Puoluepoliittisesti sitoutumaton Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -verkosto järjestää 30.3.2019 mielenosoituksen Helsingissä. Tapahtuman tarkoitus on muistuttaa, että harjoitetulla talouskuripolitiikalla ei ole kansalaisten tukea ja että kansa on saanut tarpeekseen päättäjistä, jotka ennen vaaleja lupaavat jotain ja vaalien jälkeen tekevät päinvastaista.
Tapahtuman kuvaus järjestäjän Facebook-sivulta:
Kuluneen neljän vuoden aikana maamme hallitus on leikannut ja jäädyttänyt, lakkauttanut ja keskittänyt, myynyt ja yksityistänyt, uhkaillut ja painostanut. Ennen vaaleja jokainen hallituksessa istunut puolue lupasi hyvinvointia kaikille, mutta otti koulutuksesta, lapsilta, työttömiltä, työläisiltä, sairailta, vammaisilta ja eläkeläisiltä. Näitä kaikkia päätöksiä on väitetty vaikeiksi mutta tarpeellisiksi, talouden kannalta välttämättömiksi toimenpiteiksi.
Nyt Sipilän hallituksen kausi on loppumassa ja eduskuntavaalit lähestyvät. Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -verkosto on jälleen liikkeellä muistuttamassa, ettei talouskurituksella ole kansan hyväksyntää. Me emme halua nähdä eduskunnassa enää yhtään päättäjää, joka ennen vaaleja valehtelee olevansa pienen ihmisen puolella ja leikkaa sitten heikoimmassa asemassa olevilta. Tule mukaamme kulkueeseen ympäri Helsingin 30.3.2019 sanomaan yhdessä kansaa kurjistavalle politiikalle: EI JATKOON!
Mielenosoituksen järjestää puoluepoliittisesti sitoutumaton Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -verkosto. Olemme neljän vuoden ajan järjestäneet leikkauksia vastustavia ja perusoikeuksia puolustavia mielenilmauksia Helsingissä ja ympäri Suomea. Kanssamme ovat marssineet kymmenet tuhannet ihmiset vaatien parempaa suuntaa päätöksenteolle.
Perusteesimme ovat:
1. Leikkauspolitiikkaa vastaan Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa 2. Riittävä toimeentulo kaikille 3. Ihmis- ja perusoikeudet kaikille
Joukkovoima-liike ei hyväksy syrjintää, rasismia tai köyhien vastakkainasettelua. Kutsumme mukaan kaikki järjestöt ja viiteryhmät, jotka sitoutuvat näihin teeseihin ja haluavat tuoda kulkueeseen omat teemansa ja aloitteensa seuraavalle hallituskaudelle.
Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan
www.joukkovoima.com www.facebook.com/joukkovoima www.twitter.com/joukkovoimaa
|
Päivämäärä: 30.3.2019.
Kellonaika: tarkentuu myöhemmin – seuraa tapahtuman Fb-sivuja
Paikka: Eduskuntatalo
Tapahtuman Facebook-sivu: https://www.facebook.com/events/586214885181145/
Kuva: tapahtuman Facebook-sivu
Ennen lähtöäni kuluttamaan kengänpohjiani, haluaisin esittää kysymyksen, onko kenelläkään mitään muistoja taikka todistuksia joukko-mielenosoitusten myönteisistä tuloksista ? Oma kantani on tehdä johtajien vaihto pienin äänin, kuin ”maan alla”. Uutistoimistojen kautta ei tule muuta kuin lisääntyvää häirintää, ja sekavuutta. Viekkaudellahan ne johtopalleilla istuvatkin ”jakavat oikeuttansa”. Kaivamalla maata roistojen jalkojen alta äänettömästi PUULAPIOLLA, ei herätä heitä riehumaan. Suomalaisen luonteeseenhan kuuluu aina jonkinlaisen ”jekku”. Kansan on tehtävä samoin kuin kansaa vastassa olevat johtajatkin tekevät. Salaisia kokouksia, hiljaisuudessa, kuin ”kusi sukassa”. Varovaisuus ei ole laitonta, ja ”sananvapaus takaa myöskin kokoontumiset pienissä ryhmissä”.
Kommentti rivitetty uudelleen, toim.huom.
Samoilla linjoilla siinä että vain maata johtavien vaihto pelastaa.
”Tapahtuman tarkoitus on muistuttaa, että harjoitetulla talouskuripolitiikalla ei ole kansalaisten tukea ja että kansa on saanut tarpeekseen päättäjistä, jotka ennen vaaleja lupaavat jotain ja vaalien jälkeen tekevät päinvastaista.”
Muistuttaa… hyvä sekin mutta aivan turhaa on kuvitella että se tuottaisi tulosta sillä niin luupäistä ja moraalitonta väkeä on ajautunut – ja varmaan yrittää jatkossakin pyrkiä – eduskuntaan hallituksen politiikkaa tukemaan ja omaa hyvinvointiaan varmistamaan.
Kansanedustajan paikka on liian monelle pelkkä hillotolppa kaikkine etuineen joita pitäisi kiireesti karsia jotta paljastuisi se todellinen halukkuus tehdä työtä koko kansan hyvinvoinnin eteen.
Mielen osoittaminen on lopulta tehotonta ellei se johda toimintaan. Toiminta tarkoittaa vaaliuurnille menoa ja vain sellaisten ihmisten kannatusta jotka eivät ole ’puoluenukkeja’ ja jotka todella pitävät puheensa ja lupaavat erota luottamustehtävästään jos syövät sanansa.
Vailla omaatuntoa olevien KANSATTOMIEN ISÄNMAATTOMIEN rappioliberaalien, vain omaa etuaan ajavien psykopaattien dominoiva asema maamme johdossa on ollut ilmeinen jo vuosikymmeniä. Suomea ajetaan pienten, huomaamattomien askelten taktiikalla kohti täydellistä Illuminatin/sionistiglobalistien EU-diktatuuria/NWO-tyranniaa, ellei jonkinlaisessa horroksessa uinuva lammaslauma herää ja pudota vaaliuurnilla heitä johtavia lampaanasuisia susia vallankahvasta. Miten nuo enemmistönä olevat lampaat saisi herätettyä – siinäpä kysymystä kerrakseen.
Koko valtaVALEmedia näyttää tukevan vallankahvassa olevien maanpetturien ja muiden rikollisten suomentuho-agendaa, johon kuuluu mm. kansallisomaisuutemme röstämisen ohella Suomen afrikkalaistaminen EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisesti – ks. myös mitä Jukka Hankamäki kirjoittaa Suomen johtavan valemedialehden Brysselin Pravdan tuoreesta artikkelista ”HS osoitti jälleen tuhovoimansa”, http://jukkahankamaki.blogspot.com/2019/02/hs-osoitti-jalleen-tuhovoimansa.html
Näyttää valitetavasti todennäköiseltä, että kaavailtu mielenosoitus joko ei ylitä uutiskynnystä tai siitä uutisoidaan korkeintaan valheellisesti ja vähätellen. On tietenkin periaatteessa erittäin kannatettavaa ja kiitettävää, että edes pieni valveutuneiden joukko koettaa näyttää esimerkkiä horroksessa uinuvalle, susien teuraaksi johtamalle lammaslaumalle.
Median toimintamalli: Jos mielenosoituksen sanoma sopii vallitsevaan narratiiviin liioittele osallistujamäärää ylöspäin, jos se ei sovi, vaikene siitä kokonaan tai vähättele osallistujamäärää. Tai sitten tämä perinteinen ”mielenosoituksessa nähtiin natsilippuja” -paska, tai joku muu leimaava kommentointi, kuten esimerkiksi mielenosoittajien syyttäminen väkivallasta, vaikka he olisivat vain puolustautuneet heidän kimppuunsa hyökänneitä vastamielenosoittajia vastaan.
Periaatteessa samaa mieltä että pelkät mielenosoitukset eivät riitä, mutta mielestäni me olemme sellaisessa tilassa että edes valtaapitävien vaihto yksin ei riitä, vaikka se jo itsessään olisi mitä tervetulleinta.
Ihmisten täytyy herätä. Älkää kysykö miten heidät saadaan hereille, koska pohdin sitä itsekin. Suomalaiset ovat äärettömän sinisilmäistä kansaa (toki lähes koko läntinen maailma nukkuu samassa myrkyn tuottamassa unessa.) Jos luoja suo ja me joskus vielä heräämme tästä unesta, niin meillä on edessämme perusteellinen remontti, pessimistit sanovat että me olemme jo niin pitkällä ettei vahinkoja ole mahdollista korvata, mutta itse haluan uskoa että vielä on aikaa.
”Ihmisillä”, joita vastaan me taistelemme ei ole minkäänlaista moraalia ja he ovat saastuttaneet meidän laki ja oikeusjärjestelmämme (toki myös mediamme ja koulumme, jotka ne kaappasivat ensin) niin perusteellisesti että ne toimivat meitä vastaan, eivätkä meidän puolestamme. Erityisesti ne toimivat meitä vastaan jotka kieltäydymme hyväksymästä tätä uutta kansainvälistä ”hegemoniaa”.
Pelkkä yksittäisten vaalien voittaminen ei merkitse mitään niin kauan kuin kansalaiset on aivopesty tähän hedonismin ja toisaalta patologisen itsevihan kulttuuriin. Kyse on suunnitelmallisesta propagandasta ja järjestelmällisestä yrityksestä murtaa suomalaisten (ja jälleen kerran sama on käynnissä kaikissa länsimaissa) taistelutahto ja itsetunto. Meistä yritetään väkisin tehdä amerikkalaisia sieluttomia ja juurettomia ääri-yksilökeskeisiä hedonisteja,kuluttajia, jotka vihaavat ja häpeävät itseään ja omaa alkuperäistä kulttuuriaan ja historiaansa. Tämä on sitä todellista ”infosodankäyntiä”.
Meidän on opittava tunnistamaan propaganda ja toisaalta toimittava älykkäästi ja viekkaasti, koska vihollisemme ei kaihda mitään keinoja, koska heillä ei ole minkäänlaista moraalia. He käyttävät niitä keinoja joihin me emme ikinä uskoisi yhdenkään ihmisen alentuvan ja siksi he ovat vahvoilla, koska me emme ole tähän asti tunnistaneet heidän toimintatapojaan.
Toisaalta me emme saa eristää itseämme, emmekä jäädä toimettomiksi. Yhtenäisyydessä on meidän vahvuutemme, siinä että me suomalaiset kommunikoimme keskenämme, muodostamme omia yhteisöjämme ja välitämme toisistamme, emmekä anna periksi tuumaakaan tai pyytele anteeksi tekojamme tai olemassaoloamme. Ei lähdetä mukaan näiden viidennen kolonnan, erityisesti median, puolueiden ja valtion kirkon, leikkeihin heidän säännöillään, vaan pakoitetaan heidät pelaamaan meidän säännöillämme. Jos suomalaiset tappelevat keskenään niin nämä kansainvälisen riistäjä heimon kätyrit voittavat ja nauravat vielä entistäkin makeammin.
Hyvää analyysiä nykytilanteesta!
Valitettavasti olet oikeassa monissa arvioissasi.
Täysin korruptoituneet julkiset esiintyjätkin ”lavastavat itseään kohtaan tehdyt rotuvihat ja syrjinnät”. Juuri nyt on meneillään syyte erästä hyvin toimeen tulevaa ”mustaa” esiintyjää vastaan, joka tekaisi itseään kohdistuvaan väkivaltaan saadakseen lisämainetta, sekä palkankorotukset jo entisen rikkautensa lisäksi. Millään ei näytä enää olevan rajoja maineen ja rahan hankkimieksi. Se kuitenkin paukahti takaisin kuin ”vanha tussari”, ja nyt JÄTKÄ joutuu vastaamaan petoksistaan, vedellä ja leivällä, LOL.
”USA:n rappioliberaalin eliitin Oscar-gaalassa vihattiin taas valkoista miestä
Yle Watch on kirjoittanut lähes joka vuosi jotain elokuvamaailman Oscar-gaalasta, koska tapahtumassa näyttäytyy todellisuudesta vieraantuneen liberaalin anti-kulttuurieliitin kuvottava ylimielisyys paljaimmillaan. Rappioliberalismilla mädätetty Yle uutiset kertoo tietenkin myönteiseen sävyyn tästä yhdestä maailman suurimmasta moraaliposeerauskavalkadista.
Jo uutisen otsikko Oscar-gaalassa nousivat esiin rotukysymykset – parhaana näyttelijänä palkittu pärisytti kieltään kertoo, minkä pakkomielteen vallassa Hollywoodin propagandatehdas kahlaa vuodesta toiseen. Tosin Ylen juttu antaa satunnaisesti viihdeuutisia seuraavalle lukijalle sellaisen mielikuvan, että rasismiteema olisi jotenkin poikkeuksellista Left-Coastin painajaistehtaan gaaloissa. Pikemminkin poikkeuksellista olisi se, ettei punaliberaalien rotupakkomielteinen identiteettipolitiikka näkyisi viihdemaailman palkinnonjakotilaisuuksissa. Asian voi tarkastaa täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä,
Toimittaja Ville Vedenpään kirjoittama uutisjuttu paljastaa hauskalla tavalla, millaisessa krapulassa liberaali viihde-eliitti elää Trumpin jälkeisessä maailmassa. Mediakeisarien ja viihdepaavien peppukipuilu näkyy selvästi voittajavalinnoissa, joiden kautta kiukutellaan sitä, että kaikki valkoiset eivät haluakaan murskaantua multikulturaalisen totalitarismin alle.
Parhaan miesosapalkinnon Queen-yhtyeen elokuvasta Bohemian Rhapsody pokanneen Rami Malekin puheenvuoro oli kaikkien nilkkiliberaalien kuin todeksi tullut märkä uni, sillä hän pystyi sisällyttämään samaan lauseeseen sekä HOMOUDEN että MAAHANMUUTON:…
Valkoisia demonisoiva elokuva kertoo mustasta etsivästä, joka soluttautuu Ku Klux Klan -järjestöön 1970-luvulla.
Amerikan mustien kannalta on surullista, että heidän puhemiehensä hirttävät identiteettinsä satojen vuosien takaiseen orjuuteen ja siitä nousevaan uhriuteen. Palkintopuheessaan Lee pääsi märehtimään orjakysymystä sillä varjolla, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta siitä, kun ensimmäiset orjat tuotiin Yhdysvaltohin.
Totta kai häneltä jäi sopivasti kertomatta, että SILLOISTA ORJAKAUPPAA HARJOITTIVAT MYÖS TOISET MUSTAT JA ARABIT ja että monet transatlanttisen orjakaupan RAHOITTAJAT olivat taustaltaan JUUTALAISIA. Sanomatta jäi sekin, että Iso-Britannia lakkautti orjakaupan imperiumin alueella jo vuonna 1807. Ylipäätään koko orjuuden lakkauttaminen on puhtaasti valkoisten historiaa, sillä värilliset maat seurasivat eurooppalaisia ja amerikkalaisia paljon myöhemmin. Tästä Spike Lee ei halua antaa valkoisille mitään kiitosta, vaan päinvastoin syyllistää elokuvissaan jatkuvasti rasistisesti vain valkoisia. Jos Lee haluaisi olla ajankohtainen, hän tekisi elokuvan nykyorjuudesta, joka on tälläkin hetkellä erittäin yleistä ja laajalle levinnyttä MUSTASSA Afrikassa…”
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2019/02/usan-rappioliberaalin-eliitin-oscar.html
Ei kannata mennä lankaan ja puhaltaa tuulta sen joukon siipien alle. Se on sama asia kuin menisi vaikkapa VL:n ja Vihreiden miekkariin.
”Puoluepoliittisesti sitoutumaton Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -verkosto” on käytännössä valhe ja verkoston ydin/moderaattorit on läpeensä ideologisesti sitoutuneita punavihreyteen.
Kyseinen verkosto ja Facebook ryhmä promosi kovaa valheellista, mustavalkoista hyvikset vs. pahikset asetelmaa, eli kansan jakautumista edistävää ”Peli poikki!” miekkaria.
Joukkovoima hallitusta vastaan ryhmäläiset olivat myös Peli poikki ryhmäläisiä.
Tämä heidän ideologinen fanaattisuutensa näkyi esim. siinä kun Joukkovoima hallitusta vastaan -Fb ryhmässä tuli keskstelua joka terveen kriittisesti nosti esiin miekkarin vääristynyttä asetelmaa. Muutama punavihreä fanaatikko alkoi agressiivisesti, kaikkia kieroja retorisia kikkoja käyttäen, hyökkäämään kritiikin esittäjien persooniin. Kun heille tästä asiallisesti a seikkaperäisesti (eli kiistattomasti paljastaen) huomautti niin moderaattorit (ilmeisesti niiden omien trollien pyynnöstä) potkaisivat peikkojen sijasta ulos ne asiallisen kritiikin esittäjät ja kirjoittivat seinälle että nämä ulosheitetyt olivat epäasiallisia vaikka totuus oli täysin päinvastainen. Ulosheitetyt olivat siis täysin asiallisia argumentoijia mutta ideologinen trolliporukka maalasi vaihtoehtoisen todellisuuden itselleen mieluisaksi.
Minulla oli jossain vaiheessa joku kuvasieppauskin siitä, missä nyt lienee…
Joka tapauksessa Joukkovoima hallitusta vastaan johtaa kiero porukka joka aktiivisesti estää vääriä mielipiteitä.
Vanhalla kirjoituskeneella opetellut tekee typeriä virheitä. Eihän se maailmaloppua tee, mutta otan ohjeet vastaan mielihyvin.
K. Tuomari.
Perussuomalaiset, demarit ja vasurit voisivat yhdistää voimansa pääomaa ja elinkeinoelämää lobbaavaa Orpon, Sipilän ja Terhon porvarihallituspolitiikkaa vastaan hyvinvointivaltiodemokratian puolesta.
Valitettavasti demarit ja vasurit ovat jo pitkään tukeneet ”Orpon, Sipilän ja Terhon porvarihallituspolitiikkaa”, ks.
http://jarmonevalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/233127-natsitfasistitnationalistitrasistit-tulee-kiitos-vasemmisto
Sitä paitsi puolentusinaa demariakin on käynyt Bilderberg-kokouksissa kuulemassa ohjeistusta maailman johtavilta sionisti/Illuminati-pankkigangstereilta kuten Bilderberg-sisäpiiriin kuuluvilta Rockefelleriltä ja Rotschildilta, joka hallitsee läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää, johon Suomikin on kytketty euron avulla, ks. seuraavaa luetteloa: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2012060215660719 (luettelo on vuosien 2013-2018 osalta päivittämätön).
Aikaisempi johtava demari Paavo (Mooses) Lipponen osallistui peräti viiteen Bilderberg-kokoukseen.
Lisänimen Mooses hän sai siitä, että hän Mooseksen tavoin koetti johdattaa ”oman” kansansa ”luvattuun maaahan”, so. Illuminatin/sionisti-pankkigangsterien EU-diktatuurin ”ytimeen”.
Kolmeen Bilderberg-kokoukseen osallistui Martti Ahtisaarikin, joka todennäköisesti sai Albanian mafialta valtavan lahjuksen, https://mvlehti.net/2016/05/01/martti-ahtisaaren-vaitetyt-lahjukset-2/
Näin suomalaisen ”laatujournalismin lippulaivana” itseään pitävä, Suomen johtava valemedia Brysselin Pravda:
”HS otsikoi Ilja Janitskinin ja Paavo Väyrysen vaaliyhteistyöstä, hassaa palstatilan Janitskinin mustamaalaamiseen!
Mitä lumejournalismiin tulee, niin HS ei koskaan petä. Otiskointi viittaa johonkin ihan muuhun, kuin sisältöön…”,
https://mvlehti.net/2019/02/26/hs-otsikoi-ilja-janitskinin-ja-paavo-vayrysen-vaaliyhteistyosta-hassaa-palstatilan-janitskinin-mustamaalaamiseen/
Onnistuin seuraamaan kiinnostavaa keskustelua USAn TV kanavalla, jossa tuli esille miten puolueiden taustat ovat suuresti muuttuneet, Sellainen muutos ei ole vielä yllännyt pohjoismaihin, vaikka muuten ollaan kovin länsimielisiä. Vasemmistolaisista on muodostumassa uusia ”linnan herroja”, jotka kayttävät etenemisekseen laittomia rajanylittäjiä. Suurelta osaltaan oikeistolaiset ajavat koko maan etuja, eikä vaan omiaan. Vanhanajan kommareita saattaa USAssa olla kourallinen jossakin peräkylän korvessa toimettomina. Ihanteellinen tilanne olisi ”vain YKSI puolue, joka kuuntelisi kansan tahtoa”, silloin ei muita puolueita tarvittaisi laahaamassa edistyksiä, kinastellen kaikista ”kissan ristiäisistä”.
”…Ihanteellinen tilanne olisi ”vain YKSI puolue, joka kuuntelisi kansan tahtoa”, ”
Kyllä mutta sellaista ei koskaan tule. Esitän oman utopiani:
Tuota lähellä oleva tilanne lyhyesti sanottuna olisi myös sellainen ettei ole puolueita lainkaan vaan pätevistä virkamiehistä koostuva joukko tekee esityksen kuinka aikoo maan asioita hoitaa ja sitten sen laatima esitys alistetaan kansanäänestykseen.
Jos kansa ei hyväksy niin uusi esitys jne kunnes löytyy se oikea jonka ainakin 2/3 osaa kansasta hyväksyy. Koskaanhan ei saada luotua esitystä jonka kaikki voisivat hyväksyä.
Sitten kun kansa on esityksen hyväksynyt niin virkamieshallitus hoitamaan asioita. Oikealla raiteella pysyminen turvataan säännöllisillä kansanäänestyksillä ja jos tuo hallitus ei nauti kansan tukea eli ei toimi esityksen mukaan se vaihdetaan välittömästi.
Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa vedotaan: ”Äänestä Suomi takaisin”
”Rahan kippaaminen maahanmuuton mustaan aukkoon pitää lopettaa”
https://beta.oikeamedia.com/o1-100212
Tämä on pelkkää näpertelyä ja kansan kosiskelua.
Kuitenkin puolue tukee Natoon liittymistä ja sionisteja joiden hallinnassa raha ja sitä kautta maa on.
Toki tämä on parempi kuin ei mitään mutta ei ratkaise maan ongelmia jotka juontuvat siitä että olemme sitoneet itsemme ’läntiseen arvoyhteisöön’ ja sitä mädättävään pankkimafiaan.
Sitten yksi tärkeä lisäys. Voisiko edes olla mahdollista maksaa kansanedustajille ”järkiperäisiä palkkoja”,etteivät pääsisi rikastuttamaan itseään miljonääreiksi. Lisäksi heille on tehtävä selväksi, mitenkä heidän käy, jos ottavat lahjuksia vastaan, mistä syystä tahansa. Pannaan sellaiset asiat esitykseen seuraavissa vaaleissa. Rikoksista, luottamuksen pettämisestä pitkäaikaiset vankeustuomiot, niin eiköhän sinne johtoon haluavia olisi paljon vähemmän, ja he harkitsisivat monet kerrat lähteäkkö sille tielle. Jos nämä asiat saataisiin ensin pois tieltä niin eiköhän se johtaisi vakaviin muutoksiin. Jos mitään ei ole tehtävissä, niin miksi edes tuhlata aikaansa äänestämiseen ? Itse menen mieluimmin ”pilkille ahvenia narraamaan”, onhan siitäkin enemmän hyötyä.
Kyllä jotain on tehtävissä mutta vain äänestämällä sellaisia jotka sitoutuvat kansan yhteiseen hyvään. Se onkin ainoa tie sillä väkivalloin ei mitään muuteta kun nwo-eliitti on varautunut siihen ja iskee takaisin poliisin ja armeijan voimin.
Melkein on jopa niin että nwo-eliitti provosoikin tätä kansan väkivaltareaktiota ja hakee siitä oikeutusta iskeä ja kiristää naruja. Sisällissota on pahin skenaario mutta siihenkin eliitti on valmistautunut.
Itse en äänestä ketään puolueeseen sitoutunutta enkä ketään joka ei selkeästi ilmaise kantaansa eu-tyranniaan ja itsenäisyyden palauttamiseen.
Ellei äänestämällä saada muutosta niin sitten tietysti kuvaan astuu väkivalta sillä kenelläkään ei ole oikeutta alistaa kansaa orjakseen.
Kyse on samasta asiasta kuin Ranskan vallankumouksessa tai natsismin kehittymisessä ww1 jälkeisessä Saksassa jonka nwo-mafia halusi tuhota. juuri tuo halu tuhota synnytti natsismin vastavoimaksi sille. Sikäli kyse oli terveestä reaktiosta josta tuhoa halunneet voimat kantavat vastuun kuten mm. Atzmon on todennut.
Ja taaskaan ei kenelläkään mitää ratkaisuja tarjota, kunhan vain valitetaan?
”Lisää velkaa” ei ole ratkaisu.
Itse olen mieluummin töissä kuin työtön:
https://findikaattori.fi/fi/34
Tarvitsen töitä maksaakseni teidän eläkkeenne.
Omat vanhempani ovat jo poistuneet tästä ajasta.
Tärkein asia mistä ei pidä leikata on nuorten asiat:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006006354.html
https://yle.fi/uutiset/3-10652582
Toivottavasti työllisyyden parantuminen edelleen vähentää nuorten syrjäytymistä.
Ja toivottavasti valtaan ei pääse sellaiset jotka tuhoaa hyvän kehityksen.
(ja siinä sivussa myyvät sitten vielä vesi ja viemäriverkotkin ulkomaille, *tana!)
Ja vielä:
https://image.slidesharecdn.com/teknologiateollisuuskesa2018-180612070756/95/teknologiateollisuuden-suomen-talousnkymt-keskuu-2018-16-638.jpg
Oikealla tiellä ollaan selvästi. Vielä kun saadaan tehostettua tienatun verotulon käyttöä.
”Itse olen mieluummin töissä kuin työtön:”
Tuo on alistetun/alistuneen ja itsetuntonsa hukanneen neo-orjan puhetta.
Kun otsikko on tuollainen niin linkkiä ei kukaan tervejärkinen ja itseään arvostava lue.
Tuskin noita muitakaan linkkejäsi kukaan lukee kun tietää kenen puolella olet ja kenen asiaa täällä ajat.
Jotain, jota ei yleisesti tunneta, on poliittisten konsulttien käyttö. Järjestöä kutsutaan USA:ssa Tehokkaan Kongressin Komiteaksi tai sellaiseksi, joka on osa ADL-lobbya.
… Eleanor Roosevelt aloitti sen ja kuului yhteen konsulttiryhmistä.
Nämä konsulttiryhmät menevät nuoren Kongressi henkilön luo. He antavat heille rahaa. He tarjoavat myös heille oman piirinsä tietopankin, kriittiset tiedot kustakin äänestäjästä. Nämä ryhmät ovat yleensä sionistisia.
Kun olet virassa toimistossa he tulevat luoksesi, ja haluavat ’huolehtia sinusta’ ja yhtäkkiä olet heidän ’sylissään’.”
Mitenkähän meillä? Kaipa se menee jo paljolti samaa rataa… koko ’läntisessä arvoyhteisössä’.
Mitä enemmän olet puolueen vanki ja sen agendaan itsesi kytkenyt sitä enemmän asia on näin ja sitä helpompaa on uskoa että korruptiorahaakin tai muuta syöttiä kulissien takana käytetään.
Puoluejohdollehan valta on tärkein asia ja siksi pitää pysyä rivissä. Siksi kaikki aina äänestävät asioista sen vaatimalla tavalla – tai ovat pois äänestyksestä mikä kertoo etteivät ole eri mieltä tavalla tai toisella ’ostettuina’.
Tässä on syy miksi itse en äänestä henkilöä joka on tällä tavoin kahleissa.
My History with the ADL and the Israel Lobby
Jewish-American anti-Zionist journalist
JEFFREY BLANKFORT
http://www.unz.com/article/sf-imc-interview-jeffrey-blankfort-jewish-american-anti-zionist-journalist/
Toivoisi että sen normaalin höpötyksen ja mölyämisen sijaan kerrottaisiin ihmisille keitä kannattaa äänestää ja miksi kannattaa äänestää. Ja keitä ei missään nimessä pidä äänestää.
Aivan liian moni odottaa vielä Persuje jytkyä vaikka persut ovat sisältä mädäntynyt Kokoomuksen farmiliiga. Jos joku ei sitä vielä ole ymmärtänyt tai hoksannut niin asiat pitää tuola selvittää perusteellisesti. Kysymykseen ”ketä sitten” niin reformia, eläkeläisten puoluetta jne jne jne… Mutta ei esim. ulkomailta ohjattavia Piraatteja eikä varsinkaan yhtään Paavon perustamaa tai nykyistä puoluetta.
Vaihtoehtoja on yllin kyllin. Mutta kansa ei vaan ymmärrä.