Suomen mediassa on viime aikoina ollut havaittavissa outoa ylimielisyyttä, kun kyse on Venäjästä. Monet kommentaattorit uskovat tietävänsä, mitä Vladimir Putinin kyseenalaisessa mielessä liikkuu. Putinin ulkopolitiikka nähdään aggressiivisena uhkana muulle maailmalle. Venäjän sanotaan pyrkivän lietsomaan sekaannusta Lännen riveihin. Kreml haluaa tämän näkemyksen mukaan heikentää läntistä demokratiaa. Ja niin edelleen. Asiallisten analyysien sijaan heitellään usein koppavia näennäisviisauksia.
Monet länsimaiden hallitukset, Yhdysvallat ja Britannia etunenässä, pelottelevat muuta maailmaa Venäjän salakavalilla aikeilla. Kansainvälisen ilmapiirin näin kiristyessä toimittajien tulisi suhtautua epäillen kaikenlaiseen hysteriaan. Pikemminkin olisi turvauduttava asialliseksi osoittautuneisiin asiantuntijoihin.
Arvostettu amerikkalainen Venäjän-tuntija professori Stephen F. Cohen analysoi hiljattain Putinin otteita niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Mitä Venäjän aggressiivisuuteen tulee, hän tarkasteli kolmea tässä yhteydessä esitettyä väitettä ja totesi niiden kaikkien takana olevan Yhdysvaltain alullepanemia, kansainvälistä ilmapiiriä kiristäneitä tapahtumia.
Naton laajentaminen Venäjän rajoille on Moskovassa koettu provokatiiviseksi, ja sellaisena sitä ovat kommentoineet myös lukemattomat varteenotettavat läntiset asiantuntijat. Georgian sodan vuonna 2008 pani alulle Yhdysvaltain tukema presidentti, jolle oli lupailtu Naton jäsenyyttä. Vuoden 2014 tapahtumia Ukrainassa olivat edeltäneet pitkään jatkuneet yritykset saada maa vedetyksi Natoon huolimatta siitä, että huomattava osa maan kansalaisista oli kulttuuriltaan ja kieleltään venäläisiä.
Putinin sotilaalliseen väliintuloon Syyriassa vuonna 2015 oli ymmärrettävä syy: vaihtoehtona olivat presidentti Assad ja terroristinen islamilainen valtio, kun taas presidentti Barack Obama kieltäytyi yhteistyöstä Venäjän kanssa Isisin vastustamiseksi.
Näiden esimerkkien valossa Putinia luonnehditaan Venäjällä usein reaktiiviseksi johtajaksi, Cohen toteaa ja lisää, että toisin kuin joskus väitetään, Putin ei myöskään haaveile neuvostoaikaisten rajojen palauttamisesta.
Cohen selostaa myös, miten Putinia on luonnehdittu läntisen kulttuurin vastustajaksi ja antiamerikkalaiseksi. Itse asiassa Putin on varsin länsimielinen ja olisi toivonut ”strategista ystävyyttä ja kumppanuutta” Yhdysvaltojen kanssa. Viimein hän joutui toteamaan, ettei Venäjää kohdeltu tasa-arvoisena valtiona. Vuonna 2017 Putin sanoi: ”Vakavin virheemme Lännen suhteissa on se, että luotimme teihin liikaa. Ja teidän virheenne on se, että te piditte tuota luottamusta heikkouden merkkinä ja käytitte sitä hyväksi.”
Suomessa huomattava osa mediasta on huokunut ivallista varmuutta monissa tapauksissa, joissa Venäjän on väitetty syyllistyneen kyseenalaiseen tai rikolliseen toimintaan. Näitä ovat sekaantuminen vuoden 2016 presidentinvaaleihin Yhdysvalloissa, entisen vakoilijan Sergei Skripalin murhayritys Englannissa ja malesialaiskoneen alas ampuminen Ukrainassa. Kaikissa tapauksissa monet suomalaiset kommentaattorit ovat pitäneet syytöksiä aukottomasti oikeiksi todistettuina. Lähteenä ovat ilmeisesti usein olleet The New York Times ja The Washington Post, jotka amerikkalaisen mediakritiikin perusteella (esimerkiksi Fairness & Accuracy in Reporting, Consortium News, Chris Hedges ym.) ovat jo kauan sitten irtautuneet tosiasiapohjaisesta raportoinnista.
Syyskuun lopulla The New York Times julkaisi artikkelin, jossa ilman juuri minkäänlaista todistusaineistoa toisteltiin Yhdysvaltojen tiedusteluelinten väitteitä Venäjän tunkeutumisesta ”Yhdysvaltain maaperälle”. Putinia luonnehdittiin kyberaikakauden konnaksi. Kreml oli lehden mukaan pannut toimeen Pearl Harborin veroisen ovelan kyberhyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaan. Pelkällä spekuloinnilla lehti tuli siihen tulokseen, että Putin onnistui linkoamaan Trumpin presidentin pallille. Valistuneemmat amerikkalaiset kommentaattorit pitävät pari vuotta jatkunutta selvittelyä ajan haaskauksena.
Skripalin tapauksessa on niin paljon epäselvyyksiä, että monet viileästi murhayritystä analysoineet kommentaattorit pitävät julkisuudessa levitettyä versiota epäuskottavana. Murhayritykseen vieraassa maassa ei lähdetä niin heppoisin ottein kuin mitä murhaajiksi leimatun venäläiskaksikon väitetään tehneen. Tapahtumien kulun ajoittamisessa on ristiriitaisuuksia. Luottamusta ei myöskään herätä Bellingcatin käyttäminen lähteenä. Suomen mediassa porukkaa on luonnehdittu riippumattomaksi tutkimusjärjestöksi, vaikka sen johtaja Eliot Higgins on kytköksissä Natoa lähellä olevaan Atlantic Counciliin. Bellingcat on aiemmin jäänyt kiinni virheellisistä tulkinnoista.
Mitä malesialaiskoneen alas ampumiseen tulee, Asia Timesin mukaan Venäjän puolustusministeriö näyttäisi pystyneen viime syyskuussa osoittamaan, että iskussa käytetty ohjus oli tuotu ukrainalaiselle sotilasyksikölle vuonna 1986, ja sinne se myös jäi.
Venäjä on tietysti monessa suhteessa Suomelle arvoituksellinen naapurivaltio ja oireita vakavista ihmisoikeuksien loukkauksista on paljon. Siksi maan otteiden vakava ja kunnollinen analysoiminen on tärkeätä pienelle naapurille. Hysteeriset vihanpurkaukset eivät auta ymmärtämään todellisuutta. Kanadalaisen Ottawan yliopiston Venäjän tuntija, professori Paul Robinson kiinnittää huomiota lännessä levinneeseen hysteeriseen ilmapiiriin, joka parjaa vakavaa Venäjän tuntemusta leimaten sen Kremlin propagandaksi. Syvempi mielipiteidenvaihto Venäjästä puhuttaessa koetaan tässä katsannossa jopa vaaralliseksi.
Ja mitä Suomessa alinomaa jankutettuihin ”läntisiin arvoihin” tulee, monet amerikkalaisetkin kommentaattorit huomauttavat, ettei Yhdysvallat sen enempää kuin muutkaan johtavat länsimaat tavoittele maailmalla humanitäärisiä arvoja vaan geostrategisia etuja. Yhdysvallat on tässä mittelössä aggressiivisin ja otteiltaan paljon Venäjää sumeilemattomampi. Kansainväliset mielipidemittaukset osoittavat, että Yhdysvaltoja pidetään suurimpana uhkana maailmanrauhalle. Lapsellinen usko läntisiin arvoihin vie Suomeakin yhä lähemmäs konflikteja, joilla ei ole mitään tekemistä suomalaisten turvallisuuden kanssa.
Lähteitä
Clark, Neil | Sputnik (9.10.2018): The Skripal Case: Fifteen Facts and Some Logical Conclusions
Cohen, Stephen F. | The Nation (20.9.2018): Who Putin Is Not
Dejevsky, Mary | The Independent (10.10.2018): We should be asking for answers about the Skripals and Bellingcat – and not just from Russia
Escobar, Pepe | Asia Times (18.9.2018): Russia reveals the MH17 ‘smoking gun’
Robinson, Paul | irrussianality (6.10.2018): No history, no culture, please
Seppänen, Esko | Uusi Suomi, Puheenvuoro (7.10.2018): Ulkopoliittista hälyä, helskettä, vilinää ja vilskettä
Van Auken, Bill | World Socialist Web Site (21.9.2018): New York Times’ fraudulent “election plot” dossier escalates anti-Russia hysteria
Vastavalkea julkaisee Tapani Laustin kirjoituksen uudelleen hänen luvallaan.
Artikkelikuva varsovalaisesta katutaiteesta: Alberto Cabello (CC BY 2.0)
Hyvä artikkeli
Lyhyesti: Niinistön johdolla Suomi on ajanut itsensä varsin hankalaan tilanteeseen Venäjä suhteissaan.
Täytyy olla vahvasti ideologiansa vanki tai järkensä hukannut ellei sitä ymmärrä.
Laustia on ilo seurata,nuoruudessani kuuntelin hänen ylelle tekemiään analyyseja,niistä olen suoraansanoen ominut osan maailmankatsomustani.
Parhaillaan tätä näpytellessäni Alfa tvltä tulee konsertti venäläisen romantiikan hegessä,kieltämättä,itäsuomalainen sieluni resonoi kultuurillisen viestin ikiaikaisseen sointiin,mikä on meiltä muutenn pitkälti kadonnut.
Reime omassa kuvia ja kuvitelmia kaihtamattomassa, selkeäjärkisesä anarkismissaan edustaa,tervejärkisyydeb soihtua,samoin kuin Linnan tuntemattomassa Sinisalon esittämä Lahtinen.
Erittäin osuvaa, aitoa järjen ja totuuden ääntä, jota propagandistinen valtamedia yrittää kaikin keinoin pimittää, ja ajaa kansalaisia harhaisten mielikuvien tunneohjaamaan valtaan.
Imperiumi on kärsinyt tappion. Sen tiedostaminen vie aikaa. Nyt lennetään autopilotilla. Eliitti on myynyt kansalle konnailunsa Venäjän agressiivisuudella. Juntan nostaminen valtaan Ukrainassa, pommeja Syyriassa, oman kansan orjuuttaminen velalla. Ne kaikki ovat eliitin juonia tavallisen kansan alistamiseksi kotimaassa ja siirtomaissa. Keltaisetliivit- liike kertoo, että kansa on heräämässä. Suomessa oientava media toistaa Imperiumin totuutta, hävittäjiä ostetaan ja NATOon liitytään aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Imperium on kuollut – eläköön Imperium! Nyt se vain on idässä. Mahtaa eliitillä olla karsea krapula, kun herääminen uuteen todellisuuteen alkaa.
https://tomluongo.me/2018/12/31/u-s-s-defeat-in-syria-is-a-crisis-of-empire/
Trump käväisi Irakissa ja piti puheen, jossa kertoi yhdysvaltojen ajan maailman poliisina olevan ohi. Nyt maailmalla pohditaan, onko käänne pysyvä, vaiko vain Trumpin hallintokauden mittainen. Pohtijoiden kannattaa huomioida, että Trump ei ole ohimenevä ilmiö, vaan Yhdysvaltojen pitkään jatkuneen kestämättömän valloituspolitiikan tulos. Kansan syvästä tyytymättömyydestä ja jakautumisesta kumpuava protesti on enemmän kuin Trump.
Suomen suhde Venäjään tulee muuttumaan. Tuuliviiri kääntyy taas.
”…so we are not the suckers of the world. We are no longer the suckers, folks, and people are looking at us as suckers… we are respected again as a nation. We are respected again.”
https://www.youtube.com/watch?v=sXw1v8cnPVY
Eiköhän se ole pysyvä koska USA on ajautunut jo perikatoon ja me tulemme perässä. Ei perikatoa voi hetkessä korjata ja toiseksi muuttaa. Se on pitkä prosessi eikä edes mahdollinen jos terveet voimat puuttuvat.
Ja onko mikään korjaus edes mahdollinen kun ihmiset on tuhottu. Japanista näkee mihin päädytään.
http://www.unz.com/ldinh/a-more-colorful-diluted-and-dying-japan/
Sodatko ohi ??? Ei tulis kuuloonkaan ! Mitenkä sitten kävisi sotateollisuuteen sijoittaneiden pankkitilien ?
Alkavatko he myymään ”rauhan merkkejä kirppiksellä”. Miten käy niiden miljoonien työläisten jotka tekevät elantonsa valmistamalla ”tankit ja niihin kuuluvat varusteet”. Kaikki mikä kuuluu hyökkäämiseen
turvattomien niskaan. Johan se on periaatteita vastaan. Katso Pentagonin vuosittaisia, tuloja sekä menoja ?
I rest my case!
Miten olisi näin: voisiko antisemitistiksi leimaamisen pelko haitata Venäjän objektiivista arviointia?
Miksi?
Venäjä on vahvasti ortodoksisen kristinuskon maa jonka kansasta 65% kuuluu ortodoksiseen kirkkoon jolla on vahva jalansija maassa.
Tämänkö takia Venäjästä ei voi/saa puhua mitään hyvää tai totuuden mukaista asiaa sionismin miehittämässä/hallitsemassa Lännessä?
Onhan sionismi kristinuskon suuri vihollinen jonka ohjelmaan kuuluu ei vain Islamin vaan myös kristinuskon tuhoaminen. Asia jonka kristityt näyttävät unohtaneen. Venäjän arvostaminen pitää siis sisällään väistämättä myös kristinuskon hyväksymisen tyyliin ’koti, kirkko ja isänmaa’ mitä ei saisi tehdä.
Ron Unz – antissmtismin syyt pidetään piilossa juutalaisilta
Juutalaiset eivät halua ymmärtää, että juutalaisuus asettaa heidät koko ihmiskuntaa vastaan
”Suuri enemmistö varsin tavallisista juutalaisista, jotka normaalisti käyttäytyvät varsin tavanomaisesti, harhautetaan tällä suurelta osin kuvitteellisella historialla ja melko ymmärrettävästi saadaan suuresti raivostumaan kauhistuttavilla asioilla, joita oli tapahtunut kärsiville ihmisille, joista osa on totta, ja jotkut eivät ole, vaikka enemmistö on täysin tietämättömiä asioiden toisesta puolesta. ” — Ron Unz (juutalainen ohjelmistoyrittäjä, republikaanipuolueen jäsen, kirjoittaja … ehkä tuleva presidenttiehdokas?)
Tämä otos osoittaa, miksi juutalaiset(kaan) eivät ole selvilä anti-semitismin syiden suhteen.
Juutalaisuuden määrittelee kabbalismi, joka on satanismia ja kommunismia.
He (rabbit) ovat omistautuneet korvaamaan Jumalan edustamansa Luciferin kanssa. Todellisuus käännetään: Sairas on terve, ruma on kaunista, valheet totta ja sota on rauhaa. Vapaamuurarien avulla länsimaisen kristillisen sivilisaation tuhoaminen lähestyy huippuaan.
Ron Unz – Reasons for Anti Semitism Kept Hidden from Jews
(Jews do not want to understand that Judaism sets them in opposition to the rest of humanity)
”The vast majority of quite ordinary Jews, who would normally behave in quite ordinary ways, are misled by this largely fictional history, and rather understandably become greatly outraged at all the horrible things that had been done to their suffering people, some of which are true and some of which are not, while remaining completely ignorant of the other side of the ledger.” Ron Unz (Jewish software entrepreneur)
This excerpt shows why Jews are clueless about anti-Semitism.
Judaism is defined by Cabalism, which is Satanism and Communism.
They are dedicated to supplanting God with their representative, Lucifer. The inverting of reality: Sick is healthy, ugly is beautiful, lies are true and war is peace. Using Freemasonry, the destruction of Western Christian civilization is approaching a climax.
https://www.henrymakow.com/2018/10/the-reasons-for-anti-semitism.html
The Nature of Anti-Semitism
http://www.unz.com/runz/american-pravda-anti-semitism-a-century-ago/
Kummallisin ristiriita on se miten ”rappareiden” salissa esiintyy keskeisenä näytöksenä aukioleva RAAMATTU,ainakin kuvissa ? Mutta muitakin outoja ilmennyksiä on olemassa. Eräässä TRUMPin takana kuvatussa palaverissa seisoo muiden joukossa kolme mustiin kaapuihin puettua ”katolilaista papin näköistä henkilöä”, joilla on komeat hopeiset kaulaketjut ”Crusifix decorations” kaulassaan. Lähemmin kuvattuna niissä ei kuitenkaan ole Jeesusta, vaan LUCIFER siivet leväällään. Minkälainen uskonnollinen porukka on se joka mainostaa palvovansa ”saatanaa”. Ja heitä on maapallolla satoja miljoonia, mitä se kertoo heidän edustamastaan uskonnosta. Näitä asioita on tavallisen sukankuluttajan mahdotonta huomata, se vaatii ”haukansilmää”, sekä kiinnostusta paljastaa kauhistuttavat harhaoppiset, jotka piiloutuvat valheen taakse.
N. 6 minuutin video: ”Rotschild tells how satan created Israel ! 2017 Interview”,
https://www.youtube.com/watch?v=t8YXV5k9rt4
*
”Netanyahu Promises [saatanallinen Babylonialainen] Talmud Will Be Israeli Law”, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
*
”Israel will receive $3.3 billion in funding from the United States under President Donald Trump’s Fiscal Year 2019 budget request for the Department of State, a US official announced at a department briefing on Monday.
Hari Sastry, the Director of the Office of US Foreign Assistance Resources at the State Department, noted that Israel will receive a bump of $200 million in aid under the proposed budget.”,
https://www.jpost.com/Israel-News/Trumps-2019-budget-request-includes-200-millon-increase-to-Israel-542467
*
25 PHOTOS ROTSCHILD ILLUMINATI PARTY 1972,https://www.youtube.com/watch?v=PGbPXq8OJE4
*
EU-komissio on Rotschildin Chathman Houselle alistettu korporaatiojäsen ja itse EU on Rotschildin Lontoon Cityn omistama korporaatio,
https://new.euro-med.dk/20181229-supermason-merkel-exposes-the-pharisaic-zionist-nwo-conspiracy-blabbing-the-protocols-of-zion.php
*
Ks. myös ”The Hidden History of the Incredibly Evil [Rotschild] Khazarian Mafia,
https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-
khazarian-mafia/
Jeesus on sionisti-rappareiden mielestä ei-toivottu henkilö ja ilonpilaaja jonka sanoma ja oppi pitää tuhota jotta itse saisi enemmän.
Jenkki ei helpolla myönnä mitään haviöitään, koskaan, vaan keksii villimpiä verukkeita korjatakseen jatkuvia munauksiaan maailmalla. Libya oli hienosti kehittyvä maa, jossa Gaddafi auttoi omaa kansaansa jaloilleen, kunnes se toimi liian hyvin jenkkien silmissä. Mikään maa ei saa onnistua, Israelin leveysasteilla. Asiasta toiseen. Muutama päivä vielä, niin USAn päävaltiossa alkaa taas törkeä poliittinen käytös, ”Vasen-Demarien ottaessa vallan määrätä”. Trumpin raja-aidalle (muurille) he eivät hyväksy siihen rahaa, vaan kiemurtelevat vain periaatteesta kaikessa mitä istuva pressa aikoo,taikka ajattelee aikovansa. Niin pirulliseksi on menty, eikä valoa näy tunnelin päässä. VENÄJÄ on onneksi jätetty sivuasiaksi, mutta vain väliaikaisesti ? VENÄJÄn osallistumisesta USAn vaaleihin ei vieläkään ole pienintäkään todistusta, ja on myöskin ilmennyt miten
sitä ”jänisjahtia” vetää Mr. Muller, joka on vain osana TRUMPin vihaajista jo alusta lähtien. Korruptoituneet FBI henkilöt HILLARYn porukoissa roikkuvat kiinni ”oljenkorressa”, kansalaisten odotellessa massiivisia
syytteitä kaikkia heitä kohtaan. Se olisi paras joulu-sekä uudenvuoden lahja tavalliselle kansalle. Jäämme takavasemmalle vahtimaan asioiden kehitystä. AAMEN.
Suomi on sitoutunut eu:iin ja natoon joten niiden lauluja nyt suomessa lauletaan ja suomen on eusta oikestaan mahdotonta erota eun pankkisysteemin vuoksi päinvastoin kuin britannian joka ei ole eun pakkijärjestelmässä mukana. Ruotsi on myös jäänyt viisaasti pois eun pankkijärjestelmästä ja voi myös erota siitä tarvittaessa ilman korvaamattomia menetyksiä. Saulista on jotenkin jäänyt sellainen kuva että hän tarvitsee vahvaa ulkopuolista ohjausta toimiakseen ja niitähän saulilla riittää eu nato bilderberg-cia ja saulin uudenvuodenpuhekin oli taidonnäytös ohjailijoidensa asian ajamisesta ilman yritystäkään analysoi pakolaisuuden syytä mikä johtuu juuri ohjailijoista, venäjä ja kiinan tuttu mollaus ja pelottelu maailman pelastajan usan vetäytymisestä. Skripalin tapauksessa ja mh17 alasampumisessa sauli on syyttänyt suoraan venäjää ja yhtynyt eun pakotteisiin ennen tapahtumat on selvitetty ja siten aiheuttanut suomen taloudelle korvaamatonta vahinkoa ja venäjä suhteiden viilenemisen hyvää päivää kirvesvartta tasolle.
”Saulista on jotenkin jäänyt sellainen kuva että hän tarvitsee vahvaa ulkopuolista ohjausta toimiakseen”
Kumma kun nuo Saulin höpinät vakuuttavat kansalaisia. Kertonee ettei vain Sauli ole heikko ja tukeutuva.
Uuden vuoden puhe oli todella surkea ja mitäänsanomaton … huvittavaa ja perätöntä korostusta kuinka hyvin meillä on asiat ilman mitään yritystä korjata mitään. Pitää vain sopeutua oli tärkein viestinsä.
Tämäkin hyvä tietää. Valtamedia ei taida kertoa
MH17 TURNABOUT: Ukraine’s Guilt Now PROVEN.
Ukraine Downed MH17 Malaysian Airliner in 2014.
Conclusive Evidence Suppressed by Western Media.
Blatant Misrepresentations in Sanctions on Russia.
Eric Zuesse, originally posted at strategic-culture.org
https://www.strategic-culture.org/news/2018/12/31/mh17-turnabout-ukraine-guilt-now-proven.html
https://washingtonsblog.com
Nuo linkit vain vahvistavat, mitä oli heti tapahtuman jälkeen raportoitu, ihan tunnin taikka parin kuluttua.
Sen jälkeen USAn toimesta netistä alkoi hävitä tuoreimmat uutiset, varsinkin tuhopaikalle ensimmäiseksi saapuneet VENÄläiset sotilaat, Jotka ihmettelivät ”mätänemistilassa olevia ruumiin osia” ja kauhistelivat sitä.
Sekin todiste ”painettiin VILLASELLA”, koska kysymyksessä olivat VENÄLÄISET sotilaat (joihin ei ole luottamista) vallalla olevista syistä ? Nyt selvisi myöskin Hollannin osuus Ukrainan tukijana. Kaikki alkaa hiljalleen niveltyä. Videossa esiintyvien naisten huomiot hävittäjien osuudesta MH-17 alasampumiseen sinetöi kaiken. VENÄJÄ on täysin syytön, sekä tietämätön Obaman johtamasta juonesta Maleysian hallituksen kanssa. Nyt pitää vielä selvitä MH-370- MH-17 ”siiamilaiset kaksoset”. Ei siinä mitään BUK-ohjuksia tarvittu, koska se olisi ollut epävarmaa, ja mihinkä se kone sitten olisi päätynyt ”ruumiineen” ?
Rothschild taustasta selviää myöskin ketä ”UK royalty” kumartavat, ja syvään. 1500 luvulta asti ”R” perhe on hallinnut finanssimaailmaa kovakouraisesti, jota monen on vaikeaa edes hyväksyä, tiedon puutteesta.
Näitä aioita ei tiedetä, eikä niitä voida kouluissa opettaa. Lisäät siihen pessimistien asenteet, EI VOI OLLA
TOTTA ? Muuta ei sitten tarvita. Sama ylimistö-suku omistaa myöskin vastuulliset valtioiden johtajat sekä tuomio-istuinten päättäjät. Miten ihmeessä kukaan, missään voisi viedä ”R” perheen jäsenet oikeuden eteen
vastaamaan, esimerkiksi sotien osapuolien rahoittajina, joissa on menehtynyt satoja tuhansia ihmisiä. Eräs vanhin perheen jäsen on myöskin varoittanut maailmanlaajuisesta pankkisysteemien täydellisestä tuhosta.
Keneltäkään muulta sitä ei tarvitse kysellä, koska hän on perillä kaikesta missä on rahaa kiinni.
”UK royalty” elää ja on elänyt R:n siivellä. Aina inhottaa lukea tuon ’royaltyn’ juttuja tai juoruja Iltalehdistä tyyliin ’kuningatar tai joku muu hovin jäsen teki taas sitä ja tätä’.
Ketä varten niitä meilläkin kirjoitetaan ja miksi? Ihmetellä täytyy jos ne jotakin kiinnostavat.
Laajemmin koko brittien hallinto ja valtio näyttäisi olevan vahvasti sionistien korruptoima.
Historia pitäisi kirjoittaa uudelleen ja tuoda siinä esiin anglo-amerikkalaisen pääoman osuus, sillä sehän on viimeistään 1500-luvulta alkaen alkanut hallita maailmaa nostaen aluksi Englannin maailmanvaltaan juutalaisittain manageroidun pääoman, laivastonsa, teollisuutensa ja siirtomaa-kauppaverkostonsa avulla.
Pääoman valtakausi alkoi uskonpuhdistuksesta. Ei tunnu uskottavalta, että Henrik VIII ajoi kuningaskuntansa irti katolisesta kirkosta pelkästään avioeron vuoksi. Katolinen kirkko kaikista heikkouksistaan huolimatta oli ainoa voimatekijä Euroopassa, joka pyrki hillitsemään pääoman mahtia kieltämällä kristityiltä koronoton. Pohjois-eurooppalaiset hallitsijat eivät kuitenkaan voineet vastustaa houkutusta kajota kirkon ja luostareiden omaisuuksiin 1500-luvulla, kun Lutherin aloittama reformaatio tarjosi heille tekosyyn irrottautua katolisen kirkon vallasta. Samalla pääomaa kahlehtivista säännöistä luovuttiin. Englannissa ’R’- suvun mahti sai aatteellisen perustansa, kun kirkko menetti saarivaltiossa moraalisen otteensa pääomasta. Nimittäin, kun aateliset olivat ”hummanneet” kirkolta saaneen omaisuuden taivaan tuuliin TAI halusivat likvidiä valuuttaa käyttöön ryöväämäänsä kirkon omaisuutta vastaan, niin he joutuivat kääntymään rahaa korolla lainaavien juutalaisten puoleen ja loivat näiden kanssa ekpansiivisen pääomavaltaisen talouden muotoja. Näissä teollisuus ja siirtomaiden valloittaminen ja siirtomaatavaroiden kuten orjien, puuvillan, sokerimelassin tai teen kauppa olivat keskeisiä tekijöitä. Kansainvälisen kaupan sekä fyysiset että organisatoriset rakenteet alkoivat muodostua ja nimenomaan anglo-amerikkalaista pääomaa suosien (aluksi pelkästään ’anglo’ ja 1800-luvun lopulta myös amerikkalaista). Korkotekijä vaatii sen, että talouden on oltava luonteeltaan ekspansiivista.
Nyt elämme jo uusliberaalia aikaa, jossa taloudelle ja sen moottorina ahkeroiville pääomille ei saa asettaa minkäänlaisia moraalisia vaateita tai rajoitteita. Vaikeasti tuotteistettava sivitystoiminta tai työ kodin ja perheen piirissä on julistettu jo kriminaaliin tilan. Pääoman rajoittamatonta valtaa kritisoinut Karl Marx luopui kristinuskosta pääoman valtaa rajoittavana tekijänä (ehkä havaitsi kirkonmiesten syvän moraalisen rappion) ja asetti tilalle ateistisen poliittisen järjestelmän eli kommunismin. Tuon hankkeen lopputulokset kyllä tiedetään. Lopulta pääoma otti niskalenkin kommunismista ja valjasti sen omiin tarkoituksiinsa: kehiteltiin Kiinan kaltainen pääoman ja kommunistis-totalitaristisen valtiomuodon yhdistelmä, joka mahdollistaa työvoiman maksimaalisen riiston.
Tästä voi vetää hienoisen aasinsillan Venäjään ja miettiä, kuinka korkeakirkollisuutta harrastavat ortodoksiset maat ovat joutuneet viime aikoina anglo-amerikkalais-vetoisen pääomaklusterin erityisen horjutustoiminnan kohteiksi. Mistähän se mahtaisi johtua?
”kehiteltiin Kiinan kaltainen pääoman ja kommunistis-totalitaristisen valtiomuodon yhdistelmä, joka mahdollistaa työvoiman maksimaalisen riiston.”
Juuri noin!
Siellä aletaan olla varmaankin ainakin lähellä sitä, mitä Rockefeller ilmeisesti on tarkoittanut:
“The drive of the Rockefellers and their allies is to create a one-world government combining supercapitalism and Communism under the same tent, all under their control. … Do I mean conspiracy? Yes I do. I am convinced there is such a plot, international in scope, generations old in planning, and INCREDIBLY EVIL IN INTENT.”
~ Larry P. McDonald
U.S. Congressman, 1976, killed in the Korean Airlines 747 that was shot down by the Soviets
in “Introduction” to The Rockefeller File, by Gary Allen (1975)
Itse en kyllä jaksa uskoa että Kiina (ehkei Venäjäkään) alistuu Rokken ohjaksiin. Kyllä se voi mennä toisinpäin eli että R pannaan kiinalaisiin ohjaksiin…? jos ylipäätään elämä täällä jatkuu mikä ei tunnu kovin todennäköiseltä
Patric Wood on sivuston ’Technocracy News & Trends’-sivuston ylläpitäjä.
Hän on kirjoittanyt teoksen Technocracy Rising: The Trojan Horse of Global Transformation (2015)
ja oli prof. Antony Suttonin kanssa toisena tekijänä kirjaan Trilaterals Over Washington, Volumes I and II (1978-1980) .
Alla on pieni osa niistä Kiinaa koskevista artikkeleista, jotka Patric Wood on julkaissut sivustollaan.
Kuka tai ketkä tulevaisuudessa Kiinaa ja/tai maailmaa johtaakin, niin Kiina näyttää jo olevan ainakin melkein prototyyppi siitä mitä em. Larry P. McDonald sanoi Rockefellerin kaavailevan koko maailman osalta. Rockefeller perusti Trilateraalisen komission v. 1973, joten ei ole ihmettelemistä Kiinan noususta nykyiseksi diktatuuriksi ja poliisivaltioksi sen tuella. Jo alla lueteltujen artikkeleiden otsikot kertovat mistä on kysymys.
*
Trilateral Eric Schmidt: Internet Will Split In Two by 2028 With Rise Of China
Eric Schmidt, chairman of Alphabet which owns Google is also a member of the elitist Trilateral Commission. This group was singularly responsible for bringing China into the modern world in the 1970s, and then building it up to be a super-power. China is extolled as a Technocracy, praising the effectiveness of its model of governance. ⁃ TN Editor
https://www.technocracy.news/trilateral-eric-schmidt-internet-will-split-in-two-by-2028-with-rise-of-china/
*
China Blocks Internet Giants Who Don’t Bow To Oppressive Censorship
https://www.technocracy.news/china-blocks-internet-giants-dont-bow-oppressive-censorship/
*
China Using Facial Recognition In Drive For Total Surveillance
https://www.technocracy.news/china-using-facial-recognition-drive-total-surveillance/
*
China Asserts Internet Censorship Efforts Across The Globe
https://www.technocracy.news/china-asserts-internet-censorship-efforts-across-globe/
*
Forget Facebook: China Now Mines Data Directly From Workers’ Brain
https://www.technocracy.news/forget-facebook-china-now-mines-data-directly-from-workers-brain/
*
China’s Robo-Bird Drones Take Citizen Surveillance To New Heights
https://www.technocracy.news/chinas-robo-bird-drones-take-citizen-surveillance-to-new-heights/
*
Police State: China’s Ultimate Weapon Can Set Your Hair On Fire
https://www.technocracy.news/police-state-chinas-ultimate-weapon-can-set-your-hair-on-fire/
*
Is China The Role Model For Technocratic Dictatorship?
https://www.technocracy.news/is-china-the-role-model-for-technocratic-dictatorship/
*
Safety Nowhere: China Extends Its Global Human Registry To American Soil
https://www.technocracy.news/safety-nowhere-china-extends-its-global-human-registry-to-american-soil/
*
China’s Technocracy Introduces Scorecards For Continuous Control Of Citizens
https://www.technocracy.news/chinas-technocracy-introduces-scorecards-for-continuous-control-of-citizens/
*
China Is Inventing Whole New Way To Oppress A People
https://www.technocracy.news/china-is-inventing-whole-new-way-to-oppress-a-people/
*
China’s Dystopian Technocracy: ‘Leave No Dark Corner’
https://www.technocracy.news/chinas-dystopian-technocracy-leave-no-dark-corner/
*
US Intel Chief Warns That China Perfecting ‘Surveillance State’
https://www.technocracy.news/us-intel-chief-warns-that-china-perfecting-surveillance-state/
*
China’s AI Tech Exports Are Seeding Surveillance Societies Globally
https://www.technocracy.news/chinas-ai-tech-exports-are-seeding-surveillance-societies-globally/
Kiinalla kova ote. Jospa kiinalainen totalitarismi viekin voiton rotschildilaisesta?
Monet Kiinassa käyneet ovat kehuneet maata.
Selvää on ettei Kiina pysy kasassa ilman totalitaarista hallintoa mutta voihan senkin toteuttaa monella tavalla.
Meille ’läntisen arvoyhteisön’ jäsenille kaikki terveet rajatkin ovat liikaa vaikka ilman niitä seuraa perikato.
Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä jo noista luetelluista Patric Woodin julkaisemista artikkeleista (niiden otsikoistakin) ja siitä, että Kiinan nousu teknologian ja teknokratian kärkimaaksi on selvästikin pitkälti Rockefellerin perustaman Trilateraalisen komission tarjoaman tuen ansiota.
Turistien tai työn takia tilapäisesti maassa olevin tuskin on tarvinnut kokea, millaista on elää kansalaisena huipputeknologian avulla valvotussa poliisivaltio-diktatuurissa.
Niin, emme tiedä. Pitäisi itse asua maassa pitempään. Siellä voisi saada reaalitietoa asukkailta.
Vaikea kuitenkin kuvitella että kiinalaiset jäisivät Rokken ikeen alle.
Kovin hyvältä ei näytä tämä rotsildilainen poliisimaailmakaan
From Crisis to Crisis: When a Top World Leader is an Arrogant Psychotic
The picture for the world is grim. An arrogant individual with a proven compulsion to tell monstrous lies is arguably the most powerful person on the planet.
https://www.strategic-culture.org/news/2019/01/03/from-crisis-to-crisis-when-top-world-leader-is-arrogant-psychotic.html
Rockefeller ja kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild edustavat samaa illuminatia, jota esim. Fritz Springmeier on kuvannun kirjassaan ”13 Bloodlines of The Illuminati”,
https://www.bibliotecapleyades.net/Bloodlines/
Suomeksi: http://www.heinola.org/~patato/spring.html
He toimivat molemmat saman päämäärän hyväksi, koko maailman alistamiseksi NWO-tyranniaan, jossa mm. he kaksi (heidän sukunsa) ovat sitten mahtavina takapiruina.
”Mitä malesialaiskoneen alas ampumiseen tulee, Asia Timesin mukaan Venäjän puolustusministeriö näyttäisi pystyneen viime syyskuussa osoittamaan, että iskussa käytetty ohjus oli tuotu ukrainalaiselle sotilasyksikölle vuonna 1986, ja sinne se myös jäi.”
Ei pidä aivan paikkaansa.
Rikostutkinta on julkistanut käsiinsä saamansa ohjuksen moottorin sarjanumeron.
Rikostutkinta kertoo että kyseinen moottori voi liittyä MH17 tapaukseen, mutta se ei ole täysin varma siitä.
Venäjä sittemmin esitteli dokumentteja joiden mukaan kyseinen moottori olisi asennettu 9M38 ohjukseen joka on toimitettu Neuvostoliiton aikana (vuonna 1986) nykyisen Ukrainan alueelle.
Heillä ei ole kuitenkaan mitään tietoa ohjuksen liikkeistä sen jälkeen:
-voi olla ettei moottori ole MH17 tuhoajasta
-voi olla että ohjus päätyi kapinallisille/Venäjälle Krimin valtauksen yhteydessä
-voi olla että ohjus päätyi Venäjälle Georgian kautta jonne Ukraina oli myynyt ohjuksiaan
Venäjän kertomat tiedot on pää-asiassa osoittautuneet valehteluksi eikä Venäjä ole toimittanut sarjanumerotietoja eikä juuri muutakaan pyydettyä tietoa rikostutkijoille.
Se on toistaiseksi varmistunut että:
-MH17 koneen tuhonnut ohjus on ammuttu kapinallisten alueelta
-kapinallisilla oli käytössään Venäjän armeijan TELAR 332
-ohjuksessa oli 9N314M taistelukärki
Lisäys:
Kapinalliset saivat myös haltuunsa ainakin kolme ilmapuolustuksen tukikohtaa jossa oli BUK kalustoa.
TELAR:t oli tiettävästi rikottu mutta ainakin ehjän näköisiä BUK ohjusten laatikoita päätyi kapinallisten käsiin 8.7.2014.
BUK-mies taas liikkeellä. Perehdyhän paremmin faktoihin.
MH17 TURNABOUT: Ukraine’s Guilt Now PROVEN.
Ukraine Downed MH17 Malaysian Airliner in 2014.
Conclusive Evidence Suppressed by Western Media.
Blatant Misrepresentations in Sanctions on Russia.
Eric Zuesse, originally posted at strategic-culture.org
https://www.strategic-culture.org/news/2018/12/31/mh17-turnabout-ukraine-guilt-now-proven.html
https://washingtonsblog.com
Zuesse on aika hyvin jyvällä tässäkiin asiassa.
Aika säälittävää yrittää herätellä vanhoja hävittäjäteorioita kun edes Venäjän virallinen taho ei sitä tyrkytä.
Kooste aiheesta tuolla:
https://twitter.com/MH17_Study/status/1080376429228027904
Homma oli tosin päivän selvä jo heinäkuussa 2014:
https://twitter.com/sotilaspassi/status/727604689806741504
Kimmo Kannala. Muistini mukaan USA ilmoitti heti tuoreeltaan MH17 alastulon jälkeen, että sillä on hallussaan satelliittikuvat, jotka osoittavat Venäjän syylliseksi MH17 alasampumiseen. Niitä en muista sittemmin nähneeni.
Voisitko Kimmo toimittaa tämän artikkelin tähän keskusteluosioon ne USA:n hallussa olevat (tai ainakin olleet) satelliittikuvat, jotka osoittavat Venäjän syyllisyyden? Turhahan tässä on kinata asiasta puoleen taikka toiseen, jos ja kun todisteet ovat kerrotusti olemassa.
Vai onko käynyt jo niin pahasti, että Trump on niin tiukasti venäläisten pihdeissä, ettei pysty niitä satelliittikuvia toimittamaan? Täytyykö meidän odottaa Trumpin jälkeistä aikaa, ennen kuin totuus paljastuu?
The Sakerin mukaan Yhdysvallat ei ole julkaissut mitään informaatiota.
https://thesaker.is/mh-17-one-year-later/
Mustien laatikoiden sisältö on sensuroitu.
Minulle onnettomuuden tutkinta on paljastanut ”läntisten arvojen” mädännäisyyden ja lehdistön syöttämän propagandan. Kone ammuttiin alas, jotta Venäjää vastaan voitiin asettaa sanktiot ja sitä varten tapettiin läntisen arvoyhteisön kansalaisia. Voiko oientava lehdistö pitää nämä rikokset kansalta piilossa? Minulta meni pitkään, ennen kuin aloin uskoa, että meille syötetään propagandaa kuten Neuvostoliitossa aikanaan. Mutta kun usko Joulupukkiin on mennyt, niin sitä ei enää saa takaisin. Kun kansa on nielaissut punaisen pillerinsä, niin tästä voi tulla kapina.
http://johnhelmer.net/black-boxes-black-holes-in-the-mh17-investigation-why-are-the-french-so-swift-and-revealing-the-dutch-so-slow-and-unrevealing/
Niko näköjään tykkää lukea ikivanhoja Venäjämyönteisiä propagandamatskuja.
Mustien laatikoidan sisällön julkaisusta päättää YK/ICAO. Yleensä niitä ei julkaista.
MH17 tapauksesta on kuitenkin kaikki relevantti data julkaistu ja esim Venäjä on kuunnellut CVR nauhoitteen kokonaisuudessaan.
Mustissa laatikoissa ei ole mitään piilossa.
Kaivellaan vielä vanhoja. Malesialaisessa NST lehdessä esitettiin 6.8.2014 SU-25 teoria ja ihmeteltiin mustien laatikoiden vajavaisia tietoja. Linkkiä alkuperäiseen artikkeliin en löytänyt. Sensuroitu kenties?
http://www.boomantribune.com/story/2014/8/11/01526/7487
ICAO määrää ettei mustien laatikoiden sisältöä saa julkaista ilman heidän suostumustaan.
DSB julkaisi mustien laatikoiden oleellisen datan (ICAO:n suostumuksella) 9.9.2014 ja loppuraportissaan 13.10.2015.
Loppuraportista näet ketkä kaikki ovat nuo alkuperäiset raakadatat tutkineet.
”Muistini mukaan USA ilmoitti heti tuoreeltaan MH17 alastulon jälkeen, että sillä on hallussaan satelliittikuvat, jotka osoittavat Venäjän syylliseksi MH17 alasampumiseen. ”
Muistat väärin.
Tai sitten olet lukenut Venäjän propagandalähteitä.
John Kerry käytti sanontaa ”satellite imagery”, mutta kaikki vähänkään tekniikkaan perehtyneet ymmärtävät että mitään satelliittivalokuvia ei voi olla.
Sen sijaan ainakin USAn geostationäärisen radan SBIRS satelliitti ilmeisesti havaitsi lämpöjäljen siellä missä ohjus lensi. Lämpöjäljestä he piirsivät kuvan jonka esittivät (=imagery).
DSB ja JIT on kertoneet että heillä on kyseinen data ja että se olisi yhdenmukainen DSB loppuraportin kanssa.
Ei enempää, ei vähempää.
Venäjään kyseinen satelliittidata ei osoita mitenkään. Vain BUK ohjukseen ja laukaisuun snizhnen eteläpuolelta.
Satelliittien data ei ollut tarpeen syyllisen tahon selvittämisessä. MH17 vauriot on mahdolliset vain BUK laukaisulla kapinallisalueelta.
Kimmo Kannala. Minun lukemani venäläinen propaganda on julkaistu englannin kielellä läntisissä medioissa. Ovatpa pirun ovelia nuo venäläiset, kiitos että paljastit heidän juonensa.
”John Kerry käytti sanontaa ”satellite imagery”, mutta kaikki vähänkään tekniikkaan perehtyneet ymmärtävät että mitään satelliittivalokuvia ei voi olla.”
Jos satelliitissa on kamera ja tarpeeksi lähetystehoa, voidaan satelliitin ottama kuva välittää maahan. Näinhän on jatkuvasti tehty kuusta kuvattujen satelliittikuvien osalta ja paraikaakin esitellään kiinalaisten satelliitin ottamia kuvia vielä kauempaa. Eli höpiset joutavia; satelliittikuvia VOI olla.
Ts. valkopeset ja vääristelet John Kerryn kertomaa, joka suomalaisissa medioissa kuvattiin USA:n hallussa oleviksi satelliittikuviksi. Eli kaiva nyt vain kiltisti esille ne satelliittikuvat; muuten sinua eppäillään valehtelijaksi.
”Satelliittien data ei ollut tarpeen syyllisen tahon selvittämisessä. MH17 vauriot on mahdolliset vain BUK laukaisulla kapinallisalueelta.”
Niinpä niin. Eipä niitä sitten tarvittukaan, niitä satelliittikuvia. Riitti kun länsimedia ilmoitti syyllisen. Eli USA luotti länsimediaan, eikä katsonut tarpeelliseksi toimittaa hallussaan väittämiä satelliittikuviaan.
Alkuperäisetkin lähteet varmasti löytyvät. Ja englannin ja suomen kielisinä; venättä en osaa.
”Jos satelliitissa on kamera ja tarpeeksi lähetystehoa, voidaan satelliitin ottama kuva välittää maahan. Näinhän on jatkuvasti tehty kuusta kuvattujen satelliittikuvien osalta ja paraikaakin esitellään kiinalaisten satelliitin ottamia kuvia vielä kauempaa. Eli höpiset joutavia; satelliittikuvia VOI olla.”
Pilvien läpi ei voi kuvata.
Kukaan ei kuvaa pilvipeitettä suuren tarkkuuden kameroilla.
jne
”. Riitti kun länsimedia ilmoitti syyllisen. ”
Tyypillistä venäjän trollitehtaan tekstiä.
Mikään teknisesti pätevä taho ei olelöytänyt merkittäviä virheitä DSB tai JIT tutkinnassa tähän mennessä.
Kehoittaisin perehtymään aiheeseen ennen seuraavaa möläytystä.
Paitsi jos ruplatulot on vastavalkean kivijalka, kuten artikkeleista voi luulla.
Sattuiko todella ko alasampumisen aikaan, että koko taivas oli pilvien peitossa? Ja miksi niitä (vakoilu)satelliitteja ylimalkaan lähetetään, jos ne eivät pilvipeitteen takia pysty ottamaan kuvia?
Äärimmäisen lapsellista on tuo jatkuva yrityksesi sumuttaa älykkäitä ihmisiä, joita lukijoinamme on runsaasti.
Seuraavasta ruplatulomaininnastasi ansaitset tutkintapyynnön/rikosilmoituksen, jolloin poliisisetä tulee kysymään sinulta, mihin perustat väitteesi. Silloin on paras antaa asiasta todisteita.
Tuo loukkaava kielenkäyttösi kohdistuu koko toimitukseemme, joka on tällä hetkellä kolmimiehinen. Voimmeko luottaa siihen, että sinulta löytyy varallisuutta maksaa korvaukset suorittamastasi kunnianloukkauksesta? Otamme toki mielellämme vastaan ne rahat ja käytämme ne julkaisutoimintamme kehittämiseen (dollaritkin käyvät).
Sääoloista hieman esim tuolla (minun dokumenttini):
https://drive.google.com/file/d/0BxNz0P5oVk2wR1RyX2Y5S2RlRDg (kts kappale 02-2)
Samoin:
https://drive.google.com/file/d/0BxNz0P5oVk2wT0pvRTQ5d0gxazA
Panoraamakuvasta näkee hyvin eron sääoloista MH17 alastulopaikalla ja ohjuksen laukaisupaikalla (ei ole minun koostama):
https://pbs.twimg.com/media/DetP5nGW0AMLocG.jpg
Myös tuolla sivulla näkyy sääoloja eri suuntiin katsottaessa:
https://pbs.twimg.com/media/DesO69LX0AAZsmd.jpg
Kerry sanoi ääneen, että heillä on kuvia, mutta niiden tarkempi analyysi alkoi osoittamaan syylliseksi ukrainalaiseen rosvoporukan ja kenties aikomuksen ampua alas Putinia kuljettaneen koneen, joten jatkossa aineistosta vaiettiin.
ttps://consortiumnews.com/2016/05/24/more-game-playing-on-mh-17/
Kiitos Niko. Tällainen vahva mielikuva minullakin on. Elättelemme toivoa, että Kimmo Kannala kuitenkin kaivaa esiin USA:n satelliittikuvat ennen häpeilevää poistumistaan linjoilta.
Koko tämä ”onnettomuustutkinta” on irvokkuudessaan vertaansa vailla. Tutkijakollektiiviksi valittiin maa- ja tutkijaryhmä, joka oli jo etukäteen nielaissut karvoineen päivineen USA:n ilmoituksen Venäjän syyllisyydestä. Syyttömyysolettama oli haudattu jo keskosena, levännekö Arlingtonissa?
Ehkä ainoa konkreettinen tuotos ”tutkinnasta” oli se, että Hollanti sai takaisin FEDin hallussa olleen valtionkultansa. Saksalaiset tutkijat olivat niin huonoja, ettei heitä edes käytetty ja kultansa jäi edelleen FEDin huomaan.
Eli kaikkinensa korkean tason korruptiivista toimintaa, jossa todistajina vilahteli kuvamanipulaatioistaan maailmankuuluksi tullut Bellingcat, ja kaikkien yläpuolella tuomaroi tunnetusti objektiivinen länsimedia.
Sanoisin, että vain idioottien tasolla liikkuva aivotoiminta voi uskoa moiseen.
”kuvamanipulaatioistaan maailmankuuluksi tullut Bellingcat, ”
Mistä kuvamanipulaatiosta??
Kai pystyt todistamaan puheesi vai lipsahtiko valhe?
Jauhat epätoivoisena asiaa joka on jo selvitetty. Et sinä sitä muuksi voi muuttaa vaikka mieli tekeekin.
VV näkyy olevan liikkeellä venäjän valheita levittämässä, en pidä valehtelusta.
Tutkinta selvitti syyllisen tahon ja heidän aseistajansa. Eikä lopputulos ole se mitä teikäläiset mainostaa.
Tuossa on tämän hetken status/viimeisin päivitys:
https://www.om.nl/actueel/nieuwsberichten/@104053/reaction-jit-to/
Kimmo Kannala. Tämän kommentoimasi artikkelin on kirjoittanut suomalainen arvostettu emeritustoimittaja Tapani Lausti. Haluatko todella laajentaa kunniaaloukkaavien väitteittesi koskemaan myös Tapani Laustia?
Jakamasi (dis)informaatio on äärimmäisen yksipuolista. Tuon antamasi linkin rinnalle toivomme kyseisen tahon USA:lle suunnattua kyselyä USA:n mainostamista satelliittikuvista; onko USA:lle tehty asiasta kysely ja miten USA on siihen vastannut?
”Tämän kommentoimasi artikkelin on kirjoittanut suomalainen arvostettu emeritustoimittaja Tapani Lausti. Haluatko todella laajentaa kunniaaloukkaavien väitteittesi koskemaan myös Tapani Laustia?”
Lausti siteeraama kohta ja bellingcat kommentti kertoo omaa kieltään.
Mielestäni esitin kritiikkini asiallisesti.
Sinä näyt alkavan haastamaan aiheetonta riitaa.
”Jakamasi (dis)informaatio on äärimmäisen yksipuolista. Tuon antamasi linkin rinnalle toivomme kyseisen tahon USA:lle suunnattua kyselyä USA:n mainostamista satelliittikuvista; onko USA:lle tehty asiasta kysely ja miten USA on siihen vastannut?”
Miksi jatkat samoilla ”venäjä-trolli” tyylisillä höpinöillä.
Teet sen tahallisesti (MIKSI) tai sitten et tiedä MH17:sta mitään.
USA on toimittanut kaiken hallussaan olleen datan aiheesta. Senhän uutisoi venäläisetkin.
Rikosutkinta on kertonut että heillä on USA:n data. Samoin ESAn data. He on myös kertoneet että laukaisusta ei ole kuvaa.
Niin tyhmiä he eivät ole että kuvittelisivat satelliittivalokuvia laukaisusta olevan olemassa.
”Jakamasi (dis)informaatio on äärimmäisen yksipuolista. ”
Poliisien sivut/tekstit/tiedoitteet on disinformaatiota mutta samalla propagandakirjoittelijoiden jutut kelpaa todisteiksi?
Alemmassa videossa kohdassa n 14.30 analysoidaan BUK-ohjusten ulkoilutusvideoita. En ole varma onko ne Bellicatin tuotoksia. Sinällään vaippakauppias Higginsin aineistoonko onnettomuustutkinnan pitäisi perustua?
https://thesaker.is/russian-mod-reveals-new-findings-in-mh-17-investigation/
Bellingcatia on käsitellyt mm. Risto Koivula artikkelissaan https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto-koivula/aiheellisia-kysymyksia-bellingcat-peltikissalle/?fbclid=IwAR35LwKtl3Yz9qInMwSklPRSe2_PBO4vfbj9_Kea26V5dGuuptlsCKEuQTU.
Muitakin löytyy, katselen myöhemmin. Nyt katson USA:n ja Venäjän jääkiekkomatsia…
Tässä lisää Bellingcatin ylistystä; siinä näytetään havainnekuvia kuvamanipulaatiosta: http://aaaaabccc.blogspot.com/2018/10/mita-han-oli-tehnyt-donetskissa-14.html
Eli taunolla ei ollut mitään todisteita mistään bc kuvamanipulaatioista.
Vain blokien höpinöitä ja tinahattujen teorioita.Samaa järjenvastaista kuraa jota Pietarin tehdas tuottaa.
Yksikään MH17 kuvista ei ollut bc tuottama. Suurin osa on rikostutkinnan tarkistamaa ja kuvaajat on gaastateltu.
Katson toteen näytetyksi sen mitä epäilin.
Liekö Tauno valehtelijoiden klubin pomo?
Näytät olevan Nwo-mafian miehiä joka täällä trollailee.
Taitaa tarkoituksesi täällä olla vain keskustelun vetäminen pois itse teemasta. Sehän on trollien pää homma.
Olet kuitenkin voimaton faktojen edessä. Ehkä saat jonkun heikkopäisen mukaasi, et muita.
Kimmo Kannala. Kiitoksia näistä lisäeväistäsi rikosilmoituksemme tekoon.
Veikkaanpa, että nuo ”blokien höpinät ja tinahattujen teoriat” ovat sekä älykkäämpiä että asiantuntevampia kuin Kimmo Kannala konsanaan.
Palaan vielä tuohon lausumaasi: ”kaikki vähänkään tekniikkaan perehtyneet ymmärtävät että mitään satelliittivalokuvia ei voi olla”.
Substanssiltaan tuo väitteesi on järjetön, mieltä vailla. Tarkoitukseltaan se on väistää USA:lle kuuluvaa vastuuta antaa ilmoittamansa satelliittikuvat tutkinnan käyttöön. Järjen siihen tuo vain vankkumaton usko ja mahdollisesti saatu korvaus.
Itse olen perehtynyt takniikkaan sen verran, että kirjoitin 1973 Oulun yliopistossa ’Digaitaalitekniikan perusteet’ -oppikirjasen. Se on tiettävästi ensimmäinen suomenkielinen esitys aiheesta. Perehdyin myös mm. digitaaliseen kuvankäsittelyyn ja tunnen sen mahdollisuudet. Hanskasin myös Nokia Mobile Phones’in Oulun pulpetissa 3G-palvelunkehitystä huippuprojektin projektipäällikkönä. Sekä analoginen että digitalisoitu signaalinsiirto on tuttua.
Ja jos minun osaamiseni ei riitä, TIEDÄN, että lukijoissamme on lisää todellisia asiantuntijoita, jotka ovat päivittäneet osaamisensa tämän päivän huipputasolle. Olen sen osan palvelustani suomalaiselle yhteiskunnalle jo suorittanut, ja keskityn nykyään valtamedian valhekerronnan torppaamiseen.
””Palaan vielä tuohon lausumaasi: ”kaikki vähänkään tekniikkaan perehtyneet ymmärtävät että mitään satelliittivalokuvia ei voi olla”.
Substanssiltaan tuo väitteesi on järjetön, mieltä vailla. Tarkoitukseltaan se on väistää USA:lle kuuluvaa vastuuta antaa ilmoittamansa satelliittikuvat tutkinnan käyttöön. Järjen siihen tuo vain vankkumaton usko ja mahdollisesti saatu korvaus.””
Hoh. Nytkö se olenkin minä joka amerikan ”ruplia” tienailen.
MH17 harraste on maksanut minulle parituhatta tuntia aiheen opiskeluaikaa ja jonkin verran rahaa.
Teikäläisten kanssa ei taida mikään järkevä tekninen keskustelu olla mahdollista?
”Itse olen perehtynyt takniikkaan sen verran, että kirjoitin 1973 Oulun yliopistossa ’Digaitaalitekniikan perusteet’ -oppikirjasen. Se on tiettävästi ensimmäinen suomenkielinen esitys aiheesta. Perehdyin myös mm. digitaaliseen kuvankäsittelyyn ja tunnen sen mahdollisuudet. Hanskasin myös Nokia Mobile Phones’in Oulun pulpetissa 3G-palvelunkehitystä huippuprojektin projektipäällikkönä. Sekä analoginen että digitalisoitu signaalinsiirto on tuttua.
Ja jos minun osaamiseni ei riitä…”
Oma taustani ei ole sen kummenpi kyllä sinulla siis pitäisi olla tietoa/kykyä että pystyisit selvittämään MH17 faktat, jos mielenkiintoa on.
Minä en näe siinä mitään järkeä, että hirttäisin oman aivotoimintani vuosiksi johonkin lento-onnettomuuteen. Maailmassa on toki vieläkin tärkeämpiä asioita selvitettäväksi.
Tällainen tutkintahan ei edes kuulu asiaa harrastaville sivullisille ja/tai siviileille. Tutkinta olisi jo alusta pitäen olla ammattitutkijoiden hoidossa ja sen puolueettomuus olisi pitänyt turvata. Nyt tehtiin täsmälleen päinvastoin. Koottiin tutkijaporukka niistä tahoista, joille oli menestyksellisesti syötetty tieto toivotusta lopputuloksesta tai jotka muuten olivat jo USA:n ohjauksessa.
Tätähän tämä nykyään on. Tiedustelupalvelujen syöttiläs länsimedia tutkii, hankkii ”todisteet” ja julistaa tuomion. Vain tuomion täytäntöönpano jää muille, useimmiten US Armylle. Toki siinä käytetään liittolaisiakin, Suomeakin yhä enenevässä määrin…
Tämän casen avulla on tuhottu luottamus kansainvälisten tutkijaorganisaatioiden toimintaan lento-onnettomuuksien osalta vuosiksi.
https://vastavalkea.fi/2018/04/18/syyttomyysolettama-vaihtumassa-syyllisyysolettamaksi/
Tauno sinä halveksit poliisien tutkintaa ja vähättelet raakaa siviilien murhaa jossa kuoli myös 80lasta.
Suurvallat vähät välittää sivullisten siviilien murhaamisesta. Heidät on saatava siitä tilille.
Ummistat tahallisesti silmäsi niille faktoille jotka osoittivat venäjän syyllisyyden jo vuosiaa sitten.
Ettekä te tee mitään valheiden leviämisen estämiseksi tai tutkinnan auttamiseksi, päinvastoin.
Jos sinulla on teknistä osaamista, miksi et käytä sitä ihmiskunnan hyväksi?
Todellakin, halveksin poliisien toimintaa silloin, kun tutkimus kohdistuu ennalta päätetyn lopputuloksen legitimoimispyrkimykseen. Tutkinta-asetelmasta johtuen tässä MH17-tapauksessa on kyse juuri siitä.
USA:n ja liittolaistensa laiton hyökkäys Irakiin 2003 on tuottanut mediatietojen mukaan miljoona kuollutta. Se on perinteisessä matematiikassa enemmän kuin MH17 uhriluku. USA:n infosoturien matematiikassa merkittävyyskerroin sille taitaa olla luokkaa 0,000…001, eli Irakin sodan uhrien määrä on mitättömän pieni, tuskin havaittava.
Mitä enemmän luen valtamedian välittämiä ”totuuksia”, sitä epäluuloisemmaksi tulen. Jos niitä vielä perustellaan Bellingcatin ja/tai White Helmets’in ”tutkimuksilla”, torjuntani on ehdoton. Sama pätee jokaisen ilmansuunnan ”tutkimuksiin”.
Käytän teknistä ja kaikenlaista osaamistani ja aivokapasiteettiani (ÄO 169) nimen omaan ihmiskunnan hyväksi. Tässä historiallisessa tilanteessa se merkitsee keskittymistä valtamedian valhetuotannon paljastamiseen ja torppaamiseen ja kansalaisten maailmankuvan saattamiseen reaalitodellisuuden pohjalle.
Tauno, sinä vain toitotat venäjän propagandaa.
Kansainvälinen tutkinta ja poliisivoimien yhteistyö on kiistatta oikeilla jäljillä.
Kaikki mahdolliset vaihtoehdot on käyty huolella läpi ja ainoa todellinen jäi jäljelle.
Venäläiset otti heti syyn niskoilleen, peruivat sitten puheensa, mutta heidän läpinäkyvät valheensa paljasti totuuden kaikille.
Olen kohdannut lukuisia Venäjän puolesta perättömiä puhuvia jotka perustelevat Venäjän oikeutta tappaa ihmisiä syyriassa ja ukrainassa sillä että USAkin sai tappaa irakissa.
Mutta se on sairasta. Hyvin SAIRASTA venäjämyönteistä ajattelua.
On järkyttävää huomata samaa virkavaltaa ja oikeutta halveksivaa sekä ihmisarvoa vähättelevää puhetta muös Suomessa.
Higgins vierailee NATOn päämajassa ja käy kysymässä, että millaisia tutkimustuloksia nyt tarvittaisiin.
https://russia-insider.com/en/bellingcat-its-way-brussels/ri7956
”Sattuiko todella ko alasampumisen aikaan, että koko taivas oli pilvien peitossa?”
Jep.
Pilvialue tuli donbasin ylle etelästä, kuten satelliittikuvista nähtiin.
Kerry ei ole voinut nähdä satelliitin valokuvaa laukaisusta.
Lue mitä aiemmin kirjoitin.
En ole täällä kusettamassa ketään vaan korjaamassa selviä virheitä.
”Ja miksi niitä (vakoilu)satelliitteja ylimalkaan lähetetään, jos ne eivät pilvipeitteen takia pysty ottamaan kuvia?”
Fysiikan lait sanelee milloin valonsäteet kulkee ja milloin ei.
Tapahtumahetkellä lähin kuvantava USA satelliitti oli puolan yllä, mahdollisesti kuvasi puolaa tai sitten se oli jo dekomissioitu.
Kaikki maatakiertävät kappaleet on jatkuvassa seurannassa, ainoatakaan ”vakoilusatelliittia” ei donbasin päällä ollut ja geostationääriseltä radalta ri tarkkaa kuvaa saada.
”Äärimmäisen lapsellista on tuo jatkuva yrityksesi sumuttaa älykkäitä ihmisiä, joita lukijoinamme on runsaasti.”
Sinä tässä koetat sumuttaa ja pidät lukijakuntaasi lapsellisina älykääpiöinä jotka uskovat samat valheet kuin sinä.
”Seuraavasta ruplatulomaininnastasi ansaitset tutkintapyynnön/rikosilmoituksen, jolloin poliisisetä tulee kysymään sinulta, mihin perustat väitteesi. Silloin on paras antaa asiasta todisteita.”
Vai alat sinä peloitella ja uhkailla.
Paraskin.Esitä ne väittämäsi bellingcatin kuvamanipulaatiot!
VV on todella säälittävä, jos pitää turvautua muiden vapaiden toimittajien mustamaalaamiseen.
Etkä ole ensimmäinen igor joka minua uhkailee.
MH17 juttunne on aina olleet täynnään Venäjän propagandalähteistä suoraan kopioituja väitteitä ja kansainvälisten puolueettomien tutkintojen halveksuntaa. Ilmeisesti teillä ei ole lainkaan käytössänne teknisistä asioista tai edes fysiikkaa ymmärtäviä, jotka auttaisivat seulomaan pöljimmät juttunne.
Niin kauan kuin sokeasti venäjää mielistelevät juttunne jatkuvat, ”rupla-väärinkäsityksiä” voi tulla.
Kimmo Kannala. Kiitos näistä lisäeväistä.
”Kerry ei ole voinut nähdä satelliitin valokuvaa laukaisusta.”
Miksi tämä Kerry sitten ilmoitti käytännössä koko maailmalle, että heillä on hallussaan satelliittikuvat, jotka todistavat Venäjän syylliseksi MH17 alasampumiseen? Valehteliko hän tietoisesti? Oliko se vain yksi möläytys sarjassa Irakin joukkotuhoaseet, joita ei sitten löytynytkään? Tulipahan tapetuksi miljoona irakilaista tuon mitättömän virheen vuoksi. Ja Ukrainassa tapetaan lisää joka päivä.
Minä en uhkaile enkä peloittele. Minä lupaan.
”Miksi tämä Kerry sitten ilmoitti käytännössä koko maailmalle, että heillä on hallussaan satelliittikuvat, jotka todistavat Venäjän syylliseksi MH17 alasampumiseen?”
Kerry oli suurisuinen.
”Minä en uhkaile enkä peloittele. Minä lupaan.”
Teillä aatteen palossa disinfoa jakavilla on kova pyrky saada aiheesta perillä olevat ulos keskustelusta.
Jaha. Kerry oli siis suurisuinen. Myönnät siis, että Kerry valehteli? Eikö se saa hälytyskelloja soimaan koko JIT-tutkinnan osalta?
Totuutta tässä ajetaan takaa. Ilman kuvamanipulaatioita ja suurisuisia kommentteja. Ukrainan ja Irakinkin osalta ollaan lähestymässä hyvää vauhtia asioiden todellista tilaa, kuten artikkelimme Jali Raidasta osoittaa.
Keskustelussa saa jokainen asialliseen keskustelemiseen kykenevä olla mukana. Rikolliset toimijat – kuten kunnianloukkaamiseen syyllistyvät – täytyy Suomen lakien mukaisesti siivota pois. Ellei vastaava toimittaja näin tee, saattaa joutua itse vastuuseen julkaisemistaan rikollisista teksteistä.
”Jaha. Kerry oli siis suurisuinen. Myönnät siis, että Kerry valehteli? ”
Kerry puhui ympäripyörein termein, suurisuisesti, liioitellen, kuten aito ”jenkki”.
Suoranaisesti hän ei ole väittänyt että heillä on satelliitin valokuvia venäjän mh17 syyllisyydestä.
Pyysin häntä täsmentämään ”imagery” puheitaan mutta hän ei vastannut
”Eikö se saa hälytyskelloja soimaan koko JIT-tutkinnan osalta?”
Eihän Kerryllä ole mitään yhteyttä poliisien suorittaman rikostutkinnan kanssa.
(vaikka venäjän propaganda niin esittää)
”Totuutta tässä ajetaan takaa. ”
Silloin pitäisi ottaa selvää asioista eikä julkaista sellaista mikä selvästikään ei ole totta tai palvelee propagandaa.
”Ilman kuvamanipulaatioita”
Niin. Sinä sanoit että bc on tunnettu kuvamanipulaatioistaan.
Et kuitenkaan löytänyt faktaa asiasta.
Miksi sitten sanoit niin?
Artikkelissa puhuttiin että bc on tunnettu virhetulkinnoistaan. Sekään ei ole totta.
Löydät noin yhden virhetulkinnan bc:n MH17 materiaalista, jos viitsit perehtyä, siinäkin loppupäätelmä oli oikein.
Me on marcelin kanssa käytetty aika tavalla aikaa bc porukan virheiden metsästykseen. Mutta bc on ollut about 99% oikeassa MH17 asioissa.
Virallisesti tiedetään, että koneeseen osui jokin, joka aiheutti putoamisen, Tekijästä ei ole tarkempaa tietoa, Highly likely hän osasi puhua venäjän kieltä;)
Voitko laittaa linkkejä aineistoon, joka osoittaa, että satelliittikuvien saanti on ollut mahdotonta? Kone lensi kymmenen kilometrin korkeudessa ja pilvet ovat harvoiin jos koskaan niin korkealla. Muistaakseni NATOn vakoilusatelliitti oli sattumalta tapahtumahetkellä Ukrainan yllä (voin kaivaa linkin tarvittaessa).
Tiedetään että 9N314M taistelukärki tuhosi MH17:n.
Tiedetään mistä laukauksen on pitänyt tapahtua, jotta MH17 vauriot syntyvät.
Sittemmin on löytynyt myös laukaisun savun valokuvat ja todistajat.
”Voitko laittaa linkkejä aineistoon, joka osoittaa, että satelliittikuvien saanti on ollut mahdotonta?”
Esim DSB loppuraportista näet sääsatelliitin kuvan.
MH17 tuhopaikan kuvista näet että taivas oli pilvessä.
Tuttavani Marcel ylläpitää tuota sivustoa, siellä lisää faktaa:
http://www.whathappenedtoflightmh17.com/sbirs-was-john-kerry-right-and-did-the-us-see-the-buk-missile-launch-and-what-else-did-they-see/
” Kone lensi kymmenen kilometrin korkeudessa ja pilvet ovat harvoiin jos koskaan niin korkealla.”
Pilvet saa aikaan sen että kenenkään ei kiinnosta kääntää kameraa sinnepäin, vaikka sateliitti yli sattuisi olemaan lentämässäkin.
Jos olisi ollut sateliitti ja kamera vahingossa sinnepäin, näkyisi kuvassa pilviä eikä ampujaa.
Geostationäärisen radan SBIRS näki lämpöjäljen. SSR datassa näkyi MH17 katoaminen. Molempien datasta voi tehdä kuvia ((mutta varsinaista satelliitin valokuvaa smpujasta ei ole)).
Ehkä kerry näki sellaista ja yhdisteli tiedustelutietoihin.
Mutta koko tuo satelliittikuvahomma on silkkaa höpinää jolla venäjä koettaa häivyttää mediasta varsinaiset faktat.
Minua ottaa päähän jokainen joka tekee kaikkensa auttaakseen venäjää siinä asiassa.
” Muistaakseni NATOn vakoilusatelliitti oli sattumalta tapahtumahetkellä Ukrainan yllä (voin kaivaa linkin tarvittaessa).”
Venäjä väitti niin 21.7.2014. Mutta sellaista satelliittia ei ole löydetty.
Venäjä valehteli kaiken tuona päivänä.
Minä menin siihen halpaan ja kun huomasin tulleeni huijatuksi otin harrasteeksi Venäjän MH17 valheiden vastaisen taistelun.
Mutta jos sulla on muuta faktaa satelliitista kuin venäjän valheet, katson mielelläni.
Tiedetään että 9N314M taistelukärki tuhosi MH17:n.
Tiedetään mistä laukauksen on pitänyt tapahtua, jotta MH17 vauriot syntyvät.
Sittemmin on löytynyt myös laukaisun savun valokuvat ja todistajat.
”Voitko laittaa linkkejä aineistoon, joka osoittaa, että satelliittikuvien saanti on ollut mahdotonta?”
Esim DSB loppuraportista näet sääsatelliitin kuvan.
MH17 tuhopaikan kuvista näet että taivas oli pilvessä.
Tuttavani Marcel ylläpitää tuota sivustoa whathappenedtoflightmh17
Katso sieltä:
sbirs-was-john-kerry-right-and-did-the-us-see-the-buk-missile-launch-and-what-else-did-they-see
(Vastavalkea sensuroi edelleen linkkejäni vaikka se raiskila kait ei enään ole remmissä.)
” Kone lensi kymmenen kilometrin korkeudessa ja pilvet ovat harvoiin jos koskaan niin korkealla.”
Pilvet saa aikaan sen että kenenkään ei kiinnosta kääntää kameraa sinnepäin, vaikka sateliitti yli sattuisi olemaan lentämässäkin.
Jos olisi ollut sateliitti ja kamera vahingossa sinnepäin, näkyisi kuvassa pilviä eikä ampujaa.
Geostationäärisen radan SBIRS näki lämpöjäljen. SSR datassa näkyi MH17 katoaminen. Molempien datasta voi tehdä kuvia ((mutta varsinaista satelliitin valokuvaa smpujasta ei ole)).
Ehkä kerry näki sellaista ja yhdisteli tiedustelutietoihin.
Mutta koko tuo satelliittikuvahomma on silkkaa höpinää jolla venäjä koettaa häivyttää mediasta varsinaiset faktat.
Minua ottaa päähän jokainen joka tekee kaikkensa auttaakseen venäjää siinä asiassa.
” Muistaakseni NATOn vakoilusatelliitti oli sattumalta tapahtumahetkellä Ukrainan yllä (voin kaivaa linkin tarvittaessa).”
Venäjä väitti niin 21.7.2014. Mutta sellaista satelliittia ei ole löydetty.
Venäjä valehteli kaiken tuona päivänä.
Minä menin siihen halpaan ja kun huomasin tulleeni huijatuksi otin harrasteeksi Venäjän MH17 valheiden vastaisen taistelun.
Mutta jos sulla on muuta faktaa satelliitista kuin venäjän valheet, katson mielelläni.
Tiedetään että 9N314M taistelukärki tuhosi MH17:n.
Tiedetään mistä laukauksen on pitänyt tapahtua, jotta MH17 vauriot syntyvät.
Sittemmin on löytynyt myös laukaisun savun valokuvat ja todistajat.
”Voitko laittaa linkkejä aineistoon, joka osoittaa, että satelliittikuvien saanti on ollut mahdotonta?”
Esim DSB loppuraportista näet sääsatelliitin kuvan.
MH17 tuhopaikan kuvista näet että taivas oli pilvessä.
Tuttavani Marcel ylläpitää tuota sivustoa whathappenedtoflightmh17.com
Katso sieltä:
sbirs-was-john-kerry-right-and-did-the-us-see-the-buk-missile-launch-and-what-else-did-they-see
(Vastavalkea sensuroi edelleen linkkejäni vaikka se raiskila kait ei enään ole remmissä.)
” Kone lensi kymmenen kilometrin korkeudessa ja pilvet ovat harvoiin jos koskaan niin korkealla.”
Pilvet saa aikaan sen että kenenkään ei kiinnosta kääntää kameraa sinnepäin, vaikka sateliitti yli sattuisi olemaan lentämässäkin.
Jos olisi ollut sateliitti ja kamera vahingossa sinnepäin, näkyisi kuvassa pilviä eikä ampujaa.
Geostationäärisen radan SBIRS näki lämpöjäljen. SSR datassa näkyi MH17 katoaminen. Molempien datasta voi tehdä kuvia ((mutta varsinaista satelliitin valokuvaa smpujasta ei ole)).
Ehkä kerry näki sellaista ja yhdisteli tiedustelutietoihin.
Mutta koko tuo satelliittikuvahomma on silkkaa höpinää jolla venäjä koettaa häivyttää mediasta varsinaiset faktat.
Minua ottaa päähän jokainen joka tekee kaikkensa auttaakseen venäjää siinä asiassa.
” Muistaakseni NATOn vakoilusatelliitti oli sattumalta tapahtumahetkellä Ukrainan yllä (voin kaivaa linkin tarvittaessa).”
Venäjä väitti niin 21.7.2014. Mutta sellaista satelliittia ei ole löydetty.
Venäjä valehteli kaiken tuona päivänä.
Minä menin siihen halpaan ja kun huomasin tulleeni huijatuksi otin harrasteeksi Venäjän MH17 valheiden vastaisen taistelun.
Mutta jos sulla on muuta faktaa satelliitista kuin venäjän valheet, katson mielelläni.
”Sittemmin on löytynyt myös laukaisun savun valokuvat ja todistajat.”
Buk teorian ongelma on nimenomaan se, ettei savuvanasta ole valokuvia. BBCn toimittaja sen sijaan haastatteli useita silminnäkijöitä, jotka näkivät SU-25 seuraavan Malesialaiskonetta.
AF447 putosi Atlantiin, eikä sen kohtalosta ollut hajuakaan, ennen kuin mustat laatikot noudettiin neljän kilometrin syvyydestä. Sen jälkeen meni hetki ja kaikki oli selvää.
MH17 lensi sotatoimialueen yllä jota on monitoroitu jos jollain tutkalla ja satelliitilla. Mustat laatikot löytyivät vahigoittumattomina. Siitä huolimatta koneen kohtalo on selvittämättä.
Se, että meitä höynäytetään käymään eipäs juupas keskustelua koneen kohtalosta pistää vihaksi.
Sinällään on mielenkiintoista, että kapinalliset luovuttivat mustat laatikot malesialaisille, jotka luovuttivat ne JITlle, jotka luovuttivat ne Briteille. Aikaisemman linkkamani malesialaislehden artikkelin mukaan heillä oli jo aikaisessa vaiheessa käsitys siitä, että SU-25 olisi ollut ampumassa MH17 alas. Olisiko mustien laatikoiden sisältö kopioitu ennen luovutusta ja malesialaiset peustavat näkemyksensä tapahtumien kulusta niiden sensuroimattomaan sisältöön?
https://thesaker.is/mh17-report-taken-apart-by-saker-reader/
”Buk teorian ongelma on nimenomaan se, ettei savuvanasta ole valokuvia.”
Miksi valehtelet?
Poliisilla on ainakin kahden valokuvaajan kuvat jotka on nähty julkisuudessakin.
”BBCn toimittaja sen sijaan haastatteli useita silminnäkijöitä, jotka näkivät SU-25 seuraavan Malesialaiskonetta.”
Tiedän.
Aiemmin liittämäni:
https://twitter.com/MH17_Study/status/1080376429228027904
Jo heinäkuussa 2014 varmistui ettei ilmassa ollut hävittäjiä.
https://twitter.com/sotilaspassi/status/727604689806741504
”MH17 lensi sotatoimialueen yllä jota on monitoroitu jos jollain tutkalla ja satelliitilla.”
Tuokaan ei ole ihan noin yksioikoista.
USAn kuvat osoittaa että lähinnä vain ”google” satelliitti kuvasi Ukrainaan.
Tutka kyllä paljasti heti mitä tapahtui yhdessä vaurioiden kanssa.
”Siitä huolimatta koneen kohtalo on selvittämättä.”
Tuokin on vain venäjän propagandsvalhetta.
Miksi levität valheita?
Koneen kohtalo selvisi viimeistään DSB:n loppuraportissa.
” Olisiko mustien laatikoiden sisältö kopioitu ennen luovutusta ja malesialaiset peustavat näkemyksensä tapahtumien kulusta niiden sensuroimattomaan sisältöön?”
Ei. Sinetit oli kiinni kun tutkijat avasivat laatikot.
Sensuroimatonta sisältöä oli purkamassa isohko joukko puolueettomia ammattilaisia, lisäksi mm. Saksa ja Malesia.
Ilman erikoisvälineitä laatikoiden dataa ei voi lukea.
Jos twitter linkit ei sinulla toimi, niin tässä suora linkki tekemääni ”SU25” vastineeseen:
https://drive.google.com/file/d/1cej6zHhmWb3glFFmrmjoiLab5TcTQApw
Toivottavasti nyt selkiytyy.
Mikäli BUK ohjus olisi laukaistu pitäisi Internetin olla täynnä kuvia siitä. Nyt googlaamalla tulee ensimmäisenä esiin vaippakauppias Higginsin savuvanat eikä juuri muuta.
Ivan Andrievskiin analyysi Voltaire networkissa tapahtuneesta on johdonmukainen ja järkeenkäypä. Osoita, että missä kohtaa hän valehtelee ja perustelut sille. Siihen ei riitä, että kirjoittaja on venäläinen ja sen voi silloin sivuuttaa propagandana.
https://sputniknews.com/europe/201505221022463965/
http://www.voltairenet.org/article185484.html
Ensimmäisessä on valehtelija Max, katso tarkemmat Marcelin sivuilta:
three-issues-with-the-fake-photo-claim-of-max-van-der-werff
On pieni ylläri että porukka vaivautui kuvaamaan heikosti erottuvaa savujuovaa kun mielenkiintoisempaakin maisemassa oli, eli MH17 alastulo.
Toisessa linkissäsi on lisää vanhoja valheita. Ei minulla riitä aika niiden läpikäymiseen, jälleen kerran, ne on debunkattu jo neljä vuotta sitten.
Minulla on tuolla linkkejä joista voi alkaa opiskella aihetta:
https://twitter.com/KimmoKannala/status/653612941598662656?s=19
KimmoK, sorry vaan mutta kun tuota jankuttavaa kirjoitteluasi lukee niin vakuuttuu pian että järkesi taitaa seisoa.
Mitkään faktat eivät tunnu menevän perille kun olet päättänyt että asia on niin kuin sanot.
Aivoimpotenssinkin tyypillinen piirre tai oire on että kun kyvyt eivät riitä niin pitää väkisin yrittää.
Valehtelijatrolleja näyttää olevan liikkeellä enemmän kuin Preussilaisia Fuchsin olvituopissa s 53/271 (39)
http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/101055/Kootut_teokset-3_Naytelmi_1.pdf
Kertomani on tarkistettavissa ja faktapohjaista.
Venäjän ValheidenValkopesu -yritykset olen MH17 tapaukseen liittyen torpannut jo monet kerrat täällä.
esim kommenttiosiot: https://vastavalkea.fi/2017/01/30/asiantuntijat-vaativat-riippumatonta-tutkimusta-mh17-koneen-tuhosta/
ja
https://vastavalkea.fi/2015/07/30/robert-parry-mh17-turmaan-liittyva-salailu-jatkuu/
Samat valehtelijat kierrättää samoja venäjätrollien juttuja vuodesta toiseen. Näkyy nyt ”Niko” rekrytoidun mukaan jengiin.
Jos on epäselvää / aitoja kysymyksiä, voin auttaa selvittämään.
Mutta jokaiselle valeuutisten jakajalle harrasteaikani ei riitä.
”Venäjän ValheidenValkopesu -yritykset olen MH17 tapaukseen liittyen torpannut jo monet kerrat täällä.”
Syyllinen on joko Ukraina tai kapinalliset, jotka eivät hyväksyneet USAn valtaan nostamaa Junttaa – ei Venäjä. Siitä huolimatta tapahtumaa käytettiin propagandatarkoituksiin, kun Venäjälle määrättiin sanktioita, joista Putin kiittää, mutta ei Suomen elintarviketeollisuus. Ammumme itseämme jalkaan pakoitepolitiikalla ja olemme Yhdysvaltain hyödyllisiä idiootteja.
Patrick Armstrong, joka on tehnyt elämäntyönsä analysoimalla Neuvostoliittoa ja Venäjää toteaa, että paljon valheita kerrotaan Venäjästä ja Länsi saa mitä tilaa öykkäröinnillään. Hän ei tiedä, että ammuttiinko MH17 alas BUKilla vai lentokoneella. Henkilökohtaisesti hän kallistuu BUK teorian kannalle, mutta ei tiedä varmasti mitä tapahtui. On hyvä teille, että tiedätte 100% varmasti tapahtumien kulun.
https://turcopolier.typepad.com/sic_semper_tyrannis/2018/09/russian-mh17-briefing-by-patrick-armstrong.html
Nikolle
>>Syyllinen on joko Ukraina tai kapinalliset,
Todisteet MH17 jäänteissä osoittavat että laukaus on voitu tehdä vain BUK ohjuksella ja vain kapinallisten alueelta.
Muut todisteet vahvistavat saman.
>>ei Venäjä.
On todistettu ”without reasonable doubt” että Venäjä toimitti ampumalaitteen.
(saman voi todeta kuka tahansa kuvia tutkiumalla sosiaalisesta mediasta ym)
Ei ole tiedossa että Venäjä olisi kouluttanut Ukrainalaisia ampumaan heidän BUK:lla.
Ei ole tiedossa että BUK miehistöä olisi loikannut kapinallisten riveihin.
Kapinallisten BUK kuljetukseen osallistunut on kertonut että ”the freaks from Moscow did it”.
(lisätietoja löydät nuilla hakusanoilla)
>> Siitä huolimatta tapahtumaa käytettiin propagandatarkoituksiin, kun Venäjälle määrättiin sanktioita, joista Putin kiittää, mutta ei Suomen elintarviketeollisuus. Ammumme itseämme jalkaan pakoitepolitiikalla ja olemme Yhdysvaltain hyödyllisiä idiootteja.
Mielestäni kaikki raha ja tavaraliikenne venäjälle olisi pitänyt pysähtyä kun heidän 21.7.2014 valheensa tuli julkisuuteen.
Mutta sanktiot pohjautuu Krimin laittomaan valtaukseen, ei niinkään siihen että Venäjä on tappanut jo 10 000 ukrainalaista ja saman verran omia sotilaitaan Ukrainassa.
>> On hyvä teille, että tiedätte 100% varmasti tapahtumien kulun.
Koetan käyttää teknistä tietämystäni siihen että avaan aiheen faktoja jotta tapahtumien kulku avautuisi mahdollisimman monelle.
Jonkin verran minua auttaa:
-ohjusampujan koulutus
-insinöörin koulutus
-14 vuotta tietoliikennetekniikan pääsuunnittelu yms. asiantuntijatehtävissä
-35 vuotinen kiinnostus lentoteknisiin yms härpäkkeisiin
-30 vuotta kuvankäsittelyn harrasteita
-30 vuotta videonkäsittelyn harrasteita
-noin 2000h MH17 perehtymistä
-onnettomuuden syyn tutkijan vietti
-jonkinlainen englannin taito
-googlen Venäjä translate
-maanpuolustusvelvoite ja isänmaan rakkaus
-kontaktit ympäri maailman
Jos joskus syyllisen BUK laukauksen komentoketjussa olleilta saadaan lausuntoja, saamme lisää vihiä esimerkiksi siitä että tekikö Ukrainan SBU jonkin harhautuksen jotta Venäläismiehistölle annettiin väärä kohde.
Tuohon vaiheeseen ei kuitenkaan päästäne ihan heti. Ei ehkä Putinin elinaikana.
”Mutta sanktiot pohjautuu Krimin laittomaan valtaukseen, ei niinkään siihen että Venäjä on tappanut jo 10 000 ukrainalaista ja saman verran omia sotilaitaan Ukrainassa.”
Ei Venäjä vallannut Krimiä. Ei siellä ammuttu. Nyrjähtikö edes nilkka?
Krimiläiset nousivat kapinaan kuten Novorussialaiset. Heitä kiukutti NATOn upseerit, jotka käyskentelivät pitkin Sevastopolin raittia ja pitivät tukikohtaa omanaan. Auslander on kirjoittanut kirjan tapahtumista. https://thesaker.is/nato-is-invited-to-leave-crimea-an-incident-on-simonka-book-by-r-h-auslander/
NATON lentotukialussaattue oli matkalla Sevastopoliin. CIAn ykkösagentti Hussen Obama soitti Putinille ja kysyi,että onko Krimillä vihreitä miehiä – meidän tiedustelulla ei ole havaintoa. Putin vastasi:”V**** siellä ketään on”. Josta Obama tiesi, että kaikki ei ole kohdallaan ja osasto otti uuden kurssin. Krimin valtaus jäi tekemättä.
https://tvzvezda.ru/news/forces/content/201603170751-1yd5.htm
Kansainvälisen lain asiantuntijan mukaan Krimin liittäminen Venäjään tapahtui kansainvälisen lain mukaisesti – sitä toki Amerikan oppien mukaan venyttäen.
https://scholarship.law.upenn.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=2360&context=faculty_scholarship
Niko, mikä saa sinut epätoivoisesti yrittämään Venäjän rikosten valkopesua?
Niko, mikä saa sinut epätoivoisesti yrittämään Venäjän rikosten valkopesua?
Motiivi ei ole Venäjän tekemisten valkopesu vaan Lännen hölmöilyjen ja oientavan median sensuurin esille tuominen.
En tiedä mitä ne Washingtonissa polttelevat, mutta maailmankuva on harhainen. Yhdysvalloilla ei ole liittolaisia. On vain siirtomaita ja vasallivaltioita. Ensimmäisen kerran kylmän sodan päättymisen jälkeen Venäjä on asettanut rajan vähän niin kuin pikkulapselle ja seurauksena on itku potku raivarit. Mutta kun raivarin saanut on norsu posliinikaupassa, niin jälki on rumaa. Lehdistö oientaa, että kyseessä on Venäjän agressio Bellingcatin tutkimusten mukaan.
Venäjän voimankäyttö on ollut vähäistä ja tarkoin harkittua.
Ukrainassa Venäjä on todennäköisesti ollut pysäyttämässä juntan hyökkäystä Itään. Yksi kunnon tykistökeskitys ja hyökkäys tyrehtyi siihen. Lisäksi se pitää huolen, että Novorussian asukkailla on riittävät resurssit puolustaa itseään. Krimillä Länsi ei jättänyt paljon vaihtoehtoja. NATOn laivastotukikohta Sevastopoliin! Onhan shampanjat jäissä? – ai Venäjä esti sen – sanktioita! Uskomatonta touhua.
Panen tähän kommenttiketjun jatkoksi vielä Risto Koivulan blogissaan 18.11.2018 julkaiseman kirjoituksen ’Ukraina ampui alas Malesian MH-17-matkustajakoneen v. 2014 provokaatiomielessä?’ linkin
”https://www.pirkanblogit.fi/2018/risto-koivula/ukraina-ampui-alas-malesian-mh-17-matkustajakoneen-v-2014-provokaatiomielessa/?fbclid=IwAR07zC0SoHvKR2u9phfmN2Fx8jemJzSSj-ckAEUggHQ7j51ablG-mR7EfRg”
Keskustelu varmastikin jatkuu Vastavalkean sivuilla. Toivottavasti kuitenkin ilman fanaattisuutta ja loukkaavaa kielenkäyttöä.
Risto kirjoittelee ”HEWONWITTUA” ja ”HEVONPASKAA” ym yhtä järkevää faktaa mm. täällä, usemmalla nimimerkillä:
https://www.tiede.fi/keskustelu/76427/venaja-ampui-alas-mh-17-lentokoneen-hollannilla-todisteet
Katso esim ”tokkura”.
Hänen puheissaan ei juurikaan ole mikään totta eikä missään ole järkeä.
Hän ei ymmärrä mitään mitä hänelle kerrotaan suomeksi tai englanniksi.
FYI: toinen Riston / Tokkuran monasti käyttämä nimimerkki on: Käyttäjä6458
Riston perättömiä blogi yms. puheita on paljon käyty läpi mm. myös uusisuomi -palvelussa.
Koetan nieleskellä huonon kielenkäyttöni.
Tiedän että loukkaava kielenkäyttö syö uskottavuutta, eikä se edesauta MH17 totuuden selviämistä.
Ja joskus voi loukata aiheettomasti.
Mutta vaikeaa se on.
https://vastavalkea.fi/2019/01/07/lennon-mh17-tapauksesta/#comment-63589