Jo ennen Salisburyn myrkytysvälikohtauksen nostattamaa kohua suomalaisissa lehdissä saattoi törmätä ajatukseen, että Venäjän ”aggressiivisuus” on tehnyt maailman entistä vaarallisemmaksi. Tai sitten on lainattu kritiikittä Naton lausuntoja, joiden mukaan ”Venäjän voimatoimet” Ukrainassa neljä vuotta sitten käynnistivät Naton vastareaktion. Naton asiantuntijoiden mukaan tapahtumat Ukrainassa ovat edelleen syy nykyiseen tilanteeseen.

Tässä läntisessä propagandassa Yhdysvallat ja Nato siis näyttäytyvät kriisin viattomina osapuolina. Vallanvaihto Ukrainassa oli kuitenkin osa Yhdysvaltain pitkäaikaista geopoliittista vehkeilyä. Washington oli pitkään kaavaillut Ukrainan vetämistä pois Venäjän vaikutuspiiristä ja viimein sen liittämistä Natoon.

Ukrainan Natoon liittymisen ehtona olisi ollut Venäjän Krimillä olevien sotilastukikohtien karkottaminen. Ei ole järkevää odottaa Venäjän suhtautuvan levollisesti tällaiseen kehitykseen. Venäjän vastatoimet tässä tilanteessa olivat kuitenkin lieviä verrattuna Yhdysvaltain jatkuviin aggressioihin eri puolilla maailmaa.

Mitä aggressiiviseen käyttäytymiseen tulee, tässä lyhyt sitaatti: ”Presidentti George W. Bushin, Barack Obaman ja nyt Donald Trumpin alaisuudessa Yhdysvaltain sotavoimat ovat olleet alati liikekannalla. Olen valmis väittämään, että yksikään muu valtio kirjoitetun historian aikana ei ole lähettänyt joukkoja niin moneen paikkaan kuin Yhdysvallat vuodesta 2001 lähtien. Amerikan pommeja ja ohjuksia on satanut huomattavaan määrään maita. Olemme surmanneet uskomattoman määrän ihmisiä.

Sitaatti on Andrew Bacevichilta, joka on amerikkalainen historioitsija ja entinen Yhdysvaltain armeijan eversti.

Osa suomalaisista joukkotiedotusvälineistä on omaksunut Washingtonista levinneen hysterian Venäjän väitetyistä yrityksistä horjuttaa ”läntisiä demokratioita”. Amerikkalaisen median Russiagate-kirjoittelu on usein nielaistu sellaisenaan, vaikka kriittistä aineistoa olisi tarjolla. Hyvin vähän on niin ikään kiinnitetty huomiota siihen, että Yhdysvallat on alinomaa puuttunut muiden valtioiden vaaleihin. On laskettu, että vuosina 1946–2000 Yhdysvallat sekaantui muiden maiden vaaleihin 81 kertaa. Lisäksi Washington on turvautunut sotilaallisiin väliintuloihin, saartoihin, salamurhayrityksiin ja muihin keinoihin hallitusten vaihtamiseksi.

Kansainvälistä politiikkaa käsittelevät uutisvirrat ovat kieltämätä viime aikoina muuttuneet entistä sekavammiksi. On houkuttelevaa suhtautua alentuvasti yleisön kykyyn arvioida raportoinnin uskottavuutta. Kuitenkin toimittajienkin keskuudessa on havaittavissa kykenemättömyyttä tarjotun uutisaineiston järkevään arviointiin. Ottakaamme esimerkiksi Bellingcat-organisaation johtaja Eliot Higgins, jonka työ on herättänyt meilläkin innostusta.

Hyödyllinen tapa arvioida kirjoittajien luotettavuutta on selvittää, miten oikeaan osuviksi heidän aiemmat analyysinsä ovat osoittautuneet. Yhdysvaltain parhaimpiin tutkiviin toimittajiin lukeutunut, hiljattain edesmennyt Robert Parry kiinnitti huomiota Higginsin epäluotettaviksi paljastuneisiin kirjoituksiin. Parry kirjoitti Higginsin tehneen työssään sellaisia virheitä, että moisella menolla moni journalistinen ura olisi loppunut lyhyeen. Tästä huolimatta The New York Times ja The Washington Post lainasivat innolla Higginsin analyysejä.

On oireellista, että Higgins innostuu asioista aina kun tehdyt johtopäätökset näyttäisivät myötäilevän Washingtonin ja Naton linjoja. Ei ihme, että Higgins nimitettiin vuonna 2016 Natoa ja Yhdysvaltain valtaapitäviä lähellä olevan Atlantic Council -ajatuspajan ulkojäseneksi.

Lähdekritiikkiä jää kaipaamaan monissa Venäjän ja Yhdysvaltain suhteita käsittelevissä artikkeleissa. Yhtenä esimerkkinä olkoon brittiläisen journalistin Luke Hardingin ja entisen brittiläisen vakoojan Christopher Steelen yhteistyö, jota jotkut suomalaisetkin toimittajat ovat seuranneet kritiikittä.

Robert Parry seurasi tarkkaan Russiagaten vaiheita ja piti Christopher Steelen tietoja Putinin väitetyistä Trump-sympatioista epäluotettavina. Osa tiedoista saattoi olla paikkansapitäviä, osa taas Hillary Clintonin porukan Steelelle antamien rahapalkkioiden innoittamia arvailuja.

Luke Harding pyrkii osoittamaan, että Steelen selvitystyö oli korkealaatuista tiedustelua. Uskottavat amerikkalaiset asiantuntijat leimasivat Steelen raportin ”epärehelliseksi”.

Monen suomalaisen toimittajan työtä leimaa sinänsä ymmärrettävä epäluulo Venäjän tiedottamista kohtaan. Venäjän median ongelmat ovat helposti nähtävissä. Uskottavia riippumattomia uutislähteitä on vähän. Meillä outo usko läntisten demokratioiden esimerkillisyyteen ja niiden joukkotiedotusvälineiden riippumattomuuteen taas peittää näkyvistä toisenlaisen todellisuuden. Amerikkalaiset tutkivat toimittajat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että eturivin sanomalehdet ja johtavat televisiokanavat ovat läheisessä yhteydessä Yhdysvaltain tiedustelupalveluihin ja muihin yleisöltä näkymättömiin jääviin puolisalaisiin instituutioihin. Huomattava osa amerikkalaisesta mediasta palvelee valtion propagandaa.

George W. Bushin presidenttikaudella puolustusministeriö värväsi 75 kenraalia toimimaan ministeriöissä ”objektiivisina” asiantuntijoina, joiden analyyseihin toimittajat opetettiin luottamaan. Vuoden 2018 alussa CIA:n entinen johtaja John Brennan nimitettiin parin johtavan televisiokanavan tiedusteluasioiden asiantuntijaksi. Brennan tunnetaan CIA:n vankien kidutuksen kannattajana ja senaatin toimihenkilöiden salakuuntelun organisoijana, kun nämä selvittivät CIA:n roolia vankien kiduttamisessa.

Mielipidetiedustelut osoittavat, että amerikkalaisten enemmistö suhtautuu epäluuloisesti median ”objektiivisuuteen”. ”Vapaata lehdistöä” ei pidetä luotettavana. Myös Yhdysvaltain muihin keskeisiin instituutioihin suhtaudutaan nykyään niin kielteisesti, että maan sanotaan elävän historiansa suurinta uskottavuuskriisiä.

Lähteet

McGovern, Ray | Consortium News (14.3.2018). Intel Committee Rejects Basic Underpinning of Russiagate

Parry, Robert | Consortium News (25.10.2017): What Did Hillary Clinton Know?

Parry, Robert | Consortium News (15.1.2016): MH-17’s Unnecessary Mystery

Parry, Robert | Consortium News (20.10.2015): MH-17 Case: ‘Old’ Journalism vs. ‘New’

Robinson, Paul | irrussianality (9.12.2017): Dolphin hunting in Lugansk

Tammilehto, Olli (1.3.2018): Venäjän vaikutus jää selvittämättä

Tammilehto, Olli | Vastavalkea (24.11.2017): Sensuuria valeuutissyytösten varjolla

Zeese, Kevin & Flowers, Margaret | ZNet (7.2.2018): Our New National Defense Strategy


Kirjoitus on julkaistu aiemmin Tapani Laustin blogissa.


Artikkelikuva: weheartit.com

54 KOMMENTTIA

  1. Nyt on kuitenkin jonkinlaista ”valoa tunnelin päässä”. USAn presidentin lyhyt vihjaus Clintonin tulevaisuudesta
    antaa uutta toivoa oikeamielisille, voisiko maailmassa vielä olla jotkin oikeudenmukaisuuttakin jäljellä, jossa
    valtiopetoksista voisi saada sen teon ansaitsemat tuomiot. Jotakin ”suurta” on meneillään, mutta ne asiat ovat niin arkoja sekä kauskantoisia, ettei niitä voida ”suurtorilla julkaista”. Se verkosto on läpeensä mätä, ja täynnä
    kauheuksia, ja rikollisuutta, joka tulee järkyttämään maapallon kansoja.

    • PCR kaipaa Ron Unzia USA;n presidentiksi ja maansa sekä maailman pelastajaksi
      The question is: Why did Zionists believe that they had to build their power on the basis of lies?
      My opinion is that we need Ron Unz as President of the United States.
      It would be the first time in many decades that we would have a real person with the intelligence, moral character, and courage to use American power for good instead of for evil.
      Unz for president is not only America’s salvation, but also the salvation of the world.
      https://www.paulcraigroberts.org/2018/09/30/ron-unz-for-president/
      http://www.unz.com/announcement/has-the-adl-gone-into-hiding/
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=177050
      Olisiko tämä resepti myös oman maamme voitto?

    • Valoa on ”tunnelin päässä” mikäli katsoo riittävän pitkälle, mutta 33:en asteen vapaamuurari Trump tuo pimeyttä, ja vieläpä sanan varsinaisessa merkityksessä. Trump tulee hajoittamaan poliittisen järjestelmän maailmanlaajuisesti, ja juuri siitä tämä ensi askeliaan ottava pedofiili-korruptio-poliitikkojen ajojahti johtuu. Ja siitä käynnistyykin sellainen dominopalikoiden kaatuminen, että moista ei ole ennen nähty. Eikä teidän tarvitse kysyä, että milloin, koska kansallisvaltioiden järjestelmien alasajo on jo alkanut. Kuka siis tulee selviämään siitä ajasta kun rahaliikenne, ruokateollisuus, sähköverkot ja sosiaalituet lakkaavat toiminmasta?

      Vapaiden toimittajien pitäisi jo pikkuhiljaa ymmärtää se, että ei ole olemassa sellaista kuvioita kun itä vastaan länsi, tai USA vastaan Venäjä, koska kaikki huipulla toimivat virkamiehet valtion nimestä riippumatta pelaavat samaan pussiin. Huippueliitti = salaseurat, ja salaseurat = initaatiot, ja initaatiot perustuvat siihen, että valan tehneellä henkilöllä – kuten Sauli Niinistöllä – ei ole USKONTOA EIKÄ ISÄNMAATA. Trump on pelkkä juoksupoika, hän ei päätä virkansa puolesta yhtään mitään, ei edes omia twiittejään!

      • Epäilen muurauksilla olevan mitään tekemistä ”suon kuivattamisen kanssa”. Mies on tehnyt erittäin hyvän taloudellisen turvallisuuden itselleen ja perheelleen, ja nyt hän aikoo maksaa takaisin menestyksensä kansalle joka auttaa häntä ”ojittamaan suon”.
        Hän ei ole tuhlannut aikaansa ”kosteikoissa tupakka hampaissa” vaan kehitellyt taloudellista tulevaisuuttaan järkiperäisesti. Epäonnistuneet, kateelliset ihmiset
        eivät voi hyväksyä Trumpin onnistumista ”HAIMI-kaupungissa”, jossa jokainen
        vahtii toistaan. Voin vain kuvitella missä sotaisessa sotkussa me nyt olisimme
        ilman Trumpin väliin astumista. Ja kaiken lisäksi, mitä siinä on väärin, jos TRUMP
        tulee hyvin toimeen PUTINin kanssa, sitähän pitäisi jokaisen maan juhlia voittona.
        Päinvastoin. Trumpin juoksupojat auttavat juuri nyt Clintonien aitaamisessa GITMOon. Jos se onnistuu, niin USA juhlii hillittömästi. Sitten Bu-shit, ja Obamat.

  2. Tapani näkyy lukevan nuita artikkeleita jotka sisältää melkolailla täyttä puppua MH17 tapauksesta.
    Lopputulos on sitten lähteidensä mukainen.

    Laustin sivut on muuten luokiteltu ”rikolliseksi aktiviteetiksi”.
    ”Your organization’s policy prohibits access to websites categorized as Criminal Activity.”

    • Tein haun ”tapani lausti Criminal Activity”
      ->
      ”Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla.”

      Olkoon.

      • Tein haun ”kimmo kannala Criminal Activity”
        =>
        ”Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla.”

        Mitä voimme päätellä tästä?

        Haku toi esille Kannalan huviloita; mahtaako siellä olla tekeillä jotain rikollista aktiviteettia?

  3. Laitetaan tännekin
    ”… että maan sanotaan elävän historiansa suurinta uskottavuuskriisiä.”

    Placing the USA on a Collapse Continuum with Dmitry Orlov
    THE SAKER
    http://www.unz.com/tsaker/placing-the-usa-on-a-collapse-continuum-with-dmitry-orlov/
    The West is rotting!
    Yes, maybe, but what a nice smell… — Old Soviet joke

    Ei USA:n perikatoa voi mikään estää. Ja siinä sivussa mätänee koko ’läntinen arvoyhteisö’ patologisine arvoineen. Ja mekin siinä mukana kun nousimme väärään junaan.

  4. CIA:n ja muiden tiedustelupalveluiden vapaaehtoistyöntekijä Kimmo Kannala osoittaa militantin infosoturin luonteensa ampumalla kaikkea mikä liikkuu vastoin toimeksiantajiensa tahtoa.

    Meillähän on tänne Suomeenkin jo pesiytynyt Facebook-niminen USA-lähtöinen suuryritys, joka luokittelee suomalaisia sanankäyttäjiä kelvollisiin ja kelvottomiin. Parhaimmat ja terävimmät sanankäyttäjät varmastikin luokitellaan Criminal Avtivity -luokkaan. Ja Suomesta toki löytyy imbesillitason toimijoita, jotka ottavat tällaiset luokittelut tosissaan. Siinä tarvitaan kyllä jo paitsi oman järjenkäytön hylkäämistä myös äärimmäistä alistuvuutta USA-nimisen suurvallan edessä.

    Toimin 70-luvulla sosialidemokraattisessa nuorisoliikkeessä, joka kävi menestyksellistä ideologista taistelua Neuvostoliiton tukemaa taistolaisuutta vastaan. Taistolaisuus tukehtui omaan oksennukseensa, ja suuri osa sen älykkäimmistä osanottajista palaili terveen järjenkäytön linjoille, muutama ihan professuuriin asti.

    Tänä päivänä huomaan olevani samankaltaisessa tilanteessa. Nyt uustaistolaisuus on rojahtanut rähmälleen Yhdysvaltain sotilaallisen hegemonian edessä, ja ilmentää omaa alennustilaansa fanaattisella USA:n ylistämisellä ja sen valheiden toistolla. Tälläkin palstalla siitä löytyy elävä esimerkki.

    Uskoisin tämänkin suuntautumisen olevan nopeasti ohimenevää. Inhimillisiä tappioitahan siinä syntyy, kuten syntyi 70-luvun jälkiselvittelyissäkin.

    • Heh. Minusta et saa ”fanaattista USAn ylistäjää”.

      Olet ihan pihalla. Ilmeisestikin sokean venäjärakkauden tai USAvihan vuoksi.

      Mikä teistä Venäjän syliin käpertyneistä eläkeläisistä loppuviimein tekee tuollaisia ”väyrysiä”?

      Minä vain vihaan valehtelua ja MH17 ruumiiden haudalla tanssivia. Koetan keskittyä siihen.

      • ”Analyysisi itsestäsi” ei kyllä vastaa julkikuvaasi.

        Voitaisiinko asiaa arvioida niin, että oivalluksesi Venäjän valehtelusta on johtanut sinut aktiiviseen Venäjä-vihaan, joka puolestaan on työntänyt sinut kritiikittä Yhdysvaltain syliin. Kaikki kannanottosi täällä tukevat tätä arviota; ”USA on toimittanut kaikki tietonsa tutkijoiille” (mikä on siis mieletön väite), ”Venäjä ei ole toimittanut tietojaan tutkijoille ja jos onkin, Venäjä valehtelee” jne jne.

        Näin eläkeläisenä väittäisin, että aivotoimintani on paljon paremmassa kunnossa kuin Kimmo Kannalalla konsanaan.

        70-luvulla osallistuin IUSY:n (sosialistisen nuorisointernationaalin) edustajana Moskovan Maailman Rauhanvoimien kongressiin ja sen jälkeisen pysyvän yhteyskomitean toimintaan. Yhteyskomitean Lontoon kokouksessa arvostelin Neuvostoliittoa kansainvälisen rauhanliikkeen monopolisoimispyrkimyksistä. Saman arvion esitin Suomen ja Neuvostoliiton nuorison edustajien kokoontumisessa Suomessa. Kummankin jälkeen Tiedonantaja leimasi minut pääkirjoituksessaan ’neuvostovastaiseksi’.

        Nyt, kun kritisoin USA:n sotapolitiikkaa ja terroristista toimintaa, kuulen olevani USA-vihaaja.

        Pienenä vinkkinä kerron, että kummassakin arvioinnissani on kyse totalitarismin vastustamisesta. Oli totalitarismi sitten mustaa, punaista tai sinimustaa (Jussi Niinistön ajamaa) tai mitä tahansa väriä, tulen vastustamaan sitä aina. Eikä se aja minua toisenvärisen totalitarismin puolelle toista vastaan.

        Siinä on meidän eromme. Sinä vihaat Venäjän valehtelua, mutta suhtaudut täysin kritiikittömästi ja selitellen USA:n valehteluun (”Kerry on suurisuinen”, ”aito jenkki” jne eli ihan puhdasta hölynpölyä).

        Minä arvostelen kaikkia suurvaltoja samoilla mittareilla. Tällä hetkellä mittarit ovat enemmän punaisella juuri Yhdysvaltain osalta, johtuen juuri sen sotapolitiikasta ja muusta hegemonisen asemansa väärinkäytöstä.

        • >Kaikki kannanottosi täällä tukevat tätä arviota; ”USA on toimittanut kaikki tietonsa tutkijoiille” (mikä on siis mieletön väite),

          Voin tarkentaa.
          DSB ja JIT molemmat ovat kertoneet saaneensa USA:n tiedot haltuunsa.
          Kumpikaan ei ole kertonut että jotain pyydettyjä tietoja ei olisi toimitettu.
          (Jopa Venäläinen media on kertonut USAn toimittaneen tietonsa.)

          Ei sen mielettömänpää.

          Sinä et sokeassa vihassasi usko että se olisi mahdollista.
          Päinvastoin, kuvittelet fysiikan lakeja vastaan, kun esität että USA:lla voisi olla valokuvia laukaisusta joka tapahtui pilvien alla.

          Ei ole mitään indikaatiota että jotain olisi jätetty toimittamatta.

          > ”Venäjä ei ole toimittanut tietojaan tutkijoille ja jos onkin, Venäjä valehtelee” jne jne.

          On fakta että Venäjä ei ole toimittanut (juurikaan mitään) pyydettyjä tietoja.
          On fakta että he ovat toimittaneet väärennettyjä tietoja.

          Asia selviää DSB ja JIT dokumentaatiosta sekä Venäjän virallisista tiedonannoista, kuin myös jos viitsii jaettuja materiaaleja tutkia.

          >Näin eläkeläisenä väittäisin, että aivotoimintani on paljon paremmassa kunnossa kuin Kimmo Kannalalla konsanaan.

          Jätän muiden arvioitavaksi.

    • Tuo on varteenotettava totuus Taunolta. Omat kokemukseni ”KISÄLLIT” porukasta
      osoittavat juuri samaa suuntausta. Viehätin heidän yleisöään laulamalla kauniisti
      ”mä kahlasin liejut ja lietteet ,ja nääntyä viimassa sain, mut toistaisin kaikki ne
      retket, jos vaadit sä lähtemään vain”, ja sain paljon taputuksia. Isäni varoitti ottamasta
      sitä punaista jäsenkirjaa, ja olipas hyvä kun siitä kieltäydyin, vaikka sain paljon vihaisia
      katseita ”punikeilta”.Myöhemmin se kävi toteen anotessani USAaan pääsyä siirtolaiseksi.
      Eikä yhtään kaduta, vaikka eihän tämäkään maa mikään paratiisi ole ?

  5. Tarvittaisiin pätevä tutkijaa sanomaan, että Euroopan pakolaisongelma on liki kokonaisuudessaan USAn ja Naton aiheuttama, vaikka asiahan on täysin selvä tapahtumia puolueettomasti seuranneelle. Dktaattorit, jotka pitivät hyvää järjestystä Irakissa ja Libyassa on tapettu. Molemmissa maissa toimi terveydenhoito ja koulutus sekä sosiaalinen tuki. Ei toimi enää, ja tietenkin rikolliset ja kapinoijat saivat enemmänkin kuin ansioittensa mukaan. Nyt noita riehuu Euroopassa, kun ei ole hengenvaaraa.
    Toivon pilkahdus välähti Trumpin vaalipuheissa, kun hän lupasi, ettei USA enää puutu muiden maiden kapinoihin. Trump on kuitenkin kovassa paineessa vanhan systeemin taholta, joten lupaukset edistyvät hitaasti.

    • Euroopan suunnaton tyhmyys ja munattomuus repii hermoja, kun annetaan USAn ja Venäjän hästätä ympärillä. Molempien etu on heikko Eurooppa ja sen eteen he tekevät hommia.

      • Kimmo, kerran vielä, mitä olisit itse ratkaissut euroopan hyväksi, jos olisit ollut Brysselissä päättämässä. Kysyn vain , koska jo tiedät kaiken kaikesta ?

        • En minä tiedä kaikkea kaikesta. Koska en ole väyrynen. Tiedän vain jotain MH17:sta ym. siihen liitynnäisestä.

          Mutta jos olisin ollut EU:n päättäjä niin irakin farssin jälkeen olisin vastustanut muita samaan kaavaan menossa olleita pölhöyksiä.

          (Paska homma kun EU valuvikojen korjuu on vain kaukainen haave.)

  6. Kimmo. Minä en vedä mitään VENÄJÄn piikkiin enkä myöskään USAn johtajiin, mutta nyt juuri on tapahtumassa
    SUURIA paljastuksia kaikista viimeaikaisista sotarikollisista ja maan pettureista Amerikan Yhdysvaltoja vastaan.
    Jos pidättelesit sitä ”pasuunaasi hieman aikaa”, niin saamme lisätietoja, mitä siellä ”sotaoikeudessa on meneillään”. Se on paljon laajempi kuin monet osaavat edes kuvitella. Ukrainakaan ei siitä jää ulkopuolelle.
    Israel tulee saamaan oman kolhunsa kun kaikki on saatu päätökseen. Ihmiskuntia vastaan tehdyt rikokset
    alkavat paljastua, ja niihin syylliset joutuvat ankariin tuomioihin. Turhaa mainita enempää tällä kertaa.

  7. > Hyödyllinen tapa arvioida kirjoittajien
    > luotettavuutta on selvittää, miten oikeaan osuviksi
    > heidän aiemmat analyysinsä ovat osoittautuneet.

    Itse pidän tärkeänä kirjoittajan riippumatto­muutta. Sitä, että hän omaa älyään käyttäen päätyy johonkin loppu­tulemaan tai ennusteeseen.

    Matkijoita eli ”seuraajia” on toimittajista 98 % niin kuin koko väestöstäkin yleensä. Tämä on ihmislajin geneettinen ominaisuus eikä siitä voi päästä eroon. Vallan mielistely tuo helpon leivän pöytään. Ansaitse­matonta palkkaa. Vallan mielistelykin on vain yksi elämän selviytymis­strategioista.

    Tärkeämpää kuin laskea ”oikeaan osumisen” prosentteja on ymmärtää kirjoittamisen ja sillä elämisen logiikka, selviytymis­strategiat. Matkija-kirjoittajat ovat erään­lainen hunajaa etsivä mehiläis­parvi. Se suuntaa aina sinne, mistä hunajan saa helpoimmalla.

    • 3 mk:n miehen analyysi sopii myös demokratiaan. Samasta geneettisestä ominaisuudesta johtuen demokratia ei toimi.

  8. Maailman taloudellista ja poliittista järjestelmää pyörittää 13 keskeistä globaalia investointipankkia jotka käytännössä johtaa eun hiekkalaatikkodemokratiaa ja sitä kautta myös suomen hiekkalaatikkodemokratiaa velkaannuttaen niitä saaden ne riippuvaisiksi itsestään ja keräämään kansalaisten verorahat näille globaaleille investointipankeille. Eussa suomi on velkaantunut 150 kertaisesti liittymisestä lähtien ja kaikkia valtion vastuita jokaisella veronmaksajalla on 100000 euroa. Lisäksi eu on säätänyt lain että konkurssin uhatessa pankin ei tarvitse maksaa asiakkaan säästöjä asiakkalle eli pankki voi mitädöitä ne. Ehkä mh17 ja Skripalin tapaus on tätä investointipankkien pyöritystä mikä näkyy ukrainan sotana ja venäjän ehkä perusteettomana syyttelynä ja onhan se korvike suomalaisille että voi keskittyä naapurin mollaukseen eikä tarvitse ajatella oman maan tilannetta.

    • Hyvin sanottu. Mutta ellei kansa ala tajuta omaa itsemurhaansa niin mitään pelastusta ei ole.
      Vain irtaantuminen EU:sta, oma raha ja pankki ovat pelastus mutta niitä ei puolueet ja eduskunta aja jolla on ylin valta maassa.
      Ainoa puolue jolla ne ovat tavoitteena on IPU mutta se ei ihmisiä kiinnosta. He haluavat mieluummin velkaantua ja ajaa maan perikatoon.

  9. Pankkien pyöritykset ovat alkaneet laulamaan suruvirsiä, Jacob Rothschildin viimeisen paljastuksen mukaan.
    Vanhus tietää aikansa olevan lopussa, ja ehkäpä siksi puhdisti hieman omaatuntoansa (jos sen teki), mainiten
    ennustuksen kaiken pankkijärjestelmien romahtamisesta maapallon lajuisesti. Rahojensa kanssa pelannut
    mies on perinjuurin tietoinen miten se toimii, ja mitenkä ei. Se ennustus menee ”nappiin”, kaiken muun kanssa, mitä on juuri nyt meneillään USAn sotaoikeuksien syytösten kohteiden osilta. Halpakäyttöiset
    ”Giljotiinit käyttöön”, siin säästää sähkölaskuja.

    • Ei pankit romahda kun säästäjät ja veron maksajat takaa ne mutta jos takaajat menee bankrottiin niin silloin yleinen romahdus on mahdollinen

      • Ei pankkirakennukset romahda, mutta jos tallettajat vaativat säästönsä ulos pankkiholveista, niin niiden holvien kaiku on kuin tyhjää vaan, eikä sellainen pankki voi toimia, ilman rahaa. Niin kävi USAssa, ja tulee käymään uudestaan.

    • Pankkien ”maailmanlaajuinen romahtaminen” ei ole ennustus, vaan osa suunnitelmaa by Black Nobility. Yksikään valtio ei tule maksamaan valtiovelkaansa pois, koska koko rahajärjestelmä on huijaus. Ja surullista on tietysti se, että ko. huijauksella – eli rikollisten hallitsemalla virtuaalirahalla – ihmiset pakotetaan polvilleen tuloksena; New World Order!

  10. Päinvastoin kuin mitä meillä Brysselin korruptoimat maanpetturit ja heitä tukeva valtaVALEmedia valehtelevat, Viktor Orban sanoo Unkarin voivan olla ylpeä voituaan osoittaa, että (laiton) maahanmuutto voidaan pysäyttää:
    https://voiceofeurope.com/2019/01/hungary-can-be-proud-that-it-was-the-first-country-to-prove-that-migration-can-be-stopped-pm/

    Ks. myös ”Unkarin raja-aita torjuu laittomat siirtolaiset ”äärimmäisen tehokkaasti””,
    http://www.magneettimedia.com/unkarin-raja-aita-torjuu-laittomat-siirtolaiset-aarimmaisen-tehokkaasti/

  11. Kirjojen kustantaminen suomeksi ei ole kaiketi kovin hyvä busines. Ystävällä on sitten pöydällä Masha Gessenin ja Luke Hardingin kirjoja suomennettuna. Molempien tapa oientaa totuutta saa kritiikkiä asiantuntijoilta. Saakohan kustantajat tukea näiden kirjojen julkaisemiseen? Nehän tukevat käsitystä Venäjästä rosvovaltiona.

    • Taistelu Rosvokoplan (Nwo-mafian) ja kansalaisten välillä kiristyy koko ajan ja kopla on voitolla. Ainoa keino musertaa sen valta on saada kansan enemmistö tukemaan voimia jotka panevat koplan kahleisiin.
      Pitäisi löytyä joku karismaattinen ’orbani’ joka saa kansan enemmistön taakseen ja ottaa vallan kansan käsiin. Sellaista ei kuitenkaan ole näköpiirissä ja jos olisi niin kansa ei ole vielä valmis antamaan tukeaan. Kurjuus ei vielä ole riittävän syvää.
      Toinen mahdollisuus olisi että kansa miehittää eduskunnan kokonaan toisen tyyppisillä edustajilla jotka ajavat kansan eikä mafian asiaa.

    • Niko, oliko niitä kirjoja enemmältikin? Bibliofiilina (yli 10.000 nidettä) olisin kiinnostunut…

  12. Valtamedian ’Neljän kopla’ Nwo-mafian tukijana
    Suomalainen mediakenttä on vahvasti keskittynyt neljän suuren toimijan välille. Suomi elää YLE:n, Alma Median, Bonnierin ja Sanoma-konsernin luomassa utopiassa, valheessa jossa ei ole sijaa todelliselle analyysille asioista. Tarkoitus on vain luoda näennäisdemokraattista illuusiota niin, ettei todellinen tieto pääsisi laajojen kansanjoukkojen tietoon.
    Tämä kopla vaikenee tärkeistä poliittisista tapahtumista, talouskriisien todellisesta luonteesta, hallituksen aktiivisesta unohtamisesta kun kansalaisten verovaroja käytetään pankkien tukipaketteihin. Se panostaa hömppäviihteeseen eli pääosin amerikkalaisten tajuntaamme turruttavien sarjojen tyrkytykseen joilla massoja mädätetään.
    Tämä media ei ihmetellyt kuinka Jyrki Kataisen hallituksella oli varaa työntää miljardeja euroja kreikkalaiseen korruptioon, mutta ei mitään suomalaisen telakkateollisuuden pelastamiseen. Mitään kritiikkiä Kataisen onnettomasta johtamisesta eurokriisissä ei kerrottu neljän koplan medioissa.
    Lisäksi Suomessa Kataisen hallituksen säästötoimet johtivat liikkuvan poliisin ja monien armeijan varuskuntien lakkauttamiseen.
    Miten Suomella oli varaa tukea Kreikkaa, Espanjaa tai Portugalia, mutta ei omaa maataan?

    Tervejärkinen lopettaa maailmankuvansa vääristymisen ja kieroutumisen pelossa tämän median seuraamisen pelkästään jo näiden faktojen pohjalta vaikka muitakin tuoreita valheita löytyy, joista voisi kirjoittaa paksun kirjan.

    • Tuo neljän kopla Brysselin Pravdan johdolla, sekä tietyssä määrin muukin valtaVALEmedia tukee valepropagandallaan Brysselin korruptoimia maanpettureita, jotka ovat ajamassa maatamme ja kantasuomalaisia tuhoon mm. lopunkin kansallisomaisuutemme ryöstämisellä ja EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisella valkoisella kansanmurhalla.
      Tuohon neljän koplaan voi viidenneksi lisätä varsinkin Ylen, jonka avulla rikolliset vallanpitäjät käyvät propagandasotaa meitä vastaan meidän verorahoillamme – ennenkaikkea monikulttuuri-aivopesulla ja muulla kulttuurimarxistisella rappiopropagandalla. Ylewatch-blogisti on jo vuosien ajan ansiokkaasti paljastanut Ylen avulla käytyä propagandasotaa meitä ja maatamme vastaan, http://ylewatch.blogspot.com/

  13. Ihmiskunnan vanhin keksintö on rikollisuus, ja sen suunnittelu. Rooman ajoilta asti on ollut salaisia ”diilejä”, kansalta salassa. Ihmisellä ei ole halua eikä taitoa ”hallita toista ihmistä” teokraattisesti, siitä vain on kysymys.

    Raskaan työn raatajalla on vain harvoin aikaa mietiskellä kaikenmaailman juonia, koska hiki valuu silmille, elatusta hankkiessa. Toisin on ”yläkammioissa,ilmastoiduissa tiloissa”, missä kaikki on hyvin, vaikka ei tekisi mitään leipänsä eteen, hyväpalkkaisia lomia odotellessaan.

    Hallitsijoiden ero hallittaviin on kuin Coloradon syvät rotkot, ja jatkavat syöpymistään yhä syvemmälle. Miten muutat systeemit, jotka on kirjoitettu maan lakiin, jonkinlaisena ”perustus-lakina”. Kansan-nousut tukahdutetaan lyhyessä ajassa, ja sama jatkuu. Kauniita vaali-unia vaan?

  14. The Convergence Hoax — Nwo harha
    GUILLAUME DUROCHER
    http://www.unz.com/gdurocher/the-convergence-hoax/
    … The point is to be realistic and to have good policies on that basis. The “convergence assumption” creates tremendous amounts of psychic pollution in the policymaking process and leads to perpetual disappointment.

    The convergence assumption often leads less developed nations to want to adopt “get-rich-quick” schemes through Western loans, forced industrialization, or “great revolutions” which in the end set them back even further. More ominously still, if one has egalitarian assumptions, someone must always be scapegoated for the Third World country’s failure to achieve Western standards of living, and I don’t need to tell you who is the go-to fall guy.

  15. Trump’s Biggest Lie?

    … In other words: US President Trump, who is famous for exaggerating the harms that huge numbers of undocumented immigrants cause, must certainly be at least conscious of the fact that those floods of millions of Muslim refugees into what he calls here “the rich countries that so greatly benefit from what we are doing,” are “mostly from Iraq, Syria, and Afghanistan,” and that those refugees have been fleeing countries that the US Government had invaded, and that the US Government still does occupy, by thousands of American troops and constant supplies of weapons. America’s invasions created this crisis for EU nations. Trump demands that those European countries be grateful for those millions of refugees, from countries that he bans or discourages from sending any refugees into the United States. Hypocrisy worse than that, can’t be imagined.

    He thinks that those European countries ought to be grateful for America’s having caused in Europe this refugee crisis, which is tearing the EU apart.

    …It’s people like them, and the billionaires who control the major US ‘defense’ contractors such as Lockheed Martin, and who control America’s international extraction corporations such as ExxonMobil, who benefit from America’s rabid militarism. It’s not “the rich countries” of the EU. And Trump’s denial, of this barbaric historical fact, is actually his biggest of all of his big lies.

    Without being honest to the public, no government can be a democracy; it can only be a corrupt dictatorship. And that’s what America now actually is.

    https://www.strategic-culture.org/news/2019/01/16/trump-biggest-lie.html

  16. Pelkkään bisnekseen tottuneen miehen on vaikeaa ymmärtää kieron politiikan hienouksia. Se kaikki ottaa aikaa, sen huomaa siitä miten Trump kehittyy paljastaessaan entisiä, ja nykyisia rikollisia maan petoksista kansaansa kohtaan. Nyt vain on oltava kärsivällinen ja odottaa Trumpin, (vihjausta) Clinton-parin saarrosta
    vastuuseen lukemattomista rikoksista hallitessaan korkeimpia asemia. U-Tube sivuilla siitä on kiivasta keskustelua, puolesta ja vastaan. Huomattavin kysymys on se, miksi ne (kaikki) entiset johtajat ovat
    yhtäkkiä lopettaneet soittamasta suutaan yleisillä kanavilla. Ovatko he pitkällä matkalla johonkin?
    Ovatko he piilosilla, mikä on erittäin harvinaista ? Syytettyjen ilmeet Bush vanhemman hautajaistilaisuudessa antaa jonkinlaisen vihjeen siitä miten järkyttäviä uutisia he saivat osakseen. Onko
    heidät koottu ”saman katon alle vastaamaan pitkäaikaisista teoistaan”, (rikoksistaan) ? Saaga jatkuu.

  17. British Stopped Hitler’s Removal in 1938
    The Illuminati Jewish banking power based in London wanted a world conflagration. Hitler was their arm’s-length agent.
    Mankind is in the baneful grasp of the Illuminati central bankers. The Second World War is usually depicted as a struggle to save ”civilization” from Nazi barbarism. In fact, the war had a satanist end in itself, a horrifying degradation of humanity designed to advance a tyranny more subtle than the Nazis, but not totally different.
    https://www.henrymakow.com/2019/01/British-saved-hitler-from-German-army-coup.html
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=106379

    The Jewish Hand in the World Wars, Part 1
    ”In 2006, an inebriated Mel Gibson allegedly said this: “The Jews are responsible for all the wars in the world.” There followed the predicable storm of anti-anti-Semitism, ad hominem attacks, and various other slanders against Gibson’s character.
    But virtually no one asked the question: Is he right? Or rather this: To what degree could he be right?
    http://www.unz.com/article/the-jewish-hand-in-the-world-wars-part-1/

    Kommenttina tuohon voisi sanoa, että tilanne Amerikassa ja Euroopassa, Lähi-idästä puhumattakaan, tukee selkeästi artikkelien kirjoittajia ja Gibsonia.
    Myös koko läntisen kulttuurin alasajo ja mätäneminen tuskin on pelkkä sattuma vaan sen takana toimii kiistatta joku taho joka haluaa kaiken vallan itselleen tuhoamalla muut.

  18. Hyvä juutalaisen perhelääkärin luonnekuvaus Hitleristä ja hänen perheestään josta paljastuu täysin erilainen mies mitä valtamedia on meille syöttänyt
    ’My Patient, Hitler’
    A Memoir of Hitler’s Jewish Physician
    http://www.ihr.org/jhr/v14/v14n3p27_bloch.html
    Eduard Bloch
    ”My Patient, Hitler,” by Dr. Eduard Bloch ”as told to J. D. Ratcliff,” originally appeared in two parts in the March 15 and March 22, 1941, issues of Collier’s magazine. In those pre-television days, Collier’s was one of the most influential and widely-read periodicals in the United States. Regarded by serious historians as an important primary historical source about Hitler’s youth, this essay is cited, for example, in the bibliography and reference notes of John Toland’s acclaimed biography, Adolf Hitler (Doubleday, 1976). It is also cited as a source in Robert Payne’s study, The Life and Death of Adolf Hitler (Praeger, 1973) and in Louis Snyder’s Encyclopedia of the Third Reich (McGraw Hill, 1976). While frankly describing the devastating impact of Hitler’s anti-Jewish measures on his own life and career, Dr. Bloch also writes about the teenage Hitler with an honesty and sensitivity that would be almost unthinkable in any large-circulation American magazine today. The complete text of the original two-part essay, including original subtitles, is reprinted here, with only a few minor additions in brackets.

    Tuon linkin artikkelin pohjalta voisi ajatella että ylihuolehtivan äitisuhteen ja taiteilijan uran pettymysten takia Aatu ei myöhemmin saanut otetta elämästä ja pettyi maailmaan, ajautui ihmisvihaan joka kohdistui erityisesti juutalaisiin jotka olivat suurelta osin vastuussa siitä kovuudesta ja muiden hyväksikäytöstä joka kapitalismia hallitsee.
    Juutalaisvihaan huipentunut pettymys sai konkreettisen ilmiasun natsi puolueessa jonka johtoon Aatu nousi. Sille oli myös hyvät perusteet maailmansodan mielivaltaisen rauhansopimuksen pohjalta jonka tarkoitus oli tuhota Saksa ja jonka laatimisessa sionisteilla oli keskeinen rooli kuten koko 1.maailmansodan synnyttämisessäkin.
    Missä määrin Aatu oli tietoinen ja vastuussa natsien hirmuteoista on eri asia kuten myös se oliko hän ulkopuolisen sionistieliitin kontrollissa ja teki yhteistyötä sen kanssa karkoitaakseen maansa juutalaiset Palestiinaan jonne Britannia oli perustamassa Israelin valtiota joka hanke kaipasi juutalaisten pakottamista pois Saksasta ja Euroopasta Palestiinaan.

    The Jewish Hand in the World Wars, Part 1
    ”In 2006, an inebriated Mel Gibson allegedly said this: “The Jews are responsible for all the wars in the world.” There followed the predicable storm of anti-anti-Semitism, ad hominem attacks, and various other slanders against Gibson’s character. But virtually no one asked the question: Is he right? Or rather this: To what degree could he be right?
    http://www.unz.com/article/the-jewish-hand-in-the-world-wars-part-1/
    Paljastava artikkeli sionistien ja natsien yhteistyöstä WW2:ssa .. The Holocaust as Trauma Brainwashing
    In the 1960’s the Jewish philosopher, Hannah Arendt, was slandered and ostracized when she concluded that ”almost without exception” the Jewish leadership were Zionists who cooperated with the Nazis.
    Israel’s most potent psychological weapon is the Holocaust.
    As a psychological weapon, the holocaust also serves an array of NWO causes.
    https://www.henrymakow.com/270103.html

    Was Hitler an Illuminati Agent?
    https://www.henrymakow.com/001399.html

  19. Ron Unz Discusses His Recent Game-Changing, Taboo-Busting Articles About Jewish Power and History
    ”(The) articles (generated) nearly half a million page views of readership over that short period …  Even more remarkably, (they) provoked nearly 13,000 comments, totaling an astonishing 1.8 million words of text.”
    https://russia-insider.com/en/ron-unz-discusses-his-recent-game-changing-taboo-busting-articles-about-jewish-power-and-history

    Nuo Unzin artikkelit luettuaan maailma alkaa näyttää aika lailla erilaiselta kuin ennen lukemista.
    Niistä tulee vaikutelma että niiden kirjoittaja uskaltaa puhua siitä mistä pelkurit ja valtamedia vaikenevat. Ne kun saisi suomenkielisinä.

  20. Wikipedia ainakin on yksi varmimmista totuuden vääristäjistä mitä tulee valtaeliitin hankkeisiin. Kaikki niihin liittyvä tieto on wikissä muokattu siten ettei kansa pääse totuuden jäljille.
    Totuuden esiin tuominen on leimattu kansan kiihottamiseksi.
    Yksi hyvä esimerkki on tässä
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Magneettimedia
    Aivan ala-arvoista ja perätöntä tietoa muka ’kansan kiihottamisesta’

    Yllä siteerattu Ron Unz varmaan nauraisi makeasti ko. tiedon wikistä lukiessaan.

    • Wikipediaa voidaan verrata luotettavuudessaan ”raamatun vanhaan testamenttiin”. Sieltähän ne
      väärennykset saivat alkunsa. Eipä silti pilkkuja sekä pisteitä on siirrelty myöskin uudemmalla puolella.
      Siis olen tehnyt oman johtopäätökseni, onko koko raamattu tosiaankin totuutta, vai ”EI” ? Se joka on
      asioista eri mieltä, tuokoot omat todituksensa esille. Klaaratakseni asiaa pitemmälle, voihan olla että
      alkuperäiset ”kääröt”ovat olleet rehellisesti totuudenmukaisia, mutta niiden kääntäjät ovat antautuneet
      saatanalle, väärentäen ne tulevaisuuttaan silmälläpitäen, joiden seurauksia me nyt olemme todistamassa.

  21. Liittyen noihin ylempiin kommentteihini
    Ettei saisi – vaikka varmaan on jo saanut vaikka olen todennut että en vihaa muuta kuin vääryyttä ja pahuutta – antisemin leimaa niin haetaan tueksi ihan juutalaista verta.
    Mitähän wikipedia tähän sanoo? Olisi syytä panna M-mediaa koskevalle sivulle tämäkin ja muitakin Makowin näkemyksiä

    Russian Jews Felt Entitled to Goy Property — Venäjän ’jutikat’ pitivät itseään oikeutettuina goimien omaisuuten, sen rosvoamiseen siis

    In pre-revolutionary Russia, Jews followed the Talmudic prescription that Gentile property is a “free-for-all” for Jews who, for a fee, are pre-authorized by the town council (“The Kahal”) to finagle it. This is the beating heart of Talmudic Judaism and the inspiration behind the New World Order.

    Most Jews are unaware of this and would deny it, just as most goyim would deny that their so-called leaders have joined in this satanic plot to rob humanity of its birthright.

    “The possessions of the goyim are like an ownerless desert, and everybody [every Jew] who seizes it, has acquired it.” – Babylonian Talmud, IV/3/54b

    “Our goal is to gradually absorb the wealth of the world.” – Cecil Rhodes, a Freemason.

    In the “Protocols of the Learned Elders of Zion” (17) this passage occurs: “Even now our brothers are under obligation to denounce apostates of their own family or any person known to be opposed to the Kahal. When our kingdom comes, it will be necessary for all subjects to serve the state in a similar manner.” Is the Jewish “Kahal” the Modern “Soviet”? ‘The International Jew’, Chapter 15.

    “The word Kahal is Kehillah in Hebrew. It is the local branch of the Sanhedrin in every community where Jews live, through which they are controlled without their knowledge. ” Henry Klein, A Jew Exposes the World Jewish Conspiracy, p. 7

    Communism was/is simply a mask for the confiscation of Gentile wealth. The same applies to Zionism, a mask for the theft of Palestinian property.

    Disclaimer: Why do I, a Jew, help expose this information? Because this is not who I am, nor who my family or Jews I know, are. I am the inventor of Scruples, a game based on 1200 moral dilemmas.
    However, this is what the Masonic Jewish bankers and their flunkees, many of whom are Jewish, are up to.
    This dispossession of humanity, beginning with the spirit, and ending in some gulag or nuclear conflagration, is happening. I could remain quiet. I sound this alarm as an act of love, for Jews and non-Jews alike.

    By Henry Makow PhD. – April 8, 2008
    In 1869, Jacob Brafman, a Jewish convert to Christianity published a book in Russian about the Jewish communal organization, “The Kahal” which suggests that Organized Jewry conspired against the Gentile population. Like most books of this kind, it is no longer available.

    ”THE KAHAL”
    Brafman’s book was based on a thousand internal documents of the Kahal. Its most startling revelation:

    The Kahal followed the Talmudic prescription that Gentile property is a ”free-for-all” for Jews who, for a fee, are pre-authorized by the town council (”The Kahal”) to finagle it. Obviously a source of anti-Semitism, this may explain the true predatory nature of Communism (and the New World Order) behind the idealistic-sounding window dressing.
    — linkistä lisää
    https://www.henrymakow.com/communism_disguises_illuminati.html
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=121176

  22. Tiedoksi niille hyväuskoisille jotka haluaisivat presidentin vaihdon. Ron Unz on aivan yhtä vahva juutalainen
    politikko kuin on itsensä kuuluisaksi tehnyt Henry Kissinger.

  23. ”Son of a Bitch” TRUMP is Genius ! TRUMP löysi 14 biljoonaa rakentaakseen Mexicon aidan.
    Eikä mene taalaakaan veronmaksajien rahaa siihen hommaan. Colombian huumejohtajan
    ”EL CHAPOn” vangitsemisen jälkeen, roiston rahat kuuluvat USAn valtiolle. Mitäs siihen
    sanovat vasemmistolaiset. Varmaan sekin on moraalitonta käyttää ammattirikollisten
    varoja yhteiseksi turvallisuudeksi USAn kansalle. Ihan naurattaa koko yksinkertaisuus.

  24. Mielipuolisuutta koko sionistien saavutusten hakeminen. Eivät hekään elä IKUISESTI, vaan kuolevat
    omiin saasteisiinsa samoin kuin jokainen ihminen maapallolla. Jossakin, myöskin heille tulee seinä vastaan.
    Varsinkin nyky-ISRAEL missä on suuret joukot HOMOJA, joilla ei ole mitään mahdollisuutta jatkaa sukuaan.
    Sellainen todellisuus on heiltä mennyt ohi, valtansa himoitsemana.

  25. USAn päähallituksen jäsen Jason Chaffetz on tehnyt videokokoelman USAn ”Veroviraston, (IRS) rikollisesta painostuksesta republicanien politikkoja vastaan”. Siis toisinsanoen USAn perustuslaki ei nähtävästi koske Vasen- Demokraatteja. Veroviraston voiman-näytöstä kansaansa kohtaan on paljon todisteita vuosikymmenien ajoilta. Sekin ”YKSITYISTEN OMISTUKSESSA samoin kuin FED”. Federal Reserve Banking System on täydellisesti juutalaisen ylimistön hallinnassa jo 30 luvulta asti. Kauhistuttavia asioita paljastuu nykyään tietokoneen avulla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here