Tulsi Gabbard, Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokkaaksi pyrkivä kongressiedustaja, varoittaa sekaantumisesta Venezuelan sisäisiin asioihin.
Gabbard muistuttaa, että Yhdysvalloilla on kaikkialla maailmassa katastofaalinen sotilaallisten väliintulojen ja hallinnonvaihtojen historia. Hän jatkaa, että Yhdysvaltain toimet ovat tuoneet kärsimystä miljoonille ihmisille, vieneet supervallan vararikon partaalle, tuottaneet häpeää amerikkalaisille sotilaille ja heikentäneet maan kansallista turvallisuutta.
Tulsi Gabbard vaatii tämän politiikan lopettamista. Hän sanoo tukevansa venezuelalaisia demokratiapyrkimyksissään, mutta hänen mukaansa Yhdysvaltain tehtävä ei ole päättää Venezuelan johtajasta eikä myöskään uhata sotilaallisilla toimenpiteillä. Venezuela ei muodosta uhkaa Yhdysvalloille, eikä kongressi ole antanut valtuutusta sotatoimille maata vastaan. Gabbard korostaa, ettei Yhdysvalloilla ole oikeutta loukata Venezuelan suvereeniutta.
Gabbardin mukaan presidentti Trumpin pyrkimys vaihtaa Venezuelan hallinto uhkaa myös pyrkimyksiä saada Pohjois-Korea luopumaan ydinaseohjelmastaan. Pohjois-Korea on pitänyt ydinpelotetta ainoana pidäkkeenä Yhdysvaltain johtamalle hallinnonvaihto-operaatiolle.
Lähde Tulsi Gabbard (31.1.2019): The United States Needs to Stay Out of Venezuela |
Kuva Tulsi Gabbardista puhumassa kansalaisvapauksia käsittelevässä tilaisuudessa vuonna 2013: AFGE (CC BY 2.0)
Tulsi Gabbard on ilmeisesti yksi varsin harvoista korkean moraalin omaavista yhdysvaltalaisista poliitikoista.
Eipä hänenlaisiaan Suomestakaan kovin montaa taida löytyä.
T.Etsijä, en voi tuohon,muuta kuin pidätän hengitystäni. ”Honest man no longer, Walks the earth” ! Tietenkään se ei koske meitä. Samoin sanoi mustalais-Kallekin, lukiessaan kylttiä ”Tervetuloa Tampereelle”.
Korkeat moraalikäsitteet ? Tulsi hyväksyy ”same SEX marriage” unionin. En tiedä paljoakaan hänen
synnyin-saarestaan SAMOAsta, ehkä homoseksuaalisuus on siellä arkipäivää ? On tämä planeettamme
kansakunnat muuttuneet eläimen asteelle, muuta ei voi ilmaista. Meidän johtajistomme koostuu
näköjään kieroontuneista pervoista. Odotan sitä päivää kun joku tyyppi avioituu komian ”Emakon
kanssa”, ja siihen ei sitten edes tarvita ABORTTIA jälkiseuraukseksi.
Sinne ehkä tarvittaisiin YK:n rauhanturvaajat.
Venäjä lienee jo lähettänyt ”Wagner”:n porukat verenvuodatusta varmistamaan.
Kimmo,annappas yksikin esimerkki missä YKoon Rähinän turvaajat, ovat saaneet mitään rauhaa aikaan. Sen haluan nähdä, ja panna se ylös, kovin ylös.
Kimmo, CIA on jo touhunnut Venezuelassa, vaikka ei sitä missään kerrota. Venezuelalla on tärkeää öljyä. Kaikissa maissa, joiden asioihin USA on seonnut, ensin CIA saa epäjärjestystä aikaan. Kun reihunta on alkanut aletaan pommitukset, ellei entinen hallitus kaadu. Viimeisimpiä valtioita: Irak, Libya, Syyria. Aina sekaantuminen on johtanut kehittyvän maan kurjistumiseen. Pahimmillaan syntyi ISIS, jota USA aseisti ja koulutti.
Oletko sinä KimmoK todellakin niin tonttu, että kuvittelet rauhan syntyvän siitä kun pyssymiehet huseeraavat kylissä….
Kun pyssymiehet lähtevät, niin ongelmt ovat moninkertaiset alkuperäistilanteeseen verrattuna, ja kansalliset luonnonresurssit ja poliittiset intressit on kansainvälistetty USA:n hyväksi. Venezuelan pilottiprojekti toteutettiin jo Irakissa.
Siis mikä on johtopäätöksesi tästä asiasta…?
Rauhanturvaoperaatiot on olleet erittäin menestyksekkäitä useissa maissa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_YK:n_rauhanturvaoperaatioista
Luultavasti niillä on vähintään saman verran ihmishenkiä pelastettu mitä USA ja Venäjä on pyssymiehillään toisaalla tappaneet.
Tehokkaampaan toimintaan vaadittaisiin että veto-oikeudet poistuu YK:ssa.
Nykyisinhän on tilanne se että ei ole tehokasta ja järkevää keinoa puuttua siihen jos jossain yksinvaltias ottaa vallan.
YK on voimaton koska useinmiten veto-oikeuden haltijalla on omat intressinsä pelissä.
jne.
Maduro ei ole yksinvaltias. On demokraattisilla vaaleilla valittu. Ei mahda mitään, jos Guidon porukka boikotoi vaaleja, kun kävi ilmeiseksi, että Maduro voittaa vaalit joka tapauksessa.
Venezuela on demokratia ja sen vaalit ovat hyvinkin läpinäkyvät. Tämän ovat vahvistaneet mm. Jimmy Carterin säätiö ja onpa siellä ollut lukuisia vaalitarkkailijoita niistä EU-maista, jotka nyt hyppäsivät jenkkikelkkaan. Aikaisemmin ei ollut heillä valittamista – kumma kyllä nyt yht’äkkiä on.
Tässä on sama tilanne kuin Ukrainassa. Ennen Maidania oli vuoden sisällä tulossa vaalit. Eivät voineet EU:n ja USA:n voimakkaasti tukeneet vallankumoukselliset odottaa niitä, kun olisivat todennäköisesti ne demokraattisesti taas hävinneet.
Että Venezuelassa olisi taas presidentin vaalit kuuden vuoden sisällä. Mutta amerikkalaisten tukema Guidon juntta ei tietenkään niitä uskalla odottaa. Tappio kun on liian todennäköinen.
J. Lind, tietosi Ukrainasta on naurettavan nurinperin. Ilmeisesti nojaa pelkkiin Venäläislähteisiin.
Luultavasti siis myös Venezuelasta faktasi on samasta bajamajasta kaivettua ja voin ne siksi sivuuttaa.
Lisään vielä että en ole perehtynyt Venezuelan asioihin. Enkä aio perehtyä.
Oletan ”demokratian” olevan samalla tasolla kuin Putinistaniassa. Mutta se on vain oletus.
Kiinnostukseni on asioissa jotkaon lähempänä Suomea
Venezuelan romahdus alkoi muutama vuosi sitten USA:n masinoimana. Tuolloin vallassa oli Hugo Chavez, joka kiletäytyi käymästä öljykauppaa jenkkien kanssa. Venezuela oli tuolloin hyvinvoiva ja rikas öljymaa, jolla oli myös huomattavat kultavarannot.
USA (=globalisti- siionistipankkiirit) aloitti mustamaalaamis-kampanjan syyttäen Hugo Chavezia diktaattoriksi. Chavez onnistuttiin poistamaan päiviltä (kuoli syöpään 2013), vaikka salamurhayritykset eivät onnistuneetkaan. Chavez oli pidetty ja arvostettu johtaja, joka ei suostunut kumartamaan pankkiireille. Eli ei suostunut luovuttamaan rahanluontioikeutta maansa ulkopuolelle. Aivan kuten Gaddafi Libyassa. Kumpikaan ei todellakaan ollut diktaattori, kuten valhemedia väittää.
Nyt USA on (taas kerran) onnistunut kauppasaarroilla ja ”oppositiota” rahoittamalla ajamaan maan sekasortoon. Jenkit (=pankkimafia) on luonut maan sisällä levottomuuksia ja järjestänyt mielenosoituksia Maduroa vastaan. Samalla siionisti-valemedia uutisoi jatkuvasti valheellista paskaa väittäen Maduron olevan diktaattori yms. Rikas öljyvaltio on vajonnut kolmansien maiden tasolle ja satanisti- pankkiirit valmistautuvat maan lopulliseen tuhoamiseen ja öljyn ja kullan haltuunottoon.
Näin viedään demokratiaa ja ihmisoikeuksia jälleen yhteen valtioon, joka ei ole suostunut luovuttamaan suvereniteettiaan saatanapalvoja-pankkiireille.
Näin on. Neokonnat menevät Troijan hevosellaan vielä toistaiseksi kutsumattomina ’viemään demokratiaansa’ aina sinne missä on jotain kahmittavaa,
Jos MADURO on niin suuri ”kansanmies”, niin miksi kansanjoukot kärsivät siellä nälkää? Vastatkaapa siihen koska jo kaiken tiedätte. Tuhansittain lähtevät kotimaastaan muualle hakemaan leipäänsä, jokin ei oikein mättää. Madurolla
näyttää olevan maansa armeija takanaan, ja se ei yleensäkään tiedä mitään hyvää tavallisille raatajille. Siellä pidetään kansa kurissa tuliasein. Tuleeko sellainen vallalle joskus Suomessakin, se aiheuttaa ajattelemisen aihetta. Fake media jytää hyvin Suomessakin, ja varsinkin SUOMESSA.
Jos Madurolla on ne kultavarat, niin pitäisihän ne käyttää kansan hyväksi, eikö niin ? Vaihtaisivat ne kullat
syötäviksi, jos Maduro on kerran niin pirun hyvä johtaja. Miksi totuuksia pitää peitellä ? Eihän minkään maan johtajalla ole oikeutta ”omistaa kansansa pankkitilejä”, ne varat ovat kansan yhteistä varallisuutta, ainakin
teoriassa? Suomessakin johtajat lisäävät kansan velkaa joka vuosi, summiin jota kukaan seuraavaksi valittu ei kykene tasoittamaan. On pakko ihmetellä heidän ”aivojensa toimintaa”, jos heillä sellainen on? KANSAN on
OTETTAVA VALTA HALLINTAANSA, talikot ja lapiot teräviksi, muuta mahdollisuutta ei ole. Koe-ajat ovat OHI.
https://www.rt.com/business/443516-boe-refuse-venezuela-gold/
”globalisti- siionistipankkiirit”
Juuri noin,Rotschild, Rockefeller & Co.
Rotschildhan on kasaarijuutalainen johtava sionisti, joka mm. hallitsee vähintäänkin läntistä maailmaa orjuuttavaa velkaponzi-rahajärjestelmää, johon maanpetturit kytkivät Suomenkin EU:n ja euron avulla.
”Samalla siionisti-valemedia uutisoi jatkuvasti valheellista paskaa…”
Kuten meillä ennenkaikkea Brysselin Pravda, takapirunaan sionisti-globalistien agendaa ajava bilderbergi Antti Herlin.
”Chavez onnistuttiin poistamaan päiviltä (kuoli syöpään 2013), , vaikka salamurhayritykset eivät onnistuneetkaan. ”
Yksi CIA:n salamurhamenetelmistä on saada laitettua tapettavan kehoon sopiva määrä radioaktiivista ainetta, joka aiheuttaa parantumattoman ja tappavan syövän. (Niin ilmeisesti tapettiin myös esim. ”liikaa tietänyt” Rauni Kilde-Luukanenkin. Samalla menetelmällä ilmeisesti Medical Mafia & Big Pharma tappoi ”liian tehokkaita” vaihtoehtoisia sairauksien parannusmenetelmiä kehittäneen kanadalaisen biofyysikko Hulda Clarkin.)
Kommenttini oli tarkotettu Makelle.
Herlin kulkee ”Siionistien eturintamissa”. Ei muuta tällä kertaa?
Kyllä se näkyy Brysselin Pravdassa, kun sitä jonkin aikaa seuraa ja varsinkin lukiessaan sitä myös rivien välistä!
Onhan se tunnettua miten jenkit ovat hääräilleet jo kauan ulkopuolella oman mantereensa. Ryöstöretkiähän ne kaikki ovat, kukkona tunkioilla. Trump on erimieltä
valloitusretkistä, mutta hänen on pakko suostua enemmistö-rikollisten suunnitteluista,
ainakin jollakin tavalla. Mikään, eikä kukaan ”vilpittömästi hyvää aikova”, voi hallita
kovinkaan pitkään, koska sehän ei kuulu politiikkaan. Politiikka on tuhoisaa kaikessa
muodossaan. Jos meitä hallittaisiin oikeudenmukaisesti, niin meillä ei olisi mitään syytä
tuhlata täällä aikaamme kommentoimassa asioita johon meillä ei ole mitään ratkaisuja.
Miksi trump sitten haluaa ”maailman”hyväksyvän Golanin kukkulat virallisesti Israelille.
https://theantimedia.com/golan-heights-netanyahu-bolton-trump-syria/
https://www.rt.com/op-ed/454231-golan-heights-oil-recognise/
https://www.youtube.com/watch?v=4slVoD_oGnA
Trumpin perheellä on vahvat kytkökset Genie Energyyn.
K. Tuomari, Yhdysvaltain talouspakotteet ovat heikentäneet Venezuelan taloutta aivan kuten aiemmin Iraninkin kansalaisten taloudellista pärjäämistä. Sitten vain valehdellaan valemediassa ja käännetään asiat toisinpäin.
Suomen ulkopolitiikasta päättävä taho on näyttänyt jälleen kerran tyrmistyneelle, ajattelevalle kansalle totaalisen moraalittomuutensa, selkärangattomuutensa asettuessaan virallisesti Marudoa vastaan. Ei riitä, että ollaan Suomen syöjiä, pitää syödä vielä Venezuelakin. Eiköhän sieltä jenkkien pankkimafian pöydiltä tippuisi joitain armopaloja, kun näin pitää nöyristellä ! Pöyristyttävää kaiken oikeustajun halveksimista ! Mafia on astunut Suomen ulkopolitiikkaan. Vain rikollinen raha ja valta ratkaisee !
Make tiivisti yllä erinomaisesti pähkinänkuoreen, mistä on todella kysymys.
Olisi ollut luontevaa Suomelle olla puuttumatta Venezuelan sisäisiin asioihin. En usko, että Suomen ulkoministeriöllä on maan tilanteesta puolueetonta tietoa. Ja vaikka olisikin, niin Suomen olisi syytä odottaa rehellisten vaalien tuloksia.
Otsikoiden mukaan Suomi on valmis tunnustamaan Guaidon presidenttiyden, jos Maduro ei suostu äänestyksiin. Suomi siis tunnustaa maan johtajaksi ihmisen, joka on itse itsensä nimittänyt tai huudattanut presidentiksi! Tämän alemmaksi ei kai voi kansainvälisessä diplomatiassa enää vajota.
Tapansa mukaan Helsingin Sanomat julisti Venezuelan kriisin hyvikset ja pahikset tämän päivän vallanvaihdoksia ja -kumouksia koskevassa artikkelissa, joka oli naamioitu puolueettomaksi tiedoksi.
Brysselin Pravda on ykkösijalla Suomen VALE-medioiden joukossa. Tänään (4.2.) se suoraan valehteli, että syksyllä 2015 Suomi mm. kansainvälisten sitoumuksiensa vuoksi muka ei olisi voinut käännyttää Tornionjoen yli tulevia ”pakolaisia” takaisin.
Dublinin sopimuksen perusteella PettUri Urpo olisi voinut käännyttää koko nuorista miehistä koostuvan rintamakarkurijoukon, 30000 henkeä suoraan takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin.
Tuskin olisi voinut. Luulen, että Sipilä ja Urpo olivat asiasta sopineet Ruotsin kanssa. Jos eivät sopineet, Ruotsi olisi todella katala naapuri, mitä en oikein usko.
Myös Ruotsissa on ollut ylikansallisia tahoja kumartava maanpetturihallitus jo kymmenien vuosien ajan.
Uudet äänestykset ukomaisten tarkkailijoiden laskiessa äänet, saattaisi olla eräs vastaus, mutta hyväksyttäisikö se, siitä on kysymys. Ei ainakaan vallassa oleva johtaja
sitä koskaan hyväksy pelosta menettää vaalit. Se sattaisi olla lähempänä ”Demokratiaa”, olemalla kerrankin rehellisempi.
Vangin sellistä kuuluu totuuksia. Olen samaa mieltä jenkkien hillumisesta joka puolella
tätä PALLOAMME. Nyt juuri USAn hallituksen jäsenet pumppaavat vihaa kansalle P-Koreaa vastaan, vaikka on hyvinkin kyseenalaista pilaavatko he Trumpin yritykset neuvotella ilman ennakkomaista vihaa P-koreaa vastaan. Trump yrittää ostaa AIKAA, ettei tilanne kärjistyisi Atomisodaksi jossa ei tule olemaan voittajia. Sitä eivät ”SOTAHAUKAT” hyväksy. Trumpissa näyttää olevan aimo annos ”hyvää tahtoa”, mutta miten päästä murhahimoisten kanssa rauhanomaiseen päätökseen, siihen minulla ei ole vastausta, koska oma asenteeni on poliittisia päätöksiä eroava. Valtaosa yhdysvaltojen päähenkilöistä ovat kuin ”sopulit rynnimässä tietämättään kohti jyrkännettä”, josta ei ole
paluuta. Yhtäläisyys kuvastuu myöskin muista valtiosta.
gabbardista semmonen havainto,että jotenkin taitaa olla d note listalla ihan suomessakin,kun hänestä ei valtamediat kirjoita mitään.kaikki turhuudet jotka ilmoittanu edes harkitsevansa osallistumisesta pressan vaaleihin,niin kyllä uutisoitu,mutta gabbard jääny huomiotta…jälleen osoittaa monen muun asian kanssa josta ei kirjoiteta,ja yhdessä vaietaan,että joku tota valtamediaa ohjailee,ja tod.näk. jostain suomen ulkopuolelta…heh,ja kaikki juurikin trollin merkit täyttävät kimmoK:aan ei nyt varmaan pääse syyttään venäjää tosta ohjailusta
Ainakin jenkit jo väittävät VENÄJÄn olevan jotenkin Venezuelan asioissa mukana, ainakin kauppasuhteissa. Mitä lienevät sieltä ostavansa, banaaneja varmaankin? Öljyäkin Venäjä voi ostaa venezuelasta, jos sitä saa halvemmalla kuin pumpata omat kaivot tyhjiksi.
Olishan se täällä meilläpäin uutisarvoinen asia jos VENÄJÄ ei oliskaan syyllistynyt mihinkään suuntaan. Sen päivän haluaisin nähdä.
Venäjällä on sijoituksia Venezuelan öljybisneksessä.
Tässä Maduron tekemä video, jossa hän kertoo mistä on kyse.
https://youtu.be/BaP_PbSdLqY
Venezuela on historiallisesti ollut vaarassa öljyn takia joutua perikatoon kun sieltä löydetty öljy yksipuolisti tuotannon rakenteen öljyn ja sen sivutalouden tuottamiseen ja lisäksi raskaan teollisuuden tuotantoon ja muut tuotannonalat jäi sitten sivuosaan jota ei paljon aktiivisesti kehitetty. Kehitys on alkanut 1900 luvun alusta ja talous on seurannut öljyn hinnan vaihteluja ja kun öljyn hinta putosi 30 dollariin niin katasrofi oli valmis ja vastatoimet katasrofin torjumiseksi väärät ja johti venezuelan talouden nykytilaan kuten kävi muillekin pelkästään öljyntuottajamaille. Nopeaa ratkaisua ei venezuerlan talouden korjaamiseen ei ole ja tämä presidenti vaihtopelleily tulee vain pahentamaan venezuelan kansan kurjistumista lännen pakotteineen.
Joku aina haluaa jostakin jotakin ja tyhmiltä sitä saa jopa ilman ylimääräistä meteliä.
USA on nyt siirtänyt regime change-sotansa fokusta Venezuelaan, mutta valmistelee samanaikaisesti uutta sotaa Syyriaan.(vrt. The 116th US Congress is preparing a new war against Syria https://www.voltairenet.org/article204951.html Lähi-Itä ei ole vielä aivan kokonaan rauniona
Voltaire.net esittää kartan https://amerika21.de/analyse/221552/usa-invasion-venezuela
joka osoittaa USA :n aikomuksen tuhota sodissa kartalla vaaleanpunaisiksi maalattujen alueiden (Non-integrating Gap Countries) kuten Lähi-Idän sekä Karibian altaan valtiolliset rakenteet jottei niissä olisi enää minkäänlaista poliittista valtaa. Kartta on Thomas P.M. Barnettin vuonna 2003 Pentagonille konferenssissa esittämästä Power-pointista.
Diese Karte zeigte Thomas P. M. Barnett, Assistent von Admiral Arthur Cebrowski, während einer Konferenz im Pentagon im Jahr 2003. Alle Staaten der rosa Zone sollen zerstört werden. Nach dem ”Erweiterten Nahen Osten” bereiten sich die US-Strategen vor, das ”Karibik-Becken” in Schutt und Asche zu legen.
Quelle:
voltairenet
Meyssanin näkemys on että toisin kuin arabeilla Lähi-Idässä, venezuelalaisilla on vielä mahdollisuus havaita manipulaatio ja ryhtyä vastarintaan jotta maan suvereenisuus säilyy.
Toivotaan että M on oikeassa
Eihän ne pysy erossa Lähi-idästäkään jonne ovat rakentaneet mahtavan valvontakeskuksen Irakiin
Nahost
Trump: USA wollen Truppen im Irak halten, um Iran zu ”beobachten”
”Wir werden weiter beobachten und wir werden weitersehen. Wenn es Ärger gibt, wenn jemand Atomwaffen haben oder andere Dinge tun will, werden wir es wissen, bevor sie es tun.
— Maailmanpoliisin virkaa siellä hoidetaan ja Trump on innolla mukana Israelin saappaiden nuolijana
https://deutsch.rt.com/der-nahe-osten/83686-trump-usa-wollen-truppen-im/
Länsimediat kuten YLE pyrkivät jälleen salaamaan asioita kuten että Venezuela ei myy enää öljyään dollareissa vaan Kiinan yuaneissa.
https://deutsch.rt.com/meinung/83648-dr-gniffkes-macht-um-acht-untergehen-mit-mann-maas-venezuela/
Das wahre Motiv der USA erwähnte sie ohnehin nie: Öl aus Venezuela wird an chinesischen Börsen gehandelt, gegen chinesische Yuan, und nicht mehr gegen Dollar in New York. Washington fürchtet um den Wert des Petro-Dollar und weiß zugleich, dass Fracking-Öl und Fracking-Gas aus US-Quellen im Welthandel langfristig nicht konkurrenzfähig sind und die Zukunft der US-Energieproduktion damit ungewiss ist.
Se että Venäjä on mukana Venezuela kriisissä johtuu siitä että CITCO , Venezuelan valtionyrityksen PDVSAn tytäryhtiö, on Venäjän Venezuelan valtiolle antamien lainojen takuuna. Nyt kun USA otti haltuunsa bensa-asemaverkoston (CITCO) USA:ssa se samalla julisti kauppasodan Venäjälle. USA ohjasi heti CITCON tuotot suljetuille tileille, johon Maduro vastasi sillä että öljytankkereiden on maksettava ennakkoon öljynsä ennekuin poistuvat Venezuelasta.
Rosneft-Konzern ist der hauptsächliche Vermarkter des venezolanischen Öls. Indem John Bolton und Finanzminister Steven Mnuchin das venezolanische Tankstellennetz CITGO in den USA praktisch beschlagnahmen – CITGO ist eine Tochtergesellschaft in Venezuelas Staatskonzern PDVSA – erklären sie Caracas und Moskau zugleich den offenen Handelskrieg. Hier geht es um hunderte Milliarden Dollar: CITGO gehört zu den Garantie-Effekten für die russischen Staatskredite, denen die Regierung Maduro ihr Überleben trotz der Embargo-Politik der USA verdankt.
CITGO darf jetzt zwar weiterhin Öl aus Venezuela importieren, der Erlös geht aber auf US-kontrollierte Sperrkonten. Maduro reagierte prompt: Öltransporte in die USA sind nur noch gegen Vorkasse erlaubt – beim Ablegen der Tanker in Venezuela.
Make ja muut ? Olipas ”sydäntä särkevä esitys” Venezuelan diktaattorilta. Maduro otti vallan väärentämällä vaalitulokset, ja sen jälkeen hallinnut omaa kansaansa armeijansa voimin, käsitellen ihmisiä kuin teuraskarjaa. Parhaat todisteet ovat liiankin selvästi esillä, siksi sitä ei nähdä. Venezuelassa on niin paljonvarallisuutta, joka takaisi jokaiselle maan henkilölle suunnattomat varat, mutta mitenkäs siinä meni? Kansalaiset kärsivät nälkää, ja sen tähden poistuvat maasta tuhansittain. Mihinkä menevät öljyn myynnistä kerätyt varat, Maduro senkun lihoo, nauttien parhaista pihveistä palvelusväen kuolatessa sitä katsellessa. Olemalla puolesta taikka vastaan ei muuta mitään Venezuelan tilanteessa. Kolmas M-sota voi alkaa mistä syystä tahansa. Maduro esitti suoran uhkauksen USAn hallitukselle aseellisesta selkkauksesta. Maduro
esiintyi kuin jyrkäteen reunalla killuva ”Desperado”imartelemalla USAn kansalle.
Maduro kehitteli itse omat vaikeutensa olemalla AHNE. Nyt se on liian myöhäistä ”rypistellä kun on lasti
housuissa”. Monen maan johtajat sokaistuvat valtaansa, eivätkä huomaa sitä itse, eivätkä lähimmät
”uskotutkaan uskalla oikaista hohtajaansa”, pitääkseen päänsä. Sama toistuu historiassa selvästi. Joka toiselle
kuoppaa kaivaa, ”jokatoiselle ei”,heh.
”Maduro kehitteli itse omat vaikeutensa olemalla AHNE. Nyt se on liian myöhäistä ”rypistellä kun on lasti
housuissa”. ”
Varmaan totta mutta on myös helpompaa tuoda Troijan heppa taloon jossa on huono isäntä.
Ja ainahan jenkki, siis rappari-sionisti, tekee pohjustustyötäkin omalle hepalleen.
Jo Hugo chavezin aikana alkaneilla kauppa pakotteillahan ei ole ollut mitään tekemistä venezuelan kansan kärsimyksissä.Uusimmat pakotteet tuli eilen.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006061288.html?ref=rss
Voitaisiinko rekrytä Bellingcat ja White Helmets ratkomaan tätäkin kiistaa?
Saataisiin asiat ajoissa oikealle tolalle.
Sattuisikohan K.Tuomari tai Kimmo K tietämään , mistä lähtien Venezuela ei enää myy öljyään USA:n dollareissa vaan Kiinan yuaneissa?
Joka tapauksessa, alunperin USA:n aikomus oli asettaa Leopoldo Lopez uudeksi presidentiksi Maduron tilalle, mutta siihen tulikin mutkia, joten Juan Quidosta tuli tilapäispresidentti.
”Hinter dem Shooting-Star der venezolanischen Politik steht ein Mann namens Leopoldo Lopez. Und hinter Lopez stehen wiederum die Vereinigten Staaten. Laut Wikileaks existiert ein detaillierter Plan, Lopez an die Macht zu hieven. Doch dabei gibt es gewisse Hindernisse, die sich mit einem Strohmann umgehen lassen. Was wieder zu Juan Guaidó führt”.
https://deutsch.rt.com/amerika/83731-venezuela-ist-juan-guiado-nur/https://deutsch.rt.com/amerika/83731-venezuela-ist-juan-guiado-nur/
”Kimmo K tietämään , mistä lähtien Venezuela ei enää myy öljyään USA:n dollareissa vaan Kiinan yuaneissa?”
Ei tietoa.
Mutta jospa myyvät sillä valuutalla millä löytyy parhaiten ostajia.
((kuvittelisin esim. pohjoiskorean pelaavan mieluummin yuaneilla kuin dollareilla))
https://www.bellingcat.com/news/americas/2015/05/03/venezuelas-aframax-tanker-still-at-irans-sadra-shipyard/
Tuo bc linkki ei liitynyt tekstiini, sori.
Siellä vain seurattiin Venezuelan tankkerin huoltotoimia tai jotain. (oheislukemista siis)
ja vielä…
Jos joku haluaa selvitellä minne Venezuela öljyään kuskaa, voi mm. koettaa seurata heidän laivojaan, mikäli vastaanottajat kestää päivänvalon, laivat seilaa transponderit päällä. Mikäli transponderi suljetaan, kohdemaa on jokin jonne öljyn toimittaminen on kansainvälisesti epäsuotavaa.
Siitä vain vapaaehtoiseksi ja mukaan siihen porukkaan.
https://www.bellingcat.com/tag/venezuela/
Vois perättömät bc jutut vähentyä tälläkin saitilla luulen ma.
Esimerkki kuinka seurailevat tilannetta:
https://twitter.com/AricToler/status/1095010557101514754?s=19
Yli 1,5 miljoonaa terrorin uhria Latinalaisessa Amerikassa, alkaen Kolumbian tapahtumista v.1953.
US-Militärinventionen in Lateinamerika
uncut-news.ch
U.S.military interventions in Latin America
https://amerika21.de/analyse/123974/terroropfer-lateinamerika
”Gabbard muistuttaa, että Yhdysvalloilla on kaikkialla maailmassa katastofaalinen sotilaallisten väliintulojen ja hallinnonvaihtojen historia. Hän jatkaa, että Yhdysvaltain toimet ovat tuoneet kärsimystä miljoonille ihmisille, vieneet supervallan vararikon partaalle, tuottaneet häpeää amerikkalaisille sotilaille ja heikentäneet maan kansallista turvallisuutta”
Rohkea nainen, -olisipa meillä Suomessakin….
Voisi joku Suomessa vaikka Ahvenanmaalta tai Nauvostakin nostaa päätään, Tulsikin tuli saarelta… Oli meilläkin Saarelaisia. Jolu sai aikaan poliitisen elämänsä aikana jopa sillan aikaiseksi..
”Yhdysvaltain toimet ovat tuoneet kärsimystä miljoonille ihmisille”, Niin usademokratiassa kuuluu tehdä, -muuten etupiirihyvinvointi ei toimi.
”vieneet supervallan vararikon partaalle,” Hyvä niin vararikon osalta, -muiden kärsivällisyydestä riippuu kauanko jenkkilän pullistelua kuolinkorinoissaan viitsitään katsella. ..Ameriikka ei ole koko maailma, vaikka niin mielellään ajattelisivatkin.
.”tuottaneet häpeää amerikkalaisille sotilaille ja heikentäneet maan kansallista turvallisuutta”…
Millähän ajatuksella amerikkalaiset sotilaat oikein maailmalla ylipäätänsä touhuilevat? Pohjois Amerikan yhdysvallat on varmaankin ainoa maa maailmassa, jossa tietoisuus muista kansakunnista ja kulttuureistam on jollakin muulla kuin jo pian katoamaassa oklevalla dollaritasolla…
Ei Tulsista tule presidenttiä, -ja jos tulee, niin ”American Suberia” opettaa.
Yksi näkemys usa:n sotahistoriasta.
https://www.globalresearch.ca/america-has-been-at-war-93-of-the-time-222-out-of-239-years-since-1776/5565946
Sotilastukikohdista maailmalla.
https://www.geoengineeringwatch.org/the-worldwide-network-of-us-military-bases-the-global-deployment-of-us-military-personnel/
Trumpille kiitos että hän on paljastanut ketkä ovat todellisia rauhan vastustajia maailmassa
The System Would Love Tulsi Gabbard; But She Is Anti-War
Tom Luongo
Rep. Tulsi Gabbard (D – HI) is a perfect case study with what is wrong with American politics. She represents fairly standard Democratic party positions on issues like gay rights, gun control, health care and redistributive tax policy.
But on the crucial issue of foreign policy she’s a dissenter. And, from what I can figure out, this dissension comes from a principled position.
And that makes her persona non grata in the current political climate of partisanship.
If there has been one thing that Donald Trump has been useful for it is exposing who the real enemies of peace in the world are. He is useless to stop them, but at least he has been such a lightning rod that he’s outed what truly animates Washington, London, Berlin, Brussels and Paris. We have him to thank for that.
https://russia-insider.com/en/system-would-love-tulsi-gabbard-she-anti-war/ri26193
En ole perillä mitä valuuttaa Venzuelan öljymyynneissä käytetään. Ehkäpä Chilessä
asuvat ystäväni voisivat sen ilmaista, ”omalla äidinkielellään” ? Adios Amigos.
Venezuela käyttää syyskuusta 2017 petrodollareden sijasta petroyuania. Ystäväsi Chilessä eivät voi sinua ”auttaa”, mutta voitko sinä auttaa heitä jos ja kun Yhdysvallat, Israel ja Iso-Britannia toteuttavat Latinalaisen Amerikan uuskolonialisoinnin.
London is planning to open two permanent military bases. The first will probably be in Asia (Singapore or Brunei), and the second in Latin America – most likely in Guyana, in order to participate in the new stage of the Rumsfeld-Cebrowski strategy of the destruction of those regions of the world which are not connected to globalisation. After the « African Great Lakes », the « Greater Middle East », it’s time for the « Caribbean Basin ». The war will probably start with an invasion of Venezuela by Colombia (pro-US), Brazil (pro-Israëli) and Guyana (pro-British).
https://www.voltairenet.org/article204731.htm
Is Tulsi Gabbard for Real?
America Is Ready for a Genuine Peace Candidate
PHILIP GIRALDI
For the moment, Tulsi Gabbard seems to be the “real thing,” a genuine anti-war candidate who is determined to run on that platform. It might just resonate with the majority of American who have grown tired of perpetual warfare to “spread democracy” and other related frauds perpetrated by the band of oligarchs and traitors that run the United States. We the people can always hope.
http://www.unz.com/pgiraldi/is-tulsi-gabbard-for-real/
Seurasin sitä keskustelua ”LIVENÄ” Suomalaisittain ilmaistuna. Mss. Gabbard aiheutti kummastusta ja lievää kauhistusta muissa ehdokkaissa, puhumalla 100% totuutta. Siinä juuri on hänen pahin vaikeutensa.Kaikki muut osaanottajat jaarittelivat kaikenlaisia asiaan kuulumattomia tarinoita, mitenkä maata pitää hallita. Tulsi panisi tuulemaan,palauttamalla kaikki USAn sotatoimet takaisin koteihinsa, palauttaen rauhan Israelia ympäröiviin maihin, mutta tietenkään se ei tule sopimaan Israelille, eikä Israelin kannattajille, Usan siionistien sotahaukoille. Pelkään naiselle tapahtuvan jotakin ”odottamatonta”?
Tulsi on liian avoin, puhuessaan pelkkää totuutta, siihen me emme ole tottuneet, eikä sellaiseen menettelyyn opeteta lapsia kouluissakaan. Vaikka Tulsi onkin ”hävittäjälentäjä” Usan ilmavoimissa, niin hän on nähnyt omin silmin kaiken sen vääryyden mihinkä USA-ISRAEL ovat vannoutuneet. TULSILLA voisi olla pieni mahdollisuus liittyä niihin ”neljään O-Cortesin johtamaan suunsoittajiin”,saadakseen äänensä enemmän kuuluville, muuten hän puhelee vain ”itsekseen”. Edustus on myöskin rahasta kiinni.