muun muassa laskea äänestysikää niin, että jatkossa 15-vuotiaat voisivat äänestää ja tehdä kansalais- ja kunta-aloitteita. Tämän lisäksi puolue haluaa moninkertaistaa Suomen pakolaiskiintiöt…”
https://mvlehti.net/2018/05/28/vihreat-lisaa-pakolaisia-ja-alempi-aanestysika/
Toisin kuin Brysseliä kumartavat maanpetturit ja suvakki-idiootit kaiuttavat:
”Huippuekonomi väittää, että pakolaiset maksavat enemmän kuin tuottavat”,
https://www.kansalainen.fi/huippuekonomi-vaittaa-etta-pakolaiset-maksavat-enemman-kuin-tuottavat/
Kommunistista internationaalia ’kaikille avoimet rajat’-politiikan muodossa näyttää kannattavan koko punikkileiri edistäen tehokkaasi EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaista eurooppalaisen valkoisen kansanmurhan agendaa:
”Yrjöperskeles: Demareitten Tupperware-kestit
”SDP:n tavoitteena on ensinnäkin pakolaiskiintiön nostaminen sekä työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan korvaaminen kotoutusedellytykset huomioon ottavalla kiintiöjärjestelmällä.”…”
https://mvlehti.net/2018/05/30/yrjoperskeles-demareitten-tupperware-kestit/
”950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä”,
https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/
Toivonpilkkuna on kuitenkin Unkari:
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
Vaikka Technocracy News’in toimittaja puhuukin ’tieteen diktatuurista’, niin kysymyksessä on kuitenkin tosiasiallisesti Uuden Maailmanjärjestyksen nimikkeen alle kuuluva kehityskulku käteisrahan kieltämisen muodossa, joka on osana tavallisten tallaajien alistamista totaaliseen seurantaan ja hallitsemiseen korkean teknologian avulla:
”Australia Bans Cash For All Purchases Over $10,000 Starting July 2019
Every continent is proceeding along the same path to destroy the cash economy, opening the door to a digital currency that can record every financial transaction in a central repository. This is a clear prerequisite for the emergence of Technocracy, resulting in a Scientific Dictatorship…”
https://www.technocracy.news/australia-bans-cash-for-all-purchases-over-10000-starting-july-2019/
Vastapainoa valtaapitäville maanpettureille ja heitä tukevalle valtaVALEmedialle:
”Vastamedia-julkaisu haastaa eliitin valheet
Pohjoinen Perinne ry julkaisi 12-sivuisen Vastamedia-nimisen julkaisun, jota tullaan jakamaan vapaaehtoisvoimin eri puolilla Suomea.
Vastamedia sisältää kolme Magneettimediassa aiemmin julkaistua artikkelia, jotka käsittelevät Euroopan siirtolaiskriisiä, valtamedian korruptiota ja kansallisomaisuuden ryöstöä, kirjoittaa Vastamedia tänään.
Kätevästi tiiviissä koossa kulkeva Vastamedia on napakka tietopaketti aiheista, jotka itsenäiset suomalaismediat ovat nostaneet viime kuukausina esille ja jotka valtamedia on pyrkinyt epätoivoisesti sensuroimaan…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2016/03/21/vastamedia-julkaisu-haastaa-eliitin-valheet/
Harvat tietävät, kuinka suuri vaikutus varsinkin Euroopan asioihin on Rotschild-agentti Soroksella, joka on hankkinut likaiset miljardinsa mm. kokonaisia valtioita kuten Britanniaa ja Ruotsia keikuttaneella valuuttakeinottelulla:
”NWO “Antifascism” aka Fascism with Opposite Sign aka Communism Governs the World through Soros/City of London. Here Is how “Emperor” Soros Manages It
On 15 Aug. 2016 The Observer brought a story of George Soros´ data files for manipulating elections in Europe via his non-government organizations being hacked.These DC Leaks revealed more than 2,500 files from Soros’ groups, most notably the Open Society Foundations.
I am shocked by the contents of these leaks. I never thought that Soros had an influence of that magnitude – in fact it is universal (Apart from Russia, where Soros is banned). That man appears to be the emperor of the world…”
Koko artikkeli: https://new.euro-med.dk/20180531-nwo-antifascism-aka-fascism-with-opposite-sign-aka-communism-governs-the-world-through-soros-city-of-london-here-is-how-emperor-soros-manages-it.php
Sama saksaksi: https://new.euro-med.dk/20180531-nwo-antifaschismus-aka-faschismus-aka-kommunismus-mit-entgegengesetztem-zeichen-regiert-die-welt-durch-soros-city-of-london-hier-ist-wie-kaiser-soros-es-schafft.php
Ruotsi alkaa olla mennyttä kamaa
Why Sweden Is on Fast-Track to National Suicide
…Swedish schools also carry so-called ‘forward thinking’ books, like “Hästen & Husse,” which tells the story of a man who dresses up like a woman. His friend horse, apparently no less confused, is a “trans-species” that likes to run around the house imagining he is a dog.
With this sort of absolute insanity in the air, is it any wonder that the dazed and emasculated Swedish population allowed its government, nudged along by the financial clout of George Soros, to throw open the gates to scores of illegal Middle Eastern and African migrants, many of them escaping from NATO-led conflicts?
https://www.strategic-culture.org/news/2018/05/30/why-sweden-on-fast-track-national-suicide.html
Kulttuurimarxistis-feminististä perversiota, jota Suomenkin valtaVALEmedia suoltaa kaiken aikaa, koulujen ja yliopistojen tukemina. Kaikki eduskuntapuolueet persuja lukuunottamatta näyttävät lisäksi maahanmuuttopoliittisilla kannanotoillaan olevan EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman kannalla. Ruotsin tie on näillä näkymin Suomenkin tie.
Jopa Venäjä alkaa näyttää paremmalta vaihtoehdolta kuin tuleva kehitysmaatasolle tuhottu MUTAKYLÄ Suomi.
Vaikka Itävallan ja Visegrád-valtioiden tapaista rakoilua rintamassa on tapahtunyt, niin useimmissa Euroopan maissa vallassa ovat edelleen EU-diktatuurin korruptoimat maanpetturihallitukset, jotka toteuttavat parhaillaan kansojensa valkoista kansanmurhaa EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisesti:
”Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’”,
http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/
”Kilpailu kulttuuripääkaupungin tittelistä: Unkarilainen kaupunki on liian valkoinen eikä siellä ole tarpeeksi maahanmuuttajia”,
https://www.kansalainen.fi/kilpailu-eun-kulttuuripaakaupungista-unkarilainen-kaupunki-liian-valkoinen-eika-siella-ole-tarpeeksi-maahanmuuttajia/
Alkoholisoitunut jesuiitta Juncker pitää tiukasti kiinni EU-diktatuurin valkoisen kansanmurhan suunnitelmasta:
“Tulemme turvaamaan Italiassa olevien afrikkalaisten oikeudet”,
https://www.kansalainen.fi/eu-komission-juncker-italialle-tulemme-turvaamaan-italiassa-olevien-afrikkalaisten-oikeudet/
Varsinainen muta-tsunami Afrikasta on kuitenkin vielä edessäpäin:
”Prof. Heinsohn: Maahanmuuttajien vyöry lopettaa Euroopan vuoteen 2050 mennessä”,
https://vaestotiede.wordpress.com/2015/12/01/prof-heinsohn-maahanmuuttajien-vyory-lopettaa-euroopan-vuoteen-2050-mennessa/
Tässä on kuitenkin syytä muistaa Unkarin antama esimerkki:
”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/
’..Ruotsin tie on näillä näkymin Suomenkin tie.
Jopa Venäjä alkaa näyttää paremmalta vaihtoehdolta kuin tuleva kehitysmaatasolle tuhottu MUTAKYLÄ Suomi…’
Terävä havainto.
Voisiko sanoa että elämme ’Kalergi-psykoosissa’, jossa luonnon realiteetit unohtuvat.
Yleensä psykoosi päättyy umpikujaan (suljetulle osastolle) kun realiteetit koko jan hämärtyvät.
Mutta jos suljettua osastoa pitävät ovat jo itsekin tämän psykoosin vallassa niin mitäpä hoitoa he pystyvät tarjoamaan? Sitten on vain yksi suuri ’hullujenhuone’.
Eräs piikki Brysselin korruptoimien maanpetturien lihassa:
”Nosto – Susanna Kaukinen: ”Polpolla karannu pahasti lapasesta” (video)
Suomessa on vielä ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa suoraan, mitä he ajattelevat.
Tämä artikkeli julkaistiin alunperin 28.3.2018.
Kansalaisaktivisti Susanna Kaukinen, joka ei tunnetusti jätä ketään kylmäksi, on tarttunut videollaan kuumaan perunaan: poliittiseen poliisiin.
Kuuntele Susanna ”Suski” Kaukisen mietteet, joita tulee noin yhdeksän minuutin ajan:…”,
https://mvlehti.net/2018/06/02/susanna-kaukinen-polpolla-karannu-pahasti-lapasesta-video/
Orwell-Sipilälle Ruotsin tie on varmasti Suomenkin tie:
”Ruotsin Polpon uusi ajojahti – saada oikeistolaisia kiinni tavallisista rikoksista.
Ei riitä enää, että oikeistolaisia kidnapataan ajatuksistaan.
Nyt aiotaan tehostaa valvontaa niin, että toisinajattelijoita saadaan tuomittua myös tavallisista rikoksista, kuten ”ajokortitta ajamisesta ”.
Juttu on Friatiders -sivustolla maksumuurin takana, joten ei siitä tässä enempää.”
https://mvlehti.net/2018/06/02/ruotsin-polpon-uusi-ajojahti-saada-oikeistolaisia-kiinni-tavallisista-rikoksista/
Deep State For Jews
Brother Nathannael Kapner — Real Jew News June 1, 2018
HOW DEEP DOES A PERSON have to dive before finding the deep state?
WAR IS RACKET (sota nimeltä rahasampo) ja verenvuodatukset ulkomailla täyttävät arkut kuolleista goimi-nuorista samalla kun juutalaiset kuolevat vanhoina.
Siksi Trumpin tariffit eivät tuota valmistajia kotiin.
Se on taloudellisesti toimiva juutalaisen Wall Streetin peli, joka pitää puolustusalan urakoitsijat kotona ja tuotantolaitokset ulkomailla.
The Jew boys of Goldman Sachs led by Gary Cohn, Lloyd Blankfein, and David Solomon, cut the checks of the Generals via the Fed and underwrite the stocks of defense contractors.
WAR IS A RACKET and bloodshed abroad fills the coffins of goys dying young and the coffers of Jew boys dying old.
This is why Trump’s tariffs won’t bring manufacturing back home.
It’s a financially-enabled game out of Jewish Wall Street that keeps defense contractors home and production factories abroad.
NONE SHOULD BE SURPRISED, given Mossad’s veiled ownership of Google, that this cyber cyclops has recently entered into a direct partnership with the Pentagon.
The 18-month Google-Pentagon Project, ending March 2019, is called by the Pentagon, “Project Maven,” a Yiddishee moniker that means “know-it-all.”
THE JEWISH MIST thrown over the goy’s face of ‘innocent victimhood’ is being dissipated by Jewish criminality observed all over the world.
Thus Jews legislate mandatory Holocaust education…again made into law in Connecticut, and criminalize criticism of Israel with a Jew-sponsored bill dubbed the “Anti-Semitism Awareness Act of 2018″ now moving from the House into the Senate.
The deeper you look the creepier it gets. The Deep State is crawling with Jews.
If we don’t start naming the Jew we’re all going to be in deep s##t.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=171039
’Deep State For Jews’ on mahdollinen, koska talmudisteilla on varsinkin Yhdysvalloissa melkein koko valtamedia peukalonsa alla ja ilmeisesti varsin pieni osa ihmisistä hakee oikeaa tietoa todellisesta vaihtoehtomediasta.
Sensuroivan/salailevan, vääristelevän ja suoraan valehtelevan valtamedian ansiosta Suomessakin vallankahvaan kiipineet psykopaattisudet lampaan vaatteissa saavat rauhassa jatkaa Suomen ja suomalaisten tuhoamista.
Perimmäinen ongelma on goimien tyhmyys. Vain tyhmä lukee ja uskoo valtamedian omistajiensa agendaan kuuluvia tarinoita. Siksi JWO etenee.
Mitä enemmän luet valta- ja valhemediaa sitä enemmän olet BB:n (Deep state for Jews) koukussa. Tässä yksi esimerkki:
America’s aristocratically (jewish) controlled ’news’ media hide the basic reality — that America’s trillion-dollar annual federal military expense is a taxpayer-subsidization of U.S.-headquartered international corporations, taking that trillion dollars each year from the public, and giving it to the owners of those mega-corporations. Here is how it’s done: https://www.strategic-culture.org/news/2018/05/29/america-big-brother-news-media.html
http://washingtonsblog.com/author/eric-zuesse-2
Valtamediasta puheenollen, mitähän tämäkin on, kun Yle, MTV3, yms. uutismediat suoltavat lähes päivittäin ulos pankkien tiedotuksia siitä, kuinka ihmisten täytyisi ryhtyä sijoittajiksi ja keinottelijoiksi ts. omaksua pankkiirien ja näille alamaisten markkinauskoisten kansalaisten elämänkatsomus. Samaan kastiin kuuluvat myös ne talouskuriajattelun viestit, joiden mukaan markkinoiden ulkopuolelle joutuneiden asemaa pitää jatkuvasti kiristää ja kurjistaa.
Kannattaa joskus katsella ihan tietoisesti valtamediaa ja ihmetellä, kuinka paljon siellä on propangandaa tässä suhteessa. Toinen vastaava ilmiö on teknologia-uskon saarnaaminen.
Henry Makow:
””Money” as Occult Spell
Money’s function
is not just economic.
Satanists conjure it
to enslave us spiritually…”,
Koko artikkeli: https://www.henrymakow.com/2018/06/money-as-occult-spell.html
Suomenkin valtaapitävät ovat suurella innolla tukemassa tai ainakin sanallisesti kannustamassa 5G- ja tekoäly- eli AI-projekteja. Kuuroille korville ilmeisesti kaikuvat seuraavanlaiset varoituksen sanat:
”Iso joukko tutkijoita vetoaa Euroopan komissioon, että 5G verkon rakentamista siirrettäisiin, kunnes verkkojen turvallisuus terveydelle on puolueettomasti tutkittu.”,
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tutkijat-varoittavat-5g-verkko-on-terveysriski–eun-lykattava-rakentamista/4yAEFs2a
Tosiasiallisesti on kysymys vielä paljon suuremmistakin riskeistä, joista aniharvat tietävät edes todellisessa vaihtoehtomediassa, paitsi seuraavassa artikkelissa ja erityisesti siinä annetuissa linkeissä:
”Fd MI5 agent Dr. Barrie Trower varnar inför 5G hälsorisker”,
http://whitetv.se/en/mind-control-mk-ultra/2043-f-d-mi5-agent-dr-barrie-trower-varnar-infoer-5g-haelsorisker.html
”Your Phone Really Is Listening To You And It’s Not Paranoia”,
https://www.technocracy.news/your-phone-really-is-listening-to-you-and-its-not-paranoia/
Ei häirinne teknofriikkejä, mutta kenties joitakin muita!
Älypuhelin on täydellinen seurantalaite!
SUPO/EU-diktatuuri seurannee pienellä viiveellä perässä:
”DHS Plans To Compile A List Of All Bloggers, Journalists And “Social Media Influencers”
The Technocrat noose of censorship is tightening ever faster. Creating profiles on all media coverage including “online, print, broadcast, cable, radio, trade and industry publications, local sources, national/international outlets, traditional news sources, and social media”, is as blatant as it is draconian. It will provide the Executive Branch with the ultimate surveillance and propaganda tool to silence dissidents and promote its own rhetoric.’ ⁃ TN Editor…”
https://www.technocracy.news/dhs-plans-to-compile-a-list-of-all-bloggers-journalists-and-social-media-influencers/
[The United States Department of Homeland Security (DHS) is a federal agency designed to protect the United States against threats.]
Poland Under the Jewish Messiah .. ’The deeper you look the creepier it gets.’
Spiritual Meaning of this Development
Now Yisrael is victorious, though prophecy says he will be defeated by Israel and Christ. Jews deny that Melchizedek is anti-Semite: they say he IS Shem, the first Semite, and that he surrendered his priesthood to Abraham and eventually to Aaron. In Christian view I share, Melchizedek did not surrender his priesthood, he received tribute of Abraham, and blessed him, but his elder priesthood and descent from Adam was not diminished.
I discussed elsewhere the Jewish claim that only they are Adam, i.e. fully human children of the First Man. This is a false claim and the source and reason of Yisrael’s ( It is the spirit of Jewry. I called it Jewry – Yizrael, as opposed to Israel. Yizrael is his own Messiah, this is the view of Jewish Cabbalists.) rebellion against God and His Christ. All of us, not only Jews, are fully human children of the First Man and more than that by virtue of receiving communion of blood and body of Christ.
The Rise of the Jewish Anti-Christ (JWO) had been foretold; still it is amazing that we witness this development. I thought that is an allegory, a parable, a fable; but it is as real as a cup of tea.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=171062
Kuinka monet läntiset poliitikot – tavallisista tallaajista puhumattakaan – mahtavat olla tietoisia seuraavasta?
”Talpiot – Antichrist Domination of Earth!
…
Incredible information on the biggest spy and control program in the history of the world! It’s called Talpiot and it’s being completely hidden by the Fake News and fake alternative news too! The Talpiot program was created way back in the 1980s to totally dominate all aspects of society by taking over all high technology for Israel! Israel has built the biggest spy machine in human history and used it to steal US technology that it uses to dominate industries, create massive new companies and embed spyware and control into every high technology on the planet!…”
Koko artikkeli: http://beforeitsnews.com/alternative/2018/06/talpiot-antichrist-domination-of-earth-3617869.html
”ISRAEL – THE GREATEST SPY MACHINE OF ALL TIME
November 20, 2016
To Understand Globalist Zionist Power And How It Rules From Israel, You Must Understand These Words – ”THE TALPIOT PROGRAM” and ”THE TECHNION”
”Information Is Power”
THIS POST IS LONG, DETAILED, BUT WORTH TAKING THE TIME TO READ AND WATCH THE VIDEO’S. I AM IN EXILE IN MALAYSIA AS I UPDATE THE PAGE (4th August 2017)…”
Koko artikkeli: https://isolatebutpreserve.blogspot.com/2016/11/israel-greatest-spy-machine-of-all-time.html
27 alunperin luetteloiduista 45 kohdasta sionistien/kommunistien Amerikan valtaamiseen liittyen on jo toteutunut:
”The Zionist Communist Takeover Of America – 45 Declared Goals:
http://www.rense.com/general32/americ.htm
Suurin suomentuho-propagandan suoltaja – Ylen ohella:
”Helsingin Sanomat kulttuurimarxilaisuuden ytimessä”, http://oikeamedia.com/o1-69813
Teemu Vehkala:
”Tiesitkö että SUOMI ENSIN ry:n perusti SUPO salaisella toimeksiannolla”,
http://nwohavaintoja.blogspot.com
Mielenkiintoista tekstiä Teemu Vehkalalta 8.6.2018:
”Salaisen Bilderberg kokouksen pääteemana populismin nousun pysäyttäminen”,
http://nwohavaintoja.blogspot.com
Mainittakoon, että suomalaiset Bilderberg-osallistujat tänä vuonna ovat Antti Herlin, Björn Wahlroos ja Elina Lepomäki.
Tällaiseen seuraan he ovat menossa, siis (entistä) ’koti-, uskonto- ja ISÄNMAA’-puoluetta edustava Lepomäkikin:
DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group:
”Maailmaa hallitsee todellisuudessa pienen valtaeliitin muodostama
ydinjoukko, jota ei ole vaaleilla valittu ja joka kokoontuu
säännöllisesti keskustelemaan salassa maailman tulevaisuudesta. Tämä
salainen maailmanhallitus muun muassa päättää, kenestä tulee USA:n
seuraava presidentti, minne EU laajenee, missä soditaan, paljonko öljyn
hinta on tai paljonko asuntolainasi korko on. Lopullisena päämääränä
sillä on alistaa koko maailma yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden
maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain
eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa
poliisivaltiossa. Tämä on tiivistettynä Daniel Estulinin
maailmanlaajuisen menestyskirjan väite. Hänellä on myös perustelut
väitteensä tueksi.” – https://keskustelu.diabetes.fi/index.php/topic,1718494.msg1783220.html#msg1783220
Tällainen on aikoinaan itseään aikoinaan ’koti-, uskonto- ja isänmaa’- puolueeksi itseään mainostanut NYKY-kokoomus tai ainakin sen johtoklikki:
”Orpo solvasi sotaveteraaneja ja lottia”, https://beta.oikeamedia.com/o1-8413
”Pirkanmaan kokoomusnuorten Valtteri Koivunen lupaa sylkeä jokaiselle Lotta-patsaalle”,
https://www.nykysuomi.com/2018/06/06/pirkanmaan-kokoomusnuorten-valtteri-koivunen-lupaa-sylkea-jokaiselle-lotta-patsaalle/
Vaikka Stubb ei enää kuulukaan kokoomuksen johtoklikkiin niin:
”Stubb: ”Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka””,
https://mvlehti.net/2015/08/29/stubb-itakeskukseen-kun-menee-se-on-kuin-somalia-se-on-hieno-paikka/
(Homioonottaen vielä kuinka erinomaisesti nimenomaan somalit ovat ’kotoutuneet’ koulutettuina/ammattitaitoisina, työteliäinä
VERONMAKSAJINA Suomeen!)
Juha Ahvion kuvaus kokoomuksesta:
”Näyttää siltä, että perinteisesti kokoomuksen aatemaailman yhteenvetona käytetyn koti, uskonto ja isänmaa -kolmikannan kaikki elementit ovat nykyisen punavihreän ja Open Borders -internationalistisen ja HLBTIQ- ja velkaelvytyskokoomuksen pahimpia inhokkeja ja kauhistelun esineitä. Pidetään mielessä sekin, että kansallisen kokoomuksen puheenjohtaja Orpo julisti viime vuonna Suomen kansallisvaltiollisen itsenäisyyden satavuotisuutta juhlistaneessa veteraanijuhlassa, että kansallismielisyydestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.
Jos vertailukohdaksi otetaan 1950–1970-lukujen kokoomuspuolue ja sen silloiset merkittävät ja aidosti konservatiiviset päivänpoliittiset vaikuttajat, näyttäytyy nykykokoomus johtavine vasemmistoliberaaleine kellokkaineen erittäin rappeutuneelta ja kulttuurimarxilaisen eetoksen läpitunkemalta. Nykykokoomuksen virallisten kannanottojen perusteella voidaan todeta, että niiden mukaan arvioituna takavuosikymmenien kansalliskonservatiivinen ja isänmaalliskristillinen kokoomuspuolue ja sen selkärankaiset edustajat kuten esimerkiksi Olavi Lähteenmäki, Margit Borg-Sundman, Tuure Junnila ja Pentti Mäki-Hakola näyttäytyvät lähinnä nykykokoomuslaisen sekulaarin humanistisen globalismin ja rajattoman raha ja yksilön mielihyvä ratkaisee -eetoksen arkkivihollisina, jollaisista nykykokoomusjohtajien mukaan koko maailma mitä ilmeisimminkin täytyy – mieluiten ”vapaakaupan” varjolla pystytetyn jonkinlaisen maailmanhallituksen voimakeinoin – vapauttaa pikimmiten. ” – http://oikeamedia.com/o1-69712
Bilderberg-Lepomäki luonnollisesti sopii mainitunlaiseen Kokoomukseen kuin nenä naamaan.
Valitettavasti mutta todennäköisesti seuraavissa vaaleissa taas melkoinen joukko hyödyllisiä idiootteja äänestää kokoomusta edelleen ’koti-, uskonto- ja isänmaa’- puolueena – jatkamaan Suomen ja suomalaisten tuhoamista.
Vallanpitäjiemme propagandakone Yle pyrkii muun valtaVALEmedian kanssa jakamaan kansaa – ”hajoita ja hallitse”:
”VASTAKKAINASETTELUN AIKA EI OLE OHI – SE ON VASTA ALKAMASSA
Valtamediat kertoivat eilen Suomen kulttuurirahaston ja ajatuspaja E2:n teettämästä tutkimuksesta, jossa kysyttiin yli 6000 kansalaiselta, mistä suomalaiset ovat huolissaan, mikä meitä erottaa ja jakaa. Ylen uutisessa Maata riivaa riitely ja vastakkainasettelu – kansalaiset katsovat Suomen nykymenoa huolissaan korostettiin tutkimuksen havaintoa, jonka mukaan kolmannes kansalaisista nimesi jakavaksi tekijäksi yhteiskunnallisen keskustelun repivyyden ja arvoristiriidat.
Valtamedian eli hallitsevien tiedotusvälineiden kannalta tutkimustulos on hälyttävä, koska enemmistö suomalaisista pitää tutkijoita puolueellisina ja mediaa rintamalinjojen rakentajana. Kansa saattaa olla tyhmää, mutta ei sentään niin tyhmää etteikö se ymmärtäisi, että järjestelmään vahvasti kytköksissä oleva valtamedia pyrkii valikoiduilla uutisoinnillaan jakamaan kansaa, koska suomalaisvihamielisten voimien on helpompi hallita epäyhteinäistä kansakuntaa:
Yli puolet (57 %) suomalaisista on sitä mieltä, että tiedotusvälineet kärjistävät yhteiskunnan ristiriitoja tahallaan. Yhtä heikko on usko tutkijoihinkin. Sama 57 prosenttia kansalaisista ajattelee, että tutkijat ajavat julkisuudessa omia päämääriään.
Epäusko tutkijoihin ei tosiasiassa kerro suomalaisten heikosta luottamuksesta tieteeseen, vaan ainoastaan politisoituneisiin tutkijoihin, jotka ajavat omaa agendaansa.
…
Kun puheenaiheina ovat pakolaiset ja ihmisoikeudet voi olla varma, että Ylen asiantuntijana on Martin Scheinin, sensuuria ja viharikoslakeja ovat puolestaan puolustamassa professorit Juha Lavapuro ja Tuomas Ojanen.
…
Jotkut tutkijat eivät pelkästään manipuloi, vaan suorastaan valehtelevat agendansa puolesta kuten UPI:n Teemu Sinkkonen, jonka mukaan turvapaikanhakijoiden tuoma terrorismi on ”punahilkka satua”. Yle käytti Sinkkosen sittemmin UPI:n sivulta poistettua artikkelia ”Satu terroristeista” (2016) lähteenä todistaakseen, että ISIS ei ole todellinen uhka ja päinvastaista väittää vain paranoidi äärioikeisto, jonka jutut ovat verrattavissa Punahilkka-satuun. Onneksi Yle Watch tallensi osan tästä sadusta myös jälki…”
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2018/06/vastakkainasettelun-aika-ei-ole-ohi-se.html
Näin väittääTeemu Vehkala:
”Tiesitkö että SUOMI ENSIN ry:n perusti SUPO salaisella toimeksiannolla”,
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/06/tiesitko-etta-suomi-ensin-ryn-perusti.html
Valpo I = Valpo II = SUPO = Suomen sisällä toimiva mafia, joka vakoilee suomalaisia, ja ennen kaikkea Suomen valtaeliittiä. Supo on kokonaisuudessaan ”salainen toimeksianto” – eli totuuden puhujien päitä tippuu, niin kuin on tippunutkin. Suomessa salamurhataan ihmisiä täsmälleen samalla taktiikalla kuin muuallakin, truth is a lonely warrior!
Mikäli tutkitte Valpo I ja Valpo II:en toimintaa, niin tiedätte mikä Supo on, vaikkakin sen toiminta on puettu sisäministeriön arvovallalla lammasten vaatteisiin. Supon; niin kuin muidenkin rikollisorganisaatioiden (kuten esim. YK) tiet johtavat Roomaan (City of London ja Washington), ja Vatikaanin kautta toimivaan satanistiseen mafiaan, jonka lonkerot ovat soluttautuneet salaseurojen kautta yhteiskunnan kaikille tasoille. Supo on osa maailmanlaajuista suojelupoliisi-verkostoa, joka ylläpitää kansainvälistä rikollisuutta.
”Poliisi johtaa Suomen huumekauppaa”
”Poliisiylijohtaja Markku Salminen nimesi kolmihenkisen ryhmän tutkimaan ja haastattelemaan Helsingin huumepoliisin ryhmiä, haastattelusta tehdyt nauhat tuhottiin laittomasti ja Markku salminen teki ”itsemurhan”, syyttäjänä jutussa oli Espoon kihlakunnansyyttäjä Marianna Semi jota uhkailtiin ja estettiin tutkintamateriaaliin pääsy, suojellakseen itseään Semi joutui tulemaan julkisuuteen ja eroamaan tehtävästään.”
TIETO LISÄÄ TUSKAA!
Enpä lähtisi vastaan väittämään!
Mm. CIA ja Mossad ovat varmaan auliisti antaneet SUPON käyttöön esim. salamurhatekniikoitaan. Suomen johtavat vapaamuurari-satanistit ilmeisesti eliminoivat tuollaisella salamurhatekniikalla ns. uskoon tulleen ja ”vasikoimaan” ryhtyneen ex-vapaamuurari J.Juliinin.
Voisi sanoa, että Rotschild voitti ja kansa hävisi rahajärjestelmää koskevan äänestyksen Sveitsissä:
”Folket förlorade schweiziska bankfolkomröstningen”,
http://whitetv.se/en/white-school-of-economics/2118.html
Seuraavassa on suomeksi Rotschildin kasaarimafian historiaa:
”Uusi maailman (epä)järjestys”,
http://nwoumj.blogspot.com/2014/08/rotschild-ja-nwo.html
Truth, Truthfulness and Palestine
A healthy society doesn’t need a ‘truth movement.’ But we Americans, Brits, French and Germans are far from healthy and our so-called ‘truth movements’ haven’t led us towards any sources of light. The question is: Why?
One possible answer is that ‘truth movements’ are ideal environments for the operators of controlled opposition — those who insist upon vetting any discussion about the truth by claiming to know what ‘the truth’ is, what it comprises and who its enemies are.
We Are All Palestinians
Truth is not a personal esoteric experience. Quite the opposite, it is that kernel of humanity we all share. It is that which makes us into one, a one that transcends political affiliation, identity, gender, race, ethnicity or biology. As in Palestine, sooner rather than later, we will realise that truth, so to say our truth, that which we share, is the only thing worth fighting for!
https://www.gilad.co.uk/writings/2018/6/11/truth-truthfulness-and-palestine
“As in Palestine, sooner rather than later, we will realise that truth, so to say our truth, that which we share, is the only thing worth fighting for!”
Jotta entistä useammat kansalaiset eivät huomaisi elävänsä tarkoituksellisesti ylläpidetyssä valemaailmassa ja olevansa kuin teuraalle vietävä lammaslauma, niin vallankahvassa olevat sudet lampaanvaatteissa mm. ovat järjestäneet kaksi NÄYTÖS-oikeudenkäyntiä TOTUUDENPUHUJIEN vaientamiseksi:
Ilja Janitskinin oikeudenkäynti 13.6.2018
ja
”Kansantaiteilija Jösse Järvenpää tänään käräjillä – Syyttäjä hakee VANKEUTTA!
Asian käsittely alkaa tänään 12. kesäkuuta Vantaan käräjäoikeudessä kello 9.00.”,
https://mvlehti.net/2018/06/12/kansantaiteilija-josse-jarvenpaa-tanaan-karajilla-syyttaja-hakee-vankeutta/
Aivan hurjaksi menee touhu. Paitsi että mielipiteen ilmaisun vapaus ollaan kieltämässä, niin ylipäätänsä kaikenlainen mahdollisuus toimia omien mieltymyksiensä mukaan ollaan viemässä ja tilalle tulee pakotettu kontrolli kaikilla elämän osa-alueilla. Pakotettua kuluttamista sekä elinkustannus- ja velkaruuveja tullaan jatkossa yhä kiristämään. Vain harvenevalla joukolla tulee olemaan mahdollisuus elättää itseään itse valitsemallaan työllä (kuten perustuslaissa lukee). Ne, joita ei saada työelämään 24/7-kontrollin alle, nitistetään sosiaaliturvan ”uudistuksilla”.
Jos tämä touhu jatkuu, niin yhä useamman vaihtoehto on vapaaehtoinen vankeuteen meneminen? Jatkossa jokainen ihminen, joka kuvittelee, että hänellä on vapaa tahto ja vapaus omiin mieiipiteisiin, on rikollinen ja kuuluu oletusarvoisesti vankilaan.
Erinomainen joskin pitkähkö artikkeli Jukka Hankamäeltä:
”Taas uusi sananvapauden teloituskone
Kirjoitin puolisen vuotta sitten tavasta, jolla yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Aalto-yliopiston tutkijat kehittelivät internetiin algoritmia (eli automaattista ratkaisumenetelmää), joka voisi tunnistaa ”vihapuheen” ja jota voitaisiin käyttää sensuroimiseen ja syytteiden nostamiseen.
Hanke sai rahoitusta muun muassa Suomen Akatemialta ja Koneen Säätiöltä. Kirjoitukseni ”Monikulttuuristi-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun”, voi lukea esimerkiksi täältä ja täältä [linkit artikkelissa].
Op-konserni puolestaan mainostaa nyt ”Someturvaksi” nimeämäänsä palvelua, jonka tarkoitus on pitkälti samanlainen: auttaa tunnistamaan ”vihapuheeksi” väitettyä argumentaatiota, ”kiusaamista” ja ”loukkaantumisia” sekä opettaa sosiaalisen median käyttäjille, milloin heidän sananvaihtonsa täyttää rikoksen tunnusmerkit.
Op.media-sivusto iloitsee, että someturvan perustajat, sosiaalipsykologit Suvi Uski, Minttu Salminen ja Jenny Rontu, saivat palkinnon ”Vuosisadan rakentajat” -haastekilpailussa ja että heille myönnettiin myös puolen miljoonan euron rahoitus!
Sivusto kirjoittaa lisäksi: ”Someturvan kehitystyöhön on tämän vuoden alusta liittynyt mukaan useita asiantuntijoita, kuten presidentti Tarja Halonen, Helsingin yliopiston Legal Tech Lab, Aalto-yliopiston Tekoälyn tutkimuskeskus (FCAI), oikeusministeriö, sisäministeriö, Pelastaa Lapset ry sekä yritykset Wunderdog ja Futurice.”
Tarja Halonen ei taida kuitenkaan olla tämän alan asiantuntija. Ongelmallista ylipäänsä on, että vastauksia sosiaalisessa mediassa koettuhin ongelmiin etsitään teknokraattisesta tai normatiivisen rangaistuksen uhan sisältävästä viitekehyksestä: tekoälylaboratorioista tai viranomaisvallan interventioista.
Hanke vailla perusteita ja pohjaa
Hanketta kuvaamaan sopii sama kritiikki, jonka esitin jo yllä mainitussa kirjoituksessani. Sellaisia asioita ei ylipäätään pitäisi pyrkiä ”tunnistamaan” eikä jynssäämään pois verkosta saati mistään muualtakaan, joiden perusta on käsitteellisesti määrittelemättä.
Juuri sellaista on ”vihapuhe”, jonka käsite on peräisin vasemmiston ajatuspajoista ja jonka tehtävänä on lavastaa vihervasemmistolaisesta monikulttuurisuusnormatiivista poikkeava argumentaatio paheksuttavaksi tai juridisesti tuomittavaksi…”
”Huomiota herättää, että lahjuksilla ostetut tutkijat ovat kaikki naisia. Voisi helposti ajatella, että hanke on perustettu vain, jotta tutkijoiksi aikovat tytöt saisivat rahaa, heidän akateeminen uransa etenisi ja jotta totuus yhteiskunnallisesta todellisuudesta voitaisiin sensuroida. Tendenssitutkimuksen poliittinen korruptoituneisuus on aivan samanlaista kuin se on agendajournalismin piirissä, Googlen lahjoitettua 490 000 euroa Helsingin Sanomille, jotta lehti saisi rakennettua valikoivaa journalismia toteuttavan ”sisällönsuositusjärjestelmän”.
Haluaisin nähdä päivän, jona Suomen Akatemia, yliopisto tai jokin muu porkkanapankki myöntäisi puoli miljoonaa euroa minulle sananvapauden puolustamiseen, vapaan argumentaation oikeuttamiseen ja filosofisen järjen palauttamiseen yhteiskuntatieteiden metodologiaan.
Vastoin filosofista järkeä
Kun jo sinänsä suureksi ongelmaksi koettavaa tarkkailua ja valvontaa mekanisoidaan, tehdään ihmisten ajattelun- ja sananvapauden kahlitsemisesta rutiininomaista. Poliittinen yhteiskuntakritiikki yritetään tällöin alistaa valtapoliittiselle kontrollille, josta tulee näennäisesti arkipäiväistä ja oikeutettua toimintaa, ja näin katkotaan älymystön tai eri mieltä olevien tahojen päitä.
Kirjoituksessani ”Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen” totesin, että vihapuheen torjuntayritysten sijasta pitäisi keskittyä kitkemään pois sellaista politiikkaa, joka tuota vihaa tuottaa. Tällöin puututtaisiin aggressioiden todellisiin syihin, eli massamaahanmuuttoon ja kehitysmaiden väestöjensiirtoihin, joita Euroopan kantaväestö ei hyväksy…”
”Sellainen tutkimuksena esiintyvä toiminta, joka menee vallankäyttäjien puolelle ja suostuu poliittisen kontrollin välineeksi, toteuttajaksi tai edistäjäksi, on alkeellista. Se kiertää todelliselle filosofialle kuuluvan tehtävän, eli yhteiskuntakritiikin ja kiistanalaisten väitteiden esittämisen, ja ryhtyy valtionpolitiikan voitelijaksi ja valtaapitävien maskotiksi.
Sellaisia pieniä piipittimiä yhteiskunnan norminvartijat haluaisivat myös kansalaisistamme tehdä. ”Someturva”-hanke on orwellilaisuuden ja tylsämielisyyden huipentuma. Se on myös esimerkki laboratory habit of mind -tutkijoiden pseudotieteestä ja huiputustutkimuksesta, jossa ei ole ymmärretty mitään sen enempää filosofisista merkityksenteorioista kuin yhteiskuntateorioista, oikeudenmukaisuudesta tai ihmisten käyttäytymisen sosiopsykologisista ominaisuuksistakaan.
Kunhan nyt vain soveltavat teknisiä tietojaan punavihreän hallinnon määräämiin ja rahoittamiin sensuurihankkeisiin viipperä kybernautinkypäriensä päällä vinhasti pyörien. Vahingollista on, että tähänkin suomalaisten ihmisten suitsimiseen tähtäävään demarihankkeeseen on myönnetty puoli miljoonaa euroa tunnotonta rahaa.”
Koko artikkeli: http://jukkahankamaki.blogspot.com/2018/06/taas-uusi-sananvapauden-teloituskone.html
Eipä ole sattumaa, että pankkimaailma edistää globalistieliitin suunnitelmia tehostaa väestön mielenhallintaa somessa ja ylipäätänsä mediassa ja niiden kautta. Eikä ole sattumaa, että asialla ovat ’vihollisleiriin’ hypänneet sosiaalipsykologit, eikä ole sattumaa, että rahoitus on erityisen runsaskätistä, eikä ole sattumaa, että projekteja edistetään teknokratialle ja businekselle pyhitetyssä ja sivistysvihamielisessä Aalto-yliopistossa.
Suomi ei ole mikään saareke, vaan näitä kollektiivisen tason mielenhallintaprojekteja harrastetaan nyt koko länsimaailmassa, kunnes se on alistettu tietyn poliittisen ohjelman alaisuuteen. Tärkeitä ”aseistettuja” (weaponized) avainkäsitteitä tässä ovat seuraavat huolellisesti hiotut ja tehokkaasti yleisön tietoisuuteen lanseeratut ja ehdollistetut termit:
*Vihapuhe – Hate Speech
*Valeuutinen – Fake News
*Salaliittoteoria – Conspiracy Theory, myös henkilöitynä ’salaliittoteoreetikko’, foliohattu, a Conspiracy Theorist, a Truther
*Totuuden Jälkeinen aika – Post Truth Era
*Ääri- jokin esim. ääri-oikeistolainen – Far-Right
*Rasisti, kiihkoilija – a Racist, a Bigot
* -fobi, esim. islamofobi
Jne – uusia keksitään aina tarpeen mukaan. Keino on sinänsä ikivanha valta-asemaa tavoittelevien moralistien suosima ”leimakirves”.
Näitä ladattuja käsitteitä viljelemällä voidaan vaientaa keskustelu aiheista, joiden huolellinen analysointi olisi erityisesti globalistieliitille kiusallista ja jarruttaisi sille tärkeitä hankkeita.
Ron Unz: A Defender of Truth — Paul Craig Roberts
We Need Great Historians Like David Irving – Our Knowledge of WW2 Is Completely Wrong
”The history of WW II is incorrect … it glorifies the victors and demonizes the vanquished … Irving’s histories are far more accurate than those written by court historians … (who) teamed up with Zionists to smear and demonize the best historian of our time.”https://www.paulcraigroberts.org/2018/06/08/ron-unz-defender-truth-paul-craig-roberts/
Virallinen historiankirjoitus vaikenee mm. Rotschildin kasaarimafian ratkaisevasta osuudesta toisen(kin) maailmansodan syntyyn ja antaa monella muulla tavalla valheellisen kuvan siihen liittyvistä asioista.
Antony Sutton on monissa kirjoissaan paljastanut paljon hyvin merkityksellistä asiaa, joka liittyy joko suoraan tai välillisesti toiseen maailmansotaan, myös sekä sitä edeltävään että sen jälkeiseen aikaan ja josta virallinen historiankirjoitus vaikenee.
Jo monien hänen kirjojensa otsikot paljastavat paljon, ks. seuraavassa olevaa Suttonin kirjaluetteloa:
”Books by Antony C. Sutton”, https://www.goodreads.com/author/list/238474.Antony_C_Sutton
Teemu Vehkala 11.6.2018:
”Vielä on aikaa vedota EU-meppeihin ennen fasistista internet-lakiäänestystä”,
http://nwohavaintoja.blogspot.com
MV-media:
”Lakkautetaanko avoin Internet viikon päästä?
Jos uutisetkin laitetaan tiukkojen tekijänoikeuslakien piiriin, hyötyvät suuret viihdeteollisuus-korporaatiot, jotka ovat ostaneet monet uutismediat itselleen viimeisten vuosien aikana.
…
Tietoisku: Suomen suuret mediatalot ovat hiljaa asiasta. Suomen valtamedian julkinen kanta asiaan selviää Journalistiliiton lausunnosta Opetus- ja Kulttuuriministeriölle (PDF):
Lausunto Euroopan Komission ehdotuksesta direktiiviksi tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla COM (2016) 593
Avoimessa kirjeessä EU:n päättäjille, on 57 ihmisoikeus- ja digitaalisen oikeuden järjestöä vaatinut, että Artikla 13 poistetaan kokonaan tulevasta uudesta tekijänoikeusdirektiivistä.
Lue kirje tästä:
Article 13 Open letter – Monitoring and Filtering of Internet Content is Unacceptable
Tietoisku: Uusi laki, jossa mullistetaan digitaaliseen sisällöntuotantoon liittyvä lainsäädäntö EU:ssa, menee EU-parlamentin äänestykseen 20.06.2018. Sinulla on enää muutama päivä aikaa ottaa yhteys EU-parlamentaarikkoihin, ja osoittaa heille, että et halua missään nimessä ”internetin lakkauttamista suuryhtiöiden monopoliksi”.
Sivusto, jonka avulla voit lähettää sähköpostia haluamallesi mepille, ja jolla tästä lainsäädännöstä varoitetaan, antaa seuraavan listan vaarassa olevista netin käyttöön liittyvistä asioista:
Keskustelupalstat
BLOGGAUS-ALUSTAT
Meemien jakaminen
Parodioiden julkaiseminen
Lähdeviitteeseen linkkaaminen
Pelien pelaajien live-striimit
Ei voi enää koostaa uutta sisältöä olemassaolevasta
Vuonna 2015 teki EU ”stakeholder” -kyselyn tämän drakonisen lain vaikutuspiiriin joutuville, kartoittaakseen sen seurauksia. Mediapimennossa. Silloin Eurooppaan tulvi maahanmuuttajia, ja kaikkien huomio oli keskittynyt muukalais-invaasioon.
Ainakin Suomessa on onnistuttu saamaan ihmisten mediahuomio toisaalle, esimerkiksi Ilja Janitskinin tänään 13. kesäkuuta alkavaan oikeudenkäyntiin.
Lue tästä EU-lainsäädännöstä, ja mitä päätettiin EU-parlamentin ännestettäväksi 20.06.2018, EU:n omilta sivuilta, suomeksi. Heti valehdellaan tai syötetään muunneltua totutta; direktiivi on EU-komission käsialaa. Parlamentin toivotaan toimivan vain kumileimasimena:
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla
MV-media
Testattiinko uuden EU-lain vaikutuksia jo salaa?…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/06/13/lakkautetaanko-avoin-internet-viikon-paasta/
“I Was a Teenage Faust”: How the German managerial class sold Its soul to multi-culturalism
So this is the future we sold our souls for; what Europe detonated its spectacular civilization in two world wars for. As Christopher Menahan writes, “Sure, Germans may die off and become hated minorities in the country their forefathers sacrificed for and created for them, but on the bright side they’ll have a lot of great new kebab shops they can eat at.” The future of Germany, or lack thereof—as in the UK, as in Sweden—is what awaits us all if we continue down this suicidal path. Neutered, cowed, and de-natured, Western Man verges on complete annihilation, frightened into silent complicity, or else all too eager to either facilitate his own demise or too preoccupied with self-indulgent excesses to even be aware. This is what the West wanted, though—lives of ease and leisure, and that’s precisely what we got. But sequestered in our little cocoons, seduced by the promise of if not eternal youth at least a life-long adolescence, too many have forgotten that The Great Deceiver always comes to collect.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=171542
”How the German managerial class sold Its soul to multi-culturalism”
Esimerkkejä löytyy Suomestakin: ”Niklas Herlin paljasti asenteensa isänmaallisista suomalaisista: Roskajoukkoa”,
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2015/12/niklas-herlin-paljasti-asenteensa.html
*
”The future of Germany, or lack thereof—as in the UK, as in Sweden—is what awaits us all if we continue down this suicidal path. Neutered, cowed, and de-natured, Western Man verges on complete annihilation, frightened into silent complicity, or else all too eager to either facilitate his own demise…”
Ks. ”Video – Saksan Sosiaalidemokraattien edustaja vaatii – Saksan kansa on tuhottava, keinolla millä hyvänsä.
Hän tulee samalla kertoneeksi, että kaikilla Saksan demokraattisilla puolueilla on sama ääririkollinen, suoran kansanmurhan tavoite.”,
https://mvlehti.net/2018/06/12/video-saksan-sosiaalidemokraattien-edustaja-vaatii-saksan-kansa-on-tuhottava-keinolla-milla-hyvansa/
*
Samanlaista Suomessa. Jo Risto Ryti aikoinaan varoitti maan sisäisistä vihollisita. Vaikuttaa siltä, että valtaVALEmediasta takapiruieen ja viherpunikki-toimittajineen on tullut sellainen. Esimerkki:
”Trendipelle Tuomas Enbuske vihaa suomalaisuutta
”Jalat ristiin, naiset – tarvitsemme vähemmän suomalaisia!”
Tuomas Enbuske haistattaa pitkät suomalaisuudelle ja Suomelle Iltalehden blogissaan 13.4. Enbuske hyökkää tekstissään rajusti myös nationalismia kohtaan, vaikka juuri globalismi on se syy miksi maailma on ajautunut täydelliseen hengettömyyteen, jossa merkitystä on vain uralla, rahalla, kuluttamisella ja trendipelleilyllä…”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/04/15/trendipelle-tuomas-enbuske-vihaa-suomalaisuutta/
Viittaan myös edellä antamaani Kokoomusta koskevaan kommenttiini ”Totuudenetsijä 8.6.2018 at 12:57”.
*
Mielivaltaista lainkäyttöä:
”Asta Tuomista koskevat syytehakemukset julki – Laiton kotietsintä myönnetty poliisin toimesta!”,
https://mvlehti.net/2018/06/13/asta-tuomista-koskevat-syytehakemukset-julki-laiton-kotietsinta-myonnetty-poliisin-toimesta/
”Suomi – ihmisoikeuksien mallimaa?
Viimeaikaisten tapahtumien perusteella väite pistää vakavasti mietityttämään.”,
https://mvlehti.net/2018/04/23/suomi-ihmisoikeuksien-mallimaa/
Herääkö Saksan kansa ja herääkö Suomen kansa näkemään lampaanvaatteissa olevat sudet keskuudessaan ja varsinkin valtiojohdossa ja sitä tukevassa valtaVALEmediassa – ennen tuhoaan? Sama koskee useimpia muita Euroopan maita.
Sanoisiko että tragikoomista, kun kansaansa tuhoavan vallanpitäjän täytyy pyytää itse luomansa ongelmaan apua kansalaisilta, jotka ongelmasta joutuvat kärsimään:
’”Ranskan presidentti Macron antautui: Kansalaisten on hoidettava ongelmat itse”,
https://www.kansalainen.fi/ranskan-presidentti-macron-antautui-kansalaisten-on-hoidettava-ongelmat-itse/
Näin eletään irvikuva-demokratiassa nimeltä Suomi: äskettäin Bilderberg-kokouksessa käynyt Kokoomuksen Elina Lepomäki julistaa nyt: ”Kokoomuksesta vaatimus… On otettava askelia kohti Euroopan liittovaltiota”.
Ks. ”Suggestoitiinko Elina Lepomäki Bilderberg reissulla liittovaltion kannattajaksi”, http://nwohavaintoja.blogspot.com/2018/06/suggestoitiinko-elina-lepomaki.html
Maanpetturit vallankahvassa – miehittäjistä tehdään Suomen kansalaisia pilvin pimein:
”Ville Tavio: “Kansalaisuuksia jaetaan kuin liukuhihnalta””,
https://www.kansalainen.fi/ville-tavio-kansalaisuuksia-jaetaan-kuin-liukuhihnalta/
Olemme kaikki palestiinalaisia – pian kotimme avaimet omistaa sama heimo joka terrorisoi Lähi-itää
I spoke to Palestinians who still hold the keys to homes they fled decades ago – many are still determined to return
Most of them were convinced – or thought they knew – that they would come back after a week or two and re-open those front doors, and walk back into the houses many had owned for generations
https://www.independent.co.uk/voices/palestine-keys-return-home-israel-palestinians-a8398341.html
Kuinka pitkälle tämä kehitys voi jatkua vai onko ihmiskunnan kohtalpna velkaorjuus ainakin länsimaissa joissa kansat eivät kykene enää luomaan vastavoimaa joka mahdollistaisi jotain muuta ja johto eliitti on myynyt itsensä pankkimafian lakeijaksi?
https://www.henrymakow.com/2017/11/History-of-Zionist-Subversion.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=160712
”ja johto eliitti on myynyt itsensä pankkimafian lakeijaksi?”
Suomen korruptoidut vallanpitäjät kuuluvat kaikkein pahimpiin. Kuitenkin hyödylliset idiootit äänestävät samat maanpetturit ja muut rikolliset kerrasta toiseen uudelleen valtaan jatkamaan Suomen ja kantasuomalaisten tuhoamista.
”Pikantti yksityiskohta Juha Sipilän matkasta miljonääriksi
Jonkun rikoksen tunnusmerkit täyttynee, mutta minkä?
…
Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla
Valtamedia on tiennyt tästä hänen rikoksestaan, ja muista, joista me emme tiedä, kauan. He ovat kuitenkin salanneet nämä asiat. Kuka hyötyy?”
Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2018/06/13/pikantti-yksityiskohta-juha-sipilan-rikastumisesta/
Tässäkin asiassa valtamedia on VALEHDELLUT VAIKENEMALLA joten katson täysin oikeutetuksi ja asialliseksi puhua valtaVALEmediasta.
Tätä vaikenemalla valehtelemista tapahtuu jatkuvasti tärkeistä asioista. Esim. em. Sveitsin kansanäänestys rahajärjestelmästä: ”Folket förlorade schweiziska bankfolkomröstningen”,
http://whitetv.se/en/white-school-of-economics/2118.html
Ei ihme, että maatamme johtavilla kansanvihollisilla on niin paljon hyödyllisiä idiootteja tukenaan:
”OXFORDIN TUTKIMUS: SUOMALAISET MAAILMAN SINISILMÄISIMPIÄ USKOSSAAN VALTAMEDIAAN”,
http://ylewatch.blogspot.com/2018/06/oxfordin-tutkimus-suomalaiset-maailman.html
”Sosiaalidemokraattien lakialoite laajentaisi terveydenhuollon palvelut laittomasti maassa oleville henkilöille – vain PS vastustaa”,
https://www.kansalainen.fi/sosiaalidemokraattien-lakialoite-laajentaisi-terveydenhuollon-kaikki-palvelut-laittomasti-maassa-oleville-henkiloille-ps-vastustaa/
Suomessa on paljon tilaa, rahaa saa automaatista ja sähköä saa seinästä – ainakin jos viher- ja muita punikkeja on uskominen.
Suomen valtionvelka on 106 miljardia euroa, lähes kaikki KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA ja tänä nousuhdannevuonnakin sitä kasvatetaan 3 miljardilla eurolla. Kriittisenä pidetty 60% raja bruttokansantuotteesta on ylitetty jo vuosia sitten.
”ja johto eliitti on myynyt itsensä pankkimafian lakeijaksi?”
Näin se vain on. Onko joku muuten pannut merkille tietyt yhtäläisyydet Suomen ja Rothshild-pankkiiri-vetoisen Ranskan kanssa? Molempiin ollaan haalimassa ulkomaista lisäväestöä sisään eikä tulijoiden sopeutumiskyvystä ole niin väliä eikä islamin lisääntyvästä vaikutuksesta olla erityisen huolissaan. Samalla kansan kasvavaa ärtymystä ja turhautumista ohjataan valtamedian kautta kantaväestön köyhiin, työttömiin, sairaisiin ym. syrjäytyneisiin ja näiden päälle aletaan kasaamaan syyllisyyttä siitä, ettei maassa vieläkään mene kauhean hyvin – tai ei ainakaan niin hyvin, kuin voisi mennä. Tällä syyllistämisellä perustellaan näiden väestöryhmien aina vain surkeampi kohtelu, jopa suoranainen orjuutus. Ja tällä huonolla kohtelulla saadaan runkoväestö tuntemaan itsensä hyväosaisiksi, vaikka ne ovat itsekin kovan velkaikeen ja työpaineen alla.
Tämä siis samalla kun muualta tulijoille raivataan kunniaväylää työelämään (usein vain näennäiseen sellaiseen) tai sosiaaliturvapatjoille. Tässä toteutettavassa politiikassa ei ole enää mitään normaaliutta eikä kohtuullisuutta ja luontevimmat selitykset löytyvätkin salaliittoteorioiden puolelta.
Puheeollen CIA:n keksimästä termistä ’salaliittoteoria’:
Paul Craig Roberts:
”The Term “Conspiracy Theory” Was Invented by the CIA In Order To Prevent Disbelief of Official Government Stories”,
https://www.paulcraigroberts.org/2016/08/24/the-term-conspiracy-theory-was-invented-by-the-cia-in-order-to-prevent-disbelief-of-official-government-stories/
Muutama esimerkki ”salaliittoteorioista” jotka myöhemmin osoittautuivat todeksi.
”10 Government Conspiracy Theories Revealed to Be True”,
https://www.parcast.com/blog/2018/3/26/10-government-conspiracy-theories-revealed-to-be-true
”10 Conspiracy Theories That Turned Out To Be True”,
https://diply.com/article/true-conspiracy-theories?publisher=recommendations&config=25
Yllämainitutkin ovat vain pikkuruinen osa vastaavantyyppisiä tapauksia ja koskevat etupäässä vain Yhdysvaltoja.
CIA avasi varsinaisen pandoranlippaan keksinnöllään, kun otetaan huomioon kuinka paljon tuon termin avulla yritetään peitellä kaikenlaisia päivänvaloa kestämättömiä asioita ja varsinkin rikollisten poliitikkojen toimia.
Huolestuttavaa … maailma psykopatisoituu
JWO: Muu maailma vastaan sionistit … juutalainen ylemmyys ’valittuna kansana’ nostaa avoimesti päätään. Jopa psykopaattiset teot ovat luvattuja ’valituille’
Israeli lawmaker proclaims supremacy of ‘Jewish race’
By wmw_admin on June 16, 2018
Stuart Winer — The Times of Israel June 13, 2018
A lawmaker from the ruling Likud party said Wednesday that the “Jewish race” is the smartest in the world and possessing of the “highest human capital,” which is why, he said, the Israeli public did not buy into the allegations of wrongdoing by Prime Minister Benjamin Netanyahu.
MK Miki Zohar made the comments during a radio debate with veteran political journalist Dan Margalit about the corruption investigations in which Netanyahu is either a suspect or has given testimony.
Israelin lainsäätäjä julistaa ”juutalaisen rodun” ylemmyyttä
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=171764
Stuart Winer – Times of Israel 13.6.2018
Likudin puolueen lainsäätäjä sanoi keskiviikkona, että ”juutalainen rotu” on maailman älykkäin ja jolla on ”korkein inhimillinen pääoma”, minkä vuoksi hän sanoi, että israelilaiset eivät nostaneet syytöksiä Pääministeri Benjamin Netanyahun väärinkäytöksistä.
Vertaa: EU:n aatteellinen isä Coudenhove-Kalergi toteaa: ”Juutalaisuus on se verso, josta uusi, henkinen Euroopan aateli kasvaa – ydin, jonka ympärille uusi, henkinen aateli ryhmittyy […] Juutalaisten näkyvä asema nykyisin johtuu juutalaisten henkisestä ylemmyydestä.”
Tämä ylemmyys hänen mukaansa on vievä juutalaisuuden voittoon. Juutalaisista tulee EU:n isän visioissa ihmiskunnan valtiaita, aristokraatteja ja kapitalismin ja vallankumouksen lipunkantajia. Hän kutsuu juutalaisuutta henkis-urbaaniksi hallitsijaroduksi, ja hänen rasisminsa on täysin estotonta. Hän kutsuu Euroopan kansoja ”vähempiarvoisiksi” (Praktischer Idealismus s. 28, 51, 52).
Kirjansa sivuilla 32/33 Coudenhove-Kalergi toteaa, että bolshevismin ja kapitalismin takana on yksi ja sama juutalaisuus. Bolshevismia hän kutsuu kommunistiseksi henkiseksi aristokratiaksi ja kapitalismia plutokraattiseksi demokratiaksi (plutokratia = rahavalta, rahamiesten valta). Toinen on Coudenhove-Kalergin mukaan sosialistinen ja toinen individualistinen juutalaisen aivoaateliston haara. Molempien takana on hänen mielestään juutalaisuus.
Sivulla 178 hän sanoo, että ”kansainvälisten sopimusten nojalla” tulee KOULUJEN ja LEHDISTÖN avulla taistella vieraita kansallisuuksia vastaan kohdistuvaa kiihotusta vastaan, ts. isäntäkansa jätetään suojattomaksi ja vähemmistöjä ja vieraita suositaan. Myöskään juutalaisia vastaan ei saa nousta…”
Koko artikkeli: http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
Kalergi-suunnitelmaahan EU-diktatuuri parhaillaan toteuttaa korruptoimiensa maanpetturi-hallitusten avulla.
Kaikki mätä kuolee aikanaan … henki on ainetta vahvempi. Kaatuuko JWO hanke tähän tosiasiaan?
Dostoevsky’s Prophecy: Man’s Rebellion Against God Will Lead to Total Anarchy
”By the 19th century “enlightened” European man had hurtled headlong into apostasy, abandoning Christ for the worship of self; his first act of regicide was the murder of God within his heart.
But modern conservatives reject the divine-human and heartfelt essence of culture, thereby serving as the liberal order’s most ardent defenders. How easy it is to cheer the next war, the dissolution of peoples for corporate profit or crass popular amusements, all acts in the founding of a Garden of Earthly Delights, what Dostoevsky imagined as a glorified anthill”
https://russia-insider.com/en/christianity/dostoevskys-prophecy-mans-rebellion-against-god-will-lead-total-anarchy/ri23735
Empires Fall. Now It’s America’s Turn, and Russia Will Make It Happen
https://russia-insider.com/en/politics/empires-fall-now-its-americas-turn-and-russia-will-make-it-happen/ri23808
Eivätpä meillä vallankahvassa olevat punaliberaalit punaporvarit paljoa poikkea seuraavasta:
”Liberalism & Socialism”- Veil for EVIL
It’s hard for sane and good people to imagine that their political & cultural leaders are sick and conscientiously evil.
Today’s author Mallory Millett exposed her sister, Feminist icon Kate Millett as mentally ill.
Here she exposes Satanists who pretend to champion the ”underdog” as a pretext to enrich themselves and usurp power. They care nothing about the ”little people” or morality.
Satanists (Communists) hide behind ”more loveable” terms like ”liberal” and ”socialist.”
”With such amoralists, [i.e. Satanists] there is no primary truth. Truth is relative and changing. Hell is their Heaven. Lies are their truth. This is why it’s so easy for Obama and Clinton [Sipilä, Orpo, Mykkänen, Katainen, Stubb etc ] to lie and lie, again and again, to obfuscate endlessly.”…”
Koko artikkeli: https://www.henrymakow.com/2018/06/Liberalism-as-veil-for-evil.html
I accuse
Thomas Paine
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=171736
Tästä läntinen valtamedia valehtelee vaikenemalla:
” The state of Israel is a pirate and parasitical state funded by America, or Zionist Jews who rule America and other western countries as though they were absolute monarchs.”
Sionistien tavoitteleman hegemonian (JWO) nujertamisessa paras keino on saada juutalaiset itse näkemään faktat ja myöntämään oman rikollisen ja julman sionisti-eliittinsä sairas megalomania ja ylemmyys-kompleksi.
Kun kansan silmät avautuvat eikä se enää tue johtajiensa harjoittamaa törkeää ja inhimillisyyden kadottanutta tyranniaa, joka on keskeisin antisemitismin syy, niin johdon psykopaattinen toiminta johtaa kasvavaan vastarintaan ja Thomas Painen kaltaisten määrä alkaa kasvaa.
Shlomo Sand: ‘I wish to resign and cease considering myself a Jew’
https://www.theguardian.com/world/2014/oct/10/shlomo-sand-i-wish-to-cease-considering-myself-a-jew
”I am often even ashamed of Israel, particularly when I witness evidence of its cruel military colonisation, with its weak and defenceless victims who are not part of the “chosen people”.”
Juha Partanen näki Länsirannalla asioita, joita hän ei voinut etukäteen kuvitella.
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005721311.html
Kolmen kuukauden vierailu Länsirannalle muutti Israelin ystävän ajattelun. Juha Partanen järkyttyi näkemästään.
Saattaisi useammankin läntisen ”Israelia rakastavan” kristityn käsitys muuttua, jos he tietäisivät, että Netanyahu on luvannut tehdä Talmudista Isrealin lain ja että Talmudin mukaan ei-talmudistit ovat vähempiarvoisia kuin eläimet ja että näitä ns. gojimeita kuten palestiinalaisia talmudisti voi teurastaa vailla rangaistuksen pelkoa.
UN’s Guterres finally denounces Zionist crimes on Gaza
Zionist intelligence agency penetration of our political system is now going mainstream.
https://www.veteranstoday.com/2018/06/18/uns-guterres-finally-denounces-zionist-crimes-on-gaza/
Tuskin kukaan ”Israelia rakastavista” läntisistä kristityistä tietää, että nykyisen Israelin syntyyn ratkaisevasti vaikuttanut kasaarijuutalainen johtava sionistisuku Rotschild pitää heitä ja käytännössä varsinkin koko läntistä maailmaa velkaponzi-rahajärjestelmänsä orjuudessa. Lisäksi varmastikaan asiasta ei tiedä kuin mitätön osa muustakaan väestöstä – kiitos ennenkaikkea valtamediakontrollin.
Britannia tukee sionistien likaisia puuhia Lähi-idässä entiseen malliin. Kuten tiedämme Israel on Lontoossa majailevan Rotschild-dynastian ja kuolinkamppailuaan käyvän anglo-sionistisen imperiumin luomus
…The raw truth about the UK’s special relationship with Israel
Britain has a special relationship with Israel that is little recognised in the mainstream media but unmissable in light of the killings in Gaza. With more than 110 protesters dead, Britain is in effect defending Israeli actions. The British government has not, as far as I have seen, actually condemned Israel for the killings.
Rather, it has simply ”urged Israel to show restraint” while recognising its ”right to secure itself” and also blaming Hamas for the violence.
http://www.middleeasteye.net/columns/raw-truth-about-uk-israel-special-relations-456740882
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=171833
London increasingly regards Israel as a strategic asset, especially now that the old Arab-Israeli conflict has largely disappeared, meaning that Britain can more easily back both Israel and its despotic Arab allies at the same time. The Palestinians are the expendable unpeople in this deepening special relationship.
Susanna Kaukiselta hyvin osuvaa, edelleen yhtä ajankohtaista tekstiä muutaman vuoden takaa:
”Kokoomus ei aja asiaasi”,
http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159787-kokoomus-ei-aja-asiaasi
ENTINEN ’koti-, uskonto- ja isänmaa’-puolue, jota nyt johtaa tosiasiallisesti kansallisvaltio Suomen ja kantasuomalaisten tuhoa ajava maanpetturi-klikki!
Valitettavasti seuraavissa vaaleissa todennäköisesti taas huomattava joukko hyödyllisiä idiootteja äänestää edelleen menneen ajan KANSALLISTA Kokoomusta – ilmeisesti he eivät ole sitäkään huomanneet, että puolueen nimestä on vaivihkaa otettu sana ’kansallinen’ pois.
Kaukisen artikkeliin on linkki seuraavassa MV-median artikkelissa:
https://mvlehti.net/2018/06/18/suomalainen-tracegrow-yhtio-osa-ihmisen-ruoasta-paristoista/
Ks. myös ”Suomen tuhoamisohjelma”, http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/
PettUri Urpohan otti sisäministerinä syksyllä 2015 avosylin vastaan 30000 kehitysmaalaista elintasopakolaista nauttimaan ilmaista täysihoitoa p-aukisen Suomen veronmaksajien kustantamana. Kokoomukselaista ”vastuullista” politiikkaa!
Yksi varsin huomionarvoinen asia on em. Kaukisen artikkelissa hänen oma kommenttinsa 2.2.2014 16:41 koskien kymmenkohtaista ’Lepomäen listaa’. Lepomäkihän oli tämän kesän Bilderberg-kokouksessa kahden suomalaisen globaalikapitalistin Antti Herlinin ja Björn Wahlroosin kanssa.
Lepomäen nenässä oleva Brysselin lihapatojen tuoksu on varmasti vastustamaton. Lepomäki on suoraan myöntänyt, että hän haluaa valtaa, jotta voisi vaikuttaa asioihin – tuon kymmenkohtaisen listankin sisältö osoittaa, että sen on laatinut vallanhimoinen globaalikapitalistien lakeija, joka ajaa vain omaa etuaan – puhdas psykopaatti vailla mitään inhimillisyyttä.
Edellä on kommentissani ’Totuudenetsijä 8.6.2018 at 12:46’ lyhyt yhteenveto siitä, mitä sana Bilderberg pitää sisällään.
Dear americans,
you may call me the president on the United States (Netanyahu)
Israel Lost in Syria, But It’s Ready With Another War Crime: Yemen
”Iran is too formidable a foe to move against just yet and especially after the humiliating defeat in Syria.”
For those of you unfamiliar with the Greater Israel project (Oded-Yinon plan), it aims to extend Israel’s borders from Egypt to Iran. How? By waging war? No, it is far more insidious.
Take a look at the last 25 years and the wars that the USA has fought to ”bring democracy” or ”regime change”, and a simple pattern emerges.
Once you understand this simple formula, the next time you see a headline shrieking about ”humanitarian crisis in anti-Israel-land” you will know exactly what is going on, who is funding it and most importantly, the question that answers all…cui bono?
https://russia-insider.com/en/politics/israel-lost-syria-its-ready-another-war-crime-yemen/ri23789
”Dear americans,
you may call me the president on the United States (Netanyahu)”
Melkeinpä se pitänee paikkansa:
”Cynthia McKinney Drops Bombshell: Candidates to sign pledges of support for “Israel”
…
“You make a commitment that you will vote to support the military superiority of Israel—the economic assistance that Israel wants, that you would vote to provide that,” McKinney, who served in Congress from 1993-2003 and again 2005-2007, tells Press TV interviewer Marzieh Hashemi in the two-part video program below.
According to McKinney, the pledge also included a vow to support Jerusalem as the capitol of Israel…”
Koko artikkeli: https://jhaines6.wordpress.com/2012/11/19/cynthia-mckinney-drops-bombshell-candidates-to-sign-pledges-of-support-for-israel/
”
Palvelijan (palvelijoiden) on toteltava, kun isäntä käskee:
””USrael Recognizes 3. “Jewish state”, International Jewry, to Force States to Compensate for Confiscated Intestate Jewish Property even before WW2 to US-Jewish Organisations.
We all know that Rothschild´s Jewish state (years 1895-1957) is called Israel. But a second Jewish state is being built in Patagonia, Argentine – as a refuge for Jewish elite, come the planned downfall of Israel.
Now a 3. Jewish “state” has just been created with the purpose of robbing countries of the world who have been so unwise as to grant Jews in diaspora asylum, in addition to their central banks and here – and to subjugate Jews nationalized in European countries, as well as indigenous Europeans.
The US-Jewish organizations thus want to show the world who is the real master race.
American Judaist/Zionist organisations (incl. 1060 Chabad Lubavitch institutions) have made a scoop: They have had their puppets Trump and and The US Congress pass a law making Jewry an international state – and all Jews worldwide citizens of this state in stead of the nation states. And that now has horrible consequences.
The following is by 2 converted genetic Jews, Makow and Shamir…”
Koko artikkeli: https://new.euro-med.dk/20180620-usrael-recognizes-3-jewish-state-international-jewry-to-force-states-to-compensate-for-confiscated-intestate-jewish-property-even-before-ww2-to-us-jewish-organisations.php
Huolestuttavaa ja järkyttävää: Israel tuomitsee jokaisen joka paljastaa sotarikoksia. Rikoksia pitäisi saada tehdä ilman tuomiota.
Tätäkö on Bibi N-yahun ajama maan talmud-plitiikka?
Israel’s solution to global condemnation of war crimes? Punish anyone who documents them
As Common Dreams reported, the United Nations has voted to both denounce Israel’s “indiscriminate” violence against nonviolent demonstrators and dispatch war crimes investigators to Gaza.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=172091
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=172074
’Orthodox Judaism Is a Religion of Lying and Deceit’ – The Saker Interviews Michael Hoffman
An excellent and very important interview.
Note from RI Editor Charles Bausman. While researching my February 2018 article, It’s Time to Drop the Jew Taboo, I also came across the works of Michael Hoffman, and read one of his books, ’Judaism’s Strange Gods’, and like the Saker, came to the conclusion that Hoffmann has performed a huge service with his academic work. This is an excellent and important interview. I hope it is released in audio format. Many thanks to the Saker for the huge amount of work involved in publishing a long interview like this.
https://russia-insider.com/en/orthodox-judaism-religion-lying-and-deceit-saker-interviews-michael-hoffman/ri23905
Hoffman: Orthodox Judaism, which is the scion of the religion of the ancient Pharisees, is above all, self-worship, and pride is the paramount destroyer. In the occult scheme of things, the ideology closest to it was Hitler’s National Socialism, in that it shares this predominant characteristic of pathological narcissism.
”Ortodoksinen juutalaisuus on valehtelemisen ja petoksen uskonto” – The Saker haastattelee Michael Hoffmania.
Erinomainen ja erittäin tärkeä haastattelu.
RI Editor Charles Bausmanin huomautus. Tutkiessani helmikuun 2018 artikkeliani It’s Time to Drop Jewoo Taboo, minä myös törmäsin Michael Hoffmanin teoksiin ja luin yhden hänen kirjoistaan, ”Judaism’s Strange Gods”, ja kuten Saker, ymmärsin, että Hoffmann on tehnyt valtavan palveluksen akateemisella työllään. Tämä on erinomainen ja tärkeä haastattelu. Toivottavasti se julkaistaan äänimuodossa. Kiitokset Sakerille siitä valtavasta työstä, joka julkaistiin hänen tekemästä haastattelusta.
Hoffman: Ortodoksinen juutalaisuus, joka on muinaisten fariseusten uskonnon perillinen tai verso, on ennen kaikkea oman itsen ylistystä ja ylpeys on kaikkein suurin tuhovoima ja hävittäjä. Okkulttisessa mielessä lähellä sitä oleva ideologia oli Hitlerin kansallissosialismi sikäli, että siihenkin liittyi sama patologisen narsismin keskeinen luonne.
Mitenkähän nuo asiat saisi menemään perille läntisille ”Israelia rakastaville” kristityille?
Tyypillinen esimerkki näistä on Juha Ahvio, joka on erittäin ansiokkaasti mm. kirjoittanut läntisten kansallisvaltioiden ja niiden (valkoihoisten asukkaiden) tuhoamiseen suunnatusta monikulttuurista ja kulttuurimarxismista yleensä, mutta tosiasiallisesti kieltäytyy myöntämästä palestiinalaisten oikeutta omaan maahansa ja Israelin rikoksia näitä vastaan.
Power without Scrutiny: The Jewish Privilege that Poisons Democracy
https://www.theoccidentalobserver.net/2018/06/22/power-without-scrutiny-the-jewish-privilege-that-poisons-democracy/
”Failed state – suomeksi “romahtanut valtio” tai “romahtanut tila” – on termi, jota toistellaan Somalian kohdalla koskaan miettimättä miksi näin kävi 1970-luvun alussa vielä rauhalliselle ja nopeasti vaurastuvalle maalle.
Siis mikä meni pieleen?”
Entä mikä meni pieleen kun Amerikka on romahtanut ’kolmannen maailman’ kastiin? Ja ehkä mekin pian pääsemme sinne nykymenolla.
The USA Is Now a 3rd World Nation
Here are the core characteristics of dysfunctional but stable states that benefit the entrenched few at the expense of the many, i.e. 3rd World nations:
1. Ownership of stocks and other assets is highly concentrated in entrenched elites.
2. The infrastructure of the nation used by the many is poorly maintained and costly to operate as entrenched elites plunder the funding to pad their payrolls, pensions and sweetheart/insider contracts.
3. The financial/political elites have exclusive access to parallel systems of transport, healthcare, education, etc.
4. The elites fund lavish monuments to their own glory disguised as “civic or national pride.”
5. There are two classes that only interact in strictly controlled ways: the wealthy, who live in gated, guarded communities and who rule all the institutions, public and private, and the debt-serfs, who are divided into well-paid factotums, technocrat lackeys and enforcers who serve the interests of the entrenched elites and rest of the populace who own virtually nothing and have zero power.
6. Cartels and quasi-monopolies are parasitically extracting the wealth of the nation for their elite owners and managers.
7. The elites use the extreme violence and repressive powers of the government to suppress, marginalize and/or destroy any dissent.
8. Dysfunctional institutions with unlimited power to extract money via junk fees, licensing fees, parking tickets, penalties, late fees, etc., all without recourse.
9. The well-paid factotums, bureaucrats, technocrat lackeys and enforcers who fatten their own skims and pensions at the expense of the public and slavishly serve the interests of the entrenched elites embrace the delusion that they’re “wealthy” and “the system is working great.” These deluded servants of the elites will defend the dysfunctional system because it serves their interests to do so.
The USA is definitively a 3rd World nation. I know it hurts, but the reality is painfully obvious: the USA is now a 3rd World nation.
http://washingtonsblog.com
http://washingtonsblog.com/2018/07/the-usa-is-now-a-3rd-world-nation.html
Failed State – valtion romahtamisen syy Ruotsissa
Ruotsi rakastaa Sorosta ja hänen politiikkaansa ja Suomikin hyvänä kolmosena Irlannin jälkeen.
Kuinka uskollisia ovat ruotsalaiset Euroopan parlamentin jäsenet Sorosin politiikkalle, joka tarkoittaa mm. avoimia rajoja, hallinnon muutos-sotia ja pankkikeinottelua?
13 ruotsalaista parlamentin jäsentä (65 prosenttia) luokiteltiin ”uskollisiksi liittolaisiksi”.
Ruotsalaisten Soros-lista luettelo sisältää sekä vasemmiston että oikeiston puolueen edustajat, jotka vahvistavat edelleen sen, mitä me kaikki tiesimme … globalistinen korruptio ei tunne poliittista taustaa eikä rajoja.
Tässä ovat Sorosin ruotsalainen MEP ”lojalistit”:
Kristillisdemokraattien puolueen Lars Adaktusson, konservatiivipuolueen Anna Maria Corazza Bildt, vihreän puolueen Peter Ericson, keskustapuolueen Fredrick Federley ja Feministisen aloitteen Soraya Post.
Myös Irlanti ja Suomi saivat korkeita arvosanoja (toinen ja kolmas sija), 54,5 ja 53,8 prosenttia Euroopan parlamentin jäsenistä, epäilyttävinä Soros ”lojalisteina”.
Soroksen vastaisia (oppositiopuolella) listalla ovat Itä-Euroopan maat.
How loyal are Swedish MEPs to the policies of Soros, which to name a few are open borders, regime change wars, and banker profiteering? 13 of 20 Swedish MEPs (equivalent to 65 percent) were classified as “loyal allies.”
The list of Swedish Soros cronies includes representatives of both left and right parties, further confirming what we all knew…globalist corruption knows no political spectrum.
Here are Soros’s Swedish MEP “loyalists”:
Lars Adaktusson of the Christian Democrats Party, Anna Maria Corazza Bildt of the Conservative Party, Peter Ericsson of the Green Party, Fredrick Federley of the Center Party and Soraya Post of the Feminist Initiative.
Ireland and Finland also scored high marks (second and third place respectively) with 54.5 and 53.8 percent of MEPs given the dubious title of Soros “loyalists.”
On the opposite side of the Soros, loyalty list are the countries of Eastern Europe.
https://theduran.com/sweden-loves-soros-leaked-document-shows-65-of-swedish-politicians-loyal-allies-george-soros/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=173048
Truth_hunter 17.6.2018 at 17:06 — jatkoa:
”Sionistien tavoitteleman hegemonian (JWO) nujertamisessa paras keino on saada juutalaiset itse näkemään faktat ja myöntämään oman rikollisen ja julman sionisti-eliittinsä sairas megalomania ja ylemmyys-kompleksi.”
Laurent Guyenot ajattelee juuri näin ja on kirjoittanut heille kirjan jonka lukemalla tuo voisi onnistua.
Myös Gilad Atzmonin kaksi kirjaa voisivat avata silmiä jos on halua analysoida omia likaisia puuhia eikä syyttää vain muita antisemitisteiksi kun he eivät halua alistua sionistien tyrannian alle.
The Israeli journalist Gideon Levy wrote: ”Only psychiatrists can explain Israel’s behavior”, suggesting a possible diagnosis ”paranoia, schizophrenia and megalomania.” Sociopathy is probably a better guess. If any nationalism is a collective egoism, Israel’s is more like a collective sociopathy.
Ainoastaan silloin, kun (hebrealaisten) Raamatun Yahweh on diagnosoitu oikein ja julkisesti hyväksytty sosiopaattiseksi myytiksi, juutalaisilla on mahdollisuus yhteisvastuullisesti irtautua psykopaattisesta siteestään häneen ja luopua kirouksesta, että he ovat valittuja ihmisiä ja oppia elämään empaattisesti muiden ihmisten kanssa. Siihen asti rohkeat juutalaiset, Jeesuksesta ja Paavalista Shlomo Sandiin ja Gilad Atzmoniin, jatkavat yksinäisyydessä, itseään vihaaviksi juutalaisiksi syytettyinä.” (Guyenot: From Yahweh to Zion)
How Zionist is the New World Order? and How Biblical Is Zionism?
https://www.veteranstoday.com/2018/03/10/zio-nwo/
Dr. Guyenot suggests that ordinary Jewish people, perhaps even more than non-Jews, are the biggest victims of their own elite. His book is an invitation to Jews to become aware of the bars of their mental prison, and then step outside into the light.
https://russia-insider.com/en/politics/small-minority-jews-are-real-jewish-question-laurent-guyenots-important-new-book/ri23677
https://www.amazon.com/Books-Laurent-Guyenot/s?ie=UTF8&page=1&rh=n%3A283155%2Cp_27%3ALaurent%20Guyenot
Failed State — valtion romahtamisen syy Suomessa
Vaikka alla kuvattu tilanne on USAsta niin se pätee myös meidän maahan, oikeastaan koko perikatoon ajautuneeseen ’läntiseen arvoyhteisöön’
Decline in the Fall (Or Late Summer, Anyway)
by Fred Gibbon
Hang on and take the ride.
To begin with, America is no longer a country. It is a set of special interests occupying the same place: Corporations, races, ethnicities, faiths, ideologies, foreign agents pretending to be Americans, all at each other’s throats. No cure is possible. No cure is possible.
Elections are play toys to occupy the public. The levers of governance are no longer accessible to the populace. Governments gain power. They do not give it up. This will not change.
Today’s corporations are free-floating entities spread over the globe, putting down tentacles in countries of convenience and loyal only to their profits. They are too powerful to be reined in.
http://www.unz.com/freed/decline-in-the-fall-or-late-summer-anyway/
Yes, the Left Stole Liberalism & Sold Out the West
ILANA MERCER
http://www.unz.com/imercer/yes-the-left-stole-liberalism-sold-out-the-west/
Failed Imperium
Anglo-sionistisen imperiumin romahtamisen syyt
Russia Offers China 2.5 Million Acres of Farmland and a Way to Beat US Trade War
”It seems like China is willing to accept higher soybean prices in the short-term, but the long-term plan is clear: cheap arable land in Russia’s Far East could be China’s next source of soybeans, thus bypassing US farmers.”
America’s loss, Russia’s gain
https://russia-insider.com/en/russia-offers-china-25-million-acres-farmland-and-way-beat-us-trade-war/ri24506
Failed City — Pariisin kaupungin romahtamisen syyt Ranskassa
The New Face of Paris – Very Ugly, Dangerous & Culture Destroying
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=175064
Näin ’läntinen arvoyhteisö’ mätänee
Illuminati Use Porn in Spiritual War Against Society
Hollywood served as a crack dealer,
getting the young hooked on porn.
How much easier to create a police state
if people enslave themselves.
https://www.henrymakow.com/porn_in_the_war_against_you.html
”Toivoa ei ole”
Yhteenveto Linkolan jo 1960-luvulla esittämistä teeseistä luonnonsuojelusta ja sitä kuinka monet hänen ennustuksistaan olivat toteutuneet.
Loppupäätelmä oli, että käytännössä kaikki.
Liksomin kysymykseen ”onko vielä toivoa”, Linkolan vastaus oli lohduton: ”Toivoa ei ole”.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808262201161438_u0.shtml
Sama pätenee ihmiseen. Eihän ilman mätää ihmistä luonto ja planeetta tuhoutuisi.
Lännen mätänemisen ja perikadon takana ovat nämä ’macronit’ joita vilisee siellä sun täällä. Kummasti vaan pääsevät valtaan. Miksiköhän?
Suosionsa menettänyt Emmanuel Macron tulee vierailulle Suomeen
Miltä nyt vuosi vaalilupausten jälkeen Ranskassa näyttää, kun harhakuvat ”uudistuksista” ovat haihtuneet?
http://beta.oikeamedia.com/o1-80406
Kovaa tekstiä
Any serious military analyst knew already in 2014 that neither US, nor NATO as a whole, could defeat Russia in conventional war near Russia’s borders.
On March 1 it became clear that Russia can strike any targets, including within the US, conventionally with US not being able to do anything about it. Today Russia can also sink any NATO navy, or combination thereof, without nuclear weapons and the list of what is possible is long.
… So who is really a weak party in this setup? Certainly, not Russia but hysterical and self-defeating West which sees its geopolitical designs collapse in front of its very own eyes. The fact that West, or at least some very influential people here, begin to understand this dynamics…
http://www.unz.com/article/grand-strategy-revisited/
Failed Europa
Eurooppa mätänee ja nwo-eliitti jouduttaa sen mätänemistä
— 950 miljoonaa afrikkalaista ja arabia tekevät lopun Euroopasta vuosisadan puoliväliin mennessä
Näin toteaa saksalainen professori Heinsohn, joka antoi mielikuvituksellisen ja apokalyptisen ennusteensa …
Heinsohn on pessimisti: “Ketä on jäljellä taistelemaan? Nuoriso on jo siihen mennessä muuttanut muualle”.
Kanada, Australia ja Uusi Seelanti ottavat halukkaasti vastaan joka vuosi 1,5 miljoonaa koulutettua maahanmuuttajaa ja tekevät kaikkensa helpottaakseen heidän tuloaan maihinsa.
Pääsääntöisesti matkaan lähtee vain lahjakkaita ja korkeasti koulutettuja asiantuntijoita.
Professori Heinsohn ei tuomitse heitä: “Ei ole yllättävää, että nuoret työteliäät henkilöt Ranskassa ja Saksassa mieluummin lähtevät siirtolaisiksi. Eikä pelkästään siksi, että heidän harteilleen kuormataan velvollisuus “elättää” oman maansa ikääntyvä kantaväestö.
”Jos otamme 100 20-vuotiasta ranskalaista tai saksalaista, niin 70 heistä on elätettävä 30 saman ikäistä maahanmuuttajaa, sekä heidän jälkeläisensä. Monen on mahdotonta hyväksyä tätä, erityisesti Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa. Juuri siksi he lähtevät.”
Minne? Niihin anglosaksisiin maihin, joihin arabi-afrikkalaisten maahanmuuttajien on vaikea päästä – Australian, Kanadan, Uuden Seelannin linnoituksiin.
https://www.kansalainen.fi/950-miljoonaa-afrikkalaista-ja-arabia-tekevat-lopun-euroopasta-vuosisadan-puolivaliin-mennessa/
Failed state — Zionist’s Israel
Gilad Atzmon iskee naulan kantaan — muutama ote
Jews and Gentiles
”Early Zionism was a significant and glorious moment in Jewish history; a moment of dramatic epiphany fueled by self-loathing. The early Zionists promised to save the Jews from the Jew and to liberate the Jew from the Jews.
Zionism has been successful on many fronts. It managed to form a Jewish state at the expense of the indigenous people of Palestine. The Jewish state is a wealthy ghetto and one which is internationally supported.
But Israel is a state like no other. It is institutionally racist and murderous. It begs for American taxpayers’ money despite being filthy rich.
Sadly, Zionism didn’t solve the Jewish problem, it just moved it to a new location. More significantly, not only did Zionism fail to heal the Jews as it had promised to do, it actually amplified the symptoms it had vowed to obliterate.
In addition, and for quite some time, history laws and regimes of correctness have been employed to block our access to the Jewish past.
This is paradoxical given the fact that the Zionist project is a historically driven adventure: while Zionists often claim their right to self determination on their so-called ‘historical land,’ no one else is allowed to critically examine the Jewish historical past.
The Jewish past is, instead, what Jews consider to be their past at a given moment, and as the Israeli historian Shlomo Sand suggests, this so called ‘narrative’ is often an ‘invention.’ No one is permitted to look into the validity of claims made about Jewish participation in the slave trade.
Gentiles are not entitled to look into the role of Jewish Bolsheviks in some colossal communist crimes. The Nakba is legally isolated by walls of Israeli legislation. And it is axiomatic that no one may freely engage in critical thinking on any topic that is even tangentially related to the holocaust.
For my suggestion that Jews should self reflect and attempt to understand what it was that led to the animosity against them in the 1930s, I am castigated by some Jewish ethnic activists as a holocaust denier.
Neither Zionists nor Israelis feel the need to find excuses for the fact that their laws are racist: Palestinian Israeli citizens are 7th class citizens and the rest of the Palestinians who live in Israeli controlled territories are locked up in open air prisons.
Zionism doesn’t have to deal with shame because shame involves uncanny introspection, it entails humility, ordinariness. Unlike the Americans and the Brits who made other people’s suffering into their empathy pets, the Zionists, the Israelis and Jews in general are clearly happy to celebrate the primacy of Jewish suffering while making sure everyone else adheres to this principle. Zionism skillfully put into play the means that suppress criticism all together.
But by doing so, Zionism essentially blinded its followers to its own crimes, and it put an end to the dream to become people like all other people.
https://www.gilad.co.uk/writings/2018/9/10/jews-and-gentiles
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=176143