Mikäli kirjainyhdistelmä CFR kuulostaa oudolta, et ole varmasti yksin asian suhteen. Tämä mahdollisesti vaikutusvaltaisin ajatushautomo koko maailmassa, vaikkakin toiminnaltaan julkinen ja avoin, on jostain syystä pysynyt poissa valtaväestön tietoisuudesta koko olemassaolonsa ajan.

Lyhenne CFR tulee sanoista ”The Council on Foreign Relations”, joka on vuonna 1921 perustettu, Yhdysvalloissa toimiva voittoa tavoittelematon ajatushautomo, jonka erikoisalaa on Yhdysvaltojen ulkopolitiikka ja kansainväliset asiat. CFR:n päämaja sijaitsee New Yorkissa ja sillä on toinen toimisto Washingtonissa. Sen 4900 jäsentä ovat sekoitus korkeasti koulutettuja ja korkeassa asemassa olevia tai olleita henkilöitä ympäri maailmaa. Tiedustelupalveluiden johtajista median ylimmille portaille CFR:n riveissä on rautaista ammattitaitoa ja osaamista, joka näkyy kaikissa heidän tuotoksissaan. Kenen hyväksi CFR sitten toimii? Siitä voidaankin sitten olla montaa mieltä.

CFR julkaisee runsaasti erilaista materiaalia, josta osa on vapaasti luettavissa heidän omalla verkkosivullaan ja vaihtoehtoisesti katsottavissa heidän YouTube-kanavallaan noin tunnin mittaisissa pätkissä. Mitä tahansa asiaa politiikkaan tai mediaan liittyen haluatkaan tietää, on hyvä mahdollisuus, että CFR on julkaissut siitä joko kirjan, pitkän raportin ja/tai paneelikeskustelun kanavillaan. Paljonko sitten tuotetusta materiaalista pidetään piilossa ja esitetään vain valituille tahoille, sitä voi vain arvailla, mutta vapaasti kaikkien nähtävillä oleva materiaali antaa jo hyvin kattavan näkymän kansainvälisen eliitin ajatusmaailmaan.

Kuka näitä CFR:n tuottamia tietopaketteja eri aiheista sitten seuraa? Lyhyt vastaus on, että media ja vallanpitäjät ympäri maailman. CFR tuottaa myös runsaasti oppimateriaalia eri asteen kouluille, jotka voivat ilmaiseksi käyttää heidän tuottamaansa materiaalia, mikä tekee siitä hyvinkin varteenotettavan vaihtoehdon etenkin vähempiosaiselle väestölle. Opettajat ainakin vaikuttivat olevan innoissaan saadessaan ilmaiseksi geopolitiikan oppimateriaalin oppilailleen – CFR:n materiaali kun on satavarmasti yhteensopivaa ns. edistyksellisen maailmankuvan kanssa.

Media ja vallanpitäjät seuraavat myös tarkasti näitä trendejä, mistä voidaan ottaa esimerkkinä Juha Sipilän vuonna 2018 pitämä esitys Ylen uutisoimana. Esityksen voisi parsia kasaan CFR:n videoarkistossa edellisenä vuonna julkaistun materiaalin pohjalta. Sattumaa? Päätä itse.

Helsingin yliopiston ekumeniikan professorin Risto Saarisen haastattelusta puolestaan löytyy vahvoja yhtäläisyyksiä CFR:n ”Demokratian kriisi” -luentosarjaan.

CFR:n toimijoiden asenne tiedon hallintaan on hyvin kuvaavaa. Propaganda on heidän mukaansa positiivinen asia, eikä sitä tulisi edes vältellä, kun ollaan oikean asian puolella.  

”Demokratian kriisi” on vuoden 2019 teema

Tämän kevään aikana CFR on julkaissut runsaasti materiaalia demokratiasta ja sen kriisistä, jonka sen mukaan ovat aiheuttaneet Venäjä, Trump ja äärioikeisto. Samalla on huomattu, että monen maan demokratia on uhattuna, koska paikallinen eliitti on kasvanut liian suureksi ja ahneeksi, jolloin se on alkanut tappelemaan keskenään ja kansa on sitten vihdoin ja viimein tappelun huomannut. Liberaali demokratia on siis uhattuna ja se on muuttunut joksikin muuksi kuin liberaaliksi demokratiaksi, jolle sitten halutaan antaa kuvaavampi nimi kuin pelkkä ”demokratia”. Esimerkin tarjoaa CFR:n käyttämä termi ”illiberal democracy”, joka tarkoittaa tilannetta jossa kansa on valinnut väärän johtajan ja kehtaa seisoa sen takana, kuten Venezuelassa, Unkarissa ja Italiassa. Jos siis törmäät tämän vuoden aikana median lanseeraamiin nimityksiin, joissa jonkin maan demokratia on muotoa ”[adjektiivi] demokratia”, voit todennäköisesti kiittää siitä tätä amerikkalaista ajatushautomoa.

Tätä demokratian kriisiä on tarkoitus korjata tiedon rajoittamisella ja oikeiden mielipiteiden jatkuvalla toistamisella – aivan kuten tähänkin saakka on tehty. Trumppia syyteltiinkin useaan otteeseen tämän strategian pilaamisesta, koska hänen ”fake news” -puheensa ovat saaneet ainakin osan kansasta kääntämään selkänsä tietyille medioille. Ratkaisuna tähän on tietenkin ohjata sitä mediaa, jonka puoleen on käännytty, mikä tietysti mediasta riippuen vaati erilaisia toimenpiteitä. Viranomaisten kyky valvoa kansalaisiaan väärän mielipiteen vuoksi, mutta tietenkin ”terrorismin uhan” perusteella, on myös tärkeä osa ”demokratian suojelua”. Suomessakin jo onnistuttiin takomaan urkintalaki yksimielisesti läpi…

Demokratian kriisiä syventää myös liberaalin demokratian tyyli tarjota kansalle äänestettäväksi runsaasti eri vaihtoehtoja, jotka kuitenkin ovat kaikki huonoja tai vielä huonompia kansan kannalta ajatellen. Jos yksikään edustaja ei lupaa alkavansa ajaa kansan haluamia asioita kuin pieneltä osin, kansa saattaa jättää äänestämättä, mikä on huono juttu. Ensi vaiheessa yritetään syyllistää äänestämättömät ja ”huonon” valinnan äänestäessä tehneet – tulevaisuudessa saatetaan joutua pakkoäänestyksiin, jolloin kansa tuntisi olevansa enemmän vastuussa päättäjiensä huonoista päätöksistä, koska he menivät ne itse sinne valitsemaan. Kuulostaako yhtään tutulta?

Mistä CFR-yhteensopivan ehdokkaan kuuluu puhua tulevissa EU-vaaleissa?

Tärkein asia tuntuisi olevan Venäjä-vastaisuus. Tästä puhumalla jokainen media lännessä ja idässä tunnistaa edistyksellisen liittolaisen. Sanktiot ovat hyvä asia, Ukraina pitää muistaa mainita, ja mukaan voi sekoittaa hieman Kiinaakin lisäpisteiden saamiseksi. Kiina ja Venäjä kun ovat hybridisotimassa länttä vastaan, ja siksi onkin tärkeää löytää syyllinen idästä ainakin osaan informaatiovaikuttamisesta (Putinin trollit).

Äärioikeiston kanssa ei liioin saa olla hyvää pataa. Maahanmuutosta saa ja pitää puhua kumpaan suuntaan tahansa, koska siitä pitää puhua (eikä tehdä mitään) mutta on aina muistettava, että se oikea uhka on äärioikeisto. Itseään ei pidä tietenkään laskea äärioikeistolaiseksi, oli maahanmuutosta mitä mieltä tahansa, koska aina on olemassa jokin muu porukka joka on vielä paljon kauempana oikealla – esimerkiksi etnonationalistit. Etnonationalistit ja heidän mielipiteitään edes etäisesti tukevat on syytä vaimentaa eikä päästää joukkoon, paitsi tietysti vaaleissa on oikeiston joukkoon hyvä ottaa muutama salonkikelpoinen nationalisti keräämään ne säröäänet. 

Ilmastonmuutos on myös asia, josta hyvän CFR-yhteensopivan ehdokkaan on puhuttava. Virallista CO2-tarinaa ei parane kyseenalaistaa, mutta esimerkiksi kulujen kaataminen kansalle ja ”kyllähän kiinalaisetkin saastuttavat enemmän” ovat sopivia kantoja. Ei ole väliä miltä kannalta asiaa tutkiskelee, kunhan siitä muistaa puhua edes sivulauseessa toistaen niitä samoja termejä. Ilmastonmuutos voidaan myös linkittää vapaasti pakolaistilanteeseen sekä Venäjän ja Kiinan syyttämiseen.

Ja tietenkin on muistettava demokratian kriisi ja kuinka tärkeä juuri se sinun äänesi on! 

Kuulostaa salaliittoteorialta

Jokainen voi itse vapaasti katsoa tahi lukea CFR:n materiaalia ja merkitä ne avainsanat ja termit, joita tällä kaudella edistyksellisyyden kannattajat käyttävät. Kukaanhan ei pakota ihmisiä menemään CFR:n viitoittamaan suuntaan, mutta kaikki vallan kahvassa roikkuvat tietävät, että se on kuitenkin se paras keino pysyä pinnalla. Mitään salaliittoa ei siis tässä ole eikä sitä tarvita – (lähes) kaikki sanotaan julkisesti ja on tutkittu perusteellisesti näiden ajatushautomoiden toimesta. Esimerkiksi eurovaaliehdokas voi siis itse valita, soutaako vastavirtaan vai seilaako myötätuulessa kohti valtapoliittisia lihapatoja.

Suomen mediapooli on ainakin tähän asti tuntunut kulkevan lähes 1:1 CFR:n viitoittamalla tiellä, mitä voidaan toki jälleen pitää myös täytenä sattumana. Joka tapauksessa jokainen ehdokas ja puolue Suomessa, joka pääsee valtamediaan kerta toisensa jälkeen, on toistanut orjallisesti CFR:n mainitsemia puheenaiheita. Jokainen voi itse päätellä, mitkä puolueet ja ehdokkaat kulloinkin tanssivat minkäkin pillin tahdissa.

Mediapoolin ”ohjauksessa” jokainen suomalainen media osaa kieputtaa jokaisen puolueen omaan rooliinsa tässä meidän ”demokratiassamme”. Tätä voitaisiin pitää oikeasti demokratian kriisinä, kun ainoastaan yhteensopivat tahot saavat sanansa julki ja muut vaimennetaan. Mutta tästä ei yksikään valtapuolue suostu puhumaan, koska siitä ei saa puhua. 

Ajatuksia herättävänä loppukaneettina lainaan eräässä CFR-paneelissa ilmaistua, paljon puhuvaa huomiota:

”Ongelmien ohjaaminen vihaksi on oikea tapa toimia, koska vihan osaamme hanskata.”

Jukka Ojala on eläkkeellä oleva maanviljelijä, joka kirjoittaa Funtsittavaa-blogia. Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa löytyy mm. hänen kirjoituksestaan Populismi – Eliitin murheenkryyni.


Kuva John Kerrystä puhumassa CFR:ssä Iranin ydinsopimuksesta (jonka Yhdysvallat myöhemmin irtisanoi) kesällä 2015: Yhdysvaltain ulkoministeriö (public domain)

50 KOMMENTTIA

  1. Lyhyt kirjaesittely Servando Gonzalez’in kirjasta ”I Dare Call It Treason: The Council on Foreign Relations and the Betrayal of America”:

    ”The Council on Foreign Relations (CFR) describes itself as a sort of social club where the rich and powerful get together to discuss national and international politics from a rational, non-partisan, patriotic perspective. But, really, what is the Council on Foreign Relations? The CFR is many things. It is a millionaires club, a communo-fascist party in power, an intelligence agency, a think tank, a criminal gang, an association of assassins and mass murderers, a cabal of sociopaths and psychopaths, a sect involved in the occult and a pirates’ den. Moreover, the CFR is the visible head of the Invisible Government of the United States. Its core nucleus is composed of international bankers, oil magnates and CEOs of transnational corporations. But, most importantly, the CFR is the true axis of evil in the world. The CFR’s main enemy is the people of the world, particularly the American people. This explains why, behind every single act of treason against the American people, you can always find, hiding in the shadows, one or more members of the Council on Foreign Relations. The CFR’s true, secret goal, is the elimination of 85 percent of the world’s population as the first step in establishing a New World Order — a communo-fascist totalitarian dictatorship with just two social classes: the all-powerful masters, living in opulence, and the other 99 percent of the population, made up of oppressed serfs, with no rights at all, living in the most abject economic and moral poverty under a total surveillance police state. Is it time to overthrow the Invisible Government of the United States? Read this book and reach your own conclusions.” – https://www.amazon.com/Dare-Call-Treason-Relations-Betrayal/dp/0932367240/ref=sr_1_3?keywords=Servando+Gonzalez&qid=1556543568&s=books&sr=1-3

  2. Ehkä demokratia ei ole kriisissä mutta puolueet taidaa olla, niin yksimielisiä näyttävät olevan suomen asemaa koskevissa kysymyksissä ja suhteessa venäjään ja eun jäsenmauhin jotka arvostelevat eun nykyistä linjaa. Tietysti poliitikoille on mukavaa kun CRFn aineistoista aina kopattua linjapuheensa aiheet ja tavoitteet ja sama koskee myös mediapoolin medioiden uutisointia. Kyllä usalla on hanskassa tämä väärän tiedon levittäminen ja kun poliitikot myös levittää yleensä väärää tietoa niin yhteinen etu on sitten löydetty. Suomalaisen poliitikan konsensus on antanut mahdollisuuden mitä eriskummallisempiin toimintoihin suomessa jotka ei ainakaan läntisessä naapurimaassa menisi hiljaisuudessa läpi vaikka sielläkin siunattiin venezuelan presidentin vaihto hiljaisuudessa joten näyttää ruotsin puolueet on vaipuneet samanlaiseen cfr koomaan kuin suomessa.

  3. Kiitos hyvästä tekstistä.
    ”Ilmastonmuutos on myös asia, josta hyvän CFR-yhteensopivan ehdokkaan on puhuttava. Virallista CO2-tarinaa ei parane kyseenalaistaa, … Ei ole väliä miltä kannalta asiaa tutkiskelee, kunhan siitä muistaa puhua edes sivulauseessa toistaen niitä samoja termejä. Ilmastonmuutos voidaan myös linkittää vapaasti pakolaistilanteeseen …”
    Ja tietenkin ’hyvän presidentin’ pitää aina sopivan tilaisuuden tullen siitä muistuttaa ja olla huolissaan ja niinhän meilläkin Niinistö on kiltisti tehnyt…

  4. Tottakai säät vaihtelevat, eihän mikään pysy samana. 50 luvulta muistan kuinka sää oli paremmin ennustettavissa, koska talvi alkoi hyvin samaan aikaan kuin edellisenäkin vuonna, ja kevät myöskin. Gröönlanti, eli Greenland oli satoja vuosia sitten vihreä saari, ja siellä oli asutuksia, mikä sotii nyt jäätyneenä ilmaston lämpenemistä vastaan, mutta siitä ei saa puhua. Ihminen ei voi suurestikaan vaikuttaa ilmastoon, siitä määräävät ilmastolliset vaihtelut, ja ”ehkäpä myöskin tulivuorten purkautumiset vanhentuessaan”, eri puolilla maapalloamme.

  5. Atlannin länsipuolella määrätyt piirit ovat jälleen alkaneet muistuttamaan meitä, ”kaksoistorneista Arabien räjäyttäminä”, sekä sivukaupalla astronauttien ”kuun-kävelyistä”, H-kaustin lisäksi. Ilmasto on pilalla, ja maailma päättyy 20 vuoden sisällä.Sitten yksi lainaus. On the surface of this ”FAKE MOON” between Flagstaff and Grand Canyon, APOLLO astronauts in space-suits learned to navigate their ROVER around craters, scoop up soil samples (and Rocks) and make ”assumptions” about geologic features in the years since the Apollo program, terrestrial analog have become essential component of astronaut training, lainaus eräistä ilmaisuista. Nyt herääkin kysymys, onko KOKO AVARUUSLENTO ja KUUSSA KÄVELY siltä alueelta kuvattu ?

  6. Tuota itsekin olen monesti miettinyt, oliko kyse lavastuksesta?
    Ja jos oikeasti kävivät siellä, miten kestivät helvetinmoisen säteilyn Kuun pinnalla…

    • Jos, ja kun kuun ”vetovoiman perusteella” maapallolla esiintyy voimakas vuorovesistöjen muutos, niin mitenkä voimakas se on kuun pinnalla, voiko sieltä päästä irtaantumaan, ja mitenkä astronautit hyppivät siellä kuuden metrin hyppyjä kuin kumipallot ??? Olenko minä ainoa ”skeptikko”, vai onko tällä sivulla muitakin, joilla hoksottimet toimivat? Kuvissa se ”kuun pinnalla kuvattu avaruusalus näyttää naurettavalta rojukasalta”,eikä sitä valtavaa polttoainesäiliötä näy missään, jonka pitäisi ”ampaista sen rojukasan irti kuun pinnalta” kotimatkaan maan piiriin. Onko satoja miljoonia ihmisiä näin helppoa kusettaa vuosikausia? Uskon, että voi, koska myöskin ”uskonnon opetukset” heittelevät laidasta laitaan erillaisissa tuhansissa porukoissa, vaikka pitäisi olla vain YKSI TOTUUS ?

  7. CRF JA YK = rikollisorganisaatio SMOM/jesuits = Rooman Laki

    The Jesuit controlled SMOM has a permanent observer status at the UN.
    Who created the CFR which created the UN? The SMOM.

    The Jesuits control the CFR.

    The Rothschilds are simply Court Jews for the Papacy and always will be unless they play up, then the Papacy will simply annilate them by any means necessary. If you look at whats going on in this world properly you can see the Roman Catholic control quite clearly. The Rothschilds have been under the Black Pope’s thumb since the 18th Century. Be careful of the many diversionists out there playing with your mind. The Jesuit ALWAYS CONTROL BOTH SIDES.

    The whole banking system is fully controlled by the SOVEREIGN MILITARY ORDER OF MALTA and has been for eons. Switzerland is their Banking HQ closely followed by ’The City’, NYNY and Dubai. Rothschild is subordinate to the JESUITS and the SMOM commanders period. You need to understand how the Jews were granted the positions of power within the SMOM Banking. Look to 1066 and the agreement with them being ruled by the Norman Anglo-Saxon monarchs. These jews have their uses to the Jesuit, the Jesuit isn’t stupid, he will utilise what he can to make his power cemented and stronger. The 4th vow Jesuits are the most organised of any order known and the most powerful.
    What do you hear daily? ROTHSCHILD, ROTHSCHILD. What didn’t you hear about much at all until recently? THE JESUITS and THE SUPERIOR GENERAL. For that matter the SMOM still are kept pretty much quiet in the infowars.

    THE COUNCIL ON FOREIGN RELATIONS was created by the Sovereign Military Order of Malta back in 1921 after their creation of the Royal Institute of International Affairs in 1919. Both of these control the 1868 corporation known as the United States. Both are arms of the SMOM via their inner cores within ’The City’ known as Pilgrim Society, Order of the Garter and Committee of 300. The CFR created the United Nations. Now notice how the SMOM have PERMANENT OBSERVER STATUS within the United Nations.

    Look to the likes of New York Jesuit Joseph O Hare whos a CFR! It is correct theres many Labor Masonic Zionists within the CFR but remember also they are MASONIC which itself means subordinate to the Jesuit Superior General who controls all of Freemasonry, again thanks to Adam Weishaupt.

    • Jesuiitat eivät ole tämän planeetan valtahierarkian huipulla, mutta jos siitä alkaa tarkiemmin puhua, niin tällä sivustolla saa vastaansa joukon trolleja tyyppiä ”Internet Trolls Are Narcissists, Psychopaths, and Sadists”, https://www.psychologytoday.com/intl/blog/your-online-secrets/201409/internet-trolls-are-narcissists-psychopaths-and-sadists – samoin koskien suurta yli sata vuotta jatkunutta suurta energiahuijausta, joka nyt mahdollistaa myös mm. suuren ilmastohuijauksen.

      • Jesuiitat (SMOM/white pope/black pope) on Black Nobilityn oikea käsi… ja vaikka et sitä usko niin juuri BLACK NOBILITY (rahajärjestelmän luoja ja omistaja) istuu valtahierarkian, kuin myös CFR:n huipulla. Kaikki organisaatiot on rakennettu jesuiitta-valan mukaisesti siten, että ihmisille esitetään hyväntekijää (kuten esim. YK ja kaikki ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt) vaikka juuri HE, eli Black Nobility on sotien, salamurhien, köyhyyden ja verenvuodatusten takana. Petoksen kaava on aina sama: puetaan musta valemedian propagandalla valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Molemmat maailmansodat toteutettiin huipulle istutettujen jesuiitta-agenttien (Hitler, Roosevelt, Stalin, Churchill, ym. ) kautta, vaikka ihmiset eivät sitä tietenkään vielä tässä vaiheessa usko!

        Yhtenä esimerkkinä Black Nobilityn vallasta voidaan myös mainita ihmisiä murhaava pseudo-lääketiede. Lääketiede muka auttaa ihmisiä, vaikka juuri he – Jesuiitta-yliopiston käyneet lääkärit – on opetettu pumppaamaan ihmisten elimistön täyteen heidän elimistönsä tuhoavia lääkkeitä ja istuttamaan (rokotukset) tauteja. Elämme järkyttävän syvässä valheessa…. valta kasvottomalla rikollismafialla, jonka sydämenä toimii lukuisat salaseurat joisessa valtiossa.

        ps. foliohattuja ehkä halveksItaan tänään, mutta juuri he, eli ”Raamatun ”viisaat” – tulevat nousemaan arvoon arvaamattomaan!

  8. Ajatushautomolle töitä … ei näytä oikein toimivan tuo artikkelin loppukaneetti: ”Ongelmien ohjaaminen vihaksi on oikea tapa toimia, koska vihan osaamme hanskata.”

    Venäjän osakemarkkinat nousseet 100% 5v aikana, sanktiot purreet huonosti

    Russia’s Stock Market up 100% Since Sanctions Declared 5 Years Ago
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187570

    • Sivistys tästä on kaukana, … psykopaatit palestiinalaisten kansanmurhan takana
      Blame Palestinians for Gaza
      Israel is the perpetual victim
      PHILIP GIRALDI
      ”…Israel controls both the land border and the seafront. It manages the enclave as if it were an outdoor concentration camp and military free-fire zone for its 2 million Arab inhabitants. Lack of electricity is caused by Israeli bombing of power plants, which also make it impossible to treat sewage. Proliferating sewage appears to be a preferred weapon for Israelis as settlers on the West Bank are also fond of letting it flow onto Palestinians farms and villages.

      Food in Gaza is limited only to what can be grown locally or to what the Israelis allow in. Likewise medicines are only available when Israel permits. Gazans cannot leave without Israeli permission and on the seafront, fisherman who are brave enough to go out are frequently shot dead by Israeli gunboats if they go too far.

      Israel bombs hospitals, schools and places of worship indiscriminately, always claiming that they are being used by terrorists even when United Nations observers are on site and declare that the allegations are palpably untrue.
      And then there are isolated incidents , to include the deliberate murder by naval gunfire of four young boys innocently playing soccer on a beach and the killing by missiles of nine other children who were watching television.”
      http://www.unz.com/pgiraldi/blame-palestinians-for-gaza/

  9. Cfr sanoma on kuin perusuomalaisten puolueohjelma, onko soini kopsannut sen crfltä hillotolppaansa suunnitellessaan. Maailmassa.kuitenkin kaikki kytkeytyy toisiinsa, saasteet aiheuttaa ilmastomuutoksen ja ilmastomuutos aiheuttaa sotia ja sodat aiheuttaa pakolaisia ja pakolaiset aiheuttaa epävakautta ja epävakaus aiheuttaa lisää ilmaston muutosta jne. Ilmastomuutos on kuitenkin jo selvästi näkyvissä olipa ihmisen tai luonnon itsensä aiheuttamaa ja ollaan menossa kohti kuumempia aikoja jolloin ihmiset joutuu kuumimmilta.alueilta siirtymään pohjois- ja etelänapaa kohti jos näin jatkuu. Tänä vuonna oli merijäätä taas viimeisen alimman tason alapuolelaa 20% joten ei ole pitkä aika kun rymähtää

    • MUUT eduskuntapuolueet kuin perusssuomalaiset ainakin johtoklikkiensä puolesta:

      …”a communo-fascist party in power… a criminal gang…a cabal of sociopaths and psychopaths…the visible head of the Invisible Government [of Finland]…the true axis of evil…main enemy is the people of the World, [and the Finnish people]…This explains why, behind every single act of treason against the [Finnish] people, you can always find, hiding in the shadows, [their Finnish lackeys of] one or more members of the Council on Foreign Relations. The CFR’s true, secret goal, is the elimination of 85 percent of the world’s population as the first step in establishing a New World Order — a communo-fascist totalitarian dictatorship with just two social classes: the all-powerful masters, living in opulence, and the other 99 percent of the population, made up of oppressed serfs, with no rights at all, living in the most abject economic and moral poverty under a total surveillance police state. Is it time to overthrow the Invisible Government [of Finland]? Read this book [”I Dare Call It Treason: The Council on Foreign Relations and the Betrayal of America”] and reach your own conclusions.”

      • Se nyt oli mielleyhtymä ja varmasti sopii myös muiden puolueiden puolueohjelmaksi koska mitään ei siinä sanota varmasti vaan on yleisliberaalista hutun keittoa. Ehkä tämä epämääräys vei ajatukset soinin aatemaailmaan tai aatteettomuuteen. Kuitenki tämä hömpöttely on vallitsevaa suomenkin politiikassa mutta sille voi tulla äkkiloppu maailman tilanteen muuttuessa ja eussa pienet maat tulee kärsimään eniten siinä tilanteessa.

    • ”ja ollaan menossa kohti kuumempia aikoja”

      ”Russian Scientist: ‘The New Little Ice Age Has Started’ ”,
      https://www.climatedepot.com/2016/10/28/russian-scientist-the-new-little-ice-age-has-started/

      ”Russia Warns Of Global Chaos As Mini Ice Age Winter Arrives

      Agreeing with Russian scientists warning of this global winter danger, this report notes, are several top climate scientists—including Stefan Rahmstorf of the Potsdam Institute for Climate Impact Research and Michael Mann of Penn State, who in March released their shocking report titled Exceptional Twentieth-Century Slowdown In Atlantic Ocean Overturn Circulation warning of what is to come…”,
      https://newspunch.com/russia-warns-of-global-chaos-as-mini-ice-age-winter-arrives/

      ”Solar minimum is coming: Earth faces a deep freeze future, say Russian scientists ”,
      https://www.rbth.com/science-and-tech/326745-sun-evolution-earth-faces-freeze

      Suurta ilmastohuijausta näyttää tukevan suuri joukko niitä ilmeisen korruptoituja läntisiä tiedemiehiä, joiden ruokkiva käsi perimmältään on NWO-cabal (joka on myös yli sata vuotta kestäneen energiahuijauksen takana).

      • Venäläisen ennustus jääkaudesta perustui auringon aktiivisuuden vaihtelun aiheuttamaan auringonsäteilyn heikkenemiseen joka aikaisemmin aiheutti vuosia kestäneen kylmän jakson ja nälänhädän viimeksi 1800 luvulla. Siinä voi olla väliaikainen apu ilmaston kuumenimiseen mutta se on lyhytaikainen apu muutamia vuosia mutta ei sen kauemmin. Ilmaston lämpenemisestä voi olla vakavat seuraukset maapallon pohjoisalueelle kun golfvirta pysähtyy ja se voi aiheuttaa uuden jääkauden ja se on pitempiaikainen apu ilmaston lämpernemiseen jotain 30000 vuotta. Ilmasto vaihtelee suuntaan ja toiseen omien lakiensa mukaan mutta ihminen voi laukaista peruuttamattoman muutoksen. Mutta muutos on hidas että muutama sukupolvi menee ennenkuin se alkaa vaikuttamaan.

  10. Kiitos Jukka Ojala. Demokratian kriisistä puhuminen on ovela tapa vihjata,että demokratiaa on edelleen olemassa. Näin vaikka EU:ssa hallitsee vaaleilla valitsematon komissio ja Yhdysvalloissa oligarkit.

    Suomi saa tänäkin vuonna hallituksen puolueista, joista yritettiin äänestämällä päästä eroon.
    Hallitusohjelman kynnyskysymykset ovat ilmastonmuutos, maahanmuutto (rajat auki-versio) jne.

    Maanviljelijänä tiedätkin, että hiilidioksidi on kasvien ruokaa. Jos aiomme ruokkia ihmiset kasviksilla, hiilidioksidipäästöjä ei pidä vähentää. Kasvit ja ihmiset pärjäävät parhaiten symbioosissa.

    • ”Näin vaikka EU:ssa hallitsee vaaleilla valitsematon komissio ja Yhdysvalloissa oligarkit.”

      Osa noista oligarkeista on nimenomaan niitä ÖLJY-oligarkkeja, jotka ylläpitävät suurta sekä energia- että ilmastohuijausta.

      Väitetään NWO-pääarkkitehtina pidetyn H.Kissingerin sanoneen seuraavan talonpoikaisjärjelläkin käsitettävän asian :

      ”who controls the food supply controls the people; who controls the ENERGY can control whole continents; who controls money can control the world”
      eli Kissingerin mukaan ruoan tuotanto, ENERGIA ja raha ovat keinoja hallita massoja ja koko maailmaa.

    • Jos nyt noin yleispiirteisesti katsoo tekstin perusteella niin antti oli oppositiossa kun soini rupesi vaihtamaan venezuelan presidenttiä demokratian kriisin takia niin olisiko rinne tehnyt toisin, ei ainakaan kukaan eduskunnassa kysynyt koko päätöksestä eli olisi toiminut cfrn neuvomalla tavalla, cfrn kanta on epämääräinen maahan muuttoon mutta äärioikeisto on tärkeämpi kuin maahanmuutto tai sen rajottaminen, rinne sopii kyllä crfn rajoihin maahanmuuttokysymyksissä ja oli aluksi perussuomalaisia vastaan mutta myöhemmin ei eli se ei antilta mene crfn ohjeiden mukaan suhteessa äärioikeistoon jos perussuomalaiset siihen luetaan ilmeisesti ei, ilmastomuutos crfn mukaan pitää maksattaa kansalaisilla leikaten heidän etuuksiaan ja veroilla joka ei ole antin tämän hetkinen kanta eli puolet mukaili crfää ja puolet ei.

  11. ”The CFR’s true, secret goal… a New World Order — a communo-fascist totalitarian dictatorship with just two social classes: the all-powerful masters, living in opulence, and the other 99 percent of the population, made up of oppressed serfs, with no rights at all, living in the most abject economic and moral poverty under a total surveillance police state.”

    Hyvän matkaahan tuota tietä on jo kuljettu mm. USA:ssa:

    ”Wealthy Elitists Freak Out As Hordes Of Homeless Take Over Their Neighborhoods”,
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187563

  12. tyhmät ihmiset ansaitsee hävitä! Ja suurin osa kansasta on täyttä jätettä joka ei ymmärrä yhtään mistään mitään ja paljon alle lapsen tason!! Aion kääntyä juutalaisuuteen, koska massat ovat liian tyhmiä jo yhteiskuntaan jota he pitävät yllä oksettaa osallistua siihen!!

    • H-GOYAM,ilmaisit juuri olevasi osana ”massaa”. V-Valkea on niitä harvoja mahdollisuuksisia, missä älykkäät, oikeudenmukaiset tutkijat voivat esittää näkemyksiään, tarkkojen tutkimustensa perusteella, todistaen niiden aitouden. Ole hyvä ja mene muualle räyhäämään.

  13. Herra paratkoon ! Imperium narisee liitoksissaan…
    Behold the Breathtaking Weakness of the Empire!
    THE SAKER
    ”The Empire has suffered painful defeats in Afghanistan and Iraq, but one has to admit that these are “tough” countries to crack. The Empire also appears to have lost control of Libya, but that is another complex country which is very hard to control. …
    Syria was much weaker, but here Russia, Iran and Hezbollah did a world class job of repelling all the AngloZionist attacks, political and military.

    … The truth is that the only people who have not come to the realization that the Empire is broken and defeated are the rulers of the Neocon deep state and those who still watch the legacy Ziomedia.
    By now everybody else has realized who utterly impotent the Empire has become.

    Conclusion:
    The Empire only appears to be strong. In reality it is weak, confused, clueless and, most importantly, run by a sad gang of incompetent thugs who think that they can scare everybody into submission in spite of not having won a single significant war since 1945.
    The inability to break the will of the people of Venezuela is only the latest symptom of this mind-boggling weakness.
    http://www.unz.com/tsaker/behold-the-breathtaking-weakness-of-the-empire/

  14. Tässä muuten erittäin asiallinen sveitsiläinen sivusto, RSS:
    https://swprs.org/feed/

    Erityisesti suosittelen artikkeleita
    — Maiglöckchen (Laakson Lilja) ja
    — The Magnitsky Act: Behind the Scenes (120 minutes)

    Käänsin Maiglöckchen’in Google translaattorilla ja sitten ryhdyin muuntamaan käännöksessä olevia linkkejä alkuperäisiksi, että eivät mene translaattorin kautta. Ja kas kummaa: Käännöksestä Google poisti linkkejä joillekin hakukoneesta sensuroimilleen sivustoille! Tässä vihjeitä poistettuihin linkkeihin(, kun tämä VastaValkea hyväksyy vain yhden linkin, jos aina sitäkään).
    — migration-und-medien
    — Monroe-Doktrin-zurueck
    — amerikanische-volk-an-der-reihe

    – ——

    Onko Sveitsin tulevaisuutena olla kukoistava maailman informaation keskus. Tähän asti sen menestys on perustunut kullan ja rahan liikuttelemiseen luotettavasti ja diskreetisti. Nyt ehkä olemme juuri harppaamassa rahan maailmasta informaation maailmaan.

    — Informaatio on yleisesti hyväksytty maksuväline kuluttajille suunnatussa kaupassa.
    — Esimerkiksi taulu-TV:n tai kännykkäsovelluksen saa käytännössä ilmaiseksi, jos loppusumman maksaa luovuttamalla informaatiota myyjälle. Niin kännykkäsovellus kuin tauluTV:kin vakoilee käyttäjäänsä ja tuo informaatio on osa alkuperäistä kauppahintaa.
    — Kun käyttää informaatiota osamaksuna kulutustavaroiden ostossa, ei siitä tarvitse maksaa arvonlisäveroja millekään valtiolle vaan kauppahinta siirtyy digitaalisesti ja lyhentämättömänä veroparatiisiin.

    Informaatio, ollakseen arvokasta ja jos se on arvokasta, pitää salata. Tässä saumassa saattaa olla Sveitsin loistava tulevaisuus seuraaviksi vuosisadoiksi! Sen pitää vain osata käyttää hyväkseen pankkisalaisuudesta saamansa opit informaatiosalaisuuden maailmaan.

  15. ’homo gojimi’ 1.5.2019 at 05:25
    Tarkoititko kenties näitä tyhmiä ihmisiä jotka ovat tehneet elämästä bisneksen? ja ovat tuhoamassa koko ihmiskunnan
    Genetically Modified Babies. The Genetic Editing of Human Life is “Big Business” — By Prof Michel Chossudovsky

    Last November, He Jiankui, a Chinese biology professor at Southern University of Science and Technology (SUST) in Shenzhen (Guangdong Province) announced that he and his team had created the World’s first “genetically edited babies”: twin babies Lula and Nana.
    Dr. He Jiankui, used the CRISPR technology “to alter the embryos of seven couples [allegedly] to make them resistant to HIV”. He Jiankui made his announcement at the Second International Summit on Human Genome Editing held at the University of Hong Kong.

    … We’re talking about “Big Business” involving the potential marketing and sale of genetically modified human and animal life forms. Imagine the potential strategic and military applications, not to mention the emergence of a corporate health service economy for the super-rich, where “perfect babies” can be purchased for a million dollars.

    Following the Chinese government investigation, there is no concrete evidence that this corporate genetic editing project has been discontinued. Quite the opposite.

    It is worth noting that the intellectual property rights pertaining to the CRISPR -Cas9 gene editing technology used by Dr. He’s team (i.e. editing the DNA of human and animal life) are not registered in China.
    The patent belongs to a US based entity: the Broad Institute, located in Cambridge, Mass. with links to Harvard and MIT.
    https://www.globalresearch.ca/genetically-modified-babies-the-genetic-editing-of-human-life/5675809

    • Liittyen ylläolevaan
      Tarkoittaako tuo että kiinalainen äly on länsimaiden tuhon ja perikadon palveluksessa? Niin voi ainakin ajatella.
      Linkistä yllä: ”The broad implications of this experiment are far-reaching. The genetic editing of human life forms including embryos has a bearing on the future of humanity.
      It opens up the pandora’s box of genetic engineering applied to human beings.
      It undermines the “reproduction of real life”.
      Potentially, it destroys humanity.”

      Kun Kiina voi kontrolloida itse maataan eikä sen Venäjän tavoin tarvitse antaa sitä moraalittoman globaalin korporaatiomafian käyttöön (kuten me teemme), jolle vain bisnes on tärkeää ja joka jo suunnittelee rajuja väestönvähennyksiä niin Kiinan väestöä tai kansaa ei voida tuhota mikä ’läntisessä arvoyhteisössä’ on mahdollista?
      (It is worth noting that the intellectual property rights pertaining to the CRISPR -Cas9 gene editing technology used by Dr. He’s team (i.e. editing the DNA of human and animal life) are not registered in China.)
      ——-
      China’s Belt and Road Initiative: Towards a Just World?

      The Belt Road Initiative (BRI) also known as the One Belt One Road (OBOR) project could well emerge as the obor (the flame in Indonesian or Malay) that will blaze the trail in the evolution of a new epoch in history.
      Indeed, western colonialism as it expressed itself in almost every sphere of life laid the basis for a new form of globalization which has perpetuated itself beyond the end of formal colonial rule. It is what one would call ‘hegemonic globalization’. Hegemonic globalization has resulted in the dissemination of ideas and methods in economics and finance, politics and administration, education and science which by and large emanate from the centers of power in the West.
      As globalization’s third wave, OBOR is opposed to hegemony. The Chinese leadership sees relationships among OBOR states as a partnership. It has no intention of imposing its will upon any other state.

      … For apart from the economic and cultural benefits that OBOR will bring to the human family which we have noted, OBOR is the best hope we have for evolving a just and equitable world which is not dominated by a few.
      Only in such a world will human dignity flourish.
      This is perhaps the most compelling reason why the citizens of the world should strive with all their energy to keep the flame alive.

      Dr Chandra Muzaffar is the President of the International Movement for a Just World (JUST). He is a Research Associate of the Centre for Research on Globalization.
      https://www.globalresearch.ca/obor-towards-just-world/5676151

  16. Anglo-sionistisen ’arvoyhteisön’ ajatus- ANTEEKSI MÄDÄTYS-hautomon TÄRKEÄ tiedote kansalle jonka v-median roskalehti meille välittää:
    Kuningatar Elisabet, 93, on valmiina prinssi Harryn vauvaa varten – oleskelee naapurissa
    Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin esikoisen odotetaan syntyvän erittäin pian. Toistaiseksi julkisuuteen ei ole kuitenkaan tihkunut tietoa synnytyksen alkamisesta.
    Muistathan seurata tilannetta tarkkana ! ja pysyä maailman kartalla.
    https://www.iltalehti.fi/kuninkaalliset/a/c7634053-c522-4264-b19c-2e386855e790

    • No niin, varmaan ymmärsit mikä täällä on tärkeintä… mitä pitää seurata mediassa.

      Nämä tällaiset ”Valtakunnansyyttäjänvirasto: Kansanedustaja Hussein al-Taeen tapaus on siirretty poliisille” jätä kuitenkin rauhaan kun maamme nwo-eliitti valmistautuu globalistien johdolla kurittamaan niitä jotka eivät pysy rivissä ja ovat uskaltaneet ja uskaltavat esittää heidän nwo-agendaansa loukkaavia ajatuksia joita muu maailma on tulvillaan.
      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cac7a420-037d-4e2b-b436-960fa92446bf

      Tämä rohkea ja fiksu kaverihan puhuu asiaa ja on puhunut asiaa mutta nyt häntä naulitaan ristille maamme nwo-fariseusten toimesta.
      Näin alhaalla meidän ’arvoyhteisömme’ on. Kyllä hävettää.

      • Kaveri herätti minussa sympatiaa puheellaan. Kertoo aikamoisesta henkisestä köyhyydestä ellei osaa yhdistää hänen aiempia ’vihapuheitaan’ hänen kohtaloonsa pakolaisena.
        Juutalaisiin kohdistunut viha on varmaan perusteltua koska suur-israel-sionistit ovat pääroolissa Lähi-idän sodissa ja tuskin kukaan meistä saman tien miehen kanssa kuljettuaan olisi kyennyt asennoitumaan toisin heitä kohtaan.
        Seksuaalisiin vähemmistöihin pitää taas jokaisen saada suhtautua omalla tavallaan eikä kenelläkään voi olla oikeutta estää julkituomasta omaa näkemystään esim. homoista.
        Kaikenkaikkiaan koko tämä itseäni huvittava prosessi näyttää kertovan enemmän maamme omasta alennustilasta kuin tuon miehen pahuudesta.

  17. Näinkö oli?
    Ainakin jos ajattelee sitä missä nyt ollaan Euroopassa niin sopiihan tuo kuvaan.

    The whole Nazi Party was false opposition staged by the Jewish bankers to promote war with the USSR, destroy Germany and establish Israel.

    Hitler Began as German Army Covert Agent
    By wmw_admin on May 5, 2019
    henrymakow – May 4, 2019
    The man who became the personification of evil was probably the puppet of a hidden power still in control of the world.

    This view is supported by a curious little-known document entitled “I was Hitler’s Boss“ by Captain Karl Mayr published in the New York-based magazine “Current History” (November 1941.)

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=8800

    • Lisää Makowia kiinnostuneelle
      Goal of Zionism & Communism is the Same- Jewish Supremacism
      By wmw_admin on May 4, 2019
      henrymakow.com – May 4, 2019

      (In this interview with Adam Green, Christopher Bjerknes explains that the real goal of Zionism is not a “homeland for the Jews” but a world empire ruled by Rothschilds and their fellow Jews. )
      Historian Arnold J. Toynbee wrote, “There has… been the aim of converting the Gentile world to the worship of Yahweh under the aegis of a world-empire centred on Eretz Israel and ruled by ‘the Lord’s Anointed’: a coming human king of Davidic lineage.” (Reconsiderations, 1961, p. 486).
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187828

    • Embracing Racism, Two Israeli Rabbis Praise Hitler, Urge Enslaving Non-Jews
      The Times of Israel

      Two rabbis at a pre-military religious academy in a West Bank settlement were recorded making derogatory and racist comments about Arabs, defending Adolf Hitler’s worldview, and openly promoting Jewish supremacy.
      In a series of undated recordings published by Channel 13 news on Monday, Rabbi Eliezer Kashtiel, the head of the Bnei David academy in Eli, can be heard calling for the enslavement of the “stupid and violent” non-Jews due to their genetic inferiority
      … In another clip from the Bnei David Yeshiva published by Channel 13, Rabbi Giora Redler can be heard praising Hitler’s ideology during a lesson about the Holocaust.
      “Let’s just start with whether Hitler was right or not,” he told students. “He was the most correct person there ever was, and was correct in every word he said … he was just on the wrong side.”
      http://www.ihr.org
      https://www.timesofisrael.com/embracing-racism-rabbis-at-pre-army-yeshiva-laud-hitler-urge-enslaving-arabs/

  18. Eräänlainen ’ajatushautomo’ tämäkin
    SHOCK NEWS! — Major Expedition Planned to Antarctica to Prove Earth is Flat
    By Guy Walters — The Daily Mail

    This is not an April Fool’s joke. It’s genuine. An expedition to the South Pole is planned for early next year in order to find proof that the earth is flat
    Abridged by Lasha Darkmoon — with added commentary, pictures, and a 4-minute video

    At last year’s Flat Earth International Conference, about 650 people attended sessions ranging from one “debunking” the theory of gravity to another titled “Talking to your family and friends about flat earth’”.

    What becomes apparent when perusing flat-earthers’ numerous websites and YouTube videos is that many are, indeed, motivated by the Bible, in which they claim ‘evidence’ for the world’s flatness can be found.

    Scriptural references to the ‘four corners’ of the Earth are highlighted, as are passages in Psalms, Chronicles and Isaiah that claim the Earth is ‘fixed’ and ‘immovable’ — as if the quality of being static necessitates flatness.

    But “evidence” for a flat earth also comes from observations gleaned by performing pseudo-scientific experiments.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187841

  19. En koskaan lakkaa puolustamasta palestiinalaisia jotka joutuvat vuodesta toiseen elämään Israelin psykopaattisten sionistien mielivallan ja terrorin alla omilta asuinsijoiltaan pois häädettyinä.
    Terrorillaan sionistit todistavat etteivät kuulu siihen osaan ihmiskuntaa joka näkee tärkeimmäksi tehtäväkseen rauhan puolustamisen ja sovussa eläminen muiden kanssa.

    In its 1982 Resolution 37/43, the General Assembly of the United Nations reaffirmed:

    the legitimacy of the struggle of peoples for independence, territorial integrity, national unity and liberation from colonial and foreign domination and foreign occupation by all available means, including armed struggle;

    The UN GA resolution is standing international law. The Palestinian people have the right to resist against the occupation force.

    In practice as well as legally Israel is a colonial entity that occupies Palestinian land, especially in Gaza and the West Bank. Any armed struggle by Palestinians against the occupation, provoked or not, is thus morally and legally justified.

    But do not expect that any ‘western’ mainstream media will ever point that out.

    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187881

  20. Kungfutsen ajatukset: perintö ihmiskunnalle
    alla muutama ajatus joiden rinnalla nämä CFR ym hautomot kalpenevat
    ——
    Tietty määrä rahaa estää ongelmia; suuri määrä houkuttelee niitä.”

    ”Kaikella on oma kauneutensa, mutta kaikki eivät näe sitä.”

    ”Kun tavoite näyttää vaikealta, älä vaihda päämäärää; etsi uusi polku sen saavuttamiseksi.”

    ”Liian pitkälle meneminen ei ole yhtä paha asia kuin olla menemättä tarpeeksi pitkälle.”

    ”Hän joka hallitsee raivoaan, hallitsee pahinta vihollistaan.”

    ”On parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä.”

    ”Musiikki tuottaa sellaista nautintoa jota ilman ihmisluontoa ei voida kestää.”

    ”Kosto tekee vihasta ikuista.”

    ”Paheet tulevat kuin matkustajat, vierailevat kuin vieraat ja jäävät kuin herrat.”

    ”Älä koskaan lyö vetoa. Jos tiedät että voitat toisen ihmisen, olet huiputtaja… Ja jos et tiedä, olet hölmö.”

    https://mielenihmeet.fi/kungfutsen-ajatukset-perinto-ihmiskunnalle/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here