Lääkitäänkö meidät jo lapsesta sairaaksi?

34
Kuva: Iiro Arvola, kevät 2018

Elokuvassa ”Rutto” on kohtaus, jossa potilas on poistumassa lääkärin vastaanotolta. Kynnyksellä ollessaan hän pysähtyy, kääntyy ja sanoo: ”Voi tohtori! Kunpa tietäisitte, miten raskasta on esittää normaalia.”

Kuka on normaali? En liene montaa tavannut, mutta vain yhdelle asia on ollut täysin selvä ja hän myös ilmaisi sen selkeästi: ”Miksi kaikki eivät voi olla niin kuin minä?”

Mielenterveys on tietysti alue, joka aihetta sivuaa. Hullu on outo ja kartettava. Hulluus on edelleen tabu ja sitä myöten myös mielenterveysongelmat.

Mielenterveyteen liittyvän dignoosin saanut on leimattu, jos ei muuten, niin omassa päässään. Hävettää.

MTV-3:n uutisissa toimittaja Joonas Lepistö kirjoittaa 5.2.2019: ”Jos nuorisomme pahoinvointia ei oteta nyt tosissaan, meillä kaikilla on edessämme vaikeat ajat.” Lepistön artikkelista käy ilmi, että viimeisen parinkymmenen vuoden aikana nuorten mielenterveysongelmat ovat seitsenkertaistuneet, mitattuna erikoissairaanhoitoon hakeutuneiden määrällä.

Paljonko on niitä, jotka eivät hoitoon hakeudu, vaan tyytyvät osaansa tuhoten itsensä päihteillä ja huumeilla?

Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet köyhyyden ja huono-osaisuuden kasvun myötä. Näin voidaan sanoa, sillä ongelmia on enemmän kokonaan syrjäytettyjen joukossa.

Paineet kasaantuvat

Tähän puutteeseen ei yhteiskunta ole kyennyt vastaamaan. Paineita nuoriin kyllä kohdistetaan entistä enemmän. Kilpailu on kiivasta. On pakko menestyä.

Ja kuitenkin yhä edelleen 60 000 nuorta on kokonaan kateissa. He eivät ole sen enempää koulutuksessa kuin työssäkään.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella yhdeksän prosenttia nuorista oli psykiatrisessa hoidossa vuonna 2017. Toisin sanoen joka kymmenes nuori kärsi vakavista mielenterveysongelmista.

Jotta ongelmia voitaisiin kunnolla hoitaa, ne pitäisi todeta ajoissa. Kuitenkin nuorten hoitoonpääsy on jopa huonommissa kantimissa kuin aikuisten.

Lepistön artikkelissa todetaan, että HUS:in alueella yhdellä lääkärillä saattaa olla potilaana peräti kaksisataa nuorta.

Eipä sitten lienekään mikään ihme, että entistä nopeammin turvaudutaan vain lääkkeisiin.

Duodecimin Terveyskirjastossa psykiatri Matti O. Huttunen sanoo:

”Lasten ja nuorten psykiatrisen lääkehoidon hyödyllisyyttä tulee harkita heti hoidon alussa eikä vasta sitten, kun muut hoidot ovat epäonnistuneet. Jos lapsen tai nuoren häiriö on sellainen, että sitä voi olennaisesti helpottaa lääkityksellä, lääkityksen aloittamista tulee harkita jo hoidon alussa.”

Pakolliset lääkkeet

Monet potilaat silti vastustavat lääkitystä, koska tuntevat lääkkeiden takia joutuneensa kemiallisen lobotomian uhreiksi. Liiallisessa lääkityksessä tuntuu siltä, että päässä pyörivät vain silmät.

Ja kun on kyse erityisesti lapsista ja nuorista, niin lääkitys saattaa johtaa elinikäiseen lääkeriippuvuuteen, koska lääkkeet saattavat aiheuttaa ylitsekäymättömiä vieroitusoireita.

Sairaus ei siis olekaan aina parantunut lääkkeellä niin kuin voisi edellyttää, vaan potilas on joutunut lääkkeen vangiksi ja rampauttamaksi.

Lääkkeet on kuitenkin pakko ottaa, jotta olisi edes oikeutettu muihin tukitoimiin.

Näitä ongelmia pohditaan James Daviesin kirjassa Hajalla – Onneton totuus psykiatrian nykytilasta. Sen esipuheen on kirjoittanut julkisuudessakin paljon esillä ollut psykiatrian erikoislääkäri ja psykoterapeutti Ben Furman. Hän kuvaa psykiatrian tilaa näin:

”Jos totuutta ei yritetä kaunistella, psykiatrian historia on omituinen sekoitus psykologisia kultteja, muotivirtauksia, oppiriitoja, valtataisteluja, lobbauksia, ammattiryhmien keskinäistä kädenvääntöjä ja haitallisia jos ei suorastaan julmia hoitokeinoja. Tämän päivän psykiatriaa hallitsee koulukunta, jota kutsutaan usein biologiseksi psykiatriaksi. Se on suuntaus, jota luonnehtii sekä aikuisten että lasten epidemiologiset mittasuhteet saavuttanut diagnosoiminen ja systemaattinen lääkitseminen.

Olemme luoneet järjestelmän, jossa kukaan ei saa ongelmiinsa mitään apua […] ilman diagnoosia ja diagnoosin saaminen taas johtaa aina ihmisen lääkitsemiseen. Miten tässä näin kävi?”

Helsingin Uutiset kirjoittaa, että alle 18-vuotias tekee itsemurhan Suomessa noin joka toinen viikko. Näin huolimatta siitä, miten paljon erilaisia diagnooseja on varattu lapsille ja nuorille ja miten runsas on käytössä oleva lääkearsenaali.

Diagnooseja ja lääkkeitä siis riittää. Ja Big Pharma kiittää!

Artikkelikuva: Iiro Arvola, kevät 2018


34 KOMMENTTIA

  1. Naulan kantaan. Pienistä ongelmista tehdään massiivisia ja lääketeollisuus tekee tiliä. Mikähän on vauvaikäisille tuputettujen rokotteiden rooli mielen sairastumisessa?

  2. Kannattaa käväistä sivuilla http://ssristories.net/archive/indexb6a1.html?sort=date&p= joilta näkyy jäävuoren huippu mielialalääkkeiden pahoista sivuvaikututksista. Pahimmat on nykyään poistettu käytöstä, mutta uusia on tullut.
    SSRI lääkkeet vaikuttavat aivojen välittäjäaineisiin, siis lääkkeen ottajan ajatteluun. Yhdelläkää psykiatrilla tai terveyskeskuslääkärillä ei ole aavistustakaan, mitä sivuvaikutuksia lääke voi jollekin aiheuttaa. Voi olla, että nykyisiä terroristeja on lääkitty välittäjäaineisiin vaikuttavilla lääkkeillä. Tuskin asiaa on edes yritetty tutkia.

  3. Sokeitten valtakunnassa yksisilmäinen on kuningas.

    Ihmisten pitäisi herätä. Tämä on jo nyt päässyt kokonaan käsistä.

    Psykiatria on muuttunut vallan välineeksi. Sosiaaliset puutteet ja ongelmat poistetaan lääkitsemällä ihmiset tuppisuiksi.

    Pelottava kehitys suorastaan menossa parhaillaan tässä psykopaattien johtamassa maailmassa.

    • Eikös nyt ole lääkäriliitonkin johdossa psykiatri?

      Ilman lääkäriä ei ne pillerit saavuta asiakasta;-)

  4. Mikä tahansa ihmisen ominaisuus, joka esiintyy alle 2 prosentilla väestöstä on sairaus. Sitten astuvat esiin nämä poppamiehet ja käärmeöljyn kauppiaat, jotka lupaavat — niin mitä he lupaavat — ihan mitä vaan, mistä maksetaan hyvin.

    Tarve ihmisten erilaisuuden poistamiseen ei tule erilaisilta yksilöiltä eikä käärmeöljyn kauppiailta. Meillä muilla on tarve muutta vähemmistöt samanlaiseksi itsemme kanssa. Mistä muuten voisimme tietää olevamme normaaleja?

    Jos enemmistö kuuluu ryhmään, joka nyt määritellään poikkeavuudeksi, tulisi tästä poikkeavuudesta normaalius.

  5. Itse syön Buranaa, jos on aivan pakko, mutta asiaan…

    Tässä parit hyvät dokumentit aiheesta: Take Your Pills ja The Magic Pill molemmat löytyvät NetFlix:stä ja löytyy muualtakin kun osaa etsiä.
    Tuo pillereiden tunkeminen jokaiseen meihin ikää ja sukupuolta katsomatta on jotenkin ”normaali” tänä päivänä. USA:n college opiskelioista2/3 syö amfetamiinia pärjätäkseen koulussa jne. Amfetamiinia syödään vain ja ainoastaan sen takia, että: sinullahan ”VOI” olla ADHD, tai joku vastaava tauti. Eipä hätää, tähän ollaan jo kotimaassakin menossa.

  6. Tuhansien vuosien vanhoista lääkityksistä ei löydy kovinkaan paljon aineistoa, koska ne olivat luonnonmukaisia. Netti on ihmeen suljettu vanhan-ajan lääkityksistä, tilalle pusketaan mainoksia
    kaikenlaisista myrkyistä. Ennenvanhaan ei ollutkaan kysymys suurista rahoista lääkityksissä, vaan
    henkilön, kipujen ja tautien lieventämisestä aivan parantumiseen asti. Luonnossa on varmasti
    parannuskeinot jokaiseen ”lähtöön”, mutta kuka oppinut viitsii kahlata rämeiköt ja nokkospuskat
    löytääkseen parantavat kasvit. Valkoinen ”lääkärin-asuhan siinä tahriintuisi” ?

  7. YouTube ja magic mushrooms. Auttaa masennukseen ja kuoleman pelkoon. Terveille voi aiheuttaa psykoosin.

  8. Sen jälkeen, kun lääkäri vannoo vapaamuurarivalan hirttosilmukka kaulassa, onko Hippokrateen valalla enää mitään merkitystä ? Voin kertoa omasta kokemuksesta, että ei ole. Tämä on surullista ja aika kauhistuttavaa. Tätä kutsutaan myös korruptioksi, vaikka se onkin lievä kuvaus sielunsa myymisestä paholaiselle. Näitä Anti-Kristuksen asiamiehiä on myös naisissa. Kammottavinta on se pilkkaaminen, nauraminen ja hauskan pito, mikä liittyy vapaamuurariveljien juonitteluihin.

  9. Lännellä on jo ehdotettu pakollista rokottamista erillaisiin kulkutauteihin, ja
    aivan ”supermarkettien käytävillä”, missä juoksee paljon kansaa. Olkoon se vaikka ilmaista ? Siitä johtuvat sauraukset taas voidaan ”lääkitä” muilla myrkyillä. Ei ihme miten ihmiset käyttääntyvät vetämällä aseet esiin, ja niittämällä syyttömiä ihmisiä ihan työpaikallaan sekoillen. Siitä taas tulee kallispalkkaisille lakimiehille paljon puolusteluja oikeus-istuimissa, (hauska nimi), ja rahaa palaa joka suuntaan. Aika hinosti suunniteltua petosta, kun monet porukat hyötyvät rahallisesti. Lääke-tehtaista rikostutkintojen kautta vankiloiden ”täyshoitoon”.
    Vankilatkin ”HE” jo omistavat. Harhalaukauksia ei ilmene missään.

    Veronmaksajilta kynitään kaikki ”loppusuoralla”.

  10. Psykiatria oli vallan väline Neuvostoliitossa. Toisinajattelijat pistettiin mielisairaaloihin ja rokotettiin tiedottomiksi. Samaa keinoa voivat käyttää myös Suomessa armoitetut hyvävelilääkärit. Yksityiset ja myös kunnalliset hoitopisteet saattavat tulevaisuudessa tehostaa tällaista toimintaa, koska se on lääkärikeskusten osakkeenomistajien kannalta ”välttämätöntä”. Kytkökset eri järjestelmien välillä pelaavat saumattomasti, kun terveydenhoitojärjestelmää käytetään vallan välineenä ja ihmisen nitistäjänä ja kun asialla ovat omaa etua häikäilemättömästi ajavat psykopaatit. Kyse on mafian toiminnasta myös Suomessa.

  11. Minun poikani Iiro Arvola teki itsemurhan pari päivää sen jälkeen, kun hänelle oli kirjeellä ilmoitettu, ettei hän ole psykiatrisen hoidon tarpeessa. Kuitenkin kuolintodistuksessa mainitaan pitkäaikainen vaikea masennus itsemurhan taustatekijänä.
    Minä pidän häntä tämän järjestelmän uhrina.

    Viranomaiset eivät näe menettelyissä mitään moitittavaa, mutta taisteluni jatkuu niin kauan kuin elän.

  12. Korva ja kurkkutautien lääkäri sai puhelun istuessani vastapäisessä tuolissa. Hän vastasi soittajalle, OTA potilaas NIELURISAT POIS ? Ilmeisesti joku toinen lääkäri oli vähempitietoinen ammatissaan.
    Ikääntynyt ”Amerikan tätini” sanoi minulle, älä sitten anna niiden leikata nielurisojasi pois, koska ne ovat
    tarkoituksella sinne asetetut, ”keuhkojen ETUVARTIJOIKSI”. Mistä vanha nainen oli tuollaisen viisauden
    voinut omaksua ? Jos jossakin elimessä on tulehdus, niin eikös se TULEHDUS pitäisi poistaa, eikä sitä
    tärkeään virkaansa asetettua elintä ? Helppo ja nopea leikkaus joka maksaa maltaita potilaalle.Siis RAHA
    pelaa siinäkin, vastoin ”lääkärin-VALAA”. Esimerkkejä riittäisi loputtomiin. Eivät kaikki lääkärit ole
    ”heilahtaneet” ammatissaan, mutta valitettavan monella on rahan-kiilu silmissään.

  13. Inhimillinen terveydenhoito edellyttää verorahaa ja lainsäädäntöä. Oma valuutta, keskuspankki, veroparatiiseihin pääsy kielletty tästä maasta, ei tolkuttomasti rahaa asevarusteluun , puoluetuet pois vanhoilta korruptoituneilta puolueilta, irti EU:sta, monipuolisen – myös homeopaattisen ja antroposofisen lääkinnän ja sairaaloiden salliminen ja suosiminen – siinä reseptejä. Saksa on mallimaa terveydenhoidon laaja – alaisuudessa – jokainen lääkäri perehtyy koulutuksessaan myös ei- allopaattisiin menetelmiin ja lääkkeisiin. Psyyken sairauksia hoidetaan vaihtoehtolääkärien vastaanotoilla siellä sisäelinten toimintaa lääkitsemällä, siis kyse onkin todella varsinaisesti niiden toimintavajeesta.
    Suomalainen lääkärikoulutus on kovan materialistista, malli on haettu Amerikasta. Venäjälläkin voi saada paljon parempia diagnooseja ja hoitoja kuin Suomessa.

    • ”Venäjälläkin voi saada paljon parempia diagnooseja ja hoitoja kuin Suomessa.”

      Venäjällä ollaan uranuurtajia informaatio-lääketieteessä, joka itseasiassa ei perustu olleenkaan mihinkään fyysisistä molekyyleistä koostuviin lääkkeisiin.
      Saksaa ymmärtäville on siihen olemassa erinomainen johdanto-kirja ”Russische Informationsmedizin: Die neun Basis-Techniken und ihre praktische Anwendung”, tekijöinä venäläinen Olga Häusermann Potschtar ja saksalainen Klaus Jürgen Becker. Tuota 288 sivuista kirjaa myy esim. Kopp Verlag, https://www.kopp-verlag.de/ 10 eurolla ja EU-maihin ilman toimituskuluja.

      Venäläinen tiedemies, biologian professori Arcady Petrov ja muita venäläisiä tiedemiehiä on perehtynyt erityisesti kehosta poistettujen elinten uudelleen kasvattamiseen.
      Seuraavassa on aiheesta kuusiosainen videosarja englanniksi käännettynä:

      ”Arcady Petrov ”Light of Eternity” Russian Healing.
      English version of 2005 Russian Documentary about Arkady Petrov method of regenerating organs and other healing at DNA and stem cell level. Author of ”Creation of the Universe Trilogy”. Courtesy of Svet Centre.
      https://www.youtube.com/playlist?list=PL2DB6D1C75A877799

      Seuraavassa on erään blogistin lyhyt kuvaus aiheesta ”Russian Organ Regeneration”:
      http://bioenergyandcancer.blogspot.com/2012/03/new-new-kid-on-block-part-2-russian.html

  14. Luettuani sisältöjä edellä viitteinä esitetyistä aidon valiolääkärin Antti Heikkilän blogeista, en voi sanoa muuta kuin, että kuulostaa niin, niin tutulta. Tämä tapahtumavyöry liittyy lääketieteen alaan, mutta kaikki, mikä liittyy rahaeliitin hämäysvallan horjuttamiseen, voi joutua Suomessa vastaavan vainon kohteeksi. Tämä maa on mafiavaltio. Sitä johdetaan pelottelulla, uhkailuilla, seurannalla, stalker- toiminnalla. Jos ei antaudu huijattavaksi, saa peräänsä stalkerin, joka käyttää tuhansia keinoja kiusaamiseen ja taivutteluun. Hesarille voisi antaa ensimmäisen vainoaja- palkinnon. Nykyään Yle ei jää paljon huonommaksi, joten toinen palkinto sille. Maakuntalehdet kolmen parhaan joukkoon. Tämä median gangsterikartelli, mediapooli, Suomessa on ollut hiljattain esillä näillä palstoilla. Saksassa lehtien omistus on myös supistunut harvojen käsiin ja vastaavaa kuin meillä ilmenee mainstreammediassa. Vaihtoehtomedia on siellä onneksi valppaana seuraamassa paikallista valtavalekusetusta.

    Mielenkiintoista on tämä kriminaalipsykiatrinen kysely Antti Heikkilältä. Nyt pitäisi nähdä tämänhetkinen tilanne: kuinka paljon lääketeollisuuden edustajia on vapaamuurarijärjestöissä? Tiedän, että parikymmentä vuotta sitten yhden rapparihaaran johtaja oli sieltä. Heidän keinonsa on nimenomaan tehdä kaikista hyvävelirahavaltakorruptiosairasseksipseudotiedevaitiolosalaisuuskiusaaminenahdisteluvakoiluseurantauhkailumanipulaatio – aluetta horjuttavista kyselyistä ja ajatuksista kriminaalipsykiatrisia. Tällöin pakkohoito ja sillä uhkaaminen olisi yritys eliminoida epäilijä. Tämä on kuitenkin aika vaikeata tehdä ihmisille, jotka ovat vuosikymmeniä toimineet yhteiskunnassa kunnollisina työntekijöinä ja kansalaisina ja joita heitä läheltä tuntevat eivät voi moittia. Sen sijaan tällaiset lääkärifirmojen mafiosot, joista todella on kokemusta Suomessa, tulisi ilmoittaa heti poliisille. Mutta kun virka valtakin saa ohjeensa samasta lähteestä kuin rikollinen valtavalerapparilääkäri, niin tarvittaisiin pitkää pinnaa ajaa ihmisoikeuksia. Tarvittaisiin oikeasti kansalaisten järjestäytymistä lääketeollisuusmafiaa/lääkärimafiaa vastaan terveenä pysymisen puolesta !

  15. ”toiset aivot” A-Vot ! Viimepäivieni kovat tuskat sain selväksi miten väärin olin toiminut. Ihastuin tuoremehuun,
    jota litkin yötä-päivää yli kuukauden verran. Pink grapefruit juice on maultaan aivan taivaallista, mutta jos siihen sekoittuu särkylääkettä, niin myrkytys on valmis. Tuoremehu itseltään voi olla aiheuttajana, mutt jos
    kerran ”ALIVE” särkylääke on puhdasta tuotetta niin miksi sen yhdistelmä vetää kropan pahaan kuntoon ?
    Tietokoneesta löytyy joskus myöskin asiallisia opastuksia kaiken roskanmyyntien joukosta. Vesikuurille nyt,
    niin eiköhän se ”siittä”.

  16. Onko yhdelläkään kuluttajalla mahdollisuus seurata mitenkä hänen kaurapuuronsa ”leseet” on kasvatettu taikka tuotettu? Onko kaurapeltoon ruiskittu hyönteismyrkkyjä ? Se leimataan usein ”ammattisalaisuudeksi”.
    Onko ravinnon-tuotteissa todellakaan yhtään ”LUOMUTUOTETTA”. Seuraamalla hyönteismyrrkkyjen myyntitilastoja (jos niitä edes julkaistaan), voisimme saada kuvan, ”missä mennään”. USAssa WALMART osastolla hyllyt notkuvat pahanhajuisilta myrkyiltä, ja kassakoneet hyrräävät. Yksikin ”voikukka etunurmikolla saa omistajan paniikin valtaan”, ja se keltainen kukka saa kuolemantuomion myrkkyruiskulla. Myrkky ajautuu sadeveden mukana maan alle”vesipöytään asti”, josta se nousee kaivon putkea myöten keittiön hanaan,”raikkaaksi juomavedeksi”, jonka jälkeen ihmetellään,mistä minulle on koitunut ”SYÖPÄ”?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here