Suomalaiset hybridisodan keskellä

Sen selvittämiseksi, ovatko suomalaiset hybridisodan kohteina tai peräti osallisina siinä, meidän pitää ensin hieman avata sitä, mitä tämä mediassa päivittäin esiin nouseva termi oikein pitääkään sisällään.

Otetaan pohjaksi MCDC:n esitys aiheesta. MCDC (Multinational Capability Development Campaign) kertoo olevansa kansainvälinen projekti, joka pyrkii kehittämään kyvykkyyttä vastata hybridisodankäyntiin. Hybridisota nähdään EU:n ja NATOn yhteisenä ongelmana, johon kansojen tulee varautua mahdollisimman tehokkaasti.

Esityksen määritelmä hybridisodasta on melko yksinkertainen ja kattava. Hybridisota tarkoittaa kansallisten heikkouksien hyväksikäyttöä eri alueilla: poliittisen, sotilaallisen, taloudellisen, sosiaalisen, tiedonvälityksen ja infrastruktuurin. Näitä alueita vastaan hyökätään koordinoidusti sotilaallisen hyökkäyksen lisäksi myös politiikan, talouden, siviilien ja informaation avulla. Jotta tilannetta voidaan kutsua hybridisodaksi, on useamman kuin yhden alueen oltava hyökkäyksen alla yhdellä tai useammalla tavalla. Ennen tätä kutsuttiin vaan sotimiseksi, mutta suurin ero taitaa olla lähinnä siinä, että hybridisodassa ei aseellista voimaa yleensä käytetä suoraan.

Eri keinoja yhdistämällä tilanteeseen sopivalla tavalla hyökätään yleensä salaa toista maata vastaan. Uhka on oikea ja konkreettinen, minkä vuoksi Suomeen perustettiin vuonna 2017 oma Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus, joka päätettiin nostaa vielä oman maamme lainsäädännön ulkopuolelle, kertoo Yle. Hybridisota on, ainakin jos asiantuntijoita on uskominen, uusi ja valtavan suuri vaara läntiselle demokratiallemme. Media hehkuttaa lähes päivittäin asiasta, josta myös SuomiAreena 2018 sisälsi runsaasti esityksiä.

Syyllinenkin oli jo tunnettu, tosin nimeä ei missään tapauksessa saa sanoa, vaan asiasta pitää puhua kiertoilmauksin. Tämä kai siksi, ettei itäinen naapurimme huomaa, että syytämme heitä kaikista ongelmistamme ja kerromme sen olevan hybridisotaa suomalaisia vastaan. Mutta miksi koko hybridisota sitten esitetään mystisenä tai eksoottisena asiana, jota ei muka entuudestaan tunneta?

Mitä asian tuoreuteen tulee, herääkin kysymys: eikö kukaan lue vanhoja kirjoja? Sellaisia kuin

Wilfred Trotter: Instincts of the Herd in Peace and War, 1916 (1921)
Gustave Le Bon: The Crowd: A Study of the Popular Mind, 1895
Edward Bernays: Propaganda, 1928
Walter Lippmann: Public Opinion, 1922

Neljä lähes satavuotiasta kirjaa eivät tietenkään puhu hybridisodasta tai idän trolleista, mutta yhdistämällä kirjoissa esitetyt konseptit saadaan sotilaallista puuttumista lukuun ottamatta esille lähes kaikki keinot, joita kunnon hybridisodassa tarvitaan. Uudempiakin kirjoja aiheista toki löytyy, mutta huomionarvoista on mielestäni juuri tämä ilmiön ”uutuus” – ilmiön, josta siis kirjoitettiin jo sata vuotta sitten hyvinkin seikkaperäisesti.

Trotter ja Le Bon keskittyvät kirjoissaan ihmisen käyttäytymiseen ryhmänä ja sosiaalisena laumaeläimenä. Bernays ja Lippmann taas kertovat millä keinoilla oma viesti saadaan parhaiten uppoamaan massoihin: propagandalla. Hybridisodasta puhuttaessa tarkoitetaankin useimmiten infosotaa. Valeuutisia, trolleja ja kansalaisten mielipiteisiin sekaantumista sosiaalisen ja perinteisen median kautta. Näihin viitataan hyvin herkästi valtamedian ja poliitikkojen osalta termillä hybridisota, vaikka kyseessä on pääosin informaatioon vaikuttavaa toimintaa eli infosotaa.

Infosodan yksi erikoisuus on se, että siinä saa syyttävää sormea heilutella täysin vapaasti ilman pienintäkään todistetta, ja moiset syytökset otetaan täydestä, kunhan ne vain tulevat oikealta taholta. Bernays ja Lippmann tosin jo opastivat, miten se tehdään, samalla kun Trotter ja Le Bon kertoivat, miten se vaikuttaa kansaan.

Mutta palataan alkuperäiseen kysymykseen: Ovatko suomalaiset hybridisodassa? Tarkastellaan tilannetta alueittain.

Politiikan alue. Päättäjämme käyvät jatkuvasti hakemassa ohjeistusta niin EU:n, YK:n kuin NATOn esityksistä. Suljettujien ovien takana kuunnellaan ja opitaan, mutta kansalle ei kerrota mitään. Ruplasalkkuja on etsitty milloin mistäkin, mutta eipä niitä ole tainnut juurikaan löytyä. ”Demokratian” katsotaan olevan kriisissä kun kansa ei äänestä haluttuja puolueita, mutta eikös se pitänyt olla kansan oma päätös, kuka sitä maata johtaa? Tämä on median kieputusta, jonka tarkoitus on kertoa, miten hyvän kansalaisen tulisi toimia.

Sotilaallinen alue. Vieraan vallan sotilaita on harva se päivä harjoittelemassa maaperällämme ja omat sotilaamme osallistuvat sotaharjoituksiin ulkomailla. Itänaapurimme toki kasaa sotilaskalustoa rajan taakse, mutta näyttävät kuitenkin pysyvän omalla puolellaan. Sodanjohtomme käy aika ajoin kahvittelemassa niin EU:n kuin NATOn johdon kanssa. Suuria asekauppoja tehdään median suojissa – halutut hankinnat saavat valtavasti positiivista tilaa mediassa, samalla kun kyseenalaiset kaupat pidetään piilossa.

Talouden alue. EU:n ja euron ansiosta Suomen talous on ollut kuralla jo pitkään, ja Venäjän sanktioden vuoksi ennen niin tärkeä idänkauppa on pysähtynyt. Erilaisia kauppasopimuksia, kuten TTIP ja CETA, ollaan solmimassa kansalta piilossa, ja niistä kysyttäessä asian merkitystä vähätellään. Kansan omaisuutta (mm. kaivokset) lahjoitetaan ilmaiseksi ulkomaisille yrityksille ja valikoidut yritykset saavat valtavia tukia – näistä valtamedia on hiljaa, kun taas vaihtoehtoinen media yrittää nostaa niitä kansan tietoisuuteen.

Sosiaalinen alue. Työttömyys on median mukaan pysynyt vakaana ja turvattomuus lähes vakiona. Faktat eivät vaan tue näitä väitteitä, mutta tärkeämpää on miltä asiat näyttävät, ei miten ne ovat. Asiaa on yritetty niin pimittää kuin kaunistella, mutta vaihtoehtoisen median vuoksi monet epäkohdat ovat nousseet julkisuuteen. Ruplasalkkuja on jälleen etsitty vaihtoehtomedioiden takaa, mutta ainoat löydetyt rahavanat ovat johtaneet ulkomaisiin ajatushautomoihin ja niiden dollarikasoihin, joita on kannettu valtamedian taskuihin. Tahallinen vastakkainasettelu eri ryhmittymien välillä on onnistuttu etenkin valtamedian avulla kärjistämään lähes räjähdyspisteeseen asti.

Tiedonvälityksen alue. Suomen virallinen mediakenttä pitää tiukasti kiinni virallisesta tarinasta, joka täsmää 1:1 niin EU:n kuin NATOn kertomaan. Epävirallista tietoa taas jaetaan sosiaalisen median kautta hyvinkin vaihtelevasti ja vaihtelevin syin. Rahaa seuraamalla jäljet johtavat monessa kohtaa dollarisalkkuihin, ja monen mediassa ajettavan agendan takaa löytyy George Soroksen Open Society Foundations ja muita sen kaltaisia rahoittajia. Mutta onhan meillä toki myös RT ja muita idän medioita, jotka tuottavat sisältöä jokaisen katsottavaksi.

Infrastruktuurinen alue. Ulkomaiseen omistukseen, ja näin siis mahdollisen riskin luovaksi, on myyty yksi jos toinenkin tontti lähellä suomalaista infraa ja sotilaskohteita. Siitä seuraakin kysymys: kuka on vastuussa kaupoista ja miksi ne on alunperin edes tehty? Sähköverkot, langattomien viestintäverkkojen hallinta ja rataverkostoakin on kuitenkin jo kaupattu ulkomaiseen omistukseen. Jälleen voidaan ihmetellä, kuka ja miksi?

Mitä edeltävästä siis voidaan päätellä?

Suomi on selvästi usealla alueella jonkinasteisen hybrihyökkäyksen alla, eli voidaan sanoa että olemme hybridisodan keskellä. Mutta ketä vastaan? Näkyvimmin Suomessa vaikuttavat EU ja NATO, jolloin tätä nykyistä hybridisotaa voitaisiin kutsua hybridisisällis­sodaksi. EU ja NATO käyttävät valtavia summia rahaa propagandaansa, jolla on vaikutusta yhteiskuntamme lukemattomilla eri osa-alueilla. Vieraan vallan propagandan esittämisen luulisi olevan edes jollain tavalla kiellettyä tai edes rajoitettua, mutta nämä Suomen läheiset yhteistyökumppanit saavat täysin vapaasti jakaa omaa materiaaliaan mediassamme.

Näiden kahden lisäksi on olemassa myös lukemattomia muita ulkopuolisia tahoja, jotka saavat vapaasti jakaa omaa propagandaansa Suomessa. Tämä on sitä hybridisotimista mistä meitä varoitellaan, mutta josta ainoastaan itänaapuriamme osataan syyttää virallisten tahojen suunnalta.

Suomalaisten itsensä osuutta hybridisotaan tarkasteltaessa silmiinpistävin seikka onkin se, että suuri osa tästä vaikuttamisesta ei viime kädessä tule rajojen ulkopuolelta. Ne hybridisotaa suomalaisia vastaan suorittavat tahot, kuten hallitus, eduskunta, media, virkamiehet ja vastaavat, ovat pääosin suomalaisia itsekin – ainoastaan käskyt tulevat ulkoa. Suuri osa hybridisodankäynnin keinoista olisivatkin mahdottomia ilman valtiovallan omia toimia tai vähintäänkin siunaamista.

Tavallinen kansa onkin tässä kohtaa hankalassa paikassa, kun eri suunnilta tulee hyvinkin ristiriitaista tietoa mitä on oikein meneillään, kuka on ystävä ja kuka vihollinen. Suuret pelurit käyvät monin keinoin kansan kimppuun, siis hybridisotivat, siinä missä pienet toimijat eli esimerkiksi vaihtoehtomediat käyvät pienimuotoista informaatiosotaa puolustaakseen itseään ja omiaan. Voitaisiinkin kysyä, onko vallanpitäjiltämme unohtunut, ketkä ovat niitä ”omia”, joita kuuluisi suojella ja puolustaa?

¤
Jukka Ojala on eläkkeellä oleva maanviljelijä, joka kirjoittaa Funtsittavaa-blogia. Lisää luettavaa sotapropagandasta on tässä kirjoituksessa.

¤
Artikkelikuva: pxhere.com (CC0)