Francis Fukuyama esitti 1990-luvun alussa kuuluisan teesinsä historian lopusta. Hänen mukaansa ”kaikki inhimillisen historian kannalta merkittävä on jo tehty ja ihmiskunnan historian kehitys ideologioiden välisenä taisteluna on suurelta osin päättynyt liberaalin demokratian voittoon.”[1] Aikamoinen väite! Mutta sen valossa mitä maailmassa on tapahtunut, erityisesti viimeisten viiden vuoden aikana, lienee selvää että ”inhimillisen historian kannalta merkittävää” tekemistä riittää edelleenkin. Historia ei siis loppunut. Sen sijaan pinnanalaiset jännitteet ovat nyt pulpahtaneet pintaan uudenlaisena vastakkainasetteluna.

Koska tämä vastakkainasettelu nähtiin vielä Fukuyaman aikaan lähinnä kahden erilaisen poliittisen ja taloudellisen ideologian välisenä taisteluna, sosialismi vs. kapitalismi, itä vs. länsi, niin Neuvostoliiton romahdettua tehtiin virheellinen johtopäätös, että historia on loppunut kapitalismin voittoon. Mutta aidot rintamalinjat ovat kuitenkin olleet koko ajan jossain muualla, ja geopolitiikan tapa kuvata niitä merivalta vs. maavalta(sydänmaa) -asetelmana on mielestäni tarkempi ja kiinnostavampi kuin Fukuyaman teesi.

Geopolitiikka on siinä mielessä jännä juttu että se on muiden tieteen alojen taholta usein tyrmätty pseudotieteenä ja puhtaana teoretisointina. Silti juuri geopoliittinen lähestymistapa on ohjannut suurvaltojen strategioita hyvin suuressa määrin. Vaikka Yhdysvaltain ulkopolitiikka on tällä hetkellä niin kaoottista, että on vaikea nähdä mihin se perustuu, niin silti yksi sen kulmakivistä oli vielä Obamaan asti Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Zbigniew Brzezinskin geopoliittinen tutkielma The Grand Chessboard.[2] Se taas pohjautuu Halford Mackinderin kuuluisaan Heartland-teoriaan[3], kaiken geopoliittisen ajattelun isään ja äitiin. Tämän teorian ydinajatus on se, että maailmassa on kaksi toisilleen vastakkaista valtaa, merivalta ja maavalta, ja että nämä kaksi ovat keskenään loputtomassa, yhteensovittamattomassa konfliktissa.

Venäläisen Alexander Duginin mukaan Mackinder yritti teoriassaan käsitteellistää brittiläisen imperiumin strategiset perusperiaatteet merivallan keskuksena.[4] Heartland-teorian syntyaikoina, 1900-luvun alussa, keisarillinen Venäjä oli varteenotettavin uhka brittien maailmanvallalle, ja niinpä äiti-Venäjä, keskellä Euraasian maamassoja lepäävä sydänmaitten sydänmaa, käsitteellistyikin maavallan keskukseksi. Ja ironista kyllä, siten Mackinder antoi geopoliittisen identiteetin Venäjälle.

On huomattava, että Venäjän uhka nähtiin geopolitiikan valossa yli kaiken maantieteellisenä sijaintina (Mackinder oli maantieteilijä). Niihin aikoihin vahvasti kehittyvä rautatieverkosto mahdollisti nopeat ja suorat juna-yhteydet Aasiasta Eurooppaan, uhaten siten merireittien kannattavuutta. Tästä taas olisi voinut seurata koko brittiläisen imperiumin romahdus. Venäjä sijoitti siis itsensä väärään paikkaan. Ja koska äiti-Venäjä edelleenkin itsepintaisesti lepää siellä missä lepää, niin ilmeisesti tuo uhka ei ole vieläkään väistynyt? Aika paljonhan olemme viime vuosina saaneet kuulla tästä ”Venäjän uhasta.”

1900-luvun vanhetessa näytti siltä että lentoliikenteen nopea läpimurto tekisi tyhjäksi koko ajatuksen junareiteistä, ja Heartland-teoria hylättiin monelta taholta aikansa eläneenä. Mutta Kiinan silkkitie-hankkeen myötä se on palannut parrasvaloihin. Kiina rakentaa parhaillaan Euraasian läpi kulkevia nopeita junayhteyksiä, jotka ovat halvempia kuin lentorahti ja toisaalta nopeampia kuin merikuljetukset. Ja sitä myötä merivallan ja maavallan taistelu näyttäytyy edelleenkin, ainakin päällisin puolin, taisteluna maailmankaupan ja energiavarojen herruudesta. Ylläolevan valossa myös Venezuelan konflikti on pohjimmiltaan geopoliittinen, koska Yhdysvalloilla, Kiinalla ja Venäjällä on maassa vahvoja kaupallisia ja energiapoliittisia intressejä.

Kyse on silti muustakin kuin kaupan ja energiavarojen hallinnasta. Mackinderin ajettelun pohjalta lähteneen eurasianismin[4] mukaan meri- ja maavalta ovat olennaisesti erilaisia myös arvoiltaan ja maailmankuvaltaan. Ja siksi se, mitä olemme pitäneet vain kahden erilaisen taloudellisen ja poliittisen ideologian taisteluna maailmanherruudesta, onkin pohjimmiltaan kahden erilaisen sivilisaation yhteentörmäys. Siinä missä merivalta näyttäytyy tänään ultraliberaalina, niin maavalta perustuu traditionalismiin, jota ei ole syytä pitää konservatismina.

Konservatismi ei ole oikeastaan muuta kuin merivallan arvojen historiallinen jäänne, kun taas traditionalismi edustaa jotain täysin uutta. Siinä missä konservatismi on ollut vain siirtymä kohti merivallan ajamaa liberaalia maailmanjärjestystä, muuttuva kuvio sen arvojen kaleidoskoopissa, niin traditionalismi etsii sitä mikä on pysyvää. Ja siinä missä liberaali maailmanjärjestys edustaa eräänlaista synkretismiä, pyrkimystä sulattaa ja liudentaa kaikki alkuperäinen joksikin muuksi, niin maavallan kohdalla voitaisiin puhua geopoliittisesta strukturalismista. Ainakin Wikipedian mukaan strukturalismi merkitsee esimerkiksi arkkitehtuurissa sitä, että alkuperäiset rakenteet jäävät näkyville, olennaiseksi osaksi rakennuksen kokonaisilmettä.[5] Siten eurasianistien ajamassa moninapaisessa maailmassa myös kansallisvaltiot säilyttäisivät oman perusluonteensa, ollen kaikkine vajavaisuuksineenkin osa kokonaisuutta. Toisin sanoen kyseessä olisi aito monikulttuurinen maailma, jossa erilaisuudelle olisi tilaa. Täydellinen vastakohta liberaalien ajamalle valheelliselle, synkreettiselle maailmalle, jossa kaikki alkuperäinen hävitetään ja tilalle luodaan keinotekoinen, dystopinen painajainen.

Tässä mielessä sydänmaa ei ole maantieteellinen tai edes geopoliittinen (esim. strateginen kumppanuus) sijainti. Sydänmaa on uusi sivilisaatiomalli, sijaitsi se sitten missä tahansa. Ja vain moninapainen maailma voi mahdollistaa sen esiinnousun.

Lähteet

Wikipedia (haettu 7.2.2019): Francis Fukuyama
Zbigniew Brzezinski: The Grand Chessboard (1997)
Christopher C. Fettweis (2000): Sir Halford Mackinder, Geopolitics, and Policymaking in the 21st Century
Alexander Dugin: Geopolitics: Theories, Concepts, Schools, and Debates
Wikipedia (haettu 7.2.2019): Strukturalismi

8 KOMMENTTIA

  1. Seurasin erään archeoloogin luentoa entisaikojen kansojen rakennustekniikasta,pelkistä
    kivistä nostetuista rakennuksista, valtavine lohkareineen. Incat eivät olleet alkuperäisiä rakentajia Machu Picchussa, vaan he vain lisäsivät vanhempien raunioiden päälle, joka näkyy selvästi miten aiemmat kivirakennuksen olivat niin hyvin hiotut sileäksi ettei Incoilla ollut siihen tarvittavia työkaluja. Onko maapalloa asuttaneet ihmiset olleet valtavasti taidollisempia tarvittavilla työkaluilla jo 11.000 vuotta sitten ? Monet tutkijat ovat myöskin salailleet paljon tosiasioita salatakseen tietämättömyytensä, tutkimuksiensa tuloksia. Jännä ohjelma, jossa jälleen paljastuu se miten totuuksia väärennelläään,
    oman etunsa viemiseksi kuuluisuuteen. Video-esityksessä ei ole mitään ”MINÄ tiedän
    kaiken mausteita”, ja sen älykäs yksilö tuntee heti ”nahoissaan”. Ohjelmaan kuuluvat
    myöskin Pyramiidit, joiden ikä saattaa olla paljon vanhempi, kuin mitä on otaksuttu?

  2. Fukuyama varmaan kertoi kirjoissaan enemmän omasta henkisestä umpikujastaan kuin todellisuudesta.
    The End of History and the Last Man lienee hänen pääteoksensa. Ehkä hän halusi että kehitys pysähtyy ja ’läntinen arvoyhteisö’ jäisi ihmiskunnan viimeiseksi sanaksi. Minusta aika rivo ajatus.

  3. Fukujama on vanhahegeliläinen konservatiivi, jolle historiallinen vuorovaikutus oli konsensushakuista.
    Samaisen Hegelin henkisiä perillisiä olemme myös me suomalaiset, olihan se vanha Suomi juuri rakennettu pitkälti hegeliläisen henkisen virityksenvoimin, josta voimme kiitää J W Snelmania,hän toi maahamme saksalaisen idealismin.
    Sama saksalainen idealismi on muuten vanhan Venäjän henkinen rakennelma,aiheutuen juuri Katariinasuuren aikakauden vaikutuksesta.
    Tosen maailmansodan jälkeen meidät on myrkytetty aglosaksisella Locelaisella liberalismilla.

  4. Muuan saksalainen filosofi taisi olla Schopenhauer, on lausunut, että kaikistä ihmisen nautinnoista valta yli toisen ihmisen maistuu kaikkein makeimmalta. Oli tämä ko. ajattelijan subjektiivinen kokemus ta ei, niin maailmallinen kehitys eri aiakakausina viitta juuri tähän. Tässä mielessä voidaan myös ajatella PA-impertiumin kehitystä Londonista hallinnoituna.
    Briteillä pitkä nenänvarsi, jota pitkin on kaseltu kaikkia muita kansallisuuksia, mutta vain Saksassa konkretisoitui ajatus Ubermenschen ja Untermenschen konkreettisesti, jota britit ja edeltäjänsä olivat mentaalisesti harjoittaneet jo iät ajat.

    On siis aivan turha jauhaa eri filosofisten ajatusmallien tuotoksia, ikäänkuin jonkinlaisen sisvistyksellisen aikaansaanoksen ilmentymänä, kun Apinalauman käyttäytymiskuviot toistuvat vuuosisadasta, vuosikymmenestä , vuodesta, ja päivästä toiseen arkipäivän elämässä. Siinä se sivistys.l

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here