Artikkelin kirjoittajat: Dan Cohen ja Max Blumenthal
Ennen tammikuun 22. päivää alle viidennes venezuelalaisista oli kuullut Juan Guaidósta. Vain muutama kuukausi sitten tämä 35-vuotias oli ollut epämääräinen hahmo poliittisesti marginaalisessa ryhmässä, jolla oli tiiviitä yhteyksiä katuväkivaltaan. Jopa omassa puolueessaan Guaidó oli ollut keskitason hahmo opposition hallitsemassa kansalliskokouksessa.
Mutta kun Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence soitti puhelun, Guaidó julisti itsensä Venezuelan presidentiksi. Aiemmin tuntematon poliittinen figuuri nostettiin jalustalle Yhdysvaltain valitsemana johtajana maassa, jolla on maailman suurimmat öljyvarat.
The New York Timesin toimitus kuvasi Guaidóa ”uskottavaksi kilpailijaksi” presidentti Nicolás Madurolle ja totesi hänellä olevan ”raikas tyyli ja visio maansa eteenpäin viemisestä”. Bloomberg News ylisti häntä ”demokratian palauttamisesta”, ja The Wall Street Journal julisti hänet ”uudeksi demokraattiseksi johtajaksi”. Samaan aikaan Kanada, lukuisat Euroopan maat, Israel ja oikeistolaisten Latinalaisen Amerikan hallitusten muodostama Lima-ryhmä tunnustivat Guaidón Venezuelan lailliseksi johtajaksi.
Guaidó näytti ilmestyneen tyhjästä, mutta hän oli Yhdysvaltain hallituksen yli kymmenvuotisen hallinnonvaihto-ohjelman tuote.
Oikeistolaisten opiskelija-aktivistien rinnalla Guaidóa koulutettiin heikentämään Venezuelan sosialistisesti suuntautunutta hallitusta, epävakauttamaan maata ja jonain päivänä tarttumaan valtaan. Vaikka hän on ollut varsin merkityksetön hahmo Venezuelan politiikassa, hän on vuosien ajan vaivihkaa todistanut kelvollisuuttaan Washingtonille.
”Juan Guaidó on hahmo, joka on luotu tätä tilannetta varten”, toteaa argentiinalainen sosiologi ja venezuelalaisen politiikan johtava tutkija Marco Teruggi The Grayzone -sivustolle.
Vaikka Guaidóa myydään nykyään demokraattisten uudistusten kasvona, hän on kuulunut Venezuelan kaikkein radikaaleimman oppositiopuolueen väkivaltaisimpaan ryhmään ja ollut mukana lukuisissa epävakautuskampanjoissa. Hänen puolueellaan on huono maine Venezuelassa, ja se on osaltaan vastuussa opposition hajottamisesta.
”Näillä radikaaleilla johtajilla on enintään 20 prosentin kannatus mielipidemittauksissa,” kirjoitti politiikantutkija, professori Luis Vicente León. Leónin mukaan Guaidon puolue ei saa kannatusta, koska kansa ”ei halua sotaa, vaan ratkaisuja”.
Juuri siksi Washington valitsi Guaidon: Hänen ei odoteta johtavan Venezuelaa kohti demokratiaa, vaan romahduttavan maan, joka on viimeisten kahden vuosikymmenen ajan vastustanut Yhdysvaltain hegemoniaa. Hänen nostonsa presidentiksi merkitsee kahden vuosikymmenen pituisen hankkeen huipentumista. Sen tavoitteena on Venezuelan sosialistisen kokeilun tuhoaminen.
”Tyrannian” lopettaminen
Hugo Chávezin vuonna 1998 voittamien presidentinvaalien jälkeen Yhdysvallat on koettanut palauttaa Venezuelan ja sen valtavat öljyvarannot valvontaansa. Chávezin sosialistiset ohjelmat jakoivat maan varallisuutta ja auttoivat nostamaan miljoonia köyhyydestä, mutta samalla ne asettivat hänet Yhdysvaltain tähtäimeen.
Vuonna 2002 Venezuelan oikeisto-oppositio syrjäytti Chávezin Yhdysvaltojen tuella ja tunnustuksella, mutta Venezuelan armeija palautti hänet presidentiksi kansan voimallisen tuen seurauksena. Yhdysvaltain presidenttien George W. Bushin ja Barack Obaman hallintojen aikana Chávez selviytyi lukuisista salamurhayrityksistä ennen kuolemistaan syöpään vuonna 2013. Hänen seuraajansa Nicolas Maduro on selviytynyt kolmesta murhayrityksestä.
Trumpin hallinto nosti Venezuelan Washingtonin hallinnonvaihto-ohjelmien ykköstavoitteeksi ja nimesi sen ”tyrannian troikan” johtajaksi. [Troikan kaksi muuta ”jäsentä” ovat Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin mukaan Kuuba ja Nicaragua, toim.huom.] Viime vuonna Trumpin hallinto yritti muodostaa Venezuelan sotilasjohdosta sotilasjunttaa, mutta yritys epäonnistui.
Venezuelan hallituksen mukaan Yhdysvallat oli myös mukana operaatiossa, jossa Maduro oli tarkoitus vangita Mirafloresin presidentinpalatsissa, sekä operaatiossa koodinimeltä Armageddon, jossa hänet yritettiin murhata sotilasparaatissa heinäkuussa 2017. Hieman yli vuotta myöhemmin maasta karkoitetut oppositiojohtajat yrittivät tappaa Maduron lennokkipommeilla sotilasparaatin aikana maan pääkaupungissa Caracasissa.
Mutta jo yli kymmenen vuotta ennen näitä juonitteluja joukko oppositioon kuuluvia oikeistolaisia opiskelijoita valittiin yhdysvaltalaisen eliitin rahoittamaan hallinnonvaihtoon koulivaan ohjelmaan, jonka tavoitteena oli Venezuelan hallituksen kaataminen ja uusliberalistisen järjestyksen palauttaminen maahan.
Valmentautumista värivallankumouksen toteuttamiseen
Lokakuun 5. päivänä vuonna 2005, Chavezin suosion ollessa huipussaan ja hallituksen suunnitellessa kattavia sosialistisia ohjelmia, viisi venezuelalaista ”opiskelijajohtajaa” saapui Serbian pääkaupunkiin Belgradiin aloittaakseen kouluttautumisensa kansannousun järjestämiseen.
Opiskelijat olivat saapuneet Venezuelasta CANVAS-järjestön (Center for Applied Non-Violent Action and Strategies, soveltuvan väkivallattoman toiminnan ja strategioiden keskus). Tämän ryhmän pääasiallinen rahoittaja on CIA-taustainen Kansallinen demokratiarahasto (National Endowment for Democracy, NED), Yhdysvaltain hallituksen pääväline hallinonvaihtojen aikaansaamiseksi. Muihin rahoittajiin kuuluvat International Republican Institute ja National Democratic Institute for International Affairs. Stratfor-tiedusteluyritykseltä, josta käytetään myös nimikettä ”varjo-CIA”, vuodettujen sähköpostiviestien mukaan CANVAS ”saattaa olla myös saanut CIA:lta rahoitusta ja koulutusta vuosien 1999 ja 2000 Milosevicin vastaisen kamppailun aikana”.
CANVAS on lähtöisin Otpor-protestiryhmästä, jonka perusti Srdja Popovic vuonna 1998 Belgradin yliopistossa. ”Otpor” merkitsee serbian kielessä ”vastarintaa”. Ryhmä sai kansainvälistä kuuluisuutta – ja Hollywood-tasoista promootiota – järjestämällä mielenosoituksia, jotka lopulta kaatoivat Slobodan Milosevicin.
Tämä pieni ryhmä hallinnonvaihtoon keskittyneitä aktivisteja oli saanut oppinsa edesmenneen Gene Sharpin teorioista. Sharpia on kutsuttu väkivallattoman taistelun Clausewitziksi. Hän oli työskennellyt entisen asevoimien tiedusteluorganisaatio DIA:n (Defense Intelligence Agency) analyytikon, kenraali Robert Helveyn, kanssa kehittääkseen strategian mielenosoitusten käyttämisestä hybridisodankäynnin aseena, joka tähdättiin valtioihin, josta vastustivat Yhdysvaltain yksinapaista maailmanhallintaa.

Otpor vuonna 1998 MTV Europen palkintojenjakotilaisuudessa
Otporia tukivat Kansallinen demokratiarahasto (NED), USAID ja Sharpin Albert Einstein -instituutti. Sinisa Sikman, yksi Otporin tärkeimmistä kouluttajista, sanoi kerran ryhmänsä saaneensa suoraa rahoitusta CIA:lta. Stratforista vuotaneen sähköpostiviestin mukaan Milosevicin kaatamisen jälkeen
”OTPORia johtaneet kidit kasvoivat aikuisiksi, hankkivat puvut ja perustivat CANVASin… toisin sanoen tekivät vallankumouksista vientituotteen, joka kylvi siemenet koko joukolle värivallankumouksia. He ovat edelleen riippuvaisia Yhdysvaltain rahoituksesta ja kulkevat ympäri maailmaa yrittäen kumota diktaattoreita ja autokraattisia hallituksia (niitä, joista Yhdysvallat ei pidä;) ”
Stratfor paljasti, että CANVAS ”käänsi huomionsa Venezuelaan” vuonna 2005. Sitä ennen se oli valmentanut oppositioliikkeitä, jotka johtivat NATO-myönteisiä hallinnonvaihto-operaatioita Itä-Euroopassa.
CANVASin koulutusohjelman vallankumouksellista agendaa Stratfor kuvasi hämmästyttävän suoraan:
”Menestys ei ole millään muotoa taattu, ja opiskelijaliikkeet ovat vasta alkua sille, mikä voi olla vuosien pituinen ponnistus vallankumouksen käynnistämiseksi Venezuelassa, mutta kouluttajat ovat ihmisiä, jotka upottivat hampaansa ’Balkanin teurastajaan’. Heillä on mielettömät taidot. Kun näet viiden venezuelalaisen yliopiston opiskelijoiden samanaikaiset mielenosoitukset, tiedät, että koulutus on ohi ja todellinen työ on alkanut.”
Generation 2007 -ryhmän synnyttäminen
”Todellinen työ” alkoi kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2007, Guaidón valmistuessa Andrés Bellon katolisesta yliopistosta Caracasissa. Hän muutti Washingtoniin, jossa hän osallistui George Washingtonin yliopiston hallinto- ja poliittisen johtamisen ohjelmaan uusliberalistisen taloustieteilijän Luis Enrique Berrizbeitian ohjauksessa. Berrizbeitia on entinen Kansainvälisen valuuttarahaston toimitusjohtaja, joka työskenteli yli 10 vuotta Venezuelan energiasektorilla Chávezin sittemmin syrjäyttämän oligarkkihallinnon alaisuudessa.
Noihin aikoihin Guaidó oli mukana johtamassa hallitustenvastaisia mielenosoituksia Venezuelan hallituksen kieltäydyttyä uudistamasta Radio Caracas Televisión -kanavan lupaa. Tällä yksityisomistuksessa olevalla radioasemalla oli ollut johtava rooli vuoden 2002 vallankaappauksessa Hugo Chávezia vastaan. RCTV:n ja toisten oligarkkien omistamien kanavien rooli epäonnistuneessa vallankaappausyrityksessä esitetään arvostetussa dokumenttielokuvassa ”The Revolution Will Not Be Televised”.
Vuonna 2007 opiskelijat myös ottivat kunnian Chavezin ”2000-luvun sosialismia” koskevan perustuslakiuudistuksen häviöstä kansanäänestyksessä. RCTV:n ja kansanäänestyksen ympärille syntyneistä mielenosoituksista syntyi Yhdysvaltojen tukema muutosaktivistien ryhmä, joka kutsui itseään nimikkeellä ”Generation 2007” (vuoden 2007 sukupolvi).
Stratfor- ja CANVAS-kouluttajat tunnistivat Guaidón liittolaisen, Yon Goicoechean, ”avaintekijäksi” Chávezin häviössä perustuslakia koskeneessa kansanäänestyksessä. Seuraavana vuonna Goicoechea palkittiin ponnisteluistaan Cato-instituutin Milton Friedman -palkinnolla ”vapauden edistämisestä” sekä 500 000 dollarin palkinnolla, jonka hän investoi oman Liberty First (Primero Justicia) -verkostonsa rakentamiseen.
Oligarkkien ja Yhdysvaltain hallituksen organisaatioiden rahoittamana Generation 2007 alkoi käyttää Otporin taktiikoita kaduilla ja otti käyttöön oman versionsa Otporin logosta:

Vuonna 2009 Guaidó osallistui mielenosoitusten järjestämiseen ja perusti puolueen nimeltä Voluntad Popular (kansan tahto), jonka johtoon asetettiin Leopoldo López, Princetonin yliopistossa koulutettu oikeistolainen, joka oli ollut vahvasti mukana NEDin ohjelmissa.
Seuraavana vuonna Voluntad Popular ulkomaisine tukijoineen yritti hyödyntää vakavan kuivuuden aiheuttamien massiivisten sähkökatkosten lietsomaa tyytymättömyyttä. Tuolloin Venezuelan oppositio sai espanjalaisen FRIDE-ajatushautomon raportin mukaan jo mittavat 40–50 miljoonaa dollaria vuodessa Yhdysvaltain hallituksen järjestöiltä, kuten USAID:ltä ja NEDiltä. Vaikka suunnitelma sähkökatkosten hyödyntämisestä epäonnistui, Voluntad Popular -puolueen aktivistit liittolaisineen hylkäsivät viimeisetkin väkivallattomuuden periaatteet ja käynnistivät radikaalin suunnitelman maan epävakauttamiseksi.
Kirjoitus on Vesa Raiskilan paikoin tiivistäen suomentama alkupuoli Max Blumenthalin ja Dan Cohenin artikkelista ”The Making of Juan Guaidó: How the US Regime Change Laboratory Created Venezuela’s Coup Leader” (29.1.2019) The Grayzone -sivustolla. Koko artikkelilla on vahva lukusuositus, tarvittaessa Google-kääntäjän avustuksella.
The Grayzone on tutkivaan journalismiin ja analyysiin keskittyvä sivusto, jonka päätoimittaja on palkittu journalisti ja kirjailija Max Blumenthal. Sivusto painottaa, ettei se ota rahoitusta vastaan miltään hallitukselta.
Kuvitus on Blumenthalin ja Cohenin artikkelista.
”Yhdysvallat on tuominnut Venezuelan sunnuntaiset vaalit ”huijaukseksi”.
– Eiliset laittomat vaalit osoittivat, että Maduro on diktaattori, joka sivuuttaa Venezuelan kansan tahdon, Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steven Mnuchin sanoi.”
Maduroko on diktaattori, kun antaa jonkun entisen gansterin pyrkiä valtaan. Oikea diktaattori olisi jo nitistänyt miehen. Espanjassa Mariano Rahoy pidätytti Katalonian itsenäiseksi julistaneet, jotka eivät paenneet Eurooppaan. Näin olisi Maduronkin pitänyt toimia. Tämä olisi mahdollisesti heti saattanut aiheuttaa USAn hyökkäyksen, joten Maduro toimii kansan etua ajatellen..
Miksi kansa karkaa Venezuelasta kohti Mexicoa ? Eiköhän Maduron hirmuvalta ole
siihenkin syyllinen, koko armeija takanaan? En ole onnistunut haastattelemaan
kulkijoita, mutta ehkäpä joku toinen tekee sen. Miksi myöskin pohjoismaissa on niin kovin paljon ”ulkomaalaisia”, jos kotimaissa menee hyvin? Rehellisyyttä mukaan kuvioihin.
Johtuisiko talouspakotteista joilla USA ajaa maasta pois sosialismia?
Venezuelan tapauksessa korostuu se, kuinka tärkeää on seurata kansainvälistä politiikkaa pitkäjänteisesti ja historiaan pitkälle ulottuen. USA:n kaltaisen maailmanvallan tapauksessa tarkastelu on ulotettava koko maapallolle ja historiassa vähintäänkin II maailmansodan jälkeiseen aikaan. Iranin vallankaappaus 1953 oli oikeastaan se prototyyppi, jossa USA:n ulkopolitiikkaa ohjailevat ja sitä toteuttavat tahot lanseerasivat jo kovin tutuksi käyneen ’regime change’- mallinsa. Suomi on ollut osa länsimaita ja meillä malliin ollaan tutustuttu epäsuorasti EU:n meille saneleman uusliberalistien talouspolitiikan kautta. Tässä sivujuonteena on median ja kasvatuksen kautta pakkosyötettävä arvoliberalismi, jolla on ostettu vasemmiston kannatus uudelle talouspolitiikalle. Suomeen ei ole tarvittu kohdistaa USA:n ulkopolitiikan kaikkein karuimpia operaatiota ihan suoraan.
Mutta takaisin alkuperäiseen aiheeseen eli USA:n tai laajemmin ”läntisen arvoyhteisön” 3. maihin soveltamaan talousimperialistiseen politiikkaan. Tässä nähdään kuvio, jossa toistuu maiden epävakauttaminen mm. oppositiovoimia vahvistamalla, niiden hallintojen provosointi ihmisoikeusrikkomuksiin tai korruptioon, sitten niiden mustamaalaus ja syyttäminen mm. sanktioiden aiheuttamista talousongelmista, ongelmien korjaaminen velkaannuttamalla, siihen liitettävät matokuurit, työväestön aseman kurjistaminen ja lopulta kansallisvarallisuuden siirto länsimaisten yhtiöiden hallintaan.
Tuon kaavan havaitsemista hankaloittaa se, että länsimaiden pitkälti kontrolloitu media tuo kaikki tapaukset esiin erillisinä ja luottaa siihen, ettei suuri yleisö osaa liittää eri tapauksia yhteen. Median kautta raportoidaan runsaasti kunkin kohdemaan ongelmista ja vihjataan, että epädemokraattinen hallintotapa ja väärä talouspolitiikka ovat syypäitä ongelmiin. Luodaan kuva ongelmista ja vihjataan samalla, kuinka ongelmat voidaan ratkaista. Näin saadaan suuri yleisö myötämieliseksi niille ei-niin-salaisille toimenpiteille, joita kaavan mukaan on seuraavaksi luvassa. Usein tilanteeseen joudutaan puuttumaan jopa suoran sotilaallisen invaasion avulla eikä tämä onnistu ilman pitkää alustavaa kampanjaa mediassa.
Hyvä analyysi tästä anglo-sionistisen NWO-eliitin ’Troijan hevonen strategiasta’ jonka avulla muinoin saatiin tuotua omat joukot muurien sisään ja käynnistettyä tuho muurien sisällä.
Venäjä on ollut myös pitkään työn alla mutta sinne pääsy ei olekaan niin helppoa kuin esim. Venezueelaan vaikka ’viides kolonna’ Moskovassa yrittääkin asiaa parhaansa mukaan edistää.
Putin taitaa kuitenkin olla liian kova vastustaja. Ja hän osaa toimia niin että kansa tukee häntä. Ei ole helppoa saada yhtä hyvää tilalle.
Mielenkiintoista on että suomi meni mukaan tähän presidentin vaihdosyritykseen vaikka aikaisemmin suomi ei ole tunnustanut presidenttejä vaan valtioita. Suomi vissiin haluttiin mukaan jotta eumaiden enemmistö tukisi presidentin vaihtoa vaikka ei se siitä sen laillisempaa tee. Suomen yhteistyökumppanit on varmasti vedonneet yhteistyöhön tässä tapauksessa ja outoa on että presidentin vaihdon laillisuutta ei julkisuudessa ole pohdittu vaan mässäilty venezuelan kurjuudella ja hallinnon mahdollisilla laittomuuksilla suomen valtamediassa. Saattoihan olla että hillotolppasoini on niin maailmanlopun tunnelmissa ettei piittaa mitä tekee mutta omasta halusta varmasti tekee.
Elävät vauvat uuniin! Näin Englannissa. Vauvoja käytetään myös tietyn makuaineen tekemiseen (Soylent Green).
Katso itse dokkari vihervasemmiston hirveistä bisneksistä ja toiveista tämän planeetan suhteen:
https://www.infowars.com/watch/?video=5c76e23ef7c188001c3d9038
”Mainstream Media celebrates burning babies alive”.
USA:n demarit alkoivat heti murhaamaan ihmisiä kun pääsivät valta-asemaan:
https://api.vuukle.com/stats/External?source=talk_of_town&url=https://infowars.com/trump-slams-senate-democrats-on-born-alive-bill-one-of-the-most-shocking-votes-in-the-history-of-congress/
Kyllähän tääkin keissi on taas niin kovin tutun kuulonen. Heti kun tuli YLE:n taholta uutista tähän aiheeseen liittyen, mieleen tuli, että näinköhän vaan. Toisinto Chilestä 70-luvulta. Vain ilman sotilasvallankaappausta, muuten aivan samoja ”oireita” ja käsitteitä artikkelissa kuin Chilen tapauksessa; friedmanit, opiskelijavaihdot, kansallistamiset jnejne. Meneeköhän nämä uutiset täysin läpi vielä kansalle? Kumminkin Chilenkin tapaus on tullut (ainakin osittain) sittemmin valtamediankin jutuissa koneiston läpi.
Kolmas maailmansota on jo meneillään. Se yritetään toteuttaa ilman ”kovia” aseita. Käyttäen talous-aseita, sosiaalisia aseita, suiden tukkimis-aseita jne. Sähköinen mielenmuokkaus on kehittymässä nopeasti täydelliseksi aseeksi. Nämä toteutetaan varsinkin 5G- ja 6G -langattomien teknologioiden yhteydessä.
Mutta patentti jolla kaapataan ihmisten mieli tietokoneen näytön sähkökentän avulla on ollut olemassa jo yli 15 vuotta:
https://www.youtube.com/watch?v=yf_EdKxfDiY
Onko tässä selitys, miksi laitevalmistajat eivät enää salli akun irroittamista kännykästä, esimerkiksi?
https://patents.google.com/patent/US6506148B2/en
Tuon ja monen muun mielenmuokkauspatentin tekijä oli aiemmin Rockefeller-taustaisten mustien projektien kanssa tekemisissä. Miksiköhän juuri monitoreilla varustetut laitteet tarjotaan vähittäismaksuna käyttäjäsopimuksen kanssa teleoperaattorilta? Tässäkö syy, miksi kansa suostuu kansanmurhaan, itseensä kohdistuneena, kuten tänään Suomessa?
Ote patentin sivulta, ote referenssipatenttien listasta:
”US5450859A * 1991-01-17 1995-09-19 The Catholic University Of America Protection of living systems from adverse effects of electric, magnetic and electromagnetic fields
US5782874A 1993-05-28 1998-07-21 Loos; Hendricus G. Method and apparatus for manipulating nervous systems
US5800481A 1995-12-28 1998-09-01 Loos; Hendricus G. Thermal excitation of sensory resonances
US5935054A 1995-06-07 1999-08-10 Loos; Hendricus G. Magnetic excitation of sensory resonances
US6017302A 1997-10-31 2000-01-25 Loos; Hendricus G. Subliminal acoustic manipulation of nervous systems
US6081744A 1993-05-28 2000-06-27 Loos; Hendricus G. Electric fringe field generator for manipulating nervous systems
US6091994A 1995-12-28 2000-07-18 Loos; Hendricus G. Pulsative manipulation of nervous systems
US6167304A 1993-05-28 2000-12-26 Loos; Hendricus G. Pulse variability in electric field manipulation of nervous systems
US6238333B1 1995-06-07 2001-05-29 Hendricus G. Loos Remote magnetic manipulation of nervous systems”
Tämä Venezuela-prosessi on tuonut esiin uusia ilmiöitä valtion- ja EU:n hallinnossa.
Ensinnäkin EU:n tasolla 31.1.2019 Euroopan parlamentti otti asiaan kantaa Juan Guaidón puolesta. Eli europarlamentin mielestä Maduron tulisi luopua vallasta ja Juan Guaidó nostaa presidentiksi.
Mitä tämä kannanotto merkitsee EU:n suhtautumisen kannalta laajemminkin valtiolliseen suvereniteettiin ja miten se mahdollisesti heijastuu EU:n jäsenvaltioihin? Sitä on syytä tutkia ja mietiskellä.
Mielenkiintoista on myös suomalaisten MEPpien käyttäytyminen tässä yhteydessä. Kannanoton puolesta äänesti 11 suomalaismeppiä, Merja Kyllönen pidättäytyi äänestämästä ja Sirpa Pietikäinen oli poissa. Esim. Ruotsin mepeistä kannatti 8 ja vastusti 8. Suomi sijoittui äänestyskäyttäytymisellään lähinnä Itä-Euroopan valtioiden ryhmään, Viro, Latvia ja Liettua lähimpinä.
Samalla ulkoministeri Timo Soini ilmoitti Suomen viralliseksi (!!) kannaksi tuen Juan Guaidólle. Missä elimessä tästä on päätetty ja mitä kannanotto käytännössä tarkoittaa? Jos USA aloittaa sotatoimet Venezuelassa, lähteekö Suomi niihin mukaan? Meillähän ei ole VIELÄ niitä pitkän matkan pommittajahävittäjiäkään, joita siinä touhussa tarvittaisiin…
Syyskuusta 2017 lähtien Venezuela myy öljyään yuaneissa eikä dollareissa. Muutaman viikon sisällä Trump lisäsi sanktioita jotka koskettivat eniten kansaa.
In September 2017, President Maduro made good on Chavez’s promise to list oil sales in Yuan rather than the US dollar. Weeks later Trump signed a round of crippling sanctions on the people of Venezuela.
Alfred de Zavas (YK:n ihmisoikeusneuvoston erityistiedottaja) esitti muutama päivä sitten että kansainvälinen Rikostuomioituin tutkisi Amerikan Venezuelalle langettamat taloudelliset sanktiota mahdollisesti rikoksina ihmisyyttä vastaan.
United Nations Human Rights Council Special Rapporteur, Alfred de Zayas, recommended, just a few days ago, that the International Criminal Court investigate economic sanctions against Venezuela as a possible crime against humanity perpetrated by America.
Kannattaa lukea kokonaan Garikai Chengun artikkeli Sanctions of Mass Destruction: America’s War on Venezuela
https://www.counterpunch.org/2019/02/01/sanctions-of-mass-destruction-americas-war-on-venezuela/
Kuinka tehokas joukkotuhoväline taloudelliset sanktiot ovatkaan !!
MH-17 jää paljastamatta, samoin MH-370, onneksi kuvaan tuli Venezuela, ettei tartte Kimmon knssa kinailla
KONEESTA (Koneista). Kimmolta löytyy uuteen asiaankin loistavat vastaukset, joten ollaanpas vain jännittämässä mukana.
MH17 tutkailu on ollut harrastus, turha pelätä että Venezuelasta jaksan innostua.
Paras kun et innostu, jos kerran luotat paikallisiin uustisiin.
Luottaisin paikallisiin lähteisiin myös Venetzuelan tapauksessa.
Sekä faktoihin jotka voin omin silmin varmistaa.
Paikalliset lähteet siis tarkoittaa todisteita tapahtumapaikalta yms.
The Regime-Change Cookbook: How the US Undermines and Destroys Popular Governments
James Petras
As the US strives to overthrow the democratic and independent Venezuelan government, the historical record regarding the short, middle and long-term consequences are mixed.
We will proceed to examine the consequences and impact of US intervention in Venezuela over the past half century.
We will then turn to examine the success and failure of US ‘regime changes’ throughout Latin America and the Caribbean.
Venezuela: Results and Perspectives 1950-2019
https://russia-insider.com/en/politics/regime-change-cookbook-how-us-undermines-and-destroys-popular-governments/ri26183
Trumpin ’Regime-Change’ tai ’Troijan-hoarse’ yhteistyö on sujuvaa sionistien kanssa
Trump: ‘We have to protect Israel,’ Shifting again on Syria withdrawal
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=183299
Kyllä USA:n vehkeilyissä on mentävä aiemmaksi kuin vuoteen 1953. Ennen ensimmäistä maailmansotaa rapakon takaa tehtiin taloudellisia valmisteluja, edullisia kauppoja Euroopan maiden kanssa, sotaan valmistautumiseksi. Mm. Opel- kuorma-autot, joiden valmistus ostettiin länteen, myytiin tuottoisasti saksalaisille ja ne olivatkin suurena apuna Saksan hyökätessä Puolaan. Sodan tuoksinassa sitten Saksa, Italia, Ranska, Englanti ottivat lännen kultamaan pankkiireilta isoja lainoja ja ostivat niillä lisää aseita samasta suunnasta. Näin USA sai pestyä moninkertaisesti voitot kotiin : sotatarviketilaukset sekä lainojen tuoton.
Saksa joutui Versaillesin rauhansopimuksen myötä todella rankkaan maksuvastuuseen – sotakumppaneille luovutettavat korvaukset päätyivät kuitenkin lopulta USA:aan, koska ko. maat olivat sinne velkaa . Myös toisen maailmansodan jälkeinen saksalaisten saama ns. Marshall-apu edellytti sen käyttämistä Yhdysvalloissa valmistettujen tuotteiden ostoon.
Näin maailmansodat saivat talouden kukoistukseen uudella mantereella. Presidenttinä toimi siellä Euroopan ensimmäisen rytinän aikaan Woodrow Wilson. Aikalaiset kuitenkin tekivät hänestä huomioita : hänen toimissaan ei ollut minkäänlaista itsenäisyyttä, hän oli pelkkä marionetti.
Näin näemme, miten pitkä onkaan perinne…
Tähän voisi lisätä, että Jyri Linan mukaan Wall Street rahoitti Venäjän 1917 vallankumouksen Ruotsin kautta, siis ensimmäisen maailmansodan aikana.
Tähän päivään : Venezuelan kultavaranto on kanissa Bank of Englandissa. Sieltä se voi siirtyä vielä USA:aan. Ukrainan valtion kulta siirtyi Yhdysvaltoihin presidentti Janukovitshin vallasta syöksemisen myötä ja epäillään olevan ns. mustissa kassoissa, jotka turvaavat upporikkaiden pelastumisen kriisitilanteissa. Ne kassat ovat valtavia, koska siellä on myös Libyan kulta.
Näitä asioita on tutkinut saksalainen Ernst Wolff jo 40 vuotta.
USAn iltauutisissa FOX kanava raportoi Colombian ruoka-avun Venezueelaan estyneen
siltojen sulkemisella, Maduron määräyksestä. On siinä ”kansan mies”?
Colombian ( suomeksi Kolumbian) ruoka-avun estyminen siltojen sulkemisen avulla Maduro esti kylläkin ensisijaisesti USA:n lupaaman avun 5000 sotilasta Kolumbiaan.
At that press conference Bolton brazenly flashed a note pad that ominously said “5,000 troops to Colombia”.
https://www.counterpunch.org/2019/02/01/sanctions-of-mass-destruction-americas-war-on-venezuela/
hyvä näin kuuluukin käydä tälle läpeensä aivopestylle kansalle!! Tässä kysymyksiä joka kertoo aivokuolleisuudesta ja uskon että jopa magneettimedian lukijoista osa on niin pahasti aivopesty etteivät edes aio asiaa tutkia tässä tulee suurinpiirtein tärkeys järjestyksessä:
1. Elämmekö ”maapallolla” joita nasan tietokoneella tehdyt kuvat antavat ymmärtää sadoista miljardeista ellei tuhansilla miljardeilla dollareilla ei ole kuvaa saatu kotipaikastamme :)?
2. Uskotko holaustin tapahtuneen tähän on pakko laittaa tälläinen 🙂
3. Uskotko että vapaamuurarit kävivät kuussa 🙂
4. Miksi antartikselle meno on kielletty/ tehty suurinpiirtein mahdottomaksi yksityisiltä ei eliittiin kuuluvilta ihmisiltä???
5. Miksi ihmiset eivät suostu ymmärtämään rahajärjestelmää??
6. Ketä omistaa median suurinpiirtein ympäri mailmaa ja miksi vain holokausti on ainoa historiallinen tapahtuma jonka kiistäminen on lailla kielletty monissa maissa??
7. Miksi ihmiset eivät ymmärrä ketkä hallitsee nykyään ja jo kauan hallinneet vapaamuureita ja kenen agendaa vapaamuurit noudattaa??? Melkein kaikkien mailman maiden johtajat ja päättävissä asemissa olevat henkilöt ovat vapaamuurareita!!
8. Miksi ihmisille on liian vaikea koittaa ymmärtää miten mailma toimii edes viikko käyttää omaa turhanpäivästä aikaansa potkupallolta ja jääkiekolta, jotka ovat tarkoituksella tehtyjä todella typeriä urheilulajeja viemään huomio pois OIKEASTI tärkeästi asioista!!
9. Nyt kun muurarit tarkoituksella ovat aiheuttaneet nämä raiskaukset, niin typerämpää ei ole kuin lähteä jahtaamaan tekijöitä [toimitus poistanut halventavan ilmaisun ja korvannut sen neutraalilla] (jonka ymmärrän), kun sionistit ovat nämä tarkoituksella nämä tänne tuoneet eli LAMMASLAUMA LÄPEENSÄ AIVOPESTY KANSA KUN EI YMMÄRRÄ! Heille selvästikin nämä itse tulivat läntisiin valkoisiin maihin ja juutalaisilla ei ollut asiaan osaa eikä asiaa!!
10. Mksi juutalaiset ovat karkoitettu 109 eri maasta, määrä tod näk. vielä paljon suurempikin?????????????
11. Miksi nikolai teslan joka oli tämän hetkisen ihmiskunnan kovin ihminen millä mittapuulla tahansa, niin donald trumpin serkku julisti kaikki salaisiksi! Eli niin kutsuttua ”ilmaista” energiaa on ollut jo kauan aikaa, mutta kun rockefellerit ym muut triljonäärit tapattavat kaikki joilla näyttää olevan varteen otettavia keksintöjä ja keksintö patentit ovat tärkeiden patenttien kohdalla pelkkää huijausta. Kaikki varastetaan ja keksijät tapetaan lääkereistä ilmailu insinööreihin jotka ovat uhka nykyiselle mailman järjestykselle!!
12. kun raketteja laukaistaan niin menevätkö ne oikeasti ”avaruuteen” vai tippuvatko mereen ja pyöriikö ”maapallo” 1600 km h ja missä on oikeat pohjois napa ja etelänapa??
13. ovatko nasan antamat teitokoneella tehdyt kuvat todellisia kuvia ”tähdistä” ja matkat aurinkoon ja kuuhun joita vapaamuurari eliitti väittävät todellakin niin kaukana kun antavat ymmärtää??
14. Uskotko dinosauruksiin ja miksi eliitti niin kovalla kiireellä ottaa aina arkeoligiset löydöt haltuunsa? Smitsonian institute ym?? Ja miksi yhdessäkään museossa ei ole alkuperäisiä ”dinosaurusten” luita vaan kiinnassa tehtyjä mallinnuksia??
15. Olisiko mailmassa ainuttakaan terroristiä tai sotaan jos ei false flag iskuilla tai ellitin salaisilla palveluilla niitä tehtäisi heidän valtansa lisäämiseksi( supo, cia, mossad, kgb, m 16 ym), niitä valtiot eli vapaamuurarit ja juutalais pankkiiri eliiitti niitä aiheuttaisi tapattamalla omaa kansaansa omien tarkoitus perien saavuttamiseksi? Tätäkin on monen lampaan vaikea ymmärtää??
16. Miksi 95% Kansasta on niin vaikea ymmärtää, että melkein kaikki mailman valtaeliitti on satanisteja, jotka uhraa lapsia heidän vitun sairaille mielikuvitus jumalilleen ja ym muihin seksuaalisiin riitteihin, myös suomesta löytyy suuri määrä korkeimmilta tasoilta!!
17. Miksi vaihtoehto mediassa on niin paljon keskustelua, että hitlerkin oli kontrolloitu oppositio vaikka en ole vielä 12v löytäny yhtäkään vakavasti otettavaa todistetta?? Suuri osa vertaa anthony suttoniin tässä asiassa??
18. Miksi monen on vaikea ymmärtää esim kansainvälinen avaruus asema, redbullin avaruus hyppy ym muut ovat vaan vapaamuurarien huijausta ja he nauravat paskat housuissa näille massoille jotka uskovat näihin! OLISIHAN SE MAHDOTONTA ETTÄ KAIKKI MAILMAN AVARUUSMAAT YHDESSÄ HUIJAISIVAT MASSOJA 🙂 🙂 🙂 🙂
19. Itse 25v todella tyhmänä uskoneena evoluutio teoriian ja että ihminen on tullut afrikasta apinasta ja kaikkien näiden vuosien tutkimisien jälkeen meinaa ruikkupaskat tulla housuun näiden vapaamuurarien/royal institute ym evoluutio ja alku räjähdys teorioiden kanssa!! Aikonaan eli ja on elänyt todella kehittyneitä kansoja jotka on tehnyt uskomattomia insinööri taidon näytteitä johon hädin tuskin nykyajan teknologialla edes pystyttäisiin! Pidin aatua hulluna kun etsi kadonnutta atlantista! EN TODELLAKAA PIDÄ ENÄÄ!! Pakko linkata tämä linkki KATSOKAA:
https://www.youtube.com/watch?v=roX__kFKUjo
20. Lammas lauma massat ovat niin syvästi aivopestyä paska sakkia että vaikea löytää sääliä näille ihmisille, jotka katsovat putousta ym muuta täyttä jätettä vaikka heidän maata ollaan tuhoamas täydellä voimalla juutalaisten toimesta!!! Itse olen saanut viimeseen kymmeneen vuoteen niin paljon paskaa niskaan yrittäessä saada hereille ihmisiä, että tätä vihaa lammaslaumaa kohtaan on vaikea saada laantumaan! Hauskinta on ollut nähdä kun näitä vastarinta liilkkeen tarroja laitoin ympäri suomea eripaikkoihin tuhansia ja sitten näet kun 10-16 vuotiaat naispuoliset teinit ”natsi” vihassansa raapii niitä irti kaikella mahdollisilla esineillä ja sitten heidät raiskataan heidän typerien paska vanhempiensa nieltyä juutalaisen aivopesun ja niiden tarrojen takana oleva poliittinen liike kun olisi se ainoa oikea oppositio toisin kuin sionisti halla homo hinttari aho persut ym. uusapaavalniemeä lukuun ottamatta!
21. https://www.youtube.com/watch?v=DOP2kW0RA1A
Irwin Goodman – Haistakaa paska koko vapaamuurari satanisti maanpetturi valtiovalta
natsit tappo mun suvun holokaustissa! Mun vaarin kallo kutistettiin ja mun enosta tehtiin saippuaa ja iso isästä tuli lampun varjostin! Olisko mitenkään minä vaadin että synogoogalle lahjoitetaan 6 miljoonaa euroa!!
”…2. Uskotko holaustin tapahtuneen tähän on pakko laittaa tälläinen 🙂”
Tuohon löytyy hyvä vastaus täältä
http://www.magneettimedia.com/category/yhteiskunta/
Saatanan Synagoogat. Eipä ole kukaan muu koskaan selittänyt asioita noin tarkasti,ja
rohkeasti. Sait itsestäni parhaan kaverin. Tuota samaa tulosta on täällä monet muutkin
pohtineet mutta paljon varovaisemmin.Ylivallan (juutalaisten) pelosta monikaan ei tuo
tosiasioita esille yhtä railakkaasti. Enkä suinkaan tarkoita jokaista yksilöä joka on
syntynyt juutalaisista vanhemmista.Siionistien porukka on eri asioita vetävä porukka,
jotka eivät tule toimeen ”rehellisten juutalaisten joukossa”. Niitäkin on paljon, mutta ei tarpeeksi paljon. Sama on uskonnollisten porukoissa. Totuuksia hyväksyviä on vain vähän,mutta harhaoppisia muutama sata miljoonaa. Ihme kyllä kuinka monet uskonnolliset hyväksyvät myöskin ”kehitysopin”höysteeksi. Keep up the good work.
Jätetään ilmeisten psykologisten operaatioiden spammaaminen Vastavalkean sivuilla. Tämä on ensimmäinen ja viimeinen varoitus.
Aikoinaan maakeskeisen mallin haastoivat ihmiset, jotka nousivat silloista katolisen kirkon establishmenttia vastaan. Kopernikus ei työskennellyt NASAlle, kuten Johanna Lehtonen totesi Tilannehuoneessa. Kardinaalit pakottivat Galileon ilmaisemaan tukensa senaikaiselle hyväksytylle mallille, vaikkeivat edes suostuneet katsomaan kaukoputkeen. Monet ajan toisinajattelijat, kuten Giordano Bruno, poltettiin roviolla maakeskeisen mallin haastamisesta.
Flat earth lienee alkanut vitsinä, mutta siitä on sittemmin tullut todennäköisesti psykologinen operaatio, jonka tarkoitus on saattaa kaikki virallisia totuuksia kyseenalaistavat ihmiset naurunalaisiksi (tätä strategiaa käytettiin selvästi mm. viimesyksyisessä Tieteen kuvalehdessä); hajottaa truthereita, missä se onkin onnistunut todella hyvin (jopa ihmissuhteiden rikkoutumiseen asti); ja saada ihmiset käyttämään energiansa muihin kuin ns. oikeisiin asioihin (sellaisiin, joilla on merkitystä käytännön yhteiskunnallisen elämän kannalta).
Jo 500 vuotta sitten tähtitieteilijät kykenivät osoittamaan maakeskisen mallin vääräksi. Lisäksi tähtiede on ollut vuosisatojen ajan huomattavan ”arvovapaata” moniin muihin tieteenaloihin verrattuna. Ja kun puhutaan NASAsta, ”unohdetaan”, että se perustettiin vasta 1900-luvulla ja että maailmassa on lukuisia muitakin avaruusjärjestöjä JA hyvin suuri määrä havaintoja tekeviä amatööritähtientarkkailijoita. Toisin kuin flättärit, he tekevät konkreettisia havaintoja kaukoputkillaan (kuten itsekin tein ottaessani kuvan Jupiterista ja sitä kiertävistä isoimmista kuista – juuri samoista kuista, jotka Galileo näki aikoinaan kaukoputkellaan). Ajatus, että kaikki maailman tähtitieteilijät olisivat olleet väärässä viimeiset 500 vuotta aivan oman alansa perusteissa, on itsessään absurdi.
https://www.youtube.com/watch?v=vPDCfV19UWM&fbclid=IwAR2OFR4ZgzugviY1GQGB4trzR9SQd_0LXmdO3TvhZU9ofBdmKzsHGnegrxQ
Videossa osoitetaan mm. se, että lentoreitit jotka näyttävät oudoilta maan tasoprojektioilla – kuten Mercatorin projektiolla tai atsimuuttisella (”flat earth”) projektiolla – ovat järkeenkäyviä kun ne asetetaan pallon pinnalle. Kuitenkin flättäripiireissä niitä pidetään nurinkurisesti todisteina siitä, ettei maa olisi pallo.
Ei-kattava luettelo flat earthin ongelmista (edellä mainittujen lisäksi):
1) Flättäreillä ei ole karttaa. He katsovat voivansa esittää todenmukaisia väittämiä maailmankaikkeudesta, mutta heillä ei ole toimivaa karttaa edes littanamaasta. He väittävät pallokartan yhtä tasoprojektiota – ns. atsimuuttista projektiota, jossa keskipisteeksi on otettu pohjoisnapa ja kaikki on levitetty tasoksi sen ympärille, jolloin etäisyydet leviävät sitä suhteettomammiksi, mitä kauemmas pohjoisnavasta edetään, ja Antarktiksesta tulee kaikkea ympäröivä reunus – littanamaan kartaksi, mutta mitkään tunnetut etäisyydet eivät luonnollisestikaan toimi sillä (sen enempää kuin vaikkapa maailman seinäkartoista tutulla Mercatorin projektiollakaan), kuten eräskin ex-flättäri joutui pitkällisten yritysten jälkeen myöntämään (linkki alla). Etäisyydet, joille kaikki maailman maa-, meri- ja ilmaliikenne perustuu (niin joukko- kuin henkilökohtainenkin), toimivat oikein ainoastaan pallokartalla, mikä jo itsessään todistaa maan palloksi.
Esimerkiksi Qantas-lentoyhtiön suora välilaskuton lento Tyynenmeren yli Australian Sydneystä Chilen Santiagoon on mahdollinen vain maapallolla. Jos ei joidenkin flättärien tavoin usko siihen, että kyseinen lento on todellinen, asian voi testata itse varaamalla liput lennolle ja tarkkailemalla lentoreittiä ja -aikaa matkan aikana. Kun kyse on sentään vallitsevan mallin haastamisesta, uhrauksen ei luulisi olevan liian suuri.
https://www.youtube.com/user/TigerDan925/videos?disable_polymer=1&fbclid=IwAR08MHJiRMNwif7Qp4lNYJOrigpeng3vvAY-X9qp9pxjFMpt5SGZKHR1qpA
2) Jos aurinko kiertäisi laatan päällä, sen näennäisen kiertonopeuden pitäisi olla dramaattisesti suurempi silloin, kun se kiertäisi suurinta ympyrää Kauriin kääntöpiirillä (pohjolan talvella talvipäivänseisauksen aikaan) kuin silloin kun se kiertäisi pienintä ympyrää Kravun kääntöpiirillä (pohjolan kesällä kesäpäiväntasauksen aikaan). Näin tietenkin siksi, että jokaiseen kiertoon on käytettävissä aina samat 24 tuntia. Lisäksi auringon pitäisi koko ajan säätää kiertonopeuttaan kuin jokin kellopeli kierrettävän ympyrän suurentuessa tai pienentyessä. Kuitenkin auringon (näennäisen) kierron nopeus pysyy samana, minkä voi jälleen itse testata.
3) Laatan päällä kiertävä aurinko näkyisi jatkuvasti kaikkialle lätylle. Näkyväthän (myös lättymallissa) aurinkoa paljon kauempana olevat tähdetkin maahan. Mikään ei asettuisi auringonvalon ja maanpinnan väliin missään paikassa. Aurinko vain näkyisi enemmän tai vähemmän kirkkaana kaikkialle lätylle. Yötä ei olisi.
4) Etelämantereen yötön yö olisi mahdoton flat earth -mallissa. Aurinko ei voisi valaista jotain Antarktiksen aluetta yöllä silloin kun se olisi kiertänyt vastakkaisella puolelle lättyä (eikä valaisisi välissäkään olevia alueita). Liikkumista Etelämantereella eivät estä kansainväliset joukot, sinne tehdään matkustajalentoja ja siellä on suomalainenkin tutkimusasema.
5) Sille, että etelässä ja pohjoisessa on erilainen tähtitaivas, joka vielä kiertää (maan pyörimisliikkeen seurauksena) eri suuntaan pohjoisessa ja etelässä, ei ole toimivaa selitystä lättymallissa. Eteläisen tähtitaivaan pitäisi näkyä kiertävänä viuhkana lätyn reunamilla. Sekään ei selittäisi sitä, mikseivät kaikki tähdet näkyisi kaikkialle lätylle, koska niiden valon kululle maan pinnalle ei olisi esteitä.
6) Jos kuu olisi niin lähellä maata kuin lättyteoria esittää, siitä näkyisi vääjäämättä eri puolia eri puolille maata. Kuitenkin siitä näkyy aina vain yksi puoli, mikä selittyy vain sillä, että se on niin kaukana. (Lisäksi jos kuu olisi vain muutaman tuhannen kilometrin päässä à la lättyteoria, kuussa käynti olisi ollut helpohkoa. Pisin yhtäjaksoinen lentoreitti tavallisilla lentokoneilla on yli 14 000 kilometriä.)
7) Olisi perin outoa, että maa olisi lätty, jos kerran planeetatkin ovat palloja, minkä voi todeta mm. havainnoimalla niitä kiertäviä kuita.
8) Planeettojen liikettä auringon ympäri pystyy itsekin havainnoimaan, ja niiden sijainnin tulevaisuudessakin pystyy tarkasti ennustamaan nykyisen mallin perusteella. Lättyteoriassa sitä vastoin ei ole mitään mallia, joka kykenisi ennustamaan yhdenkään taivaankappaleen liikettä. Kyky ennustaa taivaankappaleiden liikkeet tarkasti ja hyvin pitkälle tulevaisuuteen on itsessään vahva osoitus nykymallin paikkansapitävyydestä.
9) Yksikään tunnettu tiedemies tai -nainen ei ole tukenut lättyteoriaa. Toisin kuin flättäripiireissä on esitetty, Nikola Tesla oli vankkumaton round earther ja kirjoitti myös avaruudesta ja planeetoista. Tällaisiin vääristeleviin väittämiin olen törmännyt lukuisia kertoja muissakin asioissa. Mistä ne kertovat? Asiat olisi helppo tarkistaa. Sen sijaan mitä tahansa käytetään oman agendan pönkittämiseksi.
10) Reilun 50 kilometrin läpimittainen tuikkuaurinko à la lättyteoria ei kykenisi lämmittämään itseensä nähden valtavaa lättyä, jota vielä reunustaisi valtava (joidenkin mukaan loputon) jäämassa. Ja miten sen kokoisen auringon polttoaine olisi edes riittänyt muinaishistoriasta nykyajalle asti?
11) Flat earth -malli ei kykene millään tavalla selittämään kuun- ja auringonpimennyksiä.
Listaa voisi jatkaa, mutta eiköhän asia ole tullut selväksi. Flat earth -malli ei korjaa mitään oletettuja ongelmia modernin astronomian mallissa, ja se itse ei mitään muuta sisälläkään kuin ongelmia ja mahdottomuuksia.
Hahaha… ”Planeettojen liikettä auringon ympäri pystyy itsekin havainnoimaan”…. aivan, mutta etpä taida ymmärtää sitä, että juuri se, eli kiertotähtien (planeetat on kiertotahtiä) säännölliset liikkeet todistavat maakeskeisen järjestelmän. Mikäli avaruus laajenisi, ja kaikki sen sisällä hullun lailla pyörisi, niin kuin sinulle valevatikaani tiedemiehien voimalla uskotellaan, näin ei luonnollisesti olisi. Entäpä pohjantähti? Miten hitossa se seisoo aina samalla paikalla, ja miten näet sen kaikkialta ”ympäri maapalloa”? Entäpä kuu? Oletko nähnyt kuun kasvojen toiselle puolelle? Etpä tietenkään koska sen, eli ”kylmän valon” kasvot on aina samat. Kuu on light, se ei todellakaan ole kiintea pyörivä pallo, jonne NASAn vale-vapaamuurarit olisivat muka laskeutuneet. Ja mitähän siellä toisella puolella maapalloa (lol) mahtaa olla silloin kun meillä täällä toisella puolella seisoo aurinko ja kuu vieri vieressä. Aivan, olen sen itse omin silmin usein todistanut, eli totta on. Siellä taivaankannella nämä mahtavat taivaanvalot matemaattisella tarkkuudella kiertää ikaankuin parhaat samankokoiset kaverit. Ei siis niin, että aurinko olisi muka 400 kertaa suurempi kuin kuu, huh?
Jatka tähyilemistä taivaalle, mikäli uskot omiin silmiisi. Voisin tietty ryhtyä sinun valetieteeseen uskovaa näkemystäsi enemmänkin haastamaan, mutta enpähän viitsi. Hyviä unia!
terv. Väinämöinen
”valevatikaani tiedemiehet” Olivatko keskiaikaiset vatikaanit, jotka polttivat senaikaisen maailmankuvan haastajia roviolla, siis niitä oikeita vatikaaneja?
Se, että pohjantähti näkyy ainoastaan pohjoisessa, tietenkin jo itsessään todistaa, että maa on pallo.
Ja se, että se on lähes keskellä pohjoista tähtitaivasta, johtuu siitä, että siinäkin paikassa nyt sattuu näkymään tähti. Ja koska se on lähes keskellä tähtitaivasta, se tietysti näyttää pysyvän liikkumattomana maan pyöriessä akselinsa ympäri. Mutta ei sekään ole pitkällä aikavälillä meistä katsoen ”paikallaan”. Pyramidien aikaan samoilla paikoilla näkyi aivan toinen tähti kuin nykyinen Polariksemme, ja kaukaisessa tulevaisuudessa – tuhansien vuosien päästä – siinä tulee olemaan jälleen toinen tähti, koska maailmankaikkeudessa mikään ei pysy paikallaan.
https://earthsky.org/astronomy-essentials/north-star-movement
Jos ajattelee, että universumin laajenemisen pitäisi näkyä tällä hetkellä meidän piskuisen aurinkokuntamme planeettojen liikkeissä, ei ole hahmottanut sitä, miten valtava maailmankaikkeus on ja miten pitkän aikavälin prosesseista on kyse.
Kuu on varmaankin todellinen kappale jo siksi, että sillä on selvästi todennettu vaikutus maapallolle, mm. vuorovesi-ilmiön muodossa. Se, käytiinkö siellä 1960-luvun lopulla, on sitten oma kysymyksensä.
Mutta siis: ei enää flättärispammausta.
’Flat earth’-mallin esittäjät eivät edusta TODELLISTA vaihtoehtomediaa, vaan päinvastoin niitä tahoja jotka pyrkivät tällaisten idioottimaisuuksien esittämisellä tekemään TODELLISET vaihtoehtomediat naurunalaisiksi, ”foliohattuisten salaliittoteoreetikko-hörhöjen” sivustoiksi, joilta ”totuusmedioihin” uskovien järkevien ihmisten syytä pysytellä kokonaan pois.
Satelliiteista saatujen kuvien perusteella idioottikin näkee, että maapallo ei ole litteä vaan on pyöreä.
Maapalloa kiertaviä satelliitteja ei ole olemassakaan, kaikki ovat maa, meri ja ilma keskeisia. Planeetat ovat kiertotähtiä. Ihminen ei ole käynyt avaruudessa, kuusta puhumattakaan, se on mahdotonta koska elämme suljetussa tilassa. Elämme elektromagneettisessa todellisuudessa, kaikki on energiaa…. sinua, kuolematonta, ohjaa tietoisuus, eli olet ikuisesti olemassa oleva elektromagneettinen kokonaisuus. Sydämesi ei ”pumppaa” verta, sydän on spiraalin kaltainen elin, joka laajenee ja supistuu, eli sinulle on siinäkin suhteessa valehdeltu. Mietipäs maalaisjärjellä sitä, kuinka pysähtynyt sydän käynnistetään, ja miksi, niin olet hiukan lähempänä totuutta. Pohjantähden pitää paikallaan Kalevalaa lainatakseni ”vaskinen vuori” eli magneettikenttä, jonka ympäri taivaankappaleet kiertävät. Just saying….
”Flat earth lienee alkanut vitsinä, mutta siitä on sittemmin tullut todennäköisesti psykologinen operaatio, jonka tarkoitus on saattaa kaikki virallisia totuuksia kyseenalaistavat ihmiset naurunalaisiksi…”
Emme todellakaan tarvitse tällaisia eksyttäjä-’flättäreitä’ täällä.
Vv:n varoitus on paikallaan ja ellei se tehoa niin kylmästi kenkää.
The 12-Step Method of Regime Change
https://www.counterpunch.org/2019/02/05/the-12-step-method-of-regime-change/
1: Colonialism’s Traps.
2: The Defeat of the New International Economic Order.
3: The Death of Southern Agriculture.
4: Culture of Plunder.
5: Debt as a Way of Life.
6: Public Finances Go to Hell.
7: Deep Cuts in Social Spending.
8: Social Distress Leads to Migration.
9: Who Controls the Narrative?
10: Who’s the Real President?
11: Make the Economy Scream.
12: Go to War.
Kenen hillotolppaa Soini nuolee? Soinin ei pitäsi edes olla asemassa, jossa voi edustaa Suomea. Ensi vaaleissa nähdään, että millaisen mandaatin siniset saavat kansalta. EU käyttäytyy kuin USAn vasallivaltio. Nyt halutaan syrjäyttää länsimaisittain suurta kansansuosiota nauttiva Presidentti ja korvata hänet Macron mikrokannatuksella omaavalla nukella. Läntiset arvo P*****e.
Kiina ja Venäjä haluavat päästä eroon Dollareista. Niillä on hyvä tilaisuus myydä Yhdysvaltain velkakirjoja ja maksaa niillä Venetsuelan lainat IMFlle ja pitää maa pinnalla. Takuuna toimivat maan öljyvarat. Jugoslavia, Irak, Libya, Ukraina, Syyria ja nyt Venezuela. USAn isku hiipuu. Pentagon kapinoi, eikä halua ryhtyä oikeaan sotatyöhön, koska se voisi paljastaa kyvyttömyyden. Verodollarit toki kelpaavat. On vähän sellainen tunne, että Washingtonin törmäilyt on ennakoitu Moskovassa ja Pekigissä ja tulevat siirrot on mietitty pitkälle eteenpäin. USAn öykkäröinti ei enää tee vaikutusta.
Liekö Suomen ulkoministeriö enää poliittisessa ohjauksessa lainkaan, vaan toimii ”automaattiohjauksesa” vähän samantapaisesti kuin Valtionvarainministeriö tai vaikkapa Opetus- ja kulttuuriministeriö? Tehdäänpä katsaus kolmen keskeisen ministeriön toimintaa ohjaaviin tausta-ideologioihin:
VM – suosittelee päättäjille uusliberalistista talouspolitiikkaa ja kauko-ohjaa muut ministeriöt toteuttamaan tätä myös.
UM – suosittelee ja toteuttaa USA:n uuskonservatiivien ohjauksessa olevaa ulkopolitiikkaa alistaen Suomen lähes mekaaniseksi osaksi ”läntistä arvoyhteisöä”.
OKM – suosittele ja toteuttaa uusvasemmistolaista ts. kulttuurimarxistista arvomaailmaan ohjelmoivaa kasvatus ja opetusohjelmaa.
Nyt voitte tutki eri lähteistä, mikä tekijä yhdistää usein noita kolmea eri pääideologiaa eli uusliberalismia, uuskonservatismia sekä kulttuurimarxismia. (KM= bolshevistinen demoralisointi-ohjelma kristillisillä perusarvoilla ohjelmoidun yhteiskunnan horjuttamiseksi, yhdistetään usein virheellisesti vasemistolaiseen talouspoltiikkaan).
(2. Korjailtu versio)
Liekö Suomen ulkoministeriö enää poliittisessa ohjauksessa lainkaan, vaan toimii ”automaattiohjauksessa” vähän samantapaisesti kuin Valtionvarainministeriö tai vaikkapa Opetus- ja kulttuuriministeriö? Tehdäänpä katsaus kolmen keskeisen ministeriön toimintaa ohjaaviin tausta-ideologioihin:
VM – suosittelee päättäjille uusliberalistista talouspolitiikkaa ja kauko-ohjaa muut ministeriöt toteuttamaan tätä myös.
UM – suosittelee ja toteuttaa USA:n uuskonservatiivien ohjauksessa olevaa ulkopolitiikkaa alistaen Suomen lähes mekaaniseksi osaksi ”läntistä arvoyhteisöä”.
OKM – suosittelee ja toteuttaa uusvasemmistolaista ts. kulttuurimarxistiseen arvomaailmaan ohjelmoivaa kasvatus- ja opetusohjelmaa.
Nyt voitte tutki eri lähteistä, mikä tekijä yhdistää usein noita kolmea eri pääideologiaa eli uusliberalismia, uuskonservatismia sekä kulttuurimarxismia. (KM= bolshevistinen demoralisointi-ohjelma kristillisillä perusarvoilla ohjelmoidun yhteiskunnan horjuttamiseksi, yhdistetään usein virheellisesti vasemmistolaiseen talouspolitiikkaan).
Brysselin korruptoimilla, valtaapitävillä maanpettureilla on vakaa aikomus jatkaa KANSAN-vaihto ohjelmaansa:
”Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan”,
https://www.oikeamedia.com/o1-95806
”VALTIOVALTA, POLIISI JA MEDIA ETSIVÄT TUKAHDUTTAMISKEINOJA OMAA KANSAANSA VASTAAN”,
http://ylewatch.blogspot.com/2019/02/valtiovalta-poliisi-ja-media-etsivat.html
Kaikki kuulostavat NWO:la.
Mutta jos palataan Venezuelaan niin, ketkä oikeastaan Venezuelassa taistelevat toisiaan vastaan ja miksi puhutaan sisällissodasta. Silloin kun uutisissa pääsevät itse venezuelalaiset kuvaan ja puhumaan , voi hyvin nähdä eron Venezuelan indegient people (köyhä alkuperäiskansan jälkeläisten kansan osa) ja entisen espanjalaisen eliitin jälkeläisten välillä. Espanjalainen” eliitti pysyy vallassa vain amerikkalaisten avulla.
Mutta onko tuolla eliitillä myös pelättävää jos tai kun USA alkaa sotatoimet. Kremlin näkemys on että USA on jo päättänyt sotilaallisesta interventiosta. Jos Kolumbia, Peru, Bolivia ja Mexiko eivät jätä Maduroa yksin, ei ihme että Trump haluaa muurin Mexikon rajalle estämään ehkä miljoonien sotaa pakenevien latinalaisamerikkalaisten pääsyn USA:han.
Ikävää kun en tunne yhtäkään Venezuelan kansalaista. Maduro on aivan eri mieltä
miksi kansa liikehtii ulos maasta. Nälkä se ajaa tikanpojan puuhun, sanottiin ennen.
Maduron ”öljyrahat ovat sijoitettuna muualla”, jo vuosien takaa. Mies on mielenvikainen
jos ei anna niitä kansan käyttöön, vaan valitsee ”hirsipuun”.
Voi tuomari parka kun pitäisi olla paljon paremmat tiedot Latinalaesta Amerikasta eikä nauttia vain korruptoinutta Amerikan mediaa. Itse en kuitenkaan väitä tietäväni likimainkaan kaikkea Venezuela-casesta. Mitä noihin liikehtiviin venezuelalaisiin tulee, niin samasta syystä Kolumbiasta ja muista Venzuelan naapurimaista kansaa tulvi Venezuelaan,
Jo viivi vuotta USA on kurjistanut Venezuelan kansaa sanktioilla.. Se että jakaako Maduro Husseinin ja Gaddaffin kohtalon kun on uskaltanut vaihtaa petrodollarin petroyuaniin, ei ole vielä lainkaan varmaa.
Juan Guaidó, USA:n hallinnonvaihto-ohjelman tuotos
Tätä miestä ei uhkaa Kennedyjen kohtalo kun hän ei astu sionistien varpaille vaan nuolee heidän saappaitaan — hieno artikkeli
The Broken Presidential Destiny of JFK, Jr.
Israel’s ”Kennedy Curse”?
LAURENT GUYÉNOT
The Jewish elites have hated the Kennedys ever since Joseph Kennedy, as U.S. ambassador in London, tried to prevent Roosevelt from entering World War II, resigned when he did, and then complained that “the Jews have won the war.”[79]
Kennedys must pay for “the sins of the father,” as Ronald Kessler titled his book (The Sins of the Father: Joseph P. Kennedy and the Dynasty He Founded, 1996), a not-so-subtle reference to Exodus 20:5 asserting Yahweh’s right of vengeance on three generations.
The Jewish elites also hated the Kennedys for everything they represented, including a very strong sense of blood kinship that Jews prefer Gentiles not to have.
http://www.unz.com/article/the-broken-presidential-destiny-of-jfk-jr/
Starving Venezuela Into Submission
ISRAEL SHAMIR
http://www.unz.com/ishamir/starving-venezuela-into-submission/
Making Globalism Great Again
C.J. HOPKINS
… So how did Trump finally get the liberal corporate media to stop calling him a fascist? He did that by acting like a fascist (i.e., like a “normal” president). Which is to say he did the bidding of the deep state goons and corporate mandarins that manage the global capitalist empire … the smiley, happy, democracy-spreading, post-fascist version of fascism we live under.
I’m referring, of course, to Venezuela, which is one of a handful of uncooperative countries that are not playing ball with global capitalism and which haven’t been “regime changed” yet. Trump green-lit the attempted coup purportedly being staged by the Venezuelan “opposition,” but which is obviously a U.S. operation, or, rather, a global capitalist operation.
… Unfortunately, there is no America. There is nothing to make great again. “America” is a fiction, a fantasy, a nostalgia that hucksters like Donald Trump (and other, marginally less buffoonish hucksters) use to sell whatever they are selling … themselves, wars, cars, whatever. What there is, in reality, instead of America, is a supranational global capitalist empire, a decentralized, interdependent network of global corporations, financial institutions, national governments, intelligence agencies, supranational governmental entities, military forces, media, and so on. If that sounds far-fetched or conspiratorial, look at what is going on in Venezuela.
The entire global capitalist empire is working in concert to force the elected president of the country out of office. The US, the UK, Canada, France, Germany, Spain, Austria, Denmark, Poland, the Netherlands, Israel, Brazil, Peru, Chile, and Argentina have officially recognized Juan Guaido as the legitimate president of Venezuela, in spite of the fact that no one elected him.
Only the empire’s official evil enemies (i.e., Russia, China, Iran, Syria, Cuba, and other uncooperative countries) are objecting to this “democratic” coup.
The global financial system (i.e., banks) has frozen (i.e., stolen) Venezuela’s assets, and is attempting to transfer them to Guaido so he can buy the Venezuelan military. The corporate media are hammering out the official narrative like a Goebbelsian piano in an effort to convince the general public that all this has something to do with democracy. You would have to be a total moron or hopelessly brainwashed not to recognize what is happening.
For the last two-hundred years or so, we have been conditioned to think of ourselves as the citizens of a collection of sovereign nation states, as “Americans,” “Germans,” “Greeks,” and so on. There are no more sovereign nation states. Global capitalism has done away with them.
… In any event, here we are, at the advent of the global capitalist empire. We are not going back to the 19th Century, nor even to the early 20th Century. Neither Donald Trump nor anyone else is going to “Make America Great Again.”
Global capitalism will continue to remake the world into one gigantic marketplace where we work ourselves to death at bullshit jobs in order to buy things we don’t need, accumulating debts we can never pay back, the interest on which will further enrich the global capitalist ruling classes, who, as you may have noticed, are preparing for the future by purchasing luxury underground bunkers and post-apocalyptic compounds in New Zealand. That, and militarizing the police, who they will need to maintain “public order” … you know, like they are doing in France at the moment, by beating, blinding, and hideously maiming those Gilets Jaunes (i.e., Yellow Vest) protesters that the corporate media are doing their best to demonize and/or render invisible.
http://www.unz.com/chopkins/making-globalism-great-again/
… että sillä tavalla meitäkin viedään kun emme pistä lainkaan hanttiin !
Trump toistuvasti otti esille mahdollisuuden Venezuelan miehityksestä puheissaan neuvonantajiensa kanssa….
Donald Trump repeatedly raised the possibility of invading Venezuela in talks with his top aides at the White House, according to a new report.
Trump brought up the subject of an invasion in public in August last year, saying: “We have many options for Venezuela, including a possible military option, if necessary.” But the president’s musings about the possibility of a US invasion were more extensive and persistent than that public declaration, according to the Associated Press.
https://www.theguardian.com/us-news/2018/jul/04/trump-suggested-invading-venezuela-report