Toimittaja Peter Hitchens kirjoittaa Mail on Sunday -lehdessä kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n työntekijän Ian Hendersonin allekirjoittamasta tutkimusraportista, joka poikkeaa OPCW:n virallisessa loppuraportissa esitetyistä johtopäätöksistä Syyrian Doumassa huhtikuussa 2018 väitetysti tehdystä myrkkykaasuiskusta.
Kyseisen raportin 15-sivuisessa tiivistelmässä, jonka on saanut haltuunsa ja julkistanut riippumattomien tutkijoiden järjestö, päädytään siihen, että kahdesta tykistöllä tai kranaatinheittimillä pommitetusta rakennuksesta löydettyjä kaasusäiliöitä ei pudotettu lentokoneesta, vaan ne oli asetettu käsin tykin tai kranaatinheittimen ammuksen aikaansaamien vaurioiden yhteyteen. Virallisen raportin viesti sitä vastoin on, että Syyrian ilmavoimat pudotti myrkkyä sisältäneet kaasusäiliöt löytöpaikoille.
Vuodetun, 27.2.2019 päivätyn tiivistelmän otsikko on ”Engineering Assessment of Two Cylinders Observed at the Douma Incident – Executive summary”. Sivujen yläviitteenä lukee ”UNCLASSIFIED – OPCW Sensitive” ja ”Do not circulate” (=ei jaettavaksi).
Tiivistelmässä todetaan, että säiliöiden mitat, ominaisuudet ja ulkomuoto sekä vauriot tapahtumapaikoilla eivät vastanneet sitä, mitä olisi seurannut säiliöiden pudottamisesta lentokoneesta (”The dimensions, characteristics and appearance of the cylinders, and the surrounding scene of the incidents, were inconsistent with what would have been expected in the case of either cylinder being delivered from an aircraft”).
Raportin johtopäätös on, että havaintojen ja analyysien perusteella on todennäköisempää, että molemmat säiliöt asetettiin käsin löytöpaikoille kuin että ne olisi pudotettu lentokoneista. (”In summary, observations at the scene of the two locations, together with subsequent analysis, suggest that there is a higher probability that both cylinders were manually placed at those two locations rather than being delivered from aircraft.”)
Kyseisessä tutkimusraportissa tehtiin tarkkoja mallinnuksia tapahtumapaikoista ja tutkittiin ja simuloitiin vaihtoehtoisia skenaarioita (virallisessa loppuraportissa ei käsitellä vaihtoehtoisia skenaarioita vaan ainoastaan säiliöiden oletettua pudottamista ilmasta). Tutkijaryhmän tietojen mukaan kaksi eurooppalaista yliopistoa osallistui tutkimuksiin. Tutkimusraporttia ei otettu millään tavalla huomioon OPCW:n maaliskuussa 2019 julkaisemassa loppuraportissa, jossa viitattiin sen sijaan nimettömiksi jääneiden asiantuntijoiden näkemyksiin. Peter Hitchens pitää tätä ”hyvin järkyttävänä”.
Hitchens oli yhteydessä OPCW:hen ja kysyi, kiistääkö se vuodetun raportin aitouden. Vastauksessaan OPCW ei kiistä sitä, vaan päin vastoin kertoo, että OPCW:ssä tehdään ”sisäinen tutkimus kyseisen asiakirjan luvattomasta julkistamisesta” (”Pursuant to its established policies and practices, the OPCW Technical Secretariat is conducting an internal investigation about the unauthorised release of the document in question.”) Järjestö toisin sanoen myönsi raportin aitouden. OPCW ei myöntänyt eikä kiistänyt Hitchensille, että raportin allekirjoittanut Ian Henderson työskenteli järjestölle (OPCW:n oman dokumentaation mukaan hän oli työskennellyt järjestössä tutkimusryhmän johtajana vuonna 2018), ja kieltäytyi toistaiseksi antamasta lisätietoja.
Suomenkaan valtamedia ei näytä uutisoineen mitään vuodetusta dokumentista ja sen herättämistä sangen vakavista kysymyksistä. Toimittaja Caitlin Johnstone ei pidä yllättävänä länsimaiden valtamedian hiljaisuutta, sillä paljastus uhkaa murentaa jo vuosia ylläpidetyn kerronnan Syyrian tapahtumista. Hän mainitsee, että raportin sivuuttaminen voitaisiin hyväntahtoisesti tulkita niin, ettei OPCW vain pitänyt löydöksiä uskottavina. Hänen mukaansa toinen, vähintään yhtä uskottava tulkinta on, että raportin löydöksistä vaiettiin, koska ne eivät sopineet vallitsevaan narratiiviin, jolla on ajettu Syyrian hallinnon vaihtamista. Aluetta, jolla kaasuiskun on väitetty tapahtuneen, piti hallussaan al-Qaidaan sidoksissa oleva, taistelussaan Syyrian hallitusta vastaan tappiolla ollut Jaysh Al-Islam -järjestö, jonka intresseissä oli Syyrian armeijan hyökätessä lavastaa kaasuisku saadakseen länsiliittoumalta ilmatukea, kuten lähes välittömästi ja ennen mitään tutkimuksia tapahtuikin.
Johnstone muistuttaa, että joka tapauksessa Hendersonin raportin täydellinen salaaminen syö OPCW:n uskottavuutta ja että sen täytyy nyt kyetä perustelemaan, että raportista ei vaiettu poliittisista syistä.
Palkittu journalisti Jonathan Cook toteaa tviitissään, että raportin vahvistuminen aidoksi osoittaa OPCW:n loppuraportin salanneen todisteet siitä, että Douman kemiallinen isku oli ääri-islamistien ja Valkokypärien lavastama, ja että OPCW:n muihinkaan Syyria-raportteihin ei voi enää luottaa:

VUODETUN RAPORTIN JULKAISSUT tutkijaryhmä Working Group on Syria, Propaganda and Media toteaa, että Hendersonin hyllytetyn raportin ohella muutkin seikat, kuten silminnäkijähavainnot ja videomateriaali sairaalasta, todistavat sen puolesta, että myrkkykaasuisku oli lavastus. Sen puolesta todistaa ryhmän mukaan sekin, että kaasulle altistuneiden kuolleisuus oli 100 prosenttia, kun todellisessa iskussa hoitoa tarvinneiden ja eloonjääneiden määrä ylittäisi merkittävästi kuolleiden määrän. Tutkijoiden mukaan ainoa selitys on se, että uhrit oli pidetty vangittuina samalla kun heidät altistettiin kaasulle. He myös viittaavat todisteisiin siitä, että useimpien uhrien silmät oli peitetty, ilmeisesti siksi ettei pidempiaikainen altistus myrkkykaasulle olisi niin ilmeistä.
Tutkijaryhmän johtopäätös on, että Douman myrkkykaasuiskussa oli kyse kymmenien siviilien massamurhasta ja heidän ruumiidensa siirtämisestä paikalle, jolle lavastuksessa käytetyt kaasusäiliöt oli siirretty. Ruumiita käsitelleet Valkokypärien edustajat ja liikkeen johto olivat tutkijoiden mukaan osallisina joukkomurhassa. Tutkimusryhmä toteaa myös, että ne tahot, jotka OPCW:ssä ovat salanneet tätä tukevat todisteet, ovat joko tietämättään tai tietäen osallisia joukkomurhan salailuun.
Tutkijat olivat jo aiemmin todenneet, että OPCW:n maine kemialliset aseet kieltävän sopimuksen riippumattomana valvojana vaatii järjestön hallinnon ja työskentelytapojen radikaalia uudistamista. Edellä käsiteltyjen tietojen perusteella he toteavat Ranskan, Britannian ja Yhdysvaltojen ”kaapanneen” OPCW:n omiin tarkoituksiinsa. Venäjän OPCW-lähettiläs Alexander Shulgin oli kertonut loppuraportin julkaisemisen jälkeen, että organisaatiota painostettiin voimakkaasti ja ettei se ”yksinkertaisesti uskaltanut” asettua poikkiteloin Yhdysvaltain Syyrian hallitusta syyttävän kertomuksen kanssa. Kun länsimaat sitten olivat hyökänneet Syyriaa vastaan yli sadan risteilyohjuksen voimin ja OPCW:n tutkimusryhmä oli sen jälkeen saapunut Doumaan, sen on kerrottu kieltäytyneen tutkimasta varastoa, jossa kapinalliset olivat säilyttäneet kloriinitynnyreitä, todeten sen olevan ”liian vaarallista”.
OPCW:n painostaminen ei olisi ennenkuulumatonta. Maaliskuussa 2002, noin vuotta ennen Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäystä Irakiin tekaistujen joukkotuhoaseväitteiden nojalla, silloinen Bushin hallinnon alivaltiosihteeri (ja nykyinen USA:n kansallisen turvallisuuden neuvonantaja) John Bolton painosti OPCW:n silloista pääsihteeriä, brasilialaista José Bustania eroamaan painavin sanankääntein: “Tiedämme, missä lapsesi asuvat. Sinulla on kaksi poikaa New Yorkissa.” Bustanin synti oli se, että hän oli neuvotellut Irakin kanssa sopimuksen OPCW:n asetarkastajien mahdollisuudesta yllätystarkastuksiin Irakissa — mikä murensi Washingtonin perusteita hallinnon vaihdolle.
OPCW:n toimintaa kritisoiva tutkijaryhmä on siis päätynyt siihen, että valvontajärjestön kritiikkiä herättävässä toiminnassa on kyse lavastuksen peittelystä. Heidän mukaansa tapahtuneesta tekee siviilien kylmäverisen murhaamisen ohella erityisen raskauttavan se, että Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan ilmeisen lavastuksen nojalla tekemät ohjusiskut olisivat saattaneet eskaloitua laajemmaksi sodaksi.
Vastavalkea jatkaa tapauksen seurantaa.
Päälähteet
Peter Hitchens | Mail Online (16.5.2019): Strange News from the OPCW in the Hague
Paul McKeigue, David Miller, Piers Robinson | Working Group on Syria, Propaganda and Media (13.5.2019): Assessment by the engineering sub-team of the OPCW Fact-Finding Mission investigating the alleged chemical attack in Douma in April 2018
Ian Henderson | OPCW (27.2.2019): Engineering Assessment of Two Cylinders Observed at the Douma Incident – Executive summary
Caitlin Johnstone | Medium (17.5.2019): CONFIRMED: Chemical Weapons Assessment Contradicting Official Syria Narrative Is Authentic
OPCWn raportointi ja työskentelytapa osoittaa taas että näissä järjestöissä tyhmyys tiivistyy usan ranskan ja britannian toimesta ja OPVWn tutkijan joutuvat taipumaan pahan akselin mukaisiin johtopäätöksiin vaikka tutkimustulokset osoittaa toista. OPCWn kiemurtelu nähtiin myös Skripalin myrkytyksen yhteydessä kun se ensin myönsi että myrkky oli samaa mitä venäjällä oli valmistettu mutta myöhemmin ilmoitti että myrkky olikin uutta tuoteperhettä. Kaikki kansainväliset järjestöt on pahan akselin usan ransakan ja brittien painostettavissa ja ”tutkiva” valtamedia vain vaikenee.
Miksi unohdit ’pahan akselin’ valtioista tärkeimmän?
jsn:n sivuilta suora lainaus:” Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.”
ja niin usein valtamedia(lähes aina) onnistuu epäonnistuun seuraan ja täydentään ”uutisiaan”.toisaalta kaikenlaista mielipidettä ja nimettömistä lähteistä julkaisee ihan mitä vaan,joka sopii agendaan.
ja isoissa taloissa työskentelevät,että resursseista ei oo kii löytää näitä juttuja,mutta taitaa olla vaan toimittajia niissä taloissa hommissa,journalistit kadotettu…toisaalta kyllähän noi mediat toimittajineen jotenkin aina onnistuu vaikka epäilyttävissä terroristi tapauksissa tunneissa ellei minuuteissa kaikenlaista taustatietoo ja muuta ”tietoo” julkaseen,ihan vaan esimerkkinä vaikka brysselin ”pommi-isku” siellä paikalla ollut georgialaisen tv-kanavan (eu-rahoitteinen) ketevan kardavalle jotenkin vaan luovutettiin valvontakamera aineistoo,että ihan tais seuraavana päivänä niitä olla jossain haastattelussa esittelemässä…epäilen,että jos menis vaikka pyyteleen semmosia,kun ei edes mitään tapahtunu,niin eipä taitais kuvia irrota…no,vähän aiheen ohi,mutta tota porukkaa taitaa mediat olla täynnä
Syyriankin osalta sotimisen todellisuus paljastuu pikku hiljaa. Tilannetta seuraaville on ollut jo kauan selvää, että kun tilanteen yhteydessä mainitaan Valkokypärien (White Helmets) nimi, kyse on lavastuksesta.
Huolestuttavinta tässä uutisessa on se, että kemiallisten aseiden kieltojärjestö OPCW on nyt paljastuneella tavalla suurvaltapolitiikan ohjattavissa. Kansainväliset järjestöt menettävät uskottavuutensa, kun niiden raportointiin ei voi enää luottaa.
opwc toimii samoin,kuin valtamediat…vastoin omia ohjeitaan ja sääntöjään.nehän aiemmin jo 2017 khan shaykhunissa tapahtuneex väitetyssä sariini iskussa,jätti menemättä paikalle tutkiin ITSE asiaa,koska alue oli jihadistien hallinnassa,mutta niille kelpas jihadistien toimittamat ja esittämät todisteet,ja kieltäytyivät vierailemasta sharyatin lentotukikohdassakin,josta väitetyt sariinin pudottaneet koneet olis nousseet,jonne syyrian hallitus kutsui ne tekeen tutkimuksia,ja silti osasivat tulla lopputulokseen,että syyrian hallinto vastuussa tapahtumasta,vaikkeivat mitään tutkimusta tehneet omien sääntöjensä mukaisesti
Läntisten maiden uutistoimistot ovat mnettäneet luotettavuutensa jatkuvan töppäilynsä takia. Valheet ovat ilmaisia, ne eivät maksa mitään. Totuuksien paljastimen se kallista on. Totuuksien paljastamisesta saa sakkoa, ja nyt on luvassa tiukennetut säännöt vankeuteen asti. Senjälkeen kaikki uutiset tulevat olemaan ”yksinapaisia” harhautuksia, uskot tai et. Silläkään ei ole väliä, koska me emme kykene muuttamaan mitään, minkä voimakkaat ovat panneet alulle rullaamaan. Ainoa toivo saattaa tulle itäisistä maista jos he kehittävät toisenlaiset nettiyhteydet, mihinkä ”hakkeroijat eivät pääse sisälle”. Täydellinen PESÄERO idän ja lännen välille tietoverkostossa, niin se olisi alkua parempaan, näin uskon ja toivon.
Pesäeroa on syntymässä kuralla olevassa lännessäkin ja monissa maissa jo nauretaan omille ja on kallistumaa itään päin. Mutta riittääkö se v-median ’yksinapaisuuden’ voittamiseen ja milloin on eri asia.
Meillä tosin sitä vaaraa ei ole kun meidän veturina toimivilla on laput silmillä kuin ravihevosilla jotka estävät katseen itään.
Syyrian valkokypäräterot sai kemialliset aseensa saudiarabiasta jotta lavastukset voitiin suorittaa.
Mitähän GUUGELI KERTOO Syyrian kaasuiskuista?
What You Need To Know About Google — By Brother Nathanael Kapner
… For when Google chairman Eric Schmidt told a Tel Aviv Conference in June 2015 that Google’s Development Centers in Israel were among the company’s “most efficient offices in the world,” there is little doubt that the Mossad, Israel’s intelligence agency, was and is, deeply (as in deep state) involved.
http://www.realjewnews.com/?p=1365
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=188653
Ovatko Guugelin päivät luetut? Huawei valmis ottamaan ohjat käsiinsä
Chinese Tech Giant Huawei Is Lean, Mean and Ready to Knock Google out of the Game
Chinese firm is a queen on tech chessboard, but Beijing will just tell its whiz-kids to reach the next level
Pepe Escobar
https://russia-insider.com/en/science-tech/chinese-tech-giant-huawei-lean-mean-and-ready-knock-google-out-game/ri27101
HUAWEIn Kiinalainen eustaja on vangittu. ja syytökset ovat raskaita. Jenkit pelkäävät menettävänsä tietokoneiden etumatkansa. Venäjä voi huokaista, kun sijaiskärsijä KIINA on nyt jenkkien hampaissa. Kiinalainen diplomaatti esiintyi hyvin FOX kanavalla, mutta sekin kääntyi jälleen ylösalaisin seuraavissa keskusteluissa. Pahoinvoinnin takia oli lähellä päästää ”yrjö” tarjottimelleni. Voi vain ihmetellä mitenkä valheellisten uutisten ankkurit voivat nukkua öitänsä levollisina. Syöpäläisillä ei ole omaatuntoa.
LOL!
Sinänsä huvittavaa seurata kuinka kakarat nakkelee kuraa.
Hyvä että nuo molemmat p*skat on kaukana.
Kiinan teknologinen mahti yhdessä kuvassa:
https://russia-insider.com/sites/insider/files/styles/w726xauto/public/main/2019-May-28/steamtrains17.jpg
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b0e20a77-70be-4a32-a52f-381408a9e4a6
Sattuipas sopivasti juuri kun käydään kädenvääntöä usan sotilaiden poistumisesta syyriasta.
Venäjähän varoitteli taannoin että uutta lavastusta on tulossa.
Arvioita Assadin motiivista usan houkuttelemisesta kimppuun ei varmasti kuulla vieläkään.
Valeuutis kampanjan versio tapahtuneesta.
https://www.rt.com/news/459939-us-syria-chlorine-accusation/
Pentagon ja sotateollinen kompleksihaluavat sotaa ja siihen on mainiota käyttää tekosyynä taas kerran false flag -kaasuiskua. Samalla sotatoimet voi kuin huomaamatta laajentaa Syyriasta Iraniin.
Trumpilta ei tässä asiassa mitään kysytä. Tässä Foxin tekemässä haastattelussa Trum myöntää itsekin tämän katso kohdasta 4,20 min. Muuten Trumpin jutustelu on tuttua diipadaapaa. 😀
https://www.youtube.com/watch?v=vc4vYWJfJnE
Juupa juu … ’läntinen arvoyhteisö’ kulkee kehityksen kärjessä
DeepState ja korporaatiomafia hoitavat sota- ym. hommat ja Tumppi saa seurata vierestä ja kertoa muille mitä on suunnitteilla
Mafialla on kovat piipussa … otetaanko ’hyödyttömät syöjät’ pian hyötykäyttöön ja ovatko ruumiitkin jo bisnestä?
Kommentoin aiemmin Kansallissosialismia koskevassa artikkelissa:
The Annihilation Agenda: Why globalists are actively working to exterminate 90% of the human race
Tuesday, April 23, 2019 by: Mike Adams
(Natural News) Globalists are actively working to exterminate 90% of the human race, telling themselves that eliminating “useless eaters” is the only way to “save the planet.”
The annihilation of the vast majority of humans on planet Earth is now openly advocated by left-wing influencers and the wealthy elite, including Bill Gates, Ted Turner and even comedians like Bill Maher who just wants people to, “Not have kids, DIE, and stay dead.”
As the global annihilation agenda is ramping up, laws are now being pushed that will allow governments to efficiently dispose of billions of bodies by “recycling” them back into the food supply. (Soylent Green, anyone?)
https://www.naturalnews.com/2019-04-23-the-annihilation-agenda-globalists-working-to-exterminate-human-race.html
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=187477
Asia on edennyt ja Washington salli jo ensimmäisenä osavaltiona kuolleiden ihmisten kompostoinnin
Tänään klo 10:58
Multa luovutetaan omaisille (toistaiseksi?), sitä tulee kaksi kottikärryllistä.
Ensimmäinen kaupallista ruumiiden kompostointia tarjoava yritys Recompose on kehittänyt menetelmää jo vuosia,
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5fe8cddc-75f5-4725-8867-0fdbcd71e526
Huh huh…! Pakko kai uskoa kun Iltalehti kertoo
”Mafialla on kovat piipussa … otetaanko ’hyödyttömät syöjät’ pian hyötykäyttöön ja ovatko ruumiitkin jo bisnestä?”
Siltä näyttää: Big Pharma & Medical Mafia: ”aborterade foster i vacciner; Big Agri: ”amerikansk jordbruk gödslar med mänskliga likdelar ”,
http://whitetv.se/en/youre-the-soul-not-the-body/2297.html
Idlipissä usa on väittänyt tapahtuneen kaasuiskun jonka venäjä jo aiemmin ennusti tapahtuvan ja usa aikoo taas iskeä syyriaan ranskan ja britannian kanssa ja opcw varmasti vahvistaa syyllisiksi syyrian ja venäjän vaikka idlipin valkokypärillä on vielä saudien kaasua jälellä.
Mielenkiintoinen tieto, muistan kun näin tv-uutisista filmiä tapahtumapaikalta ja minusta se näytti selvästi lavastetulta tilanteelta.
Valkokypäristä tehty filmi sai Oscarin, Osce raportoi mitä sattuu Ukrainassa. Nykyisin voi lähteä siitä, että tiedotusvälineiden välittämät uutiset maista missä jokin NATO-maa häärii ovat koordinoitua propagandaa. Tämä kaikki tapahtuu demokratian ulottumattomissa. Isäntämaasopimus vai kauttakulkusopimus? Kansallismielisestä on tehty oikeistopopulisti. Orwell olisi kateellinen.
Mitä tekevät vasemmistossa jos saavat vallan seuraavissa vaaleissa. Samaa putkea saamme ihailla, oli siellä vallassa mikä puolue tahansa. Epärehellisyys on vallannut maapallon kansat, koska sitä pidetään oikeutettuna oikotienä päätösten luistavuuteen nähden. Kaikki keinot ovat sallittuja. Taas on USAssa alettu esittämään samoja syytöksiä kaasuiskuista, kun eivät mitään muuta enää keksi. Pientä rutinaa jo esiintyy tavallisilta kansalaisilta, ihmetellen, eivätkö ”isokenkäiset muuta keksi”? ASSAD on todistanut syyttömyytensä kaasuiskuihin jo monessa haastattelussa, mutta eihän sitä voida ottaa todeksi. Vasemmiston raivokkaassa yrityksessä saada TRUMP pois viralta jonkinlaisten harhasyytösten nojalla saattaa johtaa demokraattisen puolueen uudelleen rakentamiseen nykyisten johtajien ulos potkimisen jälkeen. Toivottava kohde kansalle.
Onko yllätys? Ei tietenkään. Kaikki tasa-arvoa ja rauhaa edustavat organisaatiot toimivat maailmanlaajuisen jesuiitti-mafian alaisuudessa, jonka nimi on YK. Näiden organisaatioiden, kuten esim. Amnesty, Punainen Risti ja OPCW, johdossa on vain ja ainoastaan korruptoituneita rikollisia.
”Fernando Arias is a career diplomat with extensive multilateral experience at international organisations such as the United Nations and the OPCW where he has cultivated expertise regarding weapons of mass destruction. At the United Nations, he served as Spain’s Ambassador and Permanent Representative from 2012 to 2013 and was the Vice-President of the 68th Session of the General Assembly and Vice President of the ECOSOC.”
Edustuksellinen demokratia (ED) on tuolle rikollismafialle kuin kutsu tulla syömään.
The Geography of War: No Iraq…? No Iran!
BRETT REDMAYNE-TITLEY
In the politics of the Middle East, however, money is at the heart of all matters. As such, this ring of defensive nations is collectively and quickly shifting towards the new Russo/Sino sphere of economic influence. These countries now form a geo-political defensive perimeter that, with Iraq entering the fold, make a US ground war virtually impossible and an air war very restricted in opportunity.
… Lead by Russia and China this very quickly developing Russo/Sino pact of economic opportunity and its intentions of “soft power” collectively spell doom for Zio-America’s only remaining tactics of influence: military intervention. States, Escobar:
“We should know by now that the heart of the 21stCentury Great Game is the myriad layers of the battle between the United States and the partnership of Russia and China. The long game indicates Russia and China will break down language and cultural barriers to lead Eurasian integration against American economic hegemony backed by military might.”
The remaining civilized world, that which understands the expanding world threat of Zio-America, can rest easy
http://www.unz.com/article/the-geography-of-war-no-iraq-no-iran/
Että se siitä Iranin sodastako? … tuliko zio-jenkille pupu pöksyyn?
Vähän vierestä mutta kuitenkin samasta huijarijengistä
A Few Simple Arguments Which Cast Serious Doubt on the ’Holocaust’
Mike Walsh
Sit the students down and explain slowly: “According to the World Jewish Encyclopaedia there resided 2.4 million Jews in German-Occupied Europe. After the war, 3.8 million Jewish ‘holocaust survivors’ were receiving pensions from the German government. Tragically, the remaining six million were lost.”
“According to the Jewish World Almanac, the Jewish world population in 1933 stood at 13,315,859. By 1938, one year before the outbreak of war, the census showed a total of 15,748,091 Jews. Residing in the Third Reich were 210,000 Jews, some refugees fleeing Polish pogroms.
In 1948, three years after the war ended, the census reveals a total of 15,753,638 Jews world-wide. In 2017 the figure is still under 16 million. Now, let’s repeat my question; how many Jews died in the holocaust?”
If a lie is big enough and it is repeated often enough the gullible will continue to believe the lie even in the total absence of proof.
https://russia-insider.com/en/few-simple-arguments-which-cast-serious-doubt-holocaust/ri27109
Näillä holo-tarinoillaan sionistit ovat saavuttaneet suuria etuja joita ei voi poistaa. Siksi voi kysyä onko mitään merkitystä jauhaa niitä enää?
Ainoa hyöty on että se joka saadaan valheesta kiinni menettää uskottavuutensa jatkossa. Toivottavasti näin käy.
Parempi olisi jos voitaisiin saada oikeuden eteen vastaamaan valheista ja tulla tuomituksi ja korvaamaan niillä saatu hyöty muille
Olen usein sanonut että sionisteista puhuisi mielellään hyvää jos sille olisi perusteet. Mutta kun niitä ei ole niin syntyy vain kritiikkiä kuten Henry Makowiltakin.
Miksi Makowia ei suljeta, eikä Veli Kapneriakaan monien muiden ohella netistä vaikka he selkeästi ovat anti-sionisteja mikä nykyisin sionistien mukaan tarkoittaa myös antisemitismiä? vaikka kyse on eri asiasta.
Miksi heidän sallitaan sanoa mielipiteensä mutta meillä sitä rajoitetaan ja ollaan yliherkkiä sionistien kiukulle kun heitä arvostellaan aiheellisesti?
Lyhyt poiminta linkistä alla:
——
This obscene 1966 depiction of the seven dwarfs raping Snow White expresses the Luciferian Jews’ visceral hatred of Christ, Christianity and everything wholesome and pure.
Americans still have not registered that humanity has been colonized by a satanic cult Cabalist Judaism (Freemasonry.)
Their country is run by Cabalist Jews & Freemasons who exploit and subjugate them.
“We have already contrived to possess the minds of the goy communities…[they are] looking through the spectacles we are setting astride their noses.” (Protocols of Zion, 12)
“Jews don’t know it but their God is Lucifer,” Harold Rosenthal
by Henry Makow Ph.D. — Revised from Jan 21, 2013
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=64046
https://www.henrymakow.com/confessions-of-a-luciferian-jew.html
Yhdysvallat on aktivoitunut jälleen tekosyiden tehtailuun, mistä osoituksena sen epäily Syyrian hallinnon joukkojen tekemästä kemiallisesta iskusta maan luoteisosassa Idlibissä, joka on vieläkin USA:n ja Israelin tukemien terroristien, kuten Tahrir al-Sham-ryhmien hallussa.
Miksi Yhdysvallat käyttää väärän lipun taktiikkaa?
Ensimmäisenä ja hyvin painavana syynä Yhdysvaltojen aggressiivisuuteen myös Syyriaa kohtaa on Israelissa:
Lähi-itään erikoistunut kansainvälisten suhteiden historian dosentin Pertti Multasen (PM) mukaan Israelin tavoitteet myös Syyrian sodassa näyttelevät keskeistä roolia, koska Israelin intressinä on myös saada Assadin hallinto syrjäytettyä Syyrian johdosta ja samalla tuhota koko Israelille vastustajaksi muodostunut arabinationalismi.
Toisaalta merkitsevät suurvaltapolitiikan taloudelliset hyödyt; edelleen kannattaa tarkastella PM:n suomalaisesta valtavirtaisesta normaaliparadigmasta poikkeavaa analyysiä Lähi-idän tilanteesta.
Täysin selvää on, että Syyrian hallinto ei ole syyllistynyt tälläkään kertaa kemiallisten aseiden käyttöön, mikä on pääteltävissä aivan jo terveen järkevyyden välityksellä.
Tällöin Syyrian hallinto pyrkii toimimaan mahdollisimman järkevästi, mikä sulkee pois kaikki ylilyönnit, kuten kemialliset hyökkäykset; ne olisivat typeriä tekoja, ja vain ja ainoastaan vahingoksi Damaskoksen keskushallinnolle.
Niinpä päätämmekin, että Syyrian hallinolla ei ole mitään syytä tehdä kemiallisia kaasuiskuja nykyisessä tilanteessa, sillä suurin osa Syyriasta on siirtynyt Damaskoksen keskushallinnolle. Merkittävä osa Yhdysvaltojen ja Israelin tukemasta ja lietsomasta kansannousun aktivistiterroristeista on voitettu tai juossut häntäkoipienvälissä maanpakoon.
Yhdysvallat lietsovat uutta konfliktia Syyrian kanssa saadakseen Iranin mukaan selkkaukseen, joka palvelisi Yhdysvaltojen ja sen läntisen koalition poliittisia sekä taloudellisia pyrkimyksiä Lähi-idässä, mikä olisi hyödyksi myös Israelin hegemonisille tavoitteille alueella sanoo Markku Juutinen
http://www.magneettimedia.com/yhdysvallat-syyttaa-ja-uhkailee-syyriaa-usan-vaaristelyiden-pohjalta/#respond
bellingcatin viimeisin artikkeli kannattanee myös lukea:
https://www.bellingcat.com/news/mena/2019/03/01/the-opcw-ffms-report-on-the-april-7th-2018-douma-chemical-attack-versus-the-open-source-evidence/
Eivät olleet vielä kommentoineet tuota artikkelissa mainittua dokumenttia, joka kyllä näkyy tuolla bc:n kommenttiosastolla.
Tuossa on aika hyvä kooste aiemmista YK:n laskemista kemiallisista iskuista syyriassa:
https://pbs.twimg.com/media/D7umD0vXsAUHz7A.jpg
Tuolla on muuten OPCW:n vastinen Venäjän vastalauseeseen/kritiikkiin, joka oli aika samanlainen kuin tuo ”vuodettu” dokumentti.
Tuolla siis https://www.opcw.org/sites/default/files/documents/2019/05/s-1755-2019.pdf
Tuo on lukemisen arvoinen liittyen tuohon OPCW sotkuun:
https://deepstateblog.org/2019/05/29/false-flag-watch-leaked-opcw-memo-questions-syria-chemical-attack/
ja samalla sairaaloiden yms. pommittaminen jatkuu:
https://www.telegraph.co.uk/news/2019/05/30/syria-russia-bomb-hospitals-idlib-given-coordinates-hope-preventing/
Kun raportissa mainitaan sotateatteriseurue Valkokypärät (White Helmets), sen uskottavuus lähestyy jyrkän asymptoottisesti nollaa (= 0). Bellingcatin osalta tilanne on jokseenkin sama.
Kaipaamme tukevampaa todistelua.
Syyriassa on jälkisiivous menossa. Toki tiedämme, että sitä(kin) yritetään sabotoida mahdollisimman tehokkaasti.
Kummasti näitä hautajaisia tapahtuu… ja on tapahtunut
ei todeksi uskoisi ellei olisi totta
An Awful Revenge: The Eastern Victors’ Concentration Camps after World War II
Admin
May 28, 2019 Other Writers
PUBLISHED ON TRUTHSEEKER
The victims were ethnic Germans and their executioners and torturers were often Jews, like the psychopathic mass murderer Shlomo Morel (pictured) who later died in honour in Israel.
https://www.darkmoon.me/2019/an-awful-revenge-the-eastern-victors-concentration-camps-after-world-war-ii/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=189037
täältä löytyis tomonewsin vitteoo vielä jutusta:https://www.youtube.com/watch?v=2l4X3XImy4w
Aiheesta, OPCW kommentoi:
https://medium.com/@Brian_Whit/opcw-chief-speaks-about-the-douma-leaked-document-f84782599bea
”The document produced by this staff member pointed at possible attribution, which is outside of the mandate of the FFM with regard to the formulation of its findings. Therefore, I instructed that, beyond the copy that would exclusively be kept by the FFM, the staff member be advised to submit his assessment to the IIT, which he did, so that this document could later
be used by the IIT.”
etc…
Ja lisätutkimuksia on tulossa…
On positiivista että OPCW palaa tutkimaan ja jatkossa se saa sanoa kuka on syyllinen.
”Member states of the Organisation for the Prohibition of Chemical Weapons (OPCW) agreed one year ago to give The Hague-based body new powers to assign blame for attacks.”
”The OPCW chief did not give any details of the team’s initial activities or which incidents it would be investigating first. It is able to probe attacks as far back as 2013.”
https://amp.france24.com/en/20190628-new-chemical-weapons-team-starts-wo…
OPCW on monikansallinen järjestö jonka sanalla on painoarvoa.
Roistovaltiot toki kitisee.
”193 States committed to the Chemical Weapons Convention • 98% of the global population live under the protection of the Convention”
Etenee…
https://mobile.reuters.com/article/amp/idUSKCN1U51XO
Kemiallisia iskuja ym. on laitettu aikajärjestykseen tuolla:
https://www.armscontrol.org/factsheets/Timeline-of-Syrian-Chemical-Weapons-Activity
Tuoreimpia:
https://www.opcw.org/media-centre/news/2020/04/opcw-releases-first-report-investigation-and-identification-team
”At approximately 6:00 on 24 March 2017, an Su-22 military airplane belonging to the 50th Brigade of the 22nd Air Division of the Syrian Arab Air Force, departing from Shayrat airbase, dropped an M4000 aerial bomb containing sarin in southern Ltamenah, affecting at least 16 persons.”
”At approximately 15:00 on 25 March 2017, a helicopter of the Syrian Arab Air Force, departing from Hama airbase, dropped a cylinder on the Ltamenah hospital; the cylinder broke into the hospital through its roof, ruptured, and released chlorine, affecting at least 30 persons.”
”At approximately 6:00 on 30 March 2017, an Su-22 military airplane belonging to the 50th Brigade of the 22nd Air Division of the Syrian Arab Air Force, departing from Shayrat airbase, dropped an M4000 aerial bomb containing sarin in southern Ltamenah, affecting at least 60 persons.”
jne jne.