Valeuutinen Putinin kannatuksen romahduksesta

51

Suomen mediakentällä sai äskettäin jalansijaa uutinen Venäjän presidentin Vladimir Putinin kannatuksen romahtamisesta 31,7 prosenttiin. Esimerkiksi kokoomuksen Verkkouutisten artikkelin otsikko kuuluu ”Vladimir Putinin kannatus romahti ennätysalhaiseksi” ja alaotsikko ”Enää 31,7 prosenttia venäläisistä pitää presidenttiä luotettavana poliitikkona”:

Näyttökuva Verkkouutisten artikkelista

Tosiasiassa kyselytutkimuksen tehneen TsIOM:n tuloksista ilmenee, että Putinin toiminnan hyväksyntä oli noussut tammikuun 61 prosentista 65,8 prosenttiin toukokuussa. Toisin kuin Verkkouutisten otsikossa väitetään, luku 31,7 prosenttia ei kuvaa kannatusta (tai kansansuosiota tai hyväksyntää). Luku saatiin siten, että ihmisiä kehotettiin nimeämään poliitikko, johon he luottavat. Luvut siis saatiin eri kysymyksillä samassa kyselyssä. Verkkouutisten artikkelissa esitetään, että avoimeen kysymyksenasetteluun perustuva luottamusta kuvaava prosenttiosuus kuvaisi Putinin kannatusta, mikä on selvä virhe.

Asia oli kyllä selitetty tutkimuksesta raportoineen, Sanoma-konserniin kuuluvan Moscow Timesin artikkelissa, jossa todettiin, että vaikka luottamusta kuvaava osuus oli pudonnut tammikuun 33,4 prosentista 31,7 prosenttiin toukokuussa, presidentin toimien hyväksyntä oli pysynyt vakaana 65,8 prosentissa. Silti Verkkouutiset onnistui sujuvasti sekoittamaan kannatuksen, hyväksynnän ja luottamuksen.

Hämmästyttävää kyllä (tai ehkei kuitenkaan), myös Yle pisti lusikkansa sekoitussoppaan väittäessään, että ”Kremlin kummasteltua alkuperäistä tulosta” (selkosuomeksi: Kremlin kysyttyä selitystä presidentin toiminnan kasvaneen hyväksynnän ja laskeneen luottamuksen erolle) Putinin kansansuosio ”tuplaantui päivässä”:

Ylen rummuttama ”uusi tutkimusmetodi” tarkoittaa yksinkertaisesti tätä: Sen sijaan, että vastaajia kehotettiin itse nimeämään luottamansa poliitikko, heiltä kysyttiinkin nyt, luottavatko he nimeltä mainittuihin poliitikkoihin vai eivät. Kyselytutkimuslaitoksen poliittisen analyysin osaston johtaja Mikhail Mamonov kertoo, että avoin kysymyksenasettelu tuottaa vaihtelevampia tuloksia ja enemmän ”En osaa sanoa” -vastauksia kuin suljettu kysymyksenasettelu, jossa vastaaja keskittyy arvioimaan nimeltä mainittuja henkilöitä. Yle näyttää pyrkivän vihjaamaan, että käyttöön otettiin uusi tutkimusmetodi, jolla saatiin Kremlin haluama tulos. Se, onko tämä luotettavaa, vastuullista ja hyvän journalistisen tavan mukaista uutisointia, jääköön lukijoiden päätettäväksi.

Tämän artikkelin kirjoittaja oikaisi Verkkouutisten virheen jutun alla olevaan kommenttiosastoon lähettämässään kommentissa, jossa oli viittaus Moscow Timesin artikkeliin:

Pian kävi ilmi, ettei kukaan nähnyt oikaisua, koska kommentti oli varjobannattu (shadow banned) eli sen julkinen näkyvyys oli poistettu, vaikka se näkyykin kommentoijalle itselleen.

Post scriptum. Tarkkasilmäiset saattoivat havaita, että Verkkouutisten artikkelin vieressä on valtamedian ”Vastuullista journalismia” -kampanjan logo, jonka alla muistutetaan, että ”Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon pohjalta”.

MUOKKAUS 5.6.2019 klo 0.25: Otsikko muutettu kuvaavammaksi (”…kannatuksesta” => ”…kannatuksen romahduksesta”) lukijapalautteen myötä.

51 KOMMENTTIA

  1. Lännen neokonnat ja globalistit ahkeroivat Putinin ja Venäjän pään menoksi sen minkä pystyvät ja keinoja kaihtamatta.
    Onhan Putin ’paha poika’ koska ei anna maansa luonnonvaroja neokonnien ja korporaatiomafian hyötykäyttöön vaan haluaa pitää ne kansalle kuuluvina. Tuskin siitä mies enää pahenee nwo-mafian silmissä.
    Ikävää ja häpeällistä tässä on että mekin omine ’neokonninemme’ olemme panneet lusikkamme tähän soppaan emmekä osaa elää ihmisiksi naapuria kunnioittaen.
    Ja tietysti se että tällaiset valeuutiset ja propaganda yhä vielä tehoaa kansaan, ainakin suureen osaan.

    The Saker näkee tilanteen Venäjällä näin:
    Prospects for the Emergence of a Real Opposition in Russia
    THE SAKER
    http://www.unz.com/tsaker/prospects-for-the-emergence-of-a-real-opposition-in-russia/

  2. Yle on Suomen suurin vihamedia ja valhemedia. Pitäisi lakkauttaa, YLE veroa maksetaan vuodessa 500 miljoonaa eli 5000 miljoonaa 10 vuodessa.

    Kansalaisaloitteessa on jo yli 10 000 nimeä, joten ihan hyvässä alussa.

    Yle-vero on kumottava
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4144

    Top Sites in Finland
    https://www.alexa.com/topsites/countries/FI

    VIHAMEDIA
    Trolli sanalla on loukkaava merkitys, silti YLE on käyttänyt trolli sanaa eli harrastanut vihapuhetta. Veronmaksajien rahoilla.

    Se, että ”trollilla” on myös loukkaava merkitys käy ilmi Jessin todistuksesta:

    Oikeudessa Jessin on täytynyt puhua TOTTA, koska oli asianomistajan roolissa. Jessi on siellä sanonut että ( ote oikeuden pöytäkirjasta s.35) ”Bäckman oli itse useasti kirjoittanut, että hän oli Suomen ainoa Venäjä-trolli, joten riippui tilanteesta, oliko trolli-sana loukkaava.

    VALHEMEDIA
    Ylen ohjeiden mukaan Ylen toiminta perustuu luotettavuuteen. Todellisuudessa Ylen toiminta ei perustu luotettavuuteen.

    Suomen johtava trollitutkija on juuri todistanut oikeudessa, että trolleja ei ole olemassa. Tällä tarkoitan sitä että Jessi on oikeudessa kertonut että ” Kukaan oikea henkilö ei voinut olla trolli ja siksi oli niin
    käsittämätöntä väittää, että Aro leimaisi tavallisia ihmisiä ”

    KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU (LIITE)
    Tuomion perustelut
    Henkilötodistelu Jessikka Aro:
    s.35
    Aron mukaan trollit kirjoittivat internetissä useisiin eri kanaviin. Nämä
    kanavat ja alustat saattoivat olla mielipidepalstoja, blogi-pöhjia, Facebook,
    Twitterja sitten oli paljon bottitrolleja. Trollit kirjoittivat myös Youtubeen ja
    Instagramiin sekä loivat valeuutissivustoja. Anonyymit trollit olivat
    kirjoittaneet myös Ylen uutissivustoille. Bäckman oli itse useasti kirjoittanut,
    että hän oli Suomen ainoa Venäjä-trolli, joten riippui tilanteesta, oliko
    trolli-sana loukkaava. Kukaan oikea henkilö ei voinut olla trolli ja siksi oli niin
    käsittämätöntä väittää, että Aro leimaisi tavallisia ihmisiä (rolleiksi. Vuoden

    Kaksi Ylen toimittajaa palkittiin Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla. Jessikka Aron juttusarja Venäjän trollit Suomessa valittiin vuoden jutuksi
    Jessikka Aron Yle Kioskiin tekemä juttusarja Venäjän trollit Suomessa käsitteli palkintolautakunnan perusteluiden mukaan mukaan monipuolisesti Venäjän verkkopropagandaa ja yrityksiä vaikuttaa mielipiteisiin.

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/15/ylen-jessikka-aro-ja-tom-kankkonen-palkittiin-journalistipalkinnolla

    TV1 palvelee isäntiään (veronmaksajat🤔), kun julkaisee parhaaseen katseluaikaan torstaina 8.11.2018 klo 22.00 – 23.00 tieteen kovimmat ja tuoreet tulokset, joita kutsutaan myös salaliittoteoriaksi, ”Venäjän trollien” hurjasta aktiosta ”valeuutisten” tuottamisessa.
    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/11/03/ulkolinja-venajan-trollitehtaassa-toimittajat-valeuutisten-jaljilla

    Professori:
    Jouduin ottamaan selvää, mikä on trolli blogeissa. Yllä kuva. Trolleja ja viaton lukija.
    Kuten huonot koomikot sanovat:”But, serious – folks…” Eli vakavasti sanoen ”patent troll” on sekin lähinnä haukkumasana tai slangi-ilmaus, joka rinnostuu lähinnä kirosanoihin – joku ei nyt tykkää jostain.
    http://kemppinen.blogspot.co.id/2007/08/checker.html

    Kotimaisten kielen keskus on otsikoinut ”trolleja” koskevan artikkelin näin:
    Trolli, mokoma kiusankappale!
    Trolli merkitsee nettikeskustelua tahallisesti häiritsevää viestiä tai tällaisen viestin lähettäjää. Kielikuulumisten 5/2013 Sanailukisassa pyydettiin ehdottamaan sanalle suomenkielisiä vastineita. Monille vastaajille trollin mielikuvaan sisältyy häiritseminen, härnääminen, kiusaaminen, ärsyttäminen ja yllyttäminen.

    http://www.kotus.fi/nyt/uutistekstit/uutiskirjeet/uutiskirjeiden_arkisto/kielikuulumisia-uutiskirjeiden_arkisto/6_2013/trolli_mokoma_kiusankappale!

    Trolli on englanniksi peikko
    http://www.suomienglantisanakirja.fi/trolli
    Trolli on ruotsiksi peikko
    http://www.sanakirja.org/search.php?q=trolli&l=17&l2=15
    Substantiivit
    1. peikko
    fantasiakirjallisuus
    2. trolli
    puhekieli, internet, mytologia
    3. trollaus
    puhekieli
    4. rölli
    puhekieli
    5. provo
    puhekieli
    6. ärsyttävä henkilö
    7. riidankylväjä
    http://www.sanakirja.org/search.php?id=174849&l2=17

    trolli5 slg. internetissä käytävää keskustelua tahallisesti häiritsevä viesti; tällaisen viestin lähettäjä. Älä ruoki trollia älä vastaa viesteihin, jotka haastavat riitaa t. vievät keskustelua tarkoituksellisesti harhaan.
    http://www.kielitoimistonsanakirja.fi/netmot.exe?motportal=80

    trolli – tahallaan ärsyttämään pyrkivä henkilö uutisryhmissä tai muissa keskusteluissa. Myös typeräksi tai aloittelijaksi tekeytyvä henkilö tai tämän kirjoittama teksti. Käytetään myös tahallisen provokatiivisesta kirjoituksesta keskustelupalstalla, ”FAKE AND GAY” btw, tää koko sivu on täynnä trolleja
    https://fi.wiktionary.org/wiki/Liite:Nettislangi#T

  3. Viimeisen kuluneen sadan vuoden aikana Venäjänmaata hallinneista ainoastaan neuvostodiktaattori toveri Josif Vissarionovitš Džugašvili eli Stalin on roikkunut vallassa kiinni pidempään kuin toveri Vladimir Vladimirovitš Putin. Katsotaanpa jos edesmenneen ”Isä Aurinkoisen” lisäksi venäläiset saavat vielä riesakseen ”Isä ikuisen”.

    • Miksi järkevä ja kansan parasta ajatteleva rauhan mies pitäisi vaihtaa toiseen?
      Putinin arvostus myös maailmalla on suurempi kuin kenenkään toisen. Kai sekin kertoo ettei kyse ole ’turhapurosta’ joita länsi vilisee roppakaupalla.
      Aika paljolti varmaan on P:n ansiota ettei ww3 ydinsota ole vielä puhjennut? Mies on diplomatialla hallinnut tilanteet.

      • Kun nyt ollaan lännessä niin kommenttisi pitää lukea kääntäen 180 astetta toiseen suuntaan niin menee jakeluun.

        Miksi hullu ja omasta kansasta piittaamaton russofobinen sotahullu mielipuoli pitäisi vaihtaa toiseen?

        Putinin arvostus myös maailmalla tänään on alhaisempi kuin kenenkään toisen merkittävän venäläisen valtion päämiehen. Kai sekin kertoo että kyse on siis varsin tyyppillisestä ’venäläisestä tyrannista’ joita Venäjällä on aina ollut.

        Aika paljolti varmaan on Putinin ansioita se että WW3 ydinsota on nyt alkamaisillaan? Mies on diktaattorin ottein ja häikäilemättömällä sotaisalla voimapolitiikallaan suistanut kansainvälisen jännittyneen tilanteen lähes kolmannen maailmansodan partaalle..

        • Niinpä. Länsihän lukee Venäjää kuin Piru Raamattua.
          Jeesustelevampaa kulttuuria kuin tämä meidän ’läntinen arvoyhteisö’ ei taida löytyä mistään.

        • ”häikäilemättömällä sotaisalla voimapolitiikallaan suistanut kansainvälisen jännittyneen tilanteen lähes kolmannen maailmansodan partaalle..”
          ettet nyt kuitenkin tarkoittanut tolla jenkkilää ja sen lähimpiä liittolaisia???jenkit sentään jatkuvasti sodassa jossain päin,ja koko maan historia sotimista ja tappamista täynnä.
          ja nykysellään syynä varmaan jatkuvalle sotimiselle politiikkojen kytkökset aseteollisuuteen,öljyteollisuuteen yms. ja jopa sitten tuhoja tehtyään,myös ”jälleen rakennus” puuhat,ja kaiken maksaa veronmaksajat,että riskitkin on olemattomia sille pienelle eliitille,aina rikastuvat

    • Huomasin otsikkoot ja heti tiesin -ei tarvi lukea. Politiikko jonka kannatus on yli 30-40% on varmasti oikeassa paikassa, kenen kannalta se on toinen asia.
      Lähempänä tarkistava huomaa että arkipolitiikka koskee alempia virkoja, Suomeen verrattuna näkyvin osa Venäjällä on ne väliinpitämättömät paikalliset päättäjät ja viime kädessä Putin on heistä vastuussa.
      Ja muutoinkin kannatuskyselyt on aina kyseenalaisia esim. Hillary vs Thrump,

    • Putin on itse sanonut että kuluvan presidenttikauden jälkeen ei pyri presidentiksi eli ikuisuus on näköjään kutistunut 6 vuodeksi. Venäläisten ja muun maailman kannalta on parermpi että venäjällä on selväpäinen mutta roisipuheinen presidentti kuin että siellä ei ole presidenttiä ollenkaan. Putinin aikana ei 3 maailmansota ala mutta seuravasta presidentistä ei ole tietoa miten sitten. Tietenkin venäjän presidentin pitää olla venäjää fanittava eikä niin kuin suomen presidentti joka on fanittaa usaa mutta on russofobinen.

  4. Yle on niin syvällä vääristelyn suossa ettei sitä sieltä nosta mikään kun ei osaa tai halua tulkita tehtyjä galluppeja oikein. Ylen vaikenemisen ja valeuutisten levittämisen takia koko yle joutaisi lopettaa ellei tahti muutu. Kokoomukselaisen verkkouutisen nyt ymmärtää vääristelevän kaikki uutiset mitkä venäjältä tulee koska kokoomus on pikkuamerikka puolue, jolla on usan ja suuren rahan etu aina mielessä. Kyse on myös kaupallisuudesta kun huono uutinern myy myös lehtiä.

    • Kokoomus ei ole pikkuamerikka-puolue, sillä kaikesta huolimatta amerikkalaiset ovat rehtiä ja kunnon väkeä, joka on joutunut korruptoituneen ja manipuloivan keskushallintonsa ja pankkiirimafian alaisuuteen. Kokoomus edustaa hengeltään tuota keskushallintoa, jonka harjoittama ulkopolitiikka on tällä hetkellä 100% uuskonservatiivien ohjauksessa. Kokoomus onkin Suomen pikku uuskonservatiivipuolue.

  5. Kontrasti valeuutisia jakavan valtamedian ja sen uhon välillä käyttää itsestään totuusmedia-mainesanaa on poskettoman suuri.

    Voipa sanoa, että liian suuri, jottei valtamedia säily uskottavuuskolhuilta.

    Älykkäin osa valtamedian asiakaskuntaa on tämän toki jo huomannut ja kritisoinutkin voimakkaasti asiain tilaa. Toki osa näistä ongelman tiedostaneista on oikeistolaisen ideologisen asennoitumisensa johdosta tyytyväinenkin saamaansa värittyneeseen maailmankuvaan.

    Uskoisin, että heidänkin keskuudessaan elää epäilys, voiko tämä tiedonvälityshegemonia säilyä näillä nähdyillä eväillä.

    Itse olen varma, että se tuupertuu sanoisinko sisäsyntyisesti, valeuutisten yliannostukseen.

  6. Verkkouutiset on kokoomuksen uskollinen äänitorvi Nato-EU-koalition propagandalle. Kuulumme länteen, tuumasi ko. puolueen uskollinen palvelija, joka huseeraa nyt sotkemassa suomalaisten asioita ja on ajanut maamme pahaan kiipeliin : euroon ja isäntämaasopimukseen.
    Tämän ihanaisen lännen asioista päättävät tahot kokoontuivat juuri Bilderberg – kokoukseen Sveitsin Montreuxiin. Tänä vuonna osallistujalistalta osui silmiini Suomesta vain Erkki Liikanen, joka kuuluu organisaation hallitukseen. Paikalla oli ohi listan USA:n Mike Pompeo. Lisäksi siellä nähtiin Henry Kissinger ja Naton Stoltenberg. – Irania vastaan rakennetaan uhkaa, Venezuelassa yritetään vallankaappausta, Venäjä on aina paha valtio… Tässä tuttua aihepiiriä.
    Teemoihin loistohotellin keskusteluissa kuului lisäksi mm. populismi Euroopassa, sosiaalinen media, keinoäly ja tietenkin ilmastonmuutos. Käsitetehtailu, mustamaalaus, uhkakuvien luominen, magiikka – kaikki pienen eliitin rahavallan pönkittämiseksi.

    Ajatteluttaa nuo kaksi entistä vannoutunutta sosiaalidemokraattia – nyt bilderbergiläisiä : Liikanen ja Stoltenberg.
    Viime vuonna suomalaisia bb-klubilaisia olivat Antti Herlin, Elina Lepomäki ja Björn Wahlroos.

    Olen jotenkin ymmärtänyt, että sosiaalisen median arvioiva, kriittinen kirjoittelu kerätään keinoälyä varten ja luodaan uusi mielipiderobottityyppi, joka suoltaa puolet kerättyä someaineistoa ja puolet eliitin propagandaa taitavasti sekoitettuna. Tätä varmaan nyt suunnitellaan. Onhan tuota nähty ihmisten yritelmänä näilläkin palstoilla, mutta tunnistan kyllä sekoomuskynäilijät jo väkisin tehdyistä hämäyskirjain”erehdyksistä”.

    • This is the true nature of the “deep state.” — pätenee myös BB-kerhoon joka tekee sulavaa yhteistyötä nwo-mafian kanssa

      The Zionist Assassination of James Forrestal, 1892-1949, US Secretary of Defense.
      henrymakow.com – June 4, 2019
      This examination of the violent death of the leading government critic of American support for the creation of the state of Israel is vital to an understanding of U.S. and world history since the mid-20th century.
      By virtue of the Masonic Jewish Federal Reserve, the US is virtually a colony of satanist (Cabalist) Jewish bankers.
      Zionist agents, who include the CIA, will not hesitate to murder patriots who get in their way. The murder of Joseph McCarthy and John F. Kennedy are examples.

      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=189366
      https://www.henrymakow.com/2019/06/the-assassination-of-james-for.html

  7. Kyllähän on väsyttävää kuunnella vaihtuvia CIA-koulutettuja pakinoitsijoita Ylen kanavilla. Hohhoijaa ! Mutta tietoa on haettava totalitaristisessa Suomessa nyt kuten entisessä Neuvostoliitossa : rivien välistä. Muistan vitsikirjan ”Ole totinen toveri” tuolta ajalta. Nyt pitäisi kehittää vastaava kaskukokoelma tästä vähän lännemmäksi siirtyneestä trotskilaisesta ujutuksesta. Keittiöfilosofia kunniaan uudelleen !

    • Kuuluvatko nämä feikkiuutiset siihen epätoivoon joka kytee deepstaten mielessä kun homma ei enää toimikaan ja vanhat rakenteet uhkaavat murtua ja kun samaan aikaan itä tekee tuloaan tarjoamalla terveempää mallia maailmalle?
      Tiukka paikka se on.
      Do they really think their dominance will remain as a perpetual state of affairs?
      For if the current trends among Millennials and Generation Z signal a U Turn in Jewry’s one-way street then we’re on our way to a change in direction.
      Siltä vaikuttaa ja asiaa tukee tämäkin Brother Nathanael Kapnerin artikkeli:
      http://www.realjewnews.com/?p=1370

  8. Ainakin ovat Venäjällä maksaneet herralle kunnon palkkaa, kun omaisuus kerrotaan olevan 200 miljardia dollaria.

    Täytyypä harkita muuttoa Venäjälle, koska palkat ovat noinkin kovia. Ihmettelen kovasti niitä venäläisiä, jotka pyrkiin tänne töihin.
    Kyllä rehellinen isänmaanystävä päsee hyville ansioille Venäjällä.

    • Huomasin Putinin olevan vaatimaton mies verrattuna ameriiiiiikan presidenttiin. Kallein kello Putinin ranteessa on vain maksanut 10000$ Ameriikan jalmarin ranteesta on bongattu 30000$ arvoinen kello.
      Ei se mitään, voihan köyhälläkin olla kallis kello. Luin jutun, jossa köyhyyslupauksen antanut Jehovan todistajien hallintoelimen sankari piti puheen tuhansien dollarien arvoinen Rolex ranteessa.
      Ilmeisesti juuri tästä suuttuneena Putin kielsi koko lahkon Venäjällä.

      Nyt kyseinen hallintoelimen sankari on esintynyt Wall marketin halpiskello ranteessa. On varmasti myynyt Rolexin ja luovuttanut rahat Venäjän Jehovan todistaja pakolaisille tänne Suomeen.

      • Tulikin mieleen noista uskovaisista. Putinin mielestä, jokainen suu vaahdossa Jeesuksesta paasaava hellari, jehova ynnä muu uskovainen, jonka lahkon pääkonttori löytyy Ameriiiiikasta on CIA agentti.

        Tällä lännessä jokainen Putinista paasaava on kuulemma palkattu trolli Venäjältä.

        Taitaa sekoilu mennä tasan rajan kummallakin puolella.

        • Olisiko Putinin veroilmoitus hieman vajavaisesti täytetty. Ehkä muutama siemenperuna on jäänyt ilmoittamatta.

          • No kuka kun kirjoitit, että ”kerrotaan”, niin kuka kertoo ja mihin perustuen?

          • Googlasin Putinin omaisuus ja kertojia on aika monta. Lisäksi Putinin lähipiirikään ei aivan köyhää ole, sielläkin löytyy ihmeentekijöitä, kuten 600 euron palkalla noustaan miljonääriksi.

            Onko jutut NWO tai CIA:n juonia, niin sillä en päätäni vaivaa. Mihinkään lapselliseen uskoon Putinin poikkeuksellisesta moraalisesta selkärangasta en usko. Sellaista erityisen hyveellistä ja oikeudenmukaista miestä ei ikinä valittaisi Neuvostoliiton tiedusteluun. KGB ei todellakaan tullut tunnetuksi humanismistaan.

    • Sinuun näyttää uppoavan kaikki nwo-mafian propaganda. Teitä on paljon. Kannattaisi ottaa selvää asioista eikä luottaa v-median tarinoihin ja propagandaan.
      Mutta monilla on kova tarve uskoa niihin joten se uskomisen syy löytyy itsestä ihan kuten muussakin uskossa jota ei haluta tutkia ja perustella faktoilla.
      Itse en ole tullut samaan tulokseen kanssasi asioita tutkiessani ja ymmärrettyäni miksi tuo mafia Putinia ja Venäjää jahtaa likaisia keinoja kaihtamatta. Putin on lopulta aika vaatimaton ja tavallinen ihminen joka ei rehvastele materialla, enemmän henkinen tyyppi.

      • Olen sen aikaisemminkin sanonut, että näen sodan olevan rikkaiden ja köyhien välillä. Nämä Putin vs. länsi kahinat, samoin kuin länsi vs. Kiina kahinat on kunkin maan eliitin vääntöä siitä, kuka niistää miljardit.
        Mitään todellista sotaa ei eliitin välillä ole. Toki voidaan hieman sotiakin ja tapattaa köyhiä, muttei siitä mitään todellista haittaa ole noille raharikkaille.

        Jos ehdotettaisiin eliitin riisumista rahasta ja omaisuuksista, niin henki lähtee niin idässä ja lännessä jos susta tulee vakavasti otettava toimija.

        • Itse en usko että Putin kuuluu tuohon pelimiesten sakkiin.
          Enemmän hän antaa itsestään korkeamman moraalin omaavan vaikutelman jota myös teot tukevat.

          • Minä en usko, että Putin on jotenkin erityisen paha. Painii varmasti samassa sarjassa Ameriiikan jalmarin kanssa.
            Putin ja muut eliitin jäsenet nyt vain on ahneita, joilla on ollut mahdollisuus rikastua. Ei sen kummempaa. Ne miljardit jota tämä porukka on niin lännessä, kuin idässä varastanut on poissa kansalaisten hyvinvoinnista.

            Osaamisella on rikastumisen kanssa hyvin vähän tekemistä. Tärkeistä on syntyä oikeaan maahan, oikeaan yhteiskuntaluokkaan, oikeaan perheeseen, käydä oikeat koulut ja tietenkin omata oikeat suhteet omasta ja suvun puolesta.

            Sitten on niitä onnekkaista, jotka ovat pelikentällä yhteiskunnan murtumakohdassa, jossa pelin säännöt muuttuvat. Meillä tuollaiseen murtumakohtaan valmistui esim. Sarasvuo, jonka helppoheikki osaamisella oli kova kysyntä 1990-luvun markkinaliberaalissa hengessä. Putin oli valmis pelikentälle Neuvostoliiton murtumisen jälkeen. Kummallakaan ei olisi ollut mitään mahdollisuutta esim. Englannin luokkayhteiskunnassa. Sellaista palkkaa Sarasvuon työläisäiti ei olisi saanut vaikka tekemällä työtä 24/7 että poika olisi pääsnyt Englannin eliittikouluihin.

  9. Putinin robottimaisesta arvostelusta kilahtahtelee helposti euroja taskuun täällä hybridi-kyber ym. maassa. Olisi kiva tietää, millaista palkkaa saavat nämä natovetoiset arvostelijat. Paljon ei siinä älyä tarvitse käyttää, kun kelloista puhutaan. Olen omalta kohdaltani ainakin ihan itse hoksannut Suomessa CIA- Jehova -yhteyden. Entäs helluntailaiset, adventistit, mormoonit ja vapaakirkko ? Ei siihen Putinia tarvita. – Salellakin riittää muuten varmaan aika mukavasti noita pennosia jaettavaksi.

    • Noista ainakin helluntailaisuus levittää sokeaa Israel-uskoa ja kovan linjan kristillistä sionismia, joka on miltei sokea kansainväliselle sionismille ja sen kytköksille niihin globalistisiin valtarakenteisiin, jotka itse asiassa ovat anti-kristillisiä ja perinteisille kristillisille maille kuten Suomelle tuhoisia. Mutta mikään ei ole musta-valkoista ja helluntailaisuus-liike tekee paljon myös hyvää työtä.

      • Kenelle helluntalaiset tekevät ”hyvää työtä”? Kenelle J-todistajat tekevät ”hyvää työtä”. Mitä hyvitystä taikka helpotusta saat elämääsi jos et liity heihin, tukemalla näitä järjestöjä. Tavalliset ovellasi käyvät J-todistajat eivät saa mitään taloudellista apua järjestöltään, heille on järjestön puolesta luvattu ”ikuinen elämä maan päällä tulevaisuudessa”. Helluntalaisilla ei ole maanpäällistä tulevaisuutta, heidän opeissaan. He leijuvat taivaan tuulissa, missä on IHANAA? Hallelujaa-lujaa.

  10. Putinilla ei helppoa — rauhaa haluavalla miehellä vastassaan kaksi aggressiivista ja sotahullua maata johtajineen
    Putin’s Choice: Risk Starting a War – or Give In to US’s Greater Israel Plan
    Alastair Crooke
    https://www.strategic-culture.org/news/2019/06/04/russias-middle-east-brinkmanship-vs-acquiescence-to-trumps-greater-israel-plan/
    https://russia-insider.com/en/politics/putins-choice-risk-starting-war-or-give-uss-greater-israel-plan/ri27184

    Sota on helppo sytyttää mutta vaikeampaa on estää sitä syttymästä.
    Viisaampi aina yrittää rakentaa rauhaa. Hänelle sota on aina suurta tyhmyyttä.

    • Niin Panama paperit todisti, että vaikka kova näytelmäkerho onkin päällä, niin eliitin sijoitukset voivat maata tasan samassa rahastossa.

      Ukrainan Petron ja Putinin lähipiirit rahat samassa karsinassa sulassa sovussa. Listaa kuin lukee, niin vaikea on uskoa, että kovin vakavissaan henkilökohtaisesti ollaan, kunhan näytellään. Eliitti vetää roolinsa hyvin ja me maan matoset seurataan näytelmää henkeä pudätellen ja maksetaan viulut, eli eliitin rikastumisen ja Status quon

      • Panaman papereista ei putinin nimeä löytynyt mutta saattaa asia olla niin kuin sanot, köyhälistö sotii ja herrat nauraa, sotahan on kauppapolitiikan jatke nykyään eikä niin kuin sanotaan ettäpolitiikan jatke. Trumpilla taitaa olla hallusinaatioita kun oli kertonut että venäjä on vetänyt sotilasneuvonantajiaan venezuelasta mutta venäjä kiisti sen jyrkästi ja iltalehtikin joutui perumaaan uutisensa.

        • Tuossa olet oikeassa, ettei Putinin nimeä Panaman papereissa ollut. Putin ei ole minulle yhtään enempää mörkö, kuin Ameriiiiikan jalmari.

          Katselen asioita enemmän järjestelmätasolla. Katson, että Putin, Niinistö ja vaikkapa tuo Ameriikan jalmari on tasan samaa klaania kusettamassa tavallista kansaa ja varjelemassa eliitin etuja.
          Kaikki on tässä maailmassa valjastettu varjelemaan eliitin etuja. Suomessa YLE:ssä vuodesta toiseen esim. Jari Sarasvuo paasaa tuosta, kuinka on suorastaan elinehto, että jollain on ”hiukan” enemmän. Osa porukasta aikuisen oikesti uskoo sellaista sanomaan, että kun luopuu omista eduista, niin vuosien päästä korjataan yhdessä satoa. Sitä satoa ei korjaa kuin eliitti nyt ja tulevaisuudessa.

          Nämä Putin vs. länsi, Kiina vs. länsi on askaroimista täysin näytelmäkerhon ympärillä. Eliitti nankaa syötin, joka nielaistaan koukkuineen päivineen.

      • ’Huolestunut isä’ taitaa olla huolissaan väärästä miehestä. Todellisia huolen aiheita olisi paljon täällä ’länsirintamalla’.

    • Jotenkin on täysin epäloogista ja järjen vastaista että meillä vallitsee putin- ja venäjäfobia ottaen huomioon Putinin teot ja pyrkimykset.
      Järki sanoo että tuon fobian kohteeksi sopisi se USA/Israel-koaliitio tai ateistinen nwo-mafia joka nyt maailmaa ryöstää ja yrittää saada kaiken oman valtansa alle. Mutta ei, ortodoksista uskoa tunnustava Putin on valittu kohteeksi.

      Tässä voidaan nähdä aika raju laaja-alainen realiteetin häiriö jonka takana on sekä v-median propaganda että lännen nykyihmisen persoonan ja moraalin rappiotila, eräänlainen kollektiivinen psykoosi. Se kuulunee Spenglerin jo sata vuotta sitten kuvaamaan länsimaiden perikatoon.
      Poisoned Minds, Poisoned World
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=189304

      ”Times of Israel” Celebrates Jewish Role in LGBT Civil Rights Movement
      John Friend
      The people groups like the Anti-Defamation League and Southern Poverty Law Center call “anti-Semites” are often accused of promoting “conspiracy theories”, “tropes”, and “stereotypes” about Jews and their dominate role in promoting and leading various subversive social and cultural movements, including the promotion and normalization of pornography, tattoos, transgenderism, homosexuality and sexual deviancy more generally, among other movements.

      In reality, “anti-Semites” are just pointing out easily observable and provable facts (…)

      https://russia-insider.com/en/times-israel-celebrates-jewish-role-lgbt-civil-rights-movement/ri27181
      http://therealistreport.com/jewish-news-outlet-exposes-jewish-role-in-lgbt-civil-rights-movement/

  11. ”Sekoittajien” toimintatapaan kuuluu, että ”joko – tai” muuttuu välillä ”sekä-että” – asetelmaksi.
    Putin on ollut pitkään valtapiireissä, mutta hän puolustaa urheasti ja ryhdikkäästi USA-imperialismista vapaata aluetta. Hän puolustaa siis vapaampaa tulevaisuutta. Saksan henkisesti elvyttävää roolia on nujerrettu lännestä käsin brutaalilla militääriläsnäololla, 40 000 usan sotilasta vahtii joka päivä kivääri ohimolla saksalaisia. Siispä Euroopan sydän on siirtynyt Venäjälle. Euroopan ainoa toivo on nyt siellä.

    • Pätisikö Putiniin osittain sama kuin Göbbelsiin joka näki syvemmälle kuka kontrolloi mielipidettä USAssa ja Britanniassa ja monia poliitikkoja sekä koko kommunistista Venäjää.
      Putinkin tietää varsin hyvin kuka kontrolloi USA/Israel-koaliitiota ja länsimediaa ja kuka yrittää ryöstää koko Venäjän luonnonvaroineen.
      Hatunnosto siitä ettei antaudu ja myy maataan kuten esim. me olemme tehneet.

      Goebbels and the ’Big Liar’ Myth
      ”Contrary to the propaganda image that many have come to accept, Goebbels was successful as a publicist and spokesman not because he was a master of the ”Big Lie,” but rather as a result of his regard for accuracy and truth.”

      Mark Weber
      Two weeks ago we published a 1945 editorial by Goebbels, the Nazi propaganda chief, in which he explained how in the US and the UK Jewish elites controlled public opinion and many politicians, and thereby political power, and that in Russia they simply controlled the entire state.
      The article drew a lot of interest and a lively debate of over 300 comments. Due to reader interest, we present this excellent article from the Insitute for Historical Review, which describes Goebbels more honestly than mainstream history.
      https://russia-insider.com/en/history/goebbels-and-big-liar-myth/ri27165
      http://www.ihr.org/other/goebbels2011weber.html

  12. Kimmo, uskalaisitkos edes mennä Venäjälle kyselemään kansalaisten mielipiteitä,pitävätkö he Putinin ohjaamasta valtiostaan, vai ei. Voisit saada vaikean ihottuman retkesi päätteeksi. Voisit jopa rakastua naapurimaahan, jos saisit aimo annoksen ”sammen mätiä BLININ kanssa”.

  13. Suomen valtaeliitin medialla tuntuu olevan tarve muokata suomalaisten mielipide Venäjä- ja Putin vastaiseksi, se mitä merkitystä suomalaisten mielipiteellä on, jää ainakin minulle hieman epäselväksi. Maailmanpolitiikassa muuta vaikutusta ei ole, kuin se että huonot välit rajanaapuriin vaikeuttavat kaupankäyntiä ja aiheuttavat taloudellisia menetyksiä.
    Jos Suomi olisi hyvissä väleissä Venäjän kanssa, siitä seuraisi helposti taloudellinen riippumattomuus, joka ei tietenkään EU:lle sopisi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here