
Kuva: Dennis Skley (CC BY-ND 2.0)
Euroopan unioni ja Venäjä ovat askeleen lähempänä euron käyttöönottoa keskinäisessä kaupankäynnissä. Venäjän valtiovarainministeri Anton Siluanov ja EU-komission energiaunionin varapuheenjohtaja Maroš Šefčovič ovat sopineet tätä suunnittelevan työryhmän perustamisesta. He ovat myös keskustelleet keinoista edistää sijoituksia Venäjälle ja avata Venäjän markkinoita eurooppalaisille yrityksille.
Työryhmässä selvitetään euron lisäksi myös ruplan käyttöä EU-maiden ja Venäjän kahdenvälisessä kaupankäynnissä. Kummankin osapuolen kerrotaan pitävän näiden valuuttojen käyttöä hyödyllisenä sillä perusteella, että se vähentää ”tiettyjä riskejä” yrittäjille sekä Venäjällä että EU:ssa.
Venäjän ohella myös EU:n on uutisoitu haluavan vähentää riippuvuuttaan dollarista mm. energiasektorilla. Viime vuoden lopulla EU-komissio esitti suunnitelman euron globaalin roolin kasvattamiseksi.
Pietarin kansainvälisessä talousfoorumissa viime viikolla Venäjän talousministeri Maxim Oreshkin kertoi, että Venäjän kauppakumppanit, mukaan lukien Kiina ja Turkki, pitävät aiempaa suuremman osan valuuttavarannoistaan euroissa.
Samassa tilaisuudessa Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi, että dollarin saavutettua globaalin varantovaluutan aseman sen liikkeellelaskijavaltio on käyttänyt sitä välineenä muun maailman painostamiseen.
Oreshkin visioi euron voivan korvata dollarin kansainvälisenä kaupankäynnin valuuttana. Hän totesi, että dollari menettää “asteittain ja vääjäämättä” markkinaosuuttaan koko maailmassa.
Päälähde
Geotrendlines (14.6.2019): Europa en Rusland dichter bij handel in euro’s
Hybridisodankäyntiä a la Putin. Juncker kusee hunajaa.
Jos dollarin painoarvo vähenee ja euron nousee, siirtyy tuo väitetty painostus amerikkalaisista eurooppalaisiin sitten. Tiedä kuinka paljon panostusta valuutalla voi tehdä, mutta jos voi, sitten vaihtuu vain painostaja, jos merkittävin valuutta vaihtuu. Ihan turha kuvitella, että tässä maailmassa ei painostaisi se joka vaan kykenee.
Yllätyin itse todella rajusti, kun minulle tehtiin selväksi, mikä on dollarin merkitys Yhdysvalloille.
Yhdysvallat pystyy ottamaan lainaa maailman tappiin. Jokainen työtunti ja kauppa dollareissa, vaikka Pakistanissa vahvistaa dollaria. Velkakirjojen ollessa dollareissa, dollaria ei haluta horjuttaa, koska dollarivelat menettäisivät arvoaan. Painaessaan lisää dollareita Yhdysvallat ostaa tuotteita ja palveluksia paperia vastaan. Velkaansa se voi kuitata painamalla lisää dollareita. Dollari ei kärsi suuresta inflaatiosta, koska koko maailma tekee sitä vastaan työtä ja kauppaa, luoden sille arvoa. Dollarin romahtaessa, Yhdysvaltojen kultavarannolla voi kuitata dollarivelat.
Maailma on renki, lauloi joku. On se sitä,maailma on Yhdysvaltojen renki.
Kukahan se sitten kykenee ”tässä maailmassa” painostamaan? Eiköhän se ole dollari-imperialismi eli USA. se valvoo kaikkea rahaliikennettä esim SWIFT maksujärjestelmän avulla. Venäjä kehittää omaa järjestelmää ja jopa osa EU-maista on valmis sen hyväksymään. Eikä Venäjä ole ainoa BRICS maista löytyy lisää sellaisia jotka haluaa eroon dollarin pakotteista. Dollari-imperialistinen ”vapaakauppa” on saavuttanut ”lopun alun” muotoja eli vapaaehtoinen pakko. Kaikki maailmantalouden tapahtumat jotka sivuaa dollarin reviiriä johtavat sanktioihin niin valtioita kuin jo yksityisiä yhtiöitäkin kohtaan. Pommi-Pompeo kävi Euroopassa juuri lukemassa lait ja julisti että ellei Nord-Stream 2 putkea rakentavat yhtiöt lopeta hommiaan kesken, USA asettaa niille sanktiot. Saksa kysyikin jo ihan ministeritasolla, luuleeko USA että Saksa on jo tähti Dollari-imperialismin lipussa.
Sinänsä mielenkiitoa lisää että myös Suomi haluaa alkaa käymään eurokauppaa Venäjän kanssa. Vaikuttaakin että Putinin kaavailema moninapainen maailma olisi lähtenyt etenemään.
Hyvin kirjoitettu.
Jos Suomi tai Eurooppa käy kauppaa euroissa Venäjän kanssa, on kumminkin kyse pienestä verrattuna kokonaisuuteen, koska Venäjä on taloudellisesti ottaen pieni tekijä. Oliko se Hollannin kokoinen talous tms.
Todella hyvin kirjoitettu olen hieman tutkinut itse kanssa samaa ja tullut hyvin paljon samoihin ajatuksiin
Vihdoinkin hyviä uutisia!
Näen, että ylipäätänsä ainut keino vähentää Yhdysvaltain painoarvoa on irrottaa maailma dollarin otteesta. Yhdysvaltojen ei ole tarvinnut edes pelata normaalin valtion tavoin, koska mistään ei ole tarvinnut huolehtia dollarin olessa reservivaluutta.
Maailma on ollut Yhdysvaltojen renki ja tähän on saatava muutos.
Oikein, samaa mieltä.
En tienytkään dollarin olevan noin suuri kiristyskeino, mitä ylempänä hyvin kommentoitiin.
Käsittääkseni muut maat, varsinkin aasiassa ovat jo keksineet keinoja, ettei öljyn hinta olisi sidottu dollariin.
Jossain kohti lähti asiat käsistä, esim. siirtyessä sähköiseen rahaan, vaikka rahan pitäisi olla sidottu kultakantaan on dollarilla vaara tulevaisuudessa, että painaminen tulee kalliimmaksi, mitä rahan arvo on, no sitä luodaan vain lisää nappia painamalla.
Koitetaanko Eurosta taalan pelastajaa? Minkälaisia sopimuksia on tehty, jos Usa pystyy asettelemaan sankitioita vähän kenelle huvittaa? (EU, Iran, Venäjä, Kiina, jne.)
Kiina voi vielä tulevaisuudessa tehdä ”Kreikat” Usalle? 🙂
EU näkyy olevan täysin Usan vasalli, ei hyvältä näytä jos taloutemme on sidottu savijaloilla seisovaan
jättiläiseen, joka näyttäisi nyt valvovan etujaan lentotukialuksilla, ”false flag” hyökkäyksillä(?) ja on muuttunut hyvin agressiivisen suuntaan.
Trump:n joutuu tosin jo valmistelemaan ”vaalihyökkäystä” Iraniin? 🙂
Tuskinpa valtiot on niin tyhmiä että käydessään dollari kauppaa alistuvat usan vallan alle jos ne on ottanut amerikkalaisista kansainvälisistä investointipankeista dollarilainaa dollarivarallisuutensa verran. Jos dollari sitten romahtaa niin maat maksaa lainansa pois dollareilla ja ovat vapaat sitten dollareista ja voivat sitten käyttää muuta valuuttavarallisuuttaan dollarin sijaan. Usan pankeille tietenkin kertyy paljon dollareita joita ei sitten saa kellekkään lainaksi.
Ei se aivan noin mene. Jos kiinalainen yritys valmistaa terästä se maksaa siitä palkat ja materiaalit kotimaan valuutalla. Saatuaan teräksen myytyä Yhdysvaltoihin maksu tulee dollareina. Useimmat kansainväliset yritykset pitävät massiivisia kassoja, joista maksetaan osingot ja investoinnit. Dollarikassan romahtaessa yrityksellä on vaikeuksia selvitä palkoista ja maksuista kotimaan alihankkijoille.
Tuo pankkitoiminta on mennyt kyllä toiseen suuntaan. Kiina on ostanut Yhdysvaltain valtion velkakirjoja, jonka turvin US. Keskuspankki on kylvänyt rahaa markkinoille pankkiensa kautta. Dollarin romahtaessa velkakirja olisi halpa/arvoton joten tappion kärsisi velkakirjan ostaja.
Dollarilainan ottajat voisivat voittaa jos tuloja on muissa valuutoissa, mutta jos on ottanut dollarilainaa, niin bisneskin käydään dollareissa usemmiten.
Usa käyttää IMF ruuvia, joka on USA:n työkalu, jolla kehitysmaat ryöstetään kohtuutomilla lainaehdoilla.
Suurin osa Yhdysvalloista lähteneistä fyysisistä dollareista ei koskaan palaa Yhdysvaltoihin. Pahimmillaan niitä säilytetään rikollisten patjanalla rikollisen eläketurvaksi.
Ei lyhyellä tähtäimellä varmasti onnistu dollarista irtautuminen kenelläkkään mutta esim. Venäjä on myynyt dollareitaan vielä kun se on kannattavas jopa niin aikaisin kuin vuonna 2015 möi 57 miljardia dollaria. Venäjältä on yksityiset vieneet valtavat määrät rahaa ulkomaille ja sijoittaneet ne hulppeisiin rakennuksiin ja sekä teollisuusyritysten ostoihin sekä säilöneet myös veroparatiiseihin jotain 1500 miljardin edestä. Tietenkään sekään raha ei ole välttämättä usassa sijoitettuna vaan enempi euroopassa joten siitä ei ole niin suurta hyötyä dollarille. Dollaria voi käyttää myös usasta suoritettuihin ostoihin jolloin taalat palaa emämaahansa ja siinähän ei ole kummallekkan maalle haittaa toinen pääsee dollareista eroon ja yritykset saa rahansa oman maan valuutoissa. Dollarista pääseminen ei ole tietenkään itseisarvo vaan sen käyttö kiristyskeinona kun dollariliikenne boikotetuista maista estetään pankkien avulla. Kiinan biljoona velkakirjat on varmasti vaikeampi tapaus ellei niissä takaisinmaksuja koskevia valuuttaehtoja ja velkakirjoilla myös käydään kansainvälistä kauppaa joka varmasti vielä käy tällä hetkellä kun usan talous on vedossa ja voihan joku usan oligarkki haluta saada velkakirjoilla usan hallinnossa valtaa.
”Usa käyttää IMF ruuvia, joka on USA:n työkalu, jolla kehitysmaat ryöstetään kohtuutomilla lainaehdoilla. ”
Mitä niissä lainaehdoissa on kohtuutonta? Ne ovat markkinalainoja huomattavasti alhaisemmalla korolla ja täten siis pelastaa syvään talousahdinkoon joutuneita maita vararikon partaalta.
IMF edellyttää halpojen lainojensa vastineeksi sellaisia rakenteellisia muutoksia, että lainansaaja saa palautettua taloudellisen tasapainon sekä takaisinmaksukykynsä (joka on siis samalla erityisesti lainansaajan etu). Tämä no täysin luonnollista ihan missä hyvänsä lainassa. Vai lainaisitko sinä itse henkilölle, jonka tiedät päätyvän maksukyvyttömyyteen?
Ei ole IMF:n tai kenenkään lainanantajan etu, että lainansaajalla menee taloudellisesti huonosti. Ja se onkin koko IMF:n idea; IMF saa kehittyneiltä valtioilta ”lahjarahaa”, jonka se lainaa eteenpäin kehittyville maille kehitysavuksi.
IMF:n lainat ovat siis kehitysapua, joka ei ole ilmaista. Ja juuri sellainen kehitysapu on parasta, koska ilmainen raha harvoin johtaa ihanteellisiin lopputulokseen, kun siihen ei liity mitään velvotteita oikeasti parantaa omaa tilannettaan pysyvästi. Kun avustukseen liitetään ehtoja muun muassa sen takaisinmaksusta ja talouden saamisesta kestävään kuntoon, on se sijoitus kyseisen valtion ja koko maailman tulevaisuuteen. Muistetaan myös, että IMF-lainoja voidaan myös antaa anteeksi ja usein näin tehdäänkin, ehkä jopa liiankin hövelisti.
Hyvä kun selvensit. Tuossa IMF asiassa olen sen mielikuvan varassa mitä olen lukenet keskustelupalstoilta ja saatan olla väärässä.
No, perehdyn asiaan paremmin.
Huolestunut isä:
https://www.youtube.com/watch?v=H5cSnogzaVY
Hyvin tehty, teksityksellä.
”Hyvä kun selvensit. Tuossa IMF asiassa olen sen mielikuvan varassa mitä olen lukenet keskustelupalstoilta ja saatan olla väärässä.
No, perehdyn asiaan paremmin.”
IMF:ää on toki aihetta kritisoida aivan kuten mitä hyvänsä instituutiota maailmassa.
Yleensä IMF:n lainojen kohteet ovat kuitenkin menestyneet ja nousseet jaloilleen, mutta se ei toki välttämättä tarkoita, että ne eivät olisi saattaneet menestyä ilmankin kyseisiä lainoja.
IMF:n tiukat vaatimukset talouden korjaamisen suhteen saattavat myös johtaa tarpeettomiin leikkauksiin, kun tietyissä tapauksissa olisi ehkä parempi vain viedä tilanne sen luonnolliseen päätökseen, julistaa konkurssi ja nollata tilanne täysin ilman IMF-lainojen tekohengitystä. Se toki johtaa hetkellisesti kaikkein syvimpään mahdolliseen kriisiin, kun ulkopuolinen rahoitus katoaa täysin, mutta saattaa pitkällä tähtäimellä olla tervehdyttävä toimenpide (vähän kuin pellon kaskeaminen).
Mutta nämä ovat toki äärimmäisen vaikeita kysymyksiä ennustaa, missä vaiheessa IMF:n lainat pelastavat jonkin valtion pahimmalta mahdolliselta ja missä tilanteessa ne eivät edistä mitään suuntaan tai toiseen tai saattaisivat aiheuttaa jopa haittaa.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin IMF ei ole osa mitään maailmanlaajuista salaliittoa. Sillä on hyvät ja huonot puolensa, mutta enimmäkseen se on pelastanut valtioita sekä vakauttanut maailmantaloutta toimillaan. Siinä sivussa sillä on ollut myös epäonnistumisia, mutta harva organisaatio on täydellinen.
”IMF edellyttää halpojen lainojensa vastineeksi sellaisia rakenteellisia muutoksia…”
Onhan tuo kiristysruuvi sillä nuo rakenteelliset muutokset määrää IMF tai ainakin antaa ymmärtää mitä niiden tulee olla.
Kehitysavusta on tässä eettisesti matalaa puhua. Pankkimafian ehdoilla mennään kun suoraan sanotaan.
Raha toimii hallinnan ja riiston mahdollistavana välineenä.
Tiivistäen voi sanoa ettei pankkimafialla ole koskaan ollut eikä ole muuta tarkoitusta kuin panna maailma kahleisiinsa ja orjuuttaa se omaksi palvelijakseen.
Eräs mafian mies sen sanoi: Jos haluat hallita koko maailmaa niin hallitse rahaa.
En oikein tiedä, voiko IMF:n lainalla vaikkapa hankia kaivos- tai öljynporausteknologiaa ja valjastaa jonkun maan luonnonvarat sen oman kansantalouden käyttöön. Näin kansakunta saisi lainan avulla taloudellista omavaraisuutta itselleen ja voi itse poliittisesti päättää, mihin luonnovarojen myynnistä saatavat rahat käytetään. Tämä itsemääräämisoikeus on kuitenkin IMF:n tapaisille ”globalistisille” toimijoille vastenmielistä. Talouden yksityistäminen ja avaaminen kansainvälisille sijoittajille sekä työmarkkinoita sääntelystä vapauttavat reformit ovat IMF:lle tärkeitä periaatteita ja se toimii siten talouden uusliberalisoijana globaalilla tasolla. Jos joku maa ei taivu talouden uusliberalisointiin, astuu kuvaan mukaan USA:n uuskonservatiivien koordinoima aggressiivinen ulkopolitiikka.
IMF on kaiketi perustettu pitämään yllä dollari-imperiumia ja laajentamaan dollarivelkarahan määrää ja asemaa maailmantaloudessa. Samalla se on luotu vastavoimaksi sosialismille tai kommunismille. IMF tarjosi läntisen pehmeän vaihtoehdon aiemmalle kolonisaatiolle, koska useat vasta itsenäistyneet siirtomaat lähtivät helposti sosialismin tielle ja ajautuivat Neuvostoliiton valtapiiriin. Suurvaltapoliittisen leirikamppailun olessa kiivaimmillaan IMF:n oli syytäkin olla pehmeä ja höveli lainaehdoissaan. Sitten kun NL-imperiumi romahti, niin IMF:kin muuttui aggressiivisemmaksi ja myös ’austerity’ astui sen suositteleman politiikan keinovalikoimiin.
Jos IMF:n roistoroolista liikkuu liioittelevia käsityksiä, niin ne johtuvat suurelta osin ’Confessions of an Economic Hitman’ -kirjasta, joka on kirjoittanut John Perkins. Kieltämättä puolueeton tieto aiheesta olisi paikallaan, mutta talouspolitiikka on kuin uskontoa eikä puolueetonta näkemystä ole.
Omaa rahaa vat suunnitelleet myös monet muut. Kennedy, Gaddaf, Saddam, ym. Kaikki on tapettu. Kukahan onnistuu?
Here is a fine benefit for win. vastavalkea.fi
http://bit.ly/2Ky6HYX
Veli N valistaa tyhmiä — Brother Nathanael
June 19, 2019 @ 9:35 pm
Text-Text-Text
The Lie Of The US Dollar — US dollarin huijaus
Stealing money into existence is an American hustle.
In the end the prey won’t oblige the plunder.
Now, let’s say you’re looking for work.
A boss offers you toilet paper with dollar signs on it if you build him a tower.
You sweat it out, he gives you the toilet paper, and you run to the store, but the bread you bought last week is now a dollar more.
It wasn’t always this way.
It all started when a group of Jews founded the Federal Reserve Bank in 1913 when everyone wanted to work.
Your labor was about to be stolen.
Didn’t matter that the Constitution said we have to coin our own money. For when it comes to Jewish bankers laws are trashed.
Except if you print your own toilet paper with dollar signs on it. Then you get thrown in jail.
Law and order is simply jurisprudence ordered for Jews only.
Now, the Fed is a privately owned bank that steals money into existence and sells it to the government with interest.
To pay back the interest the Jews created the income tax.
So the Fed becomes the most powerful and richest entity in the world and sells all the money America needs, and without Congressional oversight, is able to create as much money as they need for their own use.
With this money the Jewish cabal bribes the US government and everybody in it and turns the government into a robber’s nest.
Its job is to rob other countries and spend the money on criminal enterprises like the CIA, (read: The Mossad), the Pentagon, (read the IDF), NSA, and GMO food.
Now, how does America steal money from other countries?
Take Germany for instance.
It’s the richest country in the world, its people are industrious, ingenious, and producers of the highest quality machinery anywhere.
But it’s forced—occupied as it is—to use the dollar for trade where Jews run international transfers and control the petrodollar via OPEC.
Any profit left over Germany has to use to buy US Treasuries at low interest.
If Germany tries to ditch the dollar it’ll be totally wiped out.
Remember, the allies starved the Germans to death at the end of the war to let them know who’s really in charge, Jews.
Just like they overthrew Mossadegh in Iran for nationalizing the oil, and Gaddafi in Libya for creating the gold-backed dinar.
When Germany exports its high quality machines to America, it gets paid in toilet paper with dollar signs on it.
And with 36 US bases and NATO entrenched there, Germany wouldn’t dare “boycott” its exports to Jewmerica.
Even if it wanted to own gold instead of dollars it would be forced to store it with the Fed in New York, another Jewish robber’s den.
It’s in this way America has survived for 50 years with now a minus 100 billion-a-year trade deficit.
Even Zimbabwe couldn’t lose that much money in a year.
America is bankrupt.
When it runs out of countries to steal from it’s game over.
The lie of the US dollar is like the tooth fairy. She gives you a dime for taking your front tooth.
I’d rather keep my teeth than be fleeced by a band of Jews.
http://www.realjewnews.com/?p=1378