Talousdemokratia on julkaissut 10.3.2019 artikkelin “Eduskuntavaaliehdokkaiden tärkeää tietää rahan velkaluonne paremmin”, jonka on kirjoittanut ekonomisti Patrizio Lainà. Artikkeli pohjautuu syksyllä 2016 järjestettyyn kyselyyn ja siitä saatuun aineistoon, jossa Elissa Eriksson kysyi kaikilta nykyisiltä 200 kansanedustajalta sähköpostitse “Mitä raha on?” Vastauksia tuli ainoastaan 40. Tätä voidaan hyvästä syystä pitää melkoisen matalana vastausmääränä. Mistä se sitten kertoo, onkin oma kysymyksensä.
Kansanedustajien (niiden 40:n, jotka vaivautuivat kysymykseen aikaansa käyttämään) vastaukset ovat mielestäni huolestuttavia. En sen tarkemmin ala käsittelemään yksittäisiä vastauksia (ne löytyvät Talousdemokratian sivuilta), vaan luon kokonaiskuvan siitä, mitä rahasta ajatellaan ja tiedetään eduskunnassa. Talousdemokratia on analysoinut vastaukset kolmeen eri “kategoriaan”: Tunnistaa (= tunnistaa rahan velaksi), sinnepäin (= tunnistaa suurimman osan rahasta sähköiseksi tai rahan olevan lähinnä sopimus) ja ei (=vastaa jotain muuta).
Eniten vastauksia antoi kokoomus. Yhdeksän puolueen edustajaa vastasi kysymykseen. Yksikään vastanneista ei tunnistanut rahan velkaluonnetta. Vähiten vastauksia, yhden, antoivat kristillisdemokraatit ja ruotsalainen kansanpuolue. Ainoastaan kolme vastaajaa tunnisti rahan velkaluonteen, ja kaikki edustivat eri puolueita (vasemmistoliitto, vihreät ja sosialidemokraatit). Näin kapealla otannalla on tietenkin haastavaa tehdä tulkintoja siitä todellisesta tilasta, joka eduskunnassa vallitsee rahan luonteen tiedostamisessa. Kyselyn pohjalta tehtävät tulkinnat eivät kuitenkaan anna mairittelevaa kuvaa siitä, mitä päättäjämme todella rahasta ja sen toimintamekanismeista tietävät.
Ainoastaan 7,5 % vastaajista tunnisti rahan luonteen “oikein”. 12,5 % vastaajista puolestaan pääsi kategoriaan “sinnepäin”, eli heillä on jonkinlainen käsitys rahan luonteesta. Loput 80 % taas eivät kyselyn mukaan tiedosta lainkaan rahan todellista luonnetta. Muuttaisivatko sitten kaikkien 200:n kansanedustajan vastaukset näitä lukuja, sitä on vaikea arvioida. Rohkenen kuitenkin epäillä tätä.
MIKSI SITTEN äänestämme valtaan ja asioista päättämään ihmisiä, jotka eivät jopa lainkaan tunne yhteiskunnan toiminnan kannalta niinkin tärkeän asian kuin rahan toimintamallia ja luonnetta? Eikö se ole maalaisjärjelläkin ajateltuna täysin järjetöntä? Valtiomme velkaantuu päivä päivältä enemmän ja enemmän, mutta annamme päätäntävallan sellaisten ihmisten käsiin, joilla ei ole tietotaitoa tällaisten asioiden käsittelemiseen ja hoitamiseen.
Vaalitenttejä katsellessa kummastutti se, miten vähän täällä todella(kin) puhutaan rahasta ja vallitsevasta talousjärjestelmästä. (Tässä en tarkoita vastakkainasettelua kapitalismin ja kommunismin välillä; se on täysin toisen keskustelun aihe.) Pienpuolueiden vaalitentissä tiistaina 2.4.2019 itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja Henri Aitakari nosti asian esille, mutta muita puheenvuoroja en aiheesta havainnut.
Tarvitsemme eduskuntaan päättäjiä, joilla on tarpeelliset ja välttämättömät tiedot rahasta ja sen luonteesta. Tämä on mielestäni vähimmäisvaatimus sille, että voimme tehdä kansalaisten kannalta turvallista ja kestävää politiikkaa, niin talouden kuin elämän muidenkin osa-alueiden saralla.
Samu Seppälä on Vantaalla asuva, valtiotieteitä opiskellut ja maailmaa avoimin silmin tutkiva kansalainen.
Kuva: Max Pixel
Velkaantuminen ei näytä olevan suurin vaikeus hallitsijoille, eihän ne velat ole poissa omasta lompakosta. Rahaa voi painattaa yötä päivää, eikä se näytä peloittavaksi tavaksi ainakaan USAssa. Nauravat sanalle ”inflaatio”,vaikka velkataakka on jo ”triljoonissa dollareissa”. He odottavat seuraavaa M-sotaa, joka pyyhkisi kaikki velat jokaiselta maalta.Siinä ovat kuitenkin tehneet suuren laskuvirheen. Miten pärjätä saastuneessa maanpiirissä, missä mikään ei kasva vuosikymmeniin. Viisauksissaan he ovat menneet älyttömyyksiin vallan himoissaan.
Niinpä, eiväthän he mitään ottamiaan velkoja itse maksa vaan kansa pannaan maksamaan.
Velka on heille pelkkä vallankäytön väline.
Hyvä, tärkeä ja ennen muuta paljastava artikkeli.
Ja tällainen väki saa olla maan ylin vallankäyttäjä. Ei jumaliste…
Ja tästähän ei kansan velkaorjuuttamista tukeva V-media sitten kai kerro meille mitään… vai onko joku nähnyt kun itse en sitä lue ?
Mika Tiivolalta SYP:n pankkiirilta kysyttiin 1980 luvun lopun hulluina ”kasino vuosina” – ”Mitä on raha?”
Tiivola vastasi tähän lyhyesti: – ”Raha on työn mitta”
Useimpien poliitikkojen sekä kansan tietämättömyys näyttää osittain selittävän mutta tietenkään ei oikeuttavan seuraavan: ””Kestävyysvajeena” kerrotun valheen ainoa tarkoitus”,
http://ebolakani.blogspot.com/2013/11/kestavyysvajeena-kerrotun-valheen-ainoa.html
Blogisti Ebolakani on myös laatinut lyheyen nettikirjan nimeltä ”EUvostoliiton
kansantalous tutuksi”, jossa kuvataan rahan velkaluonne, mistä raha tulee ja miten raha syntyy. Kirja alkaa seuraavasti:
”Eurooppalaisen veronmaksajan tarpeisiin suunniteltu oppikirja esittelee
kansantalouden perusteoriat ja käsitteet ymmärrettävästi ja selkeästi. Kirjassa
esitetyt kansantaloustieteen teoriat ovat rajoitettu alueeseen, jonka tunteminen
on välttämätöntä pyrittäessä taloudellisten ilmiöiden ymmärtämisen polulle.
Tämä kirja käyttökelpoinen monissa tarkoituksissa, niin pääsykokeissa,
perusopinnoissa kuin itseopiskelussakin. Lisäksi se soveltuu kurssikirjaksi
kansantaloustieteen perusopintoihin niihin yliopistojen koulutusohjelmiin, joissa
kansantaloustiede on sivuaineena…”
https://drive.google.com/file/d/0B9TMDnzhBdvRa1hfMHlsTVE4RWs/view
Pistetään vaalivilppi kuriin:
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2019/04/pistetaan-vaalivilppi-kuriin.html
Hei, tänks tästä. Pitääpä lukasta tuo nettikirja läpi. 👍
Valtioiden velkaantuminen on usan rahapiirien uusi maailmanjärjestys NWOn päämäärä ja suomessa kokoomus on tietoisesti NWOn politiikan takana ja on syyllinen suomen valtion velkaantumiseen ja velkaantuminen jatkuu entistä ripeämmin kun ostetaan kalliita hävittäjiä naton hyökkäyspolitiikan vuoksi. Euiin liittymiseen on syyllisiä suurin osa suomalaisista henkilökohtaisesti kansan äänestyksen takia koska EU on NWOn projekti EUmaiden velkaannuttamiseksi. Huvittavaa oli kun pankkien talousviisaat puhuivat äskettäin että velan määrällä ei ole väliä kun korko on matala ja sitä on myös valtion taholta joskus väläytelty.
Entäpäs sitten kun korko nousee esim. 10 prosenttiin ja ylikin. Talousviisaat ”unohtivat” tapauksen Kreikka ja ulkomaisten pankkigangsterien keinotteluvoitoille myönnetyn pelastuspaketein, johon Katainen & Urpilainen repäisivät suomalaisten veronmaksajien selkänahasta miljardeihin euroihin nousevan osuuden – pankit olivat rahoittaneet konkurssikypsäksi tietämäänsa Kreikkaa.
Brysselin diktatuurin mallioppilas, KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen vailla omaatuntoa oleva selkärangaton Katainenhan kasvatti hallituskausinaan Suomen valtionvelkaa melkein 50 miljardilla eurolla ja pääsi palkintona nauttimaan Brysselin lihapatojen antimista politrukkina.
Näinhän se suomessa menee kun valtionyhtiö on saatu myytyä ulkomaille niin brysselissä tai jossain pankissa tai myydyssä firmassa virka aukeaa suomen myyjälle
”Huvittavaa oli kun pankkien talousviisaat puhuivat äskettäin että velan määrällä ei ole väliä kun korko on matala ja sitä on myös valtion taholta joskus väläytelty.”
Sanoisin että oli järkyttävää puhetta. Rahapiirien propagandaa.
Mitä isompi velka sitä isompi maksettava korkosumma. Jokainen maksaa jo nyt suuren summan korkovelkaa omasta pussistaan nukkuessa rikastuvalle yksityiselle pankkimafialle.
Ja mitä suurempi velka sitä tiukempi ote pankkimafialla on. Ja jos jättää maksamatta maa joutuu sen haltuun ellei omista niin hyvää puolustuskykyä ettei ole vallattavissa.
Velka on keino pitää valta rahaa kontrolloivan mafian käsissä. Itsenäisyys, oma raha ja pankki. Se on ainoa pelastava resepti.
Islaminuskoisilla on vielä ”pokkaa” arvostella velkarahasysteemiä. Lännessähän sen arvostelu on jumalanpilkkaa:
Oheinen dokumentti löytyi hakutermillä ’Fractional Reserve Banking’.
Ownership effects of fractional reserve banking: an Islamic perspective
Purpose
– The purpose of this paper is to show that fractional reserve banking (FRB) has implications for the ownership structure of assets in the economy that violates the Islamic principles of ownership.
Design/methodology/approach
– This is a theoretical paper that looks into the works of Islamic scholars on the issue of ownership that are based on Qur’an principles and the traditions of the Prophet, and evaluates the FRB from that perspective.
Findings
– The conclusion of the paper is that money creation through FRB is creation of purchasing power out of nothing which brings about unjust ownership transfers of assets, from the economy to the bank effectively paid for by the whole economy through inflation. This transfer of ownership is not based on human effort by taking on legitimate risks and neither with the knowledge nor the consent of the initial owners. This violates the ownership principles in Islam and is tantamount to theft. It also has the elements of riba. Islamic governments should therefore not create fiat money since this is equivalent to taking assets of the people, rich and poor alike, forcefully without compensation.
Etelä-Venäjältä lähtöisin olevien kasaarien sanotaan aikoinaan kääntyneen juutalaisuuteen/babylonialaiseen talmudismiin nimenomaan siksi, että se sallii koronkiskonnan, toisin kuin islam ja siihen aikaan kristinusko.
Ks. ”The Hidden History of the Incredibly Evil [Rotschild] Khazarian Mafia”,
https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/
Samasta aiheesta suomeksi: ”Uusi maailman (epä)järjestys”,
http://nwoumj.blogspot.com/2014/08/rotschild-ja-nwo.html
Euron kautta Suomi on tukevasti kytketty Rotschildin kasaarimafian velkaponzi-imperiumiin.
”… is tantamount to theft..”
No sitähän se on, selvää varastamista.
Maailman velkaorjuuttamisen takana on Talmudin Jumala Yahweh, rabbien luoma jumala jonka avulla he valloittavat maailmaa.
Talmud- ja Toora-kansan Jumala on verenhimoinen, kostonhimoinen sosiopataatti joka sallii goimien tuhoamisen.
“Even the best of the Goyim should be killed.” – Talmud, Soferim 15, Rule 10
https://www.henrymakow.com/martin_bormann_was_rothschild.html
”” Paholaisen hienoin temppu, Charles Baudelaire kirjoitti, on vakuuttaa teille, ettei häntä ole olemassa ”. Ehkä hän erehtyi. Hänen hienoin temppunsa, niin uskon, on saada maailma vakuuttumaan, että hän on Jumala. ”
Laurent Guyénot
Jos Yahweh olisi jäänyt autiomaassa olevan heimon jumalaksi, hänet tunnustettaisiin erityisen primitiiviseksi ja julmaksi, kenties demoniksi joka pakeni helvetistä Arabian tulivuoren kautta.
https://russia-insider.com/en/history/god-israel-bloodthirsty-vindictive-sociopath-does-explain-misanthropy-jews/ri24154
The God of Israel Is a Bloodthirsty, Vindictive Sociopath – Does This Explain the Misanthropy of the Jews?
’“The finest trick of the devil, Charles Baudelaire wrote, is to persuade you that he does not exist”. Perhaps he was mistaken. His finest trick, I believe, is to convince the world that he is God.’
Laurent Guyénot
Yhä vaikeammaksi käy vallitsevien tosiasioiden pohjalta käsittää miksi emme irtaannu EU:n pakkovallasta vaan tuemme järjen vastaisesti oman maamme tuhoavia globalisteja (NWO- , ’deep-state’- ja Nato-mafiaa) ja velkaorjuuttajia jotka eivät kykene muuhun kuin terrorismin luomiseen, kansallisvaltioiden tuhoamiseen ja oman diktatuurinsa luomiseen, joka käy jatkuvaa sotaa ihmiskuntaa ja (sanan)vapautta vastaan.
”Carl Jung, in his essays “Answer to Job” and “Christ, a Symbol of the Self,” characterized the Yahweh of the Torah as “savage,” “touchy,” “suspicious,” “two-faced,” “gratuitous,” “revolting,” “remorseless,” “brutal,” and “illogical.”[A2]…”
”Carl Jung, (viime vuosisadan ehkä merkittävin psykoanalyytikko) luonnehtii esseissään ”Vastaus Jobiin” ja ”Kristus, itsen symboli” Tooran Yahweh’n ”villiksi” , ”ärtyisäksi”, ”epäiluuloiseksi ”, ”kaksinaamaiseksi”, ”epäoikeudenmukaiseksi”, ”kapinalliseksi”, ”armottomaksi”, ”julmaksi” ja ”epäloogiseksi”. [A2] …”
http://www.unz.com/article/reply-to-jordan-peterson-on-the-jewish-question-from-his-heroes/
Niin se vaan on, että valtion velkaa ei ole tarkoitustakaan maksaa pois, se on peloite (raha luodaan tyhjästä), jonka avulla rahaa hallitsevat rikolliset pääsevät NWO tavoitteeseen. Siten ajateltuna ei ole siis mitään väliä sillä, että kierrossa oleva raha on korkoon sidottuna AINA velkaa, koska nykyinen rahajärjestelmä tulee joka tapauksessa romahtamaan. Näin ollen, rahan tiedostaminen velaksi ei lisää viisautta, siihen tarvitaan koko rahatalouden, tai vähimmillään tämän ihmisiä huijaavan pankkijärjestelmän peruspilareiden tunteminen.
Fakta on siis se, että jokainen kansallisvaltio idästä länteen on TIETOISESTI rakennetussa velkavankeudessa…. olemme velkavankeudessa, mutta kenelle?
”Siten ajateltuna ei ole siis mitään väliä sillä, että kierrossa oleva raha on korkoon sidottuna AINA velkaa, koska nykyinen rahajärjestelmä tulee joka tapauksessa romahtamaan.”
Mielestäni sillä on paljonkin merkitystä; ensinäkin voisimme vaikuttaa nykyhetkeen, jos tarpeeksi suuri osa ihmiskuntaa tiedostaisi rahan ”vääristyneen” luonteen. Toiseksi, kuinka kauan siihen meneekään, että nykyinen rahajärjestelmä romahtaa? Siirrämmekö vastuun tuleville sukupolville ja annamme asian vain olla?
”Näin ollen, rahan tiedostaminen velaksi ei lisää viisautta, siihen tarvitaan koko rahatalouden, tai vähimmillään tämän ihmisiä huijaavan pankkijärjestelmän peruspilareiden tunteminen.”
Kyllä sen tiedostaminen aika hyvä alku on, jottai voi laajemmin käsitellä mainitsemaasi pankkijärjestelmän peruspilareiden tuntemista.
Its the jews. Siksihän jutkut on karkotettu niin monesta maasta ja satanistejä kun ovat tuhoavat jokaisen yhteiskunnan mihin asettuvat. Hulluja ihmisiä kun käyvät verollisissa töissä ja maksavat vielä oman tuhonsa ja jälkipolvien.
Välipala
Järkeä päähän — itä johtaa tätä tilastoa
Onkohan meidät noteerattu liian korkealle? kun toimintaamme seuraa
World IQ 82
Becker update V1.3.2
JAMES THOMPSON
http://www.unz.com/jthompson/world-iq-82/
The primary purpose of nations is to preserve and protect their peoples. When a nation stops serving that purpose, the time has come to build a new one.
http://www.unz.com/article/how-white-liberals-will-wake-up/
Kansanedustajille tiedoksi tämäkin tärkeä asia jotteivat menisi presidentin ruokkimaan ilmaston lämpenemishysteriaan mukaan jonka tehtävä on palvella vain Nwo-mafian (deep state) maailmanhallitus agendaa
Supersaastuttaja-armeija
Ympäristötietoisten pitäisi vastustaa sotimista, varustautumista ja sotaharjoituksia, sillä armeijat kuuluvat maapallon suurimpiin saastuttajiin.
https://vastavalkea.fi/2019/04/24/supersaastuttaja-armeija/#comment-69540
The Truth About the Deep State
By wmw_admin on September 19, 2018
by Jake Morphonios — Blackstone Intelligence Network Sept 16, 2018
This 30 minute video is a good primer to share with friends and family who think YOU are a crazy “conspiracy theorist”. The information in this video is detailed and methodical. It explains what the “deep state” is and how it operates – including real examples from known US politicians who are part of the Deep State. Share this video with your friends and family.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=176533
Who Are The Illuminati?
By Richard Stone
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=101
Fifty Years of Apocalyptic Global Warming Predictions and Why People Believe Them
Earth Day, 2019
PETER BAGGINS, PH.D.
http://www.unz.com/article/fifty-years-of-apocalyptic-global-warming-predictions-and-why-people-believe-them/