Yksi Pariisin maamerkeistä, Notre Damen katedraali, syttyi palamaan 15. huhtikuuta noin kello 18.50 paikallista aikaa, sen jälkeen kun kirkko oli suljettu vierailijoilta siltä päivältä. Goottilaista arkkitehtuuria edustavan, yli 800 vuotta vanhan katedraalin keskitorni ja katto romahtivat nopeasti levinneessä palossa, joka saatiin hallintaan vasta aamuyön tunteina. Kirkon sisätilat kuitenkin säästyivät täydeltä tuholta, ja monia historiallisesti arvokkaita esineitä saatiin pelastettua. Kolme ihmistä loukkaantui palon seurauksena.
Pikainen johtopäätös
Verkossa julkaistujen uutisten kommenteissa on hämmästelty laajasti sitä, että katedraalin vielä roihutessa liekeissä viranomaiset kertoivat uskovansa, että tulipalo sai alkunsa kirkossa tehdyistä kunnostustöistä ja että sen ei uskottu olevan tuhopoltto tai terrorismia.
Lukuisat kommentoijat hämmästelivät, miten viranomaiset olisivat voineet esittää näin vahvan johtopäätöksen jo silloin kun palomiehet vielä taistelivat liekkejä vastaan, ennen kuin tutkimuksia oli edes päästy aloittamaan. Heti palon syttymistä seuraavana päivänä Pariisin syyttäjä totesi, ettei tahallisesta sytyttämisestä ollut todisteita.
Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa (Tukes) työskennellyt, eläkkeellä oleva turvallisuusinsinööri ja onnettomuustutkija, tekniikan tohtori Heikki Kurttila totesi tämän artikkelin kirjoittajalle, ettei hänellä ole selvää käsitystä tästä tulipalosta, mutta että Notre Damen kaltaisen kansallisaarteen remontin aikana paikalla olisi luullut olevan jatkuva ja riittävän vahva päivystys.
Kurttila toteaa myös, että viranomaiset näyttävät tehneen “johtopäätökset” liian aikaisin. Hän painottaa, että hänen osallistuessaan onnettomuustutkimuksiin onnettomuuden syyt selvitettiin ensin ja johtopäätökset tehtiin vasta tutkimuksen jälkeen. Kurttila muistuttaa, että Notre Damen kaltaisen maailmankuulun rakennuksen tuho politisoidaan helposti, jolloin ”mieleen tulee myös harhauttamisen mahdollisuus”.
Tutkijoiden on uutisoitu keskittyvän sähkölaitteen oikosulkuun ja tupakantumppeihin tulipalon mahdollisina syttymissyinä.
Epäilyksen siemeniä
Tahallisen sytyttämisen ennenkokemattoman nopea poissulkeminen syttymissyynä on erikoista paitsi tutkinnallisista syistä myös siksi, että Notre Damen jälkeen Ranskan toiseksi suurin kirkko, Saint-Sulpice, oli yritetty tuhopolttaa kuukautta aiemmin maaliskuussa – jolloin peräti 12 kirkkoa oli vandalisoitu tai häväisty yhden viikon aikana eri puolilla Ranskaa.
Vuonna 2018 neljä viidestä kaikista uskonnollisten rakennusten häväistyksistä kohdistui kristillisiin rakennuksiin, mikä tarkoitti konkreettisesti kahta häväistystä jokaisena päivänä. Ranskan sisäministeriön tilastojen mukaan vuonna 2018 tapahtui 541 juutalaisten vastaista tekoa (missä oli 74 prosentin nousu edellisvuodesta), 100 muslimien vastaista tekoa (joka oli alin lukema vuoden 2010 jälkeen) ja 1063 kristinuskon vastaista tekoa.
Kristillisten järjestöjen edustajat ihmettelevät kristittyjen vastaisten tekojen saamaa vähäistä huomiota mediassa ja katsovat tämän ilmentävän kaksinaismoralismia. Spero-järjestön vetoomuksessa vaaditaan Ranskan sisäministeriä tuomitsemaan kristillisten kirkkojen häpäisyt yhtä voimakkaasti kuin juutalaisten ja muslimien pyhien paikkojen häpäisyt ja julkaisemaan kattavan listan kaikista kristittyjä vastaan tehdyistä hyökkäyksistä.
Edellä kerrotun valossa kristinuskon pyhimpiin paikkoihin kuuluvan katedraalin – jota on pidetty paitsi Pariisin, myös koko Ranskan symbolina ja katedraalina – yllättävän syttymisen juuri pääsiäisviikon alussa luulisi herättävän epäilyksiä tahallisuudesta. Tätä mahdollisuutta eivät ole ainakaan poissulkemassa katedraalia vastapäätä asuvan professori Mika Laakkosen kirkosta sanomalehti Kalevan uutisen mukaan kuulemat kaksi voimakasta pamausta tai räjähdystä, joiden jälkeen rakennus syttyi välittömästi palamaan. Äänet muistuttivat tykinlaukauksia, MTV Uutiset kertoo Laakkosen kuvailleen. Niiden aiheuttajaa ei ole tiettävästi tunnistettu.
Pääarkkitehdin kummastus
Benjamin Mouton toimi Notre Damen pääarkkitehtina 13 vuoden ajan. Ranskalaisen LCI-televisiokanavan keskusteluohjelmassa, josta on tekstitetty englanniksi 12 minuutin pituinen katkelma, hän ihmettelee palon syttymistä ja nopeaa leviämistä:
“Olen ihmeissäni. Puu oli hyvin vanhaa tammea, mutta se paloi kuin tulitikku, ikään kuin se olisi ollut toista ainetta, hyvin, hyvin epävakaata ja helposti syttyvää. En ymmärrä tätä, en ymmärrä tätä lainkaan. Tämä on hämmästyttävää.”
Mouton sanoo, ettei hänellä ole “mitään käsitystä” siitä, mikä olisi voinut sytyttää tulipalon. Hänen mukaansa tulen nopea leviäminen on “erittäin outoa” (”extrêmement curieux”), koska 800 vuotta vanha tammipuu ei syty helposti.

Eräässä kokeessa vanhaa tammilankkua korvennettiin yhdestä kohdasta pitkäkestoisesti nestekaasupolttimella, jollaisia käytetään usein jopa märkien polttopuiden sytyttämiseen, mutta lankku ei syttynyt. Vielä paljon perusteellisemmassa kokeessa vanhaa tammilankkua ei saatu syttymään yhdelläkään kokeillulla keinolla (mm. polttimella ja nuotiolla lankun alla). Tällaiset kokeet eivät luonnollisestikaan mallinna Notre Damessa vallinneita olosuhteita, mutta ne tukevat arkkitehdin toteamusta, että vanhat tammilankut syttyvät hyvin huonosti.
Nyt eläkkeellä oleva Mouton kertoo, että Notre Damen koko sähköjärjestelmä uusittiin hänen aikanaan 2010-luvun alussa viimeisimpien vaatimusten mukaiseksi. Järjestelmä on hänen mukaansa toteutettu siten, ettei tulipalon sytyttävä oikosulku ole mahdollinen. Katedraalissa otettiin käyttöön kehittyneet palonilmaisin- ja hälytysjärjestelmät, ja alakerrassa oli pysyvästi kaksi vartijaa valmiina tarkistamaan tilanteen ja hälyttämään palokunnan.
Mouton mainitsee vielä, että historialliset monumentit eivät juuri koskaan vaurioidu kunnostustöiden aikana, johtuen juurikin panostuksesta suojaus- ja tarkkailujärjestelmiin. Koko sinä aikana kun hän oli Notre Damen pääarkkitehti, rakennuksessa ei ollut yhtäkään tulipaloa.
Ohjelman juontaja kysyy tunnustelevasti, olettaako Mouton kertomansa perusteella jonkun sytyttäneen tulipalon. Arkkitehti vastaa pidättäytyvänsä oletusten tekemisestä. Tämän jälkeen juontaja korostaa, että asia on hyvin arkaluonteinen (”très délicat”), viittaa alkamassa olleisiin tutkimuksiin ja painottaa, että tässä vaiheessa tuhopoltto ei ole missään tapauksessa ensisijainen hypoteesi (Pour l’instant cette hypothèse n’est absolument pas privilégiée).
Moutonin seuraaja Philippe Villeneuve on kertonut palon syttyneen alueella, jossa ei ollut meneillään restaurointitöitä.
Rakennusteknistä plastiikkakirurgiaa?
Selviää palon aiheuttaja tai ei, toimittaja ja puheohjelman vetäjä Tucker Carlsonin mielestä Notre Damen paloa voi pitää eräänlaisena metaforana kristinuskon aseman nopealle heikkenemiselle Euroopassa. Johdannossaan kirjailija Mark Steyn haastatteluun Carlson katsoo, ettei maailmassa ole rakennettu mitään Notre Damen kaltaista hyvin pitkään aikaan ja kysyy, tullaanko mitään sellaista enää koskaan rakentamaan. Steyn vastaa, että katedraalin ensimmäisen osan rakentaminen kesti vuosisadan ja että ryhtyessään työhön rakentajat tiesivät, ettei se valmistuisi heidän elinaikanaan. Heidän kokemuksensa elämän transsendenttisesta, tuonpuoleisiin liittyvästä ulottuvuudesta oli niin vahva, että he suhtautuivat kauneimman mahdollisen kirkon rakentamiseen Jumalan kunniaksi luonnollisena pyrkimyksenä – tavalla, joka ei ole nykyajan ihmisille luonteenomaista.
Steyn on samoilla linjoilla Carlsonin kanssa muistuttaessaan, että kristinusko on menettämässä asemaansa Euroopassa ja varsinkin Ranskassa, jonka väestö kuuluu eri tutkimusten mukaan länsimaiden maallistuneimpiin. Elävä (kristin)usko on museoitumassa, Steyn linjaa, muuttumassa yksittäisten katedraalien rajaamiksi taidegallerioiksi. Hän arvelee, että surressaan katedraalin kohtaloa ranskalaiset eivät sure vain historiallista, arkkitehtonista tai kulttuurista menetystä, vaan myös jotain muuta, jota kristinuskon jälkeinen Ranska ei enää oikein kykene tunnistamaan.
Ja kun Macron on kertonut rakentavansa katedraalin uudelleen, Steyn kysyy, mitä varten (“for what”) niin tehdään? On sanottu, että katedraalin mukana Ranskan sydän kuoli, mutta mitä Ranskan sielussa on? Onko kyse pelkästä rakennuksesta vai jostain enemmästä?
Pystyykö aidon hengentuotoksen mekaaninen jäljitelmä koskaan tavoittamaan alkuperäistä, henkisten arvojen innoittamaa lopputulosta?

Vesa Raiskila on Vastavalkean toimitussihteeri.
Artikkelikuva Notre Damesta liekeissä 15.4. kello 19.21, ennen keskustornin romahdusta: Antoninnnnn via Wikimedia Commons (CC BY-SA 4.0)
PÄIVITYS 1.5.2019 klo 15.10: Lisätty paragrafi polttokokeista, jotka tukevat arkkitehti Benjamin Moutonin toteamusta vanhojen tammilankkujen hyvin heikosta syttyvyydestä.
Tupakointi. Se tapahtuu usein siellä, missä unisex-henkilökin on. Eivät vaivaudu laskeutumaan alas hetkeksi, jossa hissiä ei ole ja tupakantumppi töiden jälkeen voi hyvin kyteä puurakenteissa korkealla tuulisessa paikalla. Ainoa jota ei haluta ehkä tuoda esiin, on se miksi sammuttamisen aloitus viivästyi: ”keltaliivien protestointi” ja EU:n perestroika. Mieluummin sanottiin syyksi Pariisin liikenne.
Mutta pääarkkitehti Mouton(kin) toteaa, että 800-vuotias tammipuu on lujaa, erittäin huonosti syttyvää materiaalia. Lisäksi rakennuksessa oli ajantasainen, kehittynyt palonilmaisin- ja hälytinjärjestelmä ja 24 h/vrk päivytys. Mouton ei pysty lainkaan ymmärtämään sen enempää palon syttymistä kuin rajua leviämistäkään.
Samana päivänä vuonna 1242 poltettiin Pariisissa yli 12 000 käsinkirjoitettua talmudia. Kostoko?
”Miksi viranomaisilla oli kiire esittää johtopäätöksiä kansallisaarteen syttymisen syistä jo tulipalon aikana?”
Totta kai on tärkeää että mahdollisimman pian levitetään valheellinen tieto joka jääkin valtaosalla ihmisiä voimaan.
Niinhän tapahtui 9-11 kohdallakin ja sotakierre saatiinkin siksi nopeasti käyntiin.
Aika vaikea on uskoa ja todistaa etteikö tämä poltto kuuluisi samaan sarjaan 9-11 kanssa.
Surullista on että ’läntinen arvoyhteisö’ elää tällä tasolla. Jokainen vähänkin aivojaan käyttävä tajuaa ettei tällä menolla saada aikaan muuta kuin hirvittävä tulevaisuus ihmiskunnalle.
Melkein tekee mieli panna kädet ristiin ja toivoa että idästä syntyisi jotain parempaa.
Epäilyttävintä ”tuhopoltossa on se”,miten hosumalla siitä tehtiin johtopäätökset heti polton alettua. Samoin syylliset menivät vipuun Brittien ilmoittaessa kaksoistornien ”räjähdyksistä” hieman ennen sen alkamista. Kuka heille siitä tiedoitti, ja jätti huomiomatta mantereiden välisen aikaeron? Vielä lisäksi, kuka keksi asentaa kamerat sopivalle korkeudelle, sopivalle etäisyydelle kuvaamaan tornien ”purku-räjäytykset” ? Monet meistä ovat kyllästetyt ”vesitiiviiksi”, kusetuksen kestäviksi.
Palossa voi yhdistyä kirkollinen ja maallinen intressi, kirkko sai heräteltyä ihmisiä pyhän kirjan tutkisteluun maallisen huvitusten sijaan ja makarooni taas sai sammutettua keltaliivien protestiaallon samalla ainakin vähäksi aikaa ja tähän liittyy ranskalaisten kyllästyminen sekä euiin ja natoon. Yleensähän tällaiset prokaatiset palot on kansallisen ja kansainvälisten tiedustelu palveluiden yhteistyötä ja toimeksiaantajia on valtiohallinto, katolinen kirkko, eu ja nato noin esimerkiksi. Voisi verrata natsien sytyttämään valtiopäivätaloon josta syytettiin juutalaisia ja oppositiota ja sen perusteella ne saatiin eliminoitua. Suomessa on myös ollut tämänkaltaisia harhautuksia mutta mitään ei ole poltettu mutta muutamia on puukotettu
Eikö kukaan puhu enää niistä filminpätkistä, jotka olivat esillä heti palon jälkeen ? Jotkut siiviilit olivat kuvanneet kirkon katon tasolta Pariisia Notre Damen suuntaan. Tällöin näkyviin tuli kattorakenteessa liikkuva muutaman kerran kuin kaasusytytintä väläyttävä hahmo epäselvästi esiin. Katsoin nuo ilmeisesti kännykkätaltioinnit muutamaan kertaan ja tapahtuman saattoi havaita aivan hyvin.
Saksan vapaassa mediassa on pohdittu syitä paloon. Jemenin sotaa epäillään siksi, että Ranska on myynyt sinne aseita ja paljon siviilejä on kuollut. / Kristinuskoa vastaa on hyökätty laajasti Ranskassa viime aikoina kirkkojen tuhonta-aallossa./ Temppeliherrojen kuuluisimman johtajan hirttäminen on tapahtunut aikoinaan hänen katsoessaan samalla Notre Damea./ Epäilyksiä on ollut kirkossa tapahtuneesta rumasta toiminnasta. / Titanic upposi samalla päivämäärällä – liekö joku merkitys siinä.
Tuo talmudien polttaminen v.1242 on myös yksi yhteyskohta.
Palo on kuitenkin tarkkaan ajoitettu ja suunniteltu. Näin uskon. Sillä voi olla joku syvempi symbolinen, okkultinen, jopa rituaalinen tarkoitus.
”Titanic upposi samalla päivämäärällä – liekö joku merkitys siinä.”
Okkulttisia oppeja soveltaville vapaamuurari-satanisteillehan mm. päivämäärillä ja numeroilla/luvuilla on suuri merkitys.
Vanki nro X, viitannet samaan pysyvästi Notre Damen suuntaan kuvaavaan kameraan, jonka tallentaman katkelman olen itsekin nähnyt. Eräs ranskalaislehti oli lukijan pyynnöstä selvittänyt asiaa ja katsoi, että videolla näkyy kello 17 aikoihin katolla liikkuva työmies. En ottanut tätä mukaan siksi, että pidän selitystä mahdollisena, vaikken tietenkään pysty ottamaan kantaa asiaan.
Jollain kaasusytyttimellä tuskin saisi tulipaloa helposti syttymään, koska nestekaasupoltinkaan ei pure ainakaan tiiviiseen tammilankkuun (nuotiopuut ja jopa märät sellaiset poltin kyllä sytyttää nopeahkostikin):
https://youtu.be/IR8fy5vAzMI
Omituinen ”yhteensattuma”:
(https://www.youtube.com/watch?v=VgqfQDVfcGw)
Videossa on vertailtu Notre Damen kirkontornin romahdusta vuonna 2012 valmistuneeseen mystiseen animaatiofilmiin nimeltä ”I, Pet Goat II”, jota sen ilmestymisen aikoihin pidettiin pahaenteisenä ja anti-kristillisenä.
Vielä unohdin, että skalaariaseella tai vastaavalla elektromagneetisella aseella voi palon myös sytyttää. Tämähän selittää kaksoistornienkin tuhonnan niin yhtäkkisesti. Siinä syttyy vanha tammipuukin. Ase voi olla hyvinkin kaukana, tarkka suuntaaminen on mahdollista pitkästä etäisyydestä. Tässä siis yksi näkökohta lisää.
”The 9/11 Truth Movement, Free Energy Suppression and the Global Elite’s Agenda”,
https://www.checktheevidence.com/wordpress/2008/05/30/the-9-11-truth-movement-free-energy-suppression-and-the-global-elites-agenda/
Sillä eroituksella, miten kaksoistorneissa käytettiin Räjähteiden lisäksi teräspalkkeja sulattavaa THERMITE ainetta joka nousee korkeaan lämpötilaan kuin ”hitsauspilli”.
Nämä ”suuret tapahtumat”on tarkoin suunniteltuja, koska hyvin vartoidut rakennukset eivät tuhoonnu itsestään, vahingossa. Varsinkin uskonnolliset rakennukset ovat maiden ja valtioiden ylpeys, niihin ei kosketa. Koko uskonnollisen kansan tulevaisuus perustuu heidän kirkkoihinsa. ilman niitä ne eivät ole mitään, eivätkä minkään arvoisia rahankerääjiä?
Palo levisi tämänpäivän tiedon mukaan kahdesta(2) kohdasta räjähdysmäisesti. Palopommit ovat käytännössä ainoa reaalinen selitys, esimerkiksi bensiinillä ei yhtä hurjaa leviämistä ole aikaansaatavissa.
Macron toki yritti vyöryttää vastuuta ”Keltaliivien” päälle, mutta epäonnistui. Ranskassa ihmiset, joita valtamedia ei ääneen päästä, epäilevät sekä Muslimeja, että Ranskan hallinnon järjestämää ”false flag” hyökkäystä, jossa sankarilliset miljardöörit rientävät apuun. Macron’han on heidän kaverinsa pohjalta, Ranskan sielua pelastamaan…
Voisiko olla mahdollista, miten Ranskan ylirikkaat katolilaiset olisivat voineet suunnitella jotakin niin pirullista, että tuhottuan kuuluisan maamerkkinsä, he voivat nyt lahjoittaa valtavat summat jälleenrakentamiseen, saadakseen suuren ”verohelpotuksen omaisuudestaan”. Sehän on kuin paras ”Business” ratkaisu. Tässä rikollisesa maailmassa tulee mieleen kaikenlaista, heh. Myöskin uskolliset Katolilaiset voivat saada lahjoitustensa perusteella ”TAIVASOIKEUDET”. Minäkin haluaisin sellaiset oikeudet, mutta ”pers-aukisena se ei toimi”.LOL.
On toki mahdollista, että ranskalaiset viranomaiset epäilevät (tai jopa tietävät) tapauksen olleet uskonnollinen tuhopoltto, ja maahanmuuttajavastaisten rotumellakoiden pelossa ovat päätyneet tällaiseen tiedottamiseen.
Sillä jos vaikka esim muslimi tai sellainen järjestö olisi tehnyt teon ja siitä olisi tiedotettu, olisi mellakointi ollut varmaa, varsinkin kun Ranskasta on kyse. Jopa Suomessa jokin vastaava aiheuttaisi todennäköisesti valtavan kuohunnan ja väkivaltaa.
Tosin mikään järjestö ei ole ilmoittautunut – sellainen tieto leviäisi nopeasti.
> Tosin mikään järjestö ei ole ilmoittautunut
Järjestön tarkoituksena ei ehkä ole julkisuuden hakeminen. Se voi olla poliittinen vaikuttaminen. Silloin kannattaa olla hiljaa ja vain uhata julkisuudella niin kauan kuin hallitus panee toimeen järjestön haluamia toimia.
Länsimainen demokratia on helppo tapaus vallan kaappaamiseen ”keittiön kautta”. Siinä on valmiit rakenteet lobbaamiselle ja päätösten ostamiselle. Itse eduskuntakin on vain huutokauppakamari, jossa kauppaa käydään ihmisoikeuksilla ja muilla ”korkeammilla arvoilla” lainsäädännöstä välittämättä. Poliitikot välittävät vain hetkellisestä edusta ja ovat valmiita myymään isänmaansa vähäisenkin maineeseen käyvän uhkailun edessä. Jatkokausi on ainoa millä on merkitystä.
Saat minulta täydet pisteet noista osuvasti tiivistetyistä ajatuksistasi.
Hyvin mahdollista Esko, tuota itsekin tuumin.
Tiedoksi vaan se, että Notre Damen arvokkaat patsaat siirrettiin toiseen paikkaan muutama päivä ennen tätä käsikirjoitettua DEW-näytelmää. Kukaan ei myöskään Notre Damessa kuollut toisin kun täällä USAssa, jossa on joukkomurhattu kymmeniä, kenties satoja tuhansia ihmisiä näillä kauhistuttavilla DEW aseilla, ja homma jatkuu maailmanlaajuisesti vaikka valemedia ei teille näistä ’luonnonmullistuksista’ pahemmin hiisku.
”CCTV proof of the inside job and how they started the fire with DEW Direct Energy Weapon. Media reporting on the Notre Dame Paris fire before it even happened. Predictive programming in Hollywood movies and more.”
Patsaiden siirtoon liittyy kylmäävää symboliikkaa, sillä ennen siirtoa apostoleilta leikattiin päät irti siirron helpottamiseksi.
Sattuipa taas sopivasti, aina kun jotain tapahtuu, kummasti päivämäärän luvut yhteen ynnätessä tulee näitä ”talismaanisia” lukuja… Berliinissä väkijoukkoon syöksynyt rekka ajoi ihmisten päälle 19.12.2016 eli siitä tulee mestariluku 22… Notre-Damen palo syttyi 15.4.2019 ja taas päivämäärän luvut yhteen ynnäten tulee talismaaninen mestariluku 22…
Aiheesta:
http://www.sinikivi.com/keskustelu-sinikivi-com/paivakohtaiset/18265-berliini-22
Ajan myötä puu kuten tammi ja koivu tiivistyy, siitä tulee ”kasavärkkiä” ja mikäli vielä puu sinistyy, siitä lujaa ja kovaa mihin on mahdoton iskeä teräsnaulaa sen vääntymättä. Käsiteltäessä puu Tikkurilan puuntuhoajalla, varsinkin lateksilla, on kuin kortongin vetäisi puun päälle ja hätinä kymmenen vuotta kun se on läpeensä lahonnut.
Tulenkantaja, seuraatko Mexikon rajan ylityksiä, paikallisena lähiasukkaana ?
En seuraa. Rajanylitykset ja Trumpin ”muuri” on pelkkä näytelmä, josta on tehty yksi-yhteen sarjakuvakin parikymmentä vuotta sitten. Trump niin kuin kaikki muutkin muka kansallisvaltioiden johtajat – olivatpa he sitten asian puolesta tai vastaan – ovat näyttelijöitä ilman todellista valtaa. Sankareita toki löytyy, mutta heitä et näe valemedian otsikoissa. Valemedian ”sankarit”, kuten Snowden tai toimittaja Sharmine Narwani, edustaa valeoppositiota, eli juuri sitä isäntää, joka ko. ongelman on luonut ja joka sitä ylläpitää.
Enpä oikein tiedä onko snowden tai narwani mitään oppositioita ja hallitusväkeä mutta ainakin vähän pystyvät ravistelemaan vallitsevaa käsitystä omalta osaltaan mutta sillä tuskin on vaikutusta tähän laittomaan menoon maailmassa.
Millä perusteella Narwani edustaa valeoppositiota?
Uusi 9/11 lienee kysessä. Tosin vielä ei sotaa ”pahan akselia” vastaan ole julkaistu. Ehkä tavoite on jokin toisenlainen vaikuttaminen, kulisseissa. Mitä sionistiglobalistielitisteillä olisi nyt Ranskasta saatavilla itselleen hyötyä? He ovat se pahan akseli.
Mielestäni maidenvälinen AITA, pitäisi olla jokaisen A-kansalaisen perusedellytys, pitääksemme maamme turvallisempana. Meillä on jo tarpeeksi rikollisia omasta takaa, ja kilpailu on kovaa? Omakohtaisesti jouduin odottamaan QUOTA-systeemin takia puolitoista vuotta Suomessa kunnes paperityö oli valmis, ja sukulaiseni menivät ”valalle” takaamaan ettei minusta tulisi rasitusta USAn yhteiskunnalle. Se olisi plautettava jälleen määrääväksi tekijäksi maahan pääsyyn. Demokraattien tavoitteena on ”AVOIMET RAJAT”, ja vankiloiden rikolliset vapaaksi. Pöyristyttävää sontaa koko porukka.