Kreikan pienyrittäjien, ammattilaisten ja kauppiaiden liitto GSEVEE on julkaissut tutkimustietoa kreikkalaisten taloudellisesta tilanteesta kymmenen vuoden talouskriisin, talouskurin ja leikkausten jäljiltä.
GSEVEE havaitsi, että Kreikan tukipakettiohjelmien päätyttyä 43,9 prosenttia kotitalouksista oli menettänyt tulojaan vuonna 2018 verrattuna vuoteen 2017. Lähes puolet tutkituista kotitalouksista (48,9 %) raportoi tulotasonsa vakiintuneen, kun vastaava osuus oli yksi kolmesta vuonna 2017. Noin 7 prosenttia kertoi tulojensa nousseen, jossa oli viiden prosenttiyksikön nousu vuodesta 2017.
Alle 10 000 eurolla vuodessa sinnittelevien kotitalouksien määrä pysyi edelleen korkeana (31,7 %). Kotitalouksien, jotka yrittävät pärjätä 10 000–18 000:n euron vuosituloilla, määrä kasvoi 37,5 prosentista vuonna 2017 hieman yli parilla prosenttiyksiköllä 39,8 prosenttiin vuonna 2018. GSEVEEn mukaan nousu selittyy sillä, että jotkut alle 10 000 euron kotitaloudet ovat nousseet ylempään tuloryhmään. Toisaalta osa yli 18 000 eurolla vuodessa toimeentulleista kotitalouksista on pudonnut.
Suurin osa Kreikan kotitalouksista kuuluu kahteen alimpaan tuloryhmään. Kuukausiansion kerrotaan useimmissa talouksissa riittävän keskimäärin 19 päivän toimeentuloon. Lähes puolella (49,1 %) kotitalouksista pääsiallinen tulonlähde on eläke.
Lähde
Dimitra Manifava | ekathimerini.com (6.3.2019): Monthly income lasts 19 days on average for most households
Artikkelikuva: Pixabay
Kreikka näyttää mallia mihin Nwo-mafian kyydissä päästään.
Pianhan me olemme samassa tilanteessa kun velkaorjuus kasvaa ja Nato valloittaa maan.
Muutama Oswald Spenglerin, Länsimaiden perikato kirjan kirjoittajan ajatus:
— Henki ajattelee — raha johtaa. Sellainen on loppuaan kohti kulkevan kulttuurin järjestys.
— Metropoleissa henki muuttuu aineeksi ja kulttuuri massoittuu ajanvietteeksi. Hengetön ihminen miettii kivettyneessä ympäristössään miten saisi aikansa kulumaan.
— Kokemuksellisesti todellisuus muuttuu yhä vaikeammaksi eläytyä. Tässä mielessä länsimaista kulttuuria ei enää ole olemassa.
— Sivilisaation viimeinen taistelu käydään reaalisen tekniikan ja abstraktin rahan välillä.
Lopulta reaalinen voittaa rahan kun teknologiaeliitti ja sen aseistamat sotilaat kääntyvät rahaa ja sen manipuloimaa rahvasta vastaan.
Kreikalla on takanaan yksi menetetty mahdollisuus,muuttaa Europpalaista talouskuripolitikkaa, Varufakiksen ei annettu toteuttaa omaa operatiotaan,siitä saa vasemmistohallitus viellä maksaa pitkään.
Eurojärjestelmä sinällään on välttämätön nykyisssä kansaivälistyvässä rahamaailmassa, koska näin voiidaan edes jotenkin rajoittaa dollarin ylimaalmallista valtaa.
Eurojärjestelmä tulisi kuitenkin saada paremmin polittiseen ohjaukseen,jotta se saataisiin paremmin ja tasapuolisemmin vastaamaan europpalaisten tarpeita.
Nykyinen eurojärjestelmä on luotu uusliberalismin huumassa, jolloin pyrittiin nimenomaan rajoittamaan demokrattisen kansalaismielipiteen vaikutusta.
Eurojärjestelmä on osa kasaarijuutalaisen johtavan sionistin Rotschildin velkaponzi-rahajärjestelmää.
Vain ottamalla yksityispankeilta kokonaan rahanluontioikeus pois kunkin valtion omalle keskuspankille voidaan toteuttaa kunkin valtion omia tarpeita vastaavaa rahapolitiikkaa.
Hyvä että mainitsit tämän dollarin ylivallan maailman valuuttana, vaikka inhoankin EU:ta lähes jokaisella kehoni solulla niin sekin tosiasia on tunnustettava ja siitä ei puhuta meillä valtamediassa käytännössä ollenkaan. Meillä huudetaan vain että ”Venäjä haluaa horjuuttaa Euroopan yhtenäisyyttä”, mutta koskaan ei kysytä että miksi ihmeessä amerikkalaiset haluaisivat vahvaa Euroopan unionia? Amerikkalaisen Victoria Nulandin sanoin: Fuck the EU!
Amerikka ei halua ketään uhkaamaan imperiumiaan, jota se ei PR-syistä halua kutsua imperiumiksi, mutta sellainen se on ja meitä länsimaita ei enään pommiteta maantasalle vaan meillä käydään taloudellista ja sosiaalista sodankäyntiä, luodaan sosiaalista levottomuutta ja horjutetaan siten vihollismaiden sisäistä harmoniaa. Amerikkalaiset ovat hioneet tämän kieron sodankäynnin muodon teräväksi aseeksi viimeisen 70+ vuoden aikana. Kun viimeisimmän eurokriisin jälkiä seuraa kyllin pitkälle niin amerikan sylttytehtaalle nekin johtavat ja tietysti niiden tavanomaisten epäiltyjen jotka kontrolloivat amerikkaa, kuten eräs tuon heimon edustaja nimeltään Ariel Sharon leuhki avoimesti, mutta jätetään heidän heimostaan keskustelu toiseen kertaan.
Toinen sosiaalista levottomuutta luova ilmiö on tämä pakolaiskriisi, joka sekään ei ole orgaaninen tai itsestään syntynyt ilmiö kuten meidän mediamme meille jostain kumman syystä haluaa uskotella, vaan osa pirullisempaa suunnitelmaa.
Sinänsä minua ei yllätä että maailmassa on tahoja jotka haluavat tehdä Euroopasta ja kaikista sen valtioista turvattomia, sisäisesti epävakaita ja heikkoja, mutta mikä itseäni ihmetyttää on se että meidän päättäjämme ovat lähteneet mukaan tuohon leikkiin, kuin murhan uhri avustaisi murhaajaa itsensä tappamisessa. Ehkä kyse on naiviudesta, varsinkin pohjoisen Euroopan kansat ovat erityisen hyväuskoisia ja helposti nenästä vedettäviä, johtunee ehkä siitä että täällä on perinteisesti arvostettu rehellisyyttä ja oletettu lähes kaikkien olevan lähtokohtaisesti rehellisiä, jolloin meistä tulee helppoja uhreja niille, jotka valehtelevat yhtä helposti kuin hengittävät, vailla minkäänlaisia tunnontuskia ja sellaisia kansoja tässä maailmassa riittää.
Toinen vaihtoehto on tietysti että päättäjämme ovat opportunisteja, jotka eivät tunne yhteyttä omiin maihinsa ja kansoihinsa vaan ovat yltiö yksilökeskeisiä kosmopoliitteja, joille oma etu on kaikki kaikessa, monet varmasti ovatkin ja sellaisia ne tavanomaiset epäillyt haluavat tehdä kaikista Euroopan kansoista, juurettomia ja sieluttomia kuluttajia ja hedonisteja jotka ajattelevat vain itseään oman kansansa sijaan, sellaiset ovat heille helppo saalis, kun yhdessä ja yhteisöllisinä ja moraalisina nämä yhteiskunnat voisivat olla heille vakava uhka.
Kreikan kohtalo on kyllä oiva esimerkki siitä miten maa voidaan raiskata näiden kansainvälisten keinottelijoiden taholta, eikä helleeni neito ole sen paremmassa tai pahemmassa asemassa kuin Suomi neitokaan, ellemme me ryhdy toimiin suojellaksemme omaa kansaamme näiltä globalisteilta, joille ainut arvo on rahan arvo ja ainut moraali on saatanallinen ”tee mitä tahdot”.
Sivistyksemme on lähtöisin Kreikasta. Olosuhteiden pakosta kreikkalaiset näyttävät jälleen sivistyksen mallia, opettelevat pienentämään kulutustaan.
Tästäkin näkyy huomattava osasyy Kreikan köyhtymiseen – ja Suomen:
”Video: Euroopan itsemurha – suomeksi
Kristillisille arvoille, kreikkalaisille filosofioille ja valistuksen ajan havainnoille perustettu Eurooppa on katoamassa, ja järkyttävää on se, että Eurooppa tekee sen itse, oman käden kautta.
Eurooppa on menettänyt uskon omiin arvoihinsa, perinteisiinsä sekä olemassaolonsa oikeutukseen.”,
https://mvlehti.net/2019/03/06/video-euroopan-itsemurha-suomeksi/
Pauli Vahtera: ”Maahanmuuton hinta 3,2 miljardia euroa”,
https://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2019/03/11/maahanmuuton-hinta-32-miljardia-euroa-ministereiden-laskelmat/
Eipähän paljoa tarvitse ihmetellä Pauli Vahteran laskemaa ja julkistamaa 3,2 miljardia euroa matu-kustannuksina:
”Katso Husseinin sosiaalietuudet suoraan dokumenteista
Matujen moninkertaisesti kantaväestöä suuremmat sosiaalietuudet paljastettu virallisista kela-papereista.
Julkaistu 21.03.2016 ensimmäisen kerran MVssä.
Julkistamme nämä, niin ei tarvitse ihmisten arvailla…”,
https://mvlehti.net/2019/03/13/katso-husseinin-sosiaalietuudet-suoraan-dokumenteista/
”Tarkistettu fakta: Suomella ja Ruotsilla on Pohjoismaiden löysin perheenyhdistämispolitiikka”,
https://www.kansalainen.fi/tarkistettu-fakta-suomella-ja-ruotsilla-on-pohjoismaiden-loysin-perheenyhdistamispolitiikka/
Tiukentamista tuskin on odotettavissa niin kauan kuin Brysselin korruptoimat maanpetturit tai halpatyövoima-paratiisista unelmoivaa EK:ta kumartavat kansanpetturit ovat vallankahvassa tai kansa äänestää kommunistista internationaaliaan toteuttavat vihepunikit päättämään maamme asioista.
Noilla viimeksimainituillahan on lisäksi ehtymättömät runsaudensarvet:
rahaa saadaan automaatista ja sähköä tulee seinästä ja Suomeen mahtuu kuulemma ainakin 60 miljoonaa mustaa miestä Afrikasta!
SDP ja Urpilainen mm. Persujen tuella, voisi lähettää sinne muutaman miljardin avustuksen.
Saksassa on talousasiantuntijoita, jotka väittävät kansalaisten siellä olevan köyhempiä kuin ranskalaiset ja italialaiset. Euro on poliittinen pakkovaluutta. Se on taloudellisen realismin vastainen joustamaton yksikkö erilaisuuden Euroopassa. Suomi on velkaantunut sen myötä rajusti. Kreikka on romahtanut. Yhä vain eurosta ei luovuta.
Tupakointikielto oli globaalieliitin testi: kuinka ankarasti ja ahdasmielisesti se saadaan voimaan eri puolilla – tulos antaa osviittaa jatkokäskytyksille, jotka koskevat jo paljon mahtavampia säädöksiä : maahanmuutto, sananvapaus, rokotukset, ilmasto, sotavarustelu.
Macron kutsui EU-maiden salaiset palvelut kokoon Ranskaan yhteiseen neuvotteluun. Keltaliivien edelleen jatkuvat lauantaimielenosoitukset olivat näennäinen syy tapaamiselle. Todellinen syy lienee kuitenkin: ”show must go on”. Mitä. jos mielenosoitukset toimivatkin vain pelinappulana paljon suuremmassa manööverissä ? Joko Macronista tai jostakin muusta tehdään ”Euroopan yhdistäjä” mm. ilmastokysymyksen avulla vihreiden ja vasemmiston myötätukemana ? Ranska halutaankin siksi ensin kriisiyttää. Tällöin sananvapauttakin olisi myös helpompi suitsia.
”…jatkokäskytyksille, jotka koskevat jo paljon mahtavampia säädöksiä : maahanmuutto…”
”Ungern: EU har en ”hemlig plan” för att påtvinga alla länder FN:s migrationsavtal”,
http://www.friatider.se/ungern-eu-har-en-hemlig-plan-f-r-att-p-tvinga-alla-l-nder-fns-migrationsavtal
Euro on keino pakkositoa Euroopan maita yhteen nippuun ja tuhota niiden suvereenisuus. Se on sionistirappareiden hallitseman pankkimafian tyranniaa, keino yrittää saada maailma yhä enemmän omaan hanskaansa.
Jos haluat hallita koko maailmaa niin yritä hallita rahaa
Orwellilaisen unelman tärkeä tukipilari on Rotcshildien pankkijärjestelmä joka velkaorjuuttaa ja siten alistaa kansat sen ajamaan diktatuuriin.
Kreikalla ei ole mahdollisuutta nousta suosta johon eu sen suisti älyttömillä velanmaksuvaatimuksillaan saksan ja ranskan pankkien kreikan sijoitusten jouduttua konkurssiin ja jotka lopulta muut eun jäsenmaat joutui maksamaan. Kreikka joutui sitten yksityistämään kaikki valtiolliset yritykset ja pienentämään sosiaaliturvaa sekä palkkoja muka talouden pelastamiseksi joka kuitenkin näyttää ettei se pelastanut muita kuin kreikan rikkaita ja muut jäi nuolemaan näppejään. Lisäksi euro ei ole millekkään maalle kuin saksalle sopiva kaupankäynnin väline ja siitä kärsii niin kreikka kuin suomikin jatkuvana talouden taantumana. Suomikin on velkaantunut yli satakertaisesti eussa olon aikana ja tulevaisuudessa on haasteellista miten taloutta hoidetaan kun taantuma tulee ja rikkaiden verotusta helpotetaan. Lisäksi on puhuttu että velalla ei ole ylärajaa mutta se voi piankin olla edessä kun korot nousee ja pitäisi sote ja hävittäjät maksaa, jollloin otetaan lisää velkaa. Asialle ei voida kuitenkaan mitään kun ollaan eussa.
”ja pitäisi sote ja hävittäjät maksaa”
JA Pauli Vahteran laskemat ja julkistamat 3,2 miljardin euron matu-kustannukset, jotka nykymenolla tulevat jatkossa vain kohoamaan!
”Lähes puolella (49,1 %) kotitalouksista pääsiallinen tulonlähde on eläke.”
Huomatkaa, mitä kaikkea tuo lause kertoo: maastamuutto on kiihtynyt https://ec.europa.eu/eurostat/tgm/table.do?tab=table&init=1&language=en&pcode=tps00177&plugin=1 , Suomesta myös. Koulutetut nuoret häipyvät.
Mutta se kertoo myös, että maahanmuuttaneista (ns. pakolaiset ymv.) ei ole ollut työllistymään > ei talouskasvua, sen sijaan menoja.
Talouskuria syynä käyttäen eläkkeitä ja palkkoja leikattiin 30-70% vaikka elinkustannukset eivät ole laskeneet joten ostajakunta kotimaiselle tuotannolle on supistunut > yritykset lopettavat > ei työllistäjiä koska ei asiakkaita sillä
Rahaton ei osta!
Kreikka köyhtyy …
niinpä, ja kukapa ei lontoolaisen sionisti-mafian verkkoon uitettuna köyhtyisi.
Siitähän lopulta on kysymys.
Kreikka köyhtyy … ja Israel laajenee
Trump says US will recognize Israel’s sovereignty over Golan Heights
Israel captured Golan Heights from Syria after war in 1967
Netanyahu responds on Twitter: ‘Thank you President Trump!’
Suur-Israel ei synny ellei toisilta rohmuta maata. Ja se sopii Trumpille vai pitäisikö sanoa sionisti Kushnerille joka hoitelee Lähi-idän asioita ’suurella pätevyydellään’.
https://www.theguardian.com/us-news/2019/mar/21/trump-us-golan-heights-israel-sovereignty
Ei pidä syödä enemmän kuin tienaa.
Ei se ole kovin monimutkaista.
Vastuun kantamisen opettelu on joillekin kulttuureille jotenkin niin perhanan vaikeata.
Tarkoitat varmaan pankkiiri-, finanssi- ja korporaatio mafiaa, ’nwo-kulttuuria’, joka ei millään opi kantamaan vastuutaan. Se saa syödä enemmän kuin tienaa ja jopa rikastua nukkuessaan. Ja panna kreikkalaiset maksumiehiksi.
Ja toki sen juoksupoikana toimivalla poliittisella mafialla on lupa samaan, eikö olekin?